Julkaisimme pitkästä aikaa uutta tanssimusiikkia Pelipoikien kanssa.
Pelipojat pelittää edelleen!
Ensilevyni eli yhden kappaleen "sinkku" Nyt soi kitarain näki päivän valon reilut parikymmentä vuotta sitten vuonna 2000. Kolme vuotta myöhemmin julkaisin sitten ensimmäisen täyspitkän CD:n Kaunein sana. Levyn siivittämänä perustettiin Pelipojat-bändi. Toiminta bändin kanssa käynnistyi vahvasti, sillä jo vuoden kuluessa tulimme bändin kanssa tanssiorkestereiden suomenmestaruuskisoissa toiselle sijalle.
Pelipojat yhtye soitti toisella täyspitkällä levyllä Sileä kivi. Levy julkaistiin vuonna 2004. Osallistuimme pian levyn julkaisun jälkeen uudestaan kisoihin, mutta Kyösti Mäkimattila Varjokuva-orkestereineen nappasi tuolliin pitemmän korren. Jatkoimme sitten keikkaillen tanssipaikoissa ympäri Suomea. Vuosien saatossa kokoonpano uudistui.
Nykyään bändi on kotoisin Kuopiosta ja Siilinjärveltä. Laulun lisäksi soitan kappaleissa kitarat sekä maniskat. Arto Rissanen soittaa haitaria sekä koskettimia. Keikoilla Are laulaa myös sooloja sekä stemmoja. Tapani Toivanen soittaa rumpuja ja Tapsa laulaa lisäksi stemmoja. Jarmo Tiainen hoitaa bassottelun.
Minusta oikealle Tapani, Jarmo ja Are.
Viime keväänä sain tilaisuuden päästä levyttämään ennen julkaisematon Esa Niemisen ja Timo Jokisen biisi. Niin sitten päätettiin Pelipoikien kanssa että nyt tehdään pitkästä aikaa rehti tanssimusiikkitallenne.
Levylle tuli aloitusraidaksi “Sä kaunehin oot”. Toisena on Esa Niemisen ja Timo Jokisen biisi “En mä sille mitään voi”. Hankkeen myötä myös minulta alkoi tulla yllättäen pitkän tauon jälkeen uusia lauluja ja niinpä levyllä kuullaan“Yhdessä valssi” sekä “Isovaari” -humppa.
Levyn musiikki on aitoa luomua. Sitä ei ole jälkikäteen korjailtu eli manipuloitu sävelkorkeuden tai aika-arvojen suhteen. Kaikkineen tämä oli oikein hauska projekti!
Äänityssessiot tapahtuivat kesällä 2014 Juankoskella soittokunnan talossa sekä viimeisteltiin Ismon kotistudiossa. Äänityssessioiden aikaan Rami T. oli juuri siirtynyt bändistä sivuun. EP-levyllä kiteytyy Saunabandin kiihkeiden vuosientoiminta
Levyllä siis soittavat seuraavat muusikot: Ismo Pentikäinen, kitarat ja laulut
Jukka Kuronen, basso sekä taustalaulut
Ari Koistinen, rummut
Tatu Korhonen, keyboard sekä taustalaulut CD layoutin toteutti Jukka Savolainen
Luokses uudelleen säv/sov Ismo sovitus Saunaband
Mies matkallaan. Säv. Jukka K. San. Ismo P. Sov. Saunaband
Et saa antaa periksi. Säv./San. Ismo P. Sov. Saunaband
Loppuvuodesta 2009 Juha Mylläri pyysi minut mukaan vasta perustettuun projektiin. Asuin silloin Juankoskella ja seudun soittajista koottiin bändi paikkakunnalta alkuaan olleen Juice Leskisen 60-vuotta syntymäpäivän muistokonserttiin.
Savon Sanomat 2010
Minusta oli mukavaa laulaa biisejä. Lisäksi soitin Suomi-kitaraa, mandoliiniä, banjoa ja bandolaa. Olin esittänyt Juisen ohjelmistoa jo ennenkin. Mutta vain yksittäisiä kappaleita ja nyt täytyi ottaa tuotanto haltuun laajemmin. Aikamoinen homma siitä kaikkineen kehittyi, mutta täytyy sanoa että oli vaivan arvoista.
Koillis-Savo 2010.
Loppuunmyyty konsertti poiki toisen. Ja se kolmannen ja niin edelleen. Bändille oli kysyntää ja sitten jo esiinnytiin laajemmalla maan laajuisesti. Tietysti kotisivut ja facebookit tulivat tehtäväksi sekä saataville bändi aiheista t-paitaa.
Kokoonpano: Tatu Korhonen urut, Jarmo Roininen kitara ja laulu, Raimo Torvinen kitara, Mari Koivusalo viulu, Juha mylläri basso, Arto Pirinen rummut ja minä. Tekniikassa Tuomas Kainulainen ja myyntiä sekä organisointia hoiti Heimo Konttinen. Kuten arvata saattaa tämän kokoinen kokoonpano on työläs aikatauluttaa yhteen ja hankala liikuteltava. Joten päätettiin toimia projektina. Aktiivista toimintaa oli vuoden loppuun 2011 saakka. Ehkä joskus taas kokoonnumme yhteen pitämään konserttikiertueen.
Pari vuotta vuotta musiikillista taukoa pidettyäni vuonna 2007 palasi bändikuviot taas mieleen. Ennen kaikkea se kuinka mukavaa yhteisoitto parhaimmillaan onkaan. Niinpä perustin rokki-trion. Rumpuihin tuli Mika Tirkkonen ja bassoon edellisen työkaveri Juha Mylläri.
Ohjelmistossa oli omaa tuotantoa sekä lainabiisejä kuten tässä seuraavassa klipissä Scuttle Buttin'.
Musiikillisesti palasin oman bänditouhun alkulähteille ja kaivelin ohjelmistoon aikanaan kirjoittamiani biisejä uudestaan työstettäväksi. Harjoittelimme vuoden verran ja saimme setit kuntoon. Vain vuoden päästä julkaisimme albumin Ajelehdin. Tämä jäi yhtyeen ainokaiseksi julkaisuksi.
Bändin kotisivuilta.
Kitarana minulla oli Fender Stratocaster vuodelta 1973 johon laitoin Texas speciaalit. Toisena käytössäni oli Fender Telecaster. Vahvistimena oli käytössä Voima 405. Efekteinä oli Echolette josta otin vain etuaste-soundia. Lisäksi rakentelin särö-pedaalin itse eli Tubecreamer-klooni. Harjoittelin kovasti ja soittokunto palautui takaisin.
Syksyllä 2008 bändin yhteissoitto oli alkanut hioutua valmiiksi joten voitiin lähteä keikoille. Samalla kypsyi ajatus laittaa kappaleet levylle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niinpä levyn biisien pohjat nauhoitettiin kahden päivän sessioissa. Kitarat ja laulut lisättiin sitten "kerralla raita purkkiin" -tekniikalla.
Levyn kappaleet on lueteltu järjestyksessä nimi, sävellysvuosi ja sanoitusvuosi:
Mennään 1985/2007
Yksin blues 1985 2007
Luona virran 1985/2008 aurinkoisena kesäaamuna klo 5 Juankoskella.
Tuu takaisin 1986/2007.
Aamu yö 1990/2008
Vapaa lähtemään 1993/2007
Ajelehdin 1993/2007
Tahdon olla onnellinen 1994/2007
Tähdet taivaan 2002.
Älä anna periksi 2005/2008
Laiskotellen blues 2007
Poika 2007
Meen ja teen on 2007
Vapaa oon 2008
Musiikin levylle sovitti bändi. Levyn kuvat otti Laura Pentikäinen. Kansien ulkoasun suunnitteli ja toteutti Jukka Savolainen. Bendixin levy Ajelehdin julkaistiin toukokuussa 2009. Musiikki on juurevaa bluesrockia. Totea se itse! Voit kuunnella sekä ladata Bendix Ajelehdin levyn kappaleita verkossa kaikissa yleisimmissä jakelukanavissa.
Teimme pikku-keikkoja lähialueella ja soittomme vahvasta blues-vaikutuksesta johtuen keikkailimme erillaisissa blues-tilaisuuksissa. Tekemämme levy sai alueellista kannatusta ja noteerattiin valtakunnallisesti.
Mika Tirkkonen, Ismo ja Juha Mylläri.
Esiinnyimme yhdessä Howard Glazerin kanssa Kaaviblues-festivaalillla kahteen otteeseen. Vuonna 2009 ja toisen kerran vuonna 2012. Musiikki on yhteiskeikalta Kaavilta; Rummuissa Hannu Nenonen ja bassossa Juha Mylläri.
Kaavi Blues Bendix Howard Glazerin kanssa.
Mahtava meno.
Seuraavassa pätkä Kaavi Bluesista. Rummuissa kävi tuuraamassa Hannu Nenonen.
Olin tullut soittajana tienhaaraan jossa oli tehtävä valintoja. Olin ollut tähän asti vannoutunut rokkari ja päivätöissä. Vetämäni bändi oli levinnyt vuosia sitten maailmalle enkä ollut kotiutunut muihin rokkiprojekteihin missä kävin. Akustisesta jutusta en ollut saanut kehitettyä pysyvämpää. Jouduttuani päivätöistä lomautetuksi aloin uskoa, että ainoa tapa työllistyä päätoimisena muusikkona edes jotenkin on alkaa soittaa tanssibändissä. Eli niitä lauluja mistä saa oikeasti leipää. Tiesin että Martti Huttusella on ohjelmatoimisto joten ilmoitin Martille olevani käytettävissä jos tarvitaan kitaristia. Se oli vuonna 1994.
Markku Hyttinen otti yhteyttä ja tarjosi keikkaa. Markulla oli ollut viihdekvartetti jotka muodostuvat niin, että bändissä on peruskomppiryhmä kuten rummut-basso-urut/haitari. Johon lisätään solistinen soitin, kuten saksofoni, trumpetti tai kitara. Tavalliset ravintolabändit olivat pelkästään rytmiryhmä eli rummut-basso-urut. Ne olivat halvempia kuin nelihenkiset yökerhobändit pienemmästä kokoonpanostaan johtuen. Ollen myös musiikilliselta ilmaisuvoimaltaan vaatimattomampia.
Sodan jälkeen Suomalainen keksintö tanssikielto oli vapautunut lopullisesti vasta vuonna 1948. Lisäksi syntyi suuret ikäluokat jotka kaipasivat viihdettä. Suomessa oli musiikintekijoistä valtava pula ja 60-luvulta oltiin kerrottu tarinoita, kuinka basisti saatettiin ottaa nakkikioskin jonosta keikalle. 70-luvulla oli alkanut loiva mutta jatkuva kysynnän lasku. Tämä johti siihen että bändien oli kilpaillakseen vähenevistä keikoista parannettava toimintakulkttuuriaan. 90-luvun alkuun tultaessa ei kvartetteja enää juurikaan esiintynyt maakuntien hotellien yökerhojen housebändinä.
Artistit kiersivät 70-luvulla pystysolisteina talon kuukausi-palkatun trion säestäessä. 80-luvulla solisteilla alkoi olla omia bändejä. 90-luvulla kun minä aloitin, he kiersivät kvartetteineen yhden illan paikassaan hotellin hitti-iltana. Talon bändi soitti muut illat. Kahdesta neljään iltaan viikossa. Minun aloittaessani oli yleistä kahden viikon sopimus hotelliin. Aiemmin oli bändi soittanut kuukauden paikassaan.
Pete, minä Markku.
Markku oli koonnut nyt trion jonka halusi kuulostavan isommalta bändiltä. Se onnistui käyttämällä koneita apuna. Soitintekniikka oli kehittynyt niin, että urkuja soittanut Petri Summanen lisäsi koneelta rummut ja basson. Markku lauloi soittaen perkussioita ja minä soitin kitaraa laulaen stemmoja. Koekeikkojen jälkeen homma vaan lähti jatkumaan ilman suurempia suunnitelmia. Alkuun nimenä oli Markku Hyttinen Group sitten Safir. Keikoisa suurimman osan möi Martti Huttusen ohjelmatoimisto.
Yleinen käytäntö tuolloin oli soittaa joko yhdeksästä puoli kolmeen. Tai sitten kymmenestä puoli neljään. Eli esiintymisajaksi tuli viisi ja puolituntia. Setti sisälti 45 minuuttia soittoa ja vartti taukoa. Lisäksi puoli tuntia soittoa loppuun. Illan aikana ehti siis soittaa noin 70 kappaletta!
Tein nuotinnuspalvelua solisteille.
Kitarana minulla oli Ibanez ja vahvistimena Charvell. Lauloin lisäksi kirkkokuorossa tenoria pari vuotta, se oli hyödyllistä. Ostin sitten ensimmäisen laatusoittimeni Gibsonin. Soittajan palkoilla hankinta ei olisi muuten onnistunut mutta satuin saamaan oikaisun verotukseen ja veronpalautuksia takautuvasti useammalta vuodelta.
Keva keikalta Outokummussa.
Kotona tein midillä musiikkia ja otin iskelmää haltuun. Tein taustat itselleni ja tein jonkun one-man keikan. Aloittelin nuottien kirjoituspalvelua, jossa kappaleista oli kunnollinen nuottikuva keikkakansiossa. Vaikka soittopestiä ei arvostettu monien mielestä, olin kuitenkin ylpeä että saatoin työllistyä muusikkona. Tein puolitoista sataa keikkaa vuoteen ja matkapäiviä lähes toinen mokoma. Jauhot sai myös kitaransoitonopettaja.
Vuonna 1998 aloitin Arja "Lokki" Havakkaa säestävässä Linnut-orkesterissa. Solistibändit pysähtyivät vain yhdeksi iltaa paikassaan, joten silloin viimeistään tuli selväksi miten iso maa Suomi on. Soitimme kesäisin kesälavoilla keski- ja etelä-Suomessa, talvella paljon lapin hiihtokeskuksissa. Musisoimme tanssitaloissa ympäri Suomea sekä teimme myös pari kertaa vuodessa teimme pikku kiertueet Ruotsissa. Soittoamme kuultiin radiokanavilla ja olimme muutamaan otteeseen telkkarin kesäillan valssi ohjelmassa. Seuraava ote on helmikuulta 2000.
Soiton osuus kokonaisajankäytöstä oli ehkä kymmenen-kahdenkymmenen prosentin luokkaa. Muu meni matkustamiseen, roudaamiseen jne. Keikkamäärät olivat puolentoisasadan vuosiluokkaa siihen lisäksi toinen mokoma matkapäiviä. Soitimme bändinä ensin kolme kertaa 45 minuuttia. Sitten solistin kanssa kaksi kertaa 45 minuuttia ja vielä loppuun puoli tuntia bändin kanssa. Tein soittimilleni kunnon caset. Keikkoja möi polarartistit. Annoin muutamille kavereille yksityistunteja soittouransa alkutaipaleelle. En halunnut varsinaisesti sille alalle, koska jo pelkästään termi kitararansoiton opettaja on mielestäni pelottavan vastuullista hommaa jossa voi pilata toisen innostuksen lopuksi ikää.
Ruotsin siirtolaisten lehdestä.
Vesa Pennanen toimi bändin leaderina. Soololaulu palasi ohjelmaani stemman lisäksi. Lisäksi siihen kuului sivutoiminen bassottelu. Vahvistimeksi oli vaihtunut Line 6. Rummuissa oli Hannu Nenonen. Soitin bassoa bändin setit ja solistin esiintyessä kitaraa. Näin saatiin artistin hitin kysynnän lisäksi kustannustehokas paketti. Joten keikkoja tehtiin todella paljon.
Solisti pelleilee Tampereella erään kiertueen jälkeen
josta minä jatkoin keikalle Helsinkiin.
Hannun jälkeen tuli Petteri Leminen rumpuihin. Pari kertaa kerran olimme myös televisiossa, vuosina 2000 ja 2001 TV-2 Huvinvuoksi ohjelmassa.
Yksityispuolella tein ensimmäisen singleni "Nyt soi kitarain". Seuraavana syksynä perustettiin kotipaikkakunnalle elävänmusiikin yhdistys jonka puheenjohtajana toimin.
Hannu Nenonen, minä ja Petri Summanen keikkabussin kanssa.
Havakan bändissä Hannu tuli takaisin rumpuihin. Vesan lopetettua bändissä sen vetäminen jäi minulle. Pyysin Petri Summasen urkuihin. Ajoin keikkabussia 60 000 kilometriä vuosittain. Bändissä olo aikana tuli kierrettyä keikkapaikat läpi Suomen useaan kertaan. Samoin kävimme esiintymässä siirtolaisille Suomenlahden tuolla puolen useaan otteeseen, sekä laivoilla. Hankin ensimmäisen Stratocasterini. Olin Linnuissa vuoden 2002 syksyyn saakka, neljän vuoden ajan. Säestin lisäksi satunnaisesti erinäisen määrän iskelmäartisteja tunnetuimpana varmaankin Reijo Taipale.
Vuoden 2002 syksyllä Teijo Rekonen kysyi soittamaan Caminito-orkesteriin. Teijo on harmonikansoiton maailmanmestari vuoden 2000-duettosarjassa. Säestimme tangokuningas (1988), Kari Piirosta keikkaillen ympäri Suomea sekä lahden tuolla puolen. Teijon lisäksi bändissä soitti Jyri Hietapakka rummut ja Mika Rekonen basso sekä viulu!
Yksityispuolella julkaisin keväällä 2003 ensimmäisen pitkäsoitto cd-levyni "Kaunein sana". Äänitin ja miksasin sen kokonaan. Sittemmin toimin eri projekteissa, kuten esimerkiksi Marja-Liisa Kuosmasen, Marja-Leena Gröhnin tai Koillisväylä levyillä.
Kotisivut vuonna 2000.
Entisestä ambulanssista tuli
hyvä keikkabussi.
Syksyllä 2003 keksimme Markku Niirasen kanssa perustaa oma bändi. Markku oli halukas siirtymään päivätöistä luovalle alalle. Täyssoittolevyni oli saanut hieman huomiota maakuntaradiota myöten, joten bändin nimeksi tuli Markun vaatimuksesta Ismo Pentikäinen & Pelipojat. Rumpuihin tuli Henry Mikkonen ja bassoon Kalle Parviainen, rokkipojat. Vahvistimeksi minulle tuli VOIMA ja echolette-kaiku. Teimme Markun kanssa myös vähän duo-keikkoja. Keikkoja myi alkuun Markku sitten Pohjoisartistit.
Takana Henry Mikkonen Markku Niiranen ja
Kalle Parviainen edessä minä.
Ostin vanhan Mersun pakettiauton keikkabussiksi mutta laadukkaat PA-kamat ja valot. Kotisivut tuli nettiin. Saadaksemme bändin työllistymään kunnolla Markku ilmoitti sen SM-kisoihin. Siitä taas seurasi se että voittaaksemme täytyi yhtye hioa huippuunsa. Moniäänistä laulua ja tyylikkäät sovitukset. Näet muut sijat kuin voittopaikka eivät merkinneet työllistymisessä mitään. Olin aika vaativa enkä päästänyt itseäni sen enempää kuin bändiäkään helpolla. Etenimme loppukilpailuun Ylläkselle, jonne tuli bussilastillinen eli puolensataa kannattajaa mukaan! Voitimme sitten tanssibändien SMORK 2004-kisoissa Suomenmestaruus hopeaa.
Pelipojat Piazzassa Tahkolla.
Bändin toiminnan huippuhetki oli seuraavana kesänä kun esiinnyimme pankin 100v juhlissa vajaalle 2000 hengen yleisölle. Juuri ennen lavalle nousua bändi ilmoitti lopettavansa tähän keikkaan.
Markku kertoi siirtyvänsä takaisin päivätöihin ja Henry sekä Kalle keskittyivät Deestyleen jonka olivat juuri perustaneet.
Jäin pyörittämään kalliiden PA-kamojen, bussin ja sovittujen keikkojen palettia. Samalla alkoi uuden kokoonpanon rakentaminen.
Kotisivut vuonna 2005.
Tero, Pete, Panu ja minä.
Ja niin löytyikin oikein taitavat muusikot. Uusi kokoonpano oli Tero Ylisirkka basso, Petri Kainulainen rummut ja Panu Rouvinen piano sekä akustinen kitara. Harjoittelimme setit kasaan ja osallistuimme uudestaan vuoden 20051 tanssiorkestereiden Suomenmestaruuskisoihin.
Pohjois-karjalan maakuntalehden aukeamalla.
Tein samalla toista levyäni "Sileä kivi" johon sävelsin ja sanoitin kaiken. Sovituksen lisäksi äänitin ja miksasin materiaalin. Toimin vielä taloudellisena tuottajana. Bändin jäsenet soittavit levylle. Kiersimme samalla keikoilla entiseen malliin. Keikkabussi kesti onneksi hyvin keikkamatkat, mutta jouduin kyllä korjaamaan sitä keikkojen välillä usein.
Etenimme kokoonpanolla Ylläkselle tanssibändikisojen SMORK 2005 loppukilpailuun . Mukanamme oli taas bussilastillinen kannattajia ja Markku Niiranen ajoi bussia. Bändi eteni kaksipäiväisessä kisassa loppuvaiheeseen asti jossa oli viisi bändiä. Bändimme soittotaso oli noussut selkeästi edellisestä mutta niin oli kisojenkin taso. Osallistuneista bändeistä lisäksi kaksi oli aikaisempia voittajia kuten Varjokuva. Tulimme kovassa kisaasa viiden parhaimman joukkoon mikä on kyseisenä vuonna tosi hyvä saavutus.
Keikkajuliste: Takaa vasemmalta Panu Rouvinen,
Pete Kainulainen ja Tero Ylisirkka
edessä allekirjoittanut.
Bändi oli erikoisen hyvä ja kehityskelpoinen. Siitä innostuneena opettelin soittamaan lisäsoittimena mandoliinia. Jos bändi olisi saanut toimia ja hitsautua seesteisemmässä historian vaiheessa siitä olisi voinut kehittyä mitä vaan.
Yksitoista vuotta kestäneellä päätoimisella muusikkouralla oli lomat jääneet pitämättä. Nyt oli sen aika. Kilpailujen jälkeen teimme sovitut keikat. Hankkiuduin koulutukseen ja aivan uusiin kuvioihin eripuolelle Suomea. Äänitin vielä lupaamani joululevyn sekä säestin pääkaupunkiseudulla Juhani Rautiaista muutamalla keikalla. Hänen keikoilla oli kiva olla vaihteeksi taas rivimuusikkona. Muita soittajia bändissä olivat Ako Kiiski bassossa, Vesa Aaltonen rummut sekä Pekka Kuorikoski piano ja viulu. Tähän oli hyvä päättää päätoiminen soittajuus. Laitoin kitarat koteloon totaalisesti seuraaviksi muutamaksi vuodeksi.
On kyllä ollut hauskaa koota oman musiikkiuran alkutaipaletta seuraavaan tekstiin.
En tosiaan tiedä yhtään mikä ainainen polte tässä on ollut musiikkiin. Meillä ei harrastettu musiikkia kotona, eikä ollut soittimia kuten ei naapureissakaan. Ainoa mistä musiikkia tuli oli radio, joka soikin sitten aamusta iltaan. Äidilläni tyyli on muuten jatkunut tänne asti. 70-luvun alkuvuosina siellä soitettiin päivän iskelmiä ja rokkia. Radion lisäksi väylänä maailmaan oli mustavalkotelevisio josta näkyi tasan yksi kanava. Asuttiin kaukana maalla ja uudet ilmiöt ja asiat juurtuivat sinne hitaasti. Keljutti kyllä kun naapurin pojilla näkyi juuri aloittanut kakkoskanava pikkukakkosineen.
Alaluokilla koulussa oli musiikkiin erikoistunut opettaja joka rohkaisi aiheeseen. Kolmannella tai nelosluokalla tapahtui ensimmäinen solistinen esiintyminen koulun pikkujoulussa. Ennen joulua harjoiteltiin kahdestaan minulle tyystin uusi biisi "Varpunen Jouluaamuna".
Kuusijuhlaan tultiin perheittäin ja lauloin vapisevalla äänellä opettajan säestäessä urkuharmoonilla. Kuulin myöhemmin että esitys oli liikuttanut väkeä. Vielä myöhemmin tajusin että liikutus johtui jostain muusta kuin esityksen tasosta.
Kävin tuolloin nuorisoseuran talolla peli-illoissa ja siellä kuulin ensimmäisen kerran vinyyli-levarista Hurriganesien muutama vuosi aiemmin julkaisemaa Roadrunner-levyä. Soundin tiukkuus teki lähtemättömän vaikutuksen. Alkoi rumpalihaaveet kumisevine öljytynnyrirumpuineen mutta ne vaihtuivat pian kitaraan. Samalla alkoi maanitteluvaihe saada ihan oikea sähkökitara. Purkaakseni toimintatarmoa väsäsin kitaraksi ensimmäisen DIY-soittimeni.
Vitosluokalla ollessa levisi nuorisoon Rockabilly-buumi ja minäkin sain loihdittua luokkakuvaan myöhemmille ajoille muisteltavaksi vesikampauksella toteutetun kunnon elvis-tötterön. Oli kova juttu että Suosikin äänestyksessä Teddy the Tigers pesi musiikillisen herättäjäni Hurriganesin.
Ismo 11 vuotta vuonna 1979.
Sitten tuli ensimmäinen koulu-soitin nokkahuilu, jota kaikkien piti kiltista alkaa opetella soittamaan koulussa kuten aikakauden eläneet muistavat. Seuraavaksi jouluksi tilattiin kitara Anttilan postimyynnistä, mutta suuren suosion takia ne olivat loppuneet. Mikä pettymys. Lopulta äitini suostui soittimen hankintaan musiikkiliikkeestä. Tämä olikin hyvä päätös. Sieltä löytyi halpa mutta hyvin soiva Stagg "SG" kopio. Kaksi vuotta kestänyt kitaran ruinaaminen päättyi seiskaluokan kevättalvella.
Aukeama omalaatimasta"kitarakirjasta".
Alkoi innokas soiton harjoittelu, paino sanalla innokas! Olin soittimesta niin onnellinen että nukuinkin kitara vieressäni. Maailmalla levisi noihin aikoihin aivan uusi punk-aate, jonka tee-se-itse ja kuvien kumartelemattomuuden henki tuntui puhuttelevan. Viehätti ajatus että kaikilla on oikeus ilmaista itseään musiikilla riippumatta siitä miten taitava olet. Tötterö leikattiin pystytukaksi.
Punkkia seurannut uusi aalto oli aloittelevalle soittajalle mitä sopivinta perässä harjoiteltavaa tuona lyhyyenä mutta intensiivisenä ajanjaksona. Bändejä oli Sex Pistols, Pelle Miljoona - Väkivalta ja päihdeongelma, Eppu Normaali - poliisi pamputtaa, Sleepy Sleepers Takaisin Karjalaan, Ratsia, Problems ym. Kotiin saatu c-kasettisoitin oli tärkeääkin tärkeäämpi väline tuossa vaiheessa. Sliippareiden huumori nauratti kovasti, muut bändit olivat totisempia.
Ismo kevättalvella 1982.
Toki mukaan mahtui instrumental-rock standardeja 60-luvulta. Saman tien perustettiin bändi UD-80 (United Devils 1980) toteuttamaan omia biisi-ideoita. Ehkä se oli kuitenkin enimmäkseen haave bändistä, koskapa soittimena oli sähkökitara, akustinenkitara ja urut. Vahvistimena minulla oli transistori ELK. Samalla kun harjoittelin tein itselleni kitaransoiton oppikirjaa, johon merkkasin kaikki tärkeät asiat.
Suunnittelin bändille heti logon.
Syksyllä alkoi ylä-aste ja saatiin koottua jo oikea rokkibändi. Alkuun treenattiin Taskisen aitan yläkerrassa sitten Nuorisoseuran talolla. Samalla alkoi soiton opiskelu kansalaisopistossa. Opettajana oli Pekka Nyyssönen joka oli sähkökitaran soiton opettaja. Hän sai innostettua hakeutumaan konservatorioon jonne pääsin. Koska tuohon aikaan ei ollut tarjolla kuin pelkkää klasariopetusta seurasi akustisen kitaran hankinta, joten vähät säästöt ei siis mennytkään levariin ja levyihin. Jatkoin ysiluokasta opistossa samalla opettajalla ja klassisen kitaran linjalla.
Nightmare huhtikuussa 1984 kuvassa myös Reijo Oinonen.
Lisäoppia tuli Nilsiän musiikkileireiltä jossa toisena kesänä tulin valituksi oikein leiripojaksi. Keväällä soitin konsan kevätkevätjuhlassa J.A. Muron Studyn. Viimeisen tunnin jälkeen totesin peruskoulun ja klassisen opiskelun loppuvan tähän. Opettaja taisi hämmentyessään vastata hieman harkitsemattomasti. Klasarin hyödyllisyys selvisi minulle vasta myöhemmin.
Nightmaren ensimmäinen keikkailmoitus.
Tutustuin neljäntoista vanhana Jorma Laitisen kanssa. Hän oli minua useamman vuoden vanhempi ja hänellä oli vinyylisoitin ja kaikkia niitä hyviä levyjä. Tästä aukeni suora väylä maailmaan! Hänen kanssaan kuunneltiin sunnuntait levyjä kuten esimerkiksi Eric Clapton, Cream, Thin Lizzy, JJ Cale, Lynyrd Skynyrd, ZZ Top, Black Sabbath, Jimi Hendrix, Deep Purple, Van Halen, Led Zeppelin, Ted Nugent, Molly Hatcet, Blackfoot, tai Frank Marino. Oli mahtavaa että hän äänitti minulle vielä parhaat palat! Vähän myöhemmin vanhempani luottivat minut Jorman mukana Iloharjulle ja Huvikumpuun aikakauden ykkösbändejä tsekkaamaan. Myöhemmin vielä festareille maailmanluokan staroja ihmettelemään.
Hienoja bänditarroja painettiin tottakai.
Tekemäni biisi "Kauniit unelmat".
Nightmare eli lyhyen mutta kiihkeän luomisen kauden vuosina 1983-1984. Ohjelmistossa oli peräti parikymmentä sävellystäni sekä muutamia lainakappaleita Rainbow - Vielleicht Das Nachste Mal (Maybe Next Time). Ensimmäiseen kokoonpanoon kuului Jari Taskinen kitara, Hannu Keinänen basso, Helena Taskinen rummut sekä minä kitara ja laulu. Sitten Helena jäi pois ja Väinö Oinonen tuli rumpuihin ja Marco Tammes urkuihin. Syksyllä hankittiin laulukamat ja kitaraksi oli vaihtunut Washburn.
Lehtileike paikallislehti Pitäjäläisestä vuonna 1984.
Alkoi esiintymiset diskoissa, jossa soitettiin lopussa bändin kanssa. Ne olivat todella jännittävä hetki. Tuolta bändiltä ei valitettavasti jäänyt yhtään tallennetta mutta sanavihko kuitenkin. Opiston kevätjuhlassa esitin Juan Antonio Muron etydi e-minor. Lisäksi oli koulubändissä solistina ja kevätjuhlassa jännitti hirveästi esiintyä koko koululle. Tein vielä Nuoren voiman liittoon äänitteen lauluntekijänä. Sieltä Pekka Nissinen lähetti kehittävää palautetta.
Nightmaren toiminta päättyi keväällä 1984 yllättäen. Reilun puoli vuotta soitimme Hannun kanssa hard rock bändissä Bonfire. Sen muut jäsenet olivat Harri Saastamoinen kitarassa sekä Jape Ahonen rummuissa. Syksyllä soittelimme lisäksi Jarin ja Hannun kanssa mm. Sököpiuha tai The Burns nimellä Mirja-Liisa Oinosen ollessa rummuissa. Treenikämpäksi vakiintui Nuorisoseuran talon yläkerrassa sijainnut huoneisto. Olin saanut hankituksi Vox-vahvistimen.
Ryhdyimme sitten keväällä 1985 säestämään vanhempaa kaveriamme lauluntekijä Reijo Oinosta. Bändin nimeksi tuli Reijo Oinonen & Lovers. Osallistuimme bändileirille, jossa oli soittajia seutukunnasta. Reijolla oli kyllä hyviä juttuja. Minua hän tuki soittajana ja kannusti omien laulujen tekemisessä.
Syksyllä 1985 aloin soitella Hannun kanssa ja rumpuihin tuli pikkuveljeni Heikki. Olin 17 vuotias, Hannu 16 ikäinen Heikki 13 vuotta ja kaikki iloisessa Sherwoodin metsässä. Bändin nimeksi laitettiin Bengal. Kaveripiirissä hauskutettiiin itseämme mustanaamio-kerholla jonka sarjakuvahahmon kotipaikka on siis Bengalsissa. Toisekseen bändin nimi oli kuin tyhjä taulu jolle alettiin luoda sisältöä.
Taitelemani logo.
Harrastin kovasti piirtämistä tuohon aikaan joten aloin tietenkin suunnitella bändin visuaalista puolta samalla.
Ensiesiintyminen oli jo muutaman
kuukauden päästä Kaavin Iloharjulla
Bändin ohjelmisto oli osittain omaa osittain lainakappaleita. Lauloin säröäänellä josta hyvästä ääneni meni jatkuvine angiinoineen huonoon kuntoon vuosiksi. Hyvä ettei lopullisesti. Mutta hauskaa oli. Tiirinlahdessa yhden tutun soittokaverin kodin yläkerrassa äänitettiin demo 4-raita Tascamilla. "Säkkijärvi" instrumentaali oli omaa tuotantoa.
Lainoja oli esim. Ted Nugent - Cat Crash Feaver, Rolling Stonens - Honky Tonk Woman, Thin Lizzy - I'm Rocker.
Sarkastisia osattiin olla jo silloin. Kuva: Ismo Pentikäinen
Kokoonpanoksi tuli trio Hurriganesien, Peer Guntin tai Creamin tapaan. Se vaatii soittajilta enemmän kuin iso kokoonpano mutta on notkeampi toimintaan. Musiikillisea viitekehyksenä oli ZZ Top-Southern rytmiblues Lynyrd Skynyrd-meininki. Lyriikat liikkuivat nuorille poikamiehille kautta aikain tärkeissä asioissa, kuten usein tupakka-viina-naiset akselilla ja hauskan pidossa.
Biisilista keikalta.
Bändin kanssa keikkailu laajeni kauemmas kun sain ajokortin. Soittamassa kierrettiin Pohjois-Savon alueella ja Pohjois-Karjalassa. Arto Kallio-Kokko oli suureksi avuksi keikkojen järjestymisessä. Kerran meni Heikillä tarkalle kun kävi rippikoululeiriä ja ehti keikalta pystybaarista juuri konfirmaatioon. Hyvin muistaa kuinka yöllä kotiin tultua Hannun luona tehtiin aina tuhdit valkosipulileivät.
Keikkajuliste.
Keikkoja sekä harjoituksia taltioitiin ja live-nauhoja tehtiin. Kuten kellariravintolassa Nurmeksessa tai Lieksan Puustellissa vuonna 1987. Käytiin myös äänittämässä demo Suonenjoella oikein studiossa. Rumbassa tuli pyyhkeitä joka laski liidon maan pinnalle. Sen lopuksi bändi arvioitiin kehitykelpoiseksi joten toimintaa kehitettiin! Nuorisosihteeri Jouko Lehtolainen jaksoi kannustaa nuoria urhoja. Kitaraksi vaihtui Ibanez.
Hyviä tuttja tuolta ajalta (1987) on mm. Keijo Korhonen.
Nuorison taidetapahtuma 1988
Osallistuimme taidetapahtumaan josta pääsimme jatkokisoihin Leppävirralle vuonna 1988. Pääsin armeijasta lomille keikalle ja vaikka putosimme jatkosta Bengalin laulajana saatu kunniakirja lohdutti. Tämän intensiivisen kolmen vuoden jakson (1985-1988) jälkeen bändi meni tauolle jäsenten muuttaessa eripuolille Suomea.
Liityin hard rock bändiiin Bonfire Jape Ahosen (rummut) sekä Ari Ärmänen (basso ja laulu). Heidän kanssa soitin puolisen vuotta. Sitten kokeilin kaikenlaista, kuten basson soittoa Markku Niirasen tanssibändissä. Muutaman vuoden jälkeen Ari Vyörykän tultua bassoon teimme taas jonkun Bengal-keikan sekä äänitimme demon vuonna 1992.
Rumba 2/1992
Vuonna 1992 asuin Joensuussa, jossa aloin perehtyä rytmibluesista kiinnostuneena vanhaan bluesiin. Tämän aksustisen kitaramusiikin löytämiseen oli Jukka Savolaisella paljon osuutta. Innostuin musiikista niin että hankin Hannu Ohtosen kanssa katusoittoluvan jota sitten tuli käytettyä.
Bengal vuonna 2017
Palasimme jälleennäkemisen merkeissä Hannun ja Heikin kanssa Bengal-keikioille vuosina 2017 sekä 2019. Seuraavan kerran palaamme yhteen taas kun aikataulut antaa myöten. Seuraavassa lyhyt klippi Texas blues biisistä.
