Uskallan väittää että harva meistä on koskaan miettinyt sitä, mitähän tapahtuu sadan vuoden päästä. Onko tullut lasten-lastenlapsia ja mitä niille kuuluu? Harrastaakohan niistä kukaan sukututkimusta ihmettelen isoisoisän tai -äidin puuhia vuonna 2018? Jos ei muuta, niin miettii että käytti ne silloin ainakin muovia joka hiivatin paikassa.
Jotkut hankkivat lapsia rakkaudesta, toiset velvollisuudesta. Saattaa tapahtuma olla vahinkokin. Eräiden mielestä ainoa hyväksyttävä syy olisi rakkaus. Mikä lie viimeinen totuus? Joskus suku sammuu ja niitä se surettaa, jotka ovat pitäneet sukua arvossa. Joillekin asia on aivan sama ja voi olla jopa ylpeilyn aihe saada olla se, joka päättää surkean sukupolvien ketjun.
Vielä 1900-luvun alussa lapsia hankittiin runsaasti siksi että haluttiin kompensoida suurta kuolleisuutta sekä lapset olivat vanhuuden ainoa turva. Mitä enemmän lapsia, sitä todennäköisempää oli saada elatusta sitten kun ei itse enää juuri mihinkään hyödylliseen kyennyt ja sokeri vielä suussa suli. Ja rakkautta lapsille jaettiin tasaisesti.
Nykyaikana suvun jatkamiselle ei ole olemassa minkäänlaista konkreettista tarvetta, kun yhteiskunta huoltaa jäsenensä hamaan loppuun saakka. Ainoa tarve suvun jatkamiselle on rakkaus sekä joillain vaistonvarainen tarve lisääntyä.
Lasten hankkiminen koetaan usein vapautta rajoittavaksi asiaksi ja sitä lykätään helposti viimeiseen asti. Naisilla parasta-ennen vaihe on kolmeenkymmeneen mennessä ja miehilläkin ennen neljääkymmentä.
Moni hankkii elämänsä otollisen ajan kaikkia muita kivoja elämyksiä ja kokemuksia. Sitten voikin todeta, että ohi meni se perhejuna. Yleisesti länsimaat, Eurooppa ja Japani on alkanut harmaantua ja kuolleisuus ylittää monessa paikkaa syntyvyyden.
1900-luvun alussa käyttöön tullut eläkejärjestelmämme perustuu siihen, että jokainen maksaa työpalkastaan omaa eläkettään. Koska aivan ensimmäiset eläkkeensaajat eivät olleet maksaneet penniäkään, lysti kustannettiin työssä olevien palkasta perittävillä eläkemaksuilla. Niin jokainen sukupolvi maksaa parhaillaan eläkkeellä olevien eläkkeen.
Tämä lainaamisjärjestelmä toimi hienosti niin kauan kuin väki lisääntyi. Kun väki alkoi vähentyä alkoivat ongelmat. Vastauksena kysymykseen esimerkiksi naapurimaamme Ruotsi sekä Saksa ovat ottaneet tulijoita avokätisesti sopeuttaen tulijat kielikoulutuksesta alkaen. Harmaantuvat suvut saavat rauhassa sammua, työtä on ahkeralle, koulutetulle maan omakseen kokevalle porukalle sekä kaikki ovat tyytyväisiä.
Mitenkäs tehdään Suomessa? Siinäpä monen tuhannen euron kysymys kaikille pohdittavaksi yhteisesti ja erikseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti