Naganon prefektuurissa, Nagisassa Matsumoton kaupungissa oli aikanaan ennen puunjalostusta monia suuria silkkitehtaita, ja monet äidit ja isoäidit työskentelivät tehtaissa. Silkkiteollisuuden hiipuessa Marushime aloitti tuolloin kukoistavan puutuoteteollisuuden. Shinshu Woodworking perustettiin samalle tontille missä aiemmin oli silkkitehdas. Kuten Matsumoto Woodwork, yrityksessä valmistettiin ompelupöytiä ja vastaavia tuotteita.
Nykyään julistetaan, että Matsumoto City on musiikkikaupunki, mutta ennen sotaa ja sen jälkeen Matsumoto Cityssä ei ollut juuri mitään kulttuurista. Tuolloin ei tunnettu muita kuin draaman herra Fujimoto joka tuotti myöhemmin useita ohjaajia, herra Nitta pitkään toimineesta "Marumo" -kahvilasta, herra Nenä nenälaseista ja herra Watanabe ravintolasta "Kura". Tässä oli Matsumoton kaupungin kultturi. Neljä tavoitetta "luoda jotain kulttuurisesti ylpeämpää Matsumotosta" ovat Matsumoton kaupungin nykypäivän tarinaa kulttuurin kehitykseksestä.
Kiso Suzuki Violin Co., Ltd. oli perustettu Kisoon sodan aikana tapahtuneen väestökadon vuoksi. Suzuki-menetelmä alkoi, kun asukkaista tuli tehtaan johtajana toimineen Shinichi Suzukin suojelija ja antoivat hänen asua tyhjässä talossa tuolloin lakkautetussa huvipuistossa Shimoyokota Townissa hänen opettaessa lapsille viulun soittoa.
Kesällä 1959 Yuichiro Yokouchille saapui sähke Matsumoton lukiosta Watanabeltä, joka oli maanviljelijä-tuttu. Seuraavana päivänä saapuivat vierailulle Watanabe parhaan ystävänsä Yutaka Mimuran kanssa. Watanabe hoiti maatilansa lisäksi lukion kuljetuksia ja hän oli myös mukana Osakaya Shoji-yrityksessä joka myi peitteitä. Mimura oli yrityksen presidentti.
Suunnitelmana oli perustaa Kiso Suzuki Violin Co. Ltd:lle tytäryhtiö jonka Mimura laittaisi toimintaan. Yokouchiä pyydettiin yritykseen johtajaksi. Erottuaan opettajan virasta Yokouchin oli perustanut maatilan. Uudenaikanisen maataloustekniikan avulla hän oli saanut sen kehittymään esimerkillisen menestyksekäästi.
Vaikka he päättivät osallistua innostuneesti hankkeeseen, herra Mimura menetti pian kiinnostuksensa, koska pankki peruutti rahoituspäätöksensä joulukuussa. Yuichiro Yokouchi oli maanviljelijänä nähnyt lapsia menemässä viuluineen oppimaan soittoa ja mietti Suzukin filosofiaa: "Haluan myös opettaa lapseni" eikä hänen innostus yrityksen johtamiseksi sammunut vielä tästä. Niinpä hän vakuutti muille: "Matsumotossa voidaan kyllä valmistaa soittimia, vaikka ne ei olisikaan Kiso-merkkisiä". Niin aloitettiin tuotantotilojen sekä ja henkilöresurssien kartoittaminen.
Tiloja etsittiin ympäsi kaupunkia mutta sopivaa ei vaan löytynyt. Lopulta Yuichiro Yokouchi päätti muuttaa maatilansa tuotantotilat soitinpajaksi ja sijoittaa myös yrityksen alkupääomaksi 3 lehmästä saamansa tulot.
Ensimmäinen karjasuojasta muutettu tuotantotila
4 toukokuuta vuonna 1960 perustettiin Fuji Stringed Musical Instruments Co., Ltd. Presidentiksi nimettiin Yutaka Mimura ja toimitusjohtajana aloitti Yuichiro Yokouchi. Yhtiön nimeen päätettiin liittää Japania edustava Fuji-vuori koska tavoitteena oli tavoitella huippua. Tämä lisättiin kielisoitinvalmistukseen. Yrityksen alkupääoma oli 1 miljoonaa jeniä ja investointisuhde 7 : 3. Fuji kielisoittimien hallituksessa oli 3 henkilöä sekä 6 työntekijää.
Siihen aikaan Matsumotossa opiskeltiin viulun soittoa Suzuki-menetelmällä. Yokouchi kuultuaan, että perustajan Shinichi Suzukin nuorempi veli Shiro valmisti viuluja Asahi-chossa hän pääsi hakeutui päästen Shinichi Suzukin oppilaaksi. Viulualan käsityöläinen herra Yokoyama kutsuttiin yritykseen tuotannon johtajaksi, ja maaliskuun puolivälissä herra Uejo, herra Ishiguro ja herra Sugimoto alkoivat valmistaa viuluja Yokoyaman johdolla.
Herra Mimura selitti: "uutta yritystä perustettaessa tarvitaan markkinatutkimus" ja herra Watanabe aloitti tutkimuksen soittimien myymisestä valtakunnallisesti. Markkinatutkimuksen tulos oli että viulujen markkinat ovat erittäin pienet eikä se ole liiketoimintaa. Sitä vastoin kitaroilla on suuri potentiaalinen kysyntä, mutta tarjonta on erittäin vähäistä".
Tämän tutkimuksen tuloksena aluksi ajateltu viuluntuotantosuunnitelma hylättiin sekä ostettiin Suwa-merkkinen klassinen klassinen kitara 2500 jenillä. Sitten soitin purettiin osiin ja tutkittiin.
Akustisen kitaran Zen-On Suwa Co. Ltd. etiketti
Sugimoto, joka oli Fujilla alkuajoista aina vuoteen 1969 asti (perusti Sugimoto Woodworking-alihankintayrityksen) muisteli myöhemmin:
Alussa Fuji-soittinyrityksen muodosti presidentti, toimitusjohtaja sekä tehtaanjohtaja. Sugimoton lisäksi oli muutama puutyöntekijä, joista 3 oli koko- ja, 3 osa-aikaista sekä 10 Matsumoton teknillisen lukion opiskelijaa. Me yhdessä valmistitettiin kitaroita. Kaikki olivat kitaroiden valmistuksessa kokemattomia, ja meillä oli paljon vaikeuksia jigien valmistuksessa ja kitaramateriaalien järjestämisessä. Vaneria ei ollut, ja kiinteät osat ja mäntykappaleet keitettiin kuumassa vedessä ja muovattiin kuumaöljypuristimilla.
Työssä onnistuttiin pääsemään taivutusmittaan, mutta ne palautuivat takaisin eikä se sopineet enää kanteen, joten ajateltiin että se pysyisi mitassa jos presidentti Mimura sitoisi sen kiinni köydellä. Soittimia tehtiin yksi kerrallaan. Yokouchi pyysi jyrsimään koristeuran leikkauskoneella, jota hän oli käyttänyt sodan aikana. Kävin hakemassa sen talosta ja kytkin käyttöön mutta terä muuttui pian leikkaamattomaksi. En tiennyt osien kiinnittämisen liimaa, joten käytin Nikawaa opiskelijan pitelemän kannen väliin ja laitoin ne yhteen. Seuraavana aamuna kaikki osat irtosivat toisistaan. Sitten Nabebayashi neuvoi minulle Semedyne 321: n jolla liimasi kappaleet yhteen. Kaiken yrittämisen jälkeen päivässä saatiin kolme kitaraa valmiiksi.
Näin valmistui ensimmäinen toimitus. Se palasi kuorma-autolla takaisin. Saatekirjeessa Tokion asiakas Kanda Shokain presidentti Kondo kannusti: "Arvoisan yrityksenne valmistimalla kitaroissa on jokaisessa erilainen DO RE MI FA. Valmistamanne kitara ei ole kitara. Tehkää hyvä kitara mahdollisimman pian".
Alkuvuosien kitara-lastissa oleva kuorma-auto
Nauhojen asemat ovat täysin väärässä paikassa. Silloin vannottiin ettei moinen katastrofi enää koskaan toistu! Saadakseen oppia käytännössä Yokouchi vieraili ensin kotipaikkakunnallaan Chikumassa sijaitsevassa Matsumoton teknillisessä lukiossa. Sitten palkattiin yliopiston professori opettamaan musiikkiteorian perusteita, kuten sävyasteikkoja. Elokuun puolivälissä yhtiöön palkattiin vielä 25 työntekijää lisää.
Perustamisvuoden joulukuussa oltiin valmiita rakentamaan ensimmäiset myytävät klassiset kitarat ja yritys oli Yokouchin johtamana rahat lopussa vararikon partaalla. Seinää vasten ahdistettuna osallistuttiin Matsumoto Woodworking-näyttelyihin. Kitarasta saatiin tehtyä niin hyvä, että se palkittiin edistyneen teknologiansa ansiosta klassisten kitaroiden sarjassa näyttelyn parhaana!
Tästä huolimatta Mimura sanoi: "Tallan on parempi täällä." Toisin sanoen kitara, jossa talla on säädetty alas se palautetaan yhteensä nauhaviallisena-instrumenttina. Näin Fuji-kielisoittimen klassinen kitara alkoi asemansa vakiinnuttamisen Japanin instrumenttiteollisuudessa. Kanda Shokai alkoi tuolloin valmistaa klassisia kitaroita Kamanon soittimille.
Vuonna 1961 klassisen kitaran tuotannon ollessa ainoa artikkeli tuli eräänä päivänä paikkakunnan parhaaseen majataloon puhelu Tokiosta. "Olen Amerikkalainen kitaranostaja, ja etsin kitaratehdasta. Haluaisin teidän hyväksyvän esittelykierroksen tehtaassa," hän sanoi. Seuraavana päivänä Anthony George, joka oli soittimien jälleenmyyjä New Yorkista, jäi junasta Matsumoton asemalta. Georgella oli kaikkiaan viisi soittimien myymälää New Yorkissa, Kalifornian Hollywoodissa, Los Agelesissä sekä toimipiste Albanyssä. Soitinliikkeen maahantuojana Buegeleisen and Jacobson (B&J). Liikkeiä johtivat hänen veljensä ja poikansa. Hän itse oli myös erinomainen muusikko-esiintyjä niin vanhemmille kuin lapsille. George oli amerikkalainen mestarimyyjä.
George oikealla Albanyn musiikkiliikkeessä.
Tuohon aikaan Japani oli yksi kehittyvistä maista, jotka valmistivat tuotteita pienillä palkoilla. Varsinkin sähkökitarassa se oli maa, joka ei ollut edes kehittyvä. George oli ennakoinut markkinoiden kehitystä etsien maata, jossa pystyttäisiin tuottamaan kitaroita halvalla. Hän keskittyi maailmankartan kauimpaan kolkkaan Japaniin ja siellä Fuji-yritykseen neuvottelemaan suoraan valmistajan kanssa.
Innostuneen tehdaskierroksen jälkeen hän tarjosi: "Neuvon teille, kuinka klassinen kitara tehdään Yhdysvaltojen markkinoille. Jos saan haluamani tuotteen, ryhdyn ostajaksi". Seuraavat kolme kuukautta hän asui Ikawan majatalon huoneistossa, jonka Fuji String Instruments vuokrasi. Geroge jakoi teknisiä ohjeita laadun parantamiseksi. Odotuksena oli samalla oman liiketoiminnan kasvattaminen. Tällä tavalla hänestä tuli Fuji-kielisoittimien "isä". Toisin sanoen ei japanilaisen sähkökitaran kehityksen- vaan Matsumoton sähkökitaran isä ja harvat ihmiset tietävät nykypäivänä tämän. Georgen ennakointikyky oli hämmästyttävää.
Sitten eräänä päivänä George sanoi "Kyllä, haluan esitellä ja myydä näitä klassisia kitaroita". Hän allekirjoitti sopimuksia useilla eri tuotemerkeillä. Yksi oli nimeltä St. George, toinen Marvel. George tilasi tietyn määrän soittimia ja palasi kotiinsa. Kitaroiden joukossa oli myös tuotemerkki Demian, jonka Fuji String Instrumentsin tuolloin presidentti Mimura suunnitteli alkuperäiseksi tuotemerkikseen. Demianin on sanottu olevan peräisin Herman Hessen romaanin Demian-nimestä, jota herra Mimura luki tuolloin. Kitarasta oli olemassa useita malleja.
St. George-kitaran etiketti 60-luvun alusta
Syy miksi Fuji-kielisoittimet alkoivat viennin Yhdysvaltoihin, on se, että kotimaisten soittimien kauppa oli huonoa, säännölliset laskut Kyowa Shokaille jne. Maksuaika oli puoli vuotta, ja jos se ei riittänyt alennusmaksu vaihtui korkokuluksi. Siksi otettiin vastaan ulkomainen liikekumppani. Tuolloin lähetyksille myönnettiin myös vientiluottoa, jota kutsuttiin LC-kaupaksi. Tämä oli mahdollista lunastaa heti. Elettiin Japanin kaupan alijäämän aikakautta. Oli kylläkin harvinaista, että kaukana Matsumotosta valmistajat kävivät kansainvälistä kauppaa suoraan, muita oli vain Sony-transistoriradio.
Tuolloin Matsumotossa ei ollut pankkia, josta olisi voinut nostaa vientiluottokorttia. Vaikka sen olisi vienyt 82 pankkiin, sitä ei pystytty käsittelemään. Alussa sanottiin: "Kysyn Mitsubishi Bankilta Tokiossa, joten odota hetki." Oli harvinaista, että joku yritys ansaitsi valuuttaa ulkomaan kaupalla, ja lopulta Mitsui Bank avasi sivukonttorin kaupunkiin pelkästään tätä tarkoitusta varten.
Lisäksi on mahdotonta ajatella, että Japanin keskuspankki olisi mahdollistanut suoraa kauppaa ulkomaalaisen kauppakumppanin kanssa. Siksi voidaankin nähdä, että Matsumoto oli tärkeä Japanin taloudelle. Muutaman vuoden päästä Japani pääsi nopeaan talouskasvun aaltoon muuttuen kaupaltaan ylijäämäiseksi. Muuten, Matsumoton sivuliikkeen johtaja oli Yasushi Mieno (Junior), josta myöhemmin tuli Japanin keskuspankin pääjohtaja.
------------------------------
Vuonna 1962 tuotteisiinsa luottanut Fuji String Instruments tarjosi OEM-valmistusta tuolloin johtavalle klassisen kitaralle Zenonelle, jolle laajennnettiin klassisen kitaran tuotantoa alihankkijana. (Ensimmäinen purettu ja tutkittu kitara oli Zen On Suwa)
Oli monia käsityöläisiä, jotka tulivat Fuji-kielisoittimiin esimerkiksi Shinshun puutöistä. Oli puutyön asiantuntija T Kurahashi ja Kato, jotka olivat alun perin Marushime-omistajien perheessä. Puutyön hankinnasta vastaavana herra Kato oli keskeinen toimija. Hän matkusti ympäri maailmaa keräämään hyvää puuta ja tuki Fujigenia raaka-aine hankinnoissa, jotka ovat kitaroiden perusta.
Kurahashi oli ystävällinen persoonallisuus, ja kaikki rakastivat häntä. Yokouchi rakasti häntä. Kurahashista tuli puutyön kokoonpanon johtaja. Se oli aikaa jolloin kisällijärjestelmästä, kuten Saksan Meister-järjestelmä oli olemassa vielä jäänteitä.
Karkeat puutyöt Fujille teki alihankintana Shinshu Woodworking Group, jota johti herra Kurahashi, Tsukada Seisakushon teki maalaukset johtajanaan Yamazaki, ja sähköosat Tezuka.
Alkuperäinen tuotemerkki, kolme kitaraa ja Fuji-vuori.
Pian ensimmäisen toimintavuoden toukokuussa valmistui 200 metriä pitkä uusi tehdas tien toiselle puolelle. Tuotantotaso oli 30 kitaraa päivässä. Pian kymmenen johtavista työntekijöistä siirtyi Tokioon perustettuun uuteen Teisco Inc.:iin. Maruyama liittyi yritykseen kesäkuussa tehtaan johtajana.
Pian George tuli taas Japaniin vedoten Beatlesiin, josta oli tullut suosittu Liverpoolissa ja joka ilmiö ravisutti Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Hän ehdotti jälleen: "Nyt on sähkökitaroiden aikakausi. Jos pystytte tekemään hyvän soittimen, tilaan niitä 1000 kappaletta."
Georgen innostuksen johdattamana Yokouchi tutkitutti sähkökitaroiden valmistustapoja professori Ikomalla ja sähköosaston professori Nakazawalla läheisessä Matsumoton Teknisessä korkeakoulussa sekä Tokiossa. Soitin suunniteltiin ja prototyyppi valmistui lopulta. "Sävy on ihana. Tämä on tuote menee markkinoille Yhdysvalloissa", sanoi George antaen hyväksyntänsä soittimelle. Samalla hän antoi teknisiä neuvoja MatsumokuKogyolle, joka vastasi kiinteän rungon alihankinnasta. George tilasi 1000 kappaletta Rodeo-merkkistä sähkökitaraa. Eikä ole epäilystäkään, että myös Demian sähkökitaramalli sisältyi tilaukseen.
Pian tämän jälkeen George esitteli New Yorkin-soittimien J.B:n jälleenmyyjän. Todettuaan prototyypin korkean laadun, hän teki huomattavan suuren tilauksen. Näin syntyi Matsumoton ensimmäinen "massatuotanto-sähkökitaran valmistaja".
Tuolloin olivat Gibson ja Fender jo vakiinnuttaneet asemansa Yhdysvalloissa. Les Paul ja Stratocaster-kitaroissa oli huomattava ero japanilaisten sähkökitaroiden laatuun, erityisesti sähköjen suhteen. Georgen mielestä tässä ei ollut mitään ongelmaa, jos laatu sovitettiin alhaisen hintaluokan soittimiin. Eikä se ollut verrattavissa amerikkalaisten huippuluokan kitaroiden kanssa.
Koska yrityksessä ei ollut sähköinsinööriä massatuotantoa varten, sähköurakoitsija Tezuka, joka oli asentanut loistelamput valmistuneeseen tehtaaseen, valittiin mikkien valmistajaksi. Hän oli käsityöläinen sekä itsenäinen ammatinharjoittaja (vuodesta 1962 vuoteen 1964). Hän teki myös puusepän- ja putkitöitä ja oli ollut pitkään yhteistyössä Yokouchin perheen kanssa jo maatilan ajoilta ennen Fuji-kielisoittimia.
---------------------------
On olemassa mielenkiintoinen tarina yrityksen ensimmäisen sähkökitaran ajoilta. Eräänä päivänä presidentti Mimura ja toimitusjohtaja Yokouchi kutsuivat Tezukan luokseen. Hän ajatteli että siellä häntä tarvittiin taas loisteputken vaihtoon tai johonkin muuhun vastaavaan työhön. Mutta siellä olikin Gibsonin valmistama kitara, joka purettiin paloiksi. Luultavasti se oli ES120T: n tai ES150: n mallinen, koska mikissä oli tankomagneetti.
Tezuka arvasi magneetista ja kelasta että tämä oli erittäin kallis kitara, vaikka näki sen ensimmäistä kertaa. Hän kysyi miten se toimii ja selitin hänelle äänen vahvistuksen ja vahvistimen toimintaperiaatteita. Lienee tarpeetonta sanoa, että pääsin heti töihin.
Tuolloin vuonna 1962 Gibsonin lisäksi Fenderin kitaroita mikkeineen purettiin pieniksi paloiksi. Niistä tutkittiin kierrosten lukumäärää ja magneettien laatua sekä miten saada enemmän diskantteja muuttamalla magneettien tyyppiä ja määrää. Laitoin joskus puolan jokaiselle kuudelle napakappaleelle ja suunnittelin langan kullekin.
Joka tapauksessa jäljiteltäessä Gibson-pickupia se saatiin lopulta kuulostamaan Gibsonilta. Myöhemmin Tezuka sanoi, että hän pyrki vaikuttamaan äänenlaatuun vaihtamalla magneettien yhdistelmää. Kunnollisten elektronisten komponenttien puutteen takia se oli paljon tehokkaampi tapa otettaessa huomioon matriaalin vaihteleva laatu sekä korkeat kustannukset. Mikit valmistettiin käsintehdyllä työstökoneella, joka oli valmistettu pesukoneen moottorin, hihnan ja jigin yhdistelmästä. Vastukset tehtiin myös itse. Keraamiikkaan paistettua hiiltä kaavittiin kunnes mittalaitteeseen saatiin haluttu vastuslukema.
Myös henkilö Shinshu-yliopiston insinööritieteellisestä tiedekunnasta tuli analysoimaan ääntä. Siitä lähtien se oli jo "Fuji-kielisoittimien alkuperäinen ääni". Olen myös yllättynyt siitä, miten hyvää tutkimusta ja kehitystä tuolloin tehtiin. Lisäksi Yokouchi oli hankkinut saksankielisiä erikoiskirjoja, kääntänyt ne Shinshu-yliopiston opiskelijoiden avulla ja jakanut niitä liiton kautta.
Metalliosat ulkoistettiin "Komatsu Seisakushoon", joka sijaitsi läheisen Chikuma-peruskoulun itäpuolella. Sieltä tuli kromatut mikin kuoret. Kullatut osat (myöhemmin Shinseki Seisakushon valmistamana) tulivat saman peruskoulun pohjoispuolelta Miyamoto Kogyoshosta. Liiketoimintaa jatkettiin Komatsu Seisakushon kanssa, mutta nykyään sitä ei ole enää olemassa. Näin valmistuneella osilla valmistettiin yhtiön ensimmäinen Georgen sekä J & B: n alulle laittamana sähkökitara.
Tezukalla oli oma liike, jossa myytiin U Denki-nimisiä sähkötuotteita. Hänellä oli osa-aikainen työntekijä Mr. S ja tuohon aikaan he molemmat toisinaan käärivät keloja koko yön. Alussa käämintä tehtiin käsin, mutta pian he ottivat käyttöön kelauslaitteen. He tekivät myös muut osat, kuten vastukset ja kondensaattorit itse. Myöhemmin Tezukan apulaisesta tuli Nisshin Sonicin presidentti.
On luultavaa että Tezuka jätti myöhemmin mikkien valmistus-liiketoiminnan, koska Demian valmistus loppui ja Tezuka palasi takaisin pääliiketoimintaansa. Mr. S erikoistui mikkien valmistuksen hyödyntämällä saamaansa taitotietoa. Jotkut saattavatkin tietää Maxonin mikit. Vuonna 1966, pian yrityksensä perustamisen jälkeen, se alkoi toimittaa täyssävyiset mikit Moralesille. Laadun kohentuessa kauppa alkoi nopeasti myös Nisshin Sonicin kanssa.
Vuonna 1962 George palasi taas kerran Japaniin ja aloitti tutkimuksensa Fuji-kielisoittimien kotimarkkinoista. Hän otti yhteyttä "Tokyo Teiscoon" (Former Teisco Stringed Instrument) joka oli tuolloin Japanin johtava sähkökitaroiden valmistaja. Teisco sijaitsi noin 500 metriä länteen Minami Toyoshinan asemalta. Tämän myötä alkoi Teiscon OEM-tuotteen EB1-alihankkijatuotanto.
Yokouchi ja EB-1
George teki 1000 kitaran tilauksen ja lähti kotiinsa. Fuji String Instruments aloitti oman kotimarkkinatutkimuksen. Otettiin yhteyttä Teiscoon ja sieltä pyydettiin tekemään sähkökitaran sekä -basson prototyyppi. Tästä alkoi kauppa Teiscon alihankkijana.
Eräänä päivänä tehtaan johtaja Maruyama meni Teiscon pääkonttoriin reklamaation takia. Kuivumisen vuoksi kaulan sanottiin vääntyneen vialliseksi. Maruyama tutki soittimen presidentti Doryu Matsudan kanssa. "Siinä tapauksessa teen tämän korjauksen, en Fuji-kielisoitinta", hän lupasi toiselle ja todennäköisesti sai Teiscon pääkonttorin investoinnin puunkuivauslaitokselle. Hän vei mukanaan joitain insinöörejä Fuji-kielisoittimesta ja meni Minami Toyoshinaan. Näin tehtiin Teisco-kielisoitin. Luultavasti se oli Honey-malli.
Vienti kauppayhtiöiden kautta kasvoi vuonna 1962 tasaisesti. Tilauskirjojen täyttyessä tuli tarpeen hankkia ja kuivata suuri määrä puuta. Koska tilaukset olivat kiireisiä, väkisin kuivatut rungot elivät vielä maalauksen jälkeen. Näin osien kokoamisvaiheessa tapahtui halkeilua yksi toisensa jälkeen.
Vialliset kitarat koottiin jälleen varastotilan eteen. Viallisia tuotteita oli tullut halkeamasta johtuen jo 2000 kappaletta!
Yokouchiv haki parannuksia Fujin valmistusprosessiin. Hän vieraili tuttavansa Momosen luona Fujille alihankintaa tehneessä Matsumoto Woodworking Co., Ltd: ssä (myöhemmin Matsumoku Kogyo), joka sijaitsi Minami Matsumoton aseman eteläpuolella, ja meni sinne opiskelemaan puun kuivaamista.
Matsumoto Woodwork oli Singer Ompelukoneen tytäryhtiö. He valmistavat ompelupöytiä jne. Heillä oli uusimmat laitteet ja tekniikka kuivata sekä käsitellä puuta. Yhtiössä oli käytössä myös Toyotan tuotantojärjestelmä. Sen seurauksena, että toimitusjohtaja Tsukadaa (myöhemmin presidentti) pyydettiin yhtiötä kuivattamaan puutavara. Matsumoto Woodwork alkoi lopulta hoitaa kaikki puuosien eli kaulojen ja runkojen tuottamisen.
Matsumokun tehtaan amerikkalainen omistaja oli siirrättänyt ompelukoneen ompelupöydän alihankintatoimet vuonna 1961 halvemman työvoiman Filippiineille, joten työn löytäminen puusepille oli välttämätöntä. Tästä tulikin odottamaton tilaisuus Matsumokulle vuonna 1963.
Tarjonta kaksinkertaistui ensin 500 kappaleeseen sitten 1 000 ja lopulta 2000: een kappaleeseen kuukaudessa. Tilaukset kasvoivat päivittäin. Anthony George kävi kauppaa kaikkiaan yli 40 ostajan kanssa, jotka kaikki saivat oman tuotemerkin. Presidentti Mimura pyysi lisäämään tuotantoa edelleen ja lopulta aina 5000 kappaleeseen kuukaudessa.
Ushiyaman palkattiin Fuji-kielisoittimille tutkimus ja kehitysprojektiin 24 ikäisenä vuodesta 1964 vuoteen 1967. Hänen pääasiallinen työ oli Seconic valonmittauksen valmistavassa tehtaassa Hachiyo Engineering Co., Ltd.:ssä.
Herra Tezuka teki Fuji-yhtiölle omat osat, kuten vastukset ja kondensaattorit. Toisin sanoen, tuotteet eivät olleet yleiskäyttöisiä, vaan Fuji-kielisoittimille räätälöityjä tuotteita. Muita elektronisia osia, kuten potikat, liukusäätimet ja jakit, tilasi herra Ushiyama osakauppayhtiö Komori Electriciltä. Lisäksi Ushiyaman sanotaan piirtäneen kitaran piirustuksen ensimmäistä kertaa Fujigenissa. Siihen asti ei ollut kunnollista piirustusta. Noihin aikoihin toimitusjohtaja Yokouchin julkaisi kitaran nauhojen-ääniteorian.
Yokouchi vasemmalla ja Mimura oikealla.
Vuonna 1964 Herra Yokouchi matkusti Yhdysvaltoihin etsimään kannattavaa suoraa kauppakumppania. Tämä Englantia puhumattoman kauppamiehen tarina, on kuuluisa.
Kawai Instruments oli myös yksi valmistajista, joka vei tuohon aikaan kitaroita Yhdysvaltoihin Nanyo Tradingin kaltaisten kauppayhtiöiden kautta. New York Broadwayllä sijaitsi yksi kumppaneista Tele-Star Trading Co tuotemerkkinään Tele-Star. Tuohon aikaan Nanyo Trading kävi kauppaa ainoastaan Kawai-tuotteiden kanssa.
Näihin aikoihin herra Yokouchi otti yhteyttä Nanyo Trading Co., Ltd. kauppayhtiöön ja kun hän vei sinne prototyypin, hänelle näytettiin Kawain sähkökitaraa ja sanottiin: "Tee sama." Soitin näytti olevan tuotemerkiltään oli Tele-Star.
Fuji-kielisoittimilla harjoittaessaan etelämerikauppaa, oli sitten vaihe jolloin etelämerikaupan toimeksiannosta valmistettiin Tele-Star-kitaroita. On myöhemmin käynyt ilmi, että Yokouchi-perheen varastosta löytyi useita logolevyjä. Ne ei olleet siellä Kawai Gakkin, vaan kauppayhtiön tilauksesta. Fuji-kielisoittimille perustettiin toimisto 5. avenueelle NY: ssä ja Kawai Instruments oli kilpailija.
Vuonna 1964 herra Yokouchi tapasi Kawai-soittimista vastaavan henkilön Ohio Clevelandissa. Kilpailijan palveluksessa ollut Japanilainen teki samaa työtä syrjäisellä paikkakunnalla. Onnistuneen tunnustelun jälkeen hän ystävystyi New Yorkissa tapaamansa Kawai Gakkin toimitusjohtajan kanssa. Tämän jälkeen suhde kesti työasioista huolimatta, ja säännöllistä yhteyttä pidettiin vierailuilla toisen kotona.
Vastaavasti Teisco ei ollut tässä sopimuksissa mukana, mutta voidaan nähdä, että toisen kotimaisen valmistajan OEM-tuotanto toteutettiin Fuji-kielisoittimille kauppayhtiön aloitteesta. Se on karkea tarina nyt, mutta se ei rikkonut tapoja kaupallisessa moraalissa. Vaikuttaa siltä, että huomattava määrä kaupallisia liiketoimia etelämeren kanssa alkoi saamalla. Vientikohde oli Zimmerman New Yorkissa, Gar-Zim Musical Instrument Corporation, Larry Zimmerman. Tuotemerkille ilmoitettiin Zim-Garin kanssa. Se oli paljon suurempi toimija kuin hyväntahtoinen George. Se oli tarina moraalin äärimmäisestä puutteesta, mutta se oli myös kunnianhimoista ja mielenkiintoista aikaa.
Sitten Yokouchi tapasi Georgen kanssa Los Angelesissa. Tämän jälkeen hän viipyi New Yorkissa puoli vuotta saaden suuren määrän tilauksia NY: n kauppayhtiöiltä Sorkin Musicilta, B & J: ltä, US Musicilta, GOYA: lta, Idealilta, ja AA: lta Manhattanilta. Se oli Beatlesien Amerikan ensimmäisen menestyksen vuosi ja kaikkeen toimintaan liittyi vahva takatuuli. Voidaan vain sanoa, että oli huippuajoitus tulla esittelemään kitaroita Yhdysvaltoihin ja opiskelemaan englantia juuri tuolloin.
Demian-kitarat olivat tuotannossa viimeisiä aikoja tuolloin. Tilauksia tuli merkeistä Goya, Greco, Kay, Markkinaalueita Suur-Länsi-Kanada ja Yhdysvaltain Davidoff (David etymology). Tuohon aikaan Davidovin presidentti, joka toi mukanaan kauniin tulkin, neuvoi että: "tästä lähtien on parempi keskittyä kiinteälankkuisten sähkökitaroiden tekniikkaan".
Pääkitarat olivat tuolloin J1, J2, EB-1, VN2 ja VN4. Tehtaan toimitushinta oli 10 dollaria (3600 jeniä) yhdellä mikrofonilla, 14 dollaria (5000 jeniä) kahden mikillä ja noin 16 dollaria korkeimman luokan mallin osalta.
Varhaiset työntekijät rakastivat Mimuraa presidenttiä, koska hän aggressiivinen mutta suora. Vaikka ei kuulosta isolle asialle yksi niistä oli myös pöytätietokone, jonka herra Yokouchi toi matkaltaan Yhdysvalloista. Herra Mimura, joka oli hyvin kiinnostunut ensimmäistä kertaa näkemästään koneesta, käski herra Yokouchia tekemään kaupat saman tien.
Suunnittelua pöytäkoneen ääressä.
Sen jälkeen, herra Ushimaru, joka oli Hachiyo Engineeringissä ja saman Matsutaka-yhtiön nuorempi insinööri vuonna 1965 syyskuussa innostui Ushiyaman kutsusta liittyä yhtiöön. Hän oli 20-vuotias tuolloin. Tuolloin Fuji kielisoittimilta puuttui kitaroiden suunnittelija ja herra Ushimaru oli tähän juuri oikea henkilö.
Nämä kaksi tapasivat urheiluseuran kautta Hachiyon työn aikoihin. Herra Ushimaru oli myös nopeasti liikkuva pelaaja, joka myöhemmin valittiin myös kansalliseksi poliittiseksi toimijaksi. Yritykseen liittyessään tutkimus- ja kehitystilan päätehtävä oli purkaa ja tutkia Gibson, Fender, Goya, Kay-kitarat jotka myös purettiin. Esimerkiksi musta Gibson Les Paul Custom, jonka ajateltiin käytettävän myöhemmin, valkoinen SG Custom, jossa oli 3 mikkiä, sekä L- 5, joka oli tarkoitettu purkamiseen ja analysointiin. Näillä kaikilla kitaroilla on kuitenkin myöhemmin valitettava kohtalo...
Tuolloin Hall Sailorin presidentti ja presidentti Mimuran sukulainen sekä toimitusjohtaja Yokouchi piirsivät prototyypin. Ushiyama ja Ushimaru laativat siitä piirustuksen ja tekivät prototyypin, ja kaikki tuolloiset prototyypit kuvasi myös paikallinen valokuvaaja Shionozaki, mutta valitettavasti tulipalossa kaikki kitarapohjaiset negatiivit paloivat. Kuitenkin kolme Ushiyaman 6 × 6 -negatiivia kuvaavaa kirjaa löydettiin ensimmäistä kertaa noin puoli vuosisatsaa myöhemmin.
Demian mainos
Kitaramerkki Goya oli perustettu vuonna 1952. Vuosina 1954-1963 soittimia jakeli New Yorkissa nimen keksinyt Hershman Musical Instrument. Co. Inc. Vuonna 1963 yhtiö muutti nimensä Goya Guitars, Inc. hankkien soittimia kauppayhtiö One South Sea Traden kautta aina vuoteen 1967 asti. Vuosina 1967-1970 yhtiön nimeksi vaihtui Avent, Inc. jne.
Vuoden 1965 lopulla Kanda Shokain toimitusjohtaja Kondo tuli yritykseen Karl Höfnerin viulubasson kanssa, ja samantyyppisten soittimien tuotanto alkoi. Lisäksi George esitteli toisen brändin Grecon tilauksen Goyalle New Yorkista.
Fuji oli valmistanut amerikan vientiin jo useamman vuoden ajan OEM Greco-kitaroita, mutta kuljetusonnettomuuksissa rikkoontui usein soittimien lapoja. Vakuutus kattoi aluksi 500-600 kitaraa mutta oli olemassa edelleen tuotteita jotka pilaantuisivat varastossa. Presidentti Mimura rekisteröi tavaramerkin Japanissa voidakseen jakaa soittimet kotimaan markkinoille.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Goyasta vastaava henkilö etsi Yokouchin NY: ssä, sanoen: "Greco tulee ulos paikasta nimeltä Kanda Shokai." Yokouchin käskettiin antaa rahaa voidakseen käyttää merkkiä Japanissa. Hän sanoi että hänellä oli vain 100 dollaria käteisenä. "Pystyin ostamaan Japanilaisen Greco-tuotemerkin dollareilla" (kurssi oli 360 jeniä dollaria kohden, se oli poikkeukselliset 36000 jeniä). Jos ajattelee sitä nyt, annoit vain maksun vastuuhenkilön taskuun tekemättä mitään paperia sopien pelkästään suullisesti.
Samaan aikaan Japanin sähkökitaramarkkinat alkoivat kasvaa maassa The Venturesin nostaman buumin myötä. Kanda Shokai otti merkin osakekantoineen haltuunsa. Soitin otettiin kotimaan markkinoilla hyvin vastaan ja lisätilauksia tehtiin. Kanda Shokai alkoi mainostaa ja soittimet valmisti Fuji.
Vuonna 1965 sähkökitarabuumi saavutti huippunsa Japanissa. Soitinyritysten lisäksi markkinoille tuli yksi toisensa jälkeen sähkökitaroita eri toimialoilta, kuten kodinkoneiden valmistajilta ja levy-yhtiöiltä. Vaikka ne tulivat markkinoille, ne eivät alkaneet valmistaa itse soittimia. Suurin osa niistä valmistettiin ulkoistamalla valmistus sen hetkisille kitaravalmistajille. Presidentti Mimura suhtautui rauhallisesti tähän innostuneeseen buumiin ja uskoi, että Fuji-kielisoittimien menestyminen oli ulkomaisilla markkinoilla. Näihin aikoihin kitaroiden lisäksi valmistettiin myös rumpuja tuotemerkillä Demian.
Yokouchi sekä Teiscoja.
Presidentti Mimura oli melko itsekeskeinen persoonallisuus, ja hänellä oli tapa korottaa ääntä työntekijöille tämän tästä. Joskus hän saattoi heittää täynnä mustetta olevan mustepullon menemään. Jotkut työntekijät eivät kestäneet sitä ja lopettivat. Toisinaan hän kohteli myös kauppiaita kauheasti. Heidät kuitenkin sitoi toimitusjohtaja Yokouchin persoonallisuus. Silti herra Yokouchi sanoo: "Kiitän nyt herra Mimuraa. Se oli vaikeaa aikaa, mutta olen hyvin kiitollinen kaikesta koulutuksesta. Vierailen edelleen hänen haudalla joka vuosi." vaikuttaa siltä, että monilla sodan jälkeen selvinneillä johtajilla oli ainoastaa yksi tapa selvittää asiat, kuten presidentti Mimuralla.
Ushimaru puhui myös tuosta ajasta tällä tavalla. Kaksi viikkoa yhtiöön liittymisen jälkeen ja hänen tuntematta sen enempää alaa, presidentti Mimura käski hänen mennä oppimaan kaulan tekeminen Hayashi Woodworkilta, joka oli tuolloin kaulojen alihankkija. Mimuralta oli kauhistunut Hayashi Woodworkin otettua noin vain alihankintasopimuksen toiselta valmistajalta.
Alle kuukausi yhtiöön liityttyään Ushimaru aloitti joka iltaisen opiskelun kovalla työllä oppiakseen valmistusmenetelmän. Mimura presidentti puolestaan velvoitettiin vetämään työtä Iguchi puunjalostuksen kanssa Fuji kielisoitinten runkotuotannon siirtämiseksi alihankkijalle. Siihen liittyi myös kaulanvalmistus, kun alihankintavalmistus lopetettaisiin Matsumokusta. Tuolloin laitteisiin investoinut Iguchi Woodworkingin presidentti oli melko kauhistunut että Ushimaru ripusti päänsä yrityksen puolesta.
Tuolloin Fuji kielisoittimien Sansai-tehtaan valmistusosasto jaettiin karkeasti kolmeen osaan seuraavasti: 1. puun käsittely sekä maalaus 2. kaula sekä runko ja 3. kokoonpano sekä laboratorio.
Hiratan uusi tehdas vuonna 1966
Kin Uejo (myöhempi presidentti) vastasi kokoonpanosta Ohara Thunderin kanssa ja Mr. Yamazaki sekä Takizawa maalaamisesta. Vuokralainen rummuissa. Herra Takashima liittyi laboratorioon myöhemmin. Herra Mochizuki vastasi kirjanpidosta, ja herra Mimura ja herra Ozawa olivat kauppaosastolla ja Herra Nariai oli toimistossa. Herra Sugihara, Sugihara ja Horiuchi, jotka olivat samasta Matsutakasta siirtyivät myöhemmin Rolandille.
Takashiman, joka oli toisen yrityksen johtaja, Mimura sanoi, että hän vetäytyisi virkamiehenä sekä Yokouchin tarjoama palkkamäärä tuplana. Elektronisten osien suorituskyky oli kuitenkin tuolloin edellä kuvattua, eikä asiaa tuolloin voitu saattaa päätökseen.
Japanilaisia kitaroiden valmistajia vuonna 1966
Vuonna 1966 Matsumoku alkoi toimia OEM-valmistajana myös muille merkeillä kuin Fuji-kielisoittimille, tuottaen ja viemällä Victoria, Columbiaa ja muita. Kun näin tapahtui, he alkoivat vähitellen rajoittaa alihankintaa, ja toimituksia vähennettiin 5000:sta 4000:een kuukaudessa ja sitten 3000:een.
Fuji-kielisoittimille, jotka olivat riippuvaisia Matsumokusta valmistusprosessissa, aiheutui suuri määrä viiveitä sähkökitaroiden toimittamisessa buumina aikaan. Välttämättömyyssyistä oli rakennettava uusi tehdas, joka voisi tuottaa kuivauskäsittelyn kaikissa tilausvolyymeissä. Heinäkuu vuonna 1967 valmistui uusi tehdas Hirataan. Tämän avulla saatiin riittävä käsittelylaatu ja tuotantokapasiteetti Matsumokusta riippumattomasti.
Vaikka kauppa Matsumokun kanssa tuolloin päättyi, on hyvin tiedossa että yhtiöt olivat lähellä toisiaan ja tuotantolähetysten suhde jatkui siitä lähtien. Monet tietävät, että irrotettavissa tyyppikilvissä, kuten 70-luvun Grecossa oli MATSUMOKU-leima.
Ostajia vuonna 1966
Vuonna 1966-1967 kotitalouksien sähkökitarabuumi rauhoittui asteittain kiristäen samalla markkinoita. Vastauksena kysynnän rauhoittumiseen Fuji-kielisoittimet perustavat elektronisen musiikin osaston ja yrittävät löytää ulospääsyä tilanteeseen elektronisista uruista, rytmikoneista jne. Aloitettiin rytmikoneiden ja fuzz-efektien jakelu markkinoille. Metallileimattuja osia valmisti Komatsu Seisakusho, Miyamoto Kogyosho jne.
Oli joka tapauksessa kiireellinen tarve alentaa kitaran valmistuskustannuksia. Edistämällä rationalisointia ja ottamalla käyttöön hihnakuljettimen Fuji pystyi vähentämään kappalekohtaisia kustannuksia.
Ulkomaiden viennin lisäämiseksi Fuji String Instruments avasi New Yorkkiin Manhattanin viidennelle Avenuelle toimiston, josta käsin osallitui Yhdysvaltain itärannikon markkinoille edustajana Mr. Kuwata. Yhtiö avasi myös Los Angelesin konttorin länsirannikon markkinoille edustajana herra Kobayashi.
----------------------------------
Teru Yokouchi muisteli myöhemmin nostalgisesti, että hän kävi lapsena isänsä kanssa toimistossa New Yorkin lähiössä. Se tapahtui joskus vuonna 1968, jolloin toinen sähköbuumi oli lähestymässä loppuaan. Albany on noin 200 km Manhattanista pohjoiseen ja se oli aikaa, jolloin vuokra-autoja ei voitu vuokrata helposti, joten Yokouchin lapset Yhdysvaltojen vierailulla tulivat vanhempien mukana päiväksi. Niin hän sai lapsena piirtämistä varten paljon kuulakärkikyniä, joissa luki "Georgen musiikkikauppa".
Presidentti Mimuran suunnitelmana oli katkaista liiketoimet kauppayhtiöihin joiden kanssa oli aiemmin liiketoimintaa, ja aloittaa suora kauppa ulkomaisten soittimien jakeluyritysten kanssa periaatteella "yksi maa, yksi yritys". Edustajiston perustamiseksi Yokouchi matkusti ympäri maailmaa ja allekirjoitti sopimukset lopulta suoraan 45 liikekumppanin kanssa. Sitten saatiin ulkomaalaiset mukaan vahvistamaan yrityksen liiketoimia.
Vuonna 1968 Grecon kotimaan myynti vilkastui täyteen vauhtiin. Ensimmäisen luettelon " Greco & Arai Diamond sähkökitarat " kansi oli "Greco-merkkinen Soriaco-tyyppinen sähkökitara" Vaikka tuo kuulosti buumilta todellisuudessa teollisuuden taantuma ei ollut helpottanut ja lopulta Guyatone, yksi japanilaisen sähköteollisuuden uraauurtavista valmistajista, meni konkurssiin kuten myös vuotta aiemmin Teisco. Noiden vuosien aikana pelkästään Matsumoton alueella Naganossa lopulta yli 50 kitaravalmistusyritystä meni konkurssiin. Japanilaisen kitaranvalmistuksen haasteeksi tulivat maailmanlaajuisen öljykriisin seuraukset, jenin arvonnousu ja myös muiden Aasialaisten halpatyömaiden tuleminen kitaranvalmistusmarkkinoille.
Tietysti myös Fuji-kielisoittimet pakotettiin karsimaan kustannuksia automatisoinnin avulla, mutta pienen käyttöpääoman takia pääomasijoituksia ei ollut mahdollisuus tehdä halutulla tavalla. Presidentti Mimura aloitti kaikenlaisten laatikoiden, telineiden, tuolien ja sänkyjen valmistuksen, mutta koska se oli tuntematon teollisuudenlaji, yritys kärsi lisää menetyksiä ja useiden epäonnistumisten vuoksi tilinpäätös näytti punaista. Vuonna 1969 Mimura matkusti yksin Yhdysvaltoihin ja yritti täyttää aukkoa, mutta kitaran taantuma oli sama. Hän palasi Japaniin ilman tuloksia.
Vietnamin sodasta alkoi jännitystä aiheuttaneet sodanvastaiset opiskelijaliikkeet joskus vuonna 1969. Tämän myötä akustiset folk-kitarat alkoivat nousta suosituiksi korvaamaan sähkökitaroita. Vaikka keskityttiin valmistamaan folk-kitaroita valmistajana oltiin tultu tunnetuksi sähkökitaran valmistajana, joten haluttua määrää kauppaa ei tullut vaikka soittimia tarjottiin kauppayhtiöille. Kauppayhtiöt joiden kanssa Fuji-kielisoittimet olivat käyneet kauppaa suoraan, maksoivat tilaukset etukäteen. Ja kun kassavirta heikkeni nopeasti, presidentti Mimura menetti rohkeutensa ja lopetti lopulta työnsä.
-----------------------------
Varainhankinnassa kamppaillut herra Yokouchi yritti sulautua Suwan Sankyo Seikin ja Seikoshan kanssa ystävällisen presidenttinsä Yajiman välityksellä. Hän kävi keskustelua salaa, mutta joutui peruuttamaan sen, koska toinen osapuoli ei ollutkaan kovin innostunut ja muu johdon vastustaessa suuresti. Kuitenkin jos yhtiöt olisi yhdistetty ja sulautuneet tuolla hetkellä, Fujigenia ei olisi enää olemassa.
12 toukokuuta vuonna 1969 Yokouchi myi talonsa ympärillä olevat maat ja osti Mimuran omistamat osakkeet. Niitä oli kymmenien miljoonien jenien verran ja Yokouchista tuli kaupan myötä yrityksen omistaja. Hänet nimitettiin virallisesti presidentiksi.
Näiden varojen turvin Mimura muutti sittemmin Yhdysvaltoihin. Hän perusti yrityksen Yutaka Tradingin, joka toi ja myi Japanilaisia kitaroita. Näiden kitaroiden tarkastamiseksi Yhdysvalloissa hän perusti myöhemmin vielä Fujigen Development Departmentin (joka on tällä hetkellä Sugi Guitarsin edustaja). Sugimoto ja Sugai, jotka työskentelivät tuolla osa-aikatöissä jäivät Yhdysvaltoihin perustaen myöhemmin vuonna 1976 Performance Guitarin.
Kun Yokouchi aloitti presidenttinä, hän pystyi myös saamaan lainoja pankeilta, jotka oltiin aiemmin evätty. Käsityöläiset, jotka lopettivat kovan persoonan Mimuran aikana palasivat takaisin. Toiminnan tervehdyttäminen ei kuitenkaan ollut helppo homma.
Yokouchi teki välittömästi suunnitelman alijäämän poistamiseksi yhdessä vuodessa mutta se asetti työntekijöille raskaan taakan, eivätkä he olleet suunnitelman takana. Näin hän joutui heti työnsä aloitettuaan umpikujaan. Huolestunut herra Yokouchi päätti "tulla maailman parhaaksi presidentiksi", työntekijöiden rakastamaksi ja kunnioittamaksi henkilöksi.
Sitten hän luki erään kirjan, josta sai oivallukset että "presidentin yhtiön" sijaan oli välttämätöntä luoda "meidän yhtiö". Tuolloin myös työntekijät tekivät parannussuunnitelmaa keskiyöhön asti. Se oli hetki, jolloin ajatus "meidän yhteisen yrityksen perustamisesta" konkresitoitui käytäntöön. Pääoma korotettiin 40 miljoonaan jeniin ja osakeannin myötä työntekijöistä tuli yhtiön omistaja-osakkaita.
Fujilla oltiin valmistettu koko toimintansa ajan niin kutsuttuja OEM-ostajanmerkkejä. Vuonna 1970 lopetettiin suorakauppa ja aluksi keskityttiin kahteen merkkiin: Koska kitaroiden mallisuojapatentit eivät olleet voimassa Japanin sisäisillä markkinoilla Grecoa ryhdyttiin tekemään pelkästään kotimaan markkinoille mahdollisimman laadukkaina ja varsin suorina kopioita. Ibanez-kitaroita valmistettiin tuollion ainoastaan ulkomaan markkinoille. Fuji oli myös ainoa OEM-valmistaja Ibanezille.
Fujigen valmisti tämän lisäksi OEM Yamaha-kitaroita. Vuonna 1971 Yamaha esitteli mallit SG-2 ja SG-3, jossa se yhdisteli piirteitä Gibson SG:stä ja Fender Jaguarista. Vuonna 1974 tulivat Yamahan mallit SG-30A, 35A, 90, ja 175. Yamahan SG-sarja huipentui vuonna 1976 Carlos Santanan allekirjoitusmalliin SG-2000.
Vuonna 1973 muodostettiin kehitys-tiimi, jonka avulla pyrittiin pääsemään yksinkertaisesta kopioinnista eteenpäin. Lisäksi tasaiset mandoliinit ja banjot rikastuttivat valikoimaa. Vuonna 1974 vuotuinen myynti ylitti 1,3 miljardia jeniä. Markkinaosuus Japanissa oli 65%.
Lawsuit-kohussa kaikkien kopijoiden puolesta tikun nokkaan nostetun Ibanezin maine parani merkittävästi kahden kuuluisan kitaristin myötä. George Bensonille ja Paul Stanleylle tehtiin Ibanezista allekirjoitusmallit 1977. Muut taiteilijat kuten Stevie Vai JEM-kitaroineen seurasivat perässä.
Samana vuonna 1977 julkaistiin toinen tuote yhteisyrityksen Rolandin kanssa: GR-kitara-syntetisaattori. Koska lapaan kirjoitettiin Roland, vain sisäpiiriläiset tiesivät että Ibanezin valmistaja oli sen takana.
1982 alkoi Japanin Fender-kitaroiden valmistus. Squier-kitarat valmistettiin ulkomaan markkinoiden Fenderin "halpa"-merkiksi. Ja samat kitarat Fender-nimellä Japanin markkinoille. Näin Fernandezin ja Tokain vuonna 1977 alkanut menestyksekäs kopiointitoiminta tyrehtyi lähes konkurssiin. Fujigenyritys valmistaa edelleen OEM-kitaroita sekä omaa FGN-kitaraa.
Nämä tarinat ovat referaatti Teruji Yokouchin muisteluista Yuichiro Yokouchin teoksissa "Grapping Luck" ja "Greco's Friends". 2012/3/26
(2012/3/29 ) Myös herra Frank Yhdysvalloista teki yhteistyötä.
Olen joskus miettinyt että olisi kiva saada käsiin vielä kerran kautta aikain ensimmäinen omistamani kitara. Tai sitten mahdollisimman lähelle samanlainen soitin. Silloin tällöin olen sitten käynyt katsomassa muusikoiden.netissä onko näitä liikkeellä. Ei ole ollut, paitsi muutama viikko sitten tuli ensimmäistä kertaa vastaan ja vieläpä kaksin kappalein! Toinen oli täydellisen samannäköinen, toisessa taas oli pieniä eroja. Myyjä ei tiennyt kitarasta mitään muuta kuin että se on tullut hänelle "böndeltä" eli jostain keskeltä ei mitään.
Stagg vuosimalli 1972-1975
Samalla tajusin että nythän eletään 40-vuotis"taitelija"juhlavuotta! Hehe! Ensimmäinen soittimeni silloin vuonna 1980 oli reilun viisi vuotta vanha Stagg eli muutaman vuoden päästä se on 50-vuotias kitara. Myyjä pyysi soittimesta 380 €. Sanoin että alkuperäisessä kunnossa olevan soittimen keräilyarvo on mielestäni korkeintaan 250 € mutta tarjoan tunnesyistä 340 € (vuosi 2020).
Seitsemän vuotta sitten selvittelin tietoja Stagg SG kopioista ja silloin selvisi että samaa Japani kopiomallia oli myyty eripuolella maailmaa eri nimillä. Nyt selvittelin asiaa uudestaan ja seitsemässä vuodessa nettiin on tullut runsaasti uusia tiedonmurusia. Tämä on "ninja"-kitara.
Stagg ennen 50-vuotishuoltoa ja atomeiksi purkamista.
Nuorten tuleminen mukaan kuluttajamarkkinoille oli alkanut Amerikasta 50-luvulla. Kuusikymmentäluvulle tullessa sodasta toipuvassa Euroopassa sekä Japanissa nuoret alkoivat päästä mukaan kuluttamaan. Kuusikymmenluvun alussa tuli kitarabuumi. Amerikassa ja Japanissa suosioon nousi The Ventures ja Euroopassa The Shadows. Sitten tuli The Beatles, elettiin yleisen vapautumisen aikaa.
Nuorisokulttuurit jakaantuivat pian pop, rock ja folk tyyleihin luoden soittimille kuten kitaroille ennennäkemättömään kysynnän. Näin pelkästään Japanissa oli vuosina 1964-1968 jopa 80 kitaratpajaa! Suurin osa näistä toimi Matsumoton alueella (usein Matsumoton lääni sekoitetaan Matsumokun tehtaan kanssa).
Tarkemmin tutkittaessa selvisi että soitinta ei ole koskaan huollettu ja on täydellisen alkuperäinen.
Kulutushyödykkeiden kuten tässä tapauksessa kitara hinta koostuu seuraavista tekijöistä.
Hinta = Materiaali + Kokoonpano + Tuotemerkki + Kuljetus, jakelu
Japanilaisten menestyminen soitinmarkkinoilla oli seurausta kuluttajaryhmälle sopivan hintaisista tuotteista. Nuorilla alkoi olla rahaa, mutta ei kuitenkaan niin paljoa kuin Amerikkalaiset soittimet maksoivat.
Nauhojen puhdistus ja kiillotus: 1. Teräsvilla + vesi 2. Karhunkieli + vesi. 3. Hiomatahna + puuvillaliina
Hiomatahnalla hankauksessa alkoi jo suojaus irrota mutta se ei haittaa. Näkee miten paljon likaa on kertynyt nauhoihin.
Kaulan puhdistus keittiön yleispuhdistukseen tarkoitetulla miedolla saippualiuoksella: Jatketaan kunnes likaa ei enää irtoa eli nyt seitsemän kertaa kostutus ja pyyhintä.
Puhdistetun ja kuivatun kaulan öljyäminen: Levitetään otelautaöljyä puhtaalla puuvillaliinalla, annetaan imeytyä ja pyyhitään liiat pois.
Materiaalivalinta tehtiin Japanissa sodanjälkeisen niukkuuden opettamana mahdollisemman edullisesti. Metallia käytettiin sen verran kuin sitä tarvittiin täyttämään tehtävänsä. Puuosissa ei tarvittu kalliita erikoispuita vaan lankkuun kelpasi vaneri ja kaula puusta joka piti sen suorassa. Otelautaan saatettiin käyttää ruusupuun asemasta jakarandaa. Sähköt samoilla periaatteilla. Kaikki tämä tuotettiin isoissa erissä, jolloin materiaalikustannukset soitinta kohti jäivät pieneksi.
Joku sanoo että on rihvelit osat, toinen ettei näiden paino katkaise kamelin selkää. Joka tapauksessa oikein säädettynä hoitaa hommansa.
Mekaanisten alkuperäisten halpaosien kuten avovirittimet ja Jaguar-mallinen tremolon huolto: öljyäminen, käyttäminen ja liikojen öljyjen pyyhintä.
Kokoonpanotyö vaikuttaa yleensä merkittävästi tuotteiden hintaan. Nykypäivänä esimerkiksi Ikean menestyksen "salaisuus" on että jätetään kokoonpanotyö pois kokonaan tuotteen hinnasta! Kuusikymmentä-luvun alussa puusepänteollisuuden supistuessa Japanissa oli runsaasti saatavilla ammattitaistoista työvoimaa. Japanilaisten yritysten kannalta paras asia oli tietysti se että työn hinta oli Amerikkalaiseen verrattuna tosi halpaa.
Hihnatappi oli kiinnitetty useaan kertaan, korjaus: Täytetään liimaamalla tulitikkuja ja katkaisu varovasti mattoveitsellä.
Aiemmat lakan paikkaukset pois vaimoväen tuotteilla ja uutta mahdollisimman sopivaa sävyä tilalle.
Koskapa kaulan kiinnitys oli löystynyt tuli sinnekin täytepuuta liimattavaksi mutta ei täyteen asti.
Kuusikymmentä-luvun mittan Japanilaisen puusepäntyön hinta alkoi nousta. Vuonna 1968 olemassa olevat markkinat alkoivat täyttyä uuden kysynnän hiipuessa. Nixon laski dollarin kellumaan ja Jenin arvo alkoi nousta. Kysyntä hyytyi ja kitaratehtaita alkoi kaatua niin Japanissa kuin Amerikassa. Japanissa konkurssiin meni peräti viisikymmentä tehdasta. Kilpailu markkinoilla kiristyi jäljelle jääneillä. Vastauksena kysynnän hiipumiseen Amerikkalaiset alkoivat heikentää laatua (myöhemmin tunnetuin seurauksin). Japanilaiset puolestaan jakoivat tuotantonsa kahteen osaan paremmat soittimet ja budjettihintaiset kitarat. Sitten tuli vielä öljy-kriisi.
Budjettihinta tarkoittaa edullista kulutushyödykettä, joka sopii kaikille kukkarolle ja josta taloudenpito ei sakkaa. Tarkoittaa siten myös sitä että budjettitasoa paremman soittimen hankkiessaan elää leveämmin kuin on sillä hetkellä varaa. Se täytyy sitten rahoittaa jotenkin, ulkopuolisella rahalla kuten velalla tai osamaksulla. Tästä lienee lähes jokaisella soittajalla kokemusta.
Japanissa budjettihintaluokan kitaroista käytettiin nimitystä opiskelija- tai kansankitarat. Aivan oikein, kuten Saksalainen automerkki on "Wolks Vagen" eli kansan auto. Merkitys oli täsmälleen sama eli hoitaa tehtävänsä ilman kromeluureja sekä on edullinen. Kehittyneempien mallien tultua markkinoille Euuroopassa menestysmalli kupla-folkkaria rakennettiin vielä Brasilian tehtaassa Etelä-Amerikan markkinoille mielettömät määrät! Nykyään Eurooppalaisten budjetti-luokkaan kehitettiin Skoda. Tämän päivän WV:t ovat nimestään huolimatta ihan muuta kuin "kansan" autoja.
Lankku ennen käsittelyä. Huomaa että tätä ei ole jyrsitty CNC-koneella.
Ruttuvoidetta pintaan, kuivahdus ja puuvillakankaalla pyörivin liikkein jynssäämään.
Lankun loppukäsittely, suojaa naamaan ja pyyhintä.
Tuotemerkki antaa kulutushyödykkeelle (immaterialistista) arvoa kuten vaikkapa Coca-Cola, Mercedes Bents, Gibson, Fender tai Harley Davidson. Tuotteen arvoa voidaan nostaa tuotekehittelyyn käytettävillä panoksilla mutta siitä huolimatta se voi heitellä voimakkaasti kuten vaikkapa Nokia.
No oli niin tai näin kuusikymmentä-luvulla Japanilaisten soittimien tuotemerkin arvo oli 0 € luokkaa. Laadun parantuessa seitsemänkymmentä-luvun puolelle tultaessa soittimien arvo ja valmistajien itsetunto lähtivät nousemaan tosin kopiokitaroilla. Luotiin sitten edullinen opiskelijaluokka
Kytkentä on suoritettu rivakan näköisesti, sen on suorittanut Ninja.
Kontaktispraytä sähkömekaanisiin osiin kuten potikoiden varsiin ja liikuttelua. Lopuksi liikojen aineiden pyyhintä.
MIJ mikit on valmistanut Maxon, joka tunnettiin myöhemmin TS-808 valmistajana.
Kuljetus ja jakelu tapahtui Japanilaisilla massatuotanto-ajatteluperiaatteiden mukaisesti suurissa erissä merirahtina tukkukeskusten kautta, jolloin kustannus kappaletta kohti jäi pieneksi. Budjettihintaluokan kitaroiden jakelu lisäksi tapahtui marketeissa (tänä päivänä esimerkiksi Claes Olhsonilla) ja suurten välimatkojen maissa postikuvastomyyntinä. Nykyaikana jakelu tapahtuu maailmanlaajuisesti (ja viimeisimpänä paperilehdet lopetti Thomann). Postimyynti edellyttää molemminpuolista vahvaa luottamusta ja tänä päivänä on kehitetty helppoja palautusjärjestelmiä kuten Zalando ja helppoja maksujärjestelmiä kuten Klarna.
Satulan vaihto: Vanhan irrottamiseksi kopsautus tasaisella, mahdollisimman laajalle alalle nauhojen suunnasta. Uuden liimaus, kaksi tippaa pikaliimaa ja kuivausaika.
Aikaa myöten on kaulatasku väljistynyt jeesus-teipin verran, tiivistyksellä siitä tuli jämäkkä.
Vuonna 1973 maailmaa kohtasi öljykriisi. Suomalaisista muilla ei ollut varaa ostaa Gibsoneita kuin Albert Järvisellä ja Jukka Tolosella. Fazer-musiikista saattoi mattimeikäläinen ostaa laadukkaan mutta edullisen Gibson SG:n näköisen kopiokitaran Ibanez merkkisenä. Jos rahat ei riittäneet Ibaneziin, ei hätää saatavilla oli samalta tehtaalta tullutta Ibanezin kansan-kitaramerkkiä nimeltään Cimar.
Cimarin esite vuodelta 1975
Euroopassa näistä myynnissä oli Ibanezin omistama Cimar. Tämä oli erikoinen hybridi, jossa ulkonäkö oli kuin Gibson SG:stä "avoinkirja"-viritinpäineen. Talla ja mikrofonivalitsimet puolestaan on kuin Fender Jaguaarista jossa tallan peräkappaleessa vielä Bigsby-tyyppinen kampi luoden yhdessä varsin omaperäisen yhdistelmän. Eri puolilla maailmaa samaa kitaraa myytiin nimillä Stagg, Marlin, Maya, Sears, Lyle, Hondo, Raven, Pan, Cameo, Columbus, Belwood tai Hondo.
On-Off mikrofonivalitsimet.
Vuonna 1977 Gibsonin Amerikan emoyhtiölle Norlinille tuli mitta täyteen ja he haastoivat Ibanezin Amerikanyhtiön Elgerin käräjille. Asia kuitenkin sovittiin oikeustalon ulkopuolella. Noista ajoista on jääny elämään "oikeusjuttu" eli "Lawsuit"-nimitys aikakauden Japanilaisten vuonna 1970-1975 valmistamille kopiokitaroille. Käytettyjen soittimien markkinoilla oikeusjuttu aikakausi-nimitystä käytetään paljon ja harhaanjohtavasti. Vuodesta 1977 eteenpäin Ibanez lopetti Gibson lavan "avoin kirja"-kopioinnin muiden Japanilaismerkkien kanssa. Koska Amerikkalaispatentit eivät päteneet Japanissa oman maan markkinoille kopiointia jatkettiin.
V- ja T-merkit potikoiden päissä.
Entäs se tehdas jossa näitä kitaroita tehtiin? On esitetty että se olisi OEM-kitaroita valmistanut Matsumoku tai FujiGen. Alihankkijana FujiGen on valmistanut ajan saatossa paljon kopiokitaroita ja olen nykyään kohtuullisen varmaa että nämäkin SG:t valmistettiin siellä. Japanilaisien kopiokitaroiden tietoja on saatavissauseidenasianharrastajien kautta. Gibson-kopiointi loppui Matsumokun tehtaalla Epiphonen tultua OEM tuotantoon vuonna 1969. Matsumoku välitti saamansa Gibson-kopiointitilaukset Fujigenille, joka valmisti ne alihankkijana.
Kitaran ainoa tunnistemerkintä on kaulalevyssä.
Huollettuna kitara osoittautui yhtä perushyväksi soitettavaksi mitä muistelinkin. Aloitussoittimena se olisi säätämisen jälkeen ok. Lankku on Gibson SG:tä ohuempi eli 31,5 mm paksu ja paino on ainoastaan 2,77 kg. Kokonaispituus on 38". Kitara on erittäin helppo/nopeasoittoinen matalien nauhojen, matalan actionin ja pienen radiuksen johdosta.
Huollettu MIJ Stgg 1973-1975
Kaupallinen kopioiminen ei ole kovinkaan kunniakasta toimintaa. Soittimen hyvänä puolena voi sanoa että pysyy hyvin 12-vuotiaan käsissä. On siis painoltaan kevyt sekä kevyt soittoinen. Tämän kitaran kanssa oppii virittämisen. Satulan uriin saattaisi vanhan kansan kitaristit laittaa lyijykynän lyijyä sekä kiristää tallan jousiruuvit riittävän tiukalle. Näitä kitaroita valmistettiin noin vuosina 1973-1980.
Nykypäivän Stagg-kitarat ovat kokonaan eri tuotantoa kuin 70-luvun soittimet, Leonardo Baldoccin johtama Belgialaisyhtiö on aloittanut tuotannon uudestaan vuonna 1995.
Vuonna 1918 perustettu L. D. Heater Music Company yhtiö aloitti toimintansa Columbia Graphophone Companyn yhtiön Alexander Graham Bellin varhaisten "puhekoneiden" jälleenmyyjänä. Yhtö toimi edelläkävijänä ja uusien innovaatioiden jakelijana myöhemminkin. Vuonna 1948 yhtiön valtakunnallisesti jakelemassa postimyyntikuvastossa oli myynnissä kautta aikojen ensimmäinen "moderni" sähköisesti soitettava Serenader-basso. Basson oli kehitellyt alunperin Paul Tutmarc.
Lyle SG S-726 Walnut
Myöhemmin 60-luvun lopussa valtavan kysynnän myötä L.D Heater Music liittyi Japanilaisten kansankitaroiden myyjäksi. Japanilainen Aria-yhtiö tuotti kitaroita asiakkaiden tuotenimillä ja L.D Music Companyn tuotemerkiksi keksittiin Lyle. Arian maahantuomista kitaroista suuri osa oli valmistettu alihankintana Matsumokun tehtaalla. Osa tuotannosta valmistettiin lisäksi Fujigen tehtailla kuten esimerkiksi nämä nyt esiteltävät SG:t.
Tämä on "ninja"-kitara. On arveltu että Lyle kitaroita valmistettiin vuosien1969-1972 aikana. Jakelu tapahtui suureksi osaksi kuvastojen kautta Amerikassa harvaan asutulle maaseudulle ja pieniin kaupunkeihin. Lyle SG mallin nimi oli S-726 ja sitä oli saatavilla väreillä Walnut ja Dark Cherry.
Lyle SG S-726 Dark Cherry
Maurice Henry Berlin (1895–1984) oli ollut nuoruudessaan yhdysvaltain laivaston puhallinorkesterissa ja sitten Wurlitzerin työntekijä. Vuonna 1920 hän perusti yrityksen Chicago Musical Instrument Co (CMI). Se toimi alun perin Martin Band Instrument Co: n Chicagon sivukonttorina Elkhartissa, Indianassa.
Vuosien myötä CMI osti lukuisia valmistajia ja tuotemerkkejä. Harmonikkamerkkejä oli Dallape ja Scandalli. Kitaramerkkejä oli Gibson (1944) National ja Epiphone sekä Lowery sähköurut. Jousia William Lewis & Sons. Ostetuksi tulivat niin ikään Olds pasuunat, Penzell-Mueller klarinetit, Story & Clark pianot ja monet muut tuotemerkit.
Tytäryhtiöiden ja urakoitsijoiden kautta tuotevalikoimiin kuului myös vahvistimia, efektejä jne. tuotemerkkeinä esimerkiksi Maestro. Yhtiöstä tuli aikanaan suurin amerikkalainen instrumenttien valmistaja ja jakelija. Esimerkiksi Maurice nimittämällä Ted McCartyn Gibsonin johtoon tuotemerkki onnistui kasvamaan valtavasti tavoittaen samalla nykypäivänkin mitassa toistaiseksi ylittämättömiä innovaatioita.
Lyle SG S-726 Walnut back
M.H. Berliillä oli poika Arnold M. Berlin, joka laitettiin opiskelemaan Harvard Business Schooliin. Opiskelukaveri Norton Stevens oli hyvä ystävä. Pojat valmistuivat vuonna 1958. Opiskelujen jälkeen Arnoldista tuli CMI presidentti.
Norton puolestaan eteni isoisänsä Guayaquiliin, Ecuadoriin perustaman olut ja sementtiyhtiöön Ecuadorian Corporatioon joka tunnettiin Ecuadorian Company Limited (E.C.L.) (Compania de Cervezas Nacionales Guayaquil, Ecuador) toimitusjohtajaksi vuosina 1959–1964 ja presidentiksi. Norton teki ahdinkoon joutuneen CMI:n tarjouskilpailussa voittotarjouksen 1969 ja vuonna 1970 hänet nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi.
Ystävykset perustivat uuden yhteisyrityksen Norlin Music Corp.: n. Yhtiön nimen alkuosa NOR- tuli Nortonista ja loppu LIN tuli Berlin. Norton oli yhtiön johdossa vuoteen 1984 asti.
Norlin kauden omistussuhteet, valmistajia ja tuotemerkkejä
Japanilaisten kopiointi muuttui 60-luvun loppua kohti tultaessa yhä röyhkeämmäksi. CMI johdossa Arnoldin taktiikkana oli isänsä tavoin ostaa kilpailijat pois markkinoilta. Niinpä yhtiö osti L.D. Heater Music Companyn vuonna 1971. Kaupan ehdoksi L.D Music sai neuvoteltua suojan oikeustoimilta Japani-kopioilleen. CMIn tultua omistajaksi Japanilaisten kitaroiden jälleenmyynti lopetettiin vuonna 1972. L.D Heater Music haki uusia avauksia ja teki jälleenmyyntisopimuksen Alembic-merkille vuonna 1973.
CMI:n ja Arnoldin yrityksessä ostaa kilpailijat markkinoilta ei toteutunut sananlasku "pojasta polvi paranee" vaan kävi päinvastoin. Japanilaisia kopioita tulvi edelleen lukemattomien jällenmyyjien kautta ja Arnold totesi tosiasian ettei rahat yksinkertaisesti riitä ostamaan kilpailijoita pois markkioilta. Sen lisäksi takana alkoivat olla yhtiön menestyksen päivät eikä tarvittaviin suuriin uudistuksiin ollut riittävää "know-how"ta. Parhaiten Arnoldia kuvaa "easy come, easy go".
Lyle SG S-726 Headstock
Lyle SG S-726 Machinehead
Norlin tuli CMI liiketoimien johtoon vuonna 1974 jolloin CMI sulautettiin tähän lopullisesti. L.D Heater jatkoi osana Norlinia ja sen jälkeen aina vuoteen 1986 asti. Muistoksi L.D. Heaterin Japan-kytkennästä jäi Lyle-kitarat, joita on vielävähänjäljellä.
Sears on vuonna 1893 Richard W. Searsin Chicagossa perustama vähittäiskauppaliike. Myöhemmin nimeksi vakiintui Sears, Roebuck & Co. Yritys aloitti toimintansa postimyyntiyrityksenä joka kasvoi vahvasti ja vuonna 1924 perustettiin ensimmäinen myymälä. Vuonna 1954 yhtiöstä oli kasvanut Amerikan johtava jälleenmyyjä. Seitsemänkymmentä-luvun alkuun tultaessa yhtiö oli suurimmillaan mutta markkinoille oli tullut tummia pilviä ja uusia menestyksekkästi kilpailevia haastajia kuten Kmart.
1972 Sears SG S-319 Wine Red
Sears, Roebuck & Co. yhtiön tuotevalikoimiin kuuluivat alusta lähtien soittimet ja esimerkiksi yhtiön myymillä Harmony, Stella, Silvertone, Danelectro ja Kay-kitaroilla ovat aloittaneet lukuisat muusikot uransa kuten Muddy Waters, Robert Cray, Chet Atkins, Bob Dylan, Jimi Hendrix ja Brian Sezer. Muusikoista esimerksi J.J.Cale, Jimmy Page ja Curt Cobain ovat käyttäneet soittimia pitkin uraansa.
1972 Sears SG S-319 Wine Red Headstock
Sears, Roebuck and Company auttoi yli sata vuotta kestäneen toimintansa aikana lukematonta määrää musiikin ystäviä pääsemään kiinni musiikkiin ja ilman Searsia Amerikkalainen musiikkielämä olisi jäänyt nykyistä monin verroin köyhemmäksi.
1972 Sears SG S-319 Wine Red Machine head
Tämä on "ninja"-kitara. Seuraavassa nähdään Joulukuvastoissa vuosina 1972-1981 myynnissä olleet Sears SG kitarat malli S-319, väri Wine Red. Searsin myymät kitarat tunnistaa lavassa oleva SR-hologrammitarrasta.
Yllä on ähty malli on täsmälleen sama kuin vuosimalli 1972, jolloin SG-kopiot tulivat Sears-kuvastoon ensimmäisen kerran.
Sears Joulukuvasto 1972
Vuoden 1973 Sears-kuvaston mallissa mikrofonikytkimen muutumisen jälkeen "Jaguar"-malliseksi kitara on täysin samanlainen kuin aiemmin esitellyt MIJ-kopio SG:t.
Sears Joulukuvasto 1973
Vuoden 1974 Sears-kuvastossa sekä vuoden 1975 Sears-kuvastossa malli pysyy täsmälleen samanlaisena. Mainoksessa on mainittu erikseen valmistusmaaksi Japani.
Vuoden 1977 Sears-kuvastossa SG-kopio tulee takaisin, mutta lapaa ei näytetä kokonan. Tänä vuonna Norlin haastaa Ibanezia Amerikassa jakelevan Elgerin käräjille "avoin kirja" kitaranlapa-tunnisteen kopioimisesta.
Vuodesta1977 alkaen myyntiin tulleen SG-kopion tunnistaa lavan Abalone perhos-upotuksista Cameo-kitaraksi. Tuotemerkin omisti 70-luvulla Kawai Teisco. Yhtiöllä oli tuolloin omakin tehdas mutta mainoksessa on mainittu alkuperämaaksi Korea. 70-luvulla Kawai Teisco-kitaroiden kansainvälinen jakelija oli Nanyo Trading Co., Ltd. Cameo-kitaran jakelija Kawailla oli ollut pitkään yhteistyötä Searsin kanssa. Nykypäivänä Kawai on maailmanlaajuinen yhtiö.
Sears Joulukuvasto 1977
Vuodesta 1978 eteenpäin Sears-kuvastossaCameon lapa on nähtävänä kuvastossa uudestaan ja se on muotoiltu kuten muidenkin merkkien jakelemana nähtävissä SG:ssä.
Sears Joulukuvasto 1978
1977-1978 Cameo SG
--------------------------------------------
Vuoden 1979 Sears-kuvastossa vibrato, mikrofonit ja otelautamerkit muuttuvat toisen tyyppiseksi eikä valmistajasta ole varmaa tietoa.
Sears Joulukuvasto 1979
Vuosien 1980 Sears-kuvastossa ja 1981 kitarassa ei näytä tapahtuvan enää muita muutoksia. Vuoden 1981 Sears-kuvastossa SG nähdään viimeistä kertaa.
Sears Joulukuvasto 1980
Sears Joulukuvasto 1981
Sears 1972-1981 SG-kopiokitaroita on vielä vähänjäljellä, niihin voi tömätä esimerkiksi käytettyjen soittimien myyntipaikoissa.
