Rockabilly-kaiku - Vintage slapback delay/echo

Yhden äänipään kaikuja

Melos Echo Chamber echo-kaiku on sähkömekaaninen kaikulaite. Kaikulaitteessa toteutetaan alunperin Les Paulin keksimää ideaa. Suuri yleisö sai tuolloin vuonna 1949 ensimmäistä kertaa kuulla radiosta tai TV:stä Lesin kotistudiossa tekemiään aivan ennen kuulemattoman ihmeellisiä echo-äänityksiä!

Erikoislaatuiseksi musiikin teki slapback-kaiutettu (noin 140 millisekunnin eli 0,14 sekunnin viivellä rikastettu) kitara-soundi. Pari vuotta myöhemmin vuonna 1953 Ray Butts valmisti  ensimmäisen Echo Sonic-vahvistimen, jossa tämä efekti oli rakennettu vahvistimen sisään. Ratkaisu mahdollisti efektin käyttämisen ensimmäistä kertaa live-keikoilla! 

Vuotta myöhemmin eli vuonna 1954 Ray esitteli laitteen Chet Atkinsille. Sam Philips alkoi käyttää tekniikkaa levytyksissään vuonna 1954. Scotty Moore hankki oman EchoSonic-vahvistimensa vuonna 1955. EchoSonicia ehditään kuulla Sun-tallenteista ainoastaan Mystery Train-biisissä. Ray valmisti vuosikymmenen kuluessa kaikkiaan alle 70 vahvistinta. Laitteen valmistus lisensioitiin ja näitä tehtiin teollisessa mitassa pieni määrä nimellä Rickenbacker Ek-O-Sound.

Vasta vuonna 1963 esiteltiin Echo Sonicille varteen otettava haastaja, Echoplex-kaikuefekti. Se oli vahvistimesta irrallinen laite. Edellä mainittuja echo-kaikuja yhdisti seuraavat tekijät: Putkitekniikalla toteutettu kytkentä. Sähkömoottori joka pyörittää nauhalenkkiä äänitys-, toisto- ja pyyhintäpään ohi. Nauhalle äänitettiin soittoa tai laulua ja hetkeä myöhemmin se toistettiin sekoittaen kuivaan signaaliin. 

EchoSonicissa äänityksen toistoaika oli kiinteä. Echoplexissä sitä voitiin muuttaa äänitys- ja toistopään välistä matkaa mekaanisesti siirtämällä. Kuusikymmentä-luvun puolivälissä julkaistiin edelleen putkitekniikalla valmistettu Echoplx EP-2 joka on tänä päivänä erittäin arvostettu delay/echo kaiku.

Kuusikymmentä-luvun taitteessa markkinoille tulivat Eurooppalaiset echo-kaiut, kuten Klemt Echolette, Dynacord, Wem Copicat (£50,50- £165) ja Meazzi Echomatic. Nauhakaiussa oli monta kiinteästi sijoitettua äänityspäätä, joilla sitten luotiin erityyppisiä echo-kaikusekoituksia. Teollisen valmistuksen päätyttyä moniäänipää kaikua on vielä saatavilla butiikki-kaikuna.

Yhden (mutta liikuteltavan) äänipään kaikujen valmistajat siirtyivät kuusikymmentä-luvulla yksi toisensa jälkeen putkista puolijohdetekniikkaan (solid state). Amerikassa kaikuja valmistivat Echoplex (EP-3), Saksassa Dynacord (Echocord Mini) sekä tämän lisäksi 60-luvun lopulla markkinoille tulleet Japanilaiset. 

Puolijohdekaiku Echoplex EP-3

Japanilaisissa laitteissa viiveaika muutettiin servo-moottorin nopeutta potentiometrillä säätämällä. Tuonaikaisen Japanilaiseen bisnestyylin mukaisesti valmistajaa ei esitetty, vaan jakelijat saivat ostaa tuotetta omalla merkillään tukkuerissä. Niinpä samaa tuotetta myytiin vuodesta 1971 alkaen eri nimisenä mutta jopa samoilla markkinoilla:

Melos Echo Chamber EM 110
(Keski-Eurooppa, Englanti, Australia, Belgia, Itävalta, Suomi)

Monacor ME-130 Echo Chamber 
(Saksa, Ranska, Espanja, Irlanti)

Univox EC-80A
(Yhdysvallat, Englanti)

BST MC-350 EchoChamber
(Ranska, Unkari, Serbia)

Echolix Echo Chamber
(Saksa, Tsekki, Bosnia)

Nikko RF-78 Echo Chamber
(Japani)

Seitsemänkymmentä-luvulla echo-markkinoille tulivat huoltovapaat puolijohde delay-efektit, kuten Boss DM-2. Ne nousivat nopeasti suosioon. Siitä huolimatta esimerkiksi Jimmy Page, Brian May, Andy Summers ja Eddie Van Halen luottivat edelleen Echoplex EP-3:n. Eddiellä oli EP:n lisäksi käytössä Univox EC-80A. Sitä kuullaan legendaarisessa Eruption soolo-numeronsa lopussa. 

Univox EC-80A käyttöohje ja
kytkentäkaavio. Sopii kaikille yllä-
mainituille Japanilaisille.

Vuonna 1974 Univox EC-80A echo maksoi $135. Vuosikymmenen myöhemmin kovasti kilpailulla markkinoilla kaiusta tarvitsi maksaa enää 59 puntaa tai Bellillä £78,50. Niinpä Univox, Melos ym. edullisten kaikujen valmistus lopetettiin noin vuonna 1984. Markkinoilla alettiin siirtyä puolijohde-delay efekteistä uuteen tuottoisaan mutta hajuttomaan ja mauttomaan digitaalitekniikkaan. 

Vuoden 1974 hinnasto.

Myös laadukkaampien merkkien sähkömekaaniset kaiut tarvitsivat säännölistä huoltoa, joten ajan saatossa nekään eivät studio-luokan soundista huolimatta menneet enää riittävästimäärin kaupaksi. Sähkömekaanisten analogisten nauhakaikujen teollinen valmistus loppui. Brian Setzerin käyttämänä tunnetuksi tullut Roland RE-301 valmistus lopetettiin vuonna 1990  Echoplexin tuotanto päättyi vuonna 1991. Nykyään on toiminnassa yksi butiikki-kaikujen valmistaja. 

Markkinoilla on tänä päivänä saatavilla huoltovapaita ja edullisia digitaalipurkkeja, joihin on mallinnettu klassisten kaikujen saundia vaihtelevalla menestyksellä. Testien perusteella hyvin huolletulla Melos Echo Chamberilla saa edelleen paremman 50's Rockabilly slapback-soundin kuin digiefektillä esimerkiksi Boss RE-20, Strymon El Capistan tai EP103 Echoplex Delay. Keikalle huoltovapaat ja toimintavarmat digivehkeet ovat kyllä hyvä valinta.

Joskus digimarkkinointipuheissa saattaa kuulla laitteiden tuottavan hi-fi soundia, jota "huononnetaan tai vanhennetaan" säätöpotikalla. Tähän voisi vastata vaan; kun konjakista otetaan epäpuhtaudet pois siitä tulee pirtua. Echo-nauhakaiun soundi on siis ominaisuus. On oma valinta, kummasta tykkää enemmän. Mallinnuksilla täysin aitoon soundiin ei vielä olla päästy.

-----------

Huolto

Sähkömekaaninen kaiku, jossa on liikuvia osia, vaatii säännöllistä huoltoa ihan niin kuin vaikkapa auto. Huollettuna toiminta on vakaata, mutta mukaan sisältyy aina ripaus vaaran elementtiä. Sauraavassa on Melos Echo Chamber EM 110 kaikulaitteelle tehty 50-vuotishuolto. Alkuun esimerkiksi äänipäät puhdistetaan vanulla sekä isopropapnolilla.

Isopropanolia puhdistukseen.

Jatketaan voitelemalla potentiometit sekä jackit kontaktisprayllä. Samalla pyöritellään potikoita tai liikutellaan plugia liittimessä.Tällä toimenpiteellä saadaan rutisevat potikat kuntoon. Kaiussa käytetty servomoottori on Matsushita Electric Industrial Co., Ltd:n valmistama 6V DC Model MH-5R2BN. Myöhemmin Matsushita muutti nimensä Panasonic Corporationiksi. Muuntaja on 12 V malliltaan EM-IE.

Kontaktisprayllä voideltavat kohteet.

Tämän jälkeen pyyhitään pinnat pintakuivaksi (esimerkiksi kontaktisprayn ylimääräisitä roiskeista). Sen jälkeen pinnat puhdistetaan liasta, pölystä ja rasvasta puhdistusaineella, kuten pirtuun tai kynsilakan puhdistuksen kostutetulla vanupuikolla. Hihnaurat on puhdistettava erityisen huolellisesti. 

Vanhan hihnan poistaminen
ja verourien puhdistus

Tämän jälkeen laakeripinnoille lisätään rasva. Paras rasva tähän on NLGI 3 luokan Mobil Polyrex EM 103 mutta NLGI 2 luokan Erikoisrasva EP-2 toimii myös riittävän hyvin. Annostelua voi tehdä esimerkiksi hammastikulla. Tämä on tehtävä tarkasti niin, ettei rasvaa mene todellakaan mihinkään muualle kuin ainoastaan laakeripinnalle. 

Huoltotarvikkeita.

Seuraavaksi on hyvä uusia vetohihna. Hihnan profiili on neliskanttinen 1x1 mm ja halkaisija on 51 mm. Pituus on 160,2 mm eli puoliksi taitettuna 80,1 mm. Vetohihna on hyvä käsitellä ennen paikalleen asentamista hihnasprayllä, jolla varmistetaan hyvä pito. 

Vetohihnan mittaaminen.

Kun kasataan mekaaniikkaa takaisin paikalleen, huolletaan kasetin pesä. Kasetti lukittuu kasettipesään paikalleen kasettia työnnettäessä kasetin sivuissa olevien pienten lovien ansiosta. Kasettipesässä on tapit, jotka painuvat uriin pienen jousena toimivan kupariliuskojen avulla. Molemmilla puolilla sijaitsevia jousiliuskoja aavistuksen verran taivuttamalla vastasuuntaan voi saada kasetin lukittumaan pesäänsä entistä jämäkemmin.

Kasetti pesässä rullineen. Jousiliuska on
juuri irrotettu taivuttamista varten.

Sitten puhdistetaan vetoakseli sekä toisto-, äänitys-, ja pyyhintäpäät. Puhdistus tehdään maustamattomalla alkoholilla kuten pirtulla. Vetoakseliin oli tarttunut mustaa myhnää jonka sai raaputettua kynnellä alkovanupuikolla pehmittelyn jälkeen. Kasettipesää paikalleen laitettaessa muistetaan laittaa magneettikorvallinen poistopään ruuvin alle.

Äänipäiden paikat.

Kaikulaitteessa on kaksi trimmeriä, jolla pystytään säätämään delay-aikaa. Trimmereiden säätämiseen sopii hienomekaanikon pieni tasapäinen ruuvitaltta. Tämän säätimen liikuttelussa ei paineta ruuvaria yhtään sekä käytetään erittäin maltillisesti voimaa kiertäessä sillä trimmerit ovat todella helposti rikkoutuvia. Vasemmanpuoleisella trimmerillä voidaan hillitä nopeinta toistoa ja oikeanpuoleisella hitainta delaytä. Molempien säätimien tulisi olla 0-asennossa eli vastapäivään äärimmilleen kierrettynä. Näin säädettynä delay-ajat ovat seuraavan mukaiset.

Trimmereiden paikat piirilevyllä.

Echo - Time -säätimen asetukset.

Koska nämä laitteet hurisevat helposti päätin myös parantaa häiriön poistoa. Jo 1800-luvun lopussa keksitty Faradayn häkki eli kansanomaisesti foliohattu on keino pienetää hurinoita, joten päätin vaihtaa kaikki suojatut kaapelit laadukkaisiin nykypäivän materiaaleihin. Tämän jälkeen vanerikoteloon tuli vielä kuparointi.

Kuparoimalla Faradyn häkkiä.

Lopuksi echolle tehdään demagnetointi:

• Kytke virrat pois huollettavasta laitteesta, ota pistorasia seinästä.
• Kytke demagnetoijaan virta siten että se on 2-3 metrin päässä huollettavasta laitteesta.
• Tuo demagnetoija hitaasti laitteen viereen.
• Hivele vaakasuuntaan edestakaisin demagnetoijan koukulla laitteen äänipäiden sekä nauhan kulkureitillä olevien metalliosien ohi. Demagnetoijan ei tarvitse koskettaa äänipäitä.
• Vie demagnetoija hitaasti 2-3 m etäisyydelle laitteesta.
• Katkaise demagnetoijan virta.

Demagnetoitaessa on otettava myös huomioon:

• Demagnetoijaa ei saa pitää päällä 2-3 minuuttia kauempaa, monet mallit kuumenevat ja saattavat vahingoittua jos ovat liian pitkään päällä.
• Kaikki tietokoneet, äänitetyt nauhat ja yleensäkin kaikki muu magneettinen materiaali jonka ei halua tyhjentyvän kannattaa pitää kaukana demagnetoijasta. Esimerkiksi tietokoneen kovalevy tai muistikortit saattavat tyhjentyä jos demagnetoija koskettaa niitä.

Kaikulaitteen mitat ovat leveys 268 mm, syvyys 155 mm ja korkeus 125 mm. Vuoden 1972 esitteessä laitteen kehutaan olevan putkien sijasta transistoritekniikalla toteutettuna kevyt. Painoa 2,47 kg. Univox EC-80A mallin rinnalle tulleen EC100 myyntiä vauhditettiin vuoden takuulla.

Laitteen säätimet eli volume, echon määrä,
toistojen määrä sekä viiveaika.

Tässä blogauksessa kaikki luetellut Japanilais-kaiut käyttävät erityistä Apollon-yhtiön valmistamaa päättymättömän nauhan hipac-kasettia. Echon sai eloon kasettia vaihtamalla, vuonna 1972 uusi kasetti maksoi $5 joidenkin vuosien päästä $10.

Avattu Hipac-kasetti vierellään
markkinat valloittanut c-kasetti.

Kaikujen tuotannon päätyttyä uusia Hipac-kasetteja ei ole ollut saatavilla vuosikymmeniin. Tämä onkin kaiun kriittisin "osa", mutta ongelman korjaamiseksi on kaksi keinoa. 1. Huollettu Playtape kasetti (60-luvun kasetteja on myynnissä esim. U.S.A :n ebayssä) 2. Nauhan vaihto olemassa olevaan kasettiin. Kerron seuraavassa blogauksessa kuinka vanhasta kasetista saadan uudenveroinen huoltamalla sekä nauhan vaihtamalla.