Mystinen kantele

Kirjoitin noin vuosi sitten kanteleesta yleisesti instrumenttina. Selostin siinä löytöäni joka oli erikoinen tepahtumaketju sekin.

Nimittäin lainasin kirjastosta kirjan "Hiljainen haltioituminen". Kirjan on toimittanut Erkki Pekkilä. Kirjan sisältö on varsinaisesti tutkija professori A.O. Väisäsen aineistoa. A.O. Väisänen kommentoi seikkaperäisesti artikkelia, jonka on kirjoittanut Ruotsalainen tutkija Tobias Norlind vuonna 1923 sekä artikkeliin liittyvästä erikoisesta kantelelöydöstä. Lähes sata vuotta sitten kirjoitetussa artikkelissa kanteleen sanotaan sijaitsevan Härnösandin museossa.

Mieleeni jäi kaivamaan tuo mystinen kantele mitä sille nyt kuuluu? Olisipa unelma saada siitä vähän uudempia ja parempia kuvia kuin tuo lähes 100 vuotta vanha otos kirjan sivulla. Niinpä aloin etsiä ihan testillä museota, joka ilokseni sitten löytyikin! Lähetin heille kyselyn kanteleesta ja ihmetykseni oli suuri, kun museosta vastattiin kyseisen instrumentin edelleen löytyvän ja olevan heillä tallessa!

Mystisen kanteleen pohja.

Sain vuosi sitten museolta kuvia sekä luvan käyttää niitä blogauksessa jonka sitten väsäsinkin silloin. Viikko sitten sain yllätyksekseni uudestaan postia Murbergetistä. Sieltä kirjoitti kuraattori Inger Stenman. Hän pahoitteli sitä että museolta oltiin luvattu toimittaa myöhemmin parempia kuvia ja asia oli sitten jäänyt kunnes oli noussut vasta nyt uudelleen esille. Olin kyllä ehtinyt unohtaa koko jo jutun, ja tyytynyt saatuihin kuviin joten yllätykseni oli varsin iloinen!

Inger lupasi toimittaa viikon aikana parempia kuvia sekä taustatietoja josta postista tänään sitten tulikin loput.
Instrumentti on
Pituus: alle 44 cm
Korkeus: noin 16 cm
Syvyys: kapeassa päässä 8 cm ja leveässä päässä hieman yli 8 cm
Muoto kaareva ja pyöreä kuin vene.
Kansi puuttuu
Museon kotisivuilla on ollut aiemmin 3D kuva instrumentista ja se pyritään palauttamaan myöhemmin.

Historia kertoo että soitin on löydetty vuonna 1920 Sälsten Härnösandin rannalta lähellä Tobacco Monopolya. Sitten se jäi Murbergettiin luettelointinumerolla M7573.

On esitetty useita spekulaatioita tästä soittimesta: Paikallisessa tupakkatehtaassa on työskennellyt useita Suomesta tulleita naisia. On ajateltu että lapset olisivat voineet löytää soittimen kotinsa varastosta ja käyttäneet sitä leluna. On myös esitetty että alunperin soitin olisi saattanut tulla Härnösandiin Venäjän sodan tuhojen seurauksena vuonna 1600 (kaiverrukset, värit, jne viittaavat aikakauteen). Onko tässä yhteyksiä keskiajan laadukkaisiin veistoksiin? Vai olisiko tämä voinut olla hääsoitin ja lähtöisin Vatjan viidenneksestä,Votskaja zemlja? Tai Virosta?

Pohjassa näkyy rauhallisesti ja suunnitelmallisesti tehtyjä raitoja sekä hienosti tehtyjä sileitä uria. Soittimen valmistaneen käsityöläisen käyttämä muotokieli on aiheuttanut paljon keskustelua ja pohdiskelua. Kaikki on tehty hyvin selkeästi ja houkuttelevasti. Linjoissa ei ole kiirettä ja ne tihentyvät kapeassa päässä sijaitsevaan tallaan.

Väri: Kannen sisustaa lukuunottamatta koko soitin on ilmeisesti ollut alunperin keltainen. Kaikki kohoavat osat ovat sitten päälle maalattu sinisen sävyllä. Jossain osissa on punaisia jälkiä, esimerkiksi leveän rautasatulan päädyssä.

Kapeamman pään puisessa "laiturissa" on linjassa seitsemän pientä koriste "leimaa". Myös tämä on aiheuttanut paljon keskustelua. On mahdollista että nämä ovat puutappien jälkiä, jonka jälkiä on löytynyt myös instrumentin pohjalla sekä ulkopuolella. Se muistuttaa keskiaikanakin käytettyä menetelmää.

Välineestä saa vaikutelman, että se on hyvin vanha ja on ajalta ennen teräskieliä ja rautaruuveja. Murbergetsin sivuilla on Karin Helsingin artikkeli aiheesta, jossa viitataan Tobias Norlindin vuoden 1923 ja Rauno Niemisen tietoihin.

Sisällä näyttää olevan jonkinlaiset resonaatio kielet? Leveämmässä päädyssä on kuusi kielitapin reikää reunalla.

Nykyisessä kunnossa soittimeen näyttää äskettäin (1800-luvulla?) asennetut rautaruuvit, talla, satularakennelmat sekä kielet.

Museon väelle itselleen tämä kokoelmista löytyvä kantele on myös edelleen suuri mysteeri.

Kuvat on ottanut Samir Hussein, Murberget Länsmuseet Västernorrland, Härnösand, Sweden.

Soittimen kaareva muoto antaa ymmärtää että se on oikeakätinen mutta viritystappien pää on suomalaisiin kanteleisiin verrattuna peilikuva?! Vai onko soitin sittenkin vasenkätinen? Lyhyin kielihän on kanteleissa lähinnä soittajaa. Mitoiltaan tämä on myös pienehkö yleisesti viisikielisiin kanteleisiin verrarruna. En myöskään tiedä Suomesta yhtään noin taitavasti (puu) koristeleikattua ja muotoiltua vanhaa kanteletta.

Museon inventointikortti.

Sitten tulee sellainenkin mieleen onko soittimessa ollut jalat joista yhden kanta on viisi sakarainen? Toinen kuusi sakarainen sekä kolmas kaksi tappinen ja H muotoinen?! Onko kuudes viritystapinreikä olkahihnaa varten? Sekä pohjassa oleva kolo solmupäistä narua varten? Äh. Niin mutta eihän näitä tosiaan ole kannettu kaulassa kuin kitaroita nykyään. Vai onko tämä 1800-luvulla eläneen koristeleikkausta harrastaneen puusepän kiero vedätys? On kyllä sellainen soitin tämä että mitä enemmän katsoo ja pohdiskelee sitä enemmän kysymyksiä mieleen putkahtaa? Ja sehän on aina hyvän soittimen merkki.
Joka tapauksessa erikoisen ainutlaatuinen soitin. Jos käytte museolla viekää terveisiä!

Kiitokset Inger Stenman ja Samir Hussein

Martinin nauhojen hionta

Tässä on ollut taukoa blogailussa, vaan se ei tarkoita ettei olisi ollut puuhaa. Päin vastoin touhua on ollu melkein liiankin kanssa, niinpä someilut ovat saaneet jäädä huiliin. Nyt voisi pikkuhiljaa palata taas tännekin uutta väsäämään. Lukijavirta on ihmeellistä kyllä ollut tasaista koko kirjoitustauon ajan. Joitain uusia yhteyksiä on jopa tullut. Niistä sitten myöhemmin.

Tuossa alkukesästä totesin että Martinistani oli päässyt nauhat kulahtamaan urille. Jälkeä oli tullut tasaisesti ohuimmasta kielestä G-kieleen ja viidennellä nauhalla asti. Senhän tietää miten lovet vaikuttavat varsinkin Capon kanssa soittaessa. Eli soitin alkaa kuullostaa epävireiselle asemissa.

Siinä ei auttanut muu kuin alkaa puuhata asia kuntoon. Ensin tietysti piti ottaa selvää millaisia tekijöitä lähiseudulla olemassa. Heti kävi selväksi että vaikeaa on. Ei ole oikein tekijöitä Kuopion seudulla tai jos onkin, niin sitten on vaikea tavoittaa, saati saada soitinta remonttiin. Ja johonkin tolkkuun aikaan vielä huollosta takaisin kotiin.

Radius eli harpin säde ja tässä vintage
straton mitta eli 7,25 tuumaa.

Entäpä jos kokeilisi itse? Kun ei kai se työ voi mitään rakettitiedettäkään olla? Selvisi että suomessa tuntuu olevan usein tapana viilalla suoritettu hionta. Siinä hankitaan erityinen kymppejä maksava nauhaviila tai tehdää sellainen itse sopivasta viilasta laittamalla päihin teipin pätkät kiinnipitoa varten. Sitten tussataan nauhat ja aletaan varovasti hioa pitkin kaulaa.

Tiedon saaminen suomesta oli kyllä hankalaa. Ehkä en osannut etsia oikeasta paikasta tai sitten täällä on tosiaan vallalla sitä nurkkakuntaista kitaran korjaus"salatiedettä". No sama se, tietoa on maailmalta.

16" sand block ja vastintuin.

Toinen tapa hioa nauhat on on käyttää oikealla radiuksella varustettua eli tässä tapauksessa 16" sand blockia. Sellaisia saa hankittua netissä ulkomailta, mutta halusin tehdä tuon hiomapalikan itse. Ensin hioin puupalikan täsmälliseksi kuutioksi 1/10 millin tarkkuudella. Sitten hioin yhdelle pitkälle sivulle tuon kourumaisen muodon. Apuna työssä oli ukkkini vanhat puusepäntyökalut. Sekä vatupassi! Sen varmasti suoralle kahden sentin levyiselle sivulle sai liimautuvan hiomapaperin kätevästi kiinni. Clas Ohlsonilta löysin muotokamman, jolla on hyvä seurara muodon valmistumista. Voimakkaalla valolla kamman takaa saa näkyville pienetkin virheet syntyvästä profiilista. Saatuani muodon valmiiksi laitoin palikan pintaan vielä kaksikomponenttilakan jonka sitten tarkistushioin. Kaulan profiilin muodolla tein vastinkappaleen alapuolelle. (Näitä molempia palikoita saattaa tarvita vielä myöhemminkin).

Muotokampa, höylä, kaavin, radiustulkki. 

Kitaran kieli vetää noin 10 kilon voimalla eli yhteensä kielillä on noin 60 kilon veto. Sitä vastustaa kaularauta vastaavalla voimalla toiseen suuntaan. Idea on saada kitara kauloineen "lukittua" pöytätasolle samaan asentoon kuin missä se on soitettoon viritettynä. Kaulan asennon lukitsemista varten tein vastinkappaleen välissään ohut kangas kaulaa vasten.

Hiomapaperia vatupassin pohjassa ja valmistuva vintage straton sand block.

Sitten kielet pois. Kaularaudan löysytys puoli kierrosta. Suojateippaus kitaran kanteen ja hiomaan.
Ensin tussasin nauhat ja varustin hiomapalikan kaksipuolisella teipillä johon sopivaksi leikattu 1200 hiomapaperi kiinni. Sitten varovasti hiomaan. Tarkaten hionnan etenemistä. Välillä kannattaa tarkistaa työn etenemistä myös suoran teräsmitan ja rakotulkin avulla. Kun lovet on saatu hiottua nauhoista pois seuraa teräsvillahionta (Pata-pata) ja/tai karhunkielellä päärmeiden poistamiseksi ja kulmien hienoiseksi pyöristämiseksi. Ja halutessaan vielä hiomavahalla kiillotus ja vahaus. Lopuksi otelaudan puhdistus normaalilla kodin puhdistusaineella. Kaularaudan kiristys takaisin, kielet paikalleen ja soittamaan.

Yllätyin itsekin kun soittimesta tuli näin jopa vähän herkempi soitettava kuin uutena. Intonaatio on taas kohdallaan joka asemasta Caponkin kanssa soitellessa. Niin, sitähän ne kitarasepätkin on aina sanoneet, että tehtaan jäljetä soitin on poikkeuksetta trimmattavissa vielä herkemmäksi.

Nauhojen hionta on loppu viimeksi sellaista puuhaa, että tekijällä täytyy olla jotain harrastuneisuutta käsillä tekemiseen. Ihan kylmiltään puuhaan ei ole järkevää ryhtyä.

My Fingerstyle Guitar

Julkaisin uuden "my fingesrstyle guitar" albumin. Siitä on mahdollista kuunnella näytteitä tässä blogissa, CD:levyllä sekä musiikkialustoilla. 

my finferstyle guitar kuunneltavissa seuraavilla alustoilta.

Tämä lisäksi esiinnyin albumin ohjelmistolla kesällä 2015 seuraavasti: 
Urban City Blues Festival Kuopion kauppatori 25.4.2015 klo 12.00 
Kaavi Blues Festival  4.6.2015 klo 13 ja klo 18
Siilifolk Festival 2.7.2015 klo 14 (teltta). Näkymisin!

Kaavi Bluesista, Kuva: Ruud Dirks

Kokosin aineiston ja harjoitin sen esityskuntoon vuoden 2014 aikana. Marraskuun aikana olivat äänitykset jotka tapahtuivat ns. studiolivenä. Laulu, kitara ja stompin bass menivät purkkiin kertaottona. Muutamaan kappaleeseen lisäsin jälkeenpäin soittamani mandoliinin, banjon sekä Jätten Jorm Sångissa kammalla soitetun soolo-osuuden! Baby Please Don't Go kuoro-osuuksissa vierailee muusikkokavereita laulamassa. Miksaus ja masterointi tapahtuivat joulukuun aikana. Hanke olkoon kunnianosoitus mainioitten laulujen laatijoille.

Kaavi Bluesista. Kuva: Ruud Dirks

Seuraavassa hieman taustatietoa. Kitaransoitossa ylivoimaisesti eniten käytössä on plektralla soitto. Sen jälkeen paljon paljon pienemmällä prosenttiluvulla tulee kaikenlaiset muut näppäilytekniikat. Suomessa sormilla näppäilysoitto on kevyen musiikin puolela tähän asti lähes kokonaan huomiota vaille jäänyt soittotapa ja sen huomaa esimerkiksi vaikkapa wikipediasta verratessa hakusanoja näppäily sekä fingerstyle  sisältöjä.

Näppäilysoitto on täällä lähes yksinomaan klassisessa kitaramusiikissa käytetty tekniikka. Akustisella kitaralla esitetty muu musiikki kuten kansanmusiikki, folk, bluegrass, pop, jne on sitten soitettu plektralla. Reunahuomautuksena mandoliinisoittoa suoritetaan ainoastaan plektralla. Sieltäkö käsitys kielisoittimien "plektrapakollisuudesta" lienee meillä on lähtöisin? Noh, niin tai näin tämä albumi on tehty yhtä kappaletta lukuuottamatta näppäilemällä eli "fingerstylellä".

Albumin vanhimpia kappaleita on trad. sävellys Railroad Bill. Tosi tapahtumiin pohjautuva teksti kertoo lainsuojattomasta voimakkaasti ristiriitaisia tunteita herättäneestä henkilöstä. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppuun syvässä etelässä sisällissodan jälkeisen rakentamisen aikana. Kappale on tuon aikaisen rotujen ja taloudellisen kuilun symboli muistuttaen meitä siitä, mitä pahaa eriarvoistunut yhteiskunta saa aikaan.

Vuosisadan alussa vanha trad. melodia  Hesitation Blues levytettiin useana ragtime-versiona. Hyvä biisi, jonka minäkin halusin albumille.

Plektralla soitettuna on tällä albumilla yksi kappale ja se on Memphis bluesia edustava ja vaudevilleissäkin aikanaan esitetty Nobody Knows You When your Down And Out. Kappale on vuodelta 1923.

Näppäilemällä soitettua ja Pohjois-Amerikassa alkuaan kehitettyä musiikkia kutsutaan fingerpicking soitoksi. Fingerpicking-blues sai alkunsa kun mustat muusikot alkoivat imitoida kitaroillaan suosiossa ollutta piano ragtime-tyyliä. Mikäpä olisi ollutkaan parempi harjoituskaveri kuin soittaa kylän ainoan automaattipianon mukana.

Joissain paikoissa tosin saattoi olla Edisonin fonosylinteri soitin. 1920-luvun taitteessa jotkut näistä kitaristeista alkoivat päästä laajemminkin esille ja suosikkejani ovat mm. sokea kitaristi Arthur "Blind" Blake. Valitsin albumilleni Arthurin säveltämän kappaleen, jonka hän levytti uransa loppuaikoina eli mystinen Diddie Wa Diddie.

Toinen elämäntarinaltaan vähintään yhtä mielenkiintoinen muusikko on "Missisippi" John Hurt. Johnin versioimana kiinnostuin kappaleista Make Me Pallet On Your Floor, jossa matkamies kyselee yösijaa olkien päälle.

Toinen Johnin versioima on Creole Belles (alunperäinen levytys vuosisadan alusta). Hurt keikkaili aktiivisesti niin ikään 20-luvulla. Suurille estradeille hänet keksittiin vasta vanhoilla päivillään ja perinnetutkijain ansiosta.

Nykypäivänä molempien mainittujen muusikoiden käyttämää kitaravaihtobasso-soittoa sanotaan ragtimeksi (kuten pianolla soitettua). Näiden soittajien uran aktiivivaiheessa 20-luvulla oli voimassa kieltolaki. Salakapakoissa muiden juhlapaikkojen ohella tarvittiin viihdykkeenä automaattipianon ja gramofonin lisäksi elävää musiikkia.

Muita juuri ennen 30-luvun lamaa levyttäneitä on myös eräs ensimmäisiksi Delta Blues muusikoiksi mainituista eli Pappi Robert Wilkins. Häneltä halusin albumilleni mukaan avoimessa D-virityksessä Capon kanssa taianomaisesti kulkevan kappaleensa Prodigal Son. Uskonnollisesta viitekehyksestä huolimattaan tarina on hyvin universaali. Kappale on myöhemmin tunnettu myös brittimuusikoiden plagiaationa.

Kieltoajan sekä laman jälkeen jokilaivojen reitiltä tulleita Delta Blues suosikkejani ovat muusikot "Big" Joe Williams jolta Baby Please Don't Go. Laulun on arveltu olevan alunperin vanha orjuuden aikainen puuvillapelloilla käytetty ja työtä rytmittänyt yksisointuinen vuorolaulu eli työlaulu.

Legendaariselta Robert Johnsonilta on kaksi kappaletta niin ikään avoimessa D:ssä kulkeva Dust My Broom.

Sekä avoimessa G:ssä capon kanssa menevä Traveling Riverside Blues jossa molemmissa on pullonkaula mukana. Tässäkin sävellyksestä ovat myöhemmin britit kunnostautuneet tekijänoikeukorvauksien kähveltämisessä.

Neljäkymmentä luvulle tultaessa Merle Travis toi suuremmalle yleisölle tutuksi niin sanotun "Travis"-näppäilyn, Merleä arvostanut Chet Atkins sanoo kehittäneensä tyylissään Travis-soittoa. Nykypäivinä tunnettuja "Travis"-tekniikan jatkojalostajia on mm. Chetin esikuvakseen maininnut Tommy Emmanuel. Hän on puolestaan lisännyt omiin esityksiinsa mm.  perkussiivisyyttä.

Viisikymmen luvun sävellyksistä mukana on Big Bill Broonzyn aina mukava Country Blues Hey Hey. Bill oli esiintynyt jo 20-luvulta alkaen Blaken ja kumppanien kanssa, mutta suuri yleisö  "keksi" hänet vasta viisikymmentä luvulla folkloristien myötä. Eruoopassa Bill tuli tutuksi tehtyään joitain kiertueita. Eteenkin Britteihin Billillä on ollut suuri vaikutus. Valitettavasti Bill kuoli varhain jo ennen kuusikymmen lukua.

Kuusikymmentä luvulla folk-aalto pääsi suurimpaan suosioonsa samaan aikaan kun britit tekivät musiikillisen invaasion Amerikkaan versioimalla amerikkalaisten omia vanhoja blues levytyksiä! Fingerpicking tyylillä musisoinut Lightnin' Sam Hopkins sävelsi tuolloin Once Was A Gambler. Texasilainen Sam oli musisoinut 30-luvulta lähtien ilman suurempaa menestystä vaikka hän oli ollutkin erittäin tuottelias. Suuret konserttisalit koittivat hänelle kuin John Hurtille Folk aallon myötä.

On sanottu että useilla blues-artisteilla muutokset tahtien määrissä vaihtelevat satunnaisesti. Minä puolestaan väitän että niin Samilla kun vaikkapa Robert Johnssonilla tai John Hurtilla nämä muutokset ovat tietoisia ja harkittuja. (Ainakin omissa sovituksissa se ovat sitä). 4/4 kappaleessa on väliin laitettu 2/4 sekä 5/4 tahteja. Tai sitten on voitu poistaa 4/4 tahdista puolet. Kaikki tämä kuitenkin toistuu säännöllisesti ja joka kierron ajan! Näin kappaleeseen on saatu "kansanomaisuutta" joka meille säännöllisen 4/4 tahdin toistajille on erikoisen vaikeaa.

Näppäilysoitossa banjolla käytetään usein sormiplektoja etu- keskisormessa, nimettömässä sekä peukalossa. Ragtime- tai Travis-tyylissä riittää usein pelkkä peukaloplektra. Tällä voidaan bassottelun ohella hoitaa vaihtelevasti  myös arpeggio- sekä melodia osuuksia. Näppäilysormien kynnet saa hyvään kuntoon vaikkapa klassisen soiton oppaiden ohjeilla.

Kuusikymmentä luvun britti-invaasion blues vaikuttein John Mayallin säveltämä Telephone Blues toimii albumin tuoreempana fingerstyle-esityksenä. Levyn kansikuvat on Marika Pentikäisen.

Albumin sävellysajankodaltaan nuorin kappale on Toots Thielmansin hauska animaatiosävellys Jätten Jorm Sång on vuodelta 1974. Soitan biisissä akustisen kitaran lisäksi banjoa, mandoliinia sekä kammalla! 

Kampa soittimena on kazoon esi-isä. Kammalla maniskan säestämänä on soitettu Suomessa aikoinaan kieltolain aikaan jopa nurkkatansseja. Voipaperi vain taitetaan kamman piikkien päälle ja näin rakennettu soitin asetetaan huulien väliin. Huulet laitetaan kevyesti voipaperin päälle ja aletaan laulaa kuten kazoolla. 

Soittimella saadaan tuotettua ilmoille hieman pärisevää soundia. Soittimesta kertoi minulle pikkupoikana eräs vanha kotikylän soittaja "kylämuusikko" Taito Oinonen. Hän kertoi laittomista ja jännän salaisille kuulostaneista nurkkatansseista. Isäni neuvoi minulle sitten soittimen oikeaoppisen kokoamisen sekä soittotekniikan. 

Kappaleen alkuperäinen oikeudenomistaja myönsi alunperin julkaisuluvat CD:lle sekä sähköisiin jakeluihin. Myöhemmin ne peruutettiin sähköisistä palveluista. Kappale on siten on saatavilla nykyään ainoastaan CD:llä.