Paavo Pentikäinen 100 vuotta Osa III

 Tämä on on neliosainen tarina Paavo Pentikäisestä, jonka syntymästä tulee kuluneeksi yhdeksästoista joulukuuta vuonna 2022 tasan sata vuotta.

RAUHAN JA RAKENTAMISEN AIKA 

Jatkosodan päätyttyä Paavo palasi kotiinsa. Kotona odottivat kotitilan työt. Riko ja Mar olivat tuolloin jo yli kuudenkymmenen ikäisiä. Martta-sisko oli kaukana etelässä karjakkona ja pääsi käymään kotona harvakseltaan. Anneli oli ukin ja mummon hoivissa. Tuolta ajalta on säilynyt kuva seuroista. Vasemmassa reunassa ovat Riko, Mar ja Anneli. Oikeassa reunassa etualalla seisovat rovasti Alikoski ja herännäispuhujat Taavetti Rissanen ja Kalle Hiltunen. 

Paavon porukat seuroissa vuonna 1945.

Paavo oli tutustunut Rauhan kanssa jatkosodan aikaan. Paavo oli käymässä kotonaan lomilla. Junamatkalla alkanut tuttavuus jatkui kirjeenvaihtona. Ison talon tyttönä Rauha pystyi lähettämään rintamalle hyviä ruokapaketteja. Rauha asui tuolloin vielä vanhempiensa luona. Perheen kotitila oli Jorisissa. Kaukoset ovat vanha savolainen suku. Nimi oli muuttunut vuosisatojen kuluessa Nissisestä Kaukoseksi

Sodan päätyttyä Paavon ja Rauhan tiivis yhteydenpito jatkui. Vuoden päästä Paavo ja Rauha Annikki Kaukonen menivät kihloihin. Rauhalla oli Aune-sisko mutta poikia sisarussarjaan ei kuulunut.  

Paavo ja Rauha kihlakuvassa
vuonna 1945.

Häät päätettiin pitää jo vuotta myöhemmin. Ne järjestettiin morsiammen kotona Joroisissa. Paavon vanhemmat Riko ja Mar sekä pikku-Anneli lähtivät Pajustenmäestä matkaan. Linja-autot olivat liikennöineet tuolloin jo parinkymmenen vuoden ajan, mutta Riko luotti perinteiseen matkustustapaan.

Riko, Anneli Mar ja Martta.

Ensin mentiin jalan Pajulahteen. Siellä noustiin aamulla anivarhain höyrylaivaan. Tuolloin elettiin höyrylaivaliikenteen loppuaikoja. Viimeiset laivat liikennöivät viimeisillä kannattavilla linjoilla muutamien vuosien ajan. On oikeastaan erikoista että vielä parikymmentä vuotta aiemmin maailmanlaajuisesti niin yleinen matkustusmuoto koki loppunsa nopeasti. 

Höyrylaivoista käytettiin tuohon aikaan lehti-ilmoituiksissa lyhennettä Hrl. Höyrylaiva Pieksänkoski lähti liikkeelle Pajulahden laiturista Kuopioon klo 3.30. 

Ilmoitus aikatauluista Savo-lehdessä.

Kuopiosta matkaa saattoi jatkaa junalla tai linja-autolla. Junalla mentäessä Pieksämäellä piti vaihtaa Savonlinnan - Joensuuhun vuoroon.

Junalla pääsi Kuopiosta Joroisiin, kun vaihtoi Pieksämäellä
Savonlinnan vuoroon. Kartalla junaverkko on kolmekymmentä vuotta
aiemmin julkaistusta kartasta.

Paavo ja Rauha vihitiin 11 elokuuta 1946. Paavo oli tuolloin kahdenkymmenenkolmen ja Rauha kahdenkymmenenyhden ikäinen. Paavolle hankittiin puku rusetteineen. Elämä vaikutti aurinkoiselle. 

Paavo ja Rauha vihkikuvassa
11 elokuuta 1946.

Paavo jäi tuoreen vaimon kotitilalle Joroisten Kolmalle kotivävyksi. Paavo muutti kirjat Joroisiin kahdeskymmenestoinen marraskuuta. Talossa oli toinenkin vävy, Rauhan siskon Aune Hapulin mies.

Paavon jäykkä hius ei pysynyt
vesikampauksella ojennuksessa pitkään.
Hiusvahalla se asettui kuntoon.

Pian koitti arki. Kävi selväksi että työtä talossa riitti, mutta ruokapalkalla. Tunnelmat alkoivat laimentua ja kuvitelmat haihtua. Viimeinen niitti oli kun parturirahakin täytyi pyytää talosta erikseen. 

Paavo sai tarpeekseen. Yhteiselo Rauhan kotitilalla kesti vajaan vuoden. Nuori pari muutti seuraavaksi Paavon kotipaikalle Pajustenmäkeen Nilsiään. 

Paavo lunasti kotitilansa elokuun kuudestoista päivä vuonna 1947. Samoihin aikoihin Paavo raivasi myös vähän lisää peltoalaa. Taloon hankittii hevonen. Paavo teetti paikallisella hirren veistäjällä uuden hirsitalon kehikon. Pian päästiin asumaan uuteen taloon. 

Kuittaukset kauppakirjassa.

Paavo kävi auttamassa lupauksensa mukaisesti appeaan vielä tukin-ajossa. Paavo teki vanhempiensa kanssa syytinkisopimuksen. 

Isä Riko oli tuolloin kuusikymmentäseitsämän vuotta. Vuonna 1941 myönnetyn henkilökortin mukaan hän oli 161 cm pitkä, tukka tumman ruskea, silmät siniharmaat. Erityistuntomerkkinä mainittiin vasemman käden pikkusormen olevan poikki. Ehkäpä sormen päästä puuttui pala. Koko sormi se ei kuitenkaan ollut.

Paavon isä Riko

Syyskuun kahdeskymmeneskahdeksas päivä vuonna 1948 Pajustenmäessä syntyi nuorelle parille lapsi. Hänet kastettiin Kirstiksi. Rauhan henkinen tasapaino alkoi horjua. Lopulta Rauha joutui tammikuussa 1949 kuukauden ajaksi sairaalahoitoon.

Rauha kutsui tämän jälkeen Viljami-isänsä hakemaan hänet ja Kirsti-vauvan porukoille Joroisiin. Isä tuli hevosella ja reellä. Tavaroiden, kuten häälahjojen jako oli vaikea operaatio. Jokainen kuppi ja kippo käytiin tarkasti läpi. 

Eero Savolainen ja Paavo.

Paavo meni kesän tullen Hilda tädin pojan eli Itäharjun Hanneksen kanssa tansseihin. Ne järjestettiin Nilsiän manttaalikunnan eli mantun talolla. Paavolla ei ollut pyörässä lukkoa mautta Hanneksella oli. Kun koitti kotiinlähdön aika todettiin Paavon pyörä varastetuksi. Voi sitä sanailun määrää mitä Paavo sai kuulla äidiltään, kun hän aikanaan palasi jalkapelissä kotiin.

Noihin aikoihin Paavo nähtiin kotona ensimmäistä kertaa humalassa. Oli kevät ja rospuuttoaika. Paavo kävi kaupungissa hoitamassa asioitaan ja hänen oli määrä tulla kotiin iltavuoron linja-autossa. 

Keväinen rospuuttokelin tie.

Kello oli illalla jo vaikka kuinka paljon, mutta miestä ei vain kuulunut. Mar oli kova hätäilemään ja maalasi jo vaikka minkälaisia uhkakuvia, kun jo alkoi näkyä alamäkeä kotiinsa horjunut mies. Anneli oli järkyttynyt ja Mar oli kauhussaan.

Välillä kotiin tulijalla lipsahti askel ja kohta mies heilahti ojaan. Pää jäi penkalle ja jalat ojan pohjalle. Hetken voimia kerättyään mies nousi pystyyn ja onnistui viimein kömpimään sisälle tupaan. Mar ei sanonut mitään. Hänellä oli periaate että humalaisten kanssa ei pidä riidellä. 

Paavo istui pöydän ääreen selkä ikkunaan päin. Hän nuokkui penkillä ja vannotti Annelille ja Mar mummolle -elekee vuan isälle sannoo mittää! Oli iltaruoan aika ja Riko istui pöydässä Paavoa vastapäätä. Riko ei sanonut mitään. Hän hymyili vain, nousi ylös ja köpötteli kammariinsa nukkumaan. 

Talven tullen Rikolla alkoivat vatsavaivat. Kunnanlääkäri hoidatti kipeää miestä lämpimillä kääreillä. Vaiva vaan yltyi. Lopulta Riko pyysi Paavoa hakemaan pappi Alikosken luokseen. 

Alikoski saapui Rikolaan. Hän totesi mahavaivan samantien umpisuolen tulehdukseksi. Riko lähti Alikosken kanssa taksin kyydillä. Hän jatkoi matkaa Kuopioon. Riko leikattiin Kuopiossa toinen päivä maaliskuuta 1950. 

Umpisuoli oli kuitenkin ehtinyt jo puhjeta, joten seurasi jatkuva tulehdusten kierre. Kesän tultua Riko luvattiin juhannukseksi kotiin. Paavo lähti hakemaan hänet juhannusviikolla.

Anneli oli Mar-mummon kanssa kotona. Juhannus oli tulossa ja piti leipoa. Uudessa talossa oli pärekatto. Maria pelotti kovasti uunin lämmittäminen. -Ettei vuan katto syttyisi kipinästä. Talon pihaan haettiin kaikki pyykkikorvot täyteen vettä. Annelin tehtävä oli käydä tähyilemässä katolle tämän tästä. 

Mummon pelko osoittautui turhaksi. Se oli turhaa niin kuin useissa muissakin asioissa. Marin elämän täytti ainainen pelkääminen milloin mistäkin.

Juhannus meni menojaan. Rikon leikkaushaava ei ottanut parantuakseen. Seurkuntasisar kävi hoitamassa sitä Rikolassa. Viikon päästä hän totesi ettei haava parane. Rikon piti lähteä uudestaan sairaalaan. Lopulta Rikolle tehtiin kaikkiaan viisi leikkausta. 

Sotavuosien aikaan Riko oli kertonut Annelille valtavasti tarinoita. Oli useita juttuja iso- sekä pikkuvihan aikaan Suomessa liikkuneista venäläisistä. Ne olivat liikkuneet maassa ryöstelemässä ja tekemässä pahojaan. Oli myös tarinoita laukkuryssistä. Juttujen aiheina saattoivat ollaa myös hassut sanonnat, sananlaskut ja arvoitukset. 

Riko oli opettanut Annelin lukemaan jo ennen koulua. 1950 syksyllä Anneli aloitti koulun Konttimäen kansakoulussa (rakennus on nykyään nuorisoseuran talo). Riko oli kuntoutunut leikkauksista joten kuten ja hän saattoi Annelin kouluun. Matkaa Konttimäen koululle metsiä pitkin oli viisi kilometriä.

Paavon ja Martan koulu. Anneli aloitti koulutiensä
samassa rakennuksessa. Rakennus kuvassa
kuusikymmentä myöhemmin.

Ensimmäisen talven Anneli piti kortteeria koulun lähellä Rissasessa. Se oli sukulaispaikka. Talon emäntä Eerika oli Rikon ensimmäisen vaimon Anna Katrin sisar. 

Syksyllä 1951 Paavo teki syyskyntöjä. Hänellä oli reilusti tulehtunut ajos. Se ei ottanut parantuakseen. Paavo lähti kyntöreissultaan kirkolle. Kunnanlääkäri saisi katsoa vaivaa.

Työhevoset olivat neljäkymmentä-luvulla vielä korvaamaton
apu maataloudessa. Ne olivat lisäksi työkavereita.

Samalla reissulla hän tapasi Otto Launosen. Otto oli sukua ja asui ennen Konttimäessä. Sama mies oli ollut koulun johtokunnassa Paavon koulun päättymisen aikaan. 

Oton kanssa tuli juttua. Paavo tuskaili töitään. Hän kertoi etsivänsä tilaa, jossa olisi kynnettäväksi vähemmän kiviset pellot. Otto Launonen oli muuttanut useampi vuosi aiemmin Siikajärven kylälle. Hän sanoi tietävänsä siellä hyvän paikan. Se saattaisi tulla pian myyntiin. 

Pajustenmäen naapuri oli myös asioillaan kylällä. Paavo laittoi hänen mukanaan sanaa kotiin -Mänen kahtomaan muapaekkoo Siikajärveltä, Kämäräisen rannalta. Niin lähdettiin hevosella Launolaan. Launola sijaitsi samaisen pikkujärven rannalla kuin katsottava tila. Oli jo ilta kun saavuttiin perille, joten Paavo jäi taloon yöksi. 

Kuvan vasemmassa reunassa entinen
ja oikeassa reunassa uusi paikka.

Aamun tullen Paavo lähti pikkuisen Kämäräisen järven toiselle puolen katsastamaan tilaa ja sen maita. Peltoa oli vähänlaisesti. Osa sijaitsi talon ympärillä ja loput pienellä purolla. Pelto-alaa oli yhteensä ehkä viisi hehtaaria. Se ei kuitenkaan huolettanut Paavoa. Hän tutki minkälaista maa oli metsässä. Se osoittautui varsin hyväksi. 

Satoja vuosia aiemmin nämä seudut olivat olleet erämaata. Esi-isä yhdeksän polven takaa oli menettänyt Inkerinmaalla Suuressa Pohjan sodassa maitaan. Kruunu oli antanut tilalle korvaukseksi alueita Savon erämaistaan. Paavolla ei ollut aavistusta että nykyisen Siikajärven- ja sen vieressä oleva Ahmapuron (Ruukinsalon) kylän alueet olivat kuuluneet aikanaan tähän perintötilaan. 

Yhden veromarkan Tilojen vaihdossa 1700-luvun kuluessa alueet vaihdettiin saman arvoiseen Murdolax 3 rälssitilaan Murtolahdessa. Niin maat siirtyivät ruukin omistukseen "maat luovutetaan viljelysmaineen torppineen".

Ruukki (eli myöhemmin Strömsdalsbruk, Juantehdas) oli perustanut seuraavien vuosikymmenien aikana 1800-luvulla Kämäräisen rantaan suuren maatilan, Tilaan kuului suuri kivinavetta, lehmiä, hevosia, vasikoita la lampaita. Ympäristöä oli alavine rantoineen oli kaskettu pelloksi. Ruukin tilaa kutsuttiin Hovin kartanoksi. Se tuotti elintarvikkeita ruukin tarpeisiin. Loppu aikoina hovilla oli 9 hevosta, 37 lehmää, 28 lammasta, 8 sikaa ja 8 ankkaa. Hovin tilalla oli myös alustalaisia eli torppareita. 

Vuonna 1908 Suomen Keisarillinen Senaatti oli ostanut Juankosken ruukilta koko Siikajärvan kylän alueen eli 2295,34 ha Suomen valtiolle. Se oli oli lohkonut alan neljäksikymmeneksikuudeksi itsenäiseksi pientilaksi. Tilat oltiin jaettu vuokratiloiksi tilattomille. Vuonna 1922 tilojen vapautuessa lähes jokainen kylän vuokratilallinen oli ostanut siihen asti vuokraamansa tilan velkarahalla omakseen. 

Kylän muodostuttua kyläläiset sanoivat tilojensa olleen lohkaistun vanhasta hovin kartanosta, (vaikka itseasiassa hovin tilakin oli ollut osa ruukkia). Hovi rakennuksineen sijaitsi Rantalan tilalta katsoen pienen järven vastarannalla. 

Rantalan tilalla vaihtuivat omistajat kolmenkymmenen vuoden aikana tilojen vapautumisesta lähtien useaan kertaan. Järjestyksessä ne olivat Ville Lappalainen ja Tiina Kokkarinen. Sitten vävy Simo Heikkinen ja Anna Mari Lappalainen. Tämän jälkeen Paavo Lappalainen. 

Lauri ja Hila Apell olivat tulleet vuonna 1935. Tämän jälkeen Toivo ja Aino Riekkinen. Sitten Valde Veikko ja Anna-Liisa Pessi olivat tulleet vuonna 1948 Kivun kylästä. He eivät olleet tlalla pitkään sillä samana vuonna isäntäpariksi tulivat Lauri Benjam ja Marjatta Jauhiainen Toivalasta.

Talo ja siihen kuuluneet pari rakennusta sijaitsivat luonnonkauniilla paikalla useamman metrin korkuisen, jääkauden silittämän rantakallion kumpareella. Eteläaurinko paistoi järven selän yli. Rannassa oli puolenkymmentä tuuheaa mäntyä, jotka suojasivat kesän suoralta paahteelta. Suuret koivut suojasivat talon kummallakin sivustalla. 

Paavo meni taloon jututtamaan isäntäväkeä. Talon emäntä oli kuollut edellisenä vuonna ja leski Lauri, jota sanottiin Lassiksi asui tilalla kahden poikansa kanssa. Pojat olivat vielä pieniä. Ryhdyttiin neuvottelemaan tilakaupoista. Kauppakirjat allekirjoitettiin kahdeskymmeneskuudes marraskuuta vuonna 1951. Tilan hinnaksi sovitiin 1.700 000 mk, sen kokonaisala oli 32.74 hehtaaria. 

Kaupat sovittiin ja muutto Rantalan tilalle koitti saman vuoden 1951 syystalvesta. Paavo, Riko, Mar sekä kahdeksan vanha Anneli pakkasivat tavarat rattaille. Annelin vähät lelut unohtuivat (tai unohdettiin) Pajustenmäkeen. 

Rantalan taloon tarvittiin lisää tilaa ja siihen rakennettiin yläkerta. Katoksi tuli taitekatto sekä lisärakenteena eteisaula, josta johti portaat yläkertaan. Yläkerrassa oli sali ja makuuhuone sekä aula. Alakerrassa oli eteinen, tupakeittiö, makuukamari sekä ruokahuone. Taloon kuului vielä kellari. Sinne pääsi ulkoa sekä ruokahuoneesta.

Rantalan talo Kämäräisen järven rannassa
viisikymmentä vuotta myöhemmin.

Naapureiden kanssa päästiin tutustumaan nopeasti. Rajanaapurissa Oinosen Jukan tilalla oli äskettäin palanut sauna. Niin he kävivät tämän talvea saunomassa Rantalan rantasaunassa. Naapurikylässä Ahmapurolla jota myös kutsuttiin Ruukinsaloksi oli vuonna 1951 uudisasutustoimintaan liittyvä kansainvälinen työleiri. Siellä nähtiin useita kansallisuuksia sekä ihonvärejä.

Paavo teki sitten matkan Joroisiin. Hän oli edelleen virallisesti naimisissa, vaikka pari oli asunutkin erillään parin vuoden ajan. Paavo kysyi Rauhalta -lähetkö mukkaan Siikajärvelle vai erotaanko? Rauha päätti lähteä kolmen vanha Kirsti mukanaan.

Maaliskuussa 1952 Paavo myi Pajustenmäestä pari vuotta käytössä olleen talon hirsirungon Uuno Manniselle. Samaan kauppaan sisältyi riihi, jota sanottiin puimalaksi. Kaupat sovittiin paikalta siirrettynä ostajan lukuun. Talon hirsirunko oli käytössä seuraavien vuosikymmenien ajan Uunon perheen kotina sekä pyöräkauppana. Saman vuoden elokuussa Paavo möi Pajustenmäen kiviset pellot Aatu Savolaiselle, joka osti ne laidunmaikseen. 

Syksyllä Siikajärvellä Rantalassa puolestaan paloi ranta-sauna. Paavo rakensi sen tilalle tilalle isomman. Siihen tuli myös kaappi-kuivaamo viljan kuivatukseen. Pellot kynnettiin yhteistyössä Oinosten kanssa. Kahdella hevosella työ saatiin tehtyä tehokkaammin.

Kylätie Siikajärvelle tuli Säyneisesen suunnasta puntin sillan kautta. Silta oli rakennettu vuonna 1936. Siltaa ennen joen yli oli kuljettu lossilla. Launolan portilta sitten alkoi Siikajärven jokivarren kylätie. Nilsiän suunnasta tielinja tuli Nilakalta sekä Ruohomäestä yhtyen samaiseen jokivarren kylätiehen. 

Kärrytie kiersi Kämäräisen pikkujärven itäpuolelta. Rantalan kohdalla kylätie kulki harjanteella sadan metrin päästä talosta jatkaen Mutkalaan. Siitä tieura eteni Puntinjoen rantaa seuraillen jokihaaraan Kariin ja edelleen Rautavaaralle.

Puntin ensimmäinen silta (1936) oli käytössä
aina kuusikymmentä-luvulle saakka.

Kylälle alettiin tehdä uutta tietä. Uudesta tiestä rakennettiin entistä paljon suorempi, leveämpi ja se oli kunnolla pohjattu. Vanha talosta taloon johtanut kärrytie alkoi vaikuttaa vaatimattomalle. Uusi Nilakka - Kettukivi tielinjaus valmistui vuonna 1953. Samalla maantie Rantalan kohdalla siirtyi kulkemaan puolen kilometrin päähän. Kesäkuussa Paavo osti lisää maata Antti Nissiseltä. Rauhan sisko Aune Hapuli kävi lapsineen kylässä. Lapsia olikin paljon.

Paavolla oli usean vuoden ajaksi paljon työtä peltojen raivaamisessa. Ensin piti kaataa puusto pokasahalla ja kuljettaa hevosen vetämällä tukkireellä. Sitten tuli poltettavaksi oksat ja kannot. Kivet koottiin röykkiöihin. Kaikkineen työ oli likaiststa ja raskasta, mutta kun tiesi tekevänsä omaa niin tunteja ei laskettu. Kaiken pellonraivastyön lisäksi oli tilalla hoidettavat työt. Mar mummo oli tilalla tehtävissä töissä suureksi avuksi. 

Pellon raivaustyömaalla tuli esiin suuria kivilohkareita. Paavo ajatteli ensin räjäyttävänsä kivet. Suuriin lohkareisiin hakattiin jo räjäytysreiät valmiiksi. Naapurikylä Ahmapuron uudisasutustilat saivat asutuksensa samaan aikaan. Siellä oli samalla tavalla käynnissä uusien peltojen raivaustyö, mutta koko kylän laajuudella. 

Pellon raivausta hevosen kanssa.

Suomessa vallitsi sodan jälkeen valtava jälleenrakentamisvaihe. Maahan ostettiin Amerikkalaisten sotajäämistövarastoista työkoneita, kuten suuria telakaivureita. Ne kiersivät peltotyömailla ympäri maata. 

Laatokka uutisoi 23.7.1946
konehankinnoista.

Ahmapuron kylälle tuli Catepillarin telakone töihin. Paavo kävi tilaamassa koneen myös omalle työmaalleen. Pellonraivaus Oy:n telakone kävi työntämässä suurlohkareet ja kannot isoihin kasoihin.

Työn edistyessä silmä lepäsi katsoessan tasaista, omaa peltomaata. Pelto-ala kasvoi lopulta lähes kuuteentoista hehtaariin.

Pellonraivaus Oy:n telakone metsäoja-aura perässään suolla.

Paavo osti Rauhalle Singerin ompelukoneen. Se oli samanlainen kuin mitä Martalla oli. Näin saatiin ommeltua vaatteet kotona. Riko sairasteli entistä enemmän. Toipumisestaan huolimatta umpisuolen puhkeaminen oli jättänyt jälkensä.

Raavo, Rauha, Anneli, Riko, Kirsti sekä naapurin lapsia talon nurkalla.
Kuva on otettu rannalta päin. Anneli oli paljon ulkona.
Aurinko päivetti ihon hyvin vaalentaen samalla tukkaa.

Kyläläiset saivat talvella lisätuloja Kymin savotoilla. Paavo lähti myös tukinajoon hevosen ja tukkireen kanssa. Kyläläisten tukkirekien jalastenväli oli eri mitassa. Reki ei kulkenut urassa oikein mitenkään. Hevonen joutui vetämään toiselle jalakselle uutta uraa joten tukin ajo kävi mahdottomaksi.

Vuoden 1954 tammikuussa paloi rannassa kuivaamo-sauna. Paavo teki kevät-talven aikaan tilalle pelkän saunan. Saman vuoden toukokuussa Paavo hankki aseenkantoluvat ja Tikkakoski 10 haulikon. 

Jorma syntyi syyskuun kahdeskymmeneskolmas päivä ja taas Rauha joutui sairaalaan. Paavo oli kolmenkymmenen yhden vanha. Nyt hän sai tietää että Rauhalle oltiin annettu laitoshoitoa jo nuorena, ennen kuin hän oli edes tutustunut Paavoon.

Marraskuussa taloon ostettiin yksityiseltä piikki- eli teräspyörä Fordson Major. Tämä oli yksi kylän ensimmäisiä traktoreita, mahdollisesti ensimmäinen. Elettiin säännöstelyn viimeisiä aikoja. Lupa -traktori kumipyörillä ostoon oli saatu maatalousministeriön tuotanto-osastolta. Kaupassa Fordsonin mukana tuli kaksisiipinen aura, lautasäes sekä hankmo. Rikon kunto heikentyi edelleen. Hän pystyi käymään rantasaunalla vain Paavon auttaessa hänet reppuselässä.

Fordson Major.

Vuonna 1955 Martti ja Elna Toivanen avasivat Mutkalaan Raatin kaupan sivumyymälän. Kirsti aloitti syksyllä koulun. 

Seitsämästoista päivä joulukuuta vuonna 1955 Riko kuoli seitsemänkymmenen viiden vanhana. Vainajaa arkkuineen säilytettiin kotona aitassa. Joka ilta käytiin tarkistamassa arkun kunto. Anneli-tytölle sanottiin syyksi, ettei hiiret pääsisi kaluamaan vainajaa. 

Mar-mummolla oli tulossa kahden kuukauden päästä 70-vuotis merkkipäivä. Paavo oli kolmenkymmenenkolmen, Rauha kolmenkymmenen ja Kirsti oli seitsemän vanha. Jorma oli reilun vuoden ikäinen. Anneli oli jo reilun kolmentoista vanha. Niin joulu tuli ja meni.

Martta tuli Tapanin päivän iltana. Seuraavana päivänä tuli Itäharjun Hanneksen vaimo Annikki Pentikäinen laittamaan hautajaisia. Joulukuusi roikkui laipiosta pakkausnarun varassa. Käytäntö oli hieman erikoinen. Syytä tapaan ei ole tiedossa, liekö ajateltu että lapset ei saa kaadettua kuusta kun se roikkuu.

Annelista oli mukava neuloa joulukuusen alla äidin tuomilla värikkäillä langoilla. Annelilla oli yksi räsynukke, joka oli jo varsin likainen ja nuhjuinen. -Nyt sinä et kyllä enää leiki nukeilla sanoi äiti ja heitti räsynyken palavaan leivinuunin. 

Rikon hautajaiset pidettiin toinen päivä tammikuuta vuoden 1956 vaihduttua. Se oli kova pakkaspäivä. Ennen matkaa arkku nostettiin ulos ja avattiin kansi jäähyväisiä varten. Rikon sisko Anni oli myös paikalla. 

Kirkolle mentiin Ilmari Kokkosen kuorma-auton lavoilla. Kuorma-auton lavoilla kulkeminen ei ollut tuohon aikaan harvinaista. Suuremmat väensiirrot ja esimerkiksi muutot asukkaineen tehtiin yleisesti kuorma-autoilla.

Lavalla oli kevytrakenteinen kate, mutta mitään lämmitystä siellä ei ollut. Matka tuntui todella kylmälle. Vainaja matkusti saattoväen mukana samalla kyydillä kirkolle. Riko haudattiin Nilsiän Kankaisen hautausmaalle.

Kesän tullen Rantalassa alkoivat uuden täystiilinavettan rakennustyöt. Tiilet lyötiin työmaalla itse. Niitä oli lyömässä Väinö Riekkinen. Muurarina oli Juho sedän Paavo-poika. Paavo-kaimat olivat keskenään ensimmäisiä serkkuja. Tiiliä navettaan meni melkoinen määrä. Sisätilat kalkittiin. Kaiken kaikkiaan uutta navettaa rakennettiin kahden vuoden ajan vuosina 1956-1957. Valmiina siitä tulikin melkoinen rakennus. 

Rantalan tiilinavetta kuvassa parikymmentä vuotta
valmistumisensa jälkeen.

Navettaan tuli kellari jossa oli laitehuone. Siellä oli vesipumppu painesäiliöineen. Kellarissa oli varasto perunoiden ja juuresten säilytykseen. Rakennukseen kuului virtastorni AIV-rehulle. Navetassa oli parsipaikkoja juomakuppeineen kymmenelle lehmälle. Samassa tilassa oli lisäksi karsinoita. Lehmien lanta työnnettiin kouruja pitkin avattavasta luukusta lantalaan. Lehmien kuivikkeina oli olkisilppua. Lehmät lypsettiin käsin. Karsinoihin lisättiin kuivikkeeksi olkisilppua ja ne luotiin muutamien kuukausien välein samoista luukuista suureen kuivalantalaan. 

Eteisestä pääsi maitotonkkien jäähdytyshuoneeseen. Eteisestä kuljettiin myös karjakeittiöön. Karjakeittiössä oli muuripata veden lämmittämistä varten. Karjakeittiöstä mentiin sekä navetan puolelle että karsinatilaan josta talliin. Rakennuksen päädyssä oli ulkokäymälä, josta jätökset tippuivat lantalaan. 

Ajosiltaa pitkin pääsi yläkertaan. Sinne olisi mahtunut peruuttamaan avattavista päätyovista vaikka traktorilla. Yläkerta oli yhtenäinen, valtavan suuri tila kuivikkeille sekä kuivaheinälle. Lisäksi yläkerrassa oli ovien läheisyydessä kaksi suurta hinkaloa viljan säilytykseen. 

Navettaan tuli lypsykarjaa. Eläinten hoito jäi Mar-mummon ja Paavon hoteille. Rauha joka sairasti reumaa ei enää kyennyt työhön. Paavo rakensi viljan kuivatukseen lavakuivurin. Se tuli vanhan kylätien risteykseen. Kyläläiset käyttivät vanhaa tieuraa edelleen paljon. Rakennustyömaalla riitti siten usein neuvojia.

Navetan valmistumisen aikaan vuonna 1957 Paavo vaihtoi piikkipyörätraktorin kumipyöräiseen pikku intikkaan (McCormic International B 250). Hän teki konetöitä kuten pellon muokkausta kyläläisille. 

Kylällä oli vielä täysin hevoskanta. Kaikissa taloissa ei ollut omaa hevosta. Siikajärven lisäksi Paavo urakoi traktorin kanssa Ahmapuron uusasutuskylällä. Esimerkiksi Paavilaisessa Paavo oli takalevyn kanssa levittelemässä ojamaita.

Paavo pikku natikalla vuonna 1957.

Kylällä oli olemassa leikkisää kilpailuhenkeä siitä, kuka saisi tehtyä kevään toukotyöt ensimmäisenä. Ehkä joskus kisattiin puoliksi tosissaan. Sinä keväänä kylällä oltiin päästy kevät-töihin hyvissä ajoin ja kohta pääsisi kylvämään. 

Paavolla oli muut työkiireet vieneet ajan ja hän pääsi aloittamaan oman kynnöksensä muokkausta myöhässä. Pelto sijaitsi uuden kylätien varrella. Paavo aloitti työt paivän jo kallistuessa iltaan. Ohi kulkeneita työ kiinnosti. 

Pienellä harjanteella sijaitseva pelto oli kuivunut kevät kosteudesta poikkeuksellisen hyvin. Ilta kului ja traktorin hurina vain jatkui ja jatkui ja jatkui. Aamusta kylän ihmisiä alkoi kulkea kylätiellä. Kiinnosti Paavon edistyminen pellolla. Suuresti hämmästellen ohikulkevat totesivat kylvötyötkin jo tehdyksi!

Jorma sai vapaan kasvatuksen eikä häntä rajoitettu sen enempää kuin siskoaan Kirstiä. Kerran Jorma oli löytänyt pöytälaatikosta Paavon sota-aikaisen, Mannerheimin myöntämän vapaudenmitalin. Jorma otti mitalin leikkeihinsä. Myöhemmin se katosi Jorman leikeissä hiekkakasalla.

Rauha oli tulistuvaa ja mustasukkaista sorttia. Kerrankin hän alkoi riidellä Paavon sota-aikaisista kirjeenvaihtokavereista. Sitten hän repi Paavon valokuva-albumista tämän sota-ajan kuvia. Siinä meni  kirjeenvaihtokavereiden kuvat silpuksi. Samalla repeytyi roskiin myös paljon sotakuvia.

Paavo myi Pajustenmäestä perusmaan vuonna 1957 Ville Korhoselle. Kasken Paavo möi Juselin Taunolle. Martta sai sisarosuutta 50 runkoa, 2 ha maata ja 40 000 mk. Myöhemmin Martta myi Taunon maiden sisällä sijainneen tontin niin ikään Taunolle. 

Paavo kulki urakoimassa traktorin kanssa. Pellon kyntöä riitti enemmän kuin ehti tekemään. Paavo urakoi pitkät päivät kylillä. Lopeteltuaan syyskyntöjen viimeisen peltolohkon Launolassa Paavo jäi taloon lepäämään vähäksi aikaa. Unta riitti sitten vuorokauden ympäri.

Parin vuoden päästä vuonna 1959 Paavo osti Bedford-merkkisen kuorma-auton. Siitä oli tarkoitus katkaista runko ja tehdä lavasta traktoriin peräkärry. Auto osoittautui kuitenkin vielä ajokelpoiseksi, joten se laitettiin urakoimaan Lastukosken siltatyömaalle. 

Auton kuljettajaksi Paavo palkkasi nuoren miehen Pentti Savolaisen Kauppilanmäestä. Pentti perusti myöhemmin Siikajärvelle kylätaksin. Uutta kantatietä rakennettiin Nurmeksesta Siilinjärvelle. Siikajärven - Ahmapuron seudulla töitä tehtiin vuosina 1959-1963. 

Bedford.

Lavakuivaamo paloi vuoden 1959 syksyllä. Rauhaa ryhdyttiin käyttämään Varpaisjärvellä lääkäri Pörhöllä. Käynnit jatkuivat usean vuoden ajan. 

Vuoden 1961 syksyllä Jorma aloitti koulun Siikajärven koululla. Koulua kävivät tuolloin suuret ikäluokat, joten kyläkoulua kävi peräti kuusikymmentäyhdeksän oppilasta. Oppilaiden määrä hupeni nopeaan tahtiin. Kahdeksan vuotta myöhemmin niitä oli koulussa enää puolet huippuvuodesta. 

Kirsti, naapurin lapsia sekä Jorma vierellään Paavo.

Vuonna 1962 Paavolla tuli neljäkymmentä vuotta täyteen. Rauha oli kolmenkymmenenseitsämän, Kirsti neljäntoista ja Jorma kahdeksan vanha. Yhdeksäntoista ikäinen Anneli kävi Juankoskella jo toista vuotta lukiota. Mar mummo oli seitsämänkymmenkuuden vanha. 

Paavo hankki vedettävän puimurin ja rakensi palaneen lavakuivaamon tilalle uuden siilokuivaamon. Se tuli vanhan kylätien risteykseen. Kuivaamoon tuli uusinta tekniikkaa. Kuivuriin laitettiin öljylämmitys ja Aspe-merkkinen pystysiilo. Kuivaamossa oli elevaattori viljan kuljettamiseksi. Kuivaamorakennuksessa oli myös pari suurta viljahinkaloa. Uuden kuivurin myötä alkoi viljan kuivatus kyläläisille. Sitä työtä riitti syksyisin viikkokausien ajan. 

Työ oli pölyisää eikä hengityssuojaimia tunnettu. Kuivaamon ollessa käynnissä kosteaa viljaa piti käydä kierrättämässä elevaattorilla muutaman tunnin välein päivisin sekä öisin -ettei se holvaannu eli takerru kiinni rakenteisiin. Kattilahuoneessa piti käydä pyyhkimässä pölyt ja tarkistaa kattilan moitteeton toiminta.

Paavo saattoi Rauhaa reumalääkärille Varpaisjärvelle. Sieltä jatkettiin Lapinlahdelle junaan. Junalla matka jatkui Heinolaan. Tämä oli jo toinen reissu Heinolassa. Hoitojakso kesti useamman kuukauden ajan. Tuohon aikaan valtio ei osallistunut kustannuksiin vaan hoidot olivat omakustanteisia. Hoitojakson päätyttyä Paavo meni hakemaan Rauhaa kotiin. Rauha oli jäykistynyt lähes liikuntakyvyttömäksi.

Paavo kantoi Rauhaa reppuselässä. Lahdessa yritettiin päästä lättähattu-junaan. Yrityksestä huolimatta Paavo ei onnistunut saamaan jäykistynyttä Rauhaa sisälle junaan. Seuraavaksi kokeitiin sijoittautua linja-autoon, joka onnistui. Tulomatkalla pysähdyttiin yöksi Joroisiin Rauhan kotipaikalle. Siellä olivat Aune-sisko ja isä Viljami. 

Kotona oli olemassa vain ulkosauna,  joten Rauhan pesua varten hankittiin amme. Paavo kysyi Kirstiä navettatöihin kaveriksi -kuule minä en oo sinun piikas vastasi tyttö reippaasti. Heinäkuussa Paavo osti Kustila-nimisen metsäpalstan. Paavo osti myös moottorisahan, se oli El-Raket 621.

Vuonna 1963 Siikajärvenkylälle vedettiin sähköverkkoa. Sähköt saatiin Rantalaan jouluksi. Anneli oli viimeistä talvea lukiossa Juankoskella. Kantatie 75. valmistui. Matkustaminen muuttui helpoksi. Näin nopeasta matkanteosta ei ennen osattu edes haaveilla. 

Joulupukki.

Keväällä oli Annelin lakkiaiset. Hän oli ollut kirjoilla äitinsä luona jo ennen lukiota. Kirjoitusten jälkeen Anneli lähti opiskelemaan teologiaa. Valmistumisestaan huolimatta häntä ei vihitty papiksi koska perinne. 

Näihin aikoihin Paavo hommasi ABC-ajokortin. Sillä sai ajaa moottoripyörää sekä henkilö- ja kuorma-autoa. Säilörehun puristemehu pilasi kaivoveden ja väliaikaisratkaisuna vesi piti ottaa järven pohjassa olevan lähteen tuntumasta.

Paavo ajokorttikuvassa.

Heti vuoden 1964 kevät-talvella Rantalaan ostettiin televisio. Se oli Englantilais valmisteinen Pye merkkinen musta-valko TV. Laite oli todennäköisesti kahdenkymmenenkolmen tuuman Malli 13 U. 

Kirsti oli viidentoista vanha ja Jorma yhdeksän vuotias. Televisio oli opettaja Anni Riekkisen jälkeen Siikajärven kylän toinen vastaanotin. Kirsti oli viidentoista ikäinen ja Jorma yhdeksän vuotias. 

Kuvassa Lempi Kuikka Kaavilta. Hän oli voittanut
Pye TV:n arpajaisista sähköistämättömään
taloonsa vuonna 1963. 

Television hankkimisen jälkeen talossa riitti vieraita. Seitsämänkymmenenkahdeksan vuotiaalla Mar-mummolla oli kiikku television vieressä. TV:n sijasta mummoa kiinnosti seurata ihmisten ilmeitä, kun he katsoivat televisiosta esimerkiksi tekstitettyä Amerikkalaista Peyton Placea. Se taas huvitti Paavoa. 

Valtakunnallisesti tuolloin ylitettiin puolen miljoonan televisioluvan raja. Televisiot yleistyvät nopeaan tahtiin, vaikka laitteet olivat kalliita. Ne maksoivat helposti työmiehen kuukausipalkan verran. Television ohjelmia seurattiin innokkaasti.

Saman vuoden syksyllä, kahdeskymmenes-seitsämäs päivä lokakuuta lokakuuta Paavo osti uuden Sampo 657 LP  leikkuupuimurin. Sampo oli seutukunnan ensimmäinen omilla pyörillään kulkeva puimuri. Paavo opetteli puimurin käytön ja alloitti koneurakoinnin kylillä. Syksyisin oli kiirettä kylillä kiertäessä.

Sampo 657 LP

Vuonna 1965 Paavo osti ensimmäisen henkilö-autonsa. Se oli Fiat 600 "sieppari"-ovilla. Auto oli vuoden kuusikymmentäkaksi mallia. Mittarissa oli ostettaessa 20 000 kilometriä. 

Fiat 600 vm. 1962

Rauha tarvitsi ammattihoitoa nivelreumaansa ja hänen hoitojaksot laitoksissa pitenivät alati. Maatalouden tuotantosuunta vaihtui. Paljon lihastyötä vaatineesta maidon tuotannosta ja lehmistä luovuttiin. Tilalle Paavo otti navetan täydeltä sikoja ryhtyen sianlihan tuottajiksi. Eläimet olivat navetassa pihattotyyppisesti ja Paavo arveli työtaakan helpottavan.

Vuoden 1966 heinäkuussa taloon tuli lankapuhelin. Elokuun kolmaskymmens päivä Paavo osti tuliterän traktorikaivuriyhdistelmän. Traktori oli uusi voimanpesä, McCormick International 523:n. Sen runkoon oli kytketty kiinteästi viimeisintä tekniikka edustava Ahma 475 H kaivuri. 

Kaivuri toimi hydrauliikkasylintereiden avulla. Hydrauliikka oli uusinta tekniikkaa kaivureissa. Pelkästään kaivinkoneeksi rakennettavista ja ympäripyörivistä laitteista oltiin rakennettu esimerkiksi Suomessa vasta ensimmäiset kappaleet. Ne olivat samalla ensimmäiset koko pohjoismaissa. 

Traktorikaivuri-yhdistelmän hydrauliikka otti voimansa ulosotosta. Kaivurissa oli hydraulisesti laskettavat tukijalat. Sivuttaiskääntö tapahtui hydraulisesti ohjatulla hammastangolla. Kääntösäde oli lähes 180 astetta. Yhdistelmä oli tehokas ja sillä sai tehtyä nopeasti hyvää jälkeä. Ahmoja myi Myllykone Oy.  

Uutuus malli McCormick International 523

Paavo opetteli kaivinkoneen käytön. Omien peltojen ojituksen kunnostamien oli hyvää harjoitusta. Kuivalantalan tyhjennys ja pellolle kärrääminen oli vuosittainen toimenpide. Käsipelissä se oli erittäin raskasta hommaa ja kaivuri osoittautui työssä erittäin hyvksi apuvälineeksi. 

Kaivinkoneiden aatelia, Ahma 475 H

Paavo alkoi nyt urakoida kylillä traktorikaivurilla. Paavo hankki myös vanhan pikkuintikan perään uuden kyntöauran SAMPO 3X14L. Launosen Kalevilla oli kirjanpito hanskassa ja hän hoiti kirjanpitopuolen eli veroilmoitusten tekemisen. 

Vuosien kuluessa Paavon alkoholin käyttö oli lisääntynyt. Kuusikymmentä-luvun loppua kohti se oli ajoittain jo runsasta. Siitä huolimatta Paavo onnistui kuitenkin hoitamaan työnsä kuten koneurakat. 

Kuusikymmentäluvulla sodan käyneet ikäluokat eivät olleet muutenkaan kovinkaan suuressa arvossa. Heille saatettiin letkauttaa -mitäs menitte sinne.

Taiton Anja, Alma, Rinna Anita ja Paavo. Vasemmassa
reunassa uusi TV.

Maaseutu koneellistui. Maanviljelijät luopuivat hevosista ja hankkivat tiloilleen traktoreita. Niin loppuivat kyntöurakat. 

Paavoa työllisti nyt puimakoneurakointi, viljankuivaus ja kaivuriurakointi. Oli oman tilan pelttöissä oma työnsä. Mar mummon kunto heikentyi. Paavo palkkasi taloon kotiapulaisen.

Paavo karvahattu päässä. Taloudenhoitaja Rinna Anita
Väätäinen esittelee lehdestä kiikareita. Seinustalla uusi
pyykinpesukone sekä kaasuhella.

Vuonna 1967 pariskuntien eroaminen oli körttiläisyyden värittämällä maaseudulla Pohjois-Savossa harvinaista. Herännäiden piirissä, josta Paavokin tuli avioeroja käytännössä ei tehty. 

Heinäkuussa Rauha jäi pysyvästi laitoshoitoon. Hänestä oli tullut täysin liikuntakyvytön petipotilas. Yhteiselämällä ei ollut tulevaisuutta. Haettiin avioeroa. Eroaminen oli tuohon aikaan hidas ja jäykkä prosessi. Marraskuun 22 päivä toimitettiin ajan lain mukaisesti sovittelu. 

Kirsti tuli täysi-ikäiseksi. Paavo esitti Kirstille -ostan sulle uuvemman aaton kun mitä itellä on, jos ruppeet hoetammaan talloutta. Kirsti vastasi napakasti -ennenmmin kuljen ja kerjään, kun rupreen sinun kantturoetas hoetammaan. Paavolla oli sitten taloudenhoitaja hoitamassa taloutta. 

Vasemmalla Kassu Sonninen, ovella Kirsti ja Paavo
pötköttelee hetekalla. Mar-mummon jalka näkyy oikealla.

Puintiurakat ja viljan kuivaus pitivät syksyisin kiireisenä. Sulan aikana Paavo kiersi kylillä kaivamassa.

Jatkuu...

Lähteitä:       
-Paavo Pentikäinen, Sisko Pentikäinen ja Anneli Paldanius, keskusteluja sekä arkistomareriaalia vuosina 2001 sekä 2002. 
-Pentikäisen sukukirja 1. ja 2. Pentikäisen sukuseura.
-Torpparista talonpojaksi, Elämää Siikajärven hovin maisemissa 100 vuotta, Sakari Heikkinen.
-Raivaajat rahanalaiset, Ahmapuron kotiseutuyhdistys ry,  Martti K. Korhonen
-Kuopijjoo, Kuopijjoo, Suomen höyrypursiseura.