tiistai 7. helmikuuta 2023

AW4416 tuulettimen vaihto

Äänitystyöaseman puhaltimelle oli tullut myös parikymmentä vuotta täyteen ja minun mielestä se alkoi tuntua äänekkäälle. Täysin hiljainen se ei ole koskaan ollut mutta nyt kohina alkoi tuntua melkoiselle. Selvittelin asiaa. 

Musiikin harrastajat ovat tehneet erilaisia virityksiä omiin työasemiinsa. Eräällä keskustelupalstalla mainittiin pohjapeltiin tehdyn reiän ja laitetun puhallin työaseman pohjaan, sen ulkopuolelle. Työpytään tehdystä reiästä ilma puhallettiin pöydän alle. Toisessa tapauksessa puhallin oltiin vaihdettu muutosadapterin avulla suurempaan. Siihen oltiin tehty edellisen rakennelman tapaan erillinen virransyöttö.

Halusin kuitenkin noudattaa alkuperäistä kokoa mahdollisuuksien mukaan. 

Irroitin työaseman nappulat ja pohjapellin samaan tapaan kuten edellisessä blogissa kerroin. Pohjapellissä on terävät reunat joiden kanssa on hyvä olla varovainen. Sen jälkeen irroitin poweriin menevät liittimet. 

Poweriin menevät liittimet.

Seuraavaksi irroitin powerin ruuvit (4 kpl) sekä työaseman päässä olevat ruuvit (2 kpl). Powerin peltikotelo liu'utetaan liittimiin päin, jonka jälkeen se nousee paikaltaan pois.

Tuuletin on kiinni päädyssä.

Seuraavaksi irroitin tuulettimen, joka oli kiinni kahdella ruuvilla sekä liitin irti ja tuuletin oli esillä. AW4416 alkuperäinen puhallin on COPAL  F412R-12LLB-07. Tietojen mukaan tämä on 16 dB (A) Low noise type 40 mm tuuletin

Alkuperäinen puhallin.

Alkuperäisen puhaltimen muut ominaisuudet ovat:

F412R-12LLB
F412R-: Series name
12: Power supply (12: DC 12 V)
L: Air flow (L :0.11 m3 /min)
B: Bearing (1 ball bearing and 1 sleeve bearing)

Rated voltage DC 12 V
Voltage range  10.2 ~ 13.8 V
Rated current 0.04 A
Rotating speed 4200 min-1
Air flow 0.11 m3/min (6,6 m3/h)
Static pressure 15 Pa

Noise 16 dB (A)
Use environment –10 ~ +60 °C (35 ~ 85 %RH)
Storage environment –20 ~ +70 °C (35 ~ 85 %RH)
Net weight Approx. 20 g

Etsin tilalle ulkoisilta mitoiltaan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan mahdollisimman sopivaa ja äänetöntä vaihtoehtoa. Löytyi  Noctua 40 x 40 x 20mm NF-A4x20 FLX öljylaakeroitu laitetuuletin 8,5 dBA. Kaiken lisäksi sitä oli saatavilla Suomalaisessa Jimm'sissä

FAN Specification
Size 40x40x20 mm
Mounting hole spacing 32x32 mm
Connector & pin-configuration 3-pin
Cable length 20cm + 30cm NA-EC1 extension cable
Bearing SSO2
Blade geometry A-Series with Flow Acceleration Channels
Frame technology AAO (Advanced Acoustic Optimisation)
Rotational speed (+/- 10%) 5000 RPM
Rotational speed with L.N.A. (+/- 10%) 4400 RPM
Rotational Speed with U.L.N.A. (+/- 10%) 3700 RPM
Airflow 9,4 m³/h
Airflow with L.N.A. 8,3 m³/h
Airflow with U.L.N.A. 6,9 m³/h
Acoustical noise 14,9 dB(A)
Acoustical noise with L.N.A. 12,2 dB(A)
Acoustical noise with U.L.N.A. 8,5 dB(A)
Static pressure 2,26 mm H₂O
Static pressure with L.N.A. 1,75 mm H₂O
Static pressure with U.L.N.A. 1,23 mm H₂O
Input power (max.) 0,6 W
Input current (max.) 0,05 A
Operating voltage 12 V
MTTF > 150.000 h
Scope of delivery
Low-Noise Adaptor (L.N.A.)
Ultra-Low-Noise Adaptor (U.L.N.A.)
30cm extension cable
OmniJoin™ adaptor set
NA-AV3 anti-vibration mounts
Fan screws
Warranty 6 years

Koska alkuperäinen puhaltimen tila on todella pieni uusi tuuletin tuli työaseman ulkopuolelle. Uuden puhaltimen reikien mitoitus on täsmälleen oikea. Leikkasin kotelosta sivuleikkurilla ritilän pois joten siitä ei aiheudu ylimääräisiä vihellysääniä. Kiinnitin uuden tuulettinen kiinni kahdella ruuvilla alkuperäisen tapaan. 



Powerin kotelon ruuvien kiinnitys

Uusi tuuletin paikallaan.

Lisäsin puhaltimen mukana tulevan ja kierroksia aletavan Low-Noice Adaptos NA-RC12 adapterin. Koska Noctua oli kolmen kaapelin puhallin, muutin johdon muutosadapterilla kaksikaapeliseksi juottamalla sen kiinni alkuperäiseen johtimeen. Puhaltimen puhallussuunta täytyy huomioida, se on ulospäin. Puhalluksen suunnasta näkyy merkintä sekä vanhan että uuden puhaltimen kyljessä. 

Low-Noice Adaptos NA-RC12

Kokonaisuuden sai siististi kokoon.
Sitten powerin kansi liu'utettiin paikalleen ja kiinnitettiin kahdella ruuvilla. Työaseman pohjapelti kiinni ja lopuksi etupuolen säätimet kiinni. Koekäytön perusteella loppu tulos oli hyvä.

Ulkopuolelle asennettu tuuletin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti