Thumb Rules

Julkaisin juuri uusimman levyni Thumb Rules. Sovitin ja soitin levylle näppäilysoittoklassikoita 14 kappaletta. Siinä olikin peukalosääntöjä kerrakseen hehe. Soitin ja lauloin levylle kaiken musiikin itse. Osaa biiseistä olen soitellut vuosien ajan mutta suuri osa oli uutta ohjelmaa. Harjoittamisessa levytyskuntoon meni kappaleesta riippuen muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Projektin äänitysvaihe kaikkineen kesti vuoden verran.

Ismo ruskatunnelmissa Levi-tunturilla
syyskuussa 2024. Kuva Marika Pentikäinen 

Kappaleet ovat seuraavat (linkit on biisien haltuunotto-vaiheista):
1. Windy and Warm josta on Gretsch TV Jones vertailemiseksi ES-335 versio Lollarin Filtertonickilla
2. I'll See You in My Dreams
3. The World is Waiting for the Sunrice
4. The House of the Rising Sun
5. Caravan
6. Sixteen Tons
7. Sleep Walk
8. Midnight Special
9. Georgia on My Mind
10. Walk, Don't Run
11. Cannonball Rag
12. Mr. Sandman
13. Yakety Axe
14.Pick Up The Blues 

Biiseistä suurin osa on instrumentaaleja. Ainostaan The World is Waiting for the Sunrice, Sixteen Tons, Midnight Special ja Georgia on My Mind on laulettu. Musiikki on kuunneltavissa kaikilla tunnetuimmilla musiikin jakelualustoilla.

Levyn musiikki on kuunneltavissa
seuraavissa palveluissa.

Levyllä on kuullaan soolokitaran lisäksi soittimia seuraavasti:

-Bassokitara joko pysty- tai lankkubassolla soitettuna
-Rummut, stomb box tai perkussio
-Laulu sekä stemmalaulu
-Säestyssoitin.

Levyn raidat sekä sisältö.

Kitaroina Gretsch G5420 sekä rakentamani Gibson ES-295 rekonstruktio. Vahvistimena käytössä oli pelkästään Rikstone Standel-klooni. 

Standel-klooni.

Solistinen kitara on soitettu kuivana Ross Grey-henkisen Wampler Ego-kompuran läpi. Alkuperäiset Rossin valmistamat "Grey"-kompurat ovat nykyään keräilyhintaisia ja Wampleria pidetään usein Rossia parempana juuri monipuolisemman säädettävyyden ansiosta. Tämä on tietysti makuasioita, mistä ei saa kiistellä. Menee vähän asian sivuun mutta sanotaan nyt sekin että Esa Pulliaisen suosima Dod FX80B relase-malli on niin ikään Ross-johdannainen. Tosin se on toteutettu kolmella säätimellä.

Ross-tyypin kompuraa mutta viidellä paikalle säädettävänä on ollut saatavilla myös jo Wampleria ennen mutta kloonattuna. Mulla se on ollut käytössä vuosien ajan (esim. jo Saunabändissä). 

Mutta täytyy sanoa että Wampler menee senkin ohi. Ego sopii täydellisesti thumbpicking ja chicken picking soittoon.

Ross- klooni ja Ego
äänitys-asetuksissa.

Efektit levällään. Purkit
pedaalilaudalla keikka- 
kattauksessa

Delay-tyyppisessä efektoinnissa oli mukana Echoplex EP- 2, joka on täydellinen valinta yhden äänipään delay-tyypin kaiuttamiseen.

Käytössä oli myös T-Rex Binson Echorec. Hankin kaiun heti vuonna 2023, kun ne tulivat saataville. Tämä kaiku on saanut mielestäni aivan turhaan negatiivisia käyttäjäarvioita henkilöiltä, joilla osaaminen on luultavasti rajoittunutta. 

Kaiku on mielestäni paras monen äänipään kaiuista mitä tähän asti olen soittanut. Studiotarpeisiin kaiku täydellinen. Tällä kaiulla onnistuu niin 50's rockabilly slapback, 60's Wonderful land, avaruusäänet kuin kärpässieni-illallisen jälkeinen psykedeelinen tunnelmointi hehe. 

EP-2:n ohella Binson on herkkä laite, joka ei sovi keikalle. Käyttäjän myös pitää tietää mitä tekee. Eli en suosittele aloittelijoille. Tällä herkällä sähkömekaanisella kaiulla on helpompi saada pilaantunut soundi, joten esim. keikalle huoltovapaa digipurkki on oikea valinta.

Tilakaikuna oli käytössä Strymon Big Sky koska mukavuudenhalu voitti. En kehdannut alkaa rakentaa tilaa vieviä plate-kaikuja ja suihkuvirityksiä hehe.

Edellä mainittujen efektien lisäksi levyllä soi muutaman sekunnin ajan vintage-tyylin tremolo. Sen kytkentä perustuu 50-60-luvun vahvistimissa käytetettyyn piiriin, joka on rakennettu nykypäivän efektipurkkiin. Tarkkaan ottaen käytetty kytkentä ei ole tremolo vaan vaiheen käännin heh. No niin tai näin, perinne-tremolo soi Midnight Special-biisin alussa.

Sovitin levylle tulleen musiikiin sormisoitto-tyylillä. Oli hauska miettiä kaikkia soittoteknisiä pulmia ja löytää niihin ratkaisut. Toki lainasin lisäksi myös esikuvieni käyttämiä ideoita soveltaen. Suomalaisista kitaristeista en tunne kovinkaan montaa sormisoittajaa, mikä on todella sääli. Tässä asiassa tunnen oloni varsin yksinäiseksi. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja ideoita muiden näppäilysoittajien kanssa.

Mukaan tuli myös yksi uusi oma kirjoittamani biisi, Pick Up The Blues. Muu materiaali on cover-versioita klassikkosävelmistä. Levyn kaikki musiikki on nykymusiikin valtavirrasta poiketen aidosti soitettua ja laulettua eli luomua. Sitä ei ole siis manipuloitu millään autotunella tai vastaavilla tavoilla.

Äänitykset ja miksaus tapahtui omassa kotistudiossa. Mikit Rode NT 5, T.Bone RB770 ja Shure 55 SH. Masterointi on vanhan tutun Jannen Note On tekemä. Levyn kannen kuvasi Marika Pentikäinen ja layout on oma. Matti Ihatsu kirjoitti levystä paikallislehteen.

Gretsch G5420 LH Electromatic

Seuraava juttu kertoo Gretsch-kitaroista. Tämän perinteisen kitaramerkin perusti alunperin saksalainen maahanmuuttaja Friedrich Gretsch vuonna 1883 Brooklynissä Yhdysvalloissa. Toimintaa jatkoi tämän jälkeen poika Fred Gretsch Sr. Hänen aikana merkki tuli tunnetuksi erittäin laadukkaista kitaroista ja tuotanto kasvoi suureen mittakaavaan. 

Chet Atkins-kattaus

Vuonna 1942 johtoon tuli poika Fred Gretsch Jr. ja suurmenestyksen aikaa 50- ja 60-luku. Sopivan jatkajan puutuessa yritys myytiin Baldwin pianoille vuonna 1967. Onnettoman johtamisen aikaa kesti aina vuoteen 1985 saakka, jolloin yhtiö palasi Gretsch-perheen omistukseen. Puheenjohtajaksi tuli Fred Gretsch Jr:n veljenpoika Fred W. Gretsch.

Gretsch teki vuonna 2002 sopimuksen Fenderin kanssa. Sopimuksen myötä Fender sai määräysvallan Gretschin markkinointiin, tuotantoon ja jakeluun. Kattavan maailmanlaajuisen jakeluverkon ja kattavan monipuolisesti hinnoiteltujen soittimien ansiosta Gretschejä tavataan nykyään soittajilla entisä useammin.

Onttokoppaisena Gretsch kelpaa juurevaan musiikkiin kuten jazziin, bluesiin ja kantriin. Rockia näillä kitaroilla voidaan soittaa 50-luvun rockabillystä aina punkkiin saakka. Ainoastaan tiluhevissä nämä soittimet eivät toimi. 

Tunnettuja Gretsch-kitaristeja ajan saatossa ovat olleet esimerkiksi Chet Atkins, Duane Eddy, Eddie Cochran, George Harrison, Jerry Reed ja Brian Setzer. Lankkumalleissa Gene Vincentin kitaristi Cliff Gallup ja Bo Diddley. Suomalaisista Gretsch-kitaroita on suosineet Kari Tapio ja kitaristi Jukka Orma.

Innostuttuani vuosia sitten Chet Atkins ja Merle Travis peukalo-tyylin soitosta aloin seurata Gretsch-kitaroiden markkinoita. Kaikkein eniten olin kiinnostunut Gretsch 6120 mallista. Nyt vuonna 2024 mallilla on menossa 70 vuotta juhlavuosi! (Tosin sitä ei juhlita missään?) Totesin hyvin pian, että Amerikassa ja Japanissa valmistetut Gretschit ovat arvokkaasta tuotemerkistään huolimatta minun kukkarolle aivan turhan arvokkaita. 

Niinpä aloin tähyillä itämaiden versioita. Edullisempien mutta laadukkaiden kitaroiden tuotanto alkoi Japanissa jo 60-luvulla. Valmistuskustannusten noustua Japanissa tuotantoa on jaettu ensin Etelä-Koreaan. Vuonna 2022 tapahtui viimeisin tuotannon jakaminen Kiinaan. 

Selvittelin minkälaisia vertailutuloksia sekä arvioita kitarat oli saaneet.  Käyttäjäkommentteja oli hyvä myös selvittää kattavasti. Hieman yllätykseksi mainittiin Kiina-lisenssiversioiden olevan (yllättävän) laadukkaita sekä viimeisteltyjä soittimia. (Tässä on tärkeää huomata että Kiinasta tulee myös aivan luokattoman huonoja piraatti-kopioita, jotka on syytä kiertää kaukaa!)

Tosiaan kun ajatellaan tarkemmin niin periaatteessa tuotantopaikalle on ihan sama missä päin maailmaa se sijaitsee, jos vain noudatetaan tiettyjä laatustandardeja. Kiinalainen puuseppä pystyy olemaan yhtä taitava kuin Japanilainen tai Amerikkalainen virkaveljensä, jos hänelle vain annetaan kunnon koulutus, työkalut, sekä osaava työnjohto, joka pitää kiinni laatutasosta. Kysynnän ja tarjonnan laki ohjaa sitten markkinoiden liikeitä.

Kiinnosti myös oliko kitaraa saatavilla perinteiseen Atkinsin tyyliin klassisella satiinin oranssilla värityksellä. Näin löysin vuonna 2022 lanseeratun G5420LH version. Tämä onttokoppainen soitin on varustettu itseasiassa muutamilla parannuksilla kuten esimerkiksi Graph Tech NuBone satulalla sekä pukkijäykistyksellä. 

Gretsch otti pukkituen käyttöön vuonna 1958. Kuten niin monet tuoteparannukset myös tuen kehitteli Chet Atkins Jimmie Websterin sekä keksijä/insinööri Ray Buttsin kanssa yhteistyössä. Tukia valmistettiin parin vuoden ajan. Runkojen ohentuessa ne poistuivat. Nykypäivänä pukkijäykistys on siten saatavilla vain Brian Setzer -kitaroissa sekä valikoiduissa malleissa, joita usein kutsutaan "vuoden 1959 pukkikitaroiksi".

Pukkijäykistyksen suuri etu on, että se mahdollistaa onttorunkoisen kitaran reagoivan enemmän kuin kiinteärunkoinen kitara säilyttäen samalla hienon sen klassisen onttorunkoisen sävyn. Lisäpuun ansiosta soitin tarjoaa huomattavasti paremman sustainin sekä kierron hallinnan. Rakenne myös vaimentaa kireää yläpäätä. Lisäksi uudistettu sähkökytkentä hyväsoundisella tehdasmikityksellä tukee osaltaan yläpään hallintaa.

Tehdasasetuskielet ovat kitarassa parhaiten soivat Daddario EXL110 Regular Light Gauge. Vasenkätisten  G5420:n peräkappale on G-leikkaus, jonka tilalle voi vaihtaa Bigsby B-6:n.  Kielenvaihto Bigsby tallaan on nopea ja helppo tehdä.

Kun vertaillaan Gibson ES-295 (ES-175 esiteltiin alunperin vuonna 1949) ja Gretsch 6120 (vuosi 1954) mallia, huomataan kitaroissa paljon yhtäläisyyksiä. Molemmissa kitaran kaula on asennettu kulmaan suhteessa runkoon. Otelautaa kiertää samaan tapaan raunalista ja ruuvien asemasta kaula liimataan kiinni runkoon. Asteikon pituus on sama Gretsch 24,6" (625 mm), Gibson 24,6". Kitara on tasapainoinen ja kauniin klassisesti muotoiltu. Gretschissä "sarven" leikkaus on pyöreä Venetsialainen kun Gibsonissa terävä Firenceläinen. Kaulan muotoilu on Gretschissä leveämpi C.  

Kummankin kitaran valmistuksessa tarvittavan runsaan puusepän käsityön johdosta valmistuskustannukset ovat korkeat. Soittimen runko on täysin ontto. Rungon reunoja kiertää vaalea liimattu reunalista. Kannet ovat kaarevat. Tallamitoitus on sama. Vibratona molemmissa käytetään Bigsby B-6:sta. Mikrofonit ovat hubucker-tyyppiset. Paino on samaa luokkaa (eli jopa stratoa vähemmän!) 

Edellä mainittujen lukuisten yhtäläisyyksien jälkeen onkin ehkä hieman yllättävää että kummallakin kitaralla on täysin oma, unikki ja keskenään erilainen soundi! Gretschillä on oma tunnistettava purevan kellomainen soundi. Joidenkin kitaroiden otelaudalla on miellyttäviä pisteitä, joissa nuotit kuulostavat täyteläisemmiltä ja ​​puhtaammilta. Sitten on siellä on myös vähemmän hyvän klangin alueita. Gretsch soi huomattavan tasapainoisen hyvästi koko kaulan alueelta. 

Löysin kesällä 2024 käytetyn mutta virheettömän vasenkätisen Gretsch G5420 Ranskasta, eli aito Ranskatar hehe. (Muuten sama maa, josta tulee yksi kaikkien aikojen suurimmista plektrakitaristeista eli Django Reinhardt). Vaikka kitarassa on alunperin varsin hyväsoundiset mikit, päivitin mikit. Kaulaan tuli TV Jones Classic ja tallaan TV Jones TV Classic Plus. Vaihdoin peräkappaleen tilalle Bigsby B-6:n. Jo ennen modauksia tuntui että olen vihdoin tullut kotiin! 

Tällä hetkellä on työn alla thumb/finger picking-levy ja blogin videot on nopeasti vetäistyjä raakaharjoituksia. Pimeys videoissa johtuu kaamoksesta joka painoi päälle kesken musisoinnin. Toivottavasti saan projektin valmiiksi lähikuukausina. Seuraavassa soittimen soundia kuullaan vielä akustisesti ilman vahvistimia.