Gretsch tallojen soundivertailu - Sound comparison of Gretsch bridges

Päätin taannoin testailla eri talla vaihtoehtoja. Gretschit ovat siitä hienoja kitaroita että niihin on saatavilla erilaisia talloja. Tallaa vaihtamalla voi muuttaa kitaran soundia radikaalisti! Esimerkiksi Gibsoneihin on on tarjolla vaan yhtä mallia. Nämä soittimet ovat myös siitä käteviä että testiä pystyy tekemään helposti ja nopeasti seuraavin vaihein:

1. Kielten tasainen löysytys
2. Capo kiinni
3. Kielet irti peräkappaleesta
4. Vaihda talla (ja/tai peräkappale)
5. Kielet kiinni, viritys (kiristäminen tasaisesti)
6. Kuuntele saundimuutos ja valitse sinulle paras soundi!

Capo kaulaan ja kielet irti.

Amerikkalaisilla Gretsch-palstoilla aiheesta on käyty ajan saatossa kovastikin keskustelua. Suomessa edes koko aihetta ei tunnuta tuntevan?! Alunperin (onttokoppaisissa)kitaroissa käytettiin (ruusu)puusta muotoon veistettyjä talloja. Nykyään niitä kutsutaan nimellä Synchronized Bridge.

Sitten Bigsby alkoi 50-luvulla valaa niitä saman näköisenä alumiinista. Testasin omassa soittimessa 50-luvulla Bigsby-tehdasasennetuista Gretscheistä käytettyä muotoon valettua alumiinitallaa. Tallamalli oli käytössä esimerkiksi Eddie Cohranin kitarassa. Näitä nähtiin myös Brian Setzerin uran alkuajan kitaroissa.

Bigsby muotoon valettu alumiinitalla.

Hienovire näissä talloissa on hyvä. Reiät on myös porattu hieman soikeaksi sekä pohja on v-mallinen, kuin veneen pohja. Kampea käytettäessä talla huojuu hieman. Tällä saadaan aikaan se, että että viritys säilyy kitarassa myös kammen käytön jälkeen. Alunperin 50-luvulla tallan ruuvin kanta oli pallon mallinen ja talla keinui aluskappaleen päällä.

Tallassa käytetty materiaali vaikuttaa soundiin dramattisesti. Alumiinitallainen Gretsch kuulostaa paljon enemmän Stratocasterin suuntaan eli soundi ohenee, kirkastuu ja terävöityy. 

Vaikka monet pitävä tästä soundista, niin alumiini ei ole minun valinta. Puun ja alumiinin lisäksi samalla tavalla muotoon valmistettuja talloja tehdään nykyään myös esimerkiksi messingistä, kuten Compton tai Tru-Arc Serpentune. Muuten, Giboneissa käytetään samaa tallojen mitoitusta kuin Gretscheissä.

Yksi perusajatus tallassa on myös se, että mitä vähemmistä osista se on tehty niin sitä pitempi on sustain ja sitä paremmin se johtaa ääntä kaikukoppaan. Toinen tärkeä asia talloista puhuttaessa on virityksen pysyminen silloin kun käytetään Bigsbyä. 

Chet Atkins ja Duane Eddy käyttivät 50-luvulta alkaen yhdestä muotoon valmistetusta kromatusta (messinki)tangosta valmistettua talla-tankoa, jota kutsutaan nimellä Rocking Bar Bridge. Tämä oli käytössä myös George Harrisonin kitarassa. Epäilin hienovireen osumista kohdilleen pyöreällä tangon pätkällä, mutta yllättäen se olikin hyvä. Sustain tosiaan on pitkä.

Rocking Bar-style.

Soundi oli myös miellyttävä, mutta ei niin voimakas kuin olin ajatellut. Se oli yllättäen myös aika keskialuevoittoinen. Vanha vintage-tallat voi maksaa satoja euroja, mutta uusia on saatavilla eri valmistajien kuten All Parts, tai The Tru-Arc Bridge valmisteina. 

Rocking Bar Bridge.

Rocking Bar-tyyppisiä talloja löytyy eri metalleista (ja jopa lasista valmistettuna!) Kaikki ne antavat keskenään hyvin toisistaan poikkeavan soundin. Tässä mallissa on edellisen Bigsby-tallan tapaan soikeat reiät sekä v-mallinen pohja keinuliikettä varten. Rocking Bar-talloilla on edelleen olemassa suuri ja vannoutunut kannattajakunta.

Messinkinen All Parts 
Rocking Bar alapuolelta.

Gretschessä on käytetty vuosikymmeniä myös Space-Control Bridge nimistä "rulla"tallaa. Myös näillä talloilla on oma kannattajajoukkonsa sekä tällaisen voi nähdä Brian Setzerin ja Malcolm Youngin Gretschissä. Talla on kierretanko, jossa uramutterit kieliä varten. Kielien keskinäistä sudetta voidaan muuttaa. Myös näitä löytyy eri valmistajien tuotteina.

Space-Control Bridge.

Tehdas-uusissa Gretscheissä käytettiin vuodesta 1952 lähtien hienosäädettävää synchro-sonic1 tallaa. Elviksen ensimmäisen bändin kitaristi Scotty Moore vaihtoi tällaisen myös Gibson ES-295 kitaraansa! Silloin tuotenimi oli vielä The Melita Synchro-Sonic Bridge. Tämä talla löytyi myös Bo Diddleyn kitarasta.

Synchro-sonic1.

Gibsoneihin säädettävillä paloilla tehdyt tallat tulivat vasta myöhemmin vuonna 1956. Gibsoneissa talloja kutsutaan nimellä Tune-O-Matic (TOM). Gibsonin ABR-1 tallaa löytyy eri valmistajien OEM tuotteina. 

Nykyään Gretscheissä yleisimmin eli noin puolessa tehdas-uusissa soittimissa käytetään 70-luvun alussa käyttöön tullutta, säädettävillä paloilla varustettua messinkirunkoista tallaa. Gretschin pallatala on nimeltään Adjusto-Matic™ Bridge. Sekä TOM että Adjusto-Matic tallassa on sama mitoitus.  Löytyy myös kiinnostavaa keskustelua, jossa vertaillaan Adjusto-Matic vs. Rocking Bar käyttäjäkokemuksia. 

Ismon testin voittaja,
Gretsch Adjusto-Matic™ Bridge.

Omakohtaisessa vertailussa pidän Adjusto-Maticin soundista enemmän kuin Rocking Bar-tallasta. Yllättäen, vaikka käytän myös Bigsbyn kampea, niin viritys säilyy silti! Luultavasti kielet ovat juuri sopivassa kulmassa suhteessa tallapalaan. Soundi on täyteläinen, laaja, rikas eikä kuulu sitar-efektiä. Myös intonaatio on huipputarkka.

Edellisten lisäksi nykykaikana on saatavilla messinkirunkoisia rullatalloja, joissa hienosäädettävät palat pyörivät pienen akselitapin päällä. Nämä ovat rakenteeltaan kaikista monimutkaisimmat ja sisältävät eniten (pienen pieniä) osia. Sen perustueella akustinen äänen sustain pitäisi olla teoriassa heikoin. Vertailtaessa Adjusto-Maticiin rullatallan soundi on hieman värittömämpi ja sustain aavistuksen heikompi.

Tämä tallaratkaisu on minulla kuitenkin ES-295 kloonissa ja mielestäni tässä soittimen sustain on hyvä ja soundi rikas. Tämän tallan etu on myös se, että vire säilyy kaikista parhaiten Bigsbyä käytettäessä. 

Vanson rullatalla.

Talla-asioissa ratkaisut on tehtävänä kompromissina eri ominaisuuksista. Loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin luottaa aina omiin korviinsa. Jotkut pitävät kirkkaammasta soundista toiset tummemmasta jne.

Peräkappaleet

Peräkappaleella on todella merkittävä vaikutus soundiin. Gretsch-kitaroihin on saatavilla Bigsbyn kammen lisäksi lukuisa määrä erilaisia peräkappaleita. Verrattuna valurunkoista G-leikattua peräkappaletta ja Bigsby kampea, niin mielestäni kiinteä peräkappale antaa kitaraan paljon paremman soundin. Jos en tarvitsisi soiton takia kampea niin kitaran peräkappale olisi ehdottomasti valurunkoinen G-leikattu, mikä oli kitarassa alunperin!

Kitaran kielet

Kitaran kielillä on merkitystä soundiin. On saatavilla nikkelipäällystettyjä Gretsch-kieliä, jotka valmistetaan nykyään Meksikossa. Electromatic-kieliä kritisoidaan kuitenkin niiden huonosta pakkauksesta ja taipumuksesta ruostua ennenaikaisesti jopa uutena! Kielet ovat eri valmistajan valmistamia kieliä kuin 1950-1960 luvulla tehdyt.

Gretsch .010 kielisarja

Tehdasasennettuina Gretschissä soivat yleensä hyvälaatuiset Daddario EXL110 Regular Light Gauge kielet. Tätä kielipaksuutta käyttää myös esimerkiksi Brian Setzer.

Daddario EXL110 kielisarja.

Paksumpi .011 alkuinen Daddario EXL115 antaa aavistuksen tukevamman soundin. Bigsbyllä varustettuihin kitaroihin kielten vaihto on nopea ja helppoa tehdä. Virityspäähän kielet on nopea pyöräyttää kiinni.

Kitaran hihnalukkoja - strap locks

Gretscheissä kiinnitykseen käytetään erikoista kaksikierteistä ruuvia. Ruuvi kerretään kitaranrunkoon normaalista poiketen vasenkätisesti! Hihnatappi puolestaan kiinnittyy ruuviin normaalin oikeakätisesti! Näin ollen ruuvin kiinnitämiseksi on kaksi vaihtoehtoa. 

Gretsch hihnatappi (strap pin)
sekä kaksoiskierreruuvi.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa käytetään  kahta mutteria, jotka ensin kiristetään keskenään ja sitten tämän avulla kierretään ruuvi paikalleen (vastapäivään). Tätä kutsutaan vastamutteri- tai kaksoinmutterilukitukseksi. Ruuvin kiinnittämisen jälkeen puretaan vastamutterilukitus.

Vastamutterilukituksen
tekeminen.

Toinen vaihtoehto on käyttää ruuvilukitetta (vahvuus keskivahva eli sininen). Kierretään ensin hihnatappi ruuviin. Laitetaan sitten pari tippaa ruuvilukitetta kierreliitokseen ja ennetaan imeytyä sekä kuivua. 

Gretsch hihnatappi-kokonaisuus
ja ruuvilukite.

Pujotetaan tämä kokonaisuus sitten hihnan läpi ja ruuvataan kitaraan (vastapäivään). Työskentelyssä voi käyttää laadukkaita, esim. Bahco siirtoleukapihtejä apuna. Mikäli siirtoleukapihtien oikeaoppinen käyttö on vahemmän tuttua, niin suosittelen tutustumaan video erityisesti kohta 2:35. 

Mikäli myöhemmin tulee tarvetta irroittaa ruuvilukite, niin se irtoaa kuumentamalla hihnatappia (riittävän tehokkaalla) tinakolvilla.

Tämän lisäksi hihnatappeihin on suunniteltu erilaisia teknisiä ratkaisuja, jolla saadaan varmistettua hihnan pysyminen kiinni hihnatapissa. Jo vuosikymmeniä sitten esimerkiksi Gibson laittoi kitaroihinsa levennetyllä kartiolla varustetut hihnatapit. 

Uusi ja vanha Gibson hihnatappi,
uusissa käytetään suurempaa ruuvia
ja isompaa kartiota.

Noin neljäkymmentä vuotta sitten tuli myyntiin halpoja muovisia (mutta edelleen toimivia) Jim Dunlop STRAP LOCK lukitsimia. Nämä ovat äänettömiä ja näiden puute, jos sellaiseksi voi sanoa, on ainoastaan se että ne ovat hieman kolhon ja lelun näköisiä. 

Tämä lukitsin on toiminut bassossa
vuosikymmenien ajan täydellisesti
sadoilla keikoilla.

Sitten tulivat metallivalmisteiset Schaller S-Locks "hihnalukot" Nämä ovat idioottivarmoja, kun vain kiinnitettäessä varmistaa että kiinnitys lukittuu todella. Minäkin hommasin näitä sitten takavuosikymmeninä usempaan arvokitaraan. Ja satoja keikkoja on näillä soitettu. Ulkonäkö on rouhean "heavy". Näiden lukitsimien ainoa ongelma on se, että ne helisee ja kolisee koko ajan. Ajan oloon se alkaa käymään hermoille ja tekee lopulta soittajasta hullun. Jos saa hieman liioitella, hehe. 

Metalliset hihnalukot.

Joitakin vuosia sitten markkinoille tuli mitättömän (aluslaatan) näköisiä pyöreitä kumisia lätkiä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä ovat mielestäni kaikkien aikojen paras keksintö lukita kitarahihna äänettömästi ja turvallisesti! Ja taas nähtiin että pahaat keksinnöt ovat yksinkertaisia. 

Fender Strap Blocks systeemi

Mikä parasta niin eivät edes maksa kuin muutaman euron! Jos haluaa erottua joukosta niin löytyy myös eri värejä! Hillityille herrasmiehille on tarjolla perinteistä mustaa. Jos soittaja hylkii Fenderiä, niin myös ainakin Ernie Ball valmistaa näitä ja rubber strap-hakusanalla löytyy lisää. Vahva suositus.

Kumkilätkä vain ujutetaan vetämällä
paikalleen ja eikun rokkaamaan hehe.

Gretsch hollow-body hihnatapin korjaus

Tekstissä olevat linkit eivät ole kaupallista yhteistyötä. Ne ainoastaan täsmentävät ja taustoittavat kulloinkin tekstissä tarkoitettua asiaa.

Kuten tiedetään kitaroiden hihnatappien kiinnitämisessä käytetyt ruuvit löystyvät käytön myötä. Aikansa ongelman saa korjattua yksinkertaisesti kiristämällä ruuvua. Pikku hiljaa ruuvinreikä kuitenkin väljenee niin, että kiristystä on tehtävä tämän tästä. Ei voi enää olla luottavaisin mielin siitä että kitara pysyisi kaulassa sata prosenttisesti. Jokaisen kitaristin painajainen on se, kun kitara putoaa kaulasta hallitsemattomasti lattialle. Useimmiten tapahtuu jotain vaurioita..

Väljäksi kulunut ruuvin reikä.

Ongelmaan on perinteisesti ollut korjauksena se, että liimataan väljentyneeseen ruuvin reikään tulitikku tai puinen hammastikku tai pari, jolloin ongelma on korjattu!

Edellä mainitun tavoin Gretschissäni väljeni hihnatapin kiinnitys. Laitoin ensin täytteeksi normaalin tulitikun liiman kanssa. Ajattelin sitten lisätä vähän jatkeeksi normaalia suurempaa L kokoista tulitikkua. 

Noh, kuinka ollakaan kitaran seinämän vahvuus on noin 5 mm luokkaa. Ruuvin kohdalle siinä on kitaratehtaalla liimattu pieni, noin sentin kanttiinsa oleva puupalanen. Tällä järjestelyllä on ajateltu saavutettavan suurempaa pitoa.

Tiukempaa tikkua reikään painettaessa vastus hävisi yht'äkkiä kokonaan. Selvisi että tämä tehdaspuupala repesi seinästä irti liimauksen vierestä! 

Tarkemmin tutkittaessa selvisi myös ongelman juurisyy. Tehdasasennuksessa käytetty puupala oli aivan liian kovaa puuta. Ruuvin kierteen hapertuessa siitä tuli sileä kuin "Venäläisestä pystykierteestä", (tällä hauskalla termillä aikoinaan kuvattiin tyystin pois kuluneita kierteitä).

Gretschin sisältä irronnut pala.

Niin ei auttanut kuin alkaa suunnitella työkalu millä saisi liimattua uuden palasen kitaran sisäseinään. Amerikassa tehdään amerikkalaiseen tyyliin. Halusin kuitenkin suunnitella työn tekemiseksi vähän muuta kuin johto joka kieputetaan lopuksi (kitaran) kaulan ympärille, hehe. 

Tähän yksinkertaiseen työkaluun tarvittaisiin muutamia tarvikkeita. Ensinnäkin ns. pianolankaa, joka on lujaa terästä ja paksuudeltaan 2 mm. Sitten tarvitaan pari "sokeripalaa" ennen näitä käytettiin kuparijohtojen yhdistämisessä toisiinsa. Lopuksi tarvitaan pari aluslaattaa (sisäreikä 3 mm), reiällinen puupala (mäntyä tai kuusta) joka 1,5 cm kanttiinsa sekä urakiila.

Sinivalkea pahvi kuvastaa kitaran
seinää poikkileikkauskuvassa. Vieressä
liimapurkki.

Noin metrin pituiseen suoraan pianolankaan voi tehdä taitoksen toiseen päähän 10 cm päästä helpottamaan työstämistä. Pujotetaan lankaan sitten sokeripala ja sitten aluslaatta. Tämän jälkeen lanka pujotetaan ruuvin reiästä kitaran sisään. 

Kitaran kansi suojataan teippauksella.

Sitten f-aukosta pujotetaan puupala pianolangan läpi. Langan pää otetaan f-aukosta esille ja lisätään aluslevy ja lopuksi sokeripala. Sokeripala lukitaan reilun (noin 10 cm) päähän langan päästä.

Erikois työkalu vietynä kitaran läpi.

Sitten laitetaan puupalasen pintaan puuliimaa. Soitinrakentamisessa käytettävä Tintebond on parasta. Mutta hätätilanteessa kelpaa Eri Keeperkin.

Puupalan hallitsemiseksi voi kylkeen
ruuvata muutamalla kierteellä
väliaikaisen ohjausruuvin.

Vedetään puunpala pianolangan avulla kitaran sisäseinään kiinni. Tarkistetaan palan asettuminen paikalleen f-aukosta taskulampulla kitaran kannen suuntaisesti katsoen. 

Tässä esimerkissä reikää on valaistu
ulkoapäin ja se näkyy vaaleana pisteenä
f-aukossa.

Lukitaan ulkopuolelle jäänyt sokeripala. Työnnetään puusta valmistettu kiila kitaran rungon ja aluslevyn väliin, (kiilassa oleva halkio on sahan terän eli noin millin levyinen). Jätetään laitos kuivumaan 6 tunnin ajaksi. 

Kiilatyökalu liimasauman
vetämiseksi tiukasti paikalleen.

Purkaminen aloitetaan löysyttämällä sokeripalan lukitus. Sitten pianolanka työnnetään ja f-aukosta esille. Poistetaan peräpään sokeripala ja aluslaatta. Lopuksi kiinnitetään hihnatappi.