Esitimme uutta tuotantoa mm. kappaleen Purista Lujaa Syliin. Tein kappaleen vuosi sitten koettuani taas kerran suunnatonta ahdistusta katsoessani dokumentti ohjelmaa. Jossa ympäri maailmaa näytettiin luomakunnan kruunun käden jälkeä.
Kuinka surutta tehtaat, liikenne ja ihminen toimillaan pilaa kaikkien yhteistä ilmaa, ikään kuin sitä riittäisi rajattomasti? Toisella kädellä tuhoten maailman keuhoja, sademetsiä.
Ilmasto lämpenee ja napa-alueet sulaa. Jäätiköillä jääkarhut alennustilassaan syövät levää nälkäänsä, kuollen viimein kylkiluut törröttäen. Yksi toisensa jälkeen. Viimeiseen karhuun.
On odottamattomia rankkasateita, tulvia, tsunameja. Ääri-ilmiöitä säätiloissa. Ja kaiken keskellä ihminen kuvittelee hallitsevansa ja mestaroivansa luontoa?!
Mieleen herää kysymys. Minkä perinnön ihminen näin toimien jättää omille rakkaille lapsilleen?? Ja onko meillä vielä aikaa kääntää kehityksen kelkka? Ja onko halua?
Vai montako sukupolvea jälkipolvet ehtivät vielä näkemään ja kokemaan edes osan siitä hyvästä mitä me ollaan saatu?
Purista lujaa syliin
Asutuksen yllä vaan sakenee
-kodeistansa ihmiset pakenee
Hengitys on vaikeaa
mistä nyt ilmaa saa?
Tehtaan piiput lisää tupruttaa
Kauniisti nyt jäätiköillä paistaa
seudun kuningas jotain -se haistaa
Haju ei oo hylkeen
saanut on levää kylkeen
Yksinänsä mouruaa.
Purista lujaa syliin
kun liekit nuolee
Tuhotun maailman kyliin
viimein kuolee
siis purista lujaa tässä
syliini jää
Voisipa elämässä ~
Vesimassat kaupungin peittää
taivas herkeemättä lisää heittää
Tukehtuuko veteen?
Vai ilman saasteeseen?
Johtaa samaan tulokseen
Purista lujaa..
...Voisipa elämässä tää
mennä niin
et lapsillekin
jäisi jotain
parempaa
ja eheempää
eikä kaikki se oo
tuhottu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti