Soitin "keskiyön erikoinen"-biisin, joka on Juice Leskisen Suomeksi kirjoittama versio Lead Bellyn tunnetuksi tekemästä kansansävelmästä Midnight Special. Tätä kansansävelmää ovat versioineet lukuisat artistit 1900-lvun alusta alkaen.
Soittamani versio on mukaelma Merle Traviksen vuonna 1968 telkkarissa esittämästä versiosta sekä siinä on myös kaikuja Lead Bellyn versiosta.
Merlen esityksen jälkeen kappaleen levytti 70-luvun alussa esimerkiksi suosioon noussut bändi CCR, jota versiota Juice lienee käyttänyt lähtökohtana käännöstekstilleen.
Merle Travis on myöntänyt Lead Bellyn vaikutuksen omaan musikin tekemiseensä (Midnight Special-kappaletta laajemmin). Lead Belly tunnistetaan omasta erikoisesta 12-kielisesen Stella Auditorium kitaran soudista. Kitara oli viritetty löysempään viritykseen, jolloin se oli helpompi soittaa sekä antoi erikoisen omalaatuisen äänimaailman.
Juice levytti biisin yhdessä Mikko Alatalon kanssa. Helppo kuvitella Juicen ammentaneen ykkösvärssyn fiilikset Juankosken meiningistä 60-luvulla, jolloin vielä asui äidin ja isäpuolen kanssa sekä tehtaan pilli soitti duunarit tehtaalle. Niin, veren sokeri on tärkeää pitää tasapainossa..
Merle levytti kirjoittamansa biisin vuonna 1947. Hän esitti kappaletta julkaisun jälkeen usein myös televisiolähetyksissä vielä viisikymmentä-luvulla.
Maailmanlaajuisesti tämän kappaleen teki tunnetuksi vuonna 1956 Merlen hyvä ystävä ja radioaikojen työtoveri Ernie Ford. Tummaääninen Ernie oli myös Elvis Presleyn äidin Gladys Presleyn suurin idoli, tietysti heti oman pojan jälkeen.
Suomeksi hitin levytti Ernien kanssa samana vuonna Suomen iskelmätaivaan tuon aikakauden ykkösmestari Olavi Virta. Kappaleen nimeksi tuli päivän työ, ja Suomalaisen tekstin kirjoitti armoitettu sananikkari Reino Helismaa. Sovittaja on ilmeisesti hakenut kappaleeseen New Orleansin hautajaismusiikkitunnelmia.
Helismaan sanoituksessa aihe viedään tehtaaseen. Nykypäivänä aiheeseen voivat samaistua kaikki virikkeettömän, liukuhna-tyylin, alipalkatun ja aliarvostetun työn tekijät:
Päivän työ
Niin helposti kai rikkaat leipänsä saa, mutta köyhälle on se vaikeampaa Työstä pois, jälkeen työtä päin Kas, kohtalo köyhiä käskee näin!
Tee nyt päivän työ, huomenna on se eessäs taas uusi ja loppumaton Kun ruumisi jo tehtaalle myyty lie? Se sielun myös aikanaan sinulta vie!
Kun synnyin niin ei, päivä paistanut ei, Tieni varjoon kulki ja tehtaaseen vei Kone ei päivää nähdä voi Sen pyörien jyskeessä laulu soi
Tee nyt päivän työ, huomenna on...
Sain kummeiksi työn, myös sen ankarat lait Ja ne suuntansa antoi tielleni kai? Tieni ei käänny tuumakaan Sen varrella soi yksi ääni vaan
Olen soitellut viime aikoina "Cannonball Rag"-biisiä. Aiemmin käsitykseni on ollut että kappaleen olisi alun perin levyttänyt ja kirjoittanut thumb picking-kitaristi Merle Travis. Sitten löytyi mainintaa että sen olisi kirjoittanut Kennedy Jones. Asiaa tarkemmin selvitellessä selvisi että asia ei välttämättä olekaan aivan näin.
Yllä kuultava versio on mukaelma Merlen, Chet Atkinsin ja Tommy Emmanuelin tunnetuiksi tekemistä lickeistä ja omilla mausteilla kokonaisuudeksi kudottuna.
Kappaleen alkuperästä puhuttaessa tosiaankin on esitetty että biisin olisi alunperin kirjoittanut Arnold Shultz ja sen olisi levyttänyt ensimmäistä kertaa koskaan David Miller.
Arnold oli 1900-luvun taitteessa vaikuttanut multi-instrumentalisti, jota on pidetty Amerikkalaisen sormisoitto-tyylin kehittelijänä. Hän oli soittanut kauan Shultzien perhe-bändissä. 1920-luvun alkupuolella Shultz oli sitten alkanut soittaa yhdessä valkoisten soittajien kanssa.
Tuosta alkaen hänellä oli merkittävä vaikutus soittajiin, joille hän jakoi auliisti osaamistaan. Tätä jatkui aina vuoteen 1931 Arnoldin (45 v) kuolemaan saakka. Freelance-vuosiensa aikana Arnold soitti myös legendaarisen Bill Monroen kanssa.
Samana vuonna 1931 kun Shultz kuoli, kitaristi David Miller julkaisi kappaleen "The Blind Soldier" jota painettiin myös "Cannon Ball Rag"-nimellä.
Merle Travis oli luultavasti oppinut kappaleen mentoriltaan Mose Ragerilta. On mahdollista Mose oli puolestaan oppinut sen opettajaltaan Kennedy Joensilta, joka taas tunsi Arnoldin hyvin. Kennedy on kertonut saaneensa vaikutteita Arnoldilta.
Biisiä on esittäneet vuosien varrella useat kitartistit rokista kantriin kuten Eddie Cohran, Brian Setzer, Duane Eddy, James Burton, Jerry Reed, Doc Watson, Tommy Emmanuel ja Merle Traviksen poika Thom Bresh.
Ja toden totta, lopulta olipa kappaleen kirjoittaja kuka tahansa. Niin Tommyn sanoja lainatakseni tämä biisi on yksi parhaita sormisoitto eli fingerstyle-tekniikan harjoitusbiisejä koskaan.
Vanhin kitaraversio lienee Django Reinhardtin hieno tallenne 40-luvun taitteesta.
Les Paulin esittämä jazzversio on tallennettu samoihin aikoihin Djangon kanssa. Lester on maininnut Djangon esikuvakseen. Les Paul myös kustansi aikanaan Djangon hautakiven.
Varaston laatikoita penkoessa vastaan tuli vuosikymmeniä sitten sinne tallentamani keraaminen soitin eli savipilli. Näitä tyypillisesti lasten käyttöön tai koristeeksi osoitettuja soittimia on Suomessa kutsuttu perinteisesti kukkopilliksi.
En kylläkään käytä tässä blogissa viimeksi mainittua nimitystä koska heh, pervoille enlanninkielisille nimi käännöksenä tarkoittaa ihan jotain muuta. Noh, olipa tuo nyt sitten savipilli, keraaminen pilli, kukkopilli tai ihan mikä tahansa, niin alkoi kiinnostaa se että mistä nämä soittimet ovat oikein saaneet alkunsa.
Ylipäätään huilu- tai pilllisoittimia ihmiskunnalla on ollut käytössään jo todella pitkän aikaa. Ensimmäiset huilut oli tehty onttoihin luihin reikiä kovertamalla. Luultavimmin jo muinaiset Neanderilaiset soittivat huilulla Euroopassa noin 50 000 vuotta sitten. Nykyihmiset soittivat huilulla Euroopassa myöhemmin, noin 40 000 vuotta sitten.
Nykyisten ihmisten esi-isien levitessä Afrikasta mammuttien perässä heillä oli luultavimmin huilut mukanaan. Jääkauden loppuvaiheissa oltiin edettty Aasiaan ja sieltä soittimet siirtyivät todennäköisesti ihmisten mukana Beringin salmen jääkantta tai maasiltaa pitkin uudelle mantereelle noin 16000 vuotta sitten.
Aasiassa alkoi neoliittinen aika noin 6000 eaa. Neoliittiseen kauteen liittyy vahvasti maatalouden vakiintuminen. Maanviljelyksen ja karjan kasvatukseen lisäksi käyttöön tuli uusi mullistava materiaali, keramiikka- eli saviesineet.
Keraamisten esineiden tuotantotavan edut tuntien voidaan hyvällä syyllä arvioida noihin aikoihin alkaneen ensimmäistä kertaa soittimien massatuotanto. Euroopassa vanhimmat neoliittisen ajan keraamiset puhallinsoittimet on ajoitettu 5650 eaa. Yksi varhaisia löytöjä on myös Runikista Kosovosta tavattu soitin. Kyseinen yksilö on ajoitettu ensimmäiselle vuosisadalle eaa.
Aasiassa vanhimpia nykyään tiedossa oleva savesta poltettuja keraamisia puhallinsoittimia, ns. astiahuiluja on Kiinalainen Xun noin ajalta 4800–4200 eaa.
Onkohan jo tuolloin ollut kauppaverkostoja olemassa? Jos on ollut niin onko idea mennyt Euroopasta itään vai päin vastoin? Vai onko soittimia vain keksitty saman aikakauden aikana useammassa paikassa itsenäisesti?
Euroopassa on neoliittiselta aikakaudelta tavattu myös toisennäköisiä puhaltamalla soitettavia keraamisia soittimia. Eteläisestä Puolasta Kiełczewosta on löydetty keraaminen huilu. Soitin on hämmästyttävän yhdennäköinen myöhemmin ympäri Eurooppaa esiintyneiden ja esimerkiksi Suomessa tunnettujen savipillien kanssa.
Suomeen soittopelit ovat kulkeutuneet Karjalan kautta. Muolaassa sijaiteva Kyyrölä on kauan ollut tunnettu keramiikastaan. Muolaa on vanhaa Suomalais-Ugrien asuma-aluetta. Venäläiset ovat tulleet alueelle vasta joskus 800 jaa.
Oman savikukkoni tosiaan sain vuonna 1982. Olin neljätoista ikäinen ja osallistuin Nilsiän legendaariselle musiikkileirille. Leirillä valittiin hymypoika sekä -tyttö. Kukot jaettiin valituille muistoksi leiristä. Tässä soittopelissä on kolme ääniaukkoa mutta ne ovat vain koristeena eli feikkejä. Tällä koriste-esineellä voi siis "soittaa" vain yhtä nuottia hehee. Suomalaisten kotien kirjahyllyt lienevät täynnä samannäköisiä savikukkoja, eli tutusta esineestä on kyse.
Savikukko.
Luultavasti näitä lasten leluja on valmistettu läpi historian massatuotantona, mutta arvottomina niitä ei ole säilytelty jälkipolvien ihmeteltäväksi. Euroopasta on näin ollen olemassa vain hajanaisiahavaintoja löydetyistä soittimista rauta-ajan alusta aina 1800-luvulle asti.
-----------------------
Kerrotaan että vuonna 1853 eräs 17-vuotias Giuseppe Donati Budriosta lähellä Bolognaa työskenteli tiilentekijänä. Tuohon aikaan Euroopassa olivat lintujen muotoiset savifissiohuilut suosittuja lasten leluja. Niitä myytiin joka kylän markkinoilla. Huiluissa oli yksi tai kaksi sormen reikää. Unkari oli (cserépsíp, savipiippu) lelujen tuotannon suurmaa.
Donati alkoi kehitellä muutaman nuotin lelusta vakavasti otettavan instrumenttia ja nimesi lopputuloksen Ocarinaksi (kutsutaan nykyään "klassinen" ocarina). Ocarina (suomeksi Okariina) tulee sanasta ucaréṅna, joka Bolognesilan murteessa se tarkoittaa "pientä hanhea".
Donatin valmistamalla 10-reikäisellä okariinalla pystyttiin tuottamaan diatoninen asteikko. Giuseppe kehitteli sitten erikokoisia soittimia eri sävellajien toteuttamiseksi. Materiaalina hänellä oli poltettu lasittamaton savi eli terrakotta.
Donatin aloitettua soitintuotantonsa Budriossa perustettiin nopeasti okariinaorkesteri. Orkesterin eriskummallinen, ainutlaatuinen sointi kiinnosti yleisöä kovasti ja pian yhtye jo teki kiertueita Euroopassa. Okariinon suosio kasvoi, ja monet muutkin soitinrakentajat ryhtyivät valmistamaan soittimia. Budriosta kehittyi okariinakulttuurin keskus.
1900-luvun alussa alkoi Okariinojen Amerikan postimyynti. Suosittu soitin sai ulkomuotoon viittaavan humoristisen lempinimen "suloinen peruna" (sweet potato flute). Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain maavoimat otti okariinan käyttöön kohottaakseen miehistön moraalia. Soittimet oli valmistettu joko bakeliitista tai metallista.
1950-luvulla amerikkalaisissa kouluissa Okariina otettiin laajasti opetuskäyttöön. Muovisia soittimia kutsuttiin toneteiksi. Tiedä vaikka Elvis on opetellut musiikin perusteita tonetilla. Suomessa vastaavassa käyttötarkoituksessa olivat nokkahuilut.
Vuonna 1964 englantilainen matemaatikko John Taylor kehitti sormitusjärjestelmän, jonka avulla okarinalla pystyy soittamaan täyden kromaattisen oktaavin ainoastaan neljää reikää käyttämällä. Erikokoisten aukkojen ansiosta soittimella voi tuottaa eri yhdistelmiä 13 eri säveltä.
Lisäämällä 1 tai 2 pohjareikää saavutetaan lähes puolitoista oktaavia. Tämä nykyään yleistä sormitusta kutsutaan Englantilaiseksi järjestelmäksi. Sormitusta käytetään myös yleisesti riipusokarinoissa sekä monikammioisissa okariinoissa.
Latviassa soitin tunnetaan nimellä Molinukai. Saksassa soittimia sanotaan Gefäßflöte. Ruotsiin Okariinat (Lergök) ovat tulleet vasta 1700-luvulla Saksasta.
Tämä soititn on todellinen DIY-soitin. Sellaisen voi valmistaa joko perinteisellä mallilla tai uudemmalla tyylillä.
Ismo tarinoita-blogi täytti juuri kymmenen vuotta. On ollut mukava tehdä tätä blogia. Asioita tutkimalla on tullut opittua uutta ja samalla on saanut laitettua asioita muistiin vastaisen varalle. Blogi on ollut myös erittäin tärkeä väline 2.3.2014 sattuneenaivoinfarktin kuntoutuksessa.
Tämän blogin kanssa tuli harjoiteltua esimerkiksi tekstinkäsittelyä. Se oli taas ehdoton edellytys uuteen ammattiin opiskelemisessa ja pärjäämisessä siellä. Valmistuessani täytin viisikymmentä vuotta, voin kertoa että oli pajon hommaa.
Kiitos kaikille blogin lukijoille! Tallensin pikaotolla muutaman joulun klassikko-kappaleen Chet Atkins-tyylisesti soitellen. Toivotan sävelien myötä Hyvää Joulua ja onnellisempaa uutta vuotta 2023 kaikille maailman ihmisille!
Kontrabasso on vanha soitin. Alkuaan arvellaan soittimen juurien juontavan 1500-luvun Eurooppaan. Nykyään "täysikokoinen" eniten käytetty koko soittimessa on nimenomaan 3/4 koko, kielen soiva pituus on 100–110 senttimetriä. Kontrabasson kielet viritetään yleensä kvarteittain E1-A1-D-G. Soitinta voi soittaa joko jousella tai näppäillen.
Jazzin ja Rockabillyn parissa näppäily, släppääminen sekä otelautalyönnit ovat yleinen soittotapa. Soittotekniikassa käytetään paljon walk bass-tyyppistä kuljetusta. Tunnetuimmat Jazz- ja rockabilly-basistit ovat kehittäneet soittonsa virtuoosimaisia (pizzicato-)tekniikoita, joiden avulla he pystyvät soittamaan huikean nopeita sooloja. Soolot voivat sisältää nopeasti liikkuvia tripletti- ja kuudestoista-osa nuottikuvioita.
Soitin oli pakattu huolellisesti.
Parhaimpien ammatti jazz-muusikoiden esittämät Pizzicato-bassolinjat ovat paljon vaikeampia kuin klassisen basistin tavallisessa orkesterikirjallisuudessa kohtaamat pizzicato-bassolinjat, jotka ovat tyypillisesti kokonaisia säveliä, puolinuotteja, neljäsosia ja satunnaisia kahdeksasosia!
Kielten irroitus ja kääntäminen peilikuvaksi.
Jazzissa ja siihen liittyvissä tyyleissä basistit lisäävät soittonsa usein lisäksi semi-perkussiivia "ghost notes" haamu-nuotteja bassolinjoihinsa. Niillä saa lisättyä rytmistä tunnelmaa sekä täytettyä bassolinjaa.
Uusi Slap Bass kielisatsi.
Suomessa Rockabilly-soitossa käytettävästä kontrasta saatetaan käyttää nimitystä pystybasso tai läskibasso. Englanninkielisessä kulttuureissa vastaavasti Upright Bass tai Slap-Bass.
Jalkatuen päähän vulkaniteippiä.
Kateellisimmat kanssamuusikot kansanmusiikissa, bluegrassissa tai jazzissa saattavat käyttää Suomessa soittimesta nimitystä jousibasso, akustinen basso, höyrybasso, bassoviulu, isoviulu, sonniviulu tai koirankoppi. Englanninkielisissä maissa vastaavasti doghouse bass, dog-house ja bull fiddle.
Pahvimalli ja alumiinipeltiä.
Edellä mainittu on osoitus siitä että iso koko ja fyysinen olemus yhdistettynä taitavaan soittoon herättävät soittokumppaneissa pelonsekaista kunnioitusta pilkkanimitysten muodossa. Osaavat pystybasistit nimittäin tietävät että se parhaiten nauraa joka viimeiseksi nauraa, eivätkä ole nimityksistä milläsäkään.
Leikkaus ja taivutus oikeaan muotoon.
Olen ollut sivutoimi-basisti vuodesta 1990 lähtien. Liityin silloin Niiras Maken tanssibändiin. Keikoista sai työuran alkuun mukavasti lisätuloja. Tuolloin hankkimani Aria Pro II lankkubasso on pysynyt mukana sieltä tänne asti. Bassoa tarvitaan aina ja minulta jos kysytään, niin jokaisen kitaristin pitäisi opetella soittamaan bassoa. Tulisi musikaalista ymmärrystä ja soittimen arvotustakin ihan eri tavalla kun nykyään.
Kiinnitys paikalleen.
Olen usein miettinyt että olisi kiva omistaa kontra. Soittimella pystyy tekemään Rockabilly-kuvioiden lisäksi, bluegrassia, kansanmusiikkia, lattari-,tai Jazz-tyyppistä fiilistelyä tai sitten vaikka vanhaa 50's tanssimusiikkia oikealla, autenttisella soundilla. Hankaluus on siinä että isokokoinen soitin on hankala säilytettävä (pienessä soittokämpässä) mutta eteenkin vasenkätisten kontrabassojen hinnat ovat aivan liian kalliita tavalliselle harrastelijalle.
Tuki paikallaan.
Historian saatossa kontrabassoja kehitettiin sähköisenä samaan aikaan kuin sähkökitaroita kuten Jennings Electro-Bass 1956. Fenderin kitarabassot veivät silloin voiton ja sähköisistä kontrista tuli harvinaisuuksia.
Aloin pohtia sähkökontraa. Ne ovat vasenkätisenä suorastaan tähtieteelisen arvokkaita, yli 2000 euroa Thomannilla.
Entäs jos tekisi muutoksen oikeakätiseen kuten kitaroissa, jotka on käännetty oikeakätisestä vasuriksi? Haa, löytyi hinnaltaan ja muodoiltaan sopiva soitin. Harley Benton DB02-BK Electric Double Bass. Soitin on tullut myyntiin maaliskuussa 2019, joten ei ollut vielä paljon käyttäjäarvioita. Ne vähät arviot tuntuivat pitävän hinta-laatusuhdetta kohdallaan.
Vaikuttaa siltä että soitin on tullut samasta paikasta (Made in China) kuin nyttemmin valmistuksesta lopetettu Stagg edb 3/4. Stagg on saanut valmistusaikanaan myös paljon hinta -laatuarvostusta. Päätin pelata upporikasta -rutiköyhää ja tilasin soittimen.
Kielten kääntämisen yhteydessä käänsin tallan ja vaihdoin släppäämiseen sopivan kielisarjan. Satulan uritukseen tuli pieni kohennus. Lisäsin otelaudan alle släppimikin.
Jalkatuki on jotain puujäljitelmää. Soitettaessa sen pää resonoi ikävästi runkoon. Lisäksi löysäämällä lukitusruuvia koko höskä irtosi paikaltaan. Alkuperäisellä tukijalalla soitettaessa slap bass soitto on lähes mahdotonta, koska soitettaessa puujäljitelmatuki saa koko soittimen värisemään. Niinpä vaihdoin tikun 10 mm rautatankoon. Lisäsin päähän pari kierrosta vulkaaniteippiä. Tuki ei tipahda kiinnitysruuvia löysytettäessä sekä tangon pää ei resosoni enää basson runkoon.
Oikeakätisillä tulee soittimen mukana kiinnitettävä tuki, jolla soittimen saa oikealle etäisyydelle kehosta ja oikean soittoasennon. Käytin samoja ruuvin paikkoja hyödyksi ja tein itse vasenkätisen soittajan tuen 3 mm alumiinipellistä. Kokeilu toimi hienosti! Tästä tuli ehdottomasti onnistunut muokkaus. Soitettaessa jalkatuki on hyvä työntää esimerkiksi jalkalistaa vasten. Saa soittotatsin kohdalleen.
Kitaroiden huolto-, säätö- ja korjausblogaukset ovat osoittautuneet suosituksi, niin laitetaan nyt sitten tämäkin tänne.
Nailonkielisen akustisen kitaran kieltenvaihdossa on hyvä olla sorminäppäryyttä ja lehmän hermot. Perinteisesti kielien päissä ei ole mitään erillisiä solmuja tai palloja. Kielien asetuksen suunta on hahmotettavissa niin, että punotuissa hieman harvempaan punottu pää tai nailonkielissä värjätty pää tulee laitettavaksi virityspäähän.
Ensin vanhat kielet poistetaan alkaen ohuimmasta kielestä ja jatkaen paksuimpaan. Sitten tarvittaessa puhdistetaan ja öljytään kaula sekä pyyhitään pölyt kitaran kannesta ainakin uusien kielien-, sekä tallan alueelta.
Uusien kielien kiinnittäminen aloitetaan paksumman E-kielen tallan puoleisesta päästä. On hyvä huomioida että seuraavassa homma tehdään vasenkätisesti. Oikeakätiset tekee tallaan sidonnan peilikuvana. Ensin pujotetaan kieli tallasta läpi.
Seuraavaksi kuljetetaan kielen pää ensin ali ja sitten uudestaan ali.
Lisätään vielä toinen kierros vastapäivään.
Lopuksi kiristetään kieli paikalleen. Solmun jälkeen kieleen on hyvä jäädä reilu sentti tallan kylkeen sijoittuvaa kieltä.
Virittimen päässä kieli pujotetaan ensin reijästä läpi reilun sentin verran. Tuodaan sitten yläkautta takaisin ja taivutetaan viritintapin suuntaisesti virittimen suuntaan.
Kiristetään virityskammella niin, että taivutettu kielenpää jää puristuksiin tapin ympärille kiertyvän kielen alle. Kiristyvää kieltä on hyvä pitää kiristyksen ajan kireällä niin, että se kiertyy siistille kierroksille viritystapin ympärille.
Sidotaan A-kieli tallaan samalla tavalla kuin edellinen E-kieli. Huomaa että E-kielen pää jää A-kielen solmun sisään. Jatketaan työtä muiden kielten osalta samaan tapaan huomioiden se, että kahteen ohuimpaan kieleen tulee kahden vastapäivään tehdyn kierroksen sijasta kolme kierrosta.
Viritinpään sidonnassa E-kielille tehdään taivutus ulospäin virittimien suuntaan ja muille kielille sisäänpäin kaulan keskustaa kohti.
Lopputulos on jota kuinkin seuraavan näköinen. Nailonkielisen kitaran kielten vaihto on sikäli kiitollista puuhaa että mikäli lopputulos ei tyydytä, voi aina ottaa uudestaan ja uudestaan, niin monesti kuin on tarpeen.
Kitaristi Herbert Katz soitti 1940-1990 luvuilla eli yhteensä viidellä vuosikymmenellä. Siitä huolimatta hän tuntuu jääneen tuntemattomaksi nykyajan muusikoille. Häkällä on myös titteli joka suodaan vain yhden kerran. Hän on soittaa kitaraa kautta aikojen ensimmäisellä Suomalaisella Rock-levyllä! Katz oli aikalaisten jazz-muusikoiden tapaan monipuolinen muusikko joka hallitsi jazzin lisäksi monta muuta musiikkigenreä. Seuraava tarina on netin tiedonmuruista sekä pojalta Harryltä saaduista tiedoista yhteen koottu juttu.
Herbert Abraham "Häkä"Katz syntyi 10. joulukuuta 1926 Turussa. Hänen vanhempansa olivat Jack "Jakku" ja Rosa Katz. Häkällä oli myös veli. Elieser Wolf Leiser Katzia kutsuttiin nimellä "Wille". Ruotsinkielisen juutalaisperheen isä oli vaatturimestari. Häkän ollessa kolmivuotias perhe muutti Helsinkiin.
Myöhemmin Katzin muistellessa nuoruusaikoja hän sanoi että perheessä ei ollut varsinaisesti musiikinharrastusta, mutta levysoittimen lisäksi perheen ilmapiiri suosi musiikin harrastamista. Häkä alkoi soittaa rumpuja kolmentoista ikäisenä vuonna 1939. Talvisota alkoi samana vuonna 30 päivä marraskuuta. Kotona rumpujen soittoa harjoiteltaessa oli varottava hermostuttamasta naapureita.
Samoilla kulmilla vaikutti aloitteleva bändi, jossa soittivat Börje Sundgren, Erik Lindström ja Gustaf Lackman (tb) sekä Pauli Hill (rummut). Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Yhtyeeseen kaivattiin kitaristia, joten Katz myi rumpunsa. Saamillaan rahoilla hän osti käytetyn kitaran Uuno Arpiaisen Soitinkaupasta liittyen bändiin.
Bändi harjoitteli Helsingin tanssikoulun salissa ja ohjelmistossa oli paljon jazz-numeroita. Katz myöhemmin: "Kuunneltiin radion lyhytaaltolähetyksiä, jossa soitettiin paljon perinteistä jazzia". Erik Lindström: "Boris Levasti oli postissa yösähköttäjänä. Tätä kautta hän löysi kaikki eurooppalaiset radio-asemat, joita yhdessä kuunneltiin yökaudet. Juuri näiltä asemilta tulvi siihen aikaan paljon traditionaalista jazzia".
Jatkosota syttyi 25. kesäkuuta 1941. Tuossa vaiheessa ei kitarakouluja tai kitaransoiton opiskelumateriaaleja ollut saatavilla. Alussa musiikin perusteita, kuten nuottien asemia kitarassa sekä perus duuri/mollisointuja Häkälle neuvoi piano-opettaja Sundgren. Katz sai vinkkejä muutamaan otteeseen myös itseään vanhemmaltakitaristiIngmar Englundinlta. Suurin kitaransoiton innoittaja sekä esikuva oli Charlie Christian, jonka soittoa Häkä kuunteli tarkkaan.
Jatkosodan aikana maahan tuli pakolaisena Virolais-muusikkoja. Vuonna 1942-43 Häkä muistelee tehneensä ensimmäisen tallenteen Virolais-muusikko Boris Skoon? (viulu) asetaattilevylle. Pikalevyjä tuotettiin tuolloin U. Arpiaisen Soitinkaupan äänistudiossa. Tallenteella soitti Jaakko Luoman bändi, mukana mm. Eki Lindström.
Häkä soitti Eki Lindströmin suositussa HOT-triossa: Eki soitti haitaria ja vibrafonia. Häkä oli kitarassa ja Olle Lindström (Ekin veli) tai Onni Gideon bassossa. Ryhmän ohjelmassa oli swingiä, eikä tanssimusaa koska oli tanssikielto. Jatkosota päättyi 19. syyskuuta 1944.
Häkä, Onni Gideon ja Erik Lindström alkuajoilta. Häkällä on mahdollisesti Höfner-kitara. Vahvistimesta ei ole myöskään tarkempaa tietoa.
Sodan jälkeen alettiin pikkuhiljaa saada Ruotsista Charlie Parkerin ja Dizzy Gillespien bebop-levyjä joita kuunneltiin. Tietenkin Suomessa vierraileiden muusikoiden soitosta otettiin vaikutteita.
Peanuts Holland ympärillään Häkä, Eki ja muita Suomalaismuusikoita.
Häkä soitti noihin aikoihin parikymppisenä mm. "Jaakko Vuormaan" (Jacob Furman) kanssa. Furmanin muisteli myöhemmin Häkän olleen oli niin hyvä kitaristi, että monet ensimmäistä kertaa kuullessaan soittoa luulivat häntä amerikkalaiseksi.
Vuonna 1948 Katz liittyiOnni Gideonin (Onni Gideon Tervonen) bändiin. Onni Gideon Kvintettiin kuuluivat: Onni Gideon – kontrabasso ja havaijinkitara, Herbert Katz – sähkökitara, (Häkän veli) Ville Katz – rummut, Teuvo Suojärvi – piano, harmonikka ja sähköurut sekä Ossi Malinen – tenorisaksofoni ja huilu. Saman vuoden Rytmi-lehden äänestyksessä Katz valittiin Suomen parhaaksi lajissaan. Solistina heillä oli usein Wiola Talvikki.
Onni Gideonin bändi osasi myös hauskanpidon. Kuvassa Häkän "nuottiavain"kitara.
Viikonloppuisin käytiin keikoilla yleensä "maaseudulla" eli tanssilavoilla ja viikolla oltiin usein Espilässä. Joskus käytiin keikalla Ruotsissa. Tuohon aikaan tanssittiin Jazz-kappaleidenkin (foxtrot) tahdissa, jota ohjelmistossa oli mukana. Joskus Onnin kanssa esiinnyttiin nimellä Onni Gideon ja hänen Aloha-Hawaiji yhtye.
Noihin aikoihin Katz alkoi hoitaa päivätöinään levykauppaa "Levybaari - Skivbaren" osoitteessa Uudenmaankatu 17, Helsinki. Sittemmin kaupassa alettiin myydä myös kitaroita.
Levybaarissa kuunnellaan musiikkia iloisissa tunnelmissa.
Häkällä riitti kiirettä monessa suunnaassa. Hänellä oli puoliso Alice "Assi". Vuonna 1949 perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi Harry ja vuotta myöhemmin tytär.
Vuonna 1953 kahdenkymmenenkuuden ikäinen Katz perusti yhdessä Paavo Einiön ja Johan ”Mosse” Vikstedtin kanssa "Suomen ensimmäisen modernin indie-levy-yhtiön" Scandia-Musiikin. Se toi monopolin lailla musiikkikenttää tuolloin hallinnen Fazerin oheen vaihtoehtoisia julkaisuja. Työt laajenivat tämän jälkeen studiomuusikon tehtäviin erilaisissa äänitys-sessioissa. Vikstedt ja Katz jäivät pian pois Scandia-Musiikista ja tilalle tuli Harry Orvomaa, joka johti Einiön kanssa Scandiaa sen yhtiön myyntiin saakka.
Häkällä oli lisäksi muutamia oppilaita mm. Pekka Stelander, joka soitti tuolloin bassoa (myöhemmin kitara) mutta aikaa ei tuolloin ollut sen enempää opettamiseen. Häkä julkaisi sen sijaan oman "kitaran soitto-opettajansa" Ingmar Englundin kanssa duettona sinkun Istanbul.
Herbert Katz soitti lempimusiikin jazzin lisäksi paljon muutakin. Monipuolisista taitavista jazz-muusikoista koottu Gideonin ryhmä toimi house-bändinä uuden musiikkivillityksen rock'n'roll-tanssikilpailuissa Helsingin Natsalla 10 päivä syyskuuta 1956. Häkä esiintyi myös juuri ennen kolmekymmentävuotis-synttäreitään Suomen ensimmäisessä rock-konsertissaTurussa lokakuussa vuonna 1956 Erik Lindströmin All Star -kokoonpanossa.
Loppuvuodesta 1956 Häkä soitti kitaraosuudet Gideonin singlellä Scandia, KS 271, jossa A-puolella oli Onni Gideonin Havaiji-Yhtyeen esittämä kappale Aloha Oe ja B-puolella kautta aikain ensimmäinen Suomalainen rock-tallenne, Onni Gideon ja hänen Yhtyeensä esittämä Hawaian Rock! Sinkku julkaistiin alkuvuodesta vuonna 1957. Levyllä käytettiin plate-kaikua, koska täällä ei tunnettu Sam Philipsin Sun Recordsilla käyttämää slapback-echoa. Häpeä ei ole kovin suuri, sillä uutta tekniikkaa ei tunnettu sen enempää muuallakaan. Kuten RCA:lla, jonne Elvis siirtyi noihin aikoihin.
Tuolloin julkaisu ei herättänyt suurta suosiota. Gideon teki tallenteita myös muiden, kuten lyhyen hula-hula innostuksen inspiroimana. Gideon on myöemmin muistellut että heidän ajellessaan yöllä keikoilta kotiin he aina kuuntelivat autossa olleesta valtavastaautoradiosta, ajan tuoreimpia musiikki-ilmiöitä ulkomaalaisilta lyhytaaltokanavilta.
Herbertin perheeseen tuli kolmas lapsi. Jonina Katz syntyi 30. elokuuta vuonna 1957.
Vuonna 1959 Katz teki ensimmäisenoman tallenteen, EP-levyn "Plays Jazz". A-puolella kappaleet Cherokee (Ray Noble) ja Out Of Nowhere (Johnny Green) B-puolella Guitar Blues (Herbert Katz) ja What's New (Bob Haggart). Levyn kannessa Häkä soittaa Malmström-kitaraansa. Itse Guitar Blues- biisissä alkuosa on soitettu orkesterikitaralla ja loppu sähkökitaralla. Lieneekö kyseessä Herbertillä myöhemmin tavattu Gibson Les Paul?
Katz tallenteet Out of Nowhere ja What's New julkaistiin vuonna 1959 myös Jazz Party levyllä. Kitaran soundi on levyllä aikalaisista Suomalais-tallenteista poiketen kansainvälistä tasoa.
Katzin tekemä tallenne Cherokee löytyy Suomalaista Jazzia 1958-1968 levyltä.
Plays Jazz sinkku on näkyvillä myös elokuvassa iskelmäketju vuonna 1959 sihteerin takana toimiston seinällä. Viisikymmentä-luvun lopussa saatiin ideoita Amerikkalaisilta. Esimerkiksi kitaravirtuoosi Chet Atkins esitti harvinaisen slaavinumeron sovituksen mustat silmät.
Häkä soitti elokuvassa, jossa nähdään hulvaton Suomalainen Grazy" Gideon & his Gipsy Rockers Mustat silmät ohjelmanumero. Esityksessä vitsaillaan mm. slaavilaista kaihoa, tuoreita Bill Haley & Comets rock'n roll maneereita, jazz-tykitystä sekä iätöntä muusikoiden "kanttori piiparis"-arkkityyppiä. Häkä soittaa esityksessä akustista- sekä sähkökitaraa. Kappale on myös tallennettu Parlophone PAR 904,1959, jossa B-puolella on Grazy" Gideon & his Stupid Dixie-Rockers: When The Saints Go Marchin' In.
Tämän jälkeen Onni Gideonin alkoi tehdä televioon lasten ohjelmaaSirkus Papukaija. Hän esiintyi valtavissa pellen housuissa sekä maskissa. Herbert osallistui tuolloin mm. Rock Jerryn levytykseen.
Katz perusti oman orkesterin, jonka kanssa keikkaili vuodesta 1960 alkaen. Erityisesti 1960-luvun kokoonpano on maineikas. Siinä soittivat Katzin lisäksi Teuvo Suojärvi, piano, Heikki Annala, basso, ja Jaakko Furman, rummut. Omien keikkojensa ohella bändi säesti Suomessa vierraileita ulkomaalaisartisteja. Tanssikeikoilla laulusolistina toimi Rauni Pekkala useiden vuosien ajan.
Vuonna 1961 tehtiin vanhassa puutalossa Albertinkatu 20 Helsingissä sijainnessa Old House Jazz Clublta (tutummin mäyrän kololta) ohjelma, jossa ajan jazz ryhmiä esiintyy Jaakko Salo Modern Group, Pekka Myllymäki Dixieland Band, solisteina Laila Kinnunen ja Brita Koivunen. Tallenteella Häkällä nähdään käytössä yhdeksän vuotta aiemmin julkaistu Gibson Les Paul-mallinen kitara (luultavasti vuosimallia 1957), Tämä soitin-malli nähtiin kautta aikojen ensimmäistä kertaa Suomessa! Katz soitti tätä vuosi aiemmin tuotannosta lopetettua Gold Top-mallia sekä plektralla että sormin. Les Paul-malli oli tuotannosta poissa vuosina 1960-1974.
Myöhemmin Teuvo Suojärvi jäi Katzin bändistä pois ja Lasse Mårtenson tuli pianoon. Alkuun Lasse soitti pelkästään pianoa. Hän alkoi sitten laulaa ravintolakeikoilla sekä konserteissa, koska ei voinut koko iltaa soittaa pelkkiä instrumentaaleja ja tarvittiin laulajaa. Laulaminen alkoi saada pikku hiljaa enemmän sijaa Lassen uralla ja hän siirtyi sitten kokonaanlaulusolistiksi.
Häkän Les Paulissa on erikoisesti kaularaudan suojus "väärin" päin.
Herbert muiden vanhan polven jazzareitten tavoin laajensi osaamistaan uusiin elantoa tuoviin musikkityyleihin. Täytyy muistaa että tähän aikaan pienellä Suomen markkinalla ei jatsin soitolla elänyt eikä apurahamuusikkoutta tunnettu. Ja tuskin vanhan polven jatsarit olisivat sille tielle lähteneetkään.
Vuosina 1962-63 Häkällä oli oma bändi ja solistina olivat Pikko Mannola ja Rauni Pekkala. Seppo Rannikko oli bädissä pitkään. Suojärven ja Heikki Lauri ”Heepe” Annalan lisäksi oli Oiling Boiling. "Noihin aikoihin tämä oli yksi Suomen parhaimmista jazz-bändeistä. Tanssikeikkojenkin alkuun soitettiin aina joitain jazz kappaleita.
Myöhemmin Häkä muisteli kun kerran Oulussa joskus neljänkymmenen korvilla ollessaan vuonna 1965 "yleisö vain kuunteli ja taputti eikä tanssinut. Kuului vaan että lisää kun kysyttiin välillä joko soitetaan jotain tanssimusiikkia. Mutta ei, koko ilta vaan soitettiin jazzia".
Kuusikymmentä-luvun edetessä rautalankabuumin myötä vanhan polven tapiorautavaarat joutuivat tekemään lavoilla vuosi vuodelta enemmän tilaa suosioon tulleille "rautalanka"-bändille ja vanhan liiton Jazzarit nähtiin jo nostalgisena muistona vuoden 1970 lasten piirroselokuvassa .
Katz oli Pori Jazzissa 16. – 18.7. 1971Hacke Björksten – Herbert Katz Sextetissä. Häkän Jonina tytär kuoli onnettomuudessa 30. elokuuta 1971 neljäntoista ikäisenä.
Vuotta myöhemmin eli vuonna 1972 Hacke levytti ystävälleen Häkälle tervehdyskappaleen A pint for Herbie. Häkällä oli käytössä lyhyen aikaa Epiphonen kitara. Tarinan mukaan soitin oli ainut laatuaan Suomessa mutta se varastettiin. Paljastumista pelätessään varkaat upottivat sen Suomenlahteen.
Häkä ja Epiphone. (Kuva: Harry Katz).
Vuoden päästä Häkä soitti sessiomuusikkona Suomalainen jazzmuusikko ja pasuunansoittaja Acre Karin nostalgisessa 30 -vuotisjuhlakonsertissa Break Big Bandin kanssa Sampolassa Tampereella.
Vuonna 1979 viidenkymmenen kahden vanhana ja maailmalla matkaillut Herbert laittoi kitaran koteloon pitemmäksi aikaa. Hän muutti Lontooseen "maailman suurimman musiikkilehden" palvelukseen markkinointipäälikön tehtäviin. Siellä hän aloitti uudestaan musisoinnin paikallisesti tunnetussa jazz-bändissä esiintyen satunnaisesti.
Sitten Herbert muutti lyhyeksi aikaa Müncheniin perustamaan maahan lehden saksankielistä versiota. Sivutoimi-musisointia oli edellistä enemmän. Münchenin jakson jälkeen Häkä palasi Lontooseen. Musiikilehtiyhtiöllä oli tarkoitus vakiinnuttaa toimintansa Saksassa. Saksankielistä versiota ajettiin vuosina 1979-1984, jolloin se lopetettiin.
Syksyllä 1984 Herbert muutti Ruotsiin, Göteborgiin. Hän aloitti siellä Englantilaisen musikkialan yhtiön Scandinavian (sisältäen Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja) edustuksen. Göteborgissa ovat kaikkien keskeisten musiikkialan maahantuojien ja toimijoiden Svandinavian konttorit. Tämän jälkeen Ruotsalainen yhtiö tarjosi töitä hoitamaan heidän musiikkiosastoaan ja Herbert siirtyi yhtiön palvelukseen.
Göteborgissa Häkä oli kiinnitetty viiteen bändiin. Keikoilla käytiin Tanskassa ja Saksassa monesti: -Four Swingers Could kaikalla esimerkiksi Baltic Jazzissa Taalintehtaalla. -Sving Bolaget, kuusimiehinen bändi keikalla myös Taalintehtaalla sekä Storyvillessä. -Yhdeksänmiehinen bändi solistinaanGunnar Nilsson (teki Häkän kanssa yhdessä levyn). Tämän ryhmän kanssa Häkä kävi keikalla myös Storyvillessä. -Kaksi big bandiä, josta toisen kanssa levytys.
Niin ikään vuonna 1987 Kompass Records julkaisi Häkän kahdenksan kappaleen soolo-levyn Keep Swingin', jossa Katz antaa kypsän näytteen kitarankäsittelytaidoistaan.
Häkä jäi Ruotsissa eläkkeelle virallisesti kuudenkymmenviiden iässä vuonna 1992. Hänellä oli edelleen oma pieni markkinointifirma, jonka edustajana kiersi maailmalla sekä tietenkin Suomessa.
Suomessa Häkä kävi keikoilla satunnaisesti esimerkiksi Helsinki Jazzissa Hesperiassa UMO:n solistina 1990-luvulla. Soittouran loppuajat Häkällä oli käytössään Hagströmin puoliakustinen orkesterikitara.
Herber Katz kuoli muutama päivä ennen 81-vuotis synttäreitään ensimmäinen joulukuuta vuonna 2007 Göteborgissa. Uurnalehto on Maunulan hautausmaalla Helsingissä.
