Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kitaran rakennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kitaran rakennus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. elokuuta 2021

ES-295 malli "70 vuotta" juhlavuoden konstruktio

Olen haaveillut pitkään omasta ES-295 kitarasta. Soitinta ei valitettavasti koskaan ole valmistettu vasenkätisenä. Kitaramalli julkaistiin vuonna 1952 joten vuonna 2022 vietetään mallin 70-vuotis juhlavuotta

Vuosina 1952-1958  julkaistiin versio I. Pääsääntöisesti kitarat olivat kultapintaisia, muutama sunburst-kappale myös valmistettiin. Kitarassa oli 2 kappaletta P-90 mikkejä ja Les Paul-tyyppinen peräkappale. Soittimia valmistettiin seitsemän vuoden aikana yhteensä 1721 kappaletta.

Vuonna 1959 esiteltiin versio II. Kitaroissa oli kultainen pinta, 2 kappaletta kultaisia humbucker-mikkejä sekä Les Paul-tyyppinen peräkappale. Soittimia valmistettiin ainoastaan 49 kappaletta! 

Markkinat jakaantuivat. Rokkarit siirtyivät käyttämään lankku- tai semilankkukitaroita. Jazzarit puolestaan pysyivät perinteisissä puunvärisissä tai sunburst-sävytetyissä jazzlaatikoissa. Niin kultaisten onttokoppaisten ES-295 mallin kitaroiden valmistus lopetettiin vuonna 1960. Tästä eteenpäin kului peräti 30 vuotta kunnes Gibsonilla malli palautettiin tuotantoon. 

---------------------------

Vuosina 1990-1993 Gibson valmisti uudelleenjulkaisua kutsuen sitä Gibson ES-295-reissue. Kitarassa oli kultainen viimeistely, kaksi P-90-mikkiä sekä bigsby.

Vuonna 1990-2000 Gibson myi arvokkaampaa versiota, jossa oli antiikkinen kultainen viimeistely, Bigsby, tune-o-matic sekä kaksi P-90 mikkiä. Sarjaa tuotettiin nimellä ES-295 '52 Historic Collection (Gold Bullion).

Vuonna 1999 tehtiin 15 kappaleen erä Scotty Moore allekirjoitus (F-aukon vieressä) Custom Shop mallia alkaen sarjanumerosta #SM001. Siinä oli pitkä peräkappale, tune-o-matic sekä plektrasuojaa mukaileva näppäilykäden käsivarsisuoja. Tämä sarja toimi yrityksen avaajana Euroopan markkinoiden agressiivisessa myyntikanpanjassa.

Vuonna 2013-2015 Gibson esitteli Custom Shop "52 ES-295 Historic Collection, jossa rajoitetut VOS-mallit. Tuolloin valmistettiin myös 81 kappaleen Scotty Moore allekirjoitus (tonepotikan vieressä)-erä. Kitarassa oli kultaisen värin lisäksi kaksi P-90-mikkiä sekä Scottyn esikuvan mukaisesti pitkä peräkappale sekä melitan talla.

Vuonna 2013-2015 mallia oli saatavana vuoden 1959 musikkiteollisuuden näyttelyyn valmistettujen ES-295 kitaroiden esikuvan mukaisesti kirsikanvärisenä pienestä Gibson Memphis-reissuesarjasta.

------------------------

Selvittelin erilaisia vaihtoehtoja toteuttaa kitarahanke. Pulttikaulaisia niin sanottuja palastrato- ja palatele- aiheisia kitaroita sekä muunnelmia on rakennettu iät ja ajat mutta että liimakaulaisiakin voisi tehdä samaan tapaan puolivalmiista osista "pala"kitarana? 

Hankalin osuus oli selvitetty kun viimein löytyi firma mistä on saatavana ES-175 vasenkätiset toimivan näköiset puuosat, joka lisäksi vaikutti rehdiltä liikkeeltä! Ei siis tarvinnut lähteä metsään kaatamaan puuta, hehe. Tulin tulokseen että tässä on tehtävä vähän kuin 50-luvun autoharrastajilla. Ei voi kävellä kauppaan rahatukun kanssa ja sanoa -haluan tuon! Vaan on oltava valmis näkemään vaivaa vähän enemmän. Hommattava osa sieltä, toinen täältä. 

Maksoin ostoksen ensimmäinen syyskuuta 2020. Toimitusta joutui kyllä odottamaan, pitkään ja pitkään. Mietin jo tuliko hankittua tässä opetusta nettikaupan luotettavuudesta $309 dollarin edestä?! (Uhka)rohkeasti silti hommasin projektiin suunnitellut B6 Bigsbyn, rullatallan ja virittimet. Viimein 20 päivä tammikuuta 2021 sain postia tullikäsittelyn tekemisestä 72,83 €. Siis neljä kuukautta (korona-aika) ostoksesta että paketti on maassa.

Vasenkätinen ES-175 aihio.

Paketti saapui viimein perille ja vaikutti todella asialliselle työlle! Vaikka pulju on Amerikkalainen (tai Kanadalainen) lähetys kyllä saapui Kiinasta. No niin tai näin, minulle tärkeintä oli että aihio oli laadukasta puusepän (teollisuuden) työtä. Lähetystä seurasi täydellinen varustelu kielineen kitaraksi asti, mutta metalli- ja sähkö-osien laatu oli vaatimaton. Suunnitelmaani kuului jo alunperin kattaa soitin paremmilla osilla, joten nämä alkuperäiset kikkareet joutivat sivuun.

Pikku hiljaa haalittuja osia.

Tein ihan ensimmäiseksi lapaan alkuperäisen mukaisesti avoin kirja/viikset-muotoilun ja liimasin sitten kaulan kiinni bodyyn Titebond Original-puuliimalla. Puristus ja rakennelma kuivumaan saunan rauhaan muutamien päivien ajaksi. Tätä sanotaan usein kriittisimmäksi vaiheeksi kitaran rakentamisessa. Täytyy kyllä sanoa että jännitti vähän puristmia irroitellessa ja testikasausta tehdessä. Oli helpottavaa huomata että kaulan liitos kulmineen vaikutti olevan edelleen ok.

Juuri puristimista vapautettu kaulaliitos

Seuraavaksi oli vuorossa uuden opiskelua ja tekniikan haltuunottoa. Piti selvittää miten Gibsonin lavassa oleva koristekuvio on tehty. Tekniikka on ikivanhaa ja nimeltään intarsia eli puu-upotuskoristelua. Siinä liimataan alustalle lehtisahalla leikattuja kuvioita niin että ne muodostavat kuvioita. Tähänkin hommaan on keksitty oikoteitä mutta ei tuntunut sopivalle.


Upotuskoristelua varten piti hommata omat työkalut ja tarvikkeet. Tarvittiin paksuudeltaan maksimissaan 3,2 mm (MDF) kovalevyä sekä viilua. Helmiäistä on olemassa niin sanottua paksumpaa "mother of pearl"-tyyppistä ja sitten ohemmaksi laminoituja simpukkalevyjä. Niiden väitetään olevan sen verran ohutta (yhteensä 0,4 mm) ettei tarvitse välttämättä tehdä upotusta alustaan, vaan lakkaus sekä hionta-tasoitus riittää. En luottanut tähän, joten valitsin työstettäväksi laminoidun WHITE MOPin mutta sille tehtävällä upotuksella. Hengitys täytyy suojata helmiäistä työstettäessä sillä hiukkaset aiheuttavat kullemma syöpää.

Valkoinen laminoitu simpukkalevy.


Sitten tarvittiin lehtisaha, teriä, reiätöntä viiluteippiä, viilua ja erilaisia hiomapapereita P240, P600, P800, P1200, P2000 ja kertakäyttöisiä hengityssuojaimia. Lisäksi työstöalusta ja dremelille korvike kun koronan takia ei löytynyt koko valtakunnasta siihen hätään. 


Lehtisahan käytön opettelussa meni hetki aikaa erillisellä harjoittelupalalla, mutta homma alkoi pian luistaa, niin kuin sanotaan työ tekijäänsä opettaa. Huomasin että sahausalustaksi käy esimerkiksi vaneri- tai puulaatikko mihin porattu noin M 10 reikä ja se laitettuna säädettävälle työpöydälle. Sai tehdä tarkkaa hommaa ergonomisesti selkä suorana, hehe.

Upotettava helmiäinen.

Tämän jälkeen oli upotusten teko. Tosiaan koko valtakunnasta oli korona syönyt kaikki dremelit mutta Biltemalta löytyi korvaava toimiva monitoimihiomakone, joka oli reilusti edullisempi ja tähän sopii dremelin jyrsinterät. Piti soveltaa koneelle omatekoinen jyrsin"teline" kirkkaasta muovipurkista.

Kaverit vieretysten.

Soittimen runko tarvitsi vielä ennen maalaamista tarkan yksityiskohtaisen hionnan. Työn edetessä pölyjä pyyhitään kostutetulla ja puristetulla puuvillakankaalla. Odotellaan hetki ja huomataan kuinka kuivuessaan puun pinnasta nousee taas uusia "karvoja" eli maalipinnan pilaajia. Tätä työvaihetta toistetaan niin kauan kunnes pinnasta ei nouse mitään ja tuntuu sileältä kädellä pyyhkäistessä.

Sitten alkoi kitaran maalaamisen selvitteleminen. Heti alkuun tuli selväksi että jos haluan hyvää jälkeä täytyy tehdä kuten jenkkiautoharrastajat ja viedä vehje maalaamoon ammattimaalarille. Hyväksi onneksi Kuopiosta löytyi pieni automaalaamo, jossa on maalattu ajan saatossa autojen lisäksi speciaali-kohteita, kuten pianoita sekä flyygeleitä! Sitä pyörittää alan vanha konkari Luostarisen Tapsa, joka on nähnyt alan kehityksen ja muutoksen kuusikymmentäluvulta saakka. Menin näyttämään kitaraa hänelle ja kerroin millaiselta projektista pitäisi valmiina näyttää. Tapsa hetken mietittyään kertoi työvaiheet jolla tähän päästäisiin. 

Uskon vahvistus, kuva I.

Seuraava ongelma oli selvittää kultaisen kitaran maalin kaava. Gibson ei ole tietääkseni koskaan jukistanut maalin värin koodia. Vanhoista kitaroista tiedetään että ne ovat ajan myötä vihertyneet ja tummuneet hieman punaiseen taittaen hien kanssa pitkään tekemisissä ollessaan. Sävyn muutokset johtuvat maalin kimallehileenä käytetystä pronssijauheesta (mainittu Crescent Bronze #256 nitroseos) ja siinä olevan kuparin hapettumisesta. Samaan tapaan kuin rummun symbaaleissa tapahtuu hapettumista. Villi veikkaukseni on että 1951 Amerikkalaisten autojen värikartasta voisi löytyä alkuperäisin väri.

Alkuperäisissä 50-luvun ES-295 kitaroissa maali on pysynyt huonosti kiinni johtuen huonosta pohjustusaineesta ja keräilijät nyrpistelee näille siksi (muusikoiden onneksi). Puusepät Gibsonilla osasivat kyllä lakkauksen ja sävytyksen hyvin, mutta maalien kanssa työskentely oli heille tuolloin uutta. 

Vanhoja kitaroita on siksi myöhemmin maalattu uudelleen vaihtelevin lopputuloksin. Maalien kanssa puljatessa minulle selvisi ainakin se että kultaisen maalin sävyjä on olemassa maailmassa älyttömästi, ja vierekkäin laitettuna kaikki näyttää erilaisille. 

Itse maalin lisäksi bling-vaikutetta luovien hileiden koolla, määrällä ja materiaalilla on vaikutusta lopputulokseen. Maali myös elää sillä tavalla, että riippuen valon määrästä ja/tai suunnasta se näyttää aivan erilaiselta kaarevan pinnan eri kohdissa tai varjoissa. Verrattuna aurinkoisella muodostuvaan kuvaan on ihan erilainen katu-, LED- putkilampun tai vaikka kynttilän valossa. Myös ikä muuttaa maalin sävyä.. Hmm.. 

Uskon vahvistus, kuva II.

Tietääkseni Suomessa ei ollut yhtään 50-luvun ES-295:sta ja näkemäni Les Paul Goldtopit ovat juuri muun kuin aidon vanhan näköistä sävyä... Tässä kohtaa piti luottaa netistä löytyviin kuviin ja yrittää edetä vaistolla.. 

Uskon vahvistus, kuva III.

Löysin nipun kuvia joitä menin näyttämään Tapsalle. Hän ohjasi minut maalaamon takahuoneesta noin 3x3m varastoon, jonka seiniä peitti hyllyt, jotka puolestaan täynnä vuosikymmenien aikana käytössä olleita maaliväriliuskia aina 60-luvulta asti. Toisin sanoen säväyjä oli tuhansittain ja tuhansittain. 

Hän kaivoi vuosikymmenien näkemyksellä ja kokemuksella pikaisesti esille vaihtoehtoja, josta lupaavimmat sain mukaan kotiin loppuvalinnan tekemiseksi. Nyt aloin pikkuhiljaa ymmärää miten autoharrastajat pystyvät hifistelemään autojen väreillä ja miten laaja tämä oleva aihepiiri onkaan.

Uskon vahvistus, kuva IV.

Mieleiseni sävy löytyi ja lukittiin. Tämän perusteella Tapsa teki maalitilauksen ja osoittautui että maali oli vuoden 1971 ikonisen Italialaisen pikkupaholaisen väri, tämä oli mielestäni piste i:n päälle hankkeessa, hehe. 

Vein kitaran Tapsalle, joka lupasi ottaa työn sillä ehdolla että ei urakalla vaan muiden töiden välissä. Esimerkiksi helmikuun pakkasilla kuivaamoa ei lämmitetä erikseen kitaran tehtävän yhden värikerroksen takia jne. 

Pian myös selvisi että valitsemani väri on 2-värimaali. Tarkoitti seuraavia työvaiheita. Pohjalle tuli ensin tarttumisaine. Sitten väri, joka koostui kolmesta osasta:
pohjamaali (vaalea), alusmaali (kultaisen sävy I) ja pintamaali (kultaisen sävy II). Väri tasaisesti kerralla joka paikkaan, koska määrän tai kuivumisen vaihtelut muuttavat sävyä. Maalattu kerros oli kuivateltava kunnolla ennen uuden tekoa. 

Uudet teippaukset oli tehtävä joka maalauskerrokselle. Tämän jälkeen lakkaa tuli jokunen kymmentä kerrosta pintaan. Väri tuli soittimeen kanteen, sivulle ja taakse (toisin kuin nykyään tekevät gibsonilla pelkästään kanteen). Kahdeksas päivä toukokuuta 2021 Tapsa viimein soitti että kitara on valmis. Sanoi että aika olikin aika kettumainen homma kun piti kerralla saada ja sitten oli vielä ne reunalistat.. kun ei saa tulla pykälää maalin ja listan saumaan...

Uunituoreena
maalaamosta.

Tein lopuksi scrappauksen, vaikka reunalista olikin teipattu maalauksessa. Työhön kävi rautakaupasta löytynyt askarteluveitsisarjan veitsi. Lisäsin sitten lapaan mustan maalin, helmiäis-upotukset ja lavan etupuolen lakkauksen. Soitinta oli kuivateltava maalauksen jäljiltä monta päivää niin ettei tule "tyynyn kuvaa poskeen" koska lopullinen kuivuminen kestää aikansa. Valmistelin sitten rungon sähkötöille.

Sähköjä vaan sisälle.

Mikeiksi valitsin Frailin P-90, cream väriset "dog ear"-kannet ja plektrasuoja. Löysin tarralla tehtävän kukkakuvion Hong Kongista joka tulikin viikon päästä tilauksesta. Olisi saatavilla myös maalattuna, mutta ehkä maalaan josku itse. Sähköosat kuten CTS potikat, häiriösuojatuilla piuhoilla sekä vahakangasjohdoilla toneille kytkin itse. Kytkentätyö oli kanssa mielenkiintoinen tehtävä kun hollow body-kitaroissa ei ole ei erillistä luukkua potikoille. 

Sähköt odottavat malttamattomana
kitaraan sukeltamista.

Eri tallaversioiden jälkeen tulin tulokseen että parhaan soundin saamiseksi ruuvasin ensin pinnapultit läpi kannesta. Alapuolelle tuli mutteri ja aluslaatta. Kannen puolelle "peukalomutteri", Towner, rullatalla ja puristusmutteri. Tällä tavalla kasattuna saa hyödynnettyä muhkean hollow-soundin parhaiten samalla kun säädetävyys vire ja hallinta Bigsbyllä pysyy käsissä. 



Mutta voi veljet! On se kyllä hollow-bodyssä oma soundinsa mikä menee mikkeihin. Kolmen (testi)keikan jälkeen jo voi sanoa että valehtelatta paras soundisin kitara mitä on koskaan ollut! Projekti on niitä kerran elämässä hankkeita. 

Vajaa vuosi meni ideasta lopputulokseen mikä on omasta mielestä tosi hyvä tulos ja lopputuloksensa vieläpä hyvä soitettava kitara. Alkuperäiselle mallille, jonka hengessä ja respectillä tämä soitin valmistettiin on tulossa tasavuosia täyteen vuonna 2022! Onnittelut sille tuntemattomaksi jääneelle salaperäiselle Gibsonin suunnittelijalle, joka piirsi kitaroiden klassikon!!



Ismon ES-295 konstruktio.


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Caset

1990-vuosikymmenen lopussa aloin kaivata kunnon suojausta vahvistimille ja kitaroille jotka jatkuvassa liikuttamisessa olivat aika kovilla. Ainakin saada säilymään siistinä. Ammatikseen kiertävät bändit olivatkin usein kuin pomminpurkajaryhmä. Jos laitteiden suojaksi ei ollut laitettu muuta kuin pahvilaatikot.

Tyköistuva vahvistimen kuljetuskotelo.
Layouttia sivusta katsottuna.
  


Saksalainen Thomann eli tuttavallisemmin T-kauppa ei ollut vielä tehnyt Suomeen maihinnousua niinpä  kaikki musiikkilaittet ja musiikkiin liittyvät asiat kuten valot ja telineet olivat täällä arvokkaita hankkia. DIY-tyyppinä aloin väsätä koteloita itse. Tilasin kaikki listat, helat ja muut Holmbeg cases-firmasta joka toimii Suomessa Torniossa ja Haaparannassa Ruotsissa. Lisäksi tarvitsin filmi-vanerin sekä pehmusteeksi tukevan solumuovin.

Hyvin kestää vielä 15-vuoden käytön jälkeen.

Vahvistinkotelosta tuli oikein tyköistuva, luja ja siisti. Hinnaksi jäi vähän yli 1000 mk mikä oli lähes puolet vähemmän valmiista. Nykypäivänä saa vastaavan Thomanilta samalla hintaan kuin sen tuohon aikaan teki itse.


Kitaralaukku.

Onnistuneesta vahvistinkotelosta innostuneena rakentelin vielä kitarakotelon. Tein siihen osuuden bodylle Finn-foamista. Tämä on kätevää sikäli että kotelolla voi kuljettaa Stratocasteria tai Gibson Les Paulia tai mitä tahansa kitaraa. Tarvitsee vain vaihtaa vain caseen sopiva bodyosa. Laukun saa lukkoon mikä on hyödyllistä jos tulee kysettä esimerkiksi soitinvakuutusasioissa. Tein vielä suunnitelmat bassokitarakotelosta mutta ne jätin sitten totuttamatta.

Bassokitaralaukku.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Suomi-kitara


Silloin tällöin minulta kysellään Suomi-kitaran ideaa. Että mikäs juttu se oikein on? No se menee niin, että vuonna 1982 Juice Leskinen julkaisi sivilisaatio levyn. Levyltä ei noussut suurempia hittejä, mutta kansi oli vaikuttava. Näihin aikoihin aloin päästä vanhempieni luottamusta nauttineen täysi-ikäisen kaverini mukana lähiseudun menomestoihin. Eli nuorten kansoittamiin live rock paikkoihin Huvikumpuun Siilinjärvelle, sekä Kaavin Iloharjulle. Näissä paikoissa tulin nähneeksi lukemattomia kertoja Eput, Popedat Ja Juicet Suomi-kitaroineen.


Neljäntoista vanhana olin soittanut kitaraa pari vuotta. Sivilisaatio levynkantta herkeämättä tuijottaessani mietin, että tuollaisen minäkin haluaisin vielä jonain päivänä. Vasenkätisenä kitara olisi mielestäni vielä näyttävämmän näköinenkin! 


Käsitöistä kiinnostuneena tein kitaran rakentamiseksi jotain innostuneen haparoivia yrityksiä piirustuksineen ja suunnitelmineen. Lopulta projekti tuntui kuitenkin ylivoimaisen vaikealle toteuttaa. 
Ja niin hanke jäi häipyen jonnekin muistin syövereihin vuosiksi.

Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin muuttaessani Juankoskelle palasi mieleen tuo nuoruuden haave. Aloin tutkailla hankkeen totauttamismahdollisuuksia ihan tosissaan. Lisämotivaattoriksi keksin itselleni, että nyt olisi oikea aika, koskapa asuin Juankoskella, Suomi-kitaran ideoineen Juicen kotikylässä.Toisekseen omat 40- vuotispäivät olivat lähestymässä vuoden päästä. Niin mikäpä olisi mieleisempi syntymäpäivälahja!

Hyvä ystäväni Kari Vepsäläinen oli säilönyt kitaran bodypuuksi oksattomia läppälankkuja jo pitkän aikaa.  Luonnonmukaisesti kuivaten niistä tulee oikein hyviä instrumenttipuita. Sopivia lankkuja valitessa niitä voi kopsuttaa yhteen, kuin kuivia saunapuita ikään. Ja suorittaa valintaa ulkonäön lisäksi myös soinnin perusteella. Mieleiset lankut löytyivät.


 

Keskelle tuli laitettavaksi sydänpuusta leikattu lankku. Ajattelin senkin, jos ei parantavan sointia lisää, niin ainakin tekevän visuaalisesti kauniimman lopputuloksen. Koskapa pinta oli tulossa naturaaliksi. Ja kauniit puut siis pelkästään lakattavaksi. Ei maalattavaksi. 

Näin huomasin yht'äkkiä olevani suunittelemassa ja rakentamassa täydellä tohinalla haaveilemaani instrumenttia!

Hankkiuduin Juankosken kansalaisopiston Jaakko Seppäsen vetämään puutyöpiiriin. Siellä oli pelit ja laitteet puun työstämiseen. Jaakolta sainkin seuraavan talven aikana paljon hyödyllisiä vinkkejä.
Samalla alkoi kannen suunnittelu. Aioin aluperin laittaa kartan ja akryylipleksin päälle esikuvansa mukaan, mutta joku piirissä ehdotti mainosteippausta!

Heureka! Niinpä yhteyksiä karttakeskukseen ja sieltä Suomen kartta sähköisenä mainostoimistoon. Josta ennakkoon ilmoittamani kokoinen mainosteippauskartta minulle! Tekniikaksi kitaraan valitsin hienon kitaratyypin, Fender Telecasterin, Suomi-kitara esikuvansa mukaan.


Sirkkelöin pölkyt siis lankuiksi, jotka liimasin levyksi. Sitten oli vuorossa oikaisuhöyläys, ja kaulataskun jyrsintä. Tämä jyrsintä on ehkäpä eniten tarkkuutta vaativa työvaihe. Sovitus onnistui hyvin. Seuraavaksi seurasi vannesahaus kitaran, eli tässä tapauksessa Suomen, muotoon. Sitten mikrofoni- sekä kytkinaukkojen jyrsintä. Lisäksi lankkuun tuli tarpeellisten ruuvien ym. reikien poraus. Lopuksi tein lankulle hionnan sekä lakkauksen.


Kaulan hankin puolivalmiina, koskapa se on varsin työläs valmistaa kaularautoineen kaikkineen. Halusin myös pelata varman päälle ensimmäisen kitaran kohdalla. Se oli Hoscon laatuvalmiste Japanista ja tuli minulle Milbrooksista. Kaulassa oli  tehdaspökkelö profiili, jonka hioin sitten 90-luvun Jenkki Telen kaulan mittoihin. Talla, virittimet ja kaikki kikkareet hankin SP-elektroniikasta Oulusta. Mikeiksi tuli tallaan Jenkkitelen standari mikki. Ja kaulaan budjetti puikko. (Mikä on odottanut päivittämistä parempaan sieltä saakka).



Seuraavaksi karttatarran liimaus bodyyn ja taas lakkausta. Lakaksi tuli nitroselluloosa-lakka 50-luvun keräily-fendereiden esikuvan mukaan.





Soittimesta tuli erittäin kevyt (erona esikuvastaan) ja varsin kelpo instrumentti. Kitaraan tuli toiveiden mukaisesti pitkä sustain ja painokin jäi alle normi-telecasterista! Onnekseni jätin haaveen toteutuksen näihin päiviin, koska tekniikan ala on kehittynyt huikeasti. Kitarasta tehtiin juttu myös karttakeskuksen asiakaslehteen 2/2008.






Kaulan kiinnityslevyyn teetin kaiverrukset kultasepällä syntymäpäivästä. Ja voin kertoa, että tuli mieleinen syntymäpäivälahja! Kitara sai lempinimen Neiti.
Myöhemmin kitara pääsi vielä tositoimiin soittaessani Juankoskelaisessa Band 3.30:ssä, joka soitti pelkästään Juicen biisejä.

Runko: Leppä
Kaula: Vaahtera (Hosco)
Virittimet, talla: Gotoh
Mikrofonit: Kaula Gotoh, talla U.S.A Fender
Potikat: CTS

Band 3.30 konsertista 22.4.2010 Suomi-kitaran soolo-soundia kuunneltavissa kohdassa4:20