Kantele, Kannel, Kanklės, Kokle, Jetigen ja Yatga

Luin tuossa kirjan "Hiljainen haltioituminen" jonka on A.O. Väisäsen tutkielmista toimittanut kirjaksi Erkki Pekkilä. Väisänen oli ensimmäisiä kansanmusiikin tutkijoita Suomessa. Kanteletta koskeva artikkeli sekä kirjassa käytetty esimerkki sai minut kiinnostumaan aiheesta enemmänkin.

Hiljainen haltioituminen - Kantele, Härnösandin museo.

Kanteletta ja kalevalaista runonlaulua on tehnyt tunnetuksi Elias Lönnrot, joka tunnetaan kromanttisen kanteleen keksijänä sekä vuonna 1887 kokoamastaan kantelettaresta. Usein unohdetaan että Elias oli aineistossaan paljon velkaa D. E. D. Europaeukselle ja esimerkiksi hänen vuonna 1847 toimittamalle kirjaselle Pieni runon-seppä. Niin ikään C. A. Gottlund julkaisi vuonna 1818 Pieniä runoja Suomen poijille ratoxi - 1 osa, 2 vihko ja vuonna 1832 Otava eli suomalaisia huvituksia 1–2 jossa myös erillinen nuottiosio. Yksi varhaisimpia ellei ensimmäin runojen kerääjä oli Gabriel Maximus kirjoittamassaan Suomen ensimmäisessä filosofian kirjassa De effectibus fascino naturalibus vuonna 1733.

Vaskikantele.

Kantele on saapunut Suomeen Idän-kaakon suunnasta ennen kristinuskoa yli tuhat vuotta sitten. On paljon mahdollista että se on tullut nykyisen Suomen alueelle Suomalais-Ugrilaisen väen mukana Volgan mutkasta. 

Slaavit, jotka vaikuttavat nykyään Venäjällä tulivat alueelle vasta joskus vuonna 700 jälkeen ajanlaskun.

Kanteletyyppisiä soittimia tunnetaan ainakin seuraavilla nimillä: Kantele, Kannel, Kanklės, Kokle Jetigen, Yatga ja Gusli. Yksi varhaisimpia dokumentteja tämän tyypin soittimesta löytyy Mesopotamiassa, jossa on soitettu näppäilysoitinta nimeltään Qanun.

Varhaisimmissa kanteleissa oli tehty kielet hevosen jouhista. Metallien myötä tulivat käyttöön vaskikanteleet. Ensimmäisen tuhatluvun täyttymisen jälkeen vuonna 1323 Novogord ja Ruotsin Kruunu jakoivat Suomen siirtomaakseen viistosti kahtia. Rajalinja kulki löyhästi mainittuna kaakosta luoteeseen.

Tuolloin vahvistettiin kirjallisesti jo pitkään olemassa ollut tilanne. Nuori valtio Kruunu oli onnistunut alistamaan alamaisuuteensa Länsi-Suomen. Sillä oli oikein Paavin lupa asialle. Itä osa maasta oli puolestaan Rurikin jälkeläisen Novogordin verottama. Molemmat näistä olivat käyneet Suomalaisten kanssa aiemmin kauppaa. Käännyttyään kristinuskoon lännessä ihmiset olivat tulleet katolilaiseksi (myöhemmin protestantiksi) ja idässä taas ordotoksi.

Aito 5-kielinen savutuvan sini-mustaksi
värjäämä Rantosen kantele. 

Väli-alueella käännytystyö tapahtui viimeiseksi. Niinpä Savo-Karjalassa, joka oli syvintä rajamaata, kulttuuri (musiikki mukaan lukien) muuttui viimeisenä. Siitä ansiosta Kantele säästyi eteenkin Karjalassa myöhemille ajoille ihmeteltäväksi. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät soittimesta kruunun puolelta ovat 1500-luvulta. (Suomen musiikin historia - Kansanmusiikki WSOY 2006).

Kruunu laajeni laajimmilleen itään vuonna 1619 ja koko nykyään tunnettu Suomi tuli yhtenäisenä kruunun siirtomaaksi. Vaikka länsi osaa Suomesta oli kehitetty heikosti hallitsijan keskittyessä enimmäkseen verotukseen ja hyödyn ottamiseen, Idässä oli vieläkin köyhempää. Se olikin ikäänkuin elävä arkisto. Vähitellen jotkut Suomalaiset alkoivat kirjata tietoja muistiin tarinoista, legendoista ja vanhasta käytössä olleessa kansanuskosta. Lännessä nämä olivat valtaosin jo hävinneet. Tätä sanottiinn fennofiliaksi. Protestanttinen kirkko suhtautui pikkuhiljaa yhä tuomitsevammin perinteiseen kansanuskoon ja tahtomattaan leimatuksi joutui myös kansanrunojen säestyssoittimena käytetty kantele.

1600-luvun alussa Itä-osassa maata vanhaa kulttuuria oli mahdollista saada saada talteen. Kantele oli vielä käytössä oleva soitin. Soitinta on käytetty Balttian alueella sekä Laatokalta Dneprile sekä Kama-joelta itään entisinä aikoina laajasti. 

Suomessa soittimella esitetty musiikki ja soitin omittiin "Suomalaiseksi". Hyvää tässä oli kanteleen kannalta se, ettei kanteleella esitetty elävä musiikki hävinnyt täällä kokonaan olemasta. Esimerkiksi Henrik Gabriel Porthan keräsi tietoja ja esineitä. Vanhin nykypäiviin säilynyt soitin Suomessa on vuodelta 1699.

11.03.1820 Turun Wiikko-Sanomat no 10

1700-luvulle tultaessa saapui Euroopasta kruunun kautta Suomeen viiveellä uusi ehdoton uskonaate, pietismi ja kantele joutui yhä vahvemmin epäsuosioon. 1800-luvun alussa nykyisen Suomen alue joutui kruunun alamaisuudesta tsaarin alamaisuuteen. Nyt kanteletta ei ahdisteltu valtakirkon toimesta mutta tilalle tulivat kansan omat herätysaatteet. Sen ansiosta täällä hävitettiin soittimia, poltettiin kanteleita ja tietoa runsaasti. Moni löi kanteleensa kappaleiksi uskon hurmoksessa.

Erikoinen kantele mahdollisesti 1700-luvulta.

Sodan hävinneestä entisestä isäntämaasta Ruotsista tänne levisi virsien säestämiseen keksitty yksinkertainen ja halpa soitin Psalmodikon. Täällä sille annettiin nimi Virsikantele. Kanteleen kanssa soittimella ei ole mitään tekemistä. Nimeäminen kuului kirkon perinteisiin toimintatapoihin.

Virsi"kantele".

1800-luvulle tultaessa kanteletta tavattiin enää Karjalassa ja osin Savossa. Sielläkin köyhimmän väen savutuvissa. Pietismi ja sen johdannaiset olivat vahvistaneet kehitystä. Sisäänlämpiävien uunien savustamina näillä julkisesti paheksutuilla mutta juhlissa kovasti tarvituilla soittajilla saattoi usein olla savusta tihruiset silmät ja säilytyspaikasta johtuen savun tummentamat soittimet. Savutonta aluetta näissä savutuvissa näet riitti juuri istumakorkeudelle asti. Talolliset ja muu ns. parempi väki asuivat jo parituvissa sekä raastuvissa ja niissä oli savupiiput. Toisaalta savutuvissa asuneet pitivät kostean leppeitä tupiaan paljon miellyttävämpinä asua ja muutos liittyi osaltaan asumisen murrokseen Suomessa.

Timo Lipitsä savutuvassaan kuva: A.O.Väisänen

1800-luvun loppua kohti tultaessa elävä kantele-kultturi oli ehtinyt hävitä lähes kokonaan. Viimeisillä hetkillä soittimen onneksi itsenäistyvässä Suomessa siitä tehtiin kansallisuusaatteen innostuksessa "kansallissoitin".  Elias Lönnrot joka oli sivutoimimuusikko keksi kromanttisen kanteleen julkaisi Kalevalan sekä kantelettareen. 1900-luvun taitteessa eräs Suomen ensimmäisistä kuplettilaulajista Pasi Jääskeläinen kiersi esiintymässä kanteleen kanssa ympäri maata.

Pasi Jääskeläinen kiertueella Kuopiossa
vuonna 1901. V. Barsokevitsch

Sodan jälkeen 60-luvulla vallineen vastakulttuurin aikaan kantele leimattiin osaksi kansallisaatetta ja niin se joutui paitsioon. 70-luvulla kantelekulttuuria aloitettiin uudestaan elvyttää ja esimerkiksi vuonna 1975 Piirpauke teki musiikillisia raja-aitoja ylittävän versionsa, jossa yhdisteltiin vanhaa kansanmusiikkia, progea sekä jazzia.

Alkuperäinen kantele oli viisi-kielinen virityksenä diatoninen d-duuri sävelinä D-E-Fis-G-A. Soittimen lyhin kieli on soittajan puolella ja viritystapit tulevat soittajasta katsoen vasemmalle. Näppäinsoitossa oikea käsi käyttää säveliä D-Fis-A ja vasen E-G. Luultavasti molli on tullut vallitsevaksi vasta viimevuosisatojen aikana (arvelee Väisänen kirjassa). Voisi kuvitellakin että vallanpitäjien kurimuksessa molliviritys on helposti tullut mieleen. Tästä syvästä "raskaasta" pohjasäveleen nojaavasta mollista on kehittynyt myöhemmin tunnettu "Suomalainen molli".

Näppäinsoitto on nykyisen Suomen alueen eniten käytetty muoto. Tosin laulua voidaan säestää soinnuin. Kansan laulut perustuvat usein saman parin tahdin melodian jatkuvaan toistoon pienillä melodisilla variaatioilla. Tahtilaji on usein erikoinen 5/4. Jos melodioita on useampi "kaiku" melodia alkaa tahdin neljänneltä iskulta. Tällä monotoninsella "taianomaisella" "vangitsevalla" toistolla soittaja hankkiutui onnistuessaan transsin-omaiseen tilaan ja saa kuulijansa "lumoutumaan". Toisin sanoen keskittymään musiikin kuunteluun unohtaen kaiken muun ulkopuolisen.

Sointuja otettaessa eli sointusoitossa oikeassa kädessä oli mahdollista olla ruoko, tikku tai nykyään plektra ja vasen sammuttaa säveliä jäljelle jäävien äänien muodostaessa sointuja. Myöhemmin 1800-luvulla soittimeen laitettiin lisää kieliä.

Muutos kanteleella oli siis historiansa aikana ollut melkoinen. Kansalliseepos Kalevalan legendan mukaan esihistoriallisella ajalla itse heimopäällikkö ja tietäjä Väinämöinen oli tunnettu soittimen taitavana käsittelijänä. Soitin on ollut koko olemassa-olon ajan suurien tunteiden tulkki ja vahvojen mielipiteiden riepottelema. Milloin uskonnon milloin poliitikan välikappaleena. Kaksituhatta-luvulla soitin on saanut nousta riippumattomana kansainvälisesti tunnetuksi perinne-soittimeksi.

Mieleen jäi kummittelemaan A.O. Väisäsen tutkilmassaan mainitsema kannel ja aloinkin etsä sitä. Löytyi museo mistä Väisänen mainitsi lähes sadan vuoden takaisessa kirjoituksessaan! Otin yhteyttä Härnösandin museoon missä minua ystävällisesti autettiin.

Ylläykseksi mainittu kantele on edelleen olemassa ja esittely kunnossa! Sain kuvia sekä luvan käyttää niitä. Kyseinen instrumentti on arveltu Väisäsen tutkielmassa koriste-esineeksi. Sen mitat ovat: pituus 45 cm, leveys 18 ja syvyys 9 cm.

Taidokkaat koristeleikkaukset.

Tarkemmin tutkailtessa kuvia huomaa soittimen olleen ihan soitto käytössä. Kansilevy ja sen mukana olevat kolme viritintä puuttuvat. Kaksi paksumman kielen metallista viritystappia ovat vielä paikoillaan. Koristepuusepän tekemät leikkaukset ova tosi hienot ja mielenkiintoiset. Myös käytetyt tekniset ratkaisut. Kaksi paksuinta kieltä on tullut kannesta ulos eri kohdasta kuin kolme ohuinta? Soitin on ollut alunperin musta väriltään. Voisiko olla mahdollista että tämä olisi kulkeutunut jonkun virkamiehen evakkomatkalla 1700-luvun alussa Ruotsiin? Ehkä koristeleikauksista voisi saada vihjeitä? Ja maalin jämistä? Savutuvassa se ei ole nokeentunut mutta esikuviaan seuraten se on maalattu mustaksi. Jos päätän tehdä joskus kanteleen tämä koristeleikattu yksilö saa olla esikuvana.

Kantele on todellinen DIY-soitin ja on helposti opittavana instrumenttina löytänyt tiensä populaari-viihteeseen. Saatavilla on nykyään konserttikanteleita, joilla esitetään vakavaa klassista musiikkia. Sähköiseen käyttöön on puolestaan kehitetty oma malli.

Mystinen kantele

Kirjoitin noin vuosi sitten kanteleesta yleisesti instrumenttina. Selostin siinä löytöäni joka oli erikoinen tepahtumaketju sekin.

Nimittäin lainasin kirjastosta kirjan "Hiljainen haltioituminen". Kirjan on toimittanut Erkki Pekkilä. Kirjan sisältö on varsinaisesti tutkija professori A.O. Väisäsen aineistoa. A.O. Väisänen kommentoi seikkaperäisesti artikkelia, jonka on kirjoittanut Ruotsalainen tutkija Tobias Norlind vuonna 1923 sekä artikkeliin liittyvästä erikoisesta kantelelöydöstä. Lähes sata vuotta sitten kirjoitetussa artikkelissa kanteleen sanotaan sijaitsevan Härnösandin museossa.

Mieleeni jäi kaivamaan tuo mystinen kantele mitä sille nyt kuuluu? Olisipa unelma saada siitä vähän uudempia ja parempia kuvia kuin tuo lähes 100 vuotta vanha otos kirjan sivulla. Niinpä aloin etsiä ihan testillä museota, joka ilokseni sitten löytyikin! Lähetin heille kyselyn kanteleesta ja ihmetykseni oli suuri, kun museosta vastattiin kyseisen instrumentin edelleen löytyvän ja olevan heillä tallessa!

Mystisen kanteleen pohja.

Sain vuosi sitten museolta kuvia sekä luvan käyttää niitä blogauksessa jonka sitten väsäsinkin silloin. Viikko sitten sain yllätyksekseni uudestaan postia Murbergetistä. Sieltä kirjoitti kuraattori Inger Stenman. Hän pahoitteli sitä että museolta oltiin luvattu toimittaa myöhemmin parempia kuvia ja asia oli sitten jäänyt kunnes oli noussut vasta nyt uudelleen esille. Olin kyllä ehtinyt unohtaa koko jo jutun, ja tyytynyt saatuihin kuviin joten yllätykseni oli varsin iloinen!

Inger lupasi toimittaa viikon aikana parempia kuvia sekä taustatietoja josta postista tänään sitten tulikin loput.
Instrumentti on
Pituus: alle 44 cm
Korkeus: noin 16 cm
Syvyys: kapeassa päässä 8 cm ja leveässä päässä hieman yli 8 cm
Muoto kaareva ja pyöreä kuin vene.
Kansi puuttuu
Museon kotisivuilla on ollut aiemmin 3D kuva instrumentista ja se pyritään palauttamaan myöhemmin.

Historia kertoo että soitin on löydetty vuonna 1920 Sälsten Härnösandin rannalta lähellä Tobacco Monopolya. Sitten se jäi Murbergettiin luettelointinumerolla M7573.

On esitetty useita spekulaatioita tästä soittimesta: Paikallisessa tupakkatehtaassa on työskennellyt useita Suomesta tulleita naisia. On ajateltu että lapset olisivat voineet löytää soittimen kotinsa varastosta ja käyttäneet sitä leluna. On myös esitetty että alunperin soitin olisi saattanut tulla Härnösandiin Venäjän sodan tuhojen seurauksena vuonna 1600 (kaiverrukset, värit, jne viittaavat aikakauteen). Onko tässä yhteyksiä keskiajan laadukkaisiin veistoksiin? Vai olisiko tämä voinut olla hääsoitin ja lähtöisin Vatjan viidenneksestä,Votskaja zemlja? Tai Virosta?

Pohjassa näkyy rauhallisesti ja suunnitelmallisesti tehtyjä raitoja sekä hienosti tehtyjä sileitä uria. Soittimen valmistaneen käsityöläisen käyttämä muotokieli on aiheuttanut paljon keskustelua ja pohdiskelua. Kaikki on tehty hyvin selkeästi ja houkuttelevasti. Linjoissa ei ole kiirettä ja ne tihentyvät kapeassa päässä sijaitsevaan tallaan.

Väri: Kannen sisustaa lukuunottamatta koko soitin on ilmeisesti ollut alunperin keltainen. Kaikki kohoavat osat ovat sitten päälle maalattu sinisen sävyllä. Jossain osissa on punaisia jälkiä, esimerkiksi leveän rautasatulan päädyssä.

Kapeamman pään puisessa "laiturissa" on linjassa seitsemän pientä koriste "leimaa". Myös tämä on aiheuttanut paljon keskustelua. On mahdollista että nämä ovat puutappien jälkiä, jonka jälkiä on löytynyt myös instrumentin pohjalla sekä ulkopuolella. Se muistuttaa keskiaikanakin käytettyä menetelmää.

Välineestä saa vaikutelman, että se on hyvin vanha ja on ajalta ennen teräskieliä ja rautaruuveja. Murbergetsin sivuilla on Karin Helsingin artikkeli aiheesta, jossa viitataan Tobias Norlindin vuoden 1923 ja Rauno Niemisen tietoihin.

Sisällä näyttää olevan jonkinlaiset resonaatio kielet? Leveämmässä päädyssä on kuusi kielitapin reikää reunalla.

Nykyisessä kunnossa soittimeen näyttää äskettäin (1800-luvulla?) asennetut rautaruuvit, talla, satularakennelmat sekä kielet.

Museon väelle itselleen tämä kokoelmista löytyvä kantele on myös edelleen suuri mysteeri.

Kuvat on ottanut Samir Hussein, Murberget Länsmuseet Västernorrland, Härnösand, Sweden.

Soittimen kaareva muoto antaa ymmärtää että se on oikeakätinen mutta viritystappien pää on suomalaisiin kanteleisiin verrattuna peilikuva?! Vai onko soitin sittenkin vasenkätinen? Lyhyin kielihän on kanteleissa lähinnä soittajaa. Mitoiltaan tämä on myös pienehkö yleisesti viisikielisiin kanteleisiin verrarruna. En myöskään tiedä Suomesta yhtään noin taitavasti (puu) koristeleikattua ja muotoiltua vanhaa kanteletta.

Museon inventointikortti.

Sitten tulee sellainenkin mieleen onko soittimessa ollut jalat joista yhden kanta on viisi sakarainen? Toinen kuusi sakarainen sekä kolmas kaksi tappinen ja H muotoinen?! Onko kuudes viritystapinreikä olkahihnaa varten? Sekä pohjassa oleva kolo solmupäistä narua varten? Äh. Niin mutta eihän näitä tosiaan ole kannettu kaulassa kuin kitaroita nykyään. Vai onko tämä 1800-luvulla eläneen koristeleikkausta harrastaneen puusepän kiero vedätys? On kyllä sellainen soitin tämä että mitä enemmän katsoo ja pohdiskelee sitä enemmän kysymyksiä mieleen putkahtaa? Ja sehän on aina hyvän soittimen merkki.
Joka tapauksessa erikoisen ainutlaatuinen soitin. Jos käytte museolla viekää terveisiä!

Kiitokset Inger Stenman ja Samir Hussein

Idästä tulleet isän isät Aatamista viikinkiajan kynnykselle

Tämä 14.2.2024 päivitetty teksti on julkaistu alunperin 6.11.2019

Suurin joukko Suomalaisista miehistä kuuluu haploryhmään N-M231. Tuttavallisimmin porukkaa sanotaan Niilon pojiksi. Suomalaisista miehistä heitä on noin 60%. Määrällisesti yleisintä esiintyminen on Itä-Suomessa (90%). Nykytiedon mukaan alkukoti on ollut kauan sitten Afrikassa, josta nykysijoille siirtyminen on kestänyt seuraavat parisataatuhatta vuotta.

Kuopiolaisia 1800-luvun alusta

Afrikka

 A (Y-DNA) eli Haploryhmä Aatami

Nimityksellä viitataan kaikkien nykyään elävien miesten varhaisimmin tunnettuun yhteiseen esi-isään katkeamattomassa isälinjassa. Aatami ei ollut oman aikansa ainoa mies. On todennäköisintä, että samaan aikaan oli useita muitakin miehiä. Muiden miesten sukupuu on vain päättynyt jossain vaiheessa ennen nykyaikaa. Aatami on elänyt 200000-300000 vuotta sitten Afrikassa mahdollisesti nykyisen Botsvanan alueella koko ihmispopulaation ollessa ehkä 10000 henkeä. Suunnilleen näistä ajoista lähtien on ollut olemassa anatomisesti nykyihmisiä.

A-L1085 (Y-DNA) on esiintynyt 140 000 - 300 000 vuotta sitten Keski-Luoteis-Afrikassa.

A-P305 (Y-DNA) on eriytynyt noin 161 300 vuotta sitten Afrikassa.

A1b (Y-DNA) Afrikka

BT (Y-DNA) on esiintynyt 150 000-145 000 vuotta sitten Afrikassa.

CT (Y-DNA) on vaikuttanut Afrikassa mahdollisesti pohjois-Afrikassa noin 100 000-70 000 vuotta sitten.

CF (Y-DNA) haploryhmä on muodostunut joskus 75 000 - 70 000 vuotta sitten Itä-Afrikassa.

Lähi-itä

F-M89 (Y-DNA) on vaikuttanut noin 44 000 vuotta sitten nykyisen Irakin-Iranin alueella. F-M89:llä on ollut veli, jonka jälkeläisiä tavataan nykyään Euraasiassa, Oseaniassa ja Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa:

- C-M130 (CF - C-M130) esiintyy nykyisin yleisimmin Kazakstanin, Mongolian, Venäjän Kaukoidän, Polynesian ja tiettyjen Australian ryhmien alkuperäiskansojen keskuudessa sekä kohtalaisen yleisesti Koreassa ja Manchuissa.

-C2-M217 (CF - C-M130 -  C-M217) ryhmään kuuluu esimerkiksi suurin osa nyky-Mongoleista. Haploryhmä on yhdistetty mm. Tšingis-kaaniin. 

matka FamilyTreeDNA Globetrekkerin mukaan.

GHIJK (Y-DNA) on esiintynyt noin 45 000 vuotta sitten Irakin-Iranin alueella.

HIJK (Y-DNA) on vaikuttanut noin 43 000 vuotta sitten Irakin-Iranin alueella.

IJK (Y-DNA) on muodostunut noin 42 000 vuotta sitten Irakin-Iranin alueella.

Etelä-Aasia

K-M9 (Y-DNA) haploryhmä on vaikuttanut noin 40 000 vuotta sitten nykyisen Bangladeshin rannikon maisemissa. K-M9:llä on ollut veli eli nykyään Euroopassa yleinen haploryhmä I-M438 (IJK - IJ - I-M170 - I-M438).

Tähän aikaan elivät viimeiset Neanderthalin ja Denisovan ihmiset ennen kuin ne kuolivat sukupuuttoon. Molempien jäänteitä on löytynyt tuolta ajoilta myös Altain vuoristosta Denisovan luolasta. Esi-isämme on saanut äitinsä kautta ripauksen Neanderthalin geeniä. Yhteisöillä on ollut jo tuolloin mahdollisesti alkukoiria.

K2 (Y-DNA) on elänyt noin 40 000 vuotta sitten nykyisen Bangladeshin rannikon seudulla. 

K2a (Y-DNA) on eriytynyt noin 39 000 vuotta sitten esiintyen Etelä-Aasiassa. Hänellä on ollut kaksi veljeä:

1. Alkuperäiset Amerikkalaiset haploryhmä y-dna  Q (Y-dna K2 - K2b - P - Q) sekä
2. Euroopassa nykyään yleisin haploryhmä y-dna R (Y-dna K2 - K2b - P - P1 - R )

Native Americans.

K2a (Y-DNA) on elänyt noin 37 000 vuotta sitten Etelä-Aasiassa.

NO (Y-DNA) on muodostunut noin vuosina 36 000 nykyisen Hanoin maisemissa. Elettiin jääkauden aikaa ja liikuttiin alavilla mailla. Elanto tuli ryhmätyössä mammutteja metsästäen. Kulkua jatkettiin pitkin nykyisen Kiinan rannikkoa. Sivuutettiin sitten nykyisen Pekingin seudut. Mammutteja seuraten kierrettin nykyisen Mongolian ylänköalue vastapäivään. Lopulta saavuttiin Altai-vuoriston taakse nykyisen Taka-Baikalian maisemiin. Hetkessä tämä kehitys ei tapahtunut sillä itään päin siirtyminen kesti kaikkiaan kuudentoista tuhannen vuoden ajan

Nykyihmisten levittäytyminen
viimeisellä jääkaudella.

Baikaljärvi

N-M231(Y-DNA) eli täällä Suomessa tutummin Niiloksi nimetty esi-isä haarautui omaksi haploryhmäkseen noin 20 000 vuotta ennen ajanlaskua Baikaljärven ympäristössä. Tuohon aikaan viimeisin jääkausi oli vielä voimissaan. Nämä pullonkaulojen sekä Dunkelin kaaviot selventävät haarautumista. 

Baikaljärvi.

Ravinnon saannissa mammutit vähenivät koko ajan, joten tilalle tuli muuta suur-riistaa. Alkoi kilpilu resusseista muiden suur-riistaa hyödyntäneiden eläinten kuten susien kanssa. Yhdeksi tärkeimmistä asioista N-miesten elämään tästä eteenpäin (seuraavan 20 000 vuoden ajaksi nykypäiviin saakka) tulikin sopeutua elämään Borealisella havumetsävyöhykkeellä. 

Peräti seuraavien 17 000 vuoden ajan esi-isät pysyttelivät Baikaljärven ympärillä, (nykyisen eteläisen Suomen kokoisella alueella)! Ja mikäpäs siinä jos ruokaa oli yllin kyllin ja sai elää rauhassa.

Havumetsävyöhyke on kapea nauhamainen vyöhyke jossa viihtyvistä eläimistä yhdeksi tärkeimmäksi saaliseläimeksi muodostui hirvi. 

Hirven levinneisyys.

Hirvien lisäksi havumetsävyöhykkeellä viihtyvät meille nyky-Suomalaisille muutkin tutut lajit. Esimerkkeinä mainittakoon puolukka, mustikka, isokarpalo, tiainen, valkoselkätikka, peura, ilves, karhu, metso, teeri, orava, mänty, rauduskoivu ja kuusi (kuusia on olemassa kaikkiaan 30 lajiketta mm. siperiankuusi) ja sienet.

Pohjoinen havumetsävyöhyke

(N-M231 on myös yhteinen esi-isä historiallisten geeninäytteiden kanssa, jotka on yhdistetty paljon myöhemmin esiintyneissä Kushnarenkovo-Karayakupovo- ja Sargat-kulttuuriin sekä Munkh-Khairkhan kulttuureissa). 

Kalastaja-keräilijäyhteisössä perheisiin syntyi suhteellisen vähän lapsia, vain 3-4 lasta. Sisarusten keskinäinen ikäero oli vähintään neljä vuotta koska seuraavan sisaren aika oli vasta suhteellisen pitkän vieroittamisen jälkeen. Lapsista pidettiin hyvää huolta ja rankaiseminen sekä kurittaminen olivat varsin harvinaisia. Ankarista olosuhteista johtuen lapsikolleisuus yhteisöissä kuitenkin oli suurta, jopa 50%. 

N-L 735 (Y-DNA) haploryhmä haarautui Baikaljärveä ympäröivällä alueella 16 000 vuotta ennen ajanlaskua. Tähän aikaan alueella syntyi kautta aikain ensimmäinen vaaleahiuksinen tyttölapsi, jolla oli luultavasti myös vaalea iho! Tuolta ajalta eteenpäin on myös N-miehet tunnistettu vaaleista (blondit) hiuksista ja helposti auringossa palavasta ihosta.

Vaalea tyttö. Kuva: Pixabay

N-F1206 (Y-DNA) on arvioitu erkaantuneen omaksi haploryhmäkseen noin 15 900 vuotta ennen ajanlaskua. Yhteisöllä oli koiria. On mahdollista että ne olivat nykyisen pystykorvan kantamuotoa.

N-L729 (Y-DNA) haarautui Baikalilta länteen noin 15 500 vuotta ennen ajanlaskua. Tähän aikaan eläneillä esi-isillä oli käytössään puuidolit. 

Ilmaston muuttuessa sekä mammuttien kuoltua sukupuuttoon täytyi sopeutua muuttuvaan elinympäristöön. Tästä eteenpäin ruoka tuli metsästyksestä ja keräilystä mutta ennen kaikkea kalastuksesta kuten lohista. Hylkeenpyynti oli tärkeää.

Itä Kazakstan Baikaljärveltä lounaaseen, taustalla 
Altai-vuoristoa.

 

N-P105 (Y-DNA) on eriytynyt 10 500 vuotta ennen ajanlaskua Baikalin länsipuolella. Eteläpuolella oli Altain vuoristo. Tuohon aikaan viimeisimmän jääkauden sulamisvaihe lähestyi jo nykyisen Suomen alueita ja pian siellä ensimmäiset asukkaat jo kalastivat. 

N-Tat (Y-DNA) vaikutti Baikalin ja Uralin välisellä alueella noin 10 000 vuotta ennen ajanlaskua. 

Mahdollisesti jo näihin aikoihin olivat käytössä jonkinlaisia hikimajoja eli protosaunoja eli saunan esiasteita. 

Lähes kaikki haploryhmän Y-dna N jäsenet pohjoisen Euraasian populaatioiden joukossa palautuvat joko haploryhmän N-Tat tai haploryhmän N-P43 alaklaadeihin. 

Esi-isien lisäksi myös valtaosa Saamelaisisten miesten N-haploryhmän esi-isistä lukeutuu N-Tat ryhmään. Nyttemmin jo hieman vanhahtavan artikkelin mukaan nyky ajan Saamelaisten miesten geenit jakaantuisivat seuraavasti: N3 53%, I 30% ja R 17% (Huom! N-Tat haploryhmä tunnettiin aiemmin nimellä N3). 

N-F1419 (Y-DNA) on eriytynyt noin 9 000 vuotta ennen ajanlaskua. Taajuus on noin 60% nykyisten Suomalaisten keskuudessa ja noin 40% latvialaisten, liettualaisten ja 35% virolaisten keskuudessa. Itä-Suomessa jopa seitsämän kymmenestä miehestä edustaa tätä haploa. 

N-839 (Y-DNA) on vaikuttanut Baikalin ja Uralin välisellä alueella 6 500 vuotta ennen ajanlaskua. Tuon ajan ihmisistä on jäänyt Baikalin alueen arkeologeille paljon tutkittavaa, kuten hautoja.

Kitoi-kulttuuri

N-L708 (Y-DNA) eli nykyisen Baikalin ja Uralin välisellä alueella, noin 6 000 vuotta ennen ajanlaskua Kitoi-kulttuurissa. Kitoi-kulttuuri oli hämmästyttävän kehittynyttä elämänpiiriltään ja hautausmaineen. Hautaukseen liittyi punaokra. 

Pääosa Kitoi-kulttuurin ruoasta tuli kalastuksesta. Tuolloin ilmestyivät ensimmäistä kertaa saviastiat ja kehittyneet kalastustarvikkeet. Nopean kehityspyrähdyksen ottaneisiin kalastustarvikkeisiin kuuluivat esimerkiksi verkot, kalapadot, aidat, koripyydykset, harppuunat ja koukut. Kitoi-ihmisillä oli käytössään myös tehokkaat metsästysjouset. Kalastuksen ohella harjoitettiin metsästämistä. Pronssintuotano sai alkunsa myöhemmin näillä seuduilla. 

Kaakkoon päin nykyisen Pohjois-Kiinan tasangolla Hebein Nanzhuangtoussa, joka on varhaisin tunnettu Kiinan kulttureista, ilmestyi keramiikka (kuten pronssi) samassa vaiheessa. Heillä oli myös koiria, jotka olivat kulttuurissa tärkeitä.

Suksien on arveltu tulleen käyttöön viimeistään näihin aikoihin. Hiihtämisen ja suksien alkuperä aiheuttaa edelleen paljon keskustelua.

Viisi sataa vuotta myöhemmin nykyisen Moskovan pohjoispuolella Dubna-joen rannoilla eli samaisen kulttuurin N porukkaa. Heidän käyttämäsä teknisesti monimutkaiset nuotat ja ansat ovat vanhimpia Euroopassa. Kalastusvälineinä heillä oli koukkuja, harppuunoita, painoja, verkon kellukkeita. 

Heillä oli verkkojen valmistukseen ja korjaukseen tarkoitettuja neuloja sekä kalojen mittaamiseen ja puhdistamiseen hirven kylkiluista valmistettuja välineitä. 

Vuodenkierron mukaan he: 

-Kalastivat kevättalvesta sekä alkukesästä. 

-Kesällä sitten metsästettiin. Apuna metsästyksessä oli koiria. 

-Loppukesästä ja syksyllä kerättiin metsämarjoja. 

-Talviaikana taas metsästettiin.

N-M2005 (Y-DNA) vaikutti nykyisen Baikalin seudulla noin 4 500 vuotta ennen ajanlaskua. Tuolloin alueella elänyttä väkeä on kutsuttu nimellä ns. läntisen vaiheen joukko (Western Steppe Herders).  Etelän puolen naapurustossa aroilla vallitsi paimenkulttuuri. Heillä oli käytössään kesytetyt hevoset.

N-CTS9239 (Y-DNA) haarautui nykyisen Baikalin maisemissa noin 4 400 vuotta ennen ajanlaskua. Tämä esi-isä eli Isakovo- Serovo kulttuurissa. Heillä oli käytössää kalastaja-metsästäjä-keräilijä kulttuurissa edistyksellisesti saviastiat ja hautausmaat. Hän kalasti ja metsästi Angara-joella ja Angaran laaksossa.

Pohjoisen puolen naapurustossa nykyisen Baikalin pohjoispuolella eli Ymyyakhtakh-klaaniyhteisö (joka oli myös N-haploryhmää). Klaani eli valtavavien Lena- ja Yenisei-jokien alueella. Joet saivat vetensä Baikaljärvestä sekä ympäröiviltä valuma-alueilta. Nykyään klaanin jälkipolvet tunnetaan Yukaghir nimellä.

Yukaghirin shamaani
rumpuineen.

N-L1026 (Y-DNA) eli noin 3800 vuotta ennen ajanlaskua Baikalin ja Uralin välisellä alueella. 

(Myöhemmin vaikuttaneen legendaarisen Rurikin dynastiansa kanssa meillä on yhteinen esi-isä N-L1026, joten tunnettuja sukulaisia siis löytyy heh. Saman lähteen mukaan myös Liettualaisen Gediminids- ja Puolassa merkittävä Jagiellonian dynastian kanssa meillä on yhteinen kantaisä L-1026. Tuon aikaisia historiallisia geeninäytteitä on toistaiseksi olemassa vähänlaisesti, aikaa myöten kattavuus paranee, joskin esimerkiksi happamassa maaperässä orgaaninen aines häviää tuhannessa vuodessa).

Altai-vuoristo

N-CTS6967 (Y-DNA) on muodostunut noin 3 000 vuotta ennen ajanlaskua nykyisen Baikalin ja Uralin välisellä alueella Altai-vuoriston tuntumassa. Näihin aikoihin päättyi peräti 17 000 vuotta kestänyt yhtäjaksoinen asutusvaihe Baikalin alueella ja alkoi liike länteen. Esi-isiemme lähtiessä liikkeelle pohjoisesta saapui tilalle Glazkov-kulttuuri. Glazkovin aineellinen kulttuuri oli edistynyttä.

Luultavasti suuntaa ohjasi havumetsävyöhykkeestä tuttu elinpiiri, Irtysh- ja Ob-jokireitit sekä riista- ja kauppakontaktit. Hirvet olivat tärkeä motiivi uusille asuinpaikoille siirtymiseen. Etenemisen pääsuunnaksi tuli siten länsi ja luode. 

Siirtymäjakso kesti kaikkiaan kolmen tuhannen vuoden ajan.  Tuossa vaiheessa Altai-vuorella oli louhittu Kuparia jo pitkän aikaa. Näihin aikoihin vuorilla käynnistyi Seima-Turbino kulttuuri. 

Kulttuuriin liittyy eräs merkittävä keksintö, tinapronssi. Pronssikauden sanotaan alkaneen varsineisesti tinapronssista. Taidokkasti valmistetuista pronssiaseista ja muista esineistä tuli nopeasti yleellisyystuotteita ja kauppatavaroita. 

Seima-Turbino kulttuurin eteneminen

N-CTS6967:n naapurustossa havumetsävyhykkeen eteläpuolella Kaspian aroilla vaikutti paimentolaiskulttuuri, jonka kanssa oltiin tiiiviisti vuorovaikutuksessa koko siirtymävaiheen ajan. 

Yamna-paimenten esi-isien eteneminen.

Tutkittaessa ensimmäisiä pronssia tuottaneita paikkoja Altai-vuoristossa on todettu kuudestatoista yksilön joukon olevan syntyperältään eri alueiden indoiraninkielisistä paimentajista sekä N haploryhmän henkilöistä! 

Näihin aikoihin Altailla alkoi myös kalliotaide. Kalliomaalauksissa on käytetty lukuisasti eri kuva-aiheita kuten esimerkiksi hevosia, ratsastajia, metsästäjiä, hirviä ja poroja. 

Kalliopiirros-taidetta Altailta Turkkilaiselta
kaudelta.

Länsi- ja Keski-Siperiaan Seima-Turbinon metallurgian kehittyneet pronssivalutekniikat levisivät Altailta Uralille ja Euraasian valtavalle pohjoiselle alueelle uskomattoman nopeasti! N-haploryhmän keskinäinen sukulais- ja kauppayhteyksien ylläpitäminen, talven matkustuskeinot ja muuttoliike olivat tärkeitä Seima-Turbinon aineellisen kulttuurin leviämiseen havumetsävyöhykkeellä.

Seima-Turbinon esineistöön lukeutuva
 Borodinon aarre.

Pontik-Kaspian arolta liikkeelle lähtenyt indoeurooppalainen kulttuuri laajeni Eurooppaan havumetsävyöhykkeen eteläpuolella. Merkittävänä tekijänä laajenmiseen oli paimenten käyttöönsä kesyttämillä hevosilla. Avomaastossa liikkuneet härät vetivät perässään pyörävaunuja. On mahdollista että kulttuurivaihdon myötä he omaksuivat tuolloin saunan (Hammam) idean.

Arojen hevoslauma.

Tästä eteenpäin Jamnojen kohtaamilta kansoilta vaihtui aina puhutun kielen lisäksi suurelta osin myös miesten geenit. On huomattavaa että seuraavan kahden tuhannen vuoden aikana muutos tapahtui kaikkialla muualla paitsi Suomalais-Ugreilla! Saimme Jamnoilta kuitenkin joitain lainasanoja kuten mehiläinen ja porsas sekä kaupankäyntiin viittaava lukusana sata.

Kun havumetsävyöhykkeellä haluttiin siirtyä talvella nopeasti paikasta toiseen ihmiset liikkuivat jokien jääkansia pitkin, koska reitit olivat tuttuja sekä sekä helpoimmin kuljettavissa. Retket tehtiin silloin joko koiravaljakoilla tai porojen vetämien rekien avulla. 20 poron vetämä reki eteni päivän aikana 20–25 kilometriä. Poroissa oli myös se etu että ne löysivät tarvitsemansa ruoan itse.

Kelkkaa vetävä porotokka.

Koiria jalostettiin metsästykseen tai rekikoiraksi. Yhdellä 5–7 rekikoiran valjakolla saattoi edetä päivän aikana kuormattuna 70–80 km ja ilman lastia 150–180 km. Valjakko kuluttaa 10 –14 kg tuoretta kalaa päivässä. Nykyajan kestävyysvaljakkokilpailussa valjakoilla kuljetaan jopa 1800 km:n matka 10-11 päivän aikana! 

Koiravaljakko.

Joet jossa oli runsaasti kalaa koirien syötäväksi sanottiin olevan "koirajokia". Tällaisia jokia olivat esimerkiksi pohjoisen Olenyok-, Yana-, Indigirka- ja Kolymajoki. Sellaiset joet, joissa ei ollut kalaa tai ne eivät riittäneet koirien ruokkimiseen kutsuttiin "peurajoiksi". Niiden jokien varsilla liikuttiin poroilla. Rekikoirat ja porot eivät voineet liikkua samoilla alueilla koska Saamelaiset pitivät koiria suurena haitana toimeentulolleen. 

Esi-isät liikkuivat siis nykyistä Irtysh-jokea pitkin länteen, se yksi Ob-joen haara. Matkaa jatkettiin edelleen Ob-jokea. Ob-joki on yksi Siperian ja Aasian pisimmistä joista. Se päättyy Uralin vuoristoon. 

Ugrien siirtyminen.

Ural

N-CTS3103 (Y-DNA) muodostui noin 2 500 vuotta ennen ajanlaskua Ural-vuoriston seudulla. On esitetty että tämän henkilön jälkipolvien mukana nykyiseen Suomeen tuli ugrilainen kieli. 

Ural (Pixabay, vladimir80)

Uralilta on löydetty Kama-joen läheltä Kolva- ja Vishera-jokien varsilta kalliotaidetta. Ne esittävät eläimiä, ihmisiä sekä erilaisista geometrisia hahmoja. Eläinkuvissa pääosissa ovat usein hirvet, kauriiit ja porot. Lintuja edustavat usein vesilinnut, pääasiassa joutsenet. Muut eläimet kuvaavat käärmeitä ja karhuja.

Uralin kalliotaidetta pronssikaudelta.

N-CTS3103;n naapurissa havumetsävyöhykkeen eteläpuolisilla aroilla naapurissa vaikutti indoiraninkielinen paimentolaiskulttuuri. Indoiranilaisia kieliä puhuvilta jamnoilta omaksuttiin karjanhoitoa sekä hevoset rattaineen. 

Osoituksena läheisestä vuorovaikutuksesta Indoiranilaisilta saatiin nykyiseen suomen kieleen Iranilaisperäistä eläinsanastoa: udar (utare), varsa, vasa, vasikka ja tiine. Henkisiä asioita jumala, taivas, marras sekä syntyä, arvo, taivas. Tuolta on myös karjan hoitoon liittyvä piimä. 

On hyvin mahdollista että tuossa vaiheessa harjoitettiin ohran ja tattarin viljelyä jo pitkässä perinteessä.

Esi-isien muuttoliikkeet esihistoriallisella ajalla.

Uralilla louhittiin kuparia ja näihin aikoihin siellä ryhdyttiin tuottamaan myös pronssia. 

Kaksoishevoshautausten levinneisyys
vuosina 2000-1300 eaa

N-Z1936 (Y-DNA) vaikutti nykyisellä Uralilla noin 2400 vuotta ennen ajanlaskua. N-Z1936:lla oli kaksi veljeä:

-Ensimmäisen veli jatkoi pohjoiseen. Hänestä alkoi ensimmäinen N-Saamelaisten haara nykyisen Muurmanskin alueella (Bolshoy Oleni Ostrov 4). Muuttaja otti mukaan ehkä pronssitikarin, rumpunsa ja kesyttämänsä poron ja/tai hevosen.

-Toisen veljen haarasta tulivat ensimmäiset Unkarin N-miehet.

N-CTS1223 (Y-DNA) vaikutti noin 2300 vuotta ennen ajanlaskua. Myös tästä esi-isästä jakautui myöhemmin Unkarissa vaikuttanut haara (Sárrétudvari 5 ja Püspökladány 95. Nykypäivinä Unkarin N-sukuhaarat ovat hiipuneet käytännössä olemattomiin. Geenien häipymisestä huolimatta nykyisen Unkarin kieli on säilynyt ugrilaisena kielenä. 

Ilmiö on tullut luultavimmin suojelija-asiakasjärjestelmästä (Patron–Client Systems).
Suojelija-asiakasjärjestelmässä asiakas on kuningas myös sanan varsinaisessa merkityksessä. Suojelija-asiakas järjestelyjä on esiintynyt kautta historian. Ilmiötä esiintyy erityisesti nopeiden yhteiskunnallisten murrosten, kuten suurten teknisten edistysaskelten yhteydessä. Ketterän luonteensa ansiosta Patron–Client Systeemi on usein esivaihe siirryttäessä monarkiaan.

Unkariin muuttaneilla N-miehillä oli kovasti haluttuja resursseja. Niitä olivat edistykselliset pronssiaseet, (Euroopassa elettiin vielä kivikautta) hevoset, meripihkakauppa, turkisten maahantuonti sekä liuta vaaleita tyttäriä. Tämä joukko tarvitsi suojelua. Sitä oli saatavilla suurilta sotapäälliköiltä sopivaa palkkiota vastaan. 

Näin syntyi hallitsija- sekä sotilasluokka. Vahvojen ja taitavien soturipäälliköiden uskollisuus oli ostettavissa erilaisilla etuuksilla. Symbioosi oli toimiva niin kauan kuin järjestelmässä säilyi tasapaino. Johtajaluokan kielestä tuli alueen kieli. 

Indoeurooppaliset kielet valloittivat paljon tehokkaammin koko Euroopan vastaavalla suojelija-asiakasjärjestelmällä. Suomalaisugrit olivat siis ainoa joukko Euroopassa, joka pystyi tarjoamaan vaihtoehdon Indo-Iranilaisille kielille.

Nykyisen Saksan - Tsekin maisemista Erzgebirgen malmivuorilta löytyi harvinaista ja pronssin valmistamisessa erittäin haluttua tinaa. Malmivuorilta johtaa Zschopau-joki pohjanlahteen. Suuresti kasvaneen kaupankäynnin tarpeita varten tehtiin vesillä liikkumista varten uusi keksintö. 

Aiemmin käytössä olleiden ruuhien, kanoottien ja kajakkien tilalle tuli uusi "ommeltujen" limisaumaisten veneiden idea. Ensimmäiset tunnetut limisaumaiset veneet ovat ajalta noin 2500 eaa Khufu-laiva Egyptissä sekä hopeinen vene Urin kaupungissa Mesopoamiassa. Idea laajeneni nopeasti ympäri Eurooppaa. 

Permin kulttuuri

N-CTS9925 (Y-DNA) Suomalais-Ugrilaisen haploryhmän mahdollinen muodostumispaikka on Uralilta länteen noin 2000 vuotta ennen ajanlaskua Permin seudulla. Perm sijaitsee Kama-joen varrella, joka puolestaan on yksi Volgan suurimmista sivuhaaroista. 

Nykyään seudulla vaikuttavat Suomalais-Ugrilaiset Udmurdit. Tuohon aikaan Kama-joen laaksossa vallitsi Abashevo-kulttuuri. 

Kama joki, Perm (Kuva pixabay, Seregei)

Noihin aikoihin vaikuttaneen Mesopotamian alueelta levisi muutakin kuin aiemmin keksitty pyörä, kesytetyt hevoset ja karjanhoito. Kulovalkean tavoin ihmisten tietoisuuteen tuli uusi musiikkiväline (kielisoitin) Qanun valloittaessa sydämet. Qanun oli saanut innoituksensa Mesopotamialaisesta Urin lyyrasta. 

Suomeen edenneiden Ugrien sanastossa soitin sai muodon ja nimen Kantele. Shamaanista tuli tietomies, tietäjä iänikuinen, joka tiesi kaikkien asioiden juuren. Asioiden alun tietäminen antoi tietomies Väinämöiselle supervoiman. Rumpu vaihtui kanteleeseen.

Väinämöinen ja ihailija
kanteleen lumoissa.

Suomalaisugrit ottivat omakseen myös uusia ruoka-aineita.  Kaakkois-Aasiassa luontaisena kasvava tattari-, länsi-Aasiassa kasvanut nauris- sekä tuhansia vuosia aiemmin domestikoitunut ohra ilmaantuivat ruokavalioon viimeistään näihin aikoihin. Luultavimmin ne olivat tulleet esi-isien muuttojen mukana. Hunajan keräämisestä tuli suunnitelmallista. 

Ohran viljelyn laajeneminen.

Näihin aikoihin aloitettiin tinan louhiminen nykyisen Englannin Doverissa. Pronssin valmistettavaksi tarvittavaa tinaa saatiin nyt Altai-vuorilta, Malmivuorilta sekä Doverista. Todiste tuon aikaisista kauppayhteyksistä on Saksasta löytynyt nebran taivaslevy. Kauppayhteyksien kulkuneuvona käytettiin ommeltavia limisaumaisia veneitä. Euroopan vanhin tämän mallin vene on löydetty Doverista (1500 ekr.). Pronssikauden laajaneminen Eurooppaan ei suinkaan käynyt sopuisasti. Tuolta ajalta tiedetään vanhin tunnettu suurtaistelu Tollestenin taistelukentältä.

N-CTS2733 (Y-DNA) on muodostunut Volgan varrella ehkäpä nykyisen Kazan maisemissa 1500 vuotta ennen ajanlaskua. Hänen kaksi poikaa jatkoivat seuraavasti:

- VL29 jatkoi itämerta länteen nykyisen Baltian suuntaan. Nykyään N-VL29 on erityisen yleinen liettualaisten ja latvialaisten keskuudessa. 

- Z1925 jälkeläiset Äänisen - Laatokan kautta nykyisen Suomen suuntaan. 

Jokia pitkin liikuttiin "ommeltavilla" limisaumaisella soutuveneellä kulkien (Hartola 1000 eaa.). On merkille pantavaa että nykypäivinä Suomi on asukasmmäärään suhteutettuna maaliman venerikkain maa! 

Kama-joki.

N-CTS2733:n jälkipolvista vaikutti nykyisen Moskovan seudulla Suomalais-Ugrilainen Dyakovon kultturi. Dyakovon kulttuurissa vainajat asuivat tuhkauurnissa puoliksi maan alle rakennetuissa "kuolleiden taloissa" ja siksi heistä on nykypäivänä saatavilla vähän historiallista geeniaineistoa.

Historiallinen geeninäyte aikalaisesta sukulaisesta N-miehestä on löytynyt nykyisen Muurmanskin seudulta sekä Unkarista.

Volga-joki, Kazan (Pixabay, honinanatalia)

N-CTS2733 historiallisia geeninäytteitä on tavattu esimerkiksi nykyisen Smolenskin maisemista. Hän on vaikuttanut Volga-joen varrella matkaten ehkäpä nykyisen Nižni Novgorodin ja Jaroslavlin ohi Vologdan alueelle Valkeajärvelle, jossa tavataan edelleen Suomen sukuisia. Alueella on vaikuttanut rikas pronssikulttuurin Seima-Turbino-ilmiö, johon tutkimuksissa on yhdistetty Suomalais-Ugrit.

Valkeajärven seudulla (Pixabay, Victoria_Borodinova)

N-Z1925 (Y-DNA) eriytyi myöhäisellä pronssikaudella 700 vuotta ennen ajanlaskua nykyisen Volgan varrella. Talot rakennettiin hirsipuusta. Ananyino-kulttuurin talous perustui metallin työstämiseen, metsästykseen, karjankasvatukseen, kalastukseen ja keräilyyn. 

Viimeistään näihin aikoihin tällä seudulle levisi Turkkilaisten mukana luultavimmin Kaukasuksen alueella kehittynyt rautakausi, joka mullisti elämänpiirin pysyvästi.

N-Z1926 (Y-DNA) on vaikuttanut noin 600 vuotta ennen ajanlaskua.

N-CTS1737 (Y-DNA) on vaikuttanut runsaat 400 vuotta ennen ajanlaskua. Historiallisia geeninäytteitä aikalaisista sukulaismiehistä on tavattu myös Viron seudulta sekä Unkarista.

Laatokka

 N-Z1933 (Y-DNA) on nykyisten Savolaisten ja Karjalaisten N-miesten yhteinen esi-isä vaikuttaen Äänisen - Laatokan alueella noin 400 vuotta ennen ajanlaskua. N-Z1933 on myös Vesku Loirin esi-isä. 

Aunuksesta on saatu pronssissa tarvittavaa kuparia. Siihen aikaaan riista- ja kalarikkaat seudut ovat epäilemättä houkutelleet maisemiensa lisäksi tulijoita jäämään pysyvästi asumaan. 

Laatokka järvi (Pixabay, niko225)

HS:n artikkelissa kerrotaan: ”Suomeen saapuneet N-miehet lienevät olleet tämän aikakauden eliittiä. He toivat uuden kielen, (oliko se kenties kansasuomi vai kantasaame) ja aika lailla vaihtoivat kulttuuria sekä isälinjat.”

Pronssin ja kuparin kysyntä muuttui nopeasti uuden innovaation raudan tulon myötä. Rauta oli paljon vahvempaa, halvempaa ja sitä pystyttiin tuottamaan paikallisesta järvimalmista. Niin rauta korvasi pronssin lyhyellä siirtymäajalla. Tämä saattoi osaltaan ajaa Ananinokulttuurin tekijöitä perinteisen kuparin ja pronssintuotantoalueelta liikkeelle uuden raaka-aineen perään. 

Tämä porukkahan saattoi suorastaan olla näitä Väinämöisen ja raudan valmistustaidon tuonutta Seppä Ilmarisen porukkaa heh. Järvisuomesta oli löydettävissä helposti järvi- ja suomalmia. 

Äänisen kautta pääsi Vienanmerelle ja sieltä Nuorttijoen vesistöjä pitkin Savukoskelle, josta on tavattu Suomen ensimmäiset rautaesineet vuosina 600 - 800 ennen ajanlaskua. 

Seppä Ilmarinen

N-Z1933:llä on ollut tuolloin pronssikauden lopussa kaksi poikaa:
- N-CTS4329 tavataan nykyään yleisesti Savossa.
- VL62 on runsastunut voimakkaimmin nykyisen Pohjois-Karjalaan aluella.

Kalastuksen sekä metsästyksen lisäksi hän kaskiviljeli pienimuotoisesti tattaria, (jorma-)ohraa, pellavaa, kitupellavaa ja naurista. Kotieläiminä oli nautoja sekä lampaita. Kotieläimiä kuten kyyttö-lehmiä pidettiin pääasiassa maidon ja lampaita maidon ja villan takia. Vauraimmat saattoivat omistaa hevosen, jonka sukulinjassa oli ripaus mongolianvillihevosta. Jokaiseen savuun kuului myös koiria. 

Pysyvien pakkasten tultua lihat jäädytettiin. Kevät-talvella jääpuikkojen alkaessa ilmestyessä räystäälle lihat otettiin ulos ahavaan riipumaan kuukauden ajaksi. Kalaa ja riistanlihaa käsiteltiin  näin kuivalihaksi, ja ne saatiin kestämään kuukausia pilaantumatta aina seuraaville pakkasille asti. Valmista kuivalihaa säilytytettiin niliaitassa, koska säilyttämiseen riittää kuiva ja auringon valolta sekä eläimiltä suojattu tila. Kalaverkot punottiin niinistä jota sai esimerkiksi metsälehmuksesta.

Niukasti käytettävissä ollut suola tuli jokireittejä pitkin Permin alueelta esi-isien mailta. Suolaa tarvittiinkin lähinnä ohrarieskan leipomisessa. Makea tuli ainoastaan hunajasta. Marjoja kuten puolukkaa ja karpaloita säilöttiin myös talven varalle. Säilöminen talven yli onnistui helposti ilman nykyajan lisäaineita.

Hunajan avulla tehtiin myös alkoholipitoista simaa. Valmistuksen onnistuimisen kannalta parasta aikaa oli nykyisen vapun seutu. Sima tarkoitti oli tuohon aikaan samaa kuin nykyään hunajaviini. Oluen valmistuksessa tarvittiin villihiivaa ja sen alku oltiin saatu lähimetsästä. Perunaa ei esimerkiksi ollut ollenkaan, rasvaa se minkä riistasta sai ja ohraa oli saatavilla päivän puuron sekä rieskapalasen tarpeiksi. Pääpiirteissään elämänmeno oli samantyyppistä seuraavan kahden tuhannen ajan.

Saimaa, (Pixabay, konkarikin)

N-CTS4329 (Y-DNA) on elänyt noin 200 ennen ajanlaskun alkua Laatokan Karjalassa ja Saimaan välisellä alueella. Tuolloin alueella elettiin todennäköisesti rinnakkain kantasaamelaisen kanssa kummatkin omissa yhteisöissään.

N-CTS8565 (Y-DNA) esiintyy Laatokan - Päijänteen välisellä alueella ajanlaskun aikoihin.

N-CTS125466 (Y-DNA) esiintyy Laatokan - Päijänteen välisellä alueella ajanlaskun aikoihin.

N-Z4998 (Y-DNA) runsastuu sisäsuomessa 200 jaa. ainakin 11 jälkeläislinjaan. N-ryhmän runsastumiseen vaikuttaa osaltaan menestyksekäs kaskiviljelykulttuuri. N-Z4998 On myös Andy MacCoyn esi-isä.

N-CTS3223 (Y-DNA) on esiintynyt Karjalassa ja Etelä-Savossa kansanvaellusajalla 400 jaa. runsaana Samaan aikaan lännessä on runsastunut I1-L258 ja itäpuolella N-VL62:n alaryhmät. Maanviljely vakiintui ja Suomen kieli syrjäytti Saamen eteläisessä Suomessa. Uutuutena alettiin viljellä ruista ja valmistaa ohrasta sahtia.  Ruisleivän juurta säilytettiin huolella läpi vuoden. Härkäpapua alettiin viljellä viimeistään näihin aikoihin. N-CTS3223 on myös Mika Häkkisen, Kari Tapion, Dannyn ja Eino Leinon esi-isä.

Mikkeli

N-Z5892 (Y-DNA) erkaantui 500 jaa. tai viikinkiajan kynnyksellä. Tämä haploryhmä on sisarhaplojaan suppeampi. Ryhmä vaikutti Päijänteen itäpuolella Savossa eli nykyisen Mikkelin ympäristössä. Noihin aikoihin nykyisen Mikkelin seudulla vaikutti verrattaen vauras talonpoikais-metsästäjä-keräilijäkulttuurin yhteisö. N-Z5892 (Y-DNA) on myös Hannes Kolehmaisen esi-isä. 

Tänne palautuu seitsemän vanhimman savolaisen kantasuvun snipit. Huomionarvoista on se että tuon ajan hautalöydöistä Mikkelin seudulta tavattavissa koruissa on tulkittavissa Permiläisvaikutetta esi-isien entisiltä asuinsijoilta. Arkeologisia kohteita on useita, esimerkiksi Tuukkalan löytöjen perusteella on voitu rekonstuoida ajan vaatetusta. 500-luvun alkuun osui ilmastollisesti hankala kausi jonka muinaisskandinaavit nimesivät Ragnarökiksi.

Vuodesta 500 jaa. eteenpäin minulla on tällä hetkellä dnan ryhmittelytiedoissa noin tuhannen vuoden aukko seuraavaan isän-isään. Tulevaisuudessa ihmisten tieto omista juuristaan lisääntyy ja kuva selkeytyy kun he vain teettäisivät itselleen enemmän dna-testejä (Big Y 700). 

Historiallisia geeninäytteitä tuolta ajalta tavataan ympäri Itämerta, nyky-Unkarin- sekä Balttian- ja Valko-Venäjän maisemista. Heidän geeninsä palautuu samaan esi-isään. Isän-isien arvioitua matkaa voi tarkastella myös tästä tai tästä esityksestä, lisää hakukenttään N-Z5892.

Suomen muinaislinnoja.

700-luvulla nykyisen keski-Euroopan suunnasta laajenivat kosketukseen Suomalais-Ugrien asuttamien alueiden kanssa maatalouskultturissa eläneet slaavit. Slaavit runsastuivat räjähdysmäisen nopeasti! Heillä oli käytössään erittäin tehokas, mutta luontoa rankasti kuluttava kaskivieljelytekniikka. Slaaveja kutsuttin venäläisiksi.

Kaskeaminen perustui puhtaasti metsän polttamiseen. Paikallaan pysyvään viljelyteknikkaan verrattuna metsää polttamalla oli mahdollista saada jopa 14-kertainen sato! Kaskeaminen vaati runsaasti työvoimaa, joten runsaan viljasadon saamiseksi tuli harjoittaa ahkerasti myös pirttiviljelyä. 

Kaskemisen avulla laajenevat venäläiset slaavikyläyhteisöt levisivät määräenemmistöisen musertavalla ylivoimalla asuttamaan lopulta koko nykyisen Venäjän aluetta. Slaavit omaksuivat Suomalais-Ugreilta saunan, kanteleen, tattarin, ja nauriin. 

Slaaveilta Suomalas-Ugreille puolestaan lainautui suomen kieleen muutamia sanoja: "raja, ruoska, pappi, russakka ja torakka". Nämä ilmentävätkin hyvin vuosisataista kanssakäymistä tästä eteenpäin. 

Osa Suomalais-Ugreista omaksui kaskiviljelytekniikan. Niin Karjalais-Savolainen asutus levisi rusastuen Itä-Päijänteelle eli nykyisen Mikkelin seudulle. Päijänteen länsipuolelle olivat lännestä levittäytyneet Hämäläiset. 

Raatajat rahanalaiset.

Tuhat luvulle tultaessa keksitiin huhtakaskitekniikka. Tämän tekniikan myötä alkoi Pohjoisen havumetsävyöhykkeen tehohyödyntäminen. Savolainen asutus alkoi runsastua nopeasti ja eteni kohti nykyistä Pohjois-Savoa. Lopulta asutus laajeni itäsuomalaisella kielialueella Savolaiskiilana tunnetulle murrealueelle.

Pohjoinen havumetsävyöhyke

Nykyään ikiaikaisina pidetyt savolaiset sukunimet alkoivat muodostua 1200-1300 luvulla Päijänteen itäpuolella eli nykyisen Mikkelin ympäristössä samalla kun Ruotsien Kruunun vaikutus alueella kasvoi. Tuolloin ihmiset tunnettiin usein etunimen lisäksi korko-, kölli-, eli liikanimestä. Korkonimen saattoi saada kantajaansa kuvailevasta kommelluksesta, ominaisuudesta, asuinpaikasta, harrastuksesta tai sanaväännöksestä, esimerkkinä Pentti Pentikkä. Kölli-peitenimikulttuuria Suomessa on harrastettu nykypäiviin asti. 

Huhtakaskikulttuurissa muodostui sukukunnittain pikkuhiljaa asuinpaikkaa pohjoisen suuntaan vaihtavia ja erämaita viljelyyn valjastavia suurperhekuntia. Perheen pää oli uudisasukastilan isäntä jolla liuta lapsia, vävyjä, miniöitä ja lapsenlapsia. Parhaille kasvupaikoille perustettiin eränkäyntipaikkojen tuntumaan uusia kaskipalstoja. 

Vuonna 1323 sovitussa rauhassa Novgorod salli Ruotsien alkaa verottaa Savilaxea. Se on ensimäinen kerta kun Savo mainitaan kirjallisissa lähteissä. Ruotsinkieliset kirjurit toivat vaihtelevuutta kirjaamisiin. 

Uudisasukkaat etenivät vesireittejä pitkin. Palstat tunnettiin raivaajansa mukaan. Kruunun tullessa osille se oli kiinnostunut kuulemaan kuka viljelee mitäkin palstaa. Edellä mainitun köllin esimerkin mukaisesti palstaa viljeli Pentti Pentikkänen. Koska nimeämisissä- ja niiden kirjoittamisessa oli alussa paljon vaihtelevuutta, edellisen poika saattoi olla Antti Pentikkäinen. Tämän poika taas Paavo Pentikäinen. Näin sukunimet ja niiden kirjoitusmuodot vakiintuivat vähän kerrassaan.

Turun hiippakunnan laajeneminen vuosina 1300-1500

Sukunimet Savossa alkoivat vakiintua verotuksen tarkentuessa 1500-luvulle tultaessa. Vanhin maakirja löytyy vuodelta 1541, jossa mainittuja sukunimiä nykyään pidetään vanhimpana savolaisina sukuniminä. Maakirjan jälkeen savossa muodostui myös uusia sukunimiä. Nuijasodan talonpoikaisjohtaja Esko Pietarinpoika Uttermarkin on sukulainen 1600-luvun taitteesta. 

Myöhemmin savolaiset veivät menestyksekkään huhtakaskitekniikan myös Ruotsiin.

Nykypäivän Suomalaista noin 60% isälinja on N haploryhmää. Itä-Suomessa osuus on jopa 90%.

Sain selville teettämästäni Big Y dna-testistä että kuulun Suomessa yleiseen N-Z5892 haploryhmään.