Hyvä paha alkoholi

Alkoholi aiheuttaa Suomalaisissa suuria tunteita puolesta ja vastaan. Nykytietämyksen mukaan Kiinalaisten tiedetään valmistaneen jo kivikaudella yhdeksän tuhatta vuotta sitten riisiviiniä. Ensimmäiset merkit rypäleviinin valmistuksesta ovat tuhat vuotta myöhemmin ja edelleen kivikaudelta nykyisen Georgian alueelta. Silloin keksittiin saviruukkuun unohtuneen viinirypälemehun muuttuneen juomaksi, joka muutti maistelijan tajuntaa! Tuotekehittely on yhtä vanha juttu sillä jo ensimmäisten havaintojen jälkeen alettiin kiinnittää huomiota lajikkeisiin ja tuotantotapoihin.

Saviruukku (pixabay)

Toistaiseksi vanhimmat löydökset oluen valmistamisesta ovat viiden tuhannen vuoden takaa nykyisen Irakin alueella sijainneesta Mesopotamiasta, jolloin työmiehen palkka maksetiin oluena. Samaa hyväksi havaittua tekniikkaa saada työmies vauhtiin alkoholipalkalla hyödynnettiin samoihin aikoihin Egyptissä. Suuria määriä juomaa tuottavat olutpanimot ovat vuosituhansia vanha keksintö niin ikään.

Oluen valmistuksessa eräs tärkeä aines on humala, jota on esiintynyt Suomessa kautta koko tunnetun oluen valmistuksen historian. Rautakauden kalevalassa kerrotaan humalan, ohran ja veden yhdistämisestä juomaksi. Hämeen seudulla sitä sanotaan sahdiksi. Juoman valmistustapaa on myös ehdotettu puuttuvaksi renkaaksi muinaisen Mesopotamian ja nykyoluen valmistamisen välillä.

Humala (Pixabay)

Toinen perinteinen juoma pohjolassa on ollut sima, jolla itseasiassa tarkoitetaan hunajaviiniä. Kalevalassa on mainintoja hunajasta ja simasta. Hunajan lähteenä käytetyn villimehiläisen pesiä on myös käytetty ensimmäisissä Laatokan Karjalan kuvituksissa. Hunajaviini alkoi jäädä paitsioon kristinuskon ja rypäleviinin valloittaessa uusia alueita.

Suomenniemi 1500-luvun kartassa.

Keskiajalla nykyisen Suomen alueella linnoituksissa majailleille sotilaille oli määritelty kiintiöoluet eli käytössä oli edelleen vuosituhansia vanha kannustin. 

Oluttynnyri (Pixabay).

1500-luvulla pohjoismaissa yleistyi (palo)viina, jossa laimeammista alkoholijuomista rikastettiin alkoholipitoisuutta tislaamalla. Toisin sanoen saatiin aikaan tiukempaa tavaraa, joka liikkui pienemmässä tilassa eikä jäätynyt pakkasella pilalle. Harvaan asutussa ja talvella kylmissä pohjoismaissa sekä Venäjällä keksintö otettiin ilolla vastaan.

Nykyisen kaltaista vähäalkoholista simaa alettiin valmistaa Suomessa 1700-luvulla alkuun kartanoissa.

Pohjolassa on suhtautuminen alkoholiin ollut aina kompleksinen. Mannermainen alkoholin käyttö on yleensä koettu sivistyneemmäksi. Mikä sitten on se tekijä joka on tehnyt eron harvaan asutun pohjolan ja Venäjän sekä keski-eurooppalaisen väen alkoholikulttuurien välille?

Keskustelin aiheesta vuosia sitten erään belgialaisen kanssa ja hän esitti asiasta mielenkiintoisen pohdinnan. Siellä päin käytetään alkoholia ainoastaan porukassa. Kun iloisessa pöytäseurueessa joku humaltuu liikaa, saksalaisella on tapana huomauttaa asiasta hienovaraisesti sipaisemalla etusormella nenää ja ranskalaisella korvanlehteä. Huomion osakseen saanut ottaa kierroksen tai kaksi vettä. Tai sitten toteaa että pitää lähteä nukkumaan kun olen aivan väsynyt.

Päivällisen jälkeen (Pixabay).

Suomessa ei tällaista merkkikieltä tunneta. Asia on paremminkin päinvastoin, jos joku ei ota vastaan tarjottua paukkua se on varsinkin turpaan lyönnin peruste. Ja tämähän tietysti johtuu Suomalaisten miesten jalostuneista geeneistä.

Vuoden 2018 alussa Suomessa astuu voimaan uusi liberaalimpi alkoholilaki, jossa otetaan etäisyyttä perinteiseen pohjoismaiseen holhoamisperinteeseen. On mielenkiintoista nähdä kyetäänkö täällä ottamaan uudistus vastaan.

Kun suku sammuu

Uskallan väittää että harva meistä on koskaan miettinyt sitä, mitähän tapahtuu sadan vuoden päästä. Onko tullut lasten-lastenlapsia ja mitä niille kuuluu? Harrastaakohan niistä kukaan sukututkimusta ihmettelen isoisoisän tai -äidin puuhia vuonna 2018? Jos ei muuta, niin miettii että käytti ne silloin ainakin muovia joka hiivatin paikassa.

Jotkut hankkivat lapsia rakkaudesta, toiset velvollisuudesta. Saattaa tapahtuma olla vahinkokin. Eräiden mielestä ainoa hyväksyttävä syy olisi rakkaus. Mikä lie viimeinen totuus? Joskus suku sammuu ja niitä se surettaa, jotka ovat pitäneet sukua arvossa. Joillekin asia on aivan sama ja voi olla jopa ylpeilyn aihe saada olla se, joka päättää surkean sukupolvien ketjun.

Vielä 1900-luvun alussa lapsia hankittiin runsaasti siksi että haluttiin kompensoida suurta kuolleisuutta sekä lapset olivat vanhuuden ainoa turva. Mitä enemmän lapsia, sitä todennäköisempää oli saada elatusta sitten kun ei itse enää juuri mihinkään hyödylliseen kyennyt ja sokeri vielä suussa suli. Ja rakkautta lapsille jaettiin tasaisesti.

Nykyaikana suvun jatkamiselle ei ole olemassa minkäänlaista konkreettista tarvetta, kun yhteiskunta huoltaa jäsenensä hamaan loppuun saakka. Ainoa tarve suvun jatkamiselle on rakkaus sekä joillain vaistonvarainen tarve lisääntyä.

Lasten hankkiminen koetaan usein vapautta rajoittavaksi asiaksi ja sitä lykätään helposti viimeiseen asti. Naisilla parasta-ennen vaihe on kolmeenkymmeneen mennessä ja miehilläkin ennen neljääkymmentä.

Moni hankkii elämänsä otollisen ajan kaikkia muita kivoja elämyksiä ja kokemuksia. Sitten voikin todeta, että ohi meni se perhejuna. Yleisesti länsimaat, Eurooppa ja Japani on alkanut harmaantua ja kuolleisuus ylittää monessa paikkaa syntyvyyden.

1900-luvun alussa käyttöön tullut eläkejärjestelmämme perustuu siihen, että jokainen maksaa työpalkastaan omaa eläkettään. Koska aivan ensimmäiset eläkkeensaajat eivät olleet maksaneet penniäkään, lysti kustannettiin työssä olevien palkasta perittävillä eläkemaksuilla. Niin jokainen sukupolvi maksaa parhaillaan eläkkeellä olevien eläkkeen.

Tämä lainaamisjärjestelmä toimi hienosti niin kauan kuin väki lisääntyi. Kun väki alkoi vähentyä alkoivat ongelmat. Vastauksena kysymykseen esimerkiksi naapurimaamme Ruotsi sekä Saksa ovat ottaneet tulijoita avokätisesti sopeuttaen tulijat kielikoulutuksesta alkaen. Harmaantuvat suvut saavat rauhassa sammua, työtä on ahkeralle, koulutetulle maan omakseen kokevalle porukalle sekä kaikki ovat tyytyväisiä.

Mitenkäs tehdään Suomessa? Siinäpä monen tuhannen euron kysymys kaikille pohdittavaksi yhteisesti ja erikseen?

Luottamus

Luottamus liittyy ihmisyyten kaikkialla. Näin on ollut hamasta muinaisuudesta ja varmaankin niin pitkään kuin ihmiset tällä planeetalla tallustavat. Luottamus on tunneasia.

Luottamus on se näkymätön aine, liima, joka pitää heimot yhdessä ja saa ne menestymään keskenään ja toisten heimojen kanssa. Esimerkkinä vaikka niinkin arkinen asia kuin liikenteen sujuminen tai yhteiskuntarauha perustuvat luottamukseen. Työnantajat luottavat työntekijöidensä antamaan työpanokseen ja työntekijät puolestaan työnantajan suorittamiin velvotteisiin.

Yhteiskunta luottaa veronmaksajiensa vilpittömyyteen ja kansalaiset vastaavasti yhteiskunnalta saataviin palveluihin. Kansalaiset luottavat poliisin toimivan oikeudenmukaisesti. Poliisi taas luottaa kansalaisten noudattavan lakia. Kansalaiset luottavat viranomaisten suosituksiin esimerkiksi ottaa rokkotteita. Viranomaiset taas luottavat että kansalla on laumasuoja.

Toinen äärilaita on tietenkin täydellinen luottamuspula, joka saa heimot riitelemään keskenään ja sekasortoon. Ties mistä asioista nousee salaliittoteorioita. Lopulta kehitys kehittyy yhteenottoihin asti. Viimeisin iso esimerkki tästä on toinen maailmansota. Vasta savuavien raunoiden jälkeen ja kunnolla pataan saaneena osapuolet olivat alttiita luottamusta parantaviin tekoihin. 

Yhteiskuntien sisäinen ja keskinäinen luottamus ei ole koskaan vakio, vaan liikkuu aallon lailla jossain edellä mainittujen kahden ääripään välillä. On olemassa niitäkin jotka pyrkivät hyötymään (aiheuttamastaan) luottamuspulasta. Mieleen tulee ensimmäisenä rikolliset ja politikot. Jotkut taas haluavat keikuttaa venettä ihan vaan huvikseen. Kun mennään me/te ajatteluun ollaan jo tukevasti tällä uralla.

Kotikoneen äärellä on helppo suoltaa milloin mitäkin mielipiteitä mukamas anonyyminä ja perhosefektistäkään mitään tietämättä. Tai ainakaan uskomatta. Käsi ylös, kuka tietää mikä on vihapuhetta seuraava askel?

Uhittelun ilmapiirin kasvaessa tehdyt teot tietenkin kovenevat kierteen lailla. Joku on sanonut että ihmiskunnan muisti on sukupolven mittainen ja siksi yksikään sukupolvi ei jää ilman sotaa. Edelliseen liittyen Erasmus Rotterdamilainen on sanonut viisaasti jo satoja vuosia sitten "kokematonta sota viehättää" ja sukupolvi toisensa jälkeen se on myös saatu todeksi todeta.

Tekisi mieli päivittää sanonta: -kokematonta kovat puheet kiinnostaa. Tänä päivänä länsimaissa kovista ajoista kokemattomia alkavat olla nuorten lisäksi myös vanhat miehet ja sekös tässä huolestuttaa. 

Kirjanpitoa muinaisesta Mesopotamiasta 1800-luvun Savoon

Mikäli kirjanpidoksi määritellään hyödykkeisiin liittyvä järjestelmällinen muistiin kirjaaminen on kirjanpitoa harrastettu jo tuhansia vuosia! Tuolloin noin 3200 vuotta ennen ajan laskua Mesopotamiassa käytettiin kaupankäynnissä sinettejä. Poltetut sylinterin muotoiset savisinetit viittasivat kuljetettaviin tavaroihin kuten maataloustuotteisiin, kankaisiin ja eri astioihin sekä näiden tavaroiden omistajiin. 

Nykyisen Irakin alue oli siis muinaista Mesopotamiaa, josta tunnetaan toistaiseksi myös maailman vanhin palkkakuitti savitauluun kirjoitettuna. Rahaa ei vielä tunnettu, mutta työmies sai palkkansa oluena. Viini oli tuolloin jo ikivanha keksintö. 

Vanhin tunnettu palkkakuitti.

Jokunen vuosisata myöhemmin Egyptissä ryhdyttiin merkitsemään muistiin esimerkiksi varastoa käyttäen hieraattista kirjoitusta. Kirjurit olivat varsin arvostettu ammattikunta, sillä kansasta vain muutama prosentti osasi lukea ja kirjoittaa. Siksi usein myös ylhäiset saattoivat kuvata itseään mielellään kirjureiksi, vaikkakin ilman kirjurin taitoa.

Thot mittamassa kirjurin sydämen puhtautta.

Egyptin kirjanpitäjilla oli oma jumalansa Thot, joka kirjanpitäjän kuollessa kirjasi totuuden sulalla ylös tämän sydämen painon. Jos sydän painoi höyhenen verran pääsi kirjuri elämään, jos ei niin joutui krokotiilin syömäksi.

Kirjureilla oli käytössään paletti, jossa kahta eriväristä mustetta eli musta ja punainen. Kirjoitukset laadittiin ohuista papyruskaislan suikaleista ristikkäin liimattuille papyrusarkeille. Egyptin kuivan ilmaston ansiosta niitä on jäänyt myöhemmille ajoille ihmeteltäväksi. Arkisemmat kirjoitukset, kuten verokuitit saatettiin tehdä saviruukun palasille.

Egyptiläisen kirjanpitäjän työkalut.

Pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskua nykysen Kreetan seudulla vaikutti Minoalainen- sekä nykyisen Kreikan alueella Mykeneläisen kultturin kansa. Minoalaiset ja Mykeneläiset hankkivat vaurautensa kaupankäynnillä välimeren ympäristössä. He olivat oppineet myös kirjoitustaidon, jota he käyttivät pääasiassa kirjanpitoonsa. He pitivät kirjanpitoaan savitauluihin. Näin 1500 vuotta ennen ajan laskua taito oli jo levinnyt kauppiaiden keskuuteen Etelä-Eurooppaan.

Välimeren ympäristössä kauppiaat olivat pitäneet, kuten muuallakin,  yhtenä arvoikkaimmista vaihtokaupan välineinä metalleja tinaa, hopeaa, kuparia ja pronssia. Kun Lyydialaiset 650 vuotta eaa. keksivät alkaa lyödä näitä hopea- ja kuparimetallinkappaleita tietyn mittaisiksi ja leimaamaan ne hallitsijan leimalla arvon vakuudeksi, he olivat tulleet keksineeksi rahan!

Lyydialainen kolikko n. 550 eaa.

Nykyisen Kreikan alueella olleiden sotaisten "pimeiden vuosisatojen" jälkeen Kreikan alue nousi taas uuteen kukoistukseensa 450 eaa. ja kuinka ollakaan, kaupankäynnin tuoman vaurauden ansiosta.

Kirjoittamisen taito jatkoi etemistään seuraavaksi syntyneeseen "ikuiseen" Rooman valtakuntaan. Sen ajan vanhimmat Suomesta tavatut Roomalaiset metallirahat ovat hopeadenaareja ja kuparirahoja sata-luvulta. Tuon ohella suositumpi kaupan muoto oli vaihtokauppa, joka säilytti asemansa vielä pitkään.

Kiihtelys (40 kpl) oravan nahkoja.

Novgorodin turkiskauppiaalta jäi
käynnistä solki muistoksi
Varpaisjärven Korpijärjelle 200 jaa.

Sata-luvulta eteenpäin Suomeen tuli rahoja ulkomailta vaihtelevasti ja usein myyntiartikkeleina olleet turkikset vaihdettiinkin suoraan suolaan, balttialaisiin korouihin tai germaanisiin aseisiin. Korut saattoivat olla taidokkaita sormuksia, kaula- ja rannekoruja. Tulipa maahan Roomalaisia yleellisyystavaroitakin, kuten lasisia juomasarvia tai pronssinen viinikauha. Kauppayhteyksiä oli myös Skandinaviaan. Käytössä kaupantekijöillä oli riimukalenterit, jonka perusteella pystyttiin sopimaan seuraava tapaaminen. Kesällä liikuttiin limsaumaveneellä ja järvien jäädyttyä jääkansia pitkin liikuttiin hevosen vetämällä reellä.

Tuontitavaran lisäksi osattiin tehdä järvimalmista pienissä harkkohyteissä rautaa, josta valmistuivat esimerkiksi metsästyksessä käytettävät nuolet, puukot ja kirveet. Itsepuolustukseen tarvittiin viikikiajalla 850-luvusta eteenpäin esimerkiksi miekkoja joita hankittiin frankeista. Maksuvälineinä käytettiin esimerkiksi islamilaisia hopearahoja.


Kauppayhteyksistä tärkein suunta oli Balttia ja Saksa. Levottoman viikinkikauden jälkeen ja Hansaliiton myötä kauppayhteydet Saksalaisten kauppiaiden kanssa vahvistuivat uudestaan 1200-luvun alusta. Nykyisen Suomen alueen merkittävänä vientiartikkeleina oli kala, jota katolilaiset söivät paastonsa aikaan. Germaniaa puhuneet hansakauppiaat toivat tänne mukanaan Eurooppalaisten vaikutteiden lisäksi esimerkiksi kirjallisuutta ja muotia. Hansalle tärkeät kauppapaikat täällä olivat Turku ja Viipuri. Ruotsalaisten tultua valtaan noin 1350 kaupankäynti rajoitettiin täällä maalailla ainoastaan edellä mainittuihin kaupunkeihin ja muualla maassa kaupankäymisestä tuli laitonta.

Hansan kolmimastoinen koggi

Ensimmäiset kirjanpidon kirjalliset lähteet nykyisen Suomen alueelta ovat nykytiedon mukaan 1300-luvulla kirjatuista kauppakumppanuus- ja luotonantojärjestelmistä (Grandell, Axel: Äldre redovisningsformer i Finland. En undersökning av den företagsekonomiska utveckling i Finland intill 1800-talets slut. Företagsekonomiska forskningsföreningen, Helsingfors 1944).

1300-luvun alussa Italiassa kirjattiin kautta aikain ensimmäistä kertaa täysi kahdenkertaisen kirjanpidonperiaatteen mukainen kirjanpito, kun Firenzen kauppiaiden pääkonttori Giovanno Farolfi & Company kirjasi tärkeimmän asiakkaansa arkkipiispa Arlesin kanssa suoritettuja tapahtumia. Tähän asti kirjanpidot oltiin laadittu pergamentille, mutta uutta keksintöä paperiakin alkoi pikku hiljaa olla saatavilla, tosin hyvään hintaan.

Vanhin löydetty täydellinen kahdenkertaisen kirjanpidon mukainen kirjanpito on vuodelta 1340 Genovan kaupungin rahastonhoitajan tilit.

Myöhemmin Benedetto Cotruglin teki vuonna 1458 opinnäytetyönsä samasta aiheesta: Della mercatura e del mercante perfetto. Vuonna 1494 Venetsialainen munkki ja mateematikko Luca Pacioli, jota on sanottu Leonardo Da Vincinkin työtoveriksi, julkaisi edelleen samasta aiheesta teokseensa: Summa de arithmetica, geometria. Proportioni et proportionalita. Siitä tuli kahdenkertaisen kirjanpidon kantateos.

Vaikka Lucan teoksessa ei ole mitään omaperäistä sen ansio on siinä, että se on Latinasta poiketen kirjoitettu kansan kielellä eli Italiaksi sekä juuri keksityn kirjapainotekniikan tuottama teos, jolloin tieto pääsi leviämään aikaisempaan verrattuna todella tehokkaasti. Siitä lähtien kahdenkertainen kirjanpito (Double-entry bookkeeping) onkin jatkanut voittokulkuaan maailman joka kolkalle levinneeksi kirjanpitojärjestelmäksi.

Tiedon leviämisestä saa kuvaa aiheesta julkaistujen teosten määrän muodossa. 1500-luvulla Richad Brownin mukaan julkaistiin ympäri eurooppaa 30 eri kahdenkertaista kirjanpitoa käsittelevää teosta. 1600-luvulla Teoksia julkaistiin hieman enemmän eli 47 kappaletta.

Niihin sisältyy myös vuonna 1646 ensimmäinen Ruotsissa painettu laskentatoimenkirja Henrik Olofsson Hortulanus "Räkne-Book", jonka oppeja toteutettiin silloisessa Itämaassa luultavimmin ainakin emämaan organisoimassa verojen (vastikkeettomassa) keräyksessä. Räkne Bookin käytöstä on myös olemassa viitteitä kolme vuotta myöhemmin perustetun Fiskarssin tilikirjoissa. Toinen taho olivat Viipurin Saksalaista ja Ruotsalaista syntyperää olleet kauppiaat, joiden kautta kahdenkertaisen kirjanpidon oppeja todennäköisesti levisi maahan niin ikään (Grandell 1944).

Vuonna 1746 Brynolf Brunou oli 27 vuotias Rantasalmelaisen ratsutilallisen Bruun Bruunupojan ja Gertrud Perintytär Herkepaeus (Härkäpää) poika. Suvussa oltiin oltu kauppiaita monessa polvessa, sillä jo ukki oli ollut aikanaan "kirjanoppinut" käyden kauppaa mm. Tukholmaan.

Nuori mies Brunou matkusti Tukholmaan hankkien kuninkaalta luvan perustaa syvälle Savon erämaihin masuuni-rautakankipajayhtiön. Brunoun lisäksi perustettavaan yhtiön 8 henkiseen omistajaryhmään kuului Savonlinnan ja Lappeenrannan kauppiaita Simon Esping, Johan Åberg ja Johan Ruut. Lisäksi vielä Kapteeni Simon Kalitin, Kuruunuvouti Johan Vilhelm Meinander, Kuopion Kirkkoherra Henrik Argillander ja (edellisen poika) Kappalainen Zahris Argillander. Kirjanpitäjäksi yhtiöön tuli Brynolfin veli Carl. Tarmokas ja käjilläkin usein esiintynyt Brynolf eteni urallaan nopeasti aina keskisen kihlakunnan varamanttaalikomissaariksi ja kruununvoudiksi asti. Hän kuitenkin kuoli pian, vain kolme vuotta tehtaan perustamisen jälkeen!

Masuuni-rautakankipajayhtiö
eli Srömsdalin ruukki (1.)

Vuonna 1746 Brynolf Brunoun masinoima Strömsdalin ruukki oli ainoa Ruotsinvallan aikana Suomeen perustettu järvimalmia hyödyntävä ruukki ja samalla aikansa ainoa tehdas Savossa! Kymmenessä vuodessa ruukkiyhteisön väkimäärä kasvoi lähemmäksi sataa henkeä.

Vuonna 1775 Kuopiolle myönnettiin kaupunkioikeudet. Paikkakunnalle määrättiin 9 virkamiesperhettä, aptekki, posti ja piirilääkäri. Kruunun myöntämään käsityöläiskiintiöön sisältyi yksi suutari, säämiskäntekijä ja puuseppä (1.)

Kirkkoherra Henrik Porthanuksen optimistisesti otskoituun "för Cuopio Stad" kirkonkirjoihin merkittiin vuoden päästä uudisasuttajien jälkeläisiä palveluskuntineen 53 perhettä. Hallinto ja kauppa keskittyi tuolloisen Kustaantorin, siis nykyisen Snelmannin puiston ympärille. Vieressä sijainnella nykyistä korkeammalla kukkulalla sijaitsi tuomiokirkkoa edeltänyt vanha lapinlinnan mäen "raunio" sekä tuulimylly. Ruukilla kirjanpitäjänä oli Lars Erik Dahlström.

Kuopion keskusta 1806 (1.)

Suomen ensimmäinen upseerikoulu Haapaniemen sotakoulu toimi kaupungissa vuonna 1780 ja 4.3. 1782 Kuningas Kustaa III myönsi Kuopion asukkaille 20 vuoden verovapauden harjoittaa kauppaa vapaasti. Tampere oli toinen erioikeudet saanut kaupunki. Samana vuonna valmistui Vehmasmäen-Laukaan maantie ja triviaalikoulu muutti Rantasalmelta kaupunkiin ja perustettiin kruunupolttimo(1.)

Savolaisia talonpoikia Kuopion
seudulla1800-luvun alussa (1.)

Pohjois-Amerikassa uudisasukkaiden jälkeläiset julkaisivat ensimmäinen kirjanpidon oppikirjan vuonna 1796. Aikalaisen maantiedonkirjan mukaan Kuopion seutu oli Ruotsin väkirikkain seurakunta (Tuneld 1792)?! Pari vuosikymmenentä kestänyt verovapausonni loppui Kuopiossa Ruotsin vallan myötä, kun Suomesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta vuonna 1809. Kolme vuotta myöhemmin Tsaari Aleksanteri I korotti 4000 asukkaan Helsingin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi. Valtion taloudessa muutokset eivät tarkoittaneet suuria kehitysaskelia, vaan sama maakauppalain rajoittama kitulias kehitys jatkui edelleen.

Savolaisnaisia 1800-luvun alusta (1.)

Juantehtaan ruukille aikakausi oli hyvä, koska tuotteita meni ilman tullia Pietariin hyvällä kysynnällä. Tehtaan haasteena olivat vieläkin seudun talonpojat, joiden kanssa oli vahva eturistiriita käytettävistä metsistä sekä alalle tulleet kilpailevat ruukit. Muuhun Eurooppaan verrattuna Suomi oli jäänyt viimeisten vuosisatojen kehityksessään suorastaan kehitysmaaksi.

Vuonna 1840 Kuopioon tuli Säämingistä eli nykyisen Savonlinnan-Punkaharjun seudulta uudella kulkumuodolla eli sisävesilaivalla Kustaa Raninen. Hän aloitteli uraansa J.V. Snellmanin ystävän O. W. Roeringin kaupassa alkuun juoksupoikana edeten myymäläapulaiseksi ja edelleen yrityksen kirjanpitäjäksi. Kahdentoista vuoden kuluttua tämä tarmokas nuorimies perusti yrityksen Gustav Ranin nimellä. Tukkukaupan myötä liikkeestä tuli Kauppahuone, joka on Savon vanhin ja samalla Suomen vanhimpia.

Aleksanteri II nousi Venäjän johtoon vuonna 1855. Vuoden päästä avattiiin Saimaan kanava, jolla oli suuri vaikutus lähivuosikymmenien kehitykseen. Kuopiossa Kustaan torin ympärillä oli kuusi kauppaa. Maaorjuuden kotimaassaan Venäjällä lopettanut uudistaja-tsaari pyrki kehittämään valtakuntansa taloutta muuallakin, kuten Suomen Suur-Ruhtinaskunnassa. Täällä hän suosiollisesti myönsi vapauttaa lopullisesti Ruotsin ajoilta alkaneen ja viisisataa vuotta kestäneen maakauppa-kiellon eli kauppoja sai alkaa perustaa ympäri maata!

Vaatimuksista mainittiin seuraavaa: "Asetus kauppa-puotien asettamisesta maalle ja miten niissä kauppaa tehtäköön, annettu Helsingissä 19.12.1859  
§3 Jos mielii saadaksensa lupaa, maalla kauppapuotiansa pitää, vaaditaan että hakija on Suomen kansalainen, ripillä käynyt, hyvämaineinen ja omassa vallassansa sekä omaisuutensa haltija, kuin myös taitaa selvälukuisesti kirjoittaa, lukua laskea ja tilikirjoja yleisen kauppa-tavan mukaan hoitaa").

Samana vuonna Juantehdas siirsi ruukkiyhteisöönsä kuuluneen rautakaupan kaupunkiin. Puodin mukana kaupunkiin tuli nuori myymälänhoitaja John Carlson. Tuotevaliomassa oli tehtaan tuotantoa eli uunin luukkuja, silitysrautoja ja vastaavaa rautakauppatavaraa. Myöhemmin Carlson osti osti liikkeen ja tästä alkoi Carlson-yhtiön tarina.

Vuonna 1862 julkaistiin ensimmäinen Suomenkielinen kirjanpidon oppikirja Augusti Liliuksen "Käytännöllinen opastus Yksinkertaisessa kirjanpidossa varsinkin tehdastelijoille ja Ammattilaisille". Voidaan sanoa että tiedosta oli huutava pula.

Aleksanteri II myösi myös pidettäväksi autonomian ajan ensimmäiset lakeja säätävät valtiopäivät, vuonna 1863. Saatiin asetus nimettomistä osakeyhdyskunnista, asetus äänettömistä eli kommandit-yhdyskunnista 24.11.1864 sekä Keisarillisen Majesteetin  Armollinen Konkurssisääntö Suomen Suurruhtinaskunnalle.

Välineet mahdollisivat myös uuden yritteliäisyyden kansallisen heräämisen innostamassa maassa. Päästiin mukaan höyryvoiman keksimisestä käynnistyneeseen "teolliseen vallankumoukseen". Kuopiossa aloitti uraansa Christian Hiltusen sekatavarakaupassa kauppa-apulaisena Herman Saastamoinen. Hermannista kehittyi myöhemmin menestynyt liikemies ja Syväniemen rullatehtaasta merkittävä työllistäjä. Edward Wallenius perusti kaupunkiin kenkäliikkeen.

Japanissa julkaisiin ensimmäinen kirjanpidon oppikirja vuonna 1873. Kuopiossa muutaman vuoden myymälänhoitajan kokemuksen jälkeen  Birger Hallman  perusti ensimmäisen liikkeensä vuonna 1875. Hallman yhtiö on pysynyt kehityksessä edelleen hyvin mukana ja tänä päivänä se sijoittaa digiteknologian yrityksiin.

Victor Basokevitschin ottama aikalaiskuva
Kuopiolaisesta myymälästä.

Vuonna 1887 perustetustettiin Kuopiossa Suomen ensimmäinen Suomenkielinen kauppakoulu. Koulun ensimmäinen rehtori oli Raahen Porvari- ja Kauppakoulusta juuri valmistunut Kalle Aho, kirjailija Juhani Ahon veli. Ensimmäiseen johtokuntaan kuului myös monipuolinen kulttuurivaikuttaja sekä liikenainen Minna Canth.

Minna Canth Victor Barsokevittschin ottamassa kuvassa.

Vuonna 1887 aloitti myös toimintansa J.F. Dahlströmin virvoitusjomatehdas. Kaksi vuotta myöhemmin avattiin Savon rata, joka nosti ihmisten sekä rahdin liikkumisen aiempaan verrattuna aivan uudelle tasolle.

J.F. Dahlströmin virvoitusjuomatehtaan
ilmoitus vuonna 1891.

Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 verotulot alkoivat jäädä vuosisatojen korpivaelluksen jälkeen kotimaan hyväksi ja olemme onnistuneet kehittymään sadassa vuodessa Euroopan toisiksi köyhimmästä kolkasta monella mittarilla maailman menestyneimpien joukkoon. Eikä vähiten koulutuksen ansiosta.

Kuopion kauppakoulu 1906-1916 Kuva: Victor Barsokevitsch

Tänä vuonna Kuopion kauppakoululle tulee täyteen pyöreät 130 vuotta ja tuona aikana Kuopiossa on Savonian-ammattikorkeakoulun koulutusvastuujohtaja Kaija Sääsken mukaan valmistunut yhteensä yli 40 000 kaupan-, hallinnon- ja liiketalouden osaajaa (SS 30.10.2017 B3). Tiedon saantia ja yrittämistä ei ole täällä siis haluttu rajoittaa.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Nykyisen Suomen alueelta on ollut kansainvälisiä kauppayhteyksiä vuosituhansien ajan. 1500-luvulle asti täältä vietiin riistatalouden tuotteita ja tuotiin esimerkiksi suolaa. Seuraavaksi vientiin liittyi maa- sekä metsätalouden tuotteet suomalaisten nauttiessa tuotikahvista. Teollisen vallankumouksen myötä on tuotu ja viety erilaisia teollisuuden tuotteita. Tänä päivänä viedään teknologiaa ja ajetaan tuontiaudeilla. Suomalaista osaamista tarvitaan myös tulevaisuudessa.

(1. Kotiseutuni Savo Suomen maakuntajulkaisu Oy, Kirjapaino Oy Savo Kuopio 1972)

Tiukasti vaan härkää sarvista kiinni ja
hommaa hallintaan maailman
vanhimmalla härkämarkkinalla.

Vasurikitaramiitti

Olen Juhan kanssa pitänyt yhteyksiä jo joitain vuosia ja yllätys yllätys, kitaroistahan on riittänyt juttua. Lähes koko ajan on ollut puheissa myös tapaaminen soitinten kera. Suunitteluasteella se on ollut erinäistä syistä johtuen, joista ei varmaan pienin ole 400 kilometrin maantieteellinen etäisyys. Kuinka ollakaan tänä kesänä heinäkuussa miitti saatiin järjestymään. Viime talvena luovuin useasta klassikkokitarasta mutta siitä huolimatta ja Juhan ansiosta soitimia saatiin runsaasti koolle vielä sittenkin.

Oma lukunsa on Juhan tekemät special-kytkennät, joista esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Clapton backie. Soittimen mikitys ja kytkentä on muuten sama kuin tehdas-versiossa sillä erotuksella että siitä sai paljon laajemman kattauksen Erickin käyttämiä kytkentöjä buusteineen muineen. Samalla ajatuksella oli Santana PRS konstruktio tai Pete Townshend Gibson. Ja luonnollisesti toteutettuna ilman hurinoita tai rätinöitä. Tuntui kyllä erikoiselle kun aina vain löytyi uusi asetus Juhan opastaessa kytkentöjen valitsemisessa. Ehdottomasti mielenkiintoiset ja tutustumisen arvoiset toteutukset.

Mukana paikalla myös Markku niin saatiin bassoakin joukkoon. Kiitosta vaan kummallekin mukavista soittosessioista! Muistoksi jäi pari kuvaa ja täytyy sanoa etten ainakaan minä ole koskaan aiemmin nähnyt moista määrää vasurikitaroita koolla samaan aikaan. 

Matsumoku SG?

Tuossa jokunen päivä sitten Marko otti yhteyksiä ja kertoi tehneensä pari viikkoa sitten Vantaalla löydön. Tori.fiissä oli ollut soitin myynnissä edulliseen hintaan. Minä blogasin taannoin Matsumoku SG:stä ja tämä vaikuttaisi olevan vahvasti samaa tuotantoa.

Hienon Japanilaisen SG:n oli myynyt kertomansa mukaan soittimen toinen omistaja. Hänelle kitara oli tullut seitsemänymmentä-luvun alussa.

Marko kertoi soittimen olevan vastaava kuin tässä ebayn linkissä. Siellä soittimen hinta on tätä kirjoitettaessa 350 ameriikan dollaria.

Matsumokulla oli sellainen tapa ettei kitaroita leimattu juuri mitenkään. On kyllä ollut mainintoja että joissain kitaroiden kaularaudassa olisi tehtaan leimat, mutta purkutöihin ei kannata sen vuoksi ryhtyä. Näet tarkistamisesta voi tulla helposti enemmän vahinkoa kuin tietoa. Voi siten olla ettei tämänkään kitaran kohdalla koskaan tulla saamaan täyttä varmuutta selville. Mutta, näillä tiedoin voitaneen puhua melko varmasta Matsumoku SG:stä.

Väri on syvä viinipunainen joka on hankala saada vangittua kuvaan. Soittimen nimi on kulunut pois samalla tavoin kuin kitaroista joista minäkin kirjoitin.

Musikantille tärkeimmät asiat eli soittimen soitettavuus ja soundit kuulemma ovat hyvät! Joten eihän tässä muuta voi kun onnitella hyvästä löydöstä.

Takaisin radalle

Morjesta kaikille sivuille piipahtaneille. Nämä blogaukset ovat harventuneet viimeisen parin vuoden aikana todella paljon ja syy siihen on se, että aloitin opinnot 2015. Olen havainnut että siitä huolimatta liikennettä sivuilla on ollut tasaisesti koko ajan!

Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopio

Toinen juttu on se, että olen saanut yhteydenottoja koko ajan mitä moninaisimmilta asioiden harrastajilta! Olen saanut uusia ystäviä musiikin, sukuhistorian, kitaroiden, historiallisten aiheiden kijailijan, sekä muilta tällä sivulla vierailleesta henkilöstä, siitä kiitos jokaiselle.

Viimeisin teksti oli aikajanaltaan laaja eli jääkaudesta uuden ajan kynnykselle yltänyt blogaus. Jatkossa aiheeni pysyvät samoissa kuin tähänkin asti, eli mennyttä aikaa, elämän eri ilmiöitä ja musiikiin liittyvää avaralla kiinnostuksella pähkäilen. Entisestä poiketen on tarkoituksena kuitenkin tuottaa blogiartikkelit nopeammin, napakammin ja ennen kaikkea säännöllisemmin. Katsotaan kunka äijän käy :D

Oi me suomalaiset, pohjolan keräilijä-metsästäjäkansa

Suomalaiset ovat alkuperäiskansaa pohjoisen Amerikan intiaanien, Eskimoiden ja Siperian hantien tavoin. Heidän lailla eristäytynyt asemamme näkyy vielä nykyään geeneissämme. Yhteistä on myös haasteelliset elinolosuhteet (lue kuukausien pimeys ja kylmyys pusikoiden keskellä) sekä yksipuolinen toimeentulo. Noiden tekijöiden takia ovat maailmankatsomuksemme ja suhtautuminen asioihin hyvin yhteneväistä jopa vielä tänä päivänä.

Suomalaisia erottaa edellä mainituista puhdasverisistä alkuperäiskansoista kyllä se, että olemme saaneet historian saatossa osaksemme muutamia isoja muuttoaaltoja jotka ovat tehneet meistä siinä mielessä epäpuhtaita. Yksi suuri muutos tapahtui vasarakirveskansan tulon myötä, kun täällä pohjolassa alettiin viljellä vakituisesti ja väestömäärät alkoivat lisääntyä moninkertaiseksi aiempaan verrattuna. Toinen samanaikainen muutos oli kotatyyppisistä ratkaisuista hirsisiin rakennuksiin vähittäinen siirtyminen. Vaikka täällä aikalaiskertomusten mukaan vielä viisi sataa vuotta sitten pukeuduttiin eläinten nahkaan (turkiksiin), ympäröivään maailmaan integroituminen on tapahtunut pehmeämmin kuin monella muulla alkuperäiskansalla. Esimerkiksi hanteille on käynyt paljon huonommin.

Muutoksista huolimatta olemme onnistuneet säilyttämään vielä paljon alkuperäistä. Listaan seuraavaan tärkeimmät:

1. Kohtuullisuuden käsitteen puuttuminen. Kun maa on yli puolet vuodesta jäässä ja kahden pimeän välissä lyhyt aika hämärää. Niin niissä oloissa alkuaan ainoa lähes varma läpivuotinen elintarvike oli riista. Kuten tiedetään kaarijousella ja vastaavilla tarpeilla metsästettäessä täytyi hommassa onnistuakseen olla täysillä mukana. Niinpä kaikki toimet mihin ryhdyttiin, tehtiin perusteellisesti. Alkuperäiskansojen keskuudessa ei ole koskaan ollut kohtuuden käsitteelle käyttöä. Seikka on tänä päivänä huomattavissa esimerkiksi suhtautumisena nautintoaineisiin kuten sokeriin, suolaan, rasvaan ja alkoholiin.

2. Suurin osa ravinnosta on lihaa. Suomalaiset ovat pitäneet uskollisesti kiinni vuosituhantisesta perinteestä pysyä lihapainotteisessa ruokavaliossa ja se on yksi syy meillä yleiseen sydän- ja verisuonitauteihin. Olemme maailman huippua lihansyöjinä!

3. Kateus. Kuten metsästäjä-keräilijäkansoista tiedetään ne elävät pieninä perhekuntina. Jos virrassa huomataan lastu se tarkoittaa että yläjuoksulla on joku ihminen joka tietenkin vie riistan ja naiset tai aiheuttaa muuten hämminkiä. Eli siitä on päästävä nopeasti eroon.

4. Erakkous. Joutuessaan väenpaljouteen suomalainen välittömästi ahdistuu ja alkaa kaivata takaisin mökilleen korven keskelle, jossa ei kuulu ihmisen eikä elämän äänet ajatuksia sotkemasta.

5. Itkuvirsiin rakastuminen. Jos laulussa ei ole tunnetta niin että ranteet tekisi mieli aukoa, niin se kyllä ei ole vakavasti otettavaa eikä hyvää musiikkia. Paatosta pitää olla ja alhaista mieltä. Suomalaisen musiikin vieraita kansoja karkoittava vaikutus on toiminut tähän asti tehokkaasti. Suomalaista musiikkia ei ymmärrä kukaan muu kuin toinen Suomalinen. Puhuttu kieli on kyllä lainasanojen myötä alkanut antaa periksi ulkomaiden paineelle.