Paavo Pentikäinen 100 vuotta Osa II

Tämä on on neliosainen tarina Paavo Pentikäisestä, jonka syntymästä tulee kuluneeksi yhdeksästoista joulukuuta vuonna 2022 tasan sata vuotta. 

JATKOSODAN AIKA

 

Saksa hyökkäsi kesällä 1941 Neuvostoliittoon. Saksalaiset pommittivat myös Neuvostoliiton miehittämää Hankoa. Se tapahtui osittain Suomen lentokentiltä käsin, joten kostoksi NL pommitti kahdeskymmenesviides kesäkuuta Suomessa kaikkiaan viittätoista kohdetta. Tämän johdosta Suomen pääministeri ilmoitti Suomen olevan sodassa NL:a vastaan ja alkoi jatkosota. 

Viidestoista syyskuuta Paavolle aloitti armeijaan Kuopiossa, Pohjois-Savon prikaatissa. Prikaati oli perustettu jo Ruotsin vallan aikana. Venäläisvallan aikana kasarmialueelle oli rakennettu lisää tiilisiä kasarmirakennuksia. 

Kasarmien sisäpihalla käytiin Jv.Rk12:n sulkeisharjoitukset. Paavo sijoitettiin suojeluskuntalaisista koottuun komppania 7:n. Naapurin Olli kotikylältä joutui 3:s komppaniaan.

Alokas Paavo Pentikäinen.

Kahdeksantoista vuotiaan Paavon sotilaspassiin merkittiin seuraavat tiedot:
Pituus 173 cm ja paino 65 kg. Silmät siniharmaat sekä saappaan numero 41. Kaasunaamarin numero oli kaksi. Juuri syttyneestä jatkosodasta johtuen varusmiespalvelus käytiin nopeutetulla aikataululla. 

7. marraskuuta sisko Martta kävi Pentikkälän Juhon nuorimman tytön, Elinan kanssa Paavon luona. Seurue kävi valokuvaamossa ottamassa kuvan muistoksi vierailusta. Pikakoulutuksen sotilasvala oli loppukuusta ja se vannottiin 20.11.1941.

Elina serkku Halunan Pentikälästä, sisko Martta ja Paavo
7.11.1941 Paavon luona armeijassa, Kuopiossa. 

Paavo määrättiin Komppanja seitsemästä noin kymmenen muun pojan kanssa ryhmänjohtajakurssille. Varusmieskoulutuksen tavoin myös aliupseerikurssi käytiin pikana. Ryhmänjohtajakoulutus kesti vajaan kuukauden ajan.  

Paavo vietti yhdeksäntoista-vuotis synttärit joulukuun yhdeksästoista päivä armeijan harmaissa. Kaiken kaikkiaan varusmiesaika kesti vajaan neljän kuukautta. Komppania lähetettiin rintamalle suoraan varusmiespalveluksesta. Lähdön koittaessa siviilivarusteet pakattiin laatikoihin. Ne toimitetiin kasarmilta aikanaan kotiin.

Paavo passikuvassa yhdeksäntoistavuotiaana
vuonna 1942

Joulun välipäivinä lähdettiin rintamalle. Muiden nuorten miesten mukana alikersanttioppilas Paavo lastautui vaunuun, joita sanottiin härkävaunuksi. 

Vaunuissa oli puuseinät sekä laverit. Osa miehistä oli toisessa kerroksessa. Keskellä vaunua oli kamina ja kupera katto huopaa. Junaan lastauduttiin Kuopion asemalla ja matka alkoi. 

Sotilaita härkävaunuissa ennen matkaan lähtöä.

Paikkakunnat vaihtuivat, Varkaus – Joensuu – Äänis-linna – Tokari. Tokarin asemalla purkauduttiin junasta ja lastauduttiin kuorma-autoihin. Matka jatkui edelleen Syvärille Kaninan kylään. Suomen joukot olivat edenneet syystalven 1941 hyökkäyksessä varsin rivakasti ja tämä alue oli miehitetty 6 - 24 lokakuuta. 

Täydennysmiehet viettivät Kaninassa kaksi vuorokautta josta oli siirto Nikitinskaan. Vuosi 1942 vaihtui tuolla. Nikitiskassa oltiin noin kaksi viikkoa ja alkoi jako komppanjoihin. JR9 oli ylittänyt Syvärin jo syksyllä. Hyökkäysvaihe oli päättynyt 7D:n osalta Gorassa lopullisesti kymmenes tammikuuta ja sitä seurasi puolustusasemiin kaivautuminen. Nuoret miehet ovat kaivattua lisävoimaa voimakkaan hyökkäysvaiheen väsyttämissä joukoissa. 

Paavo määrättiin jalkaväkirykmentti yhdeksän eli JR 9:n 1:s pataljoonan 1:s komppaniaan ryhmänjohtajaksi. Hänet merkittiin saapuneeksi ryhmään yhdeksästoista tammikuuta vuonna 1942. 

Muita Nilsiän poikia tuolla olivat muun muoassa Veijo Lipponen ja Viljo Pitkänen. Kolmaskymmenes tammikuuta kaatui sotamies Eino Herman Otto Kolari Levinassa.

Aluksi I P eli ykköspataljoona oli reservipataljoona sijoituspaikkana Nikitinskaja. Siitä katsoen etuvasemmalla oli II pataljoona rajoittuen Ääniseen. Suoraan etumaastossa Levinan suunnalla oli III Pataljoona. Sen tarkkailuasema oli strategisesti tärkeä kumpu. Kummulta oikealle Kopovan korpialueella oli Kev. Os. 15 (Se korvattiin myöhemmin I P:lla).

Puolustusryhmitys (alkaen 1.6.1942).
Taisteleva JR 9.

Linnoitustyötä oli paljon ja miehistö kärsii koko kevään ajan loputtomalta tuntuvasta huollon puutteesta. Sitä kesti tammikuusta toukokuuhun saakka. Muiden ohella Paavo pureksi muun muassa havun neulasia pahimpaan nälkäänsä.

Tammikuun ajan Neuvostoliittolaiset tekivät vastahyökkäyksiä niissä pahemmin onnistumatta. Tuon jälkeen alkoi asemasodaksi sanottu vaihe. Käytännössä se oli jatkuvaa kahakointia. Vartiovuorossa olevien piti varoa tarkka-ampujia, epäsuoraa tulta sekä siepatuksi joutumista. 

Oštan eli Ошта-kylän sivuitse virtaava Osta-joki joka nykyään on nimetty
Tukšajoeksi.

Noihin aikoihin Paavolla vakiintui tupakointi. Siitä tuli vakituinen seuralainen seuraavan viidenkymmenenkolmen ja puolen vuoden ajaksi. Joukoille ei jätetty aikaa lepoon tai virkistykseen. 

Kaatuneita tuli päivittäin. Eteenkin vanhemman miehistön moraali alkoi uhkaavasti rapautua. Ongelmaan puututtiin kurinpidollisesti, huoltoa kohentaen ja aktiviteettejä luoden. 

Maaliskuussa kotiutettiin 1911, ja sitä vanhemmat ikäluokat. Huhtikuun alussa Neuvostojoukot vaihtoivat JR 9 vastassa olleen 272. Divisioonan siperialaiseen 368. D:n. Siperialaiset olivat JR9:ää vastassa koko pitkän asemasotavaiheen loppuajan.

JR 9 upseeristoa alkaen vasemmalta. Vierailulle tullut Yrjö Keinonen
(myöhemmin PV komentaja), pataljoonan komentaja Majuri Väinö Hahtela,
komppanjan päällikkö Korpilahti sekä Sainio.

Huhtikuun 11 päivä siperialaisjoukot aloittivat suurhyökkäyksen Syvärillä (Levinan suunnasta). Suomalaisten menetykset olivat muutaman kymmenen luokkaa. Neuvostoliittolaisilla kaatuneet laskettiin sadoissa. Suomalaiset saivat jatkuvia torjuntavoittoja.

Kuva: Jyrki Kolehmanen.

14 päivä ykkös pataljoonassa (I P) vaihdettii kakkoskomppanja (2.K) etuvartiokomppaniaksi Levinskajajoen tasalle. Tuohon saakka siellä oli puolustanut asemia kolmos komppanja (3.K).

15 huhtikuuta aamuyöstä divisioonan komentajan antamalla luvalla ykkös pataljoonasta (I P:stä) irrotettiin ykköskomppanja (I K) johtajanaan kapteeni T. Korpilahti Kopovan tien länsipuolelle. Perillä oltiin aamuyöstä klo 3.40. 

Seuraavasta päivästä muodostui varsin kiivas, Se alkoi klo 8.15 kranaatinheitinkeskityksellä. Tunnin päästä alkoi vihollishyökkäys, joka torjuttiin jalkaväen sekä tykistön tulella. 

Kuva: Jyrki Kolehmanen.

Puolenpäivän aikaan tuli uusi hyökkäys Kopovan tien länsipuolella noin kilometrin levyisenä ja kahden pataljoonan vahvuisena hyökkäyksenä, joka sekin torjuttiin. Illan hämärtyessä oli vielä useita kiivaita taisteluja ja niissä varsin vaikeita tilanteita. Illan pimetessä vihollinen vetäytyi hajanaisina ryhminä.

16 päivä alkoi aamun valjettua kiivaalla ja vahvalla vihollishyökkäyksellä, joka saatiin torjuttua. Päivällä oli rauhallisempaa mutta illan tullen alkoivat taas voimakkaat vihollishyökkäykset Kopovan tien suunnalla ja länsipuolella jatkuen yön yli. 

Seuraavana päivänä vihollinen jatkoi hyökkäyksiä, jotka saatiin torjuttua klo16 mennessä. Klo 20 alkoi kuulua taas ääniä. Tunnin päästä Er. HiihtoP III, joka oli vihollisen valiojoukkoa, aloitti suora-ammuntatulella Kopovan tien länsipuolelta uraata huutaen. 

Sitä jatkui 1200 metrin leveydeltä yhteensä 3 pataljoonan voimalla. Ankaran taistelun jälkeen murroksen yli paikoitellen asemiin asti päässyt vihollinen saatiin torjuttua ja klo 20.30 tilanne oli kokonaan hallinnassa.18 päivä oli sitten rauhallisempi.

19 päivä vihollisen toiminta taas vilkastui. Kello 03.35 alkoi vihollishyökkäys kahden komppanian voimalla Levinskajajoella noin seitsemän sadan metrin päässä Kopovan tiestä. Kiivaan taistelun jälkeen hyökkäys torjutiin ja vihollinen pakotettiin perääntymään murroksen reunaan. 

Klo 7.30 mennessä tilanne rauhoittui ja tähän päättyi vihollisen keväthyökkäys Levinassa. Suomalaismenetykset JR 9:ssä olivat 10 kaatunutta ja 52 haavoittunutta. Vihollismenetysten on arvioitu olleen 1300 kaatuneen. 

Vihollisella oli tapana ampua Suomalaisten puolelle kevyellä kranaatinheittimellä eli vekulla epäsuoraa tulta kymmenestä kuuteenkymmentä ammusta päivässä. Ammuksen lähtölaukaus ei kuulunut juuri ollenkaan. Vaikutus jäi varsin paikalliseksi mutta kohdalle osuessaan se saattoi tuhota puolijoukkueen.

Huhtikuun kahdeskymmenes päivä Paavo oli lipastamassa konepistoolin ja pikakiväärin lippaita reessä. Reki oli jätetty parkkiin puolijoukkueteltan lähelle.

Suomi-konepistooli,

Degtjarjov DP-27 ”Emma”

Yhtäkkiä kävi pamaus ja paineaalto viskasi Paavot rähmälleen. Kranaatti iski halkaisijaltaan noin viidentoista sentin kokoisen kannon taakse ja sirpalesuihku pyyhkäisi yläselkään. Kanto suojasi osittain Paavoa täydeltä sirpalesuihkulta. Läheisessä puolijoukkueteltassa ollut miehistö selvisi iskusta naarmuitta. 

Räjähdys sai Paavon korvat soimaan ja humisemaan. Kun Paavo tokeni räjähdyksestä, hän lähti näyttäytymään joukkosidontapaikalle. Haavat eivät vuotaneet ja mies kykeni liikkumaan. Haavat sidottiin ja mies palautettiin joukkueeseen. Paavon lisäksi iskussa haavoittui vänrikki Veikko Väinö Ala-Hollo. Hän menehtyi myöhemmin kenttäsairaalassa.

Ryssältä sotasaaliiksi saatu 50 mm pienoiskranaatinheitin,
jotka tunnettiin paremmin nimellä naku tai vekku.

Selkään haavoittumisen jälkeen saunominen poltteli Paavoa vuoden päivät. Vajaan kuudenkymmenen vuoden päästä annettu lämpöhoito sai sirpaleita liikkeelle nostaen niitä mm. kaulaan. Suurin sirpale koteloitui ja myöhemmin vasta vuonna 2001 syksyllä haavoittuminen todettiin sitten virallisesti.

 Ostan suunnalla, kuva: Jyrki Kolehmanen.

Kahdeskymmenesviides päivä toukokuuta ykköspataljoona (I P) otti vastaan rintamavastuun Kev. Os. 15:sta, joka kotiutettiin heinäkuun kymmenes päivä. 

Murros haisi koko kevään ja kesän todella vahvasti vihollisen jätettyä kaatuneensa niille sijoilleen mätänemään. Paavo sekä muu miehistö rokotettiin (kulku)tauteja vastaan. Paavo ylennettiin alikersantiksi.

Elokuun kahdeksastoista päivä vuonna1942 rykmentissä oli erityisen tärkeä vierailu. Suomen ylipäällikkö marsalkkaMannerheimin vieraili JR 9:n komentopaikalla. 

Mannerheim saapui Syvärille 18.8.1942 
lahjaksi saamallaan maastoautolla

Joka pataljoonalla oli oma kanttiini. Pääsotilaskoti sijaitsi Minovassa, takalinjassa noin kymmenen kilometrin päässä etulinjasta. Se oli nimeltään Rotjoila. Siellä oli kirjasto, Pääsotilaskodilla nähtiin myös esityksiä. 

Rykmentin soittokunta esiintyi siellä. Vierailevia esiintyjiä olivat esimerkiksi George de Godzinsky, Jussi Himanka ja Esa Pakarinen. Niillä joilla oli jäänyt käymättä rippikoulu oli mahdollinen suorittaa se sotilaskodilla.

Minovan kirkko

Suomalais-sukuisten Vepsäläisten kylä Neuvosto-karjalassa.

Syyskesästä Paavon reservijoukkue sijoitettiin Arkanelin tukikohtaan. Ryhmä oli sinne sijoitettuna seuraavat kaksi vuotta vetäytymisen kesään 1944 asti. Asemapaikka oli ykkös pataljoonan komentojoukon luona noin puolen kilometrin päässä etulinjasta. 

Reservijoukkueen miehiä alkaen vasemmalta ylhäältä. Johannes
Holopainen Tuusniemi, Saku Lipponen Nilsiä, Paavo kaljuna Eero Mattila Lapua,
Saarijärven mies Arvo Marjo sekä Matti Kuronen.

Siellä sijaitsi myös pataljoonan sauna. Reservijoukkue ei ollut täysi joukkue vaan ehkä parin ryhmän kokoinen (noin 20 miestä). 

Sitä käytettiin esimerkiksi joukkojen vahvistuksena pienemmissä kahakoissa oman komppanian alueella sekä lisäksi kenttävarustus- ja rakennustyössä.

Rakennustyömaalla. Kuva: Jyrki Kolehmanen.

Tästä noin puolentoista-kahden kilometrin päässä takalinjaan päin oli huolto eli töpinä sekä kanttiini. Näitä yhdisti propseista pitkospuiden päälle vieriviereen latomalla tehty huolto- eli kapulatie. 

Rakennustyömaalla. Kuva: Jyrki Kolehmanen.

Paavon ryhmä koostui pitkälti Joensuun seudun miehistä ollen mm. Eino Kärnä, Huovinen Miettisen veljekset Pyhäselästä, sekä ”korvike” kaverit Johannes Holopainen ja Saku Lipponen Reittiöltä. 

Paavo oikeassa reunassa.

Joukkue kävi myös muutamaan otteeseen  varsinaisen toiminta-alueensa ulkopuolella. Se kävi esimerkiksi kakkos pataljoonan apuna Pohjois-Syvärillä. 

Vangin otto.

Vihollisella oli aika ajoin aktiivista toimintaa pyrkimyksenä murtautua asemiin esimerkiksi vankeja hankkimaan. 

Kuva: Jyrki Kolehmanen.

Vihollista vastaan toimiessa Suomalaiset käyttivät erilaisia keinoja tiedustelutiedon saamiseksi ja vihollisen heikentämiseksi. Yksi keino oli tehdä vihollisen puolelle retkiä. Vapaaehtoisista koottiin ryhmiä valittiin osaamisen mukaan. 

Taustalla Ostan kylä

Tiedusteluretkellä Ostan liepeillä.

Paavon ryhmä teki retken talvella 1943-44. Se tehtiin jalkaväkirykmentti kolmenkympin (JR 30) rajalta, johon IP, 2K rajautui. Retki ulottui vihollisen puolelle noin kahden kilometrin syvyyteen. 

Ryhmä toimi kaukopartion varmistajana pioneerien miinoittaessa neuvostosotilaiden huoltotien.

Joidenkin viikkojen päästä tehtiin tarkistusmatka, jolloin havaittiin tuhoutunut venäläiskolonna. Vihollinen oli raivannut umpimetsään uuden tien jättäen tuhoutuneen kolonnan ja mihistönsä niille sijoilleen. Jyrki Kolehmaisella oli mukana kamera jolla kuvattin maisemaa.

Venäläisten hylkäämä huoltotie.

Huoltotien katkaisu Kuva: Jyrki Kolehmanen.

Ryhmän palatessa reissulta. Vasemmalta alkaen
Paavo, ?, Jyrki Kolehmainen (edessä) Vilho Kaasinen Rääkkylä,
Kumpulainen Riistavedeltä, Niilo Asikainen, Mömmö, Leminen.

Kesällä tehdystä reissusta oli myös jokunen kuva

Vesistön ylitys.

Murroksen reunasta.

Paavo johti ryhmänsä linnoitustöitä ja heille saatettiin esimerkiksi halonhakkuu-urakoita. Puhdetöinä Paavo teki kirveenvarsia, joita tarvitiin lähes kymmenen kappaletta yhtä lomapäivää varten. Sahanpäitä tarvittiin yli kolme kappaletta lomapäivää kohti. 

Lomalle pääsi neljän kuukauden välein. Loman kesto oli kaksitoista vuorokautta. Työurakoilla hankittuja lisäpäiviä pystyi käyttämään loman jatkeeksi. 

Loma-matkaan meni neljä vuorokautta. Ensin siirryttiin junalla Joensuun, josta jatkettiin Pieksämäen kautta Kuopioon. Siellä oli yöpyminen mennessä sekä palatessa. Loppumatka Nilsiään tehtiin linja-autolla. 

Myöhemmin Paavo keksi jäädä junasta pois jo Joensuussa jatkaen sieltä linja-autolla Nilsiään. Näin matkaan kului enää kaksi lomapäivää. 

Paavo velmu poseeraa puussa
lomille lähtiessään.

Armeijan huollon toimittama ruoka oli kaloreiltaan tarkkaan laskettu ja varsinkin jatkosodan alussa huolto oli heikolla tolalla. Näin ollen kynäilytaidot ruokapaettien saamiseksi olivat arvossa. 

Paavo-veijari harrasti vilkasta kirjeenvaihtoa sitten useamman tytön kanssa. Näin sai hankituksi enemmän kenttäpostin toimittamia ruokapaketteja. Pakettien eväät syötiin omalla porukalla, johon kuului Paavon lisäksi Sakari Lipponen, serkkunsa Veijo sekä Viljo Pitkänen. 

Kirjeenvaihtoystävistä Paavo myös tapasi Maire Lappalaisen joka oli ison kaupan tyttö Pyhäselästä. Muita on kirjeenvaihtokavereita olivat esimerkiksi Liisa (Sakun sisko) Lipponen, Hilkka Pitkänen Kinahmista, Aino Miettinen Riistavedeltä ja Sisko Palmu Ylistarosta. 

Sisko meni myöhemmin Helsinkiin kauppaopistoon. Oli tärkeää että kirjeenvaihto ystävä oli maatalosta, jotta hänellä olisi ruokatarpeita mitä lähettää. Päivittäistä elämää säesti tykistötuli. Tulihan niitä ruokapaketteja joskus kotoakin.

Eräällä lomamatkalla Paavo tutustui junassa Rauha Kaukoseen. Hänen kanssa Paavolla kehkeytyi innokas kirjeenvaihto (ja myöhemmin avioliitto). 

Vuonna 1943 Neuvostojoukot saivat Saksalaisita voittoja. Nevostoliitossa innostuttiin tapahtumista. Tiltujen propagandalähetykset vilkastuivat kenttäradioissa. Kotona Nilsiässä Martta-siskolle syntyi kesäkuussa tyttö, Aino Anneli. Anneli jäi sittemmin Rikon ja Marin hoitoon. Kotopuolessa pelättiin Neuvosto-desantteja. 

Yhdestosta kesäkuuta Mannerhein vieraili JR 9:n asemista reilun kymmenen kilometrin päässä Syvärinniskassa tarkistamassa puolustulaitoksia.

Mannerhein Syvärinniskalla.

Kerran tuli tieto että jonkun pitäisi hakea pataljoonan kenttäpastoriksi juuri valmistunut Ltn. Mikko Juva pataljoonan kanttiinilta. Paavo lupautui tehtävään. Paavo saapui kanttinille ja niin lähdettiin menemään etulinjaan kohti komentojoukkueen asemaa. 

Matka alkoi ja kohta etuoikealla oli mätäskumpare, minkä päällä kasvoi mänty. Yhtä äkkiä Paavo huomasi männyn takaa esiin kiertyvän kiväärin piipun. Samassa hetkessä Paavo ampui konepistoolillaan heittolaukauksen kohti uhkaajaa. 

Edellä kulkenut Juva pyörähti saman tien kohti Paavoa vetäen esille pistoolinsa. Miehet jähmettyivät paikalleen. Metsässä kuului pakenevan sotilaan loittoneva juoksu. Paavo viitasi konepistoolin piipulla äänen suuntaan. 

Parivaljakko jatkoi matkaansa hiljaisena komentopaikalle. Metsä haravoitiin ilman tulosta. Hämmentyneellä kenttäpastorilla jäi ottamatta sen ihmeemmin kantaa tapahtuneeseen. Sotilaille pidettiin suunniteltu hartaustilaisuus. Kenttäpastorille suunniteltu vierailu etulinjassa jätettiin tekemättä. 

Saksa menetti Stalingradin ja monien mielestä se oli käännekohta Saksalle. Neljästoista syyskuuta 1943 Paavo siirrettiin passissa kahden vuoden palvelun täytyttyä ”asepalveluun reserviläisenä”. Loppusyksystä Suomalaiset tiedustelivat Ruotsin välityksellä rauhanehtoja Neuvostoliiton kanssa. Se tapahtui salassa Saksalta.

Tammikuussa 1944 Neuvostojoukot onnistuvat vapauttamaan lopullisesti saksalaisten piirittämän Leningradin. Maaliskuussa 1944 Ruotsin välittämät rauhanneuvottelut eivät johtaneet tulokseen. Neuvostoliiton vaatimat ehdot olivat kohtuuttomia.

Yhdestoista huhtikuuta Nilsiän miehet sotamies Viljo Pitkänen ja sotamies Veijo Antero Lipponen kaatuivat Levinassa. Oltin vietetty yhdessä kolme vuotta rintamalla. Yhteiseltä palvelusajalta jäi Paavolle mieleen lukemattomia muistoja. 

Levinassa oli JR 9:n komentopaikka ja kanttiini.

Kevään aikaan JR 9:ssä aloitetiin radioitten huoltoa ja harjoitusta sekä laaditiin vetäytymissuunnitelma. Kuudes kesäkuuta ykköspataljoonan (I P:n) komentajaksi tuli majuri Paloheimo. 

Kesäkuun yhdeksäs päivä 1944 Neuvostoliitto aloitti kannaksella suurhyökkäyksen. Se käsitti 24 divisioonaa ja 628 panssarivaunua / rynnäkkötykkiä. Miesvahvuus 150 000 miestä oli viisinkertainen Suomalaisjoukkoihin verrattuna. 

Kannaksen puolustus murtui monin paikoin ja Neuvostojoukot etenivät murtumakohdissa keskimäärin kymmenen kilometrin päivävauhtia.

JR 9:n lohkolla taistelut alkoivat strategisesti erittäin tärkeältä Kummulta. Vihollinen oli tehnyt kummun alle tunnelin, jossa se räjäytti valtavan kokoisen räjähdepanoksen.

Taistelu tukikohta kummusta 16.5.1944

Kuudestoista kesäkuuta JR 9:ssä annettiin  lähtövalmistelukäsky. Liika varustus lähetettiin takalinjaan ja siviiliomaisuus postipakettina kotiin. Miehistö käskettiin marssivarustukseen.

17.6 1944 iltayöstä klo 22.00 alkoi irtautuminen vaiheittain. Paavo oli tulloin kahdenkymmenen kahden ikäinen. Mielialat apeana jätettiin useiden vuosien ajan onnistuneesti pidetyt asemat. Asemien päällisiä on kahakoitu verisesti useaan otteeseen. Vihollisen puolelle oli sijoitettu siperialainen 368.D:n. 

Irtaantuminen onnistui kauniin sään saattelemana. Vihollinen ei havainnut tyhjeneviä asemia.

19.6 vastaisena yönä vihollinen vasta totesi suomalaisten tyhjentäneen pääasemansa. Perääntyessä poltettiin Voznasenja ja kahdeskymmenes ensimmäinen päivä ylitettiin Syvärijoki savuverhon avulla. Voznasenjan silta tuhottiin ja veneet evakuoitiin peräännyttäessä. Tämä oli ensimmäinen vaihe. 

Vahvennettu JR 9 Muodosti Ryhmä Ikosen. Vetäytyminen eteni Äänisen rantatien suuntaisesti Derevjannojeen. Kuultiin että Viipuri oli menetty kahdeskymmenes kesäkuuta.

23 päivä aamuyöstä klo 4.45 vihollinen ylitti Syvärin joen voimakkaan tulivalmistelun jälkeen, josta irtaantuminen onnistui.  I / JR 9 siirrettiin autokuljetuksin Nirkkaan varmistamaan Äänis-linnaan Aunuksesta tulevan tien suunta. I P/ I.K  siirtyi marssien yli kuudenkymmenen kilometrin matkan. Puolivälissä oli kylä, jossa pidettiin parin päivän lepotauko.

Vahvennetun JR 9:n ryhmitys 25.6.1944 klo 16

26 päivä presidentti Risto Ryti sopi aseapu- eli Ribbentropsopimuksen ehdolla ettei Suomi tee erillisrauhaa. Sopimukseen sisältyneellä aseavulla ja ajateltiin saatavan pysäytettyä puna-armeijan eteneminen. Ajateltiin että voitaisiin sitten vahvistaa puolustusryhmitystä.

 28 päivä 7.D ryhmittyi  Topasjärvi-Nuosjärvi-Vahatjärvi tasalle siten että ryhmä Ikonen ryhmittyi vasemmalle. Tässä tuli kiire ja viimein illalla saatiin joukot ryhmittymään autokuljetuksin. 

Iltapäivän aikaan Nirkassa vihollinen hyökkäsi I/ JR 9:ää vastaan ja painostuksen alla majuri Paloheimo vetäytyi pari kilometriä. Yöllä siirryttiin Aunuksen ja Petroskoin välisen tien luoteispuolelle Topasjärvelle johtavan tien varteen.

29 päivä iltapäivällä  vihollisen hyökätessä vetäytymistä oli jatkettava aina Topasjärven lounaispäähän asti. Väsynyt mutta hyvän taistelumoraalin omaava I P siirtyi takaisin joukkojen pitkäaikaisen komentajan Väinö Hahtelan haltuun. Tämä aloitti viipymättä asemiin ryhmittämisen jossa meni iltapäivä sekä ilta.

30 päivä aamuyöllä klo 02 alkoi I P:ssa ennennäkemätön tulimyrsky. Vihollinen oli saanut käyttöönsä uusia raketinheittimiä eli urkupyssyjä ja näin on helvetti irti. Kiivasta metsätaistelua kesti koko aamuyön, mutta I P sai kuitenkin heitettyä sitovan vihollisen takaisin. 

Katjuša-raketinheitin "Stalinin urut"
kiinnitettynä ZiL-157 kuorma-autoon.

Neuvostojoukot onnistuvat sen sijaan pataljoonan voimalla murtautumaan I P:n ja Er. P 17:n  välistä kohti pohjoista Topasjärvi-Vieljärvi tielle I P:n selustaan, jossa oli huolto. Komppania Tiilikainen sai käskyn siirtyä torjumaan saarrostusyritystä. 

Aamulla kuuden aikoihin tuli ilmoitus vihollisen hyökkäyksestä huoltoon katkaisten näin perääntymistien. Nyt koottiin nopeasti kaikista liikenevistä miehistä osasto Lanu heittämään vihollinen pois huollosta. Osasto eteni Vieljärven suunnasta tietä pitkin. 

Vihollinen onnistuttiin motittamaan Er. P 17:n toimesta. Myöhemmin iltapäivällä motitettua vihollisjoukkoa tuli auttamaan korpien kautta vihollispataljoona. II P tuli Topasjärven suunnasta edeten ja heitti vihollisen. 

Mottiin jääneen töpinän mukana myös Paavo menetti tavaransa, sotilaspassin, kantakortin sekä kirjeenvaihdon. Oma omaisuus oli tästä eteenpääin pelkästään mukana kulkeva varustus. Väinö Hahtelan merkintä tuosta vaiheesta on tyhjentävä

Perjantai-ilta jatkui metsätaisteluna puolille öin. Murroksesta edennyt vihollinen saatiin hajalle ja I P sai torjuttua vihollisen hyökkäykset pitäen asemansa. Se menetti arviolta kaikkiaan tuhat miestä.

7 Divisioonan taistelut Topasjärvi - Vieljärvi alueella
29.6 - 4.7. 1944 (Kalvan taival)

1 päivä heinäkuuta alkoi irtaantuminen aamuyöstä alkaen klo 05. Tämä onnistuttiin tekemään hallitusti ja hyvässä järjestyksessä. Muutamia kertoja jouduttiin karkottamaan perässä tulevaa vihollispartio. Rintamavastuu siirtyi vastaanottoasemassa Vieljärvellä III P:lle ja vilkas ilmatoiminta häiritsi marssia. 

I P saapui reserviin Palalahteen jossa hernekeitto,  ensimmäinen ruoka yli vuorokauteen, maistui miehistölle. Myöhään illalla vihollinen sai murron III P:n asemiin, joka joutui vetäytymään kuuden kilometrin matkan Jyrkilän kylään. 

Siihen loppuu ryhmä Ikosen hengähdystauko. Vilkas ilmatoiminta jatkui koko päivän suomalaisten pudottaessa viisi viholliskonetta. I P kaivautui muun kiireen ohessa asemiin.

2 päivä painostus III P:aa vastaan jatkui koko päivän ja iltayöllä vetäydytiin pari kilometriä Kukkoilan kylään.

3 päivä  III P.n oli irrottauduttava ja pääpuolustusryhmä Ikosen joukot saivat kosketuksen viholliseen. Kaikki Ikosen joukot eivät ehtineet sitoutua taisteluun, kun aamupäivällä jo tuli jo käsky vetäytyä Tulemajärven tasalle. Illalla vihollinen onnistui huomaamatta koukkaamaan pohjoisesta II P:n taakse saartaen tämän. II P pelastautui kuitenkin metsien kautta omien puolelle.

4 päivä heinäkuuta Suomalaisia alkoi painaa yhä kasvava väsymys ja I P oli sijoitettu rykmentin puolustuksen painopistealueeseen Tulemajärvellä. Vihollinen teki saartoyrityksen tornikukkulaan, joka torjuttiin.

Taistelut Tulemajärven ja Käsnäselän alueella
4.7. - 7.7. 1944

5 päivä  JR 9 joukot siirtyivät Naravoistenjoelle, jossa ryhmitys oli valmis klo 16. Illalla vihollinen hyökkäsi asemia vastaan useaan otteeseen. Joukot saivat tutustua uusiin Stalinin urkuihin sekä Hitlerin nyrkkiin eli panssarinyrkkiin. 

Myöhemmin illalla I P sekä III P komennettiin päätietä marssittaen Stolbovan rauhan (1619) rajalle. Siirtymiseen meni koko yö II P:n jäädessä asemiin. Er.P 17 ja JR 8 ovat 7.Divisioonan painopistesuunnassa Tulemajärven lounaispuolella ja heidät vedetään Tulemajoen tasalle.

6 päivän aamuna I P ryhmittyi puolustukseen tielinjan suuntaisesti Keskimäjärvellä. Ryhdyttiin kaivamaan poteroita hikisen yömarssin päätteksi. III P sijoittui I P:n vasemmalle puolelle Tulemajärven koillispuolelle etulinjaan. 

II P saapui myöhemmin reserviin asettuen Keskimäjärven länsipuolelle. I/JR 9 ryhmittyi siten, että 3.K ja 2.K tuli tien vasemmalle ja 1.K oikealle puolen. Tiedustelu ilmoitti vihollisella olevan panssarivaunuja. 

Miehistöllä sen sijaan ei ollut aseistusta panssarien torjuntaan, joten tielle tehtiin havukasoja, joista joihinkin on jopa laittaa ihan oikea miina. Vihollinen aloitti voimakkaan hyökkäyksen ja pitkin aamua valui suomalaisia joukkoja (JR 8) IP:n asemien läpi. 

Puolenpäivän aikoihin murtui puolustus Tulemajoella missä oli Er.P 17. Vihollinen eteni nopeasti  saavuttaen Käsnäselän ja Kolatselän välisen tien klo 17.30, missä oli vastassa I/JR 9. Vihollinen oli saanut edessä olevat JR 8:n ja Er.P. 17 joukot hajalleen. 

Illan aikana I pataljoonan komentaja Hahtela vaihtoi hermoilun ja asemasta pakoilun takia hyvän 1.K:n päälliköksi tarmokkaan U.Koskisen. Illan tullen I P joutui vetäytymään kovan painostuksen alla länteen II P:n vaiheille ja rintamavastuu siirtyy tälle. 

I P siirtyi parin kilometrin päähän Kivijoelle. Illalla I, II ja Er.P 17 alistettiin samana päivänä ylennetylle everstiluutnantti Kalle Oskar Riitesuolle.

Everstiluutnantti Kalle Oskar Riitesuo (30.3.1901- 24.2.1966) oli taistellut vuoden 1918 sodassa, talvisodassa ja jatkosodassa. Hän oli hyökkäyshenkinen komentaja, joka tunnettiin myös henkilökohtaisesta rohkeudestaan. Riitesuota ei koskaan palkittu Mannerheim-ristillä, mutta hänellä oli luultavasti ennätys vapaudenristien määrässä, joita oli yhteensä kuusi kappaletta.

7 päivän aamuyön aikaan II P joutui vetäytymään ollen aamulla Kivijoella. Tästä I, II ja Er.P. 17 vetäytyviät aamun aikaan Käsnäsenjärven pohjoispuolella olevaan tienhaaraan suojaamaan divisioonan vetäytymistä. Vihollinen painoi voimansa tunnossa ja nyt sillä todettiin 20 panssarivaunua, joista 2 tuhottiin. 

Vetäytyvän III/JR 9:n ja JR 8:n (osien) väliin syntyi aukko, josta vihollinen eteni nopeasti Loimolan tielle. Siellä Hiisijärven tasalla oli heikko tulppa. Se kykeni torjumaan ensimmäisen hyökkäyksen. Sitä saatiin vahvistettua iltapäivän aikaan. 

Samaan aikaan pohjoiseen vetäytyvä JR 8 törmäsi tien katkaisseihin vihollisiin ja tuloksettoman murtoyrityksen jälkeen se siirtyi läntiselle tielle ja sitä kautta Loimolan suuntaan. Klo 17 alkoi III P:n alueella Hiisijärven eteläpuolella valtava tulikeskitys, jota seurasi pian jalkaväen hyökkäys. 

Tilanne muuttui hetkessä kaaokseksi mutta vihollinen onnistuttiin heittämään takaisin. Se menetti verissäpäin 70 miestä ja tilanne rauhoittuu. Vihollinen aloitti hyökkäyksen uudestaan klo 22, joka jatkui aamuun saakka. 

Kaikki hyökkäykset onnistuttiin torjumaan. Sivustauhan vuoksi eversti Ikonen veti I P:n puolustuksen Suuren Kääpäjärven eteläpään tasalle. II P:n hän siirsi läntisen tien kautta Hiisijärven luoteispuolelle III P:n takapuolelle.

 

8 päivän aamuyö. Taistelut jatkuivat ja vihollinen kiersi III P:n ja kaksi komppaniaa II P:sta nopeasti saarrokseen sekä idästä että lännestä. Klo 14 alkoi erittäin raju tulivalmistelu suomalaisten asemiin ja sitä seurannut hyökkäys saatiin torjuttua hädin tuskin. 

Illalla joukot Majuri Harjulan johdolla onnistuivat murtautumaan motista kapeaa järvikannasta pitkin ja edelleen vesistölinjan pohjoispuolitse Saarijärvellä olevan JR 8:n vastaanottoaseman läpi. Päivän mittaan I P vetäytyi Suuri-kääpäjärven asemista sivustauhan vuoksi. Illalla Divisioonan komentaja antoi käskyn vetäytymisestä U-asemaan (Ulismaisten asema). JR 9:n tuli ryhmittyä Uuksujärven itäpuoliselle lohkolle.

 

9 päivä puoleenpäivään mennessä JR 9 oli III P:aa (joka oli reservinä Korpijärvellä) lukuunottamatta asemissa. Päivän mittaan puolustus murtui I/JR 8:n kohdalta ja tämä alistettiin Majuri Harjulalle. Taistelut jatkuivat koko päivän vihollisen käyttäessä taas panssareita apunaan. 

Neuvostojoukot pyrkivät saartamaan osasto Harjulan. Se joutui vetäytymään asemistaan illan aikana Korpijärvellä. Puolen yön aikaan ne sivuttivat U-aseman II/JR 8 kohdalta. Tämä U-asema oli viimeinen puolustuslinja, jolle oli rakennettu linnoituslaitteita. 

Tämän jälkeen peräännyttäisiin kohti talvisodan maisemia. Kaksikymmentä kaksi vuorokautta kestäneiden vetäytymistaistelujen aikana kävi selväksi että vihollinen panostanut kouluttautumiseen ja varusteisiin. 

Se oli nyt aivan eri vastus kuin talvisodan aikaan tai vuoden 1941 hyökkäysvaiheessa. Linnoituksia Loimolassa oli vain vähän ja paikoin ei lainkaan. Niinpä JR 9 miehet määrättiin linnoitustöihin.

Miehistö sai huomata, että raskaat aseet ja tykistö ryhmittyivät paikoilleen. Rakennettiin komentopaikkoja, viestiyhteyksiä, miinakenttiä ja niin edelleen. Huoltoelimet ja kuormasto jäivät paikoilleen suojautuen. 

Johtajat eivät enää hyppineet selustaan tiedustelemaan uusia vastaanottoasemia. Kaistojen kaventuessa parani puolustuksen voima. Saatiin myös kaivattua lepoa. Paavolle myönnettiin vetäytymisvaiheesta vm II. 

2. luokan Vapaudenmitali on sekä sodan- että rauhanajan ansioista annettuna samansuuruinen ja -näköinen kuin 1. luokan Vapaudenmitali, mutta se on tehty pronssista. Mitali kiinnitetään rintaan 31 mm leveällä punaisella läikehtivällä nauhalla, jossa on 1 mm etäisyydellä kummastakin reunasta 4 mm leveä 'keltainen juova.

Paavo kesällä 1944.

Vihollinen aloitti Loimolan alueella hyökkäyksen kolmen divisioonan ja yhden panssariprikaatin voimalla. Pyrkimyksenä oli katkaista Suojärvelle johtava rauta- ja maantie. Er.P 17 pidätteli vihollista kolmen kilometrin päässä I P edessä. 

10 päivä alkoi vastahyökkäys puolelta päivin ja iltaan mennessä pl. III P onnistui katkaisemaan tien Saarijärvi-korpijärvi kannaksella. Iltapäivän aikana selvisi että rykmentin vahvuinen joukko tullut tulikosketukseen Er. P 17 kanssa. JR 9:n joutui vetämään joukkonsa. Takaisin asemissa oltiin aamuun mennessä. Joitakin partioita jäi vielä häiritsemään vihollista.

11 päivä Vänrikki Kauko Gunnar Leminen I.K kotoisin Toivalasta, kaatui. Suomalaisten vastahyökkäys päättyi aamupäivän aikana. Vaikka ei päästy asetettuun tavoitteeseen viholliselle onnistuttiin aiheuttamaan tuntuvia tappioita. 

Niihin lukeutui vähintään yhdeksän panssarivaunun tuhoaminen. Tämän johdosta vihollinen siirsi panssarit reserviin. Näin saatiin myös pysäytettyä vihollisen eteneminen ja seurasi linnoittautumisvaihe.

 M.S. Stemenko Neuvostoarmeijan päämajassa totesi tilanteesta pettyneenä -emme ole (ylivoimasta huolimatta) onnistuneet hajottamaan Suomalaisjoukkoja, niitä ainoastaan työnnettiin taaksepäin, niin että ne pääsivät käsistämme.  

23 päivä I/JR 9 luovutti rintamavastuun I JR 4:lle ja II/JR 9 taas I/15.Pr:lle. Sitten II P aloitti marssin kohti Loimolaa. Pääosan matkaa se siirtyi kuljetuksin Muuantoon reserviin.

24 päivä vihollinen onnistui murtautumaan illalla RajaJP15 kohdalta työntyen kilometrin verran. Joukot onnistuivat pysäyttämään ja työntämään vihollista takaisin puolen kilometrin verran kunnes hätiin hälytetty JR 9:n ehti paikalle apuun.

 

25 päivä aamulla klo 04. JR 9 aloitti viipymättä vastahyökkäyksen. Oli kova vesisade ja aamun kuluessa noin pataljoonan vahvuinen vihollinen onnistuttiin saartamaan vajaan neliökilometrin alalle. 

Tätä ei yrityksestä huolimatta onnistuttu laukaisemaan. Näin klo 18 tuli käsky asettua puolustukseen. Illalla klo 19 tehtiin vielä hyökkäys ja motti onnistuttiin puristamaan kolme kertaa kolme sataa metriä kokoiseen alaan. 

Paikka oli kilometrin verran etulinjasta taaksepäin. Iltayöstä Neuvostojoukot aloittivat voimakkaat vastahyökkäykset etulinjasta sekä motista päin. He onnistuivat murtamaan siihen aukon.

26 päivä aamuyöstä JR 9:n hyökkäyksellä onnistuttiin sulkemaan motti uudestaan. Puolen päivän jälkeen vihollinen sai aukaistua saarroksen laajentaen sisäänmurtoaluetta sivustoille.

 

27 päivä  illalla neuvostojoukot hyökkäsivät Tavaskaisenjärven kaakkoispäässä olevan kannaksen kautta länteen. Pataljoonan voimin se onnistui valtaamaan järven eteläpuolella olevan kukkulan. 

Asemiin pureutunutta vihollista ei onnistuttu heittämään takaisin. Näin ollen asetuttiin puolustukseen suon reunaan järven länsipuolelle. Taistelu vaimeni ajoittaisten tiedusteluhyökkäysten ja jatkuvan tykistötulen asemasodaksi. Suomalaiset pitivät U-aseman. 

JR 9:n taistelumaasto Loimolan järven pohjoispuolella
ja rintamalinjan kulku sodan päättyessä.

1 päivä elokuuta erosi Suomen presidentti Risto Ryti.

8 päivä Suomen presidentiksi tuli marsalkka C.G.E. Mannerheim.

2 päivä syyskuuta Suomi katkaisi suhteet Saksaan ja Neuvostoliiton kanssa sovittiin aselevosta 4.9 alkaen.

4 päivä 9. 1944 klo 7.00 Suomi lopetti aseellisen toiminnan rintamalla, Neuvostojoukot vasta 5.9. klo 8.00. Etulinjassa oli odotettu tapahtumia jännittyneinä ja jatkossa toimittiin molemmin puolin korrektisti. Sodassa Suomalaisia kaatui n. 60 000 henkeä ja Neuvosto-liittolaisia reilusti viisinkertainen määrä!

14 päivä valtuuskunta matkusti Moskovaan, jossa neuvoteltiin ja raskas mielialoja painava välirauha. Sopimus allekirjoitettiin viiden päivän päästä 19.9. Tällöin suomalaisten oli oltava vetäytynyt kilometrin päähän linjasta. 

7.D:n komentaja määräsi JR 9:n valtakunnan tulevalle rajalle väliaikaiseksi rajavartiojoukoiksi. Paavo I.K/I P:n mukana kävi suorittamassa valmisteluja Värtsilässä, josta siirryttiin takaisin Loimolaan. 

21.9 oli aloitettava varsinainen vetäytyminen viidentoista kilometrin päivämarssein ja II sekä I P/JR 9 vetäytyivät viimeisinä kapteeni Talviston johtaman komppanian kokoisen jälkikärjen kanssa. Raja ylitettiin 21.9 muiden jatkaessa marssia Onkamon ja Särkijärven alueelle majoitukseen.

I ja III P asettui Majuri Väinö Hahtela johdolla rajavartioalueelle siten että I P vastasi Värtsilästä ja osasta Tohmajärveä. III P:n vastuulle jäi loput Tohmajärvestä ja Kiteestä alueen ollessa yhteensä 40 km pitkä. 

Rajalinja oli hakattu valmiiksi, mikä helpotti miesten työtä. Heille jäi muutamien pusikoiden poisto, teiden sulkeminen sekä vartiointi ja partiointi pitkin rajaa. Lisäksi oltiin jonkinlaisessa taisteluvalmiudessa, mutta kaikki sujui hyvin. 

Omalle puolelleen ryhmittyviä Neuvostoliittolaisia kiinnosti tietää oliko suomalaisilta jäänyt miinoja tai vastaavaa mutta minkäänlaista sulutusta ei oltu tehty vetäytyessä. 17.10. 1944 III P luovutti alueensa valvonnan rajajoukoille. 

Se kattoi myös tuossa vaiheessa jo muualle siirretyn I P:n alueen. Lokakuun lopulla JR 9 oli ryhmittyneenä Onkamon ja Hammaslahden väliselle alueelle. Paavokin oli Tikkalassa, jossa miehistö majoittui teltassa. 

Siellä joukko keksi pitää epäviralliset tanssit kanttiiniparakissa. Paikalle tuotiin paikkakunnan nuoria naisia kyydeillä. Sotilaspoliisit pysyttelivät hienotunteisesti sivummalla.

Miehiä siirreltiin kotipaikkakunnittain samoihin yksiköihin ja 25.10 Paavo siirrettiin 3/Er.P 17. 

4.11 JR 9:stä muodostettiin Santahaminaan ja Tuusulan Hyrylään JR 5.

8.11 aloitettiin siirtymiset kotiuttamispaikkoihin, jossa tapahtui varusteiden luovutus. Asepuvun sai pitää olkapoletit irtileikattuna. Paavo kotiutetiin 15.11.1944 hänen oltuaan palveluksessa kahden vuoden yhdeksän kuukauden ja kahdenkymmenen kuuden päivän ajan. 

Alkuperäisen mottiin jääneen passin tilalle Paavolle kirjoitettiin uusi. Se jäi arvatenkin tiedoiltaan vajaammaksi kuin alkuperäinen. Sotilaspassiin tuli merkinnät käytös hyvä, kuten myös täsmällisyys, ahkeruus, huomiokyky ja sotilaallinen kehitys. Kuntoisuusluokaksi merkitään A I (vaikka yläselässä olikin sirpaleita). Kuukauden päästä 19.12 Paavo täytti 22 vuotta.

Muistoksi reissusta myönnettiin vm II, jatkosodan muistomitali (1957)
ja Kalparisti. Kuvasta puuttuu rintamapalvelun tammenlehvä (1985)

JR 9 menetykset yli kolme vuotta kestäneellä sotaretkellä olivat:

- 901 kaatunutta
- 61 kuollutta
- 3153 haavoittunutta
- 55 kadonnutta
- 91 karkuria

Kaatuneita oli neljäsosa määrävahvuudesta
Kokonaistappiot 120 prosenttia määrävahvuudesta.

Vetäytymisvaihe 17.6 - 4.9.1944

Lähteitä:        

Pentikäisen sukukirja 1. Pentikäisen sukuseura

Paavo Pentikäinen, Sisko Pentikäinen ja Anneli Paldanius keskusteluja vuosina 2001 ja 2002 sekä arkistomareriaalia.

Hahtela Martti, Juutilainen Antti, Salmela Väinö, Taisteleva JR 9 Jalkaväkirykmentti 9 1941-1944

Lukemista:

Yrjö Keinonen, Taistellen takaisin (III P) Kumpu
Väinö Hahtela, Kansa taisteli 1966, Talvisodassa toimi JR 4 komppanjan päällikkönä, josta kirjoitus 
Pohjois-Karjalan Prikaatin perinnekilta ry

Paavo Pentikäinen 100 vuotta Osa I

Seuraavassa on neliosainen tarina Paavo Pentikäisestä, jonka syntymästä tulee kuluneeksi yhdeksästoista joulukuuta vuonna 2022 tasan sata vuotta. Paavo ehti kokea lapsena kolmekymmentä-luvun laman. Ennen täysi-ikäiseksi tuloa talvisodan ajan Paavo oli suojeluskunnassa. Kahdeksantoista täytettyään hän oli jatkosodassa. Sodan jälkeen koitti valtava jälleenrakennustyö. Samaan aikaan Suomi kehittyi perinteisestä maatalousmaasta koneita hyödyntäväksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Eläkkeelle jäätyään Paavo seurasi maailman menoa yhä aktiivisesti aina elämänsä loppuun saakka.

Paavo Johannes (1922) Pentikäinen.

LAPSUUS

Paavo syntyi 19 joulukuuta 1922 Hongan saunaan Pajustenmäkeen.  Pajustenmäki sijaitsee 10 km Nilsiästä lounaaseen Lammasahoon menevän tien varrella. Suomi oli tuolloin ollut itsenäinen valtio jo viisi vuotta. Presidenttinä oli ensimmäinen itenäisyyden ajan presidenteistä, K.J. Ståhlberg. 

Paavon isän nimi oli Henrik Rikhard (1880). Kyläläiset sanoivat häntä Rikuksi. Puoliso sekä perhe kutsuivat häntä Rikoksi. Paavon syntyessä Riko oli jo aikainen mies, 42 vuotta. 

Riko (1880) Pentikäinen

Rikon kotipaikka oli Halunalla Pentikkälässä, hän syntynyt vuonna 1880. Riko oli sisarussarjansa vanhimmainen. Hilda oli kolme vuotta nuorempi, Johannes (Juho) viisi vuotta ja nuorimmainen Anna Helena oli seitsemän vuotta Rikoa nuorempi. 

Riko oli ollut luultavasti neljäntoista vanhana opissa vuonna 1894 Nilsiän Pieksällä Urbanus Savolaisella aloittaneessa kiertävässä veistokoulussa. Koulun opettajana oli Taavi Pöyry. Opettajan paikkaa oli hakenut myös Rikon setä Paavo (1855) Pentikäinen.

29.11.1895 Uusi Suometar uutisoi veistokoulusta

Käsistään kätevänä Riko oli jatkanut täysi-ikäiseksi tultuaan puusepän opissa setällään puuseppämestari Paavo (1855) Pentikäisellä. Nuorena miehenä Rikolla kerran naisten kanssa seurustelumatkalla oli hävinnyt taskukello, jota hän muisti harmitella lopun ikäänsä.

Käsityökoulua pidettiin Nilsiässä
vielä vuonna 1906

Paavo-setä (1855) sai parin vuoden päästä ensimmäisen suurista urakoistaan. Kirkkoja rakennettiin tuolloin ympäri maata. Paavo (1855) tarvitsi itselleen työparia ja nuori puuseppä Riko (1880) oli siten mukana kaikkiaan kolmessa kirkkotyö-urakassa. Ne olivat Muuruveden-, Terijoen- ja Koiviston kirkot.

Osat valmistettiin Matkussaaren verstaassa. Se sijaitsi vesireitin varrella Muuruvedellä. Kaukaisimmat työmatkat suuntautuivat Terijoelle ja Koivistoon. Puusepät kävivät suorittamassa lopullisen kokoonpanon ja viimeistelyn paikanpäällä.

Paavon äiti Maria Sofia (1886), oli omaa sukuaan Heiskanen. Häntä kutsuttiin Mar Sohviksi. Mar oli alkuaan lähtöisin Kosulasta, Tuusniemeltä. Kotitalo oli ollut Enonsalo, 3 Rasilan Wanha-Heiskala. 

Mar nuorena.

Riko ja Maria tapasivat Narilassa Muuruvedellä, jossa Riko oli uuden navetan rakennustyömaalla puuseppänä ja Maria samassa talossa piikana. 

Mar Sohvi (1886)

He menivät naimisiin ja vuoden päästä vuonna 1915 Mar ja Riko saivat pojan, Paaval Henrikin. Neljäs päivä joulukuuta 1917 Suomi julistettiin itsenäiseksi.

Riko, Mar ja Paaval (1915) vuonna 1918.

Vuoden 1918 Joulukuussa ja juuri kolme vuotta täytettyään Paaval-poika sairastui ja kuoli. Elettiin sisällissodan levottomia aikoja. Paaval-poika laskettiin surun murtamana Rikon ensimmäisen vaimon Anna Katariinan sekä ensimmäisen lapsen Martta Marian viereen samaan hautaan. Noihin aikoihin Rikolle puusepän taidot opettanut puuseppämestari Paavo (1855) halvaantui. Riko osti häneltä tarpeettomaksi käyneet työkalut. Vuoden päästä kolmaskymmenes kesäkuuta Paavo (1855) kuoli. 

Anna Katariinan (1884) Martta Marian (1909),
sekä Paaval Henrikin (1915) hautalauta Nilsiässä.

Noiden vuosien aikana kävi selväksi että Mar Sohvilla löytyi myös luonnetta. Eräänä aamuna herätessään Erkki Mustonen ilmetteli näkyä. Riko oli tullut yöllä taloon Mar Sofvin riemastuessa niin että päästä oli lähtenyt tukko hiuksia. Riko oli tullut sitten Mustolaan nukkumaan. Aamulla Riko sai Erkin mukaansa ja miehet menivät yhtenä toteamaan tilanteen rauhoittuneeksi.

Perhe asui Hongalla loisena. Heinäkuussa 1920 Hongan saunassa syntyi tyttö. Hänet kastettiin Martta Mariaksi. 

Joulukuun 19 päivä vuonna 1922 Hongan saunassa syntyi poika. Hänet kastettiin Paavo Johannes Pentikäiseksi. Paavon syntymän aikaan isä Riko oli 42 ikäinen ja äiti Mar Sohvi 36 vuoden vanha. Nimien antamisesta keskulteltaessa Mar sanaili myöhemmin tuttuun tyyliinsä -Riko se ee ossoo muita tehä kun Marttoja ja Puavoja. 

Pentikäisten sukuirja 1.

Mar oli talossa karjakkona. Vasenkätisellä Marilla oli oma vasemman käden sirppi. Talon omistivat Erkki ja Hanna Mustonen. Hannan isä Pekka Rissanen oli Rikon eno. 

Hongalta perhe muutti Paavon ollessa kahden vanha läheiseen Haapasaloon. Perhe asui talossa mäkitupalaisina. Sitä kutsuttiin Matin paikaksi omistajansa Matti Pitkäsen mukaan. Matti oli myös Paavon kummi. Koettiin lisää menetyksiä. Mar kävi äitinsä ja veljensä hautajaisissa vuonna 1924 ja Riko jäi lasten kanssa kotiin.

Mar äitinsä ja veljensä hautajaisissa Suolahdella.
Maija Stina kuoli 20.5.1924. Vasemmalla
Iida leski ja Vilho-poika

Paavon ollessa neljän vanha perhe muutti taas. Riko oli huutanut Pajusen Ranta-tilan (35.18 ha ja Itäaho 8.84 ha) huutokaupasta. Rikosta ja Marista tuli talollisia. 

Rikon kuittaus kauppakirjassa.

Paikka oli Hongalta pari kilometriä Lammasahon suuntaan ja peltoalaa siinä oli noin viisi hehtaaria. Tilan aiempi omistaja suutari Paavo Tossavainen oli menehtynyt kylätappelussa puukoniskusta. Leski Ida Maria Tossavainen oli jäänyt lapsikatraan kanssa ja tila oli laitettu myyntiin.

Äiti Mar oli raskaana. Paavon mieleen jäi elävästi kun muuttokuormaa hevosella kuljettanut Hongan Erkki Mustonen nosti neljän vanhan Paavon rattailta piha-aidan portilla –etköhän Puavo ossoo tuosta kottiis. 

Samaisen vuoden 1926 elokuussa syntyi kaksostytöt. Perheelle oli kova isku, kun tytöistä Eeva menehtyi samana päivänä kuin syntyi. Anna eli hieman pitempään, mutta hänkin kuoli elettyään ainoastaan 6 päivää. Paavo muisti lopun ikänsä kuinka isä Riko nosti varovasti tekemänsä pikku kirstun olkapäälle ja lähti menemään kirkolle harmaan sateen ropistessa. 

Riko joutui menettämään ensimmäisen vaimonsa lisäksi kaikkiaan neljä lasta! Mar joutui luopumaan kolmesta lapsesta! Joka ikinen koettu menetys olivat perheelle raskaita ja vanhettivat vanhempia useilla vuosilla jo pelkästään ulkoisesti.

Mar kävi mielellään marjassa. Riko oli silloin lasten kanssa kotimiehenä. Riko oli hyvä tarinankertoja ja hänellä oli ulkomuistissa tarinoita valtavat määrät. Paavosta isä tuntui hirveän vanhalle. Olisihan hän toki ikänsä puolesta voinut ollakin Paavon ukki. 

Aiheet saattoivat olla esimerkiksi yli sata vuotta aiemmin vanhoja tapahtumia Suomen sodan ajoilta kun Suomalaiset juksasivat Venäläisiä miehittäjiä. Oli tarinoita nälkävuosilta Nilsiän Syvärilästä, jossa Rikon isän isä asui lapsena. Tila oli aika iso ja nälkävuosina sieltä annettiin leipää lukuisalle joukolle kulkuväkeä. Eräänkin kerran taloon oli tullut kerjäläispoika joka ensitöikseen oli sanonut -suatta sannoo miten pahasti tahhaan, kunhan annatta leipee.

Lasten villitessä Riko ei raaskinnut kieltää heitä vaan tyytyi sanomaan –oottakeehan kun Mar tulloo kottiin, niin se antaa teille satinkutia. Mar pitikin lapset sitten kurissa varsin kipakkaan tyyliinsä saattaen antaa joskus jopa piiskaa. Martta aloitti kansakoulun. Rikon viisikymmentä vuotis-seuroissa vuonna 1930 oli paljon väkeä. 

Puusepäntöiden ohella tila elätti perheen. Peltotöihin lainattiin hevosta Rikon velipojalta Juholta Halunalta. Navetassa on jokunen lehmä, mulli, lampaita ja jouluksi kasvatettiin aina sika. 

Perheeseen kuului myös Mikko-kissa. Paavolle kerrottiin että saalisjänikset olivat Mikon pyytämiä. Toisen jalkapaistin syötyään se toi saaliin aina kotiin. Riko nylki sen sitten ja paistiainekset olivat koossa! Mikko-kissa eli 20 vuotiaaksi.

Paavo aloitti kansakoulun täytettyään kahdeksan vuotta kahdeskymmenes tammikuuta vuonna 1931. Uudehko koulurakennus oli Konttimäessä, Nilsiässä. Matkaa kouluun oli metsäpolkua pitkin noin viisi kilometriä. Naapuritaloissa oli kouluikäisiä lapsia, joten matkaa oli taittamassa aina melkoinen joukko. 

Paavo Johannes kahdentoista vuoden
ikäisenä toukokuussa 1935.

Tipolan luokkaa opettanut nuori opettaja oli nimeltään Mimmi Vartiainen. Hän oli ollut ensin syyskauden toisella koululla. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen perhe kyseli Paavolta millaista koulussa oli? 

Paavo oli heittänyt reppunsa nurkkaan –viisautta tuli kylliksi! Tätä äiti Mar sitten tapasi vitsailla myöhemmin, -päivä on koulua käyty ja viisautta on kylliksi!  Kesäloman jälkeen jatkui toinen lukukausi ja vuoden kestänyt tipola päättyi joulukuun lopussa. Yläkoulu alkoi seuraavana syksynä.

Vapaa-aikoinaan Riko oli uuttera lukumies. Uskonnollisen kirjallisuuden lisäksi hän tykkäsi uppoutua sanomalehtien pariin. Rikolla oli selkeät mielipiteet asioista ja hän saattoikin sanoa kylämiehelle maailman menosta puhuttaessa –ei asia ollut niin, vaan näin.

Mustosen Erkki ja Hanna tilasivat Rikolta päästä vedettävän sängyn ja pöydän. Riko teki kaikenlaisia kalusteita kuten piironkeja. Puuteollisuuden kehittyessä saataville alkoi tulla yhä enenemässä määrin teollisesti valmistettuja kalusteita. Ne olivat käsin valmistettuja paljon edullisempia. Saataville tuli huonekaluja ovia sekä ikkunoita. Se vei puusepiltä töitä. Viimeiset reissut Riko teki Paavo-pojan ensimmäisten kouluvuosien aikana. 

Yksi viimeisimmistä Rikon urakosta oli Narilan navetan sisusteet Muuruvedellä. Työhön hänet haettiin talon toimesta syksyllä kuten ennenkin. Hevosen vetämiin rattaisiin pakattiin työkalulaatikko, jossa työvälineet kuten höylät ja sahat olivat tarkassa järjestyksessä. Talven aikana Riko kävi kotona muutamia kertoja ja työt valmistuivat keväällä. Riko ei muuten käyttänyt lainkaan alkoholia eikä lapset nähneet koskaan humalassa. 

Joskus Mar Sohvi intoutui laulamaan mutta se kyllä meni ihan nuotin vierestä. Äiti Mar oli uuttera poimimaan marjoja. Hän oli myös tarkka raha-asioissa. Kerran Paavo sai uudet sarkahousut mitkä tuntuu epämiellyttävän jäykälle. Pehmityskeinoksi housuille hän keksi reisiä petäjään ja laskea alas. Kotona ei kiitelty tästä.

Sukulaisuus-suhteita pidettiin yllä. Halunan Pentikkälään oli reilun 15 kilometrin matka. Siellä asui Heikki-ukki sekä Juho-setä perheineen. Heikki-ukki oli ahkera Pajustenmäen kylävieras. Paavolle jäi mieleen kuinka Heikillä oli tapana hieroa polviaan istuessaan. 

Heikki-ukki.

Ukki-Heikki kertoi isältään Heikiltä (1808) kuulemaansa tarinaa. Sen hän oli kuullut isältään Antilta (1780). Anderssin ukin ukki on tullut 1700-luvun alussa Murtolahteen Inkerinmaalta kolmikolkkahatussa ja hienossa puvussa sanoen olleensa Kivekäs. Pappi on sitten kirjannut kirjoihin Pentikäinen. 

Kivekkäät olivat 1700-luvun Suuren Pohjansodan alussa kotiseutujaan puolustamaan nousseita talonpoikais(sissi)joukkoja Inkerissä. Zachris Topeliuskin oli kirjoittanut Kivekkäistä. Sotaa oli seurannut julma Venäläismiehityksen aika Isoviha.

Ukki-Heikki oli herännyt eli körttiläinen ja tapasi lukea raamattua päivittäin. Seuroissa käytiin ahkerasti ja Heikki soitti virsikannelta. Tuolloin ei ollut vielä matkaharmooneita. Heikki soitti virsikanteleella Siionin virren ensimmäinen värssyn, josta seuraväki jatkoi.

Kerran Pentikkälän Juho-setä tuli käymään kylässä. Kun miehet olivat sisällä Paavo opetteli ajamaan Juhon polkupyörällä poikkitangon välistä. Harjoittelu tapahtui taloa ympäri ajaen. Paavoa ihmetytti ettei Juho ollut moksiskaan pyöränsä puolesta, vaikka Paavo kaatuili harjoittelun edetessä. Juho olikin ymmärtäväinen sekä leppoisan humoristinen mies.

Rikon veli Juho.

Konttimäen koulussa tipolan jälkeen yläkoulun ensimmäisen luokan opettajana oli Bernhard Salojärvi. Yläkoulun toisen luokan keväällä opettajaksi tuli Eino Koponen. Yläkoulun kolmannen ja neljännen luokan opetti sitten taas Bernhard. 

Paavon käytös oli 9:n ja 10:n luokkaa, mutta huolellisuus jäi kuuteen tai seitsemään. Nojatuoleja oli äidinkielessä, laskennossa ja laulussa. Heikoin todistus oli vuoden 1933 jouluna, jolloin niitä oli peräti kuusi kappaletta. Paavo oli tuolloin yhdentoista vanha.

Koulumatkalla Pajustenmäen pojat harrastivat luvattomia touhuja käymällä Mustosen Erkin nauriskaskessa naurisvarkaissa. Sitten pojat pelkäsivät tunnontuskissaan rötöstelyn paljastumista.

Kotiläsynä olleet tehtävät jäivät joskus tekemättä. Opettaja tietenkin määräsi Paavon koulupäivän päätteeksi laiskanläksyyn. Opettaja piipahti sitten asuntonsa puolelle. Mennessään hän lukitsi luokan oven. Poissaolo tuntui kestävän ikuisuuden ja Paavolle tuli kakkahätä. 

Luokan nurkassa oli valtava kukkakasvi ruukuineen. Paavo keksi hädässä toimittaa tarpeensa ruukkuun. Onneksi multaa sai laitettua peitoksi. Toisella kerralla Paavo karkasi avonaisesta ikkunasta vapauteen. 

Paavon surkesta todistuksesta arvatenkin käytiin kotona keskustelua, pitihän Rikon kuitata todistus aina nähdyksi. Pohjanoteerauksesta alkoi Paavon ryhdistäytyminen tasaisella, mutta vakaalla tahdilla. 

Opettaja Eino Koponen oppilaiden kanssa keväällä 1934.

Heikki-ukki (1847) kuoli joulukuun neljästoista päivä 1934. Paavon koulu-uran paras todistus oli päästötodistus. Koulu loppui yhdeksästoista päivä kesäkuuta vuonna 1936. Kansakoulu kesti yhteensä viisi vuotta päättyen yhdeksästoista kesäkuuta vuonna 1936. Paavo täytti joulukuussa 14 vuotta. Päästötodistuksen oli allekirjoittanut opettajan lisäksi Konttimäen koulun johtokunnan puheenjohtaja Otto Launonen, joka oli sukulaismiehiä.

Noihin aikoihin esiintyi levotonta poliittisen oikeiston liikehdintää papiston piirissä. Kiuruveden pitäjänapulainen Elias Simojoki syyllistyi lapuanliikkeen toiminnassa kuopiolaisen työmiehen laittomaan kyyditykseen ja oli myös osallisena Viron vallankaappausyrityksessä. Hänen vastustus levisi Pohjois-Savossa pitäjästä toiseen. Kun Simojoki helmikuussa 1936 kävi saarnaamassa Nilsiän kirkossa, pitäjän kirkkoherralle Erkki Talasniemelle jätettiin yli sadan nilsiäläisen allekirjoittama vastalausekirjelmä.

NUORUUS

Vähin erin Paavo kasvoi isänsä mukana tilan töihin ja maanviljelyyn. Paavolle jäi erikoisen vahvasti mieleen koulun loppumista seurannut elokuu. Isän vatsaoireet olivat äityneet lopulta niin pahaksi, että hän joutui kokonaan petipotilaaksi. Ja tämä tapahtui tietenkin juuri kun olisi ollut rukiin kylvö! 

Tuona syksynä neljäntoista vanhana Paavo sitten kylvi käsipelissä ja omin nokkineen elämäsä ensimmäisen rukiin. Seuraavana kesänä kylvöstä saatiin puida onnistunut sato. Voimaannuttava kokemus teki Paavosta maamiehen lopuksi ikäänsä.

Isompiin työhommiin Paavo kävi useankin kerran hakemassa hevosen Halunan Pentikkälästä. Isä Riko yleensä laittoi mukaan lapun jossa luki -heinähäkkivarustus tai muuta työn mukaan. 

Kalastusta Paavo harrasti ikäisensä Olavi (Olli) Kainulaisen kanssa. Olli oli myös hirveän tarkka ampuja (ja ehkäpä juuri siitä syystä) metsäkaverina Paavolla oli itseään kolme vuotta nuorempi Vilho Taskinen. Naapurin poikia toki hänkin. Metsästys pojilla rajoittui ainoastaan metsälintuihin, joita pyydetiin peltopyynnillä.

Kolmas valtakunta miehitti Hitlerin johdolla Tšekkoslovakian keväällä 1939. Se järkytti Suomessa jopa oikeistopiirejä. Neuvostoliitto painosti Suomea. Maailman polittinen tilanne oli tuona kesänä erityisen jännittynyt ja sodan uhka leijui väkevänä ilmassa. Vahvaa retoiikkaa esiintyi useammankin tahon puheissa. 

Rippikoulun suoritusikä olisi ollut vuotta aikaisemmin, mutta silloin Paavo oli kuumeessa. Äiti Mar sitten ehdotti siirtämään suosiolla rippikoulun käymisen seuraavaksi kesäksi. Rippikoulun Paavo kävi Nilsiässä toukokuussa vuonna 1939. Paavo oli tuolloin kuusitoista vuotta. Kylälle oli matkaa kaksitoista kilometriä. Sinne meni oikein mäkinen ja mutkainen kärrytie. Paavo haaveili päästä Viipuriin opiskelemaan kanttoriksi mutta kotijoukot tyrmäsivät ajatuksen täysin.

Oppitunteja oli kirkossa ja Paavo muisteli myöhemmin kuinka varsin uusi, vain parikymmentä vuotta aiemmin rakennettu Nilsiän kirkko oli remontissa rippikoulun aikaan. Varsinaisesti sisustuksessa ei ollut mitään vikaa. 

7.5.1939 rippikuvassa kirkon seinustalla
alkaen vasemmalta Aatto ja Tenho Pirinen,
(serkut Palonurmesta) sekä Paavo.

Nilsiän kirkon alkuperäiset puusisutukset oli tehnyt Paavo-setä eli Paavo (1855) Pentikäinen. Esimerkiksi saarnastuoli ja kaiteet oltiin valmistettu tarkalleen arkkitehti Stenbäckin suunnittelemien työpiirrustusten mukaan. Ne lienevät olleet körttimakuun liian näyttävät. 

Perusteluiksi sanottiin -kaeteihin välistä näky parvella istuvviin hammeihin helemoehin. Kaiteet sitten verhottiin vanerilevyillä. Saarnatuoli purettiin ja tilalle tule koristelematon vanerileyrakennelma.

Paavon ripille pääsyn ja ensimmäisellä ehtoollisella käynnin kunniaksi kuvattiin perhe. Kuvassa alkaen vasemmalta Riko, Paavo Martta ja Mar. Rippikoulutodistuksessa sanottiin -Muista pyhää hetkeä. 

Riko, Paavo Martta ja Mar.

Rippikoulutodistuksen allekirjoittajana olivat kirkkoherra Erkki Albert Talasniemi jolla oli parin vuoden ikäinen Jussi poika. Talasniemi oli Nilsiässä rovastina vuosina 1937-1942. Toinen todistuksen allekirjoittajista oli nuori pappi Viljo Henrik Pahikainen, joka myöhemmin vuonna 1943 muutti sukunimensä Porkolaksi.

Paavo sai uuden polkupyörän, joka saatiin hankittua metsärahoilla. Suomen ensimmäinen polkupyörätehdas oli aloittanut toimintansa vasta muutama vuosikymmen aiemmin. Pyörä oli arvokas hankinta, Paavon silmäterä ja ylpeyden aihe. Pyörän myötä matkat lisääntyvät, ja reviiri laajeni huomattavasti.

Paavo tuliterän polkupyörän kanssa.

Martta-siskolle hankittiin ompelukurssilla käynnin jälkeen uusi ompelukone, Singer. 

Lehtomäessä järjestetyltä ompelukurssilta.
Martta takarivassä vasemmassa reinassa

Martta sai oman polkupyöränsä sitten vähän myöhemmin, vuoden päästä. 

Martta vasemmalla ystävättärensä kanssa.

Tyttöjen kanssa seurusteluasioissa Paavo ei jäänyt ikäisiään yhtään huonommaksi. Kertomansa perusteella asianlaita saattoi olla jopa päinvastoin. Aktiviteettejä oli suorastaan työksi asti. 

Paavo oli enonsa tapaan huumorimiehiä. Keppostelu saattoi sitten ulottua myös tyttöjen kanssa treffailuun. 

Kerran Paavo sopi treffit tytön kanssa Sänkimäen tien risteyksessä olevalle kaupalle. Toinen tyttö halusi myös hakkailla Paavon kanssa. Paavo sopi hänen kanssaan tapaamisen niin ikään saman kaupan pihaan. Kolmas tyttö oli kiinnostunut treffaamaan myös. Paavo ehdotti tapaamispaikaksi hänelle samoin kaupan risteystä, joka sopi. 

Koitti sovittu päivä. Paavo meni hyvissä ajoin ennen taapaamisia risteyksessä propsipinon taakse. Yksi toisensa jälkeen treffikumppanit saapuivat risteykselle. 

Paavo tällingissä.

Aikansa odoteltuaan he alkoivat kysellä toisiltaan syytä kaupan risteyksessä seisoskeluun. Samantien selvisi Paavo-ruojan keppostelleen heidän kanssaan pahemman kerran! Ilmatila oli täynnä sadattelua ja manaamista. Kaksi tytöistä loukkaantui niin verisesti että olivat suuttuneita vielä 65 vuoden päästä.

--------------------

Nilsiässä mattaalikunnan-talossa toimi valtakunnallisen suojeluskunta-järjestön paikallisosasto. Suojeluskunta oli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Puolisotilaallisena kansalliskaartina se järjesti jäsenilleen säännöllisiä aseenkäsittelyharjoituksia. Harjoittelu saattoi tapahtua myös pelaamalla Tahko Pihkalan kehittämää pesäpalloa. Pelien tiimellyksessä harjaantui samalla sotilaallinen kunto sekä motoriset taidot. 

Elokuussa natsi-Saksa sopi Stalinin johtaman Neuvostoliiton kanssa Molotovin–Ribbentropin-sopimuksen. Syyskuun alussa 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan. Puolalle antamansa lupauksen mukaisesti Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta julistivat sodan Saksalle. Sodanjulistukseen yhtyivät Brittiläiseen kansainyhteisöön kuuluneet Intia, Australia ja Uusi-Seelanti. Akoi toinen maailmansota.

Tuolloin rippikoulukesän syksyllä Paavo liittyi suojeluskuntaan. Paavo oli kuudentoista vuoden ikäinen. Muuruveden maatalousoppilaitoksella järjestettiin alokkaille kahden viikon alokaskurssi. Suomessa oli jännittynyt tilanne koko syksyn.

Suojeluskunnan Nilsiän osaston lippu.

Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat neuvottelemaan Moskovaan -konkreettisista poliittisista kysymyksistä lokakuussa vuonna 1939. Neuvottelut käytiin kolmessa jaksossa loka-marraskuun aikana. Marraskuun lopussa Neuvostoliitto ampui Mainilan laukaukset väittäen niitä Suomalaisten tekemiksi ja hyökkäsi Suomeen. Talvisota syttyi marraskuun viimeinen päivä vuonna 1939. Paavo täytti joulukuussa seitsemäntoista vuotta.

Nilsiän Lastukoskella oli silta- ja kanavointityöt valmistuneet vuonna 1905. Silloin oltiin otettu käyttöön uusi silta. Sillan valmistumisen jälkeen vanha lossiyhteys oltiin purettu. Silta oli strategisesti tärkeä osa Nurmes-Siilinjärvi välistä tietä. Paikallinen suojeluskunnan osasto määrättiin järjestämään sillalle liikenteen valvonta.  

Serkku, Alapihan Kalle Rissanen ja
Hannes Ruuskanen Pirttilahdesta

Tammikuussa Paavo määrättiin sillalle vartioon kahden viikon ajaksi. Maaliskuun kolmastoista päivä sotatoimet taukosivat rintamalla. Koitti välirauhan aika. 

Huhtikuun lopussa isä Rikolla oli 60 vuotis synttärit. Nilsiässä järjestettiin kahden viikon kurssi suojeluskuntalaisille. Paavo osallistui kurssille. 

Paavo teki syksyllä Rikolan omassa metsässä olleen hankintahakkuun ja joulukuussa hän täytti kahdeksantoista vuotta. Kevättalvella vuonna 1941 oli vuorossa koivuhalkojen pinoon tekoa ja myöhemmin keväällä tukin uittoa Pajusenjärvestä laskevassa purossa. 

Paavon ollessa tukin uitossa Pentikkälän Juho oli käynyt Rikolassa kysymässä Paavoa Halunalle perunaa laittamaan. Talon omat pojat oli kutsuttu armeijan ylimääräiseen harjoitukseen. Paavo kävi Pentikkälässä laittamassa perunan ja oli isänsä kaverina toukotöissä. 

Kesällä -virman mies kävi palkkaamassa Paavon muiden kylän poikien ohella Muuruvedelle tukin vieritykseen. Kevään vesi oli ehtinyt jo laskea ja se teki työstä moninkertaisesti raskaampaa hommaa. 

Jatkuu...  

Lähteitä:        
- Pentikäisen sukukirja 1. Pentikäisen sukuseura
- Paavo Pentikäinen, Sisko Pentikäinen ja Anneli Paldanius keskusteluja vuosina 2001 ja 2002 sekä arkistomareriaalia
- Tuusniemen Heiskaset 2