Plagioinnista

Viime päivinä plagiointi on ollut kovasti esillä Marimekon suunnittelijan Kristiina Isolan käryttyä kuva-aiheen lähes täydellisestä lainaamisesta ja esittämisestä omana teoksenaan. Asiasta uutisoi mm. Helsingin Sanomat.

Tuosta lainailu- ja kopiointiasiasta putkahti mieleen, että onhan sitä harrastettu kautta aikain. Milloin taiteessa, milloin tieteessä. Esimerkkinä mieleen muistuu facebookissa naamatuttuni pari viikkoa sitten jakaman linkin. Siitä huomataan yhdenmukaisuus Mud - Hair of the Dog (1975) levyttämän kappaleen ja Popedan tasan kymmenen vuotta myöhemmin levyttämän Kuuma kesä hitin välillä. Aika muhkeat teostot sävellyksestä nimiinsä kuitannut Costello Hautamäki on todennut asiasta vain, että rapatessa roiskuu.

Anssi Kelakin on ottanut teemaan kantaa, että on pelottavaa kun mitään ei voi kohta säveltää. Kun niitä nuotteja on rajallinen määrä, kuten myös niistä syntyviä kombinaatioita. Anssille kuten muillekin säveltäjille tiedoksi, että nykyään on olemassa esimerkiksi mainioita aplikaatioita, jolla voi hakea vastaavuuksia melodioilleen.

Samalla tavalla on tekniikka kehittynyt vastaavuuksien hakuun myös kuvissa. Marimekon muuten kannattaisi kiireellä ostaa oikeudet koko Maria Primatšenkon tuotantoon. Siellä olisi paljon muutakin hyvää Marimekolle. Ja vahinko kuittaantuisi nopeasti. Isola ansaitsisi kyllä jonkinlaisen näpäytyksen. Onhan hänellä pitkä ja maineikas ura, joten vahinko oli myös keskimääräistä isompi. Ja kun teko oli vielä tietoinen.

Suomessa on elänyt musiikkipiireissä sitkeästi huhu neljän tahdin lainaamisesta, mutta tähän on olemassa selvennystä jota mm. selvitellään ansiokkaasti tässä linkissä.

Popedasta ja Hautamäestä tuli mieleeni kun 14-16 vuoden ikäisenä kahdeksankymmentäluvun alussa kävin paljon Kaavin Iloharjulla tsekkaamassa sen hetken ykkösbändejä Suomessa. Olin aloittanut maanisen kitaransoiton opettelun muutama vuosi aiemmin. Suomalaisista diggailin myöskin Popedaa ja heidän uutta levyään Raakaa voimaa. Minulla oli tapana tunkea kyselemättä takahuoneisiin kitaristeja jututtamaan. Jotain uusia soittokikkoja siinä kenties oppimaan. Ja niinpä pääsin nuoren Costello-kitaristin juttusille. Muistan kun Pate alkoi esiintyä homoeroottisesti, ilmeisenä aikomuksenaan pelotella nuoren pojun pois bäkkäriltä. Silloin tajusin ettei tarvitse olla maalta ollakseen juntti.

Me siis jatkoimme soittamisesta ja soittimista jutustelua. Muistan kun kerroin tutustuneeni kaverini Jorma Laitisen myötävaikutuksella Lynyrd Skynyrd bändiin, josta täällä härmässä ei juurikaan kukaan tiennyt mitään. Elettiinhän aikaa ennen globalisaation ja netin. Samainen Laitinen oli hyvin musiikin virtauksista perillä ostaen vinyyli-levynsä ulkomailta ja hänen avulla olin tutustunut myös Van Halenin musiikkiin. Sekä bändin kitaristiin Edvard Van Halenin kitarointiin. Olin juuri keksinyt Edin käyttämän kikan -tappingin. Ja työn alla oli haparoivia yrityksiä tekniikan haltuun ottoon. Hautamäki ei ollut vielä moisesta lickistä kuullutkaan. Niinpä sitten yritin näyttää miten se menee. On ollut hauska kuulla silloin ja myöhemminkin bändin biiseissä varsin suoria vaikutteia sieltä ja täältä. Kaasua levyn jälkeen ei Popedaa enää ole tullut pahemmin kuunneltua.

Michael Jackson Beat it levyllekin sooloilemaan (3:05) kelvanneesta Edvard Van Halenista tuli taas mieleeni että hänen kuuluisaksi tekemä tapa maalata kitara (kelpasi kasarimusiikkihenkisen) levyn julkaisseen Anssi Kelankin 2013 visuaaliseen ilmeeseen. Joskin ilman limuttelukitarasooloja. Hehe.

Kasaritukkahevistä ja Van Halenista tuli mieleen taas Reckless Love, jonka konsertin näin tuossa pari viikkoa sitten. Peukutan kovasti Kuopion poikia hyvistä esikuvista, joiden eliittiin on kyllä vielä matkaa. Muuten, on Van Halenkin ottanut jostain vaikutteita  ja versioi toisten biisejä.

Tässä lopputulemana voisi sanoa, että kaikki ottavat vaikutteita jostain. On vain hyvä pitää mielessä, ettei lainaukset ole kohdistettavissa suoraan johonkin jo keksittyyn teokseen. Tai sitten käyttää reilusti sitaattia lähde mainiten. Kunniaa ja mammonaa itselleen näin varastamatta.
Takavuosina mainosti eräs automerkki "Maailma tarvitsee esikuvia". Tekisi mieleni lisätä siihen, että vaikuttajansa ne on esikuvillakin.
Mielestäni suurimman arvostuksen ansaitsee se, joka jalostamalla vaikutteitaan KEKSII kokonaan uuden jutun. Kuten vaikkapa Jimi Hendrix.

VOIMA 405 kitaravahvistin

Minulla on ollut ilo musisoida Suomalaisella kuusikymmentäluvun VOIMA vahvistimellani jo vuodesta 2003 alkaen. Eli juurikin ensimmäiset kymmenen vuotta. Hyvin on ollut luotettava ja uskollinen ystävä. Tekisi mieli puhua melkeinpä samoin sanankääntein kuin elävästä. No rumahan se on. Siitä ei pääse mihinkään. Leivänpaahtimeksikin ovat vääräleuat haukkuneet. Mutta yhtä kaikki uniikki laite, sekä käsityötä alusta loppuun. Ja parempaa vahvistinta tulee tuskin koskaan vastaan. Eikä ole tarviskaan.

VOIMA 405, 2X12" Greenback kaapilla varustettuna.

Juttu menee niin, että olin vähän aikaisemmin perustetun bändini (Ismo Pentikäinen & Pelipojat) kanssa eräässä yksityistilaisuudessa soittamassa. Ohjelmistomme oli rautalankahenkistä, johon halusin tuoda jotain omaperäistä. Niinpä soittelin kuten linkissä Gibson Les Paulilla ja  Line Flextone vahvisimella. 

Styrkkarin idea perustuu siihen, että legendaarisia vahvistimia on mallinnettu digitaalisesti yhteen laitteeseen. Joidenkin mielestä siinä paremmin, joidenkin mielestä huonommin onnistuen.

Voima 405 "Leivänpaahdin".
Vasemmalta säädetään äänen sävyä, oikealta voimaa.

Samaan tilaisuuteen oli kutsuttu myös Kari Vepsäläinen, jonka kanssa alkoi tutustuminen esityksen tauolla näin: -Onpa jätkällä paska vahvistin. Tästä seurasikin mielekiintoinen ja värikäs keskustelu, jonka lopputulemana päätimme hoitaa asiat niin, ettei homma jää enää tulevaisuudessa vahvistimesta kiinni. Ja saundi kelpaa kaikkein vaativimmillekin korville. 

Voima 405 kuulutusvahvistin takaa.

Sovimme Karin kanssa että menen käymään vierailulla kokeilemaan testaamaan eri soundijuttuja. Soitettuani suoraan kultaisen Echoletten kaikulaitteesta Voimaan, tiesin että tulevan vahvistimeni päätevahvistin tulee olemaan Voima. Eli Suomalaisen keksijän Tapio M. Köykän (1911-94) Voimaradio Oy:n valmistama 40 wattinen ja AB-luokassa toimiva kuuluutusvahvistin malli 405. Siihen Kari tekisi sitten etuasteen. Ja minä koteloisin koko hoidon. Ja rakentaisin vielä kaiutinkaapin. 

Näin tuumasta toimeen, joten ei muuta kun ostoilmoitusta tekemään jos jonkinlaisiin julkaisuihin.

Etupuoli ilman päälikantta.

Köykän Voimaradio Oy Yhtiö toimi viisikymmentäluvun puolesta välistä aina kahdeksankymmentäluvulle saakka. Tapio tunnettiin aikanaan omaperäisenä, originellinä ja hyvässä mielessä Pelle Peloton tyyppisenä keksijänä. Joka poikkesi valtavirrasta. Hänellä olisi ollut halutessaan mahdollisuus kansainväliseenkin uraan ja hänen keksintönsä ovat edelleen laajalti tunnetut. 

Stereotekniikan hifisteille Köykkä laitteineen on tuttu. Populaarimusiikin puolelta mm. M.A. Numminen oli Voimaradio tuotteiden kannattaja. Köykkä piti pajaansa Helsingissä Sipoonkadulla, jossa oli muutama mies töissä kooten käsityönä pieniä tilaussarjoja.

Massiivinen muuntaja sekä persoonallinen
kaiutinliitäntä näkyvillä.

Voimavahvistimet antavat äänen todella herkästi ja harmoonisesti. Tämän huomaa varsinkin ääntä yliohjattaessa. Eikä syytä tähän ollut vähiten Köykän keksimässä circlotron eli vastavaihekytkennässä. Soundi on kuin A-luokan (esim. Vox AC 30) vahvistimessa. Mutta putkia rikkontumisen rajalle ajamatta, samalla huotovälien pidentyessä huikeasti. ERT-lehdestä 1/69 löytyy Köykän tyhjentävä viivisivuinen artikkeli "katkoäänien rikkoutuminen äänentoistossa".

Katkoäänet, jotka ovat häiriöääniä (transientti- eli TIM-särö, Transient intermodulation distortion) ja siis signaalin häntiin tulevia epätoivottuja piikkejä, voi saada myös näkyville mittalaitteessa. Vastavaihekytkennässä katkoääniä ei tule. Eräs merkittävä etu kytkennässä on myös se että kuorma (kaiutin) voi olla pois kytketty vahvistimen tästä rikkontumatta! Köykän vahvistimet vaikka niitä ei ole varsinaisesti suunniteltu kitarakäyttöön, soveltuvat siihen mitä parhaiten!

Kuinka ollakaan, ostoilmoitukseen vastattiin ja minusta tuli onnellinen voimavahvistimen omistaja. Sittemmin löytyi vielä toinen varavoimaksi. Hehe. 

"Pomminkestävä" Point-to-point kytkentä
kotelon pohjapuolella.

405 on kuulutusvahvistin ja Köykkä myi niitä kansakouluille. Joten koulujen ullakoilta voi vielä jokunen voima löytyä. Molemmat vahvistimeni ovat kuusikymmentäluvulta ja varavoima on merkinnän mukaan huollettu vuonna 1965. 

Pieniä sarjoja ja luovuutta pajan tuotannossa kuvastaa hyvin se, että yksityiskohdissa kumpikin vahvistimistani poikkeavat hieman toisistaan. Kytkentä poikkeaa kanteen liimatusta kytkentäkaavioista sekä koteloinnit ovat keskenään erillaiset. Siitäkin huolimatta, että laitteet ovat samaa mallia, alkuperäisiä ja muutaman vuoden sisältä molemmat!

Karin keksimä mystinen etuaste!

Ensin kartoitettiin haettua soudia ja tämän pohjalta jäi Karin pähkäiltäväksi fuusioida mm. Fenderiä, Voxia, vanhaa ja sinistä. Heittää joukkoon vielä omat mausteet. Jonka jälkeen alkoi testailu ja viilaus. Talvi siinä mennä vierähti, sekä monen monta testiä ennen kuin homma viimein valmistui. 

Siinä kuvailtiin saundia toisillemme kuin jotkut viinejä ikään. Esimerkkinä mutainen, viiltävä, kirskuva, samea, kuulas saundi, tukeva alapää tai helmeilevä särö. Hauskaa oli se ja opettavaista. Samalla arvostus ja kunnioitus kohosi Karin työtä seuratessa. Miten kiehtovaa, mutta samalla erittäin haastavaa on luoda kokonaan uutta soundia. Ja kun yksi komponentin muutos aiheuttaa muutoksen toisaalle ja niin edelleen!

Ismo ja Kari musisoimassa.

Ettei homma mene liian puurtamiseksi otettiin välillä kitarat esille ja veivattiin rautalankaa ja Surf-musiikkia. Kitaroina minulla kiinteätallainen, isolapainen kolmevärisunburst Fender Stratocaster vuodelta 1977 ja Karilla marjapuuron punainen Japanin Fender Stratocaster.

Alkuvuodesta 2004 vahvistin tuli lopullisen valmiiksi. Alakertaan tuli näin etuaste ja päälle pääteaste. (Täysin läpikäytynä ja alkuperäisenä). Koteloinnin tein liimapuulevystä joka on edullista ja lujaa käytössä. Sekä helppoa työstettävää ja myydään valmiina paloina. Päällysverhoiluun tuli kierrätettäväksi keinonahka seitsemänkymmentäluvun handmade laulukamakaapista. Kuten myös kantokahva sekä pohjan tallat on kierrätetty -70 luvulta. Mitat, muotokielen ja värit vahvistin on saanut 405:stä. Eli kiilltävän hopean harmaata reikälevyä / verkkoa sekä puolimattaa mustaa. Oli hauska yhteensattuma huomata viimeksimainittuja elementtejä myöhemmin kaksituhattaluvun automuotoilussa.

Hienoja yksityiskohtia takapaneelissa.

2x12" kaiutinkaappi

Niin edellen liimapuulevystä valmistamaani kaiutinkaappiin tuli sävyt luontevasti vahvistimen mukaisesti. Minulla sattui olemaan hopeanharmaata kaiutinkangasta jemmassa. Sekin jotain vähintään kahdeksankymmentäluvulta. Mikä tuuri! Keinonahka täytyi kuitenkin hankkia tuoreena biltemasta. Joka kontaktiliiman voimin sitten kiinni koteloon. Bilteemasta löytyivät myös kantokahva sekä pohjatallat. Voimakyltin puolestaan valmistin alumiinilevylle. Tekstimalli siihen tuli nupista. Ja kaikki 100 % hand made.

Parasta kaapissa: Greenbackit seitkyluvulta!

Ensikaiuttimiksi hankin Jensenin C12Q hintalaatusuhteeltaan hyvät keraamisella magneetilla varustetut kaiuttimet. Olihan projekti budjetiltaan tiukka päätoimisen muusikkouden tuomien rajallisten tulojen johdosta. Kaiutinkotelon takaseinä tuli ns. puoliavoimeksi ja testailin kovasti aukon muutosten vaikutusta saundiin. Tämä saattoi olla kyllä jo viilauksen puolelle mennyttä, mutta vilpitöntä toimintaa.

Myöhemmin sain ostaa Karilta hänelle tarpeettomaksi jääneet alkuperäiset seitsemänkymmentäluvun Celestion Greenbackit! Joita pidetään parempina kuin uusvanha tuotanto. Ja soundi asettuin näin lopulliseen muotoonsa.

Voima-soundia Kaavi Bluesissa

Saunaband - Mies matkallaan studiolive 2013

                                      

Etuaste: Suunnittelu ja toteutus Kari Vepsäläinen, 

Kaksi kanavaa jossa omat Gain säädöt, Treble, Bass, ja Tremolo

Päätevahvistin: Täysin alkuperäinen VOIMA 405 kuulutusvahvistin. 4 X EL84 pääteputkilla.

Yhteiskoteloitu etuaste sekä päätevahvistin, eli niin sanottu nuppi. 

Mitat: leveys 42cm, korkeus 29 cm,  ja syvyys 25 cm. Paino 12,7 kg

Kaiutinkaappi: Osittain avoin Celestion 2 X 12" "Greenback" G12M, 25W, 16 ohms. 

Mitat: leveys 70 cm, korkeus 50 cm ja syvyys 25 cm. Paino 15,7 kg

P.S. Jos sinulla on tiedossa vanha Voimaradion pajan katuosoite Helsingissä, vanhoja voimaradion lehtimainoksia tai lehtileikkeleitä. Taikka löytyy Voima 405 kytkentäkaavioita tai muuta. Niin olisi mukava kuulla aiheesta lisää.

Aina kannattaa yrittää. 17.6.2016 sain kuulla Köykän pajan sijainneen Sipoonkatu 11 alakerroksessa. Kiitokset Heikille!

Voima-vahvistimet syntyivät aikoinaan täällä.
Sipoonkatu 11, Hki

Voima-vahvistinta tuli käytettyä lukuisilla levyillä 

 

Stompin Bass - Tamppaa bassoa

Noita perinne blues-soittajia seuratessa tulin vuosia sitten kiinnittäneeksi huomiota siihen, kun mies soittaa kitaraa ja laulaa sähköisesti vahvistettuna. Niin lisäksi kaiuttimista kuuluu jalan tamppaus, ikään kuin bassorumpu. Jumpseen tullessa myös vahvistettuna.

Hetkinen, niin mitenkäs tämä on saatu aikaan? Asiaa soittajilta kyselemällä selvisi että he ovat perinnetietoisesti (ja edullisesti) valmistaneet laittensa itse sikaarilaatikoon. Johon rustailleet mikrofonin sisään ja sieltä jympse vahvistimiin. Laitteita kuulemma on saatavissa tehdastekoisestikin.

Asia alkoi kiinostaa enemmän. Jos vaikka voisi kokeilla moista, että onko vaikeaakin? Siis soittaa, laulaa ja lyödä tahtia ("bassorumpua") samaan aikaan.

Kuinka ollakaan aikani haeskeltuani alkoi löytyä tietoa netin ihmeelisestä maailmasta. Huomasin laitetta löytyvän myös tehdasvalmisteisena. Vaikka tykkäänkin näperrellä kaikenlaista, tällä kertaa halusin päästä helpommalla ja  hankkia Shadowsin tehdasvalmisteen. Ohjehintana 2013 toukokuussa on 150 ekua, vaan eräskin Saksalainen liike ilmoittaa lähtevän alle satasella.

Stompin bass kaikkine hiluineen.

Pian alkoi innokas testailu. Yhdeksän voltin patteri lootan sisään ja plugipiuhalla piezomikin tuottamaa signaalia eteenpäin.
Heti selvisi, että basso tamppain on varsin herkkä peli. Perus-soundi on kopiseva ja kopero. Kuin onttoa vanerilootaa kopsuttaisi. Säätelemällä bassoa pintaan ja leikkaamalla keskialuetta saundi alkoi petraantua tuhnun bassorummun suuntaan.

Tietenkin tällä ei olekaan tarkoitus basaria imitoida, vaan tuottaa mahdollisimman luonnollisen ja miellyttävä rytmipoljentainen lautalattiasoundi. Tyyliin vakaa vanha väinämöinen. Mutta nimen omaan vahvistettuna. Kun siellä ravintoloissa kuitenkin on sitä mellakkaa.

Tein myös havainnon, että rytmittelyssä käytettävällä kengällä on väliä. Sukkasillaan kuten myös Reinot jalassa saa hyvän soundin. Joten keikalla lavalle hypätessä voi muuten niin komeat bootsit aiheuttaa yllärin.

Tein laitteen testailusta oikein oman demon. Kopsuttimen ääni tulee siis 12" kajarilla sekä torvella varustetun aktiivilaulumonitorin kautta. Täytyisi jatkaa testiä vielä basso(kitara)combon läpi soittamalla. Luultavasti saundiin saisi näin kaivattua ryhtiä ja napakkuutta.
Kappalevalinnassa halusin testailla kopsuttimen käyttäytymistä totutusta hieman räyhäkkäämmässä ympäristössä.

Laitteen sijoittelu on myös tärkeää, koskapa se pohjaan liimatusta kumimatosta huolimatta on taipuvainen lähtemään liikkeelle huolimattomaan läpsyttelykulmaan asetettuna.

Soittamiseen ja laulamiseen tuo yllättävästi lisähankaluutta tasaisen poljennon ylläpitäminen. On toki hyödyllistä harjoitusta, vaikkei olisikaan aikomusta juuri nyt onemanband tai trio tuolimieskitara-keikoille.
Viimeiset kolme vuotta laite on odottanut, että hemppa joutaisi reenaamaan akustisen setin ja sinne torin laidalle. Vaan ehkäpä sitten viimestään eläkkeellä..

Isien Isät

"Kauan aikaa sitten oli tullut ensimmäinen Pentikäinen tänne Nilsiän seudulle. Ovat sanoneet olleen sen herraskaisissa vaatteissa. Pojilleen kertonu, että viisi vuotta oli matka tänne kestänyt. Inkerin maalta alkujaan lähtenyt. Sitten ääntään madaltaen -kivekkäitä ollaan. Pappi laittoi kirjoihin uuden nimen Pentikäiseks." Näin kertoi isäni Paavo Pentikäinen (N-M231) suvussa pojalta pojalle kulkenutta tarinaa.

Isieni isien muodostamaa sukupolvien ketjua kymmenen polvea taaksepäin seuratessa tosiaan päädytään Sigfrid (Sippe, Sihvo, Sipi) Pentikäiseen. Hän on Kuopion msrk:n hautauskirjojen mukaan ollut lähtöisin Inkerinmaan Järvisaaren Järviinkylästä. 

Inkerinmaalta on säilynyt tuolta ajalta joitain kirkonkirjoja, sekä lisäksi tuomiokirjoja ja läänin tilikirjoja. Inkeristä tavataan Pentikäisiä jo 1600-luvun alkupuolelta, mutta toistaiseksi ei ole löydetty Sigfridiä. Järvisaaresta löytyy vielä nykyäänkin Pentikäisenjärvi.

Suuri Pohjan Sota syttyi tsaari Pietarin hyökätessä vuonna 1700 Ruotsi-Suomeen Inkerinmaalle. Viimeistään sodan sytyttyä Inkeriläisistä suuri osa lähti evakkoon. Jotkut talonpojista jäivät puolustamaan kotiseutujaan. Heitä alettiin kutsua kivekkäiksi ensimmäisen johtajansa mukaisesti.

                         

Kivekkään sisseistä on kirjoitettu paljon historiallisia romaaneja. Kirjat ovat autofiktiivisiä teoksia, jossa on mukana todellisia henkilöitä, tapahtumia sekä lisäksi sepitettä:

-Otawa III Lyhykäisiä tiiustuksia muinoisista Suomalaisista Peä-Sotiloista

C.A. Gottlund (kirjoitettu ennen vuotta 1830, julkaistu 1929).

-Ison vihan kivekkäät - otteita välskärin kertomuksista Z.Topelius (alkuperäinen ruotsalainen teksti vuodelta 1852).

-Suomalaisia sankareita II, sekä Kaksi miekkaa kertomus Taavetti Kivekkäästä (Santeri Ivalo ja Kyösti Wilkuna, 1921).

-Antti Kivekäs on tunnetuin kivekkäistä kirjoitettu historiallinen Eevertti Pärnäsen vuonna 1922 kirjoittama romaani.

-Isoviha Viljo Rauta, vuonna 1943 kirjoitetussa romaanista "Järvisaaren Mulosta kotoisin ollut Antti Simeoni Kivekkään kerrotaan liikkuneen heti sodan alkuvaiheista lähtien kahdensadan rahvaanmiehen kanssa sissitoimissa".

Kivekkäät on joka tapauksessa ollut todellinen, kotiseutunsa puolustamiseksi omatoimisesti muodostunut vastararintajoukko tilanteessa jossa kruunu ei ole suonut kansalle turvaa. On myös mahdollista että ensimmäinen joukkojen johtaja Kivekäs voi olla suomennettu sotilasnimestä Sten.

Kivekkään joukkojen toimintaa on historian saatossa väritetty moneen suuntaan. Historiallisissa seikkailuromaaneissa se on tapahtunut liitoitellen ja virallista sotilastoimintaa edustavien joukossa kuoliaaksi vaieten (mikä on häpeä). Totuus lienee jossain välimaastossa. Kuten aina, tämänkin vastarintaliikkeen toiminta herättää monenlaisia tuntoja.

Karoliiniupseerin miekka vuodelta 1710

Kivekkään jälkeen joukot järjestettiin vakinaiselle kannalle jalkarakuunat nimellä. Joukkojen johtajaksi Nieroht nimitti taustaltaan Inkeriläisen talonpojan, kapteeni Taneli Luukkoisen. Hänellä oli kahden muun komppanjan päällikköinä Iisakki Tillainen ja Simo Torikka. Joukkoihin kuuluivat muun muoassa Jöran Wolmar, veljekset  Nuutti ja Paavo Koivistolainen sekä Olavi Tanhuanpää. Tästä löytyy myös aikalais-asiakirjoja.

Luukkoinen johti useita syvälle vihollisen miehittämälle alueelle Inkerissä ja Viipurin Karjalassa tehtyjä retkiä. Luukoisen kompanjan luutnanttina oli Lauri Kärki ja kirjuri Berhard Anthonius. He puhuivat suomenkielen lisäksi venäjää ja ruotsia ja he esiintyivät tarpeen vaatiessa talonpoikina tai vaikka tsaarin armeijan sotilaina. He saattoivat käyttää käyttää sotilasnimeä tai muita peitenimiä.

Vuoden 1710 venäläis hyökkäyksen edellä sisämaahan saapuivat taajenevat pakolaisjoukot toinen toistaan hurjempia tarinoita kertoen. Johtavien virkamiesten ohella väkeä siirtyi myös Ruotsiin evakkoon.

1710-11 riehui etelä-Suomessa rutto vieden väestöstä lähemmäs kolmasosan. Samoihin aikoihin venäläisten sotatoimiin tuli uusi vaihe kun ne laajenivat kattamaan Viipurin ohi koko Suomen. Ryöstöjen, raiskausten ja orjien oton toteutti partasuinen Donin kasakka-armeija ennen näkemättömällä raakuudella. Näihin aikoihin aktivoituivat myöhäisemmän vaiheen sissit, kuten mm. Pehr Långström ja Tapani Löfing.

Jalkarakuunoissa palvelleet Kivekkään sissit liitettiin vakinaisiin Karoliini-joukkoihin. Kivekäsjohtaja Luukoinen joutui  vuonna 1711 venäläisten vangiksi. Hän pääsi pakenemaan jäädäkseen uudelleen kiinni vuonna 1712. Vedottuaan upseerin valtakirjaan hänet säästettiin. Vankikuljetuksessa Moskovaan hän karkasi. Kerrotaan että hän olisi ryhmänsä kanssa onnistunut hätyyttelemään itseään tsaaria. Luukkonen hävisi tämän jälkeen aikakirjoista vuonna 1713 lopullisesti. 

Ruotsi-Suomi oli käytännössä lyöty 1714 Napuen taistelun jälkeen. Suomessa alkoi erittäin raakana tunnetun venäläisen ylivallan aika vuosina1714-21, se tunnetaan paremmin isovihana. Venäläiset uhkasivat ennen sodan päättymistä Ruotsiakin aiheuttaen rannikolla tuhoja.

Suomesta siirretyt, siis Ruotsin armeijan suomalaiset joukot komennettiin hyökkäykseen Norjaan vuonna 1718. Kuninkaan kuoltua vetäytyvä 5000 sotilaan joukko kävi lumimyrskyssä kuolonmarssin, josta hengissä selvisi vain 1500 miestä. Selviytyneiden joukossa rykmentinpastori Henrik Argillander. Hänestä tuli sodan jälkeen Kuopion kirkkoherra. Norjan retkellä kohtasi kohtalonsa myös Luukkaisen aseveljenä ollut, savolaislähtöinen sissikapteeni Pietari sotilasnimeltään Pehr Långström.

Henrik Argillander

Viimein vuonna 1721 allekirjoitettiin Uudenkaupungin rauha. Ruotsi oli lyöty ja tähän päättyi lopullisesti Ruotsin Suurvaltakausi. Kaakkois-Suomi jäi venäjälle. Alkoi väestön paluumuutto Ruotsista Suomeen sekä jälleenrakennus. On arvioitu että Suomen noin 500 000 asukkaasta 200 000 eli lähes puolet menehtyi vuosina 1700-21!!

Luukkoisen leski Maria Lempiäinen meni sittemmin naimisiin tämä kompanian kirjurin Antoniuksen kanssa. Sairakkalassa asuneesta Antoniuksesta tuli vanhoilla vuosillaan vielä Hollolan kihlakunnan edustaja Ruotsin kuningaskunnan valtiopäiville.

Sodan veteraani Argillander jatkoi tämän jälkeen Savossa alle tuhannen hengen Kuopion taajaman, ja samalla koko Pohjois-Savon ainoan kirkon kirkkoherrana vuodesta 1722 alkaen. Hän oli virassa kun Sipi perheineen merkittiin kirjoille Murtolahteen.

-----------------------------------------------------------------------------

Sipi (Sigfrid) Pentikäinen (1655-1733)

Ruotsalainen piilukkopistooli 1700-luvulta.

Sigfrid (Sippe, Sihvo, Sipi) on syntynyt Järvisaaren kylässä Inkerissä vuonna n. 1655 (vuosi on laskettu hautausvuodesta). Järvisaari kuului tuossa vaiheessa Jeroselskin, Jeroselskoin Pogostaan. 

Järvisaaren kylä Pentikäisenjärven rannalla sijaitsi Oserassa äärimmäisenä tuolloisen Venäjän rajalla. Osaran eli Oseran kylässä oli asunut Pentikäisiä (esim. Larss Bentikein 1640 KA 9651: 588v), jotka olivat tulleet paikalle noin v. 1618 Uudeltakirkolta, missä sukua esiintyi 1500-luvulla (Thomas bengtickä 1559 KA 5191: 73v; Metsäkylä). Osera, Osara on käännös alkuperäisestä inkerikkonimestä. 

Ks. Järvis. Sipillä on vaimo Maria Lempinen (k.1739). 

On mielenkiintoinen yhteensattuma, että Kivekkään sisseistä Luukkoisen vaimo oli Sipin vaimon Maria Lembiäinen täysnimikaima.

Sipin ja Marian lapset:

Risto syntynyt noin 1690, Anna syntynyt noin 1695 ja Urpo (Urbanus ) syntynyt vuonna 1696. Sipi oli tuolloin neljänkymmenyhden ikäinen. Urpon syntymisen aikaan olivat Pohjois-Euroopassa ankarat katovuodet jota, seurasivat puute ja taudit. Raja-alueella Inkerissä alkoi olla levotonta. Vuonna 1700 alkoi Venäläis-väkivallan aika.

Evakkovuosien aikana lapset kasvoivat täysi-ikäisiksi. Perimätarinassa kerrottu vuoden tai useamman kestänyt matka voi tarkoittaa evakkotaipaletta tilapäisine asuinpaikkoineen. Matkalle oltaisiin lähdetty jostain vuonna 1700. 

Sipistä löytyy merkintä Luukosen kivekäsjoukkojen muonitusrullassa kesältä 1711. Isovihan aikainen siviilihallinto alkoi vuonna 1717. Vapaakompanjat lakkautettiin vuonna 1720. 

Sipin perhe oli jo tuossa vaiheessa Savossa. Ristolle syntyi lapsi Walborg noin 1720 Kuopion msrk, Murtolahdessa. Uudenkaupungin rauha koitti elokuussa 1721. 

Perimätarina kertoo Sipin olleen hienoissa vaatteissa, silkkitakissa ja hatussa. Sipi olikin suurella todennäköisyydellä Sawakkoja. Heidät tunnettiin näyttävästä pukeutumisesta. Savossa se poikkesi varmuudella paikallisesta vaateparresta. 

Urpo (27 v) sai ensimmäisen lapsensa paikkakunnalla syntyneen vaimonsa Margareta Mikontytär Taskisen kanssa. Lapsi kastettiin Sipiksi Niinimäessä vuonna 1723. 

Vuonna 1725 tuore ukki Sipi oli yli kuusikymppinen. Murtolahtden tila oli varsin iso ja nimeltään Murdolax 3.

Sipin lapsista Anna otti puolisokseen 1731 itseään paljon vanhemman Pelonniemeläisen Eskil Horttanaisen Murtolahdesta. Heille tuli lapsi, joka kastettiin Liisaksi.

Sipin kuoli 28.4.1733 seitsemänkymmenen kahdeksan vuoden iässä asuttuaan Murtolahti 3:ssa elämäsä viimeiset yksitoista vuotta. Kuolemansyy oli vanhuus. Kuopion maaseurajunnan kuolleiden kirjassa (vuodelta 1733) mainitaan seuraavaa: "hemma ifr. Ingerman.land o Järvisari s:n".

Mielestäni reunahuomautuksessa on jotain "en genuin hem ifrån Inger
maland och Järvisari ...
..1700"

Olisi kyllä hyvä saada joltain käsialatutkijalta lisävalaistusta asiaan.

Kuopio kuolleet maaseurakunta 1733

---------------------------------

Urpo (Urbanus) Pentikäinen (1696-1758)

Murdolax 1, 2 ja 3 talot.

Urpo (Urbanus) Sipinpoika Pentikäinen s.1696 (laskettu kuolinvuodesta 62v) k. 11.7.1758 haudattu 23.7.1758 Murdolax
Vaimo Margareta Mikontytär Taskinen (4.7.1693 Tervasniemi - 20.12.1761 Murtolahti 3)
Lapset: Sigfrid (1723-41) syntyi Niinimäessä, kaikki seuraavat lapset Murtolahti 3, Pentikkälä.
Påhl (1726-74), Urbanus (1728-79), Maria (1730), Johannes (1733), Pehr (1734-1818), Anna (1737), Margareta (1740), Carin (1742) eli kaikkiaan yhdeksän lasta.

Vuonna 1725 muutettaessa Murtolahteen Urpo oli 29 vuotias ja hänellä kahden vanha Sigfrid poika. 

Puolen veromarkan rälssitila kuului 1735  Kuopion komppanjan ruotuun 69.

Talollisten Olli ja Pekka Heikkisen Pieksältä kanssa he ylläpitävät vuosina 1731-41 yhdessä ruotumies Johan Heikkistä (kaatuu Lappenrannassa). Vuosina 1741-50 ruotumiehenä on Pekka Heikkinen (Petter Hike, kuolee Helsingissä). 

Vuonna 1758 ruodun 69 kumppaneina Urpolla on Tom ja Per Heikkinen. Ja ruotumieheksi tullut Gabriel Lustig on toimessa vuosina 1751-62.

Huomion arvoisena seikkana Kuopion komppanjassa 1748-59 on lippumiehenä G.F. Tigersted. Tuleva Juankosken ruukinpatuuna, jonka kanssa Pentikäiset tulevat vielä tekemään kauppoja.

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.52

Urpo kuoli kuudenkymmenenkahden vuoden iässä 11.07.1758 Kuopio msrk Murtolahti 3.
--------------------------------

Paavo (Påhl) Urponpoika Pentikäinen (1726-1791)

Paavo syntyi 24.01.1726 Kuopion msrk Murtolahti 3 Pentikkälä.

Vihitty 20.10.1745 Kuopion msrk. Tiina ( Christina ) Antintytär Toivanen kanssa (1.1.1724 Kuopio Kotasalmi - 1.7.1784 Kuopio Murtolahti 3 Pentikkälä).

Lapset  Margareta (1747-47), Christina (1749), Maria (1751), Helena (1754), Anders (1758-1818), Anna (1758), Kaisa (1761-62), Paavo (1763-63), Henrik (1767), Paavo (1769) eli yhteensä kymmenen lasta joista elolle selvisi seitsemän.

Vuonna 1762 alkaen Murtolahti kruununtilat 2 ja 3 tulivat lunastettavaksi. Ruukin omistajat ehättävät asialle ensin ja niin ne tulivat ruukille kruunun vertotettamaksi!!

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.84

Vuonna 1767 Ruotu 69 osakkaiksi on merkitty Paavon (Påhl) lisäksi Olli ja Pekka Heikkinen. Kuopion komppaniassa taas lippumiehenä G.F. Tigersted. Vuosina 1770-90 ruodun 69 ruotumiehenä on Johan Bucht (Kaavilta) vaimonaan Paavon tyttö Cristina.

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.87

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.197

Murtolahdessa isojaon maastomittaukset suoritettiin vuosina 1777 ja 1779. Jakoon ryhdyttäessä Murtolahdessa oli kolme tilaa (Väänäset, Hämäläiset ja Pentikäiset), joiden yhteenlaskettu nautinta/pinta-ala oli 9656 tynnyrinalaa 128 (noin 4828 ha). 

Sigfrid Pentikäisen perikunnan Murdolax 3 tilaa hallinneet Paavo yhdessä veljiensä Pekan ja Urbanuksen kanssa sopivat vaihtokaupan 1779 Georg Fredrik Tigerstedin kanssa. Kaupassa kruununtilat jota Pentikäiset ja Hämäläiset aiemmin olivat viljelleet siirtyvät heidän omaan hallintaansa. 

Murtolahti 3 tuli Pentikäisten ja Murtolahti 2 Heikki ja Yrjö Hämäläisen omistukseen. Vaihdossa he antoivat Tigerstediltä vähän aiemmin ostamansa Savisaari 1:n. Käytännössä he siis ostivat kotitilansa perintöoikeuden.

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.117

Sigfrid Pentikäisen perikunnan Murdolax 3-tilalla oli tuhoisa tulipalo 8.8. 1781, jossa tuohutuivat tilan kaikki rakennukset. Tulipalon jäljilta on myöhemmin löydetty mm. riikintaaleri, joka on ajalta1730-1750.

Pentikäisten palaneet talon
jäänteistä löytynyt kolikko.

Pietari Väänäsen hallinnoimalla Murtolahti 1-tilalla oli tulipalo vuorostaan vuonna 1782 

Vuonna  1782 Paavo (Påhl) mainittiin vielä Olof Heikin ja Pähr Heikin (69) ruotukumppaneina.

Raivaajat rahanalaiset 1.

Raivaajat rahanalaiset 2.

Heikki Hämäläisen Murtolahti 2-tilalla tulipalo oli vuoden päästä vuonna 1783.

Isojako suoritettiin/saatiin päätökseen Murtolahdessa samana vuonna 1783. Kylän kolme tilaa jakaantuivat seitsämään maatilaan. 

Tila N:o 3 jaettiin Urpon lasten kesken tiloiksi. 

N:o 6 tuli Paavolle (s.1726),
N:o 5 Urpolle (1728) ja
N:o 7 Pehr (1734).

Muut sisaret: Sigfrid s.1723 (kuoli 18 vanhana). Maria s.1730, Johannes s.1733 (kuolinajasta ei tietoa), Anna s.1737 ja Margareta s.1740.

Käsin piirretty kopio valtionarkistossa sijaitsevasta
isojaon Mutolahden kartasta.Tielinjat ovat myöhemmältä ajalta
Kuva: Marketta Pekkarinen

Påhlin tila N:o 6 oli 2148 tynnyrialaa eli yli 1000 ha asuttaen 106 henkilöä. Veljellään Pehrillä on samankokoinen (ja hän jäi myöhemmin torppariksi poikansa Urbanuksen ottaessa tilan hoitoonsa).

Paavo  kuoli 22.5.1791 65v. vanhana Kuopio msrk Murtolahti 3 Pentikkälä.

Vuosina 1795-1804 Murtolahti ruotu 69:n osakkaksi Paavon tilalle on merkitty lääninrahastonhoitaja eli lääninkamreeri Anders Edbom (1752-1805), Olli Hartikainen ja Petteri Heikkinen. Edbom on sama mies joka oli todistamassa viisitoista vuotta aiemmin Tigerstedin kanssa suoritettua maiden vaihtoa. Edbom on myös osakkaana ruoduissa 58 ja 59. Vuonna 1796 ruotumies Petter Pekkarinen Bucht erotetiin ja tilalle tuli Olli Väntinen Flint.


---------------------------------

Antti (Anders) Paavonpoika Pentikäinen (1758-1818)

Maalaistila 1700 luvulta

Syntyi 20.05.1758 Kuopion mlk Murtolahti,

1. puoliso: Vihitty 17.04.1775 Kuopion msrk Leena Tuomaksentytär Heikkinen,
s. 03.06.1753 Nilsiä Haluna, k. 16.02.1776 Kuopion mlk
Murtolahti kuoli ensimmäisten lastensa kaksosten synnytykseen.

2. puoliso: Vihitty 30.03.1777 Kuopion msrk Anna Erkintytär Vartiainen,
s. 1754, k. 02.09.1812 Kuopion msrk Murtolahti.

Lapset: 1. Helena (1776-76) 1. Christina (1776-76) 2. Paavo (1777-79) 2. Anders (1780) 2. Christina (1782) 2. Erik (1785-86) 2. Påhl (1786) 2. Petter (1792) 2. Mooses (1799-1800)

Eli yhdeksän lasta joista elolle selvisi vain neljä.

Antti kuoli  k. 19.02.1818 Kuopion msrk Murtolahti kuudenkymmenen ikäisenä.

N:o 6 jakaantui Påhlille ja pojilleen seuraavasti: Tila N:o 6.2 Pieksänkoskea viljeli Påhl s.1726 (isä), Tilaa N:o 6.1 isännöi Andres (poika) s.20.5.1756 (nykyinen Paavolan ja Leskelän tienoo) ja Tila N:o 6.3 hoitaa Påhl (Påhlin poika 1769-1807 k.37v Koskiniemen, Lassilan ja Lyytikkälän tienoot). Muut Påhlin s.1726 lapset ovat: Reeta s.1747, Christina s.1749 (Mies sotilas Juho Bucht Kuopio Hakkarala 4 Myöhemmin Pieksä 3 Pelonniemi), Maria s.1751 (mies Pekka Rissanen), Helena s.1754 (Mies Matti Ruuskanen, Reserviläinen Murtolahti 3), Anna s.1758 (mies torpparin poika Olli Voutilainen, Tuusjärvi), Kaisa s.1761-62, Paavo 1763-63, Henrik s.1767-91.

------------------------------------

Antti (Anders) Antinpoika Pentikäinen (1780-1838)

Kiinteistöjä vuosina 1820-1825 koskevassa asiakirjassa.

Antti syntyi 06.01.1780 Kuopion mlk Murtolahti, k. 03.11.1838 Nilsiä Rissala.

Lapinlahdella koettiin vuonna 1796 Telppäs-niityn ihme, josta katsotaan alkaneen Savolaisen herännäisyyden. Antti oli tuolloin kuudentoista vanha. Antin tiedetään olleen herännäinen, joten herännäisyys on kulkenut isän isien mukana jo liikkeen alkuajoista lähtien!

Herännäisyyden juuret olivat Pietistisessä liikkeessä. On myös hyvin mahdollista että jo Sipi oli tuntenut Karoliiniarmeijan herätyksen.

Puoliso: Vihitty 10.03.1805 Maria ( Maija ) Pekantytär Pekkarinen,
s. 24.11.1778 Kuopion mlk Murtolahti, k. 22.10.1853 Nilsiä Sydänmaa. Mariaa sanottiin Maijaksi.

Samaisen asiakirjan lisäsivu.

Lapset: Antti Petter 1805, Heikki ( Henrik ) 1808 Anna (1810-66), Påhl (1813), Urbanus (1815),
Eeva (1816), Staffan (1819-66), Maja Lena (1823)
Eli kahdeksan lasta.

Antti muutti perheineen Murtolahdesta Rissalaan Linnanmäelle Syvärilään (nykyään Sydänmaata Nilsiässä). Perheen lapsista nuorimmainen syntyi vuonna 1823 Rissalaan.

Antti kuoli viidenkymmenenkahdeksan vanhana.

------------------------------------

Heikki (Henrik) Antinpoika Pentikäinen (1808-1872)

Heikki syntyi 08.05.1808 Kuopion mlk, Murtolahti, k. 16.04.1872 Nilsiä Syvärilä 6.

1. puoliso: Vihitty 27.12.1836 Nilsiä Anna Brita Taavetintytär Miettinen,
s. 09.01.1813 Nilsiä Vuotjärvi, k. 22.04.1858 Nilsiä Syvärilä 6.

2. puoliso: Vihitty 12.12.1858 Anna Antintytär Tuovinen, s. 10.06.1831
Nilsiä Palonurmi, k. 12.12.1870 Nilsiä.

Lapset: 1. Maria (1838) 1. Johan (1840) 1. Anders (1842-66) 1. Helena (1844) 1. Heikki (1847) 1. Peter (1850-54) 1. Anna (1852) 1. Paul (1855, Paavo oli myöhemmin tunnettu puuseppämestari)
1. Eeva Stina (1857) 2. Vilhelmiina (1859) 2. Eeva (1861-63) 2. Adolf (1865)

Eli yhteensä kaksitoista lasta joista kymmenen selvisi elolle.

Heikki opetteli maanviljelyn lisäksi suutarin taidon. Heikki oli tehnyt saappaat itselleen vallesmannille. 

Aikuisella iällä Heikille tuli vanhan kansan sanoen "hengenahdistus".  Tuttu nainen suositteli Heikkiä käymään paikallisen körttijohtaja Paavo Ruotsalaisen juttusilla, jonka Heikki sitten jätti tekemättä. Ahdistuksen yhä vain jatkuessa hän kuitenkin päätti mennä ja sai avun. Näin Heikistä tuli herännyt isänsä tapaan.

Vuonna 1848 Heikki osti neljänkymmenen vuoden ikäisenä myyntiin tulleen Syvärilä 6 tilan. Se sijaitsee Levämäen Pitkässälahdessa Palonurmen kylässä, Nilsiässä. Heikki muutti perheineen asumaan lähemmäs herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaista ja tämän naapuriksi. Heillä oli heränneiden sanoen -hengen yhteys.  

Tilakauppoihin tarvittiin rahaa. Heikki sai sitä lainaan tuolloin jo vaurastununeelta Paavo Ruotsalaiselta. Myöhemmin takaisinmaksun koittaessa Heikki ryhtyi laskemaan lainalle korkoa. 

Ukko Paavo kieltäytyi jyrkästi ottamasta laskettua korkoa –sinäkö meinaat minut syntiin langettaa (koronkiskonnasta).

Kesäaikaan perheen lapset tapasivat pelata ja kirmailla Syvärin rantojen pitkillä aurinkoisilla hiekkarannoilla. Rannan hiekka oli hyvin vaaleaa ja hyvin hienoa. Vuosikymmeniä myöhemmin kun Syvärin pintaa laskettiin yhteensä 3,8 m mahtavat rannatkin ”katosivat”. Vesiraja siirtyi kymmenien tai jopa yli sadan metrin päähän. 

Vuonna 1858 perhettä kohtasi takaisku kun Anna äiti kuoli muutama kuukausi yhdeksännen lapsen eli Eeva Stinan synnyttämisen jälkeen. Taloon jäi leski mies ja pitkä liuta lapsia, nuorimmaisen ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen vauva. Heikki oli siten mennyt vihille jo saman vuoden joulukuussa Anna Tuovisen kanssa ja perheeseen syntyi vielä kolme nuorinta sisarta: Vilhelmiina, Eeva ja Adolf. 

Heikki Antinpojan maatila oli pinta-alaltaan varsin iso ja nälkävuosina 1866-1868 Suomalaisia kuoli laumoittain nälkään. Talosta annettiin leipää lukuisalle joukolle kulkuväkeä. Taajaan liikkuneet kerjäläislaumat olivat maaseudulla vähemmän haluttuja vieraita, koskapa kaikkialla oli pula ruoasta. 

Tuolta ajalta suvun piiriin on jäänyt perimätarina kerjäläispojasta, joka taloon tultuaan ensitöikseen itki: -suatta sannoo niin pahasti kun haluatta, kunhan annatta leipee! 

Perheen pojista Paavo oli kätevä käsistään. Koti oli savutupa, jonka valtava 24 leivän uuni. Se oli rakennettu hirsikehikon päälle. Hirsikehikon sisään oli lisäksi kaivettu syvennys, joten esimerkiksi lapset mahtuivat (talvipakkasaamuina) hyvin olemaan siellä lämpimässä. Tuolla savutuvan uunin alla Paavo kertoi myöhemmin tehneensä ensimmäisen karmastuolinsa osat. Tuoli oli tuotava osina ulos ja koottava tuvassa.  

-------------------------------------

Heikki (Henrik) Heikinpoika Pentikäinen (1847-1934)

Heikki Pentikäinen

Heikki syntyi 28.12.1847 Nilsiä, Syvärilä, k. 14.12.1934 Nilsiä Haluna.

Vuonna 1866 perhettä kohtasi menetys. Kesken heinän seivästyksen perheen Anders (1842) kaatui yhtä äkkiä seisovilta sijoiltaan. Hän siis kuoli ja vain kahdenkymmenen neljän ikäisenä ilman mitään selitystä kesken työn touhun! Veljen kuolema järkytti yhdeksäntöista vuotiasta Heikkiä suuresti. Tuolloin hän heräsi uskoon, eli hänestä tuli herännäinen.

Kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1872 kuoli isä Heikki (1808). Pojista Johan oli 32 vuotta, Heikki oli 25 vuoden ja Paul oli 17-vuotias. Pojat myivät kotitilansa Syvärilä 6:n Saunaniemen Pirisille.

Heikki Heikinpoika (1847) osti osan Halunanranta tilasta vuonna 1877. Hän osasi lukea ja kirjoittaa. Niinpä Heikki Heikinpoika tutki innokkaasti raamattua ja muuta hengellistä kirjallisuutta Tilaan kuului vielä tässä vaiheessa myöhemmin Taskilaksi irrotettu osuus. Heikki Heikinpoika asui alkuun poikamiehenä ollessaan mainitulla Taskilan tilalla. 

Puoliso: Vihitty 26.05.1878 Nilsiä Anna Stina Juhontytär Rissanen, s. 02.03.1850 Nilsiä Konttimäki 2, k. 14.12.1908 Nilsiä Haluna.

Lapset: Heikki Rikhard (1880) Hilda Maria (1883) Johannes ( Juho ) (1885) Anna Helena (1887)

Eräs tapaus Heikki Heikinpojan isäntävuosilta on jäänyt kummastuttamaan jälkipolvia. Heinänteon aikaan tuntemattomaksi jääneestä syystä talon isäntä ei halunnut itse sitoa ja teroittaa sepältä tullutta (taottua) viitakkeen terää paikalleen, vaan laittoi vaimonsa naapuriin asialle. 

Oliko viikatteen metaforalla vai Antti veljen yllättävällä kuolemalla kesken heinän teon, ollut vaikutusta asiassa? Voisi arvella ettei asia johtunut ainakaan näppäryyden puutteesta, koskapa isäntä säesti seuroissa virren veisuuta virsikanteleella. Talon työt Heikki Heikinpoika hoiti tarmokkaasti.

Heikki viljeli omistamaansa tilaa Kaaraslahti 14 vuodesta 1907 alkaen. Talo ei ollut enää savutupa kuten lapsuuden koti, vaan siinä oli muurattu savupiippu, jolla savu johdettiin ulos. Heikki käytti körttipukua. 

Vanhemmiten Heikki tapasi aina jutustellessaan alkaa hieroa polviaan. Hän ei käyttänyt ollenkaan alkoholia eikä tupakkaa. Körttiläisyys ja uskon asiat kuten seurat loivat elämän puitteet. Heikki Heikinpoika tapasi myös lukea Raamattua päivittäin.  Heikistä on olemassa myös oma kattavampi elämäntarina.

-------------------------------------------

Heikki Rikhard Heikinpoika Pentikäinen (1880-1955)

  Heikki Rikhard (Riko, Riku) Pentikäinen 

Riko, Riku syntyi 26.04.1880 Nilsiä , Kaaraslahti 14, k. 17.12.1955 Nilsiä, Siikajärvi.

Riko oli luultavasti vuonna 1896 kiertävässä veistokoulussa, jonka jälkeen lähti Paavo-setälleen puusepän töihin. 

Paavo pyysi Rikon, joka oli tuolloin kahdenkymmenen yhden ikäinen työparikseen Muuruveden kirkonsisustusten rakennusurakkaan. Matkussaaren verstaassa he valmistivat kirkkoon esimerkiksi numerotaulut, saarnastuolin ja alttarin. Lisäksi puusepät valmistivat kaikki kirkkoon tulevat kaiteet, kaiderakenteet sekä penkkien päädyt. Työt jatkuivat Koiviston kirkkotyömaalla, josta tuli sisarkirkko Muuruvedelle. Työt pystyttiin sarjoittamaan ja paikan päällä tetäväksi jäi kokoonpanotyö.

Puuseppämestari tarvitsi työmaalle lisäksi apumiehiä tekemään raakahöyläystä sekä esimerkiksi riskejä miehiä polkemaan sorvia. Tuohon aikaan ei ollut sähköä saatavilla ja sorvi toimi siis polkemalla! J sorvattavaa oli paljon..

Seuraavaksi Paavo-setä urakoi Nilsiän kirkon, mutta Riko ei osallistunut tähän urakkaan. Rikolle lohkaistiin kotipaikasta tontti. Hän rakensi vuosien 1904-06 aikana hirsitalon ja navetan. Tontilla sijaitsee nykyään Halunan kylätupa. 

Paavo-setä oli saanut Terijoen kirkon puusistan rakennusurakan. Paavo pyysi Rikon mukaansa kirkon rakennustyöhön. Riko lähti puusepän töihin. Terijoen luterilaisesta kirkosta karjalan kannaksella tuli näin neljäs Paavo-sedän kirkkotyö. Rikolle tämä oli kolmas ja samalla hänen viimeinen kirkon rakennustöistä. Paavo-setä urakoi vielä viidennen kirkkotyömaan.

Kesällä viides heinäkuuta vuonna 1908 Riko meni naimisiin Anna Katri os. Pentikäisen kanssa. Sitten koitti surujen vuosi. Rikon äiti kuoli 14 joulukuuta 1908.

1. puoliso: Vihitty 05.07.1908 Nilsiä. Anna (Katri) Katariina Jahvetintytär os. Pentikäinen
s. 25.11.1884 Nilsiä, kuoli 07.02.1909 viikko synnytyksen jälkeen maitokuumeeseen Nilsiässä. Tuohon aikaan ei ollut antibiotteja.

Tuore aviopuoliso Riko jäi leskeksi. Rikon ja Annan pienokainen kuoli muutamaa kuukatta myöhemmin. Vielä vuosien jälkeen Riko Heikinpoika muisteli -ei ole ollut elämässä raskaampaa talvea, kuin tuo talvi. Riko teki kaikille vainajille arkut!

Riko alkoi kiertää puuseppänä. Tuohon aikaan ei ollut saatavilla juurikaan teollisesti valmistettuja ovia, ikkunoita jne. Kun maaseudulla ryhdyttiin rakentamaan uudiskohdetta tilattiin taloon talveksi puuseppä tekemään tarvitut puutyöt. Silloin oli vielä työtä käsityöläisille. 

Vuosia myöhemmin eräällä työkiinnityksellä Riko tapasi Maria Sofian (1886) ja he perustivat perheen. Riko Heikinpoika ja Maria Sofia menivät vihille vuonna 1914. Myös he kohtasivat paljon surua useamman lapsen kuoleman takia, mutta eteenpäin oli mentävä. He asettuivat asumaan Pajustenmäkeen.

2. puoliso: Vihitty 01.02.1914 Nilsiä. Maria Sofia Petterintytär Heiskanen, s. 15.02.1886 Tuusniemi, Enons., k. 11.06.1968 Nilsiä.

Lapset:
1. Martta Maria s.1.2.1909 k.5.4.1909, 2. Paaval Henrik s12.11.1915 k.25.12.1919, 2. Martta Maria s.14.7.1920 k.30.8.1987, 2. Paavo Johannes (1922), kaksoset 2. Eeva s.15.8.1926 k.15.8.1926 ja 2. Anna 15.8.1926 k.21.8.1926

Perhe asui Hongalla loisena. Heinäkuussa 1920 Hongan saunassa syntyi tyttö. Hänet kastettiin Martta Mariaksi. Joulukuun 19 päivä vuonna 1922 Hongan saunassa syntyi poika. Hänet kastettiin Paavo Johannes Pentikäiseksi.

Rikolla oli yhteensä kuusi lasta, joista ainoastaan kaksi selvisi elolle.

Riko osti Paavo-sedän sairastumisen jälkeen tämän sorvin. Paavo (1855) oli rakentanut sen itse 1800-luvun lopulla. Tällä sorvilla Paavo ja Riko olivat tehneet kaikki kirkkotyönsä. Nykyään sorvi on nähtävillä Nilsiän kotiseutumuseossa. Riko osti sedältään myös muita työkaluja, kuten esimerkiksi ison laudan halkaisusahan. 

Hongalta perhe muutti Paavon ollessa kahden vanha läheiseen Haapasaloon. Perhe asui talossa mäkitupalaisina. Sitä kutsuttiin Matin paikaksi omistajansa Matti Pitkäsen mukaan. 

Paavon ollessa neljän vanha perhe muutti taas. Riko oli huutanut Pajusen Ranta-tilan (35.18 ha ja Itäaho 8.84 ha) huutokaupasta. Rikosta ja Marista tuli talollisia. 

Paikka oli Hongalta pari kilometriä Lammasahon suuntaan ja peltoalaa siinä oli noin viisi hehtaaria. Tilan aiempi omistaja suutari Paavo Tossavainen oli menehtynyt kylätappelussa puukoniskusta. Leski Ida Maria Tossavainen oli jäänyt lapsikatraan kanssa ja tila oli laitettu myyntiin.

Äiti Mar oli raskaana. Paavon mieleen jäi elävästi kun muuttokuormaa hevosella kuljettanut Hongan Erkki Mustonen nosti neljän vanhan Paavon rattailta piha-aidan portilla –etköhän Puavo ossoo tuosta kottiis. 

Samaisen vuoden 1926 elokuussa syntyi kaksostytöt. Perheelle oli kova isku, kun tytöistä Eeva menehtyi samana päivänä kuin syntyi. Anna eli hieman pitempään, mutta hänkin kuoli elettyään ainoastaan 6 päivää. Paavo muisti lopun ikänsä kuinka isä Riko nosti varovasti tekemänsä pikku kirstun olkapäälle ja lähti menemään kirkolle harmaan sateen ropistessa. 

Riko joutui menettämään ensimmäisen vaimonsa lisäksi kaikkiaan neljä lasta! Mar joutui luopumaan kolmesta lapsesta! Joka ikinen koettu menetys olivat perheelle raskaita ja vanhettivat vanhempia useilla vuosilla jo pelkästään ulkoisesti.

Rikosta ei koskaan tullut ainakaan julkisesti herännäistä. Hän ei siis käyttänyt körttipukua. Vaimonsa kanssa heillä oli kuitenkin vakaasti kristilliset arvot. He kävivät seurakunnan tilaisuuksissa kuten seuroissa. 

Pajustenmäessä kasvoivat Paavo-poika ja Martta-tytö aikuisiksi. Riko ja Mar muuttivat paljon myöhemmin poikansa Paavo mukana syytinkiläiseksi Siikajärvelle, Nilsiään.
--------------------------------------------

Paavo Johannes Pentikäinen (1922-2009)

s. 19.12.1922 Nilsiä, Pajustenmäki., k. 27.07.2009 Nilsiä.

Paavosta on olemassa oma 4-osainen tarinansa.

Olen Sipistä lukien siis kymmenes pojanpoika: Sipi - Urpo - Paavo - Antti - Antti - Heikki - Heikki - Heikki - Paavo - Ismo