tiistai 28. lokakuuta 2014
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Martin D 16-GT ja Ibanez GA
Seuraavassa on hieman huomioita käyttämistäni akustisista kitaroista. Ensin muutama sana nailonlielisestä klassisesta kitarasta, joka on merkiltään ja malliltaan Ibanez GA5W-NT-27-01. Se on Japanilaisen merkin Kiinassa valmistama, edullinen mutta yllättäen peruslaadukas soitin. Se on rankattu esimerkiksi hinta/laatusuhteeltaan opiskelijan ykkösvalinnaksi. Teknisesti ottaen soitin on erittäin asiallinen. Soundi on rikas ja soitettavuus hyvä. Hankin klassisen käytettynä enkä muista enää hintaa, mutta paljoa se ei ollut. Uuden hintaluokka on ollut vuonna 2004 alle 200$. Soitin sopii mielestäni mainiosti kaikenlaisen klassisen kitaramusiikin aloitussoittimeksi ja vielä pitemmälle ehtineille. Valitettavasti malli on vain poistunut valmistajan valikoimista ja on saatavilla enää käytettynä.
Kansi: Kuusi
Kaula, sivut ja takakansi: Mahonki
Ruusuke: Classical Mosaic Design Rosette
Talla ja otelauta: Ruusupuu
Metalliosat: Kromi
Muoto: Klassinen
Virityskoneisto: Chrome Classical Tuners
Kaularauta: Ivorex II ™ sekä satula
Viimeistely: Natural High Gloss Finish.
Lisäksi: Kova kuljetuskotelo
------------------------------------
Martin D 16-GT on puolestaan perinteikkään Amerikkalaisen kitaranvalmistajan valmistama teräskielinen laatusoitin. Sarjanumeron 1332646 perusteella soittimen valmistusajankohta on vuonna 2008 Nazareth, Pennsylvania. Hankin instrumentin 2009 kitarapajalta Helsingistä mikä onkin ensimmäisiä Martin edustajia maassamme. Tuolloin uutena hankitun soittimen aika tarkkaan tuhat euroa. Nyt vuonna 2014 esimerkiksi T-kauppa myy uusia reilun 1300€ hintaan. Rahoillaan saa siis laatua jonka arvo säilyy käytettynä ja nousee myöhemmin vuosien päästä. Martin saa erikoispisteet myös siitä että heillä ei ole käytössä ns. "vasurilisää" eikä se tarvitse mitään maksettuja tai sponsoroituja muusikkomannekiinejä. Tämä soitin on D-sarjan (dreadnought) Amerikassa tehdyistä halvimmasta päästä, mutta mielestäni tässä hinta kohtaa laadun parhaiten. Seuraava potentiaalinen vaihtoehto olisi ollut klassikko D-18 malli, mutta siinä hinta karkaa lähes kaksinkertaiseksi. Josta taas saisi satasen lisäämällä kaikien aikojen tunnetuimman Martiinin eli D-28 mallin. Eikä minua haittaa yhtään että tämä D-16 malli muistuttaa paljon niin ikään kuusikantista ja mahonkirunkoista vuoden 1939 D-18 Authentic mallia.
Vaikka D-16 onkin Martinin mielestä Amerikassa valmisteuista"karvahattu"-versio, minusta tämä on hieno peli. En ole tavannut aiemmin kaulan intonaatioltaan niin miellyttävää soitinta! Nyt ymmärrän miksi Martinilla soittavat voivat käyttää biiseissään capoa ja ottaa siihen otteita kaulalla mistä vaan vaihdellen samalla avoimia virityksiä esityksissä aina biisien välissä. Ja aina on sointi kohdallaan. Luulen että salaisuus on tässä soittimessa talla ja varsinkin otelauta joka on idioottitarkka. Niiden valmistusmateriaalin on "Richlite". Ilmapuntarin liikkeet eivät vaikuta instrumettiin ollenkaan! Satula on viilattu niin tarkkaan kun voi olla ja virittimet toimivat herkästi. Eikä viritysten jatkuva vaihtelu avoimien ja normaalin välillä katko kieliä! Soittimen mukaan kuuluvat kova laukku sekä kaikukoppaan tuleva kosteuttaja. Halusin oman instrumentin mikittömänä versiona. Eihän stradivariuksissakaan ole mitään mikkejä alkuaan. Hehe. Sitä tarvetta varten on keksitty vaikkapa Dean Markley irtomikki joka on fingerpick, kitara-ragtime tai Elvis 50's musassa autenttinen. Tuossa hesarin artikkelissa on muuten virhe Martinien valmistusmäärissä. Siinä kuuuluisi olla kautta aikain 140 000 soitinta. No, what ever.
Myyjä muuten väitti että akustisessa kitarassa soundi paranee mitä enemmän sillä soittaa?! Liekö syy puun soimisen paraneminen jatkuvien äänivärähtelyjen myötä? Tiedä en mutta olisi mukava löytää asiasta tehtyä tutkimustakin joskus. Niin tai näin, runsaan soittelun myötä huomasin Martinissa ensimmäisen heikkouden. Kannen lakkaus on sen verran heikko että alkoi kulua näppäily/plektrakäden sijaiti paikoista parin vuoden innokkaan soittelun seurauksena. Tai sitten minulla on niin voimakas hiki, että se syövyttää heikommat lakat. Hehe. Toinen kuluva paikka on nauhat jotka eivät ole tässä mallissa lujinta laatua. Soittimen soundista D-16 mallin soinnissa on ehkä kevyempi basso ja vähän nasaalimpi sointi kuin muissa Martineissa mutta minulle se on bluesiin sopiva.
Koko: kaula liittyy runkoon nauhalla D-14
Kansi: sitkankuusi
Ruusuke: Bold Herringbone
Takakansi ja sivut: Mahonki
Kaula: Valikoitu Intian ruusupuu
Kaulaprofiili: Modifioitu laakea ovaali
Otelauta Materiaali: Musta Richlite
Nauhat: 20
Takakansi, sivut ja kaula viimeistely: Satiini
Kansi: Kiillotettu Gloss
Talla: Musta Richlite
Virityskoneistot: Kromi
Suositeltavat kielet: Martin SP Käyttöikä fosforipronssia Medium Gauge (MSP7200)
lauantai 11. lokakuuta 2014
Mandoliini - Mandolin
Saatuani aidon Neuvostoliittolaisen mandoliinin vuonna 2004 innostuin maniskan soitosta. Kunnostin laitteen. Opettelin heti pari biisiä ja ei kun keikalle. Hankin äskettäin tilalle nykypäivän itamaisen valmisteen Kiinan suunnalta. Olen kyllä yllättynyt sen hinta/laatusuhteesta. Siinäpä matalan aloituskynnyksen soitin jos mikä! Ei tarvitse kuin trimmata soitin eli nauhan päät, satulan, tallan jne. mutta sen voi tehdä itse tai sitten korjaaja.
Euroopan hoveissa on 1300-luvulta lähtien käytössä kielisoittimena luuttu. 1500-luvulle tultaessa tähän luuttu-perheeseen ilmestyy mandora niminen soitin. 1700-luvulle tultaessa soittimesta on kehittynyt barokin Italiassa mandoliini-niminen soitin. Tässä vaiheessa kaikki kielisoittimet ovat vielä suolikielisiä.
Ensimmäisenä tunnettuina metallikieliä (Messinki) käyttävinä muusikkoina esiintyvät Italialaiset Signor Leone ja GB Gervasio. He kiertävät vuosina 1750-1810 ympäri Eurooppaa pitäen konsertteja sekä antaen opetusta. Soitin yleistyy viimeistään nyt kautta Eurooppan ja sitä aletaan kutsua malliltaan "Napolilainen mandoliini" erotuksena muista aikalaisista mandoliineista.
Mandoliinille säveltävät mm. Antonio Vivaldi. Mozart, Beethoven (ja myöhemmin Bizet) kirjoittaen näille myös sooloja oopperoihin. 1800-luvulla aletaan valmistaa Italiassa pyöreäpohjaista "bowlback" mandoliinia. Siitä tulee eteenkin klassisen musiikin piireissä suosittu soitin. Tässä blogissa keskitytään populaariin kehityksen kulkuun.
1800-luvun lopussa suureen suosioon Espanjassa nousevat "Estudiantes Espanolas" nuoriso-yhtyeet. He esiintyvät väriikkäissä karnevaaliasuissa mitä mononaisimmissa juhlissa. Valtaisan suosion myötä alalla toimii pian kolme ryhmää, jotka käyttävät samaa nimitystä:
1. Koko muoti-ilmiön alulle laittaneet yliopisto-opiskelijoista muodostetut yhtyeet.
2. Muista harrastelijasoittajista kootut korvakuulolta klassisia sävelmiä populaarisoivat samaa nimeä käyttävät mitä erillaisimmat ryhmät.
3. Ammattimuusikoiden perustamat yhtyeet kuten Dionisio Granadosin vuonna 1878 Madridissa perustama "Estudiantina Española Fígaro". Hauskana yksityiskohtana tämä yhtye alkaa käyttää koulupukuja kaikessa toiminnassaan. Soittimena heillä oli mandoliinin näköiset bandurriat.
Viimeksi mainittu Estudiantina Figaro saavuttaa suuren suosion Euroopassa. Heidän esiintymisasunsa ovat tyylin mukaisesti värikkäät. Ryhmä esiintyy vähän perustamisensa jälkeen Pariisisin maailmannäyttelyssä, sen jälkeen Roomassa ja muualla Euroopassa. Tämän jälkeen he esiintyvät Ameerikassa kahteen otteeseen. Heidän ohjelmistoonsa kuului esimerkiksi Ole! Jota.
Musiikkia harrastanut ja soittokunnassakin soittanut Orville Gibson on 24-vuotias kun Estudiantina Figaro konsertoi Amerikassa. Amerikkalaisille yhtyeen käyttämät bandurriat eivät ole tuttuja, mutta samanlaiselta näyttävät mandoliinit siirtolaisten esi-isien mukanaan tuomina sitäkin kotoisampia.
Näin Amerikassa kuin Euroopassa syntyy "kapinallinen" aikansa nuorisomuoti, jossa yhtyeet esiintyvät värikkäästi vaatetettuna. Myös Orville alkaa soittaa Orpheus Mandolin Club-nimisessä yhtyeessä. Hän aloittaa lisäksi harrastaa soittimien valmistusta saaden siinä pian mainetta. Uusi keksintö gramofoni tulee vuonna 1879 kauppoihin siivittämään mandoliini-yhtyeiden suosiota.
Orvillen soitinkeksinnöistä tulee popularisoituneen mandoliinien ikoneja tulevina vuosina. Soittimia myydään mandolin-orkestereita vetävien opettaja-jälleenmyyjien kautta runsaasti ja jokaisessa suuremmassa kaupungissa niin Amerikassa kuin muualla maailmassa toimii mandolin yhtye.
Orvillen lähdettyä toiminnasta Gibson-yhtiön tärkeäksi avuksi tulee kuuluisa monitaituri Lloyd Loar. Mandoliini-yhtyeiden suosiota kestää peräti 1920-luvulle saakka jolloin 40 vuotta kestänyt suosio hiipuu ensimmäisen maailmansodan jälkeen samalla kun uusi keksintö radio, Charleston, Blues sekä Jazz tulevat jäädäkseen. Mandoliinin suosion palauttamisessa ei auta edes Lloydin master-malli. Se tulee suosituksi vasta Bill Monroen and The Bluegrass Boysien suosion myötä myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen.
Mandoliinia on käytetty myös blues-musiikissa kuten Ry Cooder mainiosti osoittaa. Nykypäivänä on olemassa paljon mandoliinin soiton harrastajia sekä heidän sivustoja.
Nykypäivän bluegrass menoa Cris Thile ja Michael Davisin huikeaa menoa! Soittimella on nykyään vankka kannattajakuntansa klassisen, bluesin, jazzin, rockin tai bluegrassin kannattajissa.
Suomessa mandoliinikulttuuri on ollut kansanmuusikoiden varassa ja marginaalissa niin ikään. Läntiset vaikutteet jäivät sisällissodan, talvi- ja jatkosodan ja sitä seuranneen virallisen Suomi-viihteen Kärjen jalkoihin. Pohjanmaan suunnasta on tullut aikojen saatossa Ruotsalaisvaikutteista pelimannikulttuuria. Suuri tekijä mandoliiniarvostuksen heikkoudessa Itä-Suomessa on Neuvostoliitosta runsaasti tuotujen soittimien varsin heikko laatu. Ei silti syytä vaipua synkkyyteen vaan maniskan ääreen!
Tässä tarinassa tutkailen mandoliinin, tutummin maniskan vaiheita. Tarkastelun alla on siis ikivanha soitin joka on luonut nahkansa yhä uudestaan ja uudestaan aina ajan henkeen. Siinäpä todellinen crossover-soitin!
 |
| Hinta/laatusuhteessa matalan aloituskynnyksen soitin. Vasenkätisenä näitä ei tule joka päivä vastaan. |
Euroopan hoveissa on 1300-luvulta lähtien käytössä kielisoittimena luuttu. 1500-luvulle tultaessa tähän luuttu-perheeseen ilmestyy mandora niminen soitin. 1700-luvulle tultaessa soittimesta on kehittynyt barokin Italiassa mandoliini-niminen soitin. Tässä vaiheessa kaikki kielisoittimet ovat vielä suolikielisiä.
 |
| 1700-luvun Napolin mandoliini. |
Ensimmäisenä tunnettuina metallikieliä (Messinki) käyttävinä muusikkoina esiintyvät Italialaiset Signor Leone ja GB Gervasio. He kiertävät vuosina 1750-1810 ympäri Eurooppaa pitäen konsertteja sekä antaen opetusta. Soitin yleistyy viimeistään nyt kautta Eurooppan ja sitä aletaan kutsua malliltaan "Napolilainen mandoliini" erotuksena muista aikalaisista mandoliineista.
 |
| Calace mandoliini. |
Mandoliinille säveltävät mm. Antonio Vivaldi. Mozart, Beethoven (ja myöhemmin Bizet) kirjoittaen näille myös sooloja oopperoihin. 1800-luvulla aletaan valmistaa Italiassa pyöreäpohjaista "bowlback" mandoliinia. Siitä tulee eteenkin klassisen musiikin piireissä suosittu soitin. Tässä blogissa keskitytään populaariin kehityksen kulkuun.
 |
| Estudiantina Figaro Amerikan juliste vuonna 1880. |
1800-luvun lopussa suureen suosioon Espanjassa nousevat "Estudiantes Espanolas" nuoriso-yhtyeet. He esiintyvät väriikkäissä karnevaaliasuissa mitä mononaisimmissa juhlissa. Valtaisan suosion myötä alalla toimii pian kolme ryhmää, jotka käyttävät samaa nimitystä:
1. Koko muoti-ilmiön alulle laittaneet yliopisto-opiskelijoista muodostetut yhtyeet.
2. Muista harrastelijasoittajista kootut korvakuulolta klassisia sävelmiä populaarisoivat samaa nimeä käyttävät mitä erillaisimmat ryhmät.
3. Ammattimuusikoiden perustamat yhtyeet kuten Dionisio Granadosin vuonna 1878 Madridissa perustama "Estudiantina Española Fígaro". Hauskana yksityiskohtana tämä yhtye alkaa käyttää koulupukuja kaikessa toiminnassaan. Soittimena heillä oli mandoliinin näköiset bandurriat.
Viimeksi mainittu Estudiantina Figaro saavuttaa suuren suosion Euroopassa. Heidän esiintymisasunsa ovat tyylin mukaisesti värikkäät. Ryhmä esiintyy vähän perustamisensa jälkeen Pariisisin maailmannäyttelyssä, sen jälkeen Roomassa ja muualla Euroopassa. Tämän jälkeen he esiintyvät Ameerikassa kahteen otteeseen. Heidän ohjelmistoonsa kuului esimerkiksi Ole! Jota.
 |
| Estudiantina Figaro keikkamainos. |
Musiikkia harrastanut ja soittokunnassakin soittanut Orville Gibson on 24-vuotias kun Estudiantina Figaro konsertoi Amerikassa. Amerikkalaisille yhtyeen käyttämät bandurriat eivät ole tuttuja, mutta samanlaiselta näyttävät mandoliinit siirtolaisten esi-isien mukanaan tuomina sitäkin kotoisampia.
 |
| Orville Gibson uudessa esiintymisasussaan. |
Näin Amerikassa kuin Euroopassa syntyy "kapinallinen" aikansa nuorisomuoti, jossa yhtyeet esiintyvät värikkäästi vaatetettuna. Myös Orville alkaa soittaa Orpheus Mandolin Club-nimisessä yhtyeessä. Hän aloittaa lisäksi harrastaa soittimien valmistusta saaden siinä pian mainetta. Uusi keksintö gramofoni tulee vuonna 1879 kauppoihin siivittämään mandoliini-yhtyeiden suosiota.
 |
| Orpheus Mandolin Club lehti-ilmoituksessa Sitaatti: The Rise of African American Popular Music, 1889-1895 |
Orvillen soitinkeksinnöistä tulee popularisoituneen mandoliinien ikoneja tulevina vuosina. Soittimia myydään mandolin-orkestereita vetävien opettaja-jälleenmyyjien kautta runsaasti ja jokaisessa suuremmassa kaupungissa niin Amerikassa kuin muualla maailmassa toimii mandolin yhtye.
 |
| Vuosisadan vaihteen mandoliini-yhtye. |
Orvillen lähdettyä toiminnasta Gibson-yhtiön tärkeäksi avuksi tulee kuuluisa monitaituri Lloyd Loar. Mandoliini-yhtyeiden suosiota kestää peräti 1920-luvulle saakka jolloin 40 vuotta kestänyt suosio hiipuu ensimmäisen maailmansodan jälkeen samalla kun uusi keksintö radio, Charleston, Blues sekä Jazz tulevat jäädäkseen. Mandoliinin suosion palauttamisessa ei auta edes Lloydin master-malli. Se tulee suosituksi vasta Bill Monroen and The Bluegrass Boysien suosion myötä myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen.
Mandoliinia on käytetty myös blues-musiikissa kuten Ry Cooder mainiosti osoittaa. Nykypäivänä on olemassa paljon mandoliinin soiton harrastajia sekä heidän sivustoja.
Nykypäivän bluegrass menoa Cris Thile ja Michael Davisin huikeaa menoa! Soittimella on nykyään vankka kannattajakuntansa klassisen, bluesin, jazzin, rockin tai bluegrassin kannattajissa.
Suomessa mandoliinikulttuuri on ollut kansanmuusikoiden varassa ja marginaalissa niin ikään. Läntiset vaikutteet jäivät sisällissodan, talvi- ja jatkosodan ja sitä seuranneen virallisen Suomi-viihteen Kärjen jalkoihin. Pohjanmaan suunnasta on tullut aikojen saatossa Ruotsalaisvaikutteista pelimannikulttuuria. Suuri tekijä mandoliiniarvostuksen heikkoudessa Itä-Suomessa on Neuvostoliitosta runsaasti tuotujen soittimien varsin heikko laatu. Ei silti syytä vaipua synkkyyteen vaan maniskan ääreen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)