Nauhojen vaihto reunalistoitettuun kitaraan

Rakentamani Gibson ES-295 rekonstruktio-kitara tuli puolivalmisteena Guitar Kit Wordista, joka osoittautui Kiinalaiseksi putiikiksi. Kuten tunnettua, niin Kiinalaiseen kaupankäyntiperiaatteeseen kuuluu "rahat pois ja äkkiä karkuun". 

Toisin sanoen ei haluta panostaa ns. jälkimarkkinoihin, jolloin asiakas-suhde voisi kestää vuosien tai vuosikymmenien ajan. 

Luotetaan vain siihen että tuote on nätti ja ennen kaikkea halpa. Sillä ei ole mitään merkitystä että tuote ei kestä pitkään eikä luonto kiitä. Aina löytyy uusi hyväuskoinen  höynäytettävä asiakas. 

Valmistelu

Kaulasta tarkistetaan notkopaikat, kieroudet ja patit.
Sitten irroitetaan kielet löysyttäen.
Huom ei katkoen!

Tässä lyhytnäköisessä kaupankäynti-tyylissä ei tunnisteta jatkuvuutta. Ei ymmärretä myöskään sitä, että uusi asiakas on yritykselle loppupelissä AINA paljon kalliimpi kuin pitkäaikainen asiakas-suhde. Tietysti laatu maksaa. Hmm, mitenkäs se isä sanoikaan aikoinaan, köyhän ei kannata ostaa halpaa..

Lukitaan Bigsby kuljetusasentoon.

No, oli asia niin tai näin, niin kyseisen kitaran nauhat alkoivat kulua urille paljon nopeammin kuin yleensä. Tietenkin pehmeä nauhamateriaali on helppoa, nopeaa ja näin ollen myös halpaa työstettävää eikä asiakaskaan huomaa asiaa ennen kuin vuoden päästä.

Todetaan nauhojen kuluminen.

Ensin ajattelin teettää työn kitarasepällä, koska rosteri on kovuudestaan johtuen hankalaa työstettävää. Reunalistoitettuun kitaraan nauhojen vaihto on myös vaikeampaa kuin listattomiin (esim. Stratot) eikä ollut omakohtaisia kokemuksia työn kokonaishaasteista. Työn kova hintakin olisi ollut ok, koska arvasin ettei nykypäivän taksoilla kitarasepät pääse sittenkään juhlimaan.

Löysytetään kaularautaa puoli kierrosta.

Pohjois-Savossa löytyy ainoastaan yksi seppä, joka ei ehdi vastailla soittopyyntöihin ja olisi sitten täytynyt turvautua rahtipalveluihin. Niin päätin tarttua härkää sarvista ja katsoa mitä tapahtuu. Ei tämä sentään ole mitään raketti-tiedettä.

Satula irti tuen avulla
ja napakalla iskulla.

Päätin siis uusia kitaran nauhat itse ja laittaa kerralla kunnollisesta tavarasta eli ruostumattomasta teräksestä, tutummin rosterista. Tämä nauhamateriaali on niin kovaa (HV300) että käytännössä nauhat ovat ikuiset. Onneksi Kiinan naapurimaasta Japanista tulee erittäin laadukasta tavaraa. Tampereen musiikista löytyi  Japanilaisen Hoscon oikeaan mittaan esi-katkotut rosterinauhat (hurraa!) ja vieläpä edulliseen hintaan! 

Nauhaan sulatetaan tinaa. Samalla
irtoaa mahdolliset liimat.

Rosterinauhojen radius 10" oli eri kuin kaulassa oleva 12" mutta kuitenkin niin lähellä että mukautuu hyvin kaulan mukaan. Nauhojen korkeudessa olen tykästynyt Gretscheisissä käytettävään Medium Jumbo 1 mm korkeuteen. Se sopii sormisoittoon parhaiten. Bluesin venytyssoittoon laittaisin Gibsoneista tuttua korkeampaa nauhamittaa. 

Nauhan irrotukseen olen tuunannut vaijeripihdit hiomalla pihdit mahdollisimman ottavaksi. Hyvät pihdit ja hyvä, napakka ote on hallitussa irrotuksessa todella tärkeää. Nauhan irroitus menee seuraavasti: 

Pihdit puristetaan nauhan alle reunasta aloittaen. Usein nauha pamahtaa aluksi. Seuraavaksi käännetään pihtien vartta varovasti nauhan suuntaisesti niin, että pihdeillä ote säilyy tangista eli nauhan jalkaosasta. Ruusupuu ja vastaavat ovat herkkiä lohkeamaan ja tässä vaiheessa ja pihtien selkäosalla saa vähennettyä lohkeamisia.

Edetään puoli senttiä kerrallaan nauhan suuntaisesti tehden kevyet taivutukset. Lopulta nauha irtoaa hallitusti kokonaan. 

Pieniä murenemisia tapahtuu väkisin, mutta ne voidaan paikata myöhemmin. Mikäi lohkeaisi palanen, niin se täytyy liimata saman tien pikaliimalla. Nauhaurat tulee putsata hyvin.

Imuri on hyvä olla koko ajan paikalla.
Sitä tulee käytettyä vähän joka
työvaiheen välissä.

Kaulan oikaisu

Todetaan kaulan tilanne. Se onnistuu (suorakylkisen) teräsviivaimen ja taskulampun avulla. Kuten kuvasta näkyy soitin oli ns. jousipyssy. 

Tarkemmassa tarkastelussa selvisi että kaula oli kitaroille tyypilliseen tyyliin mutkalla S-kirjaimen tapaan. Kaulassa oli bodyn kohdalla laaja patti. Sitten nauhojen 12-7 välillä notko. Kunnes taas nauhoje 5-3 välillä patti. Tarvittiin voimakkaita korjaustoimenpiteitä.

Mikäli nauhojen irrotusvaiheessa olisi tullut lohkamisia, niin tässä vaiheessa paikataan kolot. Massa tehdään sekoittaen ruusupuujauhoa (sitä tulee esim työstettäessä akustisen tallaa) ja puuliimaa esim. titebond. Annetaan paikkojen kuivua ja hiotaan suurimmat epätasaisuudet.

Tässä soittimessa patti bodyn alueella oli erityisen iso, joten alkuun tarvittiin järeitä toimenpiteitä eli viilaa. Teräsviivaimen avulla seurataan työn edistymistä. 

Kun esivalmisteut on kunnossa, niin aloitetaan varsinainen kaulan oikaisu. Gibsonissa ja Gretschissä kaulat ovat 12" radiuksella eli kaarevuudessa. Tietenkin kaulan kaarevuus tulee varmistaa lisäksi. Kaula tuetaan takapuolelta hyvin. Nykyään tähän löytyy valmiita tarvikkeita.

Minulla on omatekoinen 12" sanding block, mutta nykyään niitä on myös hyvin saatavilla. Itsekiinnittyvä K320 hiomapaperi on tässä hyvä. Kaulan suuntaisesti tasaisesti painaen muutamia työntöjä ja teräsviivain tarkistus. Myös liidulla voi piirtää muutamat raidat pitkin otelautaa, jolla voi seurata työn edistymistä.

12" sandblock

Lopulta ikuisuudelta tuntuneen työstämisen jälkeen kaula oikeni halutunlaiseksi.

Hyvä tuli vaikka itse sanonkin, hehe.

Ja taas kerran imuroidaan. Kuten sanotaan puhtaus on puoliruokaa, heh.

Aukot teipataan ennen työskentelyä.

Varmistetaan että nauhan ura on riittävän syvä tangille joka paikassa. Tarvittaessa syvennetään nauhauria.

Nauhojen asennus

Jäjestellään aluksi nauhat pituusjärjestykseen kuten Daltonin veljekset. Lyhyin nauha tulee nauhaksi numero 1. Työn helpottamiseksi voi tehdä nauhapalikan, jossa nauhat säilyvät hyvin järjestyksessä.

Nauhat on järjestelty ja seuraavaksi
nauhapalikkaan odottamaan vuoroaan.

Viilaustyöpiste on hyvä valmistella huolellisesti. Ensiksi tarvitaan jämäkästi kiinnitetty vinotuki, jossa viilaus tapahtuu. Tarvitaan myös metallin työstämiseen tarkoitettu keskikarkea lattaviila, kappaleen kiinnittämiseksi lukkopihdit, työntömitta, nauhatuki sekä käsineet. 

Muuten mikäli tulisi tarvetta katkaista rosterinauhaa niin Bilteman pienoispulttisakset toimivat siinä hyvin. Tangin vain tulee osoittaa katkaistaessa pihdin tyveen.

Tarkistetaan tarvittava nauhan pituus.

Valmistin viilausta varten nauhatuen. Sen saa kätevästi vanerin palasesta, jonka toinen kylki hiotaan 12" kaarevuuteen sekä sahataan keskelle tangin mentävä ura.

Nauhan viilaustuki.

Kiinnitetään kappale. Viilataan suorassa linjassa pyöristän kohti tangia. Otetaan sitten sivun pyöristys ja sen jälkeen toisen sivun pyöristus. Molempien työstösuunta kohti tangin keskelle. Pyyhkäistää päärmeet nauhan takaa ja viimeistellään vielä päällipuoli. Kumpikin pää viiltataan samalla tavalla.

Tarkistetaan välillä nauhan pituus ja viilataan tarvittaessa lisää. Kun nauha on valmis niin se työnnetään paikalleen nauhauraa pitkin.

Puristetaan nauha paikoilleen. Tähän on saatavilla valmiita laitteita mutta olen rakennellut oman viritelmän normaalista ruuvipuristimesta, taivutetusta alumiinin palasta sekä puutuesta.

Nauhapuristin.

Nauhan tulee mennä pohjaan saakka. Mikäli se ei onnistu puristimella, niin voi käyttää apuna 16 oz (unssin) yhdistelmävasaraa sekä kaulatukea. Kaulan ja tuen valissä on hyvä olla monta kerrosta puuvillaa. 

Yhdsistelmävasara sekä kaulatuki

Oktaavin eli 12 nauhan seudulla laitetaan vastatuki kaulajalan alle ja bodyn alueella vastaavasti bodyn alle. Huomioidaan myös että vaste on napakka.

Nauhojen kiillotus

Kun nauhat on kiinnitetty hyvin eikä ne ole koholla yhtään mistään kohdasta niin suojataan kaula. Tämän jälkeen nauhat tussataan. Pyyhkäistään 12" sand blockilla taustatuella varustettua kaulaa kerta tai pari. Todetaan nauhojen kirkastuvan.

Joka nauha kirkastuu.

Kiillotetaan nauhat yksitellen aloittaen kostutetulla pata-pata teräsvillalla. Seuraavaksi nauhat käydään yksitellen läpi karhunkielellä. Lopuksi nauhat vielä hiotaan hiomatahnalla kostutetulla puuvillakankaalla. Poistetaan suojateippaus ja puhdistetaan kaula keittiön yleispuhdistusaineella ja talouspaperilla.

Erittäin hyvät linjat.

Tarkistetaan lopuksi että ollaan edelleen oikeissa mitoissa ja kaula pysynyt linjassa. Tsekataan linjat myös viritinpäästä sekä tallan suunnasta katsottuna. Kiristetään kaularauta takaisin alkuperäiseen asentoon puoli kierrosta. Öljytään kaula, annetaan imeytyä tovi ja pyyhitään liiat pois. Laitetaan satula paikalleen lisäämällä satulaan tippa pikaliimaa otelaudan kykipuolelle ja paikalleen.

Kaulan öljyäminen

Viimeistely

Laitetaan uudet kielet niitä venytellen paikalleen. Viritetään kitara. Säädetään tallan korkeus ja tarvittaessa myös satulaa. Soittimen pitäisi olla kevyt soittaa mutta ilman että kielet rämisee. Testataan myös venytyksiä soittaen. 

Tarkistetaan hienoviritys eli intonaatio 12-nauhalta: Otetaan ensin huiluääni. Otetaan sitten ääni 12-nauhalta. Mikäli 12-nauhalta otettu ääni jää alavireiseksi niin ruuvataan satulapalaa lähemmäs kaulaa. Mikäli 12-nauhalta painamalla otettu sävel menee yli niin pidennetään soivaa kieltä.

Testataan akustinen sointi. Kitaran tulisi soida hyvin, voimakkaasti ja ilman räminää kaikissa asemissa ilman vahvistuksia.

Tehdään vielä lopputestaus ja kuten tiedetään niin soitosta ei meinaa tulla loppua, hehe. Soitin on valmis.

Näin harrastelijana nauhojen vaihtoon saa varata helposti viikonlopun. Ennen työhön ryhtymistä on syytä olla jonkin verran harrastuneisuutta käsillä tekemiseen. Ja jokainen tekee työnsä luonnollisesti omalla vastuullaan. Yksi hyvä keino on tehdä ensimmäinen "harjoitus"nauhanvaihto johonkin budjettihintaiseen kitaraan. Samalla hioutuu tekniikka. Tulee myös ymmärrystä siihen että kitaraseppien tuntihinta ei sittenkään ole kovin suuri nykytaksoilla.

Hyvää Joulua

 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024!

Joulukattauksessa: Kitara Gibson ES-335 Antique natural dot, vahvistin Rikstone C25 ST ja kaiku Binson Echorec valmistaja T Rex.

Laiteasetukset.

Teemaan sopivasti vielä muutamia, vähän aikaa sitten kotikulmilta otettuja kuvia. Video sekä kuvat Marika.

ES-335 nauhojen hionta

 Gibsoneissa käytetään lujaa nauhamateriaalia, mutta kyllä nekin saa kulumaan kun musisoi paljon. Nauhaprofiili on korkea ja tästä johtuen nauhat ovat hiottavissa helposti pari kolme kertaa ennen kuin tarvitsee ryhtyä nauhanvaihtotyöhön!

Gibson ja Gretsch-kitaroiden nauhanvaihto on kalliimpaa kuin esimerkiksi Fendereissä johtuen otelaudan reunalistasta. Uudet nauhat on katkaistava määrämittaan ja muotoiltava ainakin osittain ennen vaihtamista kitaraan. Nauhojen hionta sen sijaan jää kohtuullisen hintaiseksi vaikka sen teettäisi kitarasepällä. 

Halusin tehdä hionnan tähänkin kitaraan itse, koska näitä on tullut tehtyä jo niin paljon. Ensin poistin kielet ja löysytin kaulaa 1/4 kierrosta. Nauhat ovat kuluneet kolmen ohuimman kielen alla. Soitosta kuluneet urat vaikuttavat jo soiton hienoviereeseen viritysmittarilla katsottuna noin 10 centin verran.

Nauha 1.

Nauha 2.

Nauha 3.

Seuraavaksi suojasin nauhavälit. Se voi tehdä esimerkiksi maalarinteipillä ja tussataan nauhat. Tussaamalla nauhat voidaan seurata työn edistymistä hallitusti. Gibson ES-335 kitaroiden radius on yleensä 12" mutta tämä on syytä varmistaa ennen hionnan aloittamista. 

Työhön sopii hyvin hiomapalkki (12" sanding block), joita on myynnissä muutamalla kympillä, tai sen voi myös valmistaa itse. Silloin se on tehtävä alle 1/10 mm tarkkuudella. Hiomanauhaksi sopii esimerkiksi tarralla varustettu K320 paperi. Kiellän käyttämästä ollenkaan takavuosina Suomalaisten kitaraseppien suosimaa lattaviilaa!

Usein nauhat jo kitaratehtailla asennettaessa jäävät aavistuksen, ehkä 1/10 mm loivemmiksi kuin kaulaprofiilin kaarevuus, eli kaulan radius. Siitä johtuen ensihionta itseasiassa parantaa kitaran soitettavuutta.

Kitara valmiina hiontaa varten.

Nauhat ensimmäisen pyyhkäisyn jälkeen.

Uustitaan tussaus hionnan edistyessä riittävän usein ja seurataan urien tasoittumista. Hiontaa tehdän tasaisilla työnnöillä koko oteladan matkalle. Paino on pidettävä tasaisena ja kohtuullisena. On myös tärkeää huomioida, että hiontapalkki kulkee otelaudalla suoraan.

Hiomapalkilla tehty hionta
alkaa valmistua.

Kun urat tasoittuvat, seuraavaksi tehdään hionta kostutetulla teräsvillalla (pata pata) yksitellen jokainen nauha läpikäyden. Tällä hionnalla pyöristetään nauhoihin tullutta kulmikkuutta. Teräsvillan jälkeen tehdään hionta ja syväpuhdistuskäsittely kostutetulla karhunkielellä.

Teräsvillakäsittely.

Loppuhionta tehdään kostutetulla hiomatahnalla ja puuvillarätillä nauhat yksitellen läpi käyden. Tällä käsittelyllä poistetaan viimeiset naarmut ja samalla nauhat puhdistuvat. Nauhoihin saadaan tehtyä näin lopullinen, haluttu kiilto. Lopuksi kaula öljytään ja kaularauta kiristetään takaisin alkuperäiseen tilaansa 1/4 kierrosta kireämmälle.

Hiomanauhakäsittelyn jälkeen.

Nauhat valmiina ja kaula öljyttynä

Urat ovat häpyneet.

Tämän jälkeen puhdistetaan kitaran kaula sekä lankku. Olen kiinnittänyt Bigsbyn niin ettei ylimääräisiä reikiä ole tehty lankkuun vaan kitara on helposti palautettavissa alkuperäiseen asuunsa. Kiinnittämisen apuna on alumiininen adapteri.

Lopuksi kielet paikalleen ja soittamaan. Taas soitto maistuu tällä soittimella erittäin hyvin. Hienovire ja soitettavuus on huippuluokkaa kuten ennenkin.

Bigsby ja kielenvaihto

Jotkut ovat tuskailleet bigsbyn kielenvaihdon kanssa että on kyllä tosi vaikeaa vaihtaa kielet. Koko ajan vaan irtoaa peräkappaleesta. Työtä helpottamaan on jopa keksitty oma työkalu. Voin kertoa että ainoat työkalut mitä tarvitset löytyvät useimmalta soittajalta omasta takaa. 

Ne ovat capo ja kärkipihdit. Kärkipihdit löytyvät useimmista "monitoimityökaluista" eli kansanomaisesti leathermanista. Ensimmäiseksi tehdään taivutus kielenpäähän. Kärkipihdeillä otetaan kieli noin 3 mm puristukseen kielen päätyrullasta.

Kärkipihtien kiinnityskohta.

Seuraavaksi tehdään 90 asteen taivutus eli suorakulma. Kun katsotaan päätyrullasta läpi se osoittaa kielen suuntaan. Pujotetaan kieli tallasta peräänpäin ja Bigsby B7-mallissa ensi poikkirullan ali ja sen jälkeen yläkautta kiinnittäen kielen päätyrullan tappiin/piikkiin.

Taivutettu kielenpää.

Tämän jälkeen otetaan capo ja puristetaan kieli sen avulla esimerkiksi ensimmäiselle nauhalle. Kieli asetaan sen verran tiukalle ettei pääse irtoamaan itsestään tallan peräkappaleesta. Nyt sinulla on vapaat kädet asetella kielenpää kaikessa rauhassa viritystappiin kiinni. 

Capo on hyvä asennuskaveri.

Uskallan väittää että ennen pitkää saat tekniikan sujuvasti haltuun. Sen jälkeen tuskainen kielten vaihto Bigsby-kampiseen kitaraan vain on kaukainen muisto.  Ja kitaran kielet vaihtuu tarvittaessa nopeammin kuin vaikkapa Stratossa, jos on tarvetta kisata. 

 

Gibson ES-295 "70 vuotta" juhlavuosi 2022

Kuten niin monessa jutussa kitaroiden ja musiikin historiassa, Les Paulilla on oma osuutensa myös tämän mallin alkuvaiheissa. Elvis Presleyn uran alkuaikojen kitaristi Scotty Moore toi ES-295:n tunnetuksi suurelle yleisölle. Mallin valmistamiseksi oli suunniteltu tarvittavan aiempia Gibson malleja vähemmän käsityötä mutta tuotekehittelyn jälkeenkin ammattilaisen puusepän käsityötä tarvittiin yhä todella paljon. Tämä vaikutti edelleen soittimen hintaan.

Gibson ES-295.

50-luvulla markkinoille ilmestyivät lankkukitarat. Soittimen valmistaminen onnistui aiempaa pienemmällä taidolla. Niitä myös voitiin valmistaa teollisessa mitassa. Tämän johdosta lankkukitaroita voitiin myydä onttokoppaisia paljon edullisemmin. 

Niin ES-295 malli jäi kymmenessä vuodessa markkinat vallanneiden lankkukitaroiden jalkoihin. Siitä huolimatta mikään ei voi viedä ES-295:n asemaa perinteisten arctop-kitaroiden ja lankkukitaroiden aikakauden välissä. Malli on silta menneestä maailmasta rock'n'rolliin. Seuraavassa siis ES-295 tarina.

---------------------------

Paul oli kehitellyt sähkökitara-kehitelmää Epiphonesta, johon oli lisännyt lankun keskelle. Hän rakensi "Log"-kitaran vuonna 1940. Epiphonet olivat tuolloin vielä itsenäisen laatu-soittimia valmistaneen yhtiön kitaroita ja Les nousemassa urallaan suosioon. 

Seuraavana vuonna 1941 Les pääsi esittelemään ideaansa CMI/Gibsonilla. Tuollinen Presidentti Maurice H Berlin höhötteli "Log"-kitaraa sanoen viritelmää mikeillä varustetuksi luudaksi ja Les naurettiin yhtiöstä pihalle. 

Gibson lanseerasi yksi mikkisen ES-175 mallin Music Trades -näyttelyssä kesällä 1949, hinta 175 dollaria. Saman vuoden lokakuun Gibson Gazette kuvaili mallia seuraavasti:  Uuteen suositushintaiseen sähköiseen Es-175-Gibsoniin on lisätty suosittu ensimmäinen espanjalainen leikkaus. Tämä on täydellinen löytö edistyneille opiskelijoille sekä uusille ammattilaisille, jotka arvostavat lyhyen mittakaavan pituutta ja nopeaa soitettavuutta sekä 175 dollarin hintaa. Vaikka malli ei mahtunutkaan vielä vuoden 1950-katalogiin, nämä kitarat ovat olleet vuosikymmenien ajan Gibsonin laadun mittari. Ja vaikka ne eivät olleet olleet mitään halpoja soittimia, ne eivät silti vielä riittäneet (kuten esimerkiksi Gibson L-5) itseään vakavasti otettaville jazzmuusikolle. 

Vuonna 1950 aloitteleva kitaran valmistaja Leo Fender toi markkinoille täysin lankku-runkoisen Esquire-mallin, josta kohistiin ja joka alkoi valloittaa pian markkinoita vahvasti. Yhteys palasi Les Paulin ja Gibsonin välille, -ja tällä kertaa Gibsonin aloitteesta. Les Paul muisteli tämän jälkeisiä vuoden 1951 tapahtumia vapaasti suomennettuna:

-Mary Ford ja minä esiinnyttiin Wood Hospital-sotaveteraanisairaalassa Milwaukeessa vuonna 1951. Tämä oli Maryn kotikaupunki. Muutama vuosi aiemmin päättyneen toisen maailmansodan jäljiltä oli veteraanisairaalat täynnä sodasta palanneita haavoittuneita veteraaneja. Me kuskattiin kitaroita ja vahvistimia huoneesta toiseen. Soitin tuohon aikaan vielä Epiphone Clunker-kitaraa ja puolisoni Mary lauloi. Olimme tuolloin suosittuja. Kappaleemme soivat radiossa ja esiinnyimme myös televiossa.

-Erään veteraanin, nimeltään Dean Davis pää oli aivoleikkausoperaation jäljiltä kokonaan sideharson peitossa. Hänellä oli jätetty avoimeksi suuaukko sekä silmät. Henkilökunta tuki Davisin sängyn pystympään asentoon, joten hän saattoi nähdä meidät. Davis sanoi, minäkin olen kitaristi, mutta en koskaan enää soita, koska minun keho on halvaantunut toiselta puolelta kokonaan.

-Sanoin että on mahdollista soittaa vaikka yhdellä kädellä kuten minä tein auto-onnettomuuden jälkeen ja kun toinen käsi oli kipsattu jäykäksi. Kysyin sitten minkä laulun hän haluaisi kuulla? Hän sanoi esittäkää "Just One More Chance" joka oli vaikea F# (levyllä A) sävellajista menevä biisi. 

-Käänsin vahvarin päälle ja soitin kappaleen otelautakädellä sointuja koputtaen. Kyyneleet valuivat hänen silmistään. Laulun loputtua sanoin hänelle että pystyn teettäämään sinulle millaisen kitaran ikinä voit vain kuvitella haluavasi. Hän sanoi haluan kultaisen Archtop-kitaran.

-Huoneesta lähdettyä käytävässä lääkäri lääkäri sanoi että potilaalla on arvioitu elinaikaa mahdollisesti  viikoksi. Soitin välittömästi Gibsonin presidentille Ted Mccartylle ja sanoin tarvitsen uuden kitaran heti! Ottakaa ES-175 ja maalatkaa se kultaiseksi. Hän sanoi että soitin valmistetaan ja lähetetään saman tien sairaalaan. Eikä tarvita julkisuutta koska soitin on lahja. No, kitara valmistui ennätysnopeasti mutta Dean Davis ei saanut sitä koskaan. Hän oli kuollut pian esiintymisemme jälkeen. Hänen vaimo palautti soittimen saatesanojen kanssa. 

Les säilytti kultaista ES-175 kitaraa (sarjanro #A9196) kotonaan. Kerran hän sitten lainasi sitä eräälle ystävälleen. Soitin katosi samana yönä keikkapaikkana olleen yökerhon tulipalossa! Soitin oli stanssattu 4. joulukuuta 1951. Vaikka itse kitara katosi jäljettömiin niin malli oli luotu. Lesillä olleen soittimen lisäksi Midaksen kosketuksen sai vuoden 1952 alussa kaksi muutakin ES-175 prototyyppi-kitaraa, sarjanumerot #A10137 ja #A10474. Elettiin kuitenkin natural- ja sunburst-väristen kitaroiden maailmassa ja maalatut saatikka kullatut kitarat sen verran ennenkuulumaton ja ufo-asia ettei tämä edennyt sarjatuotantoon.. ihan vielä.

-----------------------------

Nousujohteiseen Leo Fenderin myötä Gibson oli lopulta siis muuttanut strategiaansa ja kiirehti päästäkseen kiinni lankku-kitaroiden nopeasti kasvaville markkinoille. Les Paul muisteli myöhemmin talvella 1951-1952 käymiään neuvotteluja:

M.H. Berlin kysyi minulta, mitä halusin, ja minä vastasin aivan kuin olisin harjoitellut vuorosanat.
-pursotettua kultaa! Se oli tilanteessa suurin mahdollinen pommi! Huoneessa tuli hiiren hiljaista. Myyntipäälikkö nousi seisomaan ja huusi -Se on jumalattomin väri, jonka voit valita!
Minä jatkoin: -Metallinen kulta! Se on vielä pahempaa.
Berlin sanoi: -Rauhoitu Les, miksi haluat kultaa?
-Koska kulta tarkoittaa rikkautta. Sano itse yhdellä sanalla. Kuka on paras?
Berliini sanoi: Niin, se on kulta.
Ja se oli kultaista. Uusi Les Paul -malli lisättiin virallisesti Gibson-linjaan maaliskuussa 1952.

Les Paulin häikäisevien neuvotteluiden jälkeen Gibson sisällytti tuotantoon kultaisesta lankkukitarasta myös arctop-version. Tai ES-175 mallin kultaisen version. Tuolloin näki päivänvalon mallinimike ES-295, jossa ES tulee lyhenteestä Electric Spanish ja numero mallin myyntihinnasta $295. Ensimmäiset sarjatuotantoon valmistetut ES-295 sarjanumerot olivat #A10554 ja #A10555 jotka oli päivätty 14. toukokuuta 1952, eli pari kuukautta kultaisen Les Paul-mallin ensiesittelyn jälkeen.

ES-295 oli radikaali versio ES-175 sisar-mallista. Siihen sisällytettiin piirteitä Les Paul-mallista. Arctop-runko oli 16-tuumainen, kuin ES-175:ssä. Siinä oli laminoitu kaarevaan muotoon puristettu vaahterakansi. Nauhoja oli samat 19 kappaletta, otelautamerkit parilliset suunnikkaat sekä hyvin tunnistettava Firenceläinen "terävä" leikkaus. Yhtäläisyydet loppuivat sitten tähän.

Kun 175 oli saatavana vuonna 1952 vain yhdellä P-90-mikillä, 295: ssä niitä oli kaksi. Royalite-päällystettynä ja norsunluun värisenä ne sopivat kullan värisen rungon ja kullattujen osien kanssa hyvin yhteen. (Tästä inspiroituneena Gibson vaihtoi kaksoismikityksen myös ES-175 malliin vuonna 1954). 

Mallin numero 295 tuli alkuperäisestä myyntihinnasta $295. ES-175 hintaiselle tuli kultapintaiseksi muutettuna siis peräti 68,57% hinnan kotorus! Jos korotus tuntuu kovalle, voidaan sanoa että kokeile itse maalata reunalistoitettu kitara läpeensä tyylikkäästi kultamaalilla "pikku hommana". Yksi tunnistettavimpia piirteitä ES-295 kitaroissa oli norsunluuvärinen plektrasuojus, jossa kullalla maalattu (40-luvulla luotu) ikoninen kukkakuvio.

Kukkakuvioinen plektrasuojus.

Kuten Les Paul-mallissa, ES-295:ssä oli Lesin yhdistelmä eli pitkä tallan peräkappale, jossa talla pultattiin suoraan kitaran kanteen. Les oli luonut talla/peräkappaleyhdistelmän hakiessaan lisää sustainia. Tämä muutos vaikutti merkittävästi monella tapaa soundiin. Mallia paranneltiin 1953 sivuttaispidon takia. 

Vuoden 1952 ES-175 talla.

ES-175:ssä on paljon enemmän akustista archtop-ääntä, iskevä kirkkaus, kuiva basso ja lyhyt sustain. ES-295:ssä puolestaan soundi on kovempi, paksumpi, hieman tummempi ja kestää erinomaisesti.

Vuoden 1952 Les Paul ja ES-295
kitaroissa käytetty talla.

Reunahuomautuksena nykypäivän Tune-o-matic talla ei pärjää testissäsoundiltaan alkuperäiselle vaikka intonaation tekeekin tarkemmaksi. 1952 peräkappale (trapeze tailpieces) -talla yhdistelmä kuulostaa vertailtuna alkuperäisemmältä Gibson-ääneltä. 

Lisävalinnaisena on ollut mahdollista tilata soitin tehtaalta kullatulla Bigsby vibratolla ja Tune-o-matic tallalla. Tehdasvalmisteisena on tavattu ainakin yksi soitin mustilla mikin kuorilla. Ja lisä-twistinä muutama ES-295 valmistettiin sunburstina konservatiivisille tilaajille. Eli sunburst tuplamikityksellä jo ennen kuin julkaistiin ES-175-D malli.

ES-295 esitteestä.

Les Paul muisteli varhaisia Les Paul- ja ES-295-kitaroita lämmöllä. -Kulta oli aika törkeä väri vuonna 1951. Se ei parantanut sinua yhtään - mutta sai sinut kyllä näyttämään paremmalta. Asiaa ei vielä tiedetty tuolloin mutta kultaiseksi ruiskumaalaamalla jazz-soittimesta tuli uuden musikkityylin ikoni ja kautta aikojen ensimmäinen koskaan tehty rock'n'roll-kitara!

ES-295 mainoskuvassa.

Radikaali ulkonäkö koukutti Scotty Moorea: "Kun olin laivastossa, ystävät ja minä ostimme japanilaisia kitaroita, jotka olivat niin huonoja että nauhat kuluvat loppuun kolmessa kuukaudessa, ne oli tehty varmaan oluttölkeistä, hehe. Kun pääsin laivastosta neljän vuoden palveluksen jälkeen reserviin tammikuussa 1952 sanoin että NYT ostan hyvän kitaran. Ensimmäinen asia, jonka löysin, oli Fender Esquire ja pieni Champ -vahvistin, mutta en sitten pitänyt kitaraa kovin pitkään. En vain päässyt sinuiksi sen kanssa - kitara pysyi minulle aina jotenkin etäisenä.

-Kävelin sitten kerran O.K.Houck Piano Companyn ohi Memphisissä ja näin, että siellä oli myyjä asetelemassa uutta törkeän kultaisen kiiltävää ES-295. Se oli ainoa kultainen kitara, jonka olin koskaan nähnyt. Sanoin: "Vau, se on kaunein asia, jonka olen koskaan nähnyt. Minun on saatava se!" Kitara oli luultavasti ollut esillä kaupassa vain 10 minuuttia. Vaihdoin Esquiren tähän ES-295: een (#A12290), joka oli valmistettu joko vuoden 1953 lopussa tai vuoden 1954 alussa. Soitin oli muodokkaampi, ja näyttävämpi kuin vanha Esquire.

ES-295 Gibsonin esitteessä vuonna 1955.

Scotty vaihtoi kitaraan Melita Synchro-Sonic tallan sekä Klusonin peräkappaleen. Klusonin peräkappale oli tuttu Gibson ES-125 mallista. Melitan tallaan pystyi tekemään hienosäädön, jolla sai parannettua kitaran intonaatiota. (Säädettävyydestä tuli huomattavasti alkuperäistä parempi mutta samalla ratkaisu pienensi sustainia).

Scottyn käyttämä Melita Synchro-Sonic talla.

-Minulla oli ES-295 koko Sun-records levytysten ajan pois lukien Mystery train. Kultainen ES-295 on ulkonäöltään kosminen, kuin jostain avaruudesta. Ja kaikkien mielestä se oli vain siisti. Rakastan kovasti onttoa runkoa. Minulle arctop kitaroissa soi puun ääni kun kiinteärunkoisissa taas soi vahvistimen ääni. Onttokoppaisissa soivat jazzin - ja rock and rollin - ääni. Heinäkuussa 1955 vaihdoin kultaisen ES-295: n isoon vaaleaan Gibson L-5: een O.K.Houckissa, koska meidän musiikistakin oli tullut isompaa. 

Vuosien 1952–1957 aikana valmistettiin ensimmäistä P-90 versiota ja vuonna 1955 soittimeen lisättiin kahdeskymmenes nauha. Vuonna 1958 valmistettiin ES-295 versio-II:sta kultaisilla humbucking-mikeillä. Gibsonin toimitusten mukaan ES-295-kitaroita valmistettiin yhteensä vuosien 1952-1958 aikana ainoastaan 1770 kappaletta (keskimäärin 253 kpl/vuosi)! Luultavasti näistä ainoastaan 49 kappaletta oli myöhäisempää humbucker-versiota. 

ES-295 myynti jäi jälkeen. Esimerkiksi vuonna 1957 Gibson myi kaikenlaisia ES-175-mallia 891 kappaletta ja Les Paul -mallia vakio-, deluxe- ja juniorimuodossa 4012 kappaletta. Niinpä, siisti kultainen oli siistiä ainoastaan katsojien silmissä. Fenderin futuristiseksi luonnehdittujen mallien kuten Stratocaster koko ajan kasvavan menestyksen myötä julkaistiin Futura. 

Rock'n'rollin perustamisen jälkeen lankkukitarat liittyivät porukkaan. Vuonna 1958 kaikki Buddy Hollystä Hank Marviniin ja Dick Daleen panivat rahansa Fender Stratocasteriin. Yksi ensimmäisistä Fender Straton custom-shop väreistä oli Shoreline Gold.

ES-295 vuoden 1958 esitteessä.

Vuonna 1958 Gibsonilla esiteltiin uusia avaruusmuotoiltuja lankkukitaroita kuten Flying V  ja Explorer, Samana vuonna esiteltiin myös Lesin "Log" kitaran nerokkaaseen ideaan perustuva ES-335. Mallissa yhdistettiin ensimmäistä kertaa onttokoppaisen soundi palkin avulla kiinteärunkoisen kitaroiden pienempään kiertoherkkyyteen. Muotoilussa käytettiin mikki-hiiren tunnetuksi tekemää ikonista ja ajatonta muotokieltä. Mallista tuli heti cross-over kestomenestys. 

Gibson yritti elvyttää $325 hintaiseksi tulleen ES-295: een takaisin suosioon kokeilemalla uusia värivaihtoehtoja. Gibsonin tietojen mukaan neljä ES-294: ää valmistettiin musiikkiteollisuuden näyttelyyn kesällä 1959. Kaksi soittimista oli väriltään kirsikanpunaisia ( #A30224 ja #A30225) ja kaksi Argentiinan harmaata ( #A30226 ja #A30227). Vuonna 1959 Gibsonilla oltiin sitä mieltä että ES-295: n myynnin lasku johtui kultaisesta väristä, samalla aika oli ajanut ohi muilta väreiltä. Mallin tuotanto lopetettiin. 

Kultainen arctop-kitara oli törkeää, ja vallankumouksellinen soitin, kun se esiteltiin vuonna 1952. Se ei ollut vanhahtava niin kuin L-5 ja muut Jazzlaatikot, mutta se ei myöskään ollut liian uudenaikainen lankkumalli kuten Telecaster tai Les Paul. Paras tässä musiikin murrosvaiheessa oli hankkia jotain, jossa on vähän perinteistä, mutta isommalla twangillä ja tyylikkäästi, kuten 295. Mallista tuli kokonaan uuden musiikkityylin tiennäyttäjä! Aivan kuten Brian Setzer on sanonut Gibson ES-295:a” lopulliseksi rockabilly-kitaraksi!.

Neonvalo ES-295 talon seinässä, josta kaikki alkoi
eli Sun Recordsin studio Memphisissä.

Soundia testattaessa on mainittu soittimen valtava soundi, joka liukuu vaivattomasti pehmeästä jazzista rockabillyyn, bluesiin ja rockiin: "Vaikka ES-295 on melko samanlainen kuin ohutkoppaisempi ES-225, se kuulostaa rikkaammalta, tummemmalta ja lihaksikkaammalta. Se on melkein kuin sisäänrakennettu kompressori, joka pitää kaiken koossa lisäten sustainia samalla vaimentamatta dynamiikkaa. Suurin paljastus tulee, kun käännämme Rift PR18 vahvarin 10:iin eikä hallitsemattomia kierto-ongelmia esiinny, vaikka kitara olisi noin metrin päässä kaiuttimesta. Sen sijasta saamme valtavan voimakoneen ja kykyä soittaa yliohjauksella. Kun siirrymme sooloon, ES-295 reagoi enemmän kuin ontto Les Paul Goldtop".

ES-295 toimii erittäin hyvin 50-luvun rokista bluesiin, jazziin, 70-luvun rokkiin tai vaikka punkkiin. Ainoastaan tiluhevi on ulkona. Scotty Mooren lisäksi kitaroita on käyttäneet esimerkiksi George Thorogood ja Bryan Adams.

George Thorogood and the Destroyers