perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kantele, Kannel, Kankles, Koukles, Kuokle

Erikoinen kantele.

Luin tuossa kirjan "Hiljainen haltioituminen" jonka on A.O. Väisäsen tutkielmista toimittanut kirjaksi Erkki Pekkilä. Väisänen oli ensimmäisiä kansanmusiikin tutkijoita Suomessa. Kanteletta koskeva artikkeli sekä kirjassa käytetty esimerkki sai minut kiinnostumaan aiheesta enemmänkin.

Hiljainen haltioituminen - Kantele, Härnösandin museo.

Kantele on saapunut Suomeen luultavasti Idän suunnasta ennen kristinuskoa ja jo ennen viikinkejä yli tuhat vuotta sitten. Ensimmäisen tuhatluvun täyttymisen jälkeen vuonna 1323 Novogord ja Ruotsin Kruunu jakoivat Suomen siirtomaakseen viistosti kahtia. Rajalinja kulki löyhästi mainittuna kaakosta luoteeseen.

Tuolloin vahvistettiin kirjallisesti jo pitkään olemassa ollut tilanne. Nuori valtio Kruunu oli onnistunut alistamaan alamaisuuteensa Länsi-Suomen. Sillä oli oikein Paavin lupa asialle. Itä osa maasta oli Rurikin jälkeläisen Novogordin verottama. Molemmat näistä olivat käyneet Suomalaisten kanssa aiemmin kauppaa. Käännyttyään kristinuskoon lännessä nämä olivat tulleet katolilaiseksi ja idässä taas ordotoksi.

Väli-alueella käännytystyö tapahtui viimeiseksi. Niinpä Savo-Karjalassa, joka oli syvintä rajamaata, kulttuuri (musiikki mukaan lukien) muuttui viimeisenä. Siitä ansiosta Kantele säästyi eteenkin Karjalassa myöhemille ajoille ihmeteltäväksi. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät soittimesta kruunun puolelta ovat 1500-luvulta. (Suomen musiikin historia - Kansanmusiikki WSOY 2006. Olisipa mukava saada kuulolle myös itäisiä historian merkintöjä).


Kruunu laajeni laajimmilleen itään vuonna 1619 ja koko nykyään tunnettu Suomi tuli yhtenäisenä kruunun siirtomaaksi. Vaikka länsi osaa Suomesta oli kehitetty heikosti hallitsijan keskittyessä enimmäkseen verotukseen ja hyödyn ottamiseen, Idässä oli vieläkin köyhempää. Se olikin ikäänkuin elävä arkisto. Vähitellen jotkut Suomalaiset alkoivat kirjata tietoja muistiin tarinoista, legendoista ja vanhasta käytössä olleessa kansanuskosta. Lännessä nämä olivat valtaosin jo hävinneet. Tätä sanottiinn fennofiliaksi. Uskonnollinen käännytystyö onnistui tämän jälkeen koko kruunun alueella voimaperäisin ottein.

Aito 5-kielinen savutuvan sini-mustaksi
värjäämä Rantosen kantele

1600-luvun alussa Itä-osassa maata vanhaa kulttuuria oli mahdollista saada saada talteen. Kantele oli vielä käytössä oleva soitin. Se oli ollut käytössä itämeren alueella entisinä aikoina laajemminkin. Suomessa soittimella esitetty musiikki oli säilynyt vahvimmin elossa joten soitin omittiin "Suomalaiseksi". Hyvää tässä oli kanteleen kannalta se ettei elävä kulttuuri hävinnyt kokonaan olemasta. Esimerkiksi Henrik Gabriel Porthan keräsi tietoja ja esineitä. Vanhin nykypäiviin säilynyt soitin Suomessa on vuodelta 1699.

Timo Lipitsä savutuvassaan kuva: A.O.Väisänen

1700-luvulle tultaessa saapui Euroopasta kruunun kautta Suomeen viiveellä uusi ehdoton uskonaate, pietismi ja kantele joutui epäsuosioon. 1800-luvun alussa nykyisen Suomen alue joutui kruunun alamaisuudesta tsaarin alamaisuuteen. Nyt kanteletta ei ahdisteltu vallan pitäjien toimesta mutta tilalle tulivat kansan omat herätysaatteet. Sen ansiosta täällä hävitettiin soittimia, poltettiin kanteleita ja tietoa runsaasti. Moni löi kanteleensa kappaleiksi uskon hurmoksessa. Sodan hävinneessä entisessä isäntämaassa Ruotsissa keksittiin yksinkertainen soitin psalmodikon. Tämä saapui entisten yhteyksien myötä myös Suomeen kelvaten täällä kanteleen tilalle. Täällä sille annettiin nimi virsikantele.

11.03.1820 Turun Wiikko-Sanomat no 10

Alkuperäinen kantele oli viisi-kielinen virityksenä diatoninen d-duuri sävelinä D-E-Fis-G-A. Soittimen lyhin kieli on soittajan puolella ja viritystapit tulevat soittajasta katsoen vasemmalle. Näppäinsoitossa oikea käsi käyttää säveliä D-Fis-A ja vasen E-G. Luultavasti molli on tullut vallitsevaksi vasta viimevuosisatojen aikana (arvelee Väisänen kirjassa). Voisi kuvitellakin että vallanpitäjien kurimuksessa varsinkin Venäjän alaisuudessa maaorjuudessa molliviritys on helposti tullut mieleen. Tästä syvästä mollista on kehittynyt slaavilaishöystein myöhemmin tunnettu sterotypia "Suomalainen molli".

Näppäinsoitto on nykyisen Suomen alueen eniten käytetty muoto. Tosin laulua voidaan säestää soinnuin Kansan laulut perustuvat usein saman parin tahdin melodian jatkuvaan toistoon pienillä melodisilla variaatioilla. Tahtilaji on usein erikoinen 5/4. Jos melodioita on useampi "kaiku" melodia alkaa tahdin neljänneltä iskulta. Tällä monotoninsella "taianomaisella" "vangitsevalla" toistolla soittaja hankkiutui onnistuessaan transsin-omaiseen tilaan ja saa kuulijansa "lumoutumaan". Toisin sanoen keskittymään musiikin kuunteluun unohtaen kaiken muun ulkopuolisen.

Sointuja otettaessa eli sointusoitossa oikeassa kädessä oli mahdollista olla ruoko, tikku tai nykyään plektra ja vasen sammuttaa säveliä jäljelle jäävien äänien muodostaessa sointuja. Myöhemmin laulujen muututtua 1800-luvulla tanssikappaleiden melodioiden vaatimuksesta soittimeen laitettiin lisää kieliä.


Muutos kanteleella oli siis historiansa aikana ollut melkoinen. Kansalliseepos Kalevalan legendan mukaan alunperin itse heimopäällikkö ja tietäjä Väinämöinen oli tunnettu soittimen taitavana käsittelijänä. Kruunu toi myöhemmin mukaanaan kristinuskon. Vähän kerrassaan ensimmäisen vuosituhannen jälkeen soittimen suosio alkoi rapistua. Se kuului vain rahvaille.

1800-luvulle tultaessa soitinta tavattiin enää Karjalassa ja osin Savossa. Sielläkin köyhimmän väen savutuvissa. Pietismi ja sen johdannaiset olivat vahvisaneet kehitystä. Sisäänlämpiävien uunien savustamina näillä julkisesti paheksutuilla mutta juhlissa suuresti tarvituilla soittajilla saattoi usein olla savusta tihruiset silmät ja säilytyspaikasta johtuen savun tummentamat soittimet. Savutonta aluetta näissä savutuvissa näet riitti juuri istumakorkeudelle asti. Talolliset ja muu ns. parempi väki asuivat parituvissa sekä raastuvissa ja niissä oli jo savupiiput.



1800-luvun loppua kohti tultaessa elävä kantele-kultturi oli ehtinyt hävitä lähes kokonaan. Viimeisillä hetkillä soittimen onneksi itsenäistyvässä Suomessa soittimesta tehtiin "kansallissoitin". Konsettikanteleeksi kehittymällä se kelpasi jo juhlasaleihin yleisön hymistessä auloissa juhlallisesti.



Toisen maailmansodan jälkeen tuli jo kantele-väsymistä. Vuonna 1975 Piirpauke teki musiikillisia raja-aitoja ylittävän versionsa, jossa yhdisteltiin vanhaa kansanmusiikkia, progea sekä jazzia. Uudella vuosituhannella soitin on noussut uuteen suosioon.




Mieleen jäi kummittelemaan A.O. Väisäsen tutkilmassaan mainitsema vasenkätisen soittajan kannel ja aloinkin etsä sitä. Löytyi museo mistä Väisänen mainitsi lähes sadan vuoden takaisessa kirjoituksessaan! Otin yhteyttä Härnösandin museoon missä minua ystävällisesti autettiin. Ylläykseksi mainittu kantele on edelleen olemassa ja esittely kunnossa! Sain kuvia sekä luvan käyttää niitä. Kyseinen instrumentti on arveltu Väisäsen tutkielmassa koriste-esineeksi. Sen mitat ovat: pituus 45 cm, leveys 18 ja syvyys 9 cm.

Taidokkaat koristeleikkaukset.

Tarkemmin tutkailtessa kuvia huomaa soittimen olleen ihan soitto käytössä. Kansilevy ja sen mukana olevat kolme viritintä puuttuvat. Kaksi paksumman kielen metallista viritystappia ovat vielä paikoillaan. Koristepuusepän tekemät leikkaukset ova tosi hienot ja mielenkiintoiset. Myös käytetyt tekniset ratkaisut. Kaksi paksuinta kieltä on tullut kannesta ulos eri kohdasta kuin kolme ohuinta? Soitin on ollut alunperin musta väriltään. Voisiko olla mahdollista että tämä olisi kulkeutunut jonkun virkamiehen evakkomatkalla 1700-luvun alussa Ruotsiin? Ehkä koristeleikauksista voisi saada vihjeitä? Ja maalin jämistä? Savutuvassa se ei ole nokeentunut mutta esikuviaan seuraten se on maalattu mustaksi. Jos päätän tehdä joskus kanteleen tämä koristeleikattu yksilö saa olla esikuvana.


Kantele on todellinen DIY-soitin ja on helposti opittavana instrumenttina löytänyt tiensä populaari-viihteeseen. Saatavilla on konserttikanteleita, joilla esitetään vakavaa klassista musiikkia. Sähköiseen käyttöön on puolestaan kehitetty oma malli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti