Tämä (ihmisen, ei tekoälyn kirjoittama) juttu kertoo ajasta jolloin musiikki oli vielä ihmisten soittamaa ja laulaminen oli muuta kuin rytmikästä puhetta.
Kitaraa on soitettu niin kauan kuin kitaroita on ollut olemassa sekä vasemmalta että oikealta puolelta. Yleisesti kielet järjestellään kitarassa niin, että paksuin kieli (eli matalimmat äänet) ovat yläpuolella ja kirkkaimman äänen tuottavat ohuimmat kielet laitetaan alapuolelle.
Ihmisistä vain noin 10% on vasenkätisiä, joten soittajina olemme myös selkeässä vähemmistössä. Näin ollen vasenkätisiä kitaroita on ollut takavuosina vähemmän saatavilla. Esimerkiksi Gibsonin tiedetään valmistaneen 1950-luvulla ainoastaan kolme vasuri Les Paulia! Paul McCartneyllä on niistä yksi (vuodelta 1957).
On kohtalon ivaa että Gibsoneita alunperin valmistnut Orville Gibson oli vasurimuusikko ja soitinrakentaja. Hän valmisti tilauksesta erittäin arvostettuja sekä vasuri- että oikeakätisiä kitaroita vuosina 1894-1902 (ensimmäisen 1888). Gibson Mandolin and Guitar Company oli perustamisestaan 1902 alkaen bisnes-miesten omistama yhtiö. Orvelle kuoli vuonna 1918. Viisikymmentä-luvulla Gibson yhtiölle enää pelkkä nimi!
 |
| Vanhin tietämäni vasurikitaristi, Orvelle H. Gibson 1856-1918. |
Fender-kitaroita oli saatavilla vasurina niiden valmistamisen alusta saakka. Telejä vuodesta 1951 ja stratoja vuodesta 1954 alkaen, mutta erittäin suolaiseen hintaan.
Halpismerkeillä oli sama kuvio. Edellä mainitusta johtuen usein vasenkätisen ensimmäiseksi soittimeksi valikoitui lähes aina oikeakätinen soitin. Luovuudestaan tunnettuina vasurit kehittelivät sitten tältä pohjalta mitä erilaisimpia tapoja tuottaa musiikkia.
Menneinä vuosikymmeninä puritaanisen konservatiivisissa vanhanaikaisissa maissa vasenkätisyyden sanottiin olevan kotoisin itseltään paholaiselta, joten siitä pyrittiin pääsemään eroon kaikin mahdollisin keinoin. Niin vasurit pakotettiin luontonsa vastaisesti opettelemaan kirjoittamaan ja soittamaan oikeakätisesti.
Suomessakin vielä 60-luvulla saatettiin kirjoittamaan opettelevalta lapselta sitoa vasen käsi selän taakse! Näin monet vasureista opettelivat soittamaan oikeakätisen kitaroita oikealta. Ne onnelliset mihin joukkoon itsekin katson kuuluvani, saivat toteuttaa itseään vapaasti, (kunhan touhu pysyi laillisen puolella hehe).
Niin me saimme opettella soittamaan oikeakätisen kitaraa vasemmalta puolelta. Vielä 1950-luvulla monet vasurit eivät kääntäneet kitarasta kieliä, jolloin paksuin kieli jäi alapuolelle. Monet vasurit, kuten minä taas tekivät käännökestä täydellisen peilikuvan eli käänsivät kitaran lisäksi myös kielet. Paksuin kieli tuli silloin yläpuolelle.
Yhteenvetona meitä vasenkätisiä kitaristeja on siis kolmea "eri lajia":
- Oikealta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittavat.
- Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittavat.
- Vasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittavat.
Tämän lisäksi on soittajia, jotka osaa miksata näistä useampaa tyyliä keskenään ja variaatioiden määrä kasvaa. Esimerkkinä itse soitan (kuten Jiminkin kerrotaan soittaneen) vasemmalta puolen sekä vasen- että oikeakätisesti kielitettyjä kitaroita ja bassoja.
Oikeakätisesti veistetyt kitarat ovat vasureille ikäviä soittaa. Esimerkiksi stratossa säätimet ovat tiellä koko ajan. Plektrakäden heiluessa muuttuu myös säädöt tahtomatta. Kuitenkin jotkut vasurikitaristit, tunnetuimpana Jimi Hendrix halusivat pysyä oikeakätisesti muotoillussa lankuissa (epäkäytännöllisyydestään huolimatta esimerkiksi tyyliseikkojen takia).
Kun kauppoihin alkoi tulla 1970-1980 luvulla enenevissä määrin vasenkätisesti valmistettuja kitaroita, oli luontevaa siirtyä niihin.
Vasenkäteisyys oli takavuosina keikalla usein ihmettelyn aihe. Muistan kun yhdessäkin ryhmässä minä soitin alkuillan oikeakätistä bassoa vasemmalta ja bändin basisti samaa soitinta loppuillan oikealta, hehe. Ihmettelyä ei suinkaan vähentänyt se että vuosia myöhemmin bändissä jatkoi toinen vasuri kitaristi perinteitä vaalien oikeakätisen bassolla hahaa!
On olemassa myös ihmisiä, mitkä ovat kumpikinkätisiä kuten eräs opettaja. Hän kirjoitti liitutaululle aloittaen vasemmalla kädellä ja jatkoi siitä oikealla kädellä. Kätevää, ei tarvinnut liikutella yhtään jalkoja.
Se, että kuuluu kätisyytensä perusteella usein pilkattuun vähemmistöön, joille ei löydy helposti vasemman käden saksia eikä mitään muutakaan tavaroita, saattaa maailma välillä tuntua vasemmalla kädellä tehdyksi. Olisi kyllä helppo pahoittaa mielensä. Siksi vasureiden onkin vaan parempi paksuntaa nahkaansa ja sopeutua. Iän karttuessa ei muista enää koko juttua hehe.
Menneinä vuosikymmeninä tarvittiin moninkertaisesti enemmän botnea onnistua työllistymään soittamisella varsinkin silloin, jos oli vasurin lisäksi jonkin muun värinen kuin valkea. Tai sitten vaikka naispuolinen. Heille on kyllä nostettava hattua!
Ilman vasenkätisten soittajien panosta, maailma nykypäivänä olisi varmuudella paljon köyhempi. Luettelen seuraavassa itselleni merkittäviä muusikoita historiallisessa järjestyksessä.
Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittavat
Elizabeth Cotten
Elizabeth oli syntynyt vuonna 1893. Hän oli itse oppinut muusikko ja ensimmäiset kappaleensa hän soitti jo kahdeksan vuotiaana. Hänen ohjelmistoonsa kuului suuri määrä rag- ja aikakauden tanssilauluja kuten blues ja folk-numeroita. Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Cotten kehitti omaperäisen finger pickin-tyylin, jota kutsutaan nimellä Cotten picking. Sormisoittotyylin lisäksi Cotten on myös vaikuttanut merkittävästi root-musiikin kehitykseen.
Cotten kirjoitti omia laulujaan jo varhaisteini-iässä. Niistä yksi, Freight Train (jonka on versioinut mm. Chet Atkins). Se nousi yhdeksi hänen tunnetuimmista kappaleista. Laulu oli kirjoitettu junaradan lähellä sijainneen lapsuudenkodin muistona.
Cotten oli lopettanut soittamisen mentyään naimisiin 17-vuotiaana kodin ja kirkon takia. Hän musisoi silloin harvoin ja pienimuotoisesti. Varsinaisesti Elizabeth palasi musiikin pariin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, 60-vuotiaana! Kansanlauluja harrastava Seegerin perhe löysi hänet, kun hän työskenteli heille taloudenhoitajana.
Meidän iloksemme Mike Seeger alkoi tehdä Cottenin kappaleiden makuuhuoneen kelalevytyksiä kotonaan. Cottenin musiikit jäivät näin jälkipolville ihmeteltäväksi. Äänityksistä koostettiin myös albumi Folksongs and Instrumentals with Guitar.
Myöhemmin Isossa-Britanniassa Chas McDevittin ja Nancy Whiskeyn vuonna 1956 (rikollisesti omissa nimissään) levyttämänä kappaleesta tuli suuri hitti. Biisiä pidetään yhtenä tärkeimmistä skifflen nousuun vaikuttaneista kappaleista. Myös Eric Clapton on kertonut aloittaneensa soittamisensa Skifflestä.
Albert King
Albert on yksi kolmesta bluesin kuninkaasta, hän syntyi vuonna 1923. Pitkän uran tehnyttä Albertia pidetään usein (ja syystä) yhtenä kaikkien aikojen suurimmista ja vaikutusvaltaisimmista blueskitaristeista. Hänet tunnetaan luultavasti parhaiten vuonna 1967 julkaistusta ja lukemattomia jäljittelijöitä keränneestä albumistaan ja sen nimikkokappaleesta Born Under a Bad Sign.
Lukuisat aikalaisis- sekä nuoremman polven kitaristit on nimenneet Albertin innoittajakseen. Stevie Ray Vaughan totesi usein Albertin olleen tärkein esikuva. Niin myös kaukana pohjolassa eräs kitaristi Pekka "Albert" Järvinen sai taitelijanimensä esikuva Albert Kingin mukaan. Järvisen uran huippuhetki on kun hän onnistui saamaan Kingin vierailemaan levyllään. Hurriganes taas on syy siihen, miksi minä halusin ryhtyä soittamaan kitaraa.
King tunnettiin pehmeän laulunsa ja suuren kokonsa vuoksi lempeän humoristisella lempinimellä Samettipuskutraktori. Albert oli iso, kaksimetrinen ja 110 kg mies. Ennen päätoimista muusikkoutta hän oli mm. ajanut puskutraktoria.
Instrumentti, johon Albert King yleensä yhdistetään, on oikeakätinen vuoden 1958 Gibson Flying V. Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittanut King soitti vuodesta 1974 eteenpäin uransa loppuajan (useamman eri) kitarasepän käsityönä rakentamaa vasenlankkuista Flying V-kitaraa.
Albert käytti pudotettua avointa (ehkäpä useampia kuin yhtä) viritystä. On ehdotettu (C#-G#-BEG#-C#), avointa e-mollia (CBEGBE) ja/tai avointa F:ää (CFCFAD). Kingin pitäaikainen komppikitaristi Steve Cropper on kertonut Kingin virittäneen kitaransa matalasta korkeaan (CBEF#BE). Monien blues kitaristien tapaa Albert suosi ohutta 0,009" alkavaa satsia. Ohuemmilla kielillä ja pudotetulla virityksellä saavutettava matalampi kielijännitys olivat merkittävät tekijät Kingin soundiin.
King nimitettiin Blues Hall of Fameen vuonna 1983. Hänet nimitettiin postuumisti Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2013. Vuonna 2023 hän oli sijalla 22 Rolling Stonen 250 kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla.
Dick Dale
Dick syntyi Quincyissa Massachusissa Yhdysvalloissa vuonna 1937. Dickin isä oli Libanonilainen ja äiti Puolalainen. Dale ryhtyi soittamaan eri soittimia jo lapsena, jolloin hän omaksui muusikkoisältään myöhemmin kuultavia itämaisia vaikutteita. Dick suosi soitossaan nopeaa treomoloa, jousikaiutettua märkää soundia ja äärimmilleen säädettyä vahvistinta.
Dick on 1950-luvun lopulla alkaneen instrumenttaali rockin pioneeri. Hänen ensimmäinen hittinsä jykevästi kulkeva Misirloun (1962) soundi on kestänyt hyvin aikaa. Dalea sanotaan Surf-musiikin kuninkaaksi. Dick soitti järkyttävän paksulla, peräti 016-alkuisella satsilla!
Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Dick harrasti intohimoisesti myös Surfausta. Surfauksen tunnelmia tavoitellen hän haki soittoonsa luonnonvoimien äärimmäisyyttä. Dick asui Kaliforniassa. Samassa kaupungissa asui myös Leo Fender, joka kanssa Dale teki yhteistyötä. Dick auttoi Fenderiä kehittämään uusia laitteita. Vastineeksi hän sai laitteet maksutta. Nykyään nämä endorsement sopimukset ovat musiikin alalla aika yleisiä.
Leo Rakensi Dalelle kultaisen vasenkätisen Straton, monsterin sekä vahvistimia, jotka kykenivät tuottamaan paksuja ennen kuulumattomia äänenpaineita valmistaen tietä heavy-musiikille. Fender valmisti Dalelle kaikkien aikojen ensimmäisen 100 w (huom. putkiwatin) kitaravahvistimen. Dale oli edelläkävijä kannettavien jousikaikuefektien käytössä, josta tuli eräs surf-musiikin tunnusmerkki.
1990-luvulla Quentin Tarantinon elokuvaa Pulp Fiction seurasi Dalen uusi nousu suuren yleisön tietoisuuteen. Dick oli myös ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi parhaan rock-instrumentaaliesityksen kategoriassa kappaleella Pipeline yhdessä Stevie Ray Vaughanin kanssa.
Rolling Stonen 100 Greatest Guitarists of All Time -listalla Dale sijoittui vuonna 2003 sijalle 31 ja vuonna 2011 uusitussa listassa sijalle 74.
Otis Rush
Otis syntyi vuonna 1934. Muutettuan asumaan Chicagoon Otis loi uraa nousten julkisuuteen Chicago-blues artistina. Hänen läpimurtohitti oli vuonna 1956 levytetty I Can't Quit You Baby.
Rushin tunnistettavalle kitaratyylille oli ominaista hitaasti sykkivä soundi ja pitkät, taivutetut nuotit. Vasemmalta oikeakätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Rush soitti uransa alkuaikoina oikeakätisen lankkuista, myöhemmin vasenkätisen lankkuista kitaraa mutta paksuin kieli oli aina alapuolella.
Alkuun Otis soitti kautta aikain ensimmäistä julkaistua puoliakustista kitaraa. Epiphone Sheraton oli vielä 1950-luvulla arvostettu laatukitaramerkki. Sittemmin Rushin kitaraksi vaihtui (Epiphonen omistukseensa ostanut) Gibson. Gibson malli oli ES-335. Tämän mallin kitaroita on valmistettu vasurina yksittäiskappaleina mahdollisesti vuodesta 1958 alkaen.
Stetson-hatustaan tunnettu Otis Rush innoitti musiikillaan lukuisia kitaristeja, kuten esimerkiksi Carlos Santana ja Johnny Winter. Otis teki paluu suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvulla, jolloin uusi soittajapolvi oppi tuntemaan hänet.
Otis Rush valittiin Bluesin Hall of Fameen vuonna 1984. Vuonna 2015 Rolling Stone sijoitti hänet sijalle 53 100 parhaan kitaristin listallaan. Jazz Foundation of America myönsi Rushille elämäntyöpalkinnon 20. huhtikuuta 2018 elämäntyöstä ja pysyvän jäljen jättämisestä bluesin maailmaan ja musiikin universaaliin kieleen.
Vasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittavat
Paul McCartney
Paul syntyi Liverpoolissa Englannissa vuonna 1942, juuri ennen suuria ikäluokkia. Vaikka Paulin lapsuutta varjosti toinen maailmansota, pula-aika ja äidin menetys nuorena, niin palkinto tuli täysi-ikäisyyden kynnyksellä Britti-invaasion sekä ennen kuulumattoman suurten ihailijamassojen myötä.
Skifflessä aloittanut Paul innostui nuoruudessaa 1950-luvulla Amerikkalaisesta rhythm and bluesista ja rokkareista kuten Little Richard. Musiikki-innostukseen vaikutti myös isä, joka oli sivutoiminen Jazz-muusikko kannusten poikaansa harrastuksen pariin.
14 vuotiaana McCartney hanki Framus Zenith (malli 17) akustisen kitaran. Vasenkätisenä Paulin oli vaikea opetella soittamaan oikeakätisen kitaraa. Nähtyään Slim Whitmanin keikkajulisteen Paul tajusi että vasemmalta soittava voi vaihtaa kielityksen peilikuvaksi. Opettelusta tuli helpompaa.
Vasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittanut McCartney oli bändissä alkuun kitaristi mutta varsinaisesti hänet opittiin tuntemaan pinnalle noustuaan The Beatlesin laulavana basistina. Paul on multi-instrumentalisti ja muiden soittimien ohella hän soittaa kitaraa varsin mallikkaasti.
Paul McCartneyn monipuolinen sekä laadukas ura on inspiroinut ja innoittanut lukemattomanta määrää muusikoita sekä laulun kirjoittajia. McCartney on kirjoittanut tai ollut mukana kirjoittajana ennätyksellisessä kolmessakymmenessä kahdessa Billboard Hot 100-listan kärkeen nousseessa biisissä!
McCartneyn kunnianosoituksiin kuuluvat mm. kaksi nimitystä Rock and Roll Hall of Fameen (Beatlesin jäsenenä vuonna 1988 sekä sooloartistina vuonna 1999), Oscar-palkinto, Primetime Emmy -palkinto, 19 Grammy-palkintoa, nimitys Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäseneksi vuonna 1965 ja nimitys Knight Bacheloriksi vuonna 1997 musiikkialan ansioista.
Tekijänoikeustulojen myötä vuonna 2024 Paul oli myös yksi maailman rikkaimmista muusikoista. Hänen omaisuutensa arvioidaan olevan miljardi puntaa.
Jimi Hendrix
Jimi syntyi ja kasvoi nuoruutensa liberaalista sekä vapaasta ilmapiiristä tunnetussa Seattlessa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa vuonna 1942, hieman ennen suuria ikäluokkia. Vasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Hendrix sai aloittaa kitaran soiton opettelun 15-vuotiaana (vuosien haaveilun jälkeen). Soitosta tulikin hänelle sitten pakkomielle. Jimi käytti kitarassaan puoli sävelaskelta alennettua viritystä.
Erittäin rikkinäisistä ja vaatimattomista kotioloista lähtenyt Jimi menetti äitinsä nuorena. Hendrix ei jaksanut keskittyä kouluopiskeluun. Lukio loppui kesken opintojen.
Täysi-ikäiseksi tultuaan Hendrixiä oltiin panemassa (pikkurikollisena autovarkaana) vankilaan, mutta liittymällä armeijaan tuomio muutettiin ehdonalaiseksi. Jimi liittyi armeijaan kunniakkaisiin laskuvarjojoukkoihin kolmen vuoden sopimuksella 19 ikäisenä. Hän innostui sotilasurasta.
Hendrix muisteli armeija-aikaa myöhemmin ystävälleen -Ensimmäinen hyppy oli aivan näkymättömissä. Kuten monet laskuvarjohyppääjät, myös Jimi pelkäsi laskuvarjon pettävän. Hän kuitenkin teki vaaditut viisi hyppyä ja hyväksyttiin laskuvarjojääkäriksi. Jimi oli niin ylpeä Screaming Eagle hihamerkistä, että osti samanlaisen myös lähetettäväksi kotiinsa.
Hendrix kokosi armeijassa bändin. Keikkoja alkoi olla viikonloppulomilla ympäriinsä eri puolilla sijainneissa sotilastukikohdissa. Musiikki alkoi viedä häntä yhä enemmän.
Jimi tiesi, ettei hän voinut noin vain erota armeijasta. Jos hän karkaisi, niin hänet voitaisiin tuomita sotaoikeudessa ja lähettää vankilaan. Niinpä huhtikuussa 1962 vain 10 kuukautta palvelusta suoritettuaan Hendrix hankkiutui armeijan psykiatrin juttusille Fort Campbellissä.
Jimi kertoi tälle, että hänellä oli kehittynyt homoseksuaalisia taipumuksia ja hän oli alkanut fantasioida (miespuolisista) nukkumakavereistaan. Seuraavalla käynnillä Hendrix kertoi lääkärille olevansa rakastunut ryhmänsä miespuoliseen jäseneen.
Tuohon aikaan voimassa olleiden Yhdysvaltojen armeijan määräysten mukaan homoseksuaalit sotilaat erotettiin palveluksesta. Heidän läsnäolon katsottiin heikentävän armeijan moraalia ja kurinalaisuutta. Kuten tiedetään nämä olivat Hendrixin kohdalla keksittyjä syitä. Hän tunsi säännön riittävän hyvin ja tiesi mitä piti sanoa. Jimi vapautettiin palveluksesta kunniallisin ehdoin, koska viimeiseen palkkaan sisältyi bonus 21 päivästä käyttämätöntä lomaa.
Erottuaan palveluksesta Hendrix ei koskaan myöntänyt julkisesti, kuinka hän oli käyttänyt armeijan sääntöjen tuntemusta hyväkseen hankkiessaan ennenaikaisen vapautuksen palveluksesta ja palatessaann siviiliin.
Jimi aloitti kiihkeän sekä levottoman uran muusikkona. Lopulta hän murtautui suuren yleisön tietoisuuteen Englannissa. Sieltä hän kohosi raketin tavalla kautta aikain ensimmäiseksi maailmalaajuiseksi kitarasankariksi. Musiikkinsa raaka-aineena hän käytti kaikkea siihen asti elämässä kokemaansa ja näkemäänsä.
Vaikka holtiton huumeiden ja alkoholin sekoittaminen lopulta päätti Hendrixin elämän aivan liian aikaisin, vain 27 vuotiaana. Niin hänen tekemisiä musiikin parissa jäljitellään yhä, 60 vuotta myöhemmin!
Itselläni oli neljän kympin korvilla todella kova Hendrix/Cream-vaihe. Nuorimmaisesta lapsestani tuli Jimin kaima. Hendrix jäi historiaan intohimoisena musiikin mestarina. Hän seurasi uskollisesti omaa näkemystään ja uudisti samalla populaari-musiikin kenttää peruuttamattomasti
Jimi Hendrix Experience nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1992 ja UK Music Hall of Fameen vuonna 2005. Rolling Stone on sijoittanut Hendrixin kaikkien aikojen suurimmaksi kitaristiksi ja kuudenneksi suurimmaksi artistiksi.
Hendrix nimitettiin Native American Music Hall of Fameen sen perustamisen vuonna 1998. Vuonna 2005 Jimi debyyttialbumi lisättiin Yhdysvaltain kansalliseen ääniterekisteriin Kongressin kirjastossa säilytettäväksi ikuisesti osana kansakunnan ääniperintöä. Hendrixille on tämän lisäksi myönnetty useita arvostettuja rockmusiikkipalkintoja elinaikanaan sekä kuolemansa jälkeen.
Tony Iommi
Tony syntyi Birminghamissa, Englannissa vuonna 1948. Hänen vanhemmat olivat kotoisin Sisiliasta. Tony oli perheen ainoa lapsi. Isä oli puuseppä ja äiti pyöritti kauppaa. Kauppa oli lähiön suosittu kohtaamispaikka.
Tony oli koulkiusattu poika. Alle 10-vuotiaana eräässä yhteenotossa hänen ylähuulensa halkesi. Siitä Tonylle jäi lopun-ikäinen näkyvä arpi. Iommia alettiin kiusata arpinaamaksi. Hän alkoi kohetaa fysiikkaansa. Ensin Tony harrasti judoa ja karatea. Sitten hän siirtyi nyrkkeilyyn. Nämä olivat keinot, jolla 50-luvun Englannissa saattoi puolustaa itseään.
Iommin isällä oli ratkaiseva vaikutus pojan musiikkiharrastukseen. Isä kuten myös kaikki hänen veljensä soittivat harmonikkaa ja opettivat myös poikiaan soittamaan. Tonyn perhe oli katolinen kyllä, mutta ei osallistunut kovinkaan paljoa kirkon menoihin.
Aluksi Tony haaveili rumpalin urasta, mutta ne vaihtuivat nopeasti hänen kuultua kahdentoista ikäisenä Hank Marvin soittamana vuoden 1960 hitin Apache. Instrumentaalimusiikki teki erityisen vahvan vaikutuksen. Kiinnostus vaihtui kitaraan. Iommin ensimmäinen kitara oli vasenkätisille tarkoitettu Watkins Rapier-malli.
Vasemmalta vasenkätisesti kielitettyä kitaraa soittanut Tony sai siis musiikillisen herätyksensä The Shadowsilta ja eteenkin Hank Marvinilta. Tony kopioi nyt tyyliä ja harjoitteli jatkuvasti. Pian hän oli oppinut käytännössä kaiken Shadowsin musiikin. Seuraavaksi tulivat mm. Eric Clapton, Jimmy Hendrix, Wes Montgomery ja Joe Pass. Iommi liittyi ensimmäiseen bändiinsä vuonna 1965.
Koulut käytyään Tony meni monien ystäviensä tavoin tehtaaseen töihin. Hän oli metallilevytehtaalla prässikoneen käyttäjänä. Bändi jossa hän soitti tuohon aikaan sai sopimuksen useamman viikon kiinnityksestä Saksaan.
Viimeisenä perjantaina ennen reisuun lähtöä Iommi joutui onnettomuuteen. Tonnien voimalla puristanut prässi iski hetkessä kuin giljotiini otelautakäden käden keskisormesta ja nimettömästä kärjet pois. Koskaan ei saada tietää oliko kyseessä sekunnin murto-osan huolimattomuus, hetken laiminlyönti vai kohtalo?
Tony masentui. Hyvä ystävä toi hänelle jazzkitaristi Django Reinhardtin levytyksen. Hän kertoi että tulipalon jälkeen Reinhardtille oli jäänyt vain kaksi sormea otelautakäteensä.
Alkuun Iommi oli sitä mieltä, tässä tilanteessa että kitaramusiikki oli viimeinen asia, mitä hänen tarvitsee kuunnella. Mutta sinnikäs ystävä sai Tonyn kuuntelemaan Djangoa. Kuunnellessaan Reinhardtin nerokkuutta Iommi alkoi uskoa, että ehkä peli ei ollut vielä menetetty. Kohta sen jälkeen hän alkoi soittaa kitaraa uudelleen.
Iommi kokeili alkuun kaikenlaisia apukeinoja ja kehitteli itselleen myös proteesit sormenpäihin. Sitten hän sai oikeat proteesiteknikon valmistamat proteesit. Ne toimivat varsin hyvin. Siitä huolimatta hänen oli silti ryhdyttävä käyttämää erittäin ohuita kieliä. Ne oli myös säädettävä mahdollisimman alas paineen minimoimiseksi.
Tämän lisäksi kitaran viritystä piti löysentää E:stä D#:ään (myöhemmin C#:ään). Tällä saatiin pienennettyä sormenpäiden painetta lisää. Koska sormenpäissä ei ollut tuntoa, niin Tonyn piti myös opetella uusia, erilaisia tekniikoita esimerkiksi venytyksiin ja vibratoihin. Muutoksien lopputuloksena kitarasta lähti omalaatuinen ja erityisen matala synkkä soundi.
Tuosta käynnistyi heavy metal-musiikki. Keksittyään löytäneensä musiikista jotain hyvin uutta ja erilaista Tony alkoi käyttää erittäin kovaa äänenvoimakkuutta. Hän kehitteli uusia innovatiivisia ideoita. Niitä olivat high gain-teho, voimakkaasti särötetty ääni ja lopulta kitaravahvistimen kytkeminen bassotuloon. Soundista tuli uuden yhtyeen, Black Sabbathin oma, tunnistettava tavaramerkki.
Vuonna 2005 Metal Hammer-lehti sijoitti Tonyt ykköseksi Riffien Lordi-kyselyssä ja ylisti hänen Vuonna 2007 Classic Rock-lehti sijoitti hänet sijalle 6 sadan coolimman kitarasankarin listalla.
Vuonna 2011 Rolling Stone-lehti sijoitti Tonyn sijalle 25 sadan kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla. Vuonna 2012 Guitar Worldin lukijat sijoittivat Iommin kaikkien aikojen seitsemänneksi parhaaksi rockkitaristiksi.
Saman lehden toimittajat sijoittivat hänet kaikkien aikojen parhaaksi heavy metal -kitaristiksi.
Iommi on voittanut useita palkintoja. Näihin kuuluvat Q Awards, (Gibson Les Paul Award, 2015), National Guitar Museumin elämäntyöpalkinto, Kerrang! Awards (Icon, 2018) [ 85 ] sekä kolme Grammy-palkintoa.
Iommi sijoittui sijalle 13 Rolling Stonen vuoden 2023 250 kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla.
Black Sabbath nimitettiin UK Music Hall of Fameen vuonna 2005 ja vuotta myöhemmin USA Rock and Roll Hall of Fameen.
