Julkaisimme pitkästä aikaa uutta tanssimusiikkia Pelipoikien kanssa.
Pelipojat pelittää edelleen!
Ensilevyni eli yhden kappaleen "sinkku" Nyt soi kitarain näki päivän valon reilut parikymmentä vuotta sitten vuonna 2000. Kolme vuotta myöhemmin julkaisin sitten ensimmäisen täyspitkän CD:n Kaunein sana. Levyn siivittämänä perustettiin Pelipojat-bändi. Toiminta bändin kanssa käynnistyi vahvasti, sillä jo vuoden kuluessa tulimme bändin kanssa tanssiorkestereiden suomenmestaruuskisoissa toiselle sijalle.
Pelipojat yhtye soitti toisella täyspitkällä levyllä Sileä kivi. Levy julkaistiin vuonna 2004. Osallistuimme pian levyn julkaisun jälkeen uudestaan kisoihin, mutta Kyösti Mäkimattila Varjokuva-orkestereineen nappasi tuolliin pitemmän korren. Jatkoimme sitten keikkaillen tanssipaikoissa ympäri Suomea. Vuosien saatossa kokoonpano uudistui.
Nykyään bändi on kotoisin Kuopiosta ja Siilinjärveltä. Laulun lisäksi soitan kappaleissa kitarat sekä maniskat. Arto Rissanen soittaa haitaria sekä koskettimia. Keikoilla Are laulaa myös sooloja sekä stemmoja. Tapani Toivanen soittaa rumpuja ja Tapsa laulaa lisäksi stemmoja. Jarmo Tiainen hoitaa bassottelun.
Minusta oikealle Tapani, Jarmo ja Are.
Viime keväänä sain tilaisuuden päästä levyttämään ennen julkaisematon Esa Niemisen ja Timo Jokisen biisi. Niin sitten päätettiin Pelipoikien kanssa että nyt tehdään pitkästä aikaa rehti tanssimusiikkitallenne.
Levylle tuli aloitusraidaksi “Sä kaunehin oot”. Toisena on Esa Niemisen ja Timo Jokisen biisi “En mä sille mitään voi”. Hankkeen myötä myös minulta alkoi tulla yllättäen pitkän tauon jälkeen uusia lauluja ja niinpä levyllä kuullaan“Yhdessä valssi” sekä “Isovaari” -humppa.
Levyn musiikki on aitoa luomua. Sitä ei ole jälkikäteen korjailtu eli manipuloitu sävelkorkeuden tai aika-arvojen suhteen. Kaikkineen tämä oli oikein hauska projekti!
Uusin levyni Golden Roots of Rockin' on kuunneltavissa sähköisissä musiikkipalveluissa kuten esimerkiksi iTunes/Apple Music, Deezer, Spotify, YouTube Music, Tidal, Amatzon, Qobuz, Pandora, Claro Música, iHeartRadio, Anghami, Tecent, NetEase, TikTok, Resso, Boomplay/Ayoba, Snapchat, Jaxsta, Joox, Napster, LyricFind, Facebook/Instagram.
5.7.2023 käynnistyy 70-vuotis juhlavuosi Elvis Presleyn, Scotty Mooren ja Bill Blackin vuonna 1954 julkaisemasta ensisinglestä That's All Right / Blue Moon of Kentucky. Julkaisin Golden Roots of Rockin'-levyn täyttyvän juhlavuoden kunniaksi. Levyn coverit ovat Blue Moon Boysien vuosien 1955-1956 Louisiana Hayride keikkalistasta. Levyn valmistelu kesti kaikkiaan yhdeksän vuotta. Levyn musaa pystyy käyttämään vaikkapa Rock’n’swing-tanssissa.
Golden Roots of Rockin'.
Löysin takavuosina bootleg-levyn kirpputorilta. Musiikin tekninen laatu oli toivottoman surkea mutta tunnelma oli todella vahva. Soitto oli vapautuneempaa kuin esimerkiksi aikalaisilla Sun-records levyillä. Olin aina siihen asti kuvitellut että Sun-rcords levyillä Elvis, Bill ja Scotty olivat parhaimmillaan. Myöhemmin tuo keikkakooste-bootleg on julkaistu virallisesti Elvis '55 (Recorded Live At the Louisiana Hayride)-nimellä.
Vuonna 2014 tapaturman seurauksena kunto meni kokonaan ja alkoi uudestaan soittamaan opettelu. Soittokunnon takaisinsaamiseksi tein "kuntoutushankkeena" rautalankalevyn. Opettelin myös sormisoittoa ja lopputuloksena akustisen bluespitoisen levyn. Levyjen myötä itseluottamus koheni. Noihin aikoihin sain sitten jostain päähäni, että haluan toteuttaa löytämästäni kirpparilevystä historian elävöittämishankkeen.
Kylläkin jos olisin tuolloin tiennyt kuinka iso työ- ja opiskelumatka ideasta lopulta kehittyi, olisin ehkä jättänyt aloittamatta koko shown. Mutta nyt voi sanoa että olipa hyvä kun sitten kuitenkin tuli tehtyä. Tuli isän sanoeks paljon oppia, hehe.
Elvis kumppaneineen esitti 50-luvulla keikoillaan lainabiisejä, jotka oli sovitettu aivan ennenkuulumattomaan tyyliin! Materiaalina heillä oli ihonväristä riippumatonta hillbilly (myöh. Country) kuin blues musiikkia. kappaleiden sovituksessa käytettiin jazz soinnutusta (esim. 9-soinnut) ja hilbillystä tuttua thumb picking-kitarasoittoa. Bassossa käytössä oli slap soittoteknikka pystybassolla toteuttaen. Alunperin rumpuja ei kuulunut bändiin ollenkaan! Rytmin muodosti Elviksen iskevä kitarakomppaus, rytmikäs staccato bassottelu sekä Scottyn bassolinjaan soittama oktaavia korkeampi tuplaus.
Minun piti opetella Scottyn käyttämät lickit ja kuviot. Etsin myös muusikoita soittamaan esimerkiksi Billin slapback bassokuvioita, mutta testailuista huolimatta sopivia ei tuntunut löytyvän tai aikataulut eivät osuneet yhteen. Nykypäivän muusikot, itseni mukaanlukien, eivät osaa soittaa alkuperäisellä 50's tyylillä. Se vaatii paljon harjoitusta. Perustin jopa bändin ajatuksena tuottaa levy sen kanssa. Jokin kuitenkin aina tökki. Lopulta päädyin itse soittamaan levylle rumpuja ja stemmoja myöten aivan kaiken. Soittoa tuli kolmetoista kertaa viisi raitaa plus kolme-ääninen laulustemma. Välillä projeti täytyi laittaa tauolle ja tehdä muita hankkeita. Kädet oli jumissa ja tenniskyynäpäätä ym.
Lopulta itse äänitykseen kaikkineen kului vuosi aikaa välillä 2022-2023. Raidat ovat suurimmaksi osaksi nopeasti kerralla sisään soitettu. Soiton piti saada kuulostamaan tuoreelta ja elävältä, joten pienet tekniset virheet saivat jäädä kuuluville. Ne myös todistavat samalla ettei musiikkia ole manipuloitu. Minulle on erittäin tärkeää että soiton puhtautta kuten sävelkorkeuksia ja taimia ei ole keinotekoisesti korjattu. Kaikki on vanhanaikaisesti aitoa, eli ns. luomua. (Keinotekoista sävelpuhtauden korjailua on harjoitettu musiikissa 2000-luvun alusta asti ja nyt jo puhutaan keinoälyn luomasta musiikista!)
Hanketta varten piti valmistaa kitara sekä vahvistin. Kaiku on kuusikymmentä vuotta vanha ja piti kunnostaa ensin. Äänitys miksaus ja masterointi ovat omat. Äänityspöytää piti korjata välillä. Joskus työ saattoi keskeytyä kuukausiksi sairastelujen takia. Tietoa piti etsiä teemaan liittyen monesta suunnasta.
Luultavasti vaikeinta rock- kitaransoitossa on soittaa katu-uskottavasti puhtaalla kitarasoundilla. Hankkeen myötä nousi arvostus Scotty Moorea (ja esim. Cliff Gallupia) kohtaan!
Kaikkineen tästä levystä saattaa tulla päähanke minun soittajan uralla. Ainakin käytettyjen resurssien ja käytetyn ajan osalta. Levyhanke kesti kaikkiaan yhdeksän vuotta.
Julkaisin toukokuussa 2022 seitsemän vuoden tauon jälkeen uuden albumin "Kesäinen metsä". Levyn musiikin ilmaisu on tehty hyvin ytimekkäästi yhdellä kerralla äänitetyllä kitaralla sekä laululla.
Musiikki on saatavilla kaikissa suurimissa musiikki alustoilla, kuten esimerkiksi Deezer, Spotify, iTunes, Amazon tai YouTube. Äänitykset kestivät kevättalven 2022. Fingerstyle-sormisoitto sovituksia levyn kappaleille aloin työstää jo 2019, jolloin myös aloin kokoamaan materiaalia sekä harjoittaa biisejä soittokuntoon.
Pikkaustyylisesti peukaloplektralla soitettuihin sovituksiin olen saanut vaikutteita Amerikkalaisilta esikuvilta, kuten Merle Travis, Chet Atkins, Doc Watson, Willie Nelson ja Maybelle Carter. Tämän projektin myötä tuli esimerkiksi Tähti ja meripoika, Extrapallo ja Nousevan auringon talo-biisissä perhdyttyä myös itselleni uuteen Carter scratch-soittotekniikkaan, joka on suotta jäänyt Thumb Picking, Travis Picking tai Atkins Pickingin näppäilytyylien varjoon.
Amerikkalaisten kitaristien sormisoitto-soittotekniikan idea on pyrkiä tuottaa koko musiikki kerralla yhdellä kitaralla sekä laululla. Aivan kuin kitara olisi koko bändi.
Tämä tarkoittaa säestyssoinnutusta, bassolinjaa, melodialinjaa sekä rytmitystä. Täytyy sanoa että oli hauskaa miettiä edellisten lisäksi sävellajeja, tempoja sekä esityksen tyyliä. Tarkoitus oli tavoitella klassikkosävelmien, joita on versioineet useat artistit, alkuperäistä henkeä. Samalla kuitenkin oma sormenjälki esitykseen laittaen.
Valitsin soittimeksi tällä kertaa nailonkielisen akustisen. Esikuvistani Willie Nelson, Jerry Reed ja myös Chet Atkins suosivat näitä kitaroita ja soundi on pehmeämpi kuin teräskielisissä. Samalla ajoittain tuskaa aiheuttava nivelrikko pysyy tällä tavalla paremmin hallinnassa.
Äänitykset on toteutettu kotiin rakentamassani äänitysstudiossa itse itseäni tuottaen. Pidän itsenäisestä työskentelystä Merle Traviksen ja Chet Atkinsin tapaan. Itse äänitysvaihe kävi ripeästi. Olen sen tyylin kannattajia, jolle matriaali pitää olla äänitysten alkaessa valmiiksi harjoiteltu.
Äänityksissä soitot ja laulut tulee tehdä kertaottona, eikä sävelkorkeuksiin tai ajoituksiin saa tehdä jälkikäteisiä korjauksia. Toisin sanoen kaikki luomua. Eikä sitä ole haittaa jos mikistä tulee pientä kohinaa, klikki kilahtaa tai tuoli narahaa.
Vaikka biisit oli hyvin harjoiteltu äänityksiin sisältyi muutama yllätys. Esimerkiksi paperilla helppo biisi Ruotsalais-standardi "tähti ja meripoika" osoittautui näennäisestä helppoudestaan huolimatta lauluosuudeltaan haastavaksi palaksi. Hyväksyttävä lopputulos löytyi sävellajia muuttamalla sekä lähetymiskulmaa uudistamalla.
Omia sävellyksiä mukaan tuli kolme. Aiemmin julkaisematon Marika Pentikäisen sanoittama "kesäinen metsä" on sävelletty seitsemän vuotta sitten omiin pikku juhliin. Kaksi muuta omaa biisiä on ensimmäiseltä pitkäsoitolta vuodelta 2003. Kokonaisuudessaan projekti oli erittäin mukava kokemus. Seuraava työ on jo suunittelussa.
Sain juuri julkaistua uuden instrumentaali levyn, jonka valmistelua ja taustatyötä on tullut tehtyä viimeisen parin vuoden aikana. Tätä rajoitettua CD painosta on saatavissa allekirjoittaneelta ja musiikkialustoilta. Lisäksi jutun lopussa on kuunteluversiot biiseistä.
Uutis-Jousessa oli aiheesta juttu torstain 17.9.2015 numerossa.
60-luvun alussa juuri ennen Brittien invaasiota oli maailmanlaajuisen muodin aallonharjalla
muutamien vuosien ajan erityislaatuinen nuorisokulttuuri. Nimittäin siinä ei
laulettu lainkaan, vaan kappaleet olivat pelkkää (usein kitaravetoista)
instrumentaalia! Tärkeitä tekijöitä oli kaiutettu (yksikelainen ja usein Fender) kitarasoundi sekä vibaton käyttö. Tämäkös perin kapinallinen meno aiheutti suuresti paheksuntaa
eteenkin vanhemmassa sukupolvessa! Tärkeintä hommassa tuntui olevan valtavan
innostunut asenne, tekemisen meininki sekä soundi. Tekninen taituruus oli
sivuseikka, tärkeintä siis fiilis. (Yhteistä rajapintaa on näin Garage Rock ja jopa punk suuntaan).
Jukka Ruuskanen.
Arvatenkin pelkkä instrumentaali musiikki ei kestänyt huippusuosiossa maailmalla kuin
muutaman vuoden (aika hyvin sekin), mutta sai aikaan sen, että sähkökitarayhtyeitä ja tekemisen
meininkiä alkoi syntyä kuin sieniä sateella. Myöhemmin tämän runsaan bändikulttuurin
myötä uudet musiikkigenret pääsivät alulle.
Aitoa märkää Surf Rock jousikaikua saadaan
ammennettua Fender G 15 jousikaikutankista.
Erikoista on se että samalta kuulostavaa musiikkia kutsutaan eripuolella maailmaa
vieläkin eri nimillä. Amerikassa tyyliä kutsutaan nimellä Surf Rock ja se sai
uudelleen nostetta esim. 90-luvulla Pulp Fiction elokuvan myötä. (Tuolloin muotiin tullut Grunge oli myös saanut vaikutteita Surfista).
Jari Mäkinotko
Briteissä tyyli tunnetaan Instrumental Rock nimellä
johtotähtenään The Shadows. Bändin musiikista ovat kertoneet saaneensa vaikutteita esimerkiksi Richie
Blackmore ja Mark Knofler. Shadows oli tunnettu Burns kitaroista ja Hank Marvinin (usein echo) kitarasoundeistaan.
Echolette E51 antaa aidon echo-kaiun mm. Emma ja Telstar kappaleisiin.
60-luvun alussa tyyli rantautui myös Ruotsiin, jossa se sai nimen
Stålrådmusik. Suomeen tullessaan nimi käännettiin "Rautalanka" musiikiksi. Suomessa "rautalankaan" sulautui Suomalaisten rakastamat kaihoisat slaavilaiset sävelet.
Myöhemmin 80-luvulla Agents yhtye Esa Pulliaisen johdolla sai Suomessa aikaan kaiutetun kitarasoundin uuden tulemisen. Japanissa aikanaan heikoista osista kootulle Echo Orbitin nauhakaiulle kehkeytyi Suomessa hillitön kysyntä, kun kaikki muutkin halusivat samanlaisen. Soundista tuli Suomessa "se ainoa oikea".
Fender Stratocaster 1973
"Huippu suosion mentyä Instrumentaali musiikki ei koskaan ole hävinnyt kokonaan, vaan on jäänyt marginaaliin kehittyen siellä eteenpäin ja antaen maailmalla yhä vaikutteita ties mihin musiikkilajeihin. Bändeistä mm. The VenturesMosrite kitaroineen jatkoi konsertoiden säännöllisesti 2000 luvulle kuten myös The Shadows".
Echolette nauhapyörineen ja moottori.
Olen tuntenut aina hengen heimolaisuutta tuohon 60-luvun alun innostuneeseen ilmapiiriin,
joka liittyy rautalankamusiikkiin ja siksi olen aina haaveillutkin vielä
tekeväni albumin omilla versioilla arvostuksena tyyliä kohtaan. Hankkeen toteuttamiseksi on kyllä täytynyt haalia (osin lainaan) kaikkea vanhaa tekniikkaa ja toimintakuntoiseksi huollettuna.
Kysymyksessä on esimerkiksi alkuperäisten kaikulaitteiden kohdalla sähkömekaaniset laitteet!
Oikeat Wonderfull Land echo-rytmit tarjoaa Meazzi Echomatic!
Suomalainen rautalanka slaavilaisine sävelineen voi hyvin. Tutut laulut on levytetty moneen kertaan. Ulkomaiset vanhat sävelet ovat sen sijaan jääneet paitsioon. Tällä levyllä haluan palauttaa ne takaisin mieliin. Sessioissa oli Jarin ja Jukan kanssa tosi hauskaa ja mielestäni onnistumme pääsemään
maaliin! Kiitokset pojat vielä kerran.
Levyn takakansi.
Nyt julkaistulle albumille tulivat kappaleet jotka on listattu tähän ensijulkaisujärjestyksessä:
1959 Peter Gunn teeman kirjoitti Henry Mancini 1959 samannimiseen TV-sarjan tunnusmusiikiksi.
Kokosin aineiston ja harjoitin sen esityskuntoon vuoden 2014 aikana. Marraskuun aikana olivat äänitykset jotka tapahtuivat ns. studiolivenä. Laulu, kitara ja stompin bass menivät purkkiin kertaottona. Muutamaan kappaleeseen lisäsin jälkeenpäin soittamani mandoliinin, banjon sekä Jätten Jorm Sångissa kammalla soitetun soolo-osuuden! Baby Please Don't Go kuoro-osuuksissa vierailee muusikkokavereita laulamassa. Miksaus ja masterointi tapahtuivat joulukuun aikana. Hanke olkoon kunnianosoitus mainioitten laulujen laatijoille.
Kaavi Bluesista. Kuva: Ruud Dirks
Seuraavassa hieman taustatietoa. Kitaransoitossa ylivoimaisesti eniten käytössä on plektralla soitto. Sen jälkeen paljon paljon pienemmällä prosenttiluvulla tulee kaikenlaiset muut näppäilytekniikat. Suomessa sormilla näppäilysoitto on kevyen musiikin puolela tähän asti lähes kokonaan huomiota vaille jäänyt soittotapa ja sen huomaa esimerkiksi vaikkapa wikipediasta verratessa hakusanoja näppäily sekä fingerstyle sisältöjä.
Näppäilysoitto on täällä lähes yksinomaan klassisessa kitaramusiikissa käytetty tekniikka. Akustisella kitaralla esitetty muu musiikki kuten kansanmusiikki, folk, bluegrass, pop, jne on sitten soitettu plektralla. Reunahuomautuksena mandoliinisoittoa suoritetaan ainoastaan plektralla. Sieltäkö käsitys kielisoittimien "plektrapakollisuudesta" lienee meillä on lähtöisin? Noh, niin tai näin tämä albumi on tehty yhtä kappaletta lukuuottamatta näppäilemällä eli "fingerstylellä".
Albumin vanhimpia kappaleita on trad. sävellys Railroad Bill. Tosi tapahtumiin pohjautuva teksti kertoo lainsuojattomasta voimakkaasti ristiriitaisia tunteita herättäneestä henkilöstä. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppuun syvässä etelässä sisällissodan jälkeisen rakentamisen aikana. Kappale on tuon aikaisen rotujen ja taloudellisen kuilun symboli muistuttaen meitä siitä, mitä pahaa eriarvoistunut yhteiskunta saa aikaan.
Vuosisadan alussa vanha trad. melodia Hesitation Blues levytettiin useana ragtime-versiona. Hyvä biisi, jonka minäkin halusin albumille.
Näppäilemällä soitettua ja Pohjois-Amerikassa alkuaan kehitettyä musiikkia kutsutaan fingerpicking soitoksi. Fingerpicking-blues sai alkunsa kun mustat muusikot alkoivat imitoida kitaroillaan suosiossa ollutta piano ragtime-tyyliä. Mikäpä olisi ollutkaan parempi harjoituskaveri kuin soittaa kylän ainoan automaattipianon mukana.
Joissain paikoissa tosin saattoi olla Edisonin fonosylinteri soitin. 1920-luvun taitteessa jotkut näistä kitaristeista alkoivat päästä laajemminkin esille ja suosikkejani ovat mm. sokea kitaristi Arthur "Blind" Blake. Valitsin albumilleni Arthurin säveltämän kappaleen, jonka hän levytti uransa loppuaikoina eli mystinen Diddie Wa Diddie.
Toinen elämäntarinaltaan vähintään yhtä mielenkiintoinen muusikko on "Missisippi" John Hurt. Johnin versioimana kiinnostuin kappaleista Make Me Pallet On Your Floor, jossa matkamies kyselee yösijaa olkien päälle.
Toinen Johnin versioima on Creole Belles (alunperäinen levytys vuosisadan alusta). Hurt keikkaili aktiivisesti niin ikään 20-luvulla. Suurille estradeille hänet keksittiin vasta vanhoilla päivillään ja perinnetutkijain ansiosta.
Nykypäivänä molempien mainittujen muusikoiden käyttämää kitaravaihtobasso-soittoa sanotaan ragtimeksi (kuten pianolla soitettua). Näiden soittajien uran aktiivivaiheessa 20-luvulla oli voimassa kieltolaki. Salakapakoissa muiden juhlapaikkojen ohella tarvittiin viihdykkeenä automaattipianon ja gramofonin lisäksi elävää musiikkia.
Muita juuri ennen 30-luvun lamaa levyttäneitä on myös eräs ensimmäisiksi Delta Blues muusikoiksi mainituista eli Pappi Robert Wilkins. Häneltä halusin albumilleni mukaan avoimessa D-virityksessä Capon kanssa taianomaisesti kulkevan kappaleensa Prodigal Son. Uskonnollisesta viitekehyksestä huolimattaan tarina on hyvin universaali. Kappale on myöhemmin tunnettu myös brittimuusikoiden plagiaationa.
Kieltoajan sekä laman jälkeen jokilaivojen reitiltä tulleita Delta Blues suosikkejani ovat muusikot "Big" Joe Williams jolta Baby Please Don't Go. Laulun on arveltu olevan alunperin vanha orjuuden aikainen puuvillapelloilla käytetty ja työtä rytmittänyt yksisointuinen vuorolaulu eli työlaulu.
Sekä avoimessa G:ssä capon kanssa menevä Traveling Riverside Blues jossa molemmissa on pullonkaula mukana. Tässäkin sävellyksestä ovat myöhemmin britit kunnostautuneet tekijänoikeukorvauksien kähveltämisessä.
Neljäkymmentä luvulle tultaessa Merle Travis toi suuremmalle yleisölle tutuksi niin sanotun "Travis"-näppäilyn, Merleä arvostanut Chet Atkins sanoo kehittäneensä tyylissään Travis-soittoa. Nykypäivinä tunnettuja "Travis"-tekniikan jatkojalostajia on mm. Chetin esikuvakseen maininnut Tommy Emmanuel. Hän on puolestaan lisännyt omiin esityksiinsa mm. perkussiivisyyttä.
Viisikymmen luvun sävellyksistä mukana on Big Bill Broonzyn aina mukava Country Blues Hey Hey. Bill oli esiintynyt jo 20-luvulta alkaen Blaken ja kumppanien kanssa, mutta suuri yleisö "keksi" hänet vasta viisikymmentä luvulla folkloristien myötä. Eruoopassa Bill tuli tutuksi tehtyään joitain kiertueita. Eteenkin Britteihin Billillä on ollut suuri vaikutus. Valitettavasti Bill kuoli varhain jo ennen kuusikymmen lukua.
Kuusikymmentä luvulla folk-aalto pääsi suurimpaan suosioonsa samaan aikaan kun britit tekivät musiikillisen invaasion Amerikkaan versioimalla amerikkalaisten omia vanhoja blues levytyksiä! Fingerpicking tyylillä musisoinut Lightnin' Sam Hopkins sävelsi tuolloin Once Was A Gambler. Texasilainen Sam oli musisoinut 30-luvulta lähtien ilman suurempaa menestystä vaikka hän oli ollutkin erittäin tuottelias. Suuret konserttisalit koittivat hänelle kuin John Hurtille Folk aallon myötä.
On sanottu että useilla blues-artisteilla muutokset tahtien määrissä vaihtelevat satunnaisesti. Minä puolestaan väitän että niin Samilla kun vaikkapa Robert Johnssonilla tai John Hurtilla nämä muutokset ovat tietoisia ja harkittuja. (Ainakin omissa sovituksissa se ovat sitä). 4/4 kappaleessa on väliin laitettu 2/4 sekä 5/4 tahteja. Tai sitten on voitu poistaa 4/4 tahdista puolet. Kaikki tämä kuitenkin toistuu säännöllisesti ja joka kierron ajan! Näin kappaleeseen on saatu "kansanomaisuutta" joka meille säännöllisen 4/4 tahdin toistajille on erikoisen vaikeaa.
Näppäilysoitossa banjolla käytetään usein sormiplektoja etu- keskisormessa, nimettömässä sekä peukalossa. Ragtime- tai Travis-tyylissä riittää usein pelkkä peukaloplektra. Tällä voidaan bassottelun ohella hoitaa vaihtelevasti myös arpeggio- sekä melodia osuuksia. Näppäilysormien kynnet saa hyvään kuntoon vaikkapa klassisen soiton oppaiden ohjeilla.
Kuusikymmentä luvun britti-invaasion blues vaikuttein John Mayallin säveltämä Telephone Blues toimii albumin tuoreempana fingerstyle-esityksenä. Levyn kansikuvat on Marika Pentikäisen.
Albumin sävellysajankodaltaan nuorin kappale on Toots Thielmansin hauska animaatiosävellys Jätten Jorm Sång on vuodelta 1974. Soitan biisissä akustisen kitaran lisäksi banjoa, mandoliinia sekä kammalla!
Kampa soittimena on kazoon esi-isä. Kammalla maniskan säestämänä on soitettu Suomessa aikoinaan kieltolain aikaan jopa nurkkatansseja. Voipaperi vain taitetaan kamman piikkien päälle ja näin rakennettu soitin asetetaan huulien väliin. Huulet laitetaan kevyesti voipaperin päälle ja aletaan laulaa kuten kazoolla.
Soittimella saadaan tuotettua ilmoille hieman pärisevää soundia. Soittimesta kertoi minulle pikkupoikana eräs vanha kotikylän soittaja "kylämuusikko" Taito Oinonen. Hän kertoi laittomista ja jännän salaisille kuulostaneista nurkkatansseista. Isäni neuvoi minulle sitten soittimen oikeaoppisen kokoamisen sekä soittotekniikan.
Kappaleen alkuperäinen oikeudenomistaja myönsi alunperin julkaisuluvat CD:lle sekä sähköisiin jakeluihin. Myöhemmin ne peruutettiin sähköisistä palveluista. Kappale on siten on saatavilla nykyään ainoastaan CD:llä.
Äänityssessiot tapahtuivat kesällä 2014 Juankoskella soittokunnan talossa sekä viimeisteltiin Ismon kotistudiossa. Äänityssessioiden aikaan Rami T. oli juuri siirtynyt bändistä sivuun. EP-levyllä kiteytyy Saunabandin kiihkeiden vuosientoiminta
Levyllä siis soittavat seuraavat muusikot: Ismo Pentikäinen, kitarat ja laulut
Jukka Kuronen, basso sekä taustalaulut
Ari Koistinen, rummut
Tatu Korhonen, keyboard sekä taustalaulut CD layoutin toteutti Jukka Savolainen
Luokses uudelleen säv/sov Ismo sovitus Saunaband
Mies matkallaan. Säv. Jukka K. San. Ismo P. Sov. Saunaband
Et saa antaa periksi. Säv./San. Ismo P. Sov. Saunaband
Pari vuotta vuotta musiikillista taukoa pidettyäni vuonna 2007 palasi bändikuviot taas mieleen. Ennen kaikkea se kuinka mukavaa yhteisoitto parhaimmillaan onkaan. Niinpä perustin rokki-trion. Rumpuihin tuli Mika Tirkkonen ja bassoon edellisen työkaveri Juha Mylläri.
Ohjelmistossa oli omaa tuotantoa sekä lainabiisejä kuten tässä seuraavassa klipissä Scuttle Buttin'.
Musiikillisesti palasin oman bänditouhun alkulähteille ja kaivelin ohjelmistoon aikanaan kirjoittamiani biisejä uudestaan työstettäväksi. Harjoittelimme vuoden verran ja saimme setit kuntoon. Vain vuoden päästä julkaisimme albumin Ajelehdin. Tämä jäi yhtyeen ainokaiseksi julkaisuksi.
Bändin kotisivuilta.
Kitarana minulla oli Fender Stratocaster vuodelta 1973 johon laitoin Texas speciaalit. Toisena käytössäni oli Fender Telecaster. Vahvistimena oli käytössä Voima 405. Efekteinä oli Echolette josta otin vain etuaste-soundia. Lisäksi rakentelin särö-pedaalin itse eli Tubecreamer-klooni. Harjoittelin kovasti ja soittokunto palautui takaisin.
Syksyllä 2008 bändin yhteissoitto oli alkanut hioutua valmiiksi joten voitiin lähteä keikoille. Samalla kypsyi ajatus laittaa kappaleet levylle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niinpä levyn biisien pohjat nauhoitettiin kahden päivän sessioissa. Kitarat ja laulut lisättiin sitten "kerralla raita purkkiin" -tekniikalla.
Levyn kappaleet on lueteltu järjestyksessä nimi, sävellysvuosi ja sanoitusvuosi:
Mennään 1985/2007
Yksin blues 1985 2007
Luona virran 1985/2008 aurinkoisena kesäaamuna klo 5 Juankoskella.
Tuu takaisin 1986/2007.
Aamu yö 1990/2008
Vapaa lähtemään 1993/2007
Ajelehdin 1993/2007
Tahdon olla onnellinen 1994/2007
Tähdet taivaan 2002.
Älä anna periksi 2005/2008
Laiskotellen blues 2007
Poika 2007
Meen ja teen on 2007
Vapaa oon 2008
Musiikin levylle sovitti bändi. Levyn kuvat otti Laura Pentikäinen. Kansien ulkoasun suunnitteli ja toteutti Jukka Savolainen. Bendixin levy Ajelehdin julkaistiin toukokuussa 2009. Musiikki on juurevaa bluesrockia. Totea se itse! Voit kuunnella sekä ladata Bendix Ajelehdin levyn kappaleita verkossa kaikissa yleisimmissä jakelukanavissa.
Teimme pikku-keikkoja lähialueella ja soittomme vahvasta blues-vaikutuksesta johtuen keikkailimme erillaisissa blues-tilaisuuksissa. Tekemämme levy sai alueellista kannatusta ja noteerattiin valtakunnallisesti.
Mika Tirkkonen, Ismo ja Juha Mylläri.
Esiinnyimme yhdessä Howard Glazerin kanssa Kaaviblues-festivaalillla kahteen otteeseen. Vuonna 2009 ja toisen kerran vuonna 2012. Musiikki on yhteiskeikalta Kaavilta; Rummuissa Hannu Nenonen ja bassossa Juha Mylläri.
Kaavi Blues Bendix Howard Glazerin kanssa.
Mahtava meno.
Seuraavassa pätkä Kaavi Bluesista. Rummuissa kävi tuuraamassa Hannu Nenonen.
Ensimmäisen levyn kokemuksista oppineena ja rohkaistuneena halusin tehdä toisen täyspitkän. Kustansin ja tuotin tämänkin levyn itse. Studiossa levylle soitti oma bändi vierailijoiden lisäksi. Näin julkaisin albumin Sileä kivi. Levyn kappaleista on kuultavissa tässä blogauksessa näytteitä ja sitä on saatavilla CD.nä allekirjoittaneelta.
Levy on kuunneltavissa kattavasti myös musiikkialustoilta:
Bändissä soitti bassoa Tero Ylisirkka ja pianoa sekä koskettimia Panu Rouvinen. Petri Kainulainen puolestaan soitti rummut sekä perkussiot. Bändi soitti taustat kahdessa sessioissa syystalvesta 2004 ja kaikkineen levyn tekoon meni kaikki liikenevä vapaa-aika seuraavan kahdeksan kuukauden ajan.
Sävellykset ovat kaikki käsialaani, samaten tekstit yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Arrasin myös jokaisen kappaleen sovituksen.
Toimin tämän lisäksi levyn äänittäjänä sekä miksaanajana Les Paulin, Paul McCartneyn, Jimi Hendriksin tai Chet Atkinsin esimerkien innoittamana. Mukana apuna olivat Sami Pääkkö, Lassi Eskelinen ja Kari Vepsäläinen.
Käytin levyllä ensimmäistä kertaa juuri valmistunutta VOIMA 405 vahvistinta ja kitaroina soitin kiinteätallaista Fender Stratocasteria sekä Gibson Les Paulia. Efekteinä Echolette E 51 putkinauhakaikua. Soololaulujen lisäksi lauloin stemmoja.
Studion tarkkaamossa (Kuva: Kari Vepsäläinen).
Kappaleet päätyivät levylle äänitysjärjestyksessä, joka oli seuraava:
Tähdet taivaan säveltämäni kappaleen sanoitti Sirpa Pentikäinen ollen levyn ainoa vieras lyriikka. Biisi on sävelletty äänitysvuotena. Rummuissa vieraili Hannu Nenonen kuten myös seuraavassa.
Tuntureiden taa on edellisen tapaan saman vuoden sävellys.
Pieni laulu on alunperin Bengal-bändin aikaan 1986 kirjoittamani kappale ollen levyn ns. pöytälaatikkonosto. Päivitin ja viilasin mediun tempoisen beatin tekstiä ajan henkeen paremmin sopivaksi.
Swinging Elk on säveltämäni instrumental-rock, jonka nimessä levytys aikoihin kamppaili Moose ja Elk. Levylle päätyi sitten Elk, ja ihan vain siksi että ensimmäinen kitaravahvistimeni koskaan on ollut nimeltään ELK. Aasinsiltaa nääs hehe. Paikallislehti uutisoi tuolloin kolmen hirven kulkeneen pitkin pikkukylän Nilsiän raittia. Ne oli bongattu esimerkkinä linja-autopysäkkikatokselta seisoskelemasta.
Häiden aikaan kappaleessa harmonikkaa soitti Hannun lisäksi levyllä vieraillut Pasi Horttanainen.
Sileä kivi, biisi kantaesitettiin kesällä 2004 paikallisen OP:n 100v juhlissa vajaalle 2000 hengen yleisölle Nilsiän louhosareenalla.
Kuka sua silloin muistaakaan kappaleen rummuissa on Hannu.
Niagara Falls biisi on rautalanka Surf (Instrumental Rock)
Alla sinitaivaan kappaleessa Petri soitti Sileä kivi-biisin ohella mainiot perkussioraidat.
On kaikki paikallaan biisissä saksofoneja soitti Martti Hautsalo ja rummuissa Hannu.
Vaihtoehtoinen luonnos
levynkanneksi.
Sateenkaaren pää levyn päätösraitana valmistui tekstiltään nopeasti ja viime tipassa. Vastaavasti levylle päätyvään lauluraidan tekoon meni toista viikkoa noin kahdeksan tunnin työpäivinä. Mutta jälkeen päin arvioiden aherrus kannatti.
Lauluraitojen vääntöä.
Kaikki levyllä on kerralla soitettua ja laulettua luomua. Lisäsin levylle lopuksi vielä niin sanotun piiloraidan, joka on instrumentaali (Instrumental Rock, Surf) versio Sateenkaaren pää-kappaleesta.
Työ tuli valmiiksi helmikuussa kun levy lähti painoon.
Levyn masterointia oli auttamassa Ville Karaksela, kansikuvan otti Niko Mykkänen ja muita kuvia tuli ystäviltä sekä omista kansioista. Levyn visualisoinnin ja toteutuksen toteutti Jaakko Kärki.
Paikallislehti Pitäjäläinen 7.4.2005
Levynjulkaisu-juhlakonsertti oli Mantulla, Nilsiässä 3.4.2005 ja se veti tuvan täyteen.
Tehtyäni ensi singlen alkoi 2003 nälkä kasvaa saada kokonainen levyllinen musiikkia omista lauluista. Olin kirjoitellut lauluja pöytälaatikkoon ja ajankohta alkoi tuntua sopivalle koostaa niistä kahdentoista kappaleen kokonaisuus. Näin julkaisin levyn Kaunein sana. Levyn biisejä on kuultavissa tässä blogauksessa, CD:nä sekä musiikkialustoilta.
Kaunein sana - kappaleen nuotit
Olin edellistä singleä tehdessä liittynyt kaikkiin mahdollisiin järjestöihin, joihin oli tuohon aikaan kuuluttava saadakseen julkaista ja kustantaa (kirjoittamaansa) musiikkia. Niin että kaikki tulee oikein ja voisi saada jokusen euron korvaustakin julkisesta esittämisestä. Ensinnäkin Teostoon säveltäjänä,sanoittajana sekä sovittajana. Sopimus kopiostoon painetun nuotin varalta. Ja orkesteri-ilmoitussopimus keikoilla esitetystä omasta musiikista. Kuten myös teoston NCB osastolta tallennuslupa levylle. Sopimus Gramexiin painetun levyn esiintyjä/kustantaja esityskorvausten kotiuttamiseksi oikein ja ÄKT:stä hankitut tuottajatunnukset. Niin olisi ollut energian tuhlausta nähdä moinen vaiva pelkän singlen takia.
Olimme rakennelleet kunnan avustuksella soittotiloja, joista lopulta kehittyi studio erillisine äänitarkkaamoineen. Valmistumisensa myötä 2002 tilat alkoivat toimia täydellä käyttöasteella ja levyille johtaneita äänityksiä alkoi tulla enenevissä määrin. Minä ehätin ensimmäisenä julkaisemaan täyspitkän levyn.
Mantun soittotila.
Levytys alkoi lokakuussa 2002. Ensimmäisten sessioiden komppiryhmään pyysin rumpuihin Hannu Nenosen. Bassoa soittivat Jari Mäkinotko ja Kalle Parviainen. Olin opetellut äänittämistä (josta kerron myöhemmin), joten toimin levyllä äänittäjänä ja kitaristi-laulajana. Tein myös sovitukset. Aikataulusyistä johtuen Hannu kävi soittamassa rummut ensin ja bassot otettiin erikseen. Biisit soittojärjestyksessään olivat seuraavat:
Kuva:Pitäjäläinen
Yksin illasta iltaan on hidas suffle Komppiryhmän lisäksi urkuja soitti Petri Summanen. Sanat/sävellys omat
Kaunein sana, joka on oma biisini äänitys mentiin samalla kokoonpanolla kuin edellinen. Lauloin itselleni vielä stemmoja.
Rokin räime biisi tuli kirjoitettua vanhan kunnon Elviksen Jailhouse Rockin hengessä. Bassoraidan biisiin soitti Kalle Parviainen.
Himalaja Beat joka on säveltämäni rautalanka (Instrumental Rock) Surf mentiin samalla rytmiryhmällä kuin edellinen.
Kannssas kahden kappaleen tekstin kirjoitti Sirpa Pentikäinen ja komppiryhmä Hannu rummuissa sekä bassossa Jari.
Aion tulla kotiin on kirjoittamani biisi jonka kappaleen sessioihin saatiin hyvä groove. Alla oleva viedo on paikallisen OP:n 100v juhlista jossa biisi esitettiin vajaan 2000 hengen porukalle levyn julkaisun jälkeen perustetulla bändillä.
Rakkauden siivin aurinkoon, joka oli jakson viimeinen sävellykseni, palataan Sirpan tekstiin ja beat-musiikkikuvaan samalla soittajaporukalla kuin edellisessä.
Vuoden vaihduttua 2003 alkuvuodesta soitot jatkuivat tutulla komppiryhmällä.
Miksauspöydässä käytettyjä kanavakohtaisia merkintöjä.
Aikaan toukokuun on nuoruusfiiliksiin luotaava biisini, johon fonit sooloineen kävi soittamassa Martti Hautsalo. Viulussa Mari Koivusalo ja koskettimissa Petri Summanen.
Tiellä oon taas, kirjoittamassani sävellyksessä on Sirpan kolmas teksti. Tutun komppirymän lisäksi Mari soitti viulut ja musetteharmonikkaa sooloineen vuoden 2000 harmoniikan soiton duettosarjan maailmanmestari Teijo Rekonen
Jääkukka teksin kirjoitti Jouko Lehtolainen ja sävellys on oma. Hannu, Jari, Petri combolla mentiin. Soolo akustisella ja kuoro-osuudet lauloi mainiosti Veli-Matti Ranta.
Tämä yö ja tunteet on puolestaan Kyösti Timosen tekstillä laulettu sävellykseni ja kitaraosat soitettu teräskielisellä akustisella.
Pieni, oma ystäväin on viime hetkillä ja nopeasti syntyt sävellykseni.
X-Files Blues on tekemäni biisi, joka joka ei mahtunut levylle koskapa poikkesi aika tavalla muusta materiaalista. Olin ehtinyt välillä jo unohtaa koko jutun. Tätä blogia varten penkoessa se tuli vastaan ja kymmenen vuotta arkistossa maannut backup samoista äänityssessioista eli X-Files Blues menee näin:
Soitto-osuuksien jälkeen miksasin ja masteroin levyn. Niko Mykkänen otti kuvat ja Tiina Hursti teki ley outin. Levyt painettiin maaliskuussa. Levyn julkkarijuhla oli pienimuotoinen kakkukahvittelu projektissa mukana olleille. Paikallislehti pitäjäläinen kirjoitti levystä jutun:
12.5.2003 Pitäjäläinen
Näin vuosia myöhemmin ja pitkästä aikaa levyn kuuneltuani on todettava, että se on ehdottomasti oman aikansa hieno dokumentti. Sen kyllä voi allekirjoittaa vielä tänä päivänä.
