sunnuntai 26. heinäkuuta 2026

Myötätuuleen

Julkaistiin juuri Pelipojat bändin kanssa Myötätuuleen levy. Vajaa pari vuotta sitten saimme ajatuksen että tehdään täysipitkä levy, missä olisi monipuolinen kattaus bändin ohjelmasta! Se toteutettaisiin myös niin, että levyllä bändin soundi olisi sama kuin keikalla. Silloin tuotos olisi ikään kuin ajan dokumentti, mitä olisi hauska myös muistella tulevaisuudessa. Sähköisten palveluiden lisäksi tästä haluttiin ottaa painos fyysisesti Cd-levynä esimerkiksi keikoilla saataville. 

Myötätuuleen levy on saatavilla CD:nä 
sekä sähköisiltä alustoilta.

Laulunkirjoittajat on tarjonneet minulle paljon lauluja, joista valittiin meille toimivat. Päädyimme sitten lopputulokseen missä olisi puolet uusia ennen julkaisemattomia kappaleita ja toinen puoli klassikkosävelmiä olemassa olevasta keikkaohjelmistosta. 

Uusista ja ennen julkaisemattomista kappaleista on nostettava erikseen esille Topi Kärjen ennen julkaisematon kappale "Kahvilassa" Timo Jokisen sanoilla. Oli suuri kunnia päästä toteuttamaan tällaista harvinaisuutta. Tuotatovaiheessa laulun sähköisestä nimestä oli jostain syystä pudonnut h-kirjain, ja se onkin levyn ainut tekninen ns. puute. Ehkä se osoittautuu lopulta kauneuspilkuksi.

Uusien biisien sävellajien, tempojen ja sovitusten kanssa meni oma aikansa mietiskellessä ja nuotittaessa. Oma prosessi oli sitten kokeilla tehtyjä ratkaisuja käytännössä ja hakea parhaiten toimivaa ja soivaa lopputulosta. Samalla käytiin keikoilla ja suoriuduttiin muista velvoitteista. Niinpä kaikkineen tätä työstettiin toista vuotta.

CD:n takakansi.

Valittu toimintamalli saattoi olla hyväkin koskapa kokonaisuudesta tuli ainakin omasta mielestä kaikin puolin tasapainoisen ja yhtenäisen oloinen. 

Omasta takaa löytyi studiotekniikkaa ja tuotantokokemusta, niin materiaali tarvittiin ulkoistaa vasta masterointivaiheessa kesäkuun alussa. Graafisiin töihin tarvittiin tällä kertaa myös ulkoista apua. 

Tämän jälkeen aikaa meni tuskastuttavasti sähköisten kanavien lisenssioinnin odottelussa. Pari viikkoa tuntui kamalan pitkälle odottaa. Yhden kappaleen kohdalla jouduttiin veivaamaan erityisesti ennen kuin kaikki tarvittavat asiat olivat kohdallaan. Tässä pitää antaa kiitokset NCB:lle, sieltä tuli CD-luvat reippasti. Kyllä, niin onhan siinä CD-levyssä jotain nostalgista ja paljon porukoilla on vielä soittimia autoissa.


Laulujen kirjoittajien lisäksi kiitokset kaikille yhteistyötahoille. Suurin kiitos kuitenkin kuuluu tämän projektin toteutuksen mahdollistajalle Suomisolarille!


Kirjallisuutta

Lukaisin kevättalvella Wolfram Eilenbergerin kirjoittaman kolmiosaisen sarjan 1900-luvun filosofeista. Jokaisessa osassa käydään Wolframin mielestä neljä valitun ajanjakson merkittävää filosofia ja seuraillaan heidän filosofisia ulostuloja kyseisenä aikana.

Wolfram Eilenbergerin kolmiosainen
kolonaisuus 1900-luvun Keski-
Eurooppalaisista filosofeista.

Ensimmäinen osa on nimeltään Taikurien aika ja tarkastelee ajanjaksoa vuosina 1919-1929. Mukana ovat Ludwig Wittgenstein, Walter BenjaminErnst Cassirer ja Martin Heidegger.

Toisessa Vapauden tuli-nimisessä kirjassa on pelkästään naisia. Ajatus on hyvä. Kirja keskittyy ajanjaksoihin vuosina 1933-1943. Tarkastelussa ovat Simone de Beauvoir, Hannah ArendtSimone Weil ja Ayn Rand.

Kolmas kirja on nimetty (saksan kielessä Geister der Gegenwart. Die letzten Jahre der Philosophie und der Beginn einer neuen Aufklärung 1948–1984.) monitulkintaisesti. Näistä kolmesta vaihtoehdosta suomennettuna nimeksi on valittu Nykyisyyden haamuja. Tässä kirjassa tarkastellaan vuosien 1948-1984 aikana seuraavaa neljää filosofia. He ovat Theodor W. AdornoPaul FeyerabendThomas Mannin oppilas Susan Sontag sekä Michel Foucault.

Ykkösosa etenee jäsennellyn luontevasti tunnettujen ajattelijoiden seurassa. Sarjan toisessa kirjassa Saksalainen Eilenberger pohtii eettisen ajattelun ja moraalin kysymyksiä juutalaisaiheen sekä toisen maailmansodan myllerryksissä. Kolmas osa kuvastaa ajattelun pirstaloitumista ja hähmäisemmäksi muuttumista kohti nykyaikaa tultaessa. 

Kohti nykyaikaa tultaessa on Filosofiaa pyritty tieteellistämään, jolloin se vakoidaan formaaliin. Niin se menettää tähän astisen vapautensa. Filosofisen ajattelun hukkuessa yhä tarkentuvaan fragtaaliin itse pääasia unohtuu! Kuten vanhastaan tunnettua, niin filosofia on se kyselevä ihmettelijä dogmien ja tieteiden välisellä suolla ja jos se hakeutuu jompaan kumpaan leiriin, niin se menettää vanhan positionsa! 

Eilenbergerin trilogia päättyy enteellisesti (!?) samaan vuoteen kuin George Orwellin Nineteen Eighty-Four. Henkilökohtaisesti minusta tarinankerronta oli tylsää ja jaariteltiin tyhjänpäiväisyyksien äärellä kirjojen paksuuden lisäämiseksi. Eteenkin viimeisessä osassa. Muuta perustetta en näin äkkiä keksi. Lisätyt sivut ei tuottaneet lisäarvoa ainakaan minulle. Vertailuksi esimerkkinä Bertrand Russelin kooste filosofisista ajattelijoista aikojen alusta 1900-luvun alkuun on paljon jäsennellympää ja mukaansa tempaavampaa saaden pohdiskelemaan asioita aiheen parissa pitempäänkin.

--------------

Lukaisin sitten tuossa kesäloman lopettamispäivän kunniaksi Hu Anyanin kirjoittaman Pikalähettinä Pekingissä. Tämän noin 300 sivuisen kovakantisen laitoksen teksti oli sujuvaa, joten sen lukaisi päivässä. Kannatti jonottaa kirjastoon puoli vuotta. Kirja herätti enemmän ajatuksia kuin Wolframin edellä mainittu trilogia yhteensä. 

Niin, ehkäpä oppiarvojen yhä lisääntyessä ja rakenteiden kasvaessa olisi tervehdyttävää niin yksilöille kuin organisaatioille vaihtaa välillä näkökulmaa ruohonjuuritasolle.

Hu Anyan Pikalähettinä Pekingissä.