Viljo Rauta: Isoviha

Tulin hankkineeksi pari vuotta sitten kirjan Isoviha ja lukaisin niteen juuri uudestaan. Sen on kirjoittanut kilrjailijanimi Viljo Rauta. Kustantantaja on Sanatar Helsingistä vuonna 1944 ja kyseinen opus edustaa myöhempää painetusta kahdesta painoksesta. Ensipainos oli ollut vuotta aiemmin. Ulkoasultaan kirja on rapeaa paperia sekä heikkoa nidosta pehmeillä kansilla, onhan painoaika jatkosodan aikaa. Pölyä on seitsemässäkymmenessä vuodessa kertynyt ihan kiitettävät määrät ja niinpä kirja saakin asua minulla olleessaan minigrip-pussissa.

Oikealta nimeltä Vijo Rauta on toimittaja-kirjailija Viljo Kalervo Niukkanen ja hän on käyttänyt joissain yhteyksissä myös nimimerkkiä Asko Sorro. Vikipedian mukaan hänen tuotantonsa on koostunut "pääosin historiallisista seikkailuromaaneista ja -kertomuksista". Isovihaa lukiessa tämä kaikki trivia on helposti havaittavissa. Kirja kuuluu hirstoriallisten kertomusten puolelle ja mielestäni toimittajamainen työskentelytapa kuultaa kovasti läpi. Kappaleet ovat irrallisten lehtirtikkeleiden oloiset koostuen yksittäisistä tapahtumien kuvauksista, mitä nyt historiallisista lähteistä on esille saatu kaivettua. Jotenkin siis kokonaiskudos tuntuu puuttuvan. Myös sotavuosien propaganda-asennne on turhan kiitettävästi mukana. Kauheuksia ja kansanmurhaa on tässä 1700-luvun suurimmassa Suomalaisten kärsimässä sodassa harrastettiin varmuudella ja sen kyllä ymmärtää ilman asian alleviivaamistakin.

Puutteistaan huolimatta kirja on nyky suomalaiselle suositeltava lukukokemus. Se on paljon parempi kuin yksikään nykypäivä hajuttomista, mauttomista, suomettumisen pilaamista, vähättelevistä ja ylisievistelevistä aikakautta kuvaavista unettavista kirjoituksista. Kirjassa käsitetään ja käsitellään nuo Suomen kansan säilymisen kannalta todelliset kohtalon vuodet 1700-1721 suoraan sanoen. Nykypäivän tutkijoilta aikakuden käsittely on jäänyt liian selvästi tuoreempien sotien jalkoihin. Ikäänkuin vähemmän kauheana.

VOIMA R 100

Olin tuossa Pauli Lundénin kanssa yhteyksissä ja hän kertoi omistavansa  2 kpl VOIMA R100 -vastavaihekytkennällä (Radiot 3/2011) toteutettuja päätevahvistimia. Lisäksi pakettiin kuuluuvat kaiuttimet sekä ENGL neliputkinen etuaste.

Olisi se röyheä lähteä keikalle tämän paketin kanssa, ei tulisi joka paikassa samanlaisia vastaan. Tai saada nämä Köykän keksinnöt sitten studioon talteen. Tämä pari on palvellut uransa alkuajan käsittääkseni Savonlinnan oopperoissa. Tapio Köykän paja jota kutsuttiin radiotehtaaksi sijaitsi kivijalassa Helsingissä Sipoonkatu 11.

Kaiuttimena kaapissa näyttää pötköttävän Celestion G12 Vintage 30 pari. Oikein sopivat elementit VOIMA vahvistimen jatkeeksi.

R100:n tausta on muista firman vahvistimista tutuksi tulleen näköinen.

Konepellin sisälle on liimattu kytkentä ja siellä näyttää olevan huoltomiehen merkintä 20 päivä huhtikuuta vuonna 1961.

Eipä uskoisi että putkenkannat ovat 60-luvun alusta! Onnekseen tällä laitteella on näköjään ollut aina hyvä huolenpito.

Laitehuone etupuolelta kuvattuna. Ei ole korroosio eikä edes hapettuminen päässyt tulemaan!

Jos muistan oikein, niin Köykän jälkeen Voimaradio oy:tä pyöritti hänen entinen työntekijänsä Kari Koivunen? Sitten nuoremmat polvet jatkoivat toimintaa Espoossa Kimmeltie 1:ssä? Ja kuluvan vuoden aikana 2014 toiminta päättyi. Nimen muututtua EKS nimiseksi valmistettiin vuosituhannen alkupuolelta lähtien mm. Otus-merkillä DJ-laitteita vuoteen 2014 asti. Eli kauas on entisestä tultu. Mutta palataanpas lähtöruutuun.

.
R100 naamapuolelta. Remu Aaltonen oli innostunut muistelemaan Paulille taannoin heidän yhteiskeikalla 60-luvulta tutuksi tulleita VOIMA vahvistimia! (Pauli vinkkasi että hän saattaisi olla halukas päästämään VOIMA-vahvistimensa hyvään kotiin jatkamaan soittoa). Muista yhteyksistä olen sittemmin kuullut että VOIMA-vahvistimet ovat olleet yllättävänkin tärkeitä laitteita Hurriganesien alkuvuosien keikkakalustossa.

VOIMA R100
Valmistusmaa: Suomi
Tuotemerkki: Voima, Voimaradio oy Helsinki
Valmistettu: ennen vuotta 1961
Tyyppi: Päätevahvistin
Putket: ECC85 ECC85 ECC85 EL34 EL34 EL34 EL34
Kaiuttimet: erilliset tässä Celestion G12 Vintage 30 pari
Teho: 100 W
Kotelointi: Metalli
Mitat: 390 x 315 x 215 mm / 15.4 x 12.4 x 8.5 inch
Patenttinumero: 27332&33483.
Luokan "B" vahvistin. Kohina alle -76dB. TIM-särö eliminoitu.
Paino: 18 kg / 39 lb 10.4 oz (39.648 lb)

Saunaband Vol I

Saunaband - Vol I

Saunabandin julkaisema EP:n on saatavilla CD-levyllä sekä yleisimmissä musiikkipalveluissa. 

Saunaband Vol 1 kuunneltavissa seuraavissa musiikkialustoilla.

Äänityssessiot tapahtuivat kesällä 2014 Juankoskella soittokunnan talossa sekä viimeisteltiin Ismon kotistudiossa. Äänityssessioiden aikaan Rami T. oli juuri siirtynyt bändistä sivuun. EP-levyllä kiteytyy Saunabandin kiihkeiden vuosien toiminta

Levyllä siis soittavat seuraavat muusikot:
Ismo Pentikäinen, kitarat ja laulut
Jukka Kuronen, basso sekä taustalaulut
Ari Koistinen, rummut
Tatu Korhonen, keyboard sekä taustalaulut
CD layoutin toteutti Jukka Savolainen

Luokses uudelleen säv/sov Ismo sovitus Saunaband

Mies matkallaan. Säv. Jukka K. San. Ismo P. Sov. Saunaband 

Et saa antaa periksi. Säv./San. Ismo P. Sov. Saunaband

Rock'n Roll Säv./San. Ismo P. Sov. Saunaband

Soittoura vuosina 2005-2014

Yksitoista vuotta kestäneiden päätoimisten muusikkovuosien rallin jäljiltä olin vuonna 2005 piipussa ja tarvittiin ottaa aikalisä. Samalla kaikki muukin elämä meni täysin uuteen uskoon. Nukuin piiiitkiä unia ja jonkin aikaa saada asiat niin pään sisällä kuin ulkona taas järjestykseen.

Muutin tuohon aikaan Juankoskelle ja mietin sitten että nyt olisi täydellinen hetki toteuttaa pitkäaikainen ajatus ensimmäisestä itse rakentamasta kitarasta. Olin aina digannut Juicen lyriikoista ja haaveillut pienestä asti vasuri Suomi-kitarasta. Ilmoittauduin siis paikalliselle kansalaisopiston puukäsityötunneille ja kuinka ollakaan projekti toteutui talven kuluessa. Sovin karttakeskuksen kanssa diilin ja Suomi-kitarasta tuli juttu myös heidän asiakaslehteen.

Suomi-kitaran kanssa
myöhemmin keikalla.

Bändisoitto alkoi palata mieleen ja ajattelin koota ryhmän missä toimittaisiin ja tehtäisiin joku keikkakin mutta täysin fiiliksen pohjalta. Toiminnan ajuri ei siis olisi mitkään taloudelliset tai muut velvotteet. 

Sen tietysti tuli olla päivän selvää että JO YHTEISESTI SOVITUT keikat tulee alan yleisen käytännön mukaisesti hoidella (p.l. force majeure eli ylivoimainen este, esim lääkärin todistuksella). Tuunasin 1973 stratoa kuumempaan suuntaan. Näpräsin myös efektipuolta, mm Wah-wah ja säristinosastoa.

Strato 1973.

Niin perustin vuonna 2007 blues-rokkitrion Bendixin. Bassoon tuli Juha "Myltsi" Mylläri ja rumpuihin Mika Tirkkonen. Aloimme soitella viikottain. Suuntaa haettiin Stevie Ray Vaughan - Melrose akselilta ja omilla, Suomen kielisillä biiseillä mentiin. Soitin siis 1973 stratolla ja 1997 Telellä. Tuunasin vähän teleäkin. Vahvarina oli Voima-vahvistin 60-luvulta, myöhemmin Fender Tremolux.

Soolo-tunnelmointia vuonna 2008.

Aloin kirjoittaa uutta matskua ja mukaan tuli myös joitain Bengal-aikaisia biisejäni uudistettuna. Harmitti että aikanaan jäi kunnolliset tallenteet tekemättä Bengalin kanssa, niin nyt voisi korjata tilanteen. Myltsi osallistui myös biisi-savottaan mikä ilahdutti kovasti.

Soittelimme Bendixin kanssa Mikan autotallissa, missä toisessa pilttuussa oli hänen autoprojekti Ford Fairlane 1957. Parin vuoden kuluessa ohjelmistoa oli jo levyllisen verran ja samalla yhteissoitto hitsautunut kuntoon. Järjestin äänityssessiot ja tallensimme soitot kahdessa päivässä. Sitten julkaistiin Bendix Ajelehdin. Kanteen tuli Mikan Ford, kuvat otti Laura Pentikäinen ja layoutin teki Jukka Savolainen.

Bändille tuli kotisivut ja teimme maakunnassa pikkukeikkaa enimmäkseen baareissa. Säestimme myös amerikkalaista Howard Glazeria Kaavi Bluesissa itseasiassa pariinkin otteeseen, vuosina 2009 ja toisen kerran vielä 2012. 

Loppuvuodesta 2009 Kun Bendixin kanssa näytti että julkaistu levy paremminkin passivoi kuin aktivoi bändiä niin olin että mitän tekisi. Myltsi pyysi mukaan soittelemaan kavereidensa kanssa. Heillä oli bändi-projekti. Minun nuoruudessa Juankoskelaiset olivat hieman pelottavan raggarin maineessa ja olin vähän että mitähän tästä tulee.

Menin sitten mukaan ja tyypithän osoittautuvat hauskoiksi hepuiksi. Osa jäsenistä oli Jucen vanhoja kavereita mm. Jamppa, joka haki Campparin ja käy TamTam. jne. Jopa reenikämppä oli sama vanha soittokunnan talo missä Juice oli aloitellut aikanaan. Virittelimme Juicen musiikkia (akustisella) heinähattu-fiiliksellä ja en muista nauraneeni näin paljon pitkään pitkään aikaan. Kaivelin esille myös maniskan.

Bändissä olivat Jarmo "Jamppa" Roininen kitara ja laulu, Raimo "Rami"Torvinen kitara, Mari Koivusalo viulu, Myltsi basso, Arto "Api" Pirinen rummut, Tatu Korhonen urut,  ja minä.

Ryhmän nimeksi tuli Band 3.30 ja aloimme reenaamaan ohjelmistoa konserttia varten. Takapiruna toimi Juankosken nuorisosihteeri Konttisen Hemppa. Hän organiseerasi matskut, aikataulut, valot ja äänentoistopalvelut (Tuomas "Tuokki" Kainulaiselta), muuta kalustoa, keikkapaikat, päivät, lipun myynnin, järkkärit, keikkabussit ja majoitukset. 

Hemppa Itse asiassa järjesti asiat kitaran kielistä lähtien sekä mulle kunnollisen soitettavan maniskan.  Bändi sai siis keskittyä pelkästää ohjemiston hiomiseen. Ensimmäisen konsertin jälkeen homma lähti sitten niin railakkaasti lentoon että teimme lopulta useita loppuun myytyjä konsertteja ja keikkasimme Härmää ja Helsinkiä myöden.

Rami, Tatu, Mari, Myltsi, Are, minä ja Jamppa.

Menneinä tanssibändivuosina kun soitimme keikoilla moneen otteeseen Esko Rahkosen bändin kanssa samalla keikalla niin hänellä oli erittäin karismaattinen, omaperäinen mutta täydellisen tyylitajuinen kitaristi. Hän soitti 60-luvun blodi ES-335:llä, jossa oli jumalainen ääni. Mietin että jos vaan voin niin laitan kyllä tuollaisen joskus vielä itsellekin. Vuonna 2010 homma toteutui ja Lontoosta löytyi mainitunlainen pakasta vedetty ES-335 vasurina. 

Kitaristi Essin pauloissa.

Muutin Tampereelle Myltsin isolla pakulla iso kasa kitaroita mukana. Iso Band 3.30 ryhmä oli raskas liikuttaa ja entistä hankalampi aikatauluttaa hajallaan, joten sovittujen keikkojen jälkeen se laitettiin naftaliiniin. Oli kyllä hieno kokemus olla projektissa mukana!

Totesin sitten Tampereella että se ei olekaan minun juttu ja muutin takaisin kotikonnuille savoon. Kuinka ollakaan aloin viritellä taas jotain bändikuviota. Soitimme taas Tirkkos Mikan autotalliin valmistuneessa elintasosiivessä. 

Pyysin toiseen kitaraan Saku Hyvärisen, Tatu Korhosen kiippariin sekä lauluun ja bassoon Kurosen Jukan. Oli olemassa omia uusia biisi-idiksiä sekä Jukalla oli huippuhyviä biisiaiheita, joita työstettiin kimpassa valmiiksi. Jossain Bendixille alunperin suunnitellussa tekstissä taisi olla myös Myltsi toisena kirjoittajana. 

Kesällä 2012 Howard tuli taas keikalle Suomeen ja Bendixiä kysyttiin komppaamaan. Tirkkonen ei päässyt osallistumaan ja takuuvarma ammattimies Nenosen Hannu tuli tuuraamaan rumpuihin. Tähän päättyi Bendixin toiminta. Aktiivista toimintaa bändillä oli siis vuosina 2007-2012.

Ajattelin uuden systeemin musiikillinen viitekehyksen Southern rock-suuntaan, mutta suomen kielellä- ja rennon napakalla fiiliksellä esitetettäväksi. Tietysti soittajilla oli omia lemppareita mistä kokonaisuus muodostui. Jukka oli Boston-fani ja Tatu diggaili Jim Morrisonin juttuja. 

Olimme soitellet kimpassa noin vuoden ja soitto sekä biisit alkoivat vähitellen hioutua yhteen. Sovimme sitten kesälle 2012 kimpassa ensitestikeikan, mutta kuinka ollakaan, Mika ja Saku tekivät oharit. Jahah, palasi vanhat ajat mieleen.

Rumpuihin vaihtui vanhan Deep Purple koulukunnan ammattimies Ari Koistinen ja kitaraan pyysin Torvisen Ramin toiseksi. Rami toi Neil Young - Rollari fiilistä. Ryhdyimme reenaamaan alkuun Nilsiän mantulla. Sitten paikaksi vaihtui Juankosken soittokunnan talo. Siellä oli vapautuneempi fiilis. 

Keikkamyyntiin järjestetty soittosessio.

Pääsoittimeksi mulla vakiintui Gibsonin Blondi Essi ja vahvariksi äänityksiin Voima sekä keikalle Tremolux. PA hoiti musiikit keikalla ulos niin klubikeikoilla pikku vahvaria sai luukuttaa ihan vapaasti. Efektiosastossa mulla mukaan tuli Southern-miesten salainen kastike Ross Gray-klooni kompura. Ramilla oli tele mitä tuunasin ja strato, vahvari oli muistaakseni pikku marsu sitten Blackstar. 

Kaksi Ross Gray johdannaista.

Tehtiin demoja, tuli logo, tuli kotisivut, tuli fb, tuli ohjelmamyyjä tuli keikkoja, tuli äänimies, tuli osuuskunta joka hoiti mm. kaluston, oli trussit, taustakankaat, valot ja kaikenlaista roinaa ja muuta. Pidettiin iloisia viikonlopun bändileirejä ja kovaa saunomista. Bändin nimeksi tuli lopulta Saunaband. 

Keikalla vedettiin tuvat täyteen soitto 110%  lasissa. Niitä alkoikin karttua 5 miehiseksi rockbändiksi yllättävän hyvin. Muistan että ainoastaan yhden kerran keikkaa piti siirtää alkuperäisestä, kun mulla hiihtoladulla luistellessa murtui pari kylkiluuta eikä laulusta tullut mitään. Tupakat oli jääneet aikaa sitten ja alkkiskin jäi loppuvuodesta 2012.

Ramin kanssa tuplakitara-sooloja soittaessa pääsin fiiliksiin mitä aiemmin en ollut kokenut. Myös keikalla vuoron perään jamilla vedettävät soolot veivät tunteeseen mitä voi kokea lintsin vanhan vuoristoradan jarrumies. Tehdyt elämäntaparemontit varmasti vahvistivat soittoa-, laulua- ja musan aiheuttamia fiiliksiä. 

Vuodesta 2013 kerittyi toiminnan huippuvuosi. Oli hienoa kun rumpu-basso osasto jytisi mielettömän tarkasti yhteen. Arilla on tajuton komppikäsi ja Jukan soittoonsa lisäämät mikrosävelet pystyi vain aistimaan. Tatu on pesun kestävä rock-kiipparisti, siihen ei humppa-silittelyllä päästä. Kahdella kitaralla vedetty jyrä loi mielettömän voiman. Korkealta ja kovaa tullut stemmalaulu kruunasi kaiken. Soitto oli varmaa, keikkoja oli tehdä asti ja meno huikea.

Oltiin sitten taas kerran keikalla Juankoskella Ruukin kievarissa, se oli lauantai 1.3.2014. 

Seuraavana päivänä eli sunnuntaina 2.3.2014 mulla oli työvuoro. Pihamaat olivat välillä sulaneet ja välillä jäätyneet. Sitten oli sadellut aamuyöstä sileän jään päälle vähän uutta lunta. Neljän aikoihin iltapäivällä lähdin tauolle. En rekisteröinyt nappaskengissä hommaa, liukastuin ja mätkähdin selälleen. Ilmat pihalle. Ajattelin että johan oli tyhmä juttu. Tuli vähän huono olo. 

Maanantai-aamuyöstä yönä heräsin oksettavaan oloon ja sitten meni vintti pimeeks. Seuraavan kerran tulin tajuihini Kysissä teholla. Liukastumisesta seurasi retkahdusvamma, jota seurasi kaulavaltimon dissekoituma, jota seurasi pikkuaivoinfarkti, jota seurasi se etten yht'äkkiä enää osannutkaan puhua, kävellä, kirjoittaa, soittaa ja kaikki oli kummallista ja hämmentävää. Liotuksen aikaikkuna oli mennyt kiinni eikä voinut puukotella kun oli niin pahoissa paikoissa niskoissa. Äkkipysäys tuli täydestä vauhdista. 

Ensimmäinen onnistunut selfie.

Kertoimet entiseen palaamiseksi oli kyllä aika huonot. Alkoi paluutaistelu. Päiväsin tämän 2025 kirjoitetun tekstin tapahtumavuodelle.

Riähkä-Jussin Polkka - Rude-John Polka

Sävellys: "Roaska" (Raaska) Eero Tuovinen (1862-1910) Siilinjärvi, Finland

Martin D 16-GT ja Ibanez GA

Seuraavassa on hieman huomioita käyttämistäni akustisista kitaroista. Ensin muutama sana nailonlielisestä klassisesta kitarasta, joka on merkiltään ja malliltaan Ibanez GA5W-NT-27-01. Se on Japanilaisen merkin Kiinassa valmistama, edullinen mutta yllättäen peruslaadukas soitin. Se on rankattu esimerkiksi hinta/laatusuhteeltaan opiskelijan ykkösvalinnaksi. Teknisesti ottaen soitin on erittäin asiallinen. Soundi on rikas ja soitettavuus hyvä. Hankin klassisen käytettynä enkä muista enää hintaa, mutta paljoa se ei ollut. Uuden hintaluokka on ollut vuonna 2004 alle 200$. Soitin sopii mielestäni mainiosti kaikenlaisen klassisen kitaramusiikin aloitussoittimeksi ja vielä pitemmälle ehtineille. Valitettavasti malli on vain poistunut valmistajan valikoimista ja on saatavilla enää käytettynä.

Kansi: Kuusi

Kaula, sivut ja takakansi: Mahonki

Ruusuke: Classical Mosaic Design Rosette

Talla ja otelauta: Ruusupuu

Metalliosat: Kromi

Muoto: Klassinen

Virityskoneisto: Chrome Classical Tuners

Kaularauta: Ivorex II ™ sekä satula

Viimeistely: Natural High Gloss Finish.

Lisäksi: Kova kuljetuskotelo

------------------------------------

Martin D 16-GT on puolestaan perinteikkään Amerikkalaisen kitaranvalmistajan valmistama teräskielinen laatusoitin. Sarjanumeron  1332646 perusteella soittimen valmistusajankohta on vuonna 2008 Nazareth, Pennsylvania. Hankin instrumentin 2009 kitarapajalta Helsingistä mikä onkin ensimmäisiä Martin edustajia maassamme. Tuolloin uutena hankitun soittimen aika tarkkaan tuhat euroa. Nyt vuonna 2014 esimerkiksi T-kauppa myy uusia reilun 1300€ hintaan. Rahoillaan saa siis laatua jonka arvo säilyy käytettynä ja nousee myöhemmin vuosien päästä. Martin saa erikoispisteet myös siitä että heillä ei ole käytössä ns. "vasurilisää" eikä se tarvitse mitään maksettuja tai sponsoroituja muusikkomannekiinejä. Tämä soitin on D-sarjan (dreadnought) Amerikassa tehdyistä halvimmasta päästä, mutta mielestäni tässä hinta kohtaa laadun parhaiten. Seuraava potentiaalinen vaihtoehto olisi ollut klassikko D-18 malli, mutta siinä hinta karkaa lähes kaksinkertaiseksi. Josta taas saisi satasen lisäämällä kaikien aikojen tunnetuimman Martiinin eli D-28 mallin. Eikä minua haittaa yhtään että tämä D-16 malli muistuttaa paljon niin ikään kuusikantista ja mahonkirunkoista vuoden 1939 D-18 Authentic mallia.

Vaikka D-16 onkin Martinin mielestä Amerikassa valmisteuista"karvahattu"-versio, minusta tämä on hieno peli. En ole tavannut aiemmin kaulan intonaatioltaan niin miellyttävää soitinta! Nyt ymmärrän miksi Martinilla soittavat voivat käyttää biiseissään capoa ja ottaa siihen otteita kaulalla mistä vaan vaihdellen samalla avoimia virityksiä esityksissä aina biisien välissä. Ja aina on sointi kohdallaan. Luulen että salaisuus on tässä soittimessa  talla ja varsinkin otelauta joka on idioottitarkka. Niiden valmistusmateriaalin on "Richlite". Ilmapuntarin liikkeet eivät vaikuta instrumettiin ollenkaan! Satula on viilattu niin tarkkaan kun voi olla ja virittimet toimivat herkästi. Eikä viritysten jatkuva vaihtelu avoimien ja normaalin välillä katko kieliä! Soittimen mukaan kuuluvat kova laukku sekä kaikukoppaan tuleva kosteuttaja. Halusin oman instrumentin mikittömänä versiona. Eihän stradivariuksissakaan ole mitään mikkejä alkuaan. Hehe. Sitä tarvetta varten on keksitty vaikkapa Dean Markley irtomikki joka on fingerpick, kitara-ragtime tai Elvis 50's musassa autenttinen. Tuossa hesarin artikkelissa on muuten virhe Martinien valmistusmäärissä. Siinä kuuuluisi olla kautta aikain 140 000 soitinta. No, what ever.

Myyjä muuten väitti että akustisessa kitarassa soundi paranee mitä enemmän sillä soittaa?! Liekö syy puun soimisen paraneminen jatkuvien äänivärähtelyjen myötä? Tiedä en mutta olisi mukava löytää asiasta tehtyä tutkimustakin joskus. Niin tai näin, runsaan soittelun myötä huomasin Martinissa ensimmäisen heikkouden. Kannen lakkaus on sen verran heikko että alkoi kulua näppäily/plektrakäden sijaiti paikoista parin vuoden innokkaan soittelun seurauksena. Tai sitten minulla on niin voimakas hiki, että se syövyttää heikommat lakat. Hehe. Toinen kuluva paikka on nauhat jotka eivät ole tässä mallissa lujinta laatua. Soittimen soundista D-16 mallin soinnissa on ehkä kevyempi basso ja vähän nasaalimpi sointi kuin muissa Martineissa mutta minulle se on bluesiin sopiva.

Koko: kaula liittyy runkoon nauhalla D-14

Kansi: sitkankuusi

Ruusuke: Bold Herringbone

Takakansi ja sivut: Mahonki

Kaula: Valikoitu Intian ruusupuu

Kaulaprofiili: Modifioitu laakea ovaali

Otelauta Materiaali: Musta Richlite

Nauhat: 20

Takakansi, sivut ja kaula viimeistely: Satiini

Kansi: Kiillotettu Gloss

Talla: Musta Richlite

Virityskoneistot: Kromi

Suositeltavat kielet: Martin SP Käyttöikä fosforipronssia Medium Gauge (MSP7200)

Mandoliini - Mandolin

Saatuani aidon Neuvostoliittolaisen mandoliinin vuonna 2004 innostuin maniskan soitosta. Kunnostin laitteen. Opettelin heti pari biisiä ja ei kun keikalle. Hankin äskettäin tilalle nykypäivän itamaisen valmisteen Kiinan suunnalta. Olen kyllä yllättynyt sen hinta/laatusuhteesta. Siinäpä matalan aloituskynnyksen soitin jos mikä! Ei tarvitse kuin trimmata soitin eli nauhan päät, satulan, tallan jne. mutta sen voi tehdä itse tai sitten korjaaja. 

Tässä tarinassa tutkailen mandoliinin, tutummin maniskan vaiheita. Tarkastelun alla on siis ikivanha soitin joka on luonut nahkansa yhä uudestaan ja uudestaan aina ajan henkeen. Siinäpä todellinen crossover-soitin!

Hinta/laatusuhteessa matalan aloituskynnyksen soitin.
Vasenkätisenä näitä ei tule joka päivä vastaan.

Euroopan hoveissa on 1300-luvulta lähtien käytössä kielisoittimena luuttu. 1500-luvulle tultaessa tähän luuttu-perheeseen ilmestyy mandora niminen soitin. 1700-luvulle tultaessa soittimesta on kehittynyt barokin Italiassa mandoliini-niminen soitin. Tässä vaiheessa kaikki kielisoittimet ovat vielä suolikielisiä.

1700-luvun Napolin mandoliini.

Ensimmäisenä tunnettuina metallikieliä (Messinki) käyttävinä muusikkoina esiintyvät Italialaiset Signor Leone ja GB Gervasio. He kiertävät vuosina 1750-1810 ympäri Eurooppaa pitäen konsertteja sekä antaen opetusta. Soitin yleistyy viimeistään nyt kautta Eurooppan ja sitä aletaan kutsua malliltaan "Napolilainen mandoliini" erotuksena muista aikalaisista mandoliineista.

Calace mandoliini.

Mandoliinille säveltävät mm. Antonio Vivaldi. Mozart, Beethoven (ja myöhemmin Bizet) kirjoittaen näille myös sooloja oopperoihin. 1800-luvulla aletaan valmistaa Italiassa pyöreäpohjaista  "bowlback" mandoliinia. Siitä tulee eteenkin klassisen musiikin piireissä suosittu soitin. Tässä blogissa keskitytään populaariin kehityksen kulkuun.

Estudiantina Figaro Amerikan juliste vuonna 1880.

1800-luvun lopussa suureen suosioon Espanjassa nousevat "Estudiantes Espanolas" nuoriso-yhtyeet. He esiintyvät väriikkäissä karnevaaliasuissa mitä mononaisimmissa juhlissa. Valtaisan suosion myötä alalla toimii pian kolme ryhmää, jotka käyttävät samaa nimitystä:
1. Koko muoti-ilmiön alulle laittaneet yliopisto-opiskelijoista muodostetut yhtyeet.
2. Muista harrastelijasoittajista kootut korvakuulolta klassisia sävelmiä populaarisoivat samaa nimeä käyttävät mitä erillaisimmat ryhmät.
3. Ammattimuusikoiden perustamat yhtyeet kuten Dionisio Granadosin vuonna 1878 Madridissa perustama "Estudiantina Española Fígaro". Hauskana yksityiskohtana tämä yhtye alkaa käyttää koulupukuja kaikessa toiminnassaan. Soittimena heillä oli mandoliinin näköiset bandurriat.

Viimeksi mainittu Estudiantina Figaro saavuttaa suuren suosion Euroopassa. Heidän esiintymisasunsa ovat tyylin mukaisesti värikkäät. Ryhmä esiintyy vähän perustamisensa jälkeen Pariisisin maailmannäyttelyssä, sen jälkeen Roomassa ja muualla Euroopassa. Tämän jälkeen he esiintyvät Ameerikassa kahteen otteeseen. Heidän ohjelmistoonsa kuului esimerkiksi Ole! Jota.

Estudiantina Figaro keikkamainos.

Musiikkia harrastanut ja soittokunnassakin soittanut Orville Gibson on 24-vuotias kun Estudiantina Figaro konsertoi Amerikassa. Amerikkalaisille yhtyeen käyttämät bandurriat eivät ole tuttuja, mutta samanlaiselta näyttävät mandoliinit siirtolaisten esi-isien mukanaan tuomina sitäkin kotoisampia.

Orville Gibson uudessa esiintymisasussaan.

Näin Amerikassa kuin Euroopassa syntyy "kapinallinen" aikansa nuorisomuoti, jossa yhtyeet esiintyvät värikkäästi vaatetettuna. Myös Orville alkaa soittaa Orpheus Mandolin Club-nimisessä yhtyeessä. Hän aloittaa lisäksi harrastaa soittimien valmistusta saaden siinä pian mainetta. Uusi keksintö  gramofoni tulee vuonna 1879 kauppoihin siivittämään mandoliini-yhtyeiden suosiota.

Orpheus Mandolin Club lehti-ilmoituksessa
Sitaatti: The Rise of African American
Popular Music, 1889-1895

Orvillen soitinkeksinnöistä tulee popularisoituneen mandoliinien ikoneja tulevina vuosina. Soittimia myydään mandolin-orkestereita vetävien opettaja-jälleenmyyjien kautta runsaasti ja jokaisessa suuremmassa kaupungissa niin Amerikassa kuin muualla maailmassa toimii mandolin yhtye.

Vuosisadan vaihteen mandoliini-yhtye.

Orvillen lähdettyä toiminnasta Gibson-yhtiön tärkeäksi avuksi tulee kuuluisa monitaituri Lloyd Loar. Mandoliini-yhtyeiden suosiota kestää peräti 1920-luvulle saakka jolloin 40 vuotta kestänyt suosio hiipuu ensimmäisen maailmansodan jälkeen samalla kun uusi keksintö radio, Charleston, Blues sekä Jazz tulevat jäädäkseen. Mandoliinin suosion palauttamisessa ei auta edes Lloydin master-malli. Se tulee suosituksi vasta Bill Monroen and The Bluegrass Boysien suosion myötä myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen.

Mandoliinia on käytetty myös blues-musiikissa kuten Ry Cooder mainiosti osoittaa. Nykypäivänä on olemassa paljon mandoliinin soiton harrastajia sekä heidän sivustoja.



Nykypäivän bluegrass menoa Cris Thile ja Michael Davisin huikeaa menoa! Soittimella on nykyään vankka kannattajakuntansa klassisen, bluesin, jazzin, rockin tai bluegrassin kannattajissa.

Suomessa mandoliinikulttuuri on ollut kansanmuusikoiden varassa ja marginaalissa niin ikään. Läntiset vaikutteet jäivät sisällissodan, talvi- ja jatkosodan ja sitä seuranneen virallisen Suomi-viihteen Kärjen jalkoihin. Pohjanmaan suunnasta on tullut aikojen saatossa Ruotsalaisvaikutteista pelimannikulttuuria. Suuri tekijä mandoliiniarvostuksen heikkoudessa Itä-Suomessa on Neuvostoliitosta runsaasti tuotujen soittimien varsin heikko laatu. Ei silti syytä vaipua synkkyyteen vaan maniskan ääreen!

Muuruveden kirkko

Muuruveden kirkossa vietettiin eilen sen 110-vuotis juhlia. Kansaa oli saapunut paikalle sankoin joukoin kautta Järvi-Kuopion seurakuntaa.

Muuruveden kirkko pappilan suunnasta tultaessa.

Kristinusko tuli Savossa vallitsevaksi Ruotsalaisen myötä heidän ottaessa maata verotuksensa piiriin idän suunnassa pala kerrallaan. Vuonna 1442 perustettiin Juvan valtavan suuri kirkkopitäjä. Muuruveden seudut on sanottu kuuluneen siihen vuoteen 1552 asti jolloin Kustaa Fincke ilmoitti Ruotsin kuninkaalle Coopion niemeen valmistuneen kautta aikain ensimmäisen kirkon. Vuonna 1738 kirkkomatkat suuntautuvat Nilsiään perustettuun rukoushuonekuntaan. Nyt ei ollut kelirikko enää este kirkkoon tulemiselle vaan kirkonmenoihin pääsi kärrypolkuja pitkin jäiden tulon ja lähdön aikaankin.

Peruskooltaan kivet ovat olleet 50x200x40cm eli tonnin painoisia?!

Kunnallinen sekä kirkollinen hallinta ei pystynyt vastaamaan kasvavaan tarpeeseen enää 1900-luvun alkuun tultaessa ja niin seurakunta jaettiin kolmeksi uudeksi seurakunnaksi. Itäisimmän nimeksi tuli Muuruvesi. Samalla perustettiin Muuruveden kunta. Uuden kunnan taajama sijaitsi otollisella kohtaa laivaväylän varrella. Sisävesilaivat olivat tulleet muutama vuosikymmen aiemmin vilkastuttamaan liikenteen määrät entisestä aivan uudelle tasolle.

1900-luvun alussa Kuopiosta tuleva sisälaivaliikenne jatkoi Muuruveden laivalaiturista edelleen ruukkiyhdyskuntaan joka kuului myös perustettuun kuntaan. Juantehtaalla (jossa siis oltiin siirrytty juuri raudan tuottamisesta rohkeasti ja menestyksellisesti kartonkiin), kulkijat siirtyivät ns. pässin kyytiin. Se oli kapearatajuna joka liikennöi parin kilometrin matkaa Karjalankoskelta ohi tehtaan ja ohi padotun kosken palatakseen takaisin. Sieltä matkalaiset jatkoivat sitten Nilsiän entiseen emäkuntaan, Palonurmeen tai Rautavaaran takamaille asti.

Suureksi avuksi kunnan perustamisasiassa Muuruvedellä oli paikkakuntalainen talollinen, valtiopäivämies Juho (Johan Henrik) Zitting kansanedustajaveljiensä Olli Pekan sekä Emil Fredrik (suomalaistettuna Rautaharju) kanssa. Uusi kunta uusine seurakuntineen tarvitsi tietenkin kirkon. Kirkon rakentamistoimikunta lähti Helsinkiin tapaamaan arkkitehtiä, joka oli uransa alussa piirtänyt esimerkiksi Kuopion kaupungintalon. Josef Stenbäckin arkkitehtitoimistossa vierailtuaan toimikunta päätti valita tämän kirkkorakennusehdotuksen.

Kirkon rakennustoimikuntaan kuuluivat Antti Martikainen Vehkalahdesta, pastori Josef Holmström Juankoskelta sekä talolliset Olli Heikkinen Västinniemen Lautalasta, Juho Heikkinen Pieksältä ja Juho Zitting Muuruvedeltä. Varajäseniä olivat vuori-insinööri, ruukinhoitaja Ludvig Matias Ottelin Juankoskelta, kansakoulunopettaja K.R. Manninen Vuotjärveltä sekä talolliset Aaro Lappalainen Kallinsalosta, Taavetti Lappalainen Murtolahdesta ja Janne Miettinen Virroilta. Eli asemaltaan kaikki olivat vähintään talollisia.

Naapurikunnan Nilsiän isäntämiehet päätyivät omalla rakennustyömaallaan pian samaan arkkitehtiin saatuaan ehdotukset edellisen lisäksi Eliel Saariselta ja Lars Soncilta.

Suomessa elettiin kansallisen heräämisen, suuren kasvun ja tieteen/taiteen/urheilun kulta-aikaa. Rahvaan sivistäminen kansakunnaksi oli ns. paremman väen suuri missio. Uusia seurakuntia kirkkoineen perustettiin taajaan. Oli kansallisen innostuneisuuden aikakausi. Stenback avustajineen on laatinut piirrustukset suurimpaan osaan tuon aikakauden kirkoista maassamme. Lisäksi hänen toimisto toimi monissa hankkeissa pääurakoitsijana. Sen ohella tehtiin lukuisasti korjausrakentamista vanhempiin kirkkoihin. (Kuriositeettina mainittakoon noita tilattuja goottilaisvaikutteisia korjauksia sittemmin myös ennallistetun).

Paljon hienoja yksityskohtia sisältävä
numerotaulu.

Vuosisadan vaihteessa Stenbeck suosi kansallisromantiikan ja gootiikan keskiaikaisten kivikirkkojen hengessä pintamateriaalina kiveä "ikuisena materiaalina" ja Muuruveden kirkon ohella muita hänen arkkitehtitoimiston töitä ovat Helsingissä mm. kansallisteatteri, Aleksanterin kadun varressa sijaitseva Pohjan talo sekä taidemuseo ja esimerkiksi Tampereen tuomiokirkko. Muuruveden kirkko edustaa tätä goottilaista muotokieltä jossa on aikalaisia Jugend elementtejä.

Muuruveden kirkkotyössä Stenbäck toimi itse pääurakoitsijana. Hän asui perheineen Zittingeillä kesän 1903 jolloin rakennustyö oli vilkkaimmillaan. Rakennusmestarina hänellä oli nuori Kalle, (Kaarle Albert Kaarlonpoika) Hall joka oli taannoin teollisuuskoulun opiskelujensa ohessa työskennellyt kansallisteatterin työmaalla. Ristiinasta lähtöisin ollut Kaarlo nai Zittingien tytön Anna Britan ja muutti asumaan pysyvästi Muuruvedelle suomalaistaen nimensä Honkavaaraksi. Sittemmin K.A. Honkavaara toimi itsenäisenä urakoitsijana. Hänen myöhempiä hankkeitaan ovat esimerkiksi Siilinjärveläiset Tarinan- ja aikalaisten mittapuussa kooltaan valtava Harjamäen sairaalarakennukset. Kuten myös Joensuun lyseon rakennus ja Muuruveden pappila piirrustuksineen.

Puuseppämestari Paavo Pentikäinen
perheineen tässä visiittikortissa.

Kirkon puusepän työt kuten alttaripöydän, numerotaulut, penkkien päät, kaiteet ja saarnastuolin urakoi käsityöläisenä paikallinen puuseppämestari Paavo Pentikäinen. Hänellä oli toisena puuseppänä veljensä poika (blogikirjoittajan ukki) Heikki Rikhard tai kuten häntä arkisesti kutsuivat Riko tai Riku. Kirkon sisustuksen pääväriksi tuli vaaleanvihreä "jonka kanssa sopusuhtaisesti yhteensulavaksi on sovitettava muut sen ohella käytettävät värit."

27.09.1904 Karjala no 224

Samaan aikaan Koivistolla oli kirkon rakennushanke. Hyväksi onneksi työ oli "sisarkirkko" Muuruveden kirkolle niinpä joitain töitä saatiin sarjoitettua. Esimerkiksi harmaata graniittikiveä rahdattiin Muuruvedeltä valmiiksi työstettynä vesiteitse höyryvenheellä M/S Kuopio perässään tavaralotja. Puusepän työt kulkivat niin ikään valmiiksi tehtyinä osina.

12.01.1904 Uusi Suometar no 8

Puusepän verstas oli vesitien varrella Muuruveden Matkussaaressa. Puusepät kokosivat osat sitten perillä. Perimätieto kertoo että lähetyksessä kastui osa tavaroista vääntyillen joten perillä täytyi työstää uudet osat. Muuruveden läheiseltä Juantehtaalta oli säännöllinen yhteys Viipuriin ja Zitting osakkaana laivayhtiössä, joten kuljetusinfra oli olemassa valmiina.

Puuseppämestarin huvila Honkasalon saaressa Muuruvedellä

Kirkon vihkijäiset olivat 18.9.1904 josta Otava uutisoi sivuillaan. "Täynensä olivat saaneet höyryveneet S/S Koski, S/S Lempi ja pieni Veikko, joka myös hinasi täynnä juhlayleisöä olevaa suurta proomua perässään. Paljolta näytti tulijat maanteilläkin, jota todisti kirkon ympäristölle sankaksi parveksi muodostuva väkijoukko. Kirkkoon tiedettiin sopineen yli 2000 henkeä joten vähäinen määrä jäi kirkosta pois paikalle tulleesta yleisöstä. Kirkossa on 1200 istumasijaa ja tekee urakkasumma 106 500 markkaa"

Kellotornin kelloista pienempi halkaisijaltaan noin 74 cm. Se on valmistettu Saksassa Apoldan kellovalimossa (Omistaja Franz Schilling). Vaskesta valettu kello painaa 250 kg ja sen sävelkorkeus on a.92 Kylkeen on valettu:
”MUURUEEN SEURAKUNNAN KIRKKOA VARTEN VALETTU V.1903.”,
”OSVITA MINULLE, HERRA, SINUN TIESI, VAELTAAKSENI SINUN TOTUUDESSASI! PS.86:11. FRANZ SCHILLING IN APOLDA GOSS MICH 1903”.

Suureman kellon halkaisijaltaan noin 94 cm:n suuruinen. Se on valettu samassa paikassa kuin edellinen. Vaskinen kello painaa 530 kg ja sen sävelkorkeus on As.93 Kello halkesi ja valettiin uudelleen Saksassa vuonna 1908. Kylkeen on valettu:
”MUURUEN SEURAKUNNAN KIRKKOA VARTEN VALETTU V.1908.”,
”VEISATKAAT HERRALLE, KIITTÄKÄÄT HÄNEN NIMEÄNSÄ: JULISTAKAAT PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ HÄNEN AUTTUUTTANSA! PS.96:2.
FRANZ SCHILLING IN APOLDA GOSS MICH.”.

Kellot hankittiin arkkitehti Stenbäckin suosituksen mukaan ja hänen välityksellään. Hinnaksi tuli rahti mukaan lukien 3124 markkaa ja 9 penniä. Lisäksi seurakunta maksoi rahtia kellon Kuopiosta Muuruvedelle kuljettaneelle Koski-laivalle 35 markkaa ja 60 penniä.

Alunperin alttari-ikkunaan oli suunniteltu laitettavaksi lasimaalaus. Muuruvedellä tämä jäi tekemättä. Sen sijaan Koivistolle tilattiin 20-luvulla taiteilija Lennart Segerstolen suuri, erikoisen näyttävä lasimaalaus. Vuonna 1925 Muuruveden kunnasta jakautui Juankoski omaksi kunnakseen. Alkuvuosikymmeninä kirkon hoitamisessa Muuruvedellä oli kyllä ongelmia. Kirkkoa näet raaskittiin lämmittää vain kirkonmenojen aikana muun aikaa sen ollessa kylmillään. Suurten lämmönvaihteluiden johdosta kosteutta tiivistyi kivirakennuksen sisäseiniin pilaten maalauksia ja irrottaen rappauksia. Sunnuntaisin suoritettu äkkilämmitys puolestaan laittoi lämmityskaluston viimeisilleen. Oli tapauksia kun kirkkokansa sai nokea ja savua silmät suut täyteen.

Kyllä on ollut apumiehillä hikinen homma polkea
sorvia puuseppien sorvatessa esimerkiksi
kaidepuita vuosisadan alussa.

Niin ikään Stenbackin työt ovat joutuneet myöhemmin korjausrakentamisen kohteeksi. Kuten esimerkiksi Nilsiässä 30-luvulla, jolloin lämmitysremontin ohella kirkkosalia muokattiin kovalla kädellä. Muuruvedellä muotivirtaukset eivät onnekseen olleet niin radikaaleja. Sotavuosia seuranneen jälleenrakennuksen ajan jälkeen kehityksen suunta kääntyi maalaistaajamissa taantuvaksi. Laivaliikenne oli loppunut. Seurasi rahtiliikennettä kehittyvältä Juantehtaalta Siilinjärven asemalle. Sekin loppui rautatien valmistumiseen 60-luvulla. Jäätiin kulkureiteiltä sivuun. Muuruveden kunta seurakuntineen liittyi osaksi Juankoskea vuonna 1971.

Muuruveden kirkon satavuotisjuhlissa vuonna 2004 saatiin nähdä ennallistettu kirkko! Tuon jälkeen siitä onkin tullut oikein suosittu, tunnelmaltaan lempeä hääkirkko. Siitä on tullut myös suosittu konserttien pitopaikka vahvan tunnelmansa ja hienon akustiikansa ansiosta. Seurakunta liittyi osaksi Järvi-Kuopion seurakuntaa vuonna 2011. On erikoista kulkea Savolaisessa vähäväkisessä ja hiljalleen taantuvassa maalaismaisemassa kun pusikoiden keskeltä yht'äkkiä esiin putkahtaa tuollainen kansallisromantiikan ajan rakennushelmi.
21.9.2014 oli kirkossa 110-vuotis juhla. Juhlapuhujana tilaisuudessa oli intendentti Helena Riekki. Yhtenä Juankosken kolmesta taajamasta Muuruvesi liittyy osaksi Kuopiota vuonna 2017. 

Lähteet:
-Muuruveden kirkon 100-vuotis juhlajulkaisu.
-Omat arkistot