Josias Niemen ja Selma os. Kansannivan tarina

Tämä on kertomus siitä, kuinka tarmokkaalla ja pelottomalla asenteella voi päästä elämässään eteenpäin. Lisättynä siihen vielä utelias, ennakkoluuloton ja opiskelun tärkeyden ymmärtävä mieli. Näillä varustein kotikonnuiltaan toiselle puolelle Suomea muuttaen Josias ja Selma elivät oman tarinansa. Eikä pelkästään oman, vaan tasoittivat myös lastensa elämää auttamalla heidät aikanaan omiin tiloihin ja taloihinsa. 

Pariskunta koki varsin vaiherikkaan elämän. Sosiaalisen asemansa muutoksen lisäksi he elivät uuden vuosisadan alun innostuneen ja voimakkaan kehityksen, valistuksen sekä muutoksen ajan. Unohtamatta aikakauteen sattuneen peräti kolmen sodan kipeitä vuosia. Josiaan ja Selman suuri elämän tarina, he itse elivät sen nykysanoiksi ihan taviksena. Ja ehkäpä juuri se tekee kaikesta hienointa. 

Oli miten oli, heidän tarinansa ansaitsee tulla viimein kuulluksi, uuden vuosituhannen välineellä.

Josiaan nuoruus

Orivedellä syntyneet Albert Heikinpoika (Albert Henriksson 1837-1913) ja Aleksandra Hetantytär (Alexandra Heddasdotter 1840-1924) perustivat perheen. Ensimmäinen lapsista, August syntyi 1864. Tästä kolmen vuoden kuluttua 1867 Amanda. Neljän vuoden päästä eli 4.11.1871 Orivedellä syntyi vielä Josias. Perimätiedon mukaan Josias otti myöhemmin vanhinta veljeään seuraten sukunimekseen Niemi.

Palon kylä Kangasalla Googlen mukaan.

Tämän jälkeen perhe muutti Kangasalle Palon kylään, jossa Albert viljeli tilaa torpparina. Vuoden päästä eli vuonna 1874 syntynyi lapsista neljäntenä Ida. Palon torpparius ei pitkään kestänyt, sillä kahden vuoden kuluttua tuli muutto niin ikään torppariksi. Tällä kertaa läheiseen Siitaman Mäkelään.

Mäkelässä perhe asuikin sitten seuraavat yksitoista vuotta, kunnes vuonna 1887 Albertista tuli jyvärenki Siitaman Mikkolaan. Samana vuonna 25. päivä marraskuuta lapsista Josias muutti kotoa pois, vain kuudentoista ikäisenä Hämeenlinnaan. Myöhemmin omien sanojensa oli -hyvä että oli edes koti pään päällä. Kun vaikkapa niin sanotuilla loisilla oli vielä vaatimattomampaa. Nälkä kuitenkin pakotti lähtemään maailmalle.

Isä Albert jatkoi vuodesta 1894 alkaen jyvärenkinä Vahderpään Mattilassa. Albert kuoli seitsemänkymmenen kuuden vuoden vanhana vuonna 1913. Leskeksi jäänyt vaimonsa Aleksandra merkittiin kirkonkirjoihin sukunimellä Väliveräjä viimeisen kolmen elinvuoden ajan kunnes hän kuoli 1924.

Albertin ja Aleksandran lapsista Augustista tuli perheellinen palstatilallinen Kangasalan Haapaniemeen. Amanda nai Paalilasta torpparin Juho Kustaa Palon. Juho kaatui yli viidenkymmenen ikäisenä sisällissodassa Tampereella 1918 ja leski kuoli kolme vuotta myöhemmin. Ida muutti 1894 kotoa Messukylään Tampereelle.

Selman nuoruus

Aapeli Heikinpoika (Abel Henrikinpoika) Kansanniva (1850-1928) ja Maria Kaisa (Katariina) Antintyttö os. Ronkainen (1850-1912) Rantsilasta menivät vihille 1874. Aapeli oli torpparina Kerälän kylän nro 8 Yli-Kaijala.
Aapelin vanhemmat olivat Pulkkilasta Wuornan nyk. Vornan kylästä. Siellä Aapeli oli syntynyt kuusilapsisen perheen nuorimpana ja äiti oli kuollut kolmen vuoden päästä. Aapelin isä oli mennyt uusiin naimisiin kuusi vuotta leskenä oltuaan Brita Stina os. Terskan kanssa. Näin perhe oli muuttanut siis kolmen nuorimman lapsen kanssa Rantsilaan 1860, jossa Aapeli asui loppu ikänsä. Maria os.Ronkainen taas oli syntyperäinen Rantsilalainen.

Kerälän kylä Rantsilassa Googlen mukaan.

Aapelin ja Marian lapsista vanhimpana syntyi Selma Sofia 11.9.1876. Kolmen vuoden päästä Kreeta jonka jälkeen viiden vuoden päästä Otto Henrikki vuonna 1884. Iisakki syntyi kolme vuotta myöhemmin. Ja samalla kolmen vuoden rytmillä Maria, Aapeli ja nuorin Antti vuonna 1896.

Seitsemästä lapsesta vanhin, Selma muutti kotoa yhdeksäntoista vanhana 24 Marraskuuta 1895 naimatonna Kemiin.Tädillä oli kangaskauppa Yli-Torniossa, joten Selman tuli käytyä siellä useammankin kerran. Nuorempi sisko Kreeta muutti Kemiin perässä kuusi vuotta myöhemmin 1901. Jatkaen sieltä Ruotsiin.
Noihin aikoihin sanomalehdissä oli usein laivayhtioiden mainoksia Amerikkaan siirtolaisiksi aikoville. Sisaruksista sinne lähtivät Otto ja Iisakki ottaen käyttöön nimen Isaac Niva, Painesdale U.S.Ameriga osoitteena.

Maria äiti kuoli vuonna 1912 ja reilun vuoden päästä eläkeikäinen Aapeli Isä vei vihille Matleena Seppäsen. Tästä vuoden päästä lapsista Maria muutti Keminmaalle. Aapeli ehti olla uudessa aviossa viisitoista vuotta kunnes kuoli vuonna 1928.

Lapsista Otto oli kuollut kaksi vuotta aiemmin, vuonna 1926 Amerikassa. Vain neljänkymmenen kahden vanhana. Perheellinen Antti kuoli Rantsilassa vuonna 1942, Selma Nilsiässä vuonna 1954, Niin ikään perheellinen Aapeli Rantsilassa 1969. Mutta Iisakki sai peräti elää 83 vuoden vanhaksi, ainakin kerran hän kävi Sammalniemessä. Hän kuoli 1970 Amerikassa jonne hänelle jäi jälkipolvia.

Yhteinen taival

Josias muutettuaan marraskuussa 1887 Hämeenlinnaan toimi alkuun renkinä. Myöhemmin hän asutti kaupungissa taloa 7. Nahkurin kisälliksi hänet julistettiin 31.3.1892 (Hämeenlinnan käsityöläiset - K.O. Lindeqvist 1928) Samana vuonna nahkurin sälliksi julistettiin kaksi muuta opiskelijaa.

Josiaan merimiesarkku.

Kahden vuoden päästä 1894 maaliskuussa Josias hankki viiden vuoden passin ja matkusti Raumalle. Siellä hän otti kiinnityksen Jungmannina, kansimiehenä kolmimastoiseenkuunariparkki Delfin (195 ref. tonnin) miehistöön kipparinaan kapteeni Blomqvist. Elettiin purjelaiva-aikakauden loppuaikoja ja kyseisenä kesänä Delfin purjehti ainakin Saksaan vieden puutavaraa.

Delfin laivan lokikirja kesältä 1894.

18.7.1894 Raumanlehti no57 s4

Josias kertoi myöhemmin käyneensä kaikissa euroopan maissa ja olikin kehittynyt ajattelultaan joltain tavalla kosmopolitiksi. Merimiehen työn hankaluudesta hän oli muistellut myöhemmin muun muoassa, miten hankalaa oli kiivetä myrskyn yllättäessä purjeita laittamaan. Josias muutti kirjansa yhdeksän Hameenlinnan vuoden jälkeen Kemiin 15.12.1896.

26.2.1895 Hämeen Sanomat
no23 s3

Sitten kerran oli laiva haaksirikkoontunut Pohjanmerellä. Kelluvaksi valmistettu merimiespusero pelasti hänen hengen. Meressä veden varassa olemisesta seurausena oli paha keuhkokuume ja sitä hoidettiin Tukholmassa sairaalassa. Hengen lähtö täpärällä. (olisipa hyvä saada selville tuo laiva tapahtumineen miettii blogin kirjoittaja) Josias kertoi myöhemmin että toivuttuaan kerta keuhkokuumeesta, hän sitten kerran käveli Tampereelta Rovaniemelle. Se matka oli kestänyt kaksi viikkoa.

Onnettomuuden jälkeen oli Josias myös luvannut, että tästä lähtien hän elää kuivalla maalla. On epäselvää tapasiko kolmeakymmentä lähestyvä Josias palvelijana Kemissä työskennelleen Selman tässä vaiheessa. Vai olivatko he tutustuneet jo aiemmin.

Perä-pohjolainen 11.5.1898 nro 38

Nahkurinsälli ja palvelusneito Selma Kansanniva Kemin kaupunkiseurakunnasta vihittiin 8.5.1898.

Josias ja Selma tässä kuvassa jo
kultahääpäivää viettämässä.

Kemi oli nuori, vasta muutaman vuosikymmenen vanha kaupunki ja kirjoillaan sillä oli vuosisadan vaihteessa reilut 1200 asukasta. Vuosittain väkimäärä lisääntyi teollisuuden alati kasvaessa ja kausityöläiset muuttivat kirjansa vähitellen vakiintuessaan paikkakunnalle. Muutama vuosikymmen aiemmin oli teollisuus ja eteenkin sahateollisuustoiminta Suomessa vapautettu rajoitteistaan. Samalla höyryvoima mahdollisti tehtaiden rakentamisen parempaan paikkaan jokien suille valtamerilaivoille sopiviin satamiin. Eikä entinen koskivoima ollut enää toiminnan kannalta pakollinen. Läntisessä maailmassa tämä teollistumiskehitys oli tapahtunut aiemmin,

Maataloustuotanto oli kehittynyt tuottavammaksi turvaten väestölle entistä paremmat elinmahdollisuudet. Mutta maaseudulla alkoi syntyä väkeä yli oman tarpeen. Käynnistyvälle teollisuuskaudelle he olivat tuikitarpeellisisia työntekijöitä.

Vuoden 1898 syyskuussa Josias haki, ja tuli valituksi Kemin työväenseuran vahtimestariksi kolmen hakijan joukosta. Toimeen sisältyi asuntoetu, ja osuus lipputulosta. Kemin työväenseura oli perustettu kymmenisen vuotta aiemmin (Suomessa neljäntenä) työväen asioita edistämään ja tässä vaiheessa liike oli Wrightiläinen. Seuralla ei ollut vielä tuolloin omaa taloa ja se toimi M.E. Stelanderilta vuoratussa talossa.

Josiaan aloittaessa talo oli vilkkaassa käytössä. Suosittuja tanssi-iltamia järjestettiin kerran viikossa. Näytelmäkappaleita esitettiin runsaasti kuten J. Lambegin Sekavia solmuja tai R. Benedixin riita-asia. Myöhemmin suosituin oli tukkijoella. Oli useita näytelmiä Minna Cantilta ja Aleksis Kiveltä. "Laulu-köörit" ja kisällit olivat laulu-yhtyeitä joilla oli ohjelmanumeroita. Esitettiin kuvaelmia, runonlausuntaa, soittoa ja tietenkin lopuksi tanssia.

Tarjolla oli kerho- ja seuratoimintaa sekä Josiaan aikana oli perustettu myös erikoinen "puhuja- ja keskustelijaseura". Talossa oli postilaatikko "kori", johon sai jättää ohjelmanumeroita ehdotuksia tai muita keskusta keskustelun aiheita. Iltamissa esitettiin tilaisuuksiin sopinut materiaali ja kirjallisuusiltamissa käsiteltiin loput aiheet. "Ehdottomasti suosituin aihe tuntuu olevan rakkaus". Seuran jäsenten kirjoittelu yltyi siinä määrin että niiden julkaisukanavaksi päätettiin perustaa "kirje-kyyhky"-lehti. Sitä toimitti nimimerkki "Kori-Hessu". Vuonna 1899 seura järjesti ns. kansanopistokursseja jotka olivat kansantajuisia ja aiheiltaan yleis-sivistäviä. Toinen erikoisuus oli kollektiivinen juomalakko. Muuttuneeseen elinympäristöön sopeutuminen ei maalta tulleille työläisille ollut aina helppoa.

Alkuun työläisten työ, asuin- ja muut olot tehdaskaupungeissa olivat vähintäänkin surkeat ja se sai monet lähtemään esimerkiksi Amerikkaan. Kurjat elinolot olivat polttoainetta liikkeen radikalisoitumiselle sekä politisoitumiselle. Tämä kehitys alkoi etelästä saavuttaen Kemin viimein 19 vuosisadan vaihduttua. Maltillisempi Wrightiläinen ja Suomalaisen Puoluetta kannattanut väki poistui toiminnasta. Myös Kori-Hessun muutti paikkakunnalta pois ja ohjelmallisuus yksipuolistui. (Kari Silvennoinen - Kemin työväenyhdistys 1887-1967, Kauko Kemppainen - Niin perkeleen punainen).

Perä-Pohjolainen 17.9.1898 nro 75

Josias perheineen haki muuttokirjoja niin ikään. Helmikuun manifesti oli kärjistänyt levottomuutta Suomessa. Samana syksynä Nilsiään muuton jälkeen syntyi lapsista ensimmäinen, Lauri Jalmari 17.9.1899 Syvärinlahdessa, Nilsiän Palonurmi 4. Kylältä, joka oli muodostunut tiiviistä rivistä taloja satamasta alkaen. Kylä oli saamassa ensimmäistä kouluaankin.

Syvärinlahti, Nilsiän Palonurmi 2013.

Perä-Pohjolainen 10.8.1899 nro 89

Josias oli Kemissä ystävystynyt erään Kalle Pietikäisen kanssa. Hänellä oli nahkuriliike Nilsiässä ja Nurmella. Käsityöammatista syventävää tietoa on kerrottu tässä linkissä. Kalle suostutteli Josiaan muuttamaan perheineen Nilsiään. Ja niin alkoi nuoren perheen elämä syrjäisessä Savossa.

Täälläkin seudulla elettiin uuden vuosisadan innostuneessa ja toimeliaassa ilmapiirissä. Elettin yleisesti Suomalaisen maaseudun kehityksen huippukautta. Siihen toi Palonurmessa paikallisen erikoisuuden Josias ja Selma, jotka olivat nähneet elämää muuallakin.

Ilmoitus Uusi Savo 18.10.1900 Nro 122

Suomessa uusi idea, Osuustoiminta teki tuloaan ja näihin aikoihin alettiin perustaa osuuskassoja eripuolille maata. Toiminnan tarkoiteuksena oli mm. helpottaa maanviljelijöiden hankintojen rahoittamista edullisilla lainoilla. Sekä parantaa elintasoa maaseudulla koulutuksen avulla. Nyt yli sata vuotta myöhemmin olisi osuustoiminnalle taas uutta kysyntää, tosin jalostuneena. Kuten käy ilmi tästä linkistä.

Nahkurin työkaluja.

Näiden toimeliaisuuden vuosien aikana 18000 asukkaan Nilsiän kunnassa kävi muutenkin aikamoinen myllerrys. Vuosisadan alkuvuosina Nilsiästä erosi omiksi kunnikseen Varpaisjärvi ja Muuruvesi (johon sisältyi myöhempi Juankoski). Kirkkoja rakennettiin kaikkiin mainittuihin kuntiin ja Nilsiästä lohkaistiin vielä isot maa-alueet Rautavaaraan. (Sekä vielä myöhemmin 1925 perustettuun Siilinjärveen).

Palonurmessakin isännät alkoivat innostua Nilsiän kunnan jakaantuessa oman kunnan perustamista. Kaavailtiin jo kirkon paikkaakin, mutta sittemmin suunnitelmat raukesivat. Elettiin Suomen taiteen kulta-aikaa. Ja vaikka elettiin Venäjän vallan alla, niin Suomessa oli alkanut voimistua kansallinen herääminen. Sen myötä alkoi kehittyä Suomalainen kansallistunto. Perheen toinen lapsi Edvard (Eetu) syntyi 12.11.1901.

01.01.1904   Registeringstidning för varumärken no 252

Kolmekymmentä kolme vuotias Josias oli puuhamiehenä perustamassa osuuskassaa Palonurmeen vuoden 1904 alussa. Kassa olikin Nilsiässä ensimmäinen laatuaan sulautuen myöhemmin Nilsiän osuuspankkiin (jonka satavuotisjuhlassa kirjoittaja esiintyi.) Myöhemmin Nilsiän osuuspankki on sulautunut osaksi Koillis-Savon seudun Osuuspankkia.

Selman ja Josiaan lapsista kolmas,  Eino Aukusti syntyi 20.4.1904 ja osuuskassa rekisteröitiin elokuussa. Sitä ennen kuvernööri hyväksyi ohjesäännöt ja säännöille oltiin saatu senaatin vahvistus. Pohjois-savo lehden 1906 nro 25 kerrottiin tyhjentävästi suomalaisen osuustoiminnan alkuvaiheista seudulla. Josias ehätti olemaan muiden kiireidensä ohella olemaan valtiopäivämiesvaalilautakunnan puheenjohtaja 1906, jolloin myös syntyi lapsista neljäs, Toini 26.11.1906.

Ilmoitus Savon Työmies 2.7.1907 nro 72

Heinäkuussa 1907 Josias kutsui  osuuskaupan perustavaa kokousta koolle. Ilmeisesti aika ei ollut hankkeelle vielä kypsä koskapa osuuskauppa saatiin perustetuksi Josiaan toimiessa silloinkin puuhamiehenä, vasta vuosien päästä.

Selman vanhemmat olivat kerran ja pitemmän aikaa kyläilemässä. Pohjois-Pohjalaiseen tyyliin piippua polttanut Selman äiti aiheutti huomiota Savossa harrastuksellaan. Kerrankin Josiaan ja Selman perhe kävi vastaavasti Rantsilassa. Joukon matkustaessa junalla Hämeenlinnan kautta, Josias meni suoraan hiihtäen! Yleistä hyvää Josias edisti mm. lahjoittamalla hirret Palonurmen nuorisoseurantalolle.

Osuuskassan hallituksen kokoonpano muuttui vuonna 1908 ja myöhemmin 1912 Josiaan jättäytyessä kirjanpitäjäksi. Karjala lehden 1909 numerossa 137 oli mainio esitys osuustoiminnasta ja sen kehityksestä. Josias oli velkomassa joko kassan asialla tai omana itsenään Kauppalehden protestilistalla vuosina 19.1.1910 ja 1.2.1911 sekä 1929.

Pakkohuutokauppailmoitus, josta Josias huusi Sammalniemen.

Sammalniemessä Matti Airaksisella oli vuonna 1910 pakkohuutokauppa. Josialla oli voittava huuto talosta 713 ja sinne hän perheen lisäksi laittoi myös nahkurin verstaansa. Tila oli 185 hehtaarin maatila. Joten ei mikään pikku juttu varattomasta torpasta alkujaan lähteneelle pian neljäkymmentä täyttävälle miehelle. Josias mainitsi myöhemmin, että oli pelastukseksi mm. kauppa-asioissa oppia merillä ollessa Ruotsia.

30.1.1909 Palonurmi neljässä viimeisimmäksi syntynyt Jenny Maria kuoli Sammalniemeen muuton jälkeen vähän reilun vuoden vanhana 5.5.1910  ja Aili syntyi sitten 4.7.1911

Ainoa tie Koirilahteen, jota Josiaan tieksikin sittemmin kutsuttiin kulki talon kautta. Ja talosta puolestaan Palonurmeen nykyisen Keyrityntien kautta. Paikkaa osittain ympäröinyttä vesialaa oli joitain vuosia aiemmin kuivattu pelloksi. Talosta näki Kivisalmen mökille asti. Ja talossa olikin myöhempinä vuosina tapana laittaa pyyhe ikkunaan merkiksi. Näin Josias tiesi tulla ulkotöiltään syömään. Hänellä oli tapana syödä ruisleipä ilman levitteitä.
Väinö Veikko syntyi 17.10.1913 ja samana vuonna Josias kävi vanhimman poikansa Jalmarin kanssa isänsä hautajaisissa Kangasalla.

Josiaalla oli usein tapana kuitata, -Ei maksa vaivaa. Jos joku asia tai hanke ei hänen mielestään ollut vaivan arvoinen aloittaa. Taas ne jotka oli, niin tehtiin sitten viimeisen päälle.

Josias otti tehtäväkseen kuljettaa osuuskaupan perustamisasiakirjat 17.10.1915 kokouksen jälkeen hetimmiten jalan kruununvoudille Iisalmeen. Kengät kulkivat matkan repussa. Josiaalla näet oli tapana liikkua varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn avojaloin. Tapa, joka muuten säilyi vanhuuden päiville saakka. 

Yhteensä mtkaan meni 3-4 päivää (Google maps).

Luvat saatuaan kauppatoiminta alkoikin sitten ripeästi jo 15 maaliskuuta 1916. Ja oli hyväkin, kun muiden mukana Josiaan ja Selman perhe kasvoi  29.3.1916 kahdeksantena lapsena syntyneen Ellin myötä.

Kolmen sodan mies, Lauri Jalmari.

Talosta autettiin naapureitakin. Kun monilla ei ollut hevosia ja lähin lääkäri Juankoskella. Niin annettiin hevonen lääkärimatkalle. Kerran kävi niin, että hevonen oli jo menossa lääkärireissulla ja toisesta naapurista tuli niin ikään pakollinen tarve lääkärille. Siihenpä laitettiin sitten talon toinen hevonen. Hyvä kulkuinen, voittaja hevonen Josiaalla oli. Se tuli todistettua joskus kirkkomatkalla. Samana vuonna kun Hilja syntyi 3.8.1918 Josias saatteli lapsistaan vanhimman suojeluskuntaan liittyneen Lauri Jalmarin sisällissotaan. Hän osallistui Tampereella käytyihin sodan suurimpiin taisteluihin aliupseerina ja juuri kahdeksantoista vuotta täyttäneenä. Osuuskassan hallituksen puheenjohtaja Josias oli vuosina 1921-22. Sekä kaikkiaan kassan eri luottamustoimissa yhteensä yli viisikymmentä vuotta.

Parkintatyöhön oli tehty isot liotusaltaat. Lapset keräsivät sitten pajuja, joiden kuoria liotettiin altaissa. Alava lammen reuna olikin hyvä kasvamaan pajua ja se täytyi poistaa joka tapauksessa. Samoin kuin korte. Jota käytti kaksi tilaa Rautavaaralta talviruokintarehuna. Lapsista kymmenes ja viimeinen eli Toivo Ilmari syntyi 23.3.1921 äitinsä täyttäessä samana vuonna neljäkymmentä viisi ja isänsä viisikymmentä vuotta. Omien lisäksi oli kaksi hoitolasta. Kuten myös Josias kustansi erään opiskelijan nimeltään Korhonen opettajaopinnot.

Niemen lapset ynnä kasvattilapsi joskus kaksikymmentäluvun loppupuolella.
Kuinka ollakaan, lapsista jokaisella on oikein komeavartiset saappat.
Onko muuten kasvattipoika kolmas ja Toini neljäs vasemmalta?

Esimerkkinä talouden hoidon tarkkuudesta  Selma oli vaihdattanut kotiapulaisella lattian pesuveden niin monta kertaa, kunnes tuli puhdas vesi. Tätä muisteli myöhemmin Edith (os. Taskinen) Kuosmanen, joka oli nuorena ollut talossa töissä. Palkolliset eivät kuitenkaan kantaneet kaunaa sillä talossa oltiin tasapuolisia ja oikeudenmukaisia kaikille. Lapsille joita olikin melkoinen katras, Josias ja Selma olivat lempeitä, joskin jämptejä. Selma eteenkin viihtyi kodin hengettärenä lasten parissa ja sitä työtä hänellä riittikin. Mutta tarvittiin palkattuakin työvoimaa lisäksi.

Niemen perhe kolmekymmentä luvulla.

Eetu

Toivo.

Josias osti ensin maisemiltaan upean Könin saaren (myöh. Könninniemen) tilan Jalmarille. Saaren toisen tilan, Syvärilä 11 Josias osti sitten Eetulle. Tammikuun viimeisenä päivänä 1926 kuoli lapsista vain yhdeksäntoistavuotias Toini munuaissairauteen. Toinen järkyttävä tapahtuma oli hoitolapsen hukkuminen läheiseen lampeen kaksikymmentäluvulla.

Josiaan tullessa kuudenkymmen ikään ja pariskunnan hoidettua tilaansa uutterasti kahden vuosikymmenen ajan. Selma ja Josias vuonna 1931 tekivät sukupolvenvaihdokssen. Eli hankkivat lainhuudot edistyksellisesti puoliksi omistamastaan Sammalniemen tilasta pojilleen Einolle, Veikolle ja Toivolle. Osuuskassan- ja muissa luottamustoimissa Josiaalla kyllä riitti vieläkin kiireitä.

Eino

Veikko

Selma sekä Josias säilyttivät loppuun asti Savon perukoilla harvinaiset murteensa, mikä on jäänyt monille erikoisuutena mieleen. Ja saattoi kommentoida Helsinkiin muuttaneista lomalle tulijoista -Heti sitä ollaan puhetta muuttamassa, kun muualle muutetaan. Suuttui kerran kun piika unohti tuoda leivät pöytään. Marssi palvelusväen puolelle. Ja ärähti ovelta -Miksi leivät eivät ole pöydässä. Selma oli luonteeltaa äkkitulistuva jos leppyväkin. Rukki oli kerrankin lainassa Selman mielestä liian pitkään. Kun viimein emäntä tokaisi että -Milloinka se akka meinaa rukin takaisin tuoda".

Myöhemmin Eino myi oman osansa Josiaan ostaen sijaan tilan Kiuruvedeltä. Samaten Toivo möi osansa ja hänelle ostettiin sijaan Särkiniemen tila. Näin samaa niemeä asutti kolme maatilaa ja kolme veljestä. Tytöistä Ailille ja miehelleen hankittiin mökki Rautavaaran Pienestä mäestä, Ellille lohkaistiin Sirpilehto jonne parkki aitta ja Hiljalle rakennettiin Kivisalmen mökki. Vuonna 1936 vain kolmenkymmenen viiden ikäinen Eetu kuoli keuhkotautiin.

Aili, Elli ja Hilja neljäkymmentä luvun taitteesta.

Josiaan menestyksen "salaisuus" oli koko ikänsä erittäin hyvä matematiikassa ja muutenkin älykäs. Vaikkakin verkkaisa, niin uuttera toimelias ja työssään yksityiskohdissa tarkka. Näki kokemustensa ja pohdinnan myötä pitemmälle kuin muut halliten kokonaisuuksia. Saattoi sitten tuumia että -Koskaan ei ole ollut rahaa, eikä rahan puutetta.

Teollinen massatuotanto syrjäytti vähitellen käsityöammatit. Niin ikään Josiaan nahkurin ammatille ei löytynyt jatkajaa vaikka ainakin Eino opetteli parkitsemistaidon. Joten esimerkiksi isot parkitsemisaltaat saivat uuden elämän pariskunnan poikien tiloilla eläinten laidunvesivarastoina.

Suomen itsenäisenä pysymiselle Niemen perheeltä tuli iso uhri. Rintamalle joutuneesta neljästä pojasta matkalle jäi kaksi. Kol./Kev.Os13 palvellut Eino poika kaatui talvisodassa Impilahden Pukitsanmäessä 12.1.1940. Myös sotamiehenä palvellut lapsista nuorin Toivo, joukko-osastonaan 3/JR 10 kaatui puolestaan Repolassa pian jatkosodan syttymisen jälkeen 12.7.1941.

Vain muutama kuukausi tätä ennen välirauhan aikaan isä Josias oli osallistunut 71 ikäisenä Suomi-Ruotsi maaottelumarssiin. Siinä miesten tuli suorittaa 15 kilometrin marssi vähintään ajassa 2 tuntia 20 minuuttia.

Esimerkkinä Josiaan lujasta luonteesta hän oli lopettanut Kahvin juonnin iäksi jonkin viattoman toran seurauksena. Hän ja Selma eivät käyttäneet koskaan alkoholia eikä tupakkaa. Neuvoi kerrankin Jalmarin poikaa Pekkaa tämän ollessa menossa armeijaan. -Jos joku tyrkyttää sinulle siellä tupakkaa, niin sieppaa sitten kerralla koko aski!

Kun Suomessa tuli kansaneläkejärjestelma käyttöön, täytyi kaikkien hankkia lääkärin todistus. Niin Josiaskin joutui lääkäriin Nilsiässä 50 vuotta asuttuaan. Lääkärin kysyttyä lääkärissä käyntejä Josias siihen ettei Nilsiässä ollessa vielä ole tarvinnut käydä. Johon lääkäri -Jos kaikki olisi samanlaisia olisin jäänyt työttömäksi.

Kerran Josias oli ollut kävellen käymässä Nilsiässä. Siihen oli sattunut pyörällä lihakarjan välittäjä Aatu Korhonen, joka oli pyöräänsä talutellen jäänyt sitten jututtamaan. Tarinoinnin vaan jatkuessa Josias oli viimein kysynyt. -Onko sinulla niin kiire ettet satulaan ehdi nousta?
Toisella kerralla Aatu oli muistellut poikenneensa kiviniemessä pyöreitä vuosia juuri täyttäneen Josiaan luo - Onnee vuan vanahalle isännännälle. Johon tämä -Heti sitä ollaan ihmistä vanhaksi sanomassa, jos tämä täyttää seitsemän- tai kahdeksankymmentä vuotta.

Myöhempinä vuosina parilla oli lastenlapsien lisäksi aikaa myös autella toisiaan arki askareissa. Selma oli lisäksi käsityöihminen ja rukki kovassa käytössä. Pari on siitä erikoinen että vaikka itse olivat kumpikin köyhän torpan lapsia. Hankkivat he omille lapsilleen pojille tilat ja tytöille talot.

Josias vuonna 1954 Selman
hautajaisissa 83 vanhana.

Sammalniemessä oltiin tehty remonttia ja sattui erikoisen sateinen ja viileä kesä. Pihalle oli tehty uuni ruokan valmistamiseen ja Vanha pariskunta nukkui parkkiaitassa. Selma alkoi sairastella enemmän remontista lähtien ja vuoden päästä 31 Tammikuuta 1954 hän kuoli. Vanhana ollessaan Josias vielä kävi pilkkomassa pakkasella halkoja Syvärilän ja Palonurmen kouluilla. Teki työtään avokäsin ja kun alkoi ottaa palasta, niin laittoi rukkaset käteen. Tarkkana miehenä hän teki halkopinot just eikä melkein. Ne olikin sitten kuin taideteoksia ikään. Kauniita silmälle katsoa.

Josias oli periaatteen mies. Päätöstä ei yleensä pyörretty sen koomin. Mutta kerran sattui poikkeus, joka vahvistaa säännön. Ukki-Josias oli Elsa mukanaan lähtenyt rehevää pihlajaa kaatamaan. Elsa oli anonut, elä ukki kuaha sitä puuta elä. -Kyllä se kuule joutaa, kun varjostaa niin peltoakin. -Elä ukki kun se on niin kauniskin. Hetken tuumailuaan tuuminut - No samahan tuon on sitten ollakin.

Oltiin heinän seivästyksessä kun Eino vaineksi isälleen että -elä niitä heeniä liian tiukkaan seipäälle laeta. Tästä sisuuntuneena vanha isäntä muutti elämänsä viimeisiksi vuosiksi Hilja tytön luo, jossa asusteli usemman vuotta kunnes kuoli 12.3.1962 yhdeksänkymmenenyhden vuoden kunnioitettavassa iässä. Hän sai olla hyvässä kunnossa elämäsä loppuun saakka.

Selman ja Josiaan jälkipolvet ovat ehtineet näihin päiviin tullessa laajeta jo lähes tietämättömäksi joukoksi. Olisipa hauska tietää kuinka suureksi. Ja miten laajalle alueelle? Varmasti on olemassa myös paljon tietoa ja juttuja jotka ansaitsisi päästä heidän tarinaansa mukaan.Kuten vaikkapa Josiaan merimiesvuodet ja palveluslaivat? Kuvat ja dokumentit? Entäpä Selman Amerikan veljen sukuhaara. Mitähän sinnekin kuuluu nykyään? 
Tämän tarinan keräili kokoon Jalmarin tytön poika Ismo.

Lähteet, keskusteluja:
Toini Heikkinen
Elsa Laitinen
Sisko Pentikäinen
Marjatta Niemi
Maija Niemi
Raili Mäenpää

Plagioinnista

Viime päivinä plagiointi on ollut kovasti esillä Marimekon suunnittelijan Kristiina Isolan käryttyä kuva-aiheen lähes täydellisestä lainaamisesta ja esittämisestä omana teoksenaan. Asiasta uutisoi mm. Helsingin Sanomat.

Tuosta lainailu- ja kopiointiasiasta putkahti mieleen, että onhan sitä harrastettu kautta aikain. Milloin taiteessa, milloin tieteessä. Esimerkkinä mieleen muistuu facebookissa naamatuttuni pari viikkoa sitten jakaman linkin. Siitä huomataan yhdenmukaisuus Mud - Hair of the Dog (1975) levyttämän kappaleen ja Popedan tasan kymmenen vuotta myöhemmin levyttämän Kuuma kesä hitin välillä. Aika muhkeat teostot sävellyksestä nimiinsä kuitannut Costello Hautamäki on todennut asiasta vain, että rapatessa roiskuu.

Anssi Kelakin on ottanut teemaan kantaa, että on pelottavaa kun mitään ei voi kohta säveltää. Kun niitä nuotteja on rajallinen määrä, kuten myös niistä syntyviä kombinaatioita. Anssille kuten muillekin säveltäjille tiedoksi, että nykyään on olemassa esimerkiksi mainioita aplikaatioita, jolla voi hakea vastaavuuksia melodioilleen.

Samalla tavalla on tekniikka kehittynyt vastaavuuksien hakuun myös kuvissa. Marimekon muuten kannattaisi kiireellä ostaa oikeudet koko Maria Primatšenkon tuotantoon. Siellä olisi paljon muutakin hyvää Marimekolle. Ja vahinko kuittaantuisi nopeasti. Isola ansaitsisi kyllä jonkinlaisen näpäytyksen. Onhan hänellä pitkä ja maineikas ura, joten vahinko oli myös keskimääräistä isompi. Ja kun teko oli vielä tietoinen.

Suomessa on elänyt musiikkipiireissä sitkeästi huhu neljän tahdin lainaamisesta, mutta tähän on olemassa selvennystä jota mm. selvitellään ansiokkaasti tässä linkissä.

Popedasta ja Hautamäestä tuli mieleeni kun 14-16 vuoden ikäisenä kahdeksankymmentäluvun alussa kävin paljon Kaavin Iloharjulla tsekkaamassa sen hetken ykkösbändejä Suomessa. Olin aloittanut maanisen kitaransoiton opettelun muutama vuosi aiemmin. Suomalaisista diggailin myöskin Popedaa ja heidän uutta levyään Raakaa voimaa. Minulla oli tapana tunkea kyselemättä takahuoneisiin kitaristeja jututtamaan. Jotain uusia soittokikkoja siinä kenties oppimaan. Ja niinpä pääsin nuoren Costello-kitaristin juttusille. Muistan kun Pate alkoi esiintyä homoeroottisesti, ilmeisenä aikomuksenaan pelotella nuoren pojun pois bäkkäriltä. Silloin tajusin ettei tarvitse olla maalta ollakseen juntti.

Me siis jatkoimme soittamisesta ja soittimista jutustelua. Muistan kun kerroin tutustuneeni kaverini Jorma Laitisen myötävaikutuksella Lynyrd Skynyrd bändiin, josta täällä härmässä ei juurikaan kukaan tiennyt mitään. Elettiinhän aikaa ennen globalisaation ja netin. Samainen Laitinen oli hyvin musiikin virtauksista perillä ostaen vinyyli-levynsä ulkomailta ja hänen avulla olin tutustunut myös Van Halenin musiikkiin. Sekä bändin kitaristiin Edvard Van Halenin kitarointiin. Olin juuri keksinyt Edin käyttämän kikan -tappingin. Ja työn alla oli haparoivia yrityksiä tekniikan haltuun ottoon. Hautamäki ei ollut vielä moisesta lickistä kuullutkaan. Niinpä sitten yritin näyttää miten se menee. On ollut hauska kuulla silloin ja myöhemminkin bändin biiseissä varsin suoria vaikutteia sieltä ja täältä. Kaasua levyn jälkeen ei Popedaa enää ole tullut pahemmin kuunneltua.

Michael Jackson Beat it levyllekin sooloilemaan (3:05) kelvanneesta Edvard Van Halenista tuli taas mieleeni että hänen kuuluisaksi tekemä tapa maalata kitara (kelpasi kasarimusiikkihenkisen) levyn julkaisseen Anssi Kelankin 2013 visuaaliseen ilmeeseen. Joskin ilman limuttelukitarasooloja. Hehe.

Kasaritukkahevistä ja Van Halenista tuli mieleen taas Reckless Love, jonka konsertin näin tuossa pari viikkoa sitten. Peukutan kovasti Kuopion poikia hyvistä esikuvista, joiden eliittiin on kyllä vielä matkaa. Muuten, on Van Halenkin ottanut jostain vaikutteita  ja versioi toisten biisejä.

Tässä lopputulemana voisi sanoa, että kaikki ottavat vaikutteita jostain. On vain hyvä pitää mielessä, ettei lainaukset ole kohdistettavissa suoraan johonkin jo keksittyyn teokseen. Tai sitten käyttää reilusti sitaattia lähde mainiten. Kunniaa ja mammonaa itselleen näin varastamatta.
Takavuosina mainosti eräs automerkki "Maailma tarvitsee esikuvia". Tekisi mieleni lisätä siihen, että vaikuttajansa ne on esikuvillakin.
Mielestäni suurimman arvostuksen ansaitsee se, joka jalostamalla vaikutteitaan KEKSII kokonaan uuden jutun. Kuten vaikkapa Jimi Hendrix.

VOIMA 405 kitaravahvistin

Minulla on ollut ilo musisoida Suomalaisella kuusikymmentäluvun VOIMA vahvistimellani jo vuodesta 2003 alkaen. Eli juurikin ensimmäiset kymmenen vuotta. Hyvin on ollut luotettava ja uskollinen ystävä. Tekisi mieli puhua melkeinpä samoin sanankääntein kuin elävästä. No rumahan se on. Siitä ei pääse mihinkään. Leivänpaahtimeksikin ovat vääräleuat haukkuneet. Mutta yhtä kaikki uniikki laite, sekä käsityötä alusta loppuun. Ja parempaa vahvistinta tulee tuskin koskaan vastaan. Eikä ole tarviskaan.

VOIMA 405, 2X12" Greenback kaapilla varustettuna.

Juttu menee niin, että olin vähän aikaisemmin perustetun bändini (Ismo Pentikäinen & Pelipojat) kanssa eräässä yksityistilaisuudessa soittamassa. Ohjelmistomme oli rautalankahenkistä, johon halusin tuoda jotain omaperäistä. Niinpä soittelin kuten linkissä Gibson Les Paulilla ja  Line Flextone vahvisimella. 

Styrkkarin idea perustuu siihen, että legendaarisia vahvistimia on mallinnettu digitaalisesti yhteen laitteeseen. Joidenkin mielestä siinä paremmin, joidenkin mielestä huonommin onnistuen.

Voima 405 "Leivänpaahdin".
Vasemmalta säädetään äänen sävyä, oikealta voimaa.

Samaan tilaisuuteen oli kutsuttu myös Kari Vepsäläinen, jonka kanssa alkoi tutustuminen esityksen tauolla näin: -Onpa jätkällä paska vahvistin. Tästä seurasikin mielekiintoinen ja värikäs keskustelu, jonka lopputulemana päätimme hoitaa asiat niin, ettei homma jää enää tulevaisuudessa vahvistimesta kiinni. Ja saundi kelpaa kaikkein vaativimmillekin korville. 

Voima 405 kuulutusvahvistin takaa.

Sovimme Karin kanssa että menen käymään vierailulla kokeilemaan testaamaan eri soundijuttuja. Soitettuani suoraan kultaisen Echoletten kaikulaitteesta Voimaan, tiesin että tulevan vahvistimeni päätevahvistin tulee olemaan Voima. Eli Suomalaisen keksijän Tapio M. Köykän (1911-94) Voimaradio Oy:n valmistama 40 wattinen ja AB-luokassa toimiva kuuluutusvahvistin malli 405. Siihen Kari tekisi sitten etuasteen. Ja minä koteloisin koko hoidon. Ja rakentaisin vielä kaiutinkaapin. 

Näin tuumasta toimeen, joten ei muuta kun ostoilmoitusta tekemään jos jonkinlaisiin julkaisuihin.

Etupuoli ilman päälikantta.

Köykän Voimaradio Oy Yhtiö toimi viisikymmentäluvun puolesta välistä aina kahdeksankymmentäluvulle saakka. Tapio tunnettiin aikanaan omaperäisenä, originellinä ja hyvässä mielessä Pelle Peloton tyyppisenä keksijänä. Joka poikkesi valtavirrasta. Hänellä olisi ollut halutessaan mahdollisuus kansainväliseenkin uraan ja hänen keksintönsä ovat edelleen laajalti tunnetut. 

Stereotekniikan hifisteille Köykkä laitteineen on tuttu. Populaarimusiikin puolelta mm. M.A. Numminen oli Voimaradio tuotteiden kannattaja. Köykkä piti pajaansa Helsingissä Sipoonkadulla, jossa oli muutama mies töissä kooten käsityönä pieniä tilaussarjoja.

Massiivinen muuntaja sekä persoonallinen
kaiutinliitäntä näkyvillä.

Voimavahvistimet antavat äänen todella herkästi ja harmoonisesti. Tämän huomaa varsinkin ääntä yliohjattaessa. Eikä syytä tähän ollut vähiten Köykän keksimässä circlotron eli vastavaihekytkennässä. Soundi on kuin A-luokan (esim. Vox AC 30) vahvistimessa. Mutta putkia rikkontumisen rajalle ajamatta, samalla huotovälien pidentyessä huikeasti. ERT-lehdestä 1/69 löytyy Köykän tyhjentävä viivisivuinen artikkeli "katkoäänien rikkoutuminen äänentoistossa".

Katkoäänet, jotka ovat häiriöääniä (transientti- eli TIM-särö, Transient intermodulation distortion) ja siis signaalin häntiin tulevia epätoivottuja piikkejä, voi saada myös näkyville mittalaitteessa. Vastavaihekytkennässä katkoääniä ei tule. Eräs merkittävä etu kytkennässä on myös se että kuorma (kaiutin) voi olla pois kytketty vahvistimen tästä rikkontumatta! Köykän vahvistimet vaikka niitä ei ole varsinaisesti suunniteltu kitarakäyttöön, soveltuvat siihen mitä parhaiten!

Kuinka ollakaan, ostoilmoitukseen vastattiin ja minusta tuli onnellinen voimavahvistimen omistaja. Sittemmin löytyi vielä toinen varavoimaksi. Hehe. 

"Pomminkestävä" Point-to-point kytkentä
kotelon pohjapuolella.

405 on kuulutusvahvistin ja Köykkä myi niitä kansakouluille. Joten koulujen ullakoilta voi vielä jokunen voima löytyä. Molemmat vahvistimeni ovat kuusikymmentäluvulta ja varavoima on merkinnän mukaan huollettu vuonna 1965. 

Pieniä sarjoja ja luovuutta pajan tuotannossa kuvastaa hyvin se, että yksityiskohdissa kumpikin vahvistimistani poikkeavat hieman toisistaan. Kytkentä poikkeaa kanteen liimatusta kytkentäkaavioista sekä koteloinnit ovat keskenään erillaiset. Siitäkin huolimatta, että laitteet ovat samaa mallia, alkuperäisiä ja muutaman vuoden sisältä molemmat!

Karin keksimä mystinen etuaste!

Ensin kartoitettiin haettua soudia ja tämän pohjalta jäi Karin pähkäiltäväksi fuusioida mm. Fenderiä, Voxia, vanhaa ja sinistä. Heittää joukkoon vielä omat mausteet. Jonka jälkeen alkoi testailu ja viilaus. Talvi siinä mennä vierähti, sekä monen monta testiä ennen kuin homma viimein valmistui. 

Siinä kuvailtiin saundia toisillemme kuin jotkut viinejä ikään. Esimerkkinä mutainen, viiltävä, kirskuva, samea, kuulas saundi, tukeva alapää tai helmeilevä särö. Hauskaa oli se ja opettavaista. Samalla arvostus ja kunnioitus kohosi Karin työtä seuratessa. Miten kiehtovaa, mutta samalla erittäin haastavaa on luoda kokonaan uutta soundia. Ja kun yksi komponentin muutos aiheuttaa muutoksen toisaalle ja niin edelleen!

Ismo ja Kari musisoimassa.

Ettei homma mene liian puurtamiseksi otettiin välillä kitarat esille ja veivattiin rautalankaa ja Surf-musiikkia. Kitaroina minulla kiinteätallainen, isolapainen kolmevärisunburst Fender Stratocaster vuodelta 1977 ja Karilla marjapuuron punainen Japanin Fender Stratocaster.

Alkuvuodesta 2004 vahvistin tuli lopullisen valmiiksi. Alakertaan tuli näin etuaste ja päälle pääteaste. (Täysin läpikäytynä ja alkuperäisenä). Koteloinnin tein liimapuulevystä joka on edullista ja lujaa käytössä. Sekä helppoa työstettävää ja myydään valmiina paloina. Päällysverhoiluun tuli kierrätettäväksi keinonahka seitsemänkymmentäluvun handmade laulukamakaapista. Kuten myös kantokahva sekä pohjan tallat on kierrätetty -70 luvulta. Mitat, muotokielen ja värit vahvistin on saanut 405:stä. Eli kiilltävän hopean harmaata reikälevyä / verkkoa sekä puolimattaa mustaa. Oli hauska yhteensattuma huomata viimeksimainittuja elementtejä myöhemmin kaksituhattaluvun automuotoilussa.

Hienoja yksityiskohtia takapaneelissa.

2x12" kaiutinkaappi

Niin edellen liimapuulevystä valmistamaani kaiutinkaappiin tuli sävyt luontevasti vahvistimen mukaisesti. Minulla sattui olemaan hopeanharmaata kaiutinkangasta jemmassa. Sekin jotain vähintään kahdeksankymmentäluvulta. Mikä tuuri! Keinonahka täytyi kuitenkin hankkia tuoreena biltemasta. Joka kontaktiliiman voimin sitten kiinni koteloon. Bilteemasta löytyivät myös kantokahva sekä pohjatallat. Voimakyltin puolestaan valmistin alumiinilevylle. Tekstimalli siihen tuli nupista. Ja kaikki 100 % hand made.

Parasta kaapissa: Greenbackit seitkyluvulta!

Ensikaiuttimiksi hankin Jensenin C12Q hintalaatusuhteeltaan hyvät keraamisella magneetilla varustetut kaiuttimet. Olihan projekti budjetiltaan tiukka päätoimisen muusikkouden tuomien rajallisten tulojen johdosta. Kaiutinkotelon takaseinä tuli ns. puoliavoimeksi ja testailin kovasti aukon muutosten vaikutusta saundiin. Tämä saattoi olla kyllä jo viilauksen puolelle mennyttä, mutta vilpitöntä toimintaa.

Myöhemmin sain ostaa Karilta hänelle tarpeettomaksi jääneet alkuperäiset seitsemänkymmentäluvun Celestion Greenbackit! Joita pidetään parempina kuin uusvanha tuotanto. Ja soundi asettuin näin lopulliseen muotoonsa.

Voima-soundia Kaavi Bluesissa

Saunaband - Mies matkallaan studiolive 2013

                                      

Etuaste: Suunnittelu ja toteutus Kari Vepsäläinen, 

Kaksi kanavaa jossa omat Gain säädöt, Treble, Bass, ja Tremolo

Päätevahvistin: Täysin alkuperäinen VOIMA 405 kuulutusvahvistin. 4 X EL84 pääteputkilla.

Yhteiskoteloitu etuaste sekä päätevahvistin, eli niin sanottu nuppi. 

Mitat: leveys 42cm, korkeus 29 cm,  ja syvyys 25 cm. Paino 12,7 kg

Kaiutinkaappi: Osittain avoin Celestion 2 X 12" "Greenback" G12M, 25W, 16 ohms. 

Mitat: leveys 70 cm, korkeus 50 cm ja syvyys 25 cm. Paino 15,7 kg

P.S. Jos sinulla on tiedossa vanha Voimaradion pajan katuosoite Helsingissä, vanhoja voimaradion lehtimainoksia tai lehtileikkeleitä. Taikka löytyy Voima 405 kytkentäkaavioita tai muuta. Niin olisi mukava kuulla aiheesta lisää.

Aina kannattaa yrittää. 17.6.2016 sain kuulla Köykän pajan sijainneen Sipoonkatu 11 alakerroksessa. Kiitokset Heikille!

Voima-vahvistimet syntyivät aikoinaan täällä.
Sipoonkatu 11, Hki

Voima-vahvistinta tuli käytettyä lukuisilla levyillä 

 

Stompin Bass - Tamppaa bassoa

Noita perinne blues-soittajia seuratessa tulin vuosia sitten kiinnittäneeksi huomiota siihen, kun mies soittaa kitaraa ja laulaa sähköisesti vahvistettuna. Niin lisäksi kaiuttimista kuuluu jalan tamppaus, ikään kuin bassorumpu. Jumpseen tullessa myös vahvistettuna.

Hetkinen, niin mitenkäs tämä on saatu aikaan? Asiaa soittajilta kyselemällä selvisi että he ovat perinnetietoisesti (ja edullisesti) valmistaneet laittensa itse sikaarilaatikoon. Johon rustailleet mikrofonin sisään ja sieltä jympse vahvistimiin. Laitteita kuulemma on saatavissa tehdastekoisestikin.

Asia alkoi kiinostaa enemmän. Jos vaikka voisi kokeilla moista, että onko vaikeaakin? Siis soittaa, laulaa ja lyödä tahtia ("bassorumpua") samaan aikaan.

Kuinka ollakaan aikani haeskeltuani alkoi löytyä tietoa netin ihmeelisestä maailmasta. Huomasin laitetta löytyvän myös tehdasvalmisteisena. Vaikka tykkäänkin näperrellä kaikenlaista, tällä kertaa halusin päästä helpommalla ja  hankkia Shadowsin tehdasvalmisteen. Ohjehintana 2013 toukokuussa on 150 ekua, vaan eräskin Saksalainen liike ilmoittaa lähtevän alle satasella.

Stompin bass kaikkine hiluineen.

Pian alkoi innokas testailu. Yhdeksän voltin patteri lootan sisään ja plugipiuhalla piezomikin tuottamaa signaalia eteenpäin.
Heti selvisi, että basso tamppain on varsin herkkä peli. Perus-soundi on kopiseva ja kopero. Kuin onttoa vanerilootaa kopsuttaisi. Säätelemällä bassoa pintaan ja leikkaamalla keskialuetta saundi alkoi petraantua tuhnun bassorummun suuntaan.

Tietenkin tällä ei olekaan tarkoitus basaria imitoida, vaan tuottaa mahdollisimman luonnollisen ja miellyttävä rytmipoljentainen lautalattiasoundi. Tyyliin vakaa vanha väinämöinen. Mutta nimen omaan vahvistettuna. Kun siellä ravintoloissa kuitenkin on sitä mellakkaa.

Tein myös havainnon, että rytmittelyssä käytettävällä kengällä on väliä. Sukkasillaan kuten myös Reinot jalassa saa hyvän soundin. Joten keikalla lavalle hypätessä voi muuten niin komeat bootsit aiheuttaa yllärin.

Tein laitteen testailusta oikein oman demon. Kopsuttimen ääni tulee siis 12" kajarilla sekä torvella varustetun aktiivilaulumonitorin kautta. Täytyisi jatkaa testiä vielä basso(kitara)combon läpi soittamalla. Luultavasti saundiin saisi näin kaivattua ryhtiä ja napakkuutta.
Kappalevalinnassa halusin testailla kopsuttimen käyttäytymistä totutusta hieman räyhäkkäämmässä ympäristössä.

Laitteen sijoittelu on myös tärkeää, koskapa se pohjaan liimatusta kumimatosta huolimatta on taipuvainen lähtemään liikkeelle huolimattomaan läpsyttelykulmaan asetettuna.

Soittamiseen ja laulamiseen tuo yllättävästi lisähankaluutta tasaisen poljennon ylläpitäminen. On toki hyödyllistä harjoitusta, vaikkei olisikaan aikomusta juuri nyt onemanband tai trio tuolimieskitara-keikoille.
Viimeiset kolme vuotta laite on odottanut, että hemppa joutaisi reenaamaan akustisen setin ja sinne torin laidalle. Vaan ehkäpä sitten viimestään eläkkeellä..

Isien Isät

"Kauan aikaa sitten oli tullut ensimmäinen Pentikäinen tänne Nilsiän seudulle. Ovat sanoneet olleen sen herraskaisissa vaatteissa. Pojilleen kertonu, että viisi vuotta oli matka tänne kestänyt. Inkerin maalta alkujaan lähtenyt. Sitten ääntään madaltaen -kivekkäitä ollaan. Pappi laittoi kirjoihin uuden nimen Pentikäiseks." Näin kertoi isäni Paavo Pentikäinen (N-M231) suvussa pojalta pojalle kulkenutta tarinaa.

Isieni isien muodostamaa sukupolvien ketjua kymmenen polvea taaksepäin seuratessa tosiaan päädytään Sigfrid (Sippe, Sihvo, Sipi) Pentikäiseen. Hän on Kuopion msrk:n hautauskirjojen mukaan ollut lähtöisin Inkerinmaan Järvisaaren Järviinkylästä. Inkerinmaalta on säilynyt joitain kirkonkirjoja tuolta ajalta, sekä lisäksi tuomiokirjoja ja läänin tilikirjoja. Inkeristä tavataan Pentikäisiä jo 1600-luvun alkupuolelta, mutta toistaiseksi ei ole löydetty Sigfridiä. Järvisaaresta löytyy vielä nykyäänkin Pentikäisenjärvi.

Ei siis ole tietoa siitä, onko Sipi alunperin ollut "Sigfrid Pentikäinen", etunimeltään tuntematon "Kivekäs" tai jokin muun niminen "kivekkään sissi". Vuosien 1695-1723 välisenä aikana katoaa tiedot monista kivekkäistä, eikä voida sen enempää todistaa kuin kiistääkään alussa mainittua perimätietoa kivekkäistä.

                         

 Suuri Pohjan Sota syttyi tsaari Pietarin hyökätessä 1700 Ruotsi-Suomeen Inkerinmaalle. Viimeistään sodan sytyttyä Inkeriläisistä suuri osa lähti evakkoon. Jotkut talonpojista jäivät puolustamaan kotiseutujaan. Heitä alettiin kutsua kivekkäiksi ensimmäisen johtajansa mukaisesti.

Kivekkään sisseistä on kirjoitettu paljon historiallisia romaaneja. Ne kertovat todellisista henkilöistä. Tapahtumat ovat suullista perinnetietoa ja niiden paikkansapitävyydestä ei ole varmuutta:
-Otawa III Lyhykäisiä tiiustuksia muinoisista Suomalaisista Peä-Sotiloista C.A. Gottlund (kirjoitettu ennen vuotta 1830, julkaistu 1929).
-Ison vihan kivekkäät - otteita välskärin kertomuksista Z.Topelius (alkuperäinen ruotsalainen teksti vuodelta 1852).
-Suomalaisia sankareita II, Kaksi miekkaa kertomus Taavetti Kivekkäästä (Santeri Ivalo ja Kyösti Wilkuna, 1921).
-Antti Kivekäs on tunnetuin kivekkäistä kirjoitettu historiallinen romaani Eevertti Pärnänen, 1922.
-Isoviha Viljo Rauta, 1943 "Järvisaaren Mulosta kotoisin ollut Antti Simeoni Kivekkään kerrotaan liikkuneen heti sodan alkuvaiheista lähtien kahdensadan rahvaanmiehen kanssa sissitoimissa".

Kivekkäät on joka tapauksessa ollut todellinen, kotiseutunsa puolustamiseksi spontaanisti muodostunut vastararintajoukko tilanteessa jossa kruunu ei ole suonut kansalle turvaa. Ensimmäinen joukkojen johtaja Kivekäs saattaisi myös olla suomennettu sotilasnimi Sten.

Kivekkään joukkojen toimintaa on historian saatossa väritetty moneen suuntaan. Historiallisissa seikkailuromaaneissa se on tapahtunut liitoitellen ja virallista sotilastoimintaa edustavien joukossa vähätellen. Totuus lienee jossain välimaastossa. Kuten aina, tämänkin vastarintaliikkeen toiminta herättää monenlaisia tunteita.

Karoliiniupseerin miekka vuodelta 1710

Kivekkään jälkeen joukot järjestettiin vakinaiselle kannalle jalkarakuunat nimellä. Joukkojen johtajaksi Nieroht nimitti taustaltaan Inkeriläisen talonpojan, kapteeni Taneli Luukkoisen. Hänellä oli kahden muun komppanjan päällikköinä Iisakki Tillainen ja Simo Torikka. Alempina upseereina muun muoassa Jöran Wolmar, veljekset  Nuutti ja Paavo Koivistolainen sekä Olavi Tanhuanpää. Tästä löytyy myös aikalais-asiakirjoja.

Luukkoinen johti useita syvälle vihollisen alueelle tehtyjä retkiä. Luukoisen kompanjan luutnanttina oli Lauri Kärki ja kirjuri Berhard Anthonius. He puhuivat suomenkielen lisäksi venäjää ja ruostia ja he esiintyivät tarpeen vaatiessa vaikka talonpoikina tai tsaarin armeijan sotilaina. He saattoivat käyttää käyttää sotilasnimeä tai muita peitenimiä.

1710-11 riehui etelä-Suomessa rutto vieden väestöstä lähemmäs kolmasosan. Samoihin aikoihin venäläisten sotatoimiin tuli uusi vaihe kun ne laajenivat kattamaan Viipurin ohi koko Suomen. Ryöstön, raiskausten ja orjien oton toteutti partasuinen Donin kasakka-armeija ennen näkemättömällä raakuudella. Näihin aikoihin aktivoituivat myöhäisemmän vaiheen sissit, kuten mm. Pehr Långström Tapani Löfing.

Kivekäsjohtaja Luukoinen joutui  vuonna 1711 venäläisten vangiksi. Hän pääsi pakenemaan jäädäkseen uudelleen kiinni vuonna 1712. Vedottuaan upseerin valtakirjaan hänet säästettiin ja vankikuljetuksessa Moskovaan hän karkasi häviten tämän jälkeen aikakirjoista vuonna 1713 lopullisesti. Jalkarakuunoissa palvelleet Kivekkään sissit liitettiin vakinaisiin joukkoihin.

Luukkoisen leski Maria Lempiäinen meni sittemmin naimisiin tämä kompanian kirjurin Antoniuksen kanssa. Sairakkalassa asuneesta Antoniuksesta tuli vanhoilla vuosillaan vielä Hollolan kihlakunnan edustaja Ruotsin kuningaskunnan valtiopäiville.

Vuoden 1710 venäläis hyökkäyksen edellä saapuivat taajenevat pakolaisjoukot toinen toistaan hurjempia tarinoita kertoen. Johtavien virkamiesten ohella väkeä siirtyi myös Ruotsiin evakkoon. Ruotsi-Suomi oli käytännössä lyöty 1714 Napuen taistelun jälkeen.

Suomessa alkoi erittäin raakana tunnetun venäläisen ylivallan aika vuosina1714-21, se tunnetaan paremmin isovihana. Venäläiset uhkasivat ennen sodan päättymistä Ruotsiakin aiheuttaen rannikolla tuhoja.

Suomesta siirretyt, siis Ruotsin armeijan suomalaiset joukot komennettiin hyökkäykseen Norjaan vuonna 1718. Kuninkaan kuoltua vetäytyvä 5000 sotilaan joukko kävi lumimyrskyssä kuolonmarssin, josta hengissä selvisi vain 1500 miestä. Selviytyneiden joukossa rykmentinpastori Henrik Argillander. Norjan retkellä kohtasi kohtalonsa myös Luukkaisen aseveljenä ollut, savolaislähtöinen sissikapteeni sotilasnimeltään Pietari Långström.

Henrik Argillander

Viimein vuonna 1721 allekirjoitettiin Uudenkaupungin rauha. Ruotsi oli lyöty ja tähän päättyi lopullisesti Ruotsin Suurvaltakausi. Kaakkois-Suomi jäi venäjälle. Alkoi väestön paluumuutto Ruotsista Suomeen sekä jälleenrakennus. On arvioitu että Suomen noin 500 000 asukkaasta 200 000 eli lähes puolet menehtyi vuosina 1700-21.

Sodan veteraani Argillander jatkoi tämän jälkeen Savossa alle tuhannen hengen Kuopion taajaman, ja samalla koko Pohjois-Savon ainoan kirkon kirkkoherrana vuodesta 1722 alkaen. Hän oli virassa kun Sippe porukoineen merkittiin kirjoille Murtolahteen.

-----------------------------------------------------------------------------

Sippe (Sigfrid) Pentikäinen (1655-1733)

Ruotsalainen piilukkopistooli 1700-luvulta.

Sigfrid (Sippe, Sihvo, Sipi) on syntynyt Järvisaaren kylässä Inkerissä vuonna n. 1655 (vuosi on laskettu hautausvuodesta). Järvisaari kuului tuossa vaiheessa Jeroselskin, Jeroselskoin Pogostaan. En kyllä ihmettelisi jos Sipen todellinen syntymävuotensa olisi kymmenen vuotta myöhemmin koska eliniäksi on kirjattu huomattavasti vanhemmaksi kuin pojillaan tai pojanpojilla. 

Järvisaaren kylä Pentikäisenjärven rannalla sijaitsi Oserassa äärimmäisenä tuolloisen Venäjän rajalla. Pentikäisiä on asunut seudulla jo 1500-luvulla Uudella kirkolla Metsäkylässä. Sipillä on vaimo Maria Lempinen (k.1739). On mielenkiintoinen yhteensattuma, että Kivekkään sisseistä myös Luukkoisen vaimo oli Marian täysnimikaima.

Lapset:
Risto s. noin 1690. (Riston lapsi Walborg s. noin 1720 Kuopion msrk, Murtolahti otti 1745 puolisokseen saman ikäisen Staffan Leskisen Hiltulanlahdesta).
Anna s.1695 (otti puolisokseen 1731 itseään paljon vanhemman Pelonniemeläisen Eskil Horttanaisen Murtolahdesta. Hänen kanssaan lapset Staffan ja Anna).
Urpo (Urbanus ) syntyi vuonna 1696. Urpon syntymisen aikaan olivat ankarat katovuodet jota, seurasivat puute ja taudit. Sippe oli neljänkymmen yhden ikäinen ja kaiken lisäksi raja-alueella Inkerissä alkoi olla levotonta.

Suuri kysymys on se missä Sippe oli ja missä hänen perheensä oli vuosien 1696-1718 välisenä aikana?

Isovihan aikainen siviilihallinto alkoi vuonna 1717. Perimätarinassa kerrottu viisi vuotta kestänyt matka voi tarkoittaa evakkotaipaletta tilapäisine asuinpaikkoineen. Matkalle oltaisiin lähdetty jostain vuonna 1718. Sissikompanjat lakkautettiin vuonna 1720. Uudenkaupungin rauha tuli elokuussa 1721. Kuopion seudulle saavuttiin viimeistään vuonna 1722 ja Niinimäkeen viimeistään vuonna 1723. Tällöin Sipen lapsista Urpo (27 vuotta) sai ensimmäisen lapsensa paikkakunnalla syntyneen vaimonsa kanssa. Vuonna 1725 Sippe oli siis jo yli kuusikymppinen. Murtolahtden tila oli verrattaen iso ja nimeltään Murdolax 3.

Sippen kuolemansyy oli vanhuus ja hänet haudattiin 28.4.1733 seitsemänkymmenen kahdeksan vuoden iässä asuttuaan Murtolahti 3:ssa vähintään elämäsä viimeiset kahdeksan vuotta. Kuopion maaseurajunnan kuolleiden kirjassa (vuodelta 1733) mainitaan "hemma ifr. Ingerman.land o Järvisari s:n".

Mielestäni reunahuomautuksessa on jotain "en genuin hem ifrån Inger
maland och Järvisari ...
..1700"
Olisi kyllä hyvä saada joltain käsialatutkijalta lisävalaistusta asiaan.

Kuopio kuolleet maaseurakunta 1733

---------------------------------

Urpo (Urbanus) Pentikäinen (1696-1758)

Murdolax 1, 2 ja 3 talot.

Urpo (Urbanus) Sipenpoika Pentikäinen s.1696 (laskettu kuolinvuodesta 62v) k. 11.7.1758 haudattu 23.7.1758 Murdolax
Vaimo Margareta Mikontytär Taskinen (4.7.1693 Tervasniemi - 20.12.1761 Murtolahti 3)
Lapset: Sigfrid (1723-41) syntyy Niinimäessä, kaikki seuraavat lapset Murtolahti 3, Pentikkälä.
Påhl (1726-74), Urbanus (1728-79), Maria (1730), Johannes (1733), Pehr (1734-1818), Anna (1737), Margareta (1740), Carin (1742) eli kaikkiaan yhdeksän lasta.

Vuonna 1725 muutettaessa Murtolahteen tullessa Urpo oli 29 vuotias ja hänellä kahden vanha Sigfrid poika. Puolen veromarkan rälssitila kuului 1735  Kuopion komppanjan ruotuun 69.
Eli yhdessä Talollisten Olli ja Pekka Heikkisen Pieksältä kanssa he ylläpitävät 1731-41 (kaatuu Lappenranta) ruotumies Johan Heikkistä. Vuodet 1741-50, (kuolee Helsinki) ruotumiehenä on sitten Pekka Heikkinen (Petter Hike).
Vuonna 1758 samaisessa ruodun 69 kumppaneina Urpolla on Tom. ja Per Heikkinen. Ja ruotumieheksi tullut Gabriel Lustig (toimessa 1751-62).
Huomion arvoisena seikkana Kuopion komppanjassa 1748-59 on lippumiehenä G.F. Tigersted. Tuleva Juankosken ruukinpatuuna, jonka kanssa Pentikäiset tulevat vielä tekemään kauppoja.

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.52

Urpo kuolee kuudenkymmenenkahden vuoden iässä 11.07.1758 Kuopio msrk Murtolahti 3.
--------------------------------

Paavo (Påhl) Urponpoika Pentikäinen (1726-1791)

syntyy 24.01.1726 Kuopion msrk Murtolahti 3 Pentikkälä .

Vihitty 20.10.1745 Kuopion msrk. Tiina ( Christina ) Antintytär Toivanen kanssa (1.1.1724 Kuopio Kotasalmi - 1.7.1784 Kuopio Murtolahti 3 Pentikkälä).

Lapset  Margareta (1747-47), Christina (1749), Maria (1751), Helena (1754), Anders (1758-1818), Anna (1758), Kaisa (1761-62), Paavo (1763-63), Henrik (1767), Paavo (1769) eli yhteensä kymmenen lasta joista elolle selvisi seitsemän.

Vuonna 1762 alkaen Murtolahti kruununtilat 2 ja 3 tulevat lunastettavaksi. Ruukin omistajat ehättävät ensin ja niin ne tulevat ruukille kruunun vertotettamaksi!!

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.84

Vuonna 1767 Ruotu 69 osakkaiksi on merkitty Paavon (Påhl) lisäksi Olli ja Pekka Heikkinen. Kuopion komppaniassa taas lippumiehenä G.F. Tigersted. Vuosina 1770-90 ruodun 69 ruotumiehenä on Johan Bucht (Kaavilta) vaimonaan Paavon tyttö Cristina.

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.87

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.197

Paavo sopii veljiensä Pekan ja Urbanuksen kanssa maanvaihtoa 1779 Georg Fredrik Tigerstedin kanssa. Kaupassa kruununtilat jota Pentikäiset ja Hämäläiset aiemmin olivat viljelleet siirtyvät heidän hallintaansa. Murtolahti 3 siirtyy Pentikäisten ja 2 Heikki ja Yrjö Hämäläisen omistukseen. Vaihdossa he antavat Tigerstediltä vähän aiemmin ostamansa Savisaari 1:n.

Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.117

Vuonna  1782 Paavo (Påhl) mainitaan vielä Olof Heikin ja Pähr Heikin (69) ruotukumppaneina.

Raivaajat rahanalaiset 1.

Raivaajat rahanalaiset 2.

Isojako on Murtolahdessa vuomma 1784 . Kylän kolme tilaa jakaantuu seitsämäksi. Tila N:o 3 jaetaan Urbanuksen lasten kesken tiloiksi N:o 6 Påhl s.1726, N:o 5 Urbanus 1728 ja N:o 7 Pehr 1734. Muut sisaret: Sigfrid s.1723 (kuolee 18 vanhana). Maria s.1730, Johannes s.1733 (kuolinajasta ei tietoa), Anna s.1737 ja Margareta s.1740.

Käsin piirretty kopio valtionarkistossa sijaitsevasta
isojaon Mutolahden kartasta.Tielinjat ovat myöhemmältä ajalta
Kuva: Marketta Pekkarinen

Påhlin tila N:o 6 on 2148 tynnyrialaa eli yli 1000 ha asuttaen 106 henkilöä. Veljellään Pehrillä on samankokoinen (ja hän jää myöhemmin torppariksi poikansa Urbanuksen ottaessa tilan hoitoonsa).

Paavo  kuolee 22.5.1791 65v. vanhana Kuopio msrk Murtolahti 3 Pentikkälä.

1795-1804 Murtolahti ruotu 69 osakkaksi Paavon tilalle on merkitty lääninrahastonhoitaja eli lääninkamreeri Anders Edbom (1752-1805), Olli Hartikainen ja Petteri Heikkinen. Edbom on sama mies joka oli todistamassa viisitoista vuotta aiemmin Tigerstedin kanssa suoritettua maiden vaihtoa. Edbom on myös osakkaana ruoduissa 58 ja 59. Vuonna 1796 ruotumies Petter Pekkarinen Bucht erotetaan ja tilalle Olli Väntinen Flint.


---------------------------------

Antti (Anders) Paavonpoika Pentikäinen (1758-1818)

Maalaistila 1700 luvulta

Syntyi 20.05.1758 Kuopion mlk Murtolahti,

1. puoliso: Vihitty 17.04.1775 Kuopion msrk Leena Tuomaksentytär
Heikkinen, s. 03.06.1753 Nilsiä Haluna, k. 16.02.1776 Kuopion mlk
Murtolahti kuolee ensimmäisten lastensa kaksosten synnytykseen.

2. puoliso: Vihitty 30.03.1777 Kuopion msrk Anna Erkintytär Vartiainen,
s. 1754, k. 02.09.1812 Kuopion msrk Murtolahti.

Lapset: 1. Helena (1776-76) 1. Christina (1776-76) 2. Paavo (1777-79) 2. Anders (1780) 2. Christina (1782) 2. Erik (1785-86) 2. Påhl (1786) 2. Petter (1792) 2. Mooses (1799-1800)

Eli yhdeksän lasta joista elolle selvisi vain neljä.

Antti kuolee  k. 19.02.1818 Kuopion msrk Murtolahti kuudenkymmenen iässä.

N:o 6 jakaantuu Påhlille ja pojilleen seuraavasti: Tila N:o 6.2 Pieksänkoskea viljelee Påhl s.1726 (isä), Tilaa N:o 6.1 isännöi Andres (poika) s.20.5.1756 (nykyinen Paavolan ja Leskelän tienoo) ja Tila N:o 6.3 hoitaa Påhl (Påhlin poika 1769-1807 k.37v Koskiniemen, Lassilan ja Lyytikkälän tienoot). Muut Påhlin s.1726 lapset ovat: Reeta s.1747, Christina s.1749 (Mies sotilas Juho Bucht Kuopio Hakkarala 4 Myöhemmin Pieksä 3 Pelonniemi), Maria s.1751 (mies Pekka Rissanen), Helena s.1754 (Mies Matti Ruuskanen, Reserviläinen Murtolahti 3), Anna s.1758 (mies torpparin poika Olli Voutilainen, Tuusjärvi), Kaisa s.1761-62, Paavo 1763-63, Henrik s.1767-91.
------------------------------------

Antti (Anders) Antinpoika Pentikäinen (1780-1838)

Kiinteistöjä vuosina 1820-1825 koskevassa asiakirjassa.

s. 06.01.1780 Kuopion mlk Murtolahti, k. 03.11.1838 Nilsiä Rissala.

Puoliso: Vihitty 10.03.1805 Maria ( Maija ) Pekantytär Pekkarinen, s.
24.11.1778 Kuopion mlk Murtolahti, k. 22.10.1853 Nilsiä Sydänmaa.

Samaisen asiakirjan lisäsivu.

Lapset: Antti Petter 1805, Heikki ( Henrik ) 1808 Anna (1810-66), Påhl (1813), Urbanus (1815),
Eeva (1816), Staffan (1819-66), Maja Lena (1823)
Eli kahdeksan lasta.

Antti oli herännyt eli körttiläinen ja kuoli viidenkymmenenkahdeksan vanhana.
------------------------------------

Heikki (Henrik) Antinpoika Pentikäinen (1808-1872)

s. 08.05.1808 Kuopion mlk Murtolahti, k. 16.04.1872 Nilsiä Syvärilä 6.

1. puoliso: Vihitty 27.12.1836 Nilsiä Anna Brita Taavetintytär Miettinen,
s. 09.01.1813 Nilsiä Vuotjärvi, k. 22.04.1858 Nilsiä Syvärilä 6.

2. puoliso: Vihitty 12.12.1858 Anna Antintytär Tuovinen, s. 10.06.1831
Nilsiä Palonurmi, k. 12.12.1870 Nilsiä.

Lapset: 1. Maria (1838) 1. Johan (1840) 1. Anders (1842-66) 1. Helena (1844) 1. Heikki (1847) 1. Peter (1850-54) 1. Anna (1852) 1. Paul (1855 eli Paavo myöhemmin tunnettu puuseppämestari) 1. Eeva Stina (1857)
2. Vilhelmiina (1859) 2. Eeva (1861-63) 2. Adolf (1865)

Eli yhteensä kaksitoista lasta joista kymmenen selvisi elolle.

Hän opetteli maanviljelyn lisäksi suutarin taidon. Myöhemmin valmistui kengät mm. vallesmannille. Aikuisella iällä hänelle tuli kerran -hengenahdistus ja hän sai eräältä naiselta suosituksen käydä paikallisen körttijohtaja Paavo Ruotsalaisen juttusilla jonka Heikki jätti tekemättä. Ahdistuksen jatkuessa hän kuitenkin päätti mennä ja sai apua. Näin hänestä tuli herännyt isänsä tapaan.
-------------------------------------

Heikki Heikinpoika Pentikäinen (1847-1934)

Heikki Pentikäinen

s. 28.12.1847 Nilsiä, Syvärilä, k. 14.12.1934 Nilsiä Haluna.

Puoliso: Vihitty 26.05.1878 Nilsiä Anna Stina Juhontytär Rissanen, s.
02.03.1850 Nilsiä Konttimäki 2, k. 14.12.1908 Nilsiä Haluna.
Viljeli omistamaansa tilaa Kaaraslahti 14 vuodesta 1907 alkaen. Sitten Halunalla. Heikin veli Anders kuoli kesken heinän seivästyksen vuonna 1866 niille sijoilleen ja tämän seurauksena Heikki koki herätyksen uskoon. Säesti seuroissa virren veisuuta virsikanteleella.

Lapset: Heikki Rikhard (1880) Hilda Maria (1883) Johannes ( Juho ) (1885) Anna Helena (1887)

-------------------------------------------

Heikki Rikhard Heikinpoika Pentikäinen (1880-1955)

  Heikki Rikhard (Riko, Riku) Pentikäinen 

s. 26.04.1880 Nilsiä , Kaaraslahti 14, k. 17.12.1955 Nilsiä, Siikajärvi.

1. puoliso: Vihitty 05.07.1908 Nilsiä. Anna (Katri) Katariina Jahvetintytär
os. Pentikäinen s. 25.11.1884 Nilsiä, k. 07.02.1909 Maitokuumeeseen Nilsiä.

2. puoliso: Vihitty 01.02.1914 Nilsiä. Maria Sofia Petterintytär Heiskanen,
s. 15.02.1886 Tuusniemi, Enons., k. 11.06.1968 Nilsiä.

Lapset:
1. Martta Maria s.1.2.1909 k.5.4.1909

2. Paaval Henrik s12.11.1915 k.25.12.1919
2. Martta Maria s.14.7.1920 k.30.8.1987
2. Paavo Johannes (1922)
2. Eeva s.15.8.1926 k.15.8.1926
2. Anna 15.8.1926 k.21.8.1926

Eli yhteensä kuusi lasta, joista vain kaksi selvisi elolle.
Heikki oli puuseppä sekä myöhemmin myös talollinen.
--------------------------------------------

Paavo Johannes Pentikäinen (1922-2009)

s. 19.12.1922 Nilsiä, Pajustenmäki., k. 27.07.2009 Nilsiä.