Blue Moon Boys oli vuosina 1954-1958 toiminut bändi. Siihen kuuluivat Elvis Presley laulu ja (akustinen) komppikitara, Scotty Moore soolokitara sekä Bill Black (slap-back) basso. Ryhmän jäsenet johdatti yhteen Sun Studion omistanut Sam Phillips. Rumpali DJ Fontana liittyi bändiin myöhemmin Louisiana Hayride-kiertueella vuonna 1955.
 |
| Alkuperäinen Blue Moon Boys alkaen vasemmalta Scotty Moore, Elvis Presley ja Bill Black. |
Sam Philips oli syntynyt 5. tammikuuta vuonna 1923 Florencessa, Alabamassa 200 hehtaarin maatilalla. Hän oli kahdeksan lapsen sisarusparven nuorin. Samin vanhemmat omistivat maatilan ja lapsena hän poimi pellolla puuvillaa yhdessä perheensä sekä mustan työväen kanssa. Tuolla hän kuuli työntekijöitä laulamassa työlaulujaan. Kokemuksella oli suuri vaikutus Philipsiin. Velkoihin kiinnitetty kotitila meni konkurssiin 30-luvun lamassa.
 |
| Florence, Alabama |
16-vuotiaana matkatessaan perheensä mukana Dallasiin kuuntelemaan saarnaajaa he pysähtyivät Memphisiin Beale Streetille, joka oli tuohon aikaan kaupungin (mustan) musiikin sykkivä sydän. Myöhemmin hän muisteli kokemaansa "Rakastuin vain täysin siihen ilmapiiriin".
Philips täytti 19 lukion viimeisellä luokalla. Hänellä oli sisarensa kanssa WLAY (AM) Muscle Shoalsissa Sheffieldissä Alabamassa radio-ohjelma "The Kitchen Sisters", jossa he lauloivat ja soittivat musiikkia ja Sam toimi juontajana. Tuolla hän tapasi myös kuuluuttajana toimineen, itseään pari vuotta nuoremman Rebecca "Becky" Burnsin. Sam muisteli myöhemmin rakastuneensa tulevan vaimonsa ääneen jo ennen ensitapaamista.
Sam pääsi sitten vakituisiin töihin WLAY-radioasemalle. Hän teki radio-ohjemia ja soitti levyjä juontojen välissä. Yhtiön rotu- ja skenevapaa suhtautuminen musiikin innosti Phillipsiä. Tämän jälkeen vuodesta 1945 alkaen hän työskenteli neljän vuoden ajan kuuluttajana ja ääniteknikkona WREC-radioasemalla Memphisissä.
Kolmas päivä tammikuuta vuonna 1950 Sam sai uuden yrityksensä remontin valmiiksi. Hän avasi oman äänityspalvelun Memphis Recording Servicen 706 Union Avenuelle. Tuolla saivat "levyttää" myös amatöörit. Yrityksen mainoslause oli: "Tallennamme mitä tahansa, missä tahansa, milloin tahansa!"
 |
| Kuva: pixabay |
Kesäkuussa Phillips perusti ystävänsä, paikallisen DJ Dewey Phillipsin (ei sukua) kanssa, oman levy-merkin nimeltä Phillips Records. Merkin tarkoituksena oli nauhoittaa "etelän mustia taiteilijoita", jotka halusivat tehdä nauhoituksen, mutta joilla ei ollut rahaa siihen. Merkki ei saanut toimintaa kannattamaan ja lakkasi toimimasta jo ensimmäisen julkaisunsa jälkeen.
Phillips alkoi sitten myydä tekemänsä äänitteet suuremmille levy-yhtiöille. Esimerkiksi bluesia esittäneet BB King, Junior Parker ja Howlin 'Wolf, tekivät äänityspalvelussa ensimmäiset tallenteensa. Vuonna 1951 Sam äänitti Chess Recordsille Ike Turnerin bändin Rocket 88, jota pidetään kautta aikain ensimmäisenä Rock'n' roll-levynä. Musiikkiesitysten lisäksi Phillips äänitti tapahtumia, kuten häät ja hautajaiset sekä myi levyjä.
Vuonna 1952 ja 29-vuotiaana Phillips perusti uuden samoista tiloista käsin toimineen Sun Record Company-levymerkin. Memphisin äänityspalvelussa hänellä oli töissä yksi henkilö Marion Keisker. Marion oli ihmisille vanha tuttu Memphisin paikallisradion WREC:n "Radio Memphisin missi". Radiossa ollessaan hän toimitti esimerkiksi suosittua viikottaista lastenohjelmaa "Meet Kitty Kelly".
Sam matkusti usein jakelemaan levyjään jälleenmyyjille pitkien matkojen päähän toisiin osavaltioihin Marion jäädessä hoitamaan liikettä. Tämäkin levymerkki keikkui vararikon partaalla ja Samille tuli ongelmia alkoholin kanssa. Hän joutui hoitoon. Sam kuntoutui, konkurssi onnistuttiin välttämään pienen (kopioimalla saadun) nosteen myötä ja yritys pääsi jatkamaan toimintaansa.
-----------------------------------
Elvis Presley syntyi 8. tammikuuta 1935 Tupelossa Mississippissä. 18 vuotias Vernon isä ja häntä neljä vuotta vanhempi Gladys äiti (Love) asuivat kahden huoneen haulikkotalossa, jonka isä oli rakentanut Gladysin tultua raskaaksi. Tuohon aikaan uudet haulikkotalo-rakennukset edustivat mennyttä aikaa. Niissä asuivat yhteiskunnan keikkein heikko-osaisimmat.
 |
Tupelo, Missisippi. |
Elvis esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti 10-vuotiaana 3. lokakuuta 1945 pidetyssä laulukilpailussa. Hän muisteli myöhemmin tulleensa kisassa viidenneksi. Presley seurasi Tupelon WELO-radioasemalta Mississippi Slimin "Singin 'and Pickin' Hillbilly"-ohjelmaa. Slimin nuorempi veli oli Elviksen kanssa samalla luokalla. Hän vei Elviksen usein radioasemalle, jossa tämä näytti tulevan "hulluksi musiikista".
Slim antoi lisävinkkejä Presleyn kitaraopiskeluun neuvomalla hänelle uusia sointuja. Elviksen täytettyä kaksitoista vuotta, Slim otti hänet mukaan kahteen esitykseen! Presley oli ensimmäisessä esityksessä pelosta mykkä, mutta onnistui esiintymään seuraavalla viikolla. Hän alkoi kuljettaa kitaraansa mukana koulussa Milamissa. Koska suuri osa oppilaista oli mustia häntä alettiin nimitellä hillbillyä soittavaksi "roskalapseksi". Elviksen esikuvaksi tuli noihin aikoihin sarjakuvasankari Captain Marvel Jr, josta hän sai voimaa ja johon maailmaan hän pakeni kaottista kotielämää. Captain Marvel Jr epäilemättä vaikutti koko Elviksen myöhempään uraan.
Elvis asui perheineen Tupelossa 13-vuotiaaksi asti, jolloin he muuttivat vajaan 200 km:n päässä sijaitsevaan Memphisiin. Se oli seutukunnan toiseksi suurin kaupunki Nashvillen jälkeen ja tuohon aikaan siellä asui noin 20 000 asukasta, josta noin puolet oli mustia. Kotikirkoksi tuli East Trigg Avenue Baptist Church, jossa esiintyi esimerkiksi Blackwood Brothers.
Uudessa koulussa häntä kiusattiin "mammanpojaksi". 15-vanhana hän alkoi työskennellä perheen avuksi ja opintojensa rahoittamiseksi. Iltatöinään hän oli ensin paikannäyttäjänä Loew's State Theatre'ssa sitten Precision Toolsilla, ja MARL Metal Productsilla. Elvis alkoi värjätä auringon vaalentamaa tukkaansa varsin varhaisessa vaiheessa. Vapaa-aikanaan hän meni alas Beale Streetille ja katseli kaihoisasti villiä menoa sekä ihaili räikeitä vaatteita Lansky Brothersin ikkunoissa.
Memphisin paikallisradiossa WDIAssa lauloi, juonsi ohjelmia ja soitti levyjä " Beale Street Blues Boy" myöhemmin "Blues Boy", ja lopulta "BB" eli bluesin tuleva kuningas BB King. Presleyn perhe asui 462 Alabama Avenuella. Kun Elvis valmistui lukiosta keväällä 1953 hän oli sitten sukunsa pisimmälle opiskellut.
 |
| Elviksen koti, työpaikka, Sun Records ja Beale St. |
18. heinäkuuta 1953 kahdeksantoista-vuotias Presley ilmestyi Memphisin äänityspalvelun/Sun Recordsin toimistoon. Hän halusi maksaa muutaman minuutin studioajasta nauhoittaakseen kaksipuolinen asetaattilevyn: "My Happiness" ja "That's When Your Heartaches Begin". Elvis säesti itseään Martin D-18 kitarallaan. Se tunnetaan irtokirjaimilla kirjoitetusta "Elvis"-tekstistään.
Myöhemmin Presley kertoi aikoneensa antaa levyn syntymäpäivälahjaksi äidilleen, (vaikka läheisessä kaupassa oli samaan aikaan myynnissä paljon halvempia amatöörilevyjä). Elvis on myös sanonut että hän oli tuolloin vain kiinnostunut kuulemaan "miltä oma ääni kuulostaa levyllä". Hän halusi ilmaista itseään.
Äänityspalvelun yleistyöntekijänä toimineen Marion Keiskerin kysyessä millaiseksi laulajaksi Presley kuvailisi itseään, hän vastasi: "Minä laulan kaikenlaista lauluja." Kun äänittäjä-konttoristi Marion jatkoi hiillostusta, miltä Elvis omasta mielestään kuulosti. Hän vastasi vain toistellen: "En kuulosta keneltäkään." Keisker lisäsi yhteystietokorttiin lopuksi omat kommenttinsa: "Hyvä balladilaulaja. Pidä."
Tammikuussa 1954 Presley teki toisen oma-kustanne asetaatti-äänityksen Memphisin äänityspalvelussa/Sun Recordissa "I'll Never Stand in Your Way" ja "It Wouldn't Be the Same Without You", mutta näistäkään ei kehittynyt sen ihmeempiä.
Pian tämän jälkeen epäonnistumiset jatkuivat paikallisen laulukvartetin, Songfellowsin koelaulussa. Elvis valitti isälleen: "He sanoivat minulle, etten osaa laulaa". Kvartetin jäsen Jim Hamill on sanonut myöhemmin, että "Elvis hylättiin, koska hänellä ei tuossa vaiheessa yksinkertaisesti ollut korvaa harmonioille", jotka ovat kuorolaulun ydin.
Huhtikuussa 1954 Presley sai työpaikan Crown Electric-yhtiön tsupparina ja hän jakoi lava-autolla asiakkaiden sähkötarviketilauksia ympäri kaupunkia. Elviksen ystävä Ronnie Smith ehdotti muutaman koekeikan tekemistä laulajaa hakeneen Eddie Bondin ammattibändin kanssa. Bond kuitenkin hylkäsi hänet kokeilun jälkeen ja neuvoi Presleyä pysymään täysiaikaisena jakelu-auton ratissa "koska et koskaan tule tekemään sitä laulajana".
 |
| Tällaisella "kuorma-autolla" Elvis teki töitä vuonna 1954. |
-------------------------------
Winfield Scott "Scotty" Moore III syntyi 27. joulukuuta vuonna1931 maatilalla Tennesseen Gadsdenissä 8 km päässä Gadsdenistä ja 8 km:n päässä Humboldtista tuolloisen Route 10 eli nykyisen Tinsley Roadin varrella. Äiti Mattie (entinen Hefley) ja isä Winfield II Scott Moore viljelivät 61 hehtaarin tilalla maissia sekä puuvillaa. Tilalla oli myös lehmiä sekä sikoja. Scottyllä oli syntyessään 20-, 17- ja 14-vuotiaat isoveljet.
Ainoa sisar Mildred Lee oli kuollut kolme vuotta aiemmin 16-ikäisenä keuhkokuumeeseen. Mildred Leen kuoltua äiti oli masentunut syvästi ja itseoppinut muusikko-isä purki menettämisen tuskaa musiikkiin. Hän soitti viulua sekä banjoa. Poikansa hän opetti myös soittamaan kitaraa. Perhe musisoi työpäivien jälkeen iltaisin sekä esitti musikkia Sunnuntai-iltapäivisin kylän väelle.
Perheen vanhemmat päättivät sitten yrittää vielä uutta tyttölasta 38- ja 40-vuotiaana, vaikka naapueilta tulisikin sanomista iäkkänä lapsen hankkimisesta. Niin Mattie tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Myöhemmin Scotty III nauroi asiasta että "minä olin vahinko, koska poika".
 |
Gadsden, Tennessee. |
Scotty III:n ollessa viiden ikäinen hänen viimeisinkin veli jätti kodin. Lähtiessään armeijaan laivastoon Ralph neuvoi sointuja sekä antoi jäähyväiseksi kitaransa. Isä joutui tilanpidon kanssa tiukille mutta hän sai tuloja tukinajossa. Toinen tulonlähde tuli esiintymällä Mooren perheyhtyeellä tanssihaaleissa sekä juhlissa aina poikiensa kanssa silloin kun nämä pääsivät lomille. Scotty oli liian nuori osallistuakseen itse esiinymisiin mutta hän muisti niitä vielä vanhanakin.
Moore alkoi opetella kitaran soittoa perheen sekä ystäviensä opastuksella. Naapurissa oli neljä vuotta Scottyä vanhempi James Lewis jonka kanssa Moore musisoi vuosia. Kaverukset kävivät vanhan Rip Brownin luona opissa. Toinen oppi-isä oli paikallinen suuruus Oscar Tinsley, joka haaveili kutsua Grand Ole Opryyn. Kutsua Oscarille ei sinne tullut koskaan mutta kylätie kuitenkin nimettiin hänen mukaan myöhemmin.
Eräänä jouluna Scotty sai lahjaksi ilmapistoolin (BB Gun). Hän ampui pilkkaa ruosteiseen, reikäiseen tynnyriin yrittäen osua aukkoon. Eräs laukaus kimposi tynnyristä takaisin osuen Scottyn vasempaan silmään. "sanotaan ettet pysty muistamaan tuskaa mutta siitä huolimatta muistan sen" hän muisteli myöhemmin. Vanhemmat veivät hänet silmälääkärille Jacksonvilleen mutta yksikään lääkäri ei pystynyt enää pelastamaan näköä. Tuosta lähtien Scottyn vasen silmä oli sokea.
Yhdeksännen luokan jälkeen Scotty halusi lopettaa opiskelun ja pyysi päästä töihin kotitilalle. Isälle tämä sopi ja hän alkoi maksaa Scottylle tämän keräämästä puuvillasta. Palkallaan Scotty osti ensimmäisen oman kitaran, ison mustan sunburst Gibson jumbon.
Scotty kunteli KWTO (AM) radiokanavaa ja sen live-artisteja. Carter Sisters & Mother Maybellen bändissä soittanut Chet Atkins oli Scottyn esikuva. Chetin vaikutuksesta Moore oppi thumbpick-soittotekniikkaa. Soittaessaan hän käytti pelkästään peukaloplektraa. Toinen kitaristi esikuva oli Les Paul. Muutaman kymmenen kilometrin säteeltä lähtöisin olleet muusikot Sleepy John Estes, Hammie Nixon, Carl Perkins ja Tina Turner eivät tavanneet toisiaan kotinurkilla ollessaan koskaan!
Vuoden 1948 alussa Scotty totesi ettei maanviljely ollut hänen juttu eikä opiskelukaan kiinnostanut. Han halusi värväytyä vanhempien veljiensä tavoin laivastoon. Ainoa ongelma oli että hän oli vasta 16 ikäinen kun erikoisluvalla oli mahdollista päästä sinne aikaisintaan 17 vanhana.
Scottyn auttamiseksi isä suostui väärentämään sukuraamattuun ja todistamaan tämän iäksi 17 vuotta. Laivaston värvääjälle todistus riitti. Tämän jälkeen Scotty onnistui läpäisemään Nashvillessä terveystarkastuksen huolimatta puolisokeudestaan! Pituudeksi merkittiin 163 cm paino 62 kg.
Scotty oli aluksi merivoimien koulutuskeskuksessa San Diegossa, Kaliforniassa, jossa hän koki lyhyellä aikaa paljon asioita. Huijaamalla armeijaan alaikäisenä ja puolisokeana päässeenä hän koki ensimmäisen humalan ja ensimmäisen tappelun. Hän myös sai suihkussa mustalta mieheltä läpsyn koiran paskalla eli sanalla sanoen aikuistuminen tapahtui rivakalla tahdilla. Hän pääsi lomille kerran ja bussi jolla matkusti joutui onnettomuuteen. Mutkassa tuli vastaan rekka joka viilsi renkaan ja takapenkillä, jossa Scotty oli hetkeä aiemmin istunut kuoli matkustajia.
Ensimmäisessä palveuspaikassaan hän aloitti taistelualuksella USS LST-855:llä Kiinassa vuoden 1948 puolivälistä alkaen. Alus palasi Seattlen kyljessä sijaitsevaan Bremertoniin noin 6 viikon ajaksi.
Moore liittyi ensimmäisen bändinsä Happy Valley Boys. Bändi pääsi esiintymään KBRO Bremerton radiokanavan 15 minuutin viikko-ohjelmassa. Scotty muisteli myöhemmin ettei he soittaneet ehkä erityisen taitavasti mutta se erottunut muista siellä, joten ei ollut väliä. Bändi teki myös keikkoja klubeilla ja juhlissa. Siellä Scotty tapasi tulevan (ensimmäisen) vaimonsa Mary Durkeen. Sotalaiva LST-855 poistettiin käytöstä Bremertonissa helmikuussa 1950, ja Scotty siirrettiin lentotukialukselle Korean USS Valley Forgeen.
Scotty ja Mary menivät naimisiin maaliskuussa 1950 ennen kuin hänet lähetettiin jälleen Fareastiin. Valley Forge alus oli Korean sodan alkaessa Hongkongissa, ja Scotty palveli siellä huhtikuuhun 1951 asti. Vapaa-ajat hän musisoi laivalla yhdessä harpistin ja mustan huoltomiehenä toimineen laulajan kanssa.
Neljä vuotta kestävää palveluksen päättyessä Scottyä olivat odottamassa puoliso sekä pieni Linda-tyttö. Moore määrättiin vielä lyhyeksi aikaa San Diegoon USS Boxeriin (CV-21) ennen reserviin pääsyä tammikuussa 1952. Palveluksistaan Kiinan ja Korean sodassa Scottylle jäi muistoksi palvelusmitalit.
Parikymppinen tuore isä ja veteraani asettui perheineen Memphisiin. Scotty siirtyi konekaupasta pian veljensä Carneyn perheyritykseen University Park Cleaners kuivapesulaan (613 N McLean Blvd). Moore muisteli myöhemmin että kolmen tunnin harjoittelun jälkeen hän oli virallinen hattujen tekijä eli "hatter".
Pian Memphisiin muutettuaan Scotty hankki uuden Fender Telecasterin sekä Feder Deluxe-vahvistimen. Siinä oli yksi 12 "Jensen P12R -kaiutin, 6SC7-esivahvistin , 6SC7-vaihemuuntaja, 2x 6V6-pääteputket, 5Y3GT-tasasuuntaaja. Hän alkoi soittaa mitä moninaisimpien musiikkityylien kokoonpanoissa keikoilla viikonloppuisin, usein tyyli oli honky tonkkia. Mary ei arvostanut muusikkoutta jota Scotty halusi taas toteuttaa. Heille alkoi tulla riitoja jotka yhä pahenivat.
 |
| Fender Deluxe. |
Lopulta kaikki ajautui siihen että Mary näki Scottyn toisen naisen kanssa. "Honky tonkeille ei ole sijaa naimisissa olevien miesten elämässä!" hän sanoi ja iski Scottyn kitaraa. "Ei ei" parkaisi Scotty, jolle kitara oli paljon, paljon enemmän kuin pelkkä puuta ja metallia oleva vehje. Yleensä hän ei hermostunut koskaan mistään, mutta tämä oli liikaa ja hän läppäsi Maryä. Mary oli raskaana, hän pyysi äidiltään matkarahat lentäen takaisin Bremertoniin. Joulukuussa syntyi Donald.
Moore oli myöhemmin keikalla Shadow Lawnissa ja suraavana iltana VA sairaalassa kun hän tapasi Bobbien. Juttu alkoi luistaa ja he alkoivat pitää yhteyttä. Scotty upotti elämänsä myllerrykset kuitenkin tuossa vaiheessa enimmäkseen kitaran soittoon sekä töihin. Vuonna 1953 kesäkuussa Scotty sitten meni naimisin Bobbien kanssa ja he muuttivat vuokralle 983 Belz Streetille. Asunnosta antoi vinkin bändikaveri Bill Black, joka asui saman puistokadun varrella.
Bobbie oli 22 vuotias aikaansa seuraava nuori itsenäinen nainen. Ruskeaverikkö työskenteli Searsin kassalla, käytti tuolloin muodikkaasti ja kapinallisestikin (tiukkia) puolen säären pituisia housuja sekä leikkautti tukkansa lyhyeksi ankanpyrstökampaukseksi. Hän oli ulospäinsuuntautunut ihminen joka alkoi tehdä asunnosta kotia.
Moore vaihtoi näihin aikoihin myös kitaransa kaarevakantiseen Gibson ES 295-malliin paikallisessa O.K. Houck Piano Co. musiikkiliikkeessä. Siinä oli tunnistettava Florentine cutaways (terävä sarvi) ja se oli samoihin aikoihin tuotantoon tulleen "Les Paul"-lankkukitaran kokonaan ontto "sisar"-malli.
 |
| Scottyn Gibson ES-295. |
"Fender ei tuntunut omalta, se saattoi johtua muodosta. Gibson oli muodokkampi, feminiinimpi" muisteli Scotty myöhemmin. Soitin oli vaikuttavamman näköinen ja rikkaampi soundinen. Mooren esikuvia olivat edelleen Chet Atkins ja Les Paul, joiden tyylistä soittoa harjoitteli mutta hillbilly/honky tonk cover-bändeille oli tarjolla keikkoja. Scotty oli kylläsynyt pienipalkkaiseen päivätyöhönsä ja unelmoi bändistä, jolla voisi saada toimeentulonsa musiikkona.
Scotty janosi menestystä, mutta vieläkin tärkeämpää oli tavoitella sitä itsenäisesti. Niinpä hän kokosi hillbilly-bändin joka olisi valmis tielle. Nimeksi tuli Starlite Wranglers. Hän johti bändiä ja ryhtyi myymään sitä keikoille. Yhteistyön lujittamiseksi hän teetti sopimuksen asianajajalla, joka oli tuohon aikaan harvinaista paikallisissa musiikkipiireissä.
Moore itse treenasi kitaransoittoa ruokatuntien aikana töissäkin. Bändissä oli Scottyn lisäksi bassossa Bill Black, kaksi kitaraa, steel-kitara sekä viulu. Bändi pääsi treenaamaan Mooren työpaikan takahuoneeseen. Scotty panosti treenaamisen lisäksi bändille myös yhtenäiset keikka-asut. Bändi alkoi saada paikallisia keikkoja.
 |
| Alkuaikojen keikkapaitoja. |
Starlite Wranglers alkoi esiintyä säännöllisesti Shadow Lawnissa ja klubeilla kuten Bon Air-klubi sekä toisinaan sotaveteraaneille Kennedyn veteraanisairaalassa. Bändi pääsi soittamaan myös etelä-Memphisin KWEM paikallisradioon. Moore viihtyi roolissaan bändinsä solistin taustalla. Hänellä oli paljon tulevaisuuden suunnitelmia.
Memphisissä olit tuohon aikaan kaksi studiota joista Scotty suuntautui Sunille. Hän hengaili usein Philipsin luona Memphisin äänityspalvelussa ja oli sitä mieltä että jokainen bändi, jopa paikallisesti toimiva tarvitsee levyn saadakseen keikkoja.
Parin vuoden toiminnan jälkeen toukokuussa 1954 Moore järjesti bändin äänitys-sessioihin Sun-studiolle. Sam kuunteli ja käski heidän tulla takaisin vielä omaperäisemmillä kappaleilla. Scotty kirjoitti veljensä sekä Hank Williams tyylisesti nenä-äänellä bändissä laulaneen Doug Poindexterin kanssa "My Kind of Carrying On" ja Sam nauhoitti sen. Sinkun toiselle puolelle bändi soitti "Now She Cares No More".
Heinäkuussa julkaistusta singlestä ei kehittynyt satunnaista radiosoittoa lukuunottamatta sen suurempaa menestystä mutta äänittämisen jää oli murrettu. Scotty poikkesi tämän jälkee liikkeeseen usein töiden jälkeen. Scotty ja Sam kävivät sitten saman talon kulmauksessa sijainneessa Dell Taylorin ravintolassa kahvilla jutellen musiikin tulevaisuudesta. Scotty diggaili Bill Haley & Comets-bändin hittejä kuten toukokuussa julkaistua biisiä Rock Around the Clock ja levylle soolon soittanutta kitaristia Danny Cedronea (soolo kuullaan myös aiemmalla levytyksellä Rock The Joint).
 |
| Starlite Wranglers noin vuonna 1954. Bill vasemmassa ja Scotty oikeassa reunassa. |
-----------------------
William Patton "Bill" Black Jr. syntyi 17. syyskuuta 1926 Memphisin kaupungin etelälaidalla vaatimattomaan perheeseen. Vanhemmat olivat William Patton Blackin ja Ruby Holland Black. Bill oli perheen yhdeksästä lapsesta vanhin. Hänen isänsä oli töissä Memphis Street Railway Co.:ssa moottorin asentajana. Vapaa-ajallaan isä soitti banjoa sekä viulua. Isä opetti myös Billin soittamaan viulua. Hän teki Billille 14-vuotiaana sikarilaatikkokitaran, jossa oli naulattu kaula ja kielet. Kuusitoista vuotiaana Black esitti jo "honky-tonk"-musiikkia akustisella kitaralla paikallisissa baareissa.
Bill kävi armeijan toisen maailmansodan aikana Fort Leen varuskunnassa Virginiassa. Evelynin (15 vuotta) isällä ja veljellä oli kantribändi. Heidän ollessaan USO-keikalla Evelyn lauloi veljelleen stemmaa ja soitti myös kitaraa. Bändin basisti oli estynyt tulemasta keikalle ja Bill tarjoutui soittamaan bassoa. Evelyn ja Bill menivät naimisiin vuonna vuoden päästä eli vuonna 1946 kun Evelyn täytti 16-vuotta.
Myöhemmin vuonna 1946 Bill palasi Memphisiin. Black pääsi Firestonen rengas- ja kumitehtaalle Firestone Ave ja Morehead risteyksessä St Memphisissä. Tehdas oli ollut paikkakunnalla tuolloin jo parikymmentä vuotta. Evelyn ei olisi halunnut jättää kotiaan mutta hänen veljensä sai vakuutettua hänet. Veli lähti saattamaan linja-autolla Nashvilleen asti. Siellä Evelyn kirjoitti Billille kirjeen ja kääntyi takaisin. Seuraavalla kerralla hän matkusti Memphisiin asti.
Bill soitti pystybassoa fyysisesti vaativalla "slap bass"-tekniikalla. Hän oppi sen yhdeltä idoleistaan Fred Maddoxilta joka soitti Maddox Brothers and Rose bändissä. Slap-tyyliä walk bass-linjoilla kuultiin myös Bill Haleyn levytyksissä. Hän oli noussut suosioon aikuisella iällä uuden nopean musiikkityylin mukana.
Black kehitti Starlite Wranglersissa myös vaudeville huumorin "näyttämöpelle"-persoonan samalla tavalla kuin esimerkiksi Maddoxilla ja suositulla Grandpa Jonesilla oli tapana viihdyttää yleisöä. Bill esiintyi bändin keikoilla surrealistisen liioiteltuna hillbillynä mustattuine hampaineen, olkihatussa ja haalareissa. Hänen tavoitteena oli aina antaa yleisölleen "muutama hetki viihdettä ja ehkä vähän huumoria, joka saa arjen unohtumaan hetkeksi". Hervoton älyvapaa esiintymistyyli sulatti jään minne he menivätkin.Scotty ja Bill olivat toistensa vastakohdat. Yksi oli rauhallinen ja toinen räiskyi. Yksi oli herkkä ja toinen sanoi sanottavansa joskus karkeankin suoraviivaisesti. Ehkä tämän johdosta heidän ystävyys kehittyi nopeasti lujaksi. Scotty itse asiassa muutti Bobbien kanssa yhteen mennessään Billin ja Evelynin naapurustoon E Belz Blvd:lle. Katu sijaitsi lähellä Firestonen tehdasta ja oli tuolloin rauhallisen uneliasta perheystävällistä asuma-aluetta. Pistokadun päässä asunut Bill säilytti Kay-pystybassoaan Mooren talossa, sillä Blackillä oli tuossa vaiheessa jo kaksi lasta ja vähän tilaa isokokoiselle instrumentille. Bassossa on tunnettu irtokirjaimilla toteutettu "Bill".
---------------------------------------
Phillips oli aina tuntosarvet koholla etsimässä jotakuta, joka voisi tuoda laajemmalle yleisölle mustien muusikoiden äänen, joihin Sun enimmäkseen keskittyi. Kesällä 1954 Sam ja Marion Keisker olivat äänityspalvelussa. Keskikesällä muusikot olivat keikoilla ja sudiolla oli hiljaisempaa. Phillips sanoi Marionille ties monennenko kerran. "Jos voisin löytää valkoisen miehen, jolla oli mustan miehen ääni ja tunnelma, voisin ansaita miljardi dollaria."
 |
| Marion Keisker kesäkuussa 1954. |
Keisker alkoi käydä yhteystietokortistoa läpi ja muisti edellisenä kesänä sekä myöhemmin talvella studiolla käyneen nuoren jakeluauton kuljettajan, jonka äänessä saattaisi olla lahjakkuutta. Hän suositteli Phillipsiä kokeilemaan äänittää poikaa. Sam vastasi "luultavasti teen näin".
Scottyn tullessa studiolle viikon päästä 26 päivä kesäkuuta siellä ei ollut asikkaita. Niinpä he lähtivät kolmestaan kulman taakse Taylor'sin kahvilaan kahville. Moore kysyi "joko äänitit poikaa". Sam sanoi "Marion antaa sinulle pojan nimen ja puhelinnumeron soitatko hänelle". Myöhemmin heidän palattua studiolle Marion antoi korttin tiedot ja Scotty luki uudestaan Elvis Presley?!? "En tiedä". Sanoi Sam "Se on hänen nimensä, soita ja pyydä kotiisi musisoimaan ja katsotaan mitä mieltä olet kaverista".
Scotty meni kotiinsa myöhemmin iltapäivällä ja soitti päivällisen jälkeen saamaansa numeroon. Puhelimeen tuli Elviksen äiti. Hän sanoi pojan olevan elokuvissa. Scotty kertoi olevansa Sun studion asialla ja kyse laulun kokeilemisesta. Glady vastasi kohteliaasti varmistavansa että Elvis vastaa soittoon.
Elvis soitti takaisin juuri kun Bobbie oli juuri kerännyt lautaset tiskiin. Scotty vitsaili myöhemmin että Elviksen soitti takaisin jo ennen kuin hän ehti laskea luurin. He sopivat soittelut seuraavalle päivälle.
Oli sunnuntai-iltapäivällä 27. kesäkuuta 1954. Sää uinuvassa lähiössä oli kuuman kostea ja lämmintä +38 celsiusta. Elvis tuli paikalle kävellen ja kantaen kitaraa mukanaan. Hänellä oli valkoinen pitsipaita ja pinkit housut, joissa musta raita sivussa sekä valkoiset buck-kengät.
Scotty pyysi soiton alettua Bobbyä hakemaan Billin pistäytymään paikalla ja kuuntelemaan musisointia. Tuokio kaikkineen kesti noin pari tuntia. Myöhemmin Scotty muisteli ihmetelleensä Elviksen tunteman musiikin laajuutta - kaikki Eddie Arnoldista Billy Ekstineen "kaikki hiton kappaleet maailmassa". Lopuksi Scotty sanoi keskustelevansa Samin kanssa ja hänelle ollaan luultavasti yhteydessä, palataan.
Kun Elvis lähti, Scotty kysyi Billiltä, mitä hän ajatteli tämän laulusta? Bill vastasi tyypillisen tylyyn tapaansa: "Well, he didn't impress me too damned much". Scotty muisteli myöhemmin "Vaikka Bill sanoikin kommenttinsa suoraan, ystäville hän oli mitä sympaattisin kaveri."
Scotty ja Bill kävivät päivätöissään ja koko viikon ajan oli ollut kuuma ilma öisinkin. Nukkuminen oli vaikeaa. Tuolloin 12 vuotiaan Tammy Wynetten äiti työskenteli myös kuivapesulassa ja tyttö pysähtyi usein äidin työpaikalle ja kuuntelemaan nuoren kitaristin näppäilysoittoa. Myöhemmin Tammy muisteli kuinka esimerkiksi Scotty keskusteli soittamisesta ja lickeista yhden vanhemman mustan työntekijän kanssa.
Billin ensiepäilyistä huolimatta Sam kutsui ryhmän koolle viikon kuluttua 5. heinäkuuta 1954 maanantai iltana 7 aikoihin. He kokoontuivat Elviksen kanssa 706 Union Avenueen pikku-studioon. Studiossa ei voinut käyttää ilmastointia äänen takia. Samilla oli idea vain katsoa mihin nuori mies kykenee, ei varsinaisesti äänittää. Hän halusi pitää kaiken mahdollisimman yksinkertaisena.
Se sopi Scottylle mutta lisäsi painetta, koska Starlite Wranglerseissa oli kuusi jäsentä ja yksittäisen muusikon osuus äänikuvassa moninkertaisesti pienempi. Kappaleessa saattoi olla pieni soolo tai kevyttä komppia taustalle. Nyt hän vastasi yksin introista, sooloista ja komppisoolosta laulun taustalla. Bill ja Scotty neuvoivat myös hermostunutta nuorta laulajaa esiintymisessä sekä esittämisessä.
Sam teki äänitykset käytännössä viidellä omistamallaan mikrofonilla RCA 77DX- , Shure 55- , RCA 44BX- ja 2 kpl Altec Lansing 21B kynämikrofonilla, joita sanottiin kokispulloksi. Monisuuntaiset mikrofonit ovat nauhatyyppisiä ja erittäin tarkkoja mikrofoneja, jotka on suunniteltu erityisesti radiolähetystoimintaan. Shure 55 taas on nykyään helposti tunnistettava "Elvis-mikrofoni". Mikit oli ostettu enimmäkseen armeijan ylijäämänä-myynnistä erittäin halvalla.
Phillipsillä oli 6-kanavainen RCA 76D (radiolähetyksiin suuniteltu) studiokonsoli eikä hän tehnyt ollenkaan sävyn muokkauksia. Kompressoreita ei ollut vaan studiotila itsessään kompressoi ääntä. Tämän lisäksi hänellä oli ainoastaan kaksi Ampex 350 1/4 tuuman stereo-kelanauhuria. Toinen Ampexista oli käytössä lähinnä tuohon aikaan ainutlaatuisen "allekirjoitus-soundin" (echo-efektin) tekemiseksi, jota ei osanneet tehdä juuri muut kuin Les Paul.
He kokeilivat monenelaisia eri tyylejä ja kappaleita. Aamuyön tunteina kokeilut alkoivat kuitenkin osoittautua täysin hedelmättömäksi. He alkoivat puhua sessioiden lopettamisesta mennäkseen kotiin ja aamulla töihin. Presley mietti mielessään miten äiti oli lohduttanut häntä aina kiperissä tilanteissa sanomalla että "kyllä sinusta tulee vielä jotain ja näytät kaikille".
Tuskaisena ajatus siitä että joutuisi tuottamaan taas uuden pettymyksen Elvis otti kitaransa ja alkoi alkoi hyräillä kuin itseään rauhoitellakseen radiossa kuulemaansa katumuusikko Arthur "Big Boy" Crudupin vuoden 1946 bluesia "It's All Right" nopeutetulla tempolla. (Myöhemmin 50-luvulla Big Boy sanoi lopettaessaan laulujen teon "Tajusin, että rikastutan vain muita pysyen itse köyhänä". Big Boy tosin "unohti" että oli itsekin lainannut "uuden" sävellyksensä sisällön muilta).
Bill otti bassonsa ja alkoi kompata ronskin rytmikkäällä slap bass-tyylillään. Scotty liittyi soittoon mukaan hillbilly-tyylisine thumbpick-kitaroineen. Samilla oli ovi tarkkaamoon auki. Hän kurkisti oviaukosta sanoen: "Mitä hittoa te oikein teette?" Muusikot vastasivat: "Ei me tiedetä?!" "No oli mitä tahansa minä äänitän sen" hän sanoi. "Keksikää jotain alkuun ja tehkää se uudelleen!".
Elvis rämpytti introksi tahdin verran A-sointua ja Scotty kehitteli nopeasti (ikonisen) soolonsa Billin bassottaessa musiikin tarkan rytmikkäällä slap bassollaan. Sam teki muutamia kokeiluja sijoitellen mikrofoneja mieleisekseen ja alkoi nauhoittaa (studiolive-soittoa) nopeasti, koska tämä oli se juttu, jota hän oli aina etsinyt!
Yöllä soiton jälkeen he palasiva koteihinsa. Samana yönä Scotty tuli tietämättään isäksi Frankien synnyttäessä Vicki-tytön. Scotty oli tutustunut kuusi vuotta aiemmin Frankie Tuckeriin, joka oli yökerholaulajatar. He olivat tavanneet yhdeksän kuukautta sitten. Se oli kolme kuukautta ennen kuin Scotty meni naimisiin Bobbien kanssa.
Kahden päivän päästä trio kokoontui uudestaan studiolle päivän paistaessa vielä tunnin verran ja studio oli kuuma. He ahtautuivat taas pieneen 5,5 m x 10 m soittotilaan. Sam sanoi että heidän kyllä täytyy tehdä sinkku ja B-puolelle tarvitaan vielä kappale. "That's Allright" oli sulake ja jos Sam sanoi että he pystyvät tekemään sen uudestaan niin he luultavasti pystyivät.
He kokeilivat lukuisia ja lukuisia juttuja eikä mikään tuntunut oikealta. Turhautuminen alkoi kasvaa. Tunnelman rentouttamiseksi Bill sitten yht'äkkiä hyppäsi ylös ja alkoi repiä bassonsa kieliä kuin hullu. Hän alkoi laulaa korkealla falsettiäänellä "Blue Moon of Kentucky"-valssia tahallaan väärin 2/4 tahdissa ja tuplatempossa. Biisi oli Bluegrass-artisti Bill Monroen hitti muutaman vuotta takaa. Elviksestä tämä oli hauskaa. Hän liittyi mukaan ja sitten Scotty.
Elvis ei osannut hirveästi soituotteita mutta hänellä oli loistava rytmitaju. Sam halusi äänittää edellisen tapaan tämänkin lauluosuuden lähimikityksellä, joka oli tuohon aikaan vielä uusi, harvinainen tyyli ja näin taltioitu intensiivinen laulu teki tähän pikku kokoonpanoon yhden instrumentin lisää.
He kokoontuivat parin päivän päästä uudestaan. Kohta Bill oli rähmällään lattialla ja muut yrittivät saada häntä pystyyn. Lopulta kaikki olivat pitkin lattiaa. Yhtä äkkiä hän nousi pystyyn ja "Missä kaikki on missä kaikki on" kun Elvis kamppasi hänet takaisin lattiaan. Lopulta he soittivat biisin lopullisen version narulle. Sam hyödynsi "slapback"-efektiksi kutsumaansa kaikua, jota lisäsi reilusti Elviksen lauluun.
A-puolella Elvis lauloi bluesia valkoisesti ja B-puolelle kantria bluesisti. Paperilla tämä fuusio ei ehkä toimisi mutta oikealla hetkellä sopivassa studion ilmapiirissä sitä tuli totta. Tästä eteenpäin ryhmän suunta oli selvä.
Aamulla hän soitti Samille sanoen "tämä on hitonmoisin levytys jota olen ikinä kuullut, saako kopion iltalähetykseen". Sam toimitti asetaatin ja ilmoitti Elvikselle joka kertoi vanhemmilleen. Dewey soitti ja soitti ja soitti biisiä lähetyksessä kunnes wohoo kirkaisun jälkeen jatkoi taas levyksen soittoa randomilla.
Dewey soitti Elvikselle mutta tämä oli mennyt elokuviin. Hän sai pojan lopulta haastateltavaksi. Elvis sanoi hänelle "Herra Philipps, en tiedä mitään haastatteluista". Tämä vastasi "se riittää kun et puhu rumia". Marion muisteli myöhemmin. "Vastaanotto oli fantastinen, saimme sinkun tilauksia 6000 kpl jo ennen kuin sitä oli edes masteroitu". Viikonlopun jälkeen Samille tuli kiire jakaa asetaattia kaikille ympäristön DJ:lle ja kumpikin puoli otettiin tehosoittoon. Biisit olivat raakoja, epäkunnioittavia ja energisiä. Juuri se erotti heidät muista. Tämän jälkeen heillä ei ollut mikään kuin ennen..
-------------------
Myöhemmin Moore muisteli että olisi kyllä halunnut soittaa äänityksissä enemmän pop- ja country-musiikissa arvostetulla Chet Atkins-tyylillä mutta Phillipsin näkemykseen ei kuulunut siisteys vaan meininki. Sam käski Mooren soittaa "yksinkertaisella ja röyhkeällä saundilla!"
Näin Mooren soitto tallenteilla poikkesi perinteisestä "travis picking" tyylistä. Kattavammin käytettynä Mooren pikkailua on kuultavissa tuon ajan heikkolaatuisilla live-radionauhoituksella Recorded Live At the Louisiana Hayride. Mooren pikkailu nykypäivänä maailmanlaajuisesti tunnetuinta thumb-picking tyylilajin soittoa.
Linkkien lisäksi lähde: That's Alright Elvis, Scotty Moore as told to James L. Dickerson 1997,
ISBN: 978-1-941644-52-2
