Eevertti Pärnäsen Antti Kivekäs historiallinen romaani, joka julkaistiin alunperin vuonna 1923 kaksiosaisena niteenä. Toisen lyhenneyn ja siistityn laitoksen kirjasta toimitti itse tekijä jatkosodan vuonna 1943. Lukaisin tämän jälkimmäisen. Niukkuuden aikana painetun kirjan paperi on rapeaa, niteet haperot ja kannet pehmeät. Vuosikymmenien aikana kertynyt pöly antaa romaaninin oman ominaistuoksunsa. Sivuja tässä lyhennetyssä laitoksessa on 280. Seikkailuromaanissa on mukana todellisia historian henkilöitä. Mukaansa tempaava tarina on sepite. Joka tapauksessa romaanin molemmat, sekä alkuperäinen että siistitty versio olivat myöhemmin suomettumisen vuosina kiellettyjen kirjojen listalla.
Pärnänen oli syntyisin Pietarista ja toimi uransa aikana luterilaisen seurakunnan kirkkoherrana Inkerissä. Näin hänellä oli mahdollisuus hankkia tietoja alkuperäisistä lähteistä sikäli mitä niitä oli käytettävissä. Kirjaksi Pärnänen kirjoitti tarinansa myöhemmin Suomeen muutettuaan. Hän toimi Tampereen rykmentin pastorina.
Taustaksi vuonna 1617 päättyy Inkerin sota Stolbovan rauhaan jossa Ruotsi saa mm. Inkerinmaan laajentuen valtiona kautta aikain suurimmilleen. Inkeriin alkaa tulla väkeä hallan vaivaamina Karjalasta (äyrämöiset) ja eteenkin Savosta (savakot). Ruotsista alueelle tuomitaan mm. entisiä rikoksentekijöitä maanpakoon ja aatelisille nimetään suuria tiluksia.
Pärnäsen kirjan mukaan: Simo Steen (Hollanniksi kivi) syntyy vuonna 1625 asuen nuoruutensa Suomessa, Kivijärveltä. (Siksi 2000-luvulla
vuoden Kivijärveläinen saa aina tämän kijan) Kylmät katovuodet vievät viljan usein ja niin hän lähtee Turkuun, jossa irtolaisena pannaan sotamieheksi. Hän ehtii kolmekymmentävuotisen sodan viimeisiin vaiheisiin Hakkapeliittojen maineikaissa joukoissa. Kaarle X-kuninkaan palveluksessa hän osallistuu sotaretkiin Puolassa ja Saksanmaalla. Sotatovereinaan mm. Salomon Nihti.
Inkerissä uudisasutus ja kuningattaren myöntämät aateliläänitykset johtavat vähitellen kasvavaan kaunaan mailtaan väistyneiden joukossa. Rauhan kestettyä tällä rajalla neljänkymmentä vuotta se katkeaa lopulta Ruptuurisotaan vuosina 1656-58. Sodasta ei seuraa rajalinjan muutoksia. Vuosisadan loppua kohti Inkerissä voimistuu luterilaistaminen, jolloin jo vuosisatoja aiemmin ordotositoituneet Suomea puhuvat Inkeriläiset mieluummin pakenevat Novgorodin ja Tvernin lääniin (lopulta yhteensä n.20 000 henkeä)
Pärnäsen kertomana: Simo palvelee viimeiset neljä vuotta Nevalinnassa jossa palvelee myöhemmin Mujansuun lautturina eli Polska-vaarina tunnettu sekä Salomon Nihti myöhempänä asuinpaikkanaan Tyrö, Yhinmäki. Viimeisenä Simo oleskelee rajavartijajoukoissa Lopilla käyden usein Tillaisen kylässä jossa tapaa tulevan vaimonsa. Vuonna 1670 Simo on neljänkymmenenviiden ja Anna Mari Tillainen kahdenkymmenenkahdeksan ikäinen. Simolle jää palvelusvuosista muistoksi lyhytpiippuinen musketti, noin kahden kyynärän mittainen iskumiekka 30-vuotisen sodan ajoilta, pistooli sekä palvelushattu eli kolmikolkkahattu.
Uskollisuudesta kuninkaan palveluksesta Simo saa kymmenen vuoden verovapauden uudistilalleen ja alkaa pellon raivaus. Tila sijaitsee Mujan kylässä joen partaalla äärimmäisenä idässä Venäjän vastaisella rajalla. Nevajokeen yhtyvän Mujajoen länsirannalla peninkulman päässä rajalinjasta jossa Stolbovanrauhan rajapyykki (MDCXVII. G.A.R.S; 1617 Kustaa Aadolf Ruotsin kuningas).
Tulee lapsia Paavo, Liispetta, Matleena,
Antti (Fendrikk Anders Simeoni) 1675, Justiina ja Susanna 1681. Suurina
kuolonvuosina vuonna 1695-97 seutua kiertää rokko jonka seurauksena puolet Mujan kyläläisistä kuolee. Niin Kivelän tilaltakin kuolevat Simo-isäntä sekä lapsista Paavo ja Lispetta. Matleenalle sairaudesta jää pahat rokonarvet muistoksi.
 |
Aito sota-ajan vuoden 1943 painos. Kirja oli
sotien jälkeen kiellettyjen kirjojen listalla. |
-------------------------
Vuonna 1700 Ruptuurisodasta on kulunut neljäkymmentä vuotta.
Antti on isäntä 25v. Hän on sivutoimenaan siltavouti. Hän hellustaa Henulan Annikan kanssa. Taloudessa asuvat Antin lisäksi äiti, nuorin sisko Susanna (19v) sekä Matleena. Justiina asuu jo miehensä
Taneli (Daniel)
Luukkoisen (Luckoin) kanssa omassa taloudessa Vanhamoisiossa ja heillä on kaksi lasta. Äidin eli Anna Marin kotipaikkaa asuttaa hänen veljenpoika on Iisakki Tillainen. Iisakilla on vaimo ja kolme lasta.
Inkerin Järvisaaren kirkkoherra on Samuel Kiljander.
Antti ja pienen vikkelä Iisakki kutsutaan Pähkinälinnaan josta heidät määrätään tanakan korpraali Simo Torikan komennuskunnan mukaan. Komennuskunta lähetetään suojelemaan kotikylää Mulaa joka onkin sillä aikaa poltettu ryöstetty ja ryövätty Antin morisan Annika sekä nuorin sisko ehtii kuolla ennen pelastajia ja niin retkestä tulee kostoretki.
Seuraavana kesänä liikkuu taas ryösteleviä venäläisjoukkoja. Alkuvuodesta 1702 Kivekäs osallistuu Venäjän puolella Olhavan suulla sijaitsevan Uuden Laatokkaan suuntautuneeseen sissiretkeen, jossa Simo Torikkaa lukuun ottamatta kaikki muut ovat
talonpoikia rajaseudulta. Heitä ovat Iisakki Tillainen,
Taneli Luukoinen, Liisilästä kolme talonpoikaa, Vanhanen, Lankis-Pekko, Voima-Topi Mäyrä Anolasta, Pietari Lankinen Valittulan kylästä eli yhteensä kahdeksantoista miestä. Kaatuneina heistä jää Kaapro Lorvi Liisilästä Olhavan jäälle. Retki on ylittänyt odotukset ja sen johdosta Cronhjort nimittää
Antin kruunun vänrikiksi.
Antti jää kevääksi Nevalinnaan Tuomas Hulsenforstin miekkailuoppiin tehden myös kaksi partioretkeä Venäjälle G.V.Schlippenbachin ollessa Nevalinnan (Nöteborg) päällikkö. Kevään aikana hän muuttaa kotijoukkonsa korpeen metsäpirttin ja tekee toukotyöt.
Kesän alkaessa hänet määrätään vesillä suoritettavaan partiomatkalle Norppa-aluksessa. Retki suuntaa Laatokalta Novgorodiin johtavan Olhavan joen suussa sijaitsevaan Uusi Laatokka-nimiselle varuspaikalle. Mukaan tulee Simo Torikka. Perämiehenä on luotsi Petter Tynnison ja miehistönä luotsi Simo Puhakka ja viisi muuta kalastajaa Lopen rantakylistä. Nopeakulkuisessa purressa on kuudet hankaimet ja se pystyy kuljettamaan kymmenmiehisen miehistön lisäksi 600 leiviskää. Kokassa siinä on ruuhi sekä pikkutykki. Retki on menestyksekäs ja vangiksi saatu kippari Ivan Matseveits Ankutin kertoo itse Tsaarin olleen kaupungissa johtamassa kuumeisia sotavalmisteluja. Samalla kuullaan että edellisen talvi-retken jälkeen Kivekkään päästä oltiin luvattu 1000 ja Torikasta 500 hopearuplaa plus perinnöllinen aatelisarvo. Elävistä vangeista palkkio olisi kaksinkertainen.
Venäläiset tekevät iskun Lopen kirkolle ja Kivekäs ehtii pelastaa kirkkoherra Kiljanderin leskeksi jäävän vaimon Margareeta Eleonoran kutsumanimeltään Gretan. Hänen isä on lähtöisin Lyöttynen Viipurista. Mentyään Narvaan oli muuttanut nimensä Lydmaniksi ja ollut varusväen välskärinä. Siellä nainut ruotsalaisen Anna Idmannin joka oli kuollut lapsen tultua neljän vanhaksi.
Tämän jälkeen Kivekäs osallistuu sotatoimiin piiritetyn Pähkinälinnan lähettinä hankkien linnaan apujoukkoja joskin turhaan koska miesjoukoltaan moninkertainen vihollinen saa vastarinnan viimein murrettua. Venäläiset saavat näin Nevajoen hallintaansa. Ihmiset pakenevat Inkeristä tuhansittain Nevalinnan kautta Viipuri maantietä pitkin Suomeen päin. Kaupunki Nevalinnan ympäriltä poltetaan jottei hyökkäävälle viholliselle jäisi suojaa.
Nevanlinnasta (jonka paikalla sijaitsee nykyinen Pietarin kaupunki) Kivekäs lähetetään turvaamaan postia Narvanlinnaan. Paluumatkalla tullaan vangituksi mutta onnistutaan vapautumaan. Tämän jälkeen Antti tekee tiedustelumatkan vihollisen valloittamaan Pähkinälinnan seuduille sekä keski Inkeriin. On alkanut esiintyä varastelevia rosvolaumoja jo muutenkin sekasortoisessa maassa.
Vuodenvaihteessa 1703 Kivekäs menee käymään kotonaan metsäpirtillä. Tämän jälkeen Tillaisen ja
Luukkoisen kanssa kootaan 600 miehen talonpoikaisjoukko tekemään tuhoja vihollisen puolelle. Tuolla retkellä Kivekäs sairastuu ja onnistuu täpärästi palaamaan kotiinsa. Kahdeksan vuorokauden kovan kuumeen jälkeen kevät menee metsäpirtillä toipuessa missä kuullaan huhtikuun lopussa Nevalinnan piiritystykkien aloittama jylinää.
Antti lähtee taas tiedusteluretkilleen Yhinmäelle Salomon Nihdin luo. Kivekkäistä on nyt Venäläismiehityksen alla tullut henkipattoja ja parran kasvattaneena hän esiintyy
Andrei Semjonov-nimisenä salvuumiehenä. Selviää että Inkeri on nyt kokonaan Venäjän vallassa ja sotatoimet ovat siirtyneet jo kauas Suomeen. Kotiinsa Venäläisten valloitusmaille jääneet Suomalaiset talonpojat huomaavat olevansa tästä lähtien maaorjia.
 |
Venäjällä maaorjia pidetään kurissa solmuruoskalla.
Seuraava pahempi vaihtoehto on armeijaan lähettäminen |
Sitten kirja alkaa saada vauhdikkaat mitat ja tarina lähtee lentoon
joita saman tapaisia on kerrottu jo aiemmin mm.
välskärin kertomuksissa.
Andrei tapaa itsensä Tsaarin seurueen tämän määrätessä rotevan ja taitavan puusepän pakkotyöhön juuri perustettavan uuden kaupungin Pietarin lukuisille työmaille. Pietarissa joka oikeammin on yksi suuri rakennustyömaa hän tapaa sukulaisensa Iisakin ja Simon. Heiltä Antti kuulee siskonsa Justiinan kuolleen.
Pakkotyössä ollessaan
Andrei onnistuu hankkimaan Venäläisen asiakirjan eli työpassin uutta henkilöllisyyttä todistamaan. Se tapahtuu venäläiseen tapaan asianosaisia virkamiehiä voitelemalla. Passissa hänen sielunsa merkitään Hattulan hoviin, joka on nykyään Sapkinskaja myiza ja kuluu kreivi Vorontrov-Daskoville. Siellä sijaitsee Metsäpirtti. Myöhemmin Andrei niin ikään lahjomalla saa muutettua työpassinsa niin, että hän tarvitsee enää toimittaa vuosittain hiiltä veroksi Tsaarille ja voi näin muuttaa kotiinsa.
Syksyn tullen tulee ilmoitus kaikkien seudun asukkaiden merkitsemisestä kirjoihin taloittain. Metsäpirtistä tulee Netspert.
Andrei merkitään hiilenpolttajaksi ja rengiksi taloon. Äiti Anna Mari ja Sisko Matleena tulevat kirjoihin Steeniksi.
Antti Simonpoika Vainonen ja Margareta Kiljander menevät naimisiin vuonna 1704. Seuraavana vuonna syntyy poika Simo, puoletoista vuoden päästä syntyy Taavetti.
Eräänä talviyönä Taneli ja Iisakki tulevat Viipurista partioretkelle houkuttelemaan
Anttia palaamaan mukaansa. Taneli kertoo lapsiensa ja vanhempiensa kuolleen hänen ollessa ainoa perheessään. Tillaisen isosta talosta taas Iisakin vaimo on joutunut Viipurissa palkolliseksi vanhimman lapsensa kanssa. Lapsista kaksi muuta ovat kuolleet.
Antti vastaa miehille palaavansa sissiksi, kunhan Ruotsin herrat ensin lopettavat sisseinä olemisen ja alkavat toimia kuten armeijan kuuluu, sotimalla alueensa takaisin. Ruotsin siirtomaa-isännät saavat kuulla kunniansa moneen kertaan jätettyään Inkerin ja Suomen oman onnensa nojaan pahimmassa mahdolllisessa vaiheessa.
Vuoden päästä Taneli Luukkoinen ja Lauri Kärki tulevat taas hakemaan Anttia. He onnistuvat houkuttelemaan hänet mukaansa vaikuttavan kokoisen sotajoukon nimissä johtajanaan kenraali Lybecker. Joukkoihin kuuluu myös 300 Kivekästä joten Karjalan rakuunarykmentissä nimeksi kirjataan
Vänrikki Antti Simonpoika Steen. Menestyksekästä toimintaa seuraa Ruotsalaisen sotilasjohdon fiasko. Menestyksekäs retki näet keskeytetään häpeälliseen perääntymiseen laivoilla. Se kestää kahdeksan päivää ja tapettavaksi tulee mm. 6000 hevosta. Antti jää viimeisten parinsadan muun sotilaan ohella vangiksi ja kuljetetaan pian pois, sillä rannalla löyhkäävä haaskanhajua on lähes mahdoton kestää.
Vankeudessa
Anders Steenistä tehdään seppä kengityspajaan. Sujuvasti Venäjää taitavana hän saa pikkuhiljaa helpotuksia ja lisäksi hän saa kirjoitettua kotiväelleen olevansa hengissä. Matleena tulee kaupunkiin ja he onnistuvat tapaamaan tietoja vaihtaen. Vankeuden aikana on syntynyt
Antille ja Reetalle Liisa-tyttö. Antti onnistuu keväällä etenemään työssään Saksalaisen yliseppämestari Herman Fogelgesanin palvelukseen. Pietari on täynnä orjatyössä olevaa väkeä, Suomalaisia ja muita. Kaupunkia rakennetaan suurella työllä. Esimerkkinä yksistään Petro-Pavloskin linnan rakennustöissä menettää henkensä 50000 maaorjaa.
Koittaa viimeinen ja aivan hurja yritys.
Antti ystävineen suunnittelee ja toteuttaa itsensä tsaarin kaappauksen. Hanke on vähällä onnistua, mutta sitten paljastuu että laivalta on kaapattu väärä henkilö. Niin Tsaari pelastuu ja Kivekkäät hajaantuvat kukin tahoilleen häviten jäljettömiin.
”Ruotsalaisten vankeudesta paennut”
Antti Vainonen ilmestyy pian tämän jälkeen metsäpirtilleen ja niin alkaa poissa ollessa kasvaneeseen perheeseen tutustuminen. Vainon kahdentenatoista vuotena Kivekkäitä kuuluu taistelevan Viipurissa puolitoistasataa miestä johtajanaan eversti Stiernschanz. Joukkoon kuuluu nuorempia kuten
Savolaislähtöinen upseeri Pietari (Petter, Pehr)
Långström,
Lauri Kärki (myöh. Kerckisudd), Lauri Häikkäläinen, Olli Tanhuanpää ja
Tapani Löfing vanhempina Simo Torikka. Taneli Luukkoinen on majuri sekä Iisakki Tillainen luutnantti.
Luukkoinen ja Tillainen jäävät Venäläisten vangiksi ja tavallisisen sotilaan varusteissa heitä ei tunnisteta joten Luukkoinen viedään Siperiaan. Tillainen onnistuu pakenemaan vangitsijoiltaan ja kuuluu kuolleen viiden vuoden päästä Savossa. Simo Torikka kaatuu kuulemma Pohjanmaalla sodan kuudentenatoista vuotena.
 |
| Karoliinimiekka. |
Rauhan tultua Antin äiti Anna Mari kuolee kahden vuoden päästä ja
Taneli pääsee sotavankeudesta kotiinsa. Myöhemmin vanhat sotakaverit tapaavat Slavankassa, Vanha-Moisiossa ja
Antti kuulee perintömiekkansa kulkeutuneen Tapani Löfingille. Tapani kuuluu aloittavan uuden elämän.
