keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Soittoura vuosina 1994-2005

Olin tullut soittajana tienhaaraan jossa oli tehtävä valintoja. Olin ollut tähän asti vannoutunut rokkari ja päivätöissä. Vetämäni bändi oli levinnyt vuosia sitten maailmalle enkä ollut kotiutunut muihin rokkiprojekteihin missä kävin. Akustisesta jutusta en ollut saanut kehitettyä pysyvämpää. Jouduttuani päivätöistä lomautetuksi aloin uskoa, että ainoa tapa työllistyä päätoimisena muusikkona edes jotenkin on alkaa soittaa tanssibändissä. Eli niitä lauluja mistä saa oikeasti leipää. Tiesin että Martti Huttusella on ohjelmatoimisto joten ilmoitin Martille olevani käytettävissä. Se oli vuonna 1994.

Markku Hyttinen otti yhteyttä ja tarjosi keikkaa. Markulla oli ollut viihdekvartetti jotka muodostuvat niin, että bändissä on peruskomppiryhmä kuten rummut-basso-urut/haitari. Johon lisätään solistinen soitin, kuten saksofoni, trumpetti tai kitara. Tavalliset ravintolabändit olivat pelkästään rytmiryhmä eli rummut-basso-urut. Ne olivat halvempia kuin nelihenkiset yökerhobändit pienemmästä kokoonpanostaan johtuen. Ollen myös musiikilliselta ilmaisuvoimaltaan vaatimattomampia. 

Sodan jälkeen Suomalainen keksintö tanssikielto oli vapautunut lopullisesti vasta vuonna 1948. Lisäksi syntyi suuret ikäluokat jotka kaipasivat viihdettä. Suomessa oli musiikintekijoistä valtava pula ja 60-luvulta kuuli tarinoita, kuinka basisti saatettiin ottaa nakkikioskin jonosta keikalle. 70-luvulla oli alkanut loiva mutta jatkuva kysynnän lasku. Tämä johti siihen että bändien oli kilpaillakseen vähenevistä keikoista parannettava toimintakulkttuuriaan. 90-luvun alkuun tultaessa ei kvartetteja enää juurikaan esiintynyt maakuntien hotellien housebändinä.

Artistit kiersivät 70-luvulla pystysolisteina talon kuukausi-palkatun trion säestäessä. 80-luvulla solisteilla alkoi olla omia bändejä. 90-luvulla kun minä aloitin, he kiersivät kvartetteineen yhden illan paikassaan hotellin hitti-iltana. Talon bändi soitti muut illat. Kahdesta neljään iltaan viikossa. Minun aloittaessani oli yleistä kahden viikon sopimus hotelliin. Aiemmin oli bändi soittanut kuukauden paikassaan. 

Petri Summanen, minä ja Markku Hyttinen.

Markku oli koonnut nyt trion jonka halusi kuulostavan isommalta bändiltä. Se onnistui käyttämällä koneita apuna. Soitintekniikka oli kehittynyt niin, että urkuja soittanut Petri Summanen lisäsi koneelta rummut ja basson. Markku lauloi soittaen perkussioita ja minä soitin kitaraa laulaen stemmoja. Koekeikkojen jälkeen homma vaan lähti jatkumaan ilman suurempia suunnitelmia. Alkuun nimenä oli Markku Hyttinen Group sitten Safir.

Yleinen käytäntö tuolloin oli soittaa joko yhdeksästä puoli kolmeen. Tai sitten kymmenestä puoli neljään. Eli esiintymisajaksi tuli viisi ja puolituntia. Setti sisälti 45 minuuttia soittoa ja vartti taukoa. Lisäksi puoli tuntia soittoa loppuun. Illan aikana ehti siis soittaa noin 70 kappaletta!

Tein nuotinnuspalvelua solisteille.

Kitarana minulla oli Ibanez ja vahvistimena Charvell. Lauloin lisäksi kirkkokuorossa tenoria pari vuotta, se oli hyödyllistä. Hankin sitten ensimmäisen laatusoittimeni Gibsonin. Kotona tein midillä musiikkia ja otin iskelmää haltuun. Tein taustat itselleni ja tein jonkun one-man keikan. Aloittelin nuottien kirjoituspalvelua, jossa kappaleista oli kunnollinen nuottikuva keikkakansiossa. Vaikka soittopestiä ei arvostettu monien mielestä, olin kuitenkin ylpeä että saatoin työllistyä muusikkona. Tein puolitoista sataa keikkaa vuoteen ja matkapäiviä lähes toinen mokoma. Jauhot sai myös kitaransoitonopettaja. 

TV-2:n Huvinvuoksi ohjelmasta.
Vuonna 1998 aloitin Arja "Lokki" Havakkaa säestävässä Linnut-orkesterissa. Solistibändit pysähtyivät vain yhdeksi iltaa paikassaan, joten silloin viimeistään tuli selväksi miten iso maa Suomi on.

Soiton osuus kokonaisajankäytöstä oli ehkä kymmenen-kahdenkymmenen prosentin luokkaa. Muu meni matkustamiseen, roudaamiseen jne. Keikkamäärät olivat puolentoisasadan vuosiluokkaa siihen lisäksi toinen mokoma matkapäiviä. Soitimme bändinä ensin kolme kertaa 45 minuuttia. Sitten solistin kanssa kaksi kertaa 45 minuuttia ja vielä loppuun puoli tuntia bändin kanssa. Tein soittimilleni kunnon caset. Keikkoja möi polarartistit. Annoin muutamille kavereille yksityistunteja soittouransa alkutaipaleelle. En halunnut varsinaisesti sille alalle, koska jo pelkästään termi kitararansoiton opettaja oli mielestäni pelottavan vastuullista hommaa jossa voi pilata toisen innostuksen lopuksi ikää.

Ruotsin siirtolaisten lehdestä.
Vesa Pennanen toimi bändin leaderina. Soololaulu palasi ohjelmaani stemman lisäksi. Lisäksi siihen kuului sivutoiminen bassottelu. Vahvistimeksi oli vaihtunut Line 6. Rummuissa oli Hannu Nenonen. Soitin bassoa bändin setit ja solistin esiintyessä kitaraa. Näin saatiin kustannustehokas paketti artistin hitin työntövoiman lisäksi. Joten keikkoja tehtiin todella paljon.


Solisti pelleilee Tampereella erään kiertueen jälkeen
josta minä jatkoin keikalle Helsinkiin.
Hannun jälkeen tuli Petteri Leminen rumpuihin. Pari kertaa kerran olimme myös televisiossa, vuosina 2000 ja 2001 TV-2 Huvinvuoksi ohjelmassa.

Yksityispuolella tein ensimmäisen singleni "Nyt soi kitarain". Seuraavana syksynä perustettiin kotipaikkakunnalle elävänmusiikin yhdistys jonka puheenjohtajana toimin.


Hannu Nenonen, minä ja Petri Summanen keikkabussin kanssa.

Havakan bändissä Hannu tuli takaisin rumpuihin. Vesan lopetettua bändissä sen vetäminen jäi minulle. Pyysin Petri Summasen urkuihin. Ajoin keikkabussia 60 000 kilometriä vuosittain.  Bändissä olo aikana tuli kierrettyä keikkapaikat läpi Suomen useaan kertaan. Samoin kävimme esiintymässä siirtolaisille Suomenlahden tuolla puolen useaan otteeseen, sekä laivoilla. Hankin ensimmäisen Stratocasterini. Olin Linnuissa vuoden 2002 syksyyn saakka, neljän vuoden ajan. Säestin lisäksi satunnaisesti erinäisen määrän iskelmäartisteja tunnetuimpana varmaankin Reijo Taipale.


Vuoden 2002 syksyllä Teijo Rekonen kysyi soittamaan Caminito-orkesteriin. Teijo on harmonikansoiton maailmanmestari vuoden 2000-duettosarjassa. Säestimme tangokuningas (1988), Kari Piirosta keikkaillen ympäri Suomea sekä lahden tuolla puolen. Teijon lisäksi bändissä soitti Jyri Hietapakka rummut ja Mika Rekonen basso sekä viulu!


Yksityispuolella julkaisin keväällä 2003 ensimmäisen pitkäsoitto cd-levyni "Kaunein sana". Äänitin ja miksasin sen kokonaan. Sittemmin toimin eri projekteissa, kuten esimerkiksi Marja-Liisa Kuosmasen, Marja-Leena Gröhnin tai Koillisväylä levyillä.

Kotisivut vuonna 2000.

Entisestä ambulanssista tuli
hyvä keikkabussi.

Syksyllä 2003 keksimme Markku Niirasen kanssa perustaa oma bändi. Markku oli halukas siirtymään päivätöistä luovalle alalle. Täyssoittolevyni oli saanut hieman huomiota maakuntaradiota myöten, joten bändin nimeksi tuli Markun vaatimuksesta Ismo Pentikäinen & Pelipojat. Rumpuihin tuli Henry Mikkonen ja bassoon Kalle Parviainen, rokkipojat. Vahvistimeksi minulle tuli VOIMA ja echolette-kaiku. Teimme Markun kanssa myös vähän duo-keikkoja. Keikkoja myi alkuun Markku sitten Pohjoisartistit.

Takana Henry Mikkonen Markku Niiranen ja
Kalle Parviainen edessä minä.


Ostin vanhan Mersun pakettiauton keikkabussiksi mutta laadukkaat PA-kamat ja valot. Kotisivut tuli nettiin. Saadaksemme bändin työllistymään kunnolla Markku ilmoitti sen SM-kisoihin. Siitä taas seurasi se että voittaaksemme täytyi yhtye hioa huippuunsa. Moniäänistä laulua ja tyylikkäät sovitukset. Näet muut sijat kuin voittopaikka eivät merkinneet työllistymisessä mitään. Olin aika vaativa enkä päästänyt itseäni sen enempää kuin bändiäkään helpolla. Etenimme loppukilpailuun Ylläkselle, jonne tuli bussilastillinen eli puolensataa kannattajaa mukaan! Voitimme sitten tanssibändien SMORK 2004-kisoissa Suomenmestaruus hopeaa. 




Pelipojat Piazzassa Tahkolla.
Bändin toiminnan huippuhetki oli seuraavana kesänä kun esiinnyimme pankin 100v juhlissa vajaalle 2000 hengen yleisölle. Samassa tilaisuudessa sain tähän asti elämäni jäävedet kun bändi ilmoitti lopettavansa juuri ennen keikkaa. Markku kertoi siirtyvänsä takaisin päivätöihin ja Henry sekä Kalle keskittyivät Deestyleen jonka olivat juuri perustaneet.






Olin jäänyt siis kalliiden PA-kamojen, bussin ja sovittujen keikkojen hoitamisen kanssa yksin. Olin joutunut hankkimaan bändin soittajille tuuraajia kisoista lähtien, joten se ei sinänsä ollut uutta. Mutta nyt tuntui kyllä erikoiselle. Olin törmännyt itselleni uuteen musiikin tekemisen pikavoittokulttuurin.



Kotisivut vuonna 2005.

Levyn äänityssessioista studiolla.

Ei auttanut jäädä tuleen makaamaan vaan alkoi uuden kokoonpanon kasaus- ja sisäänajovaihe. Löytyikin oikein taitavat muusikot. Uusi kokoonpano oli Tero Ylisirkka basso, Petri Kainulainen rummut ja Panu Rouvinen piano sekä akustinen kitara. Harjoittelimme setit kasaan ja osallistuimme Suomenmestaruuskisoihin.



Pohjois-karjalan maakuntalehden aukeamalla.


Tein samalla toista levyäni "Sileä kivi" johon sävelsin ja sanoitin kaiken. Sovituksen lisäksi äänitin ja miksasin materiaalin. Toimin vielä taloudellisena tuottajana. Bändin jäsenet soittavit levylle. Kiersimme samalla keikoilla entiseen malliin. Keikkabussi kesti onneksi hyvin keikkamatkat, mutta jouduin kyllä korjaamaan sitä keikkojen välillä usein.

Hyvä, unohdettu levy.

Etenimme kokoonpanolla Ylläkselle tanssibändikisojen SMORK 2005 loppukilpailuun. Mukanamme oli taas bussilastillinen kannattajia ja Markku Niiranen ajoi bussia. Bändi eteni kaksipäiväisessä kisassa loppuvaiheeseen asti jossa oli viisi bändiä. Bändimme soittotaso oli noussut selkeästi edellisestä mutta niin oli kisojenkin taso. Osallistuneista bändeistä lisäksi kaksi oli aikaisempia voittajia.

Keikkajuliste: Takaa vasemmalta Panu Rouvinen,
Pete Kainulainen ja Tero Ylisirkka
edessä allekirjoittanut.



Mandoliinillä "Sileä kivi"-levyn
julkaisukonsertissa.
Ylläksen lehti Kuukkeli.


Paikallislehti Pitäjäläinen 28.4.2005

Bändi oli erikoisen hyvä ja kehityskelpoinen. Siitä innostuneena opettelin soittamaan lisäsoittimena mandoliinia. Jos bändi olisi saanut toimia ja hitsautua tasaisemmassa historian vaiheessa siitä olisi voinut kehittyä mitä vaan.

Kilpailujen jälkeen teimme sovitut keikat. Olin ajanut itseni täysin piippuun. Nykyään sanotaan työuupumukseen, joten bändi meni tauolle ja ajoin musiikkitoiminnan alas. Hankkiuduin koulutukseen aivan uusiin kuvioihin eripuolelle Suomea. Äänitin vielä lupaamani joululevyn sekä säestin pääkaupunkiseudulla Juhani Rautiaista muutamalla keikalla. Hänen keikoilla oli mukava olla taas rivimuusikkona. Muita säestysryhmässä oli Ako Kiiski bassossa, Vesa Aaltonen rummut sekä Pekka Kuorikoski piano ja viulu. Tähän oli hyvä päättää päätoiminen soittajuus. Laitoin kitarat koteloon totaalisesti muutamaksi vuodeksi.

2 kommenttia:

  1. Ei sitä kannata lopettaa soittamista Ismo, ihmiset haluaa kuunella :-)

    VastaaPoista