Stratocaster huolto

 Välillä on tehtävä myös Stratocasterille huoltoa. Kuten tiedetään yksikelaisilla mikeillä varustetut Stratot ovat alttiita hurisemaan. Porukat ovat kehitellee vaivan eliminoimiseksi monenlaisia virityksiä käyttämällä esimerkiksi minihubcker mikkejä. Tämän soittimen kohdalla haluan mennä alkuperäisillä 57/62 mikeillä. 

Hurinoita on mahdollista hillitä laittamalla elektroniikka Faradayn häkkiin. Sen saa tehtyä pleksillä missä on valmiiksi folio sekä vuoraamalla jyrsinkolot joko kuparimaalilla tai kupariteipillä. Minä tein jälkimmäisellä tavalla koska hyllyssä oli aiemmista projekteista ylijäänyttä teippiä.

Pleksiä vaihdettaessa saattaa olla pieniä mittaheittoja kuten minun tapauksessa tallan ympäristössä oli liikaa materiaalia. Pleksin irtiollessa hiominen onnistuu kätevästi dremmelillä tai vastaavalla laitteella.

Vintagemallin tallapalojen ruuvit ovat herkkiä löystymään ja jopa katoamaan. Tämän voi eliminoida laittamalla ruuvilukitetta tippa ruuviliitokseen. Jos ruuvia tarvitsee säätää myöhemmin se onnistuu niin että ensin ruuvia lämmitetään tinakolvilla ja annetaan jäähtyä.

Ruusupuuotelauta on hyvä puhdistaa miedolla kodin yleispuhhdistusaineella, jota levitetään otelautaan. Annetaan vaikuttaa minuutti ja pyyhitään talouspaperilla tai puuvillakankaalla. Toimenpide toistetaan niin monta kertaa kun likaa ei enää jää pyyhkeeseen.

Tämän jälkeen ruusupuinen lakkamaton otelauta öljytään. Ensin levitetään öljyä tippa / nauhaväli. Sitten öljy levitetään koko nauhavälin alueelle. Annetaan vetäytyä minuutti ja pyyhitään liiat pois.

Straton satulan kieliurat puristavat helposti kieliä, jolloin kampea käytettäessä soitin menee helposti epävireeseen. Ilmiön huomaa varsinkin g-kielellä. Ennen vanhaan satulan kieliuraan hangattiin lyijykynään lyijyä, joka liukasti uran. 

Nykyään on saatavilla Tusq-satula, joka on valmistettu valmiiksi liukkaasta materiaalista. Ehdottoman hyvä ratkaisu ja stratoihin saatavilla valmiiksi mitoilla. 

Jos vanha satula on tiukasti kiinni sen saa irti laittamalla tasapääruuvarin kyljelleen jompaan kumpaan päähän satulaa ja kopauttamalla ruuvarin kylkeen kevyesti vasaralla. 

Jos satulan ura kaulassa on uutta asennettaessa väljä, niin että satula pääsee liikkumaan helpisti sivusuunnassa, pidon voi varmistaa laitamalla HUOM! yhden tipan pikaliimaa satulan päähän.

Tämän jälkeen kielet paikalleen. Vintage mallisissa virittimissä ei ole mitään erillisiä lukitusjuttuja, jolla kielen saisi lukittua virittimeen. Idioottivarma ja helposti tehtävä kielen lukitseminen onnistuu pujottamalla kieli tietyllä tavalla. Seuraavassa pujottelu esitetään vasenkätisesti. Ensi läpi tapista. Sitten vastapäivään ja kielen ali.

Kienen taivutus, vaihe 1.

Sitten taivutus kielen yli palaten tulosuuntaan. Kieli lukittuu ympärille kiertyvän kielen takia. Mitä tiukemmin kieltä repii sitä tiukemmalle lukitus menee, kätevää!

Kielen taivutus, vaihe 2.

Tämän jälkeen kieli kiristetään lähelle soittovirettä. Katkaistaan sivuleikkurilla liika pois 5-10 mm päästä viritystappia.

Taivutetaan kielenpää kärkipihdeillä 90 astetta alaspäin, niin ei tule vahingossa tökittyä itseänsä teräviin kielen päihin!

Kun kielet ovat paikoillaan venytetään niitä kirjaimellisesti repimällä niitä irti kitarasta yksitellen samalla, kun otelautakädellä vaihdetaan asemia otelaudalla.

Soitinta kokeillessa Wilkisonin kampi tuntui pyörivän liian herkästi. Säädön tekemiseksi kielet piti vielä löysyttää mutta viritinpäästä kieliä ei enää tarvinnut irroittaa. Jouset irroitetaan lankun takapuolelta irti. Talla irti ja säätö samalla kuusiokoloavaimella millä säädetään satula-paloja.

Lopuksi talla paikoilleen, viritys ja soittamaan.

Budjettistrato eli palacaster

Olen tuossa haikaillut taas vasuri-stratoa mutta en halunnut maksaa siitä kovin paljoa. Laatu tietysti pitäisi olla huippuhyvää. Vaatimukset siis ihan niin kuin renkaanpotkijoilla ainakin. Hehe. 

Puuosat:

Vaatimuslistaan kuului se että on oltava riittävän hyvät puut. Pieni alkuaikojen -54 mallinen lapa, jossa lukee alkuperäisesti spaghettifontilla kirjoitettuna Fender Stratocaster. Kiinnitys neljällä pultilla. Lankku musta. Sanomattakin selvää oli että kaulan tuli olla virheetön ja lankun riittävän kepeä ja hyvin akustisesti soiva. Mexikolaisissa käytetään samoja kauloja sekä lankkuja kuin jenkki-vehkeissä, niin ne kelpuutin mahdollisten joukkoon. Tosin esimerkiksi meksikaani-lankku on valmistettu useammasta palasta liimaamalla, joten soittotatsi ja -tuntuma jäivät valintakriteerinä viimeisimmäksi tehtäväksi asiaksi. 

Metalliosat:

Stratossa on erittäin tärkeää eteenkin Hank Marvin-tyyppisesti soitettaessa vibratallan herkkä toimivuus, sopiva vastus, tallan nopea reagointi liikkeisiin, vireen säilyttävyys, intonaation riittävä säädettävyys, kielten vaihdettavuus ja tärkein asia: kammen irrotettavuus sekä pysyminen halutussa asennossa. Vaikka eri valmistajilla puhutaan periaatteessa samasta tallasta, niin valmistajasta riippuen eroja löytyy esimerkiksi edellä mainituissa asioissa. Laitoin aiemmin omistamaani vintage-stratoon Wilkinsonin vasuritallan. Wilkinson tekee hyvät tallat ja sellainen sai tulla tähänkin. 

Sähköt ja pleksi:

Mikkeinä halusin kitarassa olevan fenderin 57/62 mikit, jotka ovat ne oikean, alkuperäisen kuuloiset mikit kunnon mehiläisvahajohdoin. Sellaiset löytyi käytettynä muusikoiden netistä. Mikkikytkin, jakki sekä johdot laadukkaasta tavarasta löytyi Uraltonesta. Pleksiksi jenkki 3-kerros valkea pleksi, jossa tietenkin kunnon alumiinifolio hurinoita poistamassa. Kellastuneet potikan nupit. CTS:n potikat ja kangaseristetyt johdotukset.

Tällaisen soittimen siis halusin olevan ja mahdollisimman halvalla hinnalla. Oikeammin; halusin selvittää olisiko tällaista yhdistelmää mahdollista saada ja niin sanotusti budjettihinnalla. Selvää tässä oli se, että tässä tuli itselle tehtäväksi hankinnat eri lähteistä ja lopullinen kokonpano. Lisäksi soitin oli myös säädettävä itse. 

Osia alkoi kertyä pikku-hiljaa. Tämä ei ole hätähousujen hommaa, vasinkin kun puhutaan vasuri-kitaroista. Puolen vuoden jälkeen oli lankkua ja kaulaa vaille  kaikki koossa. Kokeilin Ibanez Roadrunner stratokopiota ja harkitsin myös Tokain valmistetta. Mutta lapa ei olisi oikea haluttu joten hyläsin nämä.

Sitten muusikoiden netissä tuli myyntiin Mexico-strato ja ostin soittimen upporikasta-rutiköyhää tyylillä eli näkemättä ja kokeilematta. Kitara tuli matkahuollon kautta perille pahvilootassa ja ihme kyllä ehyenä! Toinen ihmetyksen aihe oli se että soitin oli myyjä mainitsemassa kunnossa ja kuvassa näyttäneet roso-jäljet olivatkin peilauksia ihan niin kuin oltiin luvattu! Kolmas ihmetyksen aihe oli se, että kaula oli kaikin puolin virheetön, kiinnitys lankkuun hyvä, soittotuntuma ja akustinen sointi hyvä. Sitten muut vaaditut asiat paikalleen kitaraan, hienosäätö ja ei kun soittamaan. Mielestäni tein kokonaisuutena hyvät diilit.

Satula ja virittimet ovat alkuperäiset. Tällä hetkellä ne toimivat erittäin hyvin, joten ei ole tervetta vaihtaa niitä. Seuraavassa soundinäytettä.

Palastraton hinta 1.6.2020:

Mexico vm. 1999 lankku + kaula                  360,10 e

Mikit (Vintage 2003 stratosta) 57/62            105,10 e

Wilkinson vintage-lefty                                58,00 e

Sähköt, pleksi                                                 40,87 e

--------------------------------------------------------------

Yhteensä                                                        564,07 e

Postit                                                              56,30 e

--------------------------------------------------------------

Osat posteineen                                             620,37 e

Fender Stratocasterin nauhanvaihto

Tuossa kesällä päätin toteuttaa suunnitelman Straton nauhojen uusimisesta. Itse nauhat olivat vielä toimivat mutta niissä oli käytön kannalta ongelma. Nimittäin ne oltiin jo hiottu niin matalaksi että venytyksiä tehdessä kieli upposi  kynnen alle. Keikalla tästä seurasi se että veret tirsui kynnen alta. En uskonut seikkaa vaivan aiheuttajaksi ennen kuin vasta toisella kerralla.

Vanhat nauhat lähtivät pois siististi.

Aikanaan kun hankin soittopelin kitarapajalta, siellä sanottiin ettei tämän ikäiseen (1973) soittimeen kannata alkaa vaihdattamaan nauhoja, kun entiset ovat kuitenkin vielä kunnossa. Itse aloin kuitenkin miettiä että soitin kyllä jää tässä kunnossa vähälle käytölle näillä nauhoilla joten käytettävyys on ykkösasia. Ei muuta kun homma työn alle.

Vaahterakaulan hionnan alussa.

Kun Martinin nauhojen hionta kerran onnistui päätin suorittaa nauhanvaihtotyön itse. Ensin kitaran lukitseminen pöydän kanteen niin, että kaula lepää nollamomentissa muototukeen. Sitten kielet pois ja kaularaudan löysytys puolikierrosta. Vanhat nauhat pois ja nehän lähtivätkin siististi kolvilla sekä muotoilluilla pihdeillä. Kaula on vaahteraa joka on lakattu. Joten se on nauhojen poistamisen jälkeen jo siksikin hiottava (tässä tapauksessa) 7.25 radius sand blockilla (jonka tein valmisteluvaiheessa).

Vaahterakaulasta tuli oikein hyvä.

Tämän jälkeen nauhaurien puhdistus ja syvyyden tarkistaminen sekä korjaus. Uudet nauhat tuli valittua vintage profiililla olevaksi. Sitten uusien nauhojen katkominen työstövaralla lisättyyn määrämittaan ja paikalleen asentaminen puristimella, jossa 7.25 profiililla oleva painin. Nauhan kruunupäiden tasaushionta ja lakkaus. Halusin kaulaan kaksikomponentti lakan ja koska minulla ei ole maaliruiskua enempää kuin maalamoakaan pyysi Aaro Leinolta apua. Merkiltään polyesteri 2-komponenttilakka oli Hempel Diamond (sekoitussuhde 1:2) ja sitä on saatavilla hyvinvarustetuissa maalaustarvikeliikkeissä kuten vaikkapa Puijon väri.

Kaula on valmisteltu kruunupäiden muotoiluviilaukseen.

Sitten lakan viimeistelyhionta 800 ja 1200, nauhojen kevyt tasaus sand blockilla ja nauhojen päiden muotoiluviilaus. Lopuksi vielä koko otelaudan käsittely teräsvillalla, karhunkielellä ja hiomatahnalla. Tämän jälkeen puhdistus, kaularaudan säätö ja kielet paikalleen ja testailemaan ja loppusäätöön.

Kruunupäistä tuli oikein hyvät.

Testailujen ja säätöjen jälkeen täytyy sanoa että hanke onnistui oikein hyvin. Kaulasta tuli hyväsoittoinen kielet alhaalla eikä särinää ilmene missään kohtaa. Kaula on hyvä ja venytellä voi ihan vapaasti missä vaan asemissa. Tosin nyt jos saisin päättää valitsisin ehkä mieluummin nykypäivän tehdasmalleissa käytetyn nauhaprofiilin.

Jos haluaa tietää aiheesta lisää niin seuraava You Tubesta löytyvä videosarja on mielestäni varsin havainnollinen. Part 3 näytetään nauhojen irroittaminen, Part 7 sandblock hionta, Part 10 nauhojen asennus ja niin edelleen.

Teleen Twisted kaulamikki

Tuossa muutama kuukausi sitten tuli tilaisuus päivittää Telen etumikki vähän käytettyyn Twisted-malliin joita on käytetty mm. Fender Custom Shop Teleissä suunnittelijana Alan Hamel. Ideana mikissä on tuottaa tuttu Telecaster soundi sillä erotuksella ettei se olekkaan enää mutainen vaan raikas ja ryhdikäs. Tekniseen toteutukseen löytyy runsaasti taustatietoa kiinnostuneille. Alussa mikkejä ei ollut erikseen myynissä, mutta nykyään niitä on helposti saatavilla.

Seikka on tuntunut jakavan Telen soittajien leiriä niin, että jotkut ovat vielä kallellaan entiseen menoon. Löysinkin mikin siksi käytettynä varsin käypään hintaan testattavaksi. Monet ovat kokeiltuaan ottaneet twisted soundin omakseen ja niin huomasin liittyväni tähän joukkoon. Kytkin mikin käytetyn neliasentokytkennän sijasta kylläkin perinteiseen kolmiasentokytkentään. Tallassa soi Seymour Dunchanin Hot joka soi selkeästi kovemmin jo standardin kaulamikin aikaan. On hyvä että vaihtoehtoja löytyy joka makuun ja mahdollisimman moni saa soittimistaan fiiliksiä jotka vievät touhua eteenpäin!

Fender kitarat

Ensimmäisen Fender kitarani hankin vasta loppu vuodesta 2001. Se oli oikeakätinen Mexiko valmiste ja sen sai halvalla. Ajattelin testailla millainen olisi soitella oikeakätisellä eli minulle "vääräkätisellä" kitaralla kuten Hendrix teki. Pian tulin tulokseen ettei käännetty kitara sovellu minulle. Volumepotikka hinkkautui koko ajan kiinni ja tuntui ergonomisesti epäkäytännölliselle. Näyttävyys jäi tässä mielestäni etuna pienemmäksi.


Puolen vuoden jälkeen laitoin soittimen menemään uuteen kotiin ja helmikuussa vuonna 2002 hankin ensimmäinen "Vintage" soittimeksi luokiteltavan. Maksoin siitä 1000 euroa.  Kolmeväri sunburst Stratocaster oli tulleessaan oikein psykedeelisessä kuosissa.

Siinä oli jäykkä talla joita tehtiin 70-luvulla. Ostin sen Pertti Huuskoselta Helsigissä ja hänellä se oli ollut enimmäkseen slidesoitossa paksuilla kielillä, joten piti säädellä jonkin aikaa ennenkuin kitara asettui käteen sopivaksi. Tuunasin kitaraa muutenkin kuten laitoin aluksi mustan plexin. Sitten lisää eli valkoiset mikrofonikuoret sekä potikanhatut. Tässä asussa se olikin minulla olo aikansa.

Soittimesta tuli oikein hyvä peli. Sarjanumero oli S767398 jonka mukaan se on valmistettu vuonna 1977. Kyseessä oli CBS soitin ja kaulan kiinnitys oli tehty kolmella pultilla. Lisäsi siinä oli kaulaan tehty paljon käytetty lisäjäykistinkikka. Se tapahtui poraamalla kaulalevyn alta kaksi 3mm tappia kaulaan n.15 mm syvyyteen. Tuolla kaulan kiinnitys jäykistyi mukavastii! Soitin kitaralla raitoja ainakin kahdelle levylleni.

Fender Stratocaster 1973.

Hankin toisen Stratocasterin kitarapajalta Helsingistä lokakuussa 2005. Hintaa sillä oli 1400 euroa ja sarjanumero 556783 jonka mukaan se on valmistettu vuonna 1973. Ensimmäisiä CBS soittimia siis. Soittimeen ei oltu tehty muita muutoksia kuin vaihdettu volume potikka. Minä vaihdoin siihen Texas Spesialit mitkä olin ensin muuttanut vasenkätiseksi. Halutessa soitin on palautettavissa alkuperäiseksi helposti ja ilman jälkiä. Kitara oli ykkös peli Bendix-bändin aikaan.

Fender U.S.A. Telecaster 1997.

Olen aina, jo pikkupojasta asti haaveillut laittavani kaikki klassikkokitaramallit itselleni laatuversioina. Tämän ajatuksen johdattelemana aloin haikailla Telecasteria. Sellaiseksi varmaluottoiseksi yleishöyläksi. Soundi eroaa Stratosta siksi paljon että se oli saatava. Ja olihan se alunperin Broacaster-nimellä Leo Fenderin ensimmäinen menestys malli.

Bendix bändissä Howard Glazerin kanssa keikalla vuonna 2010. 

Niinpä hankin elokuussa vuonna 2006 kolmevärisunburstin U.S.A. kitaran sarjanumeroltaan N7304314. Se on valmistettu vuonna 1997. Vaidossa Jari Sihvosen Turusta kanssa meni -77 Strato. Tele oli tullut Suomeen Göteborgista oltuaan siellä Thomas Forsbergin studiossa. Mukana tuli alkuperäinen kotelo sekä kaikki liput ja laput. Tallaan on vaihdettu Seymour Duncan hot jonka soundi onkin kipakka noin hyvässä mielessä sanottuna. Tämän telen soundia kuulee Bendixin levyllä Ajelehdin.

Suomi-kitara

Silloin tällöin minulta kysellään Suomi-kitaran ideaa. Että mikäs juttu se oikein on? No se menee niin, että vuonna 1982 Juice Leskinen julkaisi sivilisaatio levyn. Levyltä ei noussut suurempia hittejä, mutta kansi oli vaikuttava. Näihin aikoihin aloin päästä vanhempieni luottamusta nauttineen täysi-ikäisen kaverini mukana lähiseudun menomestoihin. Eli nuorten kansoittamiin live rock paikkoihin Huvikumpuun Siilinjärvelle, sekä Kaavin Iloharjulle. Näissä paikoissa tulin nähneeksi lukemattomia kertoja Eput, Popedat Ja Juicet Suomi-kitaroineen.

Neljäntoista vanhana olin soittanut kitaraa pari vuotta. Sivilisaatio levynkantta herkeämättä tuijottaessani mietin, että tuollaisen minäkin haluaisin vielä jonain päivänä. Vasenkätisenä kitara olisi mielestäni vielä näyttävämmän näköinenkin! 

Käsitöistä kiinnostuneena tein kitaran rakentamiseksi jotain innostuneen haparoivia yrityksiä piirustuksineen ja suunnitelmineen. Lopulta projekti tuntui kuitenkin ylivoimaisen vaikealle toteuttaa. 

Ja niin hanke jäi häipyen jonnekin muistin syövereihin vuosiksi.

Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin muuttaessani Juankoskelle palasi mieleen tuo nuoruuden haave. Aloin tutkailla hankkeen totauttamismahdollisuuksia ihan tosissaan. Lisämotivaattoriksi keksin itselleni, että nyt olisi oikea aika, koskapa asuin Juankoskella, Suomi-kitaran ideoineen Juicen kotikylässä.Toisekseen omat 40- vuotispäivät olivat lähestymässä vuoden päästä. Niin mikäpä olisi mieleisempi syntymäpäivälahja!

Hyvä ystäväni Kari Vepsäläinen oli säilönyt kitaran bodypuuksi oksattomia läppälankkuja jo pitkän aikaa.  Luonnonmukaisesti kuivaten niistä tulee oikein hyviä instrumenttipuita. Sopivia lankkuja valitessa niitä voi kopsuttaa yhteen, kuin kuivia saunapuita ikään. Ja suorittaa valintaa ulkonäön lisäksi myös soinnin perusteella. Mieleiset lankut löytyivät.

 

Keskelle tuli laitettavaksi sydänpuusta leikattu lankku. Ajattelin senkin, jos ei parantavan sointia lisää, niin ainakin tekevän visuaalisesti kauniimman lopputuloksen. Koskapa pinta oli tulossa naturaaliksi. Ja kauniit puut siis pelkästään lakattavaksi. Ei maalattavaksi. 

Näin huomasin yht'äkkiä olevani suunittelemassa ja rakentamassa täydellä tohinalla haaveilemaani instrumenttia!

Hankkiuduin Juankosken kansalaisopiston Jaakko Seppäsen vetämään puutyöpiiriin. Siellä oli pelit ja laitteet puun työstämiseen. Jaakolta sainkin seuraavan talven aikana paljon hyödyllisiä vinkkejä.
Samalla alkoi kannen suunnittelu. Aioin aluperin laittaa kartan ja akryylipleksin päälle esikuvansa mukaan, mutta joku piirissä ehdotti mainosteippausta!

Heureka! Niinpä yhteyksiä karttakeskukseen ja sieltä Suomen kartta sähköisenä mainostoimistoon. Josta ennakkoon ilmoittamani kokoinen mainosteippauskartta minulle! Tekniikaksi kitaraan valitsin hienon kitaratyypin, Fender Telecasterin, Suomi-kitara esikuvansa mukaan.

Sirkkelöin pölkyt siis lankuiksi, jotka liimasin levyksi. Sitten oli vuorossa oikaisuhöyläys, ja kaulataskun jyrsintä. Tämä jyrsintä on ehkäpä eniten tarkkuutta vaativa työvaihe. Sovitus onnistui hyvin. Seuraavaksi seurasi vannesahaus kitaran, eli tässä tapauksessa Suomen, muotoon. Sitten mikrofoni- sekä kytkinaukkojen jyrsintä. Lisäksi lankkuun tuli tarpeellisten ruuvien ym. reikien poraus. Lopuksi tein lankulle hionnan sekä lakkauksen.

Kaulan hankin puolivalmiina, koskapa se on varsin työläs valmistaa kaularautoineen kaikkineen. Halusin myös pelata varman päälle ensimmäisen kitaran kohdalla. Se oli Hoscon laatuvalmiste Japanista ja tuli minulle Milbrooksista. Kaulassa oli  tehdaspökkelö profiili, jonka hioin sitten 90-luvun Jenkki Telen kaulan mittoihin. Talla, virittimet ja kaikki kikkareet hankin SP-elektroniikasta Oulusta. Mikeiksi tuli tallaan Jenkkitelen standari mikki. Ja kaulaan budjetti puikko. (Mikä on odottanut päivittämistä parempaan sieltä saakka).

Seuraavaksi karttatarran liimaus bodyyn ja taas lakkausta. Lakaksi tuli nitroselluloosa-lakka 50-luvun keräily-fendereiden esikuvan mukaan.

Soittimesta tuli erittäin kevyt (erona esikuvastaan) ja varsin kelpo instrumentti. Kitaraan tuli toiveiden mukaisesti pitkä sustain ja painokin jäi alle normi-telecasterista! Onnekseni jätin haaveen toteutuksen näihin päiviin, koska tekniikan ala on kehittynyt huikeasti. Kitarasta tehtiin juttu myös karttakeskuksen asiakaslehteen 2/2008.

  

Kaulan kiinnityslevyyn teetin kaiverrukset kultasepällä syntymäpäivästä. Ja voin kertoa, että tuli mieleinen syntymäpäivälahja! Kitara sai lempinimen Neiti.

Myöhemmin kitara pääsi vielä tositoimiin soittaessani Juankoskelaisessa Band 3.30:ssä, joka soitti pelkästään Juicen biisejä.

Runko: Leppä
Kaula: Vaahtera (Hosco)
Virittimet, talla: Gotoh
Mikrofonit: Kaula Gotoh, talla U.S.A Fender
Potikat: CTS

Band 3.30 konsertista 22.4.2010 Suomi-kitaran soolo-soundia kuunneltavissa kohdassa4:20