Henrik (Heikki) Pentikäinen (1847-1934)

Henrik Henrikinpoika, jota kutsuttiin Heikki Pentikäiseksi syntyi kahdeskymmeneskahdeksas joulukuuta vuonna 1847 Syvärilässä, Nilsiässä. Seutu on nykyään Palonurmea. Suvussa on tykätty käyttää samoja etunimiä, joten selvyyden vuoksi käytän seuraavassa kahta etummaista nimeä henkilön yksilöinnin parantamiseksi. Seuraavassa on koottuna Heikki Heikinpojan (1847) tarina.

Henrik, tuttavallisemmin
Heikki Pentikäinen (1847)

Heikki Heikinpojan (1847) ukki oli ristimänimeltään Anders (1780), jota kutsuttiin Antiksi (Antti Antinpoika). Antti Antinpoika oli kertonut esi-isiensä kertomana suvun tulleen Suuren Pohjan sodan ajaman Inkerin maalta Järvisaaresta ja olleen alunperin Kivekkäitä. Pentikäis talo oli ollut yksi Murdolax-kylän kolmestsa kantatilasta. 

Murdolax 3 kantatila 1700-luvun alusta. 

Isojako suoritettiin Antti Antinpojan (1780) lapsuusvuosina aivan 1700-luvun lopussa ja Murtolahden kolme kantatilaa jaettiin tuolloin seitsemäksi tilaksi. 

Isojaon jälkeinen Urpala 1800-luvun alusta.

Antti Antinpoika (1780) isännöi perintötilaa Murtolahdessa Nilsiässä. Antin sisaret olivat tyttäriä ja kaksi veljeä saivat ainoastaan tyttöjä, joten ennen pitkää Antti Antinpoika perheinen oli kylän tilallisista viimeinen sukunimeltään Pentikäinen. 

Antti Antinpojasta (1780) tuli herännäinen eli körttiläinen jo heti herätysliikkeen alkuajoista lähtien. Herännäisliike oli saanut innoituksensa pietismistä. Antti Antinpoika meni vihille Maria Pekkarisen (1778) kanssa. Mariaa sanottiin Maijaksi. Heille tuli lapsia. Vuonna 1808 syttyi Suomen sota. Samana vuonna lapsista syntyi Henrik (1808) eli Heikki Antinpoika. 

Suomen sodan riehuessa seudulla Sandels puolustautui joukkoineen Koljonvirralla Sodan seurauksena Ruotsi menetti Suomen ja maasta tuli autonominen Suomen suuriruhtinaskunta. Sodan onnetonta lopputulosta on pidetty herätysliikettä voimakkaasti vahvistaneena tekijänä.

Suomen sota.

Antti Antinpoika (1780) muutti Murtolahdesta Rissalaan Linnanmäelle Syvärilään (nykyään Sydänmaata Nilsiässä). Perheen lapsista nuorimmainen syntyi vuonna 1823 Rissalaan. Heikki Antinpoika (1808) oli ollut tuolloin viidentoista vanha. 

Nuorelle Heikki Antinpojalle (1808) oli tullut jossain vaiheessa elämää selittämättömän ahdistunut olo, kuten hän itse myöhemmin oli kuvaillut -hengen ahdistus. Tuttu naisihminen suositeli nuorta miestä menemään puhumaan paikkakunnan herättäjäsaarnaaja Paavo Ruotsalaiselle  (1777). Heikki Antinpoika (1808) oli kuitenkin hylännyt ehdotuksen. 

Selittämättömän ahdistuksen vain jatkuessa jatkumistaan Heikki Antinpoika (1808) oli lopulta päättänyt kokeilla neuvoa. Puhuminen Ukko-Paavolle oli auttanut ja Heikki sai elämäänsä helpotuksen. Ahdistus oli kerralla pois pyyhitty. Niin Heikki Antinpojasta (1808) tuli herännäinen. 

Paavon kamari Aholansaaressa.

Maanviljelyn lisäksi Heikki Antinpoika (1808) opetteli suutarin taidon. Hän valmisti kengät myös itselleen kylän vallesmannille. Heikki Antinpojan ollessa kahdenkymmenen neljän paikkakunnalla kierteli runon keruumatkoillaan eräs Elias Lönnrot. Hän viipyi Nilsiässä muutamien päivän ajan. vuonna 1832 Nilsiässä Elias vieraili lisäksi Pisanvuorella.

Heikki Antinpoika (1808), meni naimisiin 28 vanhana. Puoliso oli Anna os.Miettinen ja perheeseen alkoi tulla lapsia; Maria, Johan, Anders ja Helena. Henrik eli Heikki Heikinpoika syntyi vuonna 1847. 

Heikki (1808) Pentikäisen perheen vaiheet.

Vuonna 1848 Heikki Antinpoika (1808) osti neljänkymmenen vuoden ikäisenä myyntiin tulleen Syvärilä 6 tilan. Se sijaitsee Levämäen Pitkässälahdessa Palonurmen kylässä, Nilsiässä. Heikki Antinpoika hakeutui perheineen asumaan lähemmäs herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaista eli tämän naapurustoon. Heillä oli heränneiden sanoen -hengen yhteys.  

Syvärilä 6 tila ja Aholansaari

Tilakauppoihin tarvittiin rahaa. Heikki Antinpoika (1808) sai sitä lainaan tuolloin jo vaurastununeelta Paavo Ruotsalaiselta. Myöhemmin takaisinmaksun koittaessa Heikki Antinpoika (1808) ryhtyi laskemaan lainalle korkoa. 

Ukko Paavo kieltäytyi jyrkästi ottamasta laskettua korkoa –sinäkö meinaat minut syntiin langettaa (koronkiskonnasta). Heikki Heikinpoika (1847) oli tuolloin vuoden vanha. Paavo Ruotsalainen kuoli Aholansaaressa vuonna vuonna 1852.

Lapsia syntyi lisää: Peter, Anna ja Paul. Kesäaikaan perheen lapset tapasivat pelata ja kirmailla Syvärin rantojen pitkillä aurinkoisilla hiekkarannoilla. Rannan hiekka oli hyvin vaaleaa ja hyvin hienoa. Vuosikymmeniä myöhemmin kun Syvärin pintaa laskettiin yhteensä 3,8 m mahtavat rannatkin ”katosivat”. Vesiraja siirtyi kymmenien tai jopa yli sadan metrin päähän. 

Vuonna 1858 perhettä kohtasi takaisku kun Anna äiti kuoli muutama kuukausi yhdeksännen lapsen eli Eeva Stinan synnyttämisen jälkeen. Taloon jäi leski mies ja pitkä liuta lapsia, nuorimmaisen ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen vauva. Heikki Antinpoika (1808) oli siten mennyt vihille jo saman vuoden joulukuussa Anna Tuovisen kanssa ja perheeseen syntyi vielä kolme nuorinta sisarta: Vilhelmiina, Eeva ja Adolf. 

Heikki Antinpojan maatila oli pinta-alaltaan varsin iso ja nälkävuosina 1866-1868 talosta annettiin leipää lukuisalle joukolle kulkuväkeä. Taajaan liikkuneet kerjäläislaumat olivat maaseudulla vähemmän haluttuja vieraita, koskapa kaikkialla oli pula ruoasta. Tuolta ajalta suvun piiriin on jäänyt perimätarina kerjäläispojasta, joka taloon tultuaan ensitöikseen itki: -suatta sannoo niin pahasti kun haluatta, kunhan annatta leipee! 

Kiertleviä kerjäläisiä suurina nälkävuosina.

Nälkävuodet ovat isovihan jälkeen Suomen kansaa pahiten koskaan kurittanut ajanjakso. Autonomian aikana valtakunnassa haluttiin painaa historian pimentoon se tosiasia että taloudenpidossa oltiin epäonnistuttu pahanpäiväisesti. Aikanaan maa kuitenkin alkoi elpyä. 

Perheen pojista Paul eli Paavo Heikinpoika oli kätevä käsistään. Koti oli savutupa, jonka valtava 24 leivän uuni. Se oli rakennettu hirsikehikon päälle. Hirsikehikon sisään oli lisäksi kaivettu syvennys, joten esimerkiksi lapset mahtuivat (talvipakkasaamuina) hyvin olemaan siellä lämpimässä. Tuolla savutuvan uunin alla Paavo Heikinpoika kertoi myöhemmin tehneensä ensimmäisen karmastuolinsa. Tuoli oli tuotava osina ulos.  

Hirsikehikon päälle rakennettu savutuvan uuni.

Vuonna 1866 perhettä kohtasi taas menetys. Kesken heinän seivästyksen perheen pojista Anders (1842) eli Antti Heikinpoika kaatui yhtä äkkiä seisoville sijoilleen. Vain kahdenkymmenen neljän ikäisenä hän siis kuoli ilman selitystä! Järkytys liikutti yhdeksäntöista vuotiasta Heikki Heikinpoikaa (1847) suuresti. Tuolloin hän heräsi uskoon, eli hänestä tuli herännäinen.

Kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1872 kuoli isä Heikki Antinpoika(1808). Pojista Johan eli Juho Heikinpoika oli 32 vuotta, Heikki Heikinpoika 25 vuoden ja Paul eli Paavo Heikinpoika oli 17-vuotias. 

Heikki Antinpojan perillisenä kauppakirjassa pojat Juho Heikinpoika(1840) Heikki Heikinpoika (1847), Paavo Heikinpoika ja Adolf Heikinpoika myivät vuonna Syvärilä 6 tilan Saunaniemen Pirisille. (Myöhemmin Mooses Pirisen leski avioitui Hermanni Jenun kanssa asuttaen Syvärilä 6:tta. 

Pojista Juho Heikinpoika eli Jussi (1840) osti osuudellaan Paloinen 3 nimisen tilan Siikakoskelta. Hän otti sisaruksista vanhimpana huollettavakseen nuoremman ja -ihan virkeän Maria-sisarensa sekä 11 vuoden ikäisen Adolf Heikinpoika velipuolen. Aikuistuttuaan Marian henkinen tasapaino alkoi horjua. Marialla oli pelkona -Toivosen työkalu eli haudankaivajan lapio. Hänen puheensa olivat uskon värittämät - Armo pitäisi saada. 

Lyhyt uutinen 28.7.1910
Savotar no 82 s.3

Jussi Heikinpoika oli kätevä käsistään ja hän oli myös melko tunnettu taidoistaan. Hän taisi myös luku- ja kirjoitustaidon. Myöhemmin Iisalmessa on ollut hänen jälkeläisiä rakennusalalla. Jussi Heikinpojan kuoleman jälkeen hänen perilliset hakivat käräjiltä päätöksen sisarten osallisuudesta Marian hoitovelvoitteeseen. Oikeuden päätöksellä muille sisarille tuli maksuvelvoite, joka sitten hoidettiin.

Heikki Heikinpoika (1847) osti osan Halunanranta tilasta vuonna 1877. Hän osasi lukea ja kirjoittaa. Niinpä Heikki Heikinpoika tutki innokkaasti raamattua ja muuta hengellistä kirjallisuutta Tilaan kuului vielä tässä vaiheessa myöhemmin Taskilaksi irrotettu osuus. Heikki Heikinpoika asui alkuun poikamiehenä ollessaan Taskilan tilalla. 

Lainhuudot tilakaupoista.

Paavo Heikinpoika (1855) alkoi kuluttaa oman perintöänsä railakkaalla ja viinanhuuruisella elämäntyylillä. Muutamassa vuodessa kaikki perinnöt oli käytetty loppuun. Sen lisäksi hän jäi velkaan 200 mk, mikä oli paljon rahaa tuohon aikaan. Sitten Paavo Heikinpoika kuitenkin ryhdistäytyi. 

Paavo Heikinpoika (1885) alkoi keskittyä nuoruuren puusepän töihin työllistyen pikku hiljaa yhä paremmin. Hän laittoi lopulta verstaan Muuruveden Matkussaareen vilkkaan vesitien varteen. Paavo Heikinpoika sai myöhemmin suuria kirkkotyöurakoita ja lopulta Paavo Heikinpoika valmisti puu-sisustukset viiteen kirkkoon.

Heikin veli Paavo perheineen
jo arvostettuna puuseppänä.

Heikki Heikinpoika (1847) meni kolmenkymmenen yhden vuoden ikäisenä vuonna 1878 vihille. Puoliso oli Anna Stiina Rissanen, joka oli kotoisin Konttimäestä, Nilsiästä. Pari alkoi asumaan nykyisen Pentikkälän paikalla Halunalla, Nilsiässä. Tilan nimi oli Kaaraslahti 14. 

Talo ei ollut enää savutupa kuten lapsuuden koti, vaan siinä oli muurattu savupiippu, jolla savu johdettiin ulos. Heikki Heikinpoika käytti körttipukua. Annasta ei ole tietoa oliko hänellä naisten körttipuku. Annasta ei valitettavasti ole olemassa kuvaa.

Eräs tapaus Heikki Heikinpojan isäntävuosilta on jäänyt kummastuttamaan. Heinänteon aikaan tuntemattomaksi jääneestä syystä tuore talon isäntä ei halunnut sitoa ja teroittaa itse sepältä tullutta (taottua) viitakkeen terää paikalleen, vaan laittoi vaimonsa naapuriin asialle. 

Oliko viikatteen metaforalla vai Antti veljen yllättävällä kuolemalla kesken heinän teon, ollut vaikutusta asiassa? Voisi arvella ettei asia johtunut ainakaan näppäryyden puutteesta, koskapa isäntä soitti seuroissa virsikannelta. Talon työt Heikki Heikinpoika hoiti tarmokkaasti.

Heikki (1847) istumassa kotitalon
pihalla (vanhoilla päivillään).

Pari vuotta myöhemmin vuonna 1880 Heikki Heikinpojalle ja Annalle syntyi Halunan Pentikkälässä Nilsiässä ensimmäinen lapsi. Hänet kastetiin nimellä Henrik Rikhard. Poikaa alettiin kutsua Rikuksi tai joskus Rikoksi. Kolme vuotta myöhemmin eli vuonna 1883 syntyi Hilda Maria. Seuraava lapsista kastettiin nimellä Johannes. Hän syntyi vuonna 1885. Johannesta ryhdytiin kutsumaan Juhoksi. Nuorimmaninen Anna Helena syntyi vuonna 1887.

Heikin (1847) perhe.

Vanhemmiten Heikki Heikinpoika (1847) tapasi aina jutustellessaan alkaa hieroa polviaan. Hän ei käyttänyt ollenkaan alkoholia eikä tupakkaa. Körttiläisyys ja uskon asiat kuten seurat loivat elämään kehykset. Heikki Heikinpoika tapasi myös lukea Raamattua päivittäin. 

Lasten aikuistuivat. Riko Heikinpoika (1880) lähti setälleen puusepän oppiin. Hänelle lohkaistiin tontti nykyisen kylätalon paikalle. Riko Heikinpoika rakensi tontille hirsitalon ja meni naimisiin Anna Katri os. Pentikäisen kanssa. 

Yhden vuoden kuluessa tapahtui paljon. Heikki Heikinpojan vaimo, lasten äiti kuoli neljästoista joulukuuta vuonna 1908, vain viidenkymmenenkahdenksan vuoden ikäisenä ja Heikki Heikinpoika jäi leskeksi. 

Myös Riko Heikinpoika jäi leskeksi. Vaimo Anna kuoli viikko synnytyksen jälkeen maitokuumeeseen. Riko Heikinpojan ja Annan pienokainen kuoli muutamaa kuukatta myöhemmin. Vielä vuosien jälkeen Riko Heikinpoika muisteli -ei ole ollut elämässä raskaampaa talvea, kuin tuo talvi. Riko Heikinpoika teki kaikille vainajille arkut.

------------------------

Riko Heikinpoika lähti kertämään puuseppänä. Vuosien päästä eräällä työmatkalla hän tapasi Maria Sofian (1886) ja he perustivat perheen. Riko Heikinpoika ja Maria Sofia menivät vihille vuonna 1914. Myös heillä oli surua useamman lapsen kuoleman takia, mutta eteenpäin oli mentävä. He asettuivat asumaan Pajustenmäkeen.

Riko ja Mar perheen perustamisen aikoihin.

Riko Heikinpojan (1880) perheen vaiheet.

Riko Heikinpojasta (1880) ei tullut varsinasesti herännäistä. Hän ei käyttänyt körttipukua. Vaimonsa kanssa heillä oli kuitenkin vakaasti kristilliset arvot. He kävivät seurakunnan tilaisuuksissa kuten seuroissa. He muuttivat paljon myöhemmin poikansa Paavo Rikonpojan mukana syytinkiläisenä Siikajärvelle, Nilsiään.

Riko kuvassa jo vahoilla päivillään.

-------------------

Heikki Heikinpojan ja Annan lapsista toisiksi vanhin oli Hilda Heikintytär (1883). Hän meni naimisiin vuonna 1908 pikkuserkkunsa Ville Pentikäisen (1882) kanssa. He asettuvat asumaan Lehtomäkeen ja he saivat kaikkiaan yksitoista lasta.

Hilda Heikintytär perheineen.

Hilda Heikintyttären (1883) aika meni kavavan perheensä kanssa ja yhteydenpito vejien kanssa jäi vähemmälle.

Hildan perheen vaiheet.

Hilda Heikintytär sekä siskonsa Anna Heikintytär käyttivät körttipukua koko ikänsä vanhoille päiville asti.

Siskokset Hilda (1883) ja Anni (1887)
Heikintytär tässä jo vanhoilla päivillään.

Seuraavassa kuvassa on Hilda Heikintyttären (1883) hautajaisista vuonna 1944. Etualalla on Hilda Heikintyttären tytär lapsineen. Hänestä vasemmalle lukien vaaleahiuksinen mies on opettaja Heikki Olavi Pentikäinen (1929) ja hänen vasemmalla puolella leskeksi jäänyt Ville Pentikäinen. Kuvan vasemmassa reunassa on Hilda Heikintyttären tyttö sekä myös kolmantena. Neljäntenä on Hilda Heikintyttären sisar Anni Heikintytär.

Kuva Hilda Heikintytär Pentikäisen (1883)
hautajaisista vuonna 1944.

-------------------

Heikki Heikinpojan ja Annan lapsista kolmas oli Johannes (1885), eli Juho Heikinpoika. Hän jäi asumaan kotipaikalle Halunalla. Puoliso Johannaa kutsuttiin Hannaksi. Hän oli omaa sukuaan Asikainen ja kotoisin Kuopiosta (paikka oli myöhemmin Siilinjärveä). Juho Heikinpoika ja Hanna menivät vihille vuonna 1912.

Juho, Anna, Hannes ja Veikko

Tilalla tehtiin sukupolven vaihdos. Juho Heikinpojasta (1885) tuli isäntä ja Heikki Heikinpoika (1847) jäi asumaan kotitaloon syytinkisopimuksella. Syytinkisopimukset olivat tuohon aikaan yleisesti käytetty sopimusmuoto sukupolvenvaihdoksissa. 

Juhon (1885) perheen vaiheet.

Kuvassa vasemmalta lukien Heikki Heikinpoika, johon nojailee Paavo Juhonpoika. Hannes Juhonpoika takana, Helga-tyttö isänsä Juho Heikinpojan sylissä. Veikko Juhonpoika katsoo vanhempiensa olkapäiden takaa ja Hanna äiti on Maire-tyttö sylissään. Kuvasta puuttuu vuonna 1917 kuollut Otto niminen lapsi sekä perheen nuorimmainen, vuonna 1927 syntynyt Roosa. 

Hanna äiti kuoli nuorena alle neljäkymmentä vuotiaana vuonna 1931. Tapahtuneen jälkeen siihen asti leikkisän humoristinen Juho Heikinpoika vakavoitui alkaen käyttää isänsä tapaan körttipukua.

Heikki (1847) Juhon (1885) perheen kanssa.

Juho Heikinpojan (1885) perheessä asunut Heikki Heikinpoika (1847) kuoli vuonna 1934 kotonaan Halunalla. Heikki Heikinpoika on haudattu Nilsiän Kankaisen hautausmaalle. Juho Heikinpojan lapsista kaksi vanhinta ovat tuolloin jo täysi-ikäisiä. Toisiksi vanhimmaisesta eli Veikko Juhonpojasta tuli sitten aikanaan Halunalle tilan jatkaja.

----------------------

Anna Heikintytär (1887) oli Heikki Heikinpojan ja Annin lapsista nuorin ja hänestä tuli äitinsä nimikaima. Häntä kutsuttiin myös Anniksi. Anni Heikintyttären kovaksi kohtaloksi tuli se, että hänellä kuoli kaikkiaan kolme puolisoa. Anni Heikintyttärellä ei ollut yhtään lasta. Hän käytti elämänsä ajan körttipukua. 

Anni Heikintytär kuvassa Jussi Vartiaisen,
(toinen puolisoista), kanssa.

Anna Heikintytär (1887) asui Nilsiässä ainakin Sydänmaassa ja Suojärvellä.

Anna Heikintyttären perheiden vaiheet.

Anni keski-iässä

Ajan saatossa myös Anni Heikintyttärellä yhteydenpito veljiensä kanssa harventui.

Anni Heikintytär kuvassa
jo vanhoilla päivillään.

Anna Heikintytär (1887) eli kahdeksankymmentäviisi vuotiaaksi saakka. Hän kuoli vuonna 1972.

Martan kuvia

Martta vasemmalla ystävättärensä kanssa pyöräilemässä.

Seuraavassa on kuvia Martta (1920) Pentikäisen kuva-albumista. Kuvassa suojeluskunnan varustuksessa Alapihan Kalle Rissanen ja Hannes Ruuskanen Pajulahdesta, joka on nykyään Pirttilahti. Hannes oli Viljon veli.

Vasemmalla Kalle Rissanen ja oikealla 
Hannes Ruuskanen.

Seuraava kuva on otettu Nilsiässä Hongalla Erkki ja Hanna Mustosen kotona. Kuvassa on Eeva Paavolaa (os. Parvianinen) lukuunottamatta Pekka Rissasen kaikki 8 tyttöä. Osa on puolisoineen ja lapsineen. Sisarussarjaaan kuului myös yksi poika, Kalle, joka puuttuu kuvasta.

Ylärivi: Eino ja Lyyli Turunen, Kalle ja Bertta Jormalainen, Emil ja Martta Heiskanen sekä reunimmaisena oikealle talon isäntäpari Erkki ja Hanna Mustonen.

Keskirivi: Liisa Venäläinen, Anni Väänänen, Hilda Airaksinen, Anna-Liisa Airaksinen, Eeva Parviainen ja aino Räsänen.

Eturivi: Raili Jormalainen, Jouko Jormalainen, Kalevi Turunen, Kalevi Jormalainen, Veikko Mustonen, Anja Mustonen, Aune Heiskanen, Liisa Mustonen, Matti Mustonen ja Esko Heiskanen.

Sisarukset perheineen Hongalla Erkki ja Hanna Mustosella.

Seuraavan koulukuvan rajaus on kyllä mennyt vähän sivuun, onkohan siinä Eino Koposen oppilaita Konttimäen koululta? Ruuskasia, Savolaisia, Pitkäsiä, Kokkosia ja Toivasia ainankin.

Martan (1920) perheessä olivat isä Heikki Rikhard (Riku, Riko) ja äiti Maria Sofia (Mar Sohvi) ja veli Paavo Johannes. He asuivat vuodesta 1928 lähtien Pajustenmäessä, Pajusen ranta nimisellä tilalla Nilsiässä. Kylän koulu oli Konttimäessä.

Tämä kuva on otettu Lehtomäessä, Nilsiässä järjestetylta ompelukurssilta. Takarivissä vasemmalta lukien on Martta vieressään Taimi Launonen. Kuudentena on Emma Savolainen ja kahdeksantena Eeva Launonen. Eturivissä Singereiden kanssa ovat Hanna Pentikäinen (os. Kokkonen) ja Saimi Tikkanen.

Lehtomäessä järjestetyn kurssin osallistujia.
Martta vasemmalla takarivissä.

Kuva on otettu talvella 1940-41 Nilsiässä järjestetyssä kudontakurssilta. Kuvasta on tunnistettu joitain henkilöitä. Takarivissä kolmantena on Helmi Taskinen, neljäntenä Elsa Launonen (meni myöhemmmin naimisiin Paavo Kokkosen kanssa. Viidentenä Eila Airaksinen (myöhemmin Väätäinen). 

Seitsämäntenä takarivissä on Martta (1920). Eturivissä olevista viidentenän on kurssin vetäjä Elli myöhemmältä sukunimeltään Ansamäki, kuudentena luultavimmin Ilmari Kokkosen tyttö ja seitsämäntenä seuratuvan vahtimestari.

Nilsiäläiset kankaankudontakurssilla.
Martta takarivissä seitsemäntenä.

Tästä kuvasta ei ole tunnistettu henkilöitä mutta rakennus vaikuttaa samalle kuin seuraavassa kuvassa.

Tässä pienviljelijä-yhdistyksen juhlista otetussa kuvassa ovat takarivissä vasemmalla keskusliiton herrat. Oikeassa reunassa ovat yhdistyksen neuvoja Ylikojo-Kummia ja Vilho Taskinen. 

Naiset ovat vasemmalta lukien Ester Rissanen, Siiri Pitkänen, Helmi Taskinen, Aili Pentikäinen, Maire Heikkinen, Hija Rissanen, Kaisa Rissanen (Hentilä), Aili Hartikainen ja Elsa Rissanen. 

Pienviljelijä-yhdistyksen juhlista.

Tässä kyläseuroista otetun kuvan vasemmassa reunassa etualalla ovat Riko, Mar ja Anneli. Oikeassa reunassa salkkuineen on kirkkoherra Aarne Alikoski ja hänen vieressään herännäis-maallikkopuhujat Taavetti Rissanen ja Kalle Hiltunen. Haukiputaalta Nilsiään papiksi tullut Alikoski oli kirkkoherrana Nilsiässä vuosina 1941-1952 eli herättäjäjuhlille asti.

"Nilsiässä elämä oli rauhallista. Perheet olivat yleensä sangen tyytyväisiä oloihinsa. Perhesuhteet olivat paljolti säilyneet entisellään, mutta kirkkoherra Aarne Alikosken mukaan oli paljon tapauksia, joissa vanhemmat olivat sulkeneet silmänsä lasten huvittelunhalulta. - He antoivat lastensa mennä kun muutkin menivät. Vanhemmat kuitenkin opettivat lapsiaan jumalanpelkoon ja ahkeruuteen. Koteja hajottivat erityisesti huvittelunhalu ja pako asutuskeskuksiin".

Kuva pari vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen vuodelta 1945 tai 1945.
Riko ja Mar vasemmassa reunassa Anneli vieressään.

Paul Bigsby - True Vibrato Tailpiece

Paul Adelburt Bigsby (1899–1968) oli Amerikkalainen multitaituri. Hän aloitti uransa menestyvänä kilpamoottoripyöräilijänä ja tuli sittemmin tunnetuksi moottoripyörien teknisten ratkaisuiden innovaattorina sekä muotoilijana. Paul kunnostautui myös intohimoisena harrastelijamuusikkona. 

ES-295 konstruktio ja Bigsby B-6 (LH) 

Jälkeenpäin Bigsby tunnetaan kuitenkin parhaiten hänen uransa toisesta vaiheesta soitinrakentajana sekä soittimien ja eteenkin soitinlaitteistojen keksijänä ja kehittelijänä Bigsby-tuotemerkillä. True Vibrato Tailpiece on nykypäivinä kitaravibratojen stanrardi. Paulin ideoilla ovat tehneet bisnestä myös Gibson sekä Fender.

ES-355 ja Bigsby B-7 (LH)

Les Paul sopiva Bigsby B-3 (LH)

Paul syntyi Elginissä Illinoisissa 12. joulukuuta 1899.  Pojan ollessa 11-ikäinen perhe muutti Los Angelesiin. Teini-iässä Bigsby kiinnostui moottoripyöristä. Aikaa myöten moottoripyörien rakentelusta ja ajotaidon kehittämisestä tuli Bigsbylle intohimoinen harrastus. 

Ensimmäinen maailmansota päättyi noina vuosina. Kotimaahan palasi sodasta paljon levottomia nuoria miehiä. He olivat sodan traumatisoimia. Heistä monet viihtyivät moottoripyörillä tien päällä alkaen vaeltaa päämäärättömästi pitkin maata. Tärkeää oli vain pysyä liikkeessä ja nostaa kulkiessaan helvetti ilmoille. 

Vaimentamattomien yksipyttyisten pärinä ja V-twinien rytmikäs staccato raikui kiihdytyskilpailuun sopivilla parkkipaikoilla, nopeuskilpailuun sopivilla kuivilla suolaisilla järvipohjilla tai kapeilla ja vaikeasti liikuttavilla mäkipoluilla. Paremmuudesta haluttiin saada selvyys. 

Paul alkoi kisata muiden kanssa voittaen ensimmäisen kilpailunsa 20-vuotiaana vuonna 1019. Hänet hänet opittiin pian tuntemaan nimellä PA Bigsby. Los Angelesssa oli myös suosittu rata, jossa Indian ja Harley Davidson-pyörät ottivat mittaa toisistaan (dirt track racing)

Suosion myötä Paul avasi 1920-luvulla veljensä Carlin kanssa moottoripyöräliikkeen, PA Bigsbyn. Yrityksen avulla edistettiin samalla omaa kilpailutoimintaa.  

PA Bigsby voitti Harley Davidsonilla numerolla 31 Fillmore Reliability Trialin vuonna 1927. Kilpailu alkoi Fairbanksin suuren liiketalon edestä Fourth Streetillä. Sieltä se jatkui nousuna kukkulalle ja Arundell's-joelle Sespeä pitkin. Sieltä se laskeutui alas Pole Creekin padolle, ylittäen joen yksitoista kertaa. Yksi kierros oli 4,7 mailia (7,5 km) pitkä. Muutamassa erittäin jyrkässä kohdassa rata eteni ylös mäkeä sik-sakkia. 

Kilpailijat saivat ensimmäisen kierroksen suorittamiseen 28 minuuttia. Toiselle aikaa oli käytettävissä 24 minuuttia. Seuraavilla 11 kierroksella aikaa oli käytettävissä 21 minuuttia per kierros. Kisassa ajettiin siis kaikkiaan 13 kierrosta eli 98,33 km. Miinuspisteitä sai pysähtymisestä tai jalan kosketuksesta maahan. Kilpailu oli suurtapahtuma pikkukaupungille.

Kilpailijoita vuoden 1927 kilpailusta. Osallistujia oli kaikkialta
Etelä-Kaliforniasta. Bigsby istuu satulassa keskellä kuvaa.
Hänellä on valkoisen paidan rinnassa numero 31.

Albert Crocker oli entinen kilpa-ajaja (1907–1909) sekä ensiluokkainen insinööri, jolla oli vuosien kokemus Thor- ja Indian-moottoripyöristä. Hän oli Indian jälleenmyyjä sekä varaosien valmistaja Coloradossa. Crocker myi Coloradon liikkeensä vuonna 1928 ja osti tilalle  Freed Indian Motorcycles -moottoripyöräliikkeen Venice Boulevardilta Los Angelesissa Kaliforniassa. Sillä oli valmiiksi vakiintunut asiakaskunta. 

Crocker palkkasi liikkeeseensä mekaanikoksi kaupungissa tunnetun moottoripyöräkilpailijan, 29-vuotiaan Bigsbyn. Bigsbyn lisäksi muita mekaanikkoja sekä koneistajia Albertilla oli ainoastaan Gene Rhyne ja Woody Mount. Kaikkiaan yrityksessä oli 11 työntekijää. 

Moottoripyörien lisäksi Crocker Motorcycles valmisti ja myi varaosia. Asennustöiden lisänä Paul opetteli tekemään puisia valumuotteja, joita käytettiin valettaessa alumiinisia varaosia. Muotoilijana sekä piirtäjänä hän kehittyi tosi taitavaksi. Bigsby eteni työnjohtajaksi suunnitellen pyöriin monia komponentteja. Suunnittelijan ja muotintekijän erityistaito osoittautui myös Paulin koko loppu-uralla erittäin hyödylliseksi taidoksi. 

Al Crocker ja Paul Bigsby esittelivät vuonna 1931 dirt track racing-kilpamoottoripyörän, joka oli rakennettu Indian 101 Scout pyörästä.

Vuonna 1933 Crocker ja Paul Bigsby kehittivät yksisylinterisen 500cc (30.50ci) OHV Speedway -pyörän vastauksena kilpailijoille. Crocker Speedway-pyörät nähtiin ensimmäistä kertaa koskaan Emeryvillen radalla 30. marraskuuta 1933. Crocker pyörällä osallistuneet voittivat kilpailun 12 alkuerästä kaikkiaan yhdeksän lähtöä! 

Vuoden 1934 yksipyttyinen Crocker speedway-pyörä.

Noina Speedway-kilpailemisen huippuvuosina useimmat Tyynenmeren rannikon parhaista ajajista vaihtoivat pyöränsä Crockeriin. Firma rakensi lopulta kaikkiaan noin kolmekymmentä speedway-pyörää.

1930-luvun puolivälissä Crocker ja Bigsby alkoivat työstää uutta, raskaan ja korkean suorituskyvyn yläventtiili Crocker V-Twin-moottoripyörää. Pyöräilijöiden kommenteja kuuntelemalla ja aikakauden ilmapiiriä aistimalla Crocker oli laskeskellut, että nopeilla retkipyörillä olisi hyvästi kysyntää. Vuonna 1936 rullasi ensimmäinen Crocker twin ulos tehtaalta. 

Kun pyörä julkaistiin edes Crocker ei osannut aavistaa että Crocker "Small Tank" 61, 1000 cc Hemi-Head -mallin kysyntä olisi niin hurjaa. Tilauskirjoihin alkoi valua tilauksia paljon enenmmän kuin he pystyivät täyttämään pitkään aikaan! 

Crocker Twin oli valmistuessaan maailman nopein tuotantomoottoripyörä. Bigsby sai kilpailu-uransa tärkeimmän ja samalla viimeisimmän mestaruuden 36 vuoden ikäisenä vuoden 1937 Greenhorn Endurossa!  

Voittajan on helppo hymyillä. Bigsby ja Crocker "pikkutankki" Twin.

Vuonna 1939 Crocker esitteli uuden ja parannetun mallin nimeltä Crocker "Big Tank". Kilpailu oli kiristynyt edellisen menestysmallin julkaisun jälkeen parissa vuodessa kovasti. Pienten valmistusarjojen moottoripyörien valmistaminen oli muuttunut kannattamattomaksi. Paul Bigsby lopetti työskentelyn Crockerilla 13 vuoden jälkeen vuonna 1941. Vuotta myöhemmin eli vuonna 1942 Crocker luopui moottoripyörien tuotannosta kokonaan. 

Toisen maailmansodan alkaminen aiheutti pulaa kriittisistä materiaaleista. Indian ja Harley onnistuivat saamaan sopimukset Yhdysvaltain armeijan kanssa sotilasmoottoripyörien tuotannosta. Crocker sai yritykselleen sopimuksen lentokoneiden osia valmistavan Douglas Aircraftin kanssa muuttuen puolustustyöhön. 

----------------

Bigsby oli ollut vuosikymmenien ajan ja jo kilpailu-urallaan innokas harrastelija basisti-kitaristi. Luontaisena Pelle-Peloton puuhailijana hän näperteli aina kitaran ja bassonsa kanssa etsien tapoja parantaa soittimia. Paul alkoi testailla kokonaan uudenaikaisen ja täysin kiinteärunkoisen (solidbody-)kitaran ideaa jo vuonna 1944. Kitaristi Les Paul teki testejä samoihin aikoihin Log-kitarallaan. Sotavuosien ajaksi Bigsby sai työtä mallien tekijänä laivaston laivojen osia valmistavasta yrityksekstä. 

Bigsby rakenteli illat soittimia käsin autotallissaan valmistaen ne alusta alkaen. Mikkien valmistamiseksi hän esimerkiksi rakensi oman käämintäkoneen ompelukoneen osista. 

Juhlavasti nimetty Bigsby Electric Guitar perustettiin sodan jälkeen vuonna 1946. Tuolloin olleessa lyhytaikaisessa suhteessa 47-vuotiaana Paul tuli isäksi. Ensimmäiseksi ja ainoaksi jäänyt lapsi kastettiin Maryksi.

20-luvulta aina 40-luvulle saakka Country-musiikki oli suosiossa ja aikakauden valtavirtamusiikkia soiden radiossa. Paikallinen asema vaihtoi vuonna 1945 tunnukseen KXLA  ja aloitti yhtenä ensimmäisitä kokopäiväisistä kantrimusiikkiasemista. Toinen paikallinen radiokanava oli KLAC, josta lähetettiin Cliffie Stonen suosittua Hometown Jamboree-ohjelmaa. Paul meni naisystävänsä sekä Mary-lapsensa kanssa ohjelman yleisöksi.

Lähetyksessä soitettiin perheen rakastamaa ​​Western-swingiä ja kantria. Western swing on yhdistelmä big bandia, countrya, hillbillyä ja polkkaa. Tyyli oli tuolloin suosituinta Etelä-Kaliforniassa. Paul pääsi tapaamaan lähetyspaikalla aikakauden suurimpia tähtiä sekä heidän säestysmuusikoita.

Bigsby pääsi tutustumaan myös nousevaan tähteen Merle Travikseen. Eräänä päivänä vuoden 1946 lopulla Merle ja Bigsby, jotka kumpikin olivat innokkaista motoristeja, olivat lounaalla. Soittamisen ja laulamisen lisäksi Merle oli taitava monissa muissakin asioissa. Hän mm. piirsi sarjakuvia, harrasti proosan kirjoittamista, eläinten täyttämistä ja kellojen korjausta. 

Merle Travis ja Indian.

Travis oli kuullut Bigsbyn steel-kitaroista, joissa oli huikea sustain. Merle luonnosteli ideaansa uudesta kitarasta Pasadena-radioaseman ohjelmalehteen ja näytti piirustusta Paulille. Merle kysyi -PA pystyisitkö rakentamaan tällaisen? Paul vastasi -Voin kuule tehdä mitä tahansa. Sanonta jäi elämään! Turhasta vaatimattomuudesta Bigsbyä ei voinut syyttää. Eikä sillä olisi pärjännyt nuoruuden moottoripyöräkilpailuissa tai Crocker-tallissa. 

Traviksen hahmottelemassa kitarassa oli sustainin saamiseksi kiinteä umpipuinen linnunsilmävaahterasta valmistettu runko. Tiheä ja kova puu antoi sustainia, mutta oli raskasta ja täytyi koverta ontoksi sekä peittää pleksillä. Merle oli piirtänyt rakennettavaan soittimeen kuusi vierekkäistä viritintä. 

Otelautamerkeiksi Travis halusi kaulaan pelikorttien maat: hertta, risti, ruutu ja pata. Soittimeen kuului pähkinäpuusta tehtävä koristeellinen näppäilykäden "käsinoja", ja viulumainen peräkappale. Oikeasti kielet menivät kuuden metalliholkin avulla läpi rungosta. Holkkien käyttö oli uusi idea. Kolmeasentoinen ja kondensaattorilla lisätty kytkin oli myös uusi idea. Runko oli 1 1/2" paksu (ja se vakiintui myöhemmin myös Fenderillä Telecasterin paksuudeksi).

Virittimien kuusi yhdelläpuolella järjestely taas oli vanha idea. Johann Stauffer oli käyttänyt sitä jo 1800-luvun alussa Itävallassa sekä oppipoikansa Martin myöhemmin Amerikassa. Ei ole varmaa tiesikö Travis näistä, mutta Bigsby on antanut pisteet omalaatuisesta ja selkeästi Staufferista poikkeavasta lavan muotoilusta Travikselle. R.C. Allen on puolestaan esittänyt että lavan suunnitteli hänen setänsä.

Martin - Staufferin ja Bigsby.

Traviksen piirrustuksessa kitaran lapa oli alunperin pidempi ja se teki kaarroksen virittimien puolella. Testailujen jälkeen Bigsby leikkasi sen pois ja muotoili lavan uudestaan nykyään yleisesti tunnettuun muotoon. Bigsbyn uutuusidea oli lisätä lapaan logo upottamalla. Jäjestelyllä hillittäisiin tuotemerkki-kopiointia. (Gibson otti idean pian myös käyttöön). Kitaran runkoa muokattiin myös. Siihen tehtiin Firenceläinen "terävä" leikkaus, sarvi (Florentine Cutaway).

Lapa ennen ja jälkeen muokkauksen.

Travis Bigsby ennen lopullisia muokkauksia
radiokanavan yhteiskuvassa
(Travis fcebookryhmä)

Vuoteen 1947 mennessä Paul oli uusissa naimisissa. Samaan aikaan Bigsby pääsi rakentamaan steel-kitaran Spade Cooleyn bändin Earl "Joaquin" Murphylle. Soitin oli monella tapaa edistyksellinen. Pian muut muusikot seurasivat perässä yksi toisensa jälkeen jättäen oman tilauksensa poljin steel-kitarasta. Kohta työt piti laittaa jonotuslistalle. 

Vuonna 1948 Bigsby rakensi yhden ensimmäisistä poljin steel-kitaroistaan  Wesley Webb "Speedy" Westille. Soitin oli edellä aikaansa. Esimerkiksi Bigsbyn laatima poljinjärjestely on vakiintunut soittimissa sittemmin standariksi. 

Samana syksynä länsirannikolla päästiin ihmettelemään ensimmäistä kertaa televisiolähetyksiä, kun paikallinen KCOP-kanava aloitti Televisio-lähetystoiminnan 17. syyskuuta 1948 nimellä Lucky 13 lähetyskanavalla KLAC-TV!

Samana vuonna 1948 valmistui Merle Traviksen tilaama kitara, jota voi hyvällä syyllä pitää kaikkien kiinteärunkoisten "lankku"kitaroiden isänä. Soitin oli teknisiltä ominaisuuksiltaan kuten muotoilultaankin edistynyt. Bigsby teki kitaraista ainakin kaksi eri versiota, yksi ja kaksi mikkisen.

Bigsbyn Merle Travikselle tekemä kiinteärunkoinen kitara.

Glen Claussenin kirjoittama juttu kitarasta.

Noihin aikoihin on kerrottu Les Paulin, Leo Fenderin ja Paul Bigsbyn viettäneen yhdessä iltaa ottaen kuppia ja jutellen kitaroista sekä mikeistä Les Paulin luona. Bigsby teki Lesille kitaran Les Paul-nimikoidulla plektrasuojalla. 

Les käytti Bigsbyn vamistamia mikkiä "How High the Moon" -kappaleen nauhoituksissa. Paulin kerrotaan sanoneen, että mikissä (taajuuksien) nouto oli onnistunut, siinä oli erittäin suuri ulostulo ja se toimi hyvin tallassa.

Vuonna 1949 Lucky 13 lähetyskanava KLAC-TV alkoi lähettää Cliffie Stonen tähdittämää Hometown Jamboree-ohjelmaa radion lisäksi myös televisiossa ja suuri yleisö pääsi ihmettelemään Bigsbyn kitaroita! 

Tuohon aikaan aikakauden tähdet, kuten Les Paul ja Merle Travis tekivät lyhyitä, muutamien biisien mittaisia tallenteita. Näitä musiikkiohjelmia, alkuaikojen "musiikkivideoita" esitettiin sitten soudiesseissä. 

Tallenteita esitettiin myös eri televisiokanavilla ohjelmien välissä. Merle Travikselle, Speedy" Westille tai Grady Martinille valmistetut soittimet saivat näkyvyyttä televisiossa yhä laajemmin.

Soittimien valmistajana Bigsbystä kehittyi poikkeuksellisen taitava käsityöläinen, taiteilija, innovaattori ja keksijä. Tämän kääntöpuolena Paul ei ollut kiinnostunut yhtään pitämään kirjaa töistään. Siitä johtuen on myöhemmällä ajalla ollut vaikeaa dokumentoida esimerkiksi kuinka monta kitaraa hän kaikkiaan rakensi. 

Bigsby erikoistui Lap Steel ja poljin steel-kitaroihin. Sen lisäksi Paul ideoi ja valmisti useita muun tyypin soittimia. Hän teki esimerkiksi kautta aikain ensimmäisen kaksoiskaulamallin Nashvillen kitaristille Grady Martinille ja vahvistetun mandoliinin Bob Wills &Texas Playboyssakin soittaneelle Tiny Moorelle. 

Bigsbyn myymälässä oli myynnissä mikrofoneja, räätälöityjä upotekoristeisia plektasuojia sekä akustisten kitaroiden Bigsby-vaihtokauloja. Merle Travis piti Bigsby-kitaransa kaulasta niin paljon, että hän pyysi Paulia korvaamaan Martin D-28 -kitaransa Bigsbyn kuusikielisellä kaulalla. 

Bigsbyn valmistamia mikkejä käyttivät Hank Garland ja Merle Travis kitarassaan. Chet Atkinsin asensi D'Angelico-kitaransa myös Bigsby-mikin. 

Leo Fender valmisti samasta kiinteärunkoisen kitaran aihiostaan ensin Esquire-, Broadcaster- ja lopulta Telecaster-mallin. Vuonna 1950 myyntiin tulleessa uudessa Fender Telecasterissa oli samalle puolelle lapaa sijoitetut virittimet ja Bigsbyn kitaroita kovasti muistuttanut lankku. Soitin alkoi myydä markkinoilla kuin häkä. Kopiointi aiheutti pahaa verta Bigsbyssä ja Traviksessa.

Muutoksia Fenderin lavassa

Fenderin valloitettua markkinoita nopeaan tahtiin sarjatuotantosoittimellaan sai konservatiivisen ja tähän saakka verkkaisesti päätöksiä tehneen Gibsonin nopeasti liikekannalle. Yhtiössä tuli hätä markkidoiden menettämisestä ja näin kohta näki päivänvalon ensimmäinen lankku-Gibson. Vuonna 1950 malli oli kaikkea muuta muuta kuin konservatiivinen. Se oli kultaiseksi maalattu ja nimeltään Les Paul. 

Leo Fenderin edustamat massatuotantokitarat ei olleet Bigsbystä kovinkaan kiinnostavia. Gibsonin johtoon palkattiin juuri noihin aikoihin uudistaja Ted McCarty. 

Tarina ei kerro maksoiko Gibson lankun muotoilusta kenellekkään. Joka tapauksessa se noudattaa Les Paul-kitarassa täsmälleen Bigsbyn ääriviivoja. Uskoakseni Gibson Tedin johdolla hyvitti muotoilusta sekä Bigsbylle että Travikselle, koskapa kumpikin teki koko loppu-uransa ajan yhteistyötä yhtiön kanssa. 

Fenderin Prototypessä on nähtävissä yhtäläisyyttä Bigsbyyn muussakin kuin lankun paksuudessa.

Les Paul soittaa seuraavassa vuonna 1951 tallennetulla soundiesllä Les Paul numero 1 prototyyppi kitaralla. Malli tuli myyntiin vuonna 1952. Lesillä on kitarassa Bigsby-mikit.  

Paul meni eteenpäin, hän keskittyi omaan näkemykseensä soittimien rakentamisessa pikku verstaassaan. Bigsbyllä oli halu tuottaa käsityönä arvokkaita ja korkealaatuisia instrumentteja. Hänestä oli hauskaa räätälöidä soittimista yksilöllisiä. Asiakkaan tarpeitaan kuunnellen, soitin kerrallaan. 

Bigsbyn steel-kitaroiden, tavallisten kitaroiden ja jälkiasennusten suosio yhdistettynä siihen että hän ei halunnut kasvattaa "putiikki"yritystään johti pian kahden vuoden jonotuslistaan. 

Periaatteen käsityöläinen piti tilauslistaa tasa-arvoisesti eikä hyväksynyt etuilua yhtään. Erään kantritähden tokaistua kerran -Etkö tiedä kuka minä olen? Bigsby vastasi -Mulle on ihan sama oletko vaikka Jeesus, mutta odotat vuoroasi kuten muutkin.

Vuonna 1951 Merle Travis soitti onttokoppaista kitaraa. On väitetty että siinä olisi Kay-runko ja Bigsbyn kaula. Kitaran omistaa nykyään Jack Parson. Hakemisesta huolimatta kuitenkin näyttää sille että Kay ei valmistanut vuonna 1951 kyseisen mallista kitaraa. 

Sitä vastoin soitin muistuttaa hämmentävän paljon vuonna 1949 julkaistua Gibson  ES-175 mallia. Japanilaiset olivat jo noihin aikoihin ketteriä kopioimaan Yhdysvaltalaisia soittimia ja uskonkin että koppa on Teiscon alihankkijan Nardan valmistama  Nardan No. 100, johon Bigsby vain vaihtoi kaulan sekä kannen. 

Kitaraan on lisätty samanlainen kyynärpään käsinoja ja kielien peräkappale kuin nähtiin myöhemmin kuuluisaksi tulleessa Bigsbyn Travikselle valmistamassa lankku Bigsbyssä! Videolla steel-kitaraa soittaa Speedy West ja Eddie Kirk on komppikitarassa.

Travis soitti noihin aikoihin myös Gibson L-10 -kitaraa, joka oli varustettu Kauffmanin vibratolla. Travis sekä monet muut kitaristit kuten Les Paul pitivät vibratosta, koska sillä pystyi huojuttamaan kitaran ääntä pedaaliteräskitaraa tyylitellen. Ainut ongelma vain oli, että Kauffman vei kitaran pois vireestä joka kerta kun sitä käytettiin?!

Kauffman Vibrola

Travis toi kerran vuonna 1951 L-10:nsä Bigsbylle ja kysyi voisiko hän tehdä tälle ongelmalle jotain? Bigsby vastasi tuttuun tyylinsä "Voin kuule korjata ihan mitä tahansa." Paul huomasi saman tien kuinka huono Kauffman-vibrato oli. Korjaamisen sijaan kehitti täysin uuden vibraton!

Ensimmäisissä Bigsby-vibratoissa oli kiinteä varsi, jota ei voitu kääntää sivulle. Nykyään käytössä olevan jousen tilalla oli alussa kumitulppa. Peräkappale oli suunniteltu laskemaan tai nostamaan sävelkorkeutta yhden puoliaskeleen. Kokoonpanoon kuului talla, joka heilui edestakaisin estäen kielten hankautumisen poikki. Asiakkaat tulivat nopeasti myymälään asentamaan uuden vibraton. Ensimmäinen meni tietysti Travisille.

Superkuva: Travis, Gibson Super 400, Bigsby ja Standel

Gibsonin tuolloinen presidentti Ted McCarty teki yksiköstä yksinoikeudella sopimuksen sillä ehdolla, että McCarty auttaisi tarkistamaan suunnittelua, jotta vibrakampi voidaan työntää sivuun silloin kun sitä ei käytetä. 

Pian muut kitarayhtiöt, mukaan lukien Gretsch, halusivat uuden, vakaamman vibraton. Bigsby teki tarkistetun sopimuksen Gibsonin kanssa ja antoi heille edullisen hinnan ja rahaa McCartylle suunnitteluavusta vastineeksi ei-yksinomaisesta sopimuksesta.

Tähän mennessä suhteet Leo Fenderiin olivat palautuneet riittävän ystävälliseksi, jotta Bigsby saattoi suunnitella Telecasteriin erityisen vibraton. Se sisältyi tallamikrofonin ympäristö. 

Fender esitteli vuonna 1954 Stratocasterin, jossa oli epämiellyttävästi tutun näköinen lapa ja taistelut alkoivat uudelleen. Bigsbyn oikeusjuttu kuitenkin vesittyi. Perusteluksi sanottiin että 6 viritintä yhdellä puolella oli ollut jo olemassa menneisyyden eurooppalaisissa instrumenteissa. Lavan muotoilusta ei puhuttu mitään.

Paulilla oli haave saada arvostamallaan rakennustavalla eli pieteetillä huolellisesti rakennettu, huippulaadukas vahvistin. Bigsby itse ei hallinnut riittävän laajasti elektroniikkaa vahvistimen tekemiseksi, joten vuonna 1953 hän meni paikallisen niin ikään autotalliyrittäjän Robert "Bob" C. Crooksin juttusille. 

Ensimmäisen koemallin soundi ei tyydyttänyt kerrasta täysosumiin tottunutta Bigsbyä, joten hän hylkäsi koko hankkeen. Käynti ei ollut kuitenkaan hyödytön, sillä se sysäsi liikkeelle Standel-kitaravahvistimien tarinan. Samana vuonna valmistui  ensimmäinen Standel vahvistin Travikselle.

Paul suunnitteli Magnatonelle kitaramallin ja jatkoi steel-kitaroiden rakentamista vielä jonkin aikaa keskittyen yhä enemmän Bigsby Vibratoon. Vuoteen 1956 mennessä hän lopetti kitaroiden valmistamisen kokonaan. Tarina kertoo, jonkun pyytäessä samanlaista kitaraa, jonka hän oli tehnyt Travisille, Bigsby oli ärähänyt: "Ei helvetti! Mene Fullertoniin ja etsi Leo Fender. Hän rakentaa sinulle sellaisen."

Tuhannet tilaukset ja massatuotannon kompromissit koettivat Paulin perfektionistista luonnetta. Vibratoliiketoiminnan lisääntyessä Bigsbyn täytyi laajentaa kauppaansa, palkata työntekijöitä ja työllistää laitteen osien tuotanto. Myös Mary-tytär oli isänsä apuna.

Vuonna 1965 Bigsbyn Vibratot olivat olleet menestyksekkäästi tuotannossa jo 14 vuotta. Bigsby oli 66-vuotias. Hän tarjosi yritystä ystävälleen Ted McCartylle. Ted oli valmis jättämään Gibsonin ja niin sovittiin kaupat. Bigsby jäi eläkkeelle. Kolmen vuoden kuluttua 7. kesäkuuta 1968 Paul Bigsby kuoli syövän murtamana. 

McCarty jatkoi kasvattaen Bigsby-yhtiön liiketoimintaa aina vuoteen 1999 saakka, jolloin hän myi sen tuotteen parhaimmalle yhteistyökumppanilleen Gretsch Guitar Companylle. 

Bigsbyn elämäntyöstä on julkaistu kirja Hal Leonard, The Story Of Paul Bigsby ja Andy Babiuk The Story of Paul Bigsby: Father of the Modern Electric Solidbody Guitar"

Ajan saatossa Bigsby vibratoihin on tullut saataville lisätarvikkeita, kuten esimerkiksi rullatalloja tai Vibramate ja Towner tuotteita.

ES-335 nauhojen hionta

 Gibsoneissa käytetään lujaa nauhamateriaalia, mutta kyllä nekin saa kulumaan kun musisoi paljon. Nauhaprofiili on korkea ja tästä johtuen nauhat ovat hiottavissa helposti pari kolme kertaa ennen kuin tarvitsee ryhtyä nauhanvaihtotyöhön!

Gibson ja Gretsch-kitaroiden nauhanvaihto on kalliimpaa kuin esimerkiksi Fendereissä johtuen otelaudan reunalistasta. Uudet nauhat on katkaistava määrämittaan ja muotoiltava ainakin osittain ennen vaihtamista kitaraan. Nauhojen hionta sen sijaan jää kohtuullisen hintaiseksi vaikka sen teettäisi kitarasepällä. 

Halusin tehdä hionnan tähänkin kitaraan itse, koska näitä on tullut tehtyä jo niin paljon. Ensin poistin kielet ja löysytin kaulaa 1/4 kierrosta. Nauhat ovat kuluneet kolmen ohuimman kielen alla. Soitosta kuluneet urat vaikuttavat jo soiton hienoviereeseen viritysmittarilla katsottuna noin 10 centin verran.

Nauha 1.

Nauha 2.

Nauha 3.

Seuraavaksi suojasin nauhavälit. Se voi tehdä esimerkiksi maalarinteipillä ja tussataan nauhat. Tussaamalla nauhat voidaan seurata työn edistymistä hallitusti. Gibson ES-335 kitaroiden radius on yleensä 12" mutta tämä on syytä varmistaa ennen hionnan aloittamista. 

Työhön sopii hyvin hiomapalkki (12" sanding block), joita on myynnissä muutamalla kympillä, tai sen voi myös valmistaa itse. Silloin se on tehtävä alle 1/10 mm tarkkuudella. Hiomanauhaksi sopii esimerkiksi tarralla varustettu K320 paperi. Kiellän käyttämästä ollenkaan takavuosina Suomalaisten kitaraseppien suosimaa lattaviilaa!

Usein nauhat jo kitaratehtailla asennettaessa jäävät aavistuksen, ehkä 1/10 mm loivemmiksi kuin kaulaprofiilin kaarevuus, eli kaulan radius. Siitä johtuen ensihionta itseasiassa parantaa kitaran soitettavuutta.

Kitara valmiina hiontaa varten.

Nauhat ensimmäisen pyyhkäisyn jälkeen.

Uustitaan tussaus hionnan edistyessä riittävän usein ja seurataan urien tasoittumista. Hiontaa tehdän tasaisilla työnnöillä koko oteladan matkalle. Paino on pidettävä tasaisena ja kohtuullisena. On myös tärkeää huomioida, että hiontapalkki kulkee otelaudalla suoraan.

Hiomapalkilla tehty hionta
alkaa valmistua.

Kun urat tasoittuvat, seuraavaksi tehdään hionta kostutetulla teräsvillalla (pata pata) yksitellen jokainen nauha läpikäyden. Tällä hionnalla pyöristetään nauhoihin tullutta kulmikkuutta. Teräsvillan jälkeen tehdään hionta ja syväpuhdistuskäsittely kostutetulla karhunkielellä.

Teräsvillakäsittely.

Loppuhionta tehdään kostutetulla hiomatahnalla ja puuvillarätillä nauhat yksitellen läpi käyden. Tällä käsittelyllä poistetaan viimeiset naarmut ja samalla nauhat puhdistuvat. Nauhoihin saadaan tehtyä näin lopullinen, haluttu kiilto. Lopuksi kaula öljytään ja kaularauta kiristetään takaisin alkuperäiseen tilaansa 1/4 kierrosta kireämmälle.

Hiomanauhakäsittelyn jälkeen.

Nauhat valmiina ja kaula öljyttynä

Urat ovat häpyneet.

Tämän jälkeen puhdistetaan kitaran kaula sekä lankku. Olen kiinnittänyt Bigsbyn niin ettei ylimääräisiä reikiä ole tehty lankkuun vaan kitara on helposti palautettavissa alkuperäiseen asuunsa. Kiinnittämisen apuna on alumiininen adapteri.

Lopuksi kielet paikalleen ja soittamaan. Taas soitto maistuu tällä soittimella erittäin hyvin. Hienovire ja soitettavuus on huippuluokkaa kuten ennenkin.