Soittoura vuosina 2005-2014

Yksitoista vuotta kestäneiden päätoimisten muusikkovuosien rallin jäljiltä olin vuonna 2005 piipussa ja tarvittiin ottaa aikalisä. Samalla kaikki muukin elämä meni täysin uuteen uskoon. Nukuin piiiitkiä unia ja jonkin aikaa saada asiat niin pään sisällä kuin ulkona taas järjestykseen.

Muutin tuohon aikaan Juankoskelle ja mietin sitten että nyt olisi täydellinen hetki toteuttaa pitkäaikainen ajatus ensimmäisestä itse rakentamasta kitarasta. Olin aina digannut Juicen lyriikoista ja haaveillut pienestä asti vasuri Suomi-kitarasta. Ilmoittauduin siis paikalliselle kansalaisopiston puukäsityötunneille ja kuinka ollakaan projekti toteutui talven kuluessa. Sovin karttakeskuksen kanssa diilin ja Suomi-kitarasta tuli juttu myös heidän asiakaslehteen.

Suomi-kitaran kanssa
myöhemmin keikalla.

Bändisoitto alkoi palata mieleen ja ajattelin koota ryhmän missä toimittaisiin ja tehtäisiin joku keikkakin mutta täysin fiiliksen pohjalta. Toiminnan ajuri ei siis olisi mitkään taloudelliset tai muut velvotteet. 

Sen tietysti tuli olla päivän selvää että JO YHTEISESTI SOVITUT keikat tulee alan yleisen käytännön mukaisesti hoidella (p.l. force majeure eli ylivoimainen este, esim lääkärin todistuksella). Tuunasin 1973 stratoa kuumempaan suuntaan. Näpräsin myös efektipuolta, mm Wah-wah ja säristinosastoa.

Strato 1973.

Niin perustin vuonna 2007 blues-rokkitrion Bendixin. Bassoon tuli Juha "Myltsi" Mylläri ja rumpuihin Mika Tirkkonen. Aloimme soitella viikottain. Suuntaa haettiin Stevie Ray Vaughan - Melrose akselilta ja omilla, Suomen kielisillä biiseillä mentiin. Soitin siis 1973 stratolla ja 1997 Telellä. Tuunasin vähän teleäkin. Vahvarina oli Voima-vahvistin 60-luvulta, myöhemmin Fender Tremolux.

Soolo-tunnelmointia vuonna 2008.

Aloin kirjoittaa uutta matskua ja mukaan tuli myös joitain Bengal-aikaisia biisejäni uudistettuna. Harmitti että aikanaan jäi kunnolliset tallenteet tekemättä Bengalin kanssa, niin nyt voisi korjata tilanteen. Myltsi osallistui myös biisi-savottaan mikä ilahdutti kovasti.

Soittelimme Bendixin kanssa Mikan autotallissa, missä toisessa pilttuussa oli hänen autoprojekti Ford Fairlane 1957. Parin vuoden kuluessa ohjelmistoa oli jo levyllisen verran ja samalla yhteissoitto hitsautunut kuntoon. Järjestin äänityssessiot ja tallensimme soitot kahdessa päivässä. Sitten julkaistiin Bendix Ajelehdin. Kanteen tuli Mikan Ford, kuvat otti Laura Pentikäinen ja layoutin teki Jukka Savolainen.

Bändille tuli kotisivut ja teimme maakunnassa pikkukeikkaa enimmäkseen baareissa. Säestimme myös amerikkalaista Howard Glazeria Kaavi Bluesissa itseasiassa pariinkin otteeseen, vuosina 2009 ja toisen kerran vielä 2012. 

Loppuvuodesta 2009 Kun Bendixin kanssa näytti että julkaistu levy paremminkin passivoi kuin aktivoi bändiä niin olin että mitän tekisi. Myltsi pyysi mukaan soittelemaan kavereidensa kanssa. Heillä oli bändi-projekti. Minun nuoruudessa Juankoskelaiset olivat hieman pelottavan raggarin maineessa ja olin vähän että mitähän tästä tulee.

Menin sitten mukaan ja tyypithän osoittautuvat hauskoiksi hepuiksi. Osa jäsenistä oli Jucen vanhoja kavereita mm. Jamppa, joka haki Campparin ja käy TamTam. jne. Jopa reenikämppä oli sama vanha soittokunnan talo missä Juice oli aloitellut aikanaan. Virittelimme Juicen musiikkia (akustisella) heinähattu-fiiliksellä ja en muista nauraneeni näin paljon pitkään pitkään aikaan. Kaivelin esille myös maniskan.

Bändissä olivat Jarmo "Jamppa" Roininen kitara ja laulu, Raimo "Rami"Torvinen kitara, Mari Koivusalo viulu, Myltsi basso, Arto "Api" Pirinen rummut, Tatu Korhonen urut,  ja minä.

Ryhmän nimeksi tuli Band 3.30 ja aloimme reenaamaan ohjelmistoa konserttia varten. Takapiruna toimi Juankosken nuorisosihteeri Konttisen Hemppa. Hän organiseerasi matskut, aikataulut, valot ja äänentoistopalvelut (Tuomas "Tuokki" Kainulaiselta), muuta kalustoa, keikkapaikat, päivät, lipun myynnin, järkkärit, keikkabussit ja majoitukset. 

Hemppa Itse asiassa järjesti asiat kitaran kielistä lähtien sekä mulle kunnollisen soitettavan maniskan.  Bändi sai siis keskittyä pelkästää ohjemiston hiomiseen. Ensimmäisen konsertin jälkeen homma lähti sitten niin railakkaasti lentoon että teimme lopulta useita loppuun myytyjä konsertteja ja keikkasimme Härmää ja Helsinkiä myöden.

Rami, Tatu, Mari, Myltsi, Are, minä ja Jamppa.

Menneinä tanssibändivuosina kun soitimme keikoilla moneen otteeseen Esko Rahkosen bändin kanssa samalla keikalla niin hänellä oli erittäin karismaattinen, omaperäinen mutta täydellisen tyylitajuinen kitaristi. Hän soitti 60-luvun blodi ES-335:llä, jossa oli jumalainen ääni. Mietin että jos vaan voin niin laitan kyllä tuollaisen joskus vielä itsellekin. Vuonna 2010 homma toteutui ja Lontoosta löytyi mainitunlainen pakasta vedetty ES-335 vasurina. 

Kitaristi Essin pauloissa.

Muutin Tampereelle Myltsin isolla pakulla iso kasa kitaroita mukana. Iso Band 3.30 ryhmä oli raskas liikuttaa ja entistä hankalampi aikatauluttaa hajallaan, joten sovittujen keikkojen jälkeen se laitettiin naftaliiniin. Oli kyllä hieno kokemus olla projektissa mukana!

Totesin sitten Tampereella että se ei olekaan minun juttu ja muutin takaisin kotikonnuille savoon. Kuinka ollakaan aloin viritellä taas jotain bändikuviota. Soitimme taas Tirkkos Mikan autotalliin valmistuneessa elintasosiivessä. 

Pyysin toiseen kitaraan Saku Hyvärisen, Tatu Korhosen kiippariin sekä lauluun ja bassoon Kurosen Jukan. Oli olemassa omia uusia biisi-idiksiä sekä Jukalla oli huippuhyviä biisiaiheita, joita työstettiin kimpassa valmiiksi. Jossain Bendixille alunperin suunnitellussa tekstissä taisi olla myös Myltsi toisena kirjoittajana. 

Kesällä 2012 Howard tuli taas keikalle Suomeen ja Bendixiä kysyttiin komppaamaan. Tirkkonen ei päässyt osallistumaan ja takuuvarma ammattimies Nenosen Hannu tuli tuuraamaan rumpuihin. Tähän päättyi Bendixin toiminta. Aktiivista toimintaa bändillä oli siis vuosina 2007-2012.

Ajattelin uuden systeemin musiikillinen viitekehyksen Southern rock-suuntaan, mutta suomen kielellä- ja rennon napakalla fiiliksellä esitetettäväksi. Tietysti soittajilla oli omia lemppareita mistä kokonaisuus muodostui. Jukka oli Boston-fani ja Tatu diggaili Jim Morrisonin juttuja. 

Olimme soitellet kimpassa noin vuoden ja soitto sekä biisit alkoivat vähitellen hioutua yhteen. Sovimme sitten kesälle 2012 kimpassa ensitestikeikan, mutta kuinka ollakaan, Mika ja Saku tekivät oharit. Jahah, palasi vanhat ajat mieleen.

Rumpuihin vaihtui vanhan Deep Purple koulukunnan ammattimies Ari Koistinen ja kitaraan pyysin Torvisen Ramin toiseksi. Rami toi Neil Young - Rollari fiilistä. Ryhdyimme reenaamaan alkuun Nilsiän mantulla. Sitten paikaksi vaihtui Juankosken soittokunnan talo. Siellä oli vapautuneempi fiilis. 

Keikkamyyntiin järjestetty soittosessio.

Pääsoittimeksi mulla vakiintui Gibsonin Blondi Essi ja vahvariksi äänityksiin Voima sekä keikalle Tremolux. PA hoiti musiikit keikalla ulos niin klubikeikoilla pikku vahvaria sai luukuttaa ihan vapaasti. Efektiosastossa mulla mukaan tuli Southern-miesten salainen kastike Ross Gray-klooni kompura. Ramilla oli tele mitä tuunasin ja strato, vahvari oli muistaakseni pikku marsu sitten Blackstar. 

Kaksi Ross Gray johdannaista.

Tehtiin demoja, tuli logo, tuli kotisivut, tuli fb, tuli ohjelmamyyjä tuli keikkoja, tuli äänimies, tuli osuuskunta joka hoiti mm. kaluston, oli trussit, taustakankaat, valot ja kaikenlaista roinaa ja muuta. Pidettiin iloisia viikonlopun bändileirejä ja kovaa saunomista. Bändin nimeksi tuli lopulta Saunaband. 

Keikalla vedettiin tuvat täyteen soitto 110%  lasissa. Niitä alkoikin karttua 5 miehiseksi rockbändiksi yllättävän hyvin. Muistan että ainoastaan yhden kerran keikkaa piti siirtää alkuperäisestä, kun mulla hiihtoladulla luistellessa murtui pari kylkiluuta eikä laulusta tullut mitään. Tupakat oli jääneet aikaa sitten ja alkkiskin jäi loppuvuodesta 2012.

Ramin kanssa tuplakitara-sooloja soittaessa pääsin fiiliksiin mitä aiemmin en ollut kokenut. Myös keikalla vuoron perään jamilla vedettävät soolot veivät tunteeseen mitä voi kokea lintsin vanhan vuoristoradan jarrumies. Tehdyt elämäntaparemontit varmasti vahvistivat soittoa-, laulua- ja musan aiheuttamia fiiliksiä. 

Vuodesta 2013 kerittyi toiminnan huippuvuosi. Oli hienoa kun rumpu-basso osasto jytisi mielettömän tarkasti yhteen. Arilla on tajuton komppikäsi ja Jukan soittoonsa lisäämät mikrosävelet pystyi vain aistimaan. Tatu on pesun kestävä rock-kiipparisti, siihen ei humppa-silittelyllä päästä. Kahdella kitaralla vedetty jyrä loi mielettömän voiman. Korkealta ja kovaa tullut stemmalaulu kruunasi kaiken. Soitto oli varmaa, keikkoja oli tehdä asti ja meno huikea.

Oltiin sitten taas kerran keikalla Juankoskella Ruukin kievarissa, se oli lauantai 1.3.2014. 

Seuraavana päivänä eli sunnuntaina 2.3.2014 mulla oli työvuoro. Pihamaat olivat välillä sulaneet ja välillä jäätyneet. Sitten oli sadellut aamuyöstä sileän jään päälle vähän uutta lunta. Neljän aikoihin iltapäivällä lähdin tauolle. En rekisteröinyt nappaskengissä hommaa, liukastuin ja mätkähdin selälleen. Ilmat pihalle. Ajattelin että johan oli tyhmä juttu. Tuli vähän huono olo. 

Maanantai-aamuyöstä yönä heräsin oksettavaan oloon ja sitten meni vintti pimeeks. Seuraavan kerran tulin tajuihini Kysissä teholla. Liukastumisesta seurasi retkahdusvamma, jota seurasi kaulavaltimon dissekoituma, jota seurasi pikkuaivoinfarkti, jota seurasi se etten yht'äkkiä enää osannutkaan puhua, kävellä, kirjoittaa, soittaa ja kaikki oli kummallista ja hämmentävää. Liotuksen aikaikkuna oli mennyt kiinni eikä voinut puukotella kun oli niin pahoissa paikoissa niskoissa. Äkkipysäys tuli täydestä vauhdista. 

Ensimmäinen onnistunut selfie.

Kertoimet entiseen palaamiseksi oli kyllä aika huonot. Alkoi paluutaistelu. 

jatkuu...

Pelipojat pelittää (EP-levy)

Julkaisimme pitkästä aikaa uutta tanssimusiikkia Pelipoikien kanssa.

Pelipojat pelittää edelleen!

Ensilevyni eli yhden kappaleen "sinkku" Nyt soi kitarain näki päivän valon reilut parikymmentä vuotta sitten vuonna 2000. Kolme vuotta myöhemmin julkaisin sitten ensimmäisen täyspitkän CD:n Kaunein sana. Levyn siivittämänä perustettiin Pelipojat-bändi. Toiminta bändin kanssa käynnistyi vahvasti, sillä jo vuoden kuluessa tulimme bändin kanssa tanssiorkestereiden suomenmestaruuskisoissa toiselle sijalle. 

Pelipojat yhtye soitti toisella täyspitkällä levyllä Sileä kivi. Levy julkaistiin vuonna 2004. Osallistuimme pian levyn julkaisun jälkeen uudestaan kisoihin, mutta Kyösti Mäkimattila Varjokuva-orkestereineen nappasi tuolliin pitemmän korren. Jatkoimme sitten keikkaillen tanssipaikoissa ympäri Suomea. Vuosien saatossa kokoonpano uudistui. 

Nykyään bändi on kotoisin Kuopiosta ja Siilinjärveltä. Laulun lisäksi soitan kappaleissa kitarat sekä maniskat. Arto Rissanen soittaa haitaria sekä koskettimia. Keikoilla Are laulaa myös sooloja sekä stemmoja. Tapani Toivanen soittaa rumpuja ja Tapsa laulaa lisäksi stemmoja. Jarmo Tiainen hoitaa bassottelun.

Minusta oikealle Tapani, Jarmo ja Are.

Viime keväänä sain tilaisuuden päästä levyttämään ennen julkaisematon Esa Niemisen ja Timo Jokisen biisi. Niin sitten päätettiin Pelipoikien kanssa että nyt tehdään pitkästä aikaa rehti tanssimusiikkitallenne.

Levylle tuli aloitusraidaksi “Sä kaunehin oot”. Toisena on Esa Niemisen ja Timo Jokisen biisi “En mä sille mitään voi”. Hankkeen myötä myös minulta alkoi tulla yllättäen pitkän tauon jälkeen uusia lauluja ja niinpä levyllä kuullaan“Yhdessä valssi” sekä “Isovaari” -humppa.

Levyn musiikki on aitoa luomua. Sitä ei ole jälkikäteen korjailtu eli manipuloitu sävelkorkeuden tai aika-arvojen suhteen. Kaikkineen tämä oli oikein hauska projekti!

Myös ansioitunut paikallislehtemme uutisoi levyn julkaisusta. 

Juttu Uutis-jousessa.

Levy on kuunneltavissa kaikilla tunnetuimmilla musiikin jakelualustoilla, kuten Spotify, YouTube ym. olkaa hyvä!

Saunaband Vol I

Saunaband - Vol I

Saunabandin julkaisema EP:n on saatavilla CD-levyllä sekä yleisimmissä musiikkipalveluissa. 

Saunaband Vol 1 kuunneltavissa seuraavissa musiikkialustoilla.

Äänityssessiot tapahtuivat kesällä 2014 Juankoskella soittokunnan talossa sekä viimeisteltiin Ismon kotistudiossa. Äänityssessioiden aikaan Rami T. oli juuri siirtynyt bändistä sivuun. EP-levyllä kiteytyy Saunabandin kiihkeiden vuosien toiminta

Levyllä siis soittavat seuraavat muusikot:
Ismo Pentikäinen, kitarat ja laulut
Jukka Kuronen, basso sekä taustalaulut
Ari Koistinen, rummut
Tatu Korhonen, keyboard sekä taustalaulut
CD layoutin toteutti Jukka Savolainen

Luokses uudelleen säv/sov Ismo sovitus Saunaband

Mies matkallaan. Säv. Jukka K. San. Ismo P. Sov. Saunaband 

Et saa antaa periksi. Säv./San. Ismo P. Sov. Saunaband

Rock'n Roll Säv./San. Ismo P. Sov. Saunaband

Band 3.30

Loppuvuodesta 2009 Juha Mylläri pyysi minut mukaan vasta perustettuun projektiin. Asuin silloin Juankoskella ja seudun soittajista koottiin bändi paikkakunnalta alkuaan olleen Juice Leskisen 60-vuotta syntymäpäivän muistokonserttiin. 

Savon Sanomat 2010

Minusta oli mukavaa laulaa biisejä. Lisäksi soitin Suomi-kitaraa, mandoliiniä, banjoa ja bandolaa. Olin esittänyt Juisen ohjelmistoa jo ennenkin. Mutta vain yksittäisiä kappaleita ja nyt täytyi ottaa tuotanto haltuun laajemmin. Aikamoinen homma siitä kaikkineen kehittyi, mutta täytyy sanoa että oli vaivan arvoista. 

Koillis-Savo 2010.

Loppuunmyyty konsertti poiki toisen. Ja se kolmannen ja niin edelleen. Bändille oli kysyntää ja sitten jo esiinnytiin laajemmalla maan laajuisesti. Tietysti kotisivut ja facebookit tulivat tehtäväksi sekä saataville bändi aiheista t-paitaa. 

Kokoonpano: Tatu Korhonen urut, Jarmo Roininen kitara ja laulu, Raimo Torvinen kitara, Mari Koivusalo viulu, Juha mylläri basso, Arto Pirinen rummut ja minä. Tekniikassa Tuomas Kainulainen ja myyntiä sekä organisointia hoiti Heimo Konttinen. Kuten arvata saattaa tämän kokoinen kokoonpano on työläs aikatauluttaa yhteen ja hankala liikuteltava. Joten päätettiin toimia projektina. Aktiivista toimintaa oli vuoden loppuun 2011 saakka. Ehkä joskus taas kokoonnumme yhteen pitämään konserttikiertueen.

Band 3.30

Bendix (Vuosina 2007-2012)

Bendix - Ajelehdin.

Bendix-levy Ajelehdin on kuultavissa kattavasti eri musiikkialustoilta:

Pari vuotta vuotta musiikillista taukoa pidettyäni vuonna 2007 palasi bändikuviot taas mieleen. Ennen kaikkea se kuinka mukavaa yhteisoitto parhaimmillaan onkaan. Niinpä perustin rokki-trion. Rumpuihin tuli Mika Tirkkonen ja bassoon edellisen työkaveri Juha Mylläri.

Ohjelmistossa oli omaa tuotantoa sekä lainabiisejä kuten tässä seuraavassa klipissä Scuttle Buttin'.

Musiikillisesti palasin oman bänditouhun alkulähteille ja kaivelin ohjelmistoon aikanaan kirjoittamiani biisejä uudestaan työstettäväksi. Harjoittelimme vuoden verran ja saimme setit kuntoon. Vain vuoden päästä julkaisimme albumin Ajelehdin. Tämä jäi yhtyeen ainokaiseksi julkaisuksi.

Bändin kotisivuilta.

Kitarana minulla oli Fender Stratocaster vuodelta 1973 johon laitoin Texas speciaalit. Toisena käytössäni oli Fender Telecaster. Vahvistimena oli käytössä Voima 405. Efekteinä oli Echolette josta otin vain etuaste-soundia. Lisäksi rakentelin särö-pedaalin itse eli Tubecreamer-klooni. Harjoittelin kovasti ja soittokunto palautui takaisin.

Syksyllä 2008 bändin yhteissoitto oli alkanut hioutua valmiiksi joten voitiin lähteä keikoille. Samalla kypsyi ajatus laittaa kappaleet levylle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niinpä levyn biisien pohjat nauhoitettiin kahden päivän sessioissa. Kitarat ja laulut lisättiin sitten "kerralla raita purkkiin" -tekniikalla.

Levyn kappaleet on lueteltu järjestyksessä nimi, sävellysvuosi ja sanoitusvuosi:
Mennään                       1985/2007
Yksin blues                   1985 2007
Luona virran                 1985/2008 aurinkoisena kesäaamuna klo 5 Juankoskella.
Tuu takaisin                  1986/2007.
Aamu yö                       1990/2008
Vapaa lähtemään          1993/2007
Ajelehdin                      1993/2007
Tahdon olla onnellinen 1994/2007
Tähdet taivaan               2002.
Älä anna periksi             2005/2008
Laiskotellen blues          2007
Poika                              2007
Meen ja teen on             2007
Vapaa oon                      2008

Musiikin levylle sovitti bändi. Levyn kuvat otti Laura Pentikäinen. Kansien ulkoasun suunnitteli ja toteutti Jukka Savolainen. Bendixin levy Ajelehdin julkaistiin toukokuussa 2009. Musiikki on juurevaa bluesrockia. Totea se itse! Voit kuunnella sekä ladata Bendix Ajelehdin levyn kappaleita verkossa kaikissa yleisimmissä jakelukanavissa.

Teimme pikku-keikkoja lähialueella ja soittomme vahvasta blues-vaikutuksesta johtuen keikkailimme erillaisissa blues-tilaisuuksissa. Tekemämme levy sai alueellista kannatusta ja noteerattiin valtakunnallisesti.

Mika Tirkkonen, Ismo ja Juha Mylläri.

Esiinnyimme yhdessä Howard Glazerin kanssa Kaaviblues-festivaalillla kahteen otteeseen. Vuonna 2009 ja toisen kerran vuonna 2012. Musiikki on yhteiskeikalta Kaavilta; Rummuissa Hannu Nenonen ja bassossa Juha Mylläri.

Kaavi Blues Bendix Howard Glazerin kanssa.

Mahtava meno.

Seuraavassa pätkä Kaavi Bluesista. Rummuissa kävi tuuraamassa Hannu Nenonen.

Soittoura vuosina 1994-2005

Olin tullut soittajana tienhaaraan jossa oli tehtävä valintoja. Olin ollut tähän asti vannoutunut rokkari ja päivätöissä. Vetämäni bändi oli levinnyt vuosia sitten maailmalle enkä ollut kotiutunut muihin rokkiprojekteihin missä kävin. Akustisesta jutusta en ollut saanut kehitettyä pysyvämpää. Jouduttuani päivätöistä lomautetuksi aloin uskoa, että ainoa tapa työllistyä päätoimisena muusikkona edes jotenkin on alkaa soittaa tanssibändissä. Eli niitä lauluja mistä saa oikeasti leipää. Tiesin että Martti Huttusella on ohjelmatoimisto joten ilmoitin Martille olevani käytettävissä jos tarvitaan kitaristia. Se oli vuonna 1994.

Markku Hyttinen otti yhteyttä ja tarjosi keikkaa. Markulla oli ollut siihen saakka viihdekvartetti jotka muodostuvat niin, että bändissä ensinnäkin on peruskomppiryhmä kuten rummut-basso-urut/haitari. Siihen sitten lisättiin solistinen soitin, kuten saksofoni, trumpetti tai kitara. 

Tavalliset ravintolabändit olivat pelkkä rytmiryhmä eli rummut-basso-urut jonkun jäsenistä hoidellessa lisäksi laulun. Triot olivat halvempia kuin nelihenkiset yökerhobändit pienemmästä kokoonpanostaan johtuen. Ne olivat näin myös musiikilliselta ilmaisuvoimaltaan köyhempiä. 

Sodan jälkeen Suomalainen keksintö tanssikielto oli vapautunut lopullisesti vasta vuonna 1948. Lisäksi syntyi suuret ikäluokat jotka kaipasivat viihdettä. Suomessa oli musiikintekijoistä valtava pula ja 60-luvulta oltiin kerrottu tarinoita, kuinka basisti saatettiin ottaa nakkikioskin jonosta keikalle. 

70-luvulla oli alkanut loiva mutta jatkuva kysynnän lasku. Tämä johti siihen että bändien oli kilpaillakseen vähenevistä keikoista parannettava toimintakulttuuriaan. 90-luvun alkuun tultaessa ei kvartetteja enää juurikaan esiintynyt maakuntien hotellien yökerhojen housebändinä vaan lähes kaikki olivat trioja. 

Artistit kiersivät 70-luvulla pystysolisteina talon kuukausi-palkatun trion säestäessä. 80-luvulla solisteilla alkoi olla omia bändejä. 90-luvulla kun minä aloitin, he kiersivät kvartetteineen yhden illan paikassaan hotellin hitti-iltana. Talon bändi soitti muut illat kahdesta neljään iltaan viikossa. Minun aloittaessani oli yleistä kahden viikon sopimus hotelliin. Aiemmin oli bändi soittanut kuukauden paikassaan. 

Markku kokosi nyt trion jonka halusi kuulostavan isommalta bändiltä. Se onnistui käyttämällä koneita apuna. Soitintekniikka oli kehittynyt niin, että urkuja soittanut Petri Summanen lisäsi koneelta rummut ja basson. Markku lauloi soittaen perkussioita ja minä soitin kitaraa laulaen stemmoja. Jotkut perinnesoittajista ylenkatsoivat järjestelyä mutta asiakkaat äänestivät jaloillaan ja se oli meidän onni.

Pete, minä Markku.

Koekeikkojen jälkeen homma vaan lähti toimimaan ilman suurempia suunnitelmia. Alkuun nimenä oli Markku Hyttinen Group, myöhemmin Safir. Keikoisa suurimman osan möi Martti Huttusen ohjelmatoimisto. Huttusen Marttia olikin kiittäminen sujuvasta keikkakalenterin täyttymisestä.

Yleinen käytäntö tuolloin oli soittaa joko yhdeksästä puoli kolmeen. Tai sitten kymmenestä puoli neljään. Eli esiintymisajaksi tuli viisi ja puolituntia. Setti sisälsi 45 minuuttia soittoa ja vartin taukoa. Lisäksi tuli puoli tuntia soittoa vielä loppuun. Illan aikana ehti siis soittaa noin 70 kappaletta!

Säestimme joskus solisti-iltojen tähtiä kuten esimerkiksi Erkki Junkkarista, Maarit Peltoniemeä jne.

Markulla oli hyviä juttuja. Hänellä oli pitkä, vuosikymmenien kokemus tanssimuusikkona. Markku sanoi kerran myös että tietäkää pojat se, että mikään ei ole niin kateellinen kuin muusikko toiselle muusikolle. Hän jatkoi nauraen että se kateus on jopa kiimaa suurempi luonnon voima! Kiitos Makelle ohjeista. Ne kyllä tultiin näkemään vielä monet kerrat. 

Kitarana minulla oli Ibanez ja vahvistimena Charvell. Nuorena kuolleen veljen poismenon jälkeen liityin Petri Karakselan johtamaan kirkkokuoroon. Lauloin kuorossa tenoria pari vuotta. Vaikka olikin raskasta nousta iltakeikan jälkeen kirkkoon keikalle niin neliäänisessä sekakuorossa laulaminen on erinomaisen hyödyllistä ja kehittävää. 

Ostin sitten ensimmäisen laatusoittimeni Gibsonin. Siihen aikaan niitä ei montaa olut Kuopiossa. Soittajan palkoilla hankinta ei olisi muuten onnistunut mutta satuin saamaan oikaisun muusikon verotukseen. Veronpalautuksia tuli takautuvasti useammalta vuodelta. Yleesä soittaja saivat mätkyjä, mutta niin, reilu peli.

Kuva keikalta Outokummussa.

Kotona tein midillä musiikkia ja otin iskelmää haltuun. Tein taustat itselleni ja tein jonkun one-man keikan. Aloittelin nuottien kirjoituspalvelua, jossa kappaleista tuli kunnolliset nuottilaput keikkakansioon. 

Tein nuotinnuspalvelua solisteille.

Vaikka monet eivät arvosta soittajan hommaa, niin olin ylpeä että saatoin työllistyä ja elättää perhettäni muusikkona. Tein puolitoista sataa keikkaa vuoteen ja matkapäiviä lähes toinen mokoma. Jauhot sai myös kitaransoitonopettaja. Kerran oltiin Luostolla keikalla. Tupa oli täysi ja täysi hulina päällä kun tuli sitten tauolla jututtamaan että hyvin näkyy menevän.. Eipä siinä muisteltu vanhoja.  

Vuonna 1998 aloitin Arja "Lokki" Havakkaa säestävässä Linnut-orkesterissa. Bändiä liidasi Pennasen Vesku, joka oli yhteydessä. Tavattiin Siilin Shellillä ja hyppäsin kyytiin. Siitä se sitten lähti. 

Solistibändit pysähtyivät vain yhdeksi iltaa paikassaan, joten silloin viimeistään tuli selväksi miten iso maa Suomi on. Arjalla oli tuohon aikaan tosi hyvin keikkoja. Soitimme kesäisin kesälavoilla keski- ja etelä-Suomessa, talvella paljon lapin hiihtokeskuksissa. Liityin muusikkojen liittoon.

Musisoimme tanssitaloissa ympäri Suomea sekä teimme myös pari kertaa vuodessa teimme pikku kiertueet Ruotsissa. Soittoamme kuultiin radiokanavilla ja olimme muutamaan otteeseen telkkarin kesäillan valssi ohjelmassa. Seuraava ote on helmikuulta 2000.

Soiton osuus kokonaisajankäytöstä oli ehkä kymmenen-kahdenkymmenen prosentin luokkaa. Kaikki muu aika meni matkustamiseen, roudaamiseen ja matkustamiseen. Keikkamäärät olivat puolentoisasadan vuosiluokkaa siihen lisäksi toinen mokoma matkapäiviä. Väsymykseen turtui. Keikka paikat aina vaan vaihtui.

Ruotsin siirtolaisten lehdestä.

Soitimme bändinä ensin yhden tai kaksi 45 minuutin settiä. Sitten solistin kanssa kaksi tai kolme kertaa 45 minuuttia ja vielä loppuun puoli tuntia bändin kanssa. Koska kalusto oli kovilla jatkuvasta rylläämisestä, niin tein soittimilleni kunnon caset. Keikat hoiti polarartistit, joka oli tuohon aikaan yksi Suomen suurimmista toimistoista. 

Muutamat tutut halusivat myös että opastan heidän jälkikasvua soittamisessa alkuun. Vaikka se oli mukavaa niin en tuntenut varsinaista paloa hommaan. Omiin kokemuksiin perustuen jo pelkästään termi kitararansoiton opettaja kaikkineen on sen verran vastuullinen titteli että kiitos ei kiitos. Oppilaat on herkkiä taimia mitä pitää osata käsitellä oikein. 

Vesa Pennanen siis toimi bändin leaderina. Soololaulu palasi mulle vuosien tauon jälkeen ohjelmaan stemman lisänä. Lisäksi hommaan kuului sivutoiminen bassottelu bänditunneilla. Kitaravahvistimeksi vaihtui Line 6. 

Rummuissa oli Hannu Nenonen. Soitin bändin seteillä bassoa ja solistin esiintyessä kitaraa. Meillä oli kustannustehokas kokonaisuus. Keikkoja tehtiin todella paljon.

Solisti pelleilee Tampereella erään kiertueen jälkeen
josta minä jatkoin säestystuurauskeikalle Helsinkiin.

Hannun jälkeen rumpuihin tuli Petteri Leminen. Pari kertaa kerran olimme myös televisiossa, vuosina 2000 ja 2001 TV-2 Huvinvuoksi ohjelmassa.

Yksityispuolella tein ensimmäisen singleni "Nyt soi kitarain". Seuraavana syksynä perustettiin kotipaikkakunnalle elävänmusiikin yhdistys, jonka puheenjohtajaksi tulin valituksi.

Ensi-single Nyt soi, kitarain.

Havakan bändissä Hannu palasi sitten takaisin rumpuihin. Vesan lopetettua bändissä sen vetäminen jäi minulle. Pyysin Petri Summasen urkuihin. Ajoin keikkabussia 60 000 kilometriä vuodessa. 

Hannu Nenonen, minä ja Petri Summanen
Havakan keikkabussin kanssa.

Havakan bändissä ollessa tuli kierrettyä keikkapaikat läpi Suomen useaan kertaan. Samoin kävimme esiintymässä siirtolaisille Suomenlahden tuolla puolen useaan otteeseen, sekä laivoilla. Hankin ensimmäisen Stratocasterini. 

Olin Linnuissa vuoden 2002 syksyyn saakka, neljän vuoden ajan. Säestin lisäksi satunnaisesti erinäisen määrän iskelmäartisteja tunnetuimpana heistä varmaankin Reijo Taipale. Reijo oli todella reilu ja ystävällinen solisti vaikka olin pelkkä tuuraaja. Hän oli todellinen herrasmies.

Vuoden 2002 syksyllä Teijo Rekonen kysyi soittamaan Caminito-orkesteriin. Teijo oli harmonikansoiton maailmanmestari vuoden 2000-duettosarjassa. Hän onkin yksi parhaita harmonikan soittajia minkä kanssa ole soittanut ja muutenkin hyvä mies. 

Säestimme tangokuningas (1988), Kari Piirosta keikkaillen ympäri Suomea sekä lahden tuolla puolen. Teijon lisäksi bändissä soitti Jyri Hietapakka rumpuja ja Mika Rekonen bassoa sekä viulua!

Yksityispuolella julkaisin keväällä 2003 ensimmäisen pitkäsoitto cd-levyni "Kaunein sana". Äänitin ja miksasin ja tuotin sen kokonaan. Soittamassa kävi muusikkoystäviä. Soitin tuossa vaiheessa vielä Kari Piirosen bändissä ja pyysin myös hänet vaimoineen levyn julkkareihin. Kari oli sydämeltään hyvä ihminen ja sen lisäksi huippulaulaja. Kari oli todellinen ammattilainen ja kannusti nuorempaa musikanttia uralla eteenpäin.

Toimin äänittäjänä ja tuottajana myös eri projekteissa, kuten esimerkiksi Marja-Liisa Kuosmasen, Marja-Leena Gröhnin ja Koillisväylä levyillä. Tehtiin omat kotisivut.

Pitkäsoittolevyni sai hieman huomiota maakuntaradiota myöten. Kyselin Niirasen Makelta tietäskö hän hyvää soittajaa satunnaisille keikoille joille kyseltiin. Syksyllä 2003 sitten keksimme Maken kanssa perustaa oma bändi. Markku oli halukas siirtymään päivätöistä luovalle alalle. Bändin nimeksi tuli muistaakseni Henkan ehdotuksesta ja Markun vaatimuksesta Ismo Pentikäinen & Pelipojat. 

Rumpuihin siis tuli Henry Mikkonen ja bassoon Kalle Parviainen, rokkipojat. Vahvistimeksi minulle tuli VOIMA ja echolette-kaiku. Teimme Markun kanssa myös jopitain keikkoja kahdestaan. Keikat myi alkuun Markku sitten Pohjoisartistit.

Takana Henry Mikkonen Markku Niiranen
ja Kalle Parviainen minä edessä.

Ostin vanhan paloauto-ampparin Mersun reuhkan, jonka rakensin ja muutoskatsastin keikkabussiksi. Hankin laadukkaat PA-kamat, johon kuului Warfedale Pro kajarit, Spiritin mikseri ja Lexiconin kaiku. Näitten lisäksi tarvittiin valot eli muutamat par 56 kannut.

Entisestä ambulanssista tuli
hyvä keikkabussi.

 Kotisivut laitettiin nettiin. Sinne tuli selostusta meikäläisestä.

Kotisivut vuonna 2000.

Saadaksemme bändille keikkoja kunnolla Markku ilmoitti sen SM-kisoihin. Siitä taas seurasi se että voittaaksemme täytyi yhteissoitto hioa huippuunsa. Tanssimusiikissa se tarkoittaa jalan alle osuvat rytmit, moniäänistä laulua ja tyylikkäät sovitukset. 

Muut sijat kuin voittopaikka eivät merkinneet keikkojen suhteen mitään. Olin kyllä aika vaativa enkä päästänyt itseäni sen enempää kuin bändiäkään helpolla. Koko ryhmä panosti hienosti. Etenimme sitten useamman vaiheen jälkeen loppukilpailuun Ylläkselle. Mukanamme tuli tuli bussilastillinen eli puolensataa kannattajaa mukaan! Make ajoi bussia. Voitimme lopulta tanssibändien SMORK 2004-kisoissa Suomenmestaruus hopeaa. 

Pelipojat Piazzassa Tahkolla.

Bändin toiminnan huippuhetki oli seuraavana kesänä kun esiinnyimme paikallisen osuuspankin 100v juhlissa vajaalle 2000 hengen yleisölle. Juuri ennen lavalle nousua bändin jäsenet sanoivat lopettavansa tähän keikkaan!!

Markku kertoi siirtyvänsä takaisin päivätöihin ja Henry sekä Kalle keskittyivät Deestyleen jonka olivat juuri perustaneet.

Jäin pyörittämään kalliiden PA-kamojen, bussin ja sovittujen keikkojen palettia tuuraajien kanssa. Samalla alkoi uuden kokoonpanon rakentaminen.

Kotisivut vuonna 2005.

Tero, Pete, Panu ja minä.

Niin sitten löytyikin oikein taitavat muusikot. Uusi kokoonpano oli Tero Ylisirkka basso, Petri Kainulainen rummut ja Panu Rouvinen piano sekä akustinen kitara. Harjoittelimme setit kasaan ja osallistuimme uudestaan vuoden 2005 tanssiorkestereiden Suomenmestaruuskisoihin.

Tein samalla toista täyspitkää levyäni "Sileä kivi" johon sävelsin ja sanoitin kaiken. Sovituksen lisäksi äänitin ja miksasin materiaalin. Toimin vielä taloudellisena tuottajana. Bändin jäsenet soittavit levylle. 

Pohjois-karjalan maakuntalehden aukeamalla.

Bändi oli erikoisen hyvä ja kehityskelpoinen. Siitä innostuneena opettelin soittamaan lisäsoittimena mandoliinia. Jos bändi olisi saanut toimia ja hitsautua seesteisemmässä historian vaiheessa siitä olisi voinut kehittyä mitä vaan.

Mandoliinillä "Sileä kivi"-levyn
julkaisukonsertissa.

Kiersimme samaan aikaan keikoilla entiseen malliin. Keikkabussi kesti onneksi hyvin keikkamatkat, mutta jouduin kyllä korjaamaan sitä keikkojen välillä usein.

Hyvä, unohdettu levy.

Etenimme kokoonpanolla Ylläkselle tanssibändikisojen SMORK 2005 loppukilpailuun. Mukanamme oli taas bussilastillinen kannattajia ja Markku Niiranen ajoi bussia. Bändi eteni kaksipäiväisessä kisassa loppuvaiheeseen asti jossa oli viisi bändiä. Bändimme soittotaso oli noussut selkeästi edellisestä mutta niin oli kisojenkin taso. 

Osallistuneista bändeistä lisäksi kaksi oli aikaisempia voittajia kuten Varjokuva. Sijoituimme kovassa kisassa viiden parhaimman joukkoon, (tuona vuossa sijoja 2-5 ei lueteltu). Se oli kyseisenä vuonna tosi hyvä saavutus.

Keikkajuliste: Takaa vasemmalta Panu Rouvinen,
Pete Kainulainen ja Tero Ylisirkka
edessä allekirjoittanut.

Yksitoista vuotta kestäneellä päätoimisella muusikkouralla oli lomat jääneet pitämättä. Oli tullut touhuttua itseään säästelemättä. Nyt oli sen aika. Kilpailujen jälkeen teimme sovitut keikat. 

Ylläksen lehti Kuukkeli.

Hankkiuduin koulutukseen ja aivan uusiin kuvioihin eripuolelle Suomea. 

Paikallislehti Pitäjäläinen 28.4.2005

Äänitin vielä lupaamani joululevyn sekä säestin Helsingissä ravintola Kaisaniemessä Juhani Rautiaista useiden keikkojen verran. Hänen keikoilla oli kiva olla vaihteeksi taas rivimuusikkona. 

Muita soittajia bändissä olivat Ako Kiiski bassossa, Vesa Aaltonen rummut sekä Pekka Kuorikoski piano ja viulu. Mitenkäs se appiukko oli aina neuvonut, jos haluat kehittyä (musiikissa), niin hankkiudu itseäsi parempaan seuraan.

Kävimme myös jollain suur-lavakeikalla, jossa muistaakseni Arja Koriseva bändineen oli toisena. Tähän oli hyvä päättää päätoiminen soittajuus. Laitoin kitarat koteloon totaalisesti seuraaviksi pariksi vuodeksi.

jatkuu...