Ismon tarinoita: Päättymättömän nauhakasetin historia sekä Hipac ja PlayTape-kasetit

Päättymättömän nauhakasetin patentti

Yhdysvaltalainen musiikkitekniikan keksijä Bernard Cousino sai loputtoman nauhan idean vuonna 1952 patentoi sen numerolla pat US2804401A. Tähän keksintöön pohjautuen luotiin 1/4" päättymättömän nauhan Audio Vendor-kasetti.

Bernard Cousinon
patentti US2804401A

Fidelipac

George Eash kehitteli idean pohjalta vuonna 1954 1/4" nauhalla toteutetun kahden raidan Fidelipac (tai käytetty myös nimitystä NAB cartridge)-patruunan. Vuosikymmenien ajan nämä kasetit toimivat lukuisien yhdysvaltalaisten radiokanavien toistomusiikin, kuten ohjelmien tunnussävelmien tallennusalustana.

Päättymättömän nauhan
Fidelipac -patruuna.

Stereo-Pak

Vuonna 1963 Earl William "Madman" Muntz jatkojalosti 1/4" nauhaa käyttäneeseen patruunaan neljä raitaa. Samalla hän lisäsi siihen painotelan. Kasetti sai kauppanimen Muntz Stereo-Pak.

Stereo 8

Parin vuoden kuluttua Bill Lear julkaisi tähän ideaan pohjautuneen 8-track tape (kauppanimi Stereo 8) kahdeksan kappaleen kasetin, joka julkaistiin vuonna 1965. Stereo 8 kaseteista tuli Yhdysvalloissa nopeasti suosittu tallennusformaatti esimerkiksi autosoittimena ja radiolähetystoiminnassa, jossa sitä käytettiin yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Päättymättömän nauhan
Stereo 8 kasetti.

PlayTape

Vuonna 1966 Frank Stanton julkaisi 1/8 tuuman (3,2 mm) käyttäneen kahden raidan PlayTape-kasetin. Tuote luotiin kilpailemaan Stereo Pak ja Stereo 8-kasettien kanssa. Kilpailijoitansa selkeästi pienikokoisempana ja heppokäyttöisenä PlayTape-kasetti alkoi menestyä markkinoilla hyvin. Vuonna 1968 aloitettiin valmistaa PlayTape autosoittimia.

Frank Stanton.

Musiikkia yhdelle kasetille sopi 8-24 minuuttia. Valittavissa toistoon oli kaksi monotettua kanavaa tai yksi stereo. Alihankintana Japanissa edullisesti valmistettuja PlayTape-soittimia myytiin Yhdysvalloissa Sears-ketjun kaupoissa ($19,95). Siellä oli saatavilla vaihtoehtoisesti laadukkaampia MGM ($29,95) soittimia.

Playtape-kasetti.

PlayTapen suosituksi tuloon Yhdysvalloissa vaikutti suuresti pienikokoiset ja paristokäyttöiset soittimet. Pian jakelusopimuksia oli 28 maahan Euroopasta Aasiaan ja Autraaliaan.

Tähän asti kuluttajat olivat pystyneet kuuntelemaan musiikkia kannettevissa laitteista ainoastaan matkaradioista. Itse valittua mielimusiikkia voitiin nyt kuunnella ensimmäistä kertaa historiassa missä tahansa. Haluamansa musiikin kuuntelemiseksi ei tarvinnut enää vaivalloista töpseliä, painavaa kelanauhuria tai autoa!

Sears vuoden 1967 joulukuvastosta.

Kannettavien PlayTape soittimien kanssa musiikin kuuntelusta tuli helppoa ja sitä pystyi tekemään ihan missä ja koska tahansa huvitti! Ennen kaikkea nuoriso otti tämän uuden keksinnön omakseen.

Samalla alkoi nuorisomusiikkikulttuurin ja markkinan räjähdyksenomainen kasvu. Vuonna 1967 alkaen Pepsi alkoi myydä PlayTape -soittimia 12,95 dollarilla, mikä tuplasi näiden laitteiden myynnin.

Myös kasetit valmistettiin (edullisesti) alihankintana Japanissa ja niille luotiin väritunnistusjärjestelmä, josta pystyi erottamaan kasetin pituuden:

Punainen RED HOT SINGLE vastasi 45 kierrostt/min. singleä, hinta 1 dollaria, 2 raitaa, 6 min.
Musta EXTENDED PLAY 4 kappaleen EP: tä 1,49 dollaria, 4 raitaa, 12 min.
Valkoinen LONG PLAY 8 kappaleen LP 2,98 dollaria, 8 raitaa, 24 min.
Sininen lasten albumit KIDDIE TAPE 1,00–1,50 dollaria, 12 min laulua tai puhetta
Harmaa keskustelu ja opetus GENERAL INFORMATION SERIES 1,00–1,50 dollaria.

Kasettien värit.

PlayTape Mail Call

Patentin omistanut Stantoin möi idean myös Smith Corona (SCM) kirjoituskone-yhtiölle, joka lähti rohkeasti hakemaan uusia markkinoita PlayTape Mail Call-äänikirjeiden formaatilla.

Mail Call kirje.

Liikeideana oli vaivalloisen kirjoittamisen asemasta puhua kasetille terveiset ja postittaa kasetti vastaanottajalle. Hanke ei onnistunut kaupallisesti. Monet muistavat vastaavalla idealla Suomen postin 80-luvulla toteuttaman c-kasetti äänikirje-idean, jossa tyhjiä kasetteja sekä kuljetuspusseja sai ostaa postista.

PlayTape Dictaphone

60-luvun lopulla valmistettiin muutamien vuosien ajan Playtape-mitoituksella toimistotarvikemyyntiin Dictaphone-tuotemerkin puhelinvastaaja- sanelukonenauhoja.Tuolloin Dictaphonessa elettiin siirtymävaiheessa bell-rumpu(sanelu)koneista magneettinauhalaitteisiin. Myöhemmin 70-luvun lopussa Dictaphonen omistajaksi tuli Pitney Bowes ja Dictaphone-vastaajiin Norelcon edustamat c-kasetit.

Kuusikymmentä-luvun lopulla Yhdysvaltalaisten Stereo-Pak ja Stero 8 pääsivät mukaan kilpailuun julkaisemillaan kannettavilla laitteilla ja autosoittimilla. PlayTapen kanssa kilpaili yhä vahvemmin myös Hollannista alkanut Philipsin 0,8 tuuman (3,81 mm) nauhaa käyttävä C-kasetti-formaatti. C-kasetit alkoivat yleistyä PlayTapea vahvemmin. PlayTape-tuotanto lopetettiin Yhdysvalloissa ja se lisenssoitiin Japaniin.

Philipsin C-kasetti vei voiton
PlayTapelta.

Hipac

Vuoden 1971 elokuussa Japanilaisten musiikkilaitevalmistajien yhteisyritys alkoi tuottaa kuluttajamarkkinoille PlayTapen lisenssillä (c-kasetin) 3,81 mm levyistä nauhaa käyttänyttä HiPac-kasetteja sekä laitteita. Kasetille mahtui enimmillään musiikkia 60 min nauhanopeudella 4.88 cm sekunnissa tai 30 minuuttia nopeudella 9,5 cm/min. Nauhoja valmistivat Sony, Fuji Film, Hitachi/Maxwell, ja TDK.

"Uusi, pieni Hipac-kasetti".

Pioneerin johtamaan ryhmään kuului Hitachi, Mitsui Bussan Denki Hambai, Sharp, Clarion, Nippon Columbia ja Tokio Shibaura Electric, Toshiba Musical Industries, Apollon Music Industrial, Funai Electric, Kodansha, Mitsubishi Eletric ja Sanyo Eletric eli suuri osa Japanilaisista soitinlaiteyrityksistä.

Tuossa vaiheessa c-kasetin lopullinen menestys ei ollut vielä ollenkaan varmaa ja Stereo 8 oli maailman suurimmalla kuluttajamarkkinalla Yhdysvalloissa johtoasemassa. Stereo 8 nauhaa pienempään Hipac kasetin menestykseen uskottiin siksi lujasti. Japanilaisilla oli vahva tahto luoda Hipac-formaatista maailmanlaajuinen standardi!

Hipac-kasetissa oli jaettu neljä ääniraitaa kahteen stereo-ohjelmaan. Hipac-kasetteja käytettiin myös esimerkiksi Melos ja Univox nauhakaikulaitteissa. Recording Tape HD 5000 ja HP 407-kasetteja valmistettiin Apollon yhtiön nimissä.

Japanilaisilla 50- ja 60- luvuilla ollut mahtava talouskasvu mutta uusi liikeidea Hipac joutui alusta alkaen kovien haasteiden eteen. Myös ajoitus osoittautui vääräksi. Vuonna 1971 dollari joutui devalvoiduksi aiheuttaen Japanin viennille suuria ongelmia. C-kasetti valtasi markkinoita koko ajan vahvemmin. Vuonna 1973 koittanut öljykriisi johdatti Japanin talouden lopulta pahimpaan talouskriisiin sitten toisen maailmansodan. Maailman menestykseksi suunniteltu (lisenssillä valmistettu) Hipac-formaatti lopetettiin vähin äänin vuonna 1973.

Pyrkiessään c-kasetilla maailmanlaajuiseksi standariksi Phillipsin c-kasetti kilpaili myös Saksalaisten Grundigin ja Telefunkenin valmistaman DC International-kasetin kanssa. Niinpä se tarvitsi Japanilaisten tukea, jolloin Sony painosti Phillipsiä luovuttamaan c-kasetin valmistuslisenssin ilmaiseksi. Näin Japanilaiset laitevalmistajat ryhmittyivät nopeasti joukolla Eurooppalaisen c-kasetin taakse.

Päättymättömän nauhan kasettien valmistus päättyi siis (Yhdysvaltalaisten) keskinäisen kilpailuun, lisenssimaksuihin ja epäonniseen ajoitukseen. Jos suhdanteet olisivat olleet toiset, saattaisimme tänä päivänä kummastella päättymättömän nauhan kasettien asemasta c-kasetteja.

Hipac näkymät "paranevat".

70-luvun alussa valmistetut Hipac-vaihtokasettivarastot ovat loppuneet jo vuosia sitten. Melos ja Univox-kaikujen soundia on laitteiden vaatimattomasta rakenteesta huolimatta pidetty nauhakompression ja soundinsa puolesta ensiluokkaisina. Jo pelkkä etuaste parantaa soundia. Niinpä laitteita halutaan pitää käytössä edelleen. Kasettien saatavuuden heikentyessä ja hintojen noustessa luotu korvaavia nauhajärjestelyjä.

Dictaphone-vastaajan sekä Mail Call-kasetin lisäksi myös Playtape-kasetista pystyy saamaan muokkaamalla toimivan vaihtopatruunan. Apollon HD 5000-kaseteille on lisäksi tarjolla useita eri korjauspalveluita sekä varaosia. Sormistaan näppärän on mahdollista kunnostaa kasetti itse.

Hipac- ja PlayTape-kasettien huolto

Näytän seuraavassa yleisimmin saatavilla olevan Apollon Record Tape sekä PlayTape -kasetin käyttöönottokunnostuksen Melos nauhakaikuun.

PlayTape sekä Hipac-kasetti.

Kasetit ovat mitoitukseltaan hyvin pitkälle identtisiä. PlayTape-kasetista on mahdollista tehdä helposti hyvin toimiva vaihtokasetti. Tarvitset ainoastaan viilaa. Viilaamalla kasettipesästä kohoke PlayTape sekä Hipac-kasetti sopivat jatkossa Melos-kaikuun täydellisesti.

Kasettipesän olake, joka hiotaan pois.

Seuraavaksi roskien poisto imurilla sekä pyyhintä kostutetulla paperilla. Tämän jälkeen avataan kansi leikkaamalla paperi mattoveitsellä sekä avataan Hipac-kasetista pieni ristipäinen taustaruuvi.

Kummassakin kasetissa, niiden etupuolella on (Phillips) ristipääruuvi kansipaperin alla keskellä. Sijainti löytyy tunnuselemalla. Hipac-kasetista lisäksi vapautetaan kiekon lukitus sitä varten tehdyllä koukulla.

Hipac-kasetin taustapuolen ruuvi
sekä koukun sijainti.

Tämän jälkeen irrotetaan kansi varovasti longistaen. Puhdistetaan kasetista irtonainen lika sekä lika myös nauharullasta. Kokeillaan varovasti nauhakiekon liikkuminen ja jousen toiminta.

Tärkein työvaihe on irroittaa vanhat padit sekä kiinnitysliimat, puhdistaa alue ja liimata tilalle uudet padit. Jos nauha on esimerkiksi purkautunut sen pystyy kelaamaan takaisin nauhakiekolle.

Kasetin osat.

Tämän jälkeen kansi pannaan kiinni. Uutta c-kasetin nauhaa tarvitaan 15 metriä. Potentiometrin ollessa puolessa välissä eli asennossa viisi nauhanopeus on 10 cm/min. Silloin yhden nauhakierroksen tekemisessä menee aikaa 2.5 minuuttia.

Paras nauhatyyppi kaikukäyttöön on type I normal bias kasettinauha. Myös Type I:n nauhoilla on keskinäisiä eroja. Jotkut ovat liian liukkaita ja toiset rypistyy tai rispaantuvat reunasta helposti.

Kokeilujeni perusteella Sony HF ja TDK D, eli samat yhtiöt jotka toimittivat alkuperäisiä Hipac-kasettinauhoja ovat hyviä nauhakaikunauhoja. Netistä kasetteja löytyy myyntipalstoilta ja on myös olemassa kasettien omia myyntipalstoja. Alkuperäinen nauhatyyppi on ollut nykyaikaisia hieman paksumpaa ja nauhan voiteluun niissä on lisätty graffittia.

Testattavia nauhoja.

Mikäli nauhan tarvitsee vaihtaa kokonaan se tehdään seuravasti. Ensin tehdään teline, jossa c-kasetti sekä Hipac saadaan pysymään pystyssä, samalla korkeudella ja peräkkäin. Hipacin nauhakiekko on vapautettu koukulla. Kädet ei saa olla hikiset ja nauhaa on kosketeltava vain sen verran kuin on pakko.

Katkaistaan kummankin kasetin nauha ja liitetään se c-kasetista Hipackiin. Liitokseen on saatavilla omaa teippiä ja liitostyövälineitä. Teipin liittäminen onnistuu myös ilman blockia mutta parit pinsetit ja suurennuslasi telineessä ovat työssä avuksi.

Seuraavaksi aletaan vetää nauhaa rauhallisella tasaisella liikkeellä niin, että se kelautuu kiekolle tasaisesti. Samalla Hipackiin menee uutta nauhaa c-kasetista.

Nauhan vetoa Hipackista.

Nauhaa vedetään 15 m kunnes nauhalenkin pää on kertänyt kokonaan kasetissa ympäri ja palaa näkyville. Liitos katkaistaan c-kasetista. Leikkauskulma on 45 astetta. Huom! leikkauskulman suunta. (Toinen vaihtoehto on 90 astetta) Nauhakiekosta purkavan puolen terävä kulma tulee Hipacin etupuolelle. Tällä varmistetaan nauhan moitteeton kulku echoa käytettäessä.

Nauhan päät yhteen teipattuna.

Teipin pätkän päät leikataan samalla tavalla 45 asteen kulmaan kuin nauhakin leikattin. Teipin pätkä on noin 10 mm pituinen. (Vaihtoehtoisesti leikkaukset voi 90 asteen kulmaan). Teipataan Hipac-kasetin nauhanpäät yhteen yhdeksi lenkiksi.