Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musiikki. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. heinäkuuta 2025

Vasenkätiset kitaristit

Tämä (ihmisen, ei tekoälyn kirjoittama) juttu kertoo ajasta jolloin musiikki oli vielä ihmisten soittamaa ja laulaminen oli muuta kuin rytmikästä puhetta. 

Kitaraa on soitettu niin kauan kuin kitaroita on ollut olemassa sekä vasemmalta että oikealta puolelta. Yleisesti kielet järjestellään kitarassa niin, että paksuin kieli (eli matalimmat äänet) ovat yläpuolella ja kirkkaimman äänen tuottavat ohuimmat kielet laitetaan alapuolelle.

Ihmisistä vain noin 10% on vasenkätisiä, joten soittajina olemme myös selkeässä vähemmistössä. Näin ollen vasenkätisiä kitaroita on ollut takavuosina vähemmän saatavilla. Esimerkiksi Gibsonin tiedetään valmistaneen 1950-luvulla ainoastaan kolme vasuri Les Paulia! Paul McCartneyllä on niistä yksi (vuodelta 1957). 

On kohtalon ivaa että Gibsoneita alunperin valmistnut Orville Gibson oli vasurimuusikko ja soitinrakentaja. Hän valmisti tilauksesta erittäin arvostettuja sekä vasuri- että oikeakätisiä kitaroita vuosina 1894-1902 (ensimmäisen 1888). Gibson Mandolin and Guitar Company oli perustamisestaan 1902 alkaen bisnes-miesten omistama yhtiö. Orvelle kuoli vuonna 1918. Viisikymmentä-luvulla Gibson yhtiölle enää pelkkä nimi!

Vanhin tietämäni vasurikitaristi,
Orvelle H. Gibson 1856-1918.

Fender-kitaroita oli saatavilla vasurina niiden valmistamisen alusta saakka. Telejä vuodesta 1951 ja stratoja vuodesta 1954 alkaen, mutta erittäin suolaiseen hintaan. 

Halpismerkeillä oli sama kuvio. Edellä mainitusta johtuen usein vasenkätisen ensimmäiseksi soittimeksi valikoitui lähes aina oikeakätinen soitin. Luovuudestaan tunnettuina vasurit kehittelivät sitten tältä pohjalta mitä erilaisimpia tapoja tuottaa musiikkia.

Menneinä vuosikymmeninä puritaanisen konservatiivisissa vanhanaikaisissa maissa vasenkätisyyden sanottiin olevan kotoisin itseltään paholaiselta, joten siitä pyrittiin pääsemään eroon kaikin mahdollisin keinoin. Niin vasurit pakotettiin luontonsa vastaisesti opettelemaan kirjoittamaan ja soittamaan oikeakätisesti. 

Suomessakin vielä 60-luvulla saatettiin kirjoittamaan opettelevalta lapselta sitoa vasen käsi selän taakse! Näin monet vasureista opettelivat soittamaan oikeakätisen kitaroita oikealta. Ne onnelliset mihin joukkoon itsekin katson kuuluvani, saivat toteuttaa itseään vapaasti, (kunhan touhu pysyi laillisen puolella hehe). 

Niin me saimme opettella soittamaan oikeakätisen kitaraa vasemmalta puolelta. Vielä 1950-luvulla monet vasurit eivät kääntäneet kitarasta kieliä, jolloin paksuin kieli jäi alapuolelle. Monet vasurit, kuten minä taas tekivät käännökestä täydellisen peilikuvan eli käänsivät kitaran lisäksi myös kielet. Paksuin kieli tuli silloin yläpuolelle.

Yhteenvetona meitä vasenkätisiä kitaristeja on siis kolmea "eri lajia":

  • Oikealta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittavat.
  • Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittavat.
  • Vasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittavat.

Tämän lisäksi on soittajia, jotka osaa miksata näistä useampaa tyyliä keskenään ja variaatioiden määrä kasvaa. Esimerkkinä itse soitan (kuten Jiminkin kerrotaan soittaneen) vasemmalta puolen sekä vasen- että oikeakätisesti kielitettyjä kitaroita ja bassoja.

Oikeakätisesti veistetyt kitarat ovat vasureille ikäviä soittaa. Esimerkiksi stratossa säätimet ovat tiellä koko ajan. Plektrakäden heiluessa muuttuu myös säädöt tahtomatta. Kuitenkin jotkut vasurikitaristit, tunnetuimpana Jimi Hendrix halusivat pysyä oikeakätisesti muotoillussa lankuissa (epäkäytännöllisyydestään huolimatta esimerkiksi tyyliseikkojen takia).

Kun kauppoihin alkoi tulla 1970-1980 luvulla enenevissä määrin vasenkätisesti valmistettuja kitaroita, oli luontevaa siirtyä niihin.

Vasenkäteisyys oli takavuosina keikalla usein ihmettelyn aihe. Muistan kun yhdessäkin ryhmässä minä soitin alkuillan oikeakätistä bassoa vasemmalta ja bändin basisti samaa soitinta loppuillan oikealta, hehe. Ihmettelyä ei suinkaan vähentänyt se että vuosia myöhemmin bändissä jatkoi toinen vasuri kitaristi perinteitä vaalien oikeakätisen bassolla hahaa!

On olemassa myös ihmisiä, mitkä ovat kumpikinkätisiä kuten eräs opettaja. Hän kirjoitti liitutaululle aloittaen vasemmalla kädellä ja jatkoi siitä oikealla kädellä. Kätevää, ei tarvinnut liikutella yhtään jalkoja.

Se, että kuuluu kätisyytensä perusteella usein pilkattuun vähemmistöön, joille ei löydy helposti vasemman käden saksia eikä mitään muutakaan tavaroita, saattaa maailma välillä tuntua vasemmalla kädellä tehdyksi. Olisi kyllä helppo pahoittaa mielensä. Siksi vasureiden onkin vaan parempi paksuntaa nahkaansa ja sopeutua. Iän karttuessa ei muista enää koko juttua hehe.

Menneinä vuosikymmeninä tarvittiin moninkertaisesti enemmän botnea onnistua työllistymään soittamisella varsinkin silloin, jos oli vasurin lisäksi jonkin muun värinen kuin valkea. Tai sitten vaikka naispuolinen. Heille on kyllä nostettava hattua!

Ilman vasenkätisten soittajien panosta, maailma nykypäivänä olisi varmuudella paljon köyhempi. Luettelen seuraavassa itselleni merkittäviä muusikoita historiallisessa järjestyksessä.

Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittavat

Elizabeth Cotten

Elizabeth oli syntynyt vuonna 1893. Hän oli itse oppinut muusikko ja ensimmäiset kappaleensa hän soitti jo kahdeksan vuotiaana. Hänen ohjelmistoonsa kuului suuri määrä rag- ja aikakauden tanssilauluja kuten blues ja folk-numeroita. Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Cotten kehitti omaperäisen finger pickin-tyylin, jota kutsutaan nimellä Cotten picking. Sormisoittotyylin lisäksi Cotten on myös vaikuttanut merkittävästi root-musiikin kehitykseen.

Cotten kirjoitti omia laulujaan jo varhaisteini-iässä. Niistä yksi, Freight Train (jonka on versioinut mm. Chet Atkins). Se nousi yhdeksi hänen tunnetuimmista kappaleista. Laulu oli kirjoitettu junaradan lähellä sijainneen lapsuudenkodin muistona. 

Cotten oli lopettanut soittamisen mentyään naimisiin 17-vuotiaana kodin ja kirkon takia. Hän musisoi silloin harvoin ja pienimuotoisesti. Varsinaisesti Elizabeth palasi musiikin pariin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, 60-vuotiaana! Kansanlauluja harrastava Seegerin perhe löysi hänet, kun hän työskenteli heille taloudenhoitajana. 

Meidän iloksemme Mike Seeger alkoi tehdä Cottenin kappaleiden makuuhuoneen kelalevytyksiä kotonaan. Cottenin musiikit jäivät näin jälkipolville ihmeteltäväksi. Äänityksistä koostettiin myös albumi Folksongs and Instrumentals with Guitar.

Myöhemmin Isossa-Britanniassa Chas McDevittin ja Nancy Whiskeyn vuonna 1956 (rikollisesti omissa nimissään) levyttämänä kappaleesta tuli suuri hitti. Biisiä pidetään yhtenä tärkeimmistä skifflen nousuun vaikuttaneista kappaleista. Myös Eric Clapton on kertonut aloittaneensa soittamisensa Skifflestä.

Albert King

Albert on yksi kolmesta bluesin kuninkaasta, hän syntyi vuonna 1923.  Pitkän uran tehnyttä Albertia pidetään usein (ja syystä) yhtenä kaikkien aikojen suurimmista ja vaikutusvaltaisimmista blueskitaristeista. Hänet tunnetaan luultavasti parhaiten vuonna 1967 julkaistusta ja lukemattomia jäljittelijöitä keränneestä albumistaan ja sen nimikkokappaleesta Born Under a Bad Sign. 

Lukuisat aikalaisis- sekä nuoremman polven kitaristit on nimenneet Albertin innoittajakseen. Stevie Ray Vaughan totesi usein Albertin olleen tärkein esikuva. Niin myös kaukana pohjolassa eräs kitaristi Pekka "Albert" Järvinen sai taitelijanimensä esikuva Albert Kingin mukaan. Järvisen uran huippuhetki on kun hän onnistui saamaan Kingin vierailemaan levyllään. Hurriganes taas on syy siihen, miksi minä halusin ryhtyä soittamaan kitaraa.

King tunnettiin pehmeän laulunsa ja suuren kokonsa vuoksi lempeän humoristisella lempinimellä Samettipuskutraktori. Albert oli iso, kaksimetrinen ja 110 kg mies. Ennen päätoimista muusikkoutta hän oli mm. ajanut puskutraktoria.

Instrumentti, johon Albert King yleensä yhdistetään, on oikeakätinen vuoden 1958 Gibson Flying VVasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittanut King soitti vuodesta 1974 eteenpäin uransa loppuajan (useamman eri) kitarasepän käsityönä rakentamaa vasenlankkuista Flying V-kitaraa. 

Albert käytti pudotettua avointa (ehkäpä useampia kuin yhtä) viritystä. On ehdotettu (C#-G#-BEG#-C#), avointa e-mollia (CBEGBE) ja/tai avointa F:ää (CFCFAD).  Kingin pitäaikainen komppikitaristi Steve Cropper on kertonut Kingin virittäneen kitaransa matalasta korkeaan (CBEF#BE). Monien blues kitaristien tapaa Albert suosi ohutta 0,009" alkavaa satsia. Ohuemmilla kielillä ja pudotetulla virityksellä saavutettava matalampi kielijännitys olivat merkittävät tekijät Kingin soundiin.

King nimitettiin Blues Hall of Fameen vuonna 1983. Hänet nimitettiin postuumisti Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2013. Vuonna 2023 hän oli sijalla 22 Rolling Stonen 250 kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla.

Dick Dale

Dick syntyi Quincyissa Massachusissa Yhdysvalloissa vuonna 1937. Dickin isä oli Libanonilainen ja äiti Puolalainen. Dale ryhtyi soittamaan eri soittimia jo lapsena, jolloin hän omaksui muusikkoisältään myöhemmin kuultavia itämaisia vaikutteita. Dick suosi soitossaan nopeaa treomoloa, jousikaiutettua märkää soundia ja äärimmilleen säädettyä vahvistinta.

Dick on 1950-luvun lopulla alkaneen instrumenttaali rockin pioneeri. Hänen ensimmäinen hittinsä  jykevästi kulkeva Misirloun (1962) soundi on kestänyt hyvin aikaa. Dalea sanotaan Surf-musiikin kuninkaaksi. Dick soitti järkyttävän paksulla, peräti 016-alkuisella satsilla!

Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Dick harrasti intohimoisesti myös Surfausta. Surfauksen tunnelmia tavoitellen hän haki soittoonsa luonnonvoimien äärimmäisyyttä. Dick asui Kaliforniassa. Samassa kaupungissa asui myös Leo Fender, joka kanssa Dale teki yhteistyötä. Dick auttoi Fenderiä kehittämään uusia laitteita. Vastineeksi hän sai laitteet maksutta. Nykyään nämä endorsement sopimukset ovat musiikin alalla aika yleisiä. 

Leo Rakensi Dalelle kultaisen vasenkätisen Straton, monsterin sekä vahvistimia, jotka kykenivät tuottamaan paksuja ennen kuulumattomia äänenpaineita valmistaen tietä heavy-musiikille. Fender valmisti Dalelle kaikkien aikojen ensimmäisen 100 w (huom. putkiwatin) kitaravahvistimen. Dale oli edelläkävijä kannettavien jousikaikuefektien käytössä, josta tuli eräs surf-musiikin tunnusmerkki.

1990-luvulla Quentin Tarantinon elokuvaa Pulp Fiction seurasi Dalen uusi nousu suuren yleisön tietoisuuteen. Dick oli myös ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi parhaan rock-instrumentaaliesityksen kategoriassa kappaleella Pipeline yhdessä Stevie Ray Vaughanin kanssa. 

Rolling Stonen 100 Greatest Guitarists of All Time -listalla Dale sijoittui vuonna 2003 sijalle 31 ja vuonna 2011 uusitussa listassa sijalle 74. 

Otis Rush

Otis syntyi vuonna 1934. Muutettuan asumaan Chicagoon Otis loi uraa nousten julkisuuteen Chicago-blues artistina. Hänen läpimurtohitti oli vuonna 1956 levytetty  I Can't Quit You Baby.

Rushin tunnistettavalle kitaratyylille oli ominaista hitaasti sykkivä soundi ja pitkät, taivutetut nuotit. Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Rush soitti uransa alkuaikoina oikeakätisen lankkuista, myöhemmin vasenkätisen lankkuista kitaraa mutta paksuin kieli oli aina alapuolella. 

Alkuun Otis soitti kautta aikain ensimmäistä julkaistua puoliakustista kitaraa. Epiphone Sheraton oli vielä 1950-luvulla arvostettu laatukitaramerkki. Sittemmin Rushin kitaraksi vaihtui (Epiphonen omistukseensa ostanut) Gibson. Gibson malli oli ES-335. Tämän mallin kitaroita on valmistettu vasurina yksittäiskappaleina mahdollisesti vuodesta 1958 alkaen.

Stetson-hatustaan tunnettu Otis Rush innoitti musiikillaan lukuisia kitaristeja, kuten esimerkiksi Carlos Santana ja Johnny Winter. Otis teki paluu suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvulla, jolloin uusi soittajapolvi oppi tuntemaan hänet.

Otis Rush valittiin Bluesin Hall of Fameen vuonna 1984. Vuonna 2015 Rolling Stone sijoitti hänet sijalle 53 100 parhaan kitaristin listallaan. Jazz Foundation of America myönsi Rushille elämäntyöpalkinnon 20. huhtikuuta 2018 elämäntyöstä ja pysyvän jäljen jättämisestä bluesin maailmaan ja musiikin universaaliin kieleen.

Vasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittavat

Paul McCartney

Paul syntyi Liverpoolissa Englannissa vuonna 1942, juuri ennen suuria ikäluokkia. Vaikka Paulin lapsuutta varjosti toinen maailmansota, pula-aika ja äidin menetys nuorena, niin palkinto tuli täysi-ikäisyyden kynnyksellä Britti-invaasion sekä ennen kuulumattoman suurten ihailijamassojen myötä. 

Skifflessä aloittanut Paul innostui nuoruudessaa 1950-luvulla Amerikkalaisesta rhythm and bluesista ja rokkareista kuten Little Richard. Musiikki-innostukseen vaikutti myös isä, joka oli sivutoiminen Jazz-muusikko kannusten poikaansa harrastuksen pariin. 

14 vuotiaana McCartney hanki Framus Zenith (malli 17) akustisen kitaran. Vasenkätisenä Paulin oli vaikea opetella soittamaan oikeakätisen kitaraa. Nähtyään Slim Whitmanin keikkajulisteen Paul tajusi että vasemmalta soittava voi vaihtaa kielityksen peilikuvaksi. Opettelusta tuli helpompaa.

Vasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittanut McCartney oli bändissä alkuun kitaristi mutta varsinaisesti hänet opittiin tuntemaan pinnalle noustuaan The Beatlesin laulavana basistina. Paul on multi-instrumentalisti ja muiden soittimien ohella hän soittaa kitaraa varsin mallikkaasti.

Paul McCartneyn monipuolinen sekä laadukas ura on inspiroinut ja innoittanut lukemattomanta määrää muusikoita sekä laulun kirjoittajia. McCartney on kirjoittanut tai ollut mukana kirjoittajana ennätyksellisessä kolmessakymmenessä kahdessa Billboard Hot 100-listan kärkeen nousseessa biisissä! 

McCartneyn kunnianosoituksiin kuuluvat mm. kaksi nimitystä Rock and Roll Hall of Fameen (Beatlesin jäsenenä vuonna 1988 sekä sooloartistina vuonna 1999), Oscar-palkinto, Primetime Emmy -palkinto, 19 Grammy-palkintoa, nimitys Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäseneksi vuonna 1965 ja nimitys Knight Bacheloriksi vuonna 1997 musiikkialan ansioista. 

Tekijänoikeustulojen myötä vuonna 2024 Paul oli myös yksi maailman rikkaimmista muusikoista. Hänen omaisuutensa arvioidaan olevan miljardi puntaa.

Jimi Hendrix

Jimi syntyi ja kasvoi nuoruutensa liberaalista sekä vapaasta ilmapiiristä tunnetussa Seattlessa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa vuonna 1942, hieman ennen suuria ikäluokkiaVasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Hendrix sai aloittaa kitaran soiton opettelun 15-vuotiaana (vuosien haaveilun jälkeen). Soitosta tulikin hänelle sitten pakkomielle. Jimi käytti kitarassaan puoli sävelaskelta alennettua viritystä. 

Erittäin rikkinäisistä ja vaatimattomista kotioloista lähtenyt Jimi menetti äitinsä nuorena. Hendrix ei jaksanut keskittyä kouluopiskeluun. Lukio loppui kesken opintojen. 

Täysi-ikäiseksi tultuaan Hendrixiä oltiin panemassa (pikkurikollisena autovarkaana) vankilaan, mutta liittymällä armeijaan tuomio muutettiin ehdonalaiseksi. Jimi liittyi armeijaan kunniakkaisiin laskuvarjojoukkoihin kolmen vuoden sopimuksella 19 ikäisenä. Hän innostui sotilasurasta.

Hendrix muisteli armeija-aikaa myöhemmin ystävälleen -Ensimmäinen hyppy oli aivan näkymättömissä. Kuten monet laskuvarjohyppääjät, myös Jimi pelkäsi laskuvarjon pettävän. Hän kuitenkin teki vaaditut viisi hyppyä ja hyväksyttiin laskuvarjojääkäriksi. Jimi oli niin ylpeä Screaming Eagle hihamerkistä, että osti samanlaisen myös lähetettäväksi kotiinsa.

Hendrix kokosi armeijassa bändin. Keikkoja alkoi olla viikonloppulomilla ympäriinsä eri puolilla sijainneissa sotilastukikohdissa. Musiikki alkoi viedä häntä yhä enemmän. 

Jimi tiesi, ettei hän voinut noin vain erota armeijasta. Jos hän karkaisi, niin hänet voitaisiin tuomita sotaoikeudessa ja lähettää vankilaan. Niinpä huhtikuussa 1962 vain 10 kuukautta palvelusta suoritettuaan Hendrix hankkiutui armeijan psykiatrin juttusille Fort Campbellissä. 

Jimi kertoi tälle, että hänellä oli kehittynyt homoseksuaalisia taipumuksia ja hän oli alkanut fantasioida (miespuolisista) nukkumakavereistaan. Seuraavalla käynnillä Hendrix kertoi lääkärille olevansa rakastunut ryhmänsä miespuoliseen jäseneen.

Tuohon aikaan voimassa olleiden Yhdysvaltojen armeijan määräysten mukaan homoseksuaalit sotilaat erotettiin palveluksesta. Heidän läsnäolon katsottiin heikentävän armeijan moraalia ja kurinalaisuutta. Kuten tiedetään nämä olivat Hendrixin kohdalla keksittyjä syitä. Hän tunsi säännön riittävän hyvin ja tiesi mitä piti sanoa. Jimi vapautettiin palveluksesta kunniallisin ehdoin, koska viimeiseen palkkaan sisältyi bonus 21 päivästä käyttämätöntä lomaa.

Erottuaan palveluksesta Hendrix ei koskaan myöntänyt julkisesti, kuinka hän oli käyttänyt armeijan sääntöjen tuntemusta hyväkseen hankkiessaan ennenaikaisen vapautuksen palveluksesta ja palatessaann siviiliin. 

Jimi aloitti kiihkeän sekä levottoman uran muusikkona. Lopulta hän murtautui suuren yleisön tietoisuuteen Englannissa. Sieltä hän kohosi raketin tavalla kautta aikain ensimmäiseksi maailmalaajuiseksi kitarasankariksi. Musiikkinsa raaka-aineena hän käytti kaikkea siihen asti elämässä kokemaansa ja näkemäänsä. 

Vaikka holtiton huumeiden ja alkoholin sekoittaminen lopulta päätti Hendrixin elämän aivan liian aikaisin, vain 27 vuotiaana. Niin hänen tekemisiä musiikin parissa jäljitellään yhä, 60 vuotta myöhemmin! 

Itselläni oli neljän kympin korvilla todella kova Hendrix/Cream-vaihe. Nuorimmaisesta lapsestani tuli Jimin kaima. Hendrix jäi historiaan intohimoisena musiikin mestarina. Hän seurasi uskollisesti omaa näkemystään ja uudisti samalla populaari-musiikin kenttää peruuttamattomasti  

Jimi Hendrix Experience nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1992 ja UK Music Hall of Fameen vuonna 2005. Rolling Stone on sijoittanut Hendrixin kaikkien aikojen suurimmaksi kitaristiksi ja kuudenneksi suurimmaksi artistiksi

Hendrix nimitettiin Native American Music Hall of Fameen sen perustamisen vuonna 1998. Vuonna 2005 Jimi debyyttialbumi lisättiin Yhdysvaltain kansalliseen ääniterekisteriin Kongressin kirjastossa säilytettäväksi ikuisesti osana kansakunnan ääniperintöä. Hendrixille on tämän lisäksi myönnetty useita arvostettuja rockmusiikkipalkintoja elinaikanaan sekä kuolemansa jälkeen.

Tony Iommi

Tony syntyi Birminghamissa, Englannissa vuonna 1948. Hänen vanhemmat olivat kotoisin Sisiliasta. Tony oli perheen ainoa lapsi. Isä oli puuseppä ja äiti pyöritti kauppaa. Kauppa oli lähiön suosittu kohtaamispaikka. 

Tony oli koulkiusattu poika. Alle 10-vuotiaana eräässä yhteenotossa hänen ylähuulensa halkesi. Siitä Tonylle jäi lopun-ikäinen näkyvä arpi. Iommia alettiin kiusata arpinaamaksi. Hän alkoi kohetaa fysiikkaansa. Ensin Tony harrasti judoa ja karatea. Sitten hän siirtyi nyrkkeilyyn. Nämä olivat keinot, jolla 50-luvun Englannissa saattoi puolustaa itseään.

Iommin isällä oli ratkaiseva vaikutus pojan musiikkiharrastukseen. Isä kuten myös kaikki hänen veljensä soittivat harmonikkaa ja opettivat myös poikiaan soittamaan. Tonyn perhe oli katolinen kyllä, mutta ei osallistunut kovinkaan paljoa kirkon menoihin.

Aluksi Tony haaveili rumpalin urasta, mutta ne vaihtuivat nopeasti hänen kuultua kahdentoista ikäisenä Hank Marvin soittamana vuoden 1960 hitin Apache. Instrumentaalimusiikki teki erityisen vahvan vaikutuksen. Kiinnostus vaihtui kitaraan. Iommin ensimmäinen kitara oli vasenkätisille tarkoitettu Watkins Rapier-malli. 

Vasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Tony sai siis musiikillisen herätyksensä The Shadowsilta ja eteenkin Hank Marvinilta. Tony kopioi nyt tyyliä ja harjoitteli jatkuvasti. Pian hän oli oppinut käytännössä kaiken Shadowsin musiikin. Seuraavaksi tulivat mm. Eric Clapton, Jimmy Hendrix, Wes Montgomery ja Joe Pass. Iommi liittyi ensimmäiseen bändiinsä vuonna 1965.

Koulut käytyään Tony meni monien ystäviensä tavoin tehtaaseen töihin. Hän oli metallilevytehtaalla prässikoneen käyttäjänä. Bändi jossa hän soitti tuohon aikaan sai sopimuksen useamman viikon kiinnityksestä Saksaan. 

Viimeisenä perjantaina ennen reisuun lähtöä Iommi joutui onnettomuuteen. Tonnien voimalla puristanut prässi iski hetkessä kuin giljotiini otelautakäden käden keskisormesta ja nimettömästä kärjet pois. Koskaan ei saada tietää oliko kyseessä sekunnin murto-osan huolimattomuus, hetken laiminlyönti vai kohtalo? 

Tony masentui. Hyvä ystävä toi hänelle jazzkitaristi Django Reinhardtin levytyksen. Hän kertoi että tulipalon jälkeen Reinhardtille oli jäänyt vain kaksi sormea otelautakäteensä. 

Alkuun Iommi oli sitä mieltä, tässä tilanteessa että kitaramusiikki oli viimeinen asia, mitä hänen tarvitsee kuunnella. Mutta sinnikäs ystävä sai Tonyn kuuntelemaan Djangoa. Kuunnellessaan Reinhardtin nerokkuutta Iommi alkoi uskoa, että ehkä peli ei ollut vielä menetetty. Kohta sen jälkeen hän alkoi soittaa kitaraa uudelleen. 

Iommi kokeili alkuun kaikenlaisia apukeinoja ja kehitteli itselleen myös proteesit sormenpäihin. Sitten hän sai oikeat proteesiteknikon valmistamat proteesit. Ne toimivat varsin hyvin. Siitä huolimatta hänen oli silti ryhdyttävä käyttämää erittäin ohuita kieliä. Ne oli myös säädettävä mahdollisimman alas paineen minimoimiseksi. 

Tämän lisäksi kitaran viritystä piti löysentää E:stä D#:ään (myöhemmin C#:ään). Tällä saatiin pienennettyä sormenpäiden painetta lisää. Koska sormenpäissä ei ollut tuntoa, niin Tonyn piti myös opetella uusia, erilaisia tekniikoita esimerkiksi venytyksiin ja vibratoihin. Muutoksien lopputuloksena kitarasta lähti omalaatuinen ja erityisen matala synkkä soundi. 

Tuosta käynnistyi heavy metal-musiikki. Keksittyään löytäneensä musiikista jotain hyvin uutta ja erilaista Tony alkoi käyttää erittäin kovaa äänenvoimakkuutta. Hän kehitteli uusia innovatiivisia ideoita. Niitä olivat high gain-teho, voimakkaasti särötetty ääni ja lopulta kitaravahvistimen kytkeminen bassotuloon. Soundista tuli uuden yhtyeen, Black Sabbathin oma, tunnistettava tavaramerkki.

Vuonna 2005 Metal Hammer-lehti sijoitti Tonyt ykköseksi Riffien Lordi-kyselyssä ja ylisti hänen  Vuonna 2007 Classic Rock-lehti sijoitti hänet sijalle 6 sadan coolimman kitarasankarin listalla.
Vuonna 2011 Rolling Stone-lehti sijoitti Tonyn sijalle 25 sadan kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla. Vuonna 2012 Guitar Worldin lukijat sijoittivat Iommin kaikkien aikojen seitsemänneksi parhaaksi rockkitaristiksi. 

Saman lehden toimittajat sijoittivat hänet kaikkien aikojen parhaaksi heavy metal -kitaristiksi.

Iommi on voittanut useita palkintoja. Näihin kuuluvat Q Awards, (Gibson Les Paul Award, 2015), National Guitar Museumin elämäntyöpalkinto, Kerrang! Awards (Icon, 2018) [ 85 ] sekä kolme Grammy-palkintoa.

Iommi sijoittui sijalle 13 Rolling Stonen vuoden 2023 250 kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla.

Black Sabbath nimitettiin UK Music Hall of Fameen vuonna 2005 ja vuotta myöhemmin USA Rock and Roll Hall of Fameen. 

Kurt Cobain


Kurt syntyi vuonna 1967 Aberdeenissa, lähellä Seattlea Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Seudut tunnetaan kauniista luonnostaan, liberaalin vapaasta ilmapiiristä ja yksityisyyden arvostamisesta. Ihmiset saattavat vaikuttaa jurolle, koska he eivät hankkiudu tuntemattomien kanssa jutulle.

Kurtin isä oli automekaanikko ja äiti tarjoilija. Suvussa oli musikantteja. Perheen ainoaa lasta on kuvailtu iloisen innokkaaksi pojaksi, jossa oli myös herkkyyttä. Kurt pakotettiin opettelemaan kirjoittamaan oikeakätisesti. Kun Cobain oli yhdeksänvuotias, hänen vanhempansa erosivat. 

Myöhemmin Kurt sanoi, että avioerolla oli iso vaikutus hänen elämäänsä. Hänen äitinsä on todennut  persoonallisuuden muuttuneen dramaattisesti. Cobainista tuli uhmakas ja vetäytyvä. Teini-iästä tuli myrskyisää. Äiti luopui huoltajuudesta. Lopulta Isänkin kanssa asuminen meni mahdottomaksi. Kurt sijoitettiin kristilliseen perheeseen. Lyhyen aikaa Cobain oli harras kristitty. 

Kurt alkoi juoda alkoholia ensimmäisen kerran seitsemännellä luokalla (noin 12-vuotiaana). Hänen ensimmäinen huumekokemuksensa kannabiksesta oli 13-vuotiaana. 

Teini-iässä Kurt tutustui saman ikäiseen laulaja-kitaristiin, josta tuli hänen ystävä. Samalla hän löysi punk-rockin ja hardcoreen. 14 vuotta täytettyään Cobain sai sedältä ensimmäisen (käytetyn) Sears-kitaransa. 

Lukio jäi kesken ja elämä oli levotonta. Bändiviritykset vaihtuivat ja Vasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Kurt purki tuskaansa kirjoittamissaan biiseissä. Nirvanan kanssa 1990-luvun alussa julkaisemalta albumilta nousi hitti Smells Like Teen Spirit. 


Siitä käynnistyi vaihtoehtorockin alalaji nimeltään grunge. Settlesta tuli hyvä paikka soittajille. Kaikki levy-yhtiöt halusivat saada kilvan tuota menestys-soundia listoileen. Cobain tuli tunnetuksi ennen kaikkea biiseistään sekä niiden luomasta tunnelmasta, joka resonoi X-sukupolven keskuudessa. Tätä porukkaa on kutsuttu myös MTV-sukupolveksi. 1990-luvulla elettiin länsimaisen yhtenäiskulttuurin viimeisiä aikoja. 

Cobainin joi usein ja lähes aina aina liikaa. Hän käytti huumetta säännöllisesti koko aikuisiän ajan. Turvajärjestelmää asentamaan tullut sähköasentaja löysi Cobainin ruumiin hänen kodistaan. Löydettiin myös itsemurhaviesti, joka oli osoitettu Cobainin lapsuuden mielikuvitusystävälle Boddahille. Viestissä todettiin, ettei Cobain -ollut tuntenut musiikin kuuntelun ja luomisen sekä todellisen kirjoittamisen jännitystä... liian moneen vuoteen. Löydettäessä Cobain oli ollut ruumiina jo useiden päivien ajan. Hän kuoli  27-vuotiaana vuonna 1994.

Serkku on myöhemmin tuonut esiin itsemurhien, mielenterveysongelmien ja alkoholismin esiintyvyyden suvussa huomautten myös kahden sedän päättäneen päivänsä omakätisesti aseilla. 

Nirvana nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen 2014, Vuonna 2003 Rolling Stonen David Fricke sijoitti Cobainin kaikkien aikojen 12. parhaaksi kitaristiksi. Myöhemmin sama lehti sijoitti hänet kaikkien aikojen 73. parhaaksi kitaristiksi ja 45. parhaaksi laulajaksi ja MTV sijoitti hänet seitsemänneksi 22 Greatest Voices in Music-listallaan. Cobainia on myös sanottu viimeiseksi oikeaksi rock-tädeksi.

Oikealta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittavat vasurit

Todella monet kitaristeista ovat vasenkätisiä, mutta he ovat opetelleet kuka mistäkin syystä soittamaan oikeakätisesti. Tässä poukassa on myös niitä, jotka tekevät muutenkin asioita vaihtelevasti vasemmalla tai oikealla kädellä. 

Duane Allman oli syntynyt vuonna 1946. Hänet tunnettiin the Allman Brothers-bändin perustajana ja kitaristina, joka myös käytti taitavasti slideä.

Mark Knopfler on syntynyt vuonna 1949. Hän oli Dire Straitsin kitaristi, laulaja ja lauluntekijä vuosina 1977–1995 ja sen jälkeen Mark on ollut soolo-uralla. Knopfler tunnetaan virtuoosimaisesta sormisoittotyylistään. 

Joe Perry on syntynyt 1950. Hänet tunnetaan Aerosmithin perustajajäsenenä, kitaristina, taustalaulajana sekä satunnaisena laulusolistina.

Gary Moore oli syntynyt vuonna 1952. Hän tuli suurelle yleisölle tutuksi Thin Lizzyn kitaristina. Tämän jälkeen hän teki menestyksekkään soolouran.

2000-luvun vasurikitaristit

Nykypäivän kitaristit voivat kehittyä taitavammaksi kuin kenties koskaan. Ainakin heillä on parhaat mahdollisuudet. Saatavilla on soittimia, opetusta sekä teknisiä apuvälineitä lähes rajattomasti. 

Sanotaan että taiteilijoilta edellytetään ainoastaan kahta asiaa. Täytyy olla jotain sanottavaa. Ja täytyy olla kyky sanoa. 

Taitoa on. Huomaan kuitenkin, etten pysty saamaan heidän soittoon emotionaalista yhteyttä. Musiikkia mikä liikuttaisi, itkettäisi tai naurattaisi.

2000-luvulla on tulleet netti ja some, joka on pirstaloinut läntisen yhtenäiskulttuurin ihmiset omiin pieniin kupliinsa. Samalla muusikkoudesta ja soittamisesta on tullut epäsuosittua. Soittotaito ei ole enää kenenkään toivelistalla ykkösenä eikä kenelläkään ole mitään sanottavaa. 

Voi pyytää konetta tekemään musiikin, joka ei maistu eikä tuoksu millekkään. Eikä mikään tunnu missään. Voi olla että nurinkurisesti parhaiden resurssien aikana ei nouse enään yhtään nuorta muusikkoa, joka saisi maailman kansoja innostumaan soitostaan. Silti toivossa on parempi elää.

torstai 27. maaliskuuta 2025

Marino Marini Ed Il Suo Quartetto

Mies rumpukaiun takana

50-luvulla suosioon tullut Italo-buumi oli kautta aikain ensimmäinen maiden rajat ylittänyt ja lopulta koko Euroopan vallannut, mutta nykyään täysin unohtunut musiikkivillitys. Sen vaikutukset ulottuivat laajasti myös Euroopan ulkopuolelle. Italo-iskelmää kuunneltiin niin Israelissa, Japanissa, Kolumbiassa, Etelä-Afrikassa kuin Kanadassa. 

Musiikki kelpasi myös Yhdysvaltoihin ja Itä-blogin maihin. Ilmiön merkittävyyttä lisää se ettei se saanut vetoapua (kymmenen vuotta myöhemmin yleistyneiltä) satelliiteitelta, maailman yleiskielisyydestä, eikä yhtenäiskulttuurista

60-luvulla alkanut Brittimusiikin-invaasio tukahdutti nopeasti kaiken muun monimuotoisen musiikin alleen. Kuitenkin jotkin Marino Marinin kvartetin Eurooppalaisille tutuksi tuomista hedelmistä jäivät elämään pysyvästi. 

Marinon bändin tunnetuksi tekemät rumpukaiut adoptoitiin pysyvästi Britti-instrumentaali-skeneen! Monet lauluista taas sulautuivat osaksi kansallista musiikkikirjastoa. Esimerkkinä Suomessa Laila Kinnunen (mm. Lazzarella, Marina) ja Olavi Virta (Hopeinen kuu) ovat menestyksestään suuren kiitoksen velkaa Italo-buumille ja Marinon bändin tunnetuksi tekemille kappaleille.

Marino Marini oli Italialainen bändin johtaja, sovittaja, pianisti laulaja, säveltäjä sekä levytuottaja. Hän oli Monteceliosta lähtöisin olleen muusikkoperheen kolmas lapsi. Marino syntyi Seggianossa Toscanassa lähellä Roomaa 11. toukokuuta 1924. Hänellä oli neljä vuotta itseään vanhempi veli Renato Carosone sekä nuorempi sisar Domenico Modugno. Marino Marinilla oli elinaikanaan myös tunnettu täysnimikaima, joka oli taidemaalari.

Nuoruutensa Marini vietti Bolognassa valmistuen konservatorion viulun ja sävellyksen opinnoista. Musiikkiopintojen ohessa hän suoritti yliopistossa sähkötekniikasta diplomin.

Marino Marini

Marini sai ensimmäisen työpaikkansa musiikinopettajana keskellä sota-aikaa ja sen vaikeuksia. Lopulta myös hänet kutsuttiin aseisiin. Sodan jälkeen Marino täydensi musiikillista koulutustaan  San Pietro a Majellan konservatoriossa Napolissa ja valittiin Napolin musiikkitalon taiteelliseksi johtajaksi.

Vuosi 1949

Marino ei kuitenkaan viihtynyt virassa montaa vuotta. Elokuussa 1949 hän otti kahdenkymmenenviiden ikäisenä pestin laivanmuusikoksi Puolan lipun alla purjehtineelle Sobieski-laivalle. Se matkusti reitillä Genova – Halifax – New York. Marini saapui Jazzin mekkaan New Yorkin Manhattanille. Hän jäi Greenwich Villageen puolen vuoden ajaksi. 

Sobieski-laiva.

Tuona aikana Marini kävi klubeilla ja tapasi jazzareita kuten esimerkiksi Dizzy Gillespie, Stan Kenton ja Charlie Ventura. Marino tutustui myös Broadway-musiikaalien klassikoihin sekä be-bopiin. Kaikki koettu ja nähty teki muusikkoon lähtemättömän vaikutuksen.

Dizzy Gillespie

Palattuaan Italiaan Marino asettui taloksi La Conchiglia-yökerhoon Napoliin. Hän asui tässä sota-aikana paljon kärsineessä kaupungissa seuraavan viiden vuoden ajan. Siellä hän alkoi kirjoittaa musiikkikappaleita erilaisiin revyy-esityksiin. Samalla Marino soitti kabareissa Napolissa ja Roomassa.

Ohjelmistossa oli kansainvälisiä standardeja, kuten I love Paris tai Rico vacilon. Marini sovitti perinteisistä Napolilaisista lauluista esimerkkinä La pansé, Io mammeta e tu ja 'E spingule frangese uusia, iloisen tanssittavia versioita. Usein hän uudisti kappaleet ajan muotiin sekä rytmiin. Marino alkoi tehdä sovituksia myös elokuvateollisuudelle. 

Vuosi 1950

Ehkäpä Yhdysvaltojen kokemuksien innostamana vuonna 1950 Marini julkaisi Napolissa lehti-ilmoituksen:

        ETSITÄÄN
        
        nuoria kokemattomia muusikoita,
        jotka laulavat vireessä allekirjoitettavaan
        orkesteri-viritelmään.
        
        Jos ei ole iloinen, älä hae
.

Aivan kuten muuallakin, haluttiin jättää sota-ajan ankeus kauas taakse. Ilmoitukseen saapui lopulta kaikkiaan 200 vastausta. 

Valintojen jälkeen hakijoista jäljelle jäi kolme muusikkoa: Sergio Peppino rummut, Gaetano Savio taitelijanimeltään Totò Savio kitara ja Ruggero Cori kontrabasso sekä laulu. Marino itse soitti pianoa, viulua sekä lauloi joitain kappaleita

Näin muodostui tuolloin uutta aikaa edustanut orkesteri-järjestely: rummut, basso, kitara ja piano. Bändi nimettiin kuitenkin vielä swing-aikakauden tyylisesti orkesterinjohtajan nimellä

Big bändeille hinnaltaan kilpailukykyinen kvartetti alkoi treenata Marinin johdolla tämän sovittamaa ohjelmistoa. Alkoi esiintymiset yökerhoissa ja tanssisaleissa. Iloinen ja hyvin sovitettu musiikki oli rytmiltään tanssittavaa, kuten tanssijoilla on tapana sanoa leikkisästi "osuu jalan alle".

Marino Marini kvartetti.

Marino Marini kvartetti matkusti Milanoon esiintymään Capricessa. Yhtye myös tallensi Milanossa Francis Dayn julkaisemana, Durium Recordsilla äänitetyn ensi singlensä. Marini alkoi kirjoittaa ääniraitojen myös teemoja. 

Seven Lonely Days
Marino Marini Ed Il Suo Quartetto

Duriumin pääkonttori sijaitsi teatteri Manzonin rakennuksessa  Alessandro Manzoni 40/42). Äänitys-studio sijaitsi 4 km päässä. 

Duriumin pääkonttori sijaitsi Manzionin
elokuvateatteri-talossa Milanossa.

Vuosi 1955

Bändi pääsi levyttämään ensi levynsä jälkeen seuraavan kerran vuonna 1955. Musiikkia taltioitiin edellisen tapaan Milanossa. Marino oli 31 vuotias. Noiden vuosien aikana Italiassa koettiin taloudellinen "nousukauden ihme". Väkeä muutti massoittain köyhästä etelästä pohjoiseen ja maalta kaupunkeihin. 

Nousukauden kehitystä Italiassa johtanut Milanon miljoonakaupunki laajeni entisestään. Historiallisten kohteidensa lisäksi Milano tultiin tuntemaan 50-luvulta alkaen innovatiivista, dynaamisesta ja ennakkoluulottomasta teollisuudesta, taloudesta, muodista ja muotoilustaan. Futurismi ja Novecento Italiano saivat alkunsa Milanosta. 

Äänitettiin Marino Marini-kvartetin seuraavat singlet. Demot, sovitukset ja äänitykset tehtiin pääkonttorilta 4 km päässä Viale Carlo Troya 7 (lähellä Piazza Napolia) sijaitsevassa studioissa. Siellä oli hyvin varustettu ja  jatkuvasti ajan tasalla pidetty äänitysstudio. Studiolla tallenteille onnistuttiin tallentamaan soittotilan-akustiikkaa sekä luomaan lisäksi aikalaisista levytyksistä omaperäisen erottuva, ilmava reverb tilakaikusoundi.

Italian äänitys-studiot vuonna 1968.

Nykypäivinä Milanossa täydellisen vastinparin toisilleen luovat ryöstöhintaiset kahvilat, viimeisen päälle meikatut, botox-huuliset, Guccin, Diorin, Luis Vuttonin ym. laukuin itseään kuvaavat oman elämänsä mallit, mafioson näköiset luigit loisto-autoineen sekä virtsan hajuiset kadut kerjäläisineen, huumeiden käyttäjineen, roskineen ja graffittien täyttämine seinineen.

Nykyisin osoitteessa Viale Carlo Troya 7 
sijainnut studio on purettu ja tilalla
kerrostalo.

Toto soitti alkuvuosina luultavimmin Framus Capri- tai Tango-"Elvis"mallin kitaralla. Framus oli Saksalais-valmisteinen, verrattaen laadukas kitara-merkki. Milanolainen laitejakelija Meazzi valmistutti niistä puolestaan Framez-merkkisiä kopioita. On siis pieni mahdollisuus että kitara oli Framez, hehe. 

Kitaravahvistimena oli pari vuotta aiemmin eli vuonna 1952 julkaistu Binson 3°, josta saatin tuohon aikaan harvinainen tremolo-efekti. Joillaikin raidoilla kuultiin kuultiin kitarassa tuota uusinta uutta edustanutta tremolo-efektiä. Myös kitarassa käytetty volume-pedaali oli uusi keksintö, jolla sai soittoon uuta ilmettä.

Binson 3°.

Binsonin tilat olivat Duriumista parin kilomertin päässä osoitteessa Via Padova 39 Milano. Binsonin päätuotteita Via Padovalla olivat tuohon aikaan vielä Roberson-radiot ja Mirason-televisiot. Pikku liike sijaitsi kivijalassa talon päädyssä aukion laidalla.

Nykyään osoitteessa Via Padova 39 Milano
sijaitsee Civic 39-kahvila

Keksijä Bonfiglio Bini oli suojannut mallisuojauksella vahvistinmallin 20.9.1950  "Puhuva asteikko lasilla vahvistimelle, jossa on neljä pyöreää läpinäkyvyyskenttää". Nro 35142 
(Onko tämä se Binsonin kaikuihin liittynyt " silmä"?)

Bonfiglio rekisteröi Binson-tavaramerkin 28.01.1952 (hakupäivämäärä  09.04.1951) Nro 105678. "Ensimmäinen talletus. 9. huhtikuuta 1951, ovat 11 ja 58. Milanossa Radiolaitteet ja tarvikkeet (luokka 10)."

Binson-tavaramerkki rekisterinumero
105678.

Kvartetin levyt alkoivat soida joka puolella ja pian käynnistyi villi äänitysrumba. Seuraavien muutamien vuosien aikana Marino Marini-kvartetti julkaisi kaikkiaan 450 kappaletta 382 singlellä ja 48 albumilla

Marinolle alkoi karttua heti alusta alkaen credittejä säveltäjänä, sanoittajana, sovittajana, tuottajana ym. myös muiden artistien, kuten mm. Armando RomeoDon Marino Barreto Jr.Georgette PlanaNatalino OttoLuis Mariano tai Teddy Reno kanssa. 

Napolilaisen Vis Radio levy-yhtiön listoilla levyttänyt (Länsi-Saksalaislähtöisen) Peter Van Woodin (Pieter van Houten) johtama Van Wood-kvartetti, julkaisi myös Marinon kirjoittamaa musiikkia. Muuten Peterillä oli Gretsch ja rumpalilla oli tupla-basarisetti jo tuolloin, vuosikymmeniä ennen muita!

Dansons Joyeusement Avec
Marino Marini Quartette
1955.
Julkaistiin sarja vol.1- vol.7.

Marino Marini kvartetti levytti kappaleita kuten Mambo Italiano, Que sera seraMr. SandmanMaruzzella, Oho Aha. Musiikki lähti saman tien Italian lisäksi jakeluun myös Euroopassa, kuten Ranskassa Espanjassa, Englannissa ja jopa Etelä-Afrikassa saakka. 

Orkesteri levytti Marinin sovittamat iloisen tanssittavat versiot kappaleista GuaglioneDon Ciccio 'o piscatoreRico VacilonLa Pansè ja Maruzzella, jotka nousivat Euroopassa huippusuosioon. Guaglione on ensimmäinen eurooppalainen single, joka on myynyt yli viisi miljoonaa kappaletta. 

Samoja kappaleita olivat levyttäneet myös monet muut artistit, mutta Marinon kvartetti erosi muista edukseen.  Pääsolisti Ruggero Corin "Napolilaisen katulaulajan" ääni hurmasi yleisön. Kokonaisuuteen kuului myös hienot sovitukset, taitavat laulustemmat ja omaperäinen kaikusoundi. Bändin saumattoman taitava yhteissoitto kruunasi lopuksi kaiken.

Rugero Cori.

On kerrottu että orkesterilla oli esiintyessään esiintyjistä ensimmäisinä monikanavajärjestelmät (Semprini?). Yhtye pystyi tuottamaan keikoillaan levyiltään tutuksi tulleen ilmavan soundin. Tuohon aikaan siihen eivät kyenneet muut koska kaikuja ja miksereitä ei yksinkertaisesti ollut saatavilla! 

Kuvassa näkyy Binsonin mikrofoneja ständeineen,
Marinon takana Liare kelanauhuri sekä Totolla 
Binson 3° vahvistin. Flyygelin alla pilkottaa ehkä
lauluvahvistin

Keikoilla bändi pystyi tekemään tallententeita (live-levyt?), sillä mukana kulki Semprini Stereofon Eco-5/ME kelanauhuri. Niitä valmisti L.I.A.R.E. osoitteessa Via Torelli Viollier 44, Milano. Myöhemmin Liare oli osoitteessa Via Bissolati 22, Milano

Semprini Stereofon Eco-5/ME kelanauhuri.

Semprinin omistajan lapsi muisteli myöhemmin Marino Marini oli 1950-luvulla SEMPRININ ensimmäinen asiakas. Isäni kertoi minulle, että hän oli se, joka stimuloi (sai alulle) tutkimukset ensimmäisen (rumpu)kaikulaitteen luomiseksi!

Toimivan jakeluverkoston ansiosta orkesterin levyjä oli pian saatavilla mm. Englannissa, Belgiassa, Saksassa ja Espanjassa. Hieman myöhemmin bändin levyjä kuunneltiin jo Itä-Euroopassa Jugoslaviassa, Israelissa, Neuvostoliitossa ja jopa Japanissa asti. Vinyylin etiketissä kerrottiin rytmilajit: samba, mambo, baion, fox, cha cha, rumba-bolero, tango, valssi, rock, blues, jive jne. 

Kvartetin tavaramerkki oli ulkomaiden sekä mantereiden musiikin sulattaminen omaksi ja vieminen eteenpäin. Twist vietiin Turkkiin, cha-cha Libanoniin ja letkiss tuotiin Italiaan! Ensimmäinen menestys Italiassa ja Ranskassa saavutettiin tuomalla markkinoille bayoneja, samboja ja cha-chaja (Etelä-Amerikasta kappaleet Rico Vacilon, Pimpollo). Joillekin kappaleille annettiin uudet napolilaiset ​​sanat (kuten Don Ciccio o'piscatore, Miguel Sophia, Sophia).

Vuosi 1956

Vuonna 1956 levyllä oli mm. hitti Chella Llà. Marinon kvartetti alkoi esiintyä säännöllisesti myös ulkomailla. Orkesteri saavutti Ranskassa odottamattoman ja sensaatiomaisen menestyksen Pariisissa radioidun Olympia hallin konsertin sekä kiertueen myötä.

Marino Marini Et Son Quartette*
 – À L'Olympia 1956.

Krikor Mintanjan oli ottanut Duriumin hallintaan jo vuonna 1948. Hän oli nimennyt yhtiön toimitusjohtajaksi puolisonsa Elisabelin sekä yhtiön taiteelliseksi johtajaksi Aurelio Airoldin. 50-luku oli levy-yhtiö Duriumille merkittävän kehittymisen ja taloudellisten investointien aikaa. 

Pääomankorotusten ja joukkovelkakirjalainojen myötä Duriumin osakekanta kasvoi neljässä vuodessa 30 miljoonasta liirasta peräti 180 miljoonaan liiraan! Uusien promootio- ja myyntistrategioiden kehittäminen mutta eteenkin uusien taiteilijoiden ennakkoluulottomat kokeilut sytyttivät tämän perinteisen levymerkin uuteen liekkiin. 

50-luvulla menestyksen myötä ja toiminnan laajentuessa rakennettiin lisää äänitysstudioita kuten Royal s.p.a., Sprint s.r.l., Duomo Edizioni Musicali s.r.l.

Vuonna 1956 Marino Marini kvartetti esiintyi ensimmäisen kerran Italian televisiossa ja pian Chella Llà oli Italian eniten myynyt levy. Bändi alkoi levyttää kappaleita hegästyttävää tahtia samalla kiertäen esiintymässä ympäri Eurooppaa..

Panostukset alkoivat tuottaa tuloksia. Maailman valtasi Italo-musiikin buumi. Durium onnistui pitämään 50-luvulla saavuttamansa johtoaseman kansallisella tasolla aina 70-luvuille asti.

Vuosi 1957

Menestyksen myötä Toto hankki huippu-kitaran. Se oli pari vuotta aiemmin myyntiin tullut Gibson L-5 mallin sähköinen versio. Tämä uusi onttorunkoinen ja kolmella P-90 mikrofonilla varustettu Gibson oli mallinimeltään  ES-5 Switchmaster. Keikkoja sekä levyjä tehtiin runsaaseen tahtiin myös ulkomailla kuten Espanjassa, Belgiassa jne.

Marino Marini kvartetti Belgiassa 
Kursaal Oostendessä huhtikuussa 1957.

Vuonna 1957 bändi esiintyi taas Pariisin Olympia hallilla. Paikalla ollut muisteli myöhemmin.

-Tilaisuus oli Bruno Coquatrixin (Olympian omistaja ja manageri) järjestämä "Musicorama" 
Europe 1 
-ohjelmaan radioitu konsertti Olympiassa. Koska äitini oli Napolista niin koko perheeni oli toukokuussa 1957 paikalla kannustamassa Napolista kotoisin olevaa kvartettia heidän Pariisin keikallaan. 

Olin vasta 8-vuotias, mutta muistan edelleen kirkkaasti, kuinka ranskalainen yleisö tuli villiksi ja alkoi tanssia käytävillä, kun kitaristi Toto Savio soitti Boogie Woogie -kappaleen silmät sidottuina ja kitara selkänsä takana – todellinen Jimi Hendrix jo (10 vuotta) ennen Jimiä!!  

Toto Savio silmät
peitettynä!

Ranskassa tunnetuimmaksi nousi Guaglionen ranskankielinen versio nimellä Bambino. Ranskalais-artisteista Dalida ja Caterina Valente alkoivat sisällyttää ohjelmistoonsa useita Marinon kvartetin tunnetuksi tekemiä kappaleita. 

Marino Marini-kvartetti studiolla.

Marinon kvartetin menestys laajeni Euroopan rajojen ulkopuolelle ulottuen Lähi-itään, Latinalaiseen Amerikkaan ja Japaniin. Vuonna 1957 levyltä Marino Marini Ed Il Suo Quartetto tunnetoimmaksi nousi Lazzarella

Marino Marini Ed Il Suo Quartetto 1957.

Echo-(rumpu)kaikua alkaen vuodesta 1957!! 

Jälkikäteen ajateltuna merkittävin vuoden 1957 tapahtuma oli Viale Carlo Troya 7:n  studiolla äänitetty delay/echo-kaikusoundi. Koko maailmassa ainoastaan muutamalla Amerikkalaisella oli ollut parin vuoden ajan Ray Buttsin vahvistimeen rakentamana echo-kaiku, jolle hän sai patentin samana vuonna. Mutta nekin edustivat vaatimatonta yhden äänipään tyyppiä.

Ensimmäiseksi echo-kaiulla kaiutettua soittoa kuultiin Basta un poco di musica-kappaleessa. Kaiku on tunnistettavissa kappaleen kitarasoolossa. Neljän kappaleeen 7" EP-levy, josta kappale löytyy oli Durium – U 20027, Durium – U.20027.


Kuten tuossa aiemmin mainitsin, niin audiolaitteita valmistaneen Semprinin omistaja on kertonut että Marino Marni olisi ollut rumpukaiku-idean keksijä. On siis mahdollista että Marino (33) oli esittellyt tuolloin helposti utopistisena pidettyä ajatustaan useammalle audiosähköalan yrittäjälle, kunnes Bini päätti rakentaa prototyypin. 

Marena julkaistiin seuraavalla 7" Petronio EP-levylläDurium – ECGE 75.080. Siinä echo-kaikua on ainakin laulussa.


On siis varsin luultavaa että tuoretta keksintöä, rumpumuistin ideaa hyödyntävän kaiun ensimmäisen prototyypin valmisti Bonfiglio Bini työntekijänsä Gaetano Nicola Scaranonin kanssa Binson radio-TV liikkeessään. Emme emme ehkä saa koskaan tietää tuliko idea alunperin Marinolta. Tai miten ensimmäisen monen äänipään delay/echokaiun syntytarina loppujen lopuksi meni.

Niin tai näin, Italialais-keksintö oli Amerikkalaisiin verrattuna paljon edistyksellisempi ja hienostuneempi laite! Itse asiassa Milanoon kehittyi parin vuoden kuluessa kaksi kilpailevaa yritystä, jotka alkoivat toimittaa samalla idealla toteutettuja rumpukaikuja! 

1. Binson

Protoyyppi Binson Ecorec-kaikuja valmistettiin Bonfiglio Binin johdolla Via Padova 39:ssä. Siis samassa paikassa, josta oli lähtöisin Toton kitaravahvistin sekä bändin mikit. 

Laitteessa oli sähkömoottori, jonka akselin pää pyöritti kumipyörää. Kumipyörä pyöritti tasaisella nopeudella tasapainotettua rumpumuistia. Äänipäät kehystivät rumpua. Binson sai keksinnölleen myöhemmin patentin (PAT. AND REG. 35142-105678-585955). 

2. Meazzi

Osoitteessa Via dei Piatti, 4-6 sijaitsi Mezzin myymälä. Vuodesta 1959 alkaen Meazzi alkoi viedä Englantiin Meazzi Echomatic tuotemerkillä nimettyjä kaikuja. 

Osoitteessa Via dei Piatti, 4-6 
sijainnut Mezzin myymälä.

Rumpukaiut valmistettiin insinööri Gino Palomban johdolla Società Elettronica Palomba (S.E.P.):n sähköliikkeessä. Tällä tekniikalla kaikuja valmistettiin Meazzille joidenkin vuosien ajan. Palomba haki kyllä vuonna 1959 mallisuojaa laitteelle mutta se oli kyllä jokin ihan muu laite: Lieriömäinen kotelo radiofonografille ja äänilevynä toimivalle fonografivahvistimelle.

Englannin maahantuojan Jennings
Framez Meazzi 
Echomatic.

Echomaticissa oli sähkömoottori, joka pyöritti tasaisella nopeudella tasapainotettua alumiinilevyä. Alumiinilevy oli ylösalaisin asennettu Lesa-levysoittimen levy (Lesa Costruzioni elettromeccaniche), joita oli saatavilla irtotavarana Lesan liikkeestä  S.p.A Via Bergamo 21, Milano. Alumiinivanteen ulkopinnassa oli rautaoksidipinnoite joka teki siitä rumpumuistin

Rumpumuisti

Kummankin edellä mainitun kaiun sydän oli siis rumpumuisti. Pari vuotta aiemmin oltiin julkaistu maailman ensimmäinen massamarkkinoille suunnattu tietokone, joka käytti uusinta uutta tekniikkaa eli rumpumuistia. 

Magneettirummun ympärillä oli äänityspää, pyyhekumipää ja useita toistopäitä. Jokaiselle näyttöpäälle oli intensiteettitaso ja/tai takaisinkytkentä päätä kohden pystyttiin säätämään sisäisellä trimmipotentiometrillä. 

Kummassakin laitteessa oli mm. Geloson liittimet. John Geloson omistaman Geloson laitokset sijaitsivat Via Brenta 18. Pääkonttori ja Geloson radio- ja TV-myyntiliike, sijaitsi osoitteessa Viale Brenta 29, Milano josta oli saatavilla kaikkia sähkötarvikkeita. John Geloso itse oli myös radioamatööri. Hän jakoi auliisti elektroniikkaan liittyvää tietoa. 

Johnin merkitystä radiotekniikan osaamisen ja innostuksen kasvattamiseksi Italiassa ei voi kyllin yliarvioida. Elektroniikan oppiminen tapahtui Geloson kokoonpanosarjoja rakentamalla. Näiden rakennussarjojen avulla harrastelijat saattoivat rakentaa itselleen radion, television tai jopa radioamatöörilaitteiston. Televisio oli tuolloin uusi keksintö jonka markkina kävi kuumana eikä radioitakaan ollut läheskään kaikilla.

Sarjoihin sisältyi työtä helpottavia esiasennettuja ja esikalibroituja osia. Työ valmistui kokoonpano-ohjeita seuraamalla. Lopullisen kalibroinnin jälkeen chassis oli valmis asennettavaksi valmiiseen laitekoteloon. Kaikki potikan nupit, painikkeet jne. olivat Geloso-merkkisiä. 

Kaikujen äänipäät tulivat PhotovoxiltaPhilipsin Milanon liikkeestä tulivat muita radio- ja TV-sähköasennustarvikeita kuten putket.


Chu Chu Bella jatkoi vuoden 1957 echo-levytyksiä. Kitarassa on aika reippaasti ja aika tirakasti kaikua. Kappale löytyy Durium – A 3071, 7" mono EP-levyltä.


Marino Marini kvartetti myi nyt jo yli miljoona levyä ja esiinnyttiin Pariisin Olympia hallin lisäksi Englannissa. Konsertti oli Lontossa Palladiumilla. Palladiumin ensi-esitys 3.11.1957 televisioitiin myös britannian telvevision Tonight at the London Palladium ohjelmassa.

Vuoden 1957 julkaisu Port Au Prince Durium – Ld A 6166, Format: Vinyl, 7", 45 RPM. herätti suurta ihmetystä. Se aiheutti muusikoiden keskuudessa levotonta liikehdintää ympäri eurooppaa. Lontoossa tätä levyä kuunteli myös eräs nuori kitaristi Hank Marvin. Miten ihmeessä tuo kitarasoundi on saatu aikaan?! 

Vuosi 1958

Heti alkuvuodesta 16 päivä Tammikuuta bändi esiintyi taas Pariisin Olympia HallissaUudestaan oltiin jo maaliskuussa ja heti perään huhtikuussa. Vuonna 1958 levytettiin hitti Volare.

Vuonna 1958 Marino (34) esitti Mikis Theodorakiksen "The Honeymoon Song" Michael Powellin elokuvassa Honeymoon.

27.9.1958 esiinnyttiin Palladiumilla taas TV-lähetyksessä. Saman vuoden maaliskuussa britannian kiertueen yhteydessä siellä oli vieraillut nuori Buddy Holly and the Crickets uusine beat-lauluineen. Beat oli uutta 4/4 rytmistä musiikkia, joka vetosi eteenkin sodan jälkeen syntyneeseen nuoreen, suureen ikäluokkaan.

Marinon bändi palasi Lontooseen 23.11.1958 PalladiumiTV-lähetyksessä "Sunday Night At The London Palladium"-ohjelmassa. Vuosi oli Marinin bändille Isossa-Britanniassa suuri menestys. Paul McCartney on myöhemmin muistellut, että myös hänen isän levykokoelmassa oli useita Marino Marini-levyjä.

Merkittävä osa menestystä oli uudelleen tehdyt sovitukset, joita Marini teki toisten kirjoittamiin kappaleisiin. Esimerkkinä Domenico Modugnon (Piove, Ciao ciao bambina, Lazzarella ), Rocco Granatan ( Marina ), Renato Carosonen ( Maruzzella ). Näin kappaleiden uudelleenjärjestely Marinon tekemänä löysivät suuren yleisön. 

Vuosi 1959

Heti alku vuodesta Marinon kirjoittama kappale osallistui Sanremon laulujuhlille sijoittuen seitsemänneksi.

8.3.1959 esiinnyttiin taas Palladiumilla TV-lähetyksessä. Marinon bändi esitti ohjelmassa suosioon tulleen Volare-levynsä. Tämä oli yllättäen viimeinen kerta kun Marino Marini-kvartetti esiintyi ohjelmassa! 

Julkaistiin live-levy jossa kuullaan miten hyvässä keikkakunnossa bändi tuolloin oli. Levyltä kuullaan myös miten hieno live-soundi kaikuineen oli.

Marino Marini At The
London Palladium 1959
.

Samaan aikaan maaliskuussa 1959 Englantilainen Jennings-yhtiö haki vanhalta patenttivirastolta tavaramerkkiä Yhdistyneessä kuningaskunnassa nimelle Framez (luultavasti Meazzin suostumuksella). 

19 päivä syyskuuta oli ilmoitus Melody Makersissa myyntiin saadusta uudesta (Meazzi) Vox Echo-kaiusta.

Mainoksessa hehkutettiin "Marino Marini ja muut levyttävät ryhmät käyttävät keinotekoista jälkikaiuntayksikköä – nyt saatavilla ensimmäistä kertaa tässä maassa paikalliselta jälleenmyyjältäsi". 

Melody Maker 19.9.1959

Tällä tekniikalla toteutettavan omalaatuisen echo-kaiun salaisuus oli nyt siis paljastettu ja lähes kenen tahansa saatavilla! 

Kaikujen myytiä tosin hillitsi merkittävästi se että ne olivat huomattavan kalliita. 85 gns tarkoittaa 89,25 vuoden 1959 puntaa. Se taas tarkoittaa vuoden 2025 rahassa £2,653.77 eli 3181,27 euroa! Vaikka markkina ei ollutkaan suuri niin Meazzi teki tiliä. (6.11.1959 Meazzi rekisteröi tuotemerkin Baby ja vasta pari vuotta myöhemmin tuotemerkin Meazzi!)).

Marraskuun 1 päivä vuonna 1959 Palladiumilla esiintyi ensimmäisen kerran nouseva kyky Cliff Richard. Soolokitaristi Hank Marvin oli suuri Buddy Holly-fani.

Maaliskuussa 1960 Cliff Richardsilla ja juuri nimensä The Driftersistä vaihtaneella The Shadows-yhtyeellä oli käyössään parasta mitä rahalla oli tuohon aikaan saatavilla. 

Ne olivat kuin toiselta planeetalta tulleet uuden sukupolven Fenderin lankkukitarat, Voxin vahvistimet sekä Hank Marvinin vieressä lattialla upouusi Meazzin valmistama kaiku! Seuraava video on 30.7.1960. Tähän päättyi Italo-buumi briteissä ja alkoi beat-musiikin aikakausi. Rumpukaikusoundista tuli The Shadowsin tavaramerkki.



Marinon bändi levytti vuonna 1959 Kriminal Tangon ja Guarda Che Lunan. Suomeen ne iskivät vuotta myöhemmin Olavi Virran Hopeinen kuu käännös-levytyksen ja Suomalaisen tango-buumin myötä. Kriminal tangon sävelsi Hazy Osterwald. Laulaja Carola kiersi hänen mukana 60-luvulla Euroopassa. Euroopassa kiersi tuolloin myös toinen Suomalainen laulaja Laila Kinnunen, jonka ohjelmistossa oli Marinon bändin biisejä. 

Onkin erikoista ettei Marino Marini-bändi käynyt koskaan Suomessa! Ehkä sillä on vaikutusta että sodan jälkeisistä ajoista aina satelliiteihin saakka Suomeen tuotava musiikki siivilöitiin käännösteollisuuden kautta.

Vuodesta 1960 eteenpäin

Vuoden 1960 kesäkuussa Marino esiintyi Napolin festivaaleilla kilpailevien kappaleiden sovittajana ja kapellimestarina sekä Ue ue che femmenan solistina saavuttaen toisen sijan. Ruggero Cori joutui yllättäen tuuraamaan erästä osallistujaa voittaen kisan!

Kvartetti päätti lopettaa yhteistyön. Sitä ennen tehtiin kuitenkin sovitut keikat. Menestyksekkäiden kiertueiden jälkeen Ruggero lähti soolouralle. Toto oli tavannut aiemmin kierueella ranskattaren, Jacqueline Schweitzerin ja lähti säestämään tuoretta vaimoaan. 

Marino-kvartetti I:n hajoamisen jälkeen Marino perusti heti perään uuden Marino-kvartetti II:n jo vuonna 1960-1961. 

Marino Marini-kvartetti II:n liittyivät mukaan Marini, Bruno Guarnera (kitara), Pepito di Pace (rummut) ja Vittorio Benvenuti (basso, laulu, tanssi). Lähdettiin samantien kiertueelle Itä-Eurooppaan ja peräti Neuvostoliittoon asti. Tuohon saakka tämä eristäytynyt maa oli ollut länsimaiselle kevyen musiikin taiteilijoille saavuttamaton paikka.

Marino Marini kvartetti II

Bruno muisteli myöhemmin. Italiassa meitä kohdeltiin loistavana orkesterina mutta ulkomailla olimme tähtiä. Moskovan stadionilla soitimme 100 000 katsojan edessä. 

Lontoossa vuonna 1960 avoin Rolls-Royce toivotti meidät tervetulleeksi lentokentälle, ja olimme matkalla väkijoukkoon, jossa matkustimme uudelleen hotelliin. 

On sanottava, että Paul McCartney itse sanoi, että kun tuolloin tuntematon Beatles soitti Hampurissa, he tulivat mahdollisimman pian katsomaan Marino Marinin orkesterin esityksiä kaupungin parhaassa keikkapaikassa, jonka uskottiin myös olevan espanjalainen.

Marino Marini kvartetti II.

Puolan kierue tehtiin vuonna 1962 sekä esiinnyttiin myös Virossa.

Kvartetti uudistui taas vuonna 1963. Marino Marini-kvartetti III:n liittyivät Francesco Ventura (kitara), Sergio (rummut) ja Franco Cesarico (bassokitara ja laulu). 

Marino Marini kvartetti III.

Marino Marini kvartetti III.

Suomalaista hauska yksityiskohta on se että että tämä kokoonpano tosiaan levytti letkiss-buumin Letkiss jenka levyn viiden musiikin Italiaan. 

Ehkä Suomessa ei olla oikein ymmärretty letkiksen merkittävyyttä maailmalla muutenkaan. Musiikista löytyy 547 julkaisua ympäri maailmaa.

Marino Marini E Il Suo Quartetto Letkis-Jenka.

Marino Marini-kvartetti III lopetti toimintansa vuonna 1966. Marino oli tuolloin 42 ikäinen. 

Marini jatkoi työskentelyä vuonna 1965 vaimonsa Anna Scoccan kanssa perustetussa Tiffany-levy-yhtiössä ( osoite Galleria del Corso 2, Milano). Marino toimi lahjakkuuksien etsijänä ja musiikin tuottajana. Hän jatkoi myös säveltämistä. Yhtiö tuotti levyjä vuodesta 1966 vuoteen 1972 saakka kuuden vuoden ajan, jolloin toiminta lopetettiin. 

Tiffany.

Niin Marino siirtyi Fonit Cetran johtajaksi. Tuota pikaa hän täytti 50 vuotta. Mittavat katalogit omistanut fuusioitunut yhtiö julkaisi musiikkia kahdella levymerkilläCetra (Torino) sekä Rai (Rooma). Toiminnan hiipuessa vuonna 1978 Torinon pääkonttori sekä studio suljettiin ja kaikki toiminta keskitettiin Milanoon osoitteeseen Via Meda 45. Toiminta kutistui edelleen ja 1980-luvulla yhtiöllä ei enää ollut itsenäistä jakelua. Heinäkuussa 1987 johtoon tuli Lucio Salvini Marinin ollessa 63 ikäinen. 

Fonit Cetra.

Marino kuoli Milanossa 20. maaliskuuta vuonna 1997 vähän ennen 73 vuotis synttäreitä. Hänen tuhkansa haudattiin pieneen uurnaan Milanon Cimitero Maggioressa. Hänen vaimonsa tuhkat haudattiin samaan paikkaan seitsemän vuotta myöhemmin vuonna 2004.

Marino Marinin kvartetin levyttämää musiikkia on kuunneltavissa lähes kattavasti sähköisissä palveluissa