Elvis &The Blue Moon Boys, osa II: Partnes - Osakkaat

Bändi koottiin alun perin studiosessioita varten. Ensisingleä seurasi uskomattoman nopeasti lumipalloefektinä kasvanut suosio ja se tarkoitti ryhmälle kiireisiä aikoja. Alkoi tiivis keikkailu osuuksilla 50%,25% ja 25%. He laajensivat ohjelmistoa sovittamalla tunnettuja biisejä oman kuuloisiksi. Samalla he tulivat kehittäneeksi yhdessä ainutlaatuisen, jäjentämättömän sekä tunnistettavan "Sun" aikakauden Elvis & Blue Moon Boys-soundin.

Vuosi 1954 Heinäkuu

Kun ensisingle soi radiossa 10 päivä, ryhmä oli seuraavina päivinä studiolla. Bändille keksittiin nimi Blue Moon Boys tuoreen sinkun B-puolen biisin johdattamana. Joku heitti ilmaan kysymyksen siitä mitäs sitten jos joku ääliö tiskijukka tai wannabe buukkaaja tekeekin Elviksen kanssa sopimuksen?

Scotty, Elvis ja Bill.

Sam suositteli 19 vuotiaan Elviksen vanhemmille koska he olivat huoltajia vielä vuoden verran että turvallisin valinta olisi tehdä esiintymis-sopimus Scottyn kanssa. Sopimuspohjana käytettiin samaa pohjaa kuin aiemmin Starlite Wranglersien kanssa. Sopimus kirjoitettiin 12. päivä. Gladdy pyysi Scottyä katsomaan keikoilla pojan perään.

Kalenteriin alkoi tulla merkintöjä
päivätöiden ohessa hurjaan tahtiin.

Seuraavalla viikolla he treenasivat kovasti. He kokoontuivat Scottyn työpaikan takahuoneeseen työpäivien jälkeen. Oli kova kiire saada sovitettua biisejä ja koottua ohjelmistoa ryhmälle. Kokoonpanon ensiesiintyminen sovittiin Starlite Wranglersien keikalle Bon Air Clubille (4862 Summer Ave) lauantaina 17 heinäkuuta 1954. Elvis oli lehti-ilmoituksessa Starlite Wranglersin "erikoisvieraana". He soittivat koko ohjelmistonsa eli kaikki kaksi biisiä kahteen otteeseen. 

Vastaanotto oli kohteliasta mutta ei erityisen riehaantunutta. Elvis oli kauhuissaan, mutta Sam rauhoitteli että paremmat ajat olivat edessä päin. Nenä-äänellä Starlite Wranglersissa laulanut Doug Poindexter muisteli myöhemmin: "Ei tuollin voitu tietää Presleyn tulevasta menestyksestä mitään. Suoraan sanottuna ajattelin, että poika kuolisi nälkään." Elvis esiintyi Scottyn ja Billin kanssa Bon Air Clubilla uudestaan 24 päivä.

Sam kysyi ystäväänsä Bob Nealia ottamaan Elvis & Blue Moon Boysit järjestämäänsä konserttiin Overton Park Levitt Shelliin. Sam arveli perhesuuntautuneen yleisön oleven paremmin vastaanottavaista kuin humalainen Bon Airin yleisö. Neal hyväksyi ehdotuksen ja Sam kirjasi pojat paikalliseen muusikoiden liittoon (American Federation of Musicians, Local No. 71). 

Scotty sopi puolestaan keikkoja Sleepy-Eyed Johnin kautta Eagle's Nestille (Kotkan pesä) Memphisissä. Kotkanpesä oli osa Clearpoolin viihdekeskusta. Sen pienessä yökerho-tanssisalissa oli mahdollisuus harrastaa kantri swing-tanssia. Paikka sijaitsi 78 Lamar Avenuella.

Heinäkuun 27 päivä Sam pyysi Marionia kysymään Memphis Press-Scimitataria tekemään juttua Elviksestä lehteen. Se tehtiin Elviksen ruokatauolla Crown Electrisissä. Tämä oli Elviksen ensimmäinen lehtihaastattelu koskaan ja hän pelkäsi kuollakseen. Howardin yrittäessä haastatella hän sai vain vastauksia "Kyllä herra" ja "ei, herra". Marion sitten puhui haastattelun sisällöt.

Elvis elämänsä ensimmäisessä 
lehtihaastattelussa, joka tehtiin ruokatunnin aikana.

30 päivä heinäkuuta konsertin aluksi Neil esitteli bändin yleisölle. Soittajat kuulivat nimensä. "Me olimme kuollaksemme peloissamme". Scotty muisteli myöhemmin "Kaikki ne ihmiset siellä ja me kolme hieman vanhanaikaisten pikkulaitteidemme kanssa". He aloittivat "That's All Right, Mama".

Elvis oli niin hermostunut että alkoi, kuten studiolla, hermostuksissaan vatkaamaan jalkaansa rajusti musiikin tahdissa. Se sai nuoret tytöt huutamaan ja taputtamaan aivan hulluna. Elvis ei tiennyt miltä esitys näytti yleisöön. Pukeutessaan löysiin harmaisiin laskostuiviin housuihin hän sai musiikin tahdissa rytmikkäästi liikkuessaan ne lepattamaan mielikuvituksekkaasti shellin vaaleaa taustaa vasten. "Me ei tiedetty mitä tapahtui kun porukka rupesi kirkumaan ja huutamaan" Scotty muisteli Elviksen ja Blue Moon Boysien ensimmäistä isoa keikkaa.

Elvis esiintyi seuraavana iltana 31.7  Blue Moon Boysien kanssa Bon Air Clubilla. Tuolloin varmistui että tämä ohjelma ei sopinut kaljabaareihin. Scotty ja Bill soittivat Starlite Wranglersin kanssa viimeistä kertaa yhdessä. Tästä eteenpäin he keskittyivät pelkästään Blue Moon Boyseihin Elviksen kanssa.

Keikat jatkuivat elokuussa seuraavasti:
1. päivä West Memphis, TN. KWEM Radio
7. päivä Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21)
27. päivä Memphis, TN. Eagle's Nest
29. päivä. Memphis, TN. Kennedyn sairaala, Gerwell Road

Syyskuussa he palasivat studiolle. Sam puski bändiä studolla ylittämään itsensä ja oli useimmiten oikeassa. Hän ei osannut välttämättä sanoa mitä hän haki, mutta hän kannusti jatkamaan hakemaansa suuntaan kunnes se tavoitettiin. Musisointi Elviksen kanssa studiossa oli kivaa mutta joskus se oli myös vaikeaa koska hän ei valmistautunut niihin yhtään. Sam kuului porukkaan ja heillä oli hauskaa myös soiton jälkeen rentoutuessaan tuopin ääressä. Tuolloin tallennettiin "Good Rockin' Tonight" ja "I Don't Care If the Sun Dont Shine". Elvis seurusteli Dixien kanssa ja joskus he saattoivat lähteä Scottyn sekä Bobbien kanssa yhdessä vaikka puistokadulle. Siellä he katselivat kesäistä menoa samalla syöden vesimelonia.

9 päivä syyskuuta oli vuorossa Memphis, TN. Lamar-airways-ostoskeskus (2256 Lamar Ave) Elviksen esiintyminen Katz-apteekin avajaisissa houkutteli paikalle valtavan joukon teini-ikäisiä (tyttöjä), ja paikalla oli muun muoassa Johnny Cash sekä Elviksen entinen Humes-luokkatoveri George Klein.

9.9.1954 keikalle asut vaihdettiin Bill Haley & Comets
esimerkin innoittamana pois western-stylestä.

17 päivä syyskuuta he soittivat lukion kuntosalilla Bethal Springsissä Tennesseessä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Carl Perkins näki Elviksen, Scottyn ja Billin esiintyvän. Keikat jatkuivat

24. syyskuuta. Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21.00)
25. syyskuuta. Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21.00)
1. lokakuuta. Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21.00)

The Blue Moon Boys.

Sam Phillips sai suostuteltua Grand Ole Opryn managerin Jim Dennyn "antamaan pojalle mahdollisuuden". Niin Elvis ja Blue Moon Boysit pääsivät esiintymään kantrimusiikin pääkaupunkiin Nashvilleen. Matkaa oli 340 km ja tämä oli heille ensimmäinen pitkän matkan keikka koskaan. He saapuivat kaupungissa sijaitsevaan kantrimusiikin "pyhättöön" Ryman Auditoriumiin 2 lokakuuta. Sam ja matkalaukun Elvikselle lainannut Marion tulivat toisella autolla. 

Koska kellään bändissä ei ollut omaa autoa Scottyn vaimo
Bobbie lainasi pojille uutta 1953 Chevy Bel Air Sun gold-autoaan.

Grand Ole Opryn radiolähetykset tallennettiin täällä. Elvis ja Blue Moon Boys esiintyivät Hank Snown lämmittelijöinä. He soittivat "Kentucky Blue Moon"-biisin klo 22.15 ja saivat yleisöltä kohteliaan vastaanoton, mutta se ei ollut kovinkaan äänekkään innostunutta. Yleisö odotelli mattamattomina illan tähteä. 

Opryssä keikalla.

Elvis, Scotty ja Bill tapasivat kulissien takana bluegrass-ikonin Bill Monroen. Tämä onnitteli heitä ja sanoi, että hän oli juuri tallentanut uuden version kappaleestaan ​​Deccalle heidän tyylillä. Kulissien takana oli myös Chet Atkins. Elvis käveli Chetin luo ja sanoi: "Kitaristini haluaa tavata sinut." Scotty oli ihaillut Atkinsia vuosikaudet, mutta he eivät olleet tavanneet koskaan tätä ennen.

Elvis pettyi yleisön sekä järjestäjän laimeaan vastaanottoon ja koko juttu vaikutti hänestä harrastajamaiselle. Hän sanoi "Tajuatteko! Tämä on sitä mistä olen haaveillut kaikki nämä vuodet?!!" Pettymys yleisön kanssa oli molemminpuolista. Scotty ja Bill palasivat keikkailtana yllättäen paikalle saapuneiden Bobbien sekä Evelynin kanssa kotiin. Tämä kerta jäi Elviksen ja Blue Moon Boysien ainoaksi vierailuksi talossa.

Seuraavana päivänä Elvis, Sam ja Marion palasivat myös takaisin kotiin. Sam jatkoi ottaen yhteyttä Louisiana Hayrideen, joka oli Opryn jälkeen toiseksi merkittävin radiolive-keikkaohjelma tähän aikaan ja sitä esitettiin KWKH:n 50 000 W kanavalla Shreveportissa. Se ei ollut niin perinteinen kuin Opry ja esitteli myös paremmin nousevia kykyjä. Sieltä olivat noussut esimerkiksi Hank Williams. 

Louisiana Hayridestä lähetettiin joka lauantai Iso Britannian Scottish Forces Radio Network -kanavan AFN Pacific-kanavalla 30 minuutin pätkä. Siitä tuli erittäin suosittu ohjelma nuorten keskuudessa esimerkiksi Briteissä, jossa sitä kuunteli myös eräs 13-vuotias Keith Richards.

Muutama päivä ennen keikkoja rumpali D.J. Fontana (Dominic Joseph s.15.3.1931) pysähtyi Hayriden toimistolle kuuntelemaan Elviksen ja poiken levyä "Good Rockin' Tonight". Fontana toimi ammattirumpalina Hoot and Curleysissä, joka oli suosittu bändi Shreveportissa. Se esiintyi yökerhoissa ja strippariklubeilla. Lauantaisin D.J toimi "talonrumpalina" Hayridessä. Hänen isällään oli ruokatavarakauppoja jossa D.J. oli päivät ja sitten illaksi soittokeikalle. Country ja Bluegrass-musiikissa rummut oli tuohon aikaan "punainen vaate" ja joissakin esityksissä rumpali joutui soittamaan jopa verhon takana!

Shreveport (matka Memphisiin 558 km
ja 898 km Nashvilleen)

D.J:llä oli Gretschin klassinen kupari-värinen nitronpinta rumpusetti. Väristä käytetään joskus nimitystä Copper Mist ja se oli myynnissä muutaman vuoden ajan. D.J:n sarjassa oli tunnistettava venähtänyt vasikannahkainen etukalvo. Virveli 5 1/2 "x 14", tom tom  8 "x 12", lattia tom oli 14 "x 14" ja basari on 14 "x 20" sekä 20 " sekä ride-symbaali. Sarja oli alunperin suunniteltu Jazz-muusikoille, joiden keskuudessa niistä tulikin suosittu. 

Gretsch Broadcaster Satin Copper Mist

Pienikokosina rummut mahtuvat hyvin ahtaisiin keikkatiloihin ja tungoksessa oleviin jazzklubeihin sekä oli kätevämmät roudata New Yorkin takseissa. Fontana osti sarjan täydellisenä 500 dollarilla joskus vuonna 1954 Herb Brochsteinilta Brochstein-musiikkikaupasta osoitteesta 2211 Chenevert St., Houston, TX.

Elvis, Scotty ja Bill olivat keikalla lokakuussa seuraavasti:
6. päivä Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21)
8. päivä Atlanta. Ga. Silver Slipper (hopea tossu)
9. päivä Memphis, TN. Eagle's Nest
13. päivä Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21.00)
Perjanta15. päivä Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21.00)

Lauantai-aamuna 16 päivä lokakuuta Elvis, Scotty, Bill ja Sam pakkasivat tavaransa kahteen autoon ja matkustivat Shreveportiin. Tämä oli toinen pitkän matkan keikka. Kesti seitsämän tuntia matkustaa keikkapaikkaan Muncipal Auditoriooon (kunnan auditorio). He tapasivat D.J Fontanan kanssa ennen keikkaa. Moore kävi ennen keikkaa verhon takana D.J:n kanssa biisit läpi ja harjoitukset olivat tässä! Tästä lähtien D.J. soitti Blue Moon Boysien kanssa heidän Hayride-keikoilla.

Ensimmäisellä keikalla 16.10.1954 
Louisiana Hayridessä radiolive-ohjelmassa.

Seuraavalla viikolla Bill meni päivätöiden jälkeen paikalliseen musiikkikauppaan O.K. Houck Piano Co:n etsimään itselleen uutta pystybassoa. Heillä ei ollut kontrabassoja varastossa tuolloin, joten liikkeen myyjä Sid tarjoutui myymään Billille oman soittimensa. 

Billillä oli edelleen Firestonen tehtaalla työstä likaiset haalarit päällään, kun hän kurvasi Sidin kotiin katsomaan soitinta. Sillä välin Sid oli unohtanut soittaa vaimolleen joka Billin nähdessään kieltäytyi laskemasta tätä sisälle. Tarvittiin Sidin vakuuttelut ennen kuin hän päästi Billin kotiinsa. Kaupat tehtiin saman tien 120 dollarilla. Bill hankki Kay-bassonsa lisäksi Kay-M1 konserttibasson. "Thats's All Right Mama"levytyksessä käytetyn Kay-basson omistaa nykyään Paul McCartney. Bassoon tuli tuunaus jossa norsunluun väriset reunalistat "reunasuojat" ja lakkaus johon oli lisätty oli kulta/pronssi kiillettä skä irtokirjaimilla toteutettu"Bill".

20. päivä Memphis, TN. Eagle's Nest
23. päivä Shreveport. Louisiana Hayride, Muncipal Auditorio.
29. päivä Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21.00)
30. päivä Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21.00)

Marraskuussa keikat jatkuivat:
6. päivä Shreveport. Louisiana Hayride, kunnallinen auditorio (klo 20.00)
Tälle keikalle tulivat mukana myös Elviksen vanhemmat ja allekirjoittivat 12 kuukauden sopimuksen radioliveohjelmaan. Järjestäjä maksoi keikasta Elvikselle 18$ ja Scottylle sekä Billille 12$ mieheen. Sopimus sisälsi keikan viikossa seuraavan 52 viikon ajan.

8. päivä Memphis. Memphisin osavaltio (privaatti keikka)
13. päivä Shreveport. Louisiana Hayride Muncipal Auditorio (klo 20.00)
17. päivä Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21)
19. päivä Shreveport, Lake Cliff Club
20. päivä Shreveport, Louisiana Hayride , Muncipal Auditorio (klo 20.00)
21. päivä Houston Texas. Magnolia Gardens
21. päivä Houston Texas. Cookin Hoedown Club
23. päivä Gladewater, Texas. Ksij Radio, Mint Club 
24. päivä Texas, Municipal Auditorium,
25. päivä Houston, Texas. Paladium Club
26. päivä Houston, Texas. Paladium Club
27. päivä Houston, Texas, Paladium Club
27. päivä Houston, Texas, Cookin Hoedown Club
28. päivä Magnolia Gardens, Houston, Texas

Elvis ei ollut käynyt Memphisin ulkopuolella ja keikkojen pitkillä matkoilla hän oli kiinnostunut kaikesta. Scottyltä hän kyseli laivastosta ja palveluksesta. Yksi ongelma keikkamatkoilla oli ruoka, tai paremminkin sen puute. Öisiä pikaruokapaikkoja ei ollut ja pian he oppivat luottamaan rekkamiesten taukopaikkoihin. Joskus he olivat onnekkaita ja paikallinen keikanjärjestäjä kutsui heidät kotiinsa perheensä kanssa syömään. Matkat eivät olleet jäykkää hengissä selviytymistä vaan kaikki koettiin veljellisesti periaatteella "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta". 

Esityksen kesto alussa 15 minuuttia ja se laajeni sitten 8-10 biisin setiksi. Ensitallennusten lisäksi heillä oli muutama Chuck Berryn biisi ja esimerkiksi kappaleita kuten "Tweedle Dee". Alkuun heidän kalusto oli todella primitiimistä: Scottyllä kitara sekä vahvistin, Elviksellä kitara ja laulumikki (usein se piti kytkeä Scottyn vahvistimeen). Billillä oli pystybasso, siinä irtomikki sekä bassovahvistin. Monitoreja eikä laulukamoja ollut, kaikki oli siinä. 

Kuullakseen toisensa he soittivat tiiviisti lähellä toisiaan. Joskus he eivät kuulleet yleisön pauhulta toisiaan, mutta tiesivät tarkasti missä olivat menossa Elviksen liikeistä. Scotty vitsailikin joskus haastattelussa "tämä on maailman ainoa perseellä ohjattu bändi". Elvis taas jos ei kuullut bändin soittoa, pysyi ilmiömäisen tarkasti oikeassa eikä pudonnut koskaan.

Bill oli luonnolapsi, vitsili koko ajan ja alkuaikoina hän oli ehdottoman tärkeä tekijä saadessaan rentoutettua porukat niiden ihmetellessä erikoista ryhmää ja erikoista artistia. Elviksellä oli pari kornia juttua ja hän halusikin vain päästä laulamaan. Elviksen ja Billin pitäessä lavalla showta ja Scotty keskittyi soittoon sekä toistamaan kaiken kuten se oli tehty levylle.

Scotty, Bill ja Elvis.

Bob Neal jutteli Samin kanssa ja kysyi voiko hän ryhtyä hoitamaan keikkoja. Scottyllä oli kovasti kiirettä bändin sekä koottavan ja harjoiteltavan ohjelmiston kanssa joten hänelle valtuutus sopi. Bob tuli katsomaan kaikkaa mukanaan Oscar Davis. Davis työskenteli tuolloin "eversti" Tom Parkerin toimistossa hoitaen mainontaa ja myynnin edistämistä. Neal esitteli Davisin Elvikselle sekä Blue Moon Boysille ja Neal ryhtyi buukkaamaan keikkoja kuten Texasiin, Arkansasiin, Alabamaan ja Mississippiin.

2. joulukuuta. Katolinen klubi, Helena, Arkansas
3. joulukuuta. Texarkana, Arkansas. Municipal Auditorium
4. joulukuuta. Shreveport, Louisiana Hayride , Municipal Auditorium (klo 20.00)

Pojat palasivat studioon ja Tallensivat Kokomo Arnoldin biisin "Milkcow Blues Boogie" ja "Your're A Heartbreaker". Julkaisuajankohdaksi tuli tammikuu. Tämä single ei saanut suurempaa kannatusta.

10. joulukuuta. Memphis, TN. Eagle's Nest (klo 21.00)
11. joulukuuta. Shreveport, Louisiana Hayride, Municipal Auditorium (klo 20.00)
17. joulukuuta. Lukion sali, Hawkins, Texas
18. joulukuuta. Shreveport, Louisiana Hayride, Municipal Auditorium (klo 20.00)

Scottyn tulot vuonna 1954 olivat:
Keikkaliksat Elvikseltä $139, yhteensä musiikista $379, kaikki bruttotulot $2249  

Vuosi 1955

Vuoden 1955 alussa tammikuussa heillä oli 23 keikkaa. Kuun alussa he esiintyivät Lubbocksissa Texasissa, jossa lämmittelijänä oli Buddy Hollynä myöhemmin tunnettu laulaja. Buddy oli samana vuonna kaikkiaan kolmen keikan lämmittelijänä. Buddy sai sitten sopimuksen Decca Recordsille. Kuun puolestavälistä alkaen The Blue Moon Boysien keikkaan sisältyi lähes aina kaksi esitystä. 

Scotty muisteli myöhemmin: " En muista levyn nimeä, mutta kuulin tuolloin radiosta Chet Atkinsin instrumentaalin. Hänen kitarassaan oli sama slapback kaiku, mutta hieman eripituisena kuin mitä olin kuullut Samin tekevän. Ihmettelin miten hitossa hän tekee sen?! Niinpä kyselin ystäviltä ja joku kertoi minulle. Atkinsilla oli käsityönä rakennettu vahvistin, jossa on kaiku. Kaivoin edelleen ja sain lopulta rakentajan nimen Ray Butts. Soitin hänelle ja sovimme vahvistimen rakentamisesta myös minulle. Ray asui tuolloin Kairossa Illinoisissa ja soitti harmonikkaa pikku bändissä". Alkoi mattamaton odotus.

Helmikuun alussa sunnuntaina 6 päivä helmikuuta 1955 he esiintyivät Ellis Auditoriumissa Memphisissä. Keikan jälkeen he menivät kadun toiselle puolelle kahvilaan, jossa he tapasivt Samin ja Neilin. Siellä oli myös "Eversti" Tom Parker, joka oli Hank Snown, yhden tähän aikaan suosituimman Grand Ole Opryn artistin manageri. 

Parker puhui kuin myyntitykki ainakin luvaten mahtavaa tulevaisuutta. Hänellä oli myös jotain, jota Elvis ja pojat tarvitsivat kipeästi, nimittäin kontakteja. Snown lisäksi Parker kertoi buukanneensa helmikuun kiertueelle Minnie Perlin, Mother Maybelleä & Charter sistersit ja Slim Whitmanin. 

Scotty ei tuntenut Parkeria riittävästi osatakseen olla varuillaan. Olihan tämä lipeväkielinen myyntimies sanonut käyneensä armeijankin. Tapaamisen lopuksi Parker sanoi ottavansa Elviksen ja Blue Moon Boysit samalle listalle Hank Snown kanssa.

Ellis Auditorium

Seuraavaksi he palasivat studioon ja äänittivät "Bay, Let's Play House". Tämän jälkeen palattiin tielle. Vuoden 1955 Helmikuussa jatkettiin samaa tahtia eli 22 keikkaa kahdella esityksellä. Tämän jälkeenkin keikkoihin sisältyi usein kaksi esitystä. 16 päivä helmikuuta alkaen he olivat tammikuussa sovitulla 5 keikan kiertueella Hank Snown kanssa. 

Riippumatta siitä oliko Elvis ennen tai jälkeen päätähteä Snowta niin yleisön reaktio oli aina sama. Yleisö syttyi ja alkoi kirkua Elviksen esitykselle. Samaisen kiertueen puolivälissä Eversti Parker aloitti sabotoida Neilin (joka varsinaisesti oli tässä vaiheessa manageri) ja Elviksen välejä. 

Parker ehdotti Snown bändille että he voisivat ryhtyä säestämään myös Elvistä. Samalla lailla kuin Snown bändi myös Elvis ampui idean kuolleena alas. Sitäpaitsi heillä oli sopimus joka mukaan Scotty ja Bill olivat osakkaita. Tuolloin varmistui että Parker ei pitänyt Blue Moon Boyseistä tai muistakaan Elvistä lähellä olevista. Tuolloin pojat myös kuulivat Hank Snown bändin muusikolta suuren "hys-hys" salaisuuden, ettei Parker olisikaan maassa laillisesti?!   

Helmikuun yhteiskiertueen päätyttyä kotiin palattuaan pojat menivät studioon ja äänittivät sinkun B-puolen "I'm Left, You're Right, She's Gone". Tämä oli ensi kerta kun Sam hyväksyi paikallisen sävellyksen. Se oli myös ensikerta kun rummut saivat tilaisuuden liittyä bändin soundiin. Äänityksissä käytettiin paikallista James Lott nimistä lukio-opiskelijaa. Maaliskuussa keikkoja oli 22 kappaletta.

Neil alkoi puuhata bändiä New Yorkkiin vierailemaan TV-keikalle talent-ohjelmaan. Hän itse oli käynyt aiemmin kaupungissa mutta pojille tämä oli ensimmäinen kerta. Samoin maanalainen, jolla he matkustivat studiolle, "Arthur Godfrey's Talent Scouts" ohjelman lähetykseen. Bill esiintyi pellenä, heitti vitsejä, ilmeili hauskuttaen ympärillä olleita. Alkuajan keikoilla kun Elvis sekä yleisö oli jäässä tällä sai tilanteen laukeamaan aina. Pois lähtiessään he kuulivat järjestäjän toivotukset "Älkää soittako meille, tarvittaessa me soitamme teille". 

Vuoden 1955 huhtikuussa keikkoja oli 24, ja tuolloin jukaistiin myös keväällä äänitetty sinkku. Elvis osti ensimmäisen oman autonsa, 1951 Licolnin ja näin he eivät tarvinneet lainata enää Bobbien -54 Chevyä keikoilla kulkemiseen. Hän maalasi  oveen "Elvis Presley - Sun Records". Bobbielle Elvis ei huomioinut siihen astista auton lainaamista keikoille. Ei tuolloin eikä myöhemminkään millään tavoin.

1951 Lincoln Cosmopolitan

Elvis alkoi käyttää näihin aikoihin maskaraa esiintyessään. Hän lainasi idean Tony Curtisilta. Näyttelijät ovat tehostaneet ilmettään kautta aikojen esityksissä. Noihin aikoihin Elvis menetti neitsyytensä ja sai jännittää jonkin aikaa rikki mennyttä kondomia. Elvis koki Blue Moon Boysien kanssa myös fanien hysterian ensimmäisen aallon. 

Toukokuussa keikkoja oli 31. Billin basso köytettiin aina keikkamatkoille kattotelineelle. Kovin juttu tuolloin oli se kun matkalla Memphisistä Texasiin Carlislessä Arkansasissa Billin ollessa ratissa yhtä äkkiä kuorma-autoa hinattiin heidän eteensä sivutieltä. Bill teki hätäjarrutuksen ja basso lähti katolta ujeltaen pimeyteen. 

Roudaamassa.

Elvis ja Scotty jäivät tutkimaan auton vaurioita Billin painuessa etsimään bassoaan. Kohta pimeydestä kuului thumb, thumb, thumb ja hän palasi onnettomuuspaikalle. "Se oli täydellinen laskeutuminen" nauroi Scotty "ei niin mitään vikaa soittimessa!" 

Pian Elvis vaihtoi autonsa 1955 Cadillaciin. Auto paloi kesäkuun 5 päivä Elviksen ajaessa naisystävän kanssa Hopeista Texarkanaan.

Kesäkuussa keikkoja oli 27 kappaletta. Kuun lopussa 24.6.1955 Scotty teki paperit kaupasta OK Houck Piano Co:n välityksellä, jossa osti Ray Buttsin valmistaman EchoSonic-vahvistimen hintaan $495. Hän sai vaihdossa Fender Deluxesta $65 ja maksoi osamaksulla loput. Ray sai kaupasta $330. EchoSonic vahvistima valmistettiin yhteensä ainoastaan 68 kappaletta. Siinä oli 12" University UC-121-kaiutin ja 2x 6L6 pääteputket, 5e4-tasasuuntaaja sekä 12a7- ja 12ax7-putket. Mikä tärkeintä, vahvistimeen sisältyi myös mekaaninen nauhakaiku. 

Heinäkuun 7 päivä Scotty vaihtoi Bobby Lee-hihnaisen Gibson ES 295 kitaransa arvokkaampaan sekä perinteisemmän näköiseen Jazz laatikkoon Gibson L-5 CES blondi. Venetian cutaways (pyöreä-sarvinen) L-5 maksoi laukkuineen veroineen $629,28 ja vanhasta hyvitettiin $225. Loppulaskuun jäi maksettavaa $461. 

Scotty ja uusi blondi Gibson L-5 CES

Heinäkuussa keikkoja oli 20 kappaletta . Lisäksi he tallensivat "I Forgot to Remember to Forgot" johon Sam kysyi sessioihin rumpaliksi Johnny Bernero-nimisen paikallisen rumpalin. Elvis ei pitäny alkuun biisistä. Seuraavaksi he kokeilivat "Mystery Train" ja ilman rumpalia ihan kuin ensimmäisissä äänityksissä. Sitten "Trying to Get to You". Sam julkaisi kaksi ensimmäistä sinkulle seuraavassa kuussa. Hänellä oli sopimus ainoastaan Elviksen kanssa ja muut muusikot eivät saaneet senttiäkään mistään levytuloista. Mystery pomppasi numero 1 kantrilistalle. Eämä oli Elviksen ja Bluemoon Boysien ensimmäinen listaykkönen! Heinäkuun viimeisen päivä keikalta kuvattiin legendaarinen "tonsill" (nielurisa) -valokuva, joka tunnetaan ensimmäisenä RCA:n levyn kannesta.

Elokuussa heillä oli muutama päivä lomaa. Elvis oli Dixien kanssa. Eversti käytti ajan Elviksen vanhempien kanssa ystävyyden hieromiseen. Scotty ja Bill miettivät että bändi tarvitsee vakituisen rumpalin. Rumpalilla soitetetuissa keikoissa oli enemmän potkua. Elvis hyväksyi asian mutta ei halunnut osallistua palkkaamiseen. 

Tähän asti he olivat jakaneet suusanallisen sopimuksen perusteella keikkaliksat niin, että Elvis 50% ja Bill 25% sekä Scotty 25%. Scotty ja Bill suostuivat jakamaan omista tuloistaan $100/viikko bändiin otettavalle rumpalille. Soittaessaan D.J:n kanssa Scotty ja Bill olivat tykänneet tämän soittotyylistä. Fontana oli oppinut lukemaan artistia ja osasi taitavasti muuttaa soiton dynamiikkaa tunnelman tihennyksissä.  D.J.Fontana aloitti virallisesti Blue Moon Boyseissä. Scotty ja Bill olivat riemuissaan lopputuloksesta. Elokuussa heillä oli 21 keikkaa.

Bill, D.J ja Scotty

Riemu ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Elokuun lopussa heillä oli palaveri Elviksen ja Bob Nealin kanssa. Neal selitti että heidän sopimuksensa ei ollut reilu koska Elvis oli tähti riippumatta siitä että he olivat myötävaikuttaneet suosion kasvamiseen. "Joten meillä on kriisi joka pitää käsitellä. Ilmoituksena Scottylle ja Billille emme voi jatkaa enää entiseen tapaan, vaan palkkiolla jonka kaikki osapuolet hyväksyvät" .

Scotty ja Bill romahtivat. Tämä oli Blue Moon Boysien loppu. He aloittivat Elviksen kanssa kumppaneina. Nyt he eivät olisi kuin pelkkiä palkattuja säestäjiä eli rivimuusikoita. Koska heidän välisensä sopimus oli suusanallinen, he eivät haluneet (uskomansa heikon todistusvoiman vuoksi) lähteä riitauttamaan asiaa. 

Pojat uhkasivat nostaa kytkintä niin nopeasti kuin pystyy, mutta Neil jatkoi järkkymättömästi "Ottakaa tai jättäkää". Vielä vuosienkaan päästä Scotty ei suostunut hyväksymään sitä, että että tämä neuvottelu käytiin Elviksen aloitteesta ja että hän olisi voinut pettää porukan.

Scotty ja Bill hyväksyivät lopulta palkan pitkin hampain. Tästä eteenpäin he saivat $200/viikko jos oli keikkoja sekä $100 jos ei ollut keikkoja. Scotty: "näytti siltä että saisimme vähintään saman verran kuin tekemällä hattuja tai autonrenkaita. Se oli lintu kädellä tilanne. Kadunmiehelle tarjottu oli hyvä palkka, mutta se ei ollut riittäväsi kaikesta siitä mitä me teimme. Kadunmies ei ollut vastuussa mistään." 

Scotty ja Bill sovittivat biisit yhdessä ja ennen kaikkea olivat luomassa bändin alkuperäisen ja ainutlaatuisen jäljittelemättömän soundin! Kaikki muusikot jotka ovat soittaneet triossa ymmärtävät miten paljon kolmelta henkilöltä vaatii saada kuulostamaan bändi isolta. Bill ja Scotty olivat maksaneet omista palkkiostaan myös laitteet, matkakulut, hotellit ja esiintymisvaatteet. 

Scotty jatkoi "Luulen että hänen isänsä (Veron) oli kuin kadunmies ja luultavasti ajatteli että - ne tyypit saa $200 viikossa, en ole koskaan saanut enempää kuin $30 tai $50. Ymmärrän kyllä ajattelun kulun, mutta se silti ole reilua."  Elvis alkoi maksaa tästä eteenpäin bändin kuukausipalkat.

Myöhemmin samassa kuussa tuli lisää huonoja uutisia. Parker sai vakuutettua Vernonin ja Gladysin siitä että hän. Vain ja ainoastaan hän voi ohjata Elviksen uran oikeaan suuntaan musiikkialan miinakentällä tehden sopimuksen Nealin ohi. Outoa kyllä Neal ei nostanut asiasta koskaan mekkalaa. Hän vain astui sivuun luopuen kaikesta. Elviksen uralla alkoi tapahtua tästä lähtien kummallisia asioita. 

Parker alkoi manipuloida Elvistä ja tämä vanhempia eikä hän pitänyt Blue Moon Boysien pojista. Hänen määräillessään Elvis oli usein eri mieltä asiasta. Soittajat saattoivat sanoa nouse ylös ja sano mitä oikeasti ajattelet asiasta. Ei siinä ole mitään väärää. Elvis vastasi "Tein hänen kanssaan sopimuksen, - minä hoidan laulamisen ja hän bisneksen". Bändille hän saattoi marmattaa ja jupista päivän pari mukautuen lopulta Parkerin tahtoon.

Linkkien lisäksi lähde: That's Alrigiht Elvis, Scotty Moore as told to James L. Dickerson 1997, ISBN: 978-1-941644-52-2

Juttu jatkuu...

Elvis & The Blue Moon Boys, osa I: Beginning - Alku

Blue Moon Boys oli vuosina 1954-1958 toiminut bändi. Siihen kuuluivat Elvis Presley laulu ja (akustinen) komppikitara, Scotty Moore soolokitara sekä Bill Black (slap-back) basso. Ryhmän jäsenet johdatti yhteen Sun Studion omistanut Sam Phillips. Rumpali DJ Fontana liittyi bändiin myöhemmin Louisiana Hayride-kiertueella vuonna 1955.

Alkuperäinen Blue Moon Boys alkaen vasemmalta
Scotty Moore, Elvis Presley ja Bill Black.

Sam Philips oli syntynyt 5. tammikuuta vuonna 1923 Florencessa, Alabamassa 200 hehtaarin maatilalla. Hän oli kahdeksan lapsen sisarusparven nuorin. Samin vanhemmat omistivat maatilan ja lapsena hän poimi pellolla puuvillaa yhdessä perheensä sekä mustan työväen kanssa. Tuolla hän kuuli työntekijöitä laulamassa työlaulujaan. Kokemuksella oli suuri vaikutus Philipsiin. Velkoihin kiinnitetty kotitila meni konkurssiin 30-luvun lamassa.

Florence, Alabama

16-vuotiaana matkatessaan perheensä mukana Dallasiin kuuntelemaan saarnaajaa he pysähtyivät Memphisiin Beale Streetille, joka oli tuohon aikaan kaupungin (mustan) musiikin sykkivä sydän. Myöhemmin hän muisteli kokemaansa "Rakastuin vain täysin siihen ilmapiiriin".

Philips täytti 19 lukion viimeisellä luokalla. Hänellä oli sisarensa kanssa WLAY (AM) Muscle Shoalsissa Sheffieldissä Alabamassa radio-ohjelma "The Kitchen Sisters", jossa he lauloivat ja soittivat musiikkia ja Sam toimi juontajana. Tuolla hän tapasi myös kuuluuttajana toimineen, itseään pari vuotta nuoremman Rebecca "Becky" Burnsin. Sam muisteli myöhemmin rakastuneensa tulevan vaimonsa ääneen jo ennen ensitapaamista.

Sam pääsi sitten vakituisiin töihin WLAY-radioasemalle. Hän teki radio-ohjemia ja soitti levyjä juontojen välissä. Yhtiön rotu- ja skenevapaa suhtautuminen musiikin innosti Phillipsiä. Tämän jälkeen vuodesta 1945 alkaen hän työskenteli neljän vuoden ajan kuuluttajana ja ääniteknikkona WREC-radioasemalla Memphisissä.

Kolmas päivä tammikuuta vuonna 1950 Sam sai  uuden yrityksensä remontin valmiiksi. Hän avasi oman äänityspalvelun Memphis Recording Servicen 706 Union Avenuelle. Tuolla saivat "levyttää" myös amatöörit. Yrityksen mainoslause oli: "Tallennamme mitä tahansa, missä tahansa, milloin tahansa!" 

Kuva: pixabay

Kesäkuussa Phillips perusti ystävänsä, paikallisen DJ Dewey Phillipsin (ei sukua) kanssa, oman levy-merkin nimeltä Phillips Records. Merkin tarkoituksena oli nauhoittaa "etelän mustia taiteilijoita", jotka halusivat tehdä nauhoituksen, mutta joilla ei ollut rahaa siihen. Merkki ei saanut toimintaa kannattamaan ja lakkasi toimimasta jo ensimmäisen julkaisunsa jälkeen.

Phillips alkoi sitten myydä tekemänsä äänitteet suuremmille levy-yhtiöille. Esimerkiksi bluesia esittäneet BB King, Junior Parker ja Howlin 'Wolf, tekivät äänityspalvelussa ensimmäiset tallenteensa. Vuonna 1951 Sam äänitti Chess Recordsille Ike Turnerin bändin Rocket 88, jota pidetään kautta aikain ensimmäisenä Rock'n' roll-levynä. Musiikkiesitysten lisäksi Phillips äänitti tapahtumia, kuten häät ja hautajaiset sekä myi levyjä. 

Vuonna 1952 ja 29-vuotiaana Phillips perusti uuden samoista tiloista käsin toimineen Sun Record Company-levymerkin. Memphisin äänityspalvelussa hänellä oli töissä yksi henkilö Marion Keisker. Marion oli ihmisille vanha tuttu Memphisin paikallisradion WREC:n "Radio Memphisin missi". Radiossa ollessaan hän toimitti esimerkiksi suosittua viikottaista lastenohjelmaa "Meet Kitty Kelly". 

Sam matkusti usein jakelemaan levyjään jälleenmyyjille pitkien matkojen päähän toisiin osavaltioihin Marion jäädessä hoitamaan liikettä. Tämäkin levymerkki keikkui vararikon partaalla ja Samille tuli ongelmia alkoholin kanssa. Hän joutui hoitoon. Sam kuntoutui, konkurssi onnistuttiin välttämään pienen (kopioimalla saadun) nosteen myötä ja yritys pääsi jatkamaan toimintaansa. 

-----------------------------------

Elvis Presley syntyi 8. tammikuuta 1935 Tupelossa Mississippissä. 18 vuotias Vernon isä ja häntä neljä vuotta vanhempi Gladys äiti (Love) asuivat kahden huoneen haulikkotalossa, jonka isä oli rakentanut Gladysin tultua raskaaksi. Tuohon aikaan uudet haulikkotalo-rakennukset edustivat mennyttä aikaa. Niissä asuivat yhteiskunnan keikkein heikko-osaisimmat. 

Tupelo, Missisippi.

Identtinen kaksoisveli Jesse Garon Presley syntyi Elvistä 35 minuuttia aiemmin mutta kuolleena. Presleystä tuli sitten molempien vanhempien silmäterä ja äidin kanssa hänestä tuli erityisen läheinen. Perhe osallistui paikallisen Assemblies of God-helluntaiseurakunnan kirkonmenoihin. Elvis sai ensimmäiset musiikilliset inspiraationsa tuolla kuulemistaan kuorolauluista. 

Isä Vernon teki tilapäisistä hanttihommia eikä ollut kovinkaan innostunut elättämään perhettään. Niinpä he joutuivat luottamaan usein naapureiden avustukseen sekä valtion elintarvikeapuun. Vuonna 1938 Vernon oli eräällä maatilalla renkinä. Saatuaan palkkashekin hän ajatteli että eihän nollat merkitse mitään. Niin hän piirsi sellaisen sekkiin (check). Tietenkin hän jäi teosta kiinni ja joutui vankilaan 8 kuukaudeksi. Perhe myös menetti kotinsa, Elvis ja äiti muuttivat sukulaisten nurkkiin asumaan. 

Elvis esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti 10-vuotiaana 3. lokakuuta 1945 pidetyssä laulukilpailussa. Hän muisteli myöhemmin tulleensa kisassa viidenneksi. Presley seurasi Tupelon WELO-radioasemalta Mississippi Slimin "Singin 'and Pickin' Hillbilly"-ohjelmaa. Slimin nuorempi veli oli Elviksen kanssa samalla luokalla. Hän vei Elviksen usein radioasemalle, jossa tämä näytti tulevan "hulluksi musiikista". 

Slim antoi lisävinkkejä Presleyn kitaraopiskeluun neuvomalla hänelle uusia sointuja. Elviksen täytettyä kaksitoista vuotta, Slim otti hänet mukaan kahteen esitykseen! Presley oli ensimmäisessä esityksessä pelosta mykkä, mutta onnistui esiintymään seuraavalla viikolla. Hän alkoi kuljettaa kitaraansa mukana koulussa Milamissa. Koska suuri osa oppilaista oli mustia häntä alettiin nimitellä hillbillyä  soittavaksi "roskalapseksi". Elviksen esikuvaksi tuli noihin aikoihin sarjakuvasankari Captain Marvel Jr, josta hän sai voimaa ja johon maailmaan hän pakeni kaottista kotielämää. Captain Marvel Jr epäilemättä vaikutti koko Elviksen myöhempään uraan.

Elvis asui perheineen Tupelossa 13-vuotiaaksi asti, jolloin he muuttivat vajaan 200 km:n päässä sijaitsevaan Memphisiin. Se oli seutukunnan toiseksi suurin kaupunki Nashvillen jälkeen ja tuohon aikaan siellä asui noin 20 000 asukasta, josta noin puolet oli mustia. Kotikirkoksi tuli East Trigg Avenue Baptist Church, jossa esiintyi esimerkiksi Blackwood Brothers. 

Uudessa koulussa häntä kiusattiin "mammanpojaksi". 15-vanhana hän alkoi työskennellä perheen avuksi ja opintojensa rahoittamiseksi. Iltatöinään hän oli ensin paikannäyttäjänä Loew's State Theatre'ssa sitten Precision Toolsilla, ja MARL Metal Productsilla. Elvis alkoi värjätä auringon vaalentamaa tukkaansa varsin varhaisessa vaiheessa. Vapaa-aikanaan hän meni alas Beale Streetille ja katseli kaihoisasti villiä menoa sekä ihaili räikeitä vaatteita Lansky Brothersin ikkunoissa. 

Memphisin paikallisradiossa WDIAssa  lauloi, juonsi ohjelmia ja soitti levyjä " Beale Street Blues Boy" myöhemmin "Blues Boy", ja lopulta "BB" eli bluesin tuleva kuningas BB King. Presleyn perhe asui 462 Alabama Avenuella. Kun Elvis valmistui lukiosta keväällä 1953 hän oli sitten sukunsa pisimmälle opiskellut.

Elviksen koti, työpaikka, Sun Records ja Beale St.

18. heinäkuuta 1953 kahdeksantoista-vuotias Presley ilmestyi Memphisin äänityspalvelun/Sun Recordsin toimistoon. Hän halusi maksaa muutaman minuutin studioajasta nauhoittaakseen kaksipuolinen asetaattilevyn: "My Happiness" ja "That's When Your Heartaches Begin". Elvis säesti itseään Martin D-18 kitarallaan. Se tunnetaan irtokirjaimilla kirjoitetusta "Elvis"-tekstistään. 

Myöhemmin Presley kertoi aikoneensa antaa levyn syntymäpäivälahjaksi äidilleen, (vaikka läheisessä kaupassa oli samaan aikaan myynnissä paljon halvempia amatöörilevyjä). Elvis on myös sanonut että hän oli tuolloin vain kiinnostunut kuulemaan "miltä oma ääni kuulostaa levyllä". Hän halusi ilmaista itseään.

Äänityspalvelun yleistyöntekijänä toimineen Marion Keiskerin kysyessä millaiseksi laulajaksi Presley kuvailisi itseään, hän vastasi: "Minä laulan kaikenlaista lauluja." Kun äänittäjä-konttoristi Marion jatkoi hiillostusta, miltä Elvis omasta mielestään kuulosti. Hän vastasi vain toistellen: "En kuulosta keneltäkään." Keisker lisäsi yhteystietokorttiin lopuksi omat kommenttinsa: "Hyvä balladilaulaja. Pidä."

Tammikuussa 1954 Presley teki toisen oma-kustanne asetaatti-äänityksen Memphisin äänityspalvelussa/Sun Recordissa "I'll Never Stand in Your Way" ja "It Wouldn't Be the Same Without You", mutta näistäkään ei kehittynyt sen ihmeempiä. 

Pian tämän jälkeen epäonnistumiset jatkuivat paikallisen laulukvartetin, Songfellowsin koelaulussa. Elvis valitti isälleen: "He sanoivat minulle, etten osaa laulaa". Kvartetin jäsen Jim Hamill on sanonut myöhemmin, että "Elvis hylättiin, koska hänellä ei tuossa vaiheessa yksinkertaisesti ollut korvaa harmonioille", jotka ovat kuorolaulun ydin. 

Huhtikuussa 1954 Presley sai työpaikan Crown Electric-yhtiön tsupparina ja hän jakoi lava-autolla asiakkaiden sähkötarviketilauksia ympäri kaupunkia. Elviksen ystävä Ronnie Smith ehdotti muutaman koekeikan tekemistä laulajaa hakeneen Eddie Bondin ammattibändin kanssa. Bond kuitenkin hylkäsi hänet kokeilun jälkeen ja neuvoi Presleyä pysymään täysiaikaisena jakelu-auton ratissa "koska et koskaan tule tekemään sitä laulajana".

Tällaisella "kuorma-autolla" Elvis teki töitä
vuonna 1954.

-------------------------------

Winfield Scott "Scotty" Moore III syntyi 27. joulukuuta vuonna1931 maatilalla Tennesseen Gadsdenissä 8 km päässä Gadsdenistä ja 8 km:n päässä Humboldtista tuolloisen Route 10 eli nykyisen Tinsley Roadin varrella. Äiti Mattie (entinen Hefley) ja isä Winfield II Scott Moore viljelivät 61 hehtaarin tilalla maissia sekä puuvillaa. Tilalla oli myös lehmiä sekä sikoja. Scottyllä oli syntyessään 20-, 17- ja 14-vuotiaat isoveljet. 

Ainoa sisar Mildred Lee oli kuollut kolme vuotta aiemmin 16-ikäisenä keuhkokuumeeseen. Mildred Leen kuoltua äiti oli masentunut syvästi ja itseoppinut muusikko-isä purki menettämisen tuskaa musiikkiin. Hän soitti viulua sekä banjoa. Poikansa hän opetti myös soittamaan kitaraa. Perhe musisoi työpäivien jälkeen iltaisin sekä esitti musikkia Sunnuntai-iltapäivisin kylän väelle. 

Perheen vanhemmat päättivät sitten yrittää vielä uutta tyttölasta 38- ja 40-vuotiaana, vaikka naapueilta tulisikin sanomista iäkkänä lapsen hankkimisesta. Niin Mattie tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Myöhemmin Scotty III nauroi asiasta että "minä olin vahinko, koska poika".

Gadsden, Tennessee.

Scotty III:n ollessa viiden ikäinen hänen viimeisinkin veli jätti kodin. Lähtiessään armeijaan laivastoon Ralph neuvoi sointuja sekä antoi jäähyväiseksi kitaransa. Isä joutui tilanpidon kanssa tiukille mutta hän sai tuloja tukinajossa. Toinen tulonlähde tuli esiintymällä Mooren perheyhtyeellä tanssihaaleissa sekä juhlissa aina poikiensa kanssa silloin kun nämä pääsivät lomille. Scotty oli liian nuori osallistuakseen itse esiinymisiin mutta hän muisti niitä vielä vanhanakin.

Moore alkoi opetella kitaran soittoa perheen sekä ystäviensä opastuksella. Naapurissa oli neljä vuotta Scottyä vanhempi James Lewis jonka kanssa Moore musisoi vuosia. Kaverukset kävivät vanhan Rip Brownin luona opissa. Toinen oppi-isä oli paikallinen suuruus Oscar Tinsley, joka haaveili kutsua Grand Ole Opryyn. Kutsua Oscarille ei sinne tullut koskaan mutta kylätie kuitenkin nimettiin hänen mukaan myöhemmin. 

Eräänä jouluna Scotty sai lahjaksi ilmapistoolin (BB Gun). Hän ampui pilkkaa ruosteiseen, reikäiseen tynnyriin yrittäen osua aukkoon. Eräs laukaus kimposi tynnyristä takaisin osuen Scottyn vasempaan silmään. "sanotaan ettet pysty muistamaan tuskaa mutta siitä huolimatta muistan sen" hän muisteli myöhemmin. Vanhemmat veivät hänet silmälääkärille Jacksonvilleen mutta yksikään lääkäri ei pystynyt enää pelastamaan näköä. Tuosta lähtien Scottyn vasen silmä oli sokea.

Yhdeksännen luokan jälkeen Scotty halusi lopettaa opiskelun ja pyysi päästä töihin kotitilalle. Isälle tämä sopi ja hän alkoi maksaa Scottylle tämän keräämästä puuvillasta. Palkallaan Scotty osti ensimmäisen oman kitaran, ison mustan sunburst Gibson jumbon.

Scotty kunteli KWTO (AM) radiokanavaa ja sen live-artisteja. Carter Sisters & Mother Maybellen bändissä soittanut Chet Atkins oli Scottyn esikuva. Chetin vaikutuksesta Moore oppi thumbpick-soittotekniikkaa. Soittaessaan hän käytti pelkästään peukaloplektraa. Toinen kitaristi esikuva oli Les Paul. Muutaman kymmenen kilometrin säteeltä lähtöisin olleet muusikot Sleepy John Estes, Hammie Nixon, Carl Perkins ja Tina Turner eivät tavanneet toisiaan kotinurkilla ollessaan koskaan!

Vuoden 1948 alussa Scotty totesi ettei maanviljely ollut hänen juttu eikä opiskelukaan kiinnostanut. Han halusi värväytyä vanhempien veljiensä tavoin laivastoon. Ainoa ongelma oli että hän oli vasta 16 ikäinen kun erikoisluvalla oli mahdollista päästä sinne aikaisintaan 17 vanhana. 

Scottyn auttamiseksi isä suostui väärentämään sukuraamattuun ja todistamaan tämän iäksi 17 vuotta. Laivaston värvääjälle todistus riitti. Tämän jälkeen Scotty onnistui läpäisemään Nashvillessä terveystarkastuksen huolimatta puolisokeudestaan! Pituudeksi merkittiin 163 cm paino 62 kg.

Scotty oli aluksi merivoimien koulutuskeskuksessa San Diegossa, Kaliforniassa, jossa hän koki lyhyellä aikaa paljon asioita. Huijaamalla armeijaan alaikäisenä ja puolisokeana päässeenä hän koki ensimmäisen humalan ja ensimmäisen tappelun. Hän myös sai suihkussa mustalta mieheltä läpsyn koiran paskalla eli sanalla sanoen aikuistuminen tapahtui rivakalla tahdilla. Hän pääsi lomille kerran ja bussi jolla matkusti joutui onnettomuuteen. Mutkassa tuli vastaan rekka joka viilsi renkaan ja takapenkillä, jossa Scotty oli hetkeä aiemmin istunut kuoli matkustajia. 

Ensimmäisessä palveuspaikassaan hän aloitti taistelualuksella USS LST-855:llä Kiinassa vuoden 1948 puolivälistä alkaen. Alus palasi Seattlen kyljessä sijaitsevaan Bremertoniin noin 6 viikon ajaksi. 

Moore liittyi ensimmäisen bändinsä Happy Valley Boys. Bändi pääsi esiintymään KBRO Bremerton radiokanavan 15 minuutin viikko-ohjelmassa. Scotty muisteli myöhemmin ettei he soittaneet ehkä erityisen taitavasti mutta se erottunut muista siellä, joten ei ollut väliä. Bändi teki myös keikkoja klubeilla ja juhlissa. Siellä Scotty tapasi tulevan (ensimmäisen) vaimonsa Mary Durkeen. Sotalaiva LST-855 poistettiin käytöstä Bremertonissa helmikuussa 1950, ja Scotty siirrettiin lentotukialukselle Korean USS Valley Forgeen. 

Scotty ja Mary menivät naimisiin maaliskuussa 1950 ennen kuin hänet lähetettiin jälleen Fareastiin. Valley Forge alus oli Korean sodan alkaessa Hongkongissa, ja Scotty palveli siellä huhtikuuhun 1951 asti. Vapaa-ajat hän musisoi laivalla yhdessä harpistin ja mustan huoltomiehenä toimineen laulajan kanssa. 

Neljä vuotta kestävää palveluksen päättyessä Scottyä olivat odottamassa puoliso sekä pieni Linda-tyttö. Moore määrättiin vielä lyhyeksi aikaa San Diegoon USS Boxeriin (CV-21) ennen reserviin pääsyä tammikuussa 1952. Palveluksistaan Kiinan ja Korean sodassa Scottylle jäi muistoksi palvelusmitalit.

Parikymppinen tuore isä ja veteraani asettui perheineen Memphisiin. Scotty siirtyi konekaupasta pian veljensä Carneyn perheyritykseen University Park Cleaners kuivapesulaan (613 N McLean Blvd). Moore muisteli myöhemmin että kolmen tunnin harjoittelun jälkeen hän oli virallinen hattujen tekijä eli "hatter". 

Pian Memphisiin muutettuaan Scotty hankki uuden Fender Telecasterin sekä Feder Deluxe-vahvistimen. Siinä oli yksi 12 "Jensen P12R -kaiutin, 6SC7-esivahvistin , 6SC7-vaihemuuntaja, 2x 6V6-pääteputket, 5Y3GT-tasasuuntaaja. Hän alkoi soittaa mitä moninaisimpien musiikkityylien kokoonpanoissa keikoilla viikonloppuisin, usein tyyli oli honky tonkkia. Mary ei arvostanut muusikkoutta jota Scotty halusi taas toteuttaa. Heille alkoi tulla riitoja jotka yhä pahenivat. 

Fender Deluxe.

Lopulta kaikki ajautui siihen että Mary näki Scottyn toisen naisen kanssa. "Honky tonkeille ei ole sijaa naimisissa olevien miesten elämässä!" hän sanoi ja iski Scottyn kitaraa. "Ei ei" parkaisi Scotty, jolle kitara oli paljon, paljon enemmän kuin pelkkä puuta ja metallia oleva vehje. Yleensä hän ei hermostunut koskaan mistään, mutta tämä oli liikaa ja hän läppäsi Maryä. Mary oli raskaana, hän pyysi äidiltään matkarahat lentäen takaisin Bremertoniin. Joulukuussa syntyi Donald.

Moore oli myöhemmin keikalla Shadow Lawnissa ja suraavana iltana VA sairaalassa kun hän tapasi Bobbien. Juttu alkoi luistaa ja he alkoivat pitää yhteyttä. Scotty upotti elämänsä myllerrykset kuitenkin tuossa vaiheessa enimmäkseen kitaran soittoon sekä töihin. Vuonna 1953 kesäkuussa Scotty sitten meni naimisin Bobbien kanssa ja he muuttivat vuokralle 983 Belz Streetille. Asunnosta antoi vinkin bändikaveri Bill Black, joka asui saman puistokadun varrella.

Bobbie oli 22 vuotias aikaansa seuraava nuori itsenäinen nainen. Ruskeaverikkö työskenteli Searsin kassalla, käytti tuolloin muodikkaasti ja kapinallisestikin (tiukkia) puolen säären pituisia housuja sekä leikkautti tukkansa lyhyeksi ankanpyrstökampaukseksi. Hän oli ulospäinsuuntautunut ihminen joka alkoi tehdä asunnosta kotia.

Moore vaihtoi näihin aikoihin myös kitaransa kaarevakantiseen Gibson ES 295-malliin paikallisessa O.K. Houck Piano Co. musiikkiliikkeessä. Siinä oli tunnistettava Florentine cutaways (terävä sarvi) ja se oli samoihin aikoihin tuotantoon tulleen "Les Paul"-lankkukitaran kokonaan ontto "sisar"-malli. 

Scottyn Gibson ES-295. 

"Fender ei tuntunut omalta, se saattoi johtua muodosta. Gibson oli muodokkampi, feminiinimpi" muisteli Scotty myöhemmin. Soitin oli vaikuttavamman näköinen ja rikkaampi soundinen. Mooren esikuvia olivat edelleen Chet Atkins ja Les Paul, joiden tyylistä soittoa harjoitteli mutta hillbilly/honky tonk cover-bändeille oli tarjolla keikkoja. Scotty oli kylläsynyt pienipalkkaiseen päivätyöhönsä ja unelmoi bändistä, jolla voisi saada toimeentulonsa musiikkona. 

Scotty janosi menestystä, mutta vieläkin tärkeämpää oli tavoitella sitä itsenäisesti. Niinpä hän kokosi hillbilly-bändin joka olisi valmis tielle. Nimeksi tuli Starlite Wranglers. Hän johti bändiä ja ryhtyi myymään sitä keikoille. Yhteistyön lujittamiseksi hän teetti sopimuksen asianajajalla, joka oli tuohon aikaan harvinaista paikallisissa musiikkipiireissä. 

Moore itse treenasi kitaransoittoa ruokatuntien aikana töissäkin. Bändissä oli Scottyn lisäksi bassossa Bill Black, kaksi kitaraa, steel-kitara sekä viulu. Bändi pääsi treenaamaan Mooren työpaikan takahuoneeseen. Scotty panosti treenaamisen lisäksi bändille myös yhtenäiset keikka-asut. Bändi alkoi saada paikallisia keikkoja. 

Alkuaikojen keikkapaitoja.

Starlite Wranglers alkoi esiintyä säännöllisesti Shadow Lawnissa ja klubeilla kuten Bon Air-klubi sekä toisinaan sotaveteraaneille  Kennedyn veteraanisairaalassa. Bändi pääsi soittamaan myös etelä-Memphisin KWEM paikallisradioon. Moore viihtyi roolissaan bändinsä solistin taustalla. Hänellä oli paljon tulevaisuuden suunnitelmia.

Memphisissä olit tuohon aikaan kaksi studiota joista Scotty suuntautui Sunille. Hän hengaili usein Philipsin luona Memphisin äänityspalvelussa ja oli sitä mieltä että jokainen bändi, jopa paikallisesti toimiva tarvitsee levyn saadakseen keikkoja. 

Parin vuoden toiminnan jälkeen toukokuussa 1954 Moore järjesti bändin äänitys-sessioihin Sun-studiolle. Sam kuunteli ja käski heidän tulla takaisin vielä omaperäisemmillä kappaleilla. Scotty kirjoitti veljensä sekä Hank Williams tyylisesti nenä-äänellä bändissä laulaneen Doug Poindexterin kanssa "My Kind of Carrying On" ja Sam nauhoitti sen. Sinkun toiselle puolelle bändi soitti "Now She Cares No More". 

Heinäkuussa julkaistusta singlestä ei kehittynyt satunnaista radiosoittoa lukuunottamatta sen suurempaa menestystä mutta äänittämisen jää oli murrettu. Scotty poikkesi tämän jälkee liikkeeseen usein töiden jälkeen. Scotty ja Sam kävivät sitten saman talon kulmauksessa sijainneessa Dell Taylorin ravintolassa kahvilla jutellen musiikin tulevaisuudesta. Scotty diggaili Bill Haley & Comets-bändin hittejä kuten toukokuussa julkaistua biisiä Rock Around the Clock ja levylle soolon soittanutta kitaristia Danny Cedronea (soolo kuullaan myös aiemmalla levytyksellä Rock The Joint). 

Starlite Wranglers noin vuonna 1954. Bill vasemmassa
ja Scotty oikeassa reunassa.

-----------------------

William Patton "Bill" Black Jr. syntyi 17. syyskuuta 1926 Memphisin kaupungin etelälaidalla vaatimattomaan perheeseen. Vanhemmat olivat  William Patton Blackin ja Ruby Holland Black. Bill oli perheen yhdeksästä lapsesta vanhin. Hänen isänsä oli töissä Memphis Street Railway Co.:ssa moottorin asentajana. Vapaa-ajallaan isä soitti banjoa sekä viulua. Isä opetti myös Billin soittamaan viulua. Hän teki Billille 14-vuotiaana sikarilaatikkokitaran, jossa oli naulattu kaula ja kielet.  Kuusitoista vuotiaana Black esitti jo "honky-tonk"-musiikkia akustisella kitaralla paikallisissa baareissa.

Bill kävi armeijan toisen maailmansodan aikana Fort Leen varuskunnassa Virginiassa. Evelynin (15 vuotta) isällä ja veljellä oli kantribändi. Heidän ollessaan USO-keikalla Evelyn lauloi veljelleen stemmaa ja soitti myös kitaraa. Bändin basisti oli estynyt tulemasta keikalle ja Bill tarjoutui soittamaan bassoa. Evelyn ja Bill menivät naimisiin vuonna vuoden päästä eli vuonna 1946 kun Evelyn täytti 16-vuotta. 

Myöhemmin vuonna 1946 Bill palasi Memphisiin. Black pääsi Firestonen rengas- ja kumitehtaalle Firestone Ave ja Morehead risteyksessä St Memphisissä. Tehdas oli ollut paikkakunnalla tuolloin jo parikymmentä vuotta. Evelyn ei olisi halunnut jättää kotiaan mutta hänen veljensä sai vakuutettua hänet. Veli lähti saattamaan linja-autolla Nashvilleen asti. Siellä Evelyn kirjoitti Billille kirjeen ja kääntyi takaisin. Seuraavalla kerralla hän matkusti Memphisiin asti.

Bill soitti pystybassoa fyysisesti vaativalla "slap bass"-tekniikalla. Hän oppi sen yhdeltä idoleistaan Fred Maddoxilta joka soitti Maddox Brothers and Rose bändissä. Slap-tyyliä walk bass-linjoilla kuultiin myös Bill Haleyn levytyksissä. Hän oli noussut suosioon aikuisella iällä uuden nopean musiikkityylin mukana.

Black kehitti Starlite Wranglersissa myös vaudeville huumorin "näyttämöpelle"-persoonan samalla tavalla kuin esimerkiksi Maddoxilla ja suositulla Grandpa Jonesilla oli tapana viihdyttää yleisöä. Bill esiintyi bändin keikoilla surrealistisen liioiteltuna hillbillynä mustattuine hampaineen, olkihatussa ja haalareissa. Hänen tavoitteena oli aina antaa yleisölleen "muutama hetki viihdettä ja ehkä vähän huumoria, joka saa arjen unohtumaan hetkeksi". Hervoton älyvapaa esiintymistyyli sulatti jään minne he menivätkin.

Scotty ja Bill olivat toistensa vastakohdat. Yksi oli rauhallinen ja toinen räiskyi. Yksi oli herkkä ja toinen sanoi sanottavansa joskus karkeankin suoraviivaisesti. Ehkä tämän johdosta heidän ystävyys kehittyi nopeasti lujaksi. Scotty itse asiassa muutti Bobbien kanssa yhteen mennessään Billin ja Evelynin naapurustoon E Belz Blvd:lle. Katu sijaitsi lähellä Firestonen tehdasta ja oli tuolloin rauhallisen uneliasta perheystävällistä asuma-aluetta. Pistokadun päässä asunut Bill säilytti Kay-pystybassoaan Mooren talossa, sillä Blackillä oli tuossa vaiheessa jo kaksi lasta ja vähän tilaa isokokoiselle instrumentille. Bassossa on tunnettu irtokirjaimilla toteutettu "Bill".

---------------------------------------

Phillips oli aina tuntosarvet koholla etsimässä jotakuta, joka voisi tuoda laajemmalle yleisölle mustien muusikoiden äänen, joihin Sun enimmäkseen keskittyi. Kesällä 1954 Sam ja Marion Keisker olivat äänityspalvelussa. Keskikesällä muusikot olivat keikoilla ja sudiolla oli hiljaisempaa. Phillips sanoi Marionille ties monennenko kerran. "Jos voisin löytää valkoisen miehen, jolla oli mustan miehen ääni ja tunnelma, voisin ansaita miljardi dollaria." 

Marion Keisker kesäkuussa 1954.

Keisker alkoi käydä yhteystietokortistoa läpi ja muisti edellisenä kesänä sekä myöhemmin talvella studiolla käyneen nuoren jakeluauton kuljettajan, jonka äänessä saattaisi olla lahjakkuutta. Hän suositteli Phillipsiä kokeilemaan äänittää poikaa. Sam vastasi "luultavasti teen näin". 

Scottyn tullessa studiolle viikon päästä 26 päivä kesäkuuta siellä ei ollut asikkaita. Niinpä he lähtivät kolmestaan kulman taakse Taylor'sin kahvilaan kahville. Moore kysyi "joko äänitit poikaa". Sam sanoi "Marion antaa sinulle pojan nimen ja puhelinnumeron soitatko hänelle". Myöhemmin heidän palattua studiolle Marion antoi korttin tiedot ja Scotty luki uudestaan Elvis Presley?!? "En tiedä". Sanoi Sam "Se on hänen nimensä, soita ja pyydä kotiisi musisoimaan ja katsotaan mitä mieltä olet kaverista".

Scotty meni kotiinsa myöhemmin iltapäivällä ja soitti päivällisen jälkeen saamaansa numeroon. Puhelimeen tuli Elviksen äiti. Hän sanoi pojan olevan elokuvissa. Scotty kertoi olevansa Sun studion asialla ja kyse laulun kokeilemisesta. Glady vastasi kohteliaasti varmistavansa että Elvis vastaa soittoon.

Elvis soitti takaisin juuri kun Bobbie oli juuri kerännyt lautaset tiskiin. Scotty vitsaili myöhemmin että Elviksen soitti takaisin jo ennen kuin hän ehti laskea luurin. He sopivat soittelut seuraavalle päivälle. 

Oli sunnuntai-iltapäivällä 27. kesäkuuta 1954. Sää uinuvassa lähiössä oli kuuman kostea ja lämmintä +38 celsiusta. Elvis tuli paikalle kävellen ja kantaen kitaraa mukanaan. Hänellä oli valkoinen pitsipaita ja pinkit housut, joissa musta raita sivussa sekä valkoiset buck-kengät. 

Scotty pyysi soiton alettua Bobbyä hakemaan Billin pistäytymään paikalla ja kuuntelemaan musisointia. Tuokio kaikkineen kesti noin pari tuntia. Myöhemmin Scotty muisteli ihmetelleensä Elviksen tunteman musiikin laajuutta - kaikki Eddie Arnoldista Billy Ekstineen "kaikki hiton kappaleet maailmassa". Lopuksi Scotty sanoi keskustelevansa Samin kanssa ja hänelle ollaan luultavasti yhteydessä, palataan.

Kun Elvis lähti, Scotty kysyi Billiltä, ​​mitä hän ajatteli tämän laulusta? Bill vastasi tyypillisen tylyyn tapaansa: "Well, he didn't impress me too damned much". Scotty muisteli myöhemmin "Vaikka Bill sanoikin kommenttinsa suoraan, ystäville hän oli mitä sympaattisin kaveri."

Scotty ja Bill kävivät päivätöissään ja koko viikon ajan oli ollut kuuma ilma öisinkin. Nukkuminen oli vaikeaa. Tuolloin 12 vuotiaan Tammy Wynetten äiti työskenteli myös kuivapesulassa ja tyttö pysähtyi usein äidin työpaikalle ja kuuntelemaan nuoren kitaristin näppäilysoittoa. Myöhemmin Tammy muisteli kuinka esimerkiksi Scotty keskusteli soittamisesta ja lickeista yhden vanhemman mustan työntekijän kanssa.

Billin ensiepäilyistä huolimatta Sam kutsui ryhmän koolle viikon kuluttua 5. heinäkuuta 1954 maanantai iltana 7 aikoihin. He kokoontuivat Elviksen kanssa 706 Union Avenueen pikku-studioon. Studiossa ei voinut käyttää ilmastointia äänen takia. Samilla oli idea vain katsoa mihin nuori mies kykenee, ei varsinaisesti äänittää. Hän halusi pitää kaiken mahdollisimman yksinkertaisena. 

Se sopi Scottylle mutta lisäsi painetta, koska Starlite Wranglerseissa oli kuusi jäsentä ja yksittäisen muusikon osuus äänikuvassa moninkertaisesti pienempi. Kappaleessa saattoi olla pieni soolo tai kevyttä komppia taustalle. Nyt hän vastasi yksin introista, sooloista ja komppisoolosta laulun taustalla. Bill ja Scotty neuvoivat myös hermostunutta nuorta laulajaa esiintymisessä sekä esittämisessä. 

Sam teki äänitykset käytännössä viidellä omistamallaan mikrofonilla RCA 77DX- , Shure 55- , RCA 44BX- ja 2 kpl Altec Lansing 21B kynämikrofonilla, joita sanottiin kokispulloksi. Monisuuntaiset mikrofonit ovat nauhatyyppisiä ja erittäin tarkkoja mikrofoneja, jotka on suunniteltu erityisesti  radiolähetystoimintaan. Shure 55 taas on nykyään helposti tunnistettava "Elvis-mikrofoni". Mikit oli ostettu enimmäkseen armeijan ylijäämänä-myynnistä erittäin halvalla. 

Phillipsillä oli 6-kanavainen RCA 76D (radiolähetyksiin suuniteltu) studiokonsoli eikä hän tehnyt ollenkaan sävyn muokkauksia. Kompressoreita ei ollut vaan studiotila itsessään kompressoi ääntä. Tämän lisäksi hänellä oli ainoastaan kaksi Ampex 350 1/4 tuuman stereo-kelanauhuria. Toinen Ampexista oli käytössä lähinnä tuohon aikaan ainutlaatuisen "allekirjoitus-soundin" (echo-efektin) tekemiseksi, jota ei osanneet tehdä juuri muut kuin Les Paul.

He kokeilivat monenelaisia eri tyylejä ja kappaleita. Aamuyön tunteina kokeilut alkoivat kuitenkin osoittautua täysin hedelmättömäksi. He alkoivat puhua sessioiden lopettamisesta mennäkseen kotiin ja aamulla töihin. Presley mietti mielessään miten äiti oli lohduttanut häntä aina kiperissä tilanteissa sanomalla että "kyllä sinusta tulee vielä jotain ja näytät kaikille". 

Tuskaisena ajatus siitä että joutuisi tuottamaan taas uuden pettymyksen Elvis otti kitaransa ja alkoi alkoi hyräillä kuin itseään rauhoitellakseen radiossa kuulemaansa katumuusikko Arthur "Big Boy" Crudupin vuoden 1946 bluesia "It's All Right" nopeutetulla tempolla.  (Myöhemmin 50-luvulla Big Boy sanoi lopettaessaan laulujen teon "Tajusin, että rikastutan vain muita pysyen itse köyhänä". Big Boy tosin "unohti" että oli itsekin lainannut "uuden" sävellyksensä sisällön muilta). 

Bill otti bassonsa ja alkoi kompata ronskin rytmikkäällä slap bass-tyylillään. Scotty liittyi soittoon mukaan hillbilly-tyylisine thumbpick-kitaroineen. Samilla oli ovi tarkkaamoon auki. Hän kurkisti oviaukosta sanoen: "Mitä hittoa te oikein teette?" Muusikot vastasivat: "Ei me tiedetä?!" "No oli mitä tahansa minä äänitän sen" hän sanoi. "Keksikää jotain alkuun ja tehkää se uudelleen!". 

Elvis rämpytti introksi tahdin verran A-sointua ja Scotty kehitteli nopeasti (ikonisen) soolonsa Billin bassottaessa musiikin tarkan rytmikkäällä slap bassollaan. Sam teki muutamia kokeiluja sijoitellen mikrofoneja mieleisekseen ja alkoi nauhoittaa (studiolive-soittoa) nopeasti, koska tämä oli se juttu, jota hän oli aina etsinyt!

Yöllä soiton jälkeen he palasiva koteihinsa. Samana yönä Scotty tuli tietämättään isäksi Frankien synnyttäessä Vicki-tytön. Scotty oli tutustunut kuusi vuotta aiemmin Frankie Tuckeriin, joka oli yökerholaulajatar. He olivat tavanneet yhdeksän kuukautta sitten. Se oli kolme kuukautta ennen kuin Scotty meni naimisiin Bobbien kanssa.

Kahden päivän päästä trio kokoontui uudestaan studiolle päivän paistaessa vielä tunnin verran ja studio oli kuuma. He ahtautuivat taas pieneen 5,5 m x 10 m soittotilaan. Sam sanoi että heidän kyllä täytyy tehdä sinkku ja B-puolelle tarvitaan vielä kappale. "That's Allright" oli sulake ja jos Sam sanoi että he pystyvät tekemään sen uudestaan niin he luultavasti pystyivät. 

He kokeilivat lukuisia ja lukuisia juttuja eikä mikään tuntunut oikealta. Turhautuminen alkoi kasvaa. Tunnelman rentouttamiseksi Bill sitten yht'äkkiä hyppäsi ylös ja alkoi repiä bassonsa kieliä kuin hullu. Hän alkoi laulaa korkealla falsettiäänellä "Blue Moon of Kentucky"-valssia tahallaan väärin 2/4 tahdissa ja tuplatempossa. Biisi oli Bluegrass-artisti Bill Monroen hitti muutaman vuotta takaa. Elviksestä tämä oli hauskaa. Hän liittyi mukaan ja sitten Scotty. 

Elvis ei osannut hirveästi soituotteita mutta hänellä oli loistava rytmitaju. Sam halusi äänittää edellisen tapaan tämänkin lauluosuuden lähimikityksellä, joka oli tuohon aikaan vielä uusi, harvinainen tyyli ja näin taltioitu intensiivinen laulu teki tähän pikku kokoonpanoon yhden instrumentin lisää. 

He kokoontuivat parin päivän päästä uudestaan. Kohta Bill oli rähmällään lattialla ja muut yrittivät saada häntä pystyyn. Lopulta kaikki olivat pitkin lattiaa. Yhtä äkkiä hän nousi pystyyn ja "Missä kaikki on missä kaikki on" kun Elvis kamppasi hänet takaisin lattiaan. Lopulta he soittivat biisin lopullisen version narulle. Sam hyödynsi "slapback"-efektiksi kutsumaansa kaikua, jota lisäsi reilusti Elviksen lauluun.

A-puolella Elvis lauloi bluesia valkoisesti ja B-puolelle kantria bluesisti. Paperilla tämä fuusio ei ehkä toimisi mutta oikealla hetkellä sopivassa studion ilmapiirissä sitä tuli totta. Tästä eteenpäin ryhmän suunta oli selvä.

Myöhemmin kun kaikki olivat lähteneet Sam kutsui studiolle ystävänsä radiojuontaja Dewey Phillipsin. Tämä saapuikin iltalähetyksen "Red,Hot and Blue-ohjelmansa jälkeen. Sam halusi kommentteja soitti sinkkua suraavat pari tuntia, ja he ottivat samalla olutta. Dewey lähti studiolta sanomatta mitään. 

Aamulla hän soitti Samille sanoen "tämä on hitonmoisin levytys jota olen ikinä kuullut, saako kopion iltalähetykseen". Sam toimitti asetaatin ja ilmoitti Elvikselle joka kertoi vanhemmilleen. Dewey soitti ja soitti ja soitti biisiä lähetyksessä kunnes wohoo kirkaisun jälkeen jatkoi taas levyksen soittoa randomilla.

Dewey soitti Elvikselle mutta tämä oli mennyt elokuviin. Hän sai pojan lopulta haastateltavaksi. Elvis sanoi hänelle "Herra Philipps, en tiedä mitään haastatteluista". Tämä vastasi "se riittää kun et puhu rumia". Marion muisteli myöhemmin. "Vastaanotto oli fantastinen, saimme sinkun tilauksia 6000 kpl jo ennen kuin sitä oli edes masteroitu". Viikonlopun jälkeen Samille tuli kiire jakaa asetaattia kaikille ympäristön DJ:lle ja kumpikin puoli otettiin tehosoittoon. Biisit olivat raakoja, epäkunnioittavia ja energisiä. Juuri se erotti heidät muista. Tämän jälkeen heillä ei ollut mikään kuin ennen..

-------------------

Myöhemmin Moore muisteli että olisi kyllä halunnut soittaa äänityksissä enemmän pop- ja country-musiikissa arvostetulla Chet Atkins-tyylillä mutta Phillipsin näkemykseen ei kuulunut siisteys vaan meininki. Sam käski Mooren soittaa "yksinkertaisella ja röyhkeällä saundilla!" 

Näin Mooren soitto tallenteilla poikkesi perinteisestä "travis picking" tyylistä. Kattavammin käytettynä Mooren pikkailua on kuultavissa tuon ajan heikkolaatuisilla live-radionauhoituksella Recorded Live At the Louisiana Hayride. Mooren pikkailu nykypäivänä maailmanlaajuisesti tunnetuinta thumb-picking tyylilajin soittoa. 

Linkkien lisäksi lähde: That's Alright Elvis, Scotty Moore as told to James L. Dickerson 1997,
ISBN: 978-1-941644-52-2

Juttu jatkuu...

Thumbpicking - Fingerstyle guitar songs - Pikkausbiisejä - Sorminäppäilykappaleita

Välimusiikiksi on kiva soitella thumb pickin-tyylillä. Thumb picking-soittotyyli tarkoittaa peukaloplektralla soitettavaa kielisoittimien näppäilysoittoa. Usein peukalolla näppäilty bassoääni sammutetaan tarkoituksellisesti saman tien kämmensyrjällä. Näin saadaan aikaan haluttu, rytmiä korostava peukalon Thumb-ääni. Soundi muistuttaa hieman pystybassolla aikaansaatava napsahtavaa ja nopeasti sammuvaa bassoääntä.

Näppäilysoiton tunnetuimpia edustajia ovat Merle Travis, Chet Atkins, Scotty Moore, Mark Knopfler ja Tommy Emmanuel. Tekniikan vaativuudesta johtuen soittotyyli ei ole kovin yleinen.

Yleisesti kitaristit soittavat plektroilla. Plektrasoitto on noussut valta-asemaansa 1900-luvun alusta alkaen. Alunperin pletrat olivat tunnettuja mandoliinisoitossa.

Thumbpickin eli peukaloplektra-tyyli kehiteltiin myös 1900-luvun alussa. Tuolloin kitaristelilla ei ollut vahvistimia käytössä. Peukaloplektralla saatiin alunperin näppäilysoitettujen kappaleiden bassoon haluttua thumb-voimaa. Tuohon aikaan vielä soittajat soitti ja yleisö tanssi. Selkeämmin musiikista erotettu rytmi eli poljento paransi asiakaskokemusta oli siis tanssittavampaa.

Dunlop ULTEX-peukaloplektoja

Thumb-soittotyyli tunnetaan myös nimillä:

• Thumbpicking
• Thumb pickin'
• Travis pickin
• Atkins picking
• Carter Family picking
• Kentucky pickin
• Fingerstyle guitar 
• Fingerpick 

Tunnetuimmilla sormisoittoa käyttävistä kitaristeista on persoonallisia fraaseja sekä maneereita ja tästä johtuen soittotyylejä on voitu nimetä yhtä kirjavasti soittajien nimillä. Ehkäpä kielisoittimien sormisoiton kattotermi on Fingerpick. 

Suomessa sormisoittotyyliä sanotaan pikkaukseksi, näppäilysoitto- tai sormisoittotyyliksi. Peukaloplektralla soitettava thumb-soittotekniikkaa ei tunneta Suomessa. En ainakakaan tiedä itseni lisäksi yhtään toista Suomalaista peukalopleku-kitaristia, mikä on harmi. Peukkuplekuja sentään löytyy.

Oikeakätinen peukaloplektra
nurinkurisesti vasemmassa peukalossa.

Perinteisin peukaloplektrojen valmistajista on Fred Kelly, seuraavassa kuvassa keskellä Fred Kellyn Slick Pick ja oikeassa reunassa nopeaan soittoon tarkoitettu Delrin Speed-malli. Mielestäni Slick Pickit katkeavat helposti ja Delrin Speed ei toimi muuten.

Aiemmin käytin Dunlop Shell Thumbpick peukaloplektroja (kuvassa vasemmalla ylhäällä, mutta nykyään pelkästään Dunlopin oikeakätistä Ultex-thumbplektraa, jolla on soitettu myös seuraavat klipit. Oikeakätisiä Dunlop-peukaloplektroja käytän siksi että niissä on haluamani ominaisuudet ja vasenkätisiä versioita ei yksinkertaisesti ole saatavilla! 

Peukaloplektroja

Seuraavassa on omia versioitani Chet Atkinsin sovituksista. Atkinsin uran yksi ensimmäisiä menestyskappaleita oli seuraavassa kuultava Windy And Warm.

Toisena vanha jazzstandardi eli Caravan.

Aikalaisesta listasuosikista Chet Atkinsin sovittama Mr. Sandaman saa väkisin hyvälle tuulelle.

Vanhaa klassikkoa Walk Don't Run kappaletta on myös mukava soittaa. Chet Atkinsin version jälkeen  The Ventures nousi omalla sovituksellaan maailmanlaajuiseen suosioon.