perjantai 23. joulukuuta 2022

Puuseppämestari Paavo (Paul) Pentikäinen

Paavo (1855) Pentikäinen.

Paavo (Paul) Pentikäinen syntyi Nilsiän Palonurmen kylässä kolmastoista huhtikuuta vuonna 1855. Syvärilä 6 tila sijaitsi Levämäen Pitkässälahdessa. Paavo oli sisarusparvensa lapsista kahdeksas. 

Nuorempi sisar, Eeva Stina Syntyi vajaan kaksi vuotta Paavoa myöhemmin vuoden 1857 joulukuussa. Äiti Anna kuoli vain muutamaa kuukautta tämän jälkeen huhtikuussa 1858. 

Talo oli täynnä lapsia ja jo saman vuoden joulukuussa Heikki otti uuden puolison. Hän oli nimeltään niin ikään Anna. Tämä Anna oli Heikki-isää reilun kaksikymmentä vuotta nuorempi. Sisarussarjan loput kolme lasta syntyivät hänelle. 

Paavon (1855) perhe

Perheen pojista vanhin, Juho (1840) oli kätevä käsistään. Hän nikkaroi puusta kaikenlaista. Juho oli Paavoa (1855) viisitoista vuotta vanhempi. Paavo arvosti isoveljen töitä ja harjoitteli myös itse nikkaroimaan. 

Kotipaikka oli iso tila, jonka päärakennus oli savutupa. Tuvan yhdellä seinustalla valtavan kokoinen leivinuuni. Savutuvan uunia lämmitettiin talviaikaan kerran päivässä. Uuni oli rakennettu hirsikehikon päälle, niin kuin tuohon aikaan oli tapana. Hirsikehikon sisällä oli syvennys. Se muodosti uunin alle jonkinlaisen tilan. Lapset mahtuivat talviaamuisin hyvin olemaan siellä lämpimässä. 

Savutupa ja uuni.

Perheen isä Heikki (1808) kuoli huhtikuun kuudestoista vuonna 1872. Paavo oli täyttänyt muutamaa päivää aikaisemmin seitsemäntoista vuotta. 

Tila meni myyntiin. Pojista Heikki (1847) ja Paavo (1855) myivät osutensa Mooses Piriselle neljästoista marraskuuta vuonna 1877. Juho (1840) veli myi oman osuutensa seuraavan vuoden puolella kahdeskymmenesviides tammikuuta niin ikään Mooses Piriselle. 

Nuorin pojista Adolf (1865) oli isänsä kuollessa seitsemän vanha. Tuomas Kokkonen myi huoltajaksi määrättynä Adolfin nimissä tämän osuuden kahdeskymmeneskuudes helmikuuta vuonna 1879 Mooses Pirisen leskelle Amalialle ja heidän pojille Adam, Joosep ja Eljas Piriselle. Syvärilä 6 Nilsiän Palonurmesta meni näin Saunaniemen Pirisille. Amalia-leski avioitui myöhemmin Hermanni Jenun kanssa asuttaen Syvärilä 6:tta. 

Mustan ranta Uatulassa Pirisessä lypsyhetki 1908. Piiat työssä.
Yksi talon pojista on hakenut lehmät pellolta hevosella
ja odottelee palautusta.

Veljeksistä Juho eli Jussi (1840) osti osuudellaan Paloinen 3 nimisen tilan Siikakoskelta. Siikakoski sijaitsi kotipaikalta lähdettäessä samaisen Syvärinjärven pohjois-päässä. Tuolloin seutu kuului vielä Nilsiään. Nilsiän kunnan jakaantuessa useampaan osaan tämä kuului myöhemmin Varpaisjärveen. Juho otti sisaruksista vanhimpana huollettavakseen Maria-sisarensa sekä 11 vuoden ikäisen Adolf velipuolen. 

Heikki (1847) osti omalla osuudellaan osan Halunanranta-tilasta Nilsiästä vuonna 1877. Halunan Pentikkälänä tunnetusta tilasta irrotettiin myöhemmin vielä Taskila.

Paavo (1855) alkoi kuluttaa omaa perintöosaansa nopeaan tahtiin railakkaalla ja viinanhuuruisella elämäntyylillä. Perinnöt tuli hoidettua sileäksi muutamaan vuoteen. Lopulta Paavo jäi lisäksi 200 mk velkaan. Se oli aika paljon rahaa tuohon aikaan. Noilta ajoilta on jäänyt suvun piiriin sanonta -talon voipi juuva, vuan ee syyvä.

5.51880 Pohjois-Suomi

Pohjakosketuksen jälkeen Paavo (1855) oli seuraavat viisi vuotta renkinä Muuruvedellä Pelonniemessä. Pesti kesti vuoden kerrallaan ja Paavo ehti olemaan renkinä useammassa talossa. Siellä hän myös tapasi tulevan vaimonsa. 

Paavo meni naimisiin Vilhelmiina Miettisen kanssa neljäs marraskuuta vuonna 1883. Vilhelmiinaa kutsuttiin Miinaksi Kuudestoista päivä helmikuuta vuonna 1885 heille syntyi poika, joka kastettiin nimellä Frans Henrik. Poikaa alettiin kutsua Ranssiksi. Paavo täytti parin kuukauden päästä kolmekymmentä vuotta.

Paavon perhe.

Paavo teki koko ajan myös puusepän töitä työllistyen niissä yhä paremmin. Vuonna 1868 oli tullut voimaan vapaampi elinkeinolaki ja käsityöammatit oltiin vapautettu vanhasta kisälli-mestari järjestelmästä. Vähitellen hän saattoi jättäytyä rengin hommista pois kokonaan. Paavo laittoi lopulta verstaansa Muuruveden Matkussaareen Syvärin vesireitille vilkkaan vesitien varteen. Höyrylaivayhtiöt ilmoittelivat säännöllisesti sanomalehdissä.


Kaavilta ruukille tultiin kärrytietä. Rautavaaralta ja Nilsiästä Juankoskelle tultiin Syväri ja Nilsiä-höyrypurrella. Juankoskella oli ruukki, jonka rahtia ryhdyttiin kuljettamaan 1900-luvun alussa kapearaiteisella hevosraitiotiellä

Pikonniemestä alkanut raide oli viiden kilometrin pituinen ja se päättyi Karjalankosken alajuoksulle. Tehtaalta oli raiteelle pistoraide. Muutaman vuoden kuluessa hevoset korvattiin höyryveturilla, jota paikalliset sanoivat pässiksi. 

Juankosken Karjalankosken laiturista kulkivat höyrylaivat Karjalankoski, Koski, Lempi ja Veikko Muuruveden ja Matkussaaren kautta Kuopioon aamuin illoin. Laivoista Ilma, TähtiNeiti ja Koski liikennöi Siilinjärveltä Kuopioon.

1800-luvun loppuun saakka maitse kulkevat kulku-urat Pohjois-Savossa olivat parhaimmillaan surkeita ja toivottoman hitaita kärrypolkuja. Siksi kaupunkiin ja takaisin liikuttiin käytännössä pelkästään höyrylaivoilla ja matkat olivat kilpailun myötä kohtuullisen hintaisia. Höyrylaivoja kutsuttiin tuohon aikaan höytyvenheeksi tai höyrypurreksi myöhemiin käytettiin hrl. lyhennettä. 


Laivassa kulkivat ihmisten lisäksi meijerituotteet kuten voi ja niillä rahdattiin tavaraa ja jopa eläimiä kuten lampaita. Vilhelmiina piti Matkussaaressa kahvilaa. Paikka oli S/S Karjalankoski- ja S/S Koski-höyrylaivan reitin varrella. Laivat kävivät laiturissa

Koski-laiva.

Talviaikaan samaa reittiä kulki jäätie. Reellä matkanneet kulkijat saattoivat pysähtyä lepuuttamaan hevosiaan Matkussaareen, jolloin huollettiin niin matkalaiset kuin hevoset. 

Rekimatkalla Kuopioon, V. Barsokevitsch.

Paavoa (1855) kahdeksan vuotta vanhempi Heikki-veli oli herännyt eli körttiläinen ja luki raamattua päivittäin. Hän kävi perheineen seuroissa ahkerasti. Heikki soitti virsikannelta. Siionin virsiä veisatessa virsikanteleella usein soitettiin ensimmäinen värssy esitellen melodia seuraväelle. Seuraväki jatkoi sitten tästä yhteislauluna. Virsikannelta soitettiin Nuotti-virsikirjasta. Kerran uusi kirja katosi ja sitä ilmoitettiin lehdessä.

01.01.1889 Kaiku no 135 oli ilmoitus kun
Nuotti-virsikirja oli hävinnyt pyydettiin
toimittamaan puusepälle.

Muutaman vuoden päästä Matkussaareen ilmestyi koira, josta Paavo ilmoitti -Se jolta on kadonnut punainen hollakka suuri jahtikoira saapi käydä perimässä P. Pentikäiseltä

6.4.1893 Uusi Savo

1700-luvun alkupuolella perustettu Juankosken ruukki oli yksi Suomen vanhimpia ruukkeja. Se työllisti ihmisiä tehtaassa. Sen lisäksi tehdas työllisti runsaasti väkeä seutukunnassa. Talolliset ja torpparit esimerkiksi valmistivat ruukille hiiltä. Sitä meni valtavat määrät. Lisäksi väki naarasi kesäaikaan lisätöinään järvien pohjasta rautaa sisältänyttä limoniittiä. Eteenkin 1800-luvun nälkävuosina lisätulot olivat enemmän kuin tarpeen. 

Ruukin toiminnan pysähdellessä se aiheutti ihmisille ahdinkoa ja suoranaista nälänhätää. Järjestettiin erilaisia hätäaputöitä. Yhteiskunta ei tarjonnut tuohon aikaan Snelmannin hengessä apua vastikeettomasti. Vuosien 1893-1895 Köyhyyttä ja seurakunnan jakosuunnitelmia Nilsiässä.

Juankosken ruukilla oli oma höyrylaiva, joka kuljetti säännöllisesti rahtia Pietariin. Pietari oli tuolloin Venäjän pääkaupunki. Autonomian aikaan se oli suurin kaupankäyntitaho eteenkin itäisessä Suomessa. 

Kuopion kaupungintalon suunniteluun osallistunut tuottelias arkkitehti Josef Stenbäck osallistui vuonna 1893 veistotöiden mallipiirrustuksilla valtakunnalliseen kansakoulujen näyttelyyn. Samassa näyttelyssä oli töitä myös (Nilsiän) Muuruveden kansakoululta.

17.6.1893 Päivälehti

Reilua vuotta myöhemmin 12.12.1894 Uusi Suometar numerossa 290 kerrottiin seuraavaa: - Suomen yleisen käsiteollisuusyhdistyksen johtokunta päätti viime kokouksessaan suostua Nilsiän kunnan pyyntöön, että mainittuun kuntaan perustettaisiin kutomakoulu ja koulu veisto-opetusta varten. 

Yhdistys ylläpitää siten ensi vuoden alusta kymmenen käsityökoulua, nimittäin yhden kutoma- ja yhden veistokoulun Nilsiän, Pielisjärven, Ilomantsin ja Kautolan kunnissa, kutomakoulun Kaavin ja veistokoulun Enon kunnassa.

Paikasta julkaistiin hakukuulutus vuonna 1894. Paavo haki käsityöopettajan paikkaa -Toisen kiertävän miestyöopettajan ammattia ovat Kuopion läänin maanvijelysseuralta hakeneet.. ...Paavo Pentikäinen

Paavo ei tullut valituksi veistokoulun opettajan paikkaan, mutta Heikki-veljen poika pääsi oppilaaksi. Henrik Rikhardia (1880) kutsuttiin Rikuksi tai joskus Rikoksi.

Paavon Anna-siskon (1852) tyttö oli nimeltään Iida Maria (1876). Iida meni naimisiin Antti Aataminpoika Pirisen kanssa kolmaskymmes kesäkuuta vuonna 1895. Paavo valmisti nuorelle parille häälahjaksi piirongin. Se on olemassa ja hyvässä kunnossa edelleen nykypäivinä. Siitä löytyi kunnostusvaiheessa myös jännä salalokero, valeseinä.

Paavo valmisti siskonsa Annan tytölle kihlalahjan.
Piirongin omisti myöhemmin poika Kalle Pirinen ja
pojan poika Esko Pirinen Palonurmessa.

Lokakuun kolmastoista päivä vuonna 1897 alkoi liikennöidä Savonradalla Kuopio - Kouvola välillä juna. Nyt päästiin jatkamaan matkaa sujuvasti junalla Kuopiosta Helsinkiin ja takaisin. 

Höyrylaivaliikennettä pidettiin syksyisin yllä niin myöhään kuin vain kelit sallivat. Laivat liikennöivät vuonna 1897 vielä marraskuussa. Sinä syksynä Muuruvedellä aiheutti puhetta hukkumistapaus:

19.11.1897 Isänmaan ystävä

Muuruvesi

Vuosisadan vaihteessa Nilsiän laaja seurakunta jakaantui kolmeen uuteen seurakuntaan. Muuruveden rakennustoimikunta teki matkan uudella juna yhteydellä Helsinkiin kirkkoarkkitehti Josef Stenbäckin toimistolle uuden kirkon rakentamisasiassa. Stenbäck oli tunnettu kivirakentamisestaan. Hän oli aikakauden työllistetyin arkkitehti ja suosio aiheutti arkkitehtipiireissä kritiikkiä töiden taiteellisesta tasosta. Sovittiin kokonaisvaltaisen tarjouksen jättämisestä, jossa Stenbäck hoitaisi kirkon avaimet käteen tyyppisellä toimituksella.

Ilmoitus Toivo-lehdessä.

Stenbäck suosi (kirkko)rakennuksien rakennusmateriaalina kiveä. Vuonna 1901 Stenbäck kävi Muuruvedellä tarkistamassa olosuhteita, kuten paikallisen kiven soveltumista rakentamiseen. Kirkon rakennustoimikunta valitsi suunnitelman kiven ja tiilen väliltä. Josef Stenbäck kirjoitti seurakuntien jakaantumisesta värikkään arkikkelin.

Kolme kirkkoa Nilsiään, Josef Stenbäck

Samalla vuoden 1901 tarkistusmatkallaan Stenbäck vieraili Matkussaaressa jututtamassa puuseppää. Myöhemmin Paavo muisteli arkkitehdin käyneen saaressa ja kysyneen, -missäs olet saanut oppisi? Paavo oli vastannut lyhyesti -Syvärilän savutuvan uunin alla.

Josef Stenbäck.

Paavo kertoi tehneensä siellä -kaikenlaisia käyttöesineitä, kuten ruokailutarvikkeita. Paavo oli kertomansa mukaan tehnyt myös karmistuolin (karmallisen- eli selkänojallisen tuolin) osat. Tuoli oli tuotava rakennuspaikastaan osina ulos ja koottava tuvassa.

Karmistuoli.

Stenbäck arvatenkin tutustui Paavon työnjälkeen, piirrustusten mukaan valmistamiseen sekä laitteisiin ja työkaluihin kuten sorviin. Arkkitehti tarjosi Paavolle aliurakkaa puuosista. Niin sovittiin Muuruveden kirkon puurakennusurakasta.

Tuohon aikaan ei ollut saatavilla sähköä eikä sähkömoottoreita. Ensimmäiset kaupunkien tehtaissa nähdyt höyrykoneet olivat tähtitieellisen kalliita eikä käsityöläisillä ollut resursseja hankkia sellaisia. 

Lihasvoimaan perustuvat porat ja höylät ja sorvit olivat siten puusepillä hyvin yleisiä. Paavon sorvi oli aikalaisiin verraten edistyksellinen. Se pyöritti sorvattavaa kappaletta yhtäjaksoisesti yhteen suuntaan ja siitä pystyi myös muuttamaan välityksillä kierrosnopeutta. Paavo oli neljänkymmenenviiden vanha. 

Sorvi ja työkaluja. Sorvi on nähtävillä
Nilsiän kotiseutumuseossa

Sorvin vauhtipyörä.

Nykypäivänä puutöiden harrastajat ympäri maailman rakentelevat pylväs-sorveja. 


Hakusanalla Pole Lathe saa YouTubesta runsaasti hakutuloksia. 


Paavo pyysi puusepän töihin veljensä Heikin Riku-pojan, joka oli tuolloin kahdenkymmenen yhden ikäinen. Matkussaaren verstaassa he valmistivat kirkkoon esimerkiksi numerotaulut, saarnastuolin ja alttarin. Lisäksi puusepät valmistivat kaikki kirkkoon tulevat kaiteet, kaiderakenteet sekä penkkien päädyt.

Riku Pentikäinen.


Muuruveden kirkon saarnatuoli.

Puuseppämestari tarvitsi työmaalle lisäksi apumiehiä tekemään raakahöyläystä sekä esimerkiksi riskejä miehiä polkemaan sorvia. Sorvattavaa oli paljon.

Stenbäck toimi Muuruveden kirkkotyössä pääurakoitsijana. Hän asui perheineen Zittingeillä kesän 1903, jolloin rakennustyö oli vilkkaimmillaan. Rakennusmestarina hänellä oli teollisuuskoulusta juuri valmistunut nuorimies Kalle (Kaarle Albert Kaarlonpoika) Hall (myöh. Honkavaara). 

Kirkkoa rakennettiin vuosien 1901-04 ajan, siihen tuli 1200 istumapaikkaa. Kirkon vihki käyttöön kahdeksastoista syyskuuta vuonna 1904 Oulun piispa Koskimies. 

Muuruveden kirkko.

12.1.1904 Uusi Suometar

Samana vuonna 1904 Muuruveden kanssa valmistui myös Stenbäckin suunnittelema Varpaisjärven kirkko. Varpasjärven kirkkotyön valvojana oli Stenbäckin poika Antero. Paavo ja Riko eivät osallistuneet Varpaisjärven kirkon rakentamiseen. 

Koivisto

Stenbäck sai Koiviston kirkon suunnittelutyön. Koivisto sijaitsee karjalankannaksella Suomenlahden rannikolla, joka oli tuolloin vielä Suomea. Paikallinen kirkonkokous päätti värikkään keskustelun jälkeen kahdeskymmenesseitsämäs huhtikuuta vuonna 1902 antaa Koiviston kirkon rakennustyön 206.500 markan urakkahinnasta arkkitehti Stenbäckille. Kirkosta tuli Muuruveden kirkolle ns. sisarkirkko. Koiviston kirkkoa rakennettiin vuosina 1902-1904. 

Stenbäck jakoi rakennusurakan aliurakoihin ja Paavo (1855) sai tämänkin kirkon puutyöurakat. Kirkko oli sisustuksiltaan hyvin pitkälle samanlainen Muuruveden kirkon kanssa, joten osien valmistusta oli mahdollista sarjoittaa Muuruveden kirkon kanssa

Paavo ja Riku valmistivat kirkon puuosat Muuruveden kirkon tapaan Matkussaaren verstaassa. Kokoonpano tuli tehtäväksi paikan päällä. 

Puusepät matkustivat Matkussaaresta ensin höyrylaivalla Kuopioon. Kirkon osat kuljetettiin höyrylaivan perässä rahtilotjassa. Kuopiosta jatkettiin seuraavana aamuna Koivistolle höyrylaiva "Kuopiolla".  

Höyrylaiva Kuopion kippari oli S. Kurki. Laiva lähti lotja perässään Kuopiosta lauantai aamulla klo 3. Savonlinnasta jatkettiin matkaa iltapäivällä klo 16. Lappeenrannasta irrottiin laiturista klo 4 sunnuntai aamusta. Viipurissa oltiin sunnuntaina klo 15 ja matkaa jatkettiin klo 17 alkaen. Koivistossa oltiin iltayöstä. Laiva jatkoi Pietariin. Menomatka siten kesti lähes kaksi vuorokautta.

20.9.1904 Keski-Savo

Lotjassa ollut rahti pääsi kastumaan kuljetuksen aikana. Kirkkotyömaalle matkanneet puuosat alkoivat kastuttuaan vääntyillä. Paavo ja Riko totesivat tilanteen perillä. Oli työstettävä vioittuneiden osien tilalle Koivistossa uudet osat. Se pidensi reissuaikaa, lisääntyneet kulut pienensivät katetta.

Saarnastuolia ja muita rakenteita koottiin sitten paikalleen. Puusepät halusivat jättää työhön puumerkkinsä. Riko oli tehnyt sakastin pöydän. Hän teki kansilevyn pohjaan puupaikan. Puupaikan sisälle hän kirjoitti nimensä sekä kuluvan päivämäärän. 

Koiviston kirkko.

Puusepät saivat koottua kaiteet, portaat, alttarin, saarnastuolin, numerotaulut, penkit sekä sakastin kalusteet paikalleen ja työ tuli valmiiksi. Kirkkoon tuli 1200 istumapaikkaa. Höyrylaiva Kuopio lähti Pietarista tiistaina klo 16. Se pysähtyi illalla Koivistolla, josta puusepät nousivat laivaan. 

Kuopio-laiva oli Viipurissa aamulla klo 2 ja liikkeelle lähdettiin keskiviikkona klo 15.30. Lappeenrannassa odotettiin iltajunalta tulijat ja Savonlinnassa oltiin torstai aamulla klo 5. Sieltä jatkettiin Kuopioon. Kuopiossa vaihdettiin vielä laivaa ja jatkettiin Juankoskelle.

27.9.1904 Karjala ja 28.9.1904 Wiipurin sanomat

Koiviston kirkko oltiin päätetty vihkiä käyttöön pyhäinmiestenpäivänä, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen päätettiin siirtää ajankohtaa. Seurakunnassa oli voimakas oppositio, joka hankaloitti hanketta lppuun asti. Lopulta kirkko vihittiin käyttöön kahdeksastoista joulukuuta vuonna 1904. Kirkkoa on luonnehdittu Terijoen ohella yhdeksi Stenbäkin parhaista suunnitelmista.

Koiviston kirkko.

Nilsiä

Nilsiässä oli ollut uuden kirkon rakentaminen puheissa likemmäs parinkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen päätös 2500 istumapaikkaisen kirkon rakentamisesta oli tehty jo vuonna 1885. Tiilestä rakennettavan suunnitelman jätti tuon ajan valtakunnallisesti maineikkain arkkitehtitoimisto Kiseleff & Heikel

Unohduksiin jäänyt Kiseleff & Heikel
luonnos Nilsiän kirkoksi.

Seuraavana vuonna 1886 ostettiin kirkolle tontti kankaisen harjulta kylän välittömästä läheisyydestä. Soraharju hakattiin puista paljaaksi.

Suunnitelmat jäivät kuitenkin hautumaan ja lopulta hautautumaan vuosien ajaksi. Tässä vaiheessa Nilsiä oli pinta-alaltaan Suomen viidenneksi suurin seurakunta. Sillä oli vanha, vuotava ja ränsistymään päästetty puukirkko, joka oli vuosia sitten todettu korjauskelvottomaksi. Arvonsa tunteva kirkkoherra Dahlströn oli herkkä kiivastumaan ja helli ajatusta saada olla suurenmoisen laajan seurakunnan sielunpaimen. 

Päätöksen aikaansaanti oli vaikeaa, riitaisaa ja pitkittyi vuosilla. Välillä jo tehtiin uusi päätös rakentaa uusi kirkko puusta. Saaduista suunnitelmista ei ole tietoa. Kaikkineen kirkkotyöhanke olikin tyylipuhdas esimerkki savolaisesta urakasta, aloittamista vaille valmis. 

Nilsiän kirkonkokous sai uutta pontta ryhtyä taas toimeen kun ympäri laajaa pitää alettiin muodostaa uusia seurakuntia uusine kirkkoineen. Tuolloin oli tiedossa pitkään kestäneen selvitystyön jäljiltä seurakunnan jakaantuminen kolmeen seurakuntaan

Kirkkorakennustoimikunta päätti kuudes huhtikuuta vuonna 1896 että Nilsiän uuden kirkon tuli olla -yksinkertainen ja juhlallinen. Se rakennetaan kivestä ja istumapaikkoja tulee olla 2000. 

Kirkon rakennustoimikuntaan kuuluivat kirkkoherra Dahlström, kappalainen Hannuksela, talollinen Kalle Puustinen, kirkkoväärti Wilhelm Pietikäinen ja kauppias Aaro Väänänen. Myöhemmin siihen liitettiin tehtailija Urbanus Koistinen, talollinen Pekka Simonen ja talollinen Sylvi Pietikäinen. 

Vuonna 1900 Nilsiään saatiin kirkon rakennuspiirrustukset itseltään arkkitehti Lars Sonckilta. Kirkon rakennustoimikunta ei nähnyt tarpeelliseksi pöytäkirjoissaan ottaa kantaa suunnitelmaan.

Lars Sonckin laatima luonnos
Nilsiän kirkoksi

Nilsiästä erotettiin omiksi seurakunnikseen Muuruvettä (josta myöhemmin vielä Juankoski), Varpaisjärveä sekä Säyneistä. Osia Nilsiästä lohkaistiin Rautavaaran lisämaiksi. Tämän lisäksi Nilsiästä ja Maaningata lohkaistiin osat, joista muodostettiin Siilinjärven kunta.  

18.8.1902 Kaiku

Väestön voimakas runsastuminen, 1860-luvun katovuodet sekä viimeisimpänä Ruukin pysähdykset olivat aiheuttaneet seudulle köyhyyttä. Käynnistettiin erilaisia hätäaputöitä, kuten Lastukosken kanavan rakennustyö, (Suomalaisen sosiaalitoimen aloittajan) Helsigiuksen käsityökouluja sekä muodostettavien seurakuntien kirkkojen rakennustöitä. 

Vuosien 1902-1906 Köyhyys, Lastukosken kanavointityöt ja liikenneolojen koheneminen Nilsiän seudulla

23.9.1902 Rauman lehti alkuosaa

Stebäckin kirjoitusta lainatakseni -Sattui sitten helluntaina 1902 ukkosilma rankkasateineen, ja keskellä saarnan alkoi toinen raskas vesipisara toisensa perästä pärskyä rovastin paljaalle päälaelle ja hänen levitetyille papereilleen. Rovasti kokosi muistiinpanonsa, astui alas saarnastuolista ja pitkitti esitelmäänsä alttarilta. Seurakunta otti tapahtuman taivaanmerkiksi siitä, että oli aika rakentaa uusi kirkko.

Kahdeskymmenesseitsämäs heinäkuuta vuonna 1902 pidetyssä kirkonkokouksessa päätettiin, että -uusi kirkko on Keskus Nilsiään rakennettava ja se on rakennettava kivestä 1500 istuinsijalle. 

Vuonna 1903 saatiin suunnitelmat Eliel Saariselta, joka oli aikakauden kansainvälisesti tunnetuin Suomalainen arkkitehti. Kirkkotyösuunnitelmat olivat tiilestä. Saarisen piirrustukset eivät aiheuttaneet rakennustoimikunnalle tarvetta ottaa kantaa pöytäkirjoissaan.

Eliel Saarisen laatima luonnos
Nilsiän kirkoksi.

Lähellä kirkonkylää sijaitsi valtakunnallisesti tunnetun herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen kotipaikka, Aholansaari. Vaikka Nisiän kunta oli köyhä, takapajuinen ja tavattoman laaja, niin itsetunnon puuttesta Nilsiäläisiä ei ole moittiminen. Kuten edelliset suunnitelmat niin myös Eliel Saarisen suunnitelma ei ollut arvonsa tuntevan rakennustoimikunnan mielestä riittävä.

Istuinpaikkojen määrää vähennettiin tämän jälkeen 1200 istuinpaikkaan. Muuruveden uudesta kirkosta oli päätetty rakentaa 1200 istumapaikkainen, joten Nilsiän "Emäpitäjän"  ei auttanut jäädä ainakaan huonommaksi. Alkuperäisestä 2500 istumapaikasta oltiin tultu näin reilusti puolet pienempään suunnitelmaan. 

Arkkitehti Josef Stenbäck rakennutti par'aikaa kirkkoja Nilsiästä lohkaistaviin Muuruvedelle (sis. Juankosken ruukki) ja Varpaisjärvelle. Nyt löytyi arkkitehti, joka kelpasi myös Nilsiäläisille! Toimikunta hankkiutui arkkitehti Stenbäckin juttusille.

9.10.1902 Uusi Savo

14.10.1902 Uusi Savo, oikaisu

Nilsiän vanhan kirkon läheisyydessä oli (rakennushistoriallisesti arvokas) kellotapuli. Se edusti varhaista uusgoottilaista tyyliä. Kesän 1903 Stenbeck asui Muuruvedellä, jolloin hän viimeisteli piirustuksia. Kirkosta tuli kellotapulin ohjaamana pääpiirteissään uusgoottilainen toisin kuin Muuruveden ja Varpaisjärven kirkoissa, joissa Stenbäck suosi kansallisromanttisia teemoja. 

Urakka myönnettiin Stenbäckille 115000 markan hinnasta kolmas tammikuuta vuonna 1904. Stenbäck valitsi työmaan rakennusmestariksi W.S. Birlingin. Nilsiän kirkon rakentaminen alkoi varsinaisesti viidestoista helmikuuta vuonna 1904. 

Stenbäck jakoi myös tämän kirkon puutyöurakan Paavo (1855) Pentikäiselle. Riko ei osallistunut Nisiän kirkon osien kokoamiseen. Nilsiän kirkko oli valmistumisjärjestyksessään kolmas Paavon (1855) -puusisustama (puuurakoima) kirkko. Penkkien päädyt ovat koivua, joka oli kovaa työstettävää. Vain penkkeissä käytettävät laudat tulivat ns. metritavarana sahalta. Puusepät kokosivat sitten näistä kirkon pitkät penkit. 

Alkuperäisen saarnatuolin 
rakennepiirrustus.

Sorvipuu oli leppää helpomman työstettävyytensä ansiosta. Ne kyllästettiin ensin suolavedessä halkeilun estämiseksi. Sorvityötä Nilsiän kirkon puuosissa olikin paljon. Kirkkoon tuli esimerkiksi paljon suuria sorvattuja pylväitä alttarikehään.

Nilsiän kirkko alkuperäisessä asussaan.

Kolmastoista huhtikuuta vuonna 1905 Paavo täytti viisikymmentä vuotta. Miina täytti samana syksynä samaiset viisikymmentä vuotta. Ranssi oli viidentoista. Ranssia ei puutyöt kiinnostaneet. Hän oli kiinnostunut höyrylaivoista ja hän hakeutui höyrylaivalle lämmittäjäksi. Se oli toinen tapa käyttää puuta. 

Puuseppämestari Paavo
Pentikäinen perheineen. 

Vaikka Paavo oli kiireellinen Nilsiän kirkkotyömaan kanssa, niin hän ehti silti valmistaa salin kaluston maatalousnäyttelyyn. Syyskuussa vuonna 1905 pidettiin Maanviljelysnäyttely Muuruvedellä. Kaikin puolin onnistuneessa näyttelyssä jaettiin seuraavat palkinnot. Miesten käsitöistä:

1:sen a' 5 mk Sinttu Juutilainen, Kaavilta valutöistä ja J. Bruun, Muuruvedeltä lammasnahasta;
2:sen a' 3 mk J. Bruun Muuruvedeltä, vasikannahasta ja puuseppä P. Pentikäinen salin kalustosta...

20.9.1905 Pohjois-Savo.

R. J. Koskimies vihki Nilsiän kirkon käyttöön vuoden 1906 viimeisenä sunnuntaina. 

Nilsiän kirkko.

Juho Rissasen maalaama neljä metriä korkea Ristintie alttaritaulu valmistui vuonna 1907.

Juho Rissasen maalaama 
alttaritaulu.

Myöhemmin sotavuosina 1939-40 seurakunnassa ei ollut virassa olevaa kirkkoherraa. Nilsiän seurakunnan luottamushenkilöt halusivat tehdä kirkkoon sisätilaremontin. Kirkossa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Remontin suunnitteli arkkitehti E. Pakkala ja valvoi Juhani Malmiäyräs.

Remontissa tehtiin uusi pelkistetyn yksinkertainen saarnatuoli. Se sijoitettiin kauemmas kirkkoväestä eli sijansa verran kuoriin päin. Uuden vaneri-saarnastuolin valmisti Kalle Tuovinen 8000 markalla. 

Uusi vuoden 1940 saarnatuoli.

Alttarikehässä rautaisia kynttilänjalkoja kannatelleet pylväät katkaistiin. Sisämaalaus uusittiin. Hankittiin uudet urut ja siirryttiin kaminalämmityksestä keskuslämmitykseen.

Kuntalaiset ovat olleet yksinkertaistettuun sisutukseen ilmeisen tyytyväisiä, koska tämän jälkeen kirkkoon ei ole tehty radikaaleja uudistuksia. Ehkäpä se kuvastaa Nilsiäläisyyttä osuvimmin.

Nykypäivinä alkuperäisestä puusisustuksesta on säilytyksessä varastoissa ainoastaan saarnatuolin huippu, kaksi sivupylvästä sekä kaksi jalkaa urkufasadista. 

Saarnatuolin huippu ja osa
kynttelikön pylväästä.

Myöhemmässä vuoden 1955 remontissa alkuperäiset lehterit verhottiin vanerilevyillä umpinaisiksi. Syyksi sanottiin -alakerrasta syntiset kahteloovat naesten hammeetten alle. 

Saarnatuolin rakenteita.

Terijoki

Viidestoista maaliskuuta vuonna 1907 uutisoi Wiipuri Terijoen uudesta kirkosta. -Yleisten rakennusten hallitus on vahvistettavaksi esittänyt arkkitehti J. Stenbäckin laatimat piirrustukset Terijoen uutta kirkkoa varten. Kirkko tulisi rakennettavaksi kivestä ja istuintiloja on siinä 500 hengelle.

15.3.1907 Wiipuri

Seuraavana kevät-talvena Paavo laittoi ilmoituksen Savon Työmies-lehteen. Joku matkamies oli unohtanut turkkinsa Matkussaareen.

16.4.1907 Savon Työmies.

Toinen päivä heinäkuuta uutisoi Savotar seuraavaa: Hopeahäitään viettivät tämän kuun 24 päivänä Muuruveden Matkussaaressa puuseppä Paavo Pentikäinen ja puolisonsa Miina os. Miettinen. Tilaisuudessa oli läsnä sukulaisia ja tuttavia ja tuli siitä muistorikas yhdessäolon hetki, laulettiin useita hengellisiä lauluja ja virsiä ja kauppias Kivelä puhui hopeaparille, laulujen mieleenpantavia sanoja päivän merkityksestä, johon vastasi hopeaparin emäntä.

2.7. 1908 Savotar

Arkkitehti Stenbäck valittiin Terijoen kirkon pääurakoitsijaksi. Stenbäck jakoi kirkon puutyöurakan Paavolle. Paavo pyysi Rikon mukaansa kirkon rakennustyöhön. Terijoen luterilaisesta kirkosta karjalan kannaksella tuli näin neljäs Paavon kirkkotyö. Rikolle tämä oli kolmas ja samalla hänen viimeinen kirkon rakennustöistä. 

Terijoki sijaitsi Venäjän vastaisella rajalla. Se oli kansainvälinen lomanviettopaikka. Noin 8000 asukkaan paikkakunta sai kesäisin kymmeniä tuhansia loma-vieraita. Kunnassa oli kylpylöitä ja useita kauniita pitsihuviloita. Kultainen, kymmeniä kilometriä pitkä hiekkaranta houkutteli kesälomalaisia. Kunta muodostettiin kirkon rakentamisen aikoihin. 

Terijoen hiekkarannoilta.

Suomen lisäksi Terijoella saattoi kuulla helposti raharikkaiden lomalaisten puhumana venäjää, saksaa, ranskaa, englantia, viroa, ruotsia tai turkkia. Paikkakunnalla oli kesäisin vahva kansainälinen tunnelma. 

Puusepät matkustivat samalla tavoin kuin ensimmäisellä Karjalan matkalla muutama vuosi taakse päin. Menomatka höyrylaivalla kesti pari-kolme päivää. Samaan kortteliin tuli pian rakennettavaksi kolmas kirkko. Siellä oli jo Roomalaiskatolinen- ja Ordotoksinen kirkko ja pian myös Luterilainen kirkko.

Terijoen kirkko.

Seuraavassa Terijoen paikallislehden artikkeli: Terijoen uusi kirkko. Kertojamme on käynyt katsomassa Terijoen uutta kirkkoa ja esitämme tässä muutamia tietoja siitä. Kirkko on rakennettu arkkitehti Stenbäckin piirustusten mukaan. Hän on ottanut myös sen rakentaakseen.

Rakennusmestarina on siellä O. Vuorinen. Työn valvojana seurakunnan puolesta on rakennusmestari W.Laukkanen. Kirkko on valmistumaisillaan. Sisään astuessa tekee se hyvin ahtaan vaikutuksen. Siinä on istumasijoja 500 hengelle. Ahdasta vaikutusta lisää se seikka, että parvet ulottuvat liian kauas. 

Muuten näyttää kirkko hyvin sirolta. Etenkin alttarin puoleinen osa. Juhlallinen hämärä aiheutuu värillisistä laseista. Ulkoa päin katsellen näyttää kirkko autiolta, liian suuri kenttä sen ympärillä häiritsee sitä. 

Saksasta tilatut kellot ovat jo saapuneet. Urut on tilattu urkitehtailija Jurvalta. Kirkko aiotaan valaista Lur-lampuilla.

Luultavasti valmistuu kirkko vihittäväksi loka- tai marraskuussa. Kun kirkon ympärille saadaan puistikko, tulee se olemaan kaunistuksena kylämme hyvin heikolle ja huonosti suunnitellulle rakennussarjalle.

19.9.1908 Terijoki

Terijoen kirkko vihittiin käyttöön kuudes joulukuuta vuonna 1908. Kirkkoa on luonnehdittu Koiviston kirkon ohella yhdeksi Stenbäckin parhaista töistä.

Terijoen kirkko.

Myöhemmin Talvisodassa venäläisten valtaamana kirkosta purettiin torni. Jatkosodan jälkeen kirkko toimi vuosikymmenet neuvostoliittolaisten elokuvateatterina ja kivilattiaan laitettiin päälle laudoitus sekä saarnatuoli ja kaikki kristillisyyden merkit kuten ristit hävitettiin. 

Kirkon penkit kuljetettiin ympäröivään puutarhaan puistonpenkeiksi ja ne lahosivat niille sijoilleen. Kun kirkko 90-luvun lopussa palautettiin takaisin alkuperäiseen käyttöönsä, alkuperäisestä puusisustamisesta rakennuksen sisällä todettiin olevan jäljellä vielä mm. kaiderakenteita. Kirkkoon on sittemmin tehty myös uusi torni.

-------------------------

Puusepät palasivat Terijoelta takaisin kotiin höyrylaivalla. Riko oli rakentanut vuosien 1904-06 aikana hirsitalon ja navetan. Tontilla sijaitsee nykyään Halunan kylätupaKesällä viides heinäkuuta vuonna 1908 Riko meni naimisiin.

Vuoden sisällä Rikolle koittivat poikkeuksellisen raskaat ajat. Neljästoista joulukuuta vuonna 1908 Rikolta kuoli äiti Anna Stina os. Rissanen vain viidenkymmenenkahdeksan vuoden ikäisenä. Lapsi Martta Maria kuoli pian syntymänsä jälkeen muutan päivän ikäisenä ja puoliso Anna Katariina kuoli vähän myöhemmin seitsämäs helmikuuta vuonna 1909. Riku muisteli myöhemmin ajanjakson olleen elämänsä raskaimman. 

Stenbäck piirsi kaikkiaan kolmestakymmenestäneljä kirkkoa

Stenbäckin suunnittelemat kirkot:
1.   Luhanka  1891-93
2.   Hankasalmi 1890-92
3.   Heinävesi          1890-91
4.   Mikkeli 1896-97
5.   Eura          1896-98
6.   Kotka 1898
7.   Kemi         1902
8.   Joensuu  1903
9.   Kuolemajärvi 1899-1902
10. Alahärmä         1900-03
11. Rantasalmi 1900–1904
12. Muuruvesi  1902-04
13. Koivisto 1902-04
14. Varpaisjärvi  1904
15. Nilsiä  1902-05
16. Vuolijoki          1906
17. Terijoki 1908
18. Pulkkila 1908-09
19. Pyhäranta          1909
20. Sonkajärvi  1907-10
21. Karuna 1908-10
22. Luvia  1908-10
23. Keikyä 1912
24. Raahe 1909-1912
25. Pattijoki  1912
26. Hartola 1911-13
27. Hirvensalmi  1915
28. Forssa 1915-18
29. Vehmersalmi 1920
30. Joutseno 1921
31. Humppila         1922
32. Savitaipale  1924
33. Kauhava 1925
34. Killinkoski 1928

Kuolemajärven kirkko tuhoutui talvisodassa vuonna 1939 ja Rantasalmen kirkko salaman sytyttämässä tulipalossa kesäkuussa 1984.

--------------

Perimätiedon mukaan puuseppämestari Paavo Pentikäinen urakoi kaikkiaan viiden kirkon puutyöt. Viidennen kirkon paikkakuntatieto on ajan saatossa haihtunut. Se tiedetään että puuttuva viides kirkko ei ollut Varpaisjärvi. 

Kun pyritään kartoittamaan viidettä puuttuvaa kirkkoa, niin tiedetään että Paavo urakoi ainoastaan Josef Stenbäckin piirtämiä kirkkoja. Stenbäck oli myös kirkkojen pääurakoitsija. Kirkot sijaitsivat Matkuksen verstaalta kuljettavan vesiteiden varrella. 

Kirkot olivat rakennettu vuosien 1901-1914 välillä alkaen Muuruveden kirkosta aina Paavon halvaantumiseen saakka. Näin rajaamalla mahdolliset vaihtoehdot supistuvat oleellisesti. Viidenneksi Paavon puusisustamaksi kirkoksi on näin arveltu Sonkajärven kirkkoa. Stenbäck ei tiettävästi toiminut Sonkajärven kirkossa pääurakoitsijana. 

Sonkajärvellä oli vuonna 1904 Paavo Lyyran toimesta alkanut liikennöidä höyrylaiva Wiitaa 1 Viitaajärvelle. Se kuljetti matkustajia Iisalmesta Sonkajärven suuntaan ja takaisin. Iisalmesta viitaajärvelle saavuuttua matkustajat siirtyivät hevoskuljetukseen. Näin siirryttiin kivikkoisen ja matalan Pitkäkosken ohi seuraavan järven, eli Hernejärven rantaan. 

2.6.1908 Salmetar

Hernejärveä edettiin vuodesta 1906 alkaen järvelle soveltuvalla moottorialus Wiitaa II:lla. Vesireitti jatkui tästä eteenpäin Matkusjokea pitkin. Vajaan kahdenkymmeneviiden kilometrin matkalla oli pari järvimäistä jokilaajentumaa Pentanlahdessa sekä Iso-Lapinjärvellä. Matkusjoki päätyi Sonkajärven Sonkalahteen, jonne uusi kirkko suunniteltiin rakennettavaksi. (Myöhemmin Matkusjoen reitille suunniteltiin suurempien alusten höyryvenheliikennettä sekä väylän ruoppausta).

29.7.1909 Salmetar

Vuoden 1907 alussa perustettavan Sonkajärven seurakunnassa oli kirkon kokous. Siellä olivat nähtävillä Stenbäckin suunnitelma, hinta-arvio sekä rakennustoimikunnan lausunto. Seuraavana kesänä kokoustettiin Rutakolla. Rutakko oli laiton, tuohon aikaan muutamia vuosikymmeniä toiminut kunta, sitten kokoustettiin lisää. 

29.12.1908 Helsingin Sanomat

Viimein vuoden lopussa tehtiin päätös ja vuoden 1909 alkuun toivottiin jätettäväksi tarjouksia. Sitten jo haettiin valvojaa ja kokoustettiin kirkon kattamisesta. Pyydettiin senaatilta lupaa saada kaataa puuta rakennustarpeiksi.

Sonkajärven kirkon saarnatuoli, työpiirrustus.

Sonkajärven kirkon saarnatuoli nykyasussa.

Kirkkoa rakennettiin ripeään tahtiin vuodet 1909-1910 ja se vihittiin juhlallisin menoin käyttöön kuudes päivä marraskuuta vuonna 1910. Seuraavana vuonna kirjoitettiin Salmettaressa kirkon huonosta hoidosta.

10.11.1910

Sonkajärven kirkko.

Riku kersi puusepän töissä Koillis-Savon alueella. Riku tapasi Maria Sofian (1886) ja he perustivat perheen. Riku ja Maria Sofia menivät vihille vuonna 1914. 

Riku (1880) Pentikäinen puolisonsa
Maria Sofian kanssa.

Paavolla oli itselleen ja Miinalle rakentama koristeellisen kaksikerroksinen huvila Honkasalon saaressa Muuruvedellä.

Puuseppämestarin huvila Honkasalossa.

Sisäänkäynnin puolella huvilssa oli kuisti. Yläkerran huoneessa oli hyvät näkymät ympäristöön ja tila oli valoisa. Yläkerrassa oli ikkunoita moneen suuntaan.

Honkasalon huvila.

Kahdeksastoista huhtikuuta vuonna 1914 Paavo ilmoitti Savo-lehdessä -Vapaehtoisella huutokaupalla myydään huonekaluja, Muuruveden Honkasalossa perjantaina tämän kuun 24 p:nä. Samassa paikassa on vuokrattavana kesäasunto. Puuseppä Paavo Pentikäinen Muuruvesi Honkasalo. Lähempiä tietoja antaa Kuopiossa levyseppä Albin Miettinen, Vahtikatu N:o 11

18.4.1914 Savo

Vuonna 1915 Paavo Pentikäinen (1855) yllättäen halvaantui kuudenkymmenen ikäisenä. Toispuolisessa halvauksessa hänen heikommasta kädestä katosi hienomotoriikka kokonaan. Paavo halusi kuitenkin saada työnsä valmiiksi, joten hän sitoi taltan heikentyneeseen käteen sideharsoilla. Arvatenkin tästä alkoi vaiheittainen sopeutuminen itse sairauteen.

Mar ja Riko saivat pojan. Riko osti puuseppämestarilta nyt tarpeettomaksi käyneen sorvin. Paavo (1855) oli rakentanut sen itse 1800-luvun lopulla. Tällä sorvilla Paavo ja Riko olivat tehneet kaikki kirkkotyönsä. Nykyään sorvi on nähtävillä Nilsiän kotiseutumuseossa. Riko osti sedältään myös muita työkaluja, kuten esimerkiksi ison laudan halkaisusahan. 

Pari vuotta halvaantumisen jälkeen kesäkuun viimeisenä päivänä vuonna 1917 puuseppä Paavo kuoli kuudenkymmenenkahden ikäisenä. Hänet haudattiin Muuruveden hautausmaalle. 

Paavon ja Miinan poika Frans oli mennyt Helsinkiin opiskelemaan sisävesilaivojen höyrykonetekniikkaa. Siellä hän oli esittäytynyt tuntemattomille -Frans Bendik Madakuks. Helsingissä Frans oli tavannut Rautalammilta kotoisin olleen Agatha omaa sukauaan Variksen. Frans ja Agatha muuttivat Rantasalmelle, jossa Frans oli töissä luultavasti sisävesilaivakipparina. Pariskunnalle ei tullut jälkikasvua.

Frans ja puolisonsa Agatha.

Paavo (1855) Pentikäinen eli vaatimattoman elämän mutta, sai aikanaan paljon kaunista aikaiseksi. Parhaimman kuvan tehdyistä puusepäntöistä saa Muuruveden alkuperäiseen asuun kunnostetussa kirkossa. 

Lähteitä:

Paavo (Rikon poika) Pentikäinen keskustelut 2001-03
Kuopion museo, Helena Riekki indententti
Jaakko Mäkelä, Terijokisäätiö
Erkki Leskio artikkeli ”Kirkkoon kun kellot kutsuvat”
Heikki Laitinen rakennusmestari, Nilsiä
Suomen kirkot Nro 19, Ylä-Savon kirkot ISBN 951-9075-65-8 ISSN 0585-9484
Juankosken seurakunta kirkkoesite
Koiviston kirkot – Pro Koivisto, 2001,  Hannu Hilska
Helsinki, rakennushistorian osaston arkisto