Rakentamani Gibson ES-295rekonstruktio-kitara tuli puolivalmisteena Guitar Kit Wordista, joka osoittautui Kiinalaiseksi putiikiksi. Kuten tunnetaan, niin Kiinalaiseen kaupankäyntiperiaatteeseen kuuluu "rahat pois ja äkkiä karkuun".
Toisin sanoen ei haluta panostaa ns. jälkimarkkinoihin, jolloin asiakas voisi tulla uudestaankin ostoksille. Luotetaan siihen että tuote on nätti ja ennen kaikkea halpa (vaikka ei kestäkään käytössä), ja aina löytyy uusi hyväuskoinen asiakas.
Valmistelu
Kaulasta tarkistetaan notkopaikat, kieroudet ja patit. Sitten irroitetaan kielet löysyttäen. Huom ei katkoen!
Tässä lyhytnäköisessä kaupankäynti-tyylissä ei tunnisteta jatkuvuutta. Ei ymmärretä myöskään sitä, että uusi asiakas on yritykselle loppupelissä AINA paljon kalliimpi kuin pitkäaikainen asiakas-suhde. Tietysti laatu maksaa. Hmm, mitenkäs se isä sanoikaan aikoinaan, köyhän ei kannata ostaa halpaa..
Lukitaan Bigsby kuljetusasentoon.
No, oli asia niin tai näin, niin kyseisen kitaran nauhat alkoivat kulua urille paljon nopeammin kuin yleensä. Tietenkin pehmeä nauhamateriaali on helppoa, nopeaa ja näin ollen myös halpaa työstettävää eikä asiakaskaan huomaa asiaa ennen kuin vuoden päästä.
Todetaan nauhojen kuluminen.
Ensin ajattelin teettää työn kitarasepällä, koska rosteri on kovuudestaan johtuen hankalaa työstettävää. Reunalistoitettuun kitaraan nauhojen vaihto on myös vaikeampaa kuin listattomiin (esim. Stratot) eikä ollut omakohtaisia kokemuksia työn kokonaishaasteista. Työn kova hintakin olisi ollut ok, koska arvasin ettei nykypäivän taksoilla kitarasepät pääse sittenkään juhlimaan.
Löysytetään kaularautaa puoli kierrosta.
Pohjois-Savossa löytyy ainoastaan yksi seppä, joka ei ehdi vastailla soittopyyntöihin ja olisi sitten täytynyt turvautua rahtipalveluihin. Niin päätin tarttua härkää sarvista ja katsoa mitä tapahtuu. Ei tämä sentään ole mitään raketti-tiedettä.
Päätin siis uusia kitaran nauhat itse ja laittaa kerralla kunnollisesta tavarasta eli ruostumattomasta teräksestä, tutummin rosterista. Tämä nauhamateriaali on niin kovaa (HV300) että käytännössä nauhat ovat ikuiset. Onneksi Kiinan naapurimaasta Japanista tulee erittäin laadukasta tavaraa. Tampereen musiikista löytyi Japanilaisen Hoscon oikeaan mittaan esi-katkotut rosterinauhat (hurraa!) ja vieläpä edulliseen hintaan!
Nauhaan sulatetaan tinaa. Samalla irtoaa mahdolliset liimat.
Rosterinauhojen radius 10" oli eri kuin kaulassa oleva 12" mutta kuitenkin niin lähellä että mukautuu hyvin kaulan mukaan. Nauhojen korkeudessa olen tykästynyt Gretscheisissä käytettävään Medium Jumbo 1 mm korkeuteen. Se sopii sormisoittoon parhaiten. Bluesin venytyssoittoon laittaisin Gibsoneista tuttua korkeampaa nauhamittaa.
Nauhan irrotukseen olen tuunannut vaijeripihdit hiomalla pihdit mahdollisimman ottavaksi. Hyvät pihdit ja hyvä, napakka ote on hallitussa irrotuksessa todella tärkeää. Nauhan irroitus menee seuraavasti:
Pihdit puristetaan nauhan alle reunasta aloittaen. Usein nauha pamahtaa aluksi. Seuraavaksi käännetään pihtien vartta varovasti nauhan suuntaisesti niin, että pihdeillä ote säilyy tangista eli nauhan jalkaosasta. Ruusupuu ja vastaavat ovat herkkiä lohkeamaan ja tässä vaiheessa ja pihtien selkäosalla saa vähennettyä lohkeamisia.
Edetään puoli senttiä kerrallaan nauhan suuntaisesti tehden kevyet taivutukset. Lopulta nauha irtoaa hallitusti kokonaan.
Pieniä murenemisia tapahtuu väkisin, mutta ne voidaan paikata myöhemmin. Mikäi lohkeaisi palanen, niin se täytyy liimata saman tien pikaliimalla. Nauhaurat tulee putsata hyvin.
Imuri on hyvä olla koko ajan paikalla. Sitä tulee käytettyä vähän joka työvaiheen välissä.
Kaulan oikaisu
Todetaan kaulan tilanne. Se onnistuu (suorakylkisen) teräsviivaimen ja taskulampun avulla. Kuten kuvasta näkyy soitin oli ns. jousipyssy.
Tarkemmassa tarkastelussa selvisi että kaula oli kitaroille tyypilliseen tyyliin mutkalla S-kirjaimen tapaan. Kaulassa oli bodyn kohdalla laaja patti. Sitten nauhojen 12-7 välillä notko. Kunnes taas nauhoje 5-3 välillä patti. Tarvittiin voimakkaita korjaustoimenpiteitä.
Mikäli nauhojen irrotusvaiheessa olisi tullut lohkamisia, niin tässä vaiheessa paikataan kolot. Massa tehdään sekoittaen ruusupuujauhoa (sitä tulee esim työstettäessä akustisen tallaa) ja puuliimaa esim. titebond. Annetaan paikkojen kuivua ja hiotaan suurimmat epätasaisuudet.
Tässä soittimessa patti bodyn alueella oli erityisen iso, joten alkuun tarvittiin järeitä toimenpiteitä eli viilaa. Teräsviivaimen avulla seurataan työn edistymistä.
Kun esivalmisteut on kunnossa, niin aloitetaan varsinainen kaulan oikaisu. Gibsonissa ja Gretschissä kaulat ovat 12" radiuksella eli kaarevuudessa. Tietenkin kaulan kaarevuus tulee varmistaa lisäksi. Kaula tuetaan takapuolelta hyvin. Nykyään tähän löytyy valmiita tarvikkeita.
Minulla on omatekoinen 12" sanding block, mutta nykyään niitä on myös hyvin saatavilla. Itsekiinnittyvä K320 hiomapaperi on tässä hyvä. Kaulan suuntaisesti tasaisesti painaen muutamia työntöjä ja teräsviivain tarkistus. Myös liidulla voi piirtää muutamat raidat pitkin otelautaa, jolla voi seurata työn edistymistä.
12" sandblock
Lopulta ikuisuudelta tuntuneen työstämisen jälkeen kaula oikeni halutunlaiseksi.
Hyvä tuli vaikka itse sanonkin, hehe.
Ja taas kerran imuroidaan. Kuten sanotaan puhtaus on puoliruokaa, heh.
Aukot teipataan ennen työskentelyä.
Varmistetaan että nauhan ura on riittävän syvä tangille joka paikassa. Tarvittaessa syvennetään nauhauria.
Nauhojen asennus
Jäjestellään aluksi nauhat pituusjärjestykseen kuten Daltonin veljekset. Lyhyin nauha tulee nauhaksi numero 1. Työn helpottamiseksi voi tehdä nauhapalikan, jossa nauhat säilyvät hyvin järjestyksessä.
Nauhat on järjestelty ja seuraavaksi nauhapalikkaan odottamaan vuoroaan.
Viilaustyöpiste on hyvä valmistella huolellisesti. Ensiksi tarvitaan jämäkästi kiinnitetty vinotuki, jossa viilaus tapahtuu. Tarvitaan myös metallin työstämiseen tarkoitettu keskikarkea lattaviila, kappaleen kiinnittämiseksi lukkopihdit, työntömitta, nauhatuki sekä käsineet.
Muuten mikäli tulisi tarvetta katkaista rosterinauhaa niin Bilteman pienoispulttisakset toimivat siinä hyvin. Tangin vain tulee osoittaa katkaistaessa pihdin tyveen.
Tarkistetaan tarvittava nauhan pituus.
Valmistin viilausta varten nauhatuen. Sen saa kätevästi vanerin palasesta, jonka toinen kylki hiotaan 12" kaarevuuteen sekä sahataan keskelle tangin mentävä ura.
Nauhan viilaustuki.
Kiinnitetään kappale. Viilataan suorassa linjassa pyöristän kohti tangia. Otetaan sitten sivun pyöristys ja sen jälkeen toisen sivun pyöristus. Molempien työstösuunta kohti tangin keskelle. Pyyhkäistää päärmeet nauhan takaa ja viimeistellään vielä päällipuoli. Kumpikin pää viiltataan samalla tavalla.
Tarkistetaan välillä nauhan pituus ja viilataan tarvittaessa lisää. Kun nauha on valmis niin se työnnetään paikalleen nauhauraa pitkin.
Puristetaan nauha paikoilleen. Tähän on saatavilla valmiita laitteita mutta olen rakennellut oman viritelmän normaalista ruuvipuristimesta, taivutetusta alumiinin palasta sekä puutuesta.
Nauhapuristin.
Nauhan tulee mennä pohjaan saakka. Mikäli se ei onnistu puristimella, niin voi käyttää apuna 16 oz (unssin) yhdistelmävasaraa sekä kaulatukea. Kaulan ja tuen valissä on hyvä olla monta kerrosta puuvillaa.
Yhdsistelmävasara sekä kaulatuki
Oktaavin eli 12 nauhan seudulla laitetaan vastatuki kaulajalan alle ja bodyn alueella vastaavasti bodyn alle. Huomioidaan myös että vaste on napakka.
Nauhojen kiillotus
Kun nauhat on kiinnitetty hyvin eikä ne ole koholla yhtään mistään kohdasta niin suojataan kaula. Tämän jälkeen nauhat tussataan. Pyyhkäistään 12" sand blockilla taustatuella varustettua kaulaa kerta tai pari. Todetaan nauhojen kirkastuvan.
Joka nauha kirkastuu.
Kiillotetaan nauhat yksitellen aloittaen kostutetulla pata-pata teräsvillalla. Seuraavaksi nauhat käydään yksitellen läpi karhunkielellä. Lopuksi nauhat vielä hiotaan hiomatahnalla kostutetulla puuvillakankaalla. Poistetaan suojateippaus ja puhdistetaan kaula keittiön yleispuhdistusaineella ja talouspaperilla.
Erittäin hyvät linjat.
Tarkistetaan lopuksi että ollaan edelleen oikeissa mitoissa ja kaula pysynyt linjassa. Tsekataan linjat myös viritinpäästä sekä tallan suunnasta katsottuna. Kiristetään kaularauta takaisin alkuperäiseen asentoon puoli kierrosta. Öljytään kaula, annetaan imeytyä tovi ja pyyhitään liiat pois. Laitetaan satula paikalleen lisäämällä satulaan tippa pikaliimaa otelaudan kykipuolelle ja paikalleen.
Kaulan öljyäminen
Viimeistely
Laitetaan uudet kielet niitä venytellen paikalleen. Viritetään kitara. Säädetään tallan korkeus ja tarvittaessa myös satulaa. Soittimen pitäisi olla kevyt soittaa mutta ilman että kielet rämisee. Testataan myös venytyksiä soittaen.
Tarkistetaan hienoviritys eli intonaatio 12-nauhalta: Otetaan ensin huiluääni. Otetaan sitten ääni 12-nauhalta. Mikäli 12-nauhalta otettu ääni jää alavireiseksi niin ruuvataan satulapalaa lähemmäs kaulaa. Mikäli 12-nauhalta painamalla otettu sävel menee yli niin pidennetään soivaa kieltä.
Testataan akustinen sointi. Kitaran tulisi soida hyvin, voimakkaasti ja ilman räminää kaikissa asemissa ilman vahvistuksia.
Tehdään vielä lopputestaus ja kuten tiedetään niin soitosta ei meinaa tulla loppua, hehe. Soitin on valmis.
Näin harrastelijana nauhojen vaihtoon saa varata helposti viikonlopun. Ennen työhön ryhtymistä on syytä olla jonkin verran harrastuneisuutta käsillä tekemiseen. Ja jokainen tekee työnsä luonnollisesti omalla vastuullaan. Yksi hyvä keino on tehdä ensimmäinen "harjoitus"nauhanvaihto johonkin budjettihintaiseen kitaraan. Samalla hioutuu tekniikka. Tulee myös ymmärrystä siihen että kitaraseppien tuntihinta ei sittenkään ole kovin suuri nykytaksoilla.
50-luvulla suosioon tullut Italo-buumi oli kautta aikain ensimmäinen maiden rajat ylittänyt ja lopulta koko Euroopan vallannut, mutta nykyään täysin unohtunut musiikkivillitys. Sen vaikutukset ulottuivat laajasti myös Euroopan ulkopuolelle. Italo-iskelmää kuunneltiin niin Israelissa, Japanissa, Kolumbiassa, Etelä-Afrikassa kuin Kanadassa.
60-luvulla alkanut Brittimusiikin-invaasio tukahdutti nopeasti kaiken muun monimuotoisen musiikin alleen. Kuitenkin jotkin Marino Marinin kvartetin Eurooppalaisille tutuksi tuomista hedelmistä jäivät elämään pysyvästi.
Marinon bändin tunnetuksi tekemät rumpukaiut adoptoitiin pysyvästi Britti-instrumentaali-skeneen! Monet lauluista taas sulautuivat osaksi kansallista musiikkikirjastoa. Esimerkkinä Suomessa Laila Kinnunen (mm. Lazzarella, Marina) ja Olavi Virta (Hopeinen kuu) ovat menestyksestään suuren kiitoksen velkaa Italo-buumille ja Marinon bändin tunnetuksi tekemille kappaleille.
Marino Marini oli Italialainen bändin johtaja, sovittaja, pianisti laulaja, säveltäjä sekä levytuottaja. Hän oli Monteceliosta lähtöisin olleen muusikkoperheen kolmas lapsi. Marino syntyi Seggianossa Toscanassa lähellä Roomaa 11. toukokuuta 1924. Hänellä oli neljä vuotta itseään vanhempi veli Renato Carosone sekä nuorempi sisar Domenico Modugno. Marino Marinilla oli elinaikanaan myös tunnettu täysnimikaima, joka oli taidemaalari.
Marini sai ensimmäisen työpaikkansa musiikinopettajana keskellä sota-aikaa ja sen vaikeuksia. Lopulta myös hänet kutsuttiin aseisiin. Sodan jälkeen Marino täydensi musiikillista koulutustaan San Pietro a Majellan konservatoriossa Napolissa ja valittiin Napolin musiikkitalon taiteelliseksi johtajaksi.
Vuosi 1949
Marino ei kuitenkaan viihtynyt virassa montaa vuotta. Elokuussa 1949 hän otti kahdenkymmenenviiden ikäisenä pestin laivanmuusikoksi Puolan lipun alla purjehtineelle Sobieski-laivalle. Se matkusti reitillä Genova – Halifax – New York. Marini saapui Jazzin mekkaan New Yorkin Manhattanille. Hän jäi Greenwich Villageen puolen vuoden ajaksi.
Palattuaan Italiaan Marino asettui taloksi La Conchiglia-yökerhoonNapoliin. Hän asui tässä sota-aikana paljon kärsineessä kaupungissa seuraavan viiden vuoden ajan. Siellä hän alkoi kirjoittaa musiikkikappaleita erilaisiin revyy-esityksiin. Samalla Marino soitti kabareissa Napolissa ja Roomassa.
Ehkäpä Yhdysvaltojen kokemuksien innostamana vuonna 1950 Marini julkaisi Napolissa lehti-ilmoituksen: ETSITÄÄN nuoria kokemattomia muusikoita, jotka laulavat vireessä allekirjoitettavaan orkesteri-viritelmään. Jos ei ole iloinen, älä hae.
Aivan kuten muuallakin, haluttiin jättää sota-ajan ankeus kauas taakse. Ilmoitukseen saapui lopulta kaikkiaan 200 vastausta.
Valintojen jälkeen hakijoista jäljelle jäi kolme muusikkoa: Sergio Peppino rummut, Gaetano Savio taitelijanimeltään Totò Savio kitara ja Ruggero Cori kontrabasso sekä laulu. Marino itse soitti pianoa, viulua sekä lauloi joitain kappaleita.
Näin muodostui tuolloin uutta aikaa edustanut orkesteri-järjestely: rummut, basso, kitara ja piano. Bändi nimettiin kuitenkin vielä swing-aikakauden tyylisesti orkesterinjohtajan nimellä.
Big bändeille hinnaltaan kilpailukykyinen kvartetti alkoi treenata Marinin johdolla tämän sovittamaa ohjelmistoa. Alkoi esiintymiset yökerhoissa ja tanssisaleissa. Iloinen ja hyvin sovitettu musiikki oli rytmiltään tanssittavaa, kuten tanssijoilla on tapana sanoa leikkisästi "osuu jalan alle".
Marino Marini kvartetti.
Marino Marini kvartetti matkusti Milanoon esiintymään Capricessa. Yhtye myös tallensi Milanossa Francis Dayn julkaisemana, Durium Recordsilla äänitetyn ensi singlensä. Marini alkoi kirjoittaa ääniraitojen myös teemoja.
Bändi pääsi levyttämään ensi levynsä jälkeen seuraavan kerran vuonna 1955. Musiikkia taltioitiin edellisen tapaan Milanossa. Marino oli 31 vuotias. Noiden vuosien aikana Italiassa koettiin taloudellinen "nousukauden ihme". Väkeä muutti massoittain köyhästä etelästä pohjoiseen ja maalta kaupunkeihin.
Nousukauden kehitystä Italiassa johtanut Milanon miljoonakaupunki laajeni entisestään. Historiallisten kohteidensa lisäksi Milano tultiin tuntemaan 50-luvulta alkaen innovatiivista, dynaamisesta ja ennakkoluulottomasta teollisuudesta, taloudesta, muodista ja muotoilustaan. Futurismi ja Novecento Italiano saivat alkunsa Milanosta.
Äänitettiin Marino Marini-kvartetin seuraavat singlet. Demot, sovitukset ja äänitykset tehtiin pääkonttorilta 4 km päässä Viale Carlo Troya 7 (lähellä Piazza Napolia) sijaitsevassa studioissa. Siellä oli hyvin varustettu ja jatkuvasti ajan tasalla pidetty äänitysstudio. Studiolla tallenteille onnistuttiin tallentamaan soittotilan-akustiikkaa sekä luomaan lisäksi aikalaisista levytyksistä omaperäisen erottuva, ilmava reverb tilakaikusoundi.
Nykypäivinä Milanossa täydellisen vastinparin toisilleen luovat ryöstöhintaiset kahvilat, viimeisen päälle meikatut, botox-huuliset, Guccin, Diorin, Luis Vuttonin ym. laukuin itseään kuvaavat oman elämänsä mallit, mafioson näköiset luigit loisto-autoineen sekä virtsan hajuiset kadut kerjäläisineen, huumeiden käyttäjineen, roskineen ja graffittien täyttämine seinineen.
Nykyisin osoitteessa Viale Carlo Troya 7 sijainnut studio on purettu ja tilalla kerrostalo.
Kitaravahvistimena oli pari vuotta aiemmin eli vuonna 1952 julkaistu Binson 3°, josta saatin tuohon aikaan harvinainen tremolo-efekti. Joillaikin raidoilla kuultiin kuultiin kitarassa tuota uusinta uutta edustanutta tremolo-efektiä. Myös kitarassa käytetty volume-pedaali oli uusi keksintö, jolla sai soittoon uuta ilmettä.
Binsonin tilat olivat Duriumista parin kilomertin päässä osoitteessa Via Padova 39 Milano. Binsonin päätuotteita Via Padovalla olivat tuohon aikaan vielä Roberson-radiot ja Mirason-televisiot. Pikku liike sijaitsi kivijalassa talon päädyssä aukion laidalla.
Keksijä Bonfiglio Bini oli suojannut mallisuojauksella vahvistinmallin 20.9.1950 "Puhuva asteikko lasilla vahvistimelle, jossa on neljä pyöreää läpinäkyvyyskenttää". Nro 35142 (Onko tämä se Binsonin kaikuihin liittynyt " silmä"?)
Bonfiglio rekisteröi Binson-tavaramerkin 28.01.1952 (hakupäivämäärä 09.04.1951) Nro 105678. "Ensimmäinen talletus. 9. huhtikuuta 1951, ovat 11 ja 58. Milanossa Radiolaitteet ja tarvikkeet (luokka 10)."
Binson-tavaramerkki rekisterinumero 105678.
Kvartetin levyt alkoivat soida joka puolella ja pian käynnistyi villi äänitysrumba. Seuraavien muutamien vuosien aikana Marino Marini-kvartetti julkaisi kaikkiaan450 kappaletta 382 singlellä ja 48 albumilla!
Napolilaisen Vis Radio levy-yhtiön listoilla levyttänyt (Länsi-Saksalaislähtöisen) Peter Van Woodin (Pieter van Houten) johtama Van Wood-kvartetti, julkaisi myös Marinon kirjoittamaa musiikkia. Muuten Peterillä oli Gretsch ja rumpalilla oli tupla-basarisetti jo tuolloin, vuosikymmeniä ennen muita!
Marino Marini kvartetti levytti kappaleita kuten Mambo Italiano, Que sera sera, Mr. Sandman, Maruzzella, Oho Aha. Musiikki lähti saman tien Italian lisäksi jakeluun myös Euroopassa, kuten Ranskassa Espanjassa, Englannissa ja jopa Etelä-Afrikassa saakka.
Samoja kappaleita olivat levyttäneet myös monet muut artistit, mutta Marinon kvartetti erosi muista edukseen. Pääsolisti Ruggero Corin"Napolilaisen katulaulajan" ääni hurmasi yleisön. Kokonaisuuteen kuului myös hienot sovitukset, taitavat laulustemmat ja omaperäinen kaikusoundi. Bändin saumattoman taitava yhteissoitto kruunasi lopuksi kaiken.
Rugero Cori.
On kerrottu että orkesterilla oli esiintyessään esiintyjistä ensimmäisinä monikanavajärjestelmät (Semprini?). Yhtye pystyi tuottamaan keikoillaan levyiltään tutuksi tulleen ilmavan soundin. Tuohon aikaan siihen eivät kyenneet muut koska kaikuja ja miksereitä ei yksinkertaisesti ollut saatavilla!
Kuvassa näkyy Binsoninmikrofoneja ständeineen, Marinon takana Liarekelanauhuri sekä Totolla Binson 3° vahvistin. Flyygelin alla pilkottaa ehkä lauluvahvistin
Semprinin omistajan lapsi muisteli myöhemmin Marino Marini oli 1950-luvulla SEMPRININ ensimmäinen asiakas. Isäni kertoi minulle, että hän oli se, joka stimuloi (sai alulle) tutkimukset ensimmäisen (rumpu)kaikulaitteen luomiseksi!
Toimivan jakeluverkoston ansiosta orkesterin levyjä oli pian saatavilla mm. Englannissa, Belgiassa, Saksassa ja Espanjassa. Hieman myöhemmin bändin levyjä kuunneltiin jo Itä-EuroopassaJugoslaviassa, Israelissa, Neuvostoliitossa ja jopa Japanissa asti. Vinyylin etiketissä kerrottiin rytmilajit:samba, mambo, baion, fox, cha cha, rumba-bolero, tango, valssi, rock, blues, jive jne.
Kvartetin tavaramerkki oli ulkomaiden sekä mantereiden musiikin sulattaminen omaksi ja vieminen eteenpäin. Twist vietiin Turkkiin, cha-cha Libanoniin ja letkiss tuotiin Italiaan! Ensimmäinen menestys Italiassa ja Ranskassa saavutettiin tuomalla markkinoille bayoneja, samboja ja cha-chaja (Etelä-Amerikasta kappaleet Rico Vacilon, Pimpollo). Joillekin kappaleille annettiin uudet napolilaiset sanat (kuten Don Ciccio o'piscatore, Miguel Sophia, Sophia).
Vuosi 1956
Vuonna 1956 levyllä oli mm. hitti Chella Llà. Marinon kvartetti alkoi esiintyä säännöllisesti myös ulkomailla. Orkesteri saavutti Ranskassa odottamattoman ja sensaatiomaisen menestyksen Pariisissa radioidun Olympia hallin konsertin sekä kiertueen myötä.
Krikor Mintanjan oli ottanut Duriumin hallintaan jo vuonna 1948. Hän oli nimennyt yhtiön toimitusjohtajaksi puolisonsa Elisabelin sekä yhtiön taiteelliseksi johtajaksi Aurelio Airoldin. 50-luku oli levy-yhtiö Duriumille merkittävän kehittymisen ja taloudellisten investointien aikaa.
Pääomankorotusten ja joukkovelkakirjalainojen myötä Duriumin osakekanta kasvoi neljässä vuodessa 30 miljoonasta liirasta peräti 180 miljoonaan liiraan! Uusien promootio- ja myyntistrategioiden kehittäminen mutta eteenkin uusien taiteilijoiden ennakkoluulottomat kokeilut sytyttivät tämän perinteisen levymerkin uuteen liekkiin.
50-luvulla menestyksen myötä ja toiminnan laajentuessa rakennettiin lisää äänitysstudioita kuten Royal s.p.a., Sprint s.r.l., Duomo Edizioni Musicali s.r.l.
Vuonna 1956 Marino Marini kvartetti esiintyi ensimmäisen kerran Italian televisiossa ja pian Chella Llà oli Italian eniten myynyt levy. Bändi alkoi levyttää kappaleita hegästyttävää tahtia samalla kiertäen esiintymässä ympäri Eurooppaa..
Panostukset alkoivat tuottaa tuloksia. Maailman valtasi Italo-musiikin buumi. Durium onnistui pitämään 50-luvulla saavuttamansa johtoaseman kansallisella tasolla aina 70-luvuille asti.
Vuosi 1957
Menestyksen myötä Toto hankki huippu-kitaran. Se oli pari vuotta aiemmin myyntiin tullut Gibson L-5 mallin sähköinen versio. Tämä uusi onttorunkoinen ja kolmella P-90 mikrofonilla varustettu Gibson oli mallinimeltään ES-5 Switchmaster. Keikkoja sekä levyjä tehtiin runsaaseen tahtiin myös ulkomailla kuten Espanjassa, Belgiassa jne.
Vuonna 1957 bändi esiintyi taas Pariisin Olympia hallilla. Paikalla ollut muisteli myöhemmin.
-Tilaisuus oli Bruno Coquatrixin (Olympian omistaja ja manageri) järjestämä "Musicorama" Europe 1 -ohjelmaan radioitu konsertti Olympiassa. Koska äitini oli Napolista niin koko perheeni oli toukokuussa 1957 paikalla kannustamassa Napolista kotoisin olevaa kvartettia heidän Pariisin keikallaan.
Olin vasta 8-vuotias, mutta muistan edelleen kirkkaasti, kuinka ranskalainen yleisö tuli villiksi ja alkoi tanssia käytävillä, kun kitaristi Toto Savio soitti Boogie Woogie -kappaleen silmät sidottuina ja kitara selkänsä takana – todellinen Jimi Hendrix jo (10 vuotta) ennen Jimiä!!
Toto Savio silmät peitettynä!
Ranskassa tunnetuimmaksi nousi Guaglionen ranskankielinen versio nimellä Bambino. Ranskalais-artisteista Dalida ja Caterina Valente alkoivat sisällyttää ohjelmistoonsa useita Marinon kvartetin tunnetuksi tekemiä kappaleita.
Marino Marini-kvartetti studiolla.
Marinon kvartetin menestys laajeni Euroopan rajojen ulkopuolelle ulottuen Lähi-itään, Latinalaiseen Amerikkaan ja Japaniin. Vuonna 1957 levyltä Marino Marini Ed Il Suo Quartetto tunnetoimmaksi nousi Lazzarella.
Jälkikäteen ajateltuna merkittävin vuoden 1957 tapahtuma oli Viale Carlo Troya 7:n studiolla äänitetty delay/echo-kaikusoundi. Koko maailmassa ainoastaan muutamalla Amerikkalaisella oli ollut parin vuoden ajan Ray Buttsin vahvistimeen rakentamana echo-kaiku, jolle hän sai patentin samana vuonna. Mutta nekin edustivat vaatimatonta yhden äänipään tyyppiä.
Ensimmäiseksi echo-kaiulla kaiutettua soittoa kuultiin Basta un poco di musica-kappaleessa. Kaiku on tunnistettavissa kappaleen kitarasoolossa. Neljän kappaleeen 7" EP-levy, josta kappale löytyy oli Durium – U 20027, Durium – U.20027.
Kuten tuossa aiemmin mainitsin, niin audiolaitteita valmistaneen Semprinin omistaja on kertonut että Marino Marni olisi ollut rumpukaiku-idean keksijä. On siis mahdollista että Marino (33) oli esittellyt tuolloin helposti utopistisena pidettyä ajatustaan useammalle audiosähköalan yrittäjälle, kunnes Bini päätti rakentaa prototyypin.
Marena julkaistiin seuraavalla 7" Petronio EP-levylläDurium – ECGE 75.080. Siinä echo-kaikua on ainakin laulussa.
On siis varsin luultavaa että tuoretta keksintöä, rumpumuistin ideaa hyödyntävän kaiun ensimmäisen prototyypin valmisti Bonfiglio Bini työntekijänsä Gaetano Nicola Scaranonin kanssa Binson radio-TV liikkeessään. Emme emme ehkä saa koskaan tietää tuliko idea alunperin Marinolta. Tai miten ensimmäisen monen äänipään delay/echokaiun syntytarina loppujen lopuksi meni.
Niin tai näin, Italialais-keksintö oli Amerikkalaisiin verrattuna paljon edistyksellisempi ja hienostuneempi laite! Itse asiassa Milanoon kehittyi parin vuoden kuluessa kaksi kilpailevaa yritystä, jotka alkoivat toimittaa samalla idealla toteutettuja rumpukaikuja!
1. Binson
Protoyyppi Binson Ecorec-kaikuja valmistettiin Bonfiglio Binin johdolla Via Padova 39:ssä. Siis samassa paikassa, josta oli lähtöisin Toton kitaravahvistin sekä bändin mikit.
Laitteessa oli sähkömoottori, jonka akselin pää pyöritti kumipyörää. Kumipyörä pyöritti tasaisella nopeudella tasapainotettua rumpumuistia. Äänipäät kehystivät rumpua. Binson sai keksinnölleen myöhemmin patentin (PAT. AND REG. 35142-105678-585955).
OsoitteessaVia dei Piatti, 4-6 sijaitsi Mezzin myymälä. Vuodesta 1959 alkaen Meazzi alkoi viedä Englantiin Meazzi Echomatic tuotemerkillä nimettyjä kaikuja.
Rumpukaiut valmistettiin insinööri Gino Palomban johdolla Società Elettronica Palomba (S.E.P.):n sähköliikkeessä. Tällä tekniikalla kaikuja valmistettiin Meazzille joidenkin vuosien ajan. Palomba haki kyllä vuonna 1959 mallisuojaa laitteelle mutta se oli kyllä jokin ihan muu laite: Lieriömäinen kotelo radiofonografille ja äänilevynä toimivalle fonografivahvistimelle.
Echomaticissa oli sähkömoottori, joka pyöritti tasaisella nopeudella tasapainotettua alumiinilevyä. Alumiinilevy oli ylösalaisin asennettu Lesa-levysoittimen levy (Lesa Costruzioni elettromeccaniche), joita oli saatavilla irtotavarana Lesan liikkeestä S.p.A Via Bergamo 21, Milano. Alumiinivanteen ulkopinnassa oli rautaoksidipinnoite joka teki siitä rumpumuistin.
Rumpumuisti
Kummankin edellä mainitun kaiun sydän oli siis rumpumuisti. Pari vuotta aiemmin oltiin julkaistu maailman ensimmäinen massamarkkinoille suunnattu tietokone, joka käytti uusinta uutta tekniikkaa eli rumpumuistia.
Magneettirummun ympärillä oli äänityspää, pyyhekumipää ja useita toistopäitä. Jokaiselle näyttöpäälle oli intensiteettitaso ja/tai takaisinkytkentä päätä kohden pystyttiin säätämään sisäisellä trimmipotentiometrillä.
Kummassakin laitteessa oli mm. Geloson liittimet. John Geloson omistaman Geloson laitokset sijaitsivat Via Brenta 18. Pääkonttori ja Gelosonradio- ja TV-myyntiliike, sijaitsi osoitteessa Viale Brenta 29, Milano josta oli saatavilla kaikkia sähkötarvikkeita. John Geloso itse oli myös radioamatööri. Hän jakoi auliisti elektroniikkaan liittyvää tietoa.
Johnin merkitystä radiotekniikan osaamisen ja innostuksen kasvattamiseksi Italiassa ei voi kyllin yliarvioida. Elektroniikan oppiminen tapahtui Geloson kokoonpanosarjoja rakentamalla. Näiden rakennussarjojen avulla harrastelijat saattoivat rakentaa itselleen radion, television tai jopa radioamatöörilaitteiston. Televisio oli tuolloin uusi keksintö jonka markkina kävi kuumana eikä radioitakaan ollut läheskään kaikilla.
Sarjoihin sisältyi työtä helpottavia esiasennettuja ja esikalibroituja osia. Työ valmistui kokoonpano-ohjeita seuraamalla. Lopullisen kalibroinnin jälkeen chassis oli valmis asennettavaksi valmiiseen laitekoteloon. Kaikki potikan nupit, painikkeet jne. olivat Geloso-merkkisiä.
Chu Chu Bella jatkoi vuoden 1957 echo-levytyksiä. Kitarassa on aika reippaasti ja aika tirakasti kaikua. Kappale löytyy Durium – A 3071, 7" mono EP-levyltä.
Vuoden 1957 julkaisu Port Au Prince Durium – Ld A 6166, Format: Vinyl, 7", 45 RPM. herätti suurta ihmetystä. Se aiheutti muusikoiden keskuudessa levotonta liikehdintää ympäri eurooppaa. Lontoossa tätä levyä kuunteli myös eräs nuori kitaristi Hank Marvin. Miten ihmeessä tuo kitarasoundi on saatu aikaan?!
Vuonna 1958 Marino (34) esitti Mikis Theodorakiksen"The Honeymoon Song" Michael Powellin elokuvassa Honeymoon.
27.9.1958 esiinnyttiin Palladiumilla taas TV-lähetyksessä. Saman vuoden maaliskuussa britannian kiertueen yhteydessä siellä oli vieraillut nuori Buddy Holly and the Crickets uusine beat-lauluineen. Beat oli uutta 4/4 rytmistä musiikkia, joka vetosi eteenkin sodan jälkeen syntyneeseen nuoreen, suureen ikäluokkaan.
Marinon bändi palasi Lontooseen 23.11.1958 Palladiumin TV-lähetyksessä "Sunday Night At The London Palladium"-ohjelmassa. Vuosi oli Marinin bändille Isossa-Britanniassa suuri menestys. Paul McCartney on myöhemmin muistellut, että myös hänen isän levykokoelmassa oli useita Marino Marini-levyjä.
Merkittävä osa menestystä oli uudelleen tehdyt sovitukset, joita Marini teki toisten kirjoittamiin kappaleisiin. Esimerkkinä Domenico Modugnon (Piove, Ciao ciao bambina, Lazzarella ), Rocco Granatan ( Marina ), Renato Carosonen ( Maruzzella ). Näin kappaleiden uudelleenjärjestely Marinon tekemänä löysivät suuren yleisön.
Vuosi 1959
Heti alku vuodesta Marinon kirjoittama kappale osallistui Sanremon laulujuhlille sijoittuen seitsemänneksi.
8.3.1959 esiinnyttiin taas Palladiumilla TV-lähetyksessä. Marinon bändi esitti ohjelmassa suosioon tulleen Volare-levynsä. Tämä oli yllättäen viimeinen kerta kun Marino Marini-kvartetti esiintyi ohjelmassa!
Julkaistiin live-levy jossa kuullaan miten hyvässä keikkakunnossa bändi tuolloin oli. Levyltä kuullaan myös miten hieno live-soundi kaikuineen oli.
Samaan aikaan maaliskuussa 1959 Englantilainen Jennings-yhtiö haki vanhalta patenttivirastolta tavaramerkkiä Yhdistyneessä kuningaskunnassa nimelle Framez (luultavasti Meazzin suostumuksella).
19 päivä syyskuuta oli ilmoitus Melody Makersissa myyntiin saadusta uudesta (Meazzi) Vox Echo-kaiusta.
Mainoksessa hehkutettiin "Marino Marini ja muut levyttävät ryhmät käyttävät keinotekoista jälkikaiuntayksikköä – nyt saatavilla ensimmäistä kertaa tässä maassa paikalliselta jälleenmyyjältäsi".
Tällä tekniikalla toteutettavan omalaatuisen echo-kaiun salaisuus oli nyt siis paljastettu ja lähes kenen tahansa saatavilla!
Kaikujen myytiä tosin hillitsi merkittävästi se että ne olivat huomattavan kalliita. 85 gns tarkoittaa 89,25 vuoden 1959 puntaa. Se taas tarkoittaa vuoden 2025 rahassa £2,653.77 eli 3181,27 euroa! Vaikka markkina ei ollutkaan suuri niin Meazzi teki tiliä. (6.11.1959 Meazzi rekisteröi tuotemerkin Baby ja vasta pari vuotta myöhemmin tuotemerkin Meazzi!)).
Marraskuun 1 päivä vuonna 1959 Palladiumilla esiintyi ensimmäisen kerran nouseva kyky Cliff Richard. Soolokitaristi Hank Marvin oli suuri Buddy Holly-fani.
Maaliskuussa 1960 Cliff Richardsilla ja juuri nimensä The Driftersistä vaihtaneella The Shadows-yhtyeellä oli käyössään parasta mitä rahalla oli tuohon aikaan saatavilla.
Ne olivat kuin toiselta planeetalta tulleet uuden sukupolven Fenderin lankkukitarat, Voxin vahvistimet sekä Hank Marvinin vieressä lattialla upouusi Meazzin valmistama kaiku! Seuraava video on 30.7.1960. Tähän päättyi Italo-buumi briteissä ja alkoi beat-musiikin aikakausi. Rumpukaikusoundista tuli The Shadowsin tavaramerkki.
Marinon bändi levytti vuonna 1959 Kriminal Tangon ja Guarda Che Lunan. Suomeen ne iskivät vuotta myöhemmin Olavi Virran Hopeinen kuu käännös-levytyksen ja Suomalaisen tango-buumin myötä. Kriminal tangon sävelsi Hazy Osterwald. Laulaja Carola kiersi hänen mukana 60-luvulla Euroopassa. Euroopassa kiersi tuolloin myös toinen Suomalainen laulaja Laila Kinnunen, jonka ohjelmistossa oli Marinon bändin biisejä.
Onkin erikoista ettei Marino Marini-bändi käynyt koskaan Suomessa! Ehkä sillä on vaikutusta että sodan jälkeisistä ajoista aina satelliiteihin saakka Suomeen tuotava musiikki siivilöitiin käännösteollisuuden kautta.
Vuodesta 1960 eteenpäin
Vuoden 1960 kesäkuussa Marino esiintyi Napolin festivaaleilla kilpailevien kappaleiden sovittajana ja kapellimestarina sekä Ue ue che femmenan solistina saavuttaen toisen sijan. Ruggero Cori joutui yllättäen tuuraamaan erästä osallistujaa voittaen kisan!
Kvartetti päätti lopettaa yhteistyön. Sitä ennen tehtiin kuitenkin sovitut keikat. Menestyksekkäiden kiertueiden jälkeen Ruggero lähti soolouralle. Toto oli tavannut aiemmin kierueella ranskattaren, Jacqueline Schweitzerin ja lähti säestämään tuoretta vaimoaan.
Marino-kvartetti I:n hajoamisen jälkeen Marino perusti heti perään uuden Marino-kvartetti II:n jo vuonna 1960-1961.
Marino Marini-kvartetti II:n liittyivät mukaan Marini, Bruno Guarnera (kitara), Pepito di Pace (rummut) ja Vittorio Benvenuti (basso, laulu, tanssi). Lähdettiin samantien kiertueelle Itä-Eurooppaan ja peräti Neuvostoliittoon asti. Tuohon saakka tämä eristäytynyt maa oli ollut länsimaiselle kevyen musiikin taiteilijoille saavuttamaton paikka.
Marino Marini kvartetti II
Bruno muisteli myöhemmin. Italiassa meitä kohdeltiin loistavana orkesterina mutta ulkomailla olimme tähtiä. Moskovan stadionilla soitimme 100 000 katsojan edessä.
Lontoossa vuonna 1960 avoin Rolls-Royce toivotti meidät tervetulleeksi lentokentälle, ja olimme matkalla väkijoukkoon, jossa matkustimme uudelleen hotelliin.
On sanottava, että Paul McCartney itse sanoi, että kun tuolloin tuntematon Beatles soitti Hampurissa, he tulivat mahdollisimman pian katsomaan Marino Marinin orkesterin esityksiä kaupungin parhaassa keikkapaikassa, jonka uskottiin myös olevan espanjalainen.
Marino Marini kvartetti II.
Puolan kierue tehtiin vuonna 1962 sekä esiinnyttiin myös Virossa.
Kvartetti uudistui taas vuonna 1963. Marino Marini-kvartetti III:n liittyivät Francesco Ventura (kitara), Sergio (rummut) ja Franco Cesarico (bassokitara ja laulu).
Marino Marini kvartetti III.
Marino Marini kvartetti III.
Suomalaista hauska yksityiskohta on se että että tämä kokoonpano tosiaan levytti letkiss-buumin Letkiss jenka levyn viiden musiikin Italiaan.
Ehkä Suomessa ei olla oikein ymmärretty letkiksen merkittävyyttä maailmalla muutenkaan. Musiikista löytyy 547 julkaisua ympäri maailmaa.
Marino Marini-kvartetti III lopetti toimintansa vuonna 1966. Marino oli tuolloin 42 ikäinen.
Marini jatkoi työskentelyä vuonna 1965 vaimonsa Anna Scoccan kanssa perustetussa Tiffany-levy-yhtiössä ( osoite Galleria del Corso 2, Milano). Marino toimi lahjakkuuksien etsijänä ja musiikin tuottajana. Hän jatkoi myös säveltämistä. Yhtiö tuotti levyjä vuodesta 1966 vuoteen 1972 saakka kuuden vuoden ajan, jolloin toiminta lopetettiin.
Tiffany.
Niin Marino siirtyi Fonit Cetran johtajaksi. Tuota pikaa hän täytti 50 vuotta. Mittavat katalogit omistanut fuusioitunut yhtiö julkaisi musiikkia kahdella levymerkillä. Cetra (Torino) sekä Rai (Rooma). Toiminnan hiipuessa vuonna 1978 Torinon pääkonttori sekä studio suljettiin ja kaikki toiminta keskitettiin Milanoon osoitteeseen Via Meda 45. Toiminta kutistui edelleen ja 1980-luvulla yhtiöllä ei enää ollut itsenäistä jakelua. Heinäkuussa 1987 johtoon tuli Lucio Salvini Marinin ollessa 63 ikäinen.
Fonit Cetra.
Marino kuoli Milanossa 20. maaliskuuta vuonna 1997 vähän ennen 73 vuotis synttäreitä. Hänen tuhkansa haudattiin pieneen uurnaan Milanon Cimitero Maggioressa. Hänen vaimonsa tuhkat haudattiin samaan paikkaan seitsemän vuotta myöhemmin vuonna 2004.
_(2).jpg)
