Nilsiän elävän musiikin yhdistys ry vuosina 2001-2005

Sain tänä vuonna kunniakirjan toiminnastani Nilsiän elävän musiikin yhdistyksessä. Arvostan tunnustuksen tosi korkealle omalla asteikollani ja haluankin omistaa sen koko perustajaporukallemme.

Reilussa kymmenessä vuodessa on juttu alkanut unohtua, joten on paikallaan palauttaa muistiin mistä oli kyse.

9.7.2001 Paikallislehti Pitäjäläinen

Vuonna 2001 kutsuttiin noin kuuden tuhannen asukkaan Nilsiässä musiikin harrastajia ilman raja-aitoja koolle pohtimaan, kuinka paikkakunnalle saataisiin soittotiloja. Tilanne oli aivan surkea, sillä kunnassa ei ollut minkäänlaisia yhteissoittotiloja. Ja eteenkin nuoret muusikon alut kärsivät tilanteesta eniten. Ensin oli tullut lähtö mantun juhlasalista remontin alta. Sitten entisistä alkon tiloista yrityksen alta. Ja nyt siis oltiin vailla mitään tiloja, missä harrastaa bändi- tai muuta yhteismusisointia. Eikä ollut muutenkaan suuresti kehumista hujan hajan pitkin kuntaa hajallaan olevassa osin vanhassa ja rikkonaisessa äänentoistolaitteistoissa. Ja ne epämääräiset esiintymistilaisuudet olivat mitä olivat, missä sattuu ja miten sattuu. Tilanne oli kestämätön!

Osa ydinporukkaa vas. Seppo Airaksinen, allekirjoittanut,
Seppo Räsänen ja Petri Summanen.

Mukaan tuli oli niin rock-, pop-, iskelmä-, kevytmusiikki-, jazz- kuin kansanmusiikkitaustaista porukkaa. Päätettiin samantien perustaa yhdistys ajamaan muusikoiden yhteistä asiaa. Ajatuksena saada "lobbaus"ryhmä kuntapäättäjien suuntaan. Ja musiikkirajat ylittäen oli mahdollista saada joukkovoimaa.
-Nuorille musiikin harrastus on hyvä vaihtoehto kylillä pussikaljoittelun sijaan, sillä kaikki eivät halua pelata pesäpalloa. Musisoinnilla on tutkimustenkin mukaan todella paljon positiivisia vaikutuksia ihmiseen. Niinpä jo yksikin harrastukseen mukaan saatu nuori maksaa yhteiskunnalle pitkässä juoksussa takaisin säästyneinä sosiaalimenoina. Tämä oli yksi tärkeä johto ajatuksemme.

Näin nimeksi tuli Nilsiän elävän musiikin yhdistys samoista syistä aiemmin kehittyneen järjestön esikuvan mukaan. Minä tulin valituksi puheenjohtajaksi. Laadittiin säännöt ja päästiin yhdistysrekisteriin. Näin toiminta alkoi.

Kunnasta osoitettiin samantien vanhat palokunnan autotallitilat soittotiloiksi. Ne todettiin tuoreeltaan soittotilaksi kelpaamattomaksi. Joskin remontoimalla tiloista saisi ihan asialliset. Näin alettiin viikottaiset talkoot ja ryhmä vakiintui noin viidetoista hengen porukaksi.

Äänitarkkaamon ikkuna- ja oviaukko (kuvassa) olivat työläitä tehtäviä.

Paikallislehti Pitäjäläinen kertoi hankkeesta sivuillaan ja se antoi talkooryhmälle lisää pontta ajoittain horjuvaan uskoon tilojen valmistumisesta. Olihan soittotila nyt pelkkä epäsiisti pöly- ja tiilikasa. Kunnasta saatiin työkalut ja tarvikkeet.

Myöhemmin kunnan suunnassa alettiin uskoa, että kyllä nämä hullut musikantit ystävineen ovat tosissaan. Ja niin hankkeeseen alettiin vähitellen budjetoida rahaa. Suunitelmat saivat muotonsa ja sen myötä saatiin piirrustukset.

22.10.2001 Pitäjäläinen

Oli syyskuun 11 päivä vuonna 2001, kun tallien oviaukot
muurattiin tukkoon ilkivallalta suojautumiseksi.
Ihmeissään kuunneltiin uutisia maailmalta tornitajojen romahduksesta.

Syksy vaihtui vähitellen talveksi ja aherrusta jatkettiin. Kuinka ollakaan, työmaalle saatiin vuoden vaihtuessa kunnasta kaksi kirvesmiestä. Tässä vaiheessa oli hankkeen eteenpäin meno alkanut näyttää melko epätoivoiselle. Rahoituksen ja työmiesten lisäksi edistymistä vauhditti meidän porukasta koko talven mukana pelkkää harrastuneisuuttaan toiminut Seppo Airaksinen! Viikottaisia talkoita jatkettiin taas innolla ja ammattimiehet osoittivat meille tehtävät. Seuraavan kesän korvalla 2002 oli työmaalla tapahtunut ihmeitä ja ilolla saatoimme todeta valmista tulevan!

Valmistumisen myötä soittotilojen varauskirja alkoi täyttyä iloiseen tahtiin ja toiminta alkoi pyöriä täydellä käyttöasteella. Mikä oli ollut tarkoituskin. Sillä viimeistään osoitettiin hankkeen tarpeellisuus. Tilojen käyttöönottoon liittyi hieman dramatiikkaakin. Kun jotkut soittajatahot kävelivät ns. valmiiseen pöytään, mikä tietenkin oli täysin hyväksyttävää. Niin saivat kyllä sitten ihmetystä osakseen mitätöimällä kommenteillaan meidän työn täysin. 

23.5.2002 Pitäjäläinen.

Tiloihin alettiin hankkia pikkuhiljaa kunnollisia äänentoistolaitteita ja kunnostella olemassa olevia. Kunnan kanssa tehtiin sopimus joka myöhemmin on osoittautunut esimerkiksi toimintamallista myös muihin kuntiin!

Sopimuksessa kunta luovuttaa musiikkikaluston yhdistyksen hallinnoimaksi. Joka puolestaan pitää sen kunnossa kaikkien musiikinharrastajaryhmien käytettäväksi. Saaden vastineeksi kunnalta toiminta-apurahaa, jonka avulla voi mm. palkata työntekijän yleismieheksi huoltamaan ja pitämään paikat sekä laitteet kunnossa! Win-Win vai miten ne viisaat sanookaan.

Soittotila vuonna 2013

Yhdistykselle hankittiin kotisivut, valmistajanaan Henry Mikkonen. Ne taitavat olla Suomen ainoat alkuperäiset ja lähes päivittämättömänä näihin päiviin säilyneet nykyään ns. museosivustot. Äänilevytoiminnan tiloissa pääsi korkkaamaan allekirjoittanut.

Aluksi tilassa oli suojeluskunnan eli manttaalitalon alkuperäiset putkat. Sittemmin täällä toimi naisten sekä miesten vessat. Vimeisimmäksi tilaan valmistui äänitarkkaamo vuonna 2002

Alettiin järjestää mitä moninaisinta musiikkiin liittyvää. Nuoriso-orkesteri tuli perustettavaksi yhdistyksen osastoksi. Konserttimatkoja järjestettiin, esiintymisiä bändeille, äänentoistopalvelua tilaisuuksiin, jopa tanssit pidettiin. Palkattiin tiloihin kerho-ohjaaja/talonmies/yleismies, hankittiin kalustoa, äänitettiin levyjä. Saatiin nuorison taidetapahumaan mukaan menestystä hankkinut Flash bändi ja lukemattomia muita treenasi soittotiloissa ahkerasti.

12.11.2003 Pitäjäläinen

3.6.2004 Pitäjäläinen,
ensimmäinen "kesäkauden" avajaiset

 Vuonna 2004 toiminta jatkui edelleen vilkkaana ja ja kehitettiin mm. manttu-rock sekä kesäkauden avajaiset-tilaisuus satamaan. Jotka tapahtumat ovat taineet jäädä pysyvämminkin ohjelmakalenteriin. Kehiteltiin ohjattuja bändikerhoja koulun toimintana ja yhdistyksen toimesta hyvin ennakkoluulottomasti. Toimivia resursseja mahdollisimman tehokkaasti hyödyntäen "crossover" hengessä ja nurkkakuntaisuutta vältellen. Oli äänityönkurssia lukioon ja mitä kaikkea muuta.

Olin tämän kovasti elävän musiikin yhdistyksen puheenjohtajana vuoden 2005 alkupuolelle asti. Samalla hoitelin muusikon työtä itseäni yhä vähemmän säästellen. Sitten oli pakko painaa jarrua, rauhoittaa tahtia ja järjestää elämään palautumisaikaa.

Nilsiän elmun saattoi jättää hyvillä mielin seuraavan pj:n käsiin. Toiminta oli saatu vakiinnutettua tukevalle mallille! Ja ilolla voi todeta asianlaidan olevan niin vieläkin, yli kymmenen vuoden päästä. Nilsiän Elmu Ry toimii hienosti edelleen. Niin, vierivä kivi ei sammaloidu.

Perimätarina

Savotar numerossaan 28.7.1910 no 82 s3 kirjoittaa samasta Pentikäisten suvun perimätarinasta mistä aiemmin kirjoitin blogissani Isien isät. Juuri löytämäni leike siis vahvistaa tarinan olemassaoloa! Savottaressa se menee näin:

Yhtä ja toista

Kahvia ei entiseen aikaan käytetty niin viljalta kuin nykyisin, jolloin sitä pitää olla kolmasti päivässä; muutoin eivät työmiehet talossa pysy. Nilsiän pitäjässä oli erään Pentikäisen vaimo noin 50 vuotta sitten varannut lapsisaunoihinsa kahvia puoli naulaa. Siitä ne lapsisaunat juotiin ja loput pani vaimo talteen niin kauaksi kunnes näkisi tulisiko pojasta mies vai ei. Kului vuosia. Pojalla oli useita setiä ja eräänä päivänä hän säästöillään osti näiden osat yhteisestä tilasta. Silloin etsi äiti kahvit säästöstä ja keitti ne harjaisiksi. Mutta kaikille ei sitä olisi riittänyt. Silloin hän meni ja lämmitti saunan, kutsui kaupantekijät sinne ja löi kahvilla löylyä. Niin saivat siitä kaikki osansa.

Pentikäisen suku on muuten tullut Nilsiään, Halunan kievarin paikalle Inkeristä, sotaväen ottoa pakoon, ja oli suvun nimi Kivekäs. Kuopion kirjoihin otettaessa se muutettiin Pentikäiseksi, kun Kivekäs on täällä outo nimi.

Käsintehty TS-808 kitarapedaali

Minulla tuli vuonna 2008 vaihe, jolloin halusin alkaa käyttää lukemattoman monien kitaristien (esim. Stevie Ray Vaughanin aikanaan) suosimaa klassikko Overdrive-säroefektiä nimeltään Tube Screamer TS-808. Ja kuten arvata saattaa, niin ne alkuperäiset vanhat "Vintage" pedaalit ovat arvossa arvaamattomassa. Vepsäläisen Karilta sitten kuulin, että on mahdollista saada samaa soundia järkevään hintaan itse tekemällä!

 Himoittu Ibanez Tube Screamer TS-808 säristin.

Haa! Tässäpä olisi ratkaisu pulmaan. Custom Sounds välittää builtyourownclonen eli tuotenimeltään B.Y.O.C rakennussarjoja, ja kun on tullut harrastettua tähän ikään myös juotosliitosten tekoa. Niin ei kun rohkeasti tilausta tekemään. Onhan omatekemässä muutenkin aina se tietty "fiilis".

Pikkupaketti tuli viikon kuluessa postissa ja innokkaasti tutkimaan, että mitä sitä tulikaan tilattua. Selvisi rakennussarjan olevan viimeisen päälle laadukas! Piirilevyllä komponenttien paikat oli merkitty selkeästi. Metalliosat täysin sopivat ja sarjan valmistajan kotisivuilta sai tulostaa pdf tiedostona täydellisen rakennusohjekirjasen osaluetteloineen. Ja autenttisuuden takaamiseksi komponentit olivat täysin samat kuin alkuperäisessä, tavoitelluimmassa versiossa. Jossa mm. käytettiin JRC4558D lastua eli IC-piiriä! 

Eikä tässä vielä kaikki "boutique builders"ejä ajatellen mukana oli muutama modifiointi vaihtoehto komponentteineen sekä vinkkejä. Yksi huono puoli sarjasta löytyi. Se että kaikki oli pelkästään Englannin kielellä. 

Yksi ilta meni laitetta kootessa. Muuta ei tarvittu kuin huolellisuutta ja hieman sorminäppäryyttä. Ja voilaa, säristin oli valmis!

Ismon TS-808 klooni modauskomponentteineen sekä manuaali.

Seuraavassa linkissä on soittoani pedaalin valmistumisen ajalta tuoreeltaan

Bendix - Laiskotellen.

Kitara: Fender Telecaster U.S.A. Seymour Dunchan Hot tallassa.

Efektit: TS-808 (100% handmade)

Vahvistin: Voima 405

Ja tuoreempaa soittoani 

Saunaband - Mies matkallaan. Intro aloitus, oikealta soittaen sekä soolo.

Kitara: Gibson ES-355

Efektit: TS-808 (100% käsityö)

Vahvistin: Voima 405 

Nyt kun olen testaillut laitetta viiden vuoden ajan, voin suositella pakettia muillekin juotostöitä harrastaville kitaristille. Tähän saakka laite on ollut täysin huoltovapaa! :)

Nilsiän kiertävä veistokoulu 1894-1906

Luettuan kirkkoarkkitehti Stenbäckin artikkelin - Kolme kirkkoa Nilsiään hän mainitsi paikkakunnan olevan tunnettu paitsi Juantehtaastaan, niin suuresta köyhyydestään, kuten myös Helsingiuksen perustemasta veistokoulusta. 

Juantehtaan ymmärrän, sillä kuuluihan se vielä tuolloin suureen Nilsiän pitäjän alueisiin. Ollen myös tehtaana koko pohjois-savon kautta aikain vanhimpia ellei peräti vanhin. Noihin aikoihin vallinneen suuren köyhyyden ymmärrän myös esim. samaa artikkelia pitemmälle lukiessa tai aiempien vuosien uutisointia lukiessa.

Kun taas "Helsingiuksen perustamasta veistokoulusta" en ole koskaan kuullutkaan. Niinpä sitä täytyi alkaa tutkimaan. Selvisi että mainittu Helsingius oli eräs valtion "vaivaisenhoidon tarkastajista", minkä lisätehtäväksi oli annettu järjestää ja rahoittaa kotiteollisuustyötä sekä koulutusta nälkäalueilla. Siis köyhyyden ja nälän torjumiseksi käsityöteollisuutta. 

Kesäkuussa 1894 haettiin kierävään käsityökouluun opettajaa ja saatiin 19 hakijaa. Mukana oli myös Paavo Pentikäinen Nilsiästä.

12.12.1894 Uusi Suometar numerossa 290 kerrotaan suraavaa:
- Suomen yleisen käsiteollisuusyhdistyksen johtokunta päätti viime kokouksessaan suostua Nilsiän kunnan pyyntöön, että mainittuun kuntaan perustettaisiin kutomakoulu ja koulu veisto-opetusta varten. Yhdistys ylläpitää siten ensi vuoden alusta kymmenen käsityökoulua, nimittäin yhden kutoma- ja yhden veistokoulun Nilsiän, Pielisjärven, Ilomantsin ja Kautolan kunnissa, kutomakoulun Kaavin ja veistokoulun Enon kunnassa.

29.11.1895 Uusi Suometar numerossa 278 kertoo vuorostaan:
Suomen yleisen käsiteollisuusyhdistyksen vuosikokous
oli eilen illalla Seurahuoneen 35:ssä. Kun yhdistyksen toimintavuosi sen sääntöjen mukaan luetaan Syyskuun 1 päivästä, käsitti johtokunnan antama vuosikertomus silloin päättyneen toisen työvuoden. Vuosikertomuksesta otamme tähän pääkohdat. 

"Samoin kun edellisenä on yhdistys nyt päättyneenäkin vuonna kannattanut sekä veisto- että kutomakouluja eri osissa maatamme, vaan on niiden lukumäärä tänä vuonna ollut kaksinkertainen edelliseen verraten, sillä nyt on ollut toimessa kaikkiaan 10, edellisenä ainoastaan 5. Kun tähän tarvittavat varat ovat otetut siitä rahastosta, jonka hätäaputoimien keskuskomitea on yhdistykselle lahjoittanut, ovat mainitut koulut, sääntöjen mukaan, keskuskomitean lahjoituskirjasta, jota edelliseen vuosikertomukseen on kokonaisuudessaan otettu, olleet ase-

tettuina semmoisiin, viime hätävuosien kohtaamiin kuntiin, jotka johtokunnalta ovat pyytäneet kouluja perustettaviksi. Kunnat puolestaan ovat tästä tarkoituksesta myöntäneet koululle vapaat huoneet, lämmön ja valon, vaan muuta aineellista apua eivät nämät koulut juuri sanottavasti ole paikkakunnalta saaneet.

Nyt toimessa olleet koulut ovat seuraavat: veistokoulu Ilomantsissa, Enossa, Kaukolassa, Pielisjärvellä ja Nilsiässä sekä kutomakoulu Ilomantsissa, Kaukolassa, Nilsiässä, Kaavilla ja Pielisjärvellä..."

..Nilsiän veistokoulun opettajana on ollut käsityön-opettaja Taavi Pöyry...

Turun puuseppäin-, sorvarein- ja kuvanveistäjäin-ammattiyhdistys. no 1 painatti laatuaan ensimmäisen kalenterinsa vuonna 1898.

Uusi Suometar no 157A 19.06.1900 numerossa oli laajasti käsiteltynä uutisaihe "Ensimmäinen yleinen käsiteollisuus kokous". Valiokunnan kokouksessa pohdittiin käsityön opetuksen järjestämistä Suomessa monelta suunnalta alustajinaan mm. T. Pöyry käsitellen aihetta "kiertävät veistokoulut". Siinä hän suositteli kiertävien koulujen muuttamista kiintonaisiksi kouluiksi. Keskeustelun jälkeen valiokunta kuitenkin katsoi kiertävien koulujen olevan tarkoitustaan vastaavia ja kokous yhtyi tähän yleiseen lausuntoon.

29.06.1904   Päivälehti no 124 viitattiin neljä vuotta aiemmin olleeseen valiokunnan kokoukseen käsityökouluasiaa uudestaan käsiteltäessä. 

 

 

Kaksi vuotta Stenbäckin artikkelin jälkeen, kun Nilsiän kirkkokin alkoi valmistua kirjoitti 14.3.1906 Pohjois-Savo no 31 vielä Maaseudulta tulevissa uutisissa Nilsiän veistokoulusta seuraavaa:

Nilsiä

Kiertävä käsityökoulu, joka on toiminut Pieksällä maanvilj. Urbanus Savolaisen talossa tämän vuotta, loppui tämän kuun 10 päivänä. Koulussa on ollut työssä kaikkiaan 22 oppilasta. Töitä on tehty yhteensä 100 kpl., niiden joukossa näkyi suuriakin, niinkuin piironki, 3 sohvaa, 2 vaatekaappia, 1 ruokakaappi, 2 kärryt, sänkyjä, pöytiä, pesukomuuttia ym. Yleensä on tehty huonekaluja. Opettajana on toiminut hra L.V. Simonen. Koulun lopettajaisiksi leikittiin ja virvokkeita nautittiin. Puheessaan, jonka piti maanvilj. Otto Ahonen, kiitti hän

opettajaa ystävällisyydestä ja innokkaasta työn johtamisesta, jolla hra Simonen on saavuttanut kaikkien oppilaittensa jakamattoman suosion. Puhuja kiitti myös Kuopion läänin Maanviljelysseuraa koulun toimeenpanosta paikkakunnalla ja lausui toivomuksenaan, että tällaisia veistokouluja tiheämmin paikkakunnallamme pidettäisiin, koska näkyy tämänkin koulun elämästä, että harrastusta käsiteollisuuteen se vain lisää. Puheeseen vastasi opettaja Simonen, sanoen ei ansainneensa mistään kiitosta, sanoi vain tehneensä, minkä nuorena ja vähemmän kokeneena on voinut tehdä. Kiitti oppilaita uutteruudesta ja toivoi ettei unohtaisi näitä tarpeellisia päiviä, joita yhdessä on vietetty Pieksällä.

Maininnat Nilsiän veistokoulusta julkaisuissa päättyvät tähän. Kiertävät veistokoulut päättyivät perustetun kunnallisen koululaitoksen myötä. 

Hinnasto N:o 17 koulukalustoja veistokalustoja työkaluja , Sortavala   01.01.1934 kun työskenneltiin vielä samanlaisilla höyläpenkeillä kuin muutamaa vuosikymmentä aiemmin.

1902-1906 Köyhyys, Lastukosken kanavointityöt ja liikenneolojen koheneminen Nilsiän seudulla

5.4.1902 Mikkelin Sanomat uutisoi numerossaan 38 Nilsiän emäseurakunnassa ja ympäsristökunnissa Kaavilla sekä Rautavaaralla vallinneesta kurjuudesta seuraavasti:

Juan tehtaan asioista on puhuttu tässäkin lehdessä jo aikaisemmin verrattain paljon. Kuten tunnettua sanotun tehtaan työväestöstä joutunut suurin osa työttömäksi ja sen tähden, kun muita ansioita ei näinä ahtaina aikoina ole, kärsii nyt hätää. Suomettaren toisessa numerossa on tehty selkoa hädän syistä erään ylhäisen virkamiehen kirjeen mukaan. Otamme tähänkin selvityksiä sanotusta kirjeestä:
Hän koskettelee ensin niitä syitä, jotka ovat vaikuttaneet, että nykyään melkein koko irtain väestö yllämainituista kunnista kärsii mitä kovinta hätää. Ennen kaikkea on siihen vaikuttanut töiden lakkaaminen Juan tehtaalla, kun on malminnostokin tehtaalle kuuluvista

järvistä, hiilipuiden, polttopuiden ja tukkipuiden hakkuu tehtaan metsistä kokonaan pysähtynyt. Niin ikään ovat Kotkan, Viipurin ja Kuopion sahayhtiöt melkein kokonaan lakkauttaneet tukkipuiden ajon yhtiöiden mainitsemista pitäjistä omistamista metsistä. Hätään on vaikuttanut myöskin viime vuosien huonot olot ja ahtaat raha-ajat, niin etteivät tilallisetkaan jaksa teettää suurempia maatöitä, vaikka se tövoiman alhaiseen hintaan nähden nykyään olisi kylläkin edullista.

Hallitus on tosin hädän häätämiseksi määrännyt varoja noin 35000 mk maanteiden rakentamista varten Nilsiässä ja Kaavilla. Mutta näihin töihin voidaan ryhtyä vasta sulan aikana, siis parhaassa tapauksessa toukokuun loppupuolella, jotenka apu tulee liian myöhään, jota paitsi nämät tiet ovat niin syrjässä, että kovimmassa hädässä

oleville tulee olemaan työmaalle matkaa 30-40 kilometriä. Kun päivärahakin on määrätty niin alhaiseksi kuin 80 penniä, ei siitä vaimolle ja lapsille lähetettäväksi suuria riitä. Jos olisi, sanoo kirjeen kirjoittaja, hyväksytty tehty ehdotus Lastukosken kanavoimisesta sekä Syvärin ja Vuotjärven väylien perkkaamisesta, niin olisivat näistä töistä hyötyneet kaikki hätää kärsivät. Ja yleinen mielipide kuuluu olevan kunnissakin se, että jos näihin töihin olisi ryhdytty, niin ei muita hätäaputöitä oli tarvittukaan.

Tehokkaampi on sitä vastoin ollut se toimenpide, kun vaivaisenhoidon-tarkastajain käytettäväksi yleisistä varoista asetettiin 18000 mk kotiteollisuustöiden järjestämiseksi nälkäseuduilla. Nämät työt ovat täydessä käynnissä ja vaikuttavat jossakin määrin hädän lieventämiseksi.
Juan tehtaalla on keskusapukomi-

tea ja sillä alaosastoja Kaavin, Rautavaaran ja Nilsiän kirkonkylissä. Tämä järjestelmä on takeena siitä, ettei apurahoja tule almuina jaetuksi, vaan että rahoja annetaan ainoastaan tehdystä työstä. Mutta kun senaatin myöntämästä apurahasta suurin osa jo on käytetty ja kevättä vielä kestää hädän yhä kasvaessa, ei pitkällekään päästä ellei varoja saada lisää.
Kun Juan tehdas oli käynnissä, antoi se työtä 400 hengelle. Nykyään on vielä työstä noin 150 henkeä alhaista päiväpalkkaa vastaan. Niillä ei ole mitään hätää. Tehtaan tiluksilla, metsissä, vesillä ym. sai ennen työtä 1000 henkeä. Nämät ynnä heidän vaimonsa ja lapsensa, yht. noin 5000

henkeä, kärsivät nyt mitä kovinta puutetta. Kaikkiaan voipi suurempaa tai vähempää hätää kärsivän väestön Nilsiässä, Kaavilla ja Rautavaaralla laskea noin 15000 hengeksi.
"Että hätä todellakin on suuri" jatkaa kirjeenvaihtaja "sen olen omin silmin nähnyt. Suurin on se Rautavaaralla, Nilsiän ja Kaavin pohjoisosissa sekä Juan tehtaan seudulla. Kävin muutamissa tuvissa. Eräässäkin, jossa asui kaksi perhettä ynnä heidän 7 lasta, ei ollut enään muuta syötävää jälellä kuin kaksi leipää. Miehet olivat epätoivoisia ja sanoivat käyvänsä mihin työhön hyvänsä, kun vaan työtä olisi saatavissa.

Kaikkialla olisi ryhdyttävä mitä pikaisimpiin avunkeräyksiin, sillä hätä yhä kasvaa, ja kesään on vielä useampia kuukausia. Paikkakunnallamme olemme myöskin kuulleet jo kehoituksia avunkeräyksen toimeen panemiseen.
Paikkakuntamme yleisö ei varmaankaan ole unohtava maamme hätääkärsiviä, vaan on varojensa mukaan avustettava poloisia. Tämän lehden toimistoon on valmistettu lista, johon sopii merkitä avustukset, ja teemme niistä tilin lehdessä sen mukaan kuin avustuksia merkitään. Toimitus lähettää kerääntyneet varat "keskusapukomitealle" Nilsiään.

5.7.1904 Otava lehti uutisoi asioiden edistyneen:

Lastukosken kanavalla Nilsiässä ovat työt edistyneet niin pitkälle, että kanava, jota tulee noin 1/4 km:n pituiseksi, on koko alaltaan useita metriä syvältä kaivettu korkeimmasta kohdasta kenties n. 6 m. Pari kolme metriä pitänee vielä kaivaa, jotta vettä tulisi kylläksi laivojen kulkea. Kanavaan tulee kaksi sulkua kamarin kahden puolen. Kanavan kautta aukeaa laivakululle n. 5 peninkulman pituinen reitti Juantehtaalta Syvärin päähän, Jumisen kylään. Sen kautta tulee edistyksestä jälellä oleville "Syvärin takaisille" melkoista mukavampi pääsy Kuopioon, varsinkin kun Juantehtaalta on nyt hevosrautatie Karjalankosken laiturille, josta taas on suoranainen laivakulku Kuopion kaupunkiin. Tähän asti on Syvärinlahtelaisten ollut hyvin vaikea Kuopioon vieville laivoille päästä, kun kirkonkylän kautta on ensin laivamatka ja sitten 2 peninkulmaa pitkä hevosmatka Pieksänkoskelle, tai, jos tahtoivat vesiteitä kulkea oli toimitettava uusi lastaus Lastukoskella missä veneen saanti oli epävarma. - Töitä Lastukoskella ja syvennyksiä Syvärin salmissa johtavat insinööri Jr. Nyberg

Kotimaa lehden 30.6.1906 numerossa 74 kerrottiin jo kanavan suotuisista vaikutuksista:

- Pisanmäellä ja Paavo Ruotsalais-vainajan Syvärin saaressa olevalla kotipaikalla käynti on tänä kesänä tullut varsin mukavaksi, kun Vuotjärven ja Syvärin seliä kyntämään on saatu, sittenkuin Lastukosken kanava viime syksynä valmistui, uusi nopeakulkuinen höyryalus "Syväri" Sen kulkuvuorot on järjestetty sillä tavoin, että kun matkustajat saapuvat Kuopiosta laivassa Karjalankoskelle, niin siitä heti viepi Juantehtaan juna Vuotjärven rantaan, jossa "Syväri" on päivät odottamassa. Yön seutuna välittää "Syväri" ja toinen höyryvene "Nilsiä" matkustavat Nilsiän kirkolle ja Syvärin pohjoispäähän asti ja joutuu takaisin aamulla juuri kun juna lähtee Juantehtaalta Karjalankoskelle, jossa Kuopioon menevä laiva "Karjalankoski" on odottamassa. Kuopiosta käsin siis pitäytyy mukavasti noissa merkkipaikoissa 1 1/2 vuorokaudessa. Arvattavasti varsinkin Paavo Ruotsalaisen kotipaikka saapi piakkoin nähdä paljo vieraita, sillä "herättäjä"yhdistys pitää tällä kertaa vuosikokouksensa Nilsiässä heinäk. 5 p:n tienoilla. Pisanmäelle taas hommaa matkailijayhdistys matkailijain mukavuudeksi paviljonkia, niinkuin sanomalehdessä on näkynyt. - U.S.

1893-1895 Köyhyyttä ja seurakunnan jakosuunnitelmia Nilsiässä

  

Vuoden 1893 Savo-Karjalan tammikuun numerossa 4 kerrotaan seuraavaa: 



Hätäapujauhoja on Nilsiään keskustoimikunnan huolenpiteistä saapunut tämän vuoden alusta jaettavaksi sata säkkiä. Nämät jauhot ovat jaetut paikallishätäaputoimikunnan kautta asianomaisesta käskystä kunnan pohjoisiin 14 kinkeriin, joissa nälänhätä alkaa olla suuri. Nämä kinkerikunnat olivat jaetut tämän avun saannin suhteen siten että 1:sen luokan 6 kinkeriä on saanut 9 säkkiä, 2:sen luokan 6 kinkeriä 6 säkkiä ja 3:nen luokan 2 kinkeriä 5 säkkiä. Myös on Nilsiään saapunut Rouvasväenyhttöltä Kuopiosta 1


säkki vaatteita, jonka sisältö myös on jaettu suurimpiin kinkereihin alastomuuden verhoksi.

Samassa lehdessä kerrotaan emäpitäjä Nilsiän ja siihen kuuluneen Juan tehdasseurakunnan tilastoja:

Ju'an tehdas-seurakunnassa on viime kuluneella vuodella tapahtunut seuraavat muutokset: syntynyt: mp (miespuolista) 9, wp (waimopuolista) 13, yhteensä 22, joista ei yhtään lehtolasta. Kuollut  mp. 7 wp. 5 yhteensä 12; syntyneitä siis 10 enemmän kuin kuolleita. Seurakuntaan muuttanut mp. 13 wp. 19 yhteensä 32. Seurakunnasta muuttasnut mp. 10, wp. 13 yhteensä 23. Seurakuntaan muuttaneita 9 henkeä enemmän kuin seurakunnasta muuttaneita. Seurakunnan henkiluku on nykyään 652 henkeä, joista 303 mp. ja 349 wp., jota paitsi seurakuntaan kuuluu joukko Nilsiän emäseurakunnassa kirjoilla olevia työmiesperheitä - Kreikkalais-katoliseen uskontoon kuuluvia asuu täällä alun toistakymmentä henkeä.
Nilsiässä vuonna 1892 Syntyneitä: 263 mp., 253 wp., joista äpärälapsia 18 mp. ja 25 wp., siis joka kahdestoista syntyneistä; kuolleita: 167 mp., 164 wp; avioliittoja purkaantunut 48 miehen ja 37 vaimon kuoleman kautta; seurakuntaan muuttaneita 71 mp. ja 35 wp sekä poismuuttaneita 86 mp., 101 wp.; seurakunnan väkiluku oli lisääntynyt 81 mp. ja 85 wp. eli yhteensä 166 hengellä. Avioliittoon vihittyjä: 70 pariskuntaa eli noin puolta vähemmän kuin viime vuonna. Nilsiän koko väkiluku on yli 17000 henkeä.

Kahden vuoden päästä 1895 saman lehden numerossa 9 kerrotaan päätetystä seurakuntajaosta:

Nilsiän pitäjän jakoasia. Kirkkokokouksessa kuluvan tammikuun 12 päivänä päätti Nilsiän seurakunta, että sanottu avara ja väkirikas pitäjä on jaettava kolmeen kirkkoherrakuntaan. Tulevien seurakuntien rajat määrättiin seuraavaisesti:
Wanhan eli keskus Nilsiän muodostavat seuraavat kylät: Haluna, Hipanlahti n:o 1 puolet 2:sta sekä n:o 4, Jumis n:o 3,4,5 sekä osa n:o 10 Kaaraslahti, Koivumäki, Konttimäki, Kuuslahti, Lukkarila, Lukkarilansaari, Niinimäki, Nilsiä, Onkivesi, Pajujärvi, Palois 9,10,11 ja 12 Pieksä n:rot 1,2,3, Heikki Heikkisen tila n:rot 4,5,6,7,11 Heikki Savolaisen tila 12 ja 13, Reittio, Ruokonen, Sänkimäki, Sydänmaa n:rot 1,2,3 (paisti Juho Savolaisen ja Olli Heiskasen perillisten tila n:rot 4,5,6,8 ja 9), Urimolahti, Vuotjärvi paitsi n:rot 8 ja 9 eli noin 37 manttaalia joissa on noin 9000 asukasta
Pohjoisseurakuntaan, jonka kirkko määrättiin rakennettavaksi Kangaslahden kylään, tulisi kuulumaan Jumis n:rot 1,2,6,7,8,9 ja 10 Samuli Rönkön perillisten tila sekä 11, Keyritty, Korpijärvi, Kärsämäki, Palois n:rot 1,2,3,4,5,6,7 ja 8, Palonurmi, Siikajärvi, Suojärvi, Syvärilä sekä Vuotjärvi n:rot 8 ja 9 jossa on noin 19 manttaalia ja noin 4500 asukasta.

Eteläseurakuntaan, jonka kirkko on sijoitettava Muuruveden kylään kansakoulun tienoille, määrättiin: Akonpohja, Akonvesi, Hipanlahti n:o 2:sta puolet ja n:o 3, Murtolahti, Muuruvesi, Pelonniemi, Pieksä n:o 3 Lassi Heikkisen tila, 8,9,10 Pekka Heikkisen tila 14 ja 15 Sydänmaa n:o 3 Juho Savolaisen ja Olli Heiskasen perillisten tilat sekä n:o 7, Vehkalahti, Vehkasaari ja Västinniemi. Näissä kylissä on asukkaita noin 4700 henkeä ja 18 manttaalia.
Wanhaan eli keskus Nilsiään esiteltiin Lapinlahden pitäjästä Alapitkän ja Aittajärven kylien alueista ne n:rot jotka ovat Nilsiän rajojen sisäpuolella.
Etelä eli Muuruveden pitäjääsen ehdotettiin Kuopion pitäjästä Pelonniemen, Ryönän ja Kotasalmen kylien alueista ne osat, jotka ovat Nilsiän pitäjän rajojen sisäpuolella sekä Lohilahden Honkatalo ja Rissalanrannan kalliotalo.
Kokouksessa esiintyi tuomiokapitulin määräämänä puheenjohtajana pastori J. Holström Ju'antehtaalta sekä läänin kuvernöörin asiamiehenä Nilsiän piirin ruununnimismies, kuvernementin sihteeri  J.V. Walldén.

1904 - Kolme kirkkoa Nilsiään, kirjoittanut Josef Stenbäck

Etsiessäni tietoja kirkosta johon alkuperäisen puusisustuksen urakoi isoukkini veli, puuseppämestari Paavo Pentikäinen. Bongasin tämän seuraavan artikkelin. Tässä yli sata vuotta sitten julkaistussa, eli 2.7.1904 Mikkelin Sanomien lauantain numerossa 72 sivulla kolme lainataan arkkitehti Josef Stenbäckin Zenifer lehteen kirjoittamaa artikkelia:

 

Kolme kirkkoa Nilsiään

"Zenifern" lehdessä kirjoittaa arkkitehti J. Stenbäck:
"Kuopion takana" on  paljonpuhutusta Juantehtaastaan, Helsingiuksen perustamasta veistokoulustaan ja suuresta köyhyydestään tunnettu Nilsiä.

Nilsiän pitäjä on useata ruhtinaskuntaa laveampi. Sen kirkko on tosin "keskellä kylää", mutta jos köyhä salomaan torppari pitäjän pohjoisimmasta kärjestä, mistä se koskettelee Kajaanin kihlakunnan etelärajaa, tahtoo tehdä kirkkomatkan, niin lähtee hän kotoa torstaina, vaeltaa pitkin nevasiltoja ja joutaa vastassa olevien järvien yli koko perjantain ja puolen lauantaita, jolloin hän vihdoin saapuu perille, kirkonkylään missä kauppapuodit, pappilat, nimismies,



 "afronohvit" sekä kaikki muut korkeat herrat ja virkamiehet asuvat. Kun matkamies on toimittanut asiansa näiden luona ja sekä omaan lukuunsa että naapurien ja tuttavien puolesta tehnyt kauppiaissa pikku ostoksensa, ja kun hän pitäjän vanhasta rappeutuneessa puukirkossa on sunnuntaina kuullut saarnaa ja vahvistanut sieluaan, lähtee hän maanantai-aamuna kotimatkalle, polkee soita koko tiistain ja saapuu lopulta kotiin keskiviikkona, mukanaan kotiväelle ja naapureille kirkonkylän tuomisia ja ison maailman kuulumisia - torstaina kenties lähteäkseen uudelle kirkkomatkalle, jos tarvis tulee. Ja pitäjän vastaisesta päästä, missä on kunnollisisa maanteitä ja säännöllinen höyrylaivayhteys läänin pääkaupungin kanssa, on vanhastaan tapana, että palkolliset pidättävät rahapalkan ja parsselien lisäksi itselleen yhden kirkkomatkan vuodessa talon hevosella ja ajopeleillä.








  
Tämän suhdattoman suuren seurakunnan jakaminen oli suotava muistakin syistä kuin kirkkomatkojen hankaluuden vuoksi. Olivathan kaikki kunnalliset ja seurakunnalliset asiat järjestettävät yksinomaan muutamien kirkonkyläläisten huostaan, mutta jakamisen kautta uudet kirkonkylät muodostuvat uusiksi henkisiksi ja taloudellisisksi keskuksiksi.
Ei siis ole Nilsiän suurelle yhteiskunnalle mikään pieni edistysaskel, että se pian jakautuu kolmeksi uudeksi seurakunnaksi - Nilsiäksi, Muuruvedeksi (sisältäen Juantehtaan alueet), ja Varpaisjärveksi - jotapaitsi muutamat tilat tulevat liittymään siihen osaan Kuopion pitäjää, jota vastaisuudessa on kutsuttava Kasurilan (tahi Siilinjärven) seurakunnaksi, ja muutamat kyläkunnat yhtyvät Rautavaaraan. Mutta saattaahan jakaantuminen viipyäkin: se nimittäin riippuu nykyisen kunnioitetun kirkkoherran, rovasti Dahlströmin kuolemasta. Mutta rovasti on sitkeä vanhus ja tulee vielä kauvankin kajahuttelemaan valtavata ään-

tänsä Nilsiän kirkkomäen yli, vaikka on jo 70-vuotias. Mutta jotta kuiteniin kaikki olisi valmista pesäeroa varten, ovat muuruveteläiset ja varpaisjärveläiset kiiruhtaneet rakentamaan kumpikin oman kirkkonsa ja pappilansa. Eivätkä emänilsiäläisetkään ole tahtoneet olla huonommat, vaan ovat hekin teettäneet piirustukset uutta kirkkoa varten ja äskettäin alkaneet sitä rakentaa.
Wanha kysymys: rakennetaanko kirkko puusta vai kivestä? ei merkillistä kyllä tullut köyhästä Nilsiästä puheeksi muualla kuin Varpaisjärvellä, uusien seurakuntien köyhimmästä. Muuruvedellä oli kysymys vain tiilen ja harmaakiven välillä; valituksi tuli v. 1901, minun tarkastettuani olosuhteita, mitä kaunein vaaleanharmaa harmaakivi, jota oli helppo louhia kaikkiin suuntiin. Varpaisjärvellä, seuraavana vuonna, oltiin alussa melkein järkiään puun puolella, vaan siellä käytyäni oltiin yksimielisiä siitä, että kirkko oli sentäänkin kivestä rakennettava.

Seudun kivisuhteita lähemmin tutkittaessa huomattiin kuitenkin monien koeporaustenkin jälkeen vaikeaksi löytää soveliasta kivilajia, kunnes oli tyytyminen noin 5 kilometrin päässä kirkolta olevaan välttävästi käyttökelpoiseen tummaan harmaakiveen.
Sain toimekseni rakentaa molemmat kirkot. Urakkasumma Muuruveden kirkosta, 1200 istumapaikkaa varten, on 106500 mk ja Varpaisjärven kirkosta, noin 900 istumasijaa varten, 89100 mk., mihin urakkaan eivät kuulu kellot, urut ja kynttiläruunut. Kirkot ovat nyt jokseenkin valmiita.
Nilsiän emäseurakunnalle oli vuosia takaperin tehty Kiseleffin arkkitehtuuritoimistossa piirustukset 2500 istumasijan tiilikirkkoa varten. Seurakunnan jakaannuttua useampiin pienempiin ei enää niin suurta kirkkoa tarvittu, eivätkä seurakuntalaiset olleet olleetkaan kiireissään, kun toivottiin vanhan puukirkon kestävän vielä muutamia vuosia. Mutta helluntaina v. 1902

sattui ukkosilma rankkasateineen, ja keskellä saarnan alkoi toinen raskas vesipisara toisensa perästä pärskyä rovastin paljaalle päälaelle ja hänen levitetyille papereilleen. Rovasti kokosi muistiinpanonsa, astui alas saarnastuolista ja pitkitti esitelmäänsä alttarilta. Seurakunta otti tapahtuman taivaanmerkiksi siitä, että oli aika rakentaa uusi kirkko. Minä sain toimittaakseni piirrokset ja sitte rakentaakseni kirkon urakalla rakennusmestari Birlingin kanssa, Kurikasta. Nilsiässä tarjoutui rakennusaine, jota ei ole vielä milloinkaan käytetty Suomessa: melkein puhdas, valkea kvartsiitti-hietakivi. Noin 8 kilometrin päässä kirkolta alkaa nimittäin vuoristo, jonka muodostaa tämä yhtä kaunis kuin kova ja

kestävä kivilaji. Tavattomasta kovuudestaan huolimatta on sitä saatu louhituksi yhteen suuntaan. Permantoja on eräästä saman kivilajin muunnoksesta laitettu naapurikirkkoihin, ohuina levyinä; liuskat ovat hyvin miellyttävän näköisiä. Kulkuneuvojen parannuttua - kun Lastukosken kanava valmistuu - saadaan Tarpisenmäen kiveä vielä nähdä loitommallakin.
Nilsiän kirkkoon tulee 1200 istumapaikkaa. Urakkasumma on 115000 mk.

Josias Niemen ja Selma os. Kansannivan tarina

Tämä on kertomus siitä, kuinka tarmokkaalla ja pelottomalla asenteella voi päästä elämässään eteenpäin. Lisättynä siihen vielä utelias, ennakkoluuloton ja opiskelun tärkeyden ymmärtävä mieli. Näillä varustein kotikonnuiltaan toiselle puolelle Suomea muuttaen Josias ja Selma elivät oman tarinansa. Eikä pelkästään oman, vaan tasoittivat myös lastensa elämää auttamalla heidät aikanaan omiin tiloihin ja taloihinsa. 

Pariskunta koki varsin vaiherikkaan elämän. Sosiaalisen asemansa muutoksen lisäksi he elivät uuden vuosisadan alun innostuneen ja voimakkaan kehityksen, valistuksen sekä muutoksen ajan. Unohtamatta aikakauteen sattuneen peräti kolmen sodan kipeitä vuosia. Josiaan ja Selman suuri elämän tarina, he itse elivät sen nykysanoiksi ihan taviksena. Ja ehkäpä juuri se tekee kaikesta hienointa. 

Oli miten oli, heidän tarinansa ansaitsee tulla viimein kuulluksi, uuden vuosituhannen välineellä.

Josiaan nuoruus

Orivedellä syntyneet Albert Heikinpoika (Albert Henriksson 1837-1913) ja Aleksandra Hetantytär (Alexandra Heddasdotter 1840-1924) perustivat perheen. Ensimmäinen lapsista, August syntyi 1864. Tästä kolmen vuoden kuluttua 1867 Amanda. Neljän vuoden päästä eli 4.11.1871 Orivedellä syntyi vielä Josias. Perimätiedon mukaan Josias otti myöhemmin vanhinta veljeään seuraten sukunimekseen Niemi.

Palon kylä Kangasalla Googlen mukaan.

Tämän jälkeen perhe muutti Kangasalle Palon kylään, jossa Albert viljeli tilaa torpparina. Vuoden päästä eli vuonna 1874 syntynyi lapsista neljäntenä Ida. Palon torpparius ei pitkään kestänyt, sillä kahden vuoden kuluttua tuli muutto niin ikään torppariksi. Tällä kertaa läheiseen Siitaman Mäkelään.

Mäkelässä perhe asuikin sitten seuraavat yksitoista vuotta, kunnes vuonna 1887 Albertista tuli jyvärenki Siitaman Mikkolaan. Samana vuonna 25. päivä marraskuuta lapsista Josias muutti kotoa pois, vain kuudentoista ikäisenä Hämeenlinnaan. Myöhemmin omien sanojensa oli -hyvä että oli edes koti pään päällä. Kun vaikkapa niin sanotuilla loisilla oli vielä vaatimattomampaa. Nälkä kuitenkin pakotti lähtemään maailmalle.

Isä Albert jatkoi vuodesta 1894 alkaen jyvärenkinä Vahderpään Mattilassa. Albert kuoli seitsemänkymmenen kuuden vuoden vanhana vuonna 1913. Leskeksi jäänyt vaimonsa Aleksandra merkittiin kirkonkirjoihin sukunimellä Väliveräjä viimeisen kolmen elinvuoden ajan kunnes hän kuoli 1924.

Albertin ja Aleksandran lapsista Augustista tuli perheellinen palstatilallinen Kangasalan Haapaniemeen. Amanda nai Paalilasta torpparin Juho Kustaa Palon. Juho kaatui yli viidenkymmenen ikäisenä sisällissodassa Tampereella 1918 ja leski kuoli kolme vuotta myöhemmin. Ida muutti 1894 kotoa Messukylään Tampereelle.

Selman nuoruus

Aapeli Heikinpoika (Abel Henrikinpoika) Kansanniva (1850-1928) ja Maria Kaisa (Katariina) Antintyttö os. Ronkainen (1850-1912) Rantsilasta menivät vihille 1874. Aapeli oli torpparina Kerälän kylän nro 8 Yli-Kaijala.
Aapelin vanhemmat olivat Pulkkilasta Wuornan nyk. Vornan kylästä. Siellä Aapeli oli syntynyt kuusilapsisen perheen nuorimpana ja äiti oli kuollut kolmen vuoden päästä. Aapelin isä oli mennyt uusiin naimisiin kuusi vuotta leskenä oltuaan Brita Stina os. Terskan kanssa. Näin perhe oli muuttanut siis kolmen nuorimman lapsen kanssa Rantsilaan 1860, jossa Aapeli asui loppu ikänsä. Maria os.Ronkainen taas oli syntyperäinen Rantsilalainen.

Kerälän kylä Rantsilassa Googlen mukaan.

Aapelin ja Marian lapsista vanhimpana syntyi Selma Sofia 11.9.1876. Kolmen vuoden päästä Kreeta jonka jälkeen viiden vuoden päästä Otto Henrikki vuonna 1884. Iisakki syntyi kolme vuotta myöhemmin. Ja samalla kolmen vuoden rytmillä Maria, Aapeli ja nuorin Antti vuonna 1896.

Seitsemästä lapsesta vanhin, Selma muutti kotoa yhdeksäntoista vanhana 24 Marraskuuta 1895 naimatonna Kemiin.Tädillä oli kangaskauppa Yli-Torniossa, joten Selman tuli käytyä siellä useammankin kerran. Nuorempi sisko Kreeta muutti Kemiin perässä kuusi vuotta myöhemmin 1901. Jatkaen sieltä Ruotsiin.
Noihin aikoihin sanomalehdissä oli usein laivayhtioiden mainoksia Amerikkaan siirtolaisiksi aikoville. Sisaruksista sinne lähtivät Otto ja Iisakki ottaen käyttöön nimen Isaac Niva, Painesdale U.S.Ameriga osoitteena.

Maria äiti kuoli vuonna 1912 ja reilun vuoden päästä eläkeikäinen Aapeli Isä vei vihille Matleena Seppäsen. Tästä vuoden päästä lapsista Maria muutti Keminmaalle. Aapeli ehti olla uudessa aviossa viisitoista vuotta kunnes kuoli vuonna 1928.

Lapsista Otto oli kuollut kaksi vuotta aiemmin, vuonna 1926 Amerikassa. Vain neljänkymmenen kahden vanhana. Perheellinen Antti kuoli Rantsilassa vuonna 1942, Selma Nilsiässä vuonna 1954, Niin ikään perheellinen Aapeli Rantsilassa 1969. Mutta Iisakki sai peräti elää 83 vuoden vanhaksi, ainakin kerran hän kävi Sammalniemessä. Hän kuoli 1970 Amerikassa jonne hänelle jäi jälkipolvia.

Yhteinen taival

Josias muutettuaan marraskuussa 1887 Hämeenlinnaan toimi alkuun renkinä. Myöhemmin hän asutti kaupungissa taloa 7. Nahkurin kisälliksi hänet julistettiin 31.3.1892 (Hämeenlinnan käsityöläiset - K.O. Lindeqvist 1928) Samana vuonna nahkurin sälliksi julistettiin kaksi muuta opiskelijaa.

Josiaan merimiesarkku.

Kahden vuoden päästä 1894 maaliskuussa Josias hankki viiden vuoden passin ja matkusti Raumalle. Siellä hän otti kiinnityksen Jungmannina, kansimiehenä kolmimastoiseenkuunariparkki Delfin (195 ref. tonnin) miehistöön kipparinaan kapteeni Blomqvist. Elettiin purjelaiva-aikakauden loppuaikoja ja kyseisenä kesänä Delfin purjehti ainakin Saksaan vieden puutavaraa.

Delfin laivan lokikirja kesältä 1894.

18.7.1894 Raumanlehti no57 s4

Josias kertoi myöhemmin käyneensä kaikissa euroopan maissa ja olikin kehittynyt ajattelultaan joltain tavalla kosmopolitiksi. Merimiehen työn hankaluudesta hän oli muistellut myöhemmin muun muoassa, miten hankalaa oli kiivetä myrskyn yllättäessä purjeita laittamaan. Josias muutti kirjansa yhdeksän Hameenlinnan vuoden jälkeen Kemiin 15.12.1896.

26.2.1895 Hämeen Sanomat
no23 s3

Sitten kerran oli laiva haaksirikkoontunut Pohjanmerellä. Kelluvaksi valmistettu merimiespusero pelasti hänen hengen. Meressä veden varassa olemisesta seurausena oli paha keuhkokuume ja sitä hoidettiin Tukholmassa sairaalassa. Hengen lähtö täpärällä. (olisipa hyvä saada selville tuo laiva tapahtumineen miettii blogin kirjoittaja) Josias kertoi myöhemmin että toivuttuaan kerta keuhkokuumeesta, hän sitten kerran käveli Tampereelta Rovaniemelle. Se matka oli kestänyt kaksi viikkoa.

Onnettomuuden jälkeen oli Josias myös luvannut, että tästä lähtien hän elää kuivalla maalla. On epäselvää tapasiko kolmeakymmentä lähestyvä Josias palvelijana Kemissä työskennelleen Selman tässä vaiheessa. Vai olivatko he tutustuneet jo aiemmin.

Perä-pohjolainen 11.5.1898 nro 38

Nahkurinsälli ja palvelusneito Selma Kansanniva Kemin kaupunkiseurakunnasta vihittiin 8.5.1898.

Josias ja Selma tässä kuvassa jo
kultahääpäivää viettämässä.

Kemi oli nuori, vasta muutaman vuosikymmenen vanha kaupunki ja kirjoillaan sillä oli vuosisadan vaihteessa reilut 1200 asukasta. Vuosittain väkimäärä lisääntyi teollisuuden alati kasvaessa ja kausityöläiset muuttivat kirjansa vähitellen vakiintuessaan paikkakunnalle. Muutama vuosikymmen aiemmin oli teollisuus ja eteenkin sahateollisuustoiminta Suomessa vapautettu rajoitteistaan. Samalla höyryvoima mahdollisti tehtaiden rakentamisen parempaan paikkaan jokien suille valtamerilaivoille sopiviin satamiin. Eikä entinen koskivoima ollut enää toiminnan kannalta pakollinen. Läntisessä maailmassa tämä teollistumiskehitys oli tapahtunut aiemmin,

Maataloustuotanto oli kehittynyt tuottavammaksi turvaten väestölle entistä paremmat elinmahdollisuudet. Mutta maaseudulla alkoi syntyä väkeä yli oman tarpeen. Käynnistyvälle teollisuuskaudelle he olivat tuikitarpeellisisia työntekijöitä.

Vuoden 1898 syyskuussa Josias haki, ja tuli valituksi Kemin työväenseuran vahtimestariksi kolmen hakijan joukosta. Toimeen sisältyi asuntoetu, ja osuus lipputulosta. Kemin työväenseura oli perustettu kymmenisen vuotta aiemmin (Suomessa neljäntenä) työväen asioita edistämään ja tässä vaiheessa liike oli Wrightiläinen. Seuralla ei ollut vielä tuolloin omaa taloa ja se toimi M.E. Stelanderilta vuoratussa talossa.

Josiaan aloittaessa talo oli vilkkaassa käytössä. Suosittuja tanssi-iltamia järjestettiin kerran viikossa. Näytelmäkappaleita esitettiin runsaasti kuten J. Lambegin Sekavia solmuja tai R. Benedixin riita-asia. Myöhemmin suosituin oli tukkijoella. Oli useita näytelmiä Minna Cantilta ja Aleksis Kiveltä. "Laulu-köörit" ja kisällit olivat laulu-yhtyeitä joilla oli ohjelmanumeroita. Esitettiin kuvaelmia, runonlausuntaa, soittoa ja tietenkin lopuksi tanssia.

Tarjolla oli kerho- ja seuratoimintaa sekä Josiaan aikana oli perustettu myös erikoinen "puhuja- ja keskustelijaseura". Talossa oli postilaatikko "kori", johon sai jättää ohjelmanumeroita ehdotuksia tai muita keskusta keskustelun aiheita. Iltamissa esitettiin tilaisuuksiin sopinut materiaali ja kirjallisuusiltamissa käsiteltiin loput aiheet. "Ehdottomasti suosituin aihe tuntuu olevan rakkaus". Seuran jäsenten kirjoittelu yltyi siinä määrin että niiden julkaisukanavaksi päätettiin perustaa "kirje-kyyhky"-lehti. Sitä toimitti nimimerkki "Kori-Hessu". Vuonna 1899 seura järjesti ns. kansanopistokursseja jotka olivat kansantajuisia ja aiheiltaan yleis-sivistäviä. Toinen erikoisuus oli kollektiivinen juomalakko. Muuttuneeseen elinympäristöön sopeutuminen ei maalta tulleille työläisille ollut aina helppoa.

Alkuun työläisten työ, asuin- ja muut olot tehdaskaupungeissa olivat vähintäänkin surkeat ja se sai monet lähtemään esimerkiksi Amerikkaan. Kurjat elinolot olivat polttoainetta liikkeen radikalisoitumiselle sekä politisoitumiselle. Tämä kehitys alkoi etelästä saavuttaen Kemin viimein 19 vuosisadan vaihduttua. Maltillisempi Wrightiläinen ja Suomalaisen Puoluetta kannattanut väki poistui toiminnasta. Myös Kori-Hessun muutti paikkakunnalta pois ja ohjelmallisuus yksipuolistui. (Kari Silvennoinen - Kemin työväenyhdistys 1887-1967, Kauko Kemppainen - Niin perkeleen punainen).

Perä-Pohjolainen 17.9.1898 nro 75

Josias perheineen haki muuttokirjoja niin ikään. Helmikuun manifesti oli kärjistänyt levottomuutta Suomessa. Samana syksynä Nilsiään muuton jälkeen syntyi lapsista ensimmäinen, Lauri Jalmari 17.9.1899 Syvärinlahdessa, Nilsiän Palonurmi 4. Kylältä, joka oli muodostunut tiiviistä rivistä taloja satamasta alkaen. Kylä oli saamassa ensimmäistä kouluaankin.

Syvärinlahti, Nilsiän Palonurmi 2013.

Perä-Pohjolainen 10.8.1899 nro 89

Josias oli Kemissä ystävystynyt erään Kalle Pietikäisen kanssa. Hänellä oli nahkuriliike Nilsiässä ja Nurmella. Käsityöammatista syventävää tietoa on kerrottu tässä linkissä. Kalle suostutteli Josiaan muuttamaan perheineen Nilsiään. Ja niin alkoi nuoren perheen elämä syrjäisessä Savossa.

Täälläkin seudulla elettiin uuden vuosisadan innostuneessa ja toimeliaassa ilmapiirissä. Elettin yleisesti Suomalaisen maaseudun kehityksen huippukautta. Siihen toi Palonurmessa paikallisen erikoisuuden Josias ja Selma, jotka olivat nähneet elämää muuallakin.

Ilmoitus Uusi Savo 18.10.1900 Nro 122

Suomessa uusi idea, Osuustoiminta teki tuloaan ja näihin aikoihin alettiin perustaa osuuskassoja eripuolille maata. Toiminnan tarkoiteuksena oli mm. helpottaa maanviljelijöiden hankintojen rahoittamista edullisilla lainoilla. Sekä parantaa elintasoa maaseudulla koulutuksen avulla. Nyt yli sata vuotta myöhemmin olisi osuustoiminnalle taas uutta kysyntää, tosin jalostuneena. Kuten käy ilmi tästä linkistä.

Nahkurin työkaluja.

Näiden toimeliaisuuden vuosien aikana 18000 asukkaan Nilsiän kunnassa kävi muutenkin aikamoinen myllerrys. Vuosisadan alkuvuosina Nilsiästä erosi omiksi kunnikseen Varpaisjärvi ja Muuruvesi (johon sisältyi myöhempi Juankoski). Kirkkoja rakennettiin kaikkiin mainittuihin kuntiin ja Nilsiästä lohkaistiin vielä isot maa-alueet Rautavaaraan. (Sekä vielä myöhemmin 1925 perustettuun Siilinjärveen).

Palonurmessakin isännät alkoivat innostua Nilsiän kunnan jakaantuessa oman kunnan perustamista. Kaavailtiin jo kirkon paikkaakin, mutta sittemmin suunnitelmat raukesivat. Elettiin Suomen taiteen kulta-aikaa. Ja vaikka elettiin Venäjän vallan alla, niin Suomessa oli alkanut voimistua kansallinen herääminen. Sen myötä alkoi kehittyä Suomalainen kansallistunto. Perheen toinen lapsi Edvard (Eetu) syntyi 12.11.1901.

01.01.1904   Registeringstidning för varumärken no 252

Kolmekymmentä kolme vuotias Josias oli puuhamiehenä perustamassa osuuskassaa Palonurmeen vuoden 1904 alussa. Kassa olikin Nilsiässä ensimmäinen laatuaan sulautuen myöhemmin Nilsiän osuuspankkiin (jonka satavuotisjuhlassa kirjoittaja esiintyi.) Myöhemmin Nilsiän osuuspankki on sulautunut osaksi Koillis-Savon seudun Osuuspankkia.

Selman ja Josiaan lapsista kolmas,  Eino Aukusti syntyi 20.4.1904 ja osuuskassa rekisteröitiin elokuussa. Sitä ennen kuvernööri hyväksyi ohjesäännöt ja säännöille oltiin saatu senaatin vahvistus. Pohjois-savo lehden 1906 nro 25 kerrottiin tyhjentävästi suomalaisen osuustoiminnan alkuvaiheista seudulla. Josias ehätti olemaan muiden kiireidensä ohella olemaan valtiopäivämiesvaalilautakunnan puheenjohtaja 1906, jolloin myös syntyi lapsista neljäs, Toini 26.11.1906.

Ilmoitus Savon Työmies 2.7.1907 nro 72

Heinäkuussa 1907 Josias kutsui  osuuskaupan perustavaa kokousta koolle. Ilmeisesti aika ei ollut hankkeelle vielä kypsä koskapa osuuskauppa saatiin perustetuksi Josiaan toimiessa silloinkin puuhamiehenä, vasta vuosien päästä.

Selman vanhemmat olivat kerran ja pitemmän aikaa kyläilemässä. Pohjois-Pohjalaiseen tyyliin piippua polttanut Selman äiti aiheutti huomiota Savossa harrastuksellaan. Kerrankin Josiaan ja Selman perhe kävi vastaavasti Rantsilassa. Joukon matkustaessa junalla Hämeenlinnan kautta, Josias meni suoraan hiihtäen! Yleistä hyvää Josias edisti mm. lahjoittamalla hirret Palonurmen nuorisoseurantalolle.

Osuuskassan hallituksen kokoonpano muuttui vuonna 1908 ja myöhemmin 1912 Josiaan jättäytyessä kirjanpitäjäksi. Karjala lehden 1909 numerossa 137 oli mainio esitys osuustoiminnasta ja sen kehityksestä. Josias oli velkomassa joko kassan asialla tai omana itsenään Kauppalehden protestilistalla vuosina 19.1.1910 ja 1.2.1911 sekä 1929.

Pakkohuutokauppailmoitus, josta Josias huusi Sammalniemen.

Sammalniemessä Matti Airaksisella oli vuonna 1910 pakkohuutokauppa. Josialla oli voittava huuto talosta 713 ja sinne hän perheen lisäksi laittoi myös nahkurin verstaansa. Tila oli 185 hehtaarin maatila. Joten ei mikään pikku juttu varattomasta torpasta alkujaan lähteneelle pian neljäkymmentä täyttävälle miehelle. Josias mainitsi myöhemmin, että oli pelastukseksi mm. kauppa-asioissa oppia merillä ollessa Ruotsia.

30.1.1909 Palonurmi neljässä viimeisimmäksi syntynyt Jenny Maria kuoli Sammalniemeen muuton jälkeen vähän reilun vuoden vanhana 5.5.1910  ja Aili syntyi sitten 4.7.1911

Ainoa tie Koirilahteen, jota Josiaan tieksikin sittemmin kutsuttiin kulki talon kautta. Ja talosta puolestaan Palonurmeen nykyisen Keyrityntien kautta. Paikkaa osittain ympäröinyttä vesialaa oli joitain vuosia aiemmin kuivattu pelloksi. Talosta näki Kivisalmen mökille asti. Ja talossa olikin myöhempinä vuosina tapana laittaa pyyhe ikkunaan merkiksi. Näin Josias tiesi tulla ulkotöiltään syömään. Hänellä oli tapana syödä ruisleipä ilman levitteitä.
Väinö Veikko syntyi 17.10.1913 ja samana vuonna Josias kävi vanhimman poikansa Jalmarin kanssa isänsä hautajaisissa Kangasalla.

Josiaalla oli usein tapana kuitata, -Ei maksa vaivaa. Jos joku asia tai hanke ei hänen mielestään ollut vaivan arvoinen aloittaa. Taas ne jotka oli, niin tehtiin sitten viimeisen päälle.
Josias otti tehtäväkseen kuljettaa osuuskaupan perustamisasiakirjat 17.10.1915 kokouksen jälkeen hetimmiten jalan kruununvoudille Iisalmeen. Kengät kulkivat matkan repussa. Josiaalla näet oli tapana liikkua varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn avojaloin. Tapa, joka muuten säilyi vanhuuden päiville saakka. Kauppatoiminta alkoikin sitten ripeästi jo 15 maaliskuuta 1916. Ja oli hyväkin, kun muiden mukana Josiaan ja Selman perhe kasvoi  29.3.1916 kahdeksantena lapsena syntyneen Ellin myötä.

Kolmen sodan mies, Lauri Jalmari.

Talosta autettiin naapureitakin. Kun monilla ei ollut hevosia ja lähin lääkäri Juankoskella. Niin annettiin hevonen lääkärimatkalle. Kerran kävi niin, että hevonen oli jo menossa lääkärireissulla ja toisesta naapurista tuli niin ikään pakollinen tarve lääkärille. Siihenpä laitettiin sitten talon toinen hevonen. Hyvä kulkuinen, voittaja hevonen Josiaalla oli. Se tuli todistettua joskus kirkkomatkalla. Samana vuonna kun Hilja syntyi 3.8.1918 Josias saatteli lapsistaan vanhimman suojeluskuntaan liittyneen Lauri Jalmarin sisällissotaan. Hän osallistui Tampereella käytyihin sodan suurimpiin taisteluihin aliupseerina ja juuri kahdeksantoista vuotta täyttäneenä. Osuuskassan hallituksen puheenjohtaja Josias oli vuosina 1921-22. Sekä kaikkiaan kassan eri luottamustoimissa yhteensä yli viisikymmentä vuotta.

Parkintatyöhön oli tehty isot liotusaltaat. Lapset keräsivät sitten pajuja, joiden kuoria liotettiin altaissa. Alava lammen reuna olikin hyvä kasvamaan pajua ja se täytyi poistaa joka tapauksessa. Samoin kuin korte. Jota käytti kaksi tilaa Rautavaaralta talviruokintarehuna. Lapsista kymmenes ja viimeinen eli Toivo Ilmari syntyi 23.3.1921 äitinsä täyttäessä samana vuonna neljäkymmentä viisi ja isänsä viisikymmentä vuotta. Omien lisäksi oli kaksi hoitolasta. Kuten myös Josias kustansi erään opiskelijan nimeltään Korhonen opettajaopinnot.

Niemen lapset ynnä kasvattilapsi joskus kaksikymmentäluvun loppupuolella.
Kuinka ollakaan, lapsista jokaisella on oikein komeavartiset saappat.
Onko muuten kasvattipoika kolmas ja Toini neljäs vasemmalta?

Esimerkkinä talouden hoidon tarkkuudesta  Selma oli vaihdattanut kotiapulaisella lattian pesuveden niin monta kertaa, kunnes tuli puhdas vesi. Tätä muisteli myöhemmin Edith (os. Taskinen) Kuosmanen, joka oli nuorena ollut talossa töissä. Palkolliset eivät kuitenkaan kantaneet kaunaa sillä talossa oltiin tasapuolisia ja oikeudenmukaisia kaikille. Lapsille joita olikin melkoinen katras, Josias ja Selma olivat lempeitä, joskin jämptejä. Selma eteenkin viihtyi kodin hengettärenä lasten parissa ja sitä työtä hänellä riittikin. Mutta tarvittiin palkattuakin työvoimaa lisäksi.

Niemen perhe kolmekymmentä luvulla.

Eetu

Toivo.

Josias osti ensin maisemiltaan upean Könin saaren (myöh. Könninniemen) tilan Jalmarille. Saaren toisen tilan, Syvärilä 11 Josias osti sitten Eetulle. Tammikuun viimeisenä päivänä 1926 kuoli lapsista vain yhdeksäntoistavuotias Toini munuaissairauteen. Toinen järkyttävä tapahtuma oli hoitolapsen hukkuminen läheiseen lampeen kaksikymmentäluvulla.

Josiaan tullessa kuudenkymmen ikään ja pariskunnan hoidettua tilaansa uutterasti kahden vuosikymmenen ajan. Selma ja Josias vuonna 1931 tekivät sukupolvenvaihdokssen. Eli hankkivat lainhuudot edistyksellisesti puoliksi omistamastaan Sammalniemen tilasta pojilleen Einolle, Veikolle ja Toivolle. Osuuskassan- ja muissa luottamustoimissa Josiaalla kyllä riitti vieläkin kiireitä.

Eino

Veikko

Selma sekä Josias säilyttivät loppuun asti Savon perukoilla harvinaiset murteensa, mikä on jäänyt monille erikoisuutena mieleen. Ja saattoi kommentoida Helsinkiin muuttaneista lomalle tulijoista -Heti sitä ollaan puhetta muuttamassa, kun muualle muutetaan. Suuttui kerran kun piika unohti tuoda leivät pöytään. Marssi palvelusväen puolelle. Ja ärähti ovelta -Miksi leivät eivät ole pöydässä. Selma oli luonteeltaa äkkitulistuva jos leppyväkin. Rukki oli kerrankin lainassa Selman mielestä liian pitkään. Kun viimein emäntä tokaisi että -Milloinka se akka meinaa rukin takaisin tuoda".

Myöhemmin Eino myi oman osansa Josiaan ostaen sijaan tilan Kiuruvedeltä. Samaten Toivo möi osansa ja hänelle ostettiin sijaan Särkiniemen tila. Näin samaa niemeä asutti kolme maatilaa ja kolme veljestä. Tytöistä Ailille ja miehelleen hankittiin mökki Rautavaaran Pienestä mäestä, Ellille lohkaistiin Sirpilehto jonne parkki aitta ja Hiljalle rakennettiin Kivisalmen mökki. Vuonna 1936 vain kolmenkymmenen viiden ikäinen Eetu kuoli keuhkotautiin.

Aili, Elli ja Hilja neljäkymmentä luvun taitteesta.

Josiaan menestyksen "salaisuus" oli koko ikänsä erittäin hyvä matematiikassa ja muutenkin älykäs. Vaikkakin verkkaisa, niin uuttera toimelias ja työssään yksityiskohdissa tarkka. Näki kokemustensa ja pohdinnan myötä pitemmälle kuin muut halliten kokonaisuuksia. Saattoi sitten tuumia että -Koskaan ei ole ollut rahaa, eikä rahan puutetta.

Teollinen massatuotanto syrjäytti vähitellen käsityöammatit. Niin ikään Josiaan nahkurin ammatille ei löytynyt jatkajaa vaikka ainakin Eino opetteli parkitsemistaidon. Joten esimerkiksi isot parkitsemisaltaat saivat uuden elämän pariskunnan poikien tiloilla eläinten laidunvesivarastoina.

Suomen itsenäisenä pysymiselle Niemen perheeltä tuli iso uhri. Rintamalle joutuneesta neljästä pojasta matkalle jäi kaksi. Kol./Kev.Os13 palvellut Eino poika kaatui talvisodassa Impilahden Pukitsanmäessä 12.1.1940. Myös sotamiehenä palvellut lapsista nuorin Toivo, joukko-osastonaan 3/JR 10 kaatui puolestaan Repolassa pian jatkosodan syttymisen jälkeen 12.7.1941.

Vain muutama kuukausi tätä ennen välirauhan aikaan isä Josias oli osallistunut 71 ikäisenä Suomi-Ruotsi maaottelumarssiin. Siinä miesten tuli suorittaa 15 kilometrin marssi vähintään ajassa 2 tuntia 20 minuuttia.

Esimerkkinä Josiaan lujasta luonteesta hän oli lopettanut Kahvin juonnin iäksi jonkin viattoman toran seurauksena. Hän ja Selma eivät käyttäneet koskaan alkoholia eikä tupakkaa. Neuvoi kerrankin Jalmarin poikaa Pekkaa tämän ollessa menossa armeijaan. -Jos joku tyrkyttää sinulle siellä tupakkaa, niin sieppaa sitten kerralla koko aski!

Kun Suomessa tuli kansaneläkejärjestelma käyttöön, täytyi kaikkien hankkia lääkärin todistus. Niin Josiaskin joutui lääkäriin Nilsiässä 50 vuotta asuttuaan. Lääkärin kysyttyä lääkärissä käyntejä Josias siihen ettei Nilsiässä ollessa vielä ole tarvinnut käydä. Johon lääkäri -Jos kaikki olisi samanlaisia olisin jäänyt työttömäksi.

Kerran Josias oli ollut kävellen käymässä Nilsiässä. Siihen oli sattunut pyörällä lihakarjan välittäjä Aatu Korhonen, joka oli pyöräänsä talutellen jäänyt sitten jututtamaan. Tarinoinnin vaan jatkuessa Josias oli viimein kysynyt. -Onko sinulla niin kiire ettet satulaan ehdi nousta?
Toisella kerralla Aatu oli muistellut poikenneensa kiviniemessä pyöreitä vuosia juuri täyttäneen Josiaan luo - Onnee vuan vanahalle isännännälle. Johon tämä -Heti sitä ollaan ihmistä vanhaksi sanomassa, jos tämä täyttää seitsemän- tai kahdeksankymmentä vuotta.

Myöhempinä vuosina parilla oli lastenlapsien lisäksi aikaa myös autella toisiaan arki askareissa. Selma oli lisäksi käsityöihminen ja rukki kovassa käytössä. Pari on siitä erikoinen että vaikka itse olivat kumpikin köyhän torpan lapsia. Hankkivat he omille lapsilleen pojille tilat ja tytöille talot.

Josias vuonna 1954 Selman
hautajaisissa 83 vanhana.

Sammalniemessä oltiin tehty remonttia ja sattui erikoisen sateinen ja viileä kesä. Pihalle oli tehty uuni ruokan valmistamiseen ja Vanha pariskunta nukkui parkkiaitassa. Selma alkoi sairastella enemmän remontista lähtien ja vuoden päästä 31 Tammikuuta 1954 hän kuoli. Vanhana ollessaan Josias vielä kävi pilkkomassa pakkasella halkoja Syvärilän ja Palonurmen kouluilla. Teki työtään avokäsin ja kun alkoi ottaa palasta, niin laittoi rukkaset käteen. Tarkkana miehenä hän teki halkopinot just eikä melkein. Ne olikin sitten kuin taideteoksia ikään. Kauniita silmälle katsoa.

Josias oli periaatteen mies. Päätöstä ei yleensä pyörretty sen koomin. Mutta kerran sattui poikkeus, joka vahvistaa säännön. Ukki-Josias oli Elsa mukanaan lähtenyt rehevää pihlajaa kaatamaan. Elsa oli anonut, elä ukki kuaha sitä puuta elä. -Kyllä se kuule joutaa, kun varjostaa niin peltoakin. -Elä ukki kun se on niin kauniskin. Hetken tuumailuaan tuuminut - No samahan tuon on sitten ollakin.

Oltiin heinän seivästyksessä kun Eino vaineksi isälleen että -elä niitä heeniä liian tiukkaan seipäälle laeta. Tästä sisuuntuneena vanha isäntä muutti elämänsä viimeisiksi vuosiksi Hilja tytön luo, jossa asusteli usemman vuotta kunnes kuoli 12.3.1962 yhdeksänkymmenenyhden vuoden kunnioitettavassa iässä. Hän sai olla hyvässä kunnossa elämäsä loppuun saakka.

Selman ja Josiaan jälkipolvet ovat ehtineet näihin päiviin tullessa laajeta jo lähes tietämättömäksi joukoksi. Olisipa hauska tietää kuinka suureksi. Ja miten laajalle alueelle? Varmasti on olemassa myös paljon tietoa ja juttuja jotka ansaitsisi päästä heidän tarinaansa mukaan.Kuten vaikkapa Josiaan merimiesvuodet ja palveluslaivat? Kuvat ja dokumentit? Entäpä Selman Amerikan veljen sukuhaara. Mitähän sinnekin kuuluu nykyään? 
Tämän tarinan keräili kokoon Jalmarin tytön poika Ismo.

Lähteet, keskusteluja:
Toini Heikkinen
Elsa Laitinen
Sisko Pentikäinen
Marjatta Niemi
Maija Niemi
Raili Mäenpää