Soittouran alku, Nightmare ja Bengal (vuodet 1980-1994)

On kyllä ollut hauskaa koota oman musiikkiuran alkutaipaletta seuraavaan tekstiin.

En tosiaan tiedä yhtään mikä ainainen polte tässä on ollut musiikkiin. Meillä ei harrastettu musiikkia kotona, eikä ollut soittimia kuten ei naapureissakaan. Ainoa mistä musiikkia tuli oli radio, joka soikin sitten aamusta iltaan. Äidilläni tyyli on muuten jatkunut tänne asti. 70-luvun alkuvuosina siellä soitettiin päivän iskelmiä ja rokkia. Radion lisäksi väylänä maailmaan oli  mustavalkotelevisio, josta näkyi tasan yksi kanava. Asuttiin kaukana maalla ja uudet ilmiöt ja asiat juurtuivat sinne hitaasti. Keljutti kyllä kun naapurin pojilla näkyi juuri aloittanut kakkoskanava pikkukakkosineen.

Alaluokilla koulussa oli musiikkiin erikoistunut 1-2 luokkien opettaja Anna-Liisa Partanen. Hän tuurasi joskus kylän kanttoria kirkon menoissa ja ymmärsin ettei siihen nyt ketä tahansa oteta. Anna-liisa rohkaisi alkavaa kiinnostusta musiikkiin. Olin kyllä innokas musiikin tunnilla. Muistan myös piirtäneeni ekoilla luokilla "bändi keikalla" aiheita kuviksessa useaankin otteeseen.Vaikka opettaja olikin lähempänä eläkeikää niin yhteistyömme oli samasta mielenkiinnon suuntauksesta johtuen kivaa.

Kolmannella luokalla tapahtui ensimmäinen solistinen esiintyminen yleisön edessä. Joskus syystalvesta Anna-Liisa sanoi että nyt Ismo opetellaan laulu joulujuhliin. Sitten harjoiteltiin kahdestaan open säestäessä urkuharmoonilla minulle tyystin uutta biisiä "Varpunen Jouluaamuna". Alkuun kaikki tämä oli suorastaan vähän pelottavaa.

Kuusijuhlaan tultiin perheittäin ja lauloin sitten vapisevalla äänellä opettajan säestäessä. Kuulin myöhemmin että esitys oli liikuttanut väkeä. Vielä myöhemmin tajusin että liikutus ehkä johtui jostain muusta kuin lauluesityksen huikeasta tasosta.

Kuuntelimme musiikin tunnilla anna-Liisan kelanauhurille äänittämää musiikkia aina laulamisen välissä. Sain Anna-Liisalta musiikin harrastamisen tsemppiterveisiä vielä vuosia myöhemmin. Hyvä opettaja! Koulun johtajaope taas opetti sotilaalliseen tyyliin. Liikunta oli hänen juttu. Sitten tuli hiihdettyä ja pelattua paljon jalkapalloa, myös kaikki välitunnit.

Kävin tuolloin nuorisoseuran talolla peli-illoissa ja siellä kuulin ensimmäisen kerran vinyyli-levarista Hurriganesien muutama vuosi aiemmin julkaisemaa Roadrunner-levyä. Soundin tiukkuus teki lähtemättömän vaikutuksen. Alkoi rumpalihaaveet kumisevine öljytynnyrirumpuineen mutta ne vaihtuivat pian kitaraan. Samalla alkoi maanitteluvaihe saada ihan oikea sähkökitara. Purkaakseni toimintatarmoa väsäsin kitaraksi ensimmäisen DIY-soittimeni.

Vitos-luokalla vaihtui luokkaryhmällemme vapaamman ilmapiirin koulu. Koululiikunta väheni huomattavasti mutta jäi muuten mukaan. Onneksi nuori pitkäaikainen sijaisope soitti Ropo-nimisessä tanssibändissä. Hän ymmärsi voimistuvaa angstia ja kuuntelimme aina uusia vinyylilevyjä musiikin tunnilla.

Mentiin Teron kanssa kesälomilla koko ajan polkupyörillä. Opeteltiin jopa polkemaan takaperin tangolla istuen. Käytiin paikallisella nuorisoseuran talolla missä oli vanhempien musikanttien bändisoittimet lavalla. Ai että ne kiiltivät hienosti! 

Muutaman kilometrin päässä keskellä metsiä ja pusikoita oli työväentalo, jota kutsuttiin moskovaksi. Talon jatkeena oli tanssilava. Lava oli jätetty seinien yläosaltaan avoimeksi. Tanssi-illat olivat sunnuntaisin. Siellä esiintyivät monet tuon ajan ykkös-starat. Keikkapalkkio oli kohtuullinen koska tästä he saivat tästä jalkaa matkalla kotiinsa. 

Arkisin muuten niin autio kylätie ja pari parkkipaikkaa olivat sunnuntaisin aivan tupaten täynnä autoja sekä porukkaa. Siellän käytiin kuuntelemassa ahkerasti (ja vähän katsomassakin) tähtiä kuten esimerkiksi Reijo Taipaletta ja Jamppa Tuomista.

Noihin aikoihin levisi nuorisoon Rockabilly-buumi ja minäkin sain loihdittua luokkakuvaan myöhemmille ajoille muisteltavaksi vesikampauksella toteutetun kunnon elvis-tötterön. Iso siskolle tuli Suosikki jonka luin aina tosi tarkkaan. Oli kova juttu että Suosikin äänestyksessä Teddy the Tigers pesi musiikillisen herättäjäni Hurriganesin.  

Ismo 11 vuotta syystalvesta 1979.

Sitten tuli ensimmäinen koulu-soitin nokkahuilu, jota kaikkien piti kiltisti alkaa opetella soittamaan koulussa, kuten aikakauden eläneet muistavat. Seuraavaksi jouluksi tilattiin kitara Anttilan postimyynnistä, mutta suuren suosion takia ne olivat loppuneet. Mikä pettymys. 

Maailmalla levisi noihin aikoihin aivan uusi punk-aate. Mielos Tero tutustutti skeneen parilla uudella c-kasetilla, jotka oli muistaakseni Sex Pistolsin Anarcy in the U.K ja Pelle Miljoona - Väkivalta ja päihdeongelma. Tämä tee-se-itse ja kuvien kumartelemattomuuden henki tuntui heti puhuttelevan. Viehätti ajatus että kaikilla on oikeus ilmaista itseään musiikilla riippumatta siitä miten taitava olet. Tötterö leikattiin pystytukaksi.

Lopulta äitini suostui soittimen hankintaan musiikkiliikkeestä tammikuussa 1982. Tämä olikin hyvä päätös. Oli jännittävää päästä kaupunkiin ja oikeaan musiikkiliikkeeseen. Sieltä löytyi halpa ja oikeakätinen mutta hyvin soiva Stagg "SG" kopio. 

Myyjä oli puolalainen emigrantti joka selosti korostuksella tämä olla sinulle oikein hyvä soitin. Ihan sama soitatko vasemmalta tai oikealta. Halpa hinta. Only for you. Only today. Peräti kaksi vuotta kestänyt kitaran ruinaaminen päättyi viimein! Vahvariin rahat ei riittäneet ja äidin transistori-radio sai toimia virassa. 

Aukeama  omalaatimasta"kitarakirjasta".

Alkoi innokas soiton harjoittelu, paino sanalla innokas! Olin 13 ikäinen ja soittimesta niin onnellinen että nukuinkin kitara vieressäni. Soittimessa oli hyvä akustinen sointi joten trteenasin paljon ilman vahvaria.

Ismo ja SG-kopio.

Punkkia seurannut uusi aalto oli aloittelevalle soittajalle mitä sopivinta perässä harjoiteltavaa tuona lyhyyenä mutta intensiivisenä ajanjaksona. Kotiin saatu c-kasettisoitin oli musiikin haltuun otossa tärkeääkin tärkeäämpi väline. Ostin koulukavereilta kasetteja. Sliippareiden huumori nauratti kovasti, muut bändit olivat totisempia. Bändejä oli Ramones Rocket to Russia, Eppu Normaali, Akun tehdas, Sleepy Sleepers, Ratsia, Problems ym. 

Aivan tyyliuskovaisia ei oltu ja mukaan mahtui mm. instrumental-rock standardeja 60-luvulta. Saman tien perustettiin bändi UD-80 (United Devils 1980) toteuttamaan omia biisi-ideoita. Ehkä se oli kuitenkin enimmäkseen haave bändistä, koskapa soittimena oli sähkökitara, akustinen kitara ja urut. Vahvistimena minulla oli transistori ELK. Samalla kun harjoittelin tein itselleni kitaransoiton oppikirjaa, johon merkkasin muistiin kaikki tärkeät asiat.

Ismo (tammikuu 1982).

Syksyllä alkoi kasi luokka ja saatiin koottua jo oikea rokkibändi. Se nimettiin Nightmareksi. Alkuun treenattiin Taskisen aitan yläkerrassa soiteltiin vaikka mitä musiikkia esim. Rainbow - Vielleicht Das Nachste Mal (Maybe Next Time) tai uutta Yön Likaiset legendat-hittiä kahdella kitaralla. Syksyn tullen treenipaikaksi vaihtui paikallinen Nuorisoseuran talo. Samalla alkoi soiton opiskelu kansalaisopistossa. Opettajana oli Pekka Nyyssönen joka opetti sähkökitaraa.

Suunnittelin bändille heti logon.

Soittotunnit oli kerran viikossa. Aamulla laitoin kitaran äidin ompelemaan kitarapussiin ja kannoin sen koululla opettajien huoneeseen päivän ajaksi. Koulun jälkeen odottelin kitara sylissä bussiasemalla pari tuntia ja kävin parinkymmenen minuutin opetuksessa. Sitten oli taas parin tunnin odottelu linja-autoaseman pihassa ja bussilla puolen tunnin kotimatka. 

Bussissa matkusti toisena matkustajana kevät lukukaudella myös kitaratunneilla käynyt Mirja-Liisa Oinonen, mutta koska oli vuotta ylemmällä luokalla, niin uskaltauduin sitten ehkä vaan moikkaamaan.

Koska bussin iltavuoro meni pääteitä pitkin, niin lopuksi oli vielä parin kilometrin kävely. Oli tärkeä muistaa lukukauden alussa ottaa bussikortin takapuolelle lisämerkintä poikkeuksellisesta bussivuorosta.  

Bändin kanssa soitettiin kimpassa viikottain. Kokoonpanoon kuului Jari Taskinen kitara, Hannu Keinänen basso, Helena Taskinen rummut sekä minä kitara ja laulu. Kirjoitin ahkerasti biisejä.

Tekemäni biisi "Kauniit unelmat".

Lisäoppia tuli Nilsiän musiikkileireiltä, johon osallistuin ja tulin valituksi oikein leiripojaksi. Muistan kun Marko Simani tuli mopolla leirille yhtenä iltana. Hän oli rippikoululeirillä Tiirinlahdessa jossa käytiin kuuntelemassa Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma. Sanottiin että kuka osaa biisin kitara-riffin niin on jo aika hyvä, ehkä niin.  

Tutustuin kasiluokan syksyllä työhön tutustumisjaksolla Jorma Laitisen kanssa. Hän oli minua useamman vuoden vanhempi ja hänellä oli vinyylisoitin ja kaikkia niitä hyviä levyjä! Tästä aukeni suora väylä musiikin maailmaan! 

Jorkin kanssaan kuunneltiin sunnuntait klassikko rock-levyjä kuten Eric Clapton, Cream, Thin Lizzy, Black Sabbath, Jimi Hendrix, Deep Purple, Led Zeppelin, Ted Nugent, Molly Hatcet, Blackfoot, tai Frank Marino. 

Oli mahtavaa että Jorkki äänitti ystävällisesti kasetille parhaat palat! Tutustuin myös Van Halenin 1-levyyn joka kolahti täysillä. Kaikki levyn biisit ja licksit piti heti opetella. Vaikka 1:s levyn julkaisusta oli kulunut tuolloin jo pari vuotta, niin yleisesti Suomessa ei tiedetty bändistä vielä mitään! 

Eddien (lähtöisin Alankomaat) 
Frankenstrato (Kramer) 2024
Amsterdam hard rock cafe.

Jorkilla oli Van Halen college-paita, joka oli hänelle pienikokoinen. Minun kannalta se oli hyvä juttu. Ostin paidan mielellään. Paita oli sitten elvistelyn aihe pitkään ja tuli pidettyä kyllä loppun asti.

Tuolloin pinnalla oli myös JJ Cale ja ZZ Top joita tuli kuunneltua hartaasti. Lynyrd Skynyrd oli bändi, josta kehittyi seuraava pitkäaikaisin suosikkini (vuosikymmeniksi). Jorkin vinkistä keksin Soundi-lehden joka oli enemmän rock kun vaikka Suosikki. Soundi-lehdessä oli vuonna 1982 mielettömän hyvä jatkokertomus, jolla pääsi Skynyrdien touhuun mukaan. Jotenkin Van Zantin ja kumppaneiden touhu tuntui eniten omalle.

Sitten Helena jäi pois bändistä ja Väinö Oinonen tuli rumpuihin ja Marco Tammes urkuihin. Vänä organiseerasi bänditarrat ja hommaan tuli uutta virtaa.

Hienoja bänditarroja painettiin tottakai.

Syksyllä hankittiin bändille Svengistä Kuopiosta käytetyt mutta omat laulukamat eli nelikanavainen 130 wattinen R.S.M. mikserivahvistin Carlspro Marlin 1042 jousikaiulla ja jonkun rakentamilla omatekoiseilla kajareilla! Tuohon aikaan soittokamat olivat vaatimattoman tehoisia, huonoja säätää ja todella kalliita. Omatekoiset kajarit olivat aika yleisiä. 

Lauluun meni yksi kanava, viulukoneeseen toinen. Kolmas urkuihin ja neljäs ehkä basariin. Laulukamat oli ostettiin kimppaan osamaksulla. Samalla Kuopion reissulla ostin uudeksi kitaraksi tuliterän oikeakätisen Washburn A-5. Sille oli myös oma kova laukku!

Nightmaren ohjelmistossa oli peräti parikymmentä kirjoittamaani biisiä sekä muutamia lainakappaleita. Paikallis lehti kirjoitti bändistä jutun.

Lehtileike paikallislehti
Pitäjäläisestä vuonna 1984.

Aloitettiin esiintymiset diskoissa, jossa soitettiin bändin kanssa illan lopuksi pari settiä. Soitimme kevät-talven mittaan monet keikat. 

Nightmaren ensimmäinen keikkailmoitus.

Ne olivat todella jännittävä hetkiä. Kokonaisuus mietittiin huolella. Tehtiin taustakangas vanhaan pressuun ja rakennettiin keikkavaloja. Mietittiin sijoittautumista lavalle ja vahvareiden paikkaa. Sitten homma kehittyi ja Niiras Make oli miksaamassa keskellä salia. Ikkuna piti peittää vanerilla kuten lavan jatkopätkä verhouspressuineen. Jarilla oli avainasema tässä järjestelyssä. Tärkeänä kaverina oli myös Fadjukoffin Jussi. 

Nightmare huhtikuussa 1984 kuvassa myös Reijo Oinonen.
Miksaaja Markku Niiranen.

Biisilistaa mietittiin tarkkaan. Keikkavaatetus oli tärkeää. Mulla oli isän vanha 60-luvun FBI-stylen Trilby-hattu. Siskon poikakaverilta sain tyköistuvan Tuborg-olut t-paidan. Kokonaisuuteen kuului tietysti sopivan napakat farkut taitetuilla lahkeilla. Nightmarelta ei valitettavasti jäänyt yhtään tallennetta mutta sanavihko kuitenkin. 

Nightmare eli lyhyen mutta kiihkeän luomisen kauden. Nightmaren toiminta päättyi keväällä 1984 yllättäen saman tien kun oli päässyt hyvään lentoon. 

Kovaa menoa.

Kitaransoiton opettaja Pekka oli varsinaisesti klasariope ja hän sai innostettua hakeutumaan konservatorioon jonne sitten hain kasin keväällä ja pääsin sisään. Konservatoriossa ei vielä tuohon aikaan ollut saatavilla pop-jazzia, johon olisin halunnut mieluiten. 

Mietittiin sitten Hannun kanssa että mitäs nyt tehdään bändihommien kanssa? Liityimme hard rock bändiin nimeltään Bonfire. Sen muut jäsenet olivat Harri Saastamoinen kitarassa sekä Jape Ahonen rummuissa. Olimme touhussa mukana reilun puolen vuoden ajan kesällä 1984.

Osallistuin kesällä toiseen otteeseen Nilsiän musiikkileirille. Rippikoulun jälkeen vanhempani luottivat minut Jorkin mukana jo Iloharjulle ja Huvikumpuun aikakauden ykkösbändejä tsekkaamaan. 

Tein kesällä Oinos Reten kannustamana Nuoren voiman liittoon äänitteen lauluntekijänä. Biisi oli haparoiva mutta tosissaan väsätty sävellys. Sieltä Pekka Nissinen lähetti sitten ystävällisen kehittävää palautetta.

Syksyllä 1984 soittelimme lisäksi Jarin ja Hannun kanssa mm. Sököpiuha tai The Burns nimellä. Mirja-Liisa Oinonen oli rummuissa ja Jari Taskinen kitarassa. Haettiin uutta suuntaa mutta ei oikeit tiedetty mitä. Soiteltiin sitten kaikenlaista. 

Treenikämpäksi vakiintui Nuorisoseuran talon yläkerrassa sijainnut huoneisto, joka vuorattiin kanamunakennoilla. Olin saanut hankituksi vanhalta tanssimuusikolta Kuopiosta Vox-vahvistimen.

Yläasteen ajan musiikin opettaja oli Vesku Sarinko, joka teki opettajan työn lisäksi tanssibändissä keikkaa. Vesku oli tosi hyvä opettaja. Ysin syksyllä hän alkoi koota koulun oppilaista bändiä. Vesku nimesi minut bändiin solistiksi. Rummuissa oli Pete Toivanen, uruissa Markku Niiranen, basistin nimeä en muista, kitarassa saattoi olla Saastamois Hara. 

Syksyllä alkoi myös kitaratunnit. Opetus oli siellä pelkästään klassista. Niin seurasi akustisen kitaran hankinta. Pekka toi mulle kaupungista hinta/laatusuhteeltaan hyvän soittimen. Taisin saada kitaran osamaksulla. Vähät säästöni ei siis menneetkään suunnittelemiini levariin ja levyihin.

Tässä, ei niin oikeaoppisessa 
klasarisoittoasennossa 1984.

Ryhdyimme sitten keväällä 1985 Hannun kanssa Bonfiren lisäksi säestämään vanhempaa kaveriamme lauluntekijä Reijo Oinosta. Bändin nimeksi tuli Reijo Oinonen & Lovers. Voxista tuli savut ja sijaan tuli Music Man sixty-five.

Ysin kevätjuhlassa 1985 esitimme koulun bändin kanssa muutamia, ehkä puolenkymmentä treenaamaamme biisiä. Muistaakseni biiseistä yksi oli vähän aiemmin imestynyt Juicen viidestoista yö ja sitten uuden staran Tuomari Nurmion kurjuuden kuningas.

Keikka esitettiin lukiota myöten koko koululle ja jännitti aivan hirveästi. Oksetti. Valvoin yöt viikon etukäteen ja pari yötä vielä keikan jälkeen. Lopulta ajatus aina kiertyi siihen, että härkä kaatuu VAIN kun pää kainaloon, sarvista kiinni ja menoksi. Kävi sitten miten kävi.

Olin hurja harjoittelemaan klassisen kitaran läksyjä ja varmaan edistystä tapahtui. Pekka antoi siksi koko ajan uutta haastetta ja olin jo keväällä kaikesta soittamisesta ihan läkähdyksissä. 

Keväällä soitin konsan kevätkevätjuhlassa J.A. Muron Studyn. Viimeisen tunnin jälkeen totesin peruskoulun ja klassisen opiskelun loppuvan tähän. En jaksa enää. Opettaja vastasi hämmennyksissään harkitsemattomasti viitaten lyhyisiin (ei niin siroihin) sormiini ja tulevaisuuteni muusikkona. Minä mietin että katsotaan.. Klasarin hyödyllisyys on selvinnyt minulle myöhemmin.

Osallistuimme Reten bändin kanssa kesällä 1985 bändileirille, jossa oli soittajia savo-karjala alueelta. Retellä oli kyllä hyviä juttuja. Minua Rete tuki soittajana ja kannusti omien laulujen kirjoittamisessa. Sitä todellakin tarvittiin. 

Reten bändissä olin pelkkä rivimuusikko ja tuntui hyvälle saada keskittyä pelkästään siihen. Mieleen on jäänyt tuomaristossa ja miksaajana toimineen Tegelmanin Mikon kommentit kitaristilla oli hillittyä Mark Knopfler-otetta.

Tuona kesänä käytiin Jonkin kanssa jo Oulun kuusrockin festareilla ihmettelemässä maailmanluokan staroja kuten esimerkiksi Frank Marinoa. Sitten tuli nähdyksi useammalla festarilla eri puolilla maata vaikka ketä Twisted Sister, Black Sabbath, ZZ Top ym.!!

Lyhyt mutta ytimekäs
Edvard Van Halen-vaihe 1985.

Syksyllä 1985 aloin soitella Hannun kanssa ja rumpuihin tuli pikkuveljeni Heikki. Olin 17 vuotias, Hannu 16 ikäinen Heikki 13 vuotta ja kaikki iloisessa Sherwoodin metsässä. Bändin nimeksi päätettiin laittaa Bengal. 

Kaveripiirissä hauskutettiiin itseämme mustanaamio-kerholla jonka sarjakuvahahmon kotipaikka on siis Bengalsissa. Toisekseen bändin nimi ei tarkoittanut meille entuudestaan sen enempää, joten alettiin luoda sisältöä. Heikin kaverit alkoi kutsua häntä Alex-nimellä, koska oltiin veljeksiä samassa bändissä kuten eräässä toisessakin vähän tunnetummassa..

Taitelemani logo.

Harrastin kovasti piirtämistä tuohon aikaan joten aloin tietenkin suunnitella bändin visuaalista puolta samalla. Ensi esiintyminen oli Kaavi Iloharjulla jo parin kuukauden päästä Bengalin perustamisen jälkeen. 

Suosikki-lehden bändikisoista saatiin kokemusta. Itse keikasta en muista muuta kuin että hirveä hulina ja loppuillasta soitti Iron Maiden covereita esittänyt Kuopiolainen Purgatory. Purgatory muuttui myöhemmin Tarotiksi mutta huomattavasti enemmän pidin ensiksi mainitusta.

Ensiesiintyminen oli jo muutaman
kuukauden päästä Kaavin Iloharjulla

Bengalin ohjelmisto oli osittain omaa osittain lainakappaleita. Lauloin Bill Gibbons-tyyppistä soundia hakien raspiäänellä, josta hyvästä ääneni meni jatkuvine angiinoineen huonoon kuntoon vuosiksi. Hyvä ettei lopullisesti. Mutta hauskaa oli. Tiirinlahdessa yhden tutun soittokaverin Oksmannin kodin yläkerrassa äänitettiin demo 4-raita Tascamilla. Säkkijärvi-instrumentaali oli oma jamittelubiisimme.

Lainoja bändillä olivat esim. Ted Nugent - Cat Crash Feaver, Rolling Stonens - Honky Tonk Woman, Thin Lizzy - I'm Rocker. Tukka lyhentyi.

Sarkastisia osattiin olla jo silloin.
Kuva: Ismo Pentikäinen

Kokoonpanoksi tuli siis trio Hurriganesien, ZZ Topin, Peer Guntin tai Creamin tapaan. Se vaatii soittajilta enemmän kuin iso kokoonpano, mutta on samalla joustavampi toiminnassa. Musiikillisea viitekehyksenä oli  ZZ Top - Southern rytmiblues - Lynyrd Skynyrd-tyyppinen meininki.

 

Useamman bändin tapahtumassa
Nilsiän kunnantalon rappusilla 1986.

Bändin lyriikat liikkuivat nuorille poikamiehille kautta aikain tärkeissä asioissa, kuten usein tupakka-viina-naiset akselilla ja hauskan pidossa.

Biisilista keikalta.

Bändin kanssa keikkailu laajeni kauemmas kun sain ajokortin. Soittamassa kierrettiin Pohjois-Savon alueella ja Pohjois-Karjalassa. Arto Kallio-Kokko oli suureksi avuksi keikkojen järjestämisessä. Kerran meni Heikillä tarkalle kun kävi rippikoululeiriä ja ehti keikalta Nurmeksesta pystybaarista juuri konfirmaatioon. Vitsailtiin sitten jotain loiventavista. Hyvin muistaa kuinka yöllä kotiin tultua Hannun luona tehtiin aina tuhdit valkosipulileivät. 

Keikkajuliste.

Oltiin kerrankin Halssilla uuden Kuopiolaisen heavy-yhtyeen, Tarotin lämppärinä. Savolaiset väli-spiikit hevimusiikin välissä kuulostivat hauskalle. Hietalan veljekset olivat mukavia ja he tarjosivat muistaakseni uusia hienoja Marshallin kitaravahvareitaan käytettäväksi, mutta minä ajattelin pysyä tutussa ja turvallisessa Musari-Hiwat yhdistelmässä. 

Bengal keikalla yläaste/lukio
laitumelle laskupv. talon vahvarilla
1987.

Toisella kerralla oli lämppärikeikka puhuttu Mantulle ja olimme hyvissä ajoi paikalla. Illan päästarat Clifterssit jostain tsadista kuitenkin tekivät souncheckiä koko hiton illan ja olivat muutenkin niin olevinaan. Me päätettiin että pitää tunkkinne ja lähdettiin cruisailemaan hannun hienolla (muistaakseni 1967) Belvederellä. Ei paljon harmittanut.

Keikkoja sekä harjoituksia taltioitiin ja live-nauhoja tehtiin. Soitettiin kellariravintolassa Porokylässä moneen otteeseen sekä Viktorypubissa Nurmeksessa. Satamajameissakin soitettiin Nurmeksessa. Joensuussa oli ainakin Shemeika-baari, missä käytiin.

Hyviä tuttuja tuolta ajalta (1987)
on mm. Keijo Korhonen.

Lieksan Puustellissa oltiin Kirkan lämppärinä taisi olla vuonna 1987. Kirkalla oli silloin rokkivaihe päällä ja solisti tuli koneella Joensuuhun, josta hotellin tyyppi kävi hakemassa hänet. Kirka oli meille mukava mutta bändin muusikot kopeita. Valtimolla soitettiin sitten muistaakseni Kastelli-nimisessä paikassa.

Käytiin myös äänittämässä demolle neljä uutta biisiä Suonenjoella oikein purkkistudiossa (nykypäivän purkki-studio on ihan eri putiikki). Rumbassa 2/88 arvosteltiin demoja. Samalla palstalla oli myös toinen aloitteleva bändi Zen Cafe, jota kiiteltiin. 

Olin tuolloin saanut kuningas-idean yhdistää bluesrock-tyylistä komppia Eddie Van Halen tyyppiseen soolotteluun hakien jotain uutta musiikkia. No kuten arvata saattaa, niin liikuttiin heikoilla jäillä: 

Bengal ?
Ismo Pentikäinen (voc.g) Hannu Keinänen (b) Heikki Pentikäinen (d)
Saatekirjelmässä lukee "The rythm & Boogie Band Bengal" ja onhan soitossa paljonkin valkoisen bluesin vivahteita, vaikka kamalat limutteluskittasoolot kuulostaakin kuin joltain speed metal-lurituksilta, tässä yhteydessä aivan väärässä paikassa olevilta. Laulu on kelmeää, biisit genren kliseitä, itsehillinnän puute eli tyylitajuttomuus on kuitenkin suurin vaikeus; bändinä, yhdessä soittavina instrumentalisteina Bengal kuulostaa kehityskelpoiselta. 

Kriitikon kommentit laskivat allekirjoittaneen fiiliksen maan pinnalle tai paremminkin sen rakoon. Sitä ei aina tiedäkään miten jotkin asiat jäävät viitoittamaan koko loppu elämän valintoja. Päätin tuolloin että mulle ei tulla enää IKINÄ valittamaan tyylitajun puutteesta soitossa. 

Tosin näin vuosikymmeniä myöhemmin on joskus tullut miettineeksi puritanismin järkevyyttä yleensä. Uudistumista se ei ainakaan edistä. Huomaan silti sen kun joku kitaristi polkaisee tanssikeikalla fuzz-pedaalin, niin silloin poistan varmistimen Browningistani!..

Nuorisosihteeri Jouko Lehtolainen jaksoi kannustaa nuoria urhoja.

Nuorison taidetapahtuma 1988

Pitkän odottelun jälkeen tuliterä ensimmäinen vasurisoittimeni saapui maahan. Se oli Ibanezin ensiesitellyn RG-sarjan Japanilais valmisteinen laadukas Ibanez. 

Bengal treenikämpillä 1987.

Osallistuimme Bengalin kanssa uusilla biiseillä Nilsiän taidetapahtumaan vuonna 1988. Pääsimme sieltä jatkokisoihin Leppävirralle. Sain armeijasta loman keikalle nuorisosihteeri Joke Lehtolaisen kynäilytaitojen ansiosta. 

Velvollisuutta suorittamassa.

Vaikka putosimme taidetapahtuman jatkosta Bengalin laulajana saatu kunniakirja sentään lohdutti Rumban rökälearvostelun jälkeen. Tämän intensiivisen kolmen vuoden jakson (1985-1988) jälkeen bändi meni tauolle jäsenten muuttaessa eripuolille Suomea. Hannu lähti opiskelemaan Tampereelle minä perheellistyin ja menin Joensuuhun.

Liityin hard rock bändiiin Bonfire Jape Ahosen (rummut) sekä Ari Ärmänen (basso ja laulu). Heidän kanssa soitin puolisen vuotta. Sitten kokeilin kaikenlaista, kuten basson soittoa Markku Niirasen tanssibändissä. Muutaman vuoden jälkeen Ari Vyörykän tultua bassoon teimme taas jonkun Bengal-keikan sekä äänitimme demon vuonna 1992.

Rumba 2/1992

Vuonna 1992 asuin Joensuussa, jossa aloin perehtyä rytmibluesista kiinnostuneena vanhaan bluesiin. Siltana tähän toimi alituiseen kaapeli tv:ssä MTV:llä pyörinyt Eric Claptonin Unplugged-levy. Jukka Savolaisella oli paljon osuutta siihen että uppouduin akustisen bluesnäppäily-kitaramusiikin syövereihin niinkin paljon. Jukka oli taikuri löytämään kaikkea fingerstyle-opetusmatskua (nuotteja, nauhoja) mitä ei Suomessa ollut tuohon aikaan suinkaan helposti saatavilla. 

Innostuin akustisesta kitaramusiikista myös niin, että hankin Hannu Ohtosen kanssa katusoittoluvan, jota sitten tuli käytettyä.

Palasimme Bengal-keikalle jälleennäkemisen merkeissä Fadjukoffin Juhan synttäreillä Hannun ja Heikin kanssa vuonna 2017!

Bengal vuonna 2017

Seuraavan kerran soitimme yhdessä parin vuoden päästä vuonna 2019 Hannun ja Anjan synttäreillä.  Seuraavassa lyhyt klippi Texas blues biisistä.

Palaamme yhteen taas kun aikataulut vaan antaa myöten. Vitsit kun kiva soittaa yhdessä edelleen!

Kauppis Heikki - Savolainen soittaja sekä kirjalle aiheen antanut "Roaska" (Raaska)

Savolainen soittaja

Heikki Kauppinen (1862-1920) oli lähtöisin avioton lapsi Iisalmessa. Lapsuusaikaa leimasi vaatimattomat olot. Työikään tultuaan hän oli Juhani ja Pekka Ahon isällä renkinä rovastilassa, jossa aloitteli kirjoittelua. Talon nuoret veljekset ystävystyivät Heikin kanssa tukien tämän kirjoitustyötä. Taiteilijanimeksi tuli Kauppis Heikki. Näin luotiin kuvaa helpommin lähestyttävästä kansankirjailijasta. Suomessa oli kansallinen "kultakausi" jossa oltiin heräämässä omaksi kansaksi. Savolaiset taiteilijat tieteilijät ja urheilijat toivat tähän kehitykseen suuren panoksen. Suomen kansanriveistä nousevalle, Suomeksi tehdylle ns. laatukirjallisuudelle oli huutava tarve. Sivistyneistöllä oli huoli kansan sivistymisestä eli kansan kehittymisestä "oikealle" uralle. Niinpä heidän johdollaan vakavia hankkeita suosittiin kun taas kevyttä viihdettä painettiin. Kysyntä ja tarjonta kohtasivat.

Heikki Kauppinen.

Leppävirran yksityisen seminaarin käytyään Heikki toimi Iisalmen seurakunnan kiertokoulun opettajana. Oli sitten pariin otteeseen toimittajana kuten Ahon veljesten Juhanin ja Pekan Savo-lehdessä Kuopiossa vuonna 1887. Hän avioitui Vuonna 1890 Lapinlahden Nerkoolta kotoisin olevan Hanna Korhosen kanssa. Oli myöhemmin Minna Cantin liikkeessä myyjänä kunnes palasi Iisalmeen kiertokoulun opettajaksi.

Vuosina 1893-1908 hän johti Kehvolla Pulloniemessä sijainnutta kasvatuslaitosta. 1800-luvun puolenvälin jälkeen oli ollut katovuosien seurauksena oli tullut paljon orpoja. Kymmenen vuotta myöhemmin orpopojille oli perustettu ympäri maan kasvatuslaitoksia, joista Kuopion maakunnan poikien koulussa Heikki toimi opettajana. Lapset olivat haastavia opetettavia eikä kielteisesti asennoituvan naapuruston kanssa toimiminen ollut sen helpompaa.

Alkuvuosien kysyntä ja suosio kirjailijana oli laantunut ja Heikillä oli pitkä tauko luovassa työssä. Hänestä tuntui kansankirjailijan maineen muuttuneen enemmänkin taakaksi. Aika oli muuttunut. Heikillä oli puuhaa koulun toimivaksi saattamisessa.

Myöhemmin kirjailijatyö taas jatkui ja Kehvolla vieraili mm. Minna Cant, Juhani Aho ja J.H. Erkko. Siellä valmistui mm. toinen uran pääteoksista "Aliina". Täällä Heikki alkoi myös koota aineksia myöhemmin tunnetuimpaan teokseensa "Savolainen soittaja". Suorittaen samalla opintoja saaden virallisen kansakoulunopettajan pätevyyden. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta joista seitsemän jäi elolle.

Heikki suunnitteli hakevansa Nilsiään mutta tuli valituksi Ulmalan kansakoulun opettajaksi Iisalmeen. Jossa virassa oli kuolemaansa asti. Siellä myös valmistui hänen elämänsä viimeinen loppuun tehty romaanihankkeensa "Savolainen soittaja". Teoksessa mm. pohditaan hyvän ja pahan eroa. Samoin körttiläisten näkäkulmasta hyväksyttävän ja kielletyn musiikin eroa. Kuten myös hyväksyttyjen soittimien eli kanteleen ja jopa vielä yksinkertaisemman virsikanteleen eroa paheksuttuun pelimannikultturin edustajaan viuluun.

Savolainen soittaja romaanin teksti ilmestyi ensin jatkotarinana Pirtti lehdessä 1913-1914 Nimellä "kannot ja vesat". Siinä eletään Heinäjärven kylän maisemissa Pohjois-Savossa 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä. Tarina esitetään Villen kokemana kasvutarinana, jossa on paljon kirjailija Heikkiä itseään. Kirjan toisessa pääosassa on Villen kasvinkumppani Veerti. Hän on puolestaan saanut paljon aineksia paikallisesta pelimannista nimeltään Eero Tuovinen. (Riitta Kasurinen, Jukka Kasurinen: Siilinjärvi)

Kirjassa Veerti palaa maailmalta taitavaksi kehittyneenä ja varakkaana soittajana ahtaasta alusta huolimatta. Körttiläisten arvomitassa "suruttomiin" lukeutuvana hän yllätyksellisenä luovuttaa omistamansa tilan perustettavaksi köyhien lasten kouluksi ja Ville laitetaan hallinnoimaan sitä. Soittaja menehtyy äkillisesti ja alussaan oleva hanke vesittyy koska se on tehty "vain" suusanallisena. Tosielämässä kirjailija Heikki oli tutustunut ikäiseensä musikanttiin, "Roaskaan" (Raaska) viimeistään Kehvolla ollessaan ja saman tyylisistä taustoistaan johtuen tusivat varmaankin sammuutta.

Tähän voi lisätä että Savolainen soittaja-kirja näyttää saaneen jotain vaikutteita myös toiselta lähellä sijainneesta aikalaiselta henkilöltä eli Heikki Halosesta ja hänen äidistään. Tästä on laajempi, A.O Väisäsen tutkielma (Erkki Pekkilän toim. kirja -Hiljainen haltioituminen s.175 alkaen). Erikoista muuten että samaa asenteiden kumua löytyy vielä tänä päivänä, sata vuotta myöhemmin entisiltä herännäisyyden ydin alueilla.

Eero "Roaska" (Raaska) Tuovinen

Eero "Roaska" Tuovinen syntyi 3.10.1862 Käärmelahdessa Pistekankaalla. Hänestä on olemassa varsin rajallisesti tietoja. Vanhemmat olivat Pekka Tuovinen ja Stina Kaisa os. Eskelinen lähtöisin Koivusaaresta. Kyläläiset on tienneet kertoa että siinä suvussa oli velhoja ja tietäjiä.

30.03.1906 Pohjois-Savo

Äidin kuolemaan saakka elettiin tämän sukulaisissa. Sen jälkeen Eeron isä toimi Ranta-Toivalan-Kelloniemen lossilla. Eero lähti ensin puusepän oppiin jota tietoa jaettiin kiertokurssilla. Musiikista kiinnostuneena hän hankkiutui sen jälkeen Kuopion pataljoonan soittokuntaan jossa annettiin soitto-oppia. Venäläisillä jotka olivat tuolloin Suomen siirtomaa-isäntiä oli Kuopion kaupungissa varuskunta.

22.12.1906 Salmetar

 Konserttimatkalla Savonlinnassa 1880-luvulla sotilaskuntasoittaja Tuovinen piti muutaman palvelustoverinsa kanssa yksityiskonsertin. Tämän johdosta tuli erotetuksi armeijasta. Niin ryhmä lähti kotimatkalle Kehvolle ja matkan aikana syntyi "Riähkä-Jussin Polkka".

Koivusaaren jota Savonkyläksikin kutsuttiin Höntän talon Karoliina oli Roaskan mielitty mutta tyttöä ei kelpuutettu pelimannelle. Karoliinan sisko Selma on muuten maalattu Juho Rissasen taulussa "Tyttö". Seuraavassa soittoversio "Riähkä-Jussin Polkka". Sitä luultavasti kuultiin Siilinjärvellä Myllyn Maneesilla joka oli juhlapaikka ennen Manttua. Lyyli Pajakkalalta on saatu mukava aikalais-muistelu (Karppinen Pertti, Kauppinen Eila: Entistä Siilinjärveä)

On kerrottu että komeaksikin sanottu kookas mies antoi kasvaa partansa yli kahdeksankymmentäsenttiseksi. Kookas, armeijan vanhassa sinellissä liikkunut soittaja herätti huomiota liikkuessaan. Ja soittomatkoillaan hän oli tietenkin paljon. Näin hänet saattoi tavata uusilla kulkumuodoilla sisävesilaivalla, junassa tai asemalla junaa odottamassa viulunsa kanssa.

Myöhemmin vuonna 1900 hän asui Pyylammella loisena eli vuokralla. Soiton lisäksi Eero nikkaroi paljon ja hänen puutyönsä voittivat palkintoja. Eerolla ei tiedetä olleen perhettä jos hän olikin tapaillut naisia. Eero sairastui nelänkymmenenkahdeksan iässä vatsahaavaan jonka heikentämänä teki testamentin. Mies oli tunnettu nuukana ja varakkaana. Niin hän oletti testamentin mukaan itsekin olevansa.

Eero Tuovinen kuoli 24.10.1910 Jostain syystä varoja oli kuitenkin oletettua vähemmän ja perustettu rahasto ei jakanut yhtään apurahaa eikä "Roaskan elämänkertaa" ole kirjoitettu toisin kuin hän toivoi. Olisipa mukava saada tietää miksi? "Roaska" on haudattu Siilinjärvelle. Hänen viulua säilytettiin 60-luvulta alkaen Pöljän kotiseutumuseossa, jossa se oli merkitty poistettujen esineiden luetteloon vuonna 2002.

Korkea kivi pääkäytävän varrella Siilinjärven hautausmaalla.

Siilinjärvi

Vuoden havaintoja. Paikka sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla  harju- ja pohjavesialueella sekä liikenteellisessä risteyksessä. Tämä nuori kunta on kasvnut voimakkaasti koko olemassaoloaikansa. Kunnan hyväksi sieltä on noussut vuosikymmenien varrella myös useita valtakunnallisesti merkittäviä päättäjiä. Kuopion läheisyys on tärkeä.

Ensimmäiset merkit ihmisistä on kivikaudelta, jolloin täällä olleessa saaristossa asuttiin väistyvän jäätikön tuntumassa. Siltä ajalta tavataan Suomen pioneeriasutuksen merkkejä muutamasta kohtaa, kuten Siilinjärven Limalahdesta. Ajasta on tehty myös hauskaa populaariviihdettä kuten "Ice Ace" elokuva. Muutaman kymmenen kilometrin päästä Tahkolta on lisäksi löydetty mammutin hammas.

Yoldia meri.

Seutu on suolaisen Yoldian meren rantaa kymmenen tuhatta vuotta sitten, jolloin se muuttui makeaksi nimeltään Ancylus järveksi. Nuorempia jälkiä on Pöljän ja Jysmän keramiikka, jota on käytetty on vielä neljä tuhatta vuotta sitten. Sieltä on löytynyt myös asuinpaikkoja. Arvokkaita kivikautisia jälkiä on Siilinjärvellä osin tuhoutunut viimevuosikymmenien voimakkaassa maankäytössä.

Itämeren historialliset vaiheet.

Seuraavat tiedot ovat seudulta useita tuhansia vuosia myöhemmin. Eli nykypäivänä katsoen paljon lähempää. Noin kolme tuhatta vuotta sitten Siilinjärvi kuului vielä  myöhäiskantasuomalaisten asumaalueeseen ollen heidän "siihti" tai "siidhi", joka tarkoittaa talvikylää. Siihti on paikka johon suurimman osan vuodesta hajallaan eläneet perheet kerääntyivät talveksi. Tästä tuli myös alku kunnan nykyisin käytössä olevan nimeen.

1200-luvulla viikinkien rannikkoretkien jälkeen eurooppaan alkoi muodostua valtioita. Aika uusi valtio eli kristillistynyt Ruotsi alkoi sotaretkensä jälkeen verottaa länsiosaa Suomesta pitäen aluetta myöhemmin alustamaanaan. Novgorod oli ulottanut verotuspiiriinsä puolestaan nykyisen Karjalan seudulle, jossa se aikaa myöden alkoi pitää aluetta alustamaanaan. Niin ikään vanhimmat suomenkieliset kirjalliset merkinnät on tehty Nogorodin tuohikirjeelle. Tuohikirjeet ovat olleet aikansa post-it lappuja ja harvoja nykypäiviin säilyneitä kirjallisia esityksiä Novgorodista ylipäätään.

Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Ruotsi ja Novgorod jakoivat Suomea puhuvan kansan sopimuksella verotusmaikseen kahtia. Summittaisesti mainitulla "rajalla" Siilinjärvi-Oulu linja jäi Novgorodin tasavallan vaikutuspiiriin.

Joidenkin arvioiden mukaan vanhan luonnonkansan Saamelaisen verotuksen toteuttivat lounaasta Kruunun katoliseksi käännyttämät Hämäläiset. Ja kaakosta Novogordin käännytystyössä ordotoksesiksi tulleet Karjalaiset. Osa Saamelaisista sulautui tulijoihin, osan siirtyessä pohjoisempaan. Rikas erämaa houkutteli vaarallisuudestaan huolimatta alati. Hämäläiset joista tuli sukupolvien myötä Etelä-Savolaistuneita metsästäjiä, kävivät satojen hehtaarien "ulkopalstoillaan" eränpyynnissä. Kruunun verohelpotuksien innostamina seikkailijat jäivät uudisasukkaiksi kaskilleen. Kruunun vaikutuspiiri onnistui näin laajentumaan koilliseseen. Novogordin verottamalla puolella erämaiden Suomalais-asuttaminen ei ollut yhtä voimakasta. Yleisesti ottaen vallanpitäjien ote ei ollut näillä seuduin kovin vahvaa joten, uudisasukkaiksi hakeuduttiin myös siksi.

Iivana Julman isoisä Iivana suuri onnistuu Moskovan joukkoineen voittamaan Novgorodin tasavallan vuonna 1471. Maa sulautettiin verisesti tataarien opein Moskovan ruhtinaskuntaan hävittämällä kaikki entiset rakenteet kirjastoineen kaikkineen. Samalla paine Savolais-Karjalaisella alkoi kasvaa ja väki alkoi kääntyä vähän kerrassaa kruunun alamaiseksi verovapausvuosien kannustamana.

Toistaiseksi ensimmäiset tiedossa olevat kirjalliset jäljet Siilinjärveltä ovat vuodelta 1541 jolloin merkkinä pysyvästä kruunun verottamasta asutuksesta alueella merkittiin veroasiakirjoissa neljä arviokuntaa. Toisin sanoen Savolaiset näillä seuduin menettivät tässä vaiheessa todistettavasti itsemääräämisoikeutensa. Parin vuoden päästä rakennettiin läheiselle Tavinsalmelle  kuninkaankartano osoituksena itäänpäin täällä vakiintuneesta Kruunun otteesta. Siihen kuuluva kirkko rakennettiin Turun kirkkoherra Knuut Juhonpojan ja Mikael Agricolan ehdotuksesta strategisesti turvallisemmalle Kuopionniemelle. Kirkon ja kartanon väliä pääsi kulkemaan vesitien lisäksi kärrytietä.

Kruunu oli kahakoinut Novgorodin kanssa verotusmaistaan jo 1300-luvulta lähtien. Moskovan ruhtinaskunnan lyötyä Novgorodin tasavalta sodassa vuonna 1471 se hävitti Novgorodin täysin kirjastoineen kaikkineen.

Iivana Julman valtaan tulon jälkeen vuonna 1555 seurasi parivuotinen Suuri Venäjän sota sekä peräti kaksikymmentäviisi vuotta kestänyt Pitkä viha, joka viimein johti Täyssinän rauhaan vuonna 1593. Täällä rajalinjan merkit hakattiin läheiselle Pisan laelle. Muutaman vuoden päästä Kruunu aloitti Kajaanissa linnan rakennustyöt.

Ote 1700- luvun kartasta.

Reilut kolmesataa (!) vuotta kestänyt Suomen kahtiajako päättyi viimein vuonna 1617 solmitussa Stolbovan rauhassa. Siinä rajalinja siirtyi Pisalta paljon idemmäksi ja olot Siilinjärvelläkin alkoivat viimeistään vakiintua. Nykyisen Suomen alueen alueella elävät itäiset ja läntiset heimot olivat taas samassa valtiossa, vaikkakin luterilaistuneen ja yksiuskoisen Ruotsin Kruunun alusmaana. Kolmesataa vuotta kestäneen jaon muistona Suomeen jäi vielä nykypäivinä monin paikoin näkyvät itä-länsi jäljet! Venäjällä vakiintui käyttöön maaorjuus.

Jos olot Savossa rauhoittuivatkin niin oli seuraava rasite oli Suomen poikien joutuminen sotiin ulkomaille, kuten kolmekymmentävuotiseen sotaan. Kuopiosta johti pohjoiseen Kajaaniin Savon päätie, eli säännöllinen postitie 1600-luvulta lähtien. Sen varrella sijaitsee Siilinjärven keskustaajama.

Nykypäivän karoliinejä. Uudenmaan karoliinit.

Vuonna 1700 syttyneessä Suuressa Pohjan sodassa Kruunun karoliiniarmeija tarvitsi jo ns. kaksinnusmiehiä. Sotaa seurasi isovihana myöhemmin tunnettu ankara venäläisten miehityskausi. Silloin valtakunnan pääväylän varrella asuminen oli pahin mahdollinen vaihtoehto. Ensin liikkuivat väistyvät kruunun sotajoukot, karoliinit jotka piti ruokkia. Sitten tulivat vihollisen marssirivistöt kaikkine rasituksineen. Jonka jälkeen vielä vuosien venäläismiehitys kurimuksineen. Maaorjuuteen Venäjälle joutui moni häviten niille tielleen. Juuri perustetun Pietarin rakentamisessa käytettiin myös Suomalaisia. Miehityksen päätyttyä Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721 Siilinjärvelläkin alkoivat ihmiset palata piilopirteistään taloihinsa. Lyöty Kruunu oli nyt entinen suurvalta ja arvovallan menettämisen lisäksi Suomalaisissa oli alkanut itää oikeus omaan maahansa!

Kievarissa matkamies sai levättyä.

Uusi raja sulki elintärkeän vesitien eli kauppatien etelään seuraavaksi 60 vuodeksi, joten suunta Raaheen ja Ouluun tuli tärkeäksi. Kievareita oli mm. Kuninkaan kartanolle mennessä Koivusaaren Pitkänjärven ja Lyhyen järven välisellä kannaksella (viimeisin kievaritalo Antikkala). Kuopiosta pohjoiseen oli kievari Kasurilan Siilinlahdessa (viimeisin kievaritalo Julkunen) sekä Pöljällä.

Parin vuosikymmenen päästä seurasi revanssi, Hattujen sota. Miehityskurimus kesti tällä kertaa "vain" pari vuotta. Kruunun surkea yritys johti lisäaluemenetyksiin kaakossa.  Rasituksia päätien varressa olevilla riitti sekä karoliinien että venäläisten sotilaiden majoittamisesta, kuljettamisesta ja ruokkimisesta.

Kuopion kihlakunnan ensimmäisen tehtaan, Juankosken ruukin perustajaosakkaan Brunoun valitus Juhani Forsberg, Stromsdalin historia.

Tuohon aikaan kärryteitä oli vain tärkeimpien paikkakuntien välillä. Kuopioon pääsi pohjoisesta vain Kallavesi ylittämällä. Sulan veden aikaan se saattoi kestää useamman päivän. Kuten yllä olevassa nuori lukenut tehtaanperustajaosakas Brynolf Brunou valitti vuonna 1748. Ranta-Toivalasta Kelloniemen kärkeen on matkaa noin 4 km ja se kuljettiin soutaen.

Kasurila by 1788

Kuopiosta pohjoiseen johtavan tien lisäksi meni kärrytie itään, molemmat Siilinjärven kautta. Uusia seurakuntia, emäkuntia muodostui kun Kuopio ei kyennyt kunnolla vastaamaan lisääntyvän väestön tarpeisiin mm. virastoasioissa. Näissä tunnelmissa tehtiin ensimmäinen Kasurilan seurakunnan perustamisesitys 1780. Liekö sitten säikähdetty papin palkkauskustannuksia kun kannatus hankkeeseen raukesi?
Vuonna 1788-90 Ruotsi halusi taas sotaa. Niinpä Suomen alueella käytiin Kustaa III:n sota, joka entisestään vähensi  Kruunun suosiota täällä. Siilinjärven alueella saatiin onneksi olla suhteellisen rauhassa.

Viimeisen kahdensadan vuoden aikana Stolbovasta lähtien oltiin koettu kaksi miehitystä, iso- ja pikkuviha. Paikalliset joutuivat kärsimään niissä liikkuvista marssiosastoista ja miehitysajan kauheuksista. Vuonna 1808-1809 koettavaksi tuli vielä viimeisin. Eli kokea kirjaimellisesti se kun kotikylällä käytiin Suomen sotaa. Siitä muistona on muistomerkki Vuorelassa. Kruunun hävittyä se ei voinut enää sotia siirtomaillaan, joten sotahalutkin loppuivat tyystin.

Sodan tuloksena Suomi ei ollut enää Ruotsin alustamaa vaan isännäksi tuli Venäjän Tsaari. Erona entiseen Suomi oli nyt autonominen eli itsehallinnollinen Suomen Suuriruhtinaskunta. Vanhempi väki sympatisoi vuosisataisesta tottumuksesta entistä siirtomaaisäntää Kruunua, mutta ei vastustellut saavutettua itsemääräystä. Tuotto meni hallitsijalle entiseen tapaan mutta erona entiseen suurempi osa jäi kotimaahan. Suomeen ei tullut Venäläisten käyttämää maaorjuutta mutta esimerkiksi muuttaminen ja matkustelu oli säädeltyä. Näin täällä alkoi yli sata vuotta kestänyt sodaton vahvan kehityksen jakso. Tsaarin joukkoihin sai kyllä liittyä vapaaehtoiset seikkailunhaluiset nuoret miehet.

Suomen sodan muistomerkki kunnonpaikan edustalla.

Vesiliikenne siirtyi uudelle tasolle vuonna 1856 kun Saimaan kanava valmistui. Samoina vuosikymmeninä laivateollisuudessa oltiin siirrytty rautalaivoihin. Höyryvoimalla toimivat moottorit oli keksitty ja syrjäyttivät pian purjeella liikkumisen kokonaan. Tuulettomilla sisävesillä tämä oli valtava edistysaskel liikenteen lisääjänä. Soutaminen ei ollut enää lähes ainoa kesämatkustamistapa itäsuomessa.

Erotukseksi merilaivoista sisämaassa liikkuvia aluksia kutsuttiin höyryvenheiksi, syväväyliä pääsi suurkaupunkiin Viipuriin ja pääkaupunkiin Pietariin asti. Vilkas matkustaja- sekä kaupankäynti liikenne tavaran toimittajineen elävoitti Kuopion seudun oloja huimasti. Esimerkiksi Stromsdahlin ruukilta Juankoskelta lähti järvimalmirautaa Pietariin. Josta puolestaan tuotiin kaikenlaisia elintarpeita takaisin päin.

Vesillä liikkui siis henkilöliikenteen lisäksi tavaraliikenteessä runsaasti proomuja sekä lotjia. Venäjällä päättyi maaorjuus joka osaltaan edisti kehitystä myös Suomessa. Amerikassa  vuonna 1865 päättyneen sisällissodan jälkeen siellä päätettiin orjuus lopullisesti. Suomen tavoin siellä harvaan asutussa nuoressa maassa otettiin sisävesille rakennetut höyrylaivat ilolla vastaan.

29.05.1878   Tapio no 43

 Lehti-ilmoitus: 08.10.1880   Savo no 79

Siilinjärvellä oli sanonta: "Ilmassa" mentiin, "Tähessä" tultiin. "Neiti" kun jätti niin hypättiin "Koskeen". Laivoissa kulki paljon matkustajia ja kaikkea mahdollista rahtitavaraa lampaista juustoon. Kuopioon suuntautuvia vuoroja oli seudulla runsaasti sekä uusia yrityksiä syntyi.

Kehitystä ei estänyt edes kiristyvä Venäjän ote. Vuonna 1881 tuli voimaan yleinen asevelvollisuus. Tämä tarkoitti sitä että lääkärin tarkastuksessa hyväksytyiksi tulleista, joita oli alle puolet 21-vuotiaista! Joutuivat siis kutsuntoihin. Jokainen nosti arvan ja joka viides arpa "voitti" kolmen vuoden palvelukseen tsaarin armeijassa. Lähin varuskunta oli Kuopiossa.

"Tähti" satamassa.

Siilinjärven lahdella oli laituri ja kylän asutus alkoi tiivistyä aikaisemmalta Kasurilan kylältä laivalaiturin ympärille. Talot satamasta alkaen olivat myllylä eli rantamakasiini puoti, nahkurin talo, valtiopäivämies Paavo Kasurisen talo ja Julkulan kievari.

Höyryvenhe "Koski" matkalla.

Paljosta matkustajista sekä kilpailusta johtuen matkalipun sai  halpaan hintaan. Ranta-Toivalasta pääsi kaupunkiin parhaillaan jopa 7 eri laivayhteyden kyydissä. Lisää matkustajia tuli kaupungin virkamiehistä, joilla oli kesäasuntoja Toivalassa Kallaveden rannassa.

Kuopion satamassa.

Maailmalla suurimmat valtamerialukset toimivat tuohon aikaan myös höyryvoimalla. Tämän rauhallisen, elegantin matkustustavan kulta-aikaa kesti Siilinjärvellä 1900-luvun alkuun ja muualla esimerkiksi Nilsiän reitille vielä neljäkymmentä luvun seudulle.

Savon rata Kuopio-Helsinki väli avattiin 1889. Rata erkani Helsinki-Viipuri reitiltä. Se alkoi Kouvolan asemalta jatkaen Mikkeliin ja sieltä Kuopioon. Vuonna 1899 aloitettiin rakentaa Junayhteyttä Iisalmeen. Suuritöistä pengerrystä tehtiin Kallaveden ylittämiseksi 2,5 km matkalle. Siilinjärvellä on muisteltu kuinka yksi soraharju ajettiin järveen. Lisäksi työtä antoi silta työmaa, johon kuului kääntösilta laivaliikennettä varten. Taajamassa linjaus kulki siilinlahden rantaa ja risuharju antoi santansa työmaalle. Kuopio-Iisalmi väli valmistui 1903.

Veturi 472  alkumatkassa Kuopiosta etelään.

Rautatien valmistuttua asutus keskittyi asemalle ja siitä Kuopioon vievän päätien (myöh. asematie) varteen. Viinamäen rinteille rakentui asutus samaan tapaan kuin Pispalassa piirrustukset klubi-askin kannessa. (Täällä tuo rakennuskanta on sittemmin purettu). Kyläpahanen heräsi kuin ruususen unesta. Rata toi mukanaan aivan uuden toimeliaisuuden aikakauden. Väkeä asemalle saapui idästä ja lännestä pitkienkin matkojen takaa hevoskärreillään. Höyryveturin puuskutus nopeutti elämänrytmin aikaisemmasta uudelle tasoille. Aseman seinässä luki komeasti Siilinjärvi. Se oli nimetty läheisen järven mukaan. Paikkakuntalaisista tuli pian halvan Kuopio-välin suurkuluttajia. Matka ei kestänyt kuin murto-osan entisestä. Nopeasti unohtui että aiemmin ainoa keino kaupunkiin pääsemiseksi oli ollut vaivalloinen 4 km soutulossimatka tai rauhallinen sisävesilaivakyyti.

Siilinjärven asema.

Nyt oltiin vesiväylän, Savon radan ja Kuopion pohjoistien varressa, ja kaikki vieri vieressä! Lisäksi kärrytiet veivät koilliseen Nurmekseen ja lännessä Vaasaan. Asemalla kävi aina kuhina junan aikaan. Niitä "passattiin" eli kylän väkeä kokoontui postireissullaan kuulemaan uusia juorua ja vaikka kahville aseman ravintolaan. Juna pysähtyi näet sen verran, että kahvilassa saattoi nähdä vaikkapa kuuluisia Ahon veljeksiä kuten Juhani Aho. Halosen taiteilijasukua Pekka Halonen tai Juha Rissanen tauolla virkistymässä. Muuten Lapinlahden naapurikylästä nouseva Suomen kansakunta sai erikoisen suuren määrän taiteilijoita näinä "kultakauden" vuosina.

05.11.1901   Uusi Savo no 128

Alkuvuosina Toivalan aseman lisäksi rakennettiin pysäkki Pöljälle, sekä 12 seisahduspaikkaa. Osaltaan  kehitystä saattoivat tukea seudun edustajat valtiopäivillä. Myöhempinä vuosina liikennöi kesäisin erikoisvuoro jota kutsuttiin kansan suussa herrainjunaksi. Se lähti Toivalan asemalta aamulla Kuopioon ja palasi iltapäivällä 15 jälkeen takaisin. Kaupungin virkamiehillä oli kesäasuntoja Ranta-Toivalassa ja vuoro sai tästä nimensä.

Uusi keksintö, polkupyörä yleistyi äkkiä vuosisadan alussa.
Liikkumisen helppous innosti tietysti lyseolaiset heti kilpailuihin.

1906 oli Roaska usein yleistyvissä iltamailmoituksissa.

Siilinjärven aseman ympäristössä ja laajemminkin tunnettiin noihin aikoihin Koivusaaresta lähtöisin ollut kansantaiteilija "Roaska" (Raaska) Eero Tuovinen (1862-1910) Paikallinen pelimannikuuluisuus oli saanut puusepän opin, hakeutunut sitten Kuopioon pataljoonan soittokuntaan jossa oli soittanut vuoteen 1880. Kotipaikkakunnalleen palattuaan hän teki palkintojakin voittaneita puutöitä.

Roaskan sävellys: Riähkä-Jussin Polkka.

Roaska esiintyi Siilinjärvellä Myllyn maneesilla, sisävesilaivamatkojen aikana, kylillä iltamissa, häissä ja missä nyt musiikkia vaan tarvittiin. Kirjailija Kauppis-Heikki joka oli tutustunut Roaskaan jo kiertokoulun opettajana ollessaan, käytti viimeisessä kirjassaan Savolainen soittaja (1915) aineksia Roaskan vaiheista.Riähkä-Jussin polkka:

Kookas, komea armeijan sinellissä liikkunut mies pitkän liehuvan partansa kanssa herätti huomiota kulkiessaan. 

Tsaarin armeijan sotilas "sinelli" yllään.

Roaska kuoli neljänkymmenen kahdeksan vuoden iässä vatsahaavan seurauksiin. Komea muistokivi löytyy viinamäen hautausmaalta.

Eero Tuovisen eli Roaskan hautakivi
Viinamäen hautausmaalla.

Aikanaan seudulla hyvin tunnettu kyläpelimanni tuntuu nykypäivänä jääneen täysin unholaan, mikä kyllä ihmetyttää. Varsinkin kun Siilinjärvi profiloituu kansanmusiikkipitäjäksi. Roaskan vanhaa viulua säilytettiin hänen kuolemansa jälkeen Pöljän kotiseutumuseossa. Sieltä se oli myöhemmin kirjattu poistettuihin soittimen tuhouduttua??!

Nuori taitelija Juho Rissanen oli maalannut 1899 kesän paikkakunnalla.  Koivusaaren kievarissa (myös Savonkyläksi kutsuttu) hän teki koko uransa kuuluisimmat työnsä "Sokea" ja "Povarissa" tai "tyttö" joka on maalattu Väänälänrannalla. Kaikki mallit olivat paikallisisa asukkaita. (Myöhemmin oli Siilinjärvellä saatavilla matkamuistoksi "povari" huivia). Nilsiään Juho maalasi alttaritaulun.

Juho Rissanen: "Povarissa"

Junaliinkenteen virkistämällä kylällä oli yksi ongelma. Se että muutaman kilometrin matkalla kuuluttiin kolmeen kuntaan. Taajama kuului Kuopion maalaiskuntaan, vähän matkan päässä itään oltiin Nilsiäläisiä ja länteen taas Maaninkalaisia, jonne oli mentävä toimittamaan virastoasiat. Uusia seurakuntia oli muodostettu juuri Nilsiästäkin, kun pinta-alaltaan laaja emäkunta ei kyennyt enää kunnolla vastaamaan lisääntyvän väestön tarpeisiin mm. virastoasioissa. Seudulla alkoi nousta ajatuksia omasta kunnasta. Ja sitä varten tarvitsi perustaa oma seurakunta.

Kuopiossa saattoi nähdä automobiilin
joka antoi kyytiä maksua vastaan vuonna 1910.

Oman seurakunnan perustamishankkeet olivat olleet esillä  tuon tuostakin viimeisen sadan vuoden aikana. Ne olivat kuitenkin aina rauenneet alkuinnostuksen jälkeen perumiseen tai sitten vaikutusvaltaisten talonpoikien riitelyyn. Tai tonttikeinotteluun. Yhdet rakennuspiirrustukset ehdittiin tilata itseltään Lars Sonckilta. Mutta siinäkin asiassa kävi kuin Savolaisessa projektissa. -Aloittamista vaille valmis. Eino Laitinen oli uupumaton innostaja itsenäisyysasiassa toimien lähes kaikissa paikkakunnan toimikunnissa. Tarinaharjun keuhkoparantola aloitti vuosikymmeniä kestäneen toimintansa paikkakunnalla.

Itsenäisen kansan oma lippu.

Suomeen isäntävaltiossa Venäjällä tapahtui vallankumous ja sen seurauksena julistettiin itsenäisyys 6.12.1917. Seitsämänsataa vuotta Suomalaiset olivat kestäneet siirtomaaisäntiään.
Tohtori, tuomiorovasti Ingmanin testamentin lahjoitusrahaston turvin oltiin järjestetty vuosisadan alussa seutukunnan miehille ja naisille kiertäviä käsityökouluja. Alkuun nämä koulut oli pelkästään omille kasvateille sitten vähävaraisille nuorille. Suomen itsenäistymisvuonna oppilaitos pääsi aloittamaan Toivalasta hankitussa rakennuksessa.

Seuraavan vuoden alussa juuri itsenäistynyneessä Suomessa alkoi sisällissota! Onneksi väkivaltaisuudet eivät kestäneet kuin muutaman kuukauden mutta kokemus oli sitäkin traumaattisempi. Siilinjärvellä selvittiin pahemmilta. Sitten koitti kieltolain aika, vuosi ennen Amerikkaa. Takamailla kuten esimerkiksi Kolmisopella harjoitettiin salapolttoa josta tavara tuotiin kulkuyhteyksille.

Vuonna 1921 saatiin Siilinjärvellä viimein oman kirkon työt alulle aikaisempia edullisemmilla suunnitelmilla. Samaan aikaan valmistui Siilinjrven edistyseurojentalo, Seurala eli myöhemmin Mantuksi kutsuttu. Kahden vuoden päästä valmistui kansakoulurakennus "bunkkeri" sekä pitkään puuhattu kirkko viimeinkin. Urkujen hankinta jäi tosin viimetippaan, joten avajaisiin hankittiin urkuharmooni. Näin pärjättiin jonkin aikaa. Alttaritaulua saatiin odottaa yli kymmenen vuotta.

Vuonna 1925 ajettiin säännöllistä vuoroa lähi-kuntiin.
 (Kasurinen Siilinjärvi 1925-1975)

Siilinjärven kunta aloitti toimintansa vuonna 1925.  Edellisvuonna käydyt kunnallisvaalit eivät olleet hyvin suosittuja äänestysprosentin jäädessä vaivaiseen 19 prosenttiin. Sosialistit eivät osallistuneet vaaleihin ollenkaan. Kolmesta kunnasta lohkominen uudeksi ei onnistunut täysin ilman kipuja ja asenteita saattaa tulla yllättäen vastaan vielä tänä päivänä! Myöskään maakuntalehti ei kyennyt tehtäväänsä, maakunnallisesti objektiin tiedottamiseen. Vastoinkäymisiä täynnä ollut ja monta mutkaa sisältänyt hanke oli viimein toteutunut. Paikkakunnan asukkaat saivat päättää asioistaan.

Alkoi toimelias kunnallisrakenteiden luomisvaihe.Kunnantaloksi tuli Siilinpään tila eli Julkula, jossa oli ollut pitkäaikainen kievari. ( Kievarin pito siirtyi radan ja nykyisen Nilsiäntien ja risteyksessä sijaitsevaa n. 1860-rakennettuun Lepolaan kievari-järjestelmän loppuajaksi) Ilmoituksia varten tilatiin Puuseppä Pentikäiseltä kunnantalon seinälle ilmoitustaulu, sekä kuusi kappaletta jakkaratuoleja. Taloon hankittiin sähkövalo ja puhelin.

Viljo Tuhkasen linja-auto lähdössä käyttämään harrastajateatteria
Nilsiässä vuonna 1926. (Kasurinen Siilinjärvi 1925-1975)

Juna-asemalta kulki säännölliset autovuorot naapurikuntiin. Omia autoja ei ollut oikein kellään ja vaivattominta oli kulkea autovuorossa. Kaupunkimatkan teko Nilsiästä nopeutui auto-juna yhdistelmäkyydillä murto-osaan entisestä.
Samana vuonna aloitettiin piirimielisairaalan rakentaminen  Harjamäen tilalle. Valtavaa urakkaa valittiin totuttamaan rakennusmestari Kalle Albert Kaarlonpoika Honkavaara. Hän asui valtiopäivämies Juho Zittingin vävynä Muuruvedellä. Sinne hän oli urakoinut kirkon ennen Nilsiää. Lisäksi esim. Joensuuhun yhteiskoulun.

Sukunimen Suomentaminen oli yleistä
vuosisadan alussa.

Ensimmäisen auton saapumista paikkakunnalle lienee ihmetelty vuosisadan alussa kovin, kuten muuallakin Suomessa tehtiin. Täällä erikoisuutena oli että ainoa järven ylitysmahdollisuus oli käyttää rautatiesiltaa. Niinpä autot lastattiin Toivalan asemalla kyytiin ja Valkeisen seisakilla pois. Henkilöautoja kuljetettiin avovaunussa kerran aamupäivällä ja kerran iltapäivällä. Mukaan mahtui kerrallaan neljä autoa. Auton omistaminen oli Suomessa harvinaista ja yleinen tapa liikkua oli maksua vastaan tehty automatka. Vähitellen liikenne lisääntyi ja käyttöön otettujen puomien avulla pystyttiin käyttämään samaa siltaa junan kanssa.  Ohi kiitävää junaa saatettiin sanoa humoristisesti lentäväksi kalakukoksi. Kiertelevä Joensuulais-muusikko nappasi aiheen, joka päätyi myöhemmin elokuvaan asti.

Kallan juna-autosilta ennen vuotta 1932.

Kieltoajan viimeisinä vuosina Siilinjärven aseman seutukunta oli muotoutunut ranta-, radanvarsi- ja tienvarsikyläksi. Takamailla suoritettu viinanpoltto sekä salakuljetus ulkomailta aiheutti kuohuntaa suuntaan jos toiseen. Kaksinaismoralismi asian ympärillä oli yleistä. 30-luvun laman ja työttömyyden nujertamiseksi aloitettiin valtiollisia hankkeita, kuten kallan autotien rakentaminen. Kieltolaki päättyi ja silta valmistui.
Nurkkatansseiksi kutsutut tilaisuudet yleistyivät suuresti kulkupaikoilla. Tien ja sillan valmistuttua pelättiin kaupungissa sekä maalla turmiollisien vaikutteiden leviämistä sekä liikkuvia rosvoja. Siilinjärvellä oltiin asiassa edistyksellisiä. Suosituksi tulleille ja paheellisena pidetyille nurkkatansseille annettiin yksimielinen "kielto sakonuhalla" vuonna 1936.

Kallantien silta vuonna 1932 valmistumisen jälkeen.

Venäjä oli kokenut arvovaltatappion I Maailmansodassa. Sen seuraaja Neuvostoliitto halusi palauttaa suurvaltaasemansa liittämällä entiset siirtomaat Viro ja Suomi hallintaansa. Alkoi yllätyshyökkäys Suomeen josta seurasi Talvisota kun Suomalaiset eivät halunneet enää alistua hallittaviksi. Rissalassa aloitettiin lentokentän rakennustyöt. Välirauhan aikaan kentälle laskeutui ensimmäinen kone, Fokker CX tunnukseltaan FK-109

Fokker CX

Jatkosodan syttymisen jälkeen kenttä oli Saksalaisten Luftloffe 5:n halinnassa seuraavat pari vuotta. Kentän laajennustöissä oli parhaillaan noin 700 miestä, joista reilut parisataa Suomalaista. Saksalaisten siirrettyä pääjoukkonsa Rovaniemelle Rissalaan siirtyi osasto Jauri. Se toimi Karjalan ja Aunuksen kaukopartioiden kuljetus- sekä huoltotehtävissä. Ensimmäisenä Rissalaan laskeutunut kone FK-109 toimi samoissa tehtävissä, kunnes se putosi. Pommitukseen Rissalassa jouduttiin sodassa sen loppuaikana ainoastaan kerran Suomalaisen koneen erehtyessä maalista. Juhlaperinteitä on vaalittu nykypäivään. Äänekäs läsnäolo on tilanhallintaa, joka on ihmisen alkukantaisin viestinnän muoto.

Sodan jaloista Karjalasta pakeni väkeä. Siilinjärvelle evakoiden pääosa saapui kolmessa junassa. He olivat kotoisin enimmäkseen Salmista ja Ilomantsin Sonkajasta. Salmin kunnan asoiita hoiti erillinen hoitokunta. Sen kotipaikaksi ja Salmilaisten asutuspaikaksi oli alunperin määrätty Nilsiä. Mutta hoitokunta sijoittuikin Siilinjärvelle ja asuinpaikaksi tuli Kuopion ympäristökunnat.

Sodan jälkeen Rissalassa alkoi siviililikenne ja alkuun Aeron kotimaan reitillä lennettiin Junkers JU-52 ja Douglas DC-2 koneilla. Kenttää alettiin kutsua Kuopion lentoasemaksi, mikä seikka vaivasi juuri itsenäistyneitä titteleistä tarkkoja Siilinjärveläisiä siitä alkaen. (Vantaalaiset saivat kuntansa nimen sentään 70-luvulla nimetylle kentälle. Maailmalla nimeämiskäytäntöjä on monia)

Sodan jälkeisen jälleenrakennuksen aikana vuonna 1951 Jännevirralla saatiin silta valmiiksi ja virtauksen vuoksi vaarallinen lossiyhteys päättyi. Parin vuoden päästä liikemies Felix Isotalo perusti paikkakunnan ensimmäinen varsinainen tehtaan, sementtivalimon jonka nimeksi tuli lujabetoni. Hiekkaa löytyi yllin kyllin ja hyvät liikenneyhteydet. Toimija ei ollut ainoa. Seutukunnalla ajettiin soraharjuja suurella vimmalla jälleenrakennusajan tie- maa- ja rakennushankkeisiin seuraavat vuosikymmenet.

Vuonna 1963 valmistunut kunnatalo pulpettikattoineen.
(Kasurinen 1925-1975)

Puolustusvoimat palasivat Rissalaan ja koneina olivat Mig-hävittäjät. Lähelle kirkkoa valtatie 5:n varteen rakennettiin uusi kunnantalo vuonna 1963. Sen ja kolme vuotta aiemmin valmistuneen elokuvateatterin arkkitehtuuri modernine pulpettikattoineen tuli olemaan esimerkkinä myöhemmälle taajamarakentamiselle. Samana vuonna aloitti metsäkoulu Toivalassa. Vuonna 1965 alkoi Vuorelan rakentaminen.

Kuopion kasvaessa siltä alkoi loppua tonttimaa joten Kuopion maalaiskunta sulautui kaupunkiin. Maalaiskaupungin alueista Kehvo ja Väänälänranta päättivät liittyä äänestyksen jälkeen Siilinjärveen. Nyt kunta oli eteläosastaan vesien rajaama. Muutos tuli voimaan vuonna 1969. Se on aiheuttanut parran pärinää Kuopion ja Siilinjärven välillä nykypäiviin asti. Samana vuonna aloitti valtion omistaman Rikkihappo Oy:n ensimmäisen tehdas Siilinjärvellä. Edullinen sijainti ja hyvät liikenneyhteydet koituivat Siilinjärven eduksi suurtyöllistäjän paikan valinnassa. Valkoisen kauas näkyvän jätekipsikasan ja suurten maa-alueiden valjastamisen tehdaskäyttöön kääntöpuolena tehdas vilkastutti kuntaa kuin rautatien tulo aikanaan. Yhdyskuntarakenteen kehittämiseksi oli jalot suunnitelmat mutta sen enempää kunnan päättäjät kuin virkamiehetkään eivät pysyneet tehtäviensä tasalla nopean kehityksen edessä.

Lain tulkintaa ruutukaava-alueella.
Bussipysäkki-lastauslaituri yhdistelmä, joka ei liene
kaikkein turvallisin yhdistelmä. Kuva ruokatauolta.

Siilinjärvellä ei olla unohdettu ministeri ja kansanedustajana toiminutta Katri-Helena Eskelistä. Hänkään ei unohtanut kotiseutuansa valtakunnan huipulla ollessaan. Vuonna 1975 hän oli yhdessä presidentti Urho Kekkosen kanssa vihkimässä Kunnonpaikkaa käyttöön.  Vuonna 1986 aloitettiin laskettelu Kasurilanmäessä, kahden vuoden päästä avasi Tarina Golf.

Keskustaajaman paikkaa on säädellyt voimakkaasti 5-tien linjaukset.
Kylän ydin on muuttunut kolme kertaa tien perässä.

Vuosikymmeniä kestänyt säälitön soraharjujen hyödyntäminen teollisuuden- rakentamisen- ja maarakentamisen tarpeisiin huipentui siihen että viimein mentiin jo pohjavesipinnan alapuolelle! Montun viereen rakentui moottoritie ja tasaiseksi kaivetulle soraharjun jälkeiselle kentälle alkoi rakentua viimeisin kyläkeskus. Samalla annettiin rapistua kylän vanhimmat 1800-luvulta olevat puurakenteiset rakennukset, jotka ovat sitten joutaneet purkaa korjauskelvottamana. Esimerkkinä mainittakoon vanha Kasurilankoulu joka oli Ahti Sonnisen lapsuuskoti ja sittemmin "vanha" Pappila. Toinen esimerkki on Julkulan kievari, jossa myöhemmin toimi järjestyksessään ensimmäinen kunnantalo.

VT 5 prosenttitaide-patsaan kilvet ovat lähteneet
jonkun kotilukemiseksi.

80-luvulla nuoriso ihmetteli hiekkatyömaakenttää laajalta alueelta  paikalle saapuneena. Huvikumpu oli maan ykköspaikkoja, jossa esiintyivät sen ajan Suomen huippubändit. Vuonna 1990 Helsingin Sanomien kyselyssä Siilinjärvelle tuli ylivoimainen voitto "Suomen rumin kunta" äänestyksessä. Vaikka sijoitus on kohonnut noista ajoista toiseen ääripäähän eri kyselyissä on ensikyselyn tulos vielä yleisesti muistoissa.

Kulttuurin arvostusta kunnassa vuonna 2014.

Vuonna 1992 valmistui Fontanella sekä moottoritie. Kaikkineen tiehanke oli kestänyt kaksikymmentä vuotta. Kaikki linjaussuunnitelmavaihtoehdot olivat aiheuttanut suuria tunteita upeista pelloistaan ja hyvästä itsetunnostaan tunnetuissa talonpojissa. Tien valmistuttua maantieliikenne helpottui ja matka-aika lyheni murto-osaan edellisestä. Liikkumisen helppous ja kaupungin läheisyys on houkutellut asukkaita ja kunta on ollut vuodesta toiseen muuttovoittokunta. Siilinjärvi toimi vähän aikaa isäntäkuntana Maaningan ja Nilsiän kanssa yritetyssä "siiliset" terveyspalveluhankkeessa. Taitamattoman hallinnan sekä historiasta kumpuavien asenteiden johdosta hanke ei onnistunut.

Harvassa paikkassa pääsee bulevardia
pitkin suoraan ostoskärrykatokseen.

Asukkaiden keski-ikä on valtakunnan vartailussa nuoremmassa päässä. Nopea kasvu ja voimakas muutos on ollut Siilinjärvellä pysyvää lajia. Niin hyvässä kuin huonossa. Kuin myös maalaiskuntalaisuudessa sen edut ja haitat. Ulos lähtevä saa illalla etsiä ruokapaikkaa tai elokuvateatteria. Jalkaisin paikkakunnalla kyllä saa liikkua rauhassa. Samat vastaantulevat eivät ole tuntevinaan kymmenenkään vuoden paikkakunnalla asumisen jälkeen. 

Vaikka halukkuutta on profiloitua kulttuuripitäjänä, niin kulttuurin arvostuksesta jotain kertoo se, että maakunnan suurimpana mainostetut kansamusiikkifestivaalit pidetään edelleen asfalttikentälle rakennetussa muoviteltassa. Ei raha riitä kulttuuritilaan ei. 

Ulkoilmassa olevat taideteokset ovat lähinnä ilkivallan kohteina. Suuresta maailmasta otetaan mallia. Halutaan pysyä muodin harjalla. Tehdään "grafitteja". Niissä saattaa sitten lukea esimerkiksi mehu tai mehy sata kertaa peräkkäin. Metsänhoitoyhdistys? Huipputoimivasta kirjastosta kyllä saa olla iloinen.  

Siilinjärvellä on erikoinen tapa laittaa taajamissa koirat ulkohäkkiin, jossa ne pitävät tunnelmaa yllä niin että varmasti kuuluu. Kehitykseksi luettakoon se että koiria ei pidetä riimun jatkeena.

Siilinjärveläisiä löytyy niin valtakunnallisesti menestyneissä yrittäjissä kuin urheilijoissakin. Anu Pentik ja Topi Pentikäinen aloittivat yhteiselonsa aikanaan Siilinjärvellä ja Saku Kuosmanen on viihtynyt paikkakunnalla edelleen. Viimeisin tunnettu Siilinjärveläis-lähtöinen politikko on Vuorelasta maailmalle ponnistanut expääministeri Jyrki Katainen.