Paul Adelburt Bigsby (1899–1968) oli Amerikkalainen multitaituri. Hän aloitti uransa menestyvänä kilpamoottoripyöräilijänä ja tuli sittemmin tunnetuksi moottoripyörien teknisten ratkaisuiden innovaattorina sekä muotoilijana. Paul kunnostautui myös intohimoisena harrastelijamuusikkona.
 |
| ES-295 konstruktio ja Bigsby B-6 (LH) |
Jälkeenpäin Bigsby tunnetaan kuitenkin parhaiten hänen uransa toisesta vaiheesta soitinrakentajana sekä soittimien ja eteenkin soitinlaitteistojen keksijänä ja kehittelijänä Bigsby-tuotemerkillä. True Vibrato Tailpiece on nykypäivinä kitaravibratojen stanrardi. Paulin ideoilla ovat tehneet bisnestä myös Gibson sekä Fender.
 |
| ES-355 ja Bigsby B-7 (LH) |
 |
| Les Paul sopiva Bigsby B-3 (LH) |
Paul syntyi Elginissä Illinoisissa 12. joulukuuta 1899. Pojan ollessa 11-ikäinen perhe muutti Los Angelesiin. Teini-iässä Bigsby kiinnostui moottoripyöristä. Aikaa myöten moottoripyörien rakentelusta ja ajotaidon kehittämisestä tuli Bigsbylle intohimoinen harrastus.
Ensimmäinen maailmansota päättyi noina vuosina. Kotimaahan palasi sodasta paljon levottomia nuoria miehiä. He olivat sodan traumatisoimia. Heistä monet viihtyivät moottoripyörillä tien päällä alkaen vaeltaa päämäärättömästi pitkin maata. Tärkeää oli vain pysyä liikkeessä ja nostaa kulkiessaan helvetti ilmoille.
Vaimentamattomien yksipyttyisten pärinä ja V-twinien rytmikäs staccato raikui kiihdytyskilpailuun sopivilla parkkipaikoilla, nopeuskilpailuun sopivilla kuivilla suolaisilla järvipohjilla tai kapeilla ja vaikeasti liikuttavilla mäkipoluilla. Paremmuudesta haluttiin saada selvyys.
Paul alkoi kisata muiden kanssa voittaen ensimmäisen kilpailunsa 20-vuotiaana vuonna 1019. Hänet hänet opittiin pian tuntemaan nimellä PA Bigsby. Los Angelesssa oli myös suosittu rata, jossa Indian ja Harley Davidson-pyörät ottivat mittaa toisistaan (dirt track racing)
Suosion myötä Paul avasi 1920-luvulla veljensä Carlin kanssa moottoripyöräliikkeen, PA Bigsbyn. Yrityksen avulla edistettiin samalla omaa kilpailutoimintaa.
PA Bigsby voitti Harley Davidsonilla numerolla 31 Fillmore Reliability Trialin vuonna 1927. Kilpailu alkoi Fairbanksin suuren liiketalon edestä Fourth Streetillä. Sieltä se jatkui nousuna kukkulalle ja Arundell's-joelle Sespeä pitkin. Sieltä se laskeutui alas Pole Creekin padolle, ylittäen joen yksitoista kertaa. Yksi kierros oli 4,7 mailia (7,5 km) pitkä. Muutamassa erittäin jyrkässä kohdassa rata eteni ylös mäkeä sik-sakkia.
Kilpailijat saivat ensimmäisen kierroksen suorittamiseen 28 minuuttia. Toiselle aikaa oli käytettävissä 24 minuuttia. Seuraavilla 11 kierroksella aikaa oli käytettävissä 21 minuuttia per kierros. Kisassa ajettiin siis kaikkiaan 13 kierrosta eli 98,33 km. Miinuspisteitä sai pysähtymisestä tai jalan kosketuksesta maahan. Kilpailu oli suurtapahtuma pikkukaupungille.
 |
| Kilpailijoita vuoden 1927 kilpailusta. Osallistujia oli kaikkialta Etelä-Kaliforniasta. Bigsby istuu satulassa keskellä kuvaa. Hänellä on valkoisen paidan rinnassa numero 31. |
Albert Crocker oli entinen kilpa-ajaja (1907–1909) sekä ensiluokkainen insinööri, jolla oli vuosien kokemus Thor- ja Indian-moottoripyöristä. Hän oli Indian jälleenmyyjä sekä varaosien valmistaja Coloradossa. Crocker myi Coloradon liikkeensä vuonna 1928 ja osti tilalle Freed Indian Motorcycles -moottoripyöräliikkeen Venice Boulevardilta Los Angelesissa Kaliforniassa. Sillä oli valmiiksi vakiintunut asiakaskunta.
Crocker palkkasi liikkeeseensä mekaanikoksi kaupungissa tunnetun moottoripyöräkilpailijan, 29-vuotiaan Bigsbyn. Bigsbyn lisäksi muita mekaanikkoja sekä koneistajia Albertilla oli ainoastaan Gene Rhyne ja Woody Mount. Kaikkiaan yrityksessä oli 11 työntekijää.
Moottoripyörien lisäksi Crocker Motorcycles valmisti ja myi varaosia. Asennustöiden lisänä Paul opetteli tekemään puisia valumuotteja, joita käytettiin valettaessa alumiinisia varaosia. Muotoilijana sekä piirtäjänä hän kehittyi tosi taitavaksi. Bigsby eteni työnjohtajaksi suunnitellen pyöriin monia komponentteja. Suunnittelijan ja muotintekijän erityistaito osoittautui myös Paulin koko loppu-uralla erittäin hyödylliseksi taidoksi.
Al Crocker ja Paul Bigsby esittelivät vuonna 1931 dirt track racing-kilpamoottoripyörän, joka oli rakennettu Indian 101 Scout pyörästä.
Vuonna 1933 Crocker ja Paul Bigsby kehittivät yksisylinterisen 500cc (30.50ci) OHV Speedway -pyörän vastauksena kilpailijoille. Crocker Speedway-pyörät nähtiin ensimmäistä kertaa koskaan Emeryvillen radalla 30. marraskuuta 1933. Crocker pyörällä osallistuneet voittivat kilpailun 12 alkuerästä kaikkiaan yhdeksän lähtöä!
 |
| Vuoden 1934 yksipyttyinen Crocker speedway-pyörä. |
Noina Speedway-kilpailemisen huippuvuosina useimmat Tyynenmeren rannikon parhaista ajajista vaihtoivat pyöränsä Crockeriin. Firma rakensi lopulta kaikkiaan noin kolmekymmentä speedway-pyörää.
1930-luvun puolivälissä Crocker ja Bigsby alkoivat työstää uutta, raskaan ja korkean suorituskyvyn yläventtiili Crocker V-Twin-moottoripyörää. Pyöräilijöiden kommenteja kuuntelemalla ja aikakauden ilmapiiriä aistimalla Crocker oli laskeskellut, että nopeilla retkipyörillä olisi hyvästi kysyntää. Vuonna 1936 rullasi ensimmäinen Crocker twin ulos tehtaalta.
Kun pyörä julkaistiin edes Crocker ei osannut aavistaa että Crocker "Small Tank" 61, 1000 cc Hemi-Head -mallin kysyntä olisi niin hurjaa. Tilauskirjoihin alkoi valua tilauksia paljon enenmmän kuin he pystyivät täyttämään pitkään aikaan!
Crocker Twin oli valmistuessaan maailman nopein tuotantomoottoripyörä. Bigsby sai kilpailu-uransa tärkeimmän ja samalla viimeisimmän mestaruuden 36 vuoden ikäisenä vuoden 1937 Greenhorn Endurossa!
 |
| Voittajan on helppo hymyillä. Bigsby ja Crocker "pikkutankki" Twin. |
Vuonna 1939 Crocker esitteli uuden ja parannetun mallin nimeltä Crocker "Big Tank". Kilpailu oli kiristynyt edellisen menestysmallin julkaisun jälkeen parissa vuodessa kovasti. Pienten valmistusarjojen moottoripyörien valmistaminen oli muuttunut kannattamattomaksi. Paul Bigsby lopetti työskentelyn Crockerilla 13 vuoden jälkeen vuonna 1941. Vuotta myöhemmin eli vuonna 1942 Crocker luopui moottoripyörien tuotannosta kokonaan.
Toisen maailmansodan alkaminen aiheutti pulaa kriittisistä materiaaleista. Indian ja Harley onnistuivat saamaan sopimukset Yhdysvaltain armeijan kanssa sotilasmoottoripyörien tuotannosta. Crocker sai yritykselleen sopimuksen lentokoneiden osia valmistavan Douglas Aircraftin kanssa muuttuen puolustustyöhön.
----------------
Bigsby oli ollut vuosikymmenien ajan ja jo kilpailu-urallaan innokas harrastelija basisti-kitaristi. Luontaisena Pelle-Peloton puuhailijana hän näperteli aina kitaran ja bassonsa kanssa etsien tapoja parantaa soittimia. Paul alkoi testailla kokonaan uudenaikaisen ja täysin kiinteärunkoisen (solidbody-)kitaran ideaa jo vuonna 1944. Kitaristi Les Paul teki testejä samoihin aikoihin Log-kitarallaan. Sotavuosien ajaksi Bigsby sai työtä mallien tekijänä laivaston laivojen osia valmistavasta yrityksekstä.
Bigsby rakenteli illat soittimia käsin autotallissaan valmistaen ne alusta alkaen. Mikkien valmistamiseksi hän esimerkiksi rakensi oman käämintäkoneen ompelukoneen osista.
Juhlavasti nimetty Bigsby Electric Guitar perustettiin sodan jälkeen vuonna 1946. Tuolloin olleessa lyhytaikaisessa suhteessa 47-vuotiaana Paul tuli isäksi. Ensimmäiseksi ja ainoaksi jäänyt lapsi kastettiin Maryksi.
20-luvulta aina 40-luvulle saakka Country-musiikki oli suosiossa ja aikakauden valtavirtamusiikkia soiden radiossa. Paikallinen asema vaihtoi vuonna 1945 tunnukseen KXLA ja aloitti yhtenä ensimmäisitä kokopäiväisistä kantrimusiikkiasemista. Toinen paikallinen radiokanava oli KLAC, josta lähetettiin Cliffie Stonen suosittua Hometown Jamboree-ohjelmaa. Paul meni naisystävänsä sekä Mary-lapsensa kanssa ohjelman yleisöksi.
Lähetyksessä soitettiin perheen rakastamaa Western-swingiä ja kantria. Western swing on yhdistelmä big bandia, countrya, hillbillyä ja polkkaa. Tyyli oli tuolloin suosituinta Etelä-Kaliforniassa. Paul pääsi tapaamaan lähetyspaikalla aikakauden suurimpia tähtiä sekä heidän säestysmuusikoita.
Bigsby pääsi tutustumaan myös nousevaan tähteen Merle Travikseen. Eräänä päivänä vuoden 1946 lopulla Merle ja Bigsby, jotka kumpikin olivat innokkaista motoristeja, olivat lounaalla. Soittamisen ja laulamisen lisäksi Merle oli taitava monissa muissakin asioissa. Hän mm. piirsi sarjakuvia, harrasti proosan kirjoittamista, eläinten täyttämistä ja kellojen korjausta.
 |
| Merle Travis ja Indian. |
Traviksen hahmottelemassa kitarassa oli sustainin saamiseksi kiinteä umpipuinen linnunsilmävaahterasta valmistettu runko. Tiheä ja kova puu antoi sustainia, mutta oli raskasta ja täytyi koverta ontoksi sekä peittää pleksillä. Merle oli piirtänyt rakennettavaan soittimeen kuusi vierekkäistä viritintä.
Otelautamerkeiksi Travis halusi kaulaan pelikorttien maat: hertta, risti, ruutu ja pata. Soittimeen kuului pähkinäpuusta tehtävä koristeellinen näppäilykäden "käsinoja", ja viulumainen peräkappale. Oikeasti kielet menivät kuuden metalliholkin avulla läpi rungosta. Holkkien käyttö oli uusi idea. Kolmeasentoinen ja kondensaattorilla lisätty kytkin oli myös uusi idea. Runko oli 1 1/2" paksu (ja se vakiintui myöhemmin myös Fenderillä Telecasterin paksuudeksi).
Virittimien kuusi yhdelläpuolella järjestely taas oli vanha idea. Johann Stauffer oli käyttänyt sitä jo 1800-luvun alussa Itävallassa sekä oppipoikansa Martin myöhemmin Amerikassa. Ei ole varmaa tiesikö Travis näistä, mutta Bigsby on antanut pisteet omalaatuisesta ja selkeästi Staufferista poikkeavasta lavan muotoilusta Travikselle. R.C. Allen on puolestaan esittänyt että lavan suunnitteli hänen setänsä.
 |
| Martin - Staufferin ja Bigsby. |
Traviksen piirrustuksessa kitaran lapa oli alunperin pidempi ja se teki kaarroksen virittimien puolella. Testailujen jälkeen Bigsby leikkasi sen pois ja muotoili lavan uudestaan nykyään yleisesti tunnettuun muotoon. Bigsbyn uutuusidea oli lisätä lapaan logo upottamalla. Jäjestelyllä hillittäisiin tuotemerkki-kopiointia. (Gibson otti idean pian myös käyttöön). Kitaran runkoa muokattiin myös. Siihen tehtiin Firenceläinen "terävä" leikkaus, sarvi (Florentine Cutaway).
 |
| Lapa ennen ja jälkeen muokkauksen. |
 |
| Travis Bigsby ennen lopullisia muokkauksia radiokanavan yhteiskuvassa (Travis fcebookryhmä) |
Vuoteen 1947 mennessä Paul oli uusissa naimisissa. Samaan aikaan Bigsby pääsi rakentamaan steel-kitaran Spade Cooleyn bändin Earl "Joaquin" Murphylle. Soitin oli monella tapaa edistyksellinen. Pian muut muusikot seurasivat perässä yksi toisensa jälkeen jättäen oman tilauksensa poljin steel-kitarasta. Kohta työt piti laittaa jonotuslistalle.
Vuonna 1948 Bigsby rakensi yhden ensimmäisistä poljin steel-kitaroistaan Wesley Webb "Speedy" Westille. Soitin oli edellä aikaansa. Esimerkiksi Bigsbyn laatima poljinjärjestely on vakiintunut soittimissa sittemmin standariksi.
Samana syksynä länsirannikolla päästiin ihmettelemään ensimmäistä kertaa televisiolähetyksiä, kun paikallinen KCOP-kanava aloitti Televisio-lähetystoiminnan 17. syyskuuta 1948 nimellä Lucky 13 lähetyskanavalla KLAC-TV!
Samana vuonna 1948 valmistui Merle Traviksen tilaama kitara, jota voi hyvällä syyllä pitää kaikkien kiinteärunkoisten "lankku"kitaroiden isänä. Soitin oli teknisiltä ominaisuuksiltaan kuten muotoilultaankin edistynyt. Bigsby teki kitaraista ainakin kaksi eri versiota, yksi ja kaksi mikkisen.
 |
| Bigsbyn Merle Travikselle tekemä kiinteärunkoinen kitara. |
 |
| Glen Claussenin kirjoittama juttu kitarasta. |
Noihin aikoihin on kerrottu Les Paulin, Leo Fenderin ja Paul Bigsbyn viettäneen yhdessä iltaa ottaen kuppia ja jutellen kitaroista sekä mikeistä Les Paulin luona. Bigsby teki Lesille kitaran Les Paul-nimikoidulla plektrasuojalla.
Les käytti Bigsbyn vamistamia mikkiä "How High the Moon" -kappaleen nauhoituksissa. Paulin kerrotaan sanoneen, että mikissä (taajuuksien) nouto oli onnistunut, siinä oli erittäin suuri ulostulo ja se toimi hyvin tallassa.
Vuonna 1949 Lucky 13 lähetyskanava KLAC-TV alkoi lähettää Cliffie Stonen tähdittämää Hometown Jamboree-ohjelmaa radion lisäksi myös televisiossa ja suuri yleisö pääsi ihmettelemään Bigsbyn kitaroita!
Tuohon aikaan aikakauden tähdet, kuten Les Paul ja Merle Travis tekivät lyhyitä, muutamien biisien mittaisia tallenteita. Näitä musiikkiohjelmia, alkuaikojen "musiikkivideoita" esitettiin sitten soudiesseissä.
Tallenteita esitettiin myös eri televisiokanavilla ohjelmien välissä. Merle Travikselle, Speedy" Westille tai Grady Martinille valmistetut soittimet saivat näkyvyyttä televisiossa yhä laajemmin.
Soittimien valmistajana Bigsbystä kehittyi poikkeuksellisen taitava käsityöläinen, taiteilija, innovaattori ja keksijä. Tämän kääntöpuolena Paul ei ollut kiinnostunut yhtään pitämään kirjaa töistään. Siitä johtuen on myöhemmällä ajalla ollut vaikeaa dokumentoida esimerkiksi kuinka monta kitaraa hän kaikkiaan rakensi.
Bigsby erikoistui Lap Steel ja poljin steel-kitaroihin. Sen lisäksi Paul ideoi ja valmisti useita muun tyypin soittimia. Hän teki esimerkiksi kautta aikain ensimmäisen kaksoiskaulamallin Nashvillen kitaristille Grady Martinille ja vahvistetun mandoliinin Bob Wills &Texas Playboyssakin soittaneelle Tiny Moorelle.
Bigsbyn myymälässä oli myynnissä mikrofoneja, räätälöityjä upotekoristeisia plektasuojia sekä akustisten kitaroiden Bigsby-vaihtokauloja. Merle Travis piti Bigsby-kitaransa kaulasta niin paljon, että hän pyysi Paulia korvaamaan Martin D-28 -kitaransa Bigsbyn kuusikielisellä kaulalla.
Bigsbyn valmistamia mikkejä käyttivät Hank Garland ja Merle Travis kitarassaan. Chet Atkinsin asensi D'Angelico-kitaransa myös Bigsby-mikin.
Leo Fender valmisti samasta kiinteärunkoisen kitaran aihiostaan ensin Esquire-, Broadcaster- ja lopulta Telecaster-mallin. Vuonna 1950 myyntiin tulleessa uudessa Fender Telecasterissa oli samalle puolelle lapaa sijoitetut virittimet ja Bigsbyn kitaroita kovasti muistuttanut lankku. Soitin alkoi myydä markkinoilla kuin häkä. Kopiointi aiheutti pahaa verta Bigsbyssä ja Traviksessa.
 |
| Muutoksia Fenderin lavassa |
Leo Fenderin edustamat massatuotantokitarat ei olleet Bigsbystä kovinkaan kiinnostavia. Gibsonin johtoon palkattiin juuri noihin aikoihin uudistaja Ted McCarty.
Tarina ei kerro maksoiko Gibson lankun muotoilusta kenellekkään. Joka tapauksessa se noudattaa Les Paul-kitarassa täsmälleen Bigsbyn ääriviivoja. Uskoakseni Gibson Tedin johdolla hyvitti muotoilusta sekä Bigsbylle että Travikselle, koskapa kumpikin teki koko loppu-uransa ajan yhteistyötä yhtiön kanssa.
Fenderin Prototypessä on nähtävissä yhtäläisyyttä Bigsbyyn muussakin kuin lankun paksuudessa.
Les Paul soittaa seuraavassa vuonna 1951 tallennetulla soundiesllä Les Paul numero 1 prototyyppi kitaralla. Malli tuli myyntiin vuonna 1952. Lesillä on kitarassa Bigsby-mikit.
Paul meni eteenpäin, hän keskittyi omaan näkemykseensä soittimien rakentamisessa pikku verstaassaan. Bigsbyllä oli halu tuottaa käsityönä arvokkaita ja korkealaatuisia instrumentteja. Hänestä oli hauskaa räätälöidä soittimista yksilöllisiä. Asiakkaan tarpeitaan kuunnellen, soitin kerrallaan.
Bigsbyn steel-kitaroiden, tavallisten kitaroiden ja jälkiasennusten suosio yhdistettynä siihen että hän ei halunnut kasvattaa "putiikki"yritystään johti pian kahden vuoden jonotuslistaan.
Periaatteen käsityöläinen piti tilauslistaa tasa-arvoisesti eikä hyväksynyt etuilua yhtään. Erään kantritähden tokaistua kerran -Etkö tiedä kuka minä olen? Bigsby vastasi -Mulle on ihan sama oletko vaikka Jeesus, mutta odotat vuoroasi kuten muutkin.
Vuonna 1951 Merle Travis soitti onttokoppaista kitaraa. On väitetty että siinä olisi Kay-runko ja Bigsbyn kaula. Kitaran omistaa nykyään Jack Parson. Hakemisesta huolimatta kuitenkin näyttää sille että Kay ei valmistanut vuonna 1951 kyseisen mallista kitaraa.
Sitä vastoin soitin muistuttaa hämmentävän paljon vuonna 1949 julkaistua Gibson ES-175 mallia. Japanilaiset olivat jo noihin aikoihin ketteriä kopioimaan Yhdysvaltalaisia soittimia ja uskonkin että koppa on Teiscon alihankkijan Nardan valmistama Nardan No. 100, johon Bigsby vain vaihtoi kaulan sekä kannen.
Kitaraan on lisätty samanlainen kyynärpään käsinoja ja kielien peräkappale kuin nähtiin myöhemmin kuuluisaksi tulleessa Bigsbyn Travikselle valmistamassa lankku Bigsbyssä! Videolla steel-kitaraa soittaa Speedy West ja Eddie Kirk on komppikitarassa.
Travis soitti noihin aikoihin myös Gibson L-10 -kitaraa, joka oli varustettu Kauffmanin vibratolla. Travis sekä monet muut kitaristit kuten Les Paul pitivät vibratosta, koska sillä pystyi huojuttamaan kitaran ääntä pedaaliteräskitaraa tyylitellen. Ainut ongelma vain oli, että Kauffman vei kitaran pois vireestä joka kerta kun sitä käytettiin?!
 |
| Kauffman Vibrola |
Travis toi kerran vuonna 1951 L-10:nsä Bigsbylle ja kysyi voisiko hän tehdä tälle ongelmalle jotain? Bigsby vastasi tuttuun tyylinsä "Voin kuule korjata ihan mitä tahansa." Paul huomasi saman tien kuinka huono Kauffman-vibrato oli. Korjaamisen sijaan kehitti täysin uuden vibraton!
Ensimmäisissä Bigsby-vibratoissa oli kiinteä varsi, jota ei voitu kääntää sivulle. Nykyään käytössä olevan jousen tilalla oli alussa kumitulppa. Peräkappale oli suunniteltu laskemaan tai nostamaan sävelkorkeutta yhden puoliaskeleen. Kokoonpanoon kuului talla, joka heilui edestakaisin estäen kielten hankautumisen poikki. Asiakkaat tulivat nopeasti myymälään asentamaan uuden vibraton. Ensimmäinen meni tietysti Travisille.
 |
| Superkuva: Travis, Gibson Super 400, Bigsby ja Standel |
Gibsonin tuolloinen presidentti Ted McCarty teki yksiköstä yksinoikeudella sopimuksen sillä ehdolla, että McCarty auttaisi tarkistamaan suunnittelua, jotta vibrakampi voidaan työntää sivuun silloin kun sitä ei käytetä.
Pian muut kitarayhtiöt, mukaan lukien Gretsch, halusivat uuden, vakaamman vibraton. Bigsby teki tarkistetun sopimuksen Gibsonin kanssa ja antoi heille edullisen hinnan ja rahaa McCartylle suunnitteluavusta vastineeksi ei-yksinomaisesta sopimuksesta.
Tähän mennessä suhteet Leo Fenderiin olivat palautuneet riittävän ystävälliseksi, jotta Bigsby saattoi suunnitella Telecasteriin erityisen vibraton. Se sisältyi tallamikrofonin ympäristö.
Fender esitteli vuonna 1954 Stratocasterin, jossa oli epämiellyttävästi tutun näköinen lapa ja taistelut alkoivat uudelleen. Bigsbyn oikeusjuttu kuitenkin vesittyi. Perusteluksi sanottiin että 6 viritintä yhdellä puolella oli ollut jo olemassa menneisyyden eurooppalaisissa instrumenteissa. Lavan muotoilusta ei puhuttu mitään.
Paulilla oli haave saada arvostamallaan rakennustavalla eli pieteetillä huolellisesti rakennettu, huippulaadukas vahvistin. Bigsby itse ei hallinnut riittävän laajasti elektroniikkaa vahvistimen tekemiseksi, joten vuonna 1953 hän meni paikallisen niin ikään autotalliyrittäjän Robert "Bob" C. Crooksin juttusille.
Ensimmäisen koemallin soundi ei tyydyttänyt kerrasta täysosumiin tottunutta Bigsbyä, joten hän hylkäsi koko hankkeen. Käynti ei ollut kuitenkaan hyödytön, sillä se sysäsi liikkeelle Standel-kitaravahvistimien tarinan. Samana vuonna valmistui ensimmäinen Standel vahvistin Travikselle.
Paul suunnitteli Magnatonelle kitaramallin ja jatkoi steel-kitaroiden rakentamista vielä jonkin aikaa keskittyen yhä enemmän Bigsby Vibratoon. Vuoteen 1956 mennessä hän lopetti kitaroiden valmistamisen kokonaan. Tarina kertoo, jonkun pyytäessä samanlaista kitaraa, jonka hän oli tehnyt Travisille, Bigsby oli ärähänyt: "Ei helvetti! Mene Fullertoniin ja etsi Leo Fender. Hän rakentaa sinulle sellaisen."
Tuhannet tilaukset ja massatuotannon kompromissit koettivat Paulin perfektionistista luonnetta. Vibratoliiketoiminnan lisääntyessä Bigsbyn täytyi laajentaa kauppaansa, palkata työntekijöitä ja työllistää laitteen osien tuotanto. Myös Mary-tytär oli isänsä apuna.
Vuonna 1965 Bigsbyn Vibratot olivat olleet menestyksekkäästi tuotannossa jo 14 vuotta. Bigsby oli 66-vuotias. Hän tarjosi yritystä ystävälleen Ted McCartylle. Ted oli valmis jättämään Gibsonin ja niin sovittiin kaupat. Bigsby jäi eläkkeelle. Kolmen vuoden kuluttua 7. kesäkuuta 1968 Paul Bigsby kuoli syövän murtamana.
McCarty jatkoi kasvattaen Bigsby-yhtiön liiketoimintaa aina vuoteen 1999 saakka, jolloin hän myi sen tuotteen parhaimmalle yhteistyökumppanilleen Gretsch Guitar Companylle.
Bigsbyn elämäntyöstä on julkaistu kirja Hal Leonard, The Story Of Paul Bigsby ja Andy Babiuk The Story of Paul Bigsby: Father of the Modern Electric Solidbody Guitar"
Ajan saatossa Bigsby vibratoihin on tullut saataville lisätarvikkeita, kuten esimerkiksi rullatalloja tai Vibramate ja Towner tuotteita.
