sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Luottamus

Luottamus liittyy ihmisyyten kaikkialla. Näin on ollut hamasta muinaisuudesta ja varmaankin niin pitkään kuin ihmiset tällä planeetalla tallustavat. Luottamus on tunneasia.

Luottamus on se näkymätön aine, liima, joka pitää heimot yhdessä ja saa ne menestymään keskenään ja toisten heimojen kanssa. Esimerkkinä vaikka niinkin arkinen asia kuin liikenteen sujuminen tai yhteiskuntarauha perustuvat luottamukseen. Työnantajat luottavat työntekijöidensä antamaan työpanokseen ja työntekijät puolestaan työnantajan suorittamiin velvotteisiin.

Yhteiskunta luottaa veronmaksajiensa vilpittömyyteen ja kansalaiset vastaavasti yhteiskunnalta saataviin palveluihin. Kansalaiset luottavat poliisin toimivan oikeudenmukaisesti. Poliisi taas luottaa kansalaisten noudattavan lakia. Kansalaiset luottavat viranomaisten suosituksiin esimerkiksi ottaa rokkotteita. Viranomaiset taas luottavat että kansalla on laumasuoja.

Toinen äärilaita on tietenkin täydellinen luottamuspula, joka saa heimot riitelemään keskenään ja sekasortoon. 

Silloin kun on vähän tietoa, paljon kielteisiä tunteita ja kova motivaatio päästä ratkaisuun, niin alkaa kuplimaan. 

Ties mistä asioista voi nousta salaliittoteorioita ja uhkakuvia. Lopulta kehitys kehittyy yhteenottoihin asti. Viimeisin iso esimerkki vastakkainasettelusta on toinen maailmansota. 

Viimein savuavien raunoiden jälkeen, kun kaikki osapuolet olivat saaneet kunnolla pataansa eli ovat kunnolla verissään. Niin vasta sitten kaikki olivat alttiita luottamusta parantaviin tekoihin. Nykypäivinä toisen maailmansodan sukupolvikokemus alkaa olla häviämässä.

Yhteiskuntien sisäinen ja keskinäinen luottamus ei ole koskaan vakio, vaan liikkuu aallon lailla jossain edellä mainittujen kahden ääripään välillä. On olemassa niitäkin jotka pyrkivät hyötymään (aiheuttamastaan) luottamuspulasta. Mieleen tulee ensimmäisenä rikolliset ja politikot. Jotkut taas haluavat keikuttaa venettä ihan vaan huvikseen. Kun mennään me/te ajatteluun ollaan jo tukevasti tällä uralla.

Kotikoneen äärellä on helppo suoltaa milloin mitäkin mielipiteitä mukamas anonyyminä ja perhosefektistäkään mitään tietämättä. Tai ainakaan uskomatta siihen. Käsi ylös, kuka tietää mikä on vihapuhetta seuraava askel?

Uhittelun ilmapiirin kasvaessa tehdyt teot tietenkin kovenevat kierteen lailla. Joku on sanonut että ihmiskunnan muisti on sukupolven mittainen ja siksi yksikään sukupolvi ei jää ilman sotaa. Edelliseen liittyen Erasmus Rotterdamilainen on sanonut viisaasti jo satoja vuosia sitten "kokematonta sota viehättää" ja sukupolvi toisensa jälkeen se on myös saatu todeksi todeta.

Tekisi mieli päivittää sanonta: -kokematonta kovat puheet kiinnostaa. Tänä päivänä oikeasti kovista ajoista kokemattomia alkavat olla nuorten lisäksi myös vanhat miehet, ja sekös tässä huolestuttaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti