Täyssinän rauha osa I: Treaty of Teusina, Freden i Teusina, Тявзинский мирный договор 1595

Vuonna 2015 tulee täyteen kokonaiset 420 vuotta Täyssinän rauhasta. Tässä sopimuksessa Suomi jaettiin miehittäjien toimesta Savolaisten ja Karjalaisten iänikuisen eränautintarajaa seuraillen Puola-Ruotsi-Suomen ja Venäläisten kesken kahtia.

Heimot keltaisella, kulkureitit punaisella tässä Googlen karttapohjassa.

Vieraiden kiinnostus Suomea kohtaan oli alkanut vajaa viisisataa vuotta aiemmin kansallisvaltioiden muotoutumisen myötä 1100-luvun alussa. Kuningasvaltaistuvat Ruotsalaiset olivat tuolloin onnistuneet saamaan jalansijaa rannikolle pysyvän kapean siirtolaisasutuksen myötä. Tulijat nimesivät alueensa Finlandiaksi. Tasavaltainen Novgorod oli puolestaan irrottautunut Kiovan rusien liittovaltiosta. Novgorod alkoi verottaa ympäristöään viidessä piirissä. Laatokan pohjoispuolelle kurkottava riistarikas ja siten hyvinvoinnin kannalta tärkeä alue nimettiin Vatjan maa, Votskaja zemlja.

Novgorodin maakunnat, viidennekset.

Sadan vuoden päästä vuonna 1249 Ruotsit Birger Jaarli johdollaan saavat vallatua alleensa Hämäläisten heimon. Kaksi polvea tästä eteen päin Ruotsit aloittavat vihollisuudet Novgorodin kanssa. Ne kestävät peräti kolmattakymmentä vuotta. Sotavuosina Kruunu myös rakennuttaa valloittamansa Viipurin linnoituksen kiviseksi. Viimein seuraa kautta aikain ensimmäinen rajalinja Suomen maaperällä Pähkinäsaaren rauha, Ореховский мир, Nöteborgstraktaten eli Treaty of Nöteborg (se kirjoitetaan vuonna 1323 perustetussa Pähkinäsaaressa). Siinä Suomi jaetaan vieraiden valtaajien toimesta ja Suomalais-heimojen avustamana kahtia. Myöhemmissä (venäläisten) kartoissa Novgorodin raja kulkee hämäläisten ja savolaisten heimorajalla, Savon kuuluessa Novgorodiin. Ruotsien kartoissa Savolaisten heimo on jaettu keskeltä kahtia vesiteiden mukaan tai Savolaisia on työnnetty itään.

Venäläisessä 1800-luvun kartassa rajat esitetään
keltaisella Pähkinä, punaisella Täyssinä ja ruskealla Stolbova.

Yhden polven kasvettua Ruotsi sulautuu vanhojen Viikinki-rosvokaveriensa eli Norjan sekä Tanskan kanssa Kalmarin unioniksi. Liittovaltion johtaminen lipuu näin Tanskaan. Kruunun vankentaa otettaan Suomesta sekä verotuksella että rakentamalla hallintoinfraa. Novgorodin puolella Vatjan maalla on muutamia Suomalais-heimon itsenäistymiyrityksiä jotka tukahdutetaan tiukasti.

Vuonna 1471 Tasavaltainen Novgorod häviää sodan yksinvaltaista Moskovan vastaan. Seuraavaksi yli kolmesataa vuotta vanha valtio hävitetään täysin ja uusi isäntä Iivana III johdossaan tuhoaa maan kaikki kirjastot ja arkistot. Se nimeää Vatjan maan "Vatjan viidenneksi". Alkavat mittavat muutokset olojen kiristyessä huomattavasti. Rajaseudun asukkaita kääntyy oloiltaan edullisemman Kruunun alle jo ohi vanhan Savo-Karjalan rajan. Kruunu aloittaa Olavinlinnan rakennuttamisen kivestä. Samalla seudulle muuttaa rohkeasti uudisasukkaita Hämeestä viimeisten satumaisen runsaiden riistasaaliiden houkuttamana. Rajan lipuessa vähitellen itään seuraa parin vuoden sota Kruunun ja Venäjän välillä. Sata vuotta kestänyt Kalmarin unioni päättyy. 

Seuraava sukupolvi Kruunun alla olleita Suomalaisia yrittää irrottautumista vuonna 1540 mutta se tukahdutetaan tiukasti. Seuraa pari vuotta kestävä ja vuonna 1556 päättynyt sota Kruunun ja Venäjän välillä josta ei seuraa rajamuutoksia. Siitä huolimatta Ruotsi verottaa kansaa virallisen rajan takana vuosisatojen ajan?! Riistakannat ovat ryöstöpyydetyt Suomessa.

Sitten koittaa Puola-Ruotsin ja Moskovan Venäjän välillä Pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota jonka aikana siis ehtii kasvaa peräti kokonainen sukupolvi! Venäjää hallitsee Iivana Julma. Hänen toimestaan entinen Novgorod alueineen on edellistä kovemmassa sulautumiskurimuksessa. Varsinkin pohjoisessa sijainnut aiemmin hyvin voinut Vatjan viidennes siihen kuuluvine Käkisalmen läänineen on venäläisterrorin sekä ruotsalaisten kohteena. Ruotsalaisten himoama Savo autioituu myös sotatoimissa ja kehitys alueella pysähtyy.

Kruunun kartta (1700- luvun  alusta).

Aiemmin kukoistanut ja nyt terrorin köyhdyttämä seutu jatkaa riutuen elämäänsä. Solmitaan "ikuinen" Täyssinän rauha, Treaty of Teusina, Freden i Teusina, Тявзинский мирный договор vuonna 1595. Rauhassa Ruotsi luovuttaa valloittamansa Käkisalmen läänin takaisin. Sekä Venäjällä että Puola-Ruotsilla hallitsijat ovat vaihtuneet sodan aikana entisten kuoltua. Rajalinjaksi määritellään nyt vanha Savolaisten ja Käkisalmelaisten eränautintaraja: "Kaikille näille rajoille tulee asettaa tietyt rajamerkit vanhojen asukkaiden totuudenmukaisten kertomusten perusteella niin kuin ne vanhallaan ovat olleet". (Tarkoittaako tämä vuosisatoja?) Joka tapauksessa vodojevit lyövät rajamerkkinsä ikivanhoihin pakanauhrikiviin. Niihin paikalliset eivät kajoa.
Rauhassa talonpojat velvoitetaan avustamaan vodojevejä rajan käynnissä sekä Käkisalmen että Savon puolella. Vuoden päästä Suomen kansa nousee kapinaan kovin ottein hallinnutta diktaattoriaan  ja "rautamarski" Klaus Flemingiä vastaan. Seurannut Nuijasota taltutetaan kovin ottein. Olot rauhoittuvat kunnolla vasta 22 vuoden päästä kun Stolbovan rauhassa Käkisalmi liitetään Savon ohella kruunun valtapiiriin.

E. Pärnänen: Antti Kivekäs

Eevertti Pärnäsen Antti Kivekäs historiallinen romaani, joka julkaistiin alunperin vuonna 1923 kaksiosaisena niteenä. Toisen lyhenneyn ja siistityn laitoksen kirjasta toimitti itse tekijä jatkosodan vuonna 1943. Lukaisin tämän jälkimmäisen. Niukkuuden aikana painetun kirjan paperi on rapeaa, niteet haperot ja kannet pehmeät. Vuosikymmenien aikana kertynyt pöly antaa romaaninin oman ominaistuoksunsa.  Sivuja tässä lyhennetyssä laitoksessa on 280. Seikkailuromaanissa on mukana todellisia historian henkilöitä. Mukaansa tempaava tarina on sepite. Joka tapauksessa romaanin molemmat, sekä alkuperäinen että siistitty versio olivat myöhemmin suomettumisen vuosina kiellettyjen kirjojen listalla. 

Pärnänen oli syntyisin Pietarista ja toimi uransa aikana luterilaisen seurakunnan kirkkoherrana Inkerissä. Näin hänellä oli mahdollisuus hankkia tietoja alkuperäisistä lähteistä sikäli mitä niitä oli käytettävissä. Kirjaksi Pärnänen kirjoitti tarinansa myöhemmin Suomeen muutettuaan. Hän toimi Tampereen rykmentin pastorina.

Repolaiset lehdestä.

Taustaksi vuonna 1617 päättyy Inkerin sota Stolbovan rauhaan jossa Ruotsi saa mm. Inkerinmaan laajentuen valtiona kautta aikain suurimmilleen. Inkeriin alkaa tulla väkeä hallan vaivaamina Karjalasta (äyrämöiset) ja eteenkin Savosta (savakot). Ruotsista alueelle tuomitaan mm. entisiä rikoksentekijöitä maanpakoon ja aatelisille nimetään suuria tiluksia.

Pärnäsen kirjan mukaan: Simo Steen (Hollanniksi kivi) syntyy vuonna 1625 asuen nuoruutensa Suomessa, Kivijärveltä. (Siksi 2000-luvulla vuoden Kivijärveläinen saa aina tämän kijan) Kylmät katovuodet vievät viljan usein ja niin hän lähtee Turkuun, jossa irtolaisena pannaan sotamieheksi. Hän ehtii kolmekymmentävuotisen sodan viimeisiin vaiheisiin Hakkapeliittojen maineikaissa joukoissa. Kaarle X-kuninkaan palveluksessa hän osallistuu sotaretkiin Puolassa ja Saksanmaalla. Sotatovereinaan mm. Salomon Nihti.

Inkerissä uudisasutus ja kuningattaren myöntämät aateliläänitykset johtavat vähitellen kasvavaan kaunaan mailtaan väistyneiden joukossa. Rauhan kestettyä tällä rajalla neljänkymmentä vuotta se katkeaa lopulta Ruptuurisotaan vuosina 1656-58. Sodasta ei seuraa rajalinjan muutoksia. Vuosisadan loppua kohti Inkerissä voimistuu luterilaistaminen, jolloin jo vuosisatoja aiemmin ordotositoituneet Suomea puhuvat Inkeriläiset mieluummin pakenevat Novgorodin ja Tvernin lääniin (lopulta yhteensä n.20 000 henkeä)

Pärnäsen kertomana: Simo palvelee viimeiset neljä vuotta Nevalinnassa jossa palvelee myöhemmin Mujansuun lautturina eli Polska-vaarina tunnettu sekä Salomon Nihti myöhempänä asuinpaikkanaan Tyrö, Yhinmäki. Viimeisenä Simo oleskelee rajavartijajoukoissa Lopilla käyden usein Tillaisen kylässä jossa tapaa tulevan vaimonsa. Vuonna 1670 Simo on neljänkymmenenviiden ja Anna Mari Tillainen kahdenkymmenenkahdeksan ikäinen. Simolle jää palvelusvuosista muistoksi lyhytpiippuinen musketti, noin kahden kyynärän mittainen iskumiekka 30-vuotisen sodan ajoilta, pistooli sekä palvelushattu eli kolmikolkkahattu.

Uskollisuudesta kuninkaan palveluksesta Simo saa kymmenen vuoden verovapauden uudistilalleen ja alkaa pellon raivaus. Tila sijaitsee Mujan kylässä joen partaalla äärimmäisenä idässä Venäjän vastaisella rajalla. Nevajokeen yhtyvän Mujajoen länsirannalla peninkulman päässä rajalinjasta jossa Stolbovanrauhan rajapyykki (MDCXVII. G.A.R.S; 1617 Kustaa Aadolf Ruotsin kuningas).
Tulee lapsia Paavo, Liispetta, Matleena, Antti (Fendrikk Anders Simeoni) 1675, Justiina ja Susanna 1681. Suurina kuolonvuosina vuonna 1695-97 seutua kiertää rokko jonka seurauksena puolet Mujan kyläläisistä kuolee. Niin Kivelän tilaltakin kuolevat Simo-isäntä sekä lapsista Paavo ja Lispetta. Matleenalle sairaudesta jää pahat rokonarvet muistoksi.

Aito sota-ajan vuoden 1943 painos. Kirja oli
sotien jälkeen kiellettyjen kirjojen listalla.

-------------------------

Vuonna 1700 Ruptuurisodasta on kulunut neljäkymmentä vuotta. Antti on isäntä 25v. Hän on sivutoimenaan siltavouti. Hän hellustaa Henulan Annikan kanssa. Taloudessa asuvat Antin lisäksi äiti, nuorin sisko Susanna (19v) sekä Matleena. Justiina asuu jo miehensä Taneli (Daniel) Luukkoisen (Luckoin) kanssa omassa taloudessa Vanhamoisiossa ja heillä on kaksi lasta. Äidin eli Anna Marin kotipaikkaa asuttaa hänen veljenpoika on Iisakki Tillainen. Iisakilla on vaimo ja kolme lasta. Inkerin Järvisaaren kirkkoherra on Samuel Kiljander.

Antti ja pienen vikkelä Iisakki kutsutaan Pähkinälinnaan josta heidät määrätään tanakan korpraali Simo Torikan komennuskunnan mukaan. Komennuskunta lähetetään suojelemaan kotikylää Mulaa joka onkin sillä aikaa poltettu ryöstetty ja ryövätty Antin morisan Annika sekä nuorin sisko ehtii kuolla ennen pelastajia ja niin retkestä tulee kostoretki.

Seuraavana kesänä liikkuu taas ryösteleviä venäläisjoukkoja. Alkuvuodesta 1702 Kivekäs osallistuu Venäjän puolella Olhavan suulla sijaitsevan Uuden Laatokkaan suuntautuneeseen sissiretkeen, jossa Simo Torikkaa lukuun ottamatta kaikki muut ovat talonpoikia rajaseudulta. Heitä ovat Iisakki Tillainen, Taneli Luukoinen, Liisilästä kolme talonpoikaa, Vanhanen, Lankis-Pekko, Voima-Topi Mäyrä Anolasta, Pietari Lankinen Valittulan kylästä eli yhteensä kahdeksantoista miestä. Kaatuneina heistä jää Kaapro Lorvi Liisilästä Olhavan jäälle. Retki on ylittänyt odotukset ja sen johdosta Cronhjort nimittää Antin kruunun vänrikiksi.

Antti jää kevääksi Nevalinnaan Tuomas Hulsenforstin miekkailuoppiin tehden myös kaksi partioretkeä Venäjälle G.V.Schlippenbachin ollessa Nevalinnan (Nöteborg) päällikkö. Kevään aikana hän muuttaa kotijoukkonsa korpeen metsäpirttin ja tekee toukotyöt.

Kartta on vuodelta 1666.

Kesän alkaessa hänet määrätään vesillä suoritettavaan partiomatkalle Norppa-aluksessa. Retki suuntaa Laatokalta Novgorodiin johtavan Olhavan joen suussa sijaitsevaan Uusi Laatokka-nimiselle varuspaikalle. Mukaan tulee Simo Torikka. Perämiehenä on luotsi Petter Tynnison ja miehistönä luotsi Simo Puhakka ja viisi muuta kalastajaa Lopen rantakylistä. Nopeakulkuisessa purressa on kuudet hankaimet ja se pystyy kuljettamaan kymmenmiehisen miehistön lisäksi 600 leiviskää. Kokassa siinä on ruuhi sekä pikkutykki. Retki on menestyksekäs ja vangiksi saatu kippari Ivan Matseveits Ankutin kertoo itse Tsaarin olleen kaupungissa johtamassa kuumeisia sotavalmisteluja. Samalla kuullaan että edellisen talvi-retken jälkeen Kivekkään päästä oltiin luvattu 1000 ja Torikasta 500 hopearuplaa plus perinnöllinen aatelisarvo. Elävistä vangeista palkkio olisi kaksinkertainen.

Venäläiset tekevät iskun Lopen kirkolle ja Kivekäs ehtii pelastaa kirkkoherra Kiljanderin leskeksi jäävän vaimon Margareeta Eleonoran kutsumanimeltään Gretan. Hänen isä on lähtöisin Lyöttynen Viipurista. Mentyään Narvaan oli muuttanut nimensä Lydmaniksi ja ollut varusväen välskärinä. Siellä nainut  ruotsalaisen Anna Idmannin joka oli kuollut lapsen tultua neljän vanhaksi.

Tämän jälkeen Kivekäs osallistuu sotatoimiin piiritetyn Pähkinälinnan lähettinä hankkien linnaan apujoukkoja joskin turhaan koska miesjoukoltaan moninkertainen vihollinen saa vastarinnan viimein murrettua. Venäläiset saavat näin Nevajoen hallintaansa. Ihmiset pakenevat Inkeristä tuhansittain Nevalinnan kautta Viipuri maantietä pitkin Suomeen päin. Kaupunki Nevalinnan ympäriltä poltetaan jottei hyökkäävälle viholliselle jäisi suojaa.

Nevanlinnasta (jonka paikalla sijaitsee nykyinen Pietarin kaupunki) Kivekäs lähetetään turvaamaan postia Narvanlinnaan. Paluumatkalla tullaan vangituksi mutta onnistutaan vapautumaan. Tämän jälkeen Antti tekee tiedustelumatkan vihollisen valloittamaan Pähkinälinnan seuduille sekä keski Inkeriin. On alkanut esiintyä varastelevia rosvolaumoja jo muutenkin sekasortoisessa maassa.

Vuodenvaihteessa 1703 Kivekäs menee käymään kotonaan metsäpirtillä. Tämän jälkeen Tillaisen ja Luukkoisen kanssa kootaan 600 miehen talonpoikaisjoukko tekemään tuhoja vihollisen puolelle. Tuolla retkellä Kivekäs sairastuu ja onnistuu täpärästi palaamaan kotiinsa. Kahdeksan vuorokauden kovan kuumeen jälkeen kevät menee metsäpirtillä toipuessa missä kuullaan huhtikuun lopussa Nevalinnan piiritystykkien aloittama jylinää.

Antti lähtee taas tiedusteluretkilleen Yhinmäelle Salomon Nihdin luo. Kivekkäistä on nyt Venäläismiehityksen alla tullut henkipattoja ja parran kasvattaneena hän esiintyy Andrei Semjonov-nimisenä salvuumiehenä. Selviää että Inkeri on nyt kokonaan Venäjän vallassa ja sotatoimet ovat siirtyneet jo kauas Suomeen. Kotiinsa Venäläisten valloitusmaille jääneet Suomalaiset talonpojat huomaavat olevansa tästä lähtien maaorjia.

Venäjällä maaorjia pidetään kurissa solmuruoskalla.
Seuraava pahempi vaihtoehto on armeijaan lähettäminen

Sitten kirja alkaa saada vauhdikkaat mitat ja tarina lähtee lentoon joita saman tapaisia on kerrottu jo aiemmin mm. välskärin kertomuksissa. Andrei tapaa itsensä Tsaarin seurueen tämän määrätessä rotevan ja taitavan puusepän pakkotyöhön juuri perustettavan uuden kaupungin Pietarin lukuisille työmaille. Pietarissa joka oikeammin on yksi suuri rakennustyömaa hän tapaa sukulaisensa Iisakin ja Simon. Heiltä Antti kuulee siskonsa Justiinan kuolleen.

Pakkotyössä ollessaan Andrei onnistuu hankkimaan Venäläisen asiakirjan eli työpassin uutta henkilöllisyyttä todistamaan. Se tapahtuu venäläiseen tapaan asianosaisia virkamiehiä voitelemalla. Passissa hänen sielunsa merkitään Hattulan hoviin, joka on nykyään Sapkinskaja myiza ja kuluu kreivi Vorontrov-Daskoville. Siellä sijaitsee Metsäpirtti. Myöhemmin Andrei niin ikään lahjomalla saa muutettua työpassinsa niin, että hän tarvitsee enää toimittaa vuosittain hiiltä veroksi Tsaarille ja voi näin muuttaa kotiinsa.

Syksyn tullen tulee ilmoitus kaikkien seudun asukkaiden merkitsemisestä kirjoihin taloittain. Metsäpirtistä tulee Netspert. Andrei merkitään hiilenpolttajaksi ja rengiksi taloon. Äiti Anna Mari ja Sisko Matleena tulevat kirjoihin Steeniksi. Antti Simonpoika Vainonen ja Margareta Kiljander menevät naimisiin vuonna 1704. Seuraavana vuonna syntyy poika Simo, puoletoista vuoden päästä syntyy Taavetti.

Eräänä talviyönä Taneli ja Iisakki tulevat Viipurista partioretkelle houkuttelemaan Anttia palaamaan mukaansa. Taneli kertoo lapsiensa ja vanhempiensa kuolleen hänen ollessa ainoa perheessään. Tillaisen isosta talosta taas Iisakin vaimo on joutunut Viipurissa palkolliseksi vanhimman lapsensa kanssa. Lapsista kaksi muuta ovat kuolleet.

Antti vastaa miehille palaavansa sissiksi, kunhan Ruotsin herrat ensin lopettavat sisseinä olemisen ja alkavat toimia kuten armeijan kuuluu, sotimalla alueensa takaisin. Ruotsin siirtomaa-isännät saavat kuulla kunniansa moneen kertaan jätettyään Inkerin ja Suomen oman onnensa nojaan pahimmassa mahdolllisessa vaiheessa.

Vuoden päästä Taneli Luukkoinen ja Lauri Kärki tulevat taas hakemaan Anttia. He onnistuvat houkuttelemaan hänet mukaansa vaikuttavan kokoisen sotajoukon nimissä johtajanaan kenraali Lybecker. Joukkoihin kuuluu myös 300 Kivekästä joten Karjalan rakuunarykmentissä nimeksi kirjataan Vänrikki Antti Simonpoika Steen. Menestyksekästä toimintaa seuraa Ruotsalaisen sotilasjohdon fiasko. Menestyksekäs retki näet keskeytetään häpeälliseen perääntymiseen laivoilla. Se kestää kahdeksan päivää ja tapettavaksi tulee mm. 6000 hevosta. Antti jää viimeisten parinsadan muun sotilaan ohella vangiksi ja kuljetetaan pian pois, sillä rannalla löyhkäävä haaskanhajua on lähes mahdoton kestää.

Kuvakaappaus 02.01.1874 Uusi Suometar no 1 s.3

Vankeudessa Anders Steenistä tehdään seppä kengityspajaan. Sujuvasti Venäjää taitavana hän saa pikkuhiljaa helpotuksia ja lisäksi hän saa kirjoitettua kotiväelleen olevansa hengissä. Matleena tulee kaupunkiin ja he onnistuvat tapaamaan tietoja vaihtaen. Vankeuden aikana on syntynyt Antille ja Reetalle Liisa-tyttö. Antti onnistuu keväällä etenemään työssään Saksalaisen yliseppämestari Herman Fogelgesanin palvelukseen. Pietari on täynnä orjatyössä olevaa väkeä, Suomalaisia ja muita. Kaupunkia rakennetaan suurella työllä. Esimerkkinä yksistään Petro-Pavloskin linnan rakennustöissä menettää henkensä 50000 maaorjaa.

Koittaa viimeinen ja aivan hurja yritys. Antti ystävineen suunnittelee ja toteuttaa itsensä tsaarin kaappauksen. Hanke on vähällä onnistua, mutta sitten paljastuu että laivalta on kaapattu väärä henkilö. Niin Tsaari pelastuu ja Kivekkäät hajaantuvat kukin tahoilleen häviten jäljettömiin.

Taneli Luukkoinen

”Ruotsalaisten vankeudesta paennut” Antti Vainonen ilmestyy pian tämän jälkeen metsäpirtilleen ja niin alkaa poissa ollessa kasvaneeseen perheeseen tutustuminen. Vainon kahdentenatoista vuotena Kivekkäitä kuuluu taistelevan Viipurissa puolitoistasataa miestä johtajanaan eversti Stiernschanz. Joukkoon kuuluu nuorempia kuten Savolaislähtöinen upseeri Pietari (Petter, Pehr)Långström, Lauri Kärki (myöh. Kerckisudd), Lauri Häikkäläinen, Olli Tanhuanpää ja Tapani Löfing vanhempina Simo Torikka. Taneli Luukkoinen on majuri sekä Iisakki Tillainen luutnantti.

Luukkoinen ja Tillainen jäävät Venäläisten vangiksi ja tavallisisen sotilaan varusteissa heitä ei tunnisteta joten Luukkoinen viedään Siperiaan. Tillainen onnistuu pakenemaan vangitsijoiltaan ja kuuluu kuolleen viiden vuoden päästä Savossa. Simo Torikka kaatuu kuulemma Pohjanmaalla sodan kuudentenatoista vuotena.

Karoliinimiekka.

Rauhan tultua Antin äiti Anna Mari kuolee kahden vuoden päästä ja Taneli pääsee sotavankeudesta kotiinsa. Myöhemmin vanhat sotakaverit tapaavat Slavankassa, Vanha-Moisiossa ja Antti kuulee perintömiekkansa kulkeutuneen Tapani Löfingille. Tapani kuuluu aloittavan uuden elämän.

Viljo Rauta: Isoviha

Tulin hankkineeksi pari vuotta sitten kirjan Isoviha ja lukaisin niteen juuri uudestaan. Sen on kirjoittanut kilrjailijanimi Viljo Rauta. Kustantantaja on Sanatar Helsingistä vuonna 1944 ja kyseinen opus edustaa myöhempää painetusta kahdesta painoksesta. Ensipainos oli ollut vuotta aiemmin. Ulkoasultaan kirja on rapeaa paperia sekä heikkoa nidosta pehmeillä kansilla, onhan painoaika jatkosodan aikaa. Pölyä on seitsemässäkymmenessä vuodessa kertynyt ihan kiitettävät määrät ja niinpä kirja saakin asua minulla olleessaan minigrip-pussissa.

Oikealta nimeltä Vijo Rauta on toimittaja-kirjailija Viljo Kalervo Niukkanen ja hän on käyttänyt joissain yhteyksissä myös nimimerkkiä Asko Sorro. Vikipedian mukaan hänen tuotantonsa on koostunut "pääosin historiallisista seikkailuromaaneista ja -kertomuksista". Isovihaa lukiessa tämä kaikki trivia on helposti havaittavissa. Kirja kuuluu hirstoriallisten kertomusten puolelle ja mielestäni toimittajamainen työskentelytapa kuultaa kovasti läpi. Kappaleet ovat irrallisten lehtirtikkeleiden oloiset koostuen yksittäisistä tapahtumien kuvauksista, mitä nyt historiallisista lähteistä on esille saatu kaivettua. Jotenkin siis kokonaiskudos tuntuu puuttuvan. Myös sotavuosien propaganda-asennne on turhan kiitettävästi mukana. Kauheuksia ja kansanmurhaa on tässä 1700-luvun suurimmassa Suomalaisten kärsimässä sodassa harrastettiin varmuudella ja sen kyllä ymmärtää ilman asian alleviivaamistakin.

Puutteistaan huolimatta kirja on nyky suomalaiselle suositeltava lukukokemus. Se on paljon parempi kuin yksikään nykypäivä hajuttomista, mauttomista, suomettumisen pilaamista, vähättelevistä ja ylisievistelevistä aikakautta kuvaavista unettavista kirjoituksista. Kirjassa käsitetään ja käsitellään nuo Suomen kansan säilymisen kannalta todelliset kohtalon vuodet 1700-1721 suoraan sanoen. Nykypäivän tutkijoilta aikakuden käsittely on jäänyt liian selvästi tuoreempien sotien jalkoihin. Ikäänkuin vähemmän kauheana.

VOIMA R 100

Olin tuossa Pauli Lundénin kanssa yhteyksissä ja hän kertoi omistavansa  2 kpl VOIMA R100 -vastavaihekytkennällä (Radiot 3/2011) toteutettuja päätevahvistimia. Lisäksi pakettiin kuuluuvat kaiuttimet sekä ENGL neliputkinen etuaste.

Olisi se röyheä lähteä keikalle tämän paketin kanssa, ei tulisi joka paikassa samanlaisia vastaan. Tai saada nämä Köykän keksinnöt sitten studioon talteen. Tämä pari on palvellut uransa alkuajan käsittääkseni Savonlinnan oopperoissa. Tapio Köykän paja jota kutsuttiin radiotehtaaksi sijaitsi kivijalassa Helsingissä Sipoonkatu 11.

Kaiuttimena kaapissa näyttää pötköttävän Celestion G12 Vintage 30 pari. Oikein sopivat elementit VOIMA vahvistimen jatkeeksi.

R100:n tausta on muista firman vahvistimista tutuksi tulleen näköinen.

Konepellin sisälle on liimattu kytkentä ja siellä näyttää olevan huoltomiehen merkintä 20 päivä huhtikuuta vuonna 1961.

Eipä uskoisi että putkenkannat ovat 60-luvun alusta! Onnekseen tällä laitteella on näköjään ollut aina hyvä huolenpito.

Laitehuone etupuolelta kuvattuna. Ei ole korroosio eikä edes hapettuminen päässyt tulemaan!

Jos muistan oikein, niin Köykän jälkeen Voimaradio oy:tä pyöritti hänen entinen työntekijänsä Kari Koivunen? Sitten nuoremmat polvet jatkoivat toimintaa Espoossa Kimmeltie 1:ssä? Ja kuluvan vuoden aikana 2014 toiminta päättyi. Nimen muututtua EKS nimiseksi valmistettiin vuosituhannen alkupuolelta lähtien mm. Otus-merkillä DJ-laitteita vuoteen 2014 asti. Eli kauas on entisestä tultu. Mutta palataanpas lähtöruutuun.

.
R100 naamapuolelta. Remu Aaltonen oli innostunut muistelemaan Paulille taannoin heidän yhteiskeikalla 60-luvulta tutuksi tulleita VOIMA vahvistimia! (Pauli vinkkasi että hän saattaisi olla halukas päästämään VOIMA-vahvistimensa hyvään kotiin jatkamaan soittoa). Muista yhteyksistä olen sittemmin kuullut että VOIMA-vahvistimet ovat olleet yllättävänkin tärkeitä laitteita Hurriganesien alkuvuosien keikkakalustossa.

VOIMA R100
Valmistusmaa: Suomi
Tuotemerkki: Voima, Voimaradio oy Helsinki
Valmistettu: ennen vuotta 1961
Tyyppi: Päätevahvistin
Putket: ECC85 ECC85 ECC85 EL34 EL34 EL34 EL34
Kaiuttimet: erilliset tässä Celestion G12 Vintage 30 pari
Teho: 100 W
Kotelointi: Metalli
Mitat: 390 x 315 x 215 mm / 15.4 x 12.4 x 8.5 inch
Patenttinumero: 27332&33483.
Luokan "B" vahvistin. Kohina alle -76dB. TIM-särö eliminoitu.
Paino: 18 kg / 39 lb 10.4 oz (39.648 lb)

Saunaband Vol I

Saunaband - Vol I

Saunabandin julkaisema EP:n on saatavilla CD-levyllä sekä yleisimmissä musiikkipalveluissa. 

Saunaband Vol 1 kuunneltavissa seuraavissa musiikkialustoilla.

Äänityssessiot tapahtuivat kesällä 2014 Juankoskella soittokunnan talossa sekä viimeisteltiin Ismon kotistudiossa. Äänityssessioiden aikaan Rami T. oli juuri siirtynyt bändistä sivuun. EP-levyllä kiteytyy Saunabandin kiihkeiden vuosien toiminta

Levyllä siis soittavat seuraavat muusikot:
Ismo Pentikäinen, kitarat ja laulut
Jukka Kuronen, basso sekä taustalaulut
Ari Koistinen, rummut
Tatu Korhonen, keyboard sekä taustalaulut
CD layoutin toteutti Jukka Savolainen

Luokses uudelleen säv/sov Ismo sovitus Saunaband

Mies matkallaan. Säv. Jukka K. San. Ismo P. Sov. Saunaband 

Et saa antaa periksi. Säv./San. Ismo P. Sov. Saunaband

Rock'n Roll Säv./San. Ismo P. Sov. Saunaband

Riähkä-Jussin Polkka - Rude-John Polka

Sävellys: "Roaska" (Raaska) Eero Tuovinen (1862-1910) Siilinjärvi, Finland

Martin D 16-GT ja Ibanez GA

Seuraavassa on hieman huomioita käyttämistäni akustisista kitaroista. Ensin muutama sana nailonlielisestä klassisesta kitarasta, joka on merkiltään ja malliltaan Ibanez GA5W-NT-27-01. Se on Japanilaisen merkin Kiinassa valmistama, edullinen mutta yllättäen peruslaadukas soitin. Se on rankattu esimerkiksi hinta/laatusuhteeltaan opiskelijan ykkösvalinnaksi. Teknisesti ottaen soitin on erittäin asiallinen. Soundi on rikas ja soitettavuus hyvä. Hankin klassisen käytettynä enkä muista enää hintaa, mutta paljoa se ei ollut. Uuden hintaluokka on ollut vuonna 2004 alle 200$. Soitin sopii mielestäni mainiosti kaikenlaisen klassisen kitaramusiikin aloitussoittimeksi ja vielä pitemmälle ehtineille. Valitettavasti malli on vain poistunut valmistajan valikoimista ja on saatavilla enää käytettynä.

Kansi: Kuusi

Kaula, sivut ja takakansi: Mahonki

Ruusuke: Classical Mosaic Design Rosette

Talla ja otelauta: Ruusupuu

Metalliosat: Kromi

Muoto: Klassinen

Virityskoneisto: Chrome Classical Tuners

Kaularauta: Ivorex II ™ sekä satula

Viimeistely: Natural High Gloss Finish.

Lisäksi: Kova kuljetuskotelo

------------------------------------

Martin D 16-GT on puolestaan perinteikkään Amerikkalaisen kitaranvalmistajan valmistama teräskielinen laatusoitin. Sarjanumeron  1332646 perusteella soittimen valmistusajankohta on vuonna 2008 Nazareth, Pennsylvania. Hankin instrumentin 2009 kitarapajalta Helsingistä mikä onkin ensimmäisiä Martin edustajia maassamme. Tuolloin uutena hankitun soittimen aika tarkkaan tuhat euroa. Nyt vuonna 2014 esimerkiksi T-kauppa myy uusia reilun 1300€ hintaan. Rahoillaan saa siis laatua jonka arvo säilyy käytettynä ja nousee myöhemmin vuosien päästä. Martin saa erikoispisteet myös siitä että heillä ei ole käytössä ns. "vasurilisää" eikä se tarvitse mitään maksettuja tai sponsoroituja muusikkomannekiinejä. Tämä soitin on D-sarjan (dreadnought) Amerikassa tehdyistä halvimmasta päästä, mutta mielestäni tässä hinta kohtaa laadun parhaiten. Seuraava potentiaalinen vaihtoehto olisi ollut klassikko D-18 malli, mutta siinä hinta karkaa lähes kaksinkertaiseksi. Josta taas saisi satasen lisäämällä kaikien aikojen tunnetuimman Martiinin eli D-28 mallin. Eikä minua haittaa yhtään että tämä D-16 malli muistuttaa paljon niin ikään kuusikantista ja mahonkirunkoista vuoden 1939 D-18 Authentic mallia.

Vaikka D-16 onkin Martinin mielestä Amerikassa valmisteuista"karvahattu"-versio, minusta tämä on hieno peli. En ole tavannut aiemmin kaulan intonaatioltaan niin miellyttävää soitinta! Nyt ymmärrän miksi Martinilla soittavat voivat käyttää biiseissään capoa ja ottaa siihen otteita kaulalla mistä vaan vaihdellen samalla avoimia virityksiä esityksissä aina biisien välissä. Ja aina on sointi kohdallaan. Luulen että salaisuus on tässä soittimessa  talla ja varsinkin otelauta joka on idioottitarkka. Niiden valmistusmateriaalin on "Richlite". Ilmapuntarin liikkeet eivät vaikuta instrumettiin ollenkaan! Satula on viilattu niin tarkkaan kun voi olla ja virittimet toimivat herkästi. Eikä viritysten jatkuva vaihtelu avoimien ja normaalin välillä katko kieliä! Soittimen mukaan kuuluvat kova laukku sekä kaikukoppaan tuleva kosteuttaja. Halusin oman instrumentin mikittömänä versiona. Eihän stradivariuksissakaan ole mitään mikkejä alkuaan. Hehe. Sitä tarvetta varten on keksitty vaikkapa Dean Markley irtomikki joka on fingerpick, kitara-ragtime tai Elvis 50's musassa autenttinen. Tuossa hesarin artikkelissa on muuten virhe Martinien valmistusmäärissä. Siinä kuuuluisi olla kautta aikain 140 000 soitinta. No, what ever.

Myyjä muuten väitti että akustisessa kitarassa soundi paranee mitä enemmän sillä soittaa?! Liekö syy puun soimisen paraneminen jatkuvien äänivärähtelyjen myötä? Tiedä en mutta olisi mukava löytää asiasta tehtyä tutkimustakin joskus. Niin tai näin, runsaan soittelun myötä huomasin Martinissa ensimmäisen heikkouden. Kannen lakkaus on sen verran heikko että alkoi kulua näppäily/plektrakäden sijaiti paikoista parin vuoden innokkaan soittelun seurauksena. Tai sitten minulla on niin voimakas hiki, että se syövyttää heikommat lakat. Hehe. Toinen kuluva paikka on nauhat jotka eivät ole tässä mallissa lujinta laatua. Soittimen soundista D-16 mallin soinnissa on ehkä kevyempi basso ja vähän nasaalimpi sointi kuin muissa Martineissa mutta minulle se on bluesiin sopiva.

Koko: kaula liittyy runkoon nauhalla D-14

Kansi: sitkankuusi

Ruusuke: Bold Herringbone

Takakansi ja sivut: Mahonki

Kaula: Valikoitu Intian ruusupuu

Kaulaprofiili: Modifioitu laakea ovaali

Otelauta Materiaali: Musta Richlite

Nauhat: 20

Takakansi, sivut ja kaula viimeistely: Satiini

Kansi: Kiillotettu Gloss

Talla: Musta Richlite

Virityskoneistot: Kromi

Suositeltavat kielet: Martin SP Käyttöikä fosforipronssia Medium Gauge (MSP7200)

Mandoliini - Mandolin

Saatuani aidon Neuvostoliittolaisen mandoliinin vuonna 2004 innostuin maniskan soitosta. Kunnostin laitteen. Opettelin heti pari biisiä ja ei kun keikalle. Hankin äskettäin tilalle nykypäivän itamaisen valmisteen Kiinan suunnalta. Olen kyllä yllättynyt sen hinta/laatusuhteesta. Siinäpä matalan aloituskynnyksen soitin jos mikä! Ei tarvitse kuin trimmata soitin eli nauhan päät, satulan, tallan jne. mutta sen voi tehdä itse tai sitten korjaaja. 

Tässä tarinassa tutkailen mandoliinin, tutummin maniskan vaiheita. Tarkastelun alla on siis ikivanha soitin joka on luonut nahkansa yhä uudestaan ja uudestaan aina ajan henkeen. Siinäpä todellinen crossover-soitin!

Hinta/laatusuhteessa matalan aloituskynnyksen soitin.
Vasenkätisenä näitä ei tule joka päivä vastaan.

Euroopan hoveissa on 1300-luvulta lähtien käytössä kielisoittimena luuttu. 1500-luvulle tultaessa tähän luuttu-perheeseen ilmestyy mandora niminen soitin. 1700-luvulle tultaessa soittimesta on kehittynyt barokin Italiassa mandoliini-niminen soitin. Tässä vaiheessa kaikki kielisoittimet ovat vielä suolikielisiä.

1700-luvun Napolin mandoliini.

Ensimmäisenä tunnettuina metallikieliä (Messinki) käyttävinä muusikkoina esiintyvät Italialaiset Signor Leone ja GB Gervasio. He kiertävät vuosina 1750-1810 ympäri Eurooppaa pitäen konsertteja sekä antaen opetusta. Soitin yleistyy viimeistään nyt kautta Eurooppan ja sitä aletaan kutsua malliltaan "Napolilainen mandoliini" erotuksena muista aikalaisista mandoliineista.

Calace mandoliini.

Mandoliinille säveltävät mm. Antonio Vivaldi. Mozart, Beethoven (ja myöhemmin Bizet) kirjoittaen näille myös sooloja oopperoihin. 1800-luvulla aletaan valmistaa Italiassa pyöreäpohjaista  "bowlback" mandoliinia. Siitä tulee eteenkin klassisen musiikin piireissä suosittu soitin. Tässä blogissa keskitytään populaariin kehityksen kulkuun.

Estudiantina Figaro Amerikan juliste vuonna 1880.

1800-luvun lopussa suureen suosioon Espanjassa nousevat "Estudiantes Espanolas" nuoriso-yhtyeet. He esiintyvät väriikkäissä karnevaaliasuissa mitä mononaisimmissa juhlissa. Valtaisan suosion myötä alalla toimii pian kolme ryhmää, jotka käyttävät samaa nimitystä:
1. Koko muoti-ilmiön alulle laittaneet yliopisto-opiskelijoista muodostetut yhtyeet.
2. Muista harrastelijasoittajista kootut korvakuulolta klassisia sävelmiä populaarisoivat samaa nimeä käyttävät mitä erillaisimmat ryhmät.
3. Ammattimuusikoiden perustamat yhtyeet kuten Dionisio Granadosin vuonna 1878 Madridissa perustama "Estudiantina Española Fígaro". Hauskana yksityiskohtana tämä yhtye alkaa käyttää koulupukuja kaikessa toiminnassaan. Soittimena heillä oli mandoliinin näköiset bandurriat.

Viimeksi mainittu Estudiantina Figaro saavuttaa suuren suosion Euroopassa. Heidän esiintymisasunsa ovat tyylin mukaisesti värikkäät. Ryhmä esiintyy vähän perustamisensa jälkeen Pariisisin maailmannäyttelyssä, sen jälkeen Roomassa ja muualla Euroopassa. Tämän jälkeen he esiintyvät Ameerikassa kahteen otteeseen. Heidän ohjelmistoonsa kuului esimerkiksi Ole! Jota.

Estudiantina Figaro keikkamainos.

Musiikkia harrastanut ja soittokunnassakin soittanut Orville Gibson on 24-vuotias kun Estudiantina Figaro konsertoi Amerikassa. Amerikkalaisille yhtyeen käyttämät bandurriat eivät ole tuttuja, mutta samanlaiselta näyttävät mandoliinit siirtolaisten esi-isien mukanaan tuomina sitäkin kotoisampia.

Orville Gibson uudessa esiintymisasussaan.

Näin Amerikassa kuin Euroopassa syntyy "kapinallinen" aikansa nuorisomuoti, jossa yhtyeet esiintyvät värikkäästi vaatetettuna. Myös Orville alkaa soittaa Orpheus Mandolin Club-nimisessä yhtyeessä. Hän aloittaa lisäksi harrastaa soittimien valmistusta saaden siinä pian mainetta. Uusi keksintö  gramofoni tulee vuonna 1879 kauppoihin siivittämään mandoliini-yhtyeiden suosiota.

Orpheus Mandolin Club lehti-ilmoituksessa
Sitaatti: The Rise of African American
Popular Music, 1889-1895

Orvillen soitinkeksinnöistä tulee popularisoituneen mandoliinien ikoneja tulevina vuosina. Soittimia myydään mandolin-orkestereita vetävien opettaja-jälleenmyyjien kautta runsaasti ja jokaisessa suuremmassa kaupungissa niin Amerikassa kuin muualla maailmassa toimii mandolin yhtye.

Vuosisadan vaihteen mandoliini-yhtye.

Orvillen lähdettyä toiminnasta Gibson-yhtiön tärkeäksi avuksi tulee kuuluisa monitaituri Lloyd Loar. Mandoliini-yhtyeiden suosiota kestää peräti 1920-luvulle saakka jolloin 40 vuotta kestänyt suosio hiipuu ensimmäisen maailmansodan jälkeen samalla kun uusi keksintö radio, Charleston, Blues sekä Jazz tulevat jäädäkseen. Mandoliinin suosion palauttamisessa ei auta edes Lloydin master-malli. Se tulee suosituksi vasta Bill Monroen and The Bluegrass Boysien suosion myötä myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen.

Mandoliinia on käytetty myös blues-musiikissa kuten Ry Cooder mainiosti osoittaa. Nykypäivänä on olemassa paljon mandoliinin soiton harrastajia sekä heidän sivustoja.



Nykypäivän bluegrass menoa Cris Thile ja Michael Davisin huikeaa menoa! Soittimella on nykyään vankka kannattajakuntansa klassisen, bluesin, jazzin, rockin tai bluegrassin kannattajissa.

Suomessa mandoliinikulttuuri on ollut kansanmuusikoiden varassa ja marginaalissa niin ikään. Läntiset vaikutteet jäivät sisällissodan, talvi- ja jatkosodan ja sitä seuranneen virallisen Suomi-viihteen Kärjen jalkoihin. Pohjanmaan suunnasta on tullut aikojen saatossa Ruotsalaisvaikutteista pelimannikulttuuria. Suuri tekijä mandoliiniarvostuksen heikkoudessa Itä-Suomessa on Neuvostoliitosta runsaasti tuotujen soittimien varsin heikko laatu. Ei silti syytä vaipua synkkyyteen vaan maniskan ääreen!