Gretsch hollow-body hihnatapin korjaus sekä katsaus hihnalukkoihin

Tekstissä olevat linkit eivät ole kaupallista yhteistyötä. Ne ainoastaan täsmentävät ja taustoittavat kulloinkin tekstissä tarkoitettua asiaa.

Kuten tiedetään kitaroiden hihnatappien kiinnitämisessä käytetyt ruuvit löystyvät käytön myötä. Aikansa ongelman saa korjattua yksinkertaisesti kiristämällä ruuvua. Pikku hiljaa ruuvinreikä kuitenkin väljenee niin, että kiristystä on tehtävä tämän tästä. Ei voi enää olla luottavaisin mielin siitä että kitara pysyisi kaulassa sata prosenttisesti. Jokaisen kitaristin painajainen on se, kun kitara putoaa kaulasta hallitsemattomasti lattialle. Useimmiten tapahtuu jotain vaurioita..

Väljäksi kulunut ruuvin reikä.

Ongelmaan on perinteisesti ollut korjauksena se, että liimataan väljentyneeseen ruuvin reikään tulitikku tai puinen hammastikku tai pari, jolloin ongelma on korjattu!

Edellä mainitun tavoin Gretschissäni väljeni hihnatapin kiinnitys. Laitoin ensin täytteeksi normaalin tulitikun liiman kanssa. Ajattelin sitten lisätä vähän jatkeeksi normaalia suurempaa L kokoista tulitikkua. 

Noh, kuinka ollakaan kitaran seinämän vahvuus on noin 5 mm luokkaa. Ruuvin kohdalle siinä on kitaratehtaalla liimattu pieni, noin sentin kanttiinsa oleva puupalanen. Tällä järjestelyllä on ajateltu saavutettavan suurempaa pitoa.

Tiukempaa tikkua reikään painettaessa vastus hävisi yht'äkkiä kokonaan. Selvisi että tämä tehdaspuupala repesi seinästä irti liimauksen vierestä! 

Tarkemmin tutkittaessa selvisi myös ongelman juurisyy. Tehdasasennuksessa käytetty puupala oli aivan liian kovaa puuta. Ruuvin kierteen hapertuessa siitä tuli sileä kuin "Venäläisestä pystykierteestä", (tällä hauskalla termillä aikoinaan kuvattiin tyystin pois kuluneita kierteitä).

Gretschin sisältä irronnut pala.

Niin ei auttanut kuin alkaa suunnitella työkalu millä saisi liimattua uuden palasen kitaran sisäseinään. Amerikassa tehdään amerikkalaiseen tyyliin. Halusin kuitenkin suunnitella työn tekemiseksi vähän muuta kuin johto joka kieputetaan lopuksi (kitaran) kaulan ympärille, hehe. 

Tähän yksinkertaiseen työkaluun tarvittaisiin muutamia tarvikkeita. Ensinnäkin ns. pianolankaa, joka on lujaa terästä ja paksuudeltaan 2 mm. Sitten tarvitaan pari "sokeripalaa" ennen näitä käytettiin kuparijohtojen yhdistämisessä toisiinsa. Lopuksi tarvitaan pari aluslaattaa (sisäreikä 3 mm), reiällinen puupala (mäntyä tai kuusta) joka 1,5 cm kanttiinsa sekä urakiila.

Sinivalkea pahvi kuvastaa kitaran
seinää poikkileikkauskuvassa. Vieressä
liimapurkki.

Noin metrin pituiseen suoraan pianolankaan voi tehdä taitoksen toiseen päähän 10 cm päästä helpottamaan työstämistä. Pujotetaan lankaan sitten sokeripala ja sitten aluslaatta. Tämän jälkeen lanka pujotetaan ruuvin reiästä kitaran sisään. 

Kitaran kansi suojataan teippauksella.

Sitten f-aukosta pujotetaan puupala pianolangan läpi. Langan pää otetaan f-aukosta esille ja lisätään aluslevy ja lopuksi sokeripala. Sokeripala lukitaan reilun (noin 10 cm) päähän langan päästä.

Erikois työkalu vietynä kitaran läpi.

Sitten laitetaan puupalasen pintaan puuliimaa. Soitinrakentamisessa käytettävä Tintebond on parasta. Mutta hätätilanteessa kelpaa Eri Keeperkin.

Puupalan hallitsemiseksi voi kylkeen
ruuvata muutamalla kierteellä
väliaikaisen ohjausruuvin.

Vedetään puunpala pianolangan avulla kitaran sisäseinään kiinni. Tarkistetaan palan asettuminen paikalleen f-aukosta taskulampulla kitaran kannen suuntaisesti katsoen. 

Tässä esimerkissä reikää on valaistu
ulkoapäin ja se näkyy vaaleana pisteenä
f-aukossa.

Lukitaan ulkopuolelle jäänyt sokeripala. Työnnetään puusta valmistettu kiila kitaran rungon ja aluslevyn väliin, (kiilassa oleva halkio on sahan terän eli noin millin levyinen). Jätetään laitos kuivumaan 6 tunnin ajaksi. 

Kiilatyökalu liimasauman
vetämiseksi tiukasti paikalleen.

Purkaminen aloitetaan löysyttämällä sokeripalan lukitus. Sitten pianolanka työnnetään ja f-aukosta esille. Poistetaan peräpään sokeripala ja aluslaatta. Lopuksi kiinnitetään hihnatappi.

Gretscheissä kiinnitykseen käytetään erikoista kaksikierteistä ruuvia. Ruuvi kerretään kitaranrunkoon normaalista poiketen vasenkätisesti! Hihnatappi puolestaan kiinnittyy ruuviin normaalin oikeakätisesti! Näin ollen ruuvin kiinnitämiseksi on kaksi vaihtoehtoa. 

Gretsch hihnatappi (strap pin)
sekä kaksoiskierreruuvi.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa käytetään  kahta mutteria, jotka ensin kiristetään keskenään ja sitten tämän avulla kierretään ruuvi paikalleen (vastapäivään). Tätä kutsutaan vastamutteri- tai kaksoinmutterilukitukseksi. Ruuvin kiinnittämisen jälkeen puretaan vastamutterilukitus.

Vastamutterilukituksen
tekeminen.

Toinen vaihtoehto on käyttää ruuvilukitetta (vahvuus keskivahva eli sininen). Kierretään ensin hihnatappi ruuviin. Laitetaan sitten pari tippaa ruuvilukitetta kierreliitokseen ja ennetaan imeytyä sekä kuivua. 

Gretsch hihnatappi-kokonaisuus
ja ruuvilukite.

Pujotetaan tämä kokonaisuus sitten hihnan läpi ja ruuvataan kitaraan (vastapäivään). Työskentelyssä voi käyttää laadukkaita, esim. Bahco siirtoleukapihtejä apuna. Mikäli siirtoleukapihtien oikeaoppinen käyttö on vahemmän tuttua, niin suosittelen tutustumaan video erityisesti kohta 2:35. 

Mikäli myöhemmin tulee tarvetta irroittaa ruuvilukite, niin se irtoaa kuumentamalla hihnatappia (riittävän tehokkaalla) tinakolvilla. Homma valmis, hyvä tuli.

---------------------

Tämän lisäksi hihnatappeihin on suunniteltu erilaisia teknisiä ratkaisuja, jolla saadaan varmistettua hihnan pysyminen kiinni hihnatapissa. Jo vuosikymmeniä sitten esimerkiksi Gibson laittoi kitaroihinsa levennetyllä kartiolla varustetut hihnatapit. 

Uusi ja vanha Gibson hihnatappi,
uusissa käytetään suurempaa ruuvia
ja isompaa kartiota.

Noin neljäkymmentä vuotta sitten tuli myyntiin halpoja muovisia (mutta edelleen toimivia) Jim Dunlop STRAP LOCK lukitsimia. Nämä ovat äänettömiä ja näiden puute, jos sellaiseksi voi sanoa, on ainoastaan se että ne ovat hieman kolhon ja lelun näköisiä. 

Tämä lukitsin on toiminut bassossa
vuosikymmenien ajan täydellisesti
sadoilla keikoilla.

Sitten tulivat metallivalmisteiset Schaller S-Locks "hihnalukot" Nämä ovat idioottivarmoja, kun vain kiinnitettäessä varmistaa että kiinnitys lukittuu todella. Minäkin hommasin näitä sitten takavuosikymmeninä usempaan arvokitaraan. Ja satoja keikkoja on näillä soitettu. Ulkonäkö on rouhean hevi. Näiden lukitsimien ainut ongelma on se, että ne helisee ja kolisee koko ajan. Ajan oloon se alkaa käymään hermoille ja tekee lopulta soittajasta hullun. Jos saa hieman liioitella, hehe. 

Metalliset hihnalukot.

Joitakin vuosia sitten markkinoille tuli mitättömän (aluslaatan) näköisiä pyöreitä kumisia lätkiä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä ovat mielestäni kaikkien aikojen paras keksintö lukita kitarahihna äänettömästi ja turvallisesti! Ja taas nähtiin että pahaat keksinnöt ovat yksinkertaisia. 

Fender Strap Blocks systeemi

Mikä parasta niin eivät edes maksa kuin muutaman euron! Jos haluaa erottua joukosta niin löytyy myös eri värejä! Hillityille herrasmiehille on tarjolla perinteistä mustaa. Jos soittaja hylkii Fenderiä, niin myös ainakin Ernie Ball valmistaa näitä ja rubber strap-hakusanalla löytyy lisää. Vahva suositus.

Kumkilätkä vain ujutetaan vetämällä
paikalleen ja eikun rokkaamaan hehe.

Gretsch nauhanvaihto ja tallojen soundivertailu

Nauhanvaihto

Kuten tiedetään Kiinassa voi olla yhtä taitavia soitinrakentaja-puuseppiä kuin Japanissa. Tiedetään myös että Kiinalainen metalli on heikkoa mutta Japanilainen on vahvaa. Kiinassa kitaran nauhoissa käytetään olut-tölkin pehmeää metallia.

Nauhat vuoden musisoinnin jälkeen.

Niinpä hankkiessaan Kiinassa valmistetun Gretschin saa valmistautua aika pian nauhan vaihtoon. Viime viikonloppuna päätin ryhtyä hommaan. Vuoden soittelujen jälkeen nauhat olivat kuluneet urille lähes 12-nauhalle asti! 

Ihmeellistä kyllä kuluneisuus ei vielä kuulunut pahemmin hienovireessä, mutta tämä homma on pakko suorittaa mikäli aikoi soittaa kitaralla. Kyseinen soitin on puusepäntyölleen paras yksilö mikä minulla on koskaan ollut mukaanlukien ns. arvosoittimet, niinpä ei ollut vaihtoehtoja..

Kulumista on tapahtunut pitkin kaulaa.

Siitä alkoi olla aikaa lähes puoli vuotta kun tein harjoittelutyönä rosterinauhojen vaihdon reunalistalliseen kitaraan ja tänne asti onnistuin sitten vetkutella ja pitkittää tätä hommaa. Kumpaankin soittimeen eli Gibson ES-295 klooniin ja Gretsch G5420 laitoin Gretscheissä käytettävät medium jumbonauhat. Japanilainen Hosco valmistaa näitä valmiina sarjana. Nauhat on katkottu valmiiksi määrämittaan. Niistä tarvitsee muotoilla ainoastaan päät! 

Hosco Stainless Steel Fretwire
Medium Jumbo Precut 24

Ja silloin kun vaihdetaan nauhoja uusiin, niin kannattaa laittaa kerralla kunnollisesta tavarasta. Parasta tulee ruostumattomasta teräksestä eli tutummin rosterista. Metalli on niin kovaa, että kestää helposti yhden soittajan eliniän vaikka olisi sormuksia joka sormessa hehe.

Uusi ja vanha nauha.

Gretschin kaula oli koko lailla ojennuksessa, joten kaulan oikaisun pystyi jättämään tällä kertaa välistä. Niin ollen ei tarvinnut myöskään irroittaa satulaa. Vaihdoin nauhat tähän soittimeen sitten yksitellen ja alkuperäinen nauha toimi mallina uudelle.

Työ alkoi edistyä todella ripeään tahtiin ja piti muistuttaa itselleen useaan otteeseen että keskittyminen ei saa silti herpaantua. Nimittäin paikalleen asennuksen jälkeen ei ole juurikaan tehtävissä korjausviilausta vaan pitää tulla kerralla valmista jälkeä.

Nauha numero 1. on vaihdettu.

Loppujen lopuksi nauhat vaihtuivat reippaasti kun toisti työvaiheet orjallisesti (10 työntöä viilalla ja pyöristys). Loppuun vielä takastuspyyhkäisy sandblockilla ja viimeistelytyöt. Siihen kuului pata pata, karhun kieli ja hiomatahna hionta. 

Tämän jälkeen kaulan puhdistus, öljyäminen, imeytys ja loppupyyhintä. Kaikkiaan aikaa nauhan vaihtoon lopputöineen meni yhden vajaan työpäivän verran (7h). Lopputulos oli parempi kuin uskalsin odottaa ja saattoi huokasta helpotuksesta.

Valmista tuli!

Tallojen testailua

Samassa yhteydessä päätin testailla myös eri talla vaihtoehtoja. Gretschit ovat siitä hienoja kitaroita että niihin on saatavilla erilaisia talloja. Tallaa vaihtamalla voi samalla muuttaa soittimen soundia radikaalisti! Nämä soittimet ovat myös siitä käteviä että testiä pystyy tekemään lennosta seuraavin vaihein:

1. Kielten löysytys
2. Capo kiinni
3. Kielet irti peräkappaleesta
4. Vaihda talla (ja/tai peräkappale)
5. Kielet kiinni, viritys ja kuuntele muutokset

Capo kaulaan ja kielet irti.

Amerikkalaisilla Gretsch-palstoilla aiheesta on käyty ajan saatossa kovastikin keskustelua. Suomessa edes koko aihetta ei tunnuta tuntevan?! Alunperin (onttokoppaisissa)kitaroissa käytettiin (ruusu)puusta muotoon veistettyjä talloja. Nykyään niitä kutsutaan nimellä Synchronized Bridge.

Sitten Bigsby alkoi 50-luvulla valaa niitä saman näköisenä alumiinistä. Testasin omassa soittimessa 50-luvulla Bigsby-tehdasasennetuista Gretscheistä käytettyä muotoon valettua alumiinitallaa. Tallamalli oli käytössä esimerkiksi Eddie Cohranin kitarassa. Näitä nähtiin myös Brian Setzerin uran alkuajan kitaroissa.

Bigsby muotoon valettu alumiinitalla.

Hienovire näissä talloissa on hyvä. Reiät on myös porattu hieman soikeaksi sekä pohja on v-mallinen, kuin veneen pohja. Kampea käytettäessä talla huojuu hieman. Tällä saadaan aikaan se, että että viritys säilyy kitarassa myös kammen käytön jälkeen. Alunperin 50-luvulla tallan ruuvin kanta oli pallon mallinen ja talla keinui aluskappaleen päällä.

Tallassa käytetty materiaali vaikuttaa soundiin dramattisesti. Alumiinitallainen Gretsch kuulostaa paljon enemmän Stratocasterin suuntaan eli soundi ohenee, kirkastuu ja terävöityy. 

Vaikka monet pitävä tästä soundista, niin alumiini ei ole minun valinta. Puun ja alumiinin lisäksi samalla tavalla muotoon valmistettuja talloja tehdään nykyään myös esimerkiksi messingistä, kuten Compton tai Tru-Arc Serpentune. Muuten, Giboneissa käytetään samaa tallojen mitoitusta kuin Gretscheissä.

Yksi perusajatus tallassa on myös se, että mitä vähemmistä osista se on tehty, niin sitä parempi on sustain ja sitä paremmin se johtaa ääntä kaikukoppaan. Toinen tärkeä asia talloista puhuttaessa on virityksen pysyminen silloin kun käytetään kampea. 

Chet Atkins ja Duane Eddy käyttivät 50-luvulta alkaen yhdestä muotoon valmistetusta kromatusta (messinki)tangosta valmistettua talla-tankoa, jota kutsutaan nimellä Rocking Bar Bridge. Tämä oli käytössä myös George Harrisonin kitarassa. Epäilin hienovireen osumista kohdilleen pyöreällä tangon pätkällä, mutta yllättäen se olikin hyvä. Sustain tosiaan on pitkä.

Rocking Bar-style.

Soundi oli myös miellyttävä, mutta ei niin voimakas kuin olin ajatellut. Se oli yllättäen myös aika keskialuevoittoinen. Vanha vintage-tallat voi maksaa satoja euroja, mutta uusia on saatavilla eri valmistajien kuten All Parts, tai The Tru-Arc Bridge valmisteina. 

Rocking Bar Bridge.

Talloja löytyy eri metalleista (ja jopa lasista valmistettuna!) Kaikki ne antavat keskenään hyvin toisistaan poikkeavan soundin. Tässä mallissa on edellisen Bigsby-tallan tapaan soikeat reiät sekä v-alusta keinuliikettä varten. Rocking Bar-talloilla on edelleen olemassa suuri ja vannoutunut kannattajakunta.

Messinkinen All Parts 
Rocking Bar alapuolelta.

Gretschessä on käytetty vuosikymmeniä myös Space-Control Bridge nimistä "rulla"tallaa. Myös näillä talloilla on oma kannattajajoukkonsa sekä tällaisen voi nähdä Brian Setzerin ja Malcolm Youngin Gretschissä. Talla on kierretanko, jossa uramutterit kieliä varten. Kielien keskinäistä sudetta voidaan muuttaa. Myös näitä löytyy eri valmistajien tuotteina.

Space-Control Bridge.

Tehdas-uusissa Gretscheissä käytettiin vuodesta 1952 lähtien hienosäädettävää synchro-sonic1 tallaa. Elviksen ensimmäisen bändin kitaristi Scotty Moore vaihtoi tällaisen myös Gibson ES-295 kitaraansa. Silloin tuotenimi oli vielä The Melita Synchro-Sonic Bridge. Tämä talla löytyi myös Bo Diddleyn kitarasta.

Synchro-sonic1.

Gibsoneihin säädettävillä paloilla tehdyt tallat tulivat vasta myöhemmin vuonna 1956. Gibsoneissa talloja kutsutaan nimellä Tune-O-Matic (TOM). Gibsonin ABR-1 tallaa löytyy eri valmistajien OEM tuotteina. 

Nykyään Gretscheissä yleisimmin eli noin puolessa tehdas-uusissa soittimissa käytetään 70-luvun alussa käyttöön tullutta, säädettävillä paloilla varustettua messinkirunkoista tallaa. Gretschin pallatala on nimeltään Adjusto-Matic™ Bridge. Sekä TOM että Adjusto-Matic tallassa on sama mitoitus.  Löytyy myös kiinnostavaa keskustelua, jossa vertaillaan Adjusto-Matic vs. Rocking Bar käyttäjäkokemuksia. 

Ismon testin voittaja,
Gretsch Adjusto-Matic™ Bridge.

Omakohtaisessa vertailussa pidän Adjusto-Maticin soundista enemmän kuin Rocking Bar-tallasta. Yllättäen, vaikka käytän myös Bigsbyn kampea, niin viritys säilyy silti! Luultavasti kielet ovat juuri sopivassa kulmassa suhteessa tallapalaan. Soundi on täyteläinen, laaja, rikas eikä kuulu sitar-efektiä. Myös intonaatio on huipputarkka.

Edellisten lisäksi nykykaikana on saatavilla messinkirunkoisia rullatalloja, joissa hienosäädettävät palat pyörivät pienen akselitapin päällä. Nämä ovat rakenteeltaan kaikista monimutkaisimmat ja sisältävät eniten osia. Sen perustueella akustinen äänen sustain pitäisi olla teoriassa heikoin. Vertailtaessa Adjusto-Maticiin rullatallan soundi on hieman värittömämpi ja sustain aavistuksen heikompi.

Tämä tallaratkaisu on minulla kuitenkin ES-295 kloonissa ja mielestäni tässä soittimen sustain on hyvä ja soundi rikas. Tämän tallan etu on myös se, että vire säilyy kaikista parhaiten Bigsbyä käytettäessä. 

Vanson rullatalla.

Talla-asioissa ratkaisut on tehtävänä kompromissina eri ominaisuuksista. Loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin luottaa aina omiin korviinsa. Jotkut pitävät kirkkaammasta soundista toiset tummemmasta jne.

Peräkappaleet

Peräkappaleella on todella merkittävä vaikutus soundiin. Gretsch-kitaroihin on saatavilla Bigsbyn kammen lisäksi lukuisa määrä erilaisia peräkappaleita. Verrattuna valurunkoista G-leikattua peräkappaletta ja Bigsby kampea, niin mielestäni kiinteä peräkappale antaa kitaraan paljon paremman soundin. Jos en tarvitsisi soiton takia kampea niin kitaran peräkappale olisi ehdottomasti valurunkoinen G-leikattu, mikä oli kitarassa alunperin!

Kitaran kielet

Kitaran kielillä on merkitystä soundiin. On saatavilla nikkelipäällystettyjä Gretsch-kieliä, jotka valmistetaan nykyään Meksikossa. Electromatic-kieliä kritisoidaan kuitenkin niiden huonosta pakkauksesta ja taipumuksesta ruostua ennenaikaisesti jopa uutena! Kielet ovat eri valmistajan valmistamia kieliä kuin 1950-1960 luvulla tehdyt.

Gretsch .010 kielisarja

Tehdasasennettuina Gretschissä soivat yleensä hyvälaatuiset Daddario EXL110 Regular Light Gauge kielet. Tätä kielipaksuutta käyttää myös esimerkiksi Brian Setzer.

Daddario EXL110 kielisarja.

Paksumpi .011 alkuinen Daddario EXL115 antaa aavistuksen tukevamman soundin. Bigsbyllä varustettuihin kitaroihin kielten vaihto on nopea ja helppoa tehdä. Virityspäähän kielet on nopea pyöräyttää kiinni.

Gretsch G5420 LH Electromatic

Seuraava juttu kertoo Gretsch-kitaroista. Tämän perinteisen kitaramerkin perusti alunperin saksalainen maahanmuuttaja Friedrich Gretsch vuonna 1883 Brooklynissä Yhdysvalloissa. Toimintaa jatkoi tämän jälkeen poika Fred Gretsch Sr. Hänen aikana merkki tuli tunnetuksi erittäin laadukkaista kitaroista ja tuotanto kasvoi suureen mittakaavaan. 

Chet Atkins-kattaus

Vuonna 1942 johtoon tuli poika Fred Gretsch Jr. ja suurmenestyksen aikaa 50- ja 60-luku. Sopivan jatkajan puutuessa yritys myytiin Baldwin pianoille vuonna 1967. Onnettoman johtamisen aikaa kesti aina vuoteen 1985 saakka, jolloin yhtiö palasi Gretsch-perheen omistukseen. Puheenjohtajaksi tuli Fred Gretsch Jr:n veljenpoika Fred W. Gretsch.

Gretsch teki vuonna 2002 sopimuksen Fenderin kanssa. Sopimuksen myötä Fender sai määräysvallan Gretschin markkinointiin, tuotantoon ja jakeluun. Kattavan maailmanlaajuisen jakeluverkon ja kattavan monipuolisesti hinnoiteltujen soittimien ansiosta Gretschejä tavataan nykyään soittajilla entisä useammin.

Onttokoppaisena Gretsch kelpaa juurevaan musiikkiin kuten jazziin, bluesiin ja kantriin. Rockia näillä kitaroilla voidaan soittaa 50-luvun rockabillystä aina punkkiin saakka. Ainoastaan tiluhevissä nämä soittimet eivät toimi. 

Tunnettuja Gretsch-kitaristeja ajan saatossa ovat olleet esimerkiksi Chet Atkins, Duane Eddy, Eddie Cochran, George Harrison, Jerry Reed ja Brian Setzer. Lankkumalleissa Gene Vincentin kitaristi Cliff Gallup ja Bo Diddley. Suomalaisista Gretsch-kitaroita on suosineet Kari Tapio ja kitaristi Jukka Orma.

Hyvin muistetaan Gretsch-kitaroista myös vuonna 1988 koottu superkokoonpano Traveling Wilburys, jonka soittajilla yhteen kokoontuessaan jokaisella oli oma, eri mallin Gretsch.

Traveling Wilburys.

------------------------

Innostuttuani vuosia sitten Chet Atkins ja Merle Travis peukalo-tyylin soitosta aloin seurata Gretsch-kitaroiden markkinoita. Kaikkein eniten olin kiinnostunut Gretsch 6120 mallista. Nyt vuonna 2024 mallilla on menossa 70 vuotta juhlavuosi! (Tosin sitä ei juhlita missään?) Totesin hyvin pian, että Amerikassa ja Japanissa valmistetut Gretschit ovat arvokkaasta tuotemerkistään huolimatta minun kukkarolle aivan turhan arvokkaita. 

Niinpä aloin tähyillä itämaiden versioita. Edullisempien mutta laadukkaiden kitaroiden tuotanto alkoi Japanissa jo 60-luvulla. Valmistuskustannusten noustua Japanissa tuotantoa on jaettu ensin Etelä-Koreaan. Vuonna 2022 tapahtui viimeisin tuotannon jakaminen Kiinaan. 

Selvittelin minkälaisia vertailutuloksia sekä arvioita kitarat oli saaneet.  Käyttäjäkommentteja oli hyvä myös selvittää kattavasti. Hieman yllätykseksi mainittiin Kiina-lisenssiversioiden olevan (yllättävän) laadukkaita sekä viimeisteltyjä soittimia. (Tässä on tärkeää huomata että Kiinasta tulee myös aivan luokattoman huonoja piraatti-kopioita, jotka on syytä kiertää kaukaa!)

Tosiaan kun ajatellaan tarkemmin niin periaatteessa tuotantopaikalle on ihan sama missä päin maailmaa se sijaitsee, jos vain noudatetaan tiettyjä laatustandardeja. Kiinalainen puuseppä pystyy olemaan yhtä taitava kuin Japanilainen tai Amerikkalainen virkaveljensä, jos hänelle vain annetaan kunnon koulutus, työkalut, sekä osaava työnjohto, joka pitää kiinni laatutasosta. Kysynnän ja tarjonnan laki ohjaa sitten markkinoiden liikeitä.

Kiinnosti myös oliko kitaraa saatavilla perinteiseen Atkinsin tyyliin klassisella satiinin oranssilla värityksellä. Näin löysin vuonna 2022 lanseeratun G5420LH version. Tämä on Tennessee Rose 6119 mallin edullisempi vaihtoehto. Onttokoppainen soitin on varustettu edellisvuosien halpaversioihin verrattuna itseasiassa muutamilla parannuksilla kuten esimerkiksi Graph Tech NuBone satulalla sekä pukkijäykistyksellä. 

Gretsch otti pukkituen käyttöön vuonna 1958. Kuten niin monet tuoteparannukset myös tuen kehitteli Chet Atkins Jimmie Websterin sekä keksijä/insinööri Ray Buttsin kanssa yhteistyössä. Tukia valmistettiin parin vuoden ajan. Runkojen ohentuessa ne poistuivat. Nykypäivänä pukkijäykistys on siten saatavilla vain Brian Setzer -kitaroissa sekä valikoiduissa malleissa, joita usein kutsutaan "vuoden 1959 pukkikitaroiksi".

Pukkijäykistyksen suuri etu on, että se mahdollistaa onttorunkoisen kitaran reagoivan enemmän kuin kiinteärunkoinen kitara säilyttäen samalla hienon sen klassisen onttorunkoisen sävyn. Lisäpuun ansiosta soitin tarjoaa huomattavasti paremman sustainin sekä kierron hallinnan. Rakenne myös vaimentaa kireää yläpäätä. Lisäksi uudistettu sähkökytkentä hyväsoundisella tehdasmikityksellä tukee osaltaan yläpään hallintaa.

Tehdasasetuskielet ovat kitarassa parhaiten soivat Daddario EXL110 Regular Light Gauge. Vasenkätisten  G5420:n peräkappale on G-leikkaus, jonka tilalle voi vaihtaa Bigsby B-6:n.  Kielenvaihto Bigsby tallaan on nopea ja helppo tehdä.

Kun vertaillaan Gibson ES-295 (ES-175 esiteltiin alunperin vuonna 1949) ja Gretsch 6120 (vuosi 1954) mallia, huomataan kitaroissa paljon yhtäläisyyksiä. Molemmissa kitaran kaula on asennettu kulmaan suhteessa runkoon. Otelautaa kiertää samaan tapaan raunalista ja ruuvien asemasta kaula liimataan kiinni runkoon. Asteikon pituus on sama Gretsch 24,6" (625 mm), Gibson 24,6". Kitara on tasapainoinen ja kauniin klassisesti muotoiltu. Gretschissä "sarven" leikkaus on pyöreä Venetsialainen kun Gibsonissa terävä Firenceläinen. Kaulan muotoilu on Gretschissä leveämpi C.  

Kummankin kitaran valmistuksessa tarvittavan runsaan puusepän käsityön johdosta valmistuskustannukset ovat korkeat. Soittimen runko on täysin ontto. Rungon reunoja kiertää vaalea liimattu reunalista. Kannet ovat kaarevat. Tallamitoitus on sama. Vibratona molemmissa käytetään Bigsby B-6:sta. Mikrofonit ovat hubucker-tyyppiset. Paino on samaa luokkaa (eli jopa stratoa vähemmän!) 

Edellä mainittujen lukuisten yhtäläisyyksien jälkeen onkin ehkä hieman yllättävää että kummallakin kitaralla on täysin oma, unikki ja keskenään erilainen soundi! Gretschillä on oma tunnistettava purevan kellomainen soundi. Joidenkin kitaroiden otelaudalla on miellyttäviä pisteitä, joissa nuotit kuulostavat täyteläisemmiltä ja ​​puhtaammilta. Sitten on siellä on myös vähemmän hyvän klangin alueita. Gretsch soi huomattavan tasapainoisen hyvästi koko kaulan alueelta. 

Löysin kesällä 2024 käytetyn mutta virheettömän vasenkätisen Gretsch G5420 Ranskasta, eli aito Ranskatar hehe. (Muuten sama maa, josta tulee yksi kaikkien aikojen suurimmista plektrakitaristeista eli Django Reinhardt). Vaikka kitarassa on alunperin varsin hyväsoundiset mikit, päivitin mikit. Kaulaan tuli TV Jones Classic ja tallaan TV Jones TV Classic Plus. Vaihdoin peräkappaleen tilalle Bigsby B-6:n. Jo ennen modauksia tuntui että olen vihdoin tullut kotiin! 

Tällä hetkellä on työn alla thumb/finger picking-levy ja blogin videot on nopeasti vetäistyjä raakaharjoituksia. Pimeys videoissa johtuu kaamoksesta joka painoi päälle kesken musisoinnin. Toivottavasti saan projektin valmiiksi lähikuukausina. Seuraavassa soittimen soundia kuullaan vielä akustisesti ilman vahvistimia.