Satomi Tsukada perusti vuonna 1951 perheyhtiön Matsumoku Mokko eli Matsumoto Woodworking Matsumoton kaupunkiin Japanin Naganon prefektuurissa. Yhtiön ja kaupungin nimet ovat lähellä toisiaan ja sekoittuvat helposti. Kaupunki sijaitsee vuorten ympäröimäimänä ja perustamisen aikaan siellä oli kukoistavaa metsäteollisuutta. Perustamisvuonna Matsumokun osaomistajiksi tuli amerikkalaisyhtiö Singer Japan ja yrityksessä valmistettiin ompelukoneiden pöytälevyjä sekä kaappeja.
Myöhemmin valikoimiin tulivat esimerkiksi rakennuskaapit, televisiotasot sekä stereokaapit. Matsumoton kaupunkiin perustettiin tämän jälkeen esimerkiksi Fuji String Instruments ja Gotoh.
Vuonna 1961 Singer siirsi tuotantonsa halvemman työn Filippiineille ja Fujigenilta saadut OEM-kitaranvalmistus alihankintatilaukset tulivat yritykselle kreivin aikaan. Taideyliopistosta valmistunut Nobuaki Hayashi palkattiin yritykseen vuonna 1963 kitaratuotannon aloittamisvaiheessa.
Matsumoto Woodworkingista kehittyi 60-luvun aikaan suuri tehdas, joka oli varustettu tuohon aikaan erinomaisilla työstökoneilla ja kuivauslaitteilla, mikä tarkoittaa, että sillä oli alusta alkaen käytössä kaikki kitaran puunjalostukseen liittyvät valmistusvälineet ja tekniikka. Tontin pinta-ala oli 40 000 m2 ja tehdasrakennuksen 14 000 m2. Alueella oli luonnonpuun kuivausalue, 3 keinotekoista kuivauslaitosta ja 400 puuntyöstökonetta sekä 1300 metriä pitkä automaattikuljetin.
Tilausmäärät olivat alussa 500, nousivat sitten 1000 ja edelleen 2000 kappaleeseen kuukaudessa. Fuji-kielisoitinten presidentti Mimura pyysi tuotannon kasvattamista mutta 3000 kappaleen yli ei enää kasvatettu OEM-tuotantoa koska oltiin perustettu omia kitara-merkkejä kuten Victor ja Columbia ja liiketoimien kukoistaessa tarvittiin loppu kapasiteetti omaan tuotantoon.
Alussa mikit valmisti Hikitan perustama Keiyo, suunnittelijanaan Hikita joka oli entinen Aoi Sonicikin (Tesco) ja myöhemmin Gotoh-insinööri. Metalliosat valmistivat Shinetsu Tack Screw ja muut.
60-luvun Columbia, jossa tuttu talla sekä vibrato.
Vuonna 1964 tuotanto kasvoi ensimmäisen sähkökitarabuumin myötä. Shiro Arai vieraili yrityksessä Guyatonen presidentin Matsukin johdolla. Tämän jälkeen Aria alkoi valmistuttaa kitaroita vientiyrityksensä Arai Tradingin kautta. Lisäksi muusikkona aloittanut ja kauppiaana tunnettu Arai toimitti Matsumokulle suuren määrän ulkomaalaisia kitaroita näytemalleiksi.
Arain tilaamat soittimet oli nimettävä Arai Diamondiksi, koska Kawai Gakki omisti Aria-tuotemerkin. Vuonna 1966 Japanin kotimaan myynti romahti mutta Beatles-buumin myötä semiakustiset kitarat alkoivat mennä maailmalla hyvin lankkukitaroiden sijasta. Aria Diamond tuotemerkin puoliakustisia mallieja oli 1202T, 1302T. Muita soittimia valmistettiin merkeillä Univox, ConradBison, Conqueror, Lyle, Tempo, Ventura, Palmer, Elk jne. Puoliakustisten kysyntä kattoi lankkukitaroiden tappiot ja sen ansiosta onnistuttiin sivuuttamaan vuonna 1967 koittanut Japanin kitaratehtaiden konkurssiaalto. Samana vuonna Fuji kielisoittimet rakensivat uuden tehtaan Hirataan Matsumokun lähelle.
Vuonna 1968 alkoi edullisten opiskelija-kitaroiden tuotanto ja maailmanvienti. Samana vuonna alkoi Fuji-kielisoittimien Grecon kotimarkkinoiden myynti.
Vuonna 1969 rakennettiin uusi kokoonpanotehdas ja toimisto. Käyttöön tulivat CNC-jyrsimet, reitittimet ja sorvit kitaravalmistajista ensimmäisenä. Aloitettiin Arai Tradingin kautta Gibsonin halpamerkiksi alennetun Epiphone-kitaroiden valmistaminen. Matsumoku palkittiin erinomaisena työhygienian hallinnan tehtaana ja käytössä oli Toyotan tuotantojärjestelmä, jossa soi summeri jos tuli häiriö. Sama Lean-kulttuuri on levinnyt aikaa myöten länsimaihin.
Gibsonin Japanin agentti puuttui tuolloin tuotantoon ja Gibson-kopiosoittimien valmistus Matsumokussa lopetettiin välittömästi. Grecon (Kanda Shokai) Les Paulin (EG-malli) tuotanto siirtyi Fuji Gakkille.
Alkuperäisessä, ennen Norlinia olleessa yhdysvaltalaisessa sekä japanilaisissa kitaran valmistusyrityksissä oli perustavanlaatuinen ero. Yhdysvalloissa ihmiset, jotka todella pitävit soittimista ja rakastivat musiikkia kuten Orville Gibson tai Ted McCarty olivat toimineet intohimosta musiikkiin. Japanissa kitaroita taas valmistettiin osana puuteollisuuden laajenemista, etsien voittoa tuottavia liiketoimintamahdollisuuksia. Nämä kaksi motiivia kitaroiden valmistamiseksi olivat hyvin erilaiset.
Japanissa käytettiin myös paljon alihankkijoita. Se oli väistämätöntä, koska kulttuuri oli erilainen. Kitaramusiikin intohimossa ja ymmärryksessä on suuri ero. Hyvin kapitalistiset tahot kuten Norlinin johtajat eivät tienneet musiikista mitään, mutta heillä oli rahaa. Ihminen joka oli luonut alkuperäisen soitinmallin käytti suuren osan resurseistaan pelkästään soittimen suunnittelutyöhön.
Vuonna 1970 koitti puoliakustisten kitaroiden buumin loppu. Sodanvastaisesta liikkeestä syntyneet kansanlaulut tulivat suosioon akustisten folk-kitaroiden noustessa markkinoilla ja Matsumokusta tuli valtavirtaa myös tässä kitaratuotannossa.
Yhdysvalloissa lopetettu Epiphone-sähkökitaran tuotanto siirtyi kokonaisuudessaan Matsumokulle. Tästä lähtien tuotannossa olivat Epiphonen kaikki mallit kuten Casino, Riviera, Sheraton, Wilshire jne. Tuollin aloitettiin myös suora kitarakauppa OEM-tilaajille. Kitaradivisioonan myynti oli 46%.
Vuonna 1971 yrityksen nimi muutettiin Matsumoku Industry Co., Ltd. (Matsumoku Kogyo Co., Ltd.) Ompelukaappien tuotanto hiipui, kitararyhmän myynnin ollessa 52%. 1970-luvulla ulkomaisia rock-artisteja alkoi tulla Japaniin yksi toisensa jälkeen. Lisäksi kopiokitaroiden kysyntä kasvoi Japanissa muun muassa Yamahan Popcorn- ja Kanda Shokan A-Rock-kitaramallin myötä.
Toshio Yamato liittyi Matsumokuun vuonna 1972, hän suunnitteli eri malleja, suunnitellen myöhemmin myös Arian mallit. Fuji-kielisoittimet alkoivat yhtäkkiä myydä hyvin Greco Gibson-kopioilla ja heillä oli paljon kapasiteettia vastata kysyntään. Matsumokulla oli tuolloin kolme tuotantolinjaa, josta yhden linjan tuotantokapasiteetti varattiin vastaamaan nopeasti kasvavaan Fender-kopioiden kysyntään (irrotettavissa kaulalevyissä luki MATSUMOKU). Toinen linja oli Epiphonelle ja kolmas akustisten kitaroiden linja.
Myyntipäälikkö Takei
1970-luvun alusta alkaen pulttikaulaiset Gibson-kopiot (EG-380) tehtiin Fujigenillä. Matsumokussa tuotettiin työläämpiä 5-osaisia ja rungonläpikaulaisia soittimia (sekä pulttikaulaisia Fender-kopioita). Yksinkertaisesti sanottuna erottelu silloin oli tällainen kuvaten aikakautta tiivistettynä. Matsumokun tuotannossa ehti olla kaikkiaan yli 30 tuotemerkkiä ennen lopettamistaan.Yhtiö valmisti esimerkiksi seuraavia kitaramerkkejä:
Viennin osalta yhteistyö liikekumppanien kanssa jatkui loppuun asti.
Vuonna 1972 edullisten kansankitaroiden, joista käytettiin myös nimitystä opiskelijakitara, myynnin osuus oli 70%. Fujigenillä teetettiin alihankintana "ninja"-kitarat. Toinen sähkökitarabuumi alkoi.
Tietoja mikrofoneista ja metalliosista. Mikkejä teki kolme valmistajaa:Nisshin Sonic, Keiyo ja Tokiwa. Keiyoa laitettiin aluksi kaikkiin, mutta muutaman vuoden päästä annettiin suuri kustannusten alentamismääräys ja Tokiwaa tilattiin lisää kustannusten pienentämiseksi. Tietysti myös Nisshin Sonicia käytettiin myös, mutta eniten tuolloin käytettiin Keiyoa.
Ferriittimagneetit menivät edelle Alnicosta ja ferriittitangon kustannukset alenivat. Koska elettiin käärmeen meta-aikakautta ei ollut väliä jos soundi oli rakeinen ja vääristynyt. Metalliosia valmisti Shinetsu Tackle ja Hanaokan ja sitten Gotoh. Vuonna 1973 Victorin elektronisten urkujen (Victoron) tuotanto alkoi. Suurin myynti 2,6 miljardia jeniä saavutettiin samana vuonna.
Matsumokun tehdas 70-luvulla.
Vuonna 1974 Epiphone-merkkisten sähkökitaroiden tilaukset olivat korkeimmillaan. Oma tuotemerkki Westone-kansankitaroiden valmistus alkoi. Valmistettiin Elk Norihiro Saiton kehitystyön tuloksena. Myyjä oli Kanda Shokai. Kitaramyynti 74 nousi prosenttiin.
Vuonna 1975 suhde Arai Tradingiin vahvistui entisestään, ja Aria Pro2: n, joka on Matsumokun edustava tuotemerkki, tuotanto alkoi ja seurasi toista sähkökitarabuumia kopiomallillaan. Kaksi suurta tuotemerkkiä, Aria Pro 2 valmistajana Matsumoku (Arai Trading) ja Greco valmistajanaan Fuji String Instrument (Kanda Shokai), johtivat kitarateollisuutta Japanissa tuolloin. Kanda Shokain kanssa lanseerattiin Westminster-sähkökitaramalli. Epiphone-tilaukset laskivat voimakkaasti.
Japanin markkinoille 1976 valmistettu Westminster S-l1600 Matsumoku-kaulalevyllä. Soitin on Gibson-kopio joten se on luultavasti valmistettu OEM-alihankkijalla Fujigenillä ja tilaajan kaulalevyllä.
1976 sähkökitaroiden vienti oli vahvaa. 88% kitaramyynnistä. Seuraavan vuoden heinäkuussa Gibson-kitaroiden emoyhriö Norlin nosti tuolloin "lawsuit"-kanteen Ibanezin amerikan tytäryhtiötä Elgeriä vastaan avoin-kirja lapamuotoilun takia. Ibanez soittimien ainoana OEM-valmistajana tämä kohdistui Fuji kielisoittimiin. Tähän aikaan jokainen yritys, joka möi Gibson-kopioita Japanin ulkopuolella hakeutui kiireellisesti pois suorista lapa-kopiomalleista.
Vuonna 1977 myös syntyi Aria PE-1500. Tämä taiteellinen ja innovatiivinen muotoilu oli Nobuaki Hayashin käsialaa. Hayashi jätti yrityksen samana vuonna, koska hän ei hyväksynyt enää kopiomallien valmistamista ja halusi kilpailla reilusti alkuperäisillä soitinmalleilla.
Vuonna 1978 jeni vahvistui 175 jeniin / 1 dollari ja vientimyynti laski. Matsumokun ja Arian suunnittelemat ainutlaatuiset mallit, kuten kuuluisa SB-1000 ja SH, syntyivät. Tuolloin PE: n ja SB: n myyntihinnat, joita myytiin myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa, olivat noin 1500 dollaria PE: lle ja 1200 dollaria SB: lle. Gibsonin Les Paul on noin 1000 dollaria, ja ainoastaan Allenbic ylitti 1000 dollaria.
CS400-mallissa oli myös kiinteä kaula. Tuolloin Matsumokun tehtaalla tekniikan osastolla oli asiantuntija joka teki erityisiä koneita. Se oli aika NC: n jälkeen jolloin valmistuskustannuksia saatiin paremmaksi ja kilpailukykyisemmäksi. Olipa kyseessä rauta tai puu, yrityksesä tehtiin sille erityinen kone. Vaikka se olisikin ollut yhtä helvettiä, jatkettiin kunnes saatiin valmiiksi haluttu kaavintakone. NC on kone massatuotantoon, ja niillä luotiin paljon tuotteita erittäin tarkasti. Soittimet ovat täsmälleen päinvastaisia. Kun ajattellaan sitä nyt, Matsumokun menetelmä saattoi olla oikeampi instrumentille. Se oli silloin helppoa, koska siellä oli sellainen henkilö.
Valmistusmenetelmät tehtiin hyödyntämällä yleiskäyttöisiä puuntyöstökoneita. Todennäköisesti samoja peruslaitteita oli käytössä myös muilla yrityksillä. Sen jälkeen koneesta kehitettiin oma laite massatuotantomenetelmän luomiseksi. Voit esimerkiksi tehdä reikiä yhden kerrallaan, mutta voit myös tehdä 6 reikää kerralla tai automatisoida ne.
NC-kone Matsumoku
Vuonna 1979, kitaratuotantoa pelastettiin taantumalta mutta jenin huono vaihtosuhde laski alati tuottoa. Lisäksi esimerkiksi Westbury-, Westminster- ja Westone-tuotemerkkien tuotanto siirtrettiin halvemman työvoiman Koreaan. Se oli vaikea aikaa, koska kitaroiden tuotannon suhde oli jo ylittänyt 90%. Yhtiö alkoi valmistaa buddhalaisia alttareita kannattavuuden parantamiseksi ja monipuolistamiseksi. Kitaratuotannossa esiintyivät edelleen alkuperäiset AriaPro2-mallit (vuosina 1979 -1981 RS, TS, CS , NK, ST jne.)
1980-luvulla Tokai Gakki aloitti todellisen kovan kopiokilpailun. Aria Pro 2 malleissa oli myös väliaikainen kopiomallien tuotanto. Jakelija Arai Tradingia Dimarzio Powerd -sarja, joka oli varustettu alhaisen hintaluokan Dimagio-pickupilla, oli iso hitti.
Vuonna 1981 oli pyrkimyksiä irtautua OEM-valmistuksesta. Frankfurt Messuilla esiteltiin ostajille Westone-tuotemerkki. Samana vuonna valmistettujen sähkökitaroiden määrä oli 6000 kuukaudessa. 1980-luvun alussa Kanda Shokain presidentti Kojima tuli tarjoamaan Matsumokulle Fender Japanin tuotantoa, mutta Matsumoku ei saanut sitä Arai Tradingin ja Gibsonin välisen suhteen takia ja OEM-tuotanto meni Fujigenille.
Kokoonpanoa vuonna 1981.
Sen jälkeen pidettiin vaihtokokous uusien asioiden valmistamiseksi yhteistyössä Fuji-kielisoittimien kanssa, mutta se ei toteutunut, koska Fuji-kielisoittimet vastasivat nyt Fenderin kitaroiden ja Matsumoku Gibsonin Epiphone Japan soittimien valmistuksesta.
Kokoonpanoa 1981.
Aria oli hämmästyttävän suosittu meren takana. Tuolloin jakeluyhtiöllä oli toimistot Dusseldorfissa, Lontoossa ja LA: ssa. Se oli ennen Hoshinon nousua suureksi. Steve Vai ja muut olivat Arian LA-kannattajia tuolloin. Michael Schenker XX -mallia myytiin valtavan määrä Matsumokun loppupuolella. Malli myytiin Japanissa loppuun.
1982 Westone laajensi myyntiään Eurooppaan sekä jatkoi yhteistyötä kumppaneiden kuten FCN, BMI, Mayer, St. Louis music, MUSIC ENGRO ja Active Music kanssa. Virasto toimi 11 maassa.
Vuonna 1983 Ariapro 2: n päämallien lisäksi joulukuusta lähtien aloitettiin Fernandezin tuotanto (ennen sitä tuotettiin Kawaissa) Matsumokun loppuun mennessä Fernandez nousi kotimaisen markkinaosuuden kärkeen, mutta Ariapro 2 laski. Vaikka suhde Arai Tradingiin oli huonontunut tuotanto jatkui.
Vuonna 1983 1970-luvun lopun taantuman ja jenin arvostuksen takia monipuolista reittiä etsivien buddhalaisalttarien valmistus oli noin 200 miljoonaa liikekumppanin konkurssin takia. Silloin kärsittiin puolestaan jenin vahingoista.
1984 Myytiin noin 7260 m2: n tehdas Matsumoto Citylle 437 miljoonalla jenillä jälleenrakennusta varten. Pienennettiin henkilöstömäärää 50: llä 5 toimihenkilöä siirtyi vapaaehtoiselle eläkkeelle.
Merkittäviä parannuksia tehtiin lokakuusta 1985 lähtien. Esiteltiin uusimmat laitteet (sähköstaattinen pinnoituskone) Nauhoitettu yli 32 000 kappaletta vuodessa.
1986 helmikuussa yhtiöön tehtiin lisäpääomasijoituksia. Esiteltiin automaattinen kiillotuskone, automaattinen sormilevyn kiillotuskone ja 6-akselinen NC-reititin tehokkuuden parantamiseksi. Vaikka Euroopan myynti veti hyvin, vientitulot Pohjois-Amerikasta laskivat voimakkaasti jenin arvostuksen nousemisen takia. Lisättiin kotimaahan suunnattua tuotantoa ja saavutettiin viennin ja kotimaan myynnin suhde 50:50.
AriaPro2, Westone ja Fernandes tuotanto oli 7500 soitinta kuukaudessa. Vahvan jenin (alle 170 jeniä yhtä dollaria kohti) vaikutus oli kuitenkin merkittävä, ja (vienti)tulot heikkenivät 50 prosenttia edellisvuodesta! Lopulta tuloslaskelma painui negatiiviseksi heinäkuussa.
Yhdysvaltoihin ja Kanadaan suuntautuvan viennin suhteen ylittäessä taas 60 prosenttia, johtaja Miyoshi ilmoitti konkurssista ja johto päätti hajottaa yhtiön. Koska liikekumppaneille oltiin ilmoittettu yli vuosi aiemmin, tehdas oli kiireellisen tilauksen takia loppuun asti täydessä tuotannossa.
Matsumokun loppu. Myyntijohtaja Tokei pitelee viimeisenä valmistunutta Fernandes-kitaraa. Vasemmalla suunnitetelija Toshio Yamato oikealla valmistusosaston päällikkö Furuy.
Helmikuussa 1987 Matsumoku hajotettiin neuvottelujen jälkeen. Matsumoto City kuittasi tehdasalueen noin miljardin jenin velkaa vastaan sekä eläketurvan saamiseksi työntekijöille. Tällä hetkellä tehtaan tilalla on eteläinen puisto eli Nanbu Park, jossa kansalaiset voivat rentoutua.
Naganon prefektuurissa, Nagisassa Matsumoton kaupungissa oli aikanaan ennen puunjalostusta monia suuria silkkitehtaita, ja monet äidit ja isoäidit työskentelivät tehtaissa. Silkkiteollisuuden hiipuessa Marushime aloitti tuolloin kukoistavan puutuoteteollisuuden. Shinshu Woodworking perustettiin samalle tontille missä aiemmin oli silkkitehdas. Kuten Matsumoto Woodwork, yrityksessä valmistettiin ompelupöytiä ja vastaavia tuotteita.
Nykyään julistetaan, että Matsumoto City on musiikkikaupunki, mutta ennen sotaa ja sen jälkeen Matsumoto Cityssä ei ollut juuri mitään kulttuurista. Tuolloin ei tunnettu muita kuin draaman herra Fujimoto joka tuotti myöhemmin useita ohjaajia, herra Nitta pitkään toimineesta "Marumo" -kahvilasta, herra Nenä nenälaseista ja herra Watanabe ravintolasta "Kura". Tässä oli Matsumoton kaupungin kultturi. Neljä tavoitetta "luoda jotain kulttuurisesti ylpeämpää Matsumotosta" ovat Matsumoton kaupungin nykypäivän tarinaa kulttuurin kehitykseksestä.
Kiso Suzuki Violin Co., Ltd. oli perustettu Kisoon sodan aikana tapahtuneen väestökadon vuoksi. Suzuki-menetelmä alkoi, kun asukkaista tuli tehtaan johtajana toimineen Shinichi Suzukin suojelija ja antoivat hänen asua tyhjässä talossa tuolloin lakkautetussa huvipuistossa Shimoyokota Townissa hänen opettaessa lapsille viulun soittoa.
Kesällä 1959 Yuichiro Yokouchille saapui sähke Matsumoton lukiosta Watanabeltä, joka oli maanviljelijä-tuttu. Seuraavana päivänä saapuivat vierailulle Watanabe parhaan ystävänsä Yutaka Mimuran kanssa. Watanabe hoiti maatilansa lisäksi lukion kuljetuksia ja hän oli myös mukana Osakaya Shoji-yrityksessä joka myi peitteitä. Mimura oli yrityksen presidentti.
Suunnitelmana oli perustaa Kiso Suzuki Violin Co. Ltd:lle tytäryhtiö jonka Mimura laittaisi toimintaan. Yokouchiä pyydettiin yritykseen johtajaksi. Erottuaan opettajan virasta Yokouchin oli perustanut maatilan. Uudenaikanisen maataloustekniikan avulla hän oli saanut sen kehittymään esimerkillisen menestyksekäästi.
Vaikka he päättivät osallistua innostuneesti hankkeeseen, herra Mimura menetti pian kiinnostuksensa, koska pankki peruutti rahoituspäätöksensä joulukuussa. Yuichiro Yokouchi oli maanviljelijänä nähnyt lapsia menemässä viuluineen oppimaan soittoa ja mietti Suzukin filosofiaa: "Haluan myös opettaa lapseni" eikä hänen innostus yrityksen johtamiseksi sammunut vielä tästä. Niinpä hän vakuutti muille: "Matsumotossa voidaan kyllä valmistaa soittimia, vaikka ne ei olisikaan Kiso-merkkisiä". Niin aloitettiin tuotantotilojen sekä ja henkilöresurssien kartoittaminen.
Tiloja etsittiin ympäsi kaupunkia mutta sopivaa ei vaan löytynyt. Lopulta Yuichiro Yokouchi päätti muuttaa maatilansa tuotantotilat soitinpajaksi ja sijoittaa myös yrityksen alkupääomaksi 3 lehmästä saamansa tulot.
Ensimmäinen karjasuojasta muutettu tuotantotila
4 toukokuuta vuonna 1960 perustettiin Fuji Stringed Musical Instruments Co., Ltd. Presidentiksi nimettiin Yutaka Mimura ja toimitusjohtajana aloitti Yuichiro Yokouchi. Yhtiön nimeen päätettiin liittää Japania edustava Fuji-vuori koska tavoitteena oli tavoitella huippua. Tämä lisättiin kielisoitinvalmistukseen. Yrityksen alkupääoma oli 1 miljoonaa jeniä ja investointisuhde 7 : 3. Fuji kielisoittimien hallituksessa oli 3 henkilöä sekä 6 työntekijää.
Siihen aikaan Matsumotossa opiskeltiin viulun soittoa Suzuki-menetelmällä. Yokouchi kuultuaan, että perustajan Shinichi Suzukin nuorempi veli Shiro valmisti viuluja Asahi-chossa hän pääsi hakeutui päästen Shinichi Suzukin oppilaaksi. Viulualan käsityöläinen herra Yokoyama kutsuttiin yritykseen tuotannon johtajaksi, ja maaliskuun puolivälissä herra Uejo, herra Ishiguro ja herra Sugimoto alkoivat valmistaa viuluja Yokoyaman johdolla.
Herra Mimura selitti: "uutta yritystä perustettaessa tarvitaan markkinatutkimus" ja herra Watanabe aloitti tutkimuksen soittimien myymisestä valtakunnallisesti. Markkinatutkimuksen tulos oli että viulujen markkinat ovat erittäin pienet eikä se ole liiketoimintaa. Sitä vastoin kitaroilla on suuri potentiaalinen kysyntä, mutta tarjonta on erittäin vähäistä".
Tämän tutkimuksen tuloksena aluksi ajateltu viuluntuotantosuunnitelma hylättiin sekä ostettiin Suwa-merkkinen klassinen klassinen kitara 2500 jenillä. Sitten soitin purettiin osiin ja tutkittiin.
Akustisen kitaran Zen-On Suwa Co. Ltd. etiketti
Sugimoto, joka oli Fujilla alkuajoista aina vuoteen 1969 asti (perusti Sugimoto Woodworking-alihankintayrityksen) muisteli myöhemmin:
Alussa Fuji-soittinyrityksen muodosti presidentti, toimitusjohtaja sekä tehtaanjohtaja. Sugimoton lisäksi oli muutama puutyöntekijä, joista 3 oli koko- ja, 3 osa-aikaista sekä 10 Matsumoton teknillisen lukion opiskelijaa. Me yhdessä valmistitettiin kitaroita. Kaikki olivat kitaroiden valmistuksessa kokemattomia, ja meillä oli paljon vaikeuksia jigien valmistuksessa ja kitaramateriaalien järjestämisessä. Vaneria ei ollut, ja kiinteät osat ja mäntykappaleet keitettiin kuumassa vedessä ja muovattiin kuumaöljypuristimilla.
Työssä onnistuttiin pääsemään taivutusmittaan, mutta ne palautuivat takaisin eikä se sopineet enää kanteen, joten ajateltiin että se pysyisi mitassa jos presidentti Mimura sitoisi sen kiinni köydellä. Soittimia tehtiin yksi kerrallaan. Yokouchi pyysi jyrsimään koristeuran leikkauskoneella, jota hän oli käyttänyt sodan aikana. Kävin hakemassa sen talosta ja kytkin käyttöön mutta terä muuttui pian leikkaamattomaksi. En tiennyt osien kiinnittämisen liimaa, joten käytin Nikawaa opiskelijan pitelemän kannen väliin ja laitoin ne yhteen. Seuraavana aamuna kaikki osat irtosivat toisistaan. Sitten Nabebayashi neuvoi minulle Semedyne 321: n jolla liimasi kappaleet yhteen. Kaiken yrittämisen jälkeen päivässä saatiin kolme kitaraa valmiiksi.
Näin valmistui ensimmäinen toimitus. Se palasi kuorma-autolla takaisin. Saatekirjeessa Tokion asiakas Kanda Shokain presidentti Kondo kannusti: "Arvoisan yrityksenne valmistimalla kitaroissa on jokaisessa erilainen DO RE MI FA. Valmistamanne kitara ei ole kitara. Tehkää hyvä kitara mahdollisimman pian".
Alkuvuosien kitara-lastissa oleva kuorma-auto
Nauhojen asemat ovat täysin väärässä paikassa. Silloin vannottiin ettei moinen katastrofi enää koskaan toistu! Saadakseen oppia käytännössä Yokouchi vieraili ensin kotipaikkakunnallaan Chikumassa sijaitsevassa Matsumoton teknillisessä lukiossa. Sitten palkattiin yliopiston professori opettamaan musiikkiteorian perusteita, kuten sävyasteikkoja. Elokuun puolivälissä yhtiöön palkattiin vielä 25 työntekijää lisää.
Perustamisvuoden joulukuussa oltiin valmiita rakentamaan ensimmäiset myytävät klassiset kitarat ja yritys oli Yokouchin johtamana rahat lopussa vararikon partaalla. Seinää vasten ahdistettuna osallistuttiin Matsumoto Woodworking-näyttelyihin. Kitarasta saatiin tehtyä niin hyvä, että se palkittiin edistyneen teknologiansa ansiosta klassisten kitaroiden sarjassa näyttelyn parhaana!
Tästä huolimatta Mimura sanoi: "Tallan on parempi täällä." Toisin sanoen kitara, jossa talla on säädetty alas se palautetaan yhteensä nauhaviallisena-instrumenttina. Näin Fuji-kielisoittimen klassinen kitara alkoi asemansa vakiinnuttamisen Japanin instrumenttiteollisuudessa. Kanda Shokai alkoi tuolloin valmistaa klassisia kitaroita Kamanon soittimille.
Vuonna 1961 klassisen kitaran tuotannon ollessa ainoa artikkeli tuli eräänä päivänä paikkakunnan parhaaseen majataloon puhelu Tokiosta. "Olen Amerikkalainen kitaranostaja, ja etsin kitaratehdasta. Haluaisin teidän hyväksyvän esittelykierroksen tehtaassa," hän sanoi. Seuraavana päivänä Anthony George, joka oli soittimien jälleenmyyjä New Yorkista, jäi junasta Matsumoton asemalta. Georgella oli kaikkiaan viisi soittimien myymälää New Yorkissa, Kalifornian Hollywoodissa, Los Agelesissä sekä toimipiste Albanyssä. Soitinliikkeen maahantuojana Buegeleisen and Jacobson (B&J). Liikkeiä johtivat hänen veljensä ja poikansa. Hän itse oli myös erinomainen muusikko-esiintyjä niin vanhemmille kuin lapsille. George oli amerikkalainen mestarimyyjä.
George oikealla Albanyn musiikkiliikkeessä.
Tuohon aikaan Japani oli yksi kehittyvistä maista, jotka valmistivat tuotteita pienillä palkoilla. Varsinkin sähkökitarassa se oli maa, joka ei ollut edes kehittyvä. George oli ennakoinut markkinoiden kehitystä etsien maata, jossa pystyttäisiin tuottamaan kitaroita halvalla. Hän keskittyi maailmankartan kauimpaan kolkkaan Japaniin ja siellä Fuji-yritykseen neuvottelemaan suoraan valmistajan kanssa.
Innostuneen tehdaskierroksen jälkeen hän tarjosi: "Neuvon teille, kuinka klassinen kitara tehdään Yhdysvaltojen markkinoille. Jos saan haluamani tuotteen, ryhdyn ostajaksi". Seuraavat kolme kuukautta hän asui Ikawan majatalon huoneistossa, jonka Fuji String Instruments vuokrasi. Geroge jakoi teknisiä ohjeita laadun parantamiseksi. Odotuksena oli samalla oman liiketoiminnan kasvattaminen. Tällä tavalla hänestä tuli Fuji-kielisoittimien "isä". Toisin sanoen ei japanilaisen sähkökitaran kehityksen- vaan Matsumoton sähkökitaran isä ja harvat ihmiset tietävät nykypäivänä tämän. Georgen ennakointikyky oli hämmästyttävää.
Sitten eräänä päivänä George sanoi "Kyllä, haluan esitellä ja myydä näitä klassisia kitaroita". Hän allekirjoitti sopimuksia useilla eri tuotemerkeillä. Yksi oli nimeltä St. George, toinen Marvel. George tilasi tietyn määrän soittimia ja palasi kotiinsa. Kitaroiden joukossa oli myös tuotemerkki Demian, jonka Fuji String Instrumentsin tuolloin presidentti Mimura suunnitteli alkuperäiseksi tuotemerkikseen. Demianin on sanottu olevan peräisin Herman Hessen romaanin Demian-nimestä, jota herra Mimura luki tuolloin. Kitarasta oli olemassa useita malleja.
St. George-kitaran etiketti 60-luvun alusta
Syy miksi Fuji-kielisoittimet alkoivat viennin Yhdysvaltoihin, on se, että kotimaisten soittimien kauppa oli huonoa, säännölliset laskut Kyowa Shokaille jne. Maksuaika oli puoli vuotta, ja jos se ei riittänyt alennusmaksu vaihtui korkokuluksi. Siksi otettiin vastaan ulkomainen liikekumppani. Tuolloin lähetyksille myönnettiin myös vientiluottoa, jota kutsuttiin LC-kaupaksi. Tämä oli mahdollista lunastaa heti. Elettiin Japanin kaupan alijäämän aikakautta. Oli kylläkin harvinaista, että kaukana Matsumotosta valmistajat kävivät kansainvälistä kauppaa suoraan, muita oli vain Sony-transistoriradio.
Tuolloin Matsumotossa ei ollut pankkia, josta olisi voinut nostaa vientiluottokorttia. Vaikka sen olisi vienyt 82 pankkiin, sitä ei pystytty käsittelemään. Alussa sanottiin: "Kysyn Mitsubishi Bankilta Tokiossa, joten odota hetki." Oli harvinaista, että joku yritys ansaitsi valuuttaa ulkomaan kaupalla, ja lopulta Mitsui Bank avasi sivukonttorin kaupunkiin pelkästään tätä tarkoitusta varten.
Lisäksi on mahdotonta ajatella, että Japanin keskuspankki olisi mahdollistanut suoraa kauppaa ulkomaalaisen kauppakumppanin kanssa. Siksi voidaankin nähdä, että Matsumoto oli tärkeä Japanin taloudelle. Muutaman vuoden päästä Japani pääsi nopeaan talouskasvun aaltoon muuttuen kaupaltaan ylijäämäiseksi. Muuten, Matsumoton sivuliikkeen johtaja oli Yasushi Mieno (Junior), josta myöhemmin tuli Japanin keskuspankin pääjohtaja.
------------------------------
Vuonna 1962 tuotteisiinsa luottanut Fuji String Instruments tarjosi OEM-valmistusta tuolloin johtavalle klassisen kitaralle Zenonelle, jolle laajennnettiin klassisen kitaran tuotantoa alihankkijana. (Ensimmäinen purettu ja tutkittu kitara oli Zen On Suwa)
Oli monia käsityöläisiä, jotka tulivat Fuji-kielisoittimiin esimerkiksi Shinshun puutöistä. Oli puutyön asiantuntija T Kurahashi ja Kato, jotka olivat alun perin Marushime-omistajien perheessä. Puutyön hankinnasta vastaavana herra Kato oli keskeinen toimija. Hän matkusti ympäri maailmaa keräämään hyvää puuta ja tuki Fujigenia raaka-aine hankinnoissa, jotka ovat kitaroiden perusta.
Kurahashi oli ystävällinen persoonallisuus, ja kaikki rakastivat häntä. Yokouchi rakasti häntä. Kurahashista tuli puutyön kokoonpanon johtaja. Se oli aikaa jolloin kisällijärjestelmästä, kuten Saksan Meister-järjestelmä oli olemassa vielä jäänteitä.
Karkeat puutyöt Fujille teki alihankintana Shinshu Woodworking Group, jota johti herra Kurahashi, Tsukada Seisakushon teki maalaukset johtajanaan Yamazaki, ja sähköosat Tezuka.
Alkuperäinen tuotemerkki, kolme kitaraa ja Fuji-vuori.
Pian ensimmäisen toimintavuoden toukokuussa valmistui 200 metriä pitkä uusi tehdas tien toiselle puolelle. Tuotantotaso oli 30 kitaraa päivässä. Pian kymmenen johtavista työntekijöistä siirtyi Tokioon perustettuun uuteen Teisco Inc.:iin. Maruyama liittyi yritykseen kesäkuussa tehtaan johtajana.
Pian George tuli taas Japaniin vedoten Beatlesiin, josta oli tullut suosittu Liverpoolissa ja joka ilmiö ravisutti Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Hän ehdotti jälleen: "Nyt on sähkökitaroiden aikakausi. Jos pystytte tekemään hyvän soittimen, tilaan niitä 1000 kappaletta."
Georgen innostuksen johdattamana Yokouchi tutkitutti sähkökitaroiden valmistustapoja professori Ikomalla ja sähköosaston professori Nakazawalla läheisessä Matsumoton Teknisessä korkeakoulussa sekä Tokiossa. Soitin suunniteltiin ja prototyyppi valmistui lopulta. "Sävy on ihana. Tämä on tuote menee markkinoille Yhdysvalloissa", sanoi George antaen hyväksyntänsä soittimelle. Samalla hän antoi teknisiä neuvoja MatsumokuKogyolle, joka vastasi kiinteän rungon alihankinnasta. George tilasi 1000 kappaletta Rodeo-merkkistä sähkökitaraa. Eikä ole epäilystäkään, että myös Demian sähkökitaramalli sisältyi tilaukseen.
Pian tämän jälkeen George esitteli New Yorkin-soittimien J.B:n jälleenmyyjän. Todettuaan prototyypin korkean laadun, hän teki huomattavan suuren tilauksen. Näin syntyi Matsumoton ensimmäinen "massatuotanto-sähkökitaran valmistaja".
Tuolloin olivat Gibson ja Fender jo vakiinnuttaneet asemansa Yhdysvalloissa. Les Paul ja Stratocaster-kitaroissa oli huomattava ero japanilaisten sähkökitaroiden laatuun, erityisesti sähköjen suhteen. Georgen mielestä tässä ei ollut mitään ongelmaa, jos laatu sovitettiin alhaisen hintaluokan soittimiin. Eikä se ollut verrattavissa amerikkalaisten huippuluokan kitaroiden kanssa.
Koska yrityksessä ei ollut sähköinsinööriä massatuotantoa varten, sähköurakoitsija Tezuka, joka oli asentanut loistelamput valmistuneeseen tehtaaseen, valittiin mikkien valmistajaksi. Hän oli käsityöläinen sekä itsenäinen ammatinharjoittaja (vuodesta 1962 vuoteen 1964). Hän teki myös puusepän- ja putkitöitä ja oli ollut pitkään yhteistyössä Yokouchin perheen kanssa jo maatilan ajoilta ennen Fuji-kielisoittimia.
---------------------------
On olemassa mielenkiintoinen tarina yrityksen ensimmäisen sähkökitaran ajoilta. Eräänä päivänä presidentti Mimura ja toimitusjohtaja Yokouchi kutsuivat Tezukan luokseen. Hän ajatteli että siellä häntä tarvittiin taas loisteputken vaihtoon tai johonkin muuhun vastaavaan työhön. Mutta siellä olikin Gibsonin valmistama kitara, joka purettiin paloiksi. Luultavasti se oli ES120T: n tai ES150: n mallinen, koska mikissä oli tankomagneetti.
Tezuka arvasi magneetista ja kelasta että tämä oli erittäin kallis kitara, vaikka näki sen ensimmäistä kertaa. Hän kysyi miten se toimii ja selitin hänelle äänen vahvistuksen ja vahvistimen toimintaperiaatteita. Lienee tarpeetonta sanoa, että pääsin heti töihin.
Tuolloin vuonna 1962 Gibsonin lisäksi Fenderin kitaroita mikkeineen purettiin pieniksi paloiksi. Niistä tutkittiin kierrosten lukumäärää ja magneettien laatua sekä miten saada enemmän diskantteja muuttamalla magneettien tyyppiä ja määrää. Laitoin joskus puolan jokaiselle kuudelle napakappaleelle ja suunnittelin langan kullekin.
Joka tapauksessa jäljiteltäessä Gibson-pickupia se saatiin lopulta kuulostamaan Gibsonilta. Myöhemmin Tezuka sanoi, että hän pyrki vaikuttamaan äänenlaatuun vaihtamalla magneettien yhdistelmää. Kunnollisten elektronisten komponenttien puutteen takia se oli paljon tehokkaampi tapa otettaessa huomioon matriaalin vaihteleva laatu sekä korkeat kustannukset. Mikit valmistettiin käsintehdyllä työstökoneella, joka oli valmistettu pesukoneen moottorin, hihnan ja jigin yhdistelmästä. Vastukset tehtiin myös itse. Keraamiikkaan paistettua hiiltä kaavittiin kunnes mittalaitteeseen saatiin haluttu vastuslukema.
Myös henkilö Shinshu-yliopiston insinööritieteellisestä tiedekunnasta tuli analysoimaan ääntä. Siitä lähtien se oli jo "Fuji-kielisoittimien alkuperäinen ääni". Olen myös yllättynyt siitä, miten hyvää tutkimusta ja kehitystä tuolloin tehtiin. Lisäksi Yokouchi oli hankkinut saksankielisiä erikoiskirjoja, kääntänyt ne Shinshu-yliopiston opiskelijoiden avulla ja jakanut niitä liiton kautta.
Metalliosat ulkoistettiin "Komatsu Seisakushoon", joka sijaitsi läheisen Chikuma-peruskoulun itäpuolella. Sieltä tuli kromatut mikin kuoret. Kullatut osat (myöhemmin Shinseki Seisakushon valmistamana) tulivat saman peruskoulun pohjoispuolelta Miyamoto Kogyoshosta. Liiketoimintaa jatkettiin Komatsu Seisakushon kanssa, mutta nykyään sitä ei ole enää olemassa. Näin valmistuneella osilla valmistettiin yhtiön ensimmäinen Georgen sekä J & B: n alulle laittamana sähkökitara.
Tezukalla oli oma liike, jossa myytiin U Denki-nimisiä sähkötuotteita. Hänellä oli osa-aikainen työntekijä Mr. S ja tuohon aikaan he molemmat toisinaan käärivät keloja koko yön. Alussa käämintä tehtiin käsin, mutta pian he ottivat käyttöön kelauslaitteen. He tekivät myös muut osat, kuten vastukset ja kondensaattorit itse. Myöhemmin Tezukan apulaisesta tuli Nisshin Sonicin presidentti.
On luultavaa että Tezuka jätti myöhemmin mikkien valmistus-liiketoiminnan, koska Demian valmistus loppui ja Tezuka palasi takaisin pääliiketoimintaansa. Mr. S erikoistui mikkien valmistuksen hyödyntämällä saamaansa taitotietoa. Jotkut saattavatkin tietää Maxonin mikit. Vuonna 1966, pian yrityksensä perustamisen jälkeen, se alkoi toimittaa täyssävyiset mikit Moralesille. Laadun kohentuessa kauppa alkoi nopeasti myös Nisshin Sonicin kanssa.
Vuonna 1962 George palasi taas kerran Japaniin ja aloitti tutkimuksensa Fuji-kielisoittimien kotimarkkinoista. Hän otti yhteyttä "Tokyo Teiscoon" (Former Teisco Stringed Instrument) joka oli tuolloin Japanin johtava sähkökitaroiden valmistaja. Teisco sijaitsi noin 500 metriä länteen Minami Toyoshinan asemalta. Tämän myötä alkoi Teiscon OEM-tuotteen EB1-alihankkijatuotanto.
Yokouchi ja EB-1
George teki 1000 kitaran tilauksen ja lähti kotiinsa. Fuji String Instruments aloitti oman kotimarkkinatutkimuksen. Otettiin yhteyttä Teiscoon ja sieltä pyydettiin tekemään sähkökitaran sekä -basson prototyyppi. Tästä alkoi kauppa Teiscon alihankkijana.
Eräänä päivänä tehtaan johtaja Maruyama meni Teiscon pääkonttoriin reklamaation takia. Kuivumisen vuoksi kaulan sanottiin vääntyneen vialliseksi. Maruyama tutki soittimen presidentti Doryu Matsudan kanssa. "Siinä tapauksessa teen tämän korjauksen, en Fuji-kielisoitinta", hän lupasi toiselle ja todennäköisesti sai Teiscon pääkonttorin investoinnin puunkuivauslaitokselle. Hän vei mukanaan joitain insinöörejä Fuji-kielisoittimesta ja meni Minami Toyoshinaan. Näin tehtiin Teisco-kielisoitin. Luultavasti se oli Honey-malli.
Vienti kauppayhtiöiden kautta kasvoi vuonna 1962 tasaisesti. Tilauskirjojen täyttyessä tuli tarpeen hankkia ja kuivata suuri määrä puuta. Koska tilaukset olivat kiireisiä, väkisin kuivatut rungot elivät vielä maalauksen jälkeen. Näin osien kokoamisvaiheessa tapahtui halkeilua yksi toisensa jälkeen.
Vialliset kitarat koottiin jälleen varastotilan eteen. Viallisia tuotteita oli tullut halkeamasta johtuen jo 2000 kappaletta!
Yokouchiv haki parannuksia Fujin valmistusprosessiin. Hän vieraili tuttavansa Momosen luona Fujille alihankintaa tehneessä Matsumoto Woodworking Co., Ltd: ssä (myöhemmin Matsumoku Kogyo), joka sijaitsi Minami Matsumoton aseman eteläpuolella, ja meni sinne opiskelemaan puun kuivaamista.
Matsumoto Woodwork oli Singer Ompelukoneen tytäryhtiö. He valmistavat ompelupöytiä jne. Heillä oli uusimmat laitteet ja tekniikka kuivata sekä käsitellä puuta. Yhtiössä oli käytössä myös Toyotan tuotantojärjestelmä. Sen seurauksena, että toimitusjohtaja Tsukadaa (myöhemmin presidentti) pyydettiin yhtiötä kuivattamaan puutavara. Matsumoto Woodwork alkoi lopulta hoitaa kaikki puuosien eli kaulojen ja runkojen tuottamisen.
Matsumokun tehtaan amerikkalainen omistaja oli siirrättänyt ompelukoneen ompelupöydän alihankintatoimet vuonna 1961 halvemman työvoiman Filippiineille, joten työn löytäminen puusepille oli välttämätöntä. Tästä tulikin odottamaton tilaisuus Matsumokulle vuonna 1963.
Tarjonta kaksinkertaistui ensin 500 kappaleeseen sitten 1 000 ja lopulta 2000: een kappaleeseen kuukaudessa. Tilaukset kasvoivat päivittäin. Anthony George kävi kauppaa kaikkiaan yli 40 ostajan kanssa, jotka kaikki saivat oman tuotemerkin. Presidentti Mimura pyysi lisäämään tuotantoa edelleen ja lopulta aina 5000 kappaleeseen kuukaudessa.
Ushiyaman palkattiin Fuji-kielisoittimille tutkimus ja kehitysprojektiin 24 ikäisenä vuodesta 1964 vuoteen 1967. Hänen pääasiallinen työ oli Seconic valonmittauksen valmistavassa tehtaassa Hachiyo Engineering Co., Ltd.:ssä.
Herra Tezuka teki Fuji-yhtiölle omat osat, kuten vastukset ja kondensaattorit. Toisin sanoen, tuotteet eivät olleet yleiskäyttöisiä, vaan Fuji-kielisoittimille räätälöityjä tuotteita. Muita elektronisia osia, kuten potikat, liukusäätimet ja jakit, tilasi herra Ushiyama osakauppayhtiö Komori Electriciltä. Lisäksi Ushiyaman sanotaan piirtäneen kitaran piirustuksen ensimmäistä kertaa Fujigenissa. Siihen asti ei ollut kunnollista piirustusta. Noihin aikoihin toimitusjohtaja Yokouchin julkaisi kitaran nauhojen-ääniteorian.
Yokouchi vasemmalla ja Mimura oikealla.
Vuonna 1964 Herra Yokouchi matkusti Yhdysvaltoihin etsimään kannattavaa suoraa kauppakumppania. Tämä Englantia puhumattoman kauppamiehen tarina, on kuuluisa.
Kawai Instruments oli myös yksi valmistajista, joka vei tuohon aikaan kitaroita Yhdysvaltoihin Nanyo Tradingin kaltaisten kauppayhtiöiden kautta. New York Broadwayllä sijaitsi yksi kumppaneista Tele-Star Trading Co tuotemerkkinään Tele-Star. Tuohon aikaan Nanyo Trading kävi kauppaa ainoastaan Kawai-tuotteiden kanssa.
Näihin aikoihin herra Yokouchi otti yhteyttä Nanyo Trading Co., Ltd. kauppayhtiöön ja kun hän vei sinne prototyypin, hänelle näytettiin Kawain sähkökitaraa ja sanottiin: "Tee sama." Soitin näytti olevan tuotemerkiltään oli Tele-Star.
Fuji-kielisoittimilla harjoittaessaan etelämerikauppaa, oli sitten vaihe jolloin etelämerikaupan toimeksiannosta valmistettiin Tele-Star-kitaroita. On myöhemmin käynyt ilmi, että Yokouchi-perheen varastosta löytyi useita logolevyjä. Ne ei olleet siellä Kawai Gakkin, vaan kauppayhtiön tilauksesta. Fuji-kielisoittimille perustettiin toimisto 5. avenueelle NY: ssä ja Kawai Instruments oli kilpailija.
Vuonna 1964 herra Yokouchi tapasi Kawai-soittimista vastaavan henkilön Ohio Clevelandissa. Kilpailijan palveluksessa ollut Japanilainen teki samaa työtä syrjäisellä paikkakunnalla. Onnistuneen tunnustelun jälkeen hän ystävystyi New Yorkissa tapaamansa Kawai Gakkin toimitusjohtajan kanssa. Tämän jälkeen suhde kesti työasioista huolimatta, ja säännöllistä yhteyttä pidettiin vierailuilla toisen kotona.
Vastaavasti Teisco ei ollut tässä sopimuksissa mukana, mutta voidaan nähdä, että toisen kotimaisen valmistajan OEM-tuotanto toteutettiin Fuji-kielisoittimille kauppayhtiön aloitteesta. Se on karkea tarina nyt, mutta se ei rikkonut tapoja kaupallisessa moraalissa. Vaikuttaa siltä, että huomattava määrä kaupallisia liiketoimia etelämeren kanssa alkoi saamalla. Vientikohde oli Zimmerman New Yorkissa, Gar-Zim Musical Instrument Corporation, Larry Zimmerman. Tuotemerkille ilmoitettiin Zim-Garin kanssa. Se oli paljon suurempi toimija kuin hyväntahtoinen George. Se oli tarina moraalin äärimmäisestä puutteesta, mutta se oli myös kunnianhimoista ja mielenkiintoista aikaa.
Sitten Yokouchi tapasi Georgen kanssa Los Angelesissa. Tämän jälkeen hän viipyi New Yorkissa puoli vuotta saaden suuren määrän tilauksia NY: n kauppayhtiöiltä Sorkin Musicilta, B & J: ltä, US Musicilta, GOYA: lta, Idealilta, ja AA: lta Manhattanilta. Se oli Beatlesien Amerikan ensimmäisen menestyksen vuosi ja kaikkeen toimintaan liittyi vahva takatuuli. Voidaan vain sanoa, että oli huippuajoitus tulla esittelemään kitaroita Yhdysvaltoihin ja opiskelemaan englantia juuri tuolloin.
Demian-kitarat olivat tuotannossa viimeisiä aikoja tuolloin. Tilauksia tuli merkeistä Goya, Greco, Kay, Markkinaalueita Suur-Länsi-Kanada ja Yhdysvaltain Davidoff (David etymology). Tuohon aikaan Davidovin presidentti, joka toi mukanaan kauniin tulkin, neuvoi että: "tästä lähtien on parempi keskittyä kiinteälankkuisten sähkökitaroiden tekniikkaan".
Pääkitarat olivat tuolloin J1, J2, EB-1, VN2 ja VN4. Tehtaan toimitushinta oli 10 dollaria (3600 jeniä) yhdellä mikrofonilla, 14 dollaria (5000 jeniä) kahden mikillä ja noin 16 dollaria korkeimman luokan mallin osalta.
Varhaiset työntekijät rakastivat Mimuraa presidenttiä, koska hän aggressiivinen mutta suora. Vaikka ei kuulosta isolle asialle yksi niistä oli myös pöytätietokone, jonka herra Yokouchi toi matkaltaan Yhdysvalloista. Herra Mimura, joka oli hyvin kiinnostunut ensimmäistä kertaa näkemästään koneesta, käski herra Yokouchia tekemään kaupat saman tien.
Suunnittelua pöytäkoneen ääressä.
Sen jälkeen, herra Ushimaru, joka oli Hachiyo Engineeringissä ja saman Matsutaka-yhtiön nuorempi insinööri vuonna 1965 syyskuussa innostui Ushiyaman kutsusta liittyä yhtiöön. Hän oli 20-vuotias tuolloin. Tuolloin Fuji kielisoittimilta puuttui kitaroiden suunnittelija ja herra Ushimaru oli tähän juuri oikea henkilö.
Nämä kaksi tapasivat urheiluseuran kautta Hachiyon työn aikoihin. Herra Ushimaru oli myös nopeasti liikkuva pelaaja, joka myöhemmin valittiin myös kansalliseksi poliittiseksi toimijaksi. Yritykseen liittyessään tutkimus- ja kehitystilan päätehtävä oli purkaa ja tutkia Gibson, Fender, Goya, Kay-kitarat jotka myös purettiin. Esimerkiksi musta Gibson Les Paul Custom, jonka ajateltiin käytettävän myöhemmin, valkoinen SG Custom, jossa oli 3 mikkiä, sekä L- 5, joka oli tarkoitettu purkamiseen ja analysointiin. Näillä kaikilla kitaroilla on kuitenkin myöhemmin valitettava kohtalo...
Tuolloin Hall Sailorin presidentti ja presidentti Mimuran sukulainen sekä toimitusjohtaja Yokouchi piirsivät prototyypin. Ushiyama ja Ushimaru laativat siitä piirustuksen ja tekivät prototyypin, ja kaikki tuolloiset prototyypit kuvasi myös paikallinen valokuvaaja Shionozaki, mutta valitettavasti tulipalossa kaikki kitarapohjaiset negatiivit paloivat. Kuitenkin kolme Ushiyaman 6 × 6 -negatiivia kuvaavaa kirjaa löydettiin ensimmäistä kertaa noin puoli vuosisatsaa myöhemmin.
Demian mainos
Kitaramerkki Goya oli perustettu vuonna 1952. Vuosina 1954-1963 soittimia jakeli New Yorkissa nimen keksinyt Hershman Musical Instrument. Co. Inc. Vuonna 1963 yhtiö muutti nimensä Goya Guitars, Inc. hankkien soittimia kauppayhtiö One South Sea Traden kautta aina vuoteen 1967 asti. Vuosina 1967-1970 yhtiön nimeksi vaihtui Avent, Inc. jne.
Vuoden 1965 lopulla Kanda Shokain toimitusjohtaja Kondo tuli yritykseen Karl Höfnerin viulubasson kanssa, ja samantyyppisten soittimien tuotanto alkoi. Lisäksi George esitteli toisen brändin Grecon tilauksen Goyalle New Yorkista.
Fuji oli valmistanut amerikan vientiin jo useamman vuoden ajan OEM Greco-kitaroita, mutta kuljetusonnettomuuksissa rikkoontui usein soittimien lapoja. Vakuutus kattoi aluksi 500-600 kitaraa mutta oli olemassa edelleen tuotteita jotka pilaantuisivat varastossa. Presidentti Mimura rekisteröi tavaramerkin Japanissa voidakseen jakaa soittimet kotimaan markkinoille.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Goyasta vastaava henkilö etsi Yokouchin NY: ssä, sanoen: "Greco tulee ulos paikasta nimeltä Kanda Shokai." Yokouchin käskettiin antaa rahaa voidakseen käyttää merkkiä Japanissa. Hän sanoi että hänellä oli vain 100 dollaria käteisenä. "Pystyin ostamaan Japanilaisen Greco-tuotemerkin dollareilla" (kurssi oli 360 jeniä dollaria kohden, se oli poikkeukselliset 36000 jeniä). Jos ajattelee sitä nyt, annoit vain maksun vastuuhenkilön taskuun tekemättä mitään paperia sopien pelkästään suullisesti.
Samaan aikaan Japanin sähkökitaramarkkinat alkoivat kasvaa maassa The Venturesin nostaman buumin myötä. Kanda Shokai otti merkin osakekantoineen haltuunsa. Soitin otettiin kotimaan markkinoilla hyvin vastaan ja lisätilauksia tehtiin. Kanda Shokai alkoi mainostaa ja soittimet valmisti Fuji.
Vuonna 1965 sähkökitarabuumi saavutti huippunsa Japanissa. Soitinyritysten lisäksi markkinoille tuli yksi toisensa jälkeen sähkökitaroita eri toimialoilta, kuten kodinkoneiden valmistajilta ja levy-yhtiöiltä. Vaikka ne tulivat markkinoille, ne eivät alkaneet valmistaa itse soittimia. Suurin osa niistä valmistettiin ulkoistamalla valmistus sen hetkisille kitaravalmistajille. Presidentti Mimura suhtautui rauhallisesti tähän innostuneeseen buumiin ja uskoi, että Fuji-kielisoittimien menestyminen oli ulkomaisilla markkinoilla. Näihin aikoihin kitaroiden lisäksi valmistettiin myös rumpuja tuotemerkillä Demian.
Yokouchi sekä Teiscoja.
Presidentti Mimura oli melko itsekeskeinen persoonallisuus, ja hänellä oli tapa korottaa ääntä työntekijöille tämän tästä. Joskus hän saattoi heittää täynnä mustetta olevan mustepullon menemään. Jotkut työntekijät eivät kestäneet sitä ja lopettivat. Toisinaan hän kohteli myös kauppiaita kauheasti. Heidät kuitenkin sitoi toimitusjohtaja Yokouchin persoonallisuus. Silti herra Yokouchi sanoo: "Kiitän nyt herra Mimuraa. Se oli vaikeaa aikaa, mutta olen hyvin kiitollinen kaikesta koulutuksesta. Vierailen edelleen hänen haudalla joka vuosi." vaikuttaa siltä, että monilla sodan jälkeen selvinneillä johtajilla oli ainoastaa yksi tapa selvittää asiat, kuten presidentti Mimuralla.
Ushimaru puhui myös tuosta ajasta tällä tavalla. Kaksi viikkoa yhtiöön liittymisen jälkeen ja hänen tuntematta sen enempää alaa, presidentti Mimura käski hänen mennä oppimaan kaulan tekeminen Hayashi Woodworkilta, joka oli tuolloin kaulojen alihankkija. Mimuralta oli kauhistunut Hayashi Woodworkin otettua noin vain alihankintasopimuksen toiselta valmistajalta.
Alle kuukausi yhtiöön liityttyään Ushimaru aloitti joka iltaisen opiskelun kovalla työllä oppiakseen valmistusmenetelmän. Mimura presidentti puolestaan velvoitettiin vetämään työtä Iguchi puunjalostuksen kanssa Fuji kielisoitinten runkotuotannon siirtämiseksi alihankkijalle. Siihen liittyi myös kaulanvalmistus, kun alihankintavalmistus lopetettaisiin Matsumokusta. Tuolloin laitteisiin investoinut Iguchi Woodworkingin presidentti oli melko kauhistunut että Ushimaru ripusti päänsä yrityksen puolesta.
Tuolloin Fuji kielisoittimien Sansai-tehtaan valmistusosasto jaettiin karkeasti kolmeen osaan seuraavasti: 1. puun käsittely sekä maalaus 2. kaula sekä runko ja 3. kokoonpano sekä laboratorio.
Hiratan uusi tehdas vuonna 1966
Kin Uejo (myöhempi presidentti) vastasi kokoonpanosta Ohara Thunderin kanssa ja Mr. Yamazaki sekä Takizawa maalaamisesta. Vuokralainen rummuissa. Herra Takashima liittyi laboratorioon myöhemmin. Herra Mochizuki vastasi kirjanpidosta, ja herra Mimura ja herra Ozawa olivat kauppaosastolla ja Herra Nariai oli toimistossa. Herra Sugihara, Sugihara ja Horiuchi, jotka olivat samasta Matsutakasta siirtyivät myöhemmin Rolandille.
Takashiman, joka oli toisen yrityksen johtaja, Mimura sanoi, että hän vetäytyisi virkamiehenä sekä Yokouchin tarjoama palkkamäärä tuplana. Elektronisten osien suorituskyky oli kuitenkin tuolloin edellä kuvattua, eikä asiaa tuolloin voitu saattaa päätökseen.
Japanilaisia kitaroiden valmistajia vuonna 1966
Vuonna 1966 Matsumoku alkoi toimia OEM-valmistajana myös muille merkeillä kuin Fuji-kielisoittimille, tuottaen ja viemällä Victoria, Columbiaa ja muita. Kun näin tapahtui, he alkoivat vähitellen rajoittaa alihankintaa, ja toimituksia vähennettiin 5000:sta 4000:een kuukaudessa ja sitten 3000:een.
Fuji-kielisoittimille, jotka olivat riippuvaisia Matsumokusta valmistusprosessissa, aiheutui suuri määrä viiveitä sähkökitaroiden toimittamisessa buumina aikaan. Välttämättömyyssyistä oli rakennettava uusi tehdas, joka voisi tuottaa kuivauskäsittelyn kaikissa tilausvolyymeissä. Heinäkuu vuonna 1967 valmistui uusi tehdas Hirataan. Tämän avulla saatiin riittävä käsittelylaatu ja tuotantokapasiteetti Matsumokusta riippumattomasti.
Vaikka kauppa Matsumokun kanssa tuolloin päättyi, on hyvin tiedossa että yhtiöt olivat lähellä toisiaan ja tuotantolähetysten suhde jatkui siitä lähtien. Monet tietävät, että irrotettavissa tyyppikilvissä, kuten 70-luvun Grecossa oli MATSUMOKU-leima.
Ostajia vuonna 1966
Vuonna 1966-1967 kotitalouksien sähkökitarabuumi rauhoittui asteittain kiristäen samalla markkinoita. Vastauksena kysynnän rauhoittumiseen Fuji-kielisoittimet perustavat elektronisen musiikin osaston ja yrittävät löytää ulospääsyä tilanteeseen elektronisista uruista, rytmikoneista jne. Aloitettiin rytmikoneiden ja fuzz-efektien jakelu markkinoille. Metallileimattuja osia valmisti Komatsu Seisakusho, Miyamoto Kogyosho jne.
Oli joka tapauksessa kiireellinen tarve alentaa kitaran valmistuskustannuksia. Edistämällä rationalisointia ja ottamalla käyttöön hihnakuljettimen Fuji pystyi vähentämään kappalekohtaisia kustannuksia.
Ulkomaiden viennin lisäämiseksi Fuji String Instruments avasi New Yorkkiin Manhattanin viidennelle Avenuelle toimiston, josta käsin osallitui Yhdysvaltain itärannikon markkinoille edustajana Mr. Kuwata. Yhtiö avasi myös Los Angelesin konttorin länsirannikon markkinoille edustajana herra Kobayashi.
----------------------------------
Teru Yokouchi muisteli myöhemmin nostalgisesti, että hän kävi lapsena isänsä kanssa toimistossa New Yorkin lähiössä. Se tapahtui joskus vuonna 1968, jolloin toinen sähköbuumi oli lähestymässä loppuaan. Albany on noin 200 km Manhattanista pohjoiseen ja se oli aikaa, jolloin vuokra-autoja ei voitu vuokrata helposti, joten Yokouchin lapset Yhdysvaltojen vierailulla tulivat vanhempien mukana päiväksi. Niin hän sai lapsena piirtämistä varten paljon kuulakärkikyniä, joissa luki "Georgen musiikkikauppa".
Presidentti Mimuran suunnitelmana oli katkaista liiketoimet kauppayhtiöihin joiden kanssa oli aiemmin liiketoimintaa, ja aloittaa suora kauppa ulkomaisten soittimien jakeluyritysten kanssa periaatteella "yksi maa, yksi yritys". Edustajiston perustamiseksi Yokouchi matkusti ympäri maailmaa ja allekirjoitti sopimukset lopulta suoraan 45 liikekumppanin kanssa. Sitten saatiin ulkomaalaiset mukaan vahvistamaan yrityksen liiketoimia.
Vuonna 1968 Grecon kotimaan myynti vilkastui täyteen vauhtiin. Ensimmäisen luettelon " Greco & Arai Diamond sähkökitarat " kansi oli "Greco-merkkinen Soriaco-tyyppinen sähkökitara" Vaikka tuo kuulosti buumilta todellisuudessa teollisuuden taantuma ei ollut helpottanut ja lopulta Guyatone, yksi japanilaisen sähköteollisuuden uraauurtavista valmistajista, meni konkurssiin kuten myös vuotta aiemmin Teisco. Noiden vuosien aikana pelkästään Matsumoton alueella Naganossa lopulta yli 50 kitaravalmistusyritystä meni konkurssiin. Japanilaisen kitaranvalmistuksen haasteeksi tulivat maailmanlaajuisen öljykriisin seuraukset, jenin arvonnousu ja myös muiden Aasialaisten halpatyömaiden tuleminen kitaranvalmistusmarkkinoille.
Tietysti myös Fuji-kielisoittimet pakotettiin karsimaan kustannuksia automatisoinnin avulla, mutta pienen käyttöpääoman takia pääomasijoituksia ei ollut mahdollisuus tehdä halutulla tavalla. Presidentti Mimura aloitti kaikenlaisten laatikoiden, telineiden, tuolien ja sänkyjen valmistuksen, mutta koska se oli tuntematon teollisuudenlaji, yritys kärsi lisää menetyksiä ja useiden epäonnistumisten vuoksi tilinpäätös näytti punaista. Vuonna 1969 Mimura matkusti yksin Yhdysvaltoihin ja yritti täyttää aukkoa, mutta kitaran taantuma oli sama. Hän palasi Japaniin ilman tuloksia.
Vietnamin sodasta alkoi jännitystä aiheuttaneet sodanvastaiset opiskelijaliikkeet joskus vuonna 1969. Tämän myötä akustiset folk-kitarat alkoivat nousta suosituiksi korvaamaan sähkökitaroita. Vaikka keskityttiin valmistamaan folk-kitaroita valmistajana oltiin tultu tunnetuksi sähkökitaran valmistajana, joten haluttua määrää kauppaa ei tullut vaikka soittimia tarjottiin kauppayhtiöille. Kauppayhtiöt joiden kanssa Fuji-kielisoittimet olivat käyneet kauppaa suoraan, maksoivat tilaukset etukäteen. Ja kun kassavirta heikkeni nopeasti, presidentti Mimura menetti rohkeutensa ja lopetti lopulta työnsä.
-----------------------------
Varainhankinnassa kamppaillut herra Yokouchi yritti sulautua Suwan Sankyo Seikin ja Seikoshan kanssa ystävällisen presidenttinsä Yajiman välityksellä. Hän kävi keskustelua salaa, mutta joutui peruuttamaan sen, koska toinen osapuoli ei ollutkaan kovin innostunut ja muu johdon vastustaessa suuresti. Kuitenkin jos yhtiöt olisi yhdistetty ja sulautuneet tuolla hetkellä, Fujigenia ei olisi enää olemassa.
12 toukokuuta vuonna 1969 Yokouchi myi talonsa ympärillä olevat maat ja osti Mimuran omistamat osakkeet. Niitä oli kymmenien miljoonien jenien verran ja Yokouchista tuli kaupan myötä yrityksen omistaja. Hänet nimitettiin virallisesti presidentiksi.
Näiden varojen turvin Mimura muutti sittemmin Yhdysvaltoihin. Hän perusti yrityksen Yutaka Tradingin, joka toi ja myi Japanilaisia kitaroita. Näiden kitaroiden tarkastamiseksi Yhdysvalloissa hän perusti myöhemmin vielä Fujigen Development Departmentin (joka on tällä hetkellä Sugi Guitarsin edustaja). Sugimoto ja Sugai, jotka työskentelivät tuolla osa-aikatöissä jäivät Yhdysvaltoihin perustaen myöhemmin vuonna 1976 Performance Guitarin.
Kun Yokouchi aloitti presidenttinä, hän pystyi myös saamaan lainoja pankeilta, jotka oltiin aiemmin evätty. Käsityöläiset, jotka lopettivat kovan persoonan Mimuran aikana palasivat takaisin. Toiminnan tervehdyttäminen ei kuitenkaan ollut helppo homma.
Yokouchi teki välittömästi suunnitelman alijäämän poistamiseksi yhdessä vuodessa mutta se asetti työntekijöille raskaan taakan, eivätkä he olleet suunnitelman takana. Näin hän joutui heti työnsä aloitettuaan umpikujaan. Huolestunut herra Yokouchi päätti "tulla maailman parhaaksi presidentiksi", työntekijöiden rakastamaksi ja kunnioittamaksi henkilöksi.
Sitten hän luki erään kirjan, josta sai oivallukset että "presidentin yhtiön" sijaan oli välttämätöntä luoda "meidän yhtiö". Tuolloin myös työntekijät tekivät parannussuunnitelmaa keskiyöhön asti. Se oli hetki, jolloin ajatus "meidän yhteisen yrityksen perustamisesta" konkresitoitui käytäntöön. Pääoma korotettiin 40 miljoonaan jeniin ja osakeannin myötä työntekijöistä tuli yhtiön omistaja-osakkaita.
Fujilla oltiin valmistettu koko toimintansa ajan niin kutsuttuja OEM-ostajanmerkkejä. Vuonna 1970 lopetettiin suorakauppa ja aluksi keskityttiin kahteen merkkiin: Koska kitaroiden mallisuojapatentit eivät olleet voimassa Japanin sisäisillä markkinoilla Grecoa ryhdyttiin tekemään pelkästään kotimaan markkinoille mahdollisimman laadukkaina ja varsin suorina kopioita. Ibanez-kitaroita valmistettiin tuollion ainoastaan ulkomaan markkinoille. Fuji oli myös ainoa OEM-valmistaja Ibanezille.
Fujigen valmisti tämän lisäksi OEM Yamaha-kitaroita. Vuonna 1971 Yamaha esitteli mallit SG-2 ja SG-3, jossa se yhdisteli piirteitä Gibson SG:stä ja Fender Jaguarista. Vuonna 1974 tulivat Yamahan mallit SG-30A, 35A, 90, ja 175. Yamahan SG-sarja huipentui vuonna 1976 Carlos Santanan allekirjoitusmalliin SG-2000.
Vuonna 1973 muodostettiin kehitys-tiimi, jonka avulla pyrittiin pääsemään yksinkertaisesta kopioinnista eteenpäin. Lisäksi tasaiset mandoliinit ja banjot rikastuttivat valikoimaa. Vuonna 1974 vuotuinen myynti ylitti 1,3 miljardia jeniä. Markkinaosuus Japanissa oli 65%.
Lawsuit-kohussa kaikkien kopijoiden puolesta tikun nokkaan nostetun Ibanezin maine parani merkittävästi kahden kuuluisan kitaristin myötä. George Bensonille ja Paul Stanleylle tehtiin Ibanezista allekirjoitusmallit 1977. Muut taiteilijat kuten Stevie Vai JEM-kitaroineen seurasivat perässä.
Samana vuonna 1977 julkaistiin toinen tuote yhteisyrityksen Rolandin kanssa: GR-kitara-syntetisaattori. Koska lapaan kirjoitettiin Roland, vain sisäpiiriläiset tiesivät että Ibanezin valmistaja oli sen takana.
1982 alkoi Japanin Fender-kitaroiden valmistus. Squier-kitarat valmistettiin ulkomaan markkinoiden Fenderin "halpa"-merkiksi. Ja samat kitarat Fender-nimellä Japanin markkinoille. Näin Fernandezin ja Tokain vuonna 1977 alkanut menestyksekäs kopiointitoiminta tyrehtyi lähes konkurssiin. Fujigenyritys valmistaa edelleen OEM-kitaroita sekä omaa FGN-kitaraa.
Nämä tarinat ovat referaatti Teruji Yokouchin muisteluista Yuichiro Yokouchin teoksissa "Grapping Luck" ja "Greco's Friends". 2012/3/26
(2012/3/29 ) Myös herra Frank Yhdysvalloista teki yhteistyötä.
