keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Paul Bigsby - True Vibrato Tailpiece

Paul Adelburt Bigsby (1899–1968) oli Amerikkalainen multitaituri. Hän aloitti uransa menestyvänä kilpamoottoripyöräilijänä ja tuli sittemmin tunnetuksi moottoripyörien teknisten ratkaisuiden innovaattorina sekä muotoilijana. Paul kunnostautui myös intohimoisena harrastelijamuusikkona. 

ES-295 konstruktio ja Bigsby B-6 (LH) 

Jälkeenpäin Bigsby tunnetaan kuitenkin parhaiten hänen uransa toisesta vaiheesta soitinrakentajana sekä soittimien ja eteenkin soitinlaitteistojen keksijänä ja kehittelijänä Bigsby-tuotemerkillä. True Vibrato Tailpiece on nykypäivinä kitaravibratojen stanrardi. Paulin ideoilla ovat tehneet bisnestä myös Gibson sekä Fender.

ES-355 ja Bigsby B-7 (LH)

Les Paul sopiva Bigsby B-3 (LH)

Paul syntyi Elginissä Illinoisissa 12. joulukuuta 1899.  Pojan ollessa 11-ikäinen perhe muutti Los Angelesiin. Teini-iässä Bigsby kiinnostui moottoripyöristä. Aikaa myöten moottoripyörien rakentelusta ja ajotaidon kehittämisestä tuli Bigsbylle intohimoinen harrastus. 

Ensimmäinen maailmansota päättyi noina vuosina. Kotimaahan palasi sodasta paljon levottomia nuoria miehiä. He olivat sodan traumatisoimia. Heistä monet viihtyivät moottoripyörillä tien päällä alkaen vaeltaa päämäärättömästi pitkin maata. Tärkeää oli vain pysyä liikkeessä ja nostaa kulkiessaan helvetti ilmoille. 

Vaimentamattomien yksipyttyisten pärinä ja V-twinien rytmikäs staccato raikui kiihdytyskilpailuun sopivilla parkkipaikoilla, nopeuskilpailuun sopivilla kuivilla suolaisilla järvipohjilla tai kapeilla ja vaikeasti liikuttavilla mäkipoluilla. Paremmuudesta haluttiin saada selvyys. 

Paul alkoi kisata muiden kanssa voittaen ensimmäisen kilpailunsa 20-vuotiaana vuonna 1019. Hänet hänet opittiin pian tuntemaan nimellä PA Bigsby. Los Angelesssa oli myös suosittu rata, jossa Indian ja Harley Davidson-pyörät ottivat mittaa toisistaan (dirt track racing)

Suosion myötä Paul avasi 1920-luvulla veljensä Carlin kanssa moottoripyöräliikkeen, PA Bigsbyn. Yrityksen avulla edistettiin samalla omaa kilpailutoimintaa.  

PA Bigsby voitti Harley Davidsonilla numerolla 31 Fillmore Reliability Trialin vuonna 1927. Kilpailu alkoi Fairbanksin suuren liiketalon edestä Fourth Streetillä. Sieltä se jatkui nousuna kukkulalle ja Arundell's-joelle Sespeä pitkin. Sieltä se laskeutui alas Pole Creekin padolle, ylittäen joen yksitoista kertaa. Yksi kierros oli 4,7 mailia (7,5 km) pitkä. Muutamassa erittäin jyrkässä kohdassa rata eteni ylös mäkeä sik-sakkia. 

Kilpailijat saivat ensimmäisen kierroksen suorittamiseen 28 minuuttia. Toiselle aikaa oli käytettävissä 24 minuuttia. Seuraavilla 11 kierroksella aikaa oli käytettävissä 21 minuuttia per kierros. Kisassa ajettiin siis kaikkiaan 13 kierrosta eli 98,33 km. Miinuspisteitä sai pysähtymisestä tai jalan kosketuksesta maahan. Kilpailu oli suurtapahtuma pikkukaupungille.

Kilpailijoita vuoden 1927 kilpailusta. Osallistujia oli kaikkialta
Etelä-Kaliforniasta. Bigsby istuu satulassa keskellä kuvaa.
Hänellä on valkoisen paidan rinnassa numero 31.

Albert Crocker oli entinen kilpa-ajaja (1907–1909) sekä ensiluokkainen insinööri, jolla oli vuosien kokemus Thor- ja Indian-moottoripyöristä. Hän oli Indian jälleenmyyjä sekä varaosien valmistaja Coloradossa. Crocker myi Coloradon liikkeensä vuonna 1928 ja osti tilalle  Freed Indian Motorcycles -moottoripyöräliikkeen Venice Boulevardilta Los Angelesissa Kaliforniassa. Sillä oli valmiiksi vakiintunut asiakaskunta. 

Crocker palkkasi liikkeeseensä mekaanikoksi kaupungissa tunnetun moottoripyöräkilpailijan, 29-vuotiaan Bigsbyn. Bigsbyn lisäksi muita mekaanikkoja sekä koneistajia Albertilla oli ainoastaan Gene Rhyne ja Woody Mount. Kaikkiaan yrityksessä oli 11 työntekijää

Moottoripyörien lisäksi Crocker Motorcycles valmisti ja myi varaosia. Asennustöiden lisänä Paul opetteli tekemään puisia valumuotteja, joita käytettiin valettaessa alumiinisia varaosia. Muotoilijana sekä piirtäjänä hän kehittyi tosi taitavaksi. Bigsby eteni työnjohtajaksi suunnitellen pyöriin monia komponentteja. Suunnittelijan ja muotintekijän erityistaito osoittautui myös Paulin koko loppu-uralla erittäin hyödylliseksi taidoksi. 

Al Crocker ja Paul Bigsby esittelivät vuonna 1931 dirt track racing-kilpamoottoripyörän, joka oli rakennettu Indian 101 Scout pyörästä.

Vuonna 1933 Crocker ja Paul Bigsby kehittivät yksisylinterisen 500cc (30.50ci) OHV Speedway -pyörän vastauksena kilpailijoille. Crocker Speedway-pyörät nähtiin ensimmäistä kertaa koskaan Emeryvillen radalla 30. marraskuuta 1933. Crocker pyörällä osallistuneet voittivat kilpailun 12 alkuerästä kaikkiaan yhdeksän lähtöä! 

Vuoden 1934 yksipyttyinen Crocker speedway-pyörä.

Noina Speedway-kilpailemisen huippuvuosina useimmat Tyynenmeren rannikon parhaista ajajista vaihtoivat pyöränsä Crockeriin. Firma rakensi lopulta kaikkiaan noin kolmekymmentä speedway-pyörää.

1930-luvun puolivälissä Crocker ja Bigsby alkoivat työstää uutta, raskaan ja korkean suorituskyvyn yläventtiili Crocker V-Twin-moottoripyörää. Pyöräilijöiden kommenteja kuuntelemalla ja aikakauden ilmapiiriä aistimalla Crocker oli laskeskellut, että nopeilla retkipyörillä olisi hyvästi kysyntää. Vuonna 1936 rullasi ensimmäinen Crocker twin ulos tehtaalta. 

Kun pyörä julkaistiin edes Crocker ei osannut aavistaa että Crocker "Small Tank" 61, 1000 cc Hemi-Head -mallin kysyntä olisi niin hurjaa. Tilauskirjoihin alkoi valua tilauksia paljon enenmmän kuin he pystyivät täyttämään pitkään aikaan! 

Crocker Twin oli valmistuessaan maailman nopein tuotantomoottoripyörä. Bigsby sai kilpailu-uransa tärkeimmän ja samalla viimeisimmän mestaruuden 36 vuoden ikäisenä vuoden 1937 Greenhorn Endurossa!  

Voittajan on helppo hymyillä. Bigsby ja Crocker "pikkutankki" Twin.

Vuonna 1939 Crocker esitteli uuden ja parannetun mallin nimeltä Crocker "Big Tank". Kilpailu oli kiristynyt edellisen menestysmallin julkaisun jälkeen parissa vuodessa kovasti. Pienten valmistusarjojen moottoripyörien valmistaminen oli muuttunut kannattamattomaksi. Paul Bigsby lopetti työskentelyn Crockerilla 13 vuoden jälkeen vuonna 1941. Vuotta myöhemmin eli vuonna 1942 Crocker luopui moottoripyörien tuotannosta kokonaan

Toisen maailmansodan alkaminen aiheutti pulaa kriittisistä materiaaleista. Indian ja Harley onnistuivat saamaan sopimukset Yhdysvaltain armeijan kanssa sotilasmoottoripyörien tuotannosta. Crocker sai yritykselleen sopimuksen lentokoneiden osia valmistavan Douglas Aircraftin kanssa muuttuen puolustustyöhön. 

----------------

Bigsby oli ollut vuosikymmenien ajan ja jo kilpailu-urallaan innokas harrastelija basisti-kitaristi. Luontaisena Pelle-Peloton puuhailijana hän näperteli aina kitaran ja bassonsa kanssa etsien tapoja parantaa soittimia. Paul alkoi testailla kokonaan uudenaikaisen ja täysin kiinteärunkoisen (solidbody-)kitaran ideaa jo vuonna 1944. Kitaristi Les Paul teki testejä samoihin aikoihin Log-kitarallaan. Sotavuosien ajaksi Bigsby sai työtä mallien tekijänä laivaston laivojen osia valmistavasta yrityksekstä. 

Bigsby rakenteli illat soittimia käsin autotallissaan valmistaen ne alusta alkaen. Mikkien valmistamiseksi hän esimerkiksi rakensi oman käämintäkoneen ompelukoneen osista. 

Juhlavasti nimetty Bigsby Electric Guitar perustettiin sodan jälkeen vuonna 1946. Tuolloin olleessa lyhytaikaisessa suhteessa 47-vuotiaana Paul tuli isäksi. Ensimmäiseksi ja ainoaksi jäänyt lapsi kastettiin Maryksi.

20-luvulta aina 40-luvulle saakka Country-musiikki oli suosiossa ja aikakauden valtavirtamusiikkia soiden radiossa. Paikallinen asema vaihtoi vuonna 1945 tunnukseen KXLA  ja aloitti yhtenä ensimmäisitä kokopäiväisistä kantrimusiikkiasemista. Toinen paikallinen radiokanava oli KLAC, josta lähetettiin Cliffie Stonen suosittua Hometown Jamboree-ohjelmaa. Paul meni naisystävänsä sekä Mary-lapsensa kanssa ohjelman yleisöksi.

Lähetyksessä soitettiin perheen rakastamaa ​​Western-swingiä ja kantria. Western swing on yhdistelmä big bandia, countrya, hillbillyä ja polkkaa. Tyyli oli tuolloin suosituinta Etelä-Kaliforniassa. Paul pääsi tapaamaan lähetyspaikalla aikakauden suurimpia tähtiä sekä heidän säestysmuusikoita.

Bigsby pääsi tutustumaan myös nousevaan tähteen Merle Travikseen. Eräänä päivänä vuoden 1946 lopulla Merle ja Bigsby, jotka kumpikin olivat innokkaista motoristeja, olivat lounaalla. Soittamisen ja laulamisen lisäksi Merle oli taitava monissa muissakin asioissa. Hän mm. piirsi sarjakuvia, harrasti proosan kirjoittamista, eläinten täyttämistä ja kellojen korjausta. 

Merle Travis ja Indian.

Travis oli kuullut Bigsbyn steel-kitaroista, joissa oli huikea sustain. Merle luonnosteli ideaansa uudesta kitarasta Pasadena-radioaseman ohjelmalehteen ja näytti piirustusta Paulille. Merle kysyi -PA pystyisitkö rakentamaan tällaisen? Paul vastasi -Voin kuule tehdä mitä tahansa. Sanonta jäi elämään! Turhasta vaatimattomuudesta Bigsbyä ei voinut syyttää. Eikä sillä olisi pärjännyt nuoruuden moottoripyöräkilpailuissa tai Crocker-tallissa. 

Traviksen hahmottelemassa kitarassa oli sustainin saamiseksi kiinteä umpipuinen linnunsilmävaahterasta valmistettu runko. Tiheä ja kova puu antoi sustainia, mutta oli raskasta ja täytyi koverta ontoksi sekä peittää pleksillä. Merle oli piirtänyt rakennettavaan soittimeen kuusi vierekkäistä viritintä. 

Otelautamerkeiksi Travis halusi kaulaan pelikorttien maat: hertta, risti, ruutu ja pata. Soittimeen kuului pähkinäpuusta tehtävä koristeellinen näppäilykäden "käsinoja", ja viulumainen peräkappale. Oikeasti kielet menivät kuuden metalliholkin avulla läpi rungosta. Holkkien käyttö oli uusi idea. Kolmeasentoinen ja kondensaattorilla lisätty kytkin oli myös uusi idea. Runko oli 1 1/2" paksu (ja se vakiintui myöhemmin myös Fenderillä Telecasterin paksuudeksi).

Virittimien kuusi yhdelläpuolella järjestely taas oli vanha idea. Johann Stauffer oli käyttänyt sitä jo 1800-luvun alussa Itävallassa sekä oppipoikansa Martin myöhemmin Amerikassa. Ei ole varmaa tiesikö Travis näistä, mutta Bigsby on antanut pisteet omalaatuisesta ja selkeästi Staufferista poikkeavasta lavan muotoilusta Travikselle. R.C. Allen on puolestaan esittänyt että lavan suunnitteli hänen setänsä.

Martin - Staufferin ja Bigsby.

Traviksen piirrustuksessa kitaran lapa oli alunperin pidempi ja se teki kaarroksen virittimien puolella. Testailujen jälkeen Bigsby leikkasi sen pois ja muotoili lavan uudestaan nykyään yleisesti tunnettuun muotoon. Bigsbyn uutuusidea oli lisätä lapaan logo upottamalla. Jäjestelyllä hillittäisiin tuotemerkki-kopiointia. (Gibson otti idean pian myös käyttöön). Kitaran runkoa muokattiin myös. Siihen tehtiin Firenceläinen "terävä" leikkaus, sarvi (Florentine Cutaway).

Lapa ennen ja jälkeen muokkauksen.


Travis Bigsby ennen lopullisia muokkauksia
radiokanavan yhteiskuvassa
(Travis fcebookryhmä)

Vuoteen 1947 mennessä Paul oli uusissa naimisissa. Samaan aikaan Bigsby pääsi rakentamaan steel-kitaran Spade Cooleyn bändin Earl "Joaquin" Murphylle. Soitin oli monella tapaa edistyksellinen. Pian muut muusikot seurasivat perässä yksi toisensa jälkeen jättäen oman tilauksensa poljin steel-kitarasta. Kohta työt piti laittaa jonotuslistalle. 

Vuonna 1948 Bigsby rakensi yhden ensimmäisistä poljin steel-kitaroistaan  Wesley Webb "Speedy" Westille. Soitin oli edellä aikaansa. Esimerkiksi Bigsbyn laatima poljinjärjestely on vakiintunut soittimissa sittemmin standariksi. 

Samana syksynä länsirannikolla päästiin ihmettelemään ensimmäistä kertaa televisiolähetyksiä, kun paikallinen KCOP-kanava aloitti Televisio-lähetystoiminnan 17. syyskuuta 1948 nimellä Lucky 13 lähetyskanavalla KLAC-TV!

Samana vuonna 1948 valmistui Merle Traviksen tilaama kitara, jota voi hyvällä syyllä pitää kaikkien kiinteärunkoisten "lankku"kitaroiden isänä. Soitin oli teknisiltä ominaisuuksiltaan kuten muotoilultaankin edistynyt. Bigsby teki kitaraista ainakin kaksi eri versiota, yksi ja kaksi mikkisen.

Bigsbyn Merle Travikselle tekemä kiinteärunkoinen kitara.

Glen Claussenin kirjoittama juttu kitarasta.

Noihin aikoihin on kerrottu Les Paulin, Leo Fenderin ja Paul Bigsbyn viettäneen yhdessä iltaa ottaen kuppia ja jutellen kitaroista sekä mikeistä Les Paulin luona. Bigsby teki Lesille kitaran Les Paul-nimikoidulla plektrasuojalla. 

Les käytti Bigsbyn vamistamia mikkiä "How High the Moon" -kappaleen nauhoituksissa. Paulin kerrotaan sanoneen, että mikissä (taajuuksien) nouto oli onnistunut, siinä oli erittäin suuri ulostulo ja se toimi hyvin tallassa.

Vuonna 1949 Lucky 13 lähetyskanava KLAC-TV alkoi lähettää Cliffie Stonen tähdittämää Hometown Jamboree-ohjelmaa radion lisäksi myös televisiossa ja suuri yleisö pääsi ihmettelemään Bigsbyn kitaroita! 

Tuohon aikaan aikakauden tähdet, kuten Les Paul ja Merle Travis tekivät lyhyitä, muutamien biisien mittaisia tallenteita. Näitä musiikkiohjelmia, alkuaikojen "musiikkivideoita" esitettiin sitten soudiesseissä

Tallenteita esitettiin myös eri televisiokanavilla ohjelmien välissä. Merle Travikselle, Speedy" Westille tai Grady Martinille valmistetut soittimet saivat näkyvyyttä televisiossa yhä laajemmin.

Soittimien valmistajana Bigsbystä kehittyi poikkeuksellisen taitava käsityöläinen, taiteilija, innovaattori ja keksijä. Tämän kääntöpuolena Paul ei ollut kiinnostunut yhtään pitämään kirjaa töistään. Siitä johtuen on myöhemmällä ajalla ollut vaikeaa dokumentoida esimerkiksi kuinka monta kitaraa hän kaikkiaan rakensi

Bigsby erikoistui Lap Steel ja poljin steel-kitaroihin. Sen lisäksi Paul ideoi ja valmisti useita muun tyypin soittimia. Hän teki esimerkiksi kautta aikain ensimmäisen kaksoiskaulamallin Nashvillen kitaristille Grady Martinille ja vahvistetun mandoliinin Bob Wills &Texas Playboyssakin soittaneelle Tiny Moorelle. 


Bigsbyn myymälässä oli myynnissä mikrofoneja, räätälöityjä upotekoristeisia plektasuojia sekä akustisten kitaroiden Bigsby-vaihtokauloja. Merle Travis piti Bigsby-kitaransa kaulasta niin paljon, että hän pyysi Paulia korvaamaan Martin D-28 -kitaransa Bigsbyn kuusikielisellä kaulalla. 

Bigsbyn valmistamia mikkejä käyttivät Hank Garland ja Merle Travis kitarassaan. Chet Atkinsin asensi D'Angelico-kitaransa myös Bigsby-mikin

Leo Fender valmisti samasta kiinteärunkoisen kitaran aihiostaan ensin Esquire-, Broadcaster- ja lopulta Telecaster-mallin. Vuonna 1950 myyntiin tulleessa uudessa Fender Telecasterissa oli samalle puolelle lapaa sijoitetut virittimet ja Bigsbyn kitaroita kovasti muistuttanut lankku. Soitin alkoi myydä markkinoilla kuin häkä. Kopiointi aiheutti pahaa verta Bigsbyssä ja Traviksessa.

Muutoksia Fenderin lavassa

Fenderin valloitettua markkinoita nopeaan tahtiin sarjatuotantosoittimellaan sai konservatiivisen ja tähän saakka verkkaisesti päätöksiä tehneen Gibsonin nopeasti liikekannalle. Yhtiössä tuli hätä markkidoiden menettämisestä ja näin kohta näki päivänvalon ensimmäinen lankku-Gibson. Vuonna 1950 malli oli kaikkea muuta muuta kuin konservatiivinen. Se oli kultaiseksi maalattu ja nimeltään Les Paul. 

Leo Fenderin edustamat massatuotantokitarat ei olleet Bigsbystä kovinkaan kiinnostavia. Gibsonin johtoon palkattiin juuri noihin aikoihin uudistaja Ted McCarty

Tarina ei kerro maksoiko Gibson lankun muotoilusta kenellekkään. Joka tapauksessa se noudattaa Les Paul-kitarassa täsmälleen Bigsbyn ääriviivoja. Uskoakseni Gibson Tedin johdolla hyvitti muotoilusta sekä Bigsbylle että Travikselle, koskapa kumpikin teki koko loppu-uransa ajan yhteistyötä yhtiön kanssa. 

Fenderin Prototypessä on nähtävissä yhtäläisyyttä Bigsbyyn muussakin kuin lankun paksuudessa.

Les Paul soittaa seuraavassa vuonna 1951 tallennetulla soundiesllä Les Paul numero 1 prototyyppi kitaralla. Malli tuli myyntiin vuonna 1952. Lesillä on kitarassa Bigsby-mikit.  

Paul meni eteenpäin, hän keskittyi omaan näkemykseensä soittimien rakentamisessa pikku verstaassaan. Bigsbyllä oli halu tuottaa käsityönä arvokkaita ja korkealaatuisia instrumentteja. Hänestä oli hauskaa räätälöidä soittimista yksilöllisiä. Asiakkaan tarpeitaan kuunnellen, soitin kerrallaan. 

Bigsbyn steel-kitaroiden, tavallisten kitaroiden ja jälkiasennusten suosio yhdistettynä siihen että hän ei halunnut kasvattaa "putiikki"yritystään johti pian kahden vuoden jonotuslistaan. 

Periaatteen käsityöläinen piti tilauslistaa tasa-arvoisesti eikä hyväksynyt etuilua yhtään. Erään kantritähden tokaistua kerran -Etkö tiedä kuka minä olen? Bigsby vastasi -Mulle on ihan sama oletko vaikka Jeesus, mutta odotat vuoroasi kuten muutkin.

Vuonna 1951 Merle Travis soitti onttokoppaista kitaraa. On väitetty että siinä olisi Kay-runko ja Bigsbyn kaula. Kitaran omistaa nykyään Jack Parson. Hakemisesta huolimatta kuitenkin näyttää sille että Kay ei valmistanut vuonna 1951 kyseisen mallista kitaraa. 

Sitä vastoin soitin muistuttaa hämmentävän paljon vuonna 1949 julkaistua Gibson  ES-175 mallia. Japanilaiset olivat jo noihin aikoihin ketteriä kopioimaan Yhdysvaltalaisia soittimia ja uskonkin että koppa on Teiscon alihankkijan Nardan valmistama  Nardan No. 100, johon Bigsby vain vaihtoi kaulan sekä kannen. 

Kitaraan on lisätty samanlainen kyynärpään käsinoja ja kielien peräkappale kuin nähtiin myöhemmin kuuluisaksi tulleessa Bigsbyn Travikselle valmistamassa lankku Bigsbyssä! Videolla steel-kitaraa soittaa Speedy West ja Eddie Kirk on komppikitarassa.

Travis soitti noihin aikoihin myös Gibson L-10 -kitaraa, joka oli varustettu Kauffmanin vibratolla. Travis sekä monet muut kitaristit kuten Les Paul pitivät vibratosta, koska sillä pystyi huojuttamaan kitaran ääntä pedaaliteräskitaraa tyylitellen. Ainut ongelma vain oli, että Kauffman vei kitaran pois vireestä joka kerta kun sitä käytettiin?!

Kauffman Vibrola

Travis toi kerran vuonna 1951 L-10:nsä Bigsbylle ja kysyi voisiko hän tehdä tälle ongelmalle jotain? Bigsby vastasi tuttuun tyylinsä "Voin kuule korjata ihan mitä tahansa." Paul huomasi saman tien kuinka huono Kauffman-vibrato oli. Korjaamisen sijaan kehitti täysin uuden vibraton!

Ensimmäisissä Bigsby-vibratoissa oli kiinteä varsi, jota ei voitu kääntää sivulle. Nykyään käytössä olevan jousen tilalla oli alussa kumitulppa. Peräkappale oli suunniteltu laskemaan tai nostamaan sävelkorkeutta yhden puoliaskeleen. Kokoonpanoon kuului talla, joka heilui edestakaisin estäen kielten hankautumisen poikki. Asiakkaat tulivat nopeasti myymälään asentamaan uuden vibraton. Ensimmäinen meni tietysti Travisille.

Superkuva: Travis, Gibson Super 400, Bigsby ja Standel

Gibsonin tuolloinen presidentti Ted McCarty teki yksiköstä yksinoikeudella sopimuksen sillä ehdolla, että McCarty auttaisi tarkistamaan suunnittelua, jotta vibrakampi voidaan työntää sivuun silloin kun sitä ei käytetä. 

Pian muut kitarayhtiöt, mukaan lukien Gretsch, halusivat uuden, vakaamman vibraton. Bigsby teki tarkistetun sopimuksen Gibsonin kanssa ja antoi heille edullisen hinnan ja rahaa McCartylle suunnitteluavusta vastineeksi ei-yksinomaisesta sopimuksesta.

Tähän mennessä suhteet Leo Fenderiin olivat palautuneet riittävän ystävälliseksi, jotta Bigsby saattoi suunnitella Telecasteriin erityisen vibraton. Se sisältyi tallamikrofonin ympäristö. 

Fender esitteli vuonna 1954 Stratocasterin, jossa oli epämiellyttävästi tutun näköinen lapa ja taistelut alkoivat uudelleen. Bigsbyn oikeusjuttu kuitenkin vesittyi. Perusteluksi sanottiin että 6 viritintä yhdellä puolella oli ollut jo olemassa menneisyyden eurooppalaisissa instrumenteissa. Lavan muotoilusta ei puhuttu mitään.

Paulilla oli haave saada arvostamallaan rakennustavalla eli pieteetillä huolellisesti rakennettu, huippulaadukas vahvistin. Bigsby itse ei hallinnut riittävän laajasti elektroniikkaa vahvistimen tekemiseksi, joten vuonna 1953 hän meni paikallisen niin ikään autotalliyrittäjän Robert "Bob" C. Crooksin juttusille. 

Ensimmäisen koemallin soundi ei tyydyttänyt kerrasta täysosumiin tottunutta Bigsbyä, joten hän hylkäsi koko hankkeen. Käynti ei ollut kuitenkaan hyödytön, sillä se sysäsi liikkeelle Standel-kitaravahvistimien tarinan. Samana vuonna valmistui  ensimmäinen Standel vahvistin Travikselle.

Paul suunnitteli Magnatonelle kitaramallin ja jatkoi steel-kitaroiden rakentamista vielä jonkin aikaa keskittyen yhä enemmän Bigsby Vibratoon. Vuoteen 1956 mennessä hän lopetti kitaroiden valmistamisen kokonaan. Tarina kertoo, jonkun pyytäessä samanlaista kitaraa, jonka hän oli tehnyt Travisille, Bigsby oli ärähänyt: "Ei helvetti! Mene Fullertoniin ja etsi Leo Fender. Hän rakentaa sinulle sellaisen."

Tuhannet tilaukset ja massatuotannon kompromissit koettivat Paulin perfektionistista luonnetta. Vibratoliiketoiminnan lisääntyessä Bigsbyn täytyi laajentaa kauppaansa, palkata työntekijöitä ja työllistää laitteen osien tuotanto. Myös Mary-tytär oli isänsä apuna.

Vuonna 1965 Bigsbyn Vibratot olivat olleet menestyksekkäästi tuotannossa jo 14 vuotta. Bigsby oli 66-vuotias. Hän tarjosi yritystä ystävälleen Ted McCartylle. Ted oli valmis jättämään Gibsonin ja niin sovittiin kaupat. Bigsby jäi eläkkeelle. Kolmen vuoden kuluttua 7. kesäkuuta 1968 Paul Bigsby kuoli syövän murtamana. 

McCarty jatkoi kasvattaen Bigsby-yhtiön liiketoimintaa aina vuoteen 1999 saakka, jolloin hän myi sen tuotteen parhaimmalle yhteistyökumppanilleen Gretsch Guitar Companylle. 

Bigsbyn elämäntyöstä on julkaistu kirja Hal Leonard, The Story Of Paul Bigsby ja Andy Babiuk The Story of Paul Bigsby: Father of the Modern Electric Solidbody Guitar"

Ajan saatossa Bigsby vibratoihin on tullut saataville lisätarvikkeita, kuten esimerkiksi rullatalloja tai Vibramate ja Towner tuotteita.


maanantai 29. elokuuta 2022

ES-335 nauhojen hionta

 Gibsoneissa käytetään lujaa nauhamateriaalia, mutta kyllä nekin saa kulumaan kun musisoi paljon. Nauhaprofiili on korkea ja tästä johtuen nauhat ovat hiottavissa helposti pari kolme kertaa ennen kuin tarvitsee ryhtyä nauhanvaihtotyöhön!

Gibson ja Gretsch-kitaroiden nauhanvaihto on kalliimpaa kuin esimerkiksi Fendereissä johtuen otelaudan reunalistasta. Uudet nauhat on katkaistava määrämittaan ja muotoiltava ainakin osittain ennen vaihtamista kitaraan. Nauhojen hionta sen sijaan jää kohtuullisen hintaiseksi vaikka sen teettäisi kitarasepällä. 

Halusin tehdä hionnan tähänkin kitaraan itse, koska näitä on tullut tehtyä jo niin paljon. Ensin poistin kielet ja löysytin kaulaa 1/4 kierrosta. Nauhat ovat kuluneet kolmen ohuimman kielen alla. Soitosta kuluneet urat vaikuttavat jo soiton hienoviereeseen viritysmittarilla katsottuna noin 10 centin verran.

Nauha 1.

Nauha 2.

Nauha 3.

Seuraavaksi suojasin nauhavälit. Se voi tehdä esimerkiksi maalarinteipillä ja tussataan nauhat. Tussaamalla nauhat voidaan seurata työn edistymistä hallitusti. Gibson ES-335 kitaroiden radius on yleensä 12" mutta tämä on syytä varmistaa ennen hionnan aloittamista. 

Työhön sopii hyvin hiomapalkki (12" sanding block), joita on myynnissä muutamalla kympillä, tai sen voi myös valmistaa itse. Silloin se on tehtävä alle 1/10 mm tarkkuudella. Hiomanauhaksi sopii esimerkiksi tarralla varustettu K320 paperi. Kiellän käyttämästä ollenkaan takavuosina Suomalaisten kitaraseppien suosimaa lattaviilaa!

Usein nauhat jo kitaratehtailla asennettaessa jäävät aavistuksen, ehkä 1/10 mm loivemmiksi kuin kaulaprofiilin kaarevuus, eli kaulan radius. Siitä johtuen ensihionta itseasiassa parantaa kitaran soitettavuutta.

Kitara valmiina hiontaa varten.

Nauhat ensimmäisen pyyhkäisyn jälkeen.

Uustitaan tussaus hionnan edistyessä riittävän usein ja seurataan urien tasoittumista. Hiontaa tehdän tasaisilla työnnöillä koko oteladan matkalle. Paino on pidettävä tasaisena ja kohtuullisena. On myös tärkeää huomioida, että hiontapalkki kulkee otelaudalla suoraan.

Hiomapalkilla tehty hionta
alkaa valmistua.

Kun urat tasoittuvat, seuraavaksi tehdään hionta kostutetulla teräsvillalla (pata pata) yksitellen jokainen nauha läpikäyden. Tällä hionnalla pyöristetään nauhoihin tullutta kulmikkuutta. Teräsvillan jälkeen tehdään hionta ja syväpuhdistuskäsittely kostutetulla karhunkielellä.

Teräsvillakäsittely.

Loppuhionta tehdään kostutetulla hiomatahnalla ja puuvillarätillä nauhat yksitellen läpi käyden. Tällä käsittelyllä poistetaan viimeiset naarmut ja samalla nauhat puhdistuvat. Nauhoihin saadaan tehtyä näin lopullinen, haluttu kiilto. Lopuksi kaula öljytään ja kaularauta kiristetään takaisin alkuperäiseen tilaansa 1/4 kierrosta kireämmälle.


Hiomanauhakäsittelyn jälkeen.
Nauhat valmiina ja kaula öljyttynä

Urat ovat häpyneet.

Tämän jälkeen puhdistetaan kitaran kaula sekä lankku. Olen kiinnittänyt Bigsbyn niin ettei ylimääräisiä reikiä ole tehty lankkuun vaan kitara on helposti palautettavissa alkuperäiseen asuunsa. Kiinnittämisen apuna on alumiininen adapteri.




Lopuksi kielet paikalleen ja soittamaan. Taas soitto maistuu tällä soittimella erittäin hyvin. Hienovire ja soitettavuus on huippuluokkaa kuten ennenkin.

tiistai 23. elokuuta 2022

Vasenkätinen kontrabasso - Double Bass - Upright Bass - Rockabilly Slap bass

Kontrabasso on vanha soitin. Alkuaan arvellaan soittimen juurien juontavan 1500-luvun Eurooppaan. Nykyään "täysikokoinen" eniten käytetty koko soittimessa on nimenomaan 3/4 koko, kielen soiva pituus on 100–110 senttimetriä. Kontrabasson kielet viritetään yleensä kvarteittain E1-A1-D-G. Soitinta voi soittaa joko jousella tai näppäillen. 

Double Bassit toimitetaan lavarahtina.

Jazzin ja Rockabillyn parissa näppäily, släppääminen sekä otelautalyönnit ovat yleinen soittotapa. Soittotekniikassa käytetään paljon walk bass-tyyppistä kuljetusta. Tunnetuimmat Jazz- ja rockabilly-basistit ovat kehittäneet soittonsa virtuoosimaisia (pizzicato-)tekniikoita, joiden avulla he pystyvät soittamaan huikean nopeita sooloja. Soolot voivat sisältää nopeasti liikkuvia tripletti- ja kuudestoista-osa nuottikuvioita. 

Soitin oli pakattu huolellisesti.

Parhaimpien ammatti jazz-muusikoiden esittämät Pizzicato-bassolinjat ovat paljon vaikeampia kuin klassisen basistin tavallisessa orkesterikirjallisuudessa kohtaamat pizzicato-bassolinjat, jotka ovat tyypillisesti kokonaisia ​​säveliä, puolinuotteja, neljäsosia ja satunnaisia ​​kahdeksasosia! 

Kielten irroitus ja kääntäminen
peilikuvaksi.

Jazzissa ja siihen liittyvissä tyyleissä basistit lisäävät soittonsa usein lisäksi semi-perkussiivia "ghost notes" haamu-nuotteja bassolinjoihinsa. Niillä saa lisättyä rytmistä tunnelmaa sekä täytettyä bassolinjaa.

Uusi Slap Bass kielisatsi.

Suomessa Rockabilly-soitossa käytettävästä kontrasta saatetaan käyttää nimitystä pystybasso tai läskibasso. Englanninkielisessä kulttuureissa vastaavasti Upright Bass tai Slap-Bass.

Jalkatuen päähän vulkaniteippiä.

Kateellisimmat kanssamuusikot kansanmusiikissa, bluegrassissa tai jazzissa saattavat käyttää Suomessa soittimesta nimitystä jousibasso, akustinen basso, höyrybasso, bassoviulu, isoviulu, sonniviulu tai koirankoppi.  Englanninkielisissä maissa vastaavasti doghouse bass, dog-house ja bull fiddle. 

Pahvimalli ja alumiinipeltiä.

Edellä mainittu on osoitus siitä että iso koko ja fyysinen olemus yhdistettynä taitavaan soittoon herättävät soittokumppaneissa pelonsekaista kunnioitusta pilkkanimitysten muodossa. Osaavat pystybasistit nimittäin tietävät että se parhaiten nauraa joka viimeiseksi nauraa, eivätkä ole nimityksistä milläsäkään.

Leikkaus ja taivutus oikeaan muotoon.

Olen ollut sivutoimi-basisti vuodesta 1990 lähtien. Liityin silloin Niiras Maken tanssibändiin. Keikoista sai työuran alkuun mukavasti lisätuloja. Tuolloin hankkimani Aria Pro II lankkubasso on pysynyt mukana sieltä tänne asti. Bassoa tarvitaan aina ja minulta jos kysytään, niin jokaisen kitaristin pitäisi opetella soittamaan bassoa. Tulisi musikaalista ymmärrystä ja soittimen arvotustakin ihan eri tavalla kun nykyään.

Kiinnitys paikalleen.

Olen usein miettinyt että olisi kiva omistaa kontra. Soittimella pystyy tekemään Rockabilly-kuvioiden lisäksi, bluegrassia, kansanmusiikkia, lattari-,tai Jazz-tyyppistä fiilistelyä tai sitten vaikka vanhaa 50's tanssimusiikkia oikealla, autenttisella soundilla. Hankaluus on siinä että isokokoinen soitin on hankala säilytettävä (pienessä soittokämpässä) mutta eteenkin vasenkätisten kontrabassojen hinnat ovat aivan liian kalliita tavalliselle harrastelijalle. 

Tuki paikallaan.

Historian saatossa kontrabassoja kehitettiin sähköisenä samaan aikaan kuin sähkökitaroita kuten Jennings Electro-Bass 1956. Fenderin kitarabassot veivät silloin voiton ja sähköisistä kontrista tuli harvinaisuuksia.

Aloin pohtia sähkökontraa. Ne ovat vasenkätisenä suorastaan tähtieteelisen arvokkaita, yli 2000 euroa Thomannilla

Entäs jos tekisi muutoksen oikeakätiseen kuten kitaroissa, jotka on käännetty oikeakätisestä vasuriksi? Haa, löytyi hinnaltaan ja muodoiltaan sopiva soitin. Harley Benton DB02-BK Electric Double Bass. Soitin on tullut myyntiin maaliskuussa 2019, joten ei ollut vielä paljon käyttäjäarvioita. Ne vähät arviot tuntuivat pitävän hinta-laatusuhdetta kohdallaan. 

Vaikuttaa siltä että soitin on tullut samasta paikasta (Made in China) kuin nyttemmin valmistuksesta lopetettu Stagg edb 3/4. Stagg on saanut valmistusaikanaan myös paljon hinta -laatuarvostusta. Päätin pelata upporikasta -rutiköyhää ja tilasin soittimen. 

Kielten kääntämisen yhteydessä käänsin tallan ja vaihdoin släppäämiseen sopivan kielisarjan. Satulan uritukseen tuli pieni kohennus. Lisäsin otelaudan alle släppimikin

Jalkatuki on jotain puujäljitelmää. Soitettaessa sen pää resonoi ikävästi runkoon. Lisäksi löysäämällä lukitusruuvia koko höskä irtosi paikaltaan. Alkuperäisellä tukijalalla soitettaessa slap bass soitto on lähes mahdotonta, koska soitettaessa puujäljitelmatuki saa koko soittimen värisemään. Niinpä vaihdoin tikun 10 mm rautatankoon. Lisäsin päähän pari kierrosta vulkaaniteippiä. Tuki ei tipahda kiinnitysruuvia löysytettäessä sekä tangon pää ei resosoni enää basson runkoon.

Oikeakätisillä tulee soittimen mukana kiinnitettävä tuki, jolla soittimen saa oikealle etäisyydelle kehosta ja oikean soittoasennon. Käytin samoja ruuvin paikkoja hyödyksi ja tein itse vasenkätisen soittajan tuen 3 mm alumiinipellistä. Kokeilu toimi hienosti! Tästä tuli ehdottomasti onnistunut muokkaus. Soitettaessa jalkatuki on hyvä työntää esimerkiksi jalkalistaa vasten. Saa soittotatsin kohdalleen.

Sitten ei muuta kuin opiskelemaan släppäämistä!

sunnuntai 21. elokuuta 2022

Koulu Kosulaan 26.4.1900 Karjalatar

Takamailla sijaitsevissa Tuusniemen Kosulan ja Kartasalon kylissä vietettiin vielä 1900-luvulle tullessa muinaisten aikojen perinteenä huonoa elämää. Lain koura ei yltänyt seudulle ja meno oli kuin villissä lännessä. Salakapakat, pontikan keitto ja humalassa rähinöinti olivat arkipäivää. Aikaa vietettiin mieluummin korttirigeissä ryypiskellessä kuin muissa töissä. Sivistyksen ja ensimmäisen koulun saaminen kylälle vaati kovasti työtä kaupungista paikkakunnalle saapuneelta kauppiaalta.

Tuusniemen Kosulan ja Kartasalon kylät olivat kymmenen vuotta takaperin tunnetut yli koko ympäristön siveellisestä rappiotilastaan. Juominen, riidat ja korttipeli olivat yleisiä. Salakapakoita oli useammassa paikassa. 

Kapakoihin kuletettiin wiinaa kaupungeista ja kotoisia polttajia oli tiheässä, ja kaikesta tästä eivät silloiset viranomaiset paljoa piitanneet, vaan antoivat paheiden olla kaikessa rauhassa, työläisten turmioksi. 

Ja jos milloin viranomaiset olisivat tahtoneetkin syyllisiä rangaistukseen, niin oli vaikea saada vierasmiehiä eli todistajoita, kun rikoksissa oli yhteinen halu peittää, lain säälimättömältä kouralta. - Niin elettiin siihen aikaan Kosulassa ja Kartaslossa. 


Mutta vihdoin koitti kyläläisille uusi, parempi aika; koitti vapauden hetki. Koitti hetki, että orjuuden kahleet katkaistiin; kahleet, jotka kyläläisiä pitivät kiinni hämärästä muinaisuudesta, eli siitä ajasta asti kun kyläläiset asettuivat asumaan sille paikalle taivasta. - Vai lienee raakalaistavat seuranneet mukana. - Paremmin luultavaa!

Kylään saapui vapauttajaksi herra kauppias Kalle Hultin Kuopiosta. Heti tultuansa alkoi herra Hultin puhua inholla työläisten huonoista, turmiollisista elämän tavoista. Tuo herra Hultinin puhe ei tietysti ollut työläisten mieleen. 

Karsaita silmäyksia ja karkeita sanoja sai herra Hultin palkaksi. Mutta herra Hultin ajatteli: Joka kaikki koettaa se kaikki voittaa. Niin tapahtuikin. 

Pajon puhuttuaan sivistyksen hyödyistä sai herra Hultin ukkoset kansakoulun perustuspuuhaan. Tuo homma sai kuitenkin herra Hulinille monta katkeraa vihamiestä. Uuden uran kyntäjästä puhuttiin suurella innolla. Koulu hommaa vastustettiin ankarasti siltä puolelta, joka sydämestään, sielustaan oli kiintynyt wanhoillisuuden ikeeseen. 

Mutta huolimatta kaikesta vastustuksesta, alkoi muutamana herran päivänä kuulua ryskettä saloilta, ja hirsiä ajettiin isolla hevosjoukolla Kotajärven kunnaalle ihan Palokin sahan ja Tuusniemen välisen maantien varteen. 

Ja mitä kummallisinta, niin oli se, että ankarimmatkin vastustajat olivat mukana. Kirouksia kyllä kuului vastustajilta moisesta tyhjän työn teosta ja kalliista kuluista, mutta minkäs teet, kun olivat vähemmistönä, ja enemmistön päätöksiä oli pakko seurata. 

Kun hirret saatiin kokoon, alkoi pian kohota koulurakennus, kohottaen vaaleat seinänsä todisteeksi, että sivistys saa tästä yhden lietsomis-ahjon. - Nyt kävi siis kaikki kuin tahdissa. Kosulan kansakoulu avattiin juhlallisesti toimintaansa. 

Ja miten ollakkaan, niin ensimmäisenä syyslukukautena sai jo Kosulan kansakoulu useampia kymmeniä oppilaia. Avajaisjuhlan ohjelma taisi puhaltaa lukuisaan joukkoon uutta henkeä, uutta käsitystä ihmisvelvollisuuksista itseään ja tulevasiaan kohtaan. 


Sekin, joka alussa ankarasti koulun perustamista vastustivat, lähettivät lapsensa kouluun; tietysti kokeeksi vain. Mutta koulun hyöty tunnustettiin jo ensi talvena. Kinkereillä ei pappi enää lyöttänyt kyläläisillä senlaista nuhdesaarnaa huonosta lasten lukutaidosta, kuten ennen oli tavallista. 

Ne, joiden lapset olivat vielä poissa koulusta, saivat kyllä vielä nuhteita, mutta he panivatkin tämän päihinsä ja seuraavana syksynä oli uusi liuta lapsia kouluun tarjolla. Näin sitä on menty eteenpäin vuosi vuodelta. Useat oppilaat ovat saaneet päästötodistuksen vanhempiensa iloksi ja omaksi hyödykseen. 

Mikäli koulu jaksoi vaikuttaa, sikäli väheni wanhat raakalaistavat, ja nyt on ehditty niin pitkälle, että wiina, kortit ja riidat ovat harvinaisia. Salakapakoita ruvettiin katsomaan kylien häväistykseksi. Ne hävitettiin. Ja jos ken nyt on yrittänyt harjoittaa salaista wiinan kauppaa, hänet armotta on saatettu lain käsiin, saamaan ansaittu rangaistus. 

Tuo alussa vihattu kouluhomman alkuunpanija on työläisten mielestä kelpo mies, joka poisti häpeän leiman ihmisistä. Herra kauppian Kalle Hultin saa nyt kiitosta osakseen ja tulee mjistona pysymään polvesta polveen Kosulan ja Kartasalon kylien asujaimissa. 

Herra Hultiinin tahdon lujuus tulee vieläkin saamaan suuria mullistuksia aikaan mainituissa kylissä. - Se on warmaa! Kiitos herra Hultiinille vaivoistaan sivistyksen wainiolla työskennellessä!



perjantai 19. elokuuta 2022

Ruusteri välipala

Blogin kymmenvuotis-juhlat alkavat pikkuhiljaa lähestyä ja on lähes yhtä pitkä aika edellisestä ruoka-aiheisesta blogauksesta, joten on korkea aika raapustaa sellainen välipalajuttu, hehe. 

Kuten sanottua laadin tämän blogin alunperin lähinnä itselleni muistin virkistämispaikaksi, josta voi tarvittaessa palauttaa mieleen harvemmin tarvittavia asioita. Vähän niin kuin muistivihko. Sivusta tuli sitten tehtyä julkinen, kun ajattelin ettei siitä haittakaan liene että on yleisemmin tavoitettavissa. 

Saadun palautteen mukaan kirjoituksista on ollut hyötyä monille blogin löytäneille. Kuten vaikkapa ideoita kitaran korjailuun, linkkilähde historiaan tai mielenkiintoisiin henkilöihin. Ja sehän on pelkästään mukavaa. Toisinaan erityisen mielenkiintoisesta aiheesta on jatkettu keskusteua vielä yksityisesti. Mutta nyt tämän kertaiseen! 

Seuraavassa on esittelyssä tuhansien vuosien ajan toimivaksi todettua ja käytössä aina vaan hyväksi havaittua tekniikaa. Vähän kuten esimerkiksi vaikkapa saviastiat, jotka on pysyneet ihmisten käytössä jo tuhansia vuosia. 

Kun vielä 70 vuotta sitten ei ollut olemassa jääkaappeja eikä pakastimia, ihmiset säilöivät ruokansa muulla tavoin. Eräs paljon käytetty tapa oli laittaa osa saadusta liha-, tai kalasaaliista sivuun ja kuivattaa se evääksi pahan päivän varalle. 

Retkellä, kuva Pixabay.

Kypsytetty ja kuivattu muona toimi sitten helppona ja kätevänä välipalana retkellä marjassa, metsällä, töissä tai vaelluksella. Tärkeä ominaisuus oli että evään tuli mahtua pieneen tilaan, kuten taskuun ja siitä piti saada nopeasti energiaa. 

Oikeissa olosuhteissa säilytetty kuivaliha oli käyttökelpoista vielä pitkienkin aikojen kuluttua. Kuvattu liha oli syötävää kuukausien tai jopa muutaman vuoden kuluttua sen valmistamisesta! 

Lihan säilyttämiseksi eräpaikoilla saattoi olla nili tai useamman tolpan varaan rakennettu ruoka-aitta. Kotipihassa oli savutupien aikaan erillinen ruoka-aitta ja myöhemmin taloon rakennettuna erillinen "ruokahuone".

Nili, nöll eli ruokaaitta.
Kuva museovirasto

Jääkaappien ja pakastimien yleistyttyä todella nopeasti 50-luvun lopussa vanhojen talojen ruokahuoneet valjastettiin ripeästi muuhun käyttöön. Silloin asuttiin ahtaasti ja lisäneliöille oli tarvetta. Vanhat ruokien säilömistekniikat kuivaamisineen haluttiin unohtaa vanhanaikaisena. Niin ne myös unohdettiin ja yhdessä sukupolvessa!

----------------------

Minua alkoi kiinnostaa kuivalihan valmistaminen vuonna 2019, jolloin etsin tietoa aiheesta, tein erilaisia kokeiluja ja laadin lopulta seuraavan reseptin. Tällä reseptillä tekemääni ruusteria on ollut kaapissa sitten siitä saakka. Erona kaupassa myytäviin välipala-, proteiini-, tai kuivalihaan itsetehdyssä kuivalihassa on myös se hyvä puoli että tietää tarkkaan sen mitä pistää suuhunsa.

Kanan rintafileet, kuva Pixabay.

Perusperiaatteena on huolellinen puhtaus, esimureentaminen marinaadilla ja lihan kypsentäminen hitaasti miedossa lämmössä.

Marinaadi:
Soijakastike 0,7l
Tumma siirappi, 1 dl
Siipiveikot, mediun kastike 2,50 dl
Valkosipuli, 2 kynttä silputtuna.
Mustapippuri 1 tl (voi jättää myös pois).

Kädet pestään huolellisesti. Suosittelen käyttämään tehtävälle marinaadille kannellista astiaa. Kaadetaan astiaan ensin soija, sitten siirappi ja siipiveikot kastike sekä valkosipulisilppu. Aineet sekoitetaan astiassa käsin. Tällöin voi todeta parhaiten siirapin liukenemisen liuokseen.

Tarpeita kuivalihan valmistukseen.

Seuraavaksi valmistellaan lihat. Jos saatavilla on kananpojan rintafilettä niin suosin sitä. Myös kanan sisäfile toimii näissä hyvin. Yhteen valmistuserään varaan maustamatonta lihaa yhteensä kaksi kiloa. Jaan sen kahteen valmistuserään.  Ensin poistetaan kalvot ja jos haluaa niin läskit. Sitten huuhdellaan kevyesti. 

Läskin ja kalvojen poistoa.

Rintafileet fileoidaan maksimissaan noin sentin paksuisiksi suikaleiksi kuvien 1. ja 2. mukaisesti. On hyvä käyttää terävää (kaloille tarkoitettua) fielointiveistä ja tehdä leikkaukset hallitusti. Leikkaaminen tapahtuu aina itsestä pois päin! 

Rintafileen paloittelua. Vaihe 1.

Rintafileen paloittelua vaihe 2.

Filointiveitsen terään kuivahtaa helposti kalvoa, jolloin leikkaaminen alkaa tökkiä ja lihat alkavat repeillä ikävästi. Sen ehkäisemiseksi voi välillä huuhdella veistä pyyhkäisten samalla aineet pois terästä hallitusti. Jos käyttää sisäfileitä, niin ne ovat usein valmiiksi sopivan kokoisia suikaleita.

Fileet, slaissit eli suikaleet valmiina.

Suikale painellaan kevyesti lusikalla upoksiin.

Suikaleet laitetaan marinaadiin riviin ja painellaan varovasti lusikalla upoksiin. Päälle ladotaan seuraava kerros ristiin ja taputellaan taas marinaadiin. Jatketaan seuraava kerros kuten alussa, upotetaan suikaleet marinaadiin ja jatketaan samalla tavalla kunnes koko kilon erä on upoksissa marinaadissa.

Astian kansi laitetaan kiinni. Marinaadi lihoineen pannaan jääkaappiin vähintään 12 tunniksi. Parasta tulee kun lihat ovat vuorokauden muhimassa. Maustamisen lisäksi marinaadi esimureuttaa lihoja.

Suikaleet marinaadiin upotettuna.

Lihojen marinoiduttua valmistellaan seuraavaksi paikat suikaleiden ripustamiseen ja uuniin laittamiseen. Mainoslehdistä saa tehtyä helposti suojaa, johon marinaaditipat voivat tipahdella ja paikat säilyvät siistinä. Suikaleet asetellaan ritilälle grillaustikkujen avulla. 

Paikkoijen suojaaminen.

Pujotetaan ensin suikale ritilästä. Tikku pannaan läpi lihan paksummasta päästä. Työnnetään tikkua ja lisätään seuraava suikale. Jatketaan seuraava tikku päinvastaisesta suunnasta. Tavoitellussa lopputuloksessa suikaleiden on parhainta olla mahdollisimman ilmavasti ritilällä. 

Sukkaleet ritilällä.

Nostetaan ritilä lihoineen uuniin. Paras lämpö kiertoilmauunissa on 60 astetta. Ylägrilliä ei tarvita. Lämpöä ei saa laittaa missään uunissa isommalle kuin 75 astetta. Annetaan lihojen olla lempeässä lämmössä kiertoilmauunissa 6-8 tuntia. Seurataan valmistumista. 

Usein hyvää tulee 8 tunnissa. Sienikuivuria käyttävän täytyy varautua 12-18 tunnin kuivatusaikaan. Tuntien kuluessa lihoista alkaa tulla kypsyessään mehevän keltaisenruskeita. 

Suikaleet uunissa.
Valmistetaan toinen erä jääkaappiin eli loput lihat marinoitumaan samalla tavoin kuin ensimmäinen erä. Marinaadia voi tässä vaiheessa terästää tujauksella siipivekot maustetta ja lisäkynnellä valkosipulia.

Vuorokauden jääkaappi kypsytyksen jälkeen toisen erän lihat laitetaan ensimmäisen erän lihojen tapaan ritilälle uuniin kahdeksaksi tunniksi. 

Lihojen uunin laittamisen jälkeen siivotaan taas paikat. Marinaadi-liemi vanhettuu valmistusprosessissa. Yhdestä liemestä saa valmistettua terästämällä kaksi erää lihaa. Kahteen erään käytetyn marinaadiliemen voi laittaa talousratin avulla tyhjään tölkkiin sekä sekajätteeseen. Kiinteän tavaran voi laittaa biojätteeseen.

Sitten loppusiivous.

Heti tuoreeltaan ritilä on
helppo puhdistaa.

Kuivaessaan lihojen painosta lähtee pois liki kaksi kolmasosaa. Kilosta lihaa saa valmista ruusterilihaa noin 365-395 grammaa. Riittävä kuivumisaste ja puhtaus prosessissa on pitkään säilymisen edellytys. 

Uunista ruusterisuikaleet pakataan ilmavasti pahvilaatikkoon, jonka pohjalla on voipaperi. Suikaleet asetellaan laatikkoon samaan tapaan kerrokset ristikkäin kuin maridaadiinkin laitettaessa. Valmiit ruusterisuikaleet säilytetään pimeässä mutta ilmavassa kaapissa. Lihat säilyvät huoneenlämmössä pahvilaatikkoon pakattuna todella pitkään.

Ruusterisuikaleet pahvilaatikossa.

Yksi suikale painaa 10-20 g joka vastaa 30-60 g käsittelemätöntä lihaa. Maustamaton liha sisältää rasvaa 56% ja proteiinia 44%, valmiissa marinaadin osuus eri paljoa paina. Ruusteri onkin todellinen jyty välipala. 100 g annos lihaa eli 30 grammaa kuivalihaa (kaksi ruusterisuikaletta) sisältää energiaa 788 kJ (188 kcal), joka on 9,4 % laskennallisesta päivän tarpeesta. 

Putinin dämithinta aineille elokuussa 2022, jolloin tein 2 kilon annoksen (eli valmista noin 700 g) ruusteria, tuli tasan 40 euroa. Valmiin kuivalihan kilohinnaksi tulee näin 52,63 €. Valmiita suikaleta tuli yhteensä 50 kappaletta, jolloin yhden suikaleen hinnaksi 0,80 €.

Hinnan laskemiseen käytettyjä lukuja.

Evästä on hyvä ottaa taskuun marjametsään, kalaan, metsälle tai vaikka töihin. Iltapäivällä tunti pari ennen ruokailua otettuna välipalalastu auttaa veren sokeritasapainon tasaisena pysymisessä. Lihaa voi käyttää murenneltuna myös eväskeitossa. Huono puoli näissä ruustereissa vain on että laatikollinen tulee syödyksi paljon ennen säilytysajan päättymistä hehe.

Kuivalihaa murenneltuna kermasienikeittoon.