Hyvää Joulua

 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024!

Joulukattauksessa: Kitara Gibson ES-335 Antique natural dot, vahvistin Rikstone C25 ST ja kaiku Binson Echorec valmistaja T Rex.

Laiteasetukset.

Teemaan sopivasti vielä muutamia, vähän aikaa sitten kotikulmilta otettuja kuvia. Video sekä kuvat Marika.

ES-335 nauhojen hionta

 Gibsoneissa käytetään lujaa nauhamateriaalia, mutta kyllä nekin saa kulumaan kun musisoi paljon. Nauhaprofiili on korkea ja tästä johtuen nauhat ovat hiottavissa kerran tai jopa pari kertaa ennen kuin tarvitsee ryhtyä arvokkaaseen nauhanvaihtotyöhön!

Gibson kitaroiden nauhanvaihto on kalliimpaa kuin esimerkiksi Fendereissä johtuen otelaudan reunalistasta. Uudet nauhat on katkaistava määrämittaan ja muotoiltava ainakin osittain ennen vaihtamista kitaraan. Nauhojen hionta sen sijaan jää kohtuullisen hintaiseksi vaikka sen teettäisi kitarasepällä. 

Halusin tehdä hionnan itse ihan periaatteesta. Ensin poistin kielet ja löysytin kaulaa 1/4 kierrosta. Nauhat ovat kuluneet voimakkaasti kolmen ohuimman kielen alla. Kulumista oli havaittavissa aina viidenteen nauhaan saakka. Näin syvään kuluneet urat vaikuttavat jo soiton hienoviereeseen eikä musisointi ollut enää mielekästä kitaran soidessa äryttävän lähellä oikeaa virettä.

Nauha 1.

Nauha 2.

Nauha 3.

Seuraavaksi suojasin nauhavälit. Se voi tehdä esimerkiksi maalarinteipillä ja tussataan nauhat. Tussaamalla nauhat voidaan seurata työn edistymistä hallitusti. Gibson ES-335 kitaroiden radius on yleensä 12" mutta tämä on syytä varmistaa ennen hionnan aloittamista. 

Työhön sopii hyvin hiomapalkki (12" sanding block), joita on myynnissä muutamalla kympillä, tai sen voi myös valmistaa itse kuten allekirjoittanut. Hiomanauhaksi sopii esimerkiksi tarralla varustettu K320 paperi.

Usein nauhoja jo tehtaalla asennettaessa ne jäävät aavistuksen, ehkä 1/10 mm suoremmaksi kuin kaulaprofiilin kaarevuus, eli kaulan radius. Tämä on tyypillistä eikä kovin vaarallista, tilanteen voi todeta ensimmäisellä pyyhkäisyllä. 

Kitara valmiina hiontaa varten.

Nauhat ensimmäisen pyyhkäisyn jälkeen.

Uustitaan tussaus hionnan edistyessä riittävän usein ja seurataan urien tasoittumista. Hiontaa tehdän tasaisilla työnnöillä koko oteladan matkalle. Paino on pidettävä tasaisena sekä kohtuullisena. On myös tärkeää huomioida, että hiontapalkki kulkee otelaudalla suoraan.

Hiomapalkilla tehty hionta
alkaa valmistua.

Kun urat tasoittuvat, seuraavaksi tehdään hionta kostutetulla teräsvillalla (pata pata) yksitellen jokainen nauha läpikäyden. Tällä hionnalla pyöristetään nauhoihin tullutta kulmikkuutta. Teräsvillan jälkeen tehdään hionta ja syväpuhdistuskäsittely kostutetulla karhunkielellä.

Teräsvillakäsittely.

Loppuhionta tehdään kostutetulla hiomatahnalla ja puuvillarätillä nauhat yksitellen läpi käyden. Tällä käsittelyllä poistetaan viimeiset naarmut ja samalla nauhat puhdistuvat. Nauhoihin saadaan tehtyä näin lopullinen, haluttu kiilto. Lopuksi kaula öljytään ja kaularauta kiristetään takaisin alkuperäiseen tilaansa 1/4 kierrosta kireämmälle.

Hiomanauhakäsittelyn jälkeen.

Nauhat valmiina ja kaula öljyttynä

Urat ovat häpyneet.

Tämän jälkeen puhdistetaan kitaran kaula sekä lankku. Olen kiinnittänyt Bigsbyn niin ettei ylimääräisiä reikiä ole tehty lankkuun vaan kitara on tarvittaessa palautettavissa alkuperäiseen asuunsa. Kiinnittämisen apuna on alumiinista valmistamani adapteri.

Lopuksi kielet paikalleen ja soittamaan. Taas soitto maistuu tällä soittimella erittäin hyvin. Hienovire ja soitettavuus on huippuluokkaa kuten ennenkin.

Bigsby ja kielenvaihto

Jotkut ovat tuskailleet bigsbyn kielenvaihdon kanssa että on kyllä tosi vaikeaa vaihtaa kielet. Koko ajan vaan irtoaa peräkappaleesta. Työtä helpottamaan on jopa keksitty oma työkalu. Voin kertoa että ainoat työkalut mitä tarvitset löytyvät useimmalta soittajalta omasta takaa. 

Ne ovat capo ja kärkipihdit. Kärkipihdit löytyvät useimmista "monitoimityökaluista" eli kansanomaisesti leathermanista. Ensimmäiseksi tehdään taivutus kielenpäähän. Kärkipihdeillä otetaan kieli noin 3 mm puristukseen kielen päätyrullasta.

Kärkipihtien kiinnityskohta.

Seuraavaksi tehdään 90 asteen taivutus eli suorakulma. Kun katsotaan päätyrullasta läpi se osoittaa kielen suuntaan. Pujotetaan kieli tallasta peräänpäin ja Bigsby B7-mallissa ensi poikkirullan ali ja sen jälkeen yläkautta kiinnittäen kielen päätyrullan tappiin/piikkiin.

Taivutettu kielenpää.

Tämän jälkeen otetaan capo ja puristetaan kieli sen avulla esimerkiksi ensimmäiselle nauhalle. Kieli asetaan sen verran tiukalle ettei pääse irtoamaan itsestään tallan peräkappaleesta. Nyt sinulla on vapaat kädet asetella kielenpää kaikessa rauhassa viritystappiin kiinni. 

Capo on hyvä asennuskaveri.

Uskallan väittää että ennen pitkää saat tekniikan sujuvasti haltuun. Sen jälkeen tuskainen kielten vaihto Bigsby-kampiseen kitaraan vain on kaukainen muisto.  Ja kitaran kielet vaihtuu tarvittaessa nopeammin kuin vaikkapa Stratossa, jos on tarvetta kisata. 

 

Gibson ES-295 "70 vuotta" juhlavuosi 2022

Kuten niin monessa jutussa kitaroiden ja musiikin historiassa, Les Paulilla on oma osuutensa myös tämän mallin alkuvaiheissa. Elvis Presleyn uran alkuaikojen kitaristi Scotty Moore toi ES-295:n tunnetuksi suurelle yleisölle. Mallin valmistamiseksi oli suunniteltu tarvittavan aiempia Gibson malleja vähemmän käsityötä mutta tuotekehittelyn jälkeenkin ammattilaisen puusepän käsityötä tarvittiin yhä todella paljon. Tämä vaikutti edelleen soittimen hintaan.

Gibson ES-295.

50-luvulla markkinoille ilmestyivät lankkukitarat. Soittimen valmistaminen onnistui aiempaa pienemmällä taidolla. Niitä myös voitiin valmistaa teollisessa mitassa. Tämän johdosta lankkukitaroita voitiin myydä onttokoppaisia paljon edullisemmin. 

Niin ES-295 malli jäi kymmenessä vuodessa markkinat vallanneiden lankkukitaroiden jalkoihin. Siitä huolimatta mikään ei voi viedä ES-295:n asemaa perinteisten arctop-kitaroiden ja lankkukitaroiden aikakauden välissä. Malli on silta menneestä maailmasta rock'n'rolliin. Seuraavassa siis ES-295 tarina.

---------------------------

Paul oli kehitellyt sähkökitara-kehitelmää Epiphonesta, johon oli lisännyt lankun keskelle. Hän rakensi "Log"-kitaran vuonna 1940. Epiphonet olivat tuolloin vielä itsenäisen laatu-soittimia valmistaneen yhtiön kitaroita ja Les nousemassa urallaan suosioon. 

Seuraavana vuonna 1941 Les pääsi esittelemään ideaansa CMI/Gibsonilla. Tuollinen Presidentti Maurice H Berlin höhötteli "Log"-kitaraa sanoen viritelmää mikeillä varustetuksi luudaksi ja Les naurettiin yhtiöstä pihalle. 

Gibson lanseerasi yksi mikkisen ES-175 mallin Music Trades -näyttelyssä kesällä 1949, hinta 175 dollaria. Saman vuoden lokakuun Gibson Gazette kuvaili mallia seuraavasti:  Uuteen suositushintaiseen sähköiseen Es-175-Gibsoniin on lisätty suosittu ensimmäinen espanjalainen leikkaus. Tämä on täydellinen löytö edistyneille opiskelijoille sekä uusille ammattilaisille, jotka arvostavat lyhyen mittakaavan pituutta ja nopeaa soitettavuutta sekä 175 dollarin hintaa. Vaikka malli ei mahtunutkaan vielä vuoden 1950-katalogiin, nämä kitarat ovat olleet vuosikymmenien ajan Gibsonin laadun mittari. Ja vaikka ne eivät olleet olleet mitään halpoja soittimia, ne eivät silti vielä riittäneet (kuten esimerkiksi Gibson L-5) itseään vakavasti otettaville jazzmuusikolle. 

Vuonna 1950 aloitteleva kitaran valmistaja Leo Fender toi markkinoille täysin lankku-runkoisen Esquire-mallin, josta kohistiin ja joka alkoi valloittaa pian markkinoita vahvasti. Yhteys palasi Les Paulin ja Gibsonin välille, -ja tällä kertaa Gibsonin aloitteesta. Les Paul muisteli tämän jälkeisiä vuoden 1951 tapahtumia vapaasti suomennettuna:

-Mary Ford ja minä esiinnyttiin Wood Hospital-sotaveteraanisairaalassa Milwaukeessa vuonna 1951. Tämä oli Maryn kotikaupunki. Muutama vuosi aiemmin päättyneen toisen maailmansodan jäljiltä oli veteraanisairaalat täynnä sodasta palanneita haavoittuneita veteraaneja. Me kuskattiin kitaroita ja vahvistimia huoneesta toiseen. Soitin tuohon aikaan vielä Epiphone Clunker-kitaraa ja puolisoni Mary lauloi. Olimme tuolloin suosittuja. Kappaleemme soivat radiossa ja esiinnyimme myös televiossa.

-Erään veteraanin, nimeltään Dean Davis pää oli aivoleikkausoperaation jäljiltä kokonaan sideharson peitossa. Hänellä oli jätetty avoimeksi suuaukko sekä silmät. Henkilökunta tuki Davisin sängyn pystympään asentoon, joten hän saattoi nähdä meidät. Davis sanoi, minäkin olen kitaristi, mutta en koskaan enää soita, koska minun keho on halvaantunut toiselta puolelta kokonaan.

-Sanoin että on mahdollista soittaa vaikka yhdellä kädellä kuten minä tein auto-onnettomuuden jälkeen ja kun toinen käsi oli kipsattu jäykäksi. Kysyin sitten minkä laulun hän haluaisi kuulla? Hän sanoi esittäkää "Just One More Chance" joka oli vaikea F# (levyllä A) sävellajista menevä biisi. 

-Käänsin vahvarin päälle ja soitin kappaleen otelautakädellä sointuja koputtaen. Kyyneleet valuivat hänen silmistään. Laulun loputtua sanoin hänelle että pystyn teettäämään sinulle millaisen kitaran ikinä voit vain kuvitella haluavasi. Hän sanoi haluan kultaisen Archtop-kitaran.

-Huoneesta lähdettyä käytävässä lääkäri lääkäri sanoi että potilaalla on arvioitu elinaikaa mahdollisesti  viikoksi. Soitin välittömästi Gibsonin presidentille Ted Mccartylle ja sanoin tarvitsen uuden kitaran heti! Ottakaa ES-175 ja maalatkaa se kultaiseksi. Hän sanoi että soitin valmistetaan ja lähetetään saman tien sairaalaan. Eikä tarvita julkisuutta koska soitin on lahja. No, kitara valmistui ennätysnopeasti mutta Dean Davis ei saanut sitä koskaan. Hän oli kuollut pian esiintymisemme jälkeen. Hänen vaimo palautti soittimen saatesanojen kanssa. 

Les säilytti kultaista ES-175 kitaraa (sarjanro #A9196) kotonaan. Kerran hän sitten lainasi sitä eräälle ystävälleen. Soitin katosi samana yönä keikkapaikkana olleen yökerhon tulipalossa! Soitin oli stanssattu 4. joulukuuta 1951. Vaikka itse kitara katosi jäljettömiin niin malli oli luotu. Lesillä olleen soittimen lisäksi Midaksen kosketuksen sai vuoden 1952 alussa kaksi muutakin ES-175 prototyyppi-kitaraa, sarjanumerot #A10137 ja #A10474. Elettiin kuitenkin natural- ja sunburst-väristen kitaroiden maailmassa ja maalatut saatikka kullatut kitarat sen verran ennenkuulumaton ja ufo-asia ettei tämä edennyt sarjatuotantoon.. ihan vielä.

-----------------------------

Nousujohteiseen Leo Fenderin myötä Gibson oli lopulta siis muuttanut strategiaansa ja kiirehti päästäkseen kiinni lankku-kitaroiden nopeasti kasvaville markkinoille. Les Paul muisteli myöhemmin talvella 1951-1952 käymiään neuvotteluja:

M.H. Berlin kysyi minulta, mitä halusin, ja minä vastasin aivan kuin olisin harjoitellut vuorosanat.
-pursotettua kultaa! Se oli tilanteessa suurin mahdollinen pommi! Huoneessa tuli hiiren hiljaista. Myyntipäälikkö nousi seisomaan ja huusi -Se on jumalattomin väri, jonka voit valita!
Minä jatkoin: -Metallinen kulta! Se on vielä pahempaa.
Berlin sanoi: -Rauhoitu Les, miksi haluat kultaa?
-Koska kulta tarkoittaa rikkautta. Sano itse yhdellä sanalla. Kuka on paras?
Berliini sanoi: Niin, se on kulta.
Ja se oli kultaista. Uusi Les Paul -malli lisättiin virallisesti Gibson-linjaan maaliskuussa 1952.

Les Paulin häikäisevien neuvotteluiden jälkeen Gibson sisällytti tuotantoon kultaisesta lankkukitarasta myös arctop-version. Tai ES-175 mallin kultaisen version. Tuolloin näki päivänvalon mallinimike ES-295, jossa ES tulee lyhenteestä Electric Spanish ja numero mallin myyntihinnasta $295. Ensimmäiset sarjatuotantoon valmistetut ES-295 sarjanumerot olivat #A10554 ja #A10555 jotka oli päivätty 14. toukokuuta 1952, eli pari kuukautta kultaisen Les Paul-mallin ensiesittelyn jälkeen.

ES-295 oli radikaali versio ES-175 sisar-mallista. Siihen sisällytettiin piirteitä Les Paul-mallista. Arctop-runko oli 16-tuumainen, kuin ES-175:ssä. Siinä oli laminoitu kaarevaan muotoon puristettu vaahterakansi. Nauhoja oli samat 19 kappaletta, otelautamerkit parilliset suunnikkaat sekä hyvin tunnistettava Firenceläinen "terävä" leikkaus. Yhtäläisyydet loppuivat sitten tähän.

Kun 175 oli saatavana vuonna 1952 vain yhdellä P-90-mikillä, 295: ssä niitä oli kaksi. Royalite-päällystettynä ja norsunluun värisenä ne sopivat kullan värisen rungon ja kullattujen osien kanssa hyvin yhteen. (Tästä inspiroituneena Gibson vaihtoi kaksoismikityksen myös ES-175 malliin vuonna 1954). 

Mallin numero 295 tuli alkuperäisestä myyntihinnasta $295. ES-175 hintaiselle tuli kultapintaiseksi muutettuna siis peräti 68,57% hinnan kotorus! Jos korotus tuntuu kovalle, voidaan sanoa että kokeile itse maalata reunalistoitettu kitara läpeensä tyylikkäästi kultamaalilla "pikku hommana". Yksi tunnistettavimpia piirteitä ES-295 kitaroissa oli norsunluuvärinen plektrasuojus, jossa kullalla maalattu (40-luvulla luotu) ikoninen kukkakuvio.

Kukkakuvioinen plektrasuojus.

Kuten Les Paul-mallissa, ES-295:ssä oli Lesin yhdistelmä eli pitkä tallan peräkappale, jossa talla pultattiin suoraan kitaran kanteen. Les oli luonut talla/peräkappaleyhdistelmän hakiessaan lisää sustainia. Tämä muutos vaikutti merkittävästi monella tapaa soundiin. Mallia paranneltiin 1953 sivuttaispidon takia. 

Vuoden 1952 ES-175 talla.

ES-175:ssä on paljon enemmän akustista archtop-ääntä, iskevä kirkkaus, kuiva basso ja lyhyt sustain. ES-295:ssä puolestaan soundi on kovempi, paksumpi, hieman tummempi ja kestää erinomaisesti.

Vuoden 1952 Les Paul ja ES-295
kitaroissa käytetty talla.

Reunahuomautuksena nykypäivän Tune-o-matic talla ei pärjää testissäsoundiltaan alkuperäiselle vaikka intonaation tekeekin tarkemmaksi. 1952 peräkappale (trapeze tailpieces) -talla yhdistelmä kuulostaa vertailtuna alkuperäisemmältä Gibson-ääneltä. 

Lisävalinnaisena on ollut mahdollista tilata soitin tehtaalta kullatulla Bigsby vibratolla ja Tune-o-matic tallalla. Tehdasvalmisteisena on tavattu ainakin yksi soitin mustilla mikin kuorilla. Ja lisä-twistinä muutama ES-295 valmistettiin sunburstina konservatiivisille tilaajille. Eli sunburst tuplamikityksellä jo ennen kuin julkaistiin ES-175-D malli.

ES-295 esitteestä.

Les Paul muisteli varhaisia Les Paul- ja ES-295-kitaroita lämmöllä. -Kulta oli aika törkeä väri vuonna 1951. Se ei parantanut sinua yhtään - mutta sai sinut kyllä näyttämään paremmalta. Asiaa ei vielä tiedetty tuolloin mutta kultaiseksi ruiskumaalaamalla jazz-soittimesta tuli uuden musikkityylin ikoni ja kautta aikojen ensimmäinen koskaan tehty rock'n'roll-kitara!

ES-295 mainoskuvassa.

Radikaali ulkonäkö koukutti Scotty Moorea: "Kun olin laivastossa, ystävät ja minä ostimme japanilaisia kitaroita, jotka olivat niin huonoja että nauhat kuluvat loppuun kolmessa kuukaudessa, ne oli tehty varmaan oluttölkeistä, hehe. Kun pääsin laivastosta neljän vuoden palveluksen jälkeen reserviin tammikuussa 1952 sanoin että NYT ostan hyvän kitaran. Ensimmäinen asia, jonka löysin, oli Fender Esquire ja pieni Champ -vahvistin, mutta en sitten pitänyt kitaraa kovin pitkään. En vain päässyt sinuiksi sen kanssa - kitara pysyi minulle aina jotenkin etäisenä.

-Kävelin sitten kerran O.K.Houck Piano Companyn ohi Memphisissä ja näin, että siellä oli myyjä asetelemassa uutta törkeän kultaisen kiiltävää ES-295. Se oli ainoa kultainen kitara, jonka olin koskaan nähnyt. Sanoin: "Vau, se on kaunein asia, jonka olen koskaan nähnyt. Minun on saatava se!" Kitara oli luultavasti ollut esillä kaupassa vain 10 minuuttia. Vaihdoin Esquiren tähän ES-295: een (#A12290), joka oli valmistettu joko vuoden 1953 lopussa tai vuoden 1954 alussa. Soitin oli muodokkaampi, ja näyttävämpi kuin vanha Esquire.

ES-295 Gibsonin esitteessä vuonna 1955.

Scotty vaihtoi kitaraan Melita Synchro-Sonic tallan sekä Klusonin peräkappaleen. Klusonin peräkappale oli tuttu Gibson ES-125 mallista. Melitan tallaan pystyi tekemään hienosäädön, jolla sai parannettua kitaran intonaatiota. (Säädettävyydestä tuli huomattavasti alkuperäistä parempi mutta samalla ratkaisu pienensi sustainia).

Scottyn käyttämä Melita Synchro-Sonic talla.

-Minulla oli ES-295 koko Sun-records levytysten ajan pois lukien Mystery train. Kultainen ES-295 on ulkonäöltään kosminen, kuin jostain avaruudesta. Ja kaikkien mielestä se oli vain siisti. Rakastan kovasti onttoa runkoa. Minulle arctop kitaroissa soi puun ääni kun kiinteärunkoisissa taas soi vahvistimen ääni. Onttokoppaisissa soivat jazzin - ja rock and rollin - ääni. Heinäkuussa 1955 vaihdoin kultaisen ES-295: n isoon vaaleaan Gibson L-5: een O.K.Houckissa, koska meidän musiikistakin oli tullut isompaa. 

Vuosien 1952–1957 aikana valmistettiin ensimmäistä P-90 versiota ja vuonna 1955 soittimeen lisättiin kahdeskymmenes nauha. Vuonna 1958 valmistettiin ES-295 versio-II:sta kultaisilla humbucking-mikeillä. Gibsonin toimitusten mukaan ES-295-kitaroita valmistettiin yhteensä vuosien 1952-1958 aikana ainoastaan 1770 kappaletta (keskimäärin 253 kpl/vuosi)! Luultavasti näistä ainoastaan 49 kappaletta oli myöhäisempää humbucker-versiota. 

ES-295 myynti jäi jälkeen. Esimerkiksi vuonna 1957 Gibson myi kaikenlaisia ES-175-mallia 891 kappaletta ja Les Paul -mallia vakio-, deluxe- ja juniorimuodossa 4012 kappaletta. Niinpä, siisti kultainen oli siistiä ainoastaan katsojien silmissä. Fenderin futuristiseksi luonnehdittujen mallien kuten Stratocaster koko ajan kasvavan menestyksen myötä julkaistiin Futura. 

Rock'n'rollin perustamisen jälkeen lankkukitarat liittyivät porukkaan. Vuonna 1958 kaikki Buddy Hollystä Hank Marviniin ja Dick Daleen panivat rahansa Fender Stratocasteriin. Yksi ensimmäisistä Fender Straton custom-shop väreistä oli Shoreline Gold.

ES-295 vuoden 1958 esitteessä.

Vuonna 1958 Gibsonilla esiteltiin uusia avaruusmuotoiltuja lankkukitaroita kuten Flying V  ja Explorer, Samana vuonna esiteltiin myös Lesin "Log" kitaran nerokkaaseen ideaan perustuva ES-335. Mallissa yhdistettiin ensimmäistä kertaa onttokoppaisen soundi palkin avulla kiinteärunkoisen kitaroiden pienempään kiertoherkkyyteen. Muotoilussa käytettiin mikki-hiiren tunnetuksi tekemää ikonista ja ajatonta muotokieltä. Mallista tuli heti cross-over kestomenestys. 

Gibson yritti elvyttää $325 hintaiseksi tulleen ES-295: een takaisin suosioon kokeilemalla uusia värivaihtoehtoja. Gibsonin tietojen mukaan neljä ES-294: ää valmistettiin musiikkiteollisuuden näyttelyyn kesällä 1959. Kaksi soittimista oli väriltään kirsikanpunaisia ( #A30224 ja #A30225) ja kaksi Argentiinan harmaata ( #A30226 ja #A30227). Vuonna 1959 Gibsonilla oltiin sitä mieltä että ES-295: n myynnin lasku johtui kultaisesta väristä, samalla aika oli ajanut ohi muilta väreiltä. Mallin tuotanto lopetettiin. 

Kultainen arctop-kitara oli törkeää, ja vallankumouksellinen soitin, kun se esiteltiin vuonna 1952. Se ei ollut vanhahtava niin kuin L-5 ja muut Jazzlaatikot, mutta se ei myöskään ollut liian uudenaikainen lankkumalli kuten Telecaster tai Les Paul. Paras tässä musiikin murrosvaiheessa oli hankkia jotain, jossa on vähän perinteistä, mutta isommalla twangillä ja tyylikkäästi, kuten 295. Mallista tuli kokonaan uuden musiikkityylin tiennäyttäjä! Aivan kuten Brian Setzer on sanonut Gibson ES-295:a” lopulliseksi rockabilly-kitaraksi!.

Neonvalo ES-295 talon seinässä, josta kaikki alkoi
eli Sun Recordsin studio Memphisissä.

Soundia testattaessa on mainittu soittimen valtava soundi, joka liukuu vaivattomasti pehmeästä jazzista rockabillyyn, bluesiin ja rockiin: "Vaikka ES-295 on melko samanlainen kuin ohutkoppaisempi ES-225, se kuulostaa rikkaammalta, tummemmalta ja lihaksikkaammalta. Se on melkein kuin sisäänrakennettu kompressori, joka pitää kaiken koossa lisäten sustainia samalla vaimentamatta dynamiikkaa. Suurin paljastus tulee, kun käännämme Rift PR18 vahvarin 10:iin eikä hallitsemattomia kierto-ongelmia esiinny, vaikka kitara olisi noin metrin päässä kaiuttimesta. Sen sijasta saamme valtavan voimakoneen ja kykyä soittaa yliohjauksella. Kun siirrymme sooloon, ES-295 reagoi enemmän kuin ontto Les Paul Goldtop".

Gibson ES 335 Vibrola, Vibrato, Tremolo, Les Tremolo II tuning

Rakentelin muutama vuosi sitten harvinaiseen Gibson ES 335 kitaraani modifikaation jonka olin kehitellyt aiemmin Gibson Les Paul kitaraani. Tuo viritelmä oltiin huomattu sittemmin ameriikan maalla, josta videolla esiintyvä heppu antaa ymmärtää keksinnön olevan omaansa. Keksintö on kyllä Duesenbergin ja sen sijoittamisen innovaatio Gibsonin kitaraan ja vibrolan kammella  kylläkin minun. Jotain hyötyä siitä että päivämäärät on tullut laitettua talteen. Hehe.

Kaikki kunnia Bigsby:n vibratoille mutta halusin siis kokeilla jotain uutta ja laitoksesta tuli ihan toimiva.

 Vaihdoin Gibsonin rullatallan sopivaksi virityksen toimivuuden syistä. Samoin satulaksi vaihdoin luunvärisen graffitin. Nyt kitara on ollut käytössä puolisen vuotta eikä ole ollut vireen kanssa mitään ongelmia. Kiitokset Juhalle satula ja rullatallavinkistä. Sittemmin ideani on löytänyt tiensä Yhdysvaltioihin saakka.

Hauska yksityiskohta on että Rockinger Guitars kertoo Duesenbergin Les Trem II:n olevan kohtalainen. Minusta tuo pelaa ihan mainiosti. 

Duesenbergissä on kohtuullisen hinnan lisäksi hyvänä puolena se, ettei tarvitse porailla reikiä eikä tehdä muutenkaan peruuttamattomia muutoksia soittimeen. Tahi tarvitse vibramate-tyyppisiä sovituskappaleita. Ja vielä yksi hyvä puoli on kevyt paino. 

Suutarilta apua Gibson laukun kantokahvaan

Tuossa muutama päivä taakse päin Les Paulin kotelo yllätti kantokahvan hajoamisella kesken kävelyn?! Kotelo tietenkin tipahti maahan ja minä jäin ällistyneenä ihmettelemään tapausta. Onnekseen soittimelle ei käynyt kuinkaan. Tässä nähdään Amerikkalaisen laatutuotteen viimeistelyaste. Case tehdään jonkun sanoiksi vasemmalla kädellä. (Minusta on kyllä parempi sanoa huonommalla kädellä). No joka tapauksessa ei kyllä olisi odottanut moista tapahtuvaksi. Eipä siinä sitten kuin alkaa miettimään ratkaisua tapahtuneeseen.

Suutarinliike Kuopion Prismalla.

Kantokahvahan on nahkaa, joten onnistuisikohan saada suutarilta apua asiassa? Se selviää kysymällä, joten marssin lähiseudun Prisman suutarinliikkeeseen. Suutari otti työn vastaan ja totesi kahvan olevan oikeasti muovia, joka jäljittelee nahkaa ja vieläpä huonolaatuisesti?! Voihan Gibson minkä teit!

Parempi kuin aito Les Paul Case!

Viikon päästä tuli puhelimeen viestiä suutarilta että työ olisi noudettavissa. Hieman jännäsin kuinka homman on käynyt. Yllätys oli suuri kun sain kuulla että tilalla oli oikean sävyisestä oikeasta nahkasta tehty uusi kahva! Hee, tämähän on siis parempi kuin alkuperäinen! Toinen positiivinen asia oli se, että hinta oli kohtuullinen. Työ ei kustantanut kuin muutaman kympin.

Kuin alkuperäinen, vain sillä erotuksella että on parempi.

Juteltiin siinä sitten vähän ohi asian. Mieleeni tuli että minullahan on ollut jo vuodesta 1986 (hui!) lähtien käytössä suutarilla aikoinaan teettämäni hihna. Hän teki sen silloin toimittamastani mallista. Päällimmäiseksi laitettiin pehmeä miellyttäväkäyttöinen nahka ja siinäpä yksi syy että hihna on minulle edelleen ylivoimainen ykkönen!

Harvoin tulee ajatelleeksi kuinka hyvin toimiva,
tuttu kitarahihna onkaan tärkeä pointsi.

Kysyin suutarilta tehdäänkö siellä kitarahihnatilaustöitä? Hän sanoi että kyllä tilauksia otetaan vastaan (sen puitteissa mitkä vain ovat toteutettavissa).

Käsityönä tehty kitarahihna on 100% uniikki eikä samanlaista vastaan tule! Samalla tulee kannattaneeksi paikallista käsityöläistä. Eikä rahat mene monikansallisten brändien taskuun. Albert Järvinen muuten suunnitteli ja valmisti aikoinaan kitarahihnoja itselleen ja joitain myyntiinkin pienessä verstaassaan ennen kuin se iso paha rok tuli ja vei!

Mihinkäs ne minun vanhat kitarahihna-ideat on tullutkaan laitettua talteen...

Gibson ES-335

Gibsonin alku

Gibson soittimien isästä Orville H. Gibsonista (1856-1918) ei ole olemassa paljon tietoja. Hän oli lähtöisin maatilalta lähellä pikkukaupunkia Chateaugaystä. Orvillen Isä John oli tullut Englannista siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin ja äiti Amy Perusta. Orville oli yksi perheen viidestä lapsesta. Tultuaan työikäiseksi hän oli ajautunut vuosien päästä Kalamazoohon työskennellen lopulta vuonna 1885 myyjänä kenkäkaupassa. Sitten tarjoilijana ravintolassa vuonna 1893.

Orvelle H. Gibson.

Hänen toinen elämänsä oli muusikkona sekä soitinrakentaja-keksijänä, joissa hän oli itseoppinut. Muusikkona hän oli ollut arvostettu ja on kerrottu hänen toimineen lopulta johtajana Orpheus Mandolin Orchestrassa. Vaikka Gibson oli tapaillut naisia niin hänellä ei tiedetä koskaan olleen omaa perhettä. Aktiivi-soittouran jälkeen hän oli toiminut päivätyön ohella soitin-rakentajana sekä opettanut musiikkia.

Orvellen rakentama Concert tai
Alpine Zither

Hänen keksintönä oli alkaa rakentaa mandoliineja sekä kitaroita kuperakantiseksi viulun tapaan. Orville oli vasenkätinen ja siksi hän ei käyttänyt soittimissaan pleksiä. Hänen erikoiset soitin innovaatiot kuten Lyyra-kitara, Harppu-kitara ja Mandolira kokeilut herättivät ympäristössä kummastusta ja häntä oudoksuttiin koska tuohon aikaan pienellä paikkakunnalla ei ollut juuri käsitystä soittimien historiasta. Toisaalta Orvelle tiedettiin erittäin taitavaksi soitinrakentajaksi, joten tilauksia oli jonossa pitkälti. Orvillen soittimet tunnettiin Puolikuu-tähti tunnuksesta lavassa sekä erikoisesta "lyyra-mandoliini" etiketistä. Perinteiset Mandoliinit olivat tuolloin 1800-luvun lopussa kielisoittimina kaikista kysytyimpiä.

Gibsonin erikoinen "lyyra-mandoiliini" etiketti 1890-luvulla.

Vuonna 1894 hänen soitinrakentamisensa työllisti niin hyvin jotta hän jätti päivätyönsä. Gibson rakensi soittimiaan verstassa joka oli osoitteessa 104 East Main Street Kalamazoo. Toukokuun 11. päivänä 1896 Orville haki ensimmäisen ja ainoan patenttinsa US-patentti nro 598245, se julkaistiin 1. helmikuuta 1898.

Gibsonin muutama rakentama Lyyra-mandoliini,
(Erikoinen video alkaen 5:28)

Perfektionistina hänen maineensa oli kasvanut nopeasti ja kysyntää lujille sekä laadukkaille persoonallisille kuperakantisille soittimille oli enemmän kuin yksi mies ehti tuottamaan. Vuonna 1899 paikalliset liikemiehet olivat haistaneet menestyksen. He ehdottivat yrityksen perustamista. Ryhmään kuului kolme asianajajaa sekä kaksi musiikkikauppiasta. Näin Gibson Mandolin Guitar Mfg Co Ltd on perustettiin vuonna 1902. Gibson itse osti 60 yhtiön osaketta.

Gibsonin valmistama Harp-guitar vuosisadan alusta.

Sopimusehtojen mukaisesti Orville opetti palkatuille käsityöläisille soittimien valmistusta jakaen salaisuuksiaan. Erikoista oli että hänellä ei ollut perustettuun yhtiöön minkäänlaista omistajaosakkuutta. Vain toimia pelkästään neuvonantajana korvausta vastaan. Vuonna 1904 Orvelle myi yhtiölle oikeudet ainoaan omistamaansa ja haluttuun mandolin-patenttiin.

Orvellen mandoliini-patentti.

Orvellen mielenterveys oli alkanut horjua yhtiön perustamisen alku-aikojen jälkeen ja hänellä oli pitkiä hoitojaksoja vuosina 1907 ja 1909. Vuosikymmenen 1910 alussa hän muutti kotiseudulleen ollen siellä elämänsä viimeiset 7-8 vuotta.

Lloyd Loar ja Les Paul-mallia
enteilevät Orvellen suunnittelemat
mandoliinin muodot.

Lloyd Loar Allayre (1886-1943) oli monitaitoinen henkilö kuten mandoliini-soittaja, akustinen insinööri, muusikko, kirjailija tai säveltäjä. Hänen yhteistyö oli alkanut Gibson-yhtiön kanssa vuonna 1911. Lloyd oli aikansa muusikko-kuuluisuus toimien yhtiössä musiikillisena neuvonantajana. Gibsonin tehtaan toiminnan laajentuessa vuonna 1916 rakennettiin uusi tehdas Parsons Streetille Kalamazoohon Michiganissa.

Gibson-yhtiölle alun antanut Orvelle kuoli vuonna 1918 diakgnoosinaan krooninen endokardiitti. Sydämen sisäkalvon tulehdus oli saanut alkunsa sairaalassa ollessa. Hänet haudattiin 30 mailia synnyinkodistaan Morningside hautausmaalle Malonessa, ja muistona vain pieni kivi jossa "OH Gibson, 1856-1918" Kuolintodistuksessa ammatiksi on merkitty "muusikko".

Orvellen hautakivi.

Lloyd liittyi Gibson-yhtiöön virallisesti vuonna 1919. Siihen aikaan kaarevakantiset "Gibson-yhtyeet" ovat suorastaan ilmiö. Lloydin yhtiössä oloaikana kehitys meni osaltaan eteenpäin ja kitaroihin sekä mandoliineihin tulivat F-aukot. Vuoden päästä alkoi kieltolaki, salakapakat ja soittajilla lisätienestinä salakeikat. Itseään säestävät blueskitaristit työllistyivät myös.

Noin vuonna 1922 tuli Gibsoneihin säädettävän metallivahviseisen säätöraudan-patentti. Tämä mahdollisti kaulojen valmistamisen ohuemmaksi. Tulokset olivat L-5 kitaraa käyttöön vuonna 1923 ja F-5 mandoliini. Vuonna 1924 mandoliinien suosio johdossa oli väistynyt ja banjoilla soitettava musiikki oli noussut valta-asemaan. Yhtiön nimeksi muuttui lyhyesti Gbson Inc. Samana vuonna päättyi Loydin 5-vuotinen Gibson-yhteistyö.

Gibson Super 400

Vuonna 1926 esiteltiin ensimmäiset kitaroiden Flat Top-mallit. 1930-luvulle tultaessa kitaroiden suosio oli ohittanut banjon kaikista suosituimpana kielisoittimena. Kolmen vuoden päästä päättyi kieltolaki. Suurin kilpailija Gibson inc. yhtiölle oli hyvin menestynyt soitinvalmistaja Epiphone. Tällä vuosikymmenellä Gibson julkaisi monia merkittäviä soittimia kuten Hawajin-kitara sekä kiraroiden L-sarja esiteltiin. Suurin uutuus varmasti oli Super Grand Auditorium kokoinen Super 400. Sen hinta oli tähtitieteellinen 400 US $ joka yksinkertaisesti johti soittimen nimeen Super 400. Tunnetut muusikot kuten Charlie Christian auttoivat Gibsonin tunnettuutta.

Ted McCarty-kausi, omistaja CMI

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1944 Chicago Musical Instruments (CMI) osti Gibson-yhtiön ja myyntiosasto siirtyi Chicagoon tuotannon sekä suunnittelun jäädessä Kalamazoon. Neljän vuoden päästä Ted McCarty liittyi huonoon kuntoon pääseeseen yhtiöön. Hänestä tuli yhtiön presidentti kahden vuoden päästä vuonna 1950. Hänen kuudentoidsta vuoden kausi yhtiössä oli menestyksekäs ja kehityksellisesti edistyksellinen. Gibsonia oltiin pilkattu vanhanaikaiseksi ja kankeaksi yhtiöksi. Ja nyt koitti suunnan muutos.

Ted McCarty

Tedin aikana yhtiössä aloitettiin uuden keksinnön, lankkukitaroiden valmistaminen. Ensimmäinen Les Paul malli julkaistiin vuonna 1952. Hänen johdossaan kehitettiin Tune-O-Matic talla, humbuck-mikrofonit Explorer, Flying V, Moderne, SG, Firebird kitaramallit ja Gibson vahvistimia (tuotannossa 1936-1966).
Leo Fenderiä ja McCartyä yhdisti se seikka etteivät he kumpikaan soittaneet kitaraa. He olivat molemmat koulutukseltaan insinöörejä ja puhuivat kitaristien kanssa paljon saadakseen selville, mistä nämä olivat kiinnostuneita. On sanottu että Les Paul-malli oli tallaa vaille valmis Tedin luomus. Jonka tallan keksintöversio sekin tuli patentoiduksi myöhemmin McCartyn nimiin. Kuuluisa muusikko-keksijä Les puolestaan sai rojalteja nimensä käyttämisestä mallissa. Lisäksi muusikko sitoutui soittamaan jatkossa julkisesti vain nimikkomalliaan.

Vuonna 1957 Gibsonin merkin omistaja CMI osti pahimman kilpailijan ja Gibsonia suuremman Epiphonen. Tämä perinteikäs akustisten soittimien valmistaja oli ajautunut talousongelmiin muutettuaan Philadelphiaan. Näin Epiphone toiminta sulautettiin Gibsonin kanssa saman katon alle Kalamazoohon.

Les Paul ja hänen Epiphonesta 1930-luvulla
tuunaamansa keksintö "log" vuoden 1977
Guitar Playerissä.

Levytysten moniraita-tallennuksen ja lähi-mikrofonitekniikan keksinyt Epiphonen soittimista tunnettu muusikko Les Paul oli esitellyt vuosia aiemmin Epiphonelle ideansa "Log" kitarasta. Se oli akustinen kitara, johon oli laitettu mikrofonit sisältävä lankku keskelle. Myöhempina vuosina keksintöä jalostettiin eteenpäin jossa Tedin osastolla se keksittiin sarjatuotettavaksi.

Uusi ES-335 malli 

Vuonna 1958 oltiin onnistuttu yhdistämään lankkukitaran sekä akustisen kitaran parhaat puolet toimivaksi kokonaisuudeksi. Näin julkaistiin ES-335 malli jonka nimi tulee "sähköinen espanjalainenkitara" lyhenteestä. Kautta aikain Ensimmäinen puoliakustinen kitara oli syntynyt. Epiphone-merkille tuli tästä soittimesta sisar-malli Sheraton. ES-335 oli menestys joka on pysynyt tuotannossa yhtä mittaa nykypäiviin asti. Lähivuosina on tulossa täyteen 50 vuotta ensimmäisen ES-335 valmistumisesta! Voisi siis sanoa varsin kestävää desingiä! Yksi ensimmäisiä mallin käyttäjiä oli tunnettu Chuck Berry.

Chuck Berry ES-345 ja
"ankka-kävely" vuonna 1958.

Kitaraan tuli ontot sivut ja keskelle lankku. Näin soittimeeseen saatiin hyvä akustinen sointi sekä vahvistettuna pitkään soiva soundi joka ei ollut kiertoherkkä. Kaarevat kannet olivat höyryllä muotoon prässättyä vaahteraviilua. Nykyään mallista pidetään halutuimpina vuosina 1958-1964 valmistettuja kitaroita rajallisen kappalemäärän takia. Soittimesta kehittyi varsinainen cross-over instrumentti koska se kelpasi Jazzin, Progen, Rockin tai Bluesin soittajille.

Britit tekivät 1960-luvun alussa musiikillisen invaasion Amerikkaan ja valkoiset mustaa bluesia opetelleet britti-pojat nousivat siitä maailmanlaajuiseen suosioon. Satelliitit, tuo uusi keksintö yhdisti maat ja mantereet. Musiikkisuuntauksista tuli kansainvälisiä! Gibsonille kehityi ES-335 mallista hitti aina Hangosta Honoluluun. Kysyntää oli enemmän kuin siihen pystyttiin vastaamaan! Kahden vuoden päästä vuonna 1966 McCarty sai houkuttelevan tarjouksen ostaa Bigsby-yhtiön osuuksista toisen puolen ja hän siirtyi sinne.

Järvisellä ja minulla on yksi suuri esikuva.
Clapton Es-335 vuosina 1965-1968.

On erikoista ja ehkä koskaan ei tiedetä miksi Clapton luopui totaalisesti hänet maineeseen auttaneista Gibson soittimista vuonna 1968. Ehkä kilpailija teki paremman tarjouksen tai Gibsonilla oltiin tultu pöyhkeiksi? Kuka tietää. Kuitenkin 1960-luku oli 335:n kulta-aikaa. Blues-legenda B.B. Kingillä olli muunmuoassa käytössä ES-malli vuonna 1969 ja samana vuonna ECL Industries Inc. osti Chicago Musical Instrumentsin (CMI) ja tuotemerkki Gibson Inc. säilytettiin edelleen.

CMI-kausi, omistaja ECL

Japanilaiset olivat tehneet maailmanlaajuisen invaasion puolestaan budjetti-soittimien valmistajina. Samalla kitaransoittoharrastus kasvoi maailmalla räjähdymäisesti. Heillä oli uusi tarkka CNC-ohjattu massatuotantokalusto sekä edullinen työvoima. Vastaavasti Amerikkalaisilla oli vanhettunut, paljon käsityötä vaativa ja epätarkka kalusto samalla kun käsityön hinta oli karkaamassa ulottumattomiin. Huono yhtälö Amerikkalaisten kannalta eikä suuren kasvun mukanaan tuoma pöyhkeys auttanut yhtään. Useat perinteikkäät merkit kuten Harmony, Kay tai National joutuivat lopettamaan toimintansa. Jäljelle jääville koitti tiukat sopeutumisen ja selviämisen ajat. Oltiin siirrytty soitinvalmistuksessa käsityöstä mittatarkkaan massateollisuuteen. Ehkä soittimien valmistus oli kautta aikain teollistuneista käsityöläisammateista viimeisin?

Jukka Tolonen ja Es-335 vuonna 1972.
Soolosoitin myös "Paratiisi"-kappaleessa. 

Epiphone-tuotanto tietoineen siirtyi Kalazoosta vuonna 1970 Japaniin ja Matsumoku Company-tehtaan valmistamaksi. Tehtaalla oli loppunut sodan jälkeen suurasiakkaan Singerin tilaus sen siirryttyä halvempaan Filippiineille. Näin Matsumokulla oltiin siirrytty rohkeasti soittimiin. 1960-luvulla hankittiin uudet massatuotantolinjat. Alihankintana valmistettiin tilaajien sarjoja useille tuotemerkeille kuten Aria, Ibanez tai Epiphone.

Norlin-kausi, omistaja ECL

Vuonna 1973 koitti öljykriisi ja vuoden päästä ilmoitettiin CMIstä että Norlin ohjaa jatkossa merkkiä Gibson Inc. Kauko-itään siirretty Epiphone saattoi olla Gibsoninkin pelastus. Keksittiin että sama yhtiö voi seisoa kahdella jalallaan kahdella mantereella.

ES-334 Norlin.

Ensinnäkin on "huippu"-merkki joka on kallis, viimeisen päälle valmistettu tuote. Lisäksi sille kuuluu paljon pääomaa kuluttava suunnittelu-osasto. Toisaalla on "melkein"-merkki joka on hinnaltaan lähempänä budjetti-luokkaa. Laadultaan se on melkein yhtä hyvä ja hyödyntää huippumerkin suunnitteluhedelmiä. Myynnin ollessa määrällisesti suurta.

"Matsumoku" Epiphone Sheraton.

Tätä saman omistajan "huippu" ja "melkein" menestys-konseptia on myöhemmin toteutettu kaupan alalla yleisemminkin. Vaikkapa markettien omana halpa-merkkinä "Euroshopper" tai "Rainbow". Taikka autoissa "Skoda" joka on melkein "Wolkswagen". Norlinin menestys-ideaa hyödynsi seikkailujensa jälkeen myös kilpailija "Fender" "Squier"-merkillään.

Suuri esikuvani Pekka "Albert" Järvinen
vuonna 1974 sekä varitone-versio ES-355 TDSV Vibrola!

Norlin-kautta on kritisoitu voimakkaasti mutta se rakensi esim. uuden ajanmukaisilla CNC-koneilla varustetun tehtaan Nashvilleen Tennesseen vuonna 1974. Sen jälkeen valmistetuissa Gibsoneissa saavutettiin itämaiden kopioiden mittatarkkuus käsityöläisyyden sopeutuessa uuteen ajan henkeen. Laatu parani kun lopetettiin lisäksi tarvikkeissa nuukailu. Kymmenen vuoden päästä Gibson virallisesti sulki Kalamazoon vanhan tehtaan.

Vuonna 1975 Amerikassa nostettiin oikeusjuttu, jossa oli vastakkain Norlin (Gibsonin tytäryhtiö) vastaan Elger ( Hoshino Gakki - Ibanez Amerikan yhtiö). Norlin syytti Gibsonin lavan muotoilun kopioimisesta. Asia sovittiin tuomioistuimen ulkopuolella ja tämän jälkeen Japanilainen muotoilu siirtyi selvästi omakseen. Vuoden 1978 jälkeen klassikkomallien täyskopioita ei enää tavattu.

Aidon merkin tunnistettava tavaramerkki "viikset"
sama juttu kuin "Fazerin sininen" tai "Coca-cola"

Euroopan perukoilla Suomessa ei ollut Amerikkalaisia käsityötaidon näytteitä kitaroita yksinkertaisesti saatavilla 60-luvulla ja nuoriso rakensi soittimensa itse kanskoulujen käsityötunneilla. Japanilaisten soitinten vyöryessä maahan säätäjille ja trimmaajille riitti töitä. 70-luvulla Amerikkalaisista soittimista Suomeen ylsivät jo kauas hävitettävät "maanantai"-painokset, joista riitti virittäjille lisähommia. Jotkut näistä sepistä jäivät alalle pysyvämminkin pyörittämiään pientä soitinteollisuutta mutta ala on kovasti kilpailtu. Lisäksi soittimien rakennus on erittäin mielenkiintoinen harrastus.

Jari Kujalan 335 näkemys.

Soitinrakentajana on vaikea erottua joukosta ja keksiä uutta. Niinpä monet kitaranrakentajat rakentavat jo kerran keksittyjä malleja.

Joe Perry - Aerosmith 1980-luvulla.

Nykypäivään juontava kausi

Niin sanotun Super-Strato kasari-muodin tultua vuonna 1986 Norlinilla todettiin ettei soitinrakennusteollisuus ole kannattavaa bisnestä. Se myi yhtiön kolmen liikemiehen ryhmälle jotka ovat: H. Juszkiewicz, D. Berryman ja G. Zebrowski. Pian sen jälkeen Gibson tuotemerkki alkoi elpyä aiemmasta. Uudet kasvot eivät olleet ryvettyneet Gibson-tehtaan työntekijöiden silmissä. Epiphone tuotanto siirrettiin halvempaan Koreaan. Uuteen desingiin ei ole tarvinnut uhrata voimavaroja konservatiivistakin konservatiivisimmille muusikoille. Toki erilaisia kokeita on aikaa myöten suoritettu. Vuonna 1989 Gibson avasi tehtaan akustisten teräskielisten kitaroiden valmistamiseksi Bozemaniin Montanaan.

Olen pienestä lähtien haaveillut saavani laitetuksi itselleni kitaroiden alkuperäiset klassikkomallit ja blondi Gibson ES-335 oli ollut toivelistalla pitkään. Vuonna 2010 haave viimein toteutui ja instrumentti Antique Natural sävyisenä löytyi Englannista. Suomessa näitä varsinkin vasurina ei ole yksinkertaisesti saatavilla.

Musiikki-ikonit Les Paul ja Albert King sekä 335 variantti
(345 varitone ilman f-aukkoja"Lucille")
uudella vuosituhannella.

Tuunasin soittimeeni Vintage-henkisen Vibrola-kammen joka hyvästä toiminnasta huolimatta vaihtui myöhemmin Bigsby B-7:n. Mikit päivitin Lollartroneihin. Täytyy sanoa että 335 haaveen toteutumisesta huolimatta huuma on säilynyt.

Lyyra on palannut Gibsoneihin
Vibrolassa 100 vuoden jälkeen.