Olen soitellut viime aikoina "Cannonball Rag"-biisiä. Aiemmin käsitykseni on ollut että kappaleen olisi alun perin levyttänyt ja kirjoittanut thumb picking-kitaristi Merle Travis. Sitten löytyi mainintaa että sen olisi kirjoittanut Kennedy Jones. Asiaa tarkemmin selvitellessä selvisi että asia ei välttämättä olekaan aivan näin.
Yllä kuultava versio on mukaelma Merlen, Chet Atkinsin ja Tommy Emmanuelin tunnetuiksi tekemistä lickeistä ja omilla mausteilla kokonaisuudeksi kudottuna.
Kappaleen alkuperästä puhuttaessa tosiaankin on esitetty että biisin olisi alunperin kirjoittanut Arnold Shultz ja sen olisi levyttänyt ensimmäistä kertaa koskaan David Miller.
Arnold oli 1900-luvun taitteessa vaikuttanut multi-instrumentalisti, jota on pidetty Amerikkalaisen sormisoitto-tyylin kehittelijänä. Hän oli soittanut kauan Shultzien perhe-bändissä. 1920-luvun alkupuolella Shultz oli sitten alkanut soittaa yhdessä valkoisten soittajien kanssa.
Tuosta alkaen hänellä oli merkittävä vaikutus soittajiin, joille hän jakoi auliisti osaamistaan. Tätä jatkui aina vuoteen 1931 Arnoldin (45 v) kuolemaan saakka. Freelance-vuosiensa aikana Arnold soitti myös legendaarisen Bill Monroen kanssa.
Samana vuonna 1931 kun Shultz kuoli, kitaristi David Miller julkaisi kappaleen "The Blind Soldier" jota painettiin myös "Cannon Ball Rag"-nimellä.
Merle Travis oli luultavasti oppinut kappaleen mentoriltaan Mose Ragerilta. On mahdollista Mose oli puolestaan oppinut sen opettajaltaan Kennedy Joensilta, joka taas tunsi Arnoldin hyvin. Kennedy on kertonut saaneensa vaikutteita Arnoldilta.
Biisiä on esittäneet vuosien varrella useat kitartistit rokista kantriin kuten Eddie Cohran, Brian Setzer, Duane Eddy, James Burton, Jerry Reed, Doc Watson, Tommy Emmanuel ja Merle Traviksen poika Thom Bresh.
Ja toden totta, lopulta olipa kappaleen kirjoittaja kuka tahansa. Niin Tommyn sanoja lainatakseni tämä biisi on yksi parhaita sormisoitto eli fingerstyle-tekniikan harjoitusbiisejä koskaan.
Vanhin kitaraversio lienee Django Reinhardtin hieno tallenne 40-luvun taitteesta.
Les Paulin esittämä jazzversio on tallennettu samoihin aikoihin Djangon kanssa. Lester on maininnut Djangon esikuvakseen. Les Paul myös kustansi aikanaan Djangon hautakiven.
Varaston laatikoita penkoessa vastaan tuli vuosikymmeniä sitten sinne tallentamani keraaminen soitin eli savipilli. Näitä tyypillisesti lasten käyttöön tai koristeeksi osoitettuja soittimia on Suomessa kutsuttu perinteisesti kukkopilliksi.
En kylläkään käytä tässä blogissa viimeksi mainittua nimitystä koska heh, pervoille enlanninkielisille nimi käännöksenä tarkoittaa ihan jotain muuta. Noh, olipa tuo nyt sitten savipilli, keraaminen pilli, kukkopilli tai ihan mikä tahansa, niin alkoi kiinnostaa se että mistä nämä soittimet ovat oikein saaneet alkunsa.
Ylipäätään huilu- tai pilllisoittimia ihmiskunnalla on ollut käytössään jo todella pitkän aikaa. Ensimmäiset huilut oli tehty onttoihin luihin reikiä kovertamalla. Luultavimmin jo muinaiset Neanderilaiset soittivat huilulla Euroopassa noin 50 000 vuotta sitten. Nykyihmiset soittivat huilulla Euroopassa myöhemmin, noin 40 000 vuotta sitten.
Nykyisten ihmisten esi-isien levitessä Afrikasta mammuttien perässä heillä oli luultavimmin huilut mukanaan. Jääkauden loppuvaiheissa oltiin edettty Aasiaan ja sieltä soittimet siirtyivät todennäköisesti ihmisten mukana Beringin salmen jääkantta tai maasiltaa pitkin uudelle mantereelle noin 16000 vuotta sitten.
Aasiassa alkoi neoliittinen aika noin 6000 eaa. Neoliittiseen kauteen liittyy vahvasti maatalouden vakiintuminen. Maanviljelyksen ja karjan kasvatukseen lisäksi käyttöön tuli uusi mullistava materiaali, keramiikka- eli saviesineet.
Keraamisten esineiden tuotantotavan edut tuntien voidaan hyvällä syyllä arvioida noihin aikoihin alkaneen ensimmäistä kertaa soittimien massatuotanto. Euroopassa vanhimmat neoliittisen ajan keraamiset puhallinsoittimet on ajoitettu 5650 eaa. Yksi varhaisia löytöjä on myös Runikista Kosovosta tavattu soitin. Kyseinen yksilö on ajoitettu ensimmäiselle vuosisadalle eaa.
Aasiassa vanhimpia nykyään tiedossa oleva savesta poltettuja keraamisia puhallinsoittimia, ns. astiahuiluja on Kiinalainen Xun noin ajalta 4800–4200 eaa.
Onkohan jo tuolloin ollut kauppaverkostoja olemassa? Jos on ollut niin onko idea mennyt Euroopasta itään vai päin vastoin? Vai onko soittimia vain keksitty saman aikakauden aikana useammassa paikassa itsenäisesti?
Euroopassa on neoliittiselta aikakaudelta tavattu myös toisennäköisiä puhaltamalla soitettavia keraamisia soittimia. Eteläisestä Puolasta Kiełczewosta on löydetty keraaminen huilu. Soitin on hämmästyttävän yhdennäköinen myöhemmin ympäri Eurooppaa esiintyneiden ja esimerkiksi Suomessa tunnettujen savipillien kanssa.
Suomeen soittopelit ovat kulkeutuneet Karjalan kautta. Muolaassa sijaiteva Kyyrölä on kauan ollut tunnettu keramiikastaan. Muolaa on vanhaa Suomalais-Ugrien asuma-aluetta. Venäläiset ovat tulleet alueelle vasta joskus 800 jaa.
Oman savikukkoni tosiaan sain vuonna 1982. Olin neljätoista ikäinen ja osallistuin Nilsiän legendaariselle musiikkileirille. Leirillä valittiin hymypoika sekä -tyttö. Kukot jaettiin valituille muistoksi leiristä. Tässä soittopelissä on kolme ääniaukkoa mutta ne ovat vain koristeena eli feikkejä. Tällä koriste-esineellä voi siis "soittaa" vain yhtä nuottia hehee. Suomalaisten kotien kirjahyllyt lienevät täynnä samannäköisiä savikukkoja, eli tutusta esineestä on kyse.
Savikukko.
Luultavasti näitä lasten leluja on valmistettu läpi historian massatuotantona, mutta arvottomina niitä ei ole säilytelty jälkipolvien ihmeteltäväksi. Euroopasta on näin ollen olemassa vain hajanaisiahavaintoja löydetyistä soittimista rauta-ajan alusta aina 1800-luvulle asti.
-----------------------
Kerrotaan että vuonna 1853 eräs 17-vuotias Giuseppe Donati Budriosta lähellä Bolognaa työskenteli tiilentekijänä. Tuohon aikaan Euroopassa olivat lintujen muotoiset savifissiohuilut suosittuja lasten leluja. Niitä myytiin joka kylän markkinoilla. Huiluissa oli yksi tai kaksi sormen reikää. Unkari oli (cserépsíp, savipiippu) lelujen tuotannon suurmaa.
Donati alkoi kehitellä muutaman nuotin lelusta vakavasti otettavan instrumenttia ja nimesi lopputuloksen Ocarinaksi (kutsutaan nykyään "klassinen" ocarina). Ocarina (suomeksi Okariina) tulee sanasta ucaréṅna, joka Bolognesilan murteessa se tarkoittaa "pientä hanhea".
Donatin valmistamalla 10-reikäisellä okariinalla pystyttiin tuottamaan diatoninen asteikko. Giuseppe kehitteli sitten erikokoisia soittimia eri sävellajien toteuttamiseksi. Materiaalina hänellä oli poltettu lasittamaton savi eli terrakotta.
Donatin aloitettua soitintuotantonsa Budriossa perustettiin nopeasti okariinaorkesteri. Orkesterin eriskummallinen, ainutlaatuinen sointi kiinnosti yleisöä kovasti ja pian yhtye jo teki kiertueita Euroopassa. Okariinon suosio kasvoi, ja monet muutkin soitinrakentajat ryhtyivät valmistamaan soittimia. Budriosta kehittyi okariinakulttuurin keskus.
1900-luvun alussa alkoi Okariinojen Amerikan postimyynti. Suosittu soitin sai ulkomuotoon viittaavan humoristisen lempinimen "suloinen peruna" (sweet potato flute). Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain maavoimat otti okariinan käyttöön kohottaakseen miehistön moraalia. Soittimet oli valmistettu joko bakeliitista tai metallista.
1950-luvulla amerikkalaisissa kouluissa Okariina otettiin laajasti opetuskäyttöön. Muovisia soittimia kutsuttiin toneteiksi. Tiedä vaikka Elvis on opetellut musiikin perusteita tonetilla. Suomessa vastaavassa käyttötarkoituksessa olivat nokkahuilut.
Vuonna 1964 englantilainen matemaatikko John Taylor kehitti sormitusjärjestelmän, jonka avulla okarinalla pystyy soittamaan täyden kromaattisen oktaavin ainoastaan neljää reikää käyttämällä. Erikokoisten aukkojen ansiosta soittimella voi tuottaa eri yhdistelmiä 13 eri säveltä.
Lisäämällä 1 tai 2 pohjareikää saavutetaan lähes puolitoista oktaavia. Tämä nykyään yleistä sormitusta kutsutaan Englantilaiseksi järjestelmäksi. Sormitusta käytetään myös yleisesti riipusokarinoissa sekä monikammioisissa okariinoissa.
Latviassa soitin tunnetaan nimellä Molinukai. Saksassa soittimia sanotaan Gefäßflöte. Ruotsiin Okariinat (Lergök) ovat tulleet vasta 1700-luvulla Saksasta.
Tämä soititn on todellinen DIY-soitin. Sellaisen voi valmistaa joko perinteisellä mallilla tai uudemmalla tyylillä.
