torstai 16. joulukuuta 2021

Sigirin Ukko - Shigir Idol - Шигирский идол

Maailman vanhin tunnettu, 12 100 vuotta sitten (ybp) valmistettu Šigirin puuveistos eli Šigirin puuidoli (Shigir Idol, Шигирский идол) täyttää ehdottomasti idolin määritelmän. Sen valmistamiseksi on aikanaan nähty tosi paljon vaivaa ja se on ollut varmasti yhteisönsä ihailun, arvostuksen ja/tai jopa palvonnan kohde. Tämä alunperin viisimetrinen, yhdestä puusta valmistettu veistos (tai toteemi) on valmistettu lehtikuusesta. Sigirin Ukko on kiinnostava myös siksi että Suomalais-Ugrilaisten esi-isät elivät veistoksen valmistamisen aikoihin samoilla seuduilla. 

1800-luvun puolessa välissä Shigirin turvesuolla Keski-Uralin itärinteeltä sijaitsi avolouhos.  Kullankaivajat kaivoivat esiin kreivi Aleksei Aleksandrovitš Stenbock-Fermorin mailla sijainneeta kaivokselta myös erilaisia ​​esihistoriallisia esineitä. Niitä oli valmistettu sarvesta, luusta, puusta, kivestä tai savesta. Vuosien myötä esiin tuli lisää löydöksiä. 

Lähellä Kalatan kylää (nyk. Kirovgrad ) ja noin 80 km Jekaterinburgista luoteeseen Chigir järven aueella sijainneesta kaivoksesta löydettiin  24. tammikuuta vuonna 1890 neljän metrin syvyydestä veistos. Kappaleiksi murtunut teos purettiin kymmeneen osaan. Nykypäivänä avolouhoksen löytöpaikka on tulvinut ja saavuttamattomissa.

Chigir järvi (Чигирское озеро).

Kreivi lahjoitti löydökset paikalliselle Uralin luonnontieteiden ystävien seuralle (UOLE). Professori DI Lobanov yhdisti palasia yhteen saaden aikaan 2,8 metriä korkean veistoksen. Käsillä varustettu hahmo seisoi vitsikkäästi jalat ristissä. Se koottiin veistoksen kappaleista sattumanvaraisesti. Jotkin hahmon osat eivät olleet yhteydessä toisiinsa ja puolet fragmenteista jätettiin rekonstruktiossa kokonaan käyttämättä. Malli oli museossa esillä yli kaksikymmentä vuotta.

Rekonstruktio nro 1.

Vuonna 1914 arkeologi Vladimir Jakovlevich Tolmachev suoritti jälleenrakennuksen tieteellisiin menetelmiin pohjautuen. Rekonstruktiossa hän käytti kaikkia veistoksen fragmentteja. V. Ya.Tolmachevin mukaan idoli oli vähintään 5,3 metriä korkea hahmo, jolla oli kookas veistoksellinen pää, lankkumainen runko sekä pitkäksi kartioksi veistetty alaosa. 

Rekonstruktio nro 2.

Vallankumouksen jälkeisen ajan Neuvostovenäjällä ei arvostettu veistosta ja se oli pakattuna varastossa. Seitsemänkymmenen vuoden säiytyksen aikana veistoksen rungon alaosasta katosi iso osa palasia tuntemattomista syystä. Mahdollisesti katoaminen oli tapahtunut jo vallankumouksen vuosina. Nykyään idolin korkeus on 3,4 metriä. Kadonneet palaset keskeltä kapenevaan pohjaan voidaan arvioida vain Tolmachevin piirrosluonnoksen perusteella. Kadonneen osan kokonaispituus on 1,95 m.

Vuonna 1997 havaittiin, että idolin pinta alkoi murentua, ja se päätettiin säilyttää. Sitä ennen päätettiin tehdä puun sisäkerroksista otettujen näytteiden radiohiilianalyysi Venäjän tiedeakatemiassa Moskovassa ja Pietarissa. Se antoi veistoksen iäksi noin 9500 vuotta. Tulos aiheutti tiedemaailmassa sensaation.

Vuonna 2015 tehtiin uusi mittaus Heidelberg yliopistossa Saksassa. Tämä analyysi antoi iäksi 11 ​​500 vuotta. Kyseessä olisi siten kautta aikain vanhin tunnettu puuveistos. Shigirin Ukon läheltä löydetty koristeltu sarvi antaa samaan ajoituksen. Veistoksen kuvioita tunnetaan jääkauden päättymisen ajoilta. Se tukee myös tehtyä havaintoa. Ilmastollisesti tuolloin muututtiin pleistoseenistä holoseeniin, jolloin esimerkiksi golf-virta käynnistyi. Holoseenistä alkoi ilmastollisesti nykyisen kaltainen ajanjakso.

Vuonna 2021 Göttingen yliopiston (Saksa) tutkijat julkaisivat AMS-tulokset esittäen veistoksen iäksi noin 12 100 vuotta. Tuloksen mukaan teos olisi valmistettu juuri viimeisimmän jääkauden lopussa. Tuohon aikaan alueella liikkui suur-riistaa pyytäneitten metsästäjä-keräilijöiden lisäksi esimerkiksi mammutteja, villihevosia, jättiläispeuroja, naaleja sekä luolaleijonia.

Mammutti by Thomas Quine 

Tehdyt radiohiiliajoitukset tukevat yhteisesti käsitystä siitä että Shigirin Idolli on Mesoliittinen kauden alusta. Samalla se on esimerkiksi yli 6000 vuotta vanhempi kuin Stonehenge ja yli kaksi kertaa vanhempi kuin Egyptin pyramidit! Orgaanisesta aineesta valmistettu teos muistuttaa iältään ja ulkonäöltään, turkkilaisen Göbekli Tepen kiviveistoksia. Göbekli Tepe on usein mainittu ihmiskunnan historian ensimmäisinä monumentaalisina rituaalirakenteina. Viimeisimpien mittausten tulosten mukaan Shigir Idol olisi tätäkin vanhempi! 

Luonto oli järjestänyt ainutlaatuisen aikakapselin säilöessään veistoksen vuosituhansien ajaksi suohon. Jos Venäläiset osasivat kadottaa löydettyään osan veistoksesta, niin Suomessa ei edes tiedetä mitä kaikkea on kadotettu soita kuivattaessa. Kuivatettu suo ei enää säilö orgaanista materiaalia vaan hajottaa ne.

Tuosta tulikin mieleen että tietämistä on sanottu olevan neljää lajia. 1. Ei tiedä, mitä ei tiedä. 2. Tietää, mitä ei tiedä. 3. Luulee että tietää ja 4. Tietää että tietää. Mitä kauempana historiassa liikutaan sitä varmemmin myös tiedemiehet liikkuvat ensimmäisessä kolmessa luokassa

Onneksi tieteilyyn on rakennettu itseään korjaava takaisinkytkentä. Kun tiedettynä pidetystä asiasta esitetään aukottomasti ja kattavasti perustellen uusi tieto, otetaan se käyttöön.

Sigirin Ukko on alkuperäisessä muodossaan ollut on vähintään 5,3 metriä veistos. Se on veistetty yhden kypsään ikään ehtineen lehtikuuksen sydänpuusta. Lehtikuusen lahonkestävyys on siis tunnettu jo tuolloin. Vuonna 2014 tutkijat laskivat vuosirenkaista veistoksessa käytetyn puun iäksi 159 vuotta. 

Konekäännöksen mukaan: "Ensimmäiset 18 rengasta ovat huomattavasti kapeampia kuin muut, mikä viittaa vaikeisiin olosuhteisiin puun varhaisessa kasvuvaiheessa, mahdollisesti lähellä olevien puiden takia. Noin 20 vuoden iässä puun kasvu vakiintui ja tasainen kasvuvaihe kesti 60 vuoteen asti. Seuraavalla jaksolla havaitaan epävakaa kasvuvauhti. 30 vuoden aikana merkittävät laskut osoittavat toistuvia vaikeita ilmasto-oloja, jotka luultavasti olivat vaikeita myös metsästäjä-keräilijöille". 

"Keskimääräinen vuotuinen kasvuvauhti 2,49 mm on huomattavasti alhaisempi kuin nykyinen (esimerkiksi Etelä-Uralin subalpiinivyöhykkeen keskimääräinen vuotuinen kasvuvauhti on 9,89 mm ), renkaiden leveys vaihtelee myös vähemmän kuin nykyaikaisissa näytteissä. 

Veistoksen yläpään niukat kasvuvuodet vastaavat veistoksen ala-osaan, josta näytteet otettiin. Tämä havainto on todistaa veistoksen kaikkien palasten kuulumisesta yhteen ja samaan puunrunkoon". 

Vuosirenkaiden- sekä tunnetun ilmaston perusteella tutkijat ovat pystyneet selvittämään puiden sijoittumista esihistorialliseen aikaan. Tiettävästi tämän veistoksen vuosirenkaita ei ole vertailtu aikakauden ilmasto-oloihin.

Veistoksen pää on suuri ja sen takaosa on siististi pyöristetty. Kasvojen ilme on ikään kuin yllättynyt. Syvältä katsovat silmät ovat ilmeikkäät. Silmäkulmat ovat ulkonevat, litistynyt nenä ja hieman avoin huolellisesti pyöristetty suu. Nenästä korviin kulkevat poikkiraidat kuvaten mahdollisesti tatuointeja. 

Pujopartainen Sigirin Ukko - Shigir Idol - Шигирский идол.

Veistoksen lankkumainen runko on kauttaaltaan peitetty kaiverruksilla. Siksak-kalanruotokoriste kiertyy koko pituudella. Vartalon yläosassa sekä edessä että takana kulkee vaakasuuntaiset ja vinot raidat. Päähän suuntautuvia hartioita, kylkiluita ja lapaluita esitetään myös kalanruoto-kuviolla. Veistoksen ala-osa on kartio ja pohjassa on syvennys, ikäänkuin erottamassa jalkoja toisistaan.

Yleisesti ottaen veistos oli suunniteltu ja valmistettu erittäin huolellisesti, vaikkakin lehtikuusi puumateriaalina ei ollut kiitollisin työstettävä. Rungossa näkyy jälkiä lukuisista sälöistä sekä oksista. Rungon tasaiset sivut on tehty terävästi teroitetulla kiillotetulla piikivestä valmistetulla kovelokirveellä, jossa oli suora terä. 

Työssä käytettiin tämän lisäksi ainakin kahta piikivestä valmistettua talttaa. Ensimmäisessä oli 2–3 cm leveä terä ja toisen terä oli 4–5 cm leveä. Terän kärjen toinen sivu oli kaareva, kuin lusikka. 

Talttauksen kuviointia.

Veistoksen kumpikin pää pää on leikattu vinosti muotoillulla taltalla, jossa on leveä, heikosti kovero terä. Koveron taltan valmistaminen sekä pyöreän muodon luominen ovat vaatineet erityistaitoja. On esitetty että talttaamisessa käytettiin majavan alaleuan etuhampaita.

Sigirin Ukon pää ja vartalon palanen.

Mesoliittisestä kaudesta käytetään usein nimitystä (mesoliittinen) kivikausi. Useat alkuperäiskulttuurit, kuten esimerkiksi aboriginaalit eskimot, intiaanit tai saamelaiset saattoivat elää "kivikauden" kultturissa lähelle nykyaikaa. Terminä "kivikausi" on niin entisten- kuin myöhäisempienkin aikojen alkuperäiskansojen elämäntyyliä leimaava ja alentava käsite, josta kyllä pitäisi vähitellen päästä eroon. Voi hyvin nähdä, että noissa kulttureissa on sydämen viisaus ja esimerkiksi luontosuhde ollut paljon edellä nykyajan "korkeakulttuureita". Toki on heidänkin kilvessä oma tahransa. Jääkauden jälkeen ihmiskunnalla on ollut osuus megafaunan katoamiseen.

---------------------------

Veistoksen löytymisestä alkaen on pohdittu sen käyttöä ja esillelaittoa. On huomattava että veistos oli korkea mutta varsin ohut. Leveyden ja korkeuden suhde oli noin 1:20. Se tarkoittaa sitä, että teos oli altis rikkoontumaan. Sitä ei ole ollut helppo asettaa pystyyn ja laskea alas. On myös havaittu että teoksen alaosassa ei ole merkkejä lahoamisesta, joka on niin ikään hämmentänyt tutkijoita. 

Ehkä Sigirin Ukko sidottiin puuhun tai pyvääseen? Vai asetettiinko se kiviseen kartiokuoppaan ja ainoastaan juhlamenojen ajaksi? Veistoksen pohjassa olevaa koloa on arveltu erottamaan jalat toisistaan. Voisiko sillä olla käytännöllisenpi tarkoitus. Entä jos kolo oliki tarkoitettu vivulle tai köydelle, jolla patsas saatiin irroitettua kartiokolostaan hallitusti? 

On saatu myös selville että veistos on ollut käytössä korkeintaan muutamien vuosikymmenten ajan. Jos veistosta säilytettiin pituusasennossa, olisiko äkillinen vedennousu ja lössimaan kulkeutuminen voinut haudata sen seuraavan kymmenen tuhannen vuoden ajaksi ja myöhemmin löydettäväksi?

Sigirin Ukko.

Veistoksen suurimman arvoituksen kuitenkin luovat siinä olevat kuviot. Huipulla olevan pään lisäksi teoksesta löytyy useita kasvoilla varustettuja hahmoja. Hahmojen piirteet vaikuttavat aluksi kaavamaisesti laadituilta, osa luurankotyylisesti esitettynä. Tarkemmin tarkasteltaessa jokaisella heistä on havaittavissa oma yksilöllinen luonteensa. 

V.Ya. Tolmachev laski veistoksesta kaikkiaan viisi hahmoa. Hahmoista kolme on edessä ja kaksi veistoksen takana. Vuonna 2003 Svetlana Savtšenko havaitsi lisäksi kuudennen naamion vartalon takaa. Vuoden 2014 tutkimuksissa löydettiin seitsemäs, vaurioitunut naamio. Tämän lisäksi ehdotettiin, että hahmoja on mahdollisesti enemmän. Idolin ruumiissa on "sokeita pisteitä".

Toteemista löydettyjä kasvokuvia
vuoden 2014 laskennassa.

Keitä tai mitä nämä hahmot sitten ovat? Aikojen saatossa tutkijat ovat esittäneet aiheeseen lukuisia erilaisia ​​päätemiään ja ehdotuksia. Kieltämättä hahmot saavat mielikuvituksen liikkeelle. Ovatko nämä maailman luomiseen osallistuneiden hahmojen symboleja? Muodostavatko hahmot ikään kuin pystyyn luodun universumin? Onko hahmoja oltava juuri 7 kappaletta? Kuvataanko tässä kolmikerroksista maailmaa? Onko veistos tarkoitettu antamaan seuraajilleen jotain erityistä voimaa, taikakalu? Onko tämä maailmanpylväs, universaali elämänpuu, tai maailmanpuu?
Ehkä kysymyksiin ei saada koskaan vastauksia.

Sen sijaan tiedetään että jääkauden eli myöhäispaleoliittisen kauden lopussa oli mielenkiintoinen nuorempi dryas-kausi. Patsaan valmistusajankohta sijoittuu nuoremman dyas-kauden loppuun. Kauden lopussa oli myös valtava Baltian jääjärven purkaustulva. Sen jälkeen alkoi ilmastollisesti nykyisenkaltainen holoseeni jakso.

Venäläisiä tutkijoita kovasti askarruttava kysymys on myös, onko idoli "paikallisten perinteiden" tuote vai oliko se joidenkin Uralin poikki vaeltaneiden lukuisten heimojen veistämä? Ehkä heidän pitäisi ensin pitäisi määritellä mitä mainitsemansa käsitteet tarkoittavat.

Mikäli veisoksen ikänä pidetään 12100 vuotta, siihen aikaan seudulla vaikutti Kostjonkin kulttuuri. Jääkauden päättyessä se alkoi kehittyä mm. Swidryn, sittemmin Kundan kulttuuriksi. Kulttuurien on otaksuttu puhuneen suomalais-ugrilaista kieltä. Haploryhmä N-M178 (Y-DNA) jälkipolvet ovat eläneet Uralin seudulla tuohon aikaan useiden tuhansien vuosien ajan. Puhutaanko heidän kohdallaan Uralin poikki vaeltaneesta heimosta vai paikallisen perinteiden tuotteiden valmistajista? 

Nykypäivän (Itä-)Suomessa ja Balttiassa N-M178 on hyvin yleinen haploryhmä. Suomesta on tavattu myös samantyylistä veistoksia. Toistaiseksi vanhin tiedossa oleva Pohjankurun puujumalainen on tosin arvioitu olevan paljon myöhäisemmältä ajalta eli 7000 vuoden takaa.

Pohjankurun puujumalainen.

--------------------

Shigir-idoli on kirjailtu universaaleilla kuvioilla. Symboleita ja joitain hahmoja tarkastelemalla voidaan ehkä yrittää tavoittaa veistoksen "sanomaa". 

Ylimmäisenä on ohutkaulainen Sigir-hahmo. Onko tämä yhteisön pääjumaluus? Voi hyvin kuvitella keskikesän juhlaa, jossa aurinko muodostaa veistoksen pään ympärille sädekehää. Yläviistoon katsottaessa teoksen kasvojen ilme näyttää entistäkin jylhemmältä. Veistokselle on voitu myös lisätä julien ajaksi esimerkiksi päähine tai kaulassa liehuva nauha. Aamun aurinko muodostaa veistokselle ohuen ohuen varjon, joka leviää keskipäivällä täyteen mittaansa kunnes iltaa kohti taas kapenee näkymättömiin.

1. Sigir-hahmo.


Natiivi Amerikkalainen1800-luvun lopulta
vastaavanlaisella rintakoristeella varustettuna.

Järjestyksessään toinen hahmo on verhoiltu kauttaaltaan siksak-kuviolla. Esittääkö hän yhteisön shamaania? Siksak-kuvio on ikiaikainen, eräs vanhimmista ihmiskunnan symboleista. Eittämättä kuviossa on voimakkaasti latautunut merkitys. Siksak-kuvio on voinut tarkoittaa vahvasti hyvä tai vahvasti pahaa. Mieleen tulee käärmeenpalvonta, jossa käärmeitä pidettään pyhinä ja kunnioitettavina olioina. Käärmeen myrkky ja lääke ovat saman asian kaksi eri puolta. Kokonaisuutta saatettiin ymmärtää tuolloin nykyistä paremmin.

Uskomuksissa ja taikuudessa käärmeiden merkitys on eläimistä suurin. Käärmet on esitetty enne-eläiminä, toteemieläiminä ja falloksen vertauskuvina. Ne ovat liittyneet hedelmällisyyskulttiin ja haudan vartijoihin. Ihmisen sielu matkalla tuonelaan on saatettu esittää käärmeenä. Nahkan luominen myös vertautuu uudestisyntymiseen. 

2. Käärme-hahmo.

Kalliomaalauksissa "siksak-kuviot ja muutamat metamorfoosiset hahmot, joissa on sekä ihmisen että eläimen piirteitä nk. teriantrooppihahmot, voidaan tulkita transsin eri vaiheidenkuvauksina (Lahelma 2001:2-21). Kivikäs (1997:44-45) puolestaan esittää, että siksak-kuvio saattaa olla tulkittavissa mm. käärmeeksi tai salamaksi. Pentikäisen (1995:89) mukaan käärme ja sitä symboloiva siksak -kuvio ovat yleisiä myös saamelaisrummuissa, joissa niiden sijainti Aution (2000:198) mukaan viittaa hyvään onneen ja menestymiseen. Nämä em. kuviot on todettu universaaleiksi silmän sisäisiksi malleiksi, joita on nähtävissä mm. muuntuneissa tajunnantiloissa. Tällainen tila on saavutettavissa esim. erilaisten huumaavien aineiden kautta. Myös migreeniä sairastavat näkevät samantyyppisiä kuvioita esim. sahalaitaisia siksak-viivoja". 


Käärmeitä on saatettu pitää myös elättikäärmeinä. Siksak-kuviolla on käärmeelle itselleen kolme käytännöllistä tehtävää. Se maastouttaa eläimen, havaittuna varoittaa ja paetessaan aiheuttaa näköharhan saalistajalle. 

Veistoksen järjestyksessään kolmannella hahmolla lähtee säteet päästä. Hahmon lukeutuu niin sanottuihin aurinkopäisiin jumaluuksiin. Heitä on kuvattu eri aikakausina eri tavoin. Veistoksen vasemman puoleisessa kyljessä kulkeva vinoraidoitus muuttuu tässä kohtaa siksak kuvioksi. Oikeassa kyljessä kulkeva siksak kuvio päättyy tähän hahmoon. Veistoksen takapuolella vastapäätä aurinkopää-hahmoa on vaurioitunut ja seitsemäntenä löydetty siksak kuviosta kalanruotoon muuttuva hahmo.

Aurinkopää-hahmo.

Idea ilmentyy seudulla vielä tuhansia vuosia myöhäisemmässä Suomalais-Ugrilaisen metallurgien permian pronssivaluissa ensimmäisen vuosituhannen puolivälissä.

Paljon myöhäisemmän pronssikauden
permiläisiä aurinkojumaluuksia

Neljännellä hahmolla on kalanruoto päässä sekä veistoksen takapuolella viidentenä löydetty naishahmo, joka palautuu vielä muinaisempaan menneisyyteen. Naishahmolle on kuvattu kasvojen lisäksi selkäranka. Lonkkia korostetaan kolmella vaakaviivalla. Polvet ovat koukussa ja jalkojen välistä putoaa pisteitä, jolla kuvataan luultavasti naista. 

Kalanruotopää sekä nainen

Vastaavaa esitystä ei ole tavattu juuri mistään muualta. Hieman yllättäen näin piirretty nainen on löydetty vähintään tuhat vuotta vanhemmasta, ehkä 15 000 vanhasta luolamaalauksesta Etelä-Uralin Ignatievskajasta luolan takaosasta.

Viimeisenä veistoksessa on vasemmalla idolin ruumin "sokea piste" jossa siis mahdollinen siksak-vartaloinen hahmo. Veistoksen takana kuudentena löydetty ja osin vaurioitunut kalanruotoinen hahmo. Kalanruoto on esihistoriallisen ajan yleisimpiä symboleja. Kuvio toistuu tärkeissä yhteyksissä vielä pitkästi historiallisella ajalla. Kantaosan päässä on myös nähtävissä kolo.

"Sokea piste" sekä kalanruoto-hahmo.

Olisi hauskaa joskus veistää veistoksesta kopio tai pienoismalli ihmeteltäväksi. Ehkäpä sille vielä liikenee aikaa muilta mielenkiintoisilta harrastustuksilta. 

Sigirin ukko antaa venäläisellä Шигирский идол hakusanalla paljon tuloksia niin kuvina kuin teksteinä. Veistosta säilytetään nykyään Sverdlovskin paikallismuseossa, jos joskus tulee käyntiä Venäjällä niin tässäpä ykköskohde.

tiistai 16. marraskuuta 2021

Päättymättömän nauhakasetin historia sekä Hipac ja PlayTape-kasetit

Päättymättömän nauhakasetin patentti

Yhdysvaltalainen musiikkitekniikan keksijä Bernard Cousino sai loputtoman nauhan idean vuonna 1952 patentoi sen numerolla pat US2804401A. Tähän keksintöön pohjautuen luotiin 1/4" päättymättömän nauhan Audio Vendor-kasetti. 

Bernard Cousinon
patentti US2804401A

Fidelipac

George Eash kehitteli idean pohjalta vuonna 1954 1/4" nauhalla toteutetun kahden raidan Fidelipac (tai käytetty myös nimitystä NAB cartridge)-patruunan. Vuosikymmenien ajan nämä kasetit toimivat lukuisien yhdysvaltalaisten radiokanavien toistomusiikin, kuten ohjelmien tunnussävelmien tallennusalustana. 

Päättymättömän nauhan
Fidelipac -patruuna.

Stereo-Pak

Vuonna 1963 Earl William "Madman" Muntz jatkojalosti 1/4" nauhaa käyttäneeseen patruunaan neljä raitaa. Samalla hän lisäsi siihen painotelan. Kasetti sai kauppanimen Muntz Stereo-Pak. 

Stereo 8

Parin vuoden kuluttua Bill Lear julkaisi tähän ideaan pohjautuneen 8-track tape (kauppanimi Stereo 8) kahdeksan kappaleen kasetin, joka julkaistiin vuonna 1965. Stereo 8 kaseteista tuli Yhdysvalloissa nopeasti suosittu tallennusformaatti esimerkiksi autosoittimena ja radiolähetystoiminnassa, jossa sitä käytettiin yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Päättymättömän nauhan
Stereo 8 kasetti.

PlayTape

Vuonna 1966 Frank Stanton julkaisi 1/8 tuuman (3,2 mm) käyttäneen kahden raidan PlayTape-kasetin. Tuote luotiin kilpailemaan Stereo Pak ja Stereo 8-kasettien kanssa. Kilpailijoitansa selkeästi pienikokoisempana ja heppokäyttöisenä PlayTape-kasetti alkoi menestyä markkinoilla hyvin. Vuonna 1968 aloitettiin valmistaa PlayTape autosoittimia.

Frank Stanton.

Musiikkia yhdelle kasetille sopi 8-24 minuuttia. Valittavissa toistoon oli kaksi monotettua kanavaa tai yksi stereo. Alihankintana Japanissa edullisesti valmistettuja PlayTape-soittimia myytiin Yhdysvalloissa Sears-ketjun kaupoissa ($19,95). Siellä oli saatavilla vaihtoehtoisesti laadukkaampia MGM ($29,95) soittimia. 

Playtape-kasetti.

PlayTapen suosituksi tuloon Yhdysvalloissa vaikutti suuresti pienikokoiset ja paristokäyttöiset soittimet. Pian jakelusopimuksia oli 28 maahan Euroopasta Aasiaan ja Autraaliaan. 

Tähän asti kuluttajat olivat pystyneet kuuntelemaan musiikkia kannettevissa laitteista ainoastaan matkaradioista. Itse valittua mielimusiikkia voitiin nyt kuunnella ensimmäistä kertaa historiassa missä tahansa. Haluamansa musiikin kuuntelemiseksi ei tarvinnut enää vaivalloista töpseliä, painavaa kelanauhuria tai autoa! 

Sears vuoden 1967 joulukuvastosta.

Kannettavien PlayTape soittimien kanssa musiikin kuuntelusta tuli helppoa ja sitä pystyi tekemään ihan missä ja koska tahansa huvitti! Ennen kaikkea nuoriso otti tämän uuden keksinnön omakseen. 

Samalla alkoi nuorisomusiikkikulttuurin ja markkinan räjähdyksenomainen kasvu. Vuonna 1967 alkaen Pepsi alkoi myydä PlayTape -soittimia 12,95 dollarilla, mikä tuplasi näiden laitteiden myynnin.


Myös kasetit valmistettiin (edullisesti) alihankintana Japanissa ja niille luotiin väritunnistusjärjestelmä, josta pystyi erottamaan kasetin pituuden:

  • Punainen RED HOT SINGLE vastasi 45 kierrostt/min. singleä, hinta 1 dollaria, 2 raitaa, 6 min.
  • Musta EXTENDED PLAY 4 kappaleen EP: tä 1,49 dollaria,  4 raitaa, 12 min.
  • Valkoinen LONG PLAY 8 kappaleen LP 2,98 dollaria, 8 raitaa, 24 min.
  • Sininen lasten albumit KIDDIE TAPE 1,00–1,50 dollaria,  12 min laulua tai puhetta
  • Harmaa keskustelu ja opetus GENERAL INFORMATION SERIES 1,00–1,50 dollaria.
Kasettien värit.

PlayTape Mail Call

Patentin omistanut Stantoin möi idean myös Smith Corona (SCM) kirjoituskone-yhtiölle, joka lähti rohkeasti hakemaan uusia markkinoita PlayTape Mail Call-äänikirjeiden formaatilla. 

Mail Call kirje.

Liikeideana oli vaivalloisen kirjoittamisen asemasta puhua kasetille terveiset ja postittaa kasetti vastaanottajalle. Hanke ei onnistunut kaupallisesti. Monet muistavat vastaavalla idealla Suomen postin 80-luvulla toteuttaman c-kasetti äänikirje-idean, jossa tyhjiä kasetteja sekä kuljetuspusseja sai ostaa postista. 

PlayTape Dictaphone

60-luvun lopulla valmistettiin muutamien vuosien ajan Playtape-mitoituksella  toimistotarvikemyyntiin Dictaphone-tuotemerkin puhelinvastaaja- sanelukonenauhoja.Tuolloin Dictaphonessa elettiin siirtymävaiheessa bell-rumpu(sanelu)koneista magneettinauhalaitteisiin. Myöhemmin 70-luvun lopussa Dictaphonen omistajaksi tuli Pitney Bowes ja Dictaphone-vastaajiin Norelcon edustamat c-kasetit.

Kuusikymmentä-luvun lopulla Yhdysvaltalaisten Stereo-Pak ja Stero 8 pääsivät mukaan kilpailuun julkaisemillaan kannettavilla laitteilla ja autosoittimilla. PlayTapen kanssa kilpaili yhä vahvemmin myös Hollannista alkanut Philipsin 0,8 tuuman (3,81 mm) nauhaa käyttävä C-kasetti-formaatti. C-kasetit alkoivat yleistyä PlayTapea vahvemmin. PlayTape-tuotanto lopetettiin Yhdysvalloissa ja se lisenssoitiin Japaniin. 

Philipsin C-kasetti vei voiton
PlayTapelta.

Hipac

Vuoden 1971 elokuussa Japanilaisten musiikkilaitevalmistajien yhteisyritys alkoi tuottaa kuluttajamarkkinoille PlayTapen lisenssillä (c-kasetin) 3,81 mm levyistä nauhaa käyttänyttä HiPac-kasetteja sekä laitteita. Kasetille mahtui enimmillään musiikkia 60 min nauhanopeudella 4.88 cm sekunnissa tai 30 minuuttia nopeudella 9,5 cm/min. Nauhoja valmistivat Sony, Fuji Film, Hitachi/Maxwell, ja TDK.

"Uusi, pieni Hipac-kasetti".

Pioneerin johtamaan ryhmään kuului Hitachi, Mitsui Bussan Denki Hambai, Sharp, Clarion, Nippon Columbia ja Tokio Shibaura Electric, Toshiba Musical Industries, Apollon Music Industrial, Funai Electric, Kodansha, Mitsubishi Eletric ja Sanyo Eletric eli suuri osa Japanilaisista soitinlaiteyrityksistä. 

Tuossa vaiheessa c-kasetin lopullinen menestys ei ollut vielä ollenkaan varmaa ja Stereo 8 oli maailman suurimmalla kuluttajamarkkinalla Yhdysvalloissa johtoasemassa. Stereo 8 nauhaa pienempään Hipac kasetin menestykseen uskottiin siksi lujasti. Japanilaisilla oli vahva tahto luoda Hipac-formaatista maailmanlaajuinen standardi!

Hipac-kasetissa oli jaettu neljä ääniraitaa kahteen stereo-ohjelmaan. Hipac-kasetteja käytettiin myös esimerkiksi Melos ja Univox nauhakaikulaitteissa. Recording Tape HD 5000 ja HP 407-kasetteja valmistettiin Apollon yhtiön nimissä.

Japanilaisilla 50- ja 60- luvuilla ollut mahtava talouskasvu mutta uusi liikeidea Hipac joutui alusta alkaen kovien haasteiden eteen. Myös ajoitus osoittautui vääräksi. Vuonna 1971 dollari joutui devalvoiduksi aiheuttaen Japanin viennille suuria ongelmia. C-kasetti valtasi markkinoita koko ajan vahvemmin. Vuonna 1973 koittanut öljykriisi johdatti Japanin talouden lopulta pahimpaan talouskriisiin sitten toisen maailmansodan. Maailman menestykseksi suunniteltu (lisenssillä valmistettu) Hipac-formaatti lopetettiin vähin äänin vuonna 1973

Pyrkiessään c-kasetilla maailmanlaajuiseksi standariksi Phillipsin c-kasetti kilpaili myös Saksalaisten Grundigin ja Telefunkenin valmistaman DC International-kasetin kanssa. Niinpä se tarvitsi Japanilaisten tukea, jolloin Sony painosti Phillipsiä luovuttamaan c-kasetin valmistuslisenssin ilmaiseksi. Näin Japanilaiset laitevalmistajat ryhmittyivät nopeasti joukolla Eurooppalaisen c-kasetin taakse. 

Päättymättömän nauhan kasettien valmistus päättyi siis (Yhdysvaltalaisten) keskinäisen kilpailuun, lisenssimaksuihin ja epäonniseen ajoitukseen. Jos suhdanteet olisivat olleet toiset, saattaisimme tänä päivänä kummastella päättymättömän nauhan kasettien asemasta c-kasetteja. 

Hipac näkymät "paranevat".

70-luvun alussa valmistetut Hipac-vaihtokasettivarastot ovat loppuneet jo vuosia sitten. Melos ja Univox-kaikujen soundia on laitteiden vaatimattomasta rakenteesta huolimatta pidetty nauhakompression ja soundinsa puolesta ensiluokkaisina. Jo pelkkä etuaste parantaa soundia. Niinpä laitteita halutaan pitää käytössä edelleen. Kasettien saatavuuden heikentyessä ja hintojen noustessa luotu korvaavia nauhajärjestelyjä. 

Dictaphone-vastaajan sekä Mail Call-kasetin lisäksi myös Playtape-kasetista pystyy saamaan muokkaamalla toimivan vaihtopatruunan. Apollon HD 5000-kaseteille on lisäksi tarjolla useita eri korjauspalveluita sekä varaosia. Sormistaan näppärän on mahdollista kunnostaa kasetti itse.

Hipac- ja PlayTape-kasettien huolto

Näytän seuraavassa yleisimmin saatavilla olevan Apollon Record Tape sekä PlayTape -kasetin käyttöönottokunnostuksen Melos nauhakaikuun. 

PlayTape sekä Hipac-kasetti.

Kasetit ovat mitoitukseltaan hyvin pitkälle identtisiä. PlayTape-kasetista on mahdollista tehdä helposti hyvin toimiva vaihtokasetti. Tarvitset ainoastaan viilaa. Viilaamalla kasettipesästä kohoke PlayTape sekä Hipac-kasetti sopivat jatkossa Melos-kaikuun täydellisesti. 

Kasettipesän olake, joka hiotaan pois.
 
Seuraavaksi roskien poisto imurilla sekä pyyhintä kostutetulla paperilla. Tämän jälkeen avataan kansi leikkaamalla paperi mattoveitsellä sekä avataan Hipac-kasetista pieni ristipäinen taustaruuvi. 


Kummassakin kasetissa, niiden etupuolella on (Phillips) ristipääruuvi kansipaperin alla keskellä. Sijainti löytyy tunnuselemalla. Hipac-kasetista lisäksi vapautetaan  kiekon lukitus sitä varten tehdyllä koukulla. 

Hipac-kasetin taustapuolen ruuvi
sekä koukun sijainti.

Tämän jälkeen irrotetaan kansi varovasti longistaen. Puhdistetaan kasetista irtonainen lika sekä lika myös nauharullasta. Kokeillaan varovasti nauhakiekon liikkuminen ja jousen toiminta. 

Tärkein työvaihe on irroittaa vanhat padit sekä kiinnitysliimat, puhdistaa alue ja liimata tilalle uudet padit. Jos nauha on esimerkiksi purkautunut sen pystyy kelaamaan takaisin nauhakiekolle.

Kasetin osat.

Tämän jälkeen kansi pannaan kiinni. Uutta c-kasetin nauhaa tarvitaan 15 metriä. Potentiometrin ollessa puolessa välissä eli asennossa viisi nauhanopeus on 10 cm/min.  Silloin yhden nauhakierroksen tekemisessä menee aikaa 2.5 minuuttia.

Paras nauhatyyppi kaikukäyttöön on type I normal bias kasettinauha. Myös Type I:n nauhoilla on keskinäisiä eroja. Jotkut ovat liian liukkaita ja toiset rypistyy tai rispaantuvat reunasta helposti. 

Kokeilujeni perusteella Sony HF ja TDK D, eli samat yhtiöt jotka toimittivat alkuperäisiä Hipac-kasettinauhoja ovat hyviä nauhakaikunauhoja. Netistä kasetteja löytyy myyntipalstoilta ja on myös olemassa kasettien omia myyntipalstoja. Alkuperäinen nauhatyyppi on ollut nykyaikaisia hieman paksumpaa ja nauhan voiteluun niissä on lisätty graffittia.

Testattavia nauhoja.

Mikäli nauhan tarvitsee vaihtaa kokonaan se tehdään seuravasti. Ensin tehdään teline, jossa c-kasetti sekä Hipac saadaan pysymään pystyssä, samalla korkeudella ja peräkkäin. Hipacin nauhakiekko on vapautettu koukulla. Kädet ei saa olla hikiset ja nauhaa on kosketeltava vain sen verran kuin on pakko. 

Katkaistaan kummankin kasetin nauha ja liitetään se c-kasetista Hipackiin. Liitokseen on saatavilla omaa teippiä ja liitostyövälineitä. Teipin liittäminen onnistuu myös ilman blockia mutta parit pinsetit ja suurennuslasi telineessä ovat työssä avuksi.

Seuraavaksi aletaan vetää nauhaa rauhallisella tasaisella liikkeellä niin, että se kelautuu kiekolle tasaisesti. Samalla Hipackiin menee uutta nauhaa c-kasetista. 

Nauhan vetoa Hipackista.

Nauhaa vedetään 15 m kunnes nauhalenkin pää on kertänyt kokonaan kasetissa ympäri ja palaa näkyville. Liitos katkaistaan c-kasetista. Leikkauskulma on 45 astetta. Huom! leikkauskulman suunta. (Toinen vaihtoehto on 90 astetta) Nauhakiekosta purkavan puolen terävä kulma tulee Hipacin etupuolelle. Tällä varmistetaan nauhan moitteeton kulku echoa käytettäessä.

Nauhan päät yhteen teipattuna.

Teipin pätkän päät leikataan samalla tavalla 45 asteen kulmaan kuin nauhakin leikattin. Teipin pätkä on noin 10 mm pituinen. (Vaihtoehtoisesti leikkaukset voi 90 asteen kulmaan). Teipataan Hipac-kasetin nauhanpäät yhteen yhdeksi lenkiksi. 

Nauhaliitos edellisestä kuvasta suurennettuna.

Kun harjoittelee vaihtoa muutaman kerran saa vahdon tehtyä reippaassa varttitunnissa. Niinpä onkin kätevä testailla eri nauhojen soundia.

Vasemmalla kunnostettu kasetti.

PlayTape-kasetteja.





sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Rockabilly-kaiku - Vintage slapback delay/echo

Yhden äänipään kaikuja

Melos Echo Chamber echo-kaiku on sähkömekaaninen kaikulaite. Kaikulaitteessa toteutetaan alunperin Les Paulin keksimää ideaa. Suuri yleisö sai tuolloin vuonna 1949 ensimmäistä kertaa kuulla radiosta tai TV:stä Lesin kotistudiossa tekemiään aivan ennen kuulemattoman ihmeellisiä echo-äänityksiä!

Erikoislaatuiseksi musiikin teki slapback-kaiutettu (noin 140 millisekunnin eli 0,14 sekunnin viivellä rikastettu) kitara-soundi. Pari vuotta myöhemmin vuonna 1953 Ray Butts valmisti  ensimmäisen Echo Sonic-vahvistimen, jossa tämä efekti oli rakennettu vahvistimen sisään. Ratkaisu mahdollisti efektin käyttämisen ensimmäistä kertaa live-keikoilla! 

Vuotta myöhemmin eli vuonna 1954 Ray esitteli laitteen Chet Atkinsille. Sam Philips alkoi käyttää tekniikkaa levytyksissään vuonna 1954. Scotty Moore hankki oman EchoSonic-vahvistimensa vuonna 1955. EchoSonicia ehditään kuulla Sun-tallenteista ainoastaan Mystery Train-biisissä. Ray valmisti vuosikymmenen kuluessa kaikkiaan alle 70 vahvistinta. Laitteen valmistus lisensioitiin ja näitä tehtiin teollisessa mitassa pieni määrä nimellä Rickenbacker Ek-O-Sound.

Vasta vuonna 1963 esiteltiin Echo Sonicille varteen otettava haastaja, Echoplex-kaikuefekti. Se oli vahvistimesta irrallinen laite. Edellä mainittuja echo-kaikuja yhdisti seuraavat tekijät: Putkitekniikalla toteutettu kytkentä. Sähkömoottori joka pyörittää nauhalenkkiä äänitys-, toisto- ja pyyhintäpään ohi. Nauhalle äänitettiin soittoa tai laulua ja hetkeä myöhemmin se toistettiin sekoittaen kuivaan signaaliin. 

EchoSonicissa äänityksen toistoaika oli kiinteä. Echoplexissä sitä voitiin muuttaa äänitys- ja toistopään välistä matkaa mekaanisesti siirtämällä. Kuusikymmentä-luvun puolivälissä julkaistiin edelleen putkitekniikalla valmistettu Echoplx EP-2 joka on tänä päivänä erittäin arvostettu delay/echo kaiku.

Kuusikymmentä-luvun taitteessa markkinoille tulivat Eurooppalaiset echo-kaiut, kuten Klemt Echolette, Dynacord, Wem Copicat (£50,50- £165) ja Meazzi Echomatic. Nauhakaiussa oli monta kiinteästi sijoitettua äänityspäätä, joilla sitten luotiin erityyppisiä echo-kaikusekoituksia. Teollisen valmistuksen päätyttyä moniäänipää kaikua on vielä saatavilla butiikki-kaikuna.

Yhden (mutta liikuteltavan) äänipään kaikujen valmistajat siirtyivät kuusikymmentä-luvulla yksi toisensa jälkeen putkista puolijohdetekniikkaan (solid state). Amerikassa kaikuja valmistivat Echoplex (EP-3), Saksassa Dynacord (Echocord Mini) sekä tämän lisäksi 60-luvun lopulla markkinoille tulleet Japanilaiset. 


Puolijohdekaiku Echoplex EP-3

Japanilaisissa laitteissa viiveaika muutettiin servo-moottorin nopeutta potentiometrillä säätämällä. Tuonaikaisen Japanilaiseen bisnestyylin mukaisesti valmistajaa ei esitetty, vaan jakelijat saivat ostaa tuotetta omalla merkillään tukkuerissä. Niinpä samaa tuotetta myytiin vuodesta 1971 alkaen eri nimisenä mutta jopa samoilla markkinoilla:

Melos Echo Chamber EM 110
(Keski-Eurooppa, Englanti, Australia, Belgia, Itävalta, Suomi)


Monacor ME-130 Echo Chamber 
(Saksa, Ranska, Espanja, Irlanti)

Univox EC-80A
(Yhdysvallat, Englanti)

BST MC-350 EchoChamber
(Ranska, Unkari, Serbia)

Echolix Echo Chamber
(Saksa, Tsekki, Bosnia)

Nikko RF-78 Echo Chamber
(Japani)

Seitsemänkymmentä-luvulla echo-markkinoille tulivat huoltovapaat puolijohde delay-efektit, kuten Boss DM-2. Ne nousivat nopeasti suosioon. Siitä huolimatta esimerkiksi Jimmy Page, Brian May, Andy Summers ja Eddie Van Halen luottivat edelleen Echoplex EP-3:n. Eddiellä oli EP:n lisäksi käytössä Univox EC-80A. Sitä kuullaan legendaarisessa Eruption soolo-numeronsa lopussa. 

Univox EC-80A käyttöohje ja
kytkentäkaavio. Sopii kaikille yllä-
mainituille Japanilaisille.

Vuonna 1974 Univox EC-80A echo maksoi $135. Vuosikymmenen myöhemmin kovasti kilpailulla markkinoilla kaiusta tarvitsi maksaa enää 59 puntaa tai Bellillä £78,50. Niinpä Univox, Melos ym. edullisten kaikujen valmistus lopetettiin noin vuonna 1984. Markkinoilla alettiin siirtyä puolijohde-delay efekteistä uuteen tuottoisaan mutta hajuttomaan ja mauttomaan digitaalitekniikkaan. 

Vuoden 1974 hinnasto.

Myös laadukkaampien merkkien sähkömekaaniset kaiut tarvitsivat säännölistä huoltoa, joten ajan saatossa nekään eivät studio-luokan soundista huolimatta menneet enää riittävästimäärin kaupaksi. Sähkömekaanisten analogisten nauhakaikujen teollinen valmistus loppui. Brian Setzerin käyttämänä tunnetuksi tullut Roland RE-301 valmistus lopetettiin vuonna 1990  Echoplexin tuotanto päättyi vuonna 1991. Nykyään on toiminnassa yksi butiikki-kaikujen valmistaja. 

Markkinoilla on tänä päivänä saatavilla huoltovapaita ja edullisia digitaalipurkkeja, joihin on mallinnettu klassisten kaikujen saundia vaihtelevalla menestyksellä. Testien perusteella hyvin huolletulla Melos Echo Chamberilla saa edelleen paremman 50's Rockabilly slapback-soundin kuin digiefektillä esimerkiksi Boss RE-20, Strymon El Capistan tai EP103 Echoplex Delay. Keikalle huoltovapaat ja toimintavarmat digivehkeet ovat kyllä hyvä valinta.

Joskus digimarkkinointipuheissa saattaa kuulla laitteiden tuottavan hi-fi soundia, jota "huononnetaan tai vanhennetaan" säätöpotikalla. Tähän voisi vastata vaan; kun konjakista otetaan epäpuhtaudet pois siitä tulee pirtua. Echo-nauhakaiun soundi on siis ominaisuus. On oma valinta, kummasta tykkää enemmän. Mallinnuksilla täysin aitoon soundiin ei vielä olla päästy.

-----------

Huolto

Sähkömekaaninen kaiku, jossa on liikuvia osia, vaatii säännöllistä huoltoa ihan niin kuin vaikkapa auto. Huollettuna toiminta on vakaata, mutta mukaan sisältyy aina ripaus vaaran elementtiä. Sauraavassa on Melos Echo Chamber EM 110 kaikulaitteelle tehty 50-vuotishuolto. Alkuun esimerkiksi äänipäät puhdistetaan vanulla sekä isopropapnolilla.

Isopropanolia puhdistukseen.

Jatketaan voitelemalla potentiometit sekä jackit kontaktisprayllä. Samalla pyöritellään potikoita tai liikutellaan plugia liittimessä.Tällä toimenpiteellä saadaan rutisevat potikat kuntoon. Kaiussa käytetty servomoottori on Matsushita Electric Industrial Co., Ltd:n valmistama 6V DC Model MH-5R2BN. Myöhemmin Matsushita muutti nimensä Panasonic Corporationiksi. Muuntaja on 12 V malliltaan EM-IE.

Kontaktisprayllä voideltavat kohteet.

Tämän jälkeen pyyhitään pinnat pintakuivaksi (esimerkiksi kontaktisprayn ylimääräisitä roiskeista). Sen jälkeen pinnat puhdistetaan liasta, pölystä ja rasvasta puhdistusaineella, kuten pirtuun tai kynsilakan puhdistuksen kostutetulla vanupuikolla. Hihnaurat on puhdistettava erityisen huolellisesti. 

Vanhan hihnan poistaminen
ja verourien puhdistus

Tämän jälkeen laakeripinnoille lisätään rasva. Paras rasva tähän on NLGI 3 luokan Mobil Polyrex EM 103 mutta NLGI 2 luokan Erikoisrasva EP-2 toimii myös riittävän hyvin. Annostelua voi tehdä esimerkiksi hammastikulla. Tämä on tehtävä tarkasti niin, ettei rasvaa mene todellakaan mihinkään muualle kuin ainoastaan laakeripinnalle. 

Huoltotarvikkeita.

Seuraavaksi on hyvä uusia vetohihna. Hihnan profiili on neliskanttinen 1x1 mm ja halkaisija on 51 mm. Pituus on 160,2 mm eli puoliksi taitettuna 80,1 mm. Vetohihna on hyvä käsitellä ennen paikalleen asentamista hihnasprayllä, jolla varmistetaan hyvä pito. 

Vetohihnan mittaaminen.

Kun kasataan mekaaniikkaa takaisin paikalleen, huolletaan kasetin pesä. Kasetti lukittuu kasettipesään paikalleen kasettia työnnettäessä kasetin sivuissa olevien pienten lovien ansiosta. Kasettipesässä on tapit, jotka painuvat uriin pienen jousena toimivan kupariliuskojen avulla. Molemmilla puolilla sijaitsevia jousiliuskoja aavistuksen verran taivuttamalla vastasuuntaan voi saada kasetin lukittumaan pesäänsä entistä jämäkemmin.

Kasetti pesässä rullineen. Jousiliuska on
juuri irrotettu taivuttamista varten.

Sitten puhdistetaan vetoakseli sekä toisto-, äänitys-, ja pyyhintäpäät. Puhdistus tehdään maustamattomalla alkoholilla kuten pirtulla. Vetoakseliin oli tarttunut mustaa myhnää jonka sai raaputettua kynnellä alkovanupuikolla pehmittelyn jälkeen. Kasettipesää paikalleen laitettaessa muistetaan laittaa magneettikorvallinen poistopään ruuvin alle.

Äänipäiden paikat.

Kaikulaitteessa on kaksi trimmeriä, jolla pystytään säätämään delay-aikaa. Trimmereiden säätämiseen sopii hienomekaanikon pieni tasapäinen ruuvitaltta. Tämän säätimen liikuttelussa ei paineta ruuvaria yhtään sekä käytetään erittäin maltillisesti voimaa kiertäessä sillä trimmerit ovat todella helposti rikkoutuvia. Vasemmanpuoleisella trimmerillä voidaan hillitä nopeinta toistoa ja oikeanpuoleisella hitainta delaytä. Molempien säätimien tulisi olla 0-asennossa eli vastapäivään äärimmilleen kierrettynä. Näin säädettynä delay-ajat ovat seuraavan mukaiset.

Trimmereiden paikat piirilevyllä.


Echo - Time -säätimen asetukset.

Koska nämä laitteet hurisevat helposti päätin myös parantaa häiriön poistoa. Jo 1800-luvun lopussa keksitty Faradayn häkki eli kansanomaisesti foliohattu on keino pienetää hurinoita, joten päätin vaihtaa kaikki suojatut kaapelit laadukkaisiin nykypäivän materiaaleihin. Tämän jälkeen vanerikoteloon tuli vielä kuparointi.

Kuparoimalla Faradyn häkkiä.

Lopuksi echolle tehdään demagnetointi:

  • Kytke virrat pois huollettavasta laitteesta, ota pistorasia seinästä.
  • Kytke demagnetoijaan virta siten että se on 2-3 metrin päässä huollettavasta laitteesta.
  • Tuo demagnetoija hitaasti laitteen viereen.
  • Hivele vaakasuuntaan edestakaisin demagnetoijan koukulla laitteen äänipäiden sekä nauhan kulkureitillä olevien metalliosien ohi. Demagnetoijan ei tarvitse koskettaa äänipäitä.
  • Vie demagnetoija hitaasti 2-3 m etäisyydelle laitteesta.
  • Katkaise demagnetoijan virta.

Demagnetoitaessa on otettava myös huomioon:

  • Demagnetoijaa ei saa pitää päällä 2-3 minuuttia kauempaa, monet mallit kuumenevat ja saattavat vahingoittua jos ovat liian pitkään päällä.
  • Kaikki tietokoneet, äänitetyt nauhat ja yleensäkin kaikki muu magneettinen materiaali jonka ei halua tyhjentyvän kannattaa pitää kaukana demagnetoijasta. Esimerkiksi tietokoneen kovalevy tai muistikortit saattavat tyhjentyä jos demagnetoija koskettaa niitä.
Kaikulaitteen mitat ovat leveys 268 mm, syvyys 155 mm ja korkeus 125 mm. Vuoden 1972 esitteessä laitteen kehutaan olevan putkien sijasta transistoritekniikalla toteutettuna kevyt. Painoa 2,47 kg. Univox EC-80A mallin rinnalle tulleen EC100 myyntiä vauhditettiin vuoden takuulla.

Laitteen säätimet eli volume, echon määrä,
toistojen määrä sekä viiveaika.

Tässä blogauksessa kaikki luetellut Japanilais-kaiut käyttävät erityistä Apollon-yhtiön valmistamaa päättymättömän nauhan hipac-kasettia. Echon sai eloon kasettia vaihtamalla, vuonna 1972 uusi kasetti maksoi $5 joidenkin vuosien päästä $10.

Avattu Hipac-kasetti vierellään
markkinat valloittanut c-kasetti.

Kaikujen tuotannon päätyttyä uusia Hipac-kasetteja ei ole ollut saatavilla vuosikymmeniin. Tämä onkin kaiun kriittisin "osa", mutta ongelman korjaamiseksi on kaksi keinoa. 1. Huollettu Playtape kasetti (60-luvun kasetteja on myynnissä esim. U.S.A :n ebayssä) 2. Nauhan vaihto olemassa olevaan kasettiin. Kerron seuraavassa blogauksessa kuinka vanhasta kasetista saadan uudenveroinen huoltamalla sekä nauhan vaihtamalla.