Tulipaloista 1780-luvulla

Tämä tekstinä on käytetty suoria lainauksia Pekka Pitkäsen ansiokkaista tutkimuksista seuraavassa lähteenä mm. Kuopion käräjäoikeuden pöytäkirjat ja Pirinen Savon historia II:1.

Epäonnista elämää rajamailla Savossa.

Vuoden 1748 Kuopion syyskäräjillä annettiin ohjeita, mitä ja kuinka suuria rakennuksia tuli maatiloille rakentaa. Nämä ohjeet liittyivät tulipalojen sattuessa kihlakunnalta saatavien palotuen maksuperusteisiin. Suurimmille 2 - 4 veromarkan tai isommilla tiloilla tuli olla lailliset rakennukset (korvaukseen oikeutetut) "skal bestå till laga bygnad", joiden koot olivat määritellyt seuraavasti:

Isommat 2 veromarkan tai suuremmat tilat:

Asuinrakennukset: tupa 12 x 12 kyynärää. Vierastupa ”giäste stuga”,9 x 9 kyynärää , jonka takana olisi 6 kyynärää pitkä ja 9 kyynärää leveä kammari. Ruokahuone ”visthus” 6 x 6 kyynärää, vilja-aitta 9 x 9 kyynärää, jauhoaitta 5 x 5 kyynärää, ulkohuone "hemlig hus" 4 x 4 kyynärää.

Ulkorakennukset: sauna ja sen yhteydessä mallashuone tms. ”mältelefwa” yhteismitoiltaan 9 x 9 kyynärää, riihi 12 x12 kyynärää. Karjarakennukset: talli ja heinäparvi yhteensä 9 x 9 kyynärää, navetta siihen kuuluvine karsinoineen (lås) 12 x 12 kyynärää, lampola 6 x 6 kyynärää, sikala 4 x 4 kyynärää

rehulato 10 x 10 kyynärää.

Kyynärä vastasi noin 0,6 metriä. Mallashuoneessa lienee ollut jonkinlaiset laverit kaljamaltaiden valmistusta varten. Mallasohrat keitettiin ja sitten ne lienee kuivattu ennen varsinaista uunikuivatusta.

Pienemmät alle 2 veromarkan (1 3/4 - 1/2 - ) tilat:

Asuinrakennukset: tupa 9 x 9 kyynärää eli 5,2 x 5,2 m, vierastupa ilman kamaria 9 x 9 kyynärää

ruokahuone 5 x 5 kyynärää, vilja ja jauhoaitta yhdessä 9 x 9 kyynärää. "Huussi" noin 3 x 4 kyynärää.

Lasi-ikkunat ja savukorsteenit yleistyivät Kuopion itäpuolelle 1780-luvulla, kun siitä tehtiin kaupunkia. Iisalmi oli lähempänä merenrantakaupunkeja, joten kehitys siellä yleensä kulki hiukan edellä!

Ulkorakennukset: sauna ja ”mallashuone” yhdessä 7 x 7 kyynärää, riihi 8 x 8 kyynärää

Karjarakennukset: talli 6 x 6 kyynärää eli 3,6 x 3,6 m. Tähän mahtuisi 2 hevosta. Navetta 9 x 9 kyynärää eli 5,4 x 5,4 m. Tähän mahtuisi täyteen ahdettuna n. 8 lehmää! (Lehmät olivat silloin vain noin 150 kg painoisia). Lampola 4 x 4 kyynärää, sikala 3 x 3 kyynärää, rehulato 8 x 8 kyynärää.

Katto oli paikkakunnan tavan mukaan tuohesta ja turpeesta malkahirsin (takwed), mutta niitä nähtävästi palon sattuessa ei korvattu.

Palovahinkojen korvausohjeissa otettiin huomioon suuremmilla tiloilla rakennushirsien kuljetusmatka. Muutoin ne jaettiin pelkästään 3 luokkaan:  A) ei kunnollista omaa hirsimetsää (jolloin hirret jouduttiin ostamaan), B) keskinkertainen oma hirsimetsä ja C) hyvä oma hirsimetsä. Korvaukset ne muodostettiin hopeakaroliineissa (Cr) ja niiden osissa ilmoitettuina. Alle 2 veromarkan tiloille seuraavasti:

Vanhempien tai muiden rakennusten osalta ei ollut tiettyä korvaussummaa.

1700 – luvun jälkipuoliskolla edellä annettua rakennusohjetta käytettiin ”päätilojen” jonkinlaisena minivaatimuksena. Useimmiten asuintupa ja vierastupa sijoitettiin peräkkäin noin 3 – 4 metrin etäisyydelle. Niiden välille rakennettiin eteinen. Siten talon pituus saattoi olla 15 – 20 metriä tai enemmänkin.

-----------------------

Vuonna 1756 joutui Murdolax 1 isäntä Väänänen vaikeuksiin Murtolahden ja naapurikylien kruununtilallisten tavoin Juantehtaan ruukin omistajien kanssa. Kyseisen vuoden syyskäräjillä ruukin osakkaat ilmaisivat halunsa ostaa Nilsiän Murtolahden kruunutilan N:o 1 ruukin verolle ennen sen asukasta Pietari Väänästä. 

Kruunu suosi vuoriteollisuutta. Tämä johdosta kymmenen vyotta aiemmin vuonna 1746 perustettu Stromsadahl (yksi ensimmäisistä Suomessa) oli vuonna 1756 saanut etuosto-oikeuden niihin tiloihin, jotka sijaitsivat kahden peninkulman säteellä ruukista. 

Murtolahtelainen Pietari Väänänen huomasi kuitenkin vedota siihen, että teitä pitkin tilan etäisyys ruukista oli suurempi kuin kaksi peninkulmaa. Näin Väänäset saivat ostaa Murdolax 1-tilan itselleen verotilaksi elokuussa 1762.

Jatko ei kuitenkaan edennyt lopulta kovin hyvin Murtolahti n:o 1 tilalla. Kävi ilmi että Lars Mönkkösen leskellä ja perillisillä oli perintöoikeus 1/3 tilasta. Tilan Kamarikollegiolta saamaan perintökirjaan haettiin ilmeisesti Tigerstedtin myötävaikutuksella muutos, niin että tämä 1/3 jäi edellisen Kamarikollegion päätöksen ulkopuolelle. Se osa oli jäänyt Staphan Peckarisen nimiin. 

Tähän osaan iski Tigerstedt. Peckarinen sitoutui 12. 2. 1767 maksamaan luutnantti G. F. Tigerstedtille tästä osasta 1 000 talaria kuparirahassa. Tästä summasta hän oli maksanut vuosina 1773 ja 1774 summa 700 taalaria (tk 1781 Kuopio § 352. Pekkaristen tilan osa näyttää jääneen ruukin verolle.

Murtolahdessa isojaon maastomittauksia suoritettiin vuosina 1777 ja 1779. Tässä vaiheessa Murtolahdessa oli kolme tilaa, joiden yhteenlaskettu nautinta/pinta-ala oli 9656 tynnyrinalaa 128 (noin 4828 ha). Päärakennukset sijaitsivat muutamien satojen metrien päässä toisistaan vanhan, ennen isojakoa olleen ryhmäkyläasutuksen mukaisesti.

Tilojen isännät vuoden 1742 henkikirjassa.

Pentikäiset ja Hämäläiset saivat ostettua tilansa vapaaksi Strömsdahlin rautaruukin verolta vuonna 1780. (Järvimalmiruukista kartonkitehtaaksi. Juantehtaan historia 1746 - 1996 (s. 329 J. Forsberg - A. Kankkunen v. 1996 s.117). Hinta oli 50 tynnyriä ruista ja 50 tynnyriä ohraa 4 vuoden kuluessa ruukille toimitettuna ilmeisesti kumpaakin tilaa kohti erikseen. Tynnyrissä piti olla 32 kappaa. 

Murdolax 1,2 ja 3 talot.

Sopimuksen päiväys oli 25.9.1779 Kuopiossa (mm. sk Kuopio 1780 §184). Hämäläisten velan mainitaan koskeneen luvattomasta kaskeamisesta määrättyjä sakkoja (sk 1786 Kuopio s.1244); siis vuonna 1776 ruukinkäräjillä! Kaupat saatiin päätökseen Kuopion syyskäräjillä vuonna 1780, Pentikäisten sukukirja 2).

Suurpalo Nilsiän Murtolahdessa vuonna 1781

Kuopion syyskäräjille tuotiin vuonna 1781 palovahinkoilmoitus Murtolahdesta. Inkerin Järvisaaren pogostan Oseren kylästä muuttaneen Sigfrid Pentikäisen perikunnan talossa oli syttynyt 8. elokuuta 1781 tulipalo. Palovahingot olivat käyneet tutkimassa kruununnimismies Henric Asteen, lautamies Olof Heikkinen Pelonnniemeltä ja naapuri Henric (Jöranin poika) Hämäläinen saman kuun 23. päivänä. 

Vastaavalta näyttävä Paavon pirtti Aholansaaressa.

Ilmoituksen teki talonpoika (bonden) Påhl (Urbanin poika) Pentikäinen.  Anottiin palotukea vahinkojen korvaamiseksi pitäjän rahastosta.

Kuinka tuli oli päässyt irti ei tiedetty. Lähimpien naapurien mukaan tulta oli pidetty talossa vain aamulla, jolloin heinätöissä niityllä olleelle talonväelle oli keitetty liedellä puuroa. Sen jälkeen heinäväki oli ruokalepojen jälkeen palannut niitylle ja taloon oli jäänyt vain emäntä parin pikkulapsen kanssa. Oli vallinnut kova tuuli ja sää oli kuiva. Muutaman tunnin kuluttua keskipäivän aikaan oli havaittu tulen olevan irti uuden navetan katolla. Se sijaitsi asuintuvan eteläpuolella. Vanha emäntä oli kiirehtinyt niitylle huutamaan apua. Kun heinäväki saapui taloon, mitään ei ollut tehtävissä. Koko talo oli ollut jo tulessa. Se oli palanut hiileksi tai tuhkaksi. Metalliesineet olivat sulaneet.

Tarkastusmiesten mukaan tuhkaksi oli palanut:

I Asuinrakennukset (mangården)

1. Savutupa eli pirtti, joka oli hyvin tehty honkapuusta 17 kyynärää mitoiltaan (10 m x 10 m) . Katto oli tuohesta kattopuut päällä hyvin tehty. Tuohien alla 12 kyynärän (7,2 m) pitkä ja leveä hyvä honkatukeista tehty alakatto. Tilan omista eikä naapurienkaan metsistä löytynyt vastaavia hirsiä ennen kuin peninkulman päästä. Sama koski kattotuohia. Siksi paloavustusta anottiin pirtistä 100 taalaria hopearahassa.

2. Toinen savutupa 11 kyynärää (7,1m) kanttiinsa. Tätä oli käytetty vierastupana (gästestuga). Tupien välille oli pystytetty 9 kyynärää (5,5 m) pitkä irtonaisista tukeista reunoilta tolppien ulkopuolelle ladotut eteinen (farstuga). Molemmat olivat olleet hyvässä kunnossa. Kaikki edellä mainitu kolme tupaa yhtenäisen hyvän tuohikaton alla. Jälkimmäisten rakennusten osalla palotukea anottiin 80 taalaria.

Talo oli siis ollut hyvin kookas eli noin 22,5 metriä pitkä! Tämän mukaan Pentikäiset näyttivät olleen varakasta väkeä. Ehkä kauppareissut toivat vaurautta.

3. Ruoka-aitta (wistehus eli matstuga) mitoiltaan 9 kyynäärää (5,5 m) hirsistä koottu ja tuohikattoinen. Tukianomus 2 taalaria.

4. Aita piharakennusten ympärillä varustettuna kolmella laudalla. Palotuki 5 taalaria.

II Ulkorakennukset (uthels)

1. Kaksi jauho ja vilja-aittaa , joiden yhteispituus oli 11,5 kyynärää ja leveys 5 kyynärää (6,8m x 3 m) tuohikatolla varustettu tukianomus 20 taalaria.

2. Varustehuone (redskaphus) 10 kyynärää pitkä ja 9 leveä ( 6 m x 5,4 m) kohtalaisen hyvistä hirsistä ja tuohikattoinen 10 taalaria.

III Karjarakennukset (ladugården)

1. Uusi hyvin rakennettu seinähirret veistetyt sisä- ja ulkosivuilta talli rehuvarastoineen. Katto oli tuohesta, joiden päällä oli kattopuut sisältä hyvässä kunnossa pilttuineen ja muine asiaankuuluvinen varusteineen. Korvaushakemus 30 taalaria hopeassa.

2. Uusi navetta 12 kyynärää (7,2 m ) mitoiltaan tuohikatolla. Sisävarustus pilttuineen oli hyvässä kunnossa. Ovissa rautasaranat. Hakemus 40 taalaria.

3. Lammashuone (fårhus) 9 kyynärää (5,5 m) mitoiltaan hyvässä kunnossa anomus 16 taalaria.

4. Sikala (svinhus) 6 kyynärää (3,6 m) kanttiinsa välttävässä kunnossa. Korvaushakemus 5 taalaria.

5. Uusi rehulato 12 kyynärää (7,2 m) mitoiltaan tuohikatto halkopäällysteillä ovi rautasaranoilla. Anomus 41 taalaria.

6. Liiteri tallin ja navetan välillä hyvin varustettu irtotukeista tolppien varassa, katto tuohesta, jonka päällä oli turvetta (kunttarne) kattopuita. Anomus 20 taalaria.

7. Uusi sauna (badstuga) 9 kyynärää (5,4 m) mitoiltaan. Tälle ei voitu anoa tukea.

IV Viljaa, rehua ja muita tavaroita.

8. Aittojen lisäksi oli palanut valmiiksi jauhettua
a) ruisjauhoa 4,5 tynnyria a 10 taalaria eli 45 taalaria.
b) ohrajauhoja 4,5 tynnyriä a 8 taalaria eli 36 taalaria.

9. 5 parmasta ruisolkea ladon ulkopuolella a 1 taalari yhteensä 5 taalaria.

10. 2 kuormaa heinää a 2 taalaria yhteensä 4 taalaria.

11. 250 kerppua (kärfer) lehtiä 12:16 taalaria.

12. 4 uutta lahnaverkkoa a 15 syltä (26 m) 15 taalaria.

13. aidastarvikkeita 100 kuormaa navetan luona 25 taalaria.

14. Pellosta oli palanut satoa olkineen 16 kappaa ruista 5 taalaria, 16 kappaa ohraa 4 taalaria, 1 parmas ruis ja ohraolkea yhteensä 1 taalari sekä 1 tynnyri akanoita a 1 taalari eli yhteensä 10 taalaria.

15. Lisäksi aidaksia ja pystypuita (stör) oli palanut 10 kuormaa yhteensä 1 taalari.

16. 19 nippua uutta tuohta 9 taalaria.

Palovahinkojen yhteisarvo oli 545 taalaria hopeassa, minkä nimismies Asteen vahvisti. Kuitenkin vielä piti tutkia, kuinka palo oli syttynyt. Vasta sitten voitiin jättää anomus pitäjän palotuesta. Edellä olevasta havaitaan, että Påhl Pentikänen osasi nähtävästi kaupunkimatkojen koulimana yksilöidä ja arvoida hyvin tarkasti kärsimänsä vahingot. Jauhot oli nähtävästi jauhettu kyläläisten yhteisessä Pieksänkosken myllyssä. Pentikäisen pirtti 10 m x 10 m oli suurin seudulla tavatuista taloista. 

Palopaikalta on myöhemmin löydetty mm. sormuksen katkelma, metallinen kirjan kulmavahvike sekä riikintaaleri 1700-luvun alkupuolelta.

Palopaikalta myöhemmin löy-
tynyt 1700-luvun riikintaaleri.

Murtolahdesta kotoisin olleet Hämäläiset ja Pentikäiset riitelivät talvella vuonna 1781 Kuopion käräjillä Tukholman matkan kustannuksista. Muiden ruukin kanssa käräjöineiden ohella myös he olivat vuoden 1780 vaiheilla käyneet kuninkaan (hovioikeuden) puheilla.

----------------------

Tulipalo vuonna 1782 Nilsiän Murtolahdessa

Tulipalot riivasivat edelleen Murtolahtea. Käräjäpöytäkirjojen mukaan tuli oli tehnyt vuonna 1782 tuhojaan verotalonpoika Pietari Väänäsen omistamalla torpalla Murtolahden ”päivärannalla”. Palovahingot kävivät tarkastamassa lautamies Juho Pitkänen ja talonpoika naapurista Paavo Pentikäinen. Palossa oli tuhoutunut mm. mitoiltaan 9 kyynärää tuohikatolla varustettu asuintupa, pieni vanha tupa, riihi, talli ja peltoa 15 kuorman edestä. Niittyä oli kärynnyt neljän kuorman alalta. Kuorma heiniä vastasi noin 200 kiloa. Edellisten lisäksi oli palanut suota, jossa oli 200 sylen pituiset ojat. Tuli oli levinnyt myös Kylmäpuron suolle, joka oli ojitettu 500 sylen oljilla ja uudelle 15 kuorman niitylle. Vahingot olivat yhteensä 113 riikintaaleria. Torppa sijaitsi ”Murtoniemen” länsirannalla”.

Parikymmentä vuotta myöhemmin talon isäntä Pietari mainittiin arvonimellä herastuomari ja valtiopäivämies. (Hän on Paavo Ruotsalaisen ohessa toinen Nilsiän suurmiehistä).

-----------------------

Tulipalo vuonna 1783 Nilsiän Murtolahdessa

Epäonni jatkui Murtolahdessa: Vuonna 1783 Murtolahden tilalla numero 2 asui vauras talonpoika Heikki Hämäläinen. Talossa kävi esimerkiksi vuonna 1778 Kuopion kappalainen kolmantena joulupäivänä pitämässä jumalanpalveluksen. 

Talossa oli syttynyt tulipalo tammikuun 13. päivän yönä. Siinä oli tuhoutunut katto ja seinähirsien ylin ”varvi” eli kerros. Palovahingot oli käynyt arvioimassa tosin aika ylimalkaisesti Kuopion kruununnimismies Karl Procope. Palovahinkoluettelon Kuopion käräjille toi Heikin poika Juho Hämäläinen. Palossa oli tuhoutunut katto ja hirsien ylin kerros. Talven lumi lienee koituneen muiden rakennuksen osien pelastukseksi. Vahinkoluettelo oli seuraava:

•asuintupa, joka oli 13 x 13 kyynärää eli noin 8 x 8 metriä vahingon arvo 6 riikintaaleria
•vierastupa mitoiltaan 9 x 9 kyynärää vahingon arvo 2 riikintaaleria
•eteinen, jonka mittoja ei nimismies ollut kirjannut vahingon arvo 1:16 riikintaaleria
•tarvekaluhuone, jonka mittoja ei löytynyt vahingon arvo 1:32 riikintaaleria

Asiakirjasta ei selviä, oliko tarvekaluhuone sijoitettu tupien yhteyteen tai eteinen asuintuvan ja vierastuvan välille. Jälkimmäisessä tapauksessa rakennuksen kokonaispituus olisi noin 17 metriä.

--------------------------

Tulipalo ritari G. F. Tigerstedtin Engelnäsin kartanossa Joroisissa 1783

Tigrested erosi armeijasta vuonna 1783 ja meni Joroisiin. Samana vuonna paloi Nilsiäläisten ruukintilojen verotusoikeudet Stromsdalin ruukille haalineen ritari Georg Friedrich Tigerstedtin Joroisissa omistama Räisälänrannan rustholli Kotkalahti nro 4 eli Engelnäs. Palo syttyi 31. maaliskuuta 1783 ja palovahingot käsiteltiin Joroisten vuoden 1785 talvikäräjillä (§7).

Asiamiehen Abraham Wittingin mukaan vahingot oli käynyt tarkastamassa lautamies Påhl Tuovinen Katisenlahdesta apunaan talonpoika Erik Pärnänen Kotkatlahdesta. Katisenlahti sijaitsi Engelnäsin pohjoispuolella Varkaudesta etelään. Ilmoituksen mukaan oli palanut:

1. Asuintupa eli pirti hongasta 12 kyynärää kanttiinsa eli noin 7,2 m x 7,2 m. Talossa oli tuohikatto ja ovissa rautasaranat. Hirsiä ei löytyisi läheltä, joten vahinkojen arvo oli 160 taalaria. Tukihakemus oli 26:32 taalaria

2. Vierastupa mitoiltaan 10 kynäärää (5,4m x 5,4m). Tuvassa oli tuohikatto, ovissa rautasaranat, sisällä kaakeliuuni. Ikkunoita oli 3, joissa oli yhteensä 48 ruutua. Lattia oli lankuista. Vahinkoilmoitus 140 taalaria ja tukihakemus 56:32 taalaria.

3. Ruoka-aitta 4 kynärää x ) kyynärää (2,4 m x 5,4 m) hongasta täydellisessä kunnossa. Hinta-arvio 20 taalaria.

4. Kellari kivestä, jonka yhteydessä oli veistotupa (timrat hus) "täydellisesä kunnossa" mitoiltaan noin 5,3 m x 2 m. Vahinkoarvio 56 taalaria.

5. Varustehuone 3 m x 3 m "täydellisessä kunnossa" vahinkoarvio 20 taalaria.

6. Eteinen pirtin ja ruokahuoneen välillä hongasta 5,4 m x 5,4 m "täydellisessä kunnossa". Edellä mainituista Tigerstedt anoi palotukea noin 148 taalaria. Sitä ei siis saatu koko vahinkosumman verran.

Lisäksi ilmoitettiin palaneen viljaa, jauhoja, 2 piilukirvestä, 4 sirppiä, 3 kirvestä, 4 auraa, palokoukku, 4 turvehakkua, 8 ojalapioita, 54 syltä köyttä, jauhinkivet, maitopyttyjä, sänkyvaatteita, 2 rautapataa ym.

Samojen käräjien luvussa 17 lautamies Påhl Tuovinen ilmoitti, että herra ritarilta olikin vain palanut ei enempää kuin kaksi tupaa! Käräjät vaati Tigerstedtiltä selvitystä asiasta ja antoi pirtin (160 d) ja vierastuvan (140 d) vahingoista sekä 2 ruisleipätynnyrin osalta palotukea vain 57 taalaria eli reilun 1/3 anotusta...

Tigerstedt kosti asian lautamies Tuoviselle. Käräjien luvun 47 mukaan hän haastoi tämän yhdessä pikkutilallisten Utriaisten, Kolehmaisten ja Hynnisten kanssa käräjille luvattomasta kalastuksesta Kuvanssin kalastamossa. Se sijaitsi noin 8 km etäisyydellä Engelnäsistä pohjoiseen Siitiselän länsirannalla. 

Muistettakoon, myös että Tigrestedtin Torstila Joroisissa oli palanut pääsiäisenä 1779. 

Isojako saatiin päätökseen Murtolahdessa vuonna 1783

Tilanne isonjaon jälkeen.

Vuonna 1786 Tigersted käräjöi paljon Murtolahden asukkaiden kanssa. Pentikäisten tilan tultua autioksi sen oli ostanut lähinaapuri Anders Väänänen, joka myi tilan edelleen veljelleen Petter Väänäselle 5 500 taalarilla "Pentikäisen aution" (sk Kuopio 1795 §283). Täpä suurpalossa kadonnut "Vanhapaikka" sijaitsi 200 - 300 m etäisyydellä Väänästen talosta. 

Nilsiän nimismies Procope vuonna 1786 hukkui heikkoihin jäihin.

Vuosien 1776 – 1786 välillä käydyn käjäjöinnin seurauksena Tigrerstedt kärsi tappion ruukin verotilojen asukkaille näiden puolustaessa tilojensa hallintaoikeutta. 

----------------------------

Tigrerstedt kypsyi myymään Stromsdahlin ruukin ja siihen kuuluvan omaisuuden luutnantti Stephan Bennetille vuoden 1787 alussa.Tigrerstedt alkoi nyt operoida "liikemiehenä" ja sahayrittäjänä Enonkoskella toimittaen puutavaraa Venäjän puolelle.

Ruotsin ja Venäjän välille puhkesi Kustaa III:n sota vuonna 1788. Venäläisten aloitettua hyökkäyksen Savossa vuonna 1789 Georg Fredrik Tigerstedt ryhtyi vehkeilemään vihollisen kanssa. Arvoisa miekkaritari petti kuninkaan ryhtymällä venäläisten vakoojaksi.

Venäläisten joutuessa perääntymään ja Tigerstedtin oli lähdettävä heidän mukaansa. Tigersted taisteli Parkumäen taistelun aikana 21. heinäkuuta 1789 venäläisten riveissä, jääden taistelun jälkeen rakuunan vangiksi Qvistilän maatilalla. Ritari oli kätkeytyneenä sianpahnoihin, mutta hänen kannuksensa näkyivät paikkaa tarkastamaan tulleelle rakuunalle.

Venäläisten jättämistä papereista selvisi myös Tigerstedtin aikaisempi yhteistyö venäläisten kanssa. Tigerstedtin toiminnan motiivit olivat taloudellisia (kuten olivat olleet koko uransa ajan). Hän oli sopinut venäläisten kanssa saavansa voitokkaan sodan jälkeen koko Rantasalmen pitäjän itselleen palkkioksi palveluksistaan.

Tigerstedt vietiin Vaasaan, jossa Vaasan hovioikeus tuomitsi hänet maanpetoksesta kuolemaan. Hänet mestattiin joulukuussa 1790 Rantasalmella. 

Kuningas armahti Tigerstedtiä sen verran, että pyöveli ei katkaissut hänen oikeaa kättään ennen kaulan katkaisua. Myös Tigerstedtin omaisuus annettiin hänen leskelleen.

Savossa tunnetaan sanonta: Ahneella on paskainen loppu.

Sigfred ja Urban Pänttickäin

Sigfred Pänttickäin on tunnettu kirkon kirjoissa myös nimillä Sigfrid Pentikäin. Emme tiedä miten Sigfrediä, joka on Savon Pentikäisten vanhin tunnettu isän isä, on kutsuttu 1700-luvulla. Sigfred on alkuaan germaani-nimi tarkoittaen voittoisaa rauhaa.

Sukuseurassa hänestä on käytetty nimitystä Sippe, mutta tässä häntä kutsutaan nimellä Sipi. Nimitykselle on historiallista perustaa. Sipi-etunimeä on käytetty Suomalaisena Sigfred-johdannaisena jo vuosisatojen ajan. Ruotsi-Suomessa nimi liittyy vahvasti kristinuskoon. Ympäri Suomea löytyy myös Sipilä-nimisiä talonpoikaistaloja. Sieltä nimi on juontunut talojen asukkaiden sukunimeksi. Sippe tarkoittaa Saksan kielessä heimoa ja on etunimenä Suomessa tuntematon, joten mennään Sipillä.

Sawakot

Kautta aikain varhaisimmat merkinnät asiakirjoissa Pentikäisistä löytyvät (vanhimmista asiakirjoista) 1541 Savosta Juvalta, jossa on vaikuttanut Lau Bendiken. 

Kruunu myönsi Viipurin karjalassa kolmen vuoden verovapauden riitamaan uudisasukkaille. Vuonna 1544 Muolaassa Karjalan kannaksella tavattiinkin Bengt Bengttiken. Ihanus Bengtiken Uusikirkko Viipurin pitäjä, mainitaan myös. Vajaan kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1553 Mth Bentike mainitaan Viipurin pitäjässä jo kolmen talon muodostamassa Pentikkälän kylässä Kuolemanjärven pitäjässä. Se oli myös Ruotsin puolella Venäjän vastaisen rajan tuntumassa. 

Juva kuului 1500-luvulla Ruotsiin. Karjalan kannas sekä Viipuri kuuluivat myös Ruotsille, ne sijaitsivat valtakunnan itäisellä laidalla. Inkerinmaa taas oli vanhastaan Suomalais-sukukansojen Vatjalaiseten ja Inkerikkojen kotimaa. 

Vuodesta 1617 Stolbovan rauhasta alkaen Inkeri liitettiin Ruotsiin. Tuosta alkaen seudulle alkoi tulla väkeä muualta Suomesta ja eteenkin Savosta. Heitä kutsuttiin Sawakoiksi. Toinen muuttajaryhmä oli Äyrämöiset ja heidän tulosuunta Äyräpää kannaksen Karjalassa. Savakot olivat protestanttisia luterilaisia, Äyrämöläisissä oli sekä Luterilaisia että Kreikan uskoisia ordotokseja. 

Inkerikkojen, Savakkojen ja Äyrämöisten lisäksi Inkerissä oli pieni määrä Ruotsalaisia, Saksalaisia ja Virolaisia. Aluetta asuttanutta väkeä kutsuttiin yhteisesti Inkeriläisiksi. Meno oli siis varsin kansainvälistä. Sawakot ja Äyrämöiset tunnisti helposti muodikkaasta pukeutumisestaan. 

Sawakko-mies ja Äyrämöläisiä naisia.

Alueet kuuluivat (aina vuoteen 1634 saakka) Viipurin linnalääniin. Viipurin linnaläänissä oli Viipurin linnan linnoituksen lisäksi Pähkinälinna, Nevalinna sekä Käkisalmenlinna. Sitten (vuodesta 1634 eteenpäin läänijaossa tästä tuli) Viipurin ja Savonlinnan lääni.

Inkeri, Järvisaarren Pogosta Oseran kylä

Kirkonkirjoissa mainitaan Sipin olleen syntynyt vuonna 1655 Järvisaaresa, Inkerissä "Jerwisäriska Pågost" . Se on hyvinkin mahdollista. Järvisaaresta löytyy Pentikäisen järvi ja ensimmäinen Pentikäinenkin, Lauri etunimeltään, oli muuttanut Järvisaaren Oseraan Uudenkirkon Tommilassa jo vuonna 1619, heti ensimmäisten siirtolaisten joukossa alueen siirryttyä Ruotsille. Hänet on mainittu myös talvikäräjillä vuonna 1626. Muuttojen ja väestökasvun seurauksena asukasluku tässä rajamaakunnassa lähti ripeään kasvuun. Vuonna 1655 syntynyt Sipi (Germaani-nimi voittoisa rauha) oli siten toisen tai kolmannen polven Inkeriläinen.  

Järvisaaren epätäydellisistä ja puutteellisista asiakirjoista Sipiä ei olla yrityksistä huolimatta onnistuttu löytämään sen enempää kuin hänen perhettäkään. On tietysti mahdollista että lapsuuden aikana Sipin perhe oli joutunut vaihtelemaan asuinpaikkaa vuosina 1656–1658 Venäjän ja Ruotsin välillä käydyn Ruptuurisodan takia. 

Tuo sota oli tyhjentänyt rajaseudun nopeasti ja varsin autioksi. Luterilaiset siviilit väistivät pohjoiseen ja Ordotoksit Venäjälle. Rauhan palattua autiot kuitenkin täyttyivät pian, myös uusia siirtolaisia saapui. Heidän joukossaan tavataan taas useita Pentikäisiä. Syynä Inkeriin muutton olivat mm. kruunun myöntämät verovapausvuodet, katovuodet Savossa ja/tai sotaväenoton- sekä oikeuslaitoksen pakoilu. Uudisasutusseudulla virallinen väestökirjanpito ei ollut täsmällistä.

Vuonna 1674 Järvisaaren pogostan "Jerwisäriska Pågost" Åseran "Åsere" (Järven) kylässä verotettiin Siman Pentikäistä, joka oli samalla ainoa tämän sukuinen henkilö koko pogostassa. Ei ole tietoa onko Siman sama kuin Sipi? 

Joka tapauksessa Sipi kasvoi tällaisessa yhteisössä päästen lopulta varsin hyvän aseman. Sipi meni naimisiin Maria Lempisen (Lembiäinen) kanssa. He alkoivat saada lapsia kun Sipi oli jo aikamies eli 35-vuotias. Risto syntyi vuonna 1690, (tosin hänestä en ole löytänyt mainintoja). Anna syntyi vuonna 1695. 

Anna Pentikäinen (k.28.9.1760)

Lapsista kolmas eli Urbanus syntyi vuotta myöhemmin eli vuonna 1696. Urbanus tarkoittaa "kaupunkilainen" tai "hienosti sivistynyt".  Urbanuksella on vahva kristillinen yhteys, nimi on ollut kahdeksalla Paavilla. 

Urbanuksesta käytetään myös lyhennettyä versiota Urban ja Suomessa nimi on lyhennetty usein muotoon Urpo. Lähivuosikymmenien slangissa nimestä on tullut haukkumasana tarkoittaen tyhmää, joten käytän vähemmän värittynyttä Urban-muotoa. Urbanuksen syntymän aikoihin vaivasi koko Pohjois-Eurooppaa Suuret kuolonvuodet. 

Suuri Pohjan sota

Vuonna 1700 alkoivat Inkerissä tsaarin Venäjän hillittömät väkivaltaisuudet siviilejä kohtaan. Käynnistyi Suuri Pohjan sota. Talonpojat ryhmittyivät puolustamaan perheitään ja taistelemaan olemassa olonsa puolesta. Heitä ryhdyttiin kutsumaan Kiwekkäiksi. Suuren Pohjan sodan alkaessa Sipi oli 45 ikäinen.

Sipin onnistui saada perheensä, eli vaimonsa ja pienet lapsensa turvaan. Ehkäpä he pääsivät sukulaisten luo Sawoon? Tai sitten tai pakolaiseksi Ruotsiin?  On esitetty että Sipi olisi tuonut sodan jatkuessa perheensä Murtolahteen Nilsiään vuonna1710.

Vuonna 1711 kun taistelua oltiin käyty jo alun toistakymmentä vuotta, niin Kiwekkäät liitettiin kruunun joukkoihin. Sipi (Sigfred Pänttickäin) kuului Taneli Luukoisen johtamiin jalkarakuunoihin, josta hänet löydetään Tukholman kuninkaallisesen arkiston muonitusrullista. Lisäksi rullissa mainitaan myös Knut Pentikäinen (Cnuth Pänttickäin). Silloin Sipi oli viidenkymmenen kuuden ikäinen. 

Kun peräti 21 vuotta kestänyt Suuri Pohjan sota ja sitä kymmenen vuotta kestänyt Venäläläisen miehitysvallan Isoviha viimein päättyivät vuonna 1721, niin Sipi oli jo kuudenkymmenen kuuden vanha mies! Sota-aika kesti siis koko hänen aikuis-ikänsä keski-iästä vanhuuteen saakka. Sodan ja miehityksen vuosina myös Sipin lapset ehtivä kasvaa aikuisiksi!

Murdolax 3, (Nilsiä) Kuopio

Rauhan tultua Kruunu korvasi Inkerissä omaisuutensa menettäneille heidän menetyksensä vastaavalla omaisuuserällä. Se antoi menetysten tilalle esimerkiksi autioksi joutuneita rälssitiloja. 

Rantasalmelais-lähtöinen Olof Sianjalkainen oli asuttanut uudistilaa yhtenä ensimmäisistä seutukunnan asukkaista Kuopion (Nilsiän) Murtolahdessa vuodesta 1546 alkaen. Hänen sukulaisensa Paavo Sianjalkanen on Nilsiän ensimmäinen tunnettu asukas, Hän asui vuonna 1541 Savisalonsaarella tai Tihvonniemellä. 

Tuohon aikaan asutus Savossa oli oli harvassa, mutta tilat olivat vastaavasti usein isoja ja vauraita. Ne tuottivat paljon viljaa ja voita. Kasvatettavia viljalajeja olivat ruis, ohra, kaura ja vehnä (Pirinen Savon historia II:1 s. 372). Lisäksi viljeltiin herneitä, papuja, pellavaa, hamppua, humalaa sekä tietenkin naurista. Tärkeimmät kotieläimet olivat hevonen, lehmä, lammas, vuohi, sika ja kana. Mtesästys ja eteenkin kalatus olivat tuokataloudessa merkittävässä asemassa.

Murdolax oli ollut Jalkasten suvun hallussa peräti 150 vuoden ajan. 1700-luvulle tultaessa tila oli jakaantunut veromaksusaatavien seurauksena kolmeen osaan. 1 tila oli Pekkarisen hallussa, 2 tilaa isännöi Hämäläiset ja 3 tilan isäntä oli Carl Jallkain.

Kuopio maakirja vuonna 1722.

Pian sodan päättymisen 1721 jälkeen Murdolax 3 tila ajautui verosaatavien vuoksi lopulta autioksi ja Jalkaset siirtyivät Liminkaan. Tilan uudeksi omistajaksi nyt viimeistään tuli Sipi perheineen. Talo oli kumpareella rannan läheisyydessä. Tosin vuodesta 1725 aina vuoteen 1727 asti henkikirjoissa Murtolahti 3:n isännäksi mainittiin talollinen Påhl Bengdtinen vaimoineen..

Murdolax 3.

(Savon tuomiokirjakanta Rulla ES 2012 | Nide a:26 [oo.29] | Kuopio 27.1.1726 | Kuva n:o 36 löytyy myös talollinen Bonden Påhl Bengtikein). 

Paavo (Bonden Påhl Bengtikein) löytyy myös (Savon tuomiokirjakanta Rulla ES 2012 | Nide a:26 [oo.29] | Kuopio 27.1.1726 | Kuva n:o 36. Suvun perimätarinassa kerrottu nimen vaihtaminen meni siis niin, että talon isäntä Sipi esiintyi alkuvuosien ajan Paavo-nimellä!!

Kuopion henkikirjassa vuonna 1727.

Kiwekkäät olivat olleet venäläisten silmissä henkipattoja, joten oli järkevää pitää matalaa profiilia pitkään pitkään vielä myös rauhan tulon jälkeen.

Sipin ja Marian lapsista Risto oli jo aikuinen mies eli 31 ikäinen, Anna 26 vuotta ja Urbanuskin 25 vuoden vanha. 

(Pentikäisten sukutaulun mukaan Risto olisi saanut Walborg-nimisen lapsen noin vuonna 1720. Walborg oli aikuiseksi tultuaan mennyt naimisiin Staffan Leskisen kanssa ja saanut Liisa-nimisen lapsen vuonna 1745 Kuopio msrk).

Urbanuksen perhe

Urban meni naimisiin Tervasniemestä (Kuopio msrk) kotoisin olleen Margareta Mikontytär Taskisen (s. 4.7.1693) kanssa. He saivat lapsia. Sigfrid syntyi 6.2.1723. 

Seuraavana Urbanille ja Margaretalle syntyi Påhl (Paavo) 24.1.1726, (k. 30.11.1774). Kummiksi tuli Sipi-ukki. Paavosta tuli aikanaan tilan seuraava isäntä. Paavo-nimi yhdistyy vahvasti kristilliseen ja kulttuurisen perintöön ja tunnistetaan hyvin myös ympäri maailmaa. Paavo on lyhentymä Paavalista, joka taas pohjautuu latinan Paulus-nimeen. Paulus tarkoittaa pientä ja vaatimatonta/nöyrää. 

Vuosien 1727-1734 välisen rippikirjan mukaan Murtolahdessa samaa taloa asutti kaksi Pentikäis-pariskuntaa. Vanha pari eli Sipi Marian kanssa sekä nuori pari eli Urban Margaretan kanssa. 

Urbanille ja Margaretalle syntyi poika, 24.2.1728 hänet kastettiin nimellä Urbanus.

Urbanille ja Margetalle syntyi sitten Maria 1.6.1730.

Lauri, Lars meni naimisiin Inga Pursiattaren kanssa ja Niemisjärvellä heille syntyi Elias 18.1.1731. Ennen tätä ja tämän jälkeen näistä henkilöistä ei löydy mainintoja.

Vanha isäntä Sipi Pentikäinen kuoli Murdolax 3-tilalla 28.4.1733 seitsämänkymmenen kahdeksan ikäisenä.

Kuopio kuolleet maaseurakunta 1733.

Vuoden 1734 henkikirjassa talon isännäksi ilmoitettiin Urban Bengtikain. Mönkkösen yhtiökumppani Taskinen oli poistunut 1 tilalta.

Vuoden 1734 henkikirja.

Urbanille ja Margetalle syntyi Johannes 17.3.1733. (Tosin isäksi on virheellisesti merkitty talon isäntä aiemman"Paavo"-nimen mukaan, Johannekselta ei olla tavattu jälkipolvia.

Urbanille ja Margetalle syntyi Petter 5.5.1734

Urbanille (41 v) ja Margetalle syntyi Anna 8.5.1737. 

Urbanille ja Margetalle syntyi Margetta 8.1.1740. 

Urbanin ja Margetan ensimmäinen lapsi Sigfrid kuoli nuorena, vain viidentoista ikäisenä 6.6.1741

Urbanille ja Margetalle syntyi viimeinen lapsi Kaisa eli Carin 23.9.1742 ja tuossa vaiheessa Urban oli 46 ikäinen. Kaisa oli lapsista viimeisin eli yhdeksäs.

Sipin vaimo, leski Maria Lembinen kuoli vuonna1739. Vuoden 1742 henkikirjassa Murdolax 3 isäntänä oli Urban. Mönkkösen 1 tilaa oli vaihtunut isännöimään Väänänen.

Vuoden 1742 henkikirjasta.

Talon isäntä Urbanus Bentikäin kuoli 11.7.1758 haudattu 23.7.1758 Murdolax

Urbanin Vaimo Margareta Mikontytär Taskinen kuoli 20.12.1761 Murtolahti 3. 

Kuolemajärveltä elokuun 19 päivänä 1867

 Ilmarinen 23.8.1867 no 34

Kuolemajärvellä

...Meidän pitäjämme äyrämöiset näkywät hykääwän waatepartensa; usea tahtoo tyttärensä kääntää sawakoksi, jonka puku päältä katsoin on siistimpi kuin äyrämöisen, mutta kun tutkimme niiden kulunkia, niin edellinen ei maksa muuta kun wuodessa 5 eli 6 woi-naulan hinnan, mutta jälkimmäinen eli sawakon waateparsi tulee maksamaan wuodessa hywän lehmän hinnan. Äyrämöinen näet tekee itse kaikki mitä waatteukseen tarwitsee, mutta sawakko waatteukseen ostaa melkein kaikki työ-palttoineen, kun eiwät itse osaa tehdä eikä juuri kutoa. Mutta ylpeys waatteista nähty aina nousewan niin miehissä kuin naisissakin, joista nyt erittäin olisi wähän puhuttawaa, kuin köyhyys on yleinen.
A.R.

Sawakko- ja Äyrämöläismies
oli vaikeampi erottaa
keskenään waateparresta.

Ilmarinen 27.9.1867 No 39

Sawakkojen ja Äyrämöisten eri waatteenparsista

Ilmarisen 36 numerossa oli kirjoitus Sawakoista ja Äyrämöisistä, warsinkin heidän historiallisesta tekstuuristaan. Lisäykseksi voisi wielä muistuttaa, että "Lähteistä ison wihan historiaan" tawataan ilmoituksia ja wiittauksia menneen vuosisadan alusta tapahtuneena wäen lisääntymisenä Inkeristä muuhun Suomeen. - Tähän liitämme nyt muutamia tietoja Sawakkoin ja Äyrämöisten waatteenparsista, niitten muutoksista Walkjärwen pitäjässä.

...Muinoin miehet eivät täällä pitäneet paitaa pöksyjen ulkopuolella, niin kuin nykyisin Wenään muodin mukaan. Miehet pitiwät silloin valkeaa lyhyttä wiittaa, melkein semmoista kuin naisetkin; miehen wiitasta tokaan ei ollut mitään punaista kaulusta; muuten siinä oli samanlaisia punalanka-koristuksia, kuin naistenkin wiitassa; säämyskää oli miehen wiitoissa edellä wyötäisiltä aina kaulaan asti, ja säämyskästä oli kaikki tinaisia tai waskisia nappia. 

Miesten walkea kosteli, päällystämätön turkki sekä wastamainittu wiitta oliwat niin kaidat edestä, etteiwät reunat ulottuneet päälletysten. Oli wähän leweämpikin wiittalaji, suhmana wiitta, mutta sekin oli paljoa kaidempi, kuin nykyiset wiitat. Miesten koipia peitti silloin ylhäällä polwiin saakka mustasta sarasta tehdyt polwipöksyt, jotka polwen alapuolella nauhoilla köytettiin kiinni; alempana olivat säärykset eli housut, joita polvipöksyihin suun alla nauhoilla kiinnitettiin ja joiden yläpäässä oli supistawasoikka, joka oli punalangalla kirjoitettu ja lapatti alas säären edestä. 

Jaloissa pitiwät miehet wanhaan aikaan jaloissa "upokkaita" (pieksuja) tahi "ruojukenkiä"; jälkimmäiset oliwat muuten saappaan näköisiä, waan warret oliwat takanta auki, joita, niinkuin upokkaitakin, nahkanauhoilla ja waskisirkalla käärittiin säären ympäri kiinni.

Talwella pidettiin mustia karwahattuja, päällys mustasta sarasta, korwalliset hywin leweät. Oli kalliimpiakin karwahattuja, joita rällihatuiksi kutsuttiin ja joitten päällyksenä oli mustaa nahkaa tai samettia; korwallisissa ahmanhännän nahkaa. Toista laatua oli "sipersta" ja "pelkkawoi-hattu". 

Kesällä pidettiin ostetuita huopahattuja, sekä ympyrä-anturaisia että teräwä-anturaisia; niissä oli 6 suurta tinaista, kullannäköisiksi silattua lappa, 2 edessä, 2 takana ja 1 kummallakin puolella, mustaan samettinauhaan lävistettyinä.

Paraimmat tämmöiset hatut maksuivat noin 6 ruplaa pankossa. Kun näitä kalliimpia ruwettiin pitämään oli jo ylpeys waateparressa päässyt wallalleen Walkjärwellä. Oli miehillä silloin kallis wyölajikin, Kalmikki-tussakko, joka maksoi 6 ruplan paikoilla. Wuoden 1825 waiheilla alkoi waatteenparsi täällä paljon muuttua ja Äyrämöis- sekä Sawakko-parsien erinäisyys enetä. Kaupungista ruwettiin nyt ostamaan kaikenlaisia tarpeita.. 

..Miehet alkoiwat ostaa saappaitakin kaupungista. Noin w. 1837 asti kesti tätä kallista muotia taukoomatta, mutta silloin alkoiwat hegelliset herätykset ja kerittiläistuumat häwittiwät wähittäin liiallisia koristuksia naisten puwuista, niin että eroitus Sawakkojen ja Äyrämöisten wälillä taas wäheni...

...Miehet pitiwät noin 30 wuotta takaperin paljon "wenään-wiittoja", jotka oliwat pitemmät ja leweämmät, kuin nuo wanhamuotiset, kirjoitetut, lyhyet Suomen wiitat. Wenäänwiitoissa oli 3 samettinauhaa kummallakin rinta-aukon puolella. Niitä ei enää paljon pidetä, eikä harmaitakaan wiittoja niin yleisesti, kuin ennen.

Muotia täälläkin syntyy uusia, waikkei joka päivä, niinkuin Pariisissa, niin toki joka vuosi. Jo 1840 alkoiwat miehet pitää silinteriä, sertukin mukaisiksi tehtynä "Jänterikkiä"; sitte muutaman vuoden kuluttua, wähän pitempiä, "kuitsaweikkoja"; sitten ostettiin Pietarista ihwan walmiita  "Boteuhtoja"; nyt pidetään enimmiten werasta, nantkista ja satinasta tehtyjä palttoja.

Sawakot ja Äyrämöiset Wiipurin läänissä II

 Sawakot ja Äyrämöiset Wiipurin läänissä II (Suometar 18.8.1854 Nro 33 osa 2 )

Paljon olisi wielä lisättäwää tarkoin selitettäessä kaikkia Äyrämöläisnaisten waatetuksesta löytyviä salaisuuksia ja koristuksia, kuin myös niitä erillaisuuksia warsinkin pään pukemisessa, joilla tytöt tytöt erotetaan waimoista, ja tyttölöistä ripillä käyneet ripillä käymättömistä. 

Suometar 18.8..1854 Nro 33.

Waan tähän on minulla liian wähän tietoa yleisestä puku-opista, ja wielä wähemmän halua, sillä näin paperilla puhuen ei täänkaltaisia asioita saa kuitenkaan niin selkiästi näkymään kuin sen lukija waatii.

Epäilemättä olisi maalari näihin seutuihin lähetettäwä, joka tarkoin kuwaileisi jokaisen puwunlajin, ennen kuin käypi myöhäksi. Saillä Sawakkolaisuus woittaa minun katsoessani alaa enemän ja enemmän, ja Sawakjkojen määrä niissä pitäjissä, joissa heitä on sekaisi Äyrämöisten kanssa, isonee isonemistansa näiden wähenemisellä.

Sawakkoja ja Äyrämöisiä.

Sawakkolaisuus on nim. lyhimmästi sanoen waateparren uudemmaksi muuttuminen."Ken rikas on, se tekee tyttärensä Sawakoksi" sanoi minulle Walkjärwellä eräs Äyrämöisnainen, kukaties vähän kateudella, ett'ei ikä ja warat myötenantaneet hänen itsensä ruveta Sawakoksi.

Sawakot tunnetaan siitä että heillä on juovikkaiset (s.o. pumpuliset eli muut osto-)hameet, jotka myös ovat pitemmät ja komemmasti tehdyt kuin Äyrämöisillä; että he owat enimmin paikoin jättäneet pois sen eriskummaisen hunnun, jonka kanssa heillä on tawallinen huiwi, pois myöskin heittäneet waatteistansa ne isotöiset rekot ja muut kirjat, ja ylipäätään puwustansa lähenewät muun Suomen asujaimia.

Wastainen asia onkin siis epäilemättä heidän kädessänsä. Ja vaikka Äyrämöiset kyllä tietäwät olevansa wanhan ja tosisyntyisten puolella, eivät Sawakot kuitenkaan kunnioita tätä heidän esi-isien tawoissa pysymistänsä sitä enemmän kuin että, jos Sawakko-mies naipi Äyrämöistytön, tämän oikei eri wälipuheen kautta täytyy luwata luopuwansa Äyrämöläis-puwusta.

Äyrämöläisneito

Tämmöisiä naimisia ei kuitenkaan tapahdukaan kuin hywin harwoin, ja Kiwennawalla kysyttyäni eräältä mieheltä, mikä siihen oli syynä, että heille niin harvoin naitiin Raudulta, sanoi hän: "se kuin on heillä Äyrämöisillä niin hirwiä waatteen manieri, niin siihen ei meidän pojat uskalla puuttua".

Sitä taitaisikaan sekään surettaa, jos Äyrämöisyys wähitellen loppuisi kokonaankin. Sillä on monta wikaa, ja enimmiten se, että se rumentaa naiset, kuulkaapas se kauniit Äyrämöttäret! He esim. käyvät kesät talvet paljain päin, joka arvattavasti on suuri paha tukalle, joka ilman mitään varjoa päivän ja ilman waikutusta wastaan muuttuu monenkarwaiseksi ja murenee onnettomasti, ja tämän jättimäisen seikan tähden täytyykin tyttöjen pitää lyhyt tukka, siihen tapaan leikattuna kuin Sawossa on miehillä, sillä erotuksella kuitenkin, että jakauksen kohdassa riippuu otsalla hius-tupsu ikäskuin hevosilla (elköön kukaan pahastuko tästä wertauksesta, sillä sen sattuwampaa en löytänyt).

Naiseksi päästyä kyllä annetaan tukkien kasvaa rauhassa, waan nyt palmikoidaan hiukset sykerölle hunnun alle niin lujasti, että useammalla naisella kuin noin wähän päälle 30 wuoden, alkaa pää paljastua, jota rumentawaa wikaa sitten koetetaan huntua laajentamalla peittää.

Tämmöinen pään pukeminen urostaa tyttöjen näön liiaksi, ja waimojen hiukset, kun ei sitä waikiatekoista sykeröä voi jokapäiväisessä elannossa alinomaa korjata, hapsottavat hajallansa, joten ei enemmän tyttölöillä kuin naisillakaan löydy sitä, joka niin jalosti ylentää waimon kauneutta, nim. kaunista tukkaa. 

Suuri wika Äyrämöläisten waatetuksessa on sekin, että tytön hoikuus, jota niin muualla pidetään suuressa arvossa, sen kautta peräti katoaa, oikeammin sanoen, ei voi tulla kysymykseenkään. Hameissa on nim. niin lyhyet liiwit, että hame alkaa jo hartioilla ja wyöllis-nauha wedetään juuri rintain kohdalle. Tämä tekee tyttörukat kyyryseliksi, jota täällä toki kaikeksi onneksi ei pidetä wikana, vaan suurempana kauneutena.

Mutta jo liiaksikin puhuttuamme niistä wähäisistä wälikappaleista, joista Sawakkojen ja Äyrämöisten eroitus ilmoitaksen, voimme nyt kysyä; onko tämä eroitus alkujankin ollut näin wähäpätöinen, wai onko sillä ollut suurempikin ja arwoisempi syy, kuin vain tämänkaltainen erilaisuus waatteissa? Oliwatko Sawakot ehkä jotakuta toista kansanlahkea kuin Äyrämöiset? 

- Kielestä yksinäisten Sawakkojen ja Äyrämöisten kesken ei nyt enää woi mitään päättää, ja kuinkapa olisi ollutkaan mahdollista, että he yksissä asuen ja yhtä tietä puhuen olisiwat woineet säilyttää kumpikin murteensa sekoimatta, josta murteilla olisikin alusta ollut eroitusta.

Waan merkillistä on kumminkin että, että ne pitäjät, joissa Sawakkolaisuus on wallan päällä, niin kuin Uusikirkko, Koiwisto ja Wiipuri, puhutaan jotensakin hämäläistynyttä kieltä, ja hämäläisyys tuntuu hyvin hyvästi Pyhäristinkin, Walkjärwen ja Kiwennavan murteessa, joista Sawakkolaisuus wielä paraillaan sotii Äyrämöläisyyden kanssa.

Sangen ihmeellinen on se jyrkkä erilaisuus kielessä, jonka Wuoksen rannalla muutamissa paikoin tapaa. Niin sanottu Metsäpirtin kylässä Walkjärweä, Wuoksen vasemmalla rannalla: maa, hakkaa, tupaa, kaula, eilen, mutta kuin tästä tulin 3 tahi 4 wirstaa Wuoksen poikki Kuninkaanristin kylään Sakkulaan, kuuluiwat nämä sanat jo: moa, hakkoa, tupoa, kakla, eklen. Niin on  mainituissa kolmessa pitäjässä loppuhengähdys e:n perästä hywin wieno eli tuskin ensinkään löytywäkään, jota myöten niistä esim. sanotaan: menekään, tulepas, otahan, ei:menekkään, tuleppas, otahhan. 

Sitä vastaan kuului sama hengähdys hyvin hywästi Pyhäjärwellä, Sakkulassa ja Raudulla. Näiden pitäjien murre on muutenkin puhdasta karjalaista, lähes yhdenlaista kuin se kieli, mitä korpiselillä ja Ilomantsin Wenäjän rajaa wasten olewista Kreikkalais-kylissä puhutaan, ja minun katsoessani owat koko etelä-Wiipurin asujaimet olleet puhtaista Karjalaisia, sillä Sawakko-pitäjienkin kieli on kuitenkin kaikkine hämäläisyyksineen pää-wäylältänsä karjalaista.

Waan myöhemmin, kukaties pitkällisten sotawainojen kautta rahwaan häwitettynä rajan tienoilta, alkoi tänne pohjan puolelta siirtyä Hämäläisiä, joita kutsutaan Sawakoiksi. Pääte-kko nim. merkitsee jotakin (enimmiten ihmis-)olentoa, niin kuin sanopissa: nuorikko, nuori waimo, linnakko, linnan eli kaupungin asukas, koirakko, koiranhammas, emakko, emisä sika j.n.e.

Inkeri.

Karjalaisten kanssa yhteen joutuneet Hämäläiset eivät myöskään arwattawasti voineet säilyttää kieltänsä karjalaisuudelta, ja näin syntyi wähitellen tämä hämäläis-karjalainen murre, jota nyt puhutaan Wiipurin läänin lounais-osassa.

Karjalaisiaehkä asui paksummaltaedellä mainitun Äyräpään eli oikein karjalaksi, Äkräpään järwen tienoilla, josta he, erottuaksensa näistä tulleista wieraista, rupesiwat nimittämään Äträmöisiksi, Äyrämöiseksi. Nimi lewisi sitten sitä myöten kuin nimetty lahkokin, ulottuen wiimein Inkerin maahan.

Tämänlaiselta näyttää minusta Sawakkojen ja Äyrämöisten kyllä arwoisista syistä syntynyt, waan nyt enää wähäisistä asioista näyttäytywä eroitus. Tämän asian tarkempaan selittämiseen tarvittaisiin kuitenkin hywin tarkkoja kielentutkinnoita niillä tienoin, joista heidän rajansa kulkee; tämmöiset tutkinnot ottaisiwat taas paljoa enemmän aikaa, kuin mitä minä, toiselle asialle lähtenyt, woin näillä seuduin wiipyä, jonkatähden edellä olewat lauseeni owatkin pidettäwät pikemmin puheen-alkajaisina kuin warmoina päätteinä U.O.

Sawakot ja Äyrämöiset Wiipurin läänissä I

 Sawakot ja Äyrämöiset Wiipurin läänissä (Suometar 11.8.1854 Nro 32 osa I)

Harva voinee enemmältä matkata etelä-itäisestä osasta Wiipurin lääniä, ett'ei pian kuulisi puhuttavan Sawakoista ja Äyrämöisistä. Tiedon halu näistä on wiime vuonna vielä enennyt sen kautta, että akateemikko Röppen Pietarista v. 1849 toimitti Inkerinmaasta kansallisuuskartan, josta Wenäläiset, Saksalaiset ynnä muut tämän maan eri kansat ovat merkityt eri värillä, ja niiden seassa peittävät Sawakot ja Äyrämöisetkin suuret alat, kumpikin omalla värillänsä. 

Suometar 11.8.1854 Nro 32 osa I.

Röppen'in selitys ei kuitenkaan oikein tyydytä tiedonhaluista, ja lukijan täytyy hänestäkin erottuansa vielä kerran kysyä: mitä ovat nämä Sawakot ja Äyrämöiset? Wiipurin läänissä on se minun tietääkseni vaan Äyräpään kihlakunta (jolla, kesken puheen sanoen, on nimensä Äyräpään järwestä, joka on Wuoksen, Pyhäristin pitäjään pistävä lahti) eli tarkemmin, ainoastaan Pyhäristin, Walkjärwen ja Kiwennawan pitäjät, joista Sawakkoisuus ja Äyrämöisyys tulevat kysymykseen, sen tähden että ne näistä pitäjistä yhtyvät toinen toiseensa ja niillä siis juoksee rajansa.

Uusikirkko, Koiwisto, ja Wiipuri, eli kaikki mitä on lähteen päin näistä rajapitäjistä, on Sawakkojen alustaa, jota wastaan taas toisella puolella on Pyhäjärwi, Sakkula ja Raudun pitäjä owat niin synkkiä Äyrämöisiä, että täällä koko näistä nimistä nimistäkään ei tiedetä mitään, tahi jos sekä waimoa sanottaisiin Sawakoksi, niin on samalla myös sanottu hänestä kaikki, mitä waimoihmisestä ilkeintä sanoa woipi.

Sawakkoja ja Äyrämöisiä.

Kysymyksessä oleva eroitus Sawakkojen ja Äyrämöisten wälillä ei meidän aikoina enää näyttäydy muusta kuin waimojen puwusta. Tätä myöten on se waimo Äyrämöinen, jolla on seuraawat tunnusmerkit: Ensinkin pitää hänellä olla yksivärinen (ei juowikas eli wiirukas) hame, joko harmaa, joka on tawallisen hameen kanssa, sininen, musta eli wieläpä tulipunainenkin; ja hameessa pitää paistaa noin kahta sormea leveä helmus, jota harmaista, sinisistä ja mustista on punainen, vaan punaisista hameista, joita tunnetaan ei paljon pidetä, keltainen.

Toinen omituinen merkki, josta Äyrämöis waimon heti tunnet, on se niin kutsuttu mekko, s.o. leuan alle paidan rintaan keltaisella eli puna-langalla tikattu neliskulmainen paikka, noin kotelia korkia ja sen lewyinenkin alapäästä, waan yläpuolelta wähän kapenewa, joka laitos äkkinäisestä näyttää melkein yhdenlaiselta kuin lasten rintalappu, se ruotsiksi kutsuttu spillduf. Tämän mekon toisessa ylä-kolkassa kiiltää suuri summatoin hopia-solki, jota yhdistää sen ei keskellä rintaa, waan rinnan toispuolitse kulkewan sepaluksen eli rinta-halkaseman nurkat yhteen. 

Äyrämöläis neito.

Paitse näitä koristuksia Äyrämöiswaimot-waimot hyvin rakastavat sini-, puna-, taikka kelta-langalla ommeltuja kirjoituksia (broderier) hihojen suussa, kainalojen alla, nästyykistä, pyhe-liinoista j. m. Mainitsematta on wielä huntu, joka on Äyrämöisyyden kruunu ja kukkainen, ja josta waatteen-parsien tuntija näistä tienoin heti woipi sanoa, mistä pitäjästä huntuniekka waimo on kotoisin.

Huntu, joka on naidun waimon merkki, on pohjoispuolella Wuosta pitkä, päälaelta selän takana riippuwa walkia waate. Sertingistä eli muusta hienommasta kankaasta tehtynä se ei ole ensinkään ruma, wieläpä kauniskin, jos se niinkuin esim. Räisälän waimojen nähdään työssä ollesansa tekewän, asetetaan päälaelle matalaksi neliskolkkaiseksi lakiksi, joka pääwerho on aiwan yhdenlainen sen lakin kanssa, mitä Akman'in Osteriassa *) nähdään sen aasin (waiko hewosen) selässä istuwan ihanan Italiattaren päässä.

Inkerinmaa

Mutta lähdeppäs Wuoteelta etelätä kohti, niin pian loppuu tämä huntu-ihastuksesi! Pyhäristin pitäjässä ja Walkjärwellä on se supistunut korttelia pitkäksi ja yhtä leviäksi liina-palaksi, joka peittää hiukset, Pyhäjärwellä on se melkein yhtä pitkä, waan ei kuin paria eli kolmea sormea lewiä ja milt'ei sen pää-rakkineen näköinen, joka Mäntyharjussa niin oudostuttaa äkkinäistä, ja joka ei ole muu kuin ennen olleen suuremman hunnun jäännös.

Mutta wasta Sakkulassa ja Raudulla huntu on oikein osannut kutistua! Sillä nuorilla vaimoilla ei ole kuin entisen 5 kopeekan pätäkän kokoinen, otsaalla riippuva valkoinen ympyrä, waan waimon wanhetessa laajenee wähän huntukin, sekä tämänlainen että Pyhäjärwellä pidettävä. Tämän pätäkkä-hunnun walta ulottuu Inkeriinkin kaikiteskin nähdään se Pohjopis-Inkerin Äyrämöisillä Lempaalasta, Wuoteella ja Toksowassa.

jatkuu..

Koulu Kosulaan 26.4.1900 Karjalatar

Takamailla sijaitsevissa Tuusniemen Kosulan ja Kartasalon kylissä vietettiin vielä 1900-luvulle tullessa muinaisten aikojen perinteenä huonoa elämää. Lain koura ei yltänyt seudulle ja meno oli kuin villissä lännessä. Salakapakat, pontikan keitto ja humalassa rähinöinti olivat arkipäivää. Aikaa vietettiin mieluummin korttirigeissä ryypiskellessä kuin muissa töissä. Sivistyksen ja ensimmäisen koulun saaminen kylälle vaati kovasti työtä kaupungista paikkakunnalle saapuneelta kauppiaalta.

Tuusniemen Kosulan ja Kartasalon kylät olivat kymmenen vuotta takaperin tunnetut yli koko ympäristön siveellisestä rappiotilastaan. Juominen, riidat ja korttipeli olivat yleisiä. Salakapakoita oli useammassa paikassa. 

Kapakoihin kuletettiin wiinaa kaupungeista ja kotoisia polttajia oli tiheässä, ja kaikesta tästä eivät silloiset viranomaiset paljoa piitanneet, vaan antoivat paheiden olla kaikessa rauhassa, työläisten turmioksi. 

Ja jos milloin viranomaiset olisivat tahtoneetkin syyllisiä rangaistukseen, niin oli vaikea saada vierasmiehiä eli todistajoita, kun rikoksissa oli yhteinen halu peittää, lain säälimättömältä kouralta. - Niin elettiin siihen aikaan Kosulassa ja Kartaslossa. 

Mutta vihdoin koitti kyläläisille uusi, parempi aika; koitti vapauden hetki. Koitti hetki, että orjuuden kahleet katkaistiin; kahleet, jotka kyläläisiä pitivät kiinni hämärästä muinaisuudesta, eli siitä ajasta asti kun kyläläiset asettuivat asumaan sille paikalle taivasta. - Vai lienee raakalaistavat seuranneet mukana. - Paremmin luultavaa!

Kylään saapui vapauttajaksi herra kauppias Kalle Hultin Kuopiosta. Heti tultuansa alkoi herra Hultin puhua inholla työläisten huonoista, turmiollisista elämän tavoista. Tuo herra Hultinin puhe ei tietysti ollut työläisten mieleen. 

Karsaita silmäyksia ja karkeita sanoja sai herra Hultin palkaksi. Mutta herra Hultin ajatteli: Joka kaikki koettaa se kaikki voittaa. Niin tapahtuikin. 

Pajon puhuttuaan sivistyksen hyödyistä sai herra Hultin ukkoset kansakoulun perustuspuuhaan. Tuo homma sai kuitenkin herra Hulinille monta katkeraa vihamiestä. Uuden uran kyntäjästä puhuttiin suurella innolla. Koulu hommaa vastustettiin ankarasti siltä puolelta, joka sydämestään, sielustaan oli kiintynyt wanhoillisuuden ikeeseen. 

Mutta huolimatta kaikesta vastustuksesta, alkoi muutamana herran päivänä kuulua ryskettä saloilta, ja hirsiä ajettiin isolla hevosjoukolla Kotajärven kunnaalle ihan Palokin sahan ja Tuusniemen välisen maantien varteen. 

Ja mitä kummallisinta, niin oli se, että ankarimmatkin vastustajat olivat mukana. Kirouksia kyllä kuului vastustajilta moisesta tyhjän työn teosta ja kalliista kuluista, mutta minkäs teet, kun olivat vähemmistönä, ja enemmistön päätöksiä oli pakko seurata. 

Kun hirret saatiin kokoon, alkoi pian kohota koulurakennus, kohottaen vaaleat seinänsä todisteeksi, että sivistys saa tästä yhden lietsomis-ahjon. - Nyt kävi siis kaikki kuin tahdissa. Kosulan kansakoulu avattiin juhlallisesti toimintaansa. 

Ja miten ollakkaan, niin ensimmäisenä syyslukukautena sai jo Kosulan kansakoulu useampia kymmeniä oppilaia. Avajaisjuhlan ohjelma taisi puhaltaa lukuisaan joukkoon uutta henkeä, uutta käsitystä ihmisvelvollisuuksista itseään ja tulevasiaan kohtaan. 

Sekin, joka alussa ankarasti koulun perustamista vastustivat, lähettivät lapsensa kouluun; tietysti kokeeksi vain. Mutta koulun hyöty tunnustettiin jo ensi talvena. Kinkereillä ei pappi enää lyöttänyt kyläläisillä senlaista nuhdesaarnaa huonosta lasten lukutaidosta, kuten ennen oli tavallista. 

Ne, joiden lapset olivat vielä poissa koulusta, saivat kyllä vielä nuhteita, mutta he panivatkin tämän päihinsä ja seuraavana syksynä oli uusi liuta lapsia kouluun tarjolla. Näin sitä on menty eteenpäin vuosi vuodelta. Useat oppilaat ovat saaneet päästötodistuksen vanhempiensa iloksi ja omaksi hyödykseen. 

Mikäli koulu jaksoi vaikuttaa, sikäli väheni wanhat raakalaistavat, ja nyt on ehditty niin pitkälle, että wiina, kortit ja riidat ovat harvinaisia. Salakapakoita ruvettiin katsomaan kylien häväistykseksi. Ne hävitettiin. Ja jos ken nyt on yrittänyt harjoittaa salaista wiinan kauppaa, hänet armotta on saatettu lain käsiin, saamaan ansaittu rangaistus. 

Tuo alussa vihattu kouluhomman alkuunpanija on työläisten mielestä kelpo mies, joka poisti häpeän leiman ihmisistä. Herra kauppian Kalle Hultin saa nyt kiitosta osakseen ja tulee mjistona pysymään polvesta polveen Kosulan ja Kartasalon kylien asujaimissa. 

Herra Hultiinin tahdon lujuus tulee vieläkin saamaan suuria mullistuksia aikaan mainituissa kylissä. - Se on warmaa! Kiitos herra Hultiinille vaivoistaan sivistyksen wainiolla työskennellessä!