Vintage nauhakaiku Echoplex EP-1, EP-2 ja EP-3

Seuraavassa on kertomus nauhakaikujen klassikosta, yhden äänipään delay-kaikujen esi-isästä. Echo-kaiun nimi on Echoplex. Nykypäivinä myynnissä olevat Echoplex-kaikupedaalit ja digi-äänityssovellukset sekä laajennukset ovat kokonaan eri laitteita. 

Myöhemmissä valmisteissa alkuperäistä on delay-tyypinen toimintatapa sekä tuotenimi. Echoplex-tuotenimen omistaja on vaihtunut 60-luvun jälkeen useaan otteeseen. Alkuperäisen putki-tekniikalla toteutetun, sähkömekaanisen nauhalaitteen Echoplexin soundi on edelleen omaa jäljittelemätöntä luokkaansa.

Don Dixon oli syntynyt 11. syyskuuta 1930 Tenneseeseen Atenassa. Hän oli aloittanut kitaransoiton opettelun vuonna 1941. Hän muutti Ohioon niihin aikoihin. 50-luvun alussa Korean reissun jälkeen  Dixon osallistui Ted Mack talent shown. Hän voitti kisan. Dixon kierteli sitten esiintymässä sivutoimisesti. Hän asui tuolloin San Diegossa. 

Donilla oli Texasilaisen kaveri, jolla oli kolmen äänipään (äänitys-toisto-pyyhintä) Voice of Music kelanauhuri. Kaveri yritti kytkeä nauhuria stereoihin. Laitetta kytkiessään he tulivat keksineeksi vahingossa, kuinka yhdistelmään saatiin slap back-kaiku. Echo oli tuohon aikaan jo tunnettu efekti, mutta laitteita ei 50-luvulla ollut saatavilla.

Dixon palasi Ohioon. Perheeseen syntyi kolme lasta. Don oli päivätöissä johtotehtävissä. Illat hän jatkoi sivutoimista soittamista ja kaikusoundin testaamista muutamien vuosien ajan. Hänellä ei ollut sähkötekniikkaan sen syvällisempää tuntemusta. Dixon huomasi lehdessä sähkölaitekorjaajan Mike Battlen ilmoituksen. Mikellä oli kelanauhuri myynnissä. 

Don muisteli myöhemmin. Soitin ja kysyin -onko nauhurissa kaksi vai kolme äänipäätä? Kerroin Mikelle sitten mitä olin tekemässä. Hän sanoi -Hei, tehdään yhden äänipään laite. Niin miehet tapasivat Akronissa. 

Battle vasemalla ja
Dixon oikealla.

Mike Battle (s.14. heinäkuuta 1917) ei osannut soittaa, mutta hänellä oli taito korjata, rakentaa ja keksiä uusia sähkölaitteita. Mike oli sähköasentajana alunperin itseoppinut. Noihin aikoihin elektroniikka saattoi vielä olla harrastus. 

Armeijan jälkeen Battle oli suorittanut tutkintoja. Keksijänä Battle oli patentoinut 40-luvun lopussa yhteishankkeen TrillPlex sähköurkumallin, jonka oikeudet hän veljensä kanssa oli myynyt John Hessille. 

Battle oli edennyt armeijan palveluksen jälkeen päivätöihin Goodyear Tire & Rubber Companyn Aerospace-osastolle. Siellä hän toimi päivät navigointi-, tutkasääkartta- ja autopilottijärjestelmien kehittelyssä. Ilta-aikaan Mike harrasti sähkölaitteiden korjaamista. 

Don Dixonilla ei ollut taitoa kytkentäkaavioiden lukemiseen, mutta hän tiesi mitä kitaristit tahtoisivat soundilta. Niinpä Mike ja Don alkoivat kehitellä laitetta yhteistyössä. Avaintekijäksi kaikuun muodostui Miken ideoima portaattomasti säädettävä äänipää. Tuohon aikaan tunnetuin kaiku oli edelleen kymmenen vuotta aiemmin julkaistu Ray Buttsin Echo Sonicin kiinteä slapback-kaiku. 

Erase-Record Head, Nortronics 6179/A1HC47R

Kiinteän äänipään sijasta delayn nopeutta pystyttiin säätämään tiukasta noin 60 ms värähtelystä aina noin 500 ms keinuntaan. Battlen veli John suunnitteli ja toteutti tarvittavat laitekotelot sekä metalliosat oman asuntonsa kellarissa. Laitteet koteloitiin aluksi peltilaatikkoon. 

Playback head, Nortronics 3100/G1HY2K

Laite oli kuin ylösalaisin käännetty kelanauhuri. Säätimet ja liittimet oli alapaneelissa. Vasemmasta reunasta lukien vasemmanpuoleisella jalkakytkimellä pystyi sulkemaan pyyhintäpään päälle/pois. Poiskytkennällä saatiin aikaan Sound-On-Sound tila (loopperien esi-isä). Mike kertoi saaneensa idean Les Paulilta. Toisella kytkimellä pystyi valitsemaan tilat kuiva / kaiutettu. 

Säätimet olivat: 
1. On/off sekä sisääntulon voimakkuus.
2. säätimestä muutettiin toistojen määrää
3. säätimellä kaiutetun äänen voimakkuus. 

Sisääntulot ja säätimet.

Vasemmanpuoleinen (2.) sisääntulo oli tarkoitettu esimerkiksi laululle. Oikeanpuoleisen (1.) oli instrumentille. Sen kytkemiseksi täytyi kääntää edestä vipu. Vipu aktivoi nauhan kuljetuksen. Järjestelyllä ehkäistiin kumitelan jääminen painatukseen koska painautuneena kumitela ei toiminut hyvin.

Mike ja Don tarjosivat Echoplexeja ensimmäisen kerran myyntiin kuusikymmentä luvun alussa. Battle oli ihmeissään. -Muusikko tuli taloon, kokeili laitetta ja laittoi rahat käteen! Mike rakensi toisen ja sama homma?! Mike oli sitä mieltä että jos joku pitäisi laittetta rahan arvoisena, niin hänen pitäisi tutkituttaa päänsä, mutta soittajat olivat onnensa kukkuloilla.  

"Ruskea" Echoplex ajalta ennen EP-1:stä. 

Laitteet osoittautuivat varmatoimisiksi sekä helpoksi huoltaa. Soundin pitämiseksi laadukkaana tarvitsi ainoastaan pitää äänipäät puhtaana sekä vaihtaa nauha säännöllisesti. Telan pronssiöljylaakeri ja liukulaakerit tuli pitää kevyesti voideltuna niin, että aineet eivätmennet nauhaan sekä äänipäihin.

Isopropapnolia puhdistukseen.

Parin vuoden kuluttua Mike ja Don eivät enää pystyneet vastaamaan kavaneeseen kysyntään. Tarvittiin isompia resursseja. He näyttivät Echoplexiä Chet Atkinsille. Chetillä oli yhteistyössä Gretschin kanssa, jolle hän suositteli laitetta. Gretsch ei pitänyt Echoplexiä kaupallisesti potentiaalisena. 

Don ja Mike ostivat kaikujen äänipäät Nortronicsilta. Siellä oli Locey-niminen myyjä. Hän vinkkasi Robert Hunterille, joka oli Market Electronics Inc. Clevelandissa myyntitykki. -Nyt jos haluat tehdä bisnestä, niin sinun kannattaa mennä Akroniin. Siellä on tyyppejä, jotka rakentavat laitteita ja ne myyvät hyvin. 

Mr. Hunter meni Miken luo. Hunter oli sanonoi että saadakseen hyvälaatuiset moottorit ja muut 180 Echoplexin sisältämää osaa sopivalla hinnalla, niitä olisi ostettava 5000 kappaleen tukkuerä. Mutta hän ei aikoisi sijoittaa ja ostaa 5000 moottoria sekä osaa kerralla jos hän ei hallitsisi prosessia. Hunter oli jatkanut -Haluan sinun hankkivan patentin ja allekirjoittavan sen minulle. 

Universal Electric Co:n valmistama moottori.

Pitkän ajan kuluttua tuli postia lakimieheltä. -Hra Hunterin puolesta, sallikaa minun pyytää anteeksi pitkää hiljaisuuttamme. 

Don ihmetteli asiaa ja Mike kertoi vierailusta. Don sanoi -Mies, toivon, että et olisi tehnyt sitä. Mike vastasi -No, sitten hän ei olisi tilannut osia ja investoinut tähän. Hän sijoitti kaikki rahansa hankkeeseen! 

Hunter joukkoineen tuli ja he sanoivat haluavansa rakentaa kaiut. Donin mielestä Hunter ei tiennyt yhtään mitään musiikista tai soittamisesta. Mutta hänellä oli tosi hyvä bisnespää ja hän oli huippu tekemään kauppaa. Asiat lähtivät liikkeelle.

Don muisteli myöhemmin -Otimme Johnin lisäksi Hunterin neljänneksi koska hän A. sai kokoon rahoituksen osien etukäteen tilaamiseksi B. pystyi valmistamaan tarvittavan määrän laitteita ja C. osaavana myyntimiehenä sai hoidettua jakelun Maestron kautta CMI:lle.

Maestro oli 50-luvulla  johtava putkivahvistimien valmistaja. Maestrolla oli läheiset suhteet Gibsoniin ja Maestro valmisti vuoden 1956 jälkeen monet Gibson-vahvistinmallit. Gibson-Maestro putkivahvistimia tehtiin aina vuoteen 1962 asti. 

Viimeinen putki-Maestro
Gibsonin vuoden 1962 esitteessä.

Maestro Gibson-vahvistimissa siirryttiin sitten puolijohdetekniikkaan. Tuolloin alkoi myös Maestro-efektien tuotanto. Gibsonin omisti Chicago Musical Instrument Companyn (CMI). Tekniikaltaan transistoreille "vanhettuneita" putki-Echoplexejä ryhdyttiin jakamaan markkinoille CMI:n Maestro-osaston kautta. Markkinoinnissa otettiin käyttöön nimi Maestro Echoplex.

Echoplex EP-1

Dixon ja Battle aloittivat yhteistyöhön Market Electronics Co:n kanssa. Yritys sijaitsi Cuyahogassa Clevelandissa, Ohiossa. (Yhtiö rekisteröitiin virallisesti vuoden 1963 lopussa!). Yriyksen omistajat olivat George Farr, Richard T Watson ja Ron Tonidadel. Heillä oli agenttina Robert C Hunter. 

Market Electronic Co.
4614 Procpect Avenue
Cleveland, Ohio 44103
Phone: 361-7484

Laitekoteloiden väri muuttui tunnettuun tumman vihreän sävyyn. Laitteita ei oltu sarjanumeroitu. Market Electronics Co. aloitti 500 kappaleen tilaussarjan valmistamisen CMI:n jaettavaksi. 

Echoplex EP-1.

Market Electronics Co. osti Mikeltä ja Donilta oikeudet Echoplexiin. Sitten yhtiö haki patenttia. EP-1 patenttihakemus jätettiin 13.Tammikuuta1964. Mike kirjasi hakemukseen keksijäksi (pelkästään) itsensä. Market Electronics hoiti tuotannon. Mike Battle sekä Don Dixon tulivat yhtiön listoille konsultoimaan. 

Echoplex EP-1 patettihakemus sivu 1.

1/4 tuuman nauha oli kelattu kahden rullan väliin vyyhdelle. Nauhaa purettiin vyyhden sisältä ja kuljetettiin yksirivisen urakuulalaakerin (MRC 38 FF sisähalkaisija 8 mm ulkohalkaisja 22 mm, paksuus 7 mm suljettu molemmalta puolelta, vastaava SKF 608-2RSH) kautta äänipään eteen. Huopa painoi nauhaa laakeria vasten. Se vähensi äänen lepatusta. 

Ensin pyyhittiin vanha tavara pois ja samantien tallennettiin uutta. Ohjaustappien asioista nauha pysyi lähellä äänipäätä ja signaali siirtyi nauhalle. Tappien ansiosta nauhan taakse ei tarvittu äänipäisen kohdalla huopaa tms. ja järjestely säästi äänipäätä kulumiselta. 

Äänipäätä pystyttiin liikuttelemaan mekaanisesti. Näin muutettiin viiveaikaa portaattomasti. Seuraavaksi signaali poimittiin nauhalta toistopäästä. 

Echoplex EP-1 patettihakemus sivu 2.

Ohjaustapin kautta nauha kulki kumitelalle. Telan mitat on 1 tuuma x 1/2 tuumaa, tappi 1/4 tuumaa eli 25,40 x 12,70 x 6,35 mm. Telassa on 60-luvulla paljon käytetty itsevoiteleva ns. öljypronssihela. Siihen imeytettiin öljy. Tela puristui kevyesti akselia vasten ja nauha kulki pyörivän akselin liikuttamana takaisin vyyhdille. 

Laite käytti 1/4 tuuman Scotch 152 kelanauhurin nauhaa, jota oli hyvin saatavilla. Kaiussa oli 2 kpl 6EU7 putkia ja yksi 6C4/6C4WA putki. Laitteen mukana seurasi jalkakytkin sekä käyttöopas. Laite toimii Amerikkalaisten 115 V verkossa. Euoopassa tarvitsee käyttää laadukasta häiriötöntä 115V/240V muuntajaa. 

Echoplex EP-2

Kaikulaitteeseen tuli päivitys aika pian, noin vuonna -65. Edellinen ensimmäinen 500 kpl valmistuerä nimettiin takautuvasti EP-1:ksi. Päivitettyä uutta yksikköä (sarjanumerosta 1549 eteenpäin) ryhdyttiin kutsumaan EP-2:si. Laitekotelo uudistui. Reunaan tuli tyhjä tila johdoille. Säätimiä oli jatkossa enää kaksi. Ne olivat vasemmalla On/Off sekä toistojen määrä, keskellä merkkivalo ja oikealla volume (kuivasta pelkästään kaiutettuun). 

Echoplex EP-2. Nauhaa ollaa juuri irroittamassa,
se aloitetaan takarullasta.

EP-2:ssa suositeltiin käyttämään Scotch 152 nauhaa. Nauhatyypit vaikuttavat todella paljon soundiin. Nykypäivinä myynnissä olevat ATR "Mr Echo" EC-1 nauhat ovat laadukkaiksi todettu. Siisitillä käytöllä nauha kestaa monta sataa tuntia. Jotkut ovat käyttäneet 8-track-nauhoja, toisto on niissä tunkkaisempi.

Kehitystyötä jatkettiin edelleen. Ulkoisesti muutokset olivat pieniä mutta kytkentään tehtiin korjauksia. Echoplex kakkosta valmistettiin kaikkiaan neljässä kehitysvaiheessa.

• EP-2 valmistusnumeroilla 1549-2749 valmistettiin kaikuja kaikkiaan 1200 kappaletta.  

Battle lisäsi EP-2:n yhdistelmän instrumentin/kaiun äänenvoimakkuutta yhdistävän oskillaattorin Echo Repeats-nupin rinnalle. 

• EP-2 sarjanumeroilla 2750-5499 rakennettiin toista kehitysversiota  kaikkiaan 2749 laitetta.

Kehitystyötä jatkettiin, Don saattoi ohjeisti Mikeä. -Pane se takaisin, ota tuo pois. Vähän enemmän tätä. Vähän vähemmän tuota. Mike teki muutoksia ja katsoi taas oskillaattorista oliko 1000 sykliä sekunnissa. Hän seurasi miten tehty muutos oli vakuttanut eri taajuuksilla. Oltiinko menty harhaan vai parempaan suuntaan. Kun Mike sai kaiken valmiiksi ja taajuusvasteen oikein Dixon tuli soittamaan laitteen läpi. Kytkentään tuli lisää biasin säätötrimmeri. Kytkentäkaavioon lisättiin säätöohje:

To add bias trap to improve signal to noise ratio
a) Break circuit at point A, B, C, as shown on schematic,
b) Insert circuit above,
c) Adjust capacitor for minimum carrier signal on plate of V2B with audio signal input.
d) Adjust resistor for maximum output signal with 100MV, 1 Khz input

• EP-2 kolmosversiota valmistettiin sarjanumeroilla 5500-5938 kaikkiaan 438 kappaletta. (Biaksen säätötrimmeri on siis mukana tässä versiossa.) Nupit muuttuivat mustiksi.

Dixon muisteli myöhemmin. -Mike pääsi sinne, missä pystyimme puhumaan toistemme kanssa ja hän ymmärsi minun kieltäni ja minä hänen kieltään. Jos sanoin soundi iskee tai -pohjaa, hän tiesi kuinka se muutetaan sähkökytkennäksi. Se oli hiton hyvä tiimi. 

Pikkuhiljaa Mike alkoi kypsyä Doniin -Olet kyllä yksi täysi piru! Don vastasi -jos et halua tehdä parasta kaikua, niin lopetetaan sitten. Mike jatkoi päätään pudistaen. Hän sai version valmiiksi. Kumpikin pitivät lopputuloksesta.

• EP-2 neloskehitysversiota tehtiin sarjanumeroilla 5939-9067 kuusikymmentä-luvun loppuun mennessä yhteensä 3128 kappaletta. Tässä versiossa edellisiin verrattuna vaihtui toistopää. Muutoksen ansiosta pystyi tekemään useampikerroksisen sound-on-sound luupin.

Battle sai sitten idean sulkea 1/4 tuuman nauhan päättymättömän nauhan kasettiin. Kasetti kiinnitettiin kiinni paikalleen sormiruuveilla. Kasetin kotelo suojasi nauhaa ja auttoi säilyttämään äänenlaadun pitempään hyvänä. Yhteen kierrokseen kului aikaa noin kaksi minuuttia. 

Alkuperäinen 60-luvun vaihtonauhakotelo

EP-1 ja EP -2  kaikujen soundia on luonnehdittu usein termeillä: lämmin, pyöreä, paksu, täyteläinen, musikaalinen, klassikko, kuulas -kaikujen Graalin malja. Soittoon reagoiva soundi on luonut yksiäänipäisten kaikujen standardin, jota jäljitellään yhä. 

Haettu patentti sain hyväksynnän lopulta 13.5.1969. Tuolloin tuotannossa olivat viimeiset EP-s:t. Echoplex EP-2 kaikuja valmistettiin kaikkiaan 7 515 kappaletta. Kun huomioidaan EP-1 kaiut, niin point-to-point putki-Echoplexejä rakennettiin kaikkiaan hieman yli kahdeksan tuhatta kappaletta! Herra Hunter sai moottoreihin sijoittamat rahansa takaisin korkojen kanssa!

 

Echoplex EP-3

1970 Echoplexistä julkaistiin EP-3 malli ja putkitekniikasta siirryttiin tuolloin puolijohdetekniikkaan. Laitekotelon väri muuttui harmaaksi.

Mike muisteli myöhemmin -Kaikki aikoivat siirtyä transistoritilaan, joten kehitin EP-3:n. Siitä tuli markkinoiden paras puolijohde-Echo. Transistoritekniikka ei kuitenkaan puhutellut minua kuten putkilaitteilla tuotettava soundi, joten erosin yrityksestä.

Suunnilleen noihin aikoihin Norlin Industries, silloinen Gibsonin emoyhtiö otti haltuunsa Maestron alkaen myydä EP-3:a. Norlinin ansioksi on luettava se että yhtiö valmisti huolellisesti toimitetun huoltokirjan, jossa löytyy kaikkien versioiden kytkentäkaaviot.

• EP-3 nro 9068-9450 valmistettiin 382 kpl
• EP-3 nro 9451-12960 tehtiin 3509 kpl
• EP-3 nro 12961-28591 valmistettiin 15630 kpl

EP-3 rakennettiin vuosina 1970-1979 yhteensä 19 521 kappaletta!

Vuoteen 1979 mennessä markkinat muuttuivat mutta samalla myös kasvoivat. Norlin ajautui taloudellisiin vaikeuksiin kamppaillen asemansa säilymisen puolesta. Yhtiö lopetti kaikkien Maestro-tuotteiden tuotannon. Maestro- ja Echoplex-tuotenimet erotettiin toisistaan.

Norlinilla 60-luvulla kitaraefektipedaalit kartalle pysyvästi tuonut Maestro tuotenimi laitettiin lepotilaan. Samalla maailmalla saatiin nähdä 80- ja 90-lukujen aikana valtava polkimien myyntiräjähdys!

Hunterin kuoleman ja Norlin yhteistyön jälkeen vuonna 1984 Market Electronics myi Echoplex-tuotenimen Chicagolaiselle Harris Tellerille. Harris Teller rakennutti vuosina 1985-1991 alihankkijllaan Crystal Valley Electronicsillä muutamia EP-2, EP-3 ja EP-4 laitteita alkuperäisten sarjojen ylijäämä-osista. 

EP-2:n uustuotanto-versiot nimettiin EP-6T. Laitteet ovat harvinaisia ja merkittiin Quality Product from Harris-Teller-kyltillä. 80-luvun puolivälissä Gibson osti Echoplex-tuotenimen alkaen valmistaa digitaalisia Echoplex Digital Pro-laitteita.

Vuodesta 2019 alkaen Echoplexistä tuli Dunlop Manufacturingin tavaramerkki. Nimeä käytetään nauhaviiveen ääntä jäljittelevässä digitaalisessa pedaalissa. Dunlop on luonut myös EP-3:n esivahvistinta jäljittelevän FET-pohjaisen esivahvistimen.

Mike jatkoi kaikulaitteensa Tubeplexin kehittämistä kaksituhatta-luvulle saakka. 16.1.2003 Battle sai viimeisimmän patentinsa kaikulaitteen parantamiseksi. Mike kuoli 7. huhtikuuta 2008. 

EP-1, EP-2 ja EP-3 Echoplesit valmistanut Market Electronics poistui yritysrekisteristä yhdestoista päivä marraskuuta 2018. Vuonna 2022 Gibson lanseerasi Maestro-efektipedaalisarjan uudelleen markkinoille. 

Nykyään on olemassa useita harrastajien sivustoja, jossa jaetaan tietoa vanhojen Echoplex-kaikujen huoltamiseksi, korjaamiseksi ja pitämiseksi edelleen toimintakuntoisena. Täytyy muistaa että vanhimmat laitteet ovat jo 60 vuotta vanhoja. EP-1 ja EP-2 ovat putkitekniikalla toteutettuja. Kaiut käyttävät magneettiääninauhaa. Toimintatavaltaan ne ovat sähkömekaanisia laitteita. 

Echoplexit on rakennettu pomminvarmalla point-to-point tekniikalla. Ainutlaatuisen soundin hinta ovat tempperemanttiset laitteet, jotka tarvitsevat osaavaa ja säännöllistä huolenpitoa. Esimerkiksi kondensaattorit vanhettuvat. Osia laitteisiin on vielä hyvin saatavilla.