Soittoura vuosina 1994-2005

Olin tullut soittajana tienhaaraan jossa oli tehtävä valintoja. Olin ollut tähän asti vannoutunut rokkari ja päivätöissä. Vetämäni bändi oli levinnyt vuosia sitten maailmalle enkä ollut kotiutunut muihin rokkiprojekteihin missä kävin. Akustisesta jutusta en ollut saanut kehitettyä pysyvämpää. Jouduttuani päivätöistä lomautetuksi aloin uskoa, että ainoa tapa työllistyä päätoimisena muusikkona edes jotenkin on alkaa soittaa tanssibändissä. Eli niitä lauluja mistä saa oikeasti leipää. Tiesin että Martti Huttusella on ohjelmatoimisto joten ilmoitin Martille olevani käytettävissä jos tarvitaan kitaristia. Se oli vuonna 1994.

Markku Hyttinen otti yhteyttä ja tarjosi keikkaa. Markulla oli ollut siihen saakka viihdekvartetti jotka muodostuvat niin, että bändissä ensinnäkin on peruskomppiryhmä kuten rummut-basso-urut/haitari. Siihen sitten lisättiin solistinen soitin, kuten saksofoni, trumpetti tai kitara. 

Tavalliset ravintolabändit olivat pelkkä rytmiryhmä eli rummut-basso-urut jonkun jäsenistä hoidellessa lisäksi laulun. Triot olivat halvempia kuin nelihenkiset yökerhobändit pienemmästä kokoonpanostaan johtuen. Ne olivat näin myös musiikilliselta ilmaisuvoimaltaan köyhempiä. 

Sodan jälkeen Suomalainen keksintö tanssikielto oli vapautunut lopullisesti vasta vuonna 1948. Lisäksi syntyi suuret ikäluokat jotka kaipasivat viihdettä. Suomessa oli musiikintekijoistä valtava pula ja 60-luvulta oltiin kerrottu tarinoita, kuinka basisti saatettiin ottaa nakkikioskin jonosta keikalle. 

70-luvulla oli alkanut loiva mutta jatkuva kysynnän lasku. Tämä johti siihen että bändien oli kilpaillakseen vähenevistä keikoista parannettava toimintakulttuuriaan. 90-luvun alkuun tultaessa ei kvartetteja enää juurikaan esiintynyt maakuntien hotellien yökerhojen housebändinä vaan lähes kaikki olivat trioja. 

Artistit kiersivät 70-luvulla pystysolisteina talon kuukausi-palkatun trion säestäessä. 80-luvulla solisteilla alkoi olla omia bändejä. 90-luvulla kun minä aloitin, he kiersivät kvartetteineen yhden illan paikassaan hotellin hitti-iltana. Talon bändi soitti muut illat kahdesta neljään iltaan viikossa. Minun aloittaessani oli yleistä kahden viikon sopimus hotelliin. Aiemmin oli bändi soittanut kuukauden paikassaan. 

Markku kokosi nyt trion jonka halusi kuulostavan isommalta bändiltä. Se onnistui käyttämällä koneita apuna. Soitintekniikka oli kehittynyt niin, että urkuja soittanut Petri Summanen lisäsi koneelta rummut ja basson. Markku lauloi soittaen perkussioita ja minä soitin kitaraa laulaen stemmoja. Jotkut perinnesoittajista ylenkatsoivat järjestelyä mutta asiakkaat äänestivät jaloillaan ja se oli meidän onni.

Pete, minä Markku.

Koekeikkojen jälkeen homma vaan lähti toimimaan ilman suurempia suunnitelmia. Alkuun nimenä oli Markku Hyttinen Group, myöhemmin Safir. Keikoisa suurimman osan möi Martti Huttusen ohjelmatoimisto. Huttusen Marttia olikin kiittäminen sujuvasta keikkakalenterin täyttymisestä.

Yleinen käytäntö tuolloin oli soittaa joko yhdeksästä puoli kolmeen. Tai sitten kymmenestä puoli neljään. Eli esiintymisajaksi tuli viisi ja puolituntia. Setti sisälsi 45 minuuttia soittoa ja vartin taukoa. Lisäksi tuli puoli tuntia soittoa vielä loppuun. Illan aikana ehti siis soittaa noin 70 kappaletta!

Säestimme joskus solisti-iltojen tähtiä kuten esimerkiksi Erkki Junkkarista, Maarit Peltoniemeä jne.

Markulla oli hyviä juttuja. Hänellä oli pitkä, vuosikymmenien kokemus tanssimuusikkona. Markku sanoi kerran myös että tietäkää pojat se, että mikään ei ole niin kateellinen kuin muusikko toiselle muusikolle. Hän jatkoi nauraen että se kateus on jopa kiimaa suurempi luonnon voima! Kiitos Makelle ohjeista. Ne kyllä tultiin näkemään vielä monet kerrat. 

Kitarana minulla oli Ibanez ja vahvistimena Charvell. Nuorena kuolleen veljen poismenon jälkeen liityin Petri Karakselan johtamaan kirkkokuoroon. Lauloin kuorossa tenoria pari vuotta. Vaikka olikin raskasta nousta iltakeikan jälkeen kirkkoon keikalle niin neliäänisessä sekakuorossa laulaminen on erinomaisen hyödyllistä ja kehittävää. 

Ostin sitten ensimmäisen laatusoittimeni Gibsonin. Siihen aikaan niitä ei montaa olut Kuopiossa. Soittajan palkoilla hankinta ei olisi muuten onnistunut mutta satuin saamaan oikaisun muusikon verotukseen. Veronpalautuksia tuli takautuvasti useammalta vuodelta. Yleesä soittaja saivat mätkyjä, mutta niin, reilu peli.

Kuva keikalta Outokummussa.

Kotona tein midillä musiikkia ja otin iskelmää haltuun. Tein taustat itselleni ja tein jonkun one-man keikan. Aloittelin nuottien kirjoituspalvelua, jossa kappaleista tuli kunnolliset nuottilaput keikkakansioon. 

Tein nuotinnuspalvelua solisteille.

Vaikka monet eivät arvosta soittajan hommaa, niin olin ylpeä että saatoin työllistyä ja elättää perhettäni muusikkona. Tein puolitoista sataa keikkaa vuoteen ja matkapäiviä lähes toinen mokoma. Jauhot sai myös kitaransoitonopettaja. Kerran oltiin Luostolla keikalla. Tupa oli täysi ja täysi hulina päällä kun tuli sitten tauolla jututtamaan että hyvin näkyy menevän.. Eipä siinä muisteltu vanhoja.  

Vuonna 1998 aloitin Arja "Lokki" Havakkaa säestävässä Linnut-orkesterissa. Bändiä liidasi Pennasen Vesku, joka oli yhteydessä. Tavattiin Siilin Shellillä ja hyppäsin kyytiin. Siitä se sitten lähti. 

Solistibändit pysähtyivät vain yhdeksi iltaa paikassaan, joten silloin viimeistään tuli selväksi miten iso maa Suomi on. Arjalla oli tuohon aikaan tosi hyvin keikkoja. Soitimme kesäisin kesälavoilla keski- ja etelä-Suomessa, talvella paljon lapin hiihtokeskuksissa. Liityin muusikkojen liittoon.

Musisoimme tanssitaloissa ympäri Suomea sekä teimme myös pari kertaa vuodessa teimme pikku kiertueet Ruotsissa. Soittoamme kuultiin radiokanavilla ja olimme muutamaan otteeseen telkkarin kesäillan valssi ohjelmassa. Seuraava ote on helmikuulta 2000.

Soiton osuus kokonaisajankäytöstä oli ehkä kymmenen-kahdenkymmenen prosentin luokkaa. Kaikki muu aika meni matkustamiseen, roudaamiseen ja matkustamiseen. Keikkamäärät olivat puolentoisasadan vuosiluokkaa siihen lisäksi toinen mokoma matkapäiviä. Väsymykseen turtui. Keikka paikat aina vaan vaihtui.

Ruotsin siirtolaisten lehdestä.

Soitimme bändinä ensin yhden tai kaksi 45 minuutin settiä. Sitten solistin kanssa kaksi tai kolme kertaa 45 minuuttia ja vielä loppuun puoli tuntia bändin kanssa. Koska kalusto oli kovilla jatkuvasta rylläämisestä, niin tein soittimilleni kunnon caset. Keikat hoiti polarartistit, joka oli tuohon aikaan yksi Suomen suurimmista toimistoista. 

Muutamat tutut halusivat myös että opastan heidän jälkikasvua soittamisessa alkuun. Vaikka se oli mukavaa niin en tuntenut varsinaista paloa hommaan. Omiin kokemuksiin perustuen jo pelkästään termi kitararansoiton opettaja kaikkineen on sen verran vastuullinen titteli että kiitos ei kiitos. Oppilaat on herkkiä taimia mitä pitää osata käsitellä oikein. 

Vesa Pennanen siis toimi bändin leaderina. Soololaulu palasi mulle vuosien tauon jälkeen ohjelmaan stemman lisänä. Lisäksi hommaan kuului sivutoiminen bassottelu bänditunneilla. Kitaravahvistimeksi vaihtui Line 6. 

Rummuissa oli Hannu Nenonen. Soitin bändin seteillä bassoa ja solistin esiintyessä kitaraa. Meillä oli kustannustehokas kokonaisuus. Keikkoja tehtiin todella paljon.

Solisti pelleilee Tampereella erään kiertueen jälkeen
josta minä jatkoin säestystuurauskeikalle Helsinkiin.

Hannun jälkeen rumpuihin tuli Petteri Leminen. Pari kertaa kerran olimme myös televisiossa, vuosina 2000 ja 2001 TV-2 Huvinvuoksi ohjelmassa.

Yksityispuolella tein ensimmäisen singleni "Nyt soi kitarain". Seuraavana syksynä perustettiin kotipaikkakunnalle elävänmusiikin yhdistys, jonka puheenjohtajaksi tulin valituksi.

Ensi-single Nyt soi, kitarain.

Havakan bändissä Hannu palasi sitten takaisin rumpuihin. Vesan lopetettua bändissä sen vetäminen jäi minulle. Pyysin Petri Summasen urkuihin. Ajoin keikkabussia 60 000 kilometriä vuodessa. 

Hannu Nenonen, minä ja Petri Summanen
Havakan keikkabussin kanssa.

Havakan bändissä ollessa tuli kierrettyä keikkapaikat läpi Suomen useaan kertaan. Samoin kävimme esiintymässä siirtolaisille Suomenlahden tuolla puolen useaan otteeseen, sekä laivoilla. Hankin ensimmäisen Stratocasterini. 

Olin Linnuissa vuoden 2002 syksyyn saakka, neljän vuoden ajan. Säestin lisäksi satunnaisesti erinäisen määrän iskelmäartisteja tunnetuimpana heistä varmaankin Reijo Taipale. Reijo oli todella reilu ja ystävällinen solisti vaikka olin pelkkä tuuraaja. Hän oli todellinen herrasmies.

Vuoden 2002 syksyllä Teijo Rekonen kysyi soittamaan Caminito-orkesteriin. Teijo oli harmonikansoiton maailmanmestari vuoden 2000-duettosarjassa. Hän onkin yksi parhaita harmonikan soittajia minkä kanssa ole soittanut ja muutenkin hyvä mies. 

Säestimme tangokuningas (1988), Kari Piirosta keikkaillen ympäri Suomea sekä lahden tuolla puolen. Teijon lisäksi bändissä soitti Jyri Hietapakka rumpuja ja Mika Rekonen bassoa sekä viulua!

Yksityispuolella julkaisin keväällä 2003 ensimmäisen pitkäsoitto cd-levyni "Kaunein sana". Äänitin ja miksasin ja tuotin sen kokonaan. Soittamassa kävi muusikkoystäviä. Soitin tuossa vaiheessa vielä Kari Piirosen bändissä ja pyysin myös hänet vaimoineen levyn julkkareihin. Kari oli sydämeltään hyvä ihminen ja sen lisäksi huippulaulaja. Kari oli todellinen ammattilainen ja kannusti nuorempaa musikanttia uralla eteenpäin.

Toimin äänittäjänä ja tuottajana myös eri projekteissa, kuten esimerkiksi Marja-Liisa Kuosmasen, Marja-Leena Gröhnin ja Koillisväylä levyillä. Tehtiin omat kotisivut.

Pitkäsoittolevyni sai hieman huomiota maakuntaradiota myöten. Kyselin Niirasen Makelta tietäskö hän hyvää soittajaa satunnaisille keikoille joille kyseltiin. Syksyllä 2003 sitten keksimme Maken kanssa perustaa oma bändi. Markku oli halukas siirtymään päivätöistä luovalle alalle. Bändin nimeksi tuli muistaakseni Henkan ehdotuksesta ja Markun vaatimuksesta Ismo Pentikäinen & Pelipojat. 

Rumpuihin siis tuli Henry Mikkonen ja bassoon Kalle Parviainen, rokkipojat. Vahvistimeksi minulle tuli VOIMA ja echolette-kaiku. Teimme Markun kanssa myös jopitain keikkoja kahdestaan. Keikat myi alkuun Markku sitten Pohjoisartistit.

Takana Henry Mikkonen Markku Niiranen
ja Kalle Parviainen minä edessä.

Ostin vanhan paloauto-ampparin Mersun reuhkan, jonka rakensin ja muutoskatsastin keikkabussiksi. Hankin laadukkaat PA-kamat, johon kuului Warfedale Pro kajarit, Spiritin mikseri ja Lexiconin kaiku. Näitten lisäksi tarvittiin valot eli muutamat par 56 kannut.

Entisestä ambulanssista tuli
hyvä keikkabussi.

 Kotisivut laitettiin nettiin. Sinne tuli selostusta meikäläisestä.

Kotisivut vuonna 2000.

Saadaksemme bändille keikkoja kunnolla Markku ilmoitti sen SM-kisoihin. Siitä taas seurasi se että voittaaksemme täytyi yhteissoitto hioa huippuunsa. Tanssimusiikissa se tarkoittaa jalan alle osuvat rytmit, moniäänistä laulua ja tyylikkäät sovitukset. 

Muut sijat kuin voittopaikka eivät merkinneet keikkojen suhteen mitään. Olin kyllä aika vaativa enkä päästänyt itseäni sen enempää kuin bändiäkään helpolla. Koko ryhmä panosti hienosti. Etenimme sitten useamman vaiheen jälkeen loppukilpailuun Ylläkselle. Mukanamme tuli tuli bussilastillinen eli puolensataa kannattajaa mukaan! Make ajoi bussia. Voitimme lopulta tanssibändien SMORK 2004-kisoissa Suomenmestaruus hopeaa. 

Pelipojat Piazzassa Tahkolla.

Bändin toiminnan huippuhetki oli seuraavana kesänä kun esiinnyimme paikallisen osuuspankin 100v juhlissa vajaalle 2000 hengen yleisölle. Juuri ennen lavalle nousua bändin jäsenet sanoivat lopettavansa tähän keikkaan!!

Markku kertoi siirtyvänsä takaisin päivätöihin ja Henry sekä Kalle keskittyivät Deestyleen jonka olivat juuri perustaneet.

Jäin pyörittämään kalliiden PA-kamojen, bussin ja sovittujen keikkojen palettia tuuraajien kanssa. Samalla alkoi uuden kokoonpanon rakentaminen.

Kotisivut vuonna 2005.

Tero, Pete, Panu ja minä.

Niin sitten löytyikin oikein taitavat muusikot. Uusi kokoonpano oli Tero Ylisirkka basso, Petri Kainulainen rummut ja Panu Rouvinen piano sekä akustinen kitara. Harjoittelimme setit kasaan ja osallistuimme uudestaan vuoden 2005 tanssiorkestereiden Suomenmestaruuskisoihin.

Tein samalla toista täyspitkää levyäni "Sileä kivi" johon sävelsin ja sanoitin kaiken. Sovituksen lisäksi äänitin ja miksasin materiaalin. Toimin vielä taloudellisena tuottajana. Bändin jäsenet soittavit levylle. 

Pohjois-karjalan maakuntalehden aukeamalla.

Bändi oli erikoisen hyvä ja kehityskelpoinen. Siitä innostuneena opettelin soittamaan lisäsoittimena mandoliinia. Jos bändi olisi saanut toimia ja hitsautua seesteisemmässä historian vaiheessa siitä olisi voinut kehittyä mitä vaan.

Mandoliinillä "Sileä kivi"-levyn
julkaisukonsertissa.

Kiersimme samaan aikaan keikoilla entiseen malliin. Keikkabussi kesti onneksi hyvin keikkamatkat, mutta jouduin kyllä korjaamaan sitä keikkojen välillä usein.

Hyvä, unohdettu levy.

Etenimme kokoonpanolla Ylläkselle tanssibändikisojen SMORK 2005 loppukilpailuun. Mukanamme oli taas bussilastillinen kannattajia ja Markku Niiranen ajoi bussia. Bändi eteni kaksipäiväisessä kisassa loppuvaiheeseen asti jossa oli viisi bändiä. Bändimme soittotaso oli noussut selkeästi edellisestä mutta niin oli kisojenkin taso. 

Osallistuneista bändeistä lisäksi kaksi oli aikaisempia voittajia kuten Varjokuva. Sijoituimme kovassa kisassa viiden parhaimman joukkoon, (tuona vuossa sijoja 2-5 ei lueteltu). Se oli kyseisenä vuonna tosi hyvä saavutus.

Keikkajuliste: Takaa vasemmalta Panu Rouvinen,
Pete Kainulainen ja Tero Ylisirkka
edessä allekirjoittanut.

Yksitoista vuotta kestäneellä päätoimisella muusikkouralla oli lomat jääneet pitämättä. Oli tullut touhuttua itseään säästelemättä. Nyt oli sen aika. Kilpailujen jälkeen teimme sovitut keikat. 

Ylläksen lehti Kuukkeli.

Hankkiuduin koulutukseen ja aivan uusiin kuvioihin eripuolelle Suomea. 

Paikallislehti Pitäjäläinen 28.4.2005

Äänitin vielä lupaamani joululevyn sekä säestin Helsingissä ravintola Kaisaniemessä Juhani Rautiaista useiden keikkojen verran. Hänen keikoilla oli kiva olla vaihteeksi taas rivimuusikkona. 

Muita soittajia bändissä olivat Ako Kiiski bassossa, Vesa Aaltonen rummut sekä Pekka Kuorikoski piano ja viulu. Mitenkäs se appiukko oli aina neuvonut, jos haluat kehittyä (musiikissa), niin hankkiudu itseäsi parempaan seuraan.

Kävimme myös jollain suur-lavakeikalla, jossa muistaakseni Arja Koriseva bändineen oli toisena. Tähän oli hyvä päättää päätoiminen soittajuus. Laitoin kitarat koteloon totaalisesti seuraaviksi pariksi vuodeksi.

jatkuu...