torstai 12. elokuuta 2021

Gibson ES-295 "70 vuotta" juhlavuosi 2022

Kuten niin monessa jutussa kitaroiden ja musiikin historiassa, Les Paulilla on oma osuutensa myös tämän mallin alkuvaiheissa. Elvis Presleyn uran alkuaikojen kitaristi Scotty Moore toi ES-295:n tunnetuksi suurelle yleisölle. Mallin valmistamiseksi oli suunniteltu tarvittavan aiempia Gibson malleja vähemmän käsityötä mutta tuotekehittelyn jälkeenkin ammattilaisen puusepän käsityötä tarvittiin yhä todella paljon. Tämä vaikutti edelleen soittimen hintaan.

Gibson ES-295.

50-luvulla markkinoille ilmestyivät lankkukitarat. Soittimen valmistaminen onnistui aiempaa pienemmällä taidolla. Niitä myös voitiin valmistaa teollisessa mitassa. Tämän johdosta lankkukitaroita voitiin myydä onttokoppaisia paljon edullisemmin. 

Niin ES-295 malli jäi kymmenessä vuodessa markkinat vallanneiden lankkukitaroiden jalkoihin. Siitä huolimatta mikään ei voi viedä ES-295:n asemaa perinteisten arctop-kitaroiden ja lankkukitaroiden aikakauden välissä. Malli on silta menneestä maailmasta rock'n'rolliin. Seuraavassa siis ES-295 tarina.

---------------------------

Paul oli kehitellyt sähkökitara-kehitelmää Epiphonesta, johon oli lisännyt lankun keskelle. Hän rakensi "Log"-kitaran vuonna 1940. Epiphonet olivat tuolloin vielä itsenäisen laatu-soittimia valmistaneen yhtiön kitaroita ja Les nousemassa urallaan suosioon. 

Seuraavana vuonna 1941 Les pääsi esittelemään ideaansa CMI/Gibsonilla. Tuollinen Presidentti Maurice H Berlin höhötteli "Log"-kitaraa sanoen viritelmää mikeillä varustetuksi luudaksi ja Les naurettiin yhtiöstä pihalle. 

Gibson lanseerasi yksi mikkisen ES-175 mallin Music Trades -näyttelyssä kesällä 1949, hinta 175 dollaria. Saman vuoden lokakuun Gibson Gazette kuvaili mallia seuraavasti:  Uuteen suositushintaiseen sähköiseen Es-175-Gibsoniin on lisätty suosittu ensimmäinen espanjalainen leikkaus. Tämä on täydellinen löytö edistyneille opiskelijoille sekä uusille ammattilaisille, jotka arvostavat lyhyen mittakaavan pituutta ja nopeaa soitettavuutta sekä 175 dollarin hintaa. Vaikka malli ei mahtunutkaan vielä vuoden 1950-katalogiin, nämä kitarat ovat olleet vuosikymmenien ajan Gibsonin laadun mittari. Ja vaikka ne eivät olleet olleet mitään halpoja soittimia, ne eivät silti vielä riittäneet (kuten esimerkiksi Gibson L-5) itseään vakavasti otettaville jazzmuusikolle. 

Vuonna 1950 aloitteleva kitaran valmistaja Leo Fender toi markkinoille täysin lankku-runkoisen Esquire-mallin, josta kohistiin ja joka alkoi valloittaa pian markkinoita vahvasti. Yhteys palasi Les Paulin ja Gibsonin välille, -ja tällä kertaa Gibsonin aloitteesta. Les Paul muisteli tämän jälkeisiä vuoden 1951 tapahtumia vapaasti suomennettuna:

-Mary Ford ja minä esiinnyttiin Wood Hospital-sotaveteraanisairaalassa Milwaukeessa vuonna 1951. Tämä oli Maryn kotikaupunki. Muutama vuosi aiemmin päättyneen toisen maailmansodan jäljiltä oli veteraanisairaalat täynnä sodasta palanneita haavoittuneita veteraaneja. Me kuskattiin kitaroita ja vahvistimia huoneesta toiseen. Soitin tuohon aikaan vielä Epiphone Clunker-kitaraa ja puolisoni Mary lauloi. Olimme tuolloin suosittuja. Kappaleemme soivat radiossa ja esiinnyimme myös televiossa.

-Erään veteraanin, nimeltään Dean Davis pää oli aivoleikkausoperaation jäljiltä kokonaan sideharson peitossa. Hänellä oli jätetty avoimeksi suuaukko sekä silmät. Henkilökunta tuki Davisin sängyn pystympään asentoon, joten hän saattoi nähdä meidät. Davis sanoi, minäkin olen kitaristi, mutta en koskaan enää soita, koska minun keho on halvaantunut toiselta puolelta kokonaan.

-Sanoin että on mahdollista soittaa vaikka yhdellä kädellä kuten minä tein auto-onnettomuuden jälkeen ja kun toinen käsi oli kipsattu jäykäksi. Kysyin sitten minkä laulun hän haluaisi kuulla? Hän sanoi esittäkää "Just One More Chance" joka oli vaikea F# (levyllä A) sävellajista menevä biisi. 

-Käänsin vahvarin päälle ja soitin kappaleen otelautakädellä sointuja koputtaen. Kyyneleet valuivat hänen silmistään. Laulun loputtua sanoin hänelle että pystyn teettäämään sinulle millaisen kitaran ikinä voit vain kuvitella haluavasi. Hän sanoi haluan kultaisen Archtop-kitaran.

-Huoneesta lähdettyä käytävässä lääkäri lääkäri sanoi että potilaalla on arvioitu elinaikaa mahdollisesti  viikoksi. Soitin välittömästi Gibsonin presidentille Ted Mccartylle ja sanoin tarvitsen uuden kitaran heti! Ottakaa ES-175 ja maalatkaa se kultaiseksi. Hän sanoi että soitin valmistetaan ja lähetetään saman tien sairaalaan. Eikä tarvita julkisuutta koska soitin on lahja. No, kitara valmistui ennätysnopeasti mutta Dean Davis ei saanut sitä koskaan. Hän oli kuollut pian esiintymisemme jälkeen. Hänen vaimo palautti soittimen saatesanojen kanssa. 

Les säilytti kultaista ES-175 kitaraa (sarjanro #A9196) kotonaan. Kerran hän sitten lainasi sitä eräälle ystävälleen. Soitin katosi samana yönä keikkapaikkana olleen yökerhon tulipalossa! Soitin oli stanssattu 4. joulukuuta 1951. Vaikka itse kitara katosi jäljettömiin niin malli oli luotu. Lesillä olleen soittimen lisäksi Midaksen kosketuksen sai vuoden 1952 alussa kaksi muutakin ES-175 prototyyppi-kitaraa, sarjanumerot #A10137 ja #A10474. Elettiin kuitenkin natural- ja sunburst-väristen kitaroiden maailmassa ja maalatut saatikka kullatut kitarat sen verran ennenkuulumaton ja ufo-asia ettei tämä edennyt sarjatuotantoon.. ihan vielä.

-----------------------------

Nousujohteiseen Leo Fenderin myötä Gibson oli lopulta siis muuttanut strategiaansa ja kiirehti päästäkseen kiinni lankku-kitaroiden nopeasti kasvaville markkinoille. Les Paul muisteli myöhemmin talvella 1951-1952 käymiään neuvotteluja:

M.H. Berlin kysyi minulta, mitä halusin, ja minä vastasin aivan kuin olisin harjoitellut vuorosanat.
-pursotettua kultaa! Se oli tilanteessa suurin mahdollinen pommi! Huoneessa tuli hiiren hiljaista. Myyntipäälikkö nousi seisomaan ja huusi -Se on jumalattomin väri, jonka voit valita!
Minä jatkoin: -Metallinen kulta! Se on vielä pahempaa.
Berlin sanoi: -Rauhoitu Les, miksi haluat kultaa?
-Koska kulta tarkoittaa rikkautta. Sano itse yhdellä sanalla. Kuka on paras?
Berliini sanoi: Niin, se on kulta.
Ja se oli kultaista. Uusi Les Paul -malli lisättiin virallisesti Gibson-linjaan maaliskuussa 1952.

Les Paulin häikäisevien neuvotteluiden jälkeen Gibson sisällytti tuotantoon kultaisesta lankkukitarasta myös arctop-version. Tai ES-175 mallin kultaisen version. Tuolloin näki päivänvalon mallinimike ES-295, jossa ES tulee lyhenteestä Electric Spanish ja numero mallin myyntihinnasta $295. Ensimmäiset sarjatuotantoon valmistetut ES-295 sarjanumerot olivat #A10554 ja #A10555 jotka oli päivätty 14. toukokuuta 1952, eli pari kuukautta kultaisen Les Paul-mallin ensiesittelyn jälkeen.

ES-295 oli radikaali versio ES-175 sisar-mallista. Siihen sisällytettiin piirteitä Les Paul-mallista. Arctop-runko oli 16-tuumainen, kuin ES-175:ssä. Siinä oli laminoitu kaarevaan muotoon puristettu vaahterakansi. Nauhoja oli samat 19 kappaletta, otelautamerkit parilliset suunnikkaat sekä hyvin tunnistettava Firenceläinen "terävä" leikkaus. Yhtäläisyydet loppuivat sitten tähän.

Kun 175 oli saatavana vuonna 1952 vain yhdellä P-90-mikillä, 295: ssä niitä oli kaksi. Royalite-päällystettynä ja norsunluun värisenä ne sopivat kullan värisen rungon ja kullattujen osien kanssa hyvin yhteen. (Tästä inspiroituneena Gibson vaihtoi kaksoismikityksen myös ES-175 malliin vuonna 1954). 

Mallin numero 295 tuli alkuperäisestä myyntihinnasta $295. ES-175 hintaiselle tuli kultapintaiseksi muutettuna siis peräti 68,57% hinnan kotorus! Jos korotus tuntuu kovalle, voidaan sanoa että kokeile itse maalata reunalistoitettu kitara läpeensä tyylikkäästi kultamaalilla "pikku hommana". Yksi tunnistettavimpia piirteitä ES-295 kitaroissa oli norsunluuvärinen plektrasuojus, jossa kullalla maalattu (40-luvulla luotu) ikoninen kukkakuvio.

Kukkakuvioinen plektrasuojus.

Kuten Les Paul-mallissa, ES-295:ssä oli Lesin yhdistelmä eli pitkä tallan peräkappale, jossa talla pultattiin suoraan kitaran kanteen. Les oli luonut talla/peräkappaleyhdistelmän hakiessaan lisää sustainia. Tämä muutos vaikutti merkittävästi monella tapaa soundiin. Mallia paranneltiin 1953 sivuttaispidon takia. 

Vuoden 1952 ES-175 talla.

ES-175:ssä on paljon enemmän akustista archtop-ääntä, iskevä kirkkaus, kuiva basso ja lyhyt sustain. ES-295:ssä puolestaan soundi on kovempi, paksumpi, hieman tummempi ja kestää erinomaisesti.

Vuoden 1952 Les Paul ja ES-295
kitaroissa käytetty talla.

Reunahuomautuksena nykypäivän Tune-o-matic talla ei pärjää testissäsoundiltaan alkuperäiselle vaikka intonaation tekeekin tarkemmaksi. 1952 peräkappale (trapeze tailpieces) -talla yhdistelmä kuulostaa vertailtuna alkuperäisemmältä Gibson-ääneltä. 

Lisävalinnaisena on ollut mahdollista tilata soitin tehtaalta kullatulla Bigsby vibratolla ja Tune-o-matic tallalla. Tehdasvalmisteisena on tavattu ainakin yksi soitin mustilla mikin kuorilla. Ja lisä-twistinä muutama ES-295 valmistettiin sunburstina konservatiivisille tilaajille. Eli sunburst tuplamikityksellä jo ennen kuin julkaistiin ES-175-D malli.

ES-295 esitteestä.

Les Paul muisteli varhaisia Les Paul- ja ES-295-kitaroita lämmöllä. -Kulta oli aika törkeä väri vuonna 1951. Se ei parantanut sinua yhtään - mutta sai sinut kyllä näyttämään paremmalta. Asiaa ei vielä tiedetty tuolloin mutta kultaiseksi ruiskumaalaamalla jazz-soittimesta tuli uuden musikkityylin ikoni ja kautta aikojen ensimmäinen koskaan tehty rock'n'roll-kitara!

ES-295 mainoskuvassa.

Radikaali ulkonäkö koukutti Scotty Moorea: "Kun olin laivastossa, ystävät ja minä ostimme japanilaisia kitaroita, jotka olivat niin huonoja että nauhat kuluvat loppuun kolmessa kuukaudessa, ne oli tehty varmaan oluttölkeistä, hehe. Kun pääsin laivastosta neljän vuoden palveluksen jälkeen reserviin tammikuussa 1952 sanoin että NYT ostan hyvän kitaran. Ensimmäinen asia, jonka löysin, oli Fender Esquire ja pieni Champ -vahvistin, mutta en sitten pitänyt kitaraa kovin pitkään. En vain päässyt sinuiksi sen kanssa - kitara pysyi minulle aina jotenkin etäisenä.

-Kävelin sitten kerran O.K.Houck Piano Companyn ohi Memphisissä ja näin, että siellä oli myyjä asetelemassa uutta törkeän kultaisen kiiltävää ES-295. Se oli ainoa kultainen kitara, jonka olin koskaan nähnyt. Sanoin: "Vau, se on kaunein asia, jonka olen koskaan nähnyt. Minun on saatava se!" Kitara oli luultavasti ollut esillä kaupassa vain 10 minuuttia. Vaihdoin Esquiren tähän ES-295: een (#A12290), joka oli valmistettu joko vuoden 1953 lopussa tai vuoden 1954 alussa. Soitin oli muodokkaampi, ja näyttävämpi kuin vanha Esquire.

ES-295 Gibsonin esitteessä vuonna 1955.

Scotty vaihtoi kitaraan Melita Synchro-Sonic tallan sekä Klusonin peräkappaleen. Klusonin peräkappale oli tuttu Gibson ES-125 mallista. Melitan tallaan pystyi tekemään hienosäädön, jolla sai parannettua kitaran intonaatiota. (Säädettävyydestä tuli huomattavasti alkuperäistä parempi mutta samalla ratkaisu pienensi sustainia).

Scottyn käyttämä Melita Synchro-Sonic talla.

-Minulla oli ES-295 koko Sun-records levytysten ajan pois lukien Mystery train. Kultainen ES-295 on ulkonäöltään kosminen, kuin jostain avaruudesta. Ja kaikkien mielestä se oli vain siisti. Rakastan kovasti onttoa runkoa. Minulle arctop kitaroissa soi puun ääni kun kiinteärunkoisissa taas soi vahvistimen ääni. Onttokoppaisissa soivat jazzin - ja rock and rollin - ääni. Heinäkuussa 1955 vaihdoin kultaisen ES-295: n isoon vaaleaan Gibson L-5: een O.K.Houckissa, koska meidän musiikistakin oli tullut isompaa. 

Vuosien 1952–1957 aikana valmistettiin ensimmäistä P-90 versiota ja vuonna 1955 soittimeen lisättiin kahdeskymmenes nauha. Vuonna 1958 valmistettiin ES-295 versio-II:sta kultaisilla humbucking-mikeillä. Gibsonin toimitusten mukaan ES-295-kitaroita valmistettiin yhteensä vuosien 1952-1958 aikana ainoastaan 1770 kappaletta (keskimäärin 253 kpl/vuosi)! Luultavasti näistä ainoastaan 49 kappaletta oli myöhäisempää humbucker-versiota. 

ES-295 myynti jäi jälkeen. Esimerkiksi vuonna 1957 Gibson myi kaikenlaisia ES-175-mallia 891 kappaletta ja Les Paul -mallia vakio-, deluxe- ja juniorimuodossa 4012 kappaletta. Niinpä, siisti kultainen oli siistiä ainoastaan katsojien silmissä. Fenderin futuristiseksi luonnehdittujen mallien kuten Stratocaster koko ajan kasvavan menestyksen myötä julkaistiin Futura

Rock'n'rollin perustamisen jälkeen lankkukitarat liittyivät porukkaan. Vuonna 1958 kaikki Buddy Hollystä Hank Marviniin ja Dick Daleen panivat rahansa Fender Stratocasteriin. Yksi ensimmäisistä Fender Straton custom-shop väreistä oli Shoreline Gold.

ES-295 vuoden 1958 esitteessä.

Vuonna 1958 Gibsonilla esiteltiin uusia avaruusmuotoiltuja lankkukitaroita kuten Flying V  ja Explorer, Samana vuonna esiteltiin myös Lesin "Log" kitaran nerokkaaseen ideaan perustuva ES-335. Mallissa yhdistettiin ensimmäistä kertaa onttokoppaisen soundi palkin avulla kiinteärunkoisen kitaroiden pienempään kiertoherkkyyteen. Muotoilussa käytettiin mikki-hiiren tunnetuksi tekemää ikonista ja ajatonta muotokieltä. Mallista tuli heti cross-over kestomenestys. 

Gibson yritti elvyttää $325 hintaiseksi tulleen ES-295: een takaisin suosioon kokeilemalla uusia värivaihtoehtoja. Gibsonin tietojen mukaan neljä ES-294: ää valmistettiin musiikkiteollisuuden näyttelyyn kesällä 1959. Kaksi soittimista oli väriltään kirsikanpunaisia ( #A30224 ja #A30225) ja kaksi Argentiinan harmaata ( #A30226 ja #A30227). Vuonna 1959 Gibsonilla oltiin sitä mieltä että ES-295: n myynnin lasku johtui kultaisesta väristä, samalla aika oli ajanut ohi muilta väreiltä. Mallin tuotanto lopetettiin. 

Kultainen arctop-kitara oli törkeää, ja vallankumouksellinen soitin, kun se esiteltiin vuonna 1952. Se ei ollut vanhahtava niin kuin L-5 ja muut Jazzlaatikot, mutta se ei myöskään ollut liian uudenaikainen lankkumalli kuten Telecaster tai Les Paul. Paras tässä musiikin murrosvaiheessa oli hankkia jotain, jossa on vähän perinteistä, mutta isommalla twangillä ja tyylikkäästi, kuten 295. Mallista tuli kokonaan uuden musiikkityylin tiennäyttäjä! Aivan kuten Brian Setzer on sanonut Gibson ES-295:a” lopulliseksi rockabilly-kitaraksi!.

Neonvalo ES-295 talon seinässä, josta kaikki alkoi
eli Sun Recordsin studio Memphisissä.

Soundia testattaessa on mainittu soittimen valtava soundi, joka liukuu vaivattomasti pehmeästä jazzista rockabillyyn, bluesiin ja rockiin: "Vaikka ES-295 on melko samanlainen kuin ohutkoppaisempi ES-225, se kuulostaa rikkaammalta, tummemmalta ja lihaksikkaammalta. Se on melkein kuin sisäänrakennettu kompressori, joka pitää kaiken koossa lisäten sustainia samalla vaimentamatta dynamiikkaa. Suurin paljastus tulee, kun käännämme Rift PR18 vahvarin 10:iin eikä hallitsemattomia kierto-ongelmia esiinny, vaikka kitara olisi noin metrin päässä kaiuttimesta. Sen sijasta saamme valtavan voimakoneen ja kykyä soittaa yliohjauksella. Kun siirrymme sooloon, ES-295 reagoi enemmän kuin ontto Les Paul Goldtop".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti