Maria Sofia Heiskasen tarina sekä tuntemattomia kuvia

Isoäitini Maria Sofia Petterintytär Pentikäinen oli omaa sukuaan Heiskanen. Hän oli syntynyt 15 Helmikuuta 1886 Tuusniemellä Kosulassa Enonsalossa. Hän kuoli 11 Kesäkuuta 1968 Nilsiässä Siikajärvellä. Maria Sofiaa (1886) kutsuttiin myöhemmin Mar Sohviksi tai pelkästään Mar-mummoksi. Mar oli myöhemmin muistellut kotitilansa olleen suuri, josta oli pitänyt lähteä lapsena pois. Kotitila oli ollut nimeltään Enonsalo, 3 Rasila Wanha-Heiskala. 

Wanha Heiskalan päärakennus myöhemmin 1980-luvulla
asuinkäytöstä jo poistettuna.

Marian taustat eivät olleet kokonaisuudessa kovinkaan onnelliset. Takamailla sijainnut Kosulan kylä oli laajalti tunnettu heikosta moraalistaan ja alkoholin huuruisesta kulttuuristaan. Kylälle ei virkavallan puolueeton käsi juurikaan ylettänyt, vaan valta oli vahvemman valtaa. Salaisuudet jäivät kyläläisten salaisuuksiksi. Kylän tyyliin kuului isäntien rehvastelu viriiliydellä, naisien määrällä, viinan käytöllä sekä virkavallan huijaamisella tai ostamisella.

Maria Sofian isän isä eli ukki Pekka (1802) Heiskanen oli talollisen poika, syntyään Enonsalo 3 Rasilasta, Kosulasta. Hän oli mennyt nuorena, jo parikymppisenä vihille talollisen tytön Walborg (1802) Pelkosen kanssa. Walborgia sanottiin Valpuriksi ja hän oli tullut taloon Vuorisalosta. 

Ukki Pekan veli Antti (1804) on ollut hurjapäinen ja käyttänyt paljon viinaa. Antti oli murhannut miehen, josta jänet on jätetty tuomitsematta?! (Tuusnimen Heisaset 1) 

Pekka (1802) ei ollut ehtinyt toimia koskaan varsinaisesti talon isäntänä. Hän oli hukkunut neljänkymmenenkuuden vuoden ikäisenä. Suuren lapsikatraan kanssa jäänyt leski eli Valpuri mummo oli sitten johtanut Rasilan kotitilaa kaksikymmentäviisi vuotta.

Pekka Heiskanen ja Valpuri os. Pelkonen.
Tuusniemen Heiskaset 1.

Maria Sofian isä Pekka (1838) Heiskanen oli kasvanut suuressa, peräti kahdentoista lapsen sisarusparvessa. Pesueen kolmanneksi nuorimpana hän oli jäänyt asumaan kotipaikalle. Äitinsä Valpurin kuoleman 1873 myötä hänestä oli tullut kolmenkymmenenviiden vuoden ikäisenä talon isäntä. Perinnönjaossa Pekan (1838) osuudeksi tuli Enonsalo 3 Wanha Heiskala.

Talossa oli ollut noihin aikoihin piikana Maja Stiina (1849) Poutiainen, jota sanottiin Maijaksi. Hän ei osannut kirjoittaa. Pekka (1838) meni neljä vuotta myöhemmin eli vuonna 1877 Maijan kanssa vihille. 

Vihmiminen kirjoissa.

Majan kuvan hänen vanhuusajoilta on ottanut vuosina 1893-1932 Jyväskylässä valokuvaamoa pitänyt Olga Oksanen, jolla oli valokuvaamo myös Suolahdessa. 

Maja Stina Poutiainen (1849).

Maija Stina (1849) Poutiaisen vanhempien perhe.
Savon Poutiaiset.

Perheeseen syntyi kolme lasta. Pekka poika syntyi vuonna 1878. Hän kuoli pienenä eli vajaan kolmen vuoden ikäisenä vuonna 1881. 

Perheen seuraava lapsi, Antti Jussi syntyi vuotta myöhemmin eli vuonna 1882 ja nuorimmainen Maria Sofia vuonna 1886. 

Tuusniemen Heiskaset 1.

Pari vuotta myöhemmin juhlittiin Pekan (1890) viisikymppisiä. Muutamaa vuotta myöhemmin eli vuonna 1890 hänet oli jo julistettu holhouksen alaiseksi. Tarina ei kerro oliko kysymyksessä halvaantuminen vai mikä syy?! 

Joka tapauksessa holhoajiksi määrättiin Maija-puolison sijasta samalla kylällä asuneet Antti Jussi Heiskanen (1858) sekä vaimonsa Maria (1862). Pariskunta olivat keskenään myös ensimmäisiä serkkuja. Antti Jussi oli Pekkaa (1890) parikymmentä vuotta nuorempi.

Holhoaja Antti Jussi (1858) oli viinaan menevä mies ja sakotettu levottomasta elämästä työmiehen yli puolen vuoden palkkaa vastaavalla summalla. Antti Jussi oli taitava keinottelemaan ja hän onnistui kasvattamaan oman talonsa suureksi yli 1000 ha tilaksi. Hän järjesti myöhemmin pojilleen omat maatilat, (lähde: Tuusniemen Heiskaset 1. s.371). Tuusniemen Kosulan kylä oli noihin aikoihin tunnettu pontikankeitosta, salakapakoista ja paheellisesta elämästä. 

Tuusniemen Heiskaset 2 sivu 183,
on kuvattu Pekan holhoajaa

Antti (1858) myi (Pekan nimissä) tilasta Pekan (1838) osuudet, eli puolet sukulaismiehelle Paavo Heiskaselle 5400 mk:lla. 

Perhe, jossa nyt oli holhouksen alainen isäntä ja vaimo kahden pienen lapsen kanssa sai jäädä asumaan tilalle vielä pariksi vuotta. 

Rasilan myynti Paavo Heiskaselle
11.2.1891 lehdessä.

Tilalle Antti osti Pekan (1838) nimissä Enonsalo No:6:4 Mäkelä tilan, jonne perhe muutti vuonna 1892. Pekka (1838) kuoli neljäs toukokuuta vuonna 1893, eli pari vuotta holhouksen alle julistamisen jälkeen. Lapsista Antti Jussi oli yhdentoista vanha ja Maria Sofia seitsemän vuotias. Velkojia kuuluutettiin Pekan konkurssihuutokauppaan saman vuoden lopussa. 

Pekan velkojien kuuluutus

Leski sai asua lapsineen Mäkelän tilalla vuoteen 1895 saakka. Tila meni konkurssipesän velkojille seuraavana vuonna. Seuraavaksi he asuivat loisena Kosula 5:ssä seuraavat viisi vuotta aina vuoteen 1900 saakka. 

Leski panosti vähät varansa lapsista poikansa hyväksi ja Antti Jussi sai tilaisuuden opiskella sekä käydä koulua.

Pekan konkurssipesän kuuluutus.

Vuonna 1904 Antti Jussi (1882) muutti kahdenkymmenenkahden ikäisenä äitinsä ja siskonsa kanssa Karttulaan. Vuonna 1907 oli muutto Rautalammille. Noihin aikoihin hän oli töissä sisävesillä Kuopion reitillä liikennöineellä höyrylaivalla. Seuraavat kuvat ovat Maija Stinan (1849) os. Poutiaisen ja Maria Sofia (1886) os. Heiskasen peruja. Osa henkilöistä on jäänyt tuntemattomaksi. 

----------------------------

Nuorena miehenä Antti Jussi (1882) Heiskanen pääsi opiskelemaan Tarvaalan maanviljeyskouluun Saarijärvelle. Maanviljelyksen opetus oli aloitettu Suomessa vasta pari vuosikymmentä aiemmin. Kuvassa hän on opiskelukaverinsa kanssa. Valmistumisensa jälkeen Antti Jussi pääsi Korpilahdelle ison talon pehtooriksi.

Antti Jussi Heiskanen vasemmalla
sekä opiskelukaveri.

Seuraavassa kuvassa on Antti Jussin (1882) tuntemattomaksi jääneitä opiskelukavereita maanviljelyskoulusta.

Antti Jussin opiskelukavereita

Antti Jussi (1882) meni naimisiin Iida os. (1887) Ristikankaan kanssa. Heille syntyi Korpilahdella ainoaksi jäänyt lapsi Vilho (1915). Samoihin aikoihin vuoden 1915 jälkeen he muuttivat Säynätsaloon

Tuusniemen Heiskaset 1.

Antti Jussi asettui asumaan puolisonsa Iidan kanssa Suolahteen. Antti Jussin perheessä asui myös äiti Maija (1849). 

Antti Jussi Heiskanen ja puolisonsa Iida.

Antti Jussin ja Iidan koti Suolahdessa, perhettä rappusilla.

Antti Jussin (1882) poika
Vilho (1915) Heiskanen

Antin ja hänen äitinsä hautajaiset vuonna 1924.
Kuvassa alkaen vasemalta Iida, Vilho ja Mar.

Maija (1849) kuoli kahdeskymmens päivä toukokuuta vuonna 1924. 

----------------------

Maria Sofialla (1886) ei ollut veljensä tavoin mahdollisuutta mennä opiskelemaan (juuri perustettuun) Kosulan kouluun. Hän ei siten oppinut koskaan lukemaan! Ainut minkä hän osasi kirjoittaa oli asiakirjoihin allekirjoitukseksi laitettavat nimikirjaimet. Maria Sohvi (1886) oli vasenkätinen. 

Maria (1886) muutti isänsä kuoleman jälkeen äitinsä ja vejensä kanssa Mäkelästä loiseksi Kosula 5:n, josta Karttulaan 1904. Hän palasi Tuusniemelle vuonna 1905 ja meni kihloihin vanhemman miehen kanssa. Kihlauksen purkauduttua Maria Sofia muutti piiaksi Muuruvedelle vuonna 1909.

Mar kihlakuvan puolikkaassa.

Tuohon aikaan maaseudulla naisten titteliksi valikoitui kahdesta vaihtoehdosta olla joko piika tai emäntä. Jos nainen halusi olla itsenäinen niin elannon saamiseksi oli käytännössä ryhdyttävä lukutaidottomana piiaksi.

Maria oli piikana Muuruvedellä Narilassa. Tilalla rakennettiin uutta navettaa. Navetan rakennustyömaalle oltiin palkattu puuseppä Heikki Rikhard (1880) jota kutsuttiin Rikuksi. Riku teki työmaalla kaikki rakennukseen tarvitut ikkunat, ovet, luukut rameineen. Työ kesti talvikauden ja puuseppä asui talossa työn valmistumiseen saakka. 

Maria (1886) ja Riku (1880) aloittivat yhteiselon ja vuonna 1913 Maria muutti Nilsiään. Vuonna 1915 syntyi ensimmäinen lapsi, Paaval Henrik. Perhe haluttiin ikuistaa visiittikorttiin ja niin kaupunkireissulla sitten käytiin kuvaamossa asti. 

Heikki Rikhard Pentikäinen, Maria Sofia
sekä heidän ensimmäinen lapsensa Paaval.

Maria Sofia (1886) muutti lapsen kanssa Muuruvedelle sisällissodan aikaan 4.1.1918. Paaval poika kuoli 17.12.1918 ja 30.12.1918 Maria muutti takaisin Nilsiään. 

Riku alkoi kutsua puolisoaan Mar Sohviksi ja Mar alkoi kutsua puolisoaan Rikoksi. Martta syntyi vuonna 1920 ja Paavo vuonna 1922. Neljä vuotta myöhemmin syntyneet kaksoslapset Eeva ja Anna kuolivat pienenä.

Mar Sohvilta (1886) jäi muistoksi seuraavia kuvia. Osa kuvista on tuntemattomia, olisi kiva tietää keitä he ovat. Seuraavassa on siis tuntemattomaksi jääneitä henkilöitä 1900-luvun taitteesta. Kahta otosta vaille kaikki ovat hienoja pahvikuvia, niin sanottuja visiittikorttikuvia.

Seuraava kuva on otettu 1901-1916 välisenä aikana. Kuka lienee tämä 1.2.1917 kuollut nuorimies? Suomi itsenäistyi saman vuoden joulukuussa. 

Valokuvaamo Julia Forsman, Kuopio

Valokuvaamo A. Sihvonen Savonlinna

Isäni kuvan kääntöpuolelle tekemä "muistelus",
 jonka hän on sittemmin yliviivannut.

Hauska yksityiskohta, että valokuvaamoon on voinut soittaa numeroon 124. Valokuvaamo Sihvonen toimi kirkkokatu 12 Savonlinnassa.  Kuva on otettu vuosisadan vaiheen ja sisällissodan välillä.

Valokuvaamo V. Barsokeviz Kuopio

Barzokevizin valokuvaamossa otetut kuvat ovat vuosien 1887-1926 väliseltä ajalta.

 Valokuvaamo V Barsokeviz, Kuopio

Valokuvaamo Julia Forsmann, Kuopio

Kuva on autonomian ajalta.

 Valokuvaamo V Barsokeviz, Kuopio

Valokuvaamo F Weidenbaum, Pietari

Weidenbaum piti valokuvaamoa Terijoella vuodesta 1918. Eli sisällissodasta eteenpäin. Pietarin valokuvaamosta ei ole tietoa.

Saman visiittikortin kääntöpuoli
isäni tekemällä merkinnällä. 

Seuraavasta kuvasta olen saanut seuraavia (vahvistamattomia)tietoja: Vasemman reunimmainen henkilö on Tiina Räsänen os. Turunen, pso Jussi Räsänen asuu Ahvenisella Kosulassa Tuusniemellä. Tiinan sisaria, Otto, Paavo ja Mari.

Valokuvaamo V Barsokeviz, Kuopio

Testihenkilö mäessä

https://skydrive.live.com/redir?resid=5A27586C069C509!522&authkey=!AEPyFB6ks40UlXo

Lähetetty Windows Phonesta

Ismon nopeampi wok

Helppoa kuin mikä. Tarvitaan 300g hunajamarinoitua broikkua ja euroshopper wok sekoitus.
Kypsennä ensin broikut. Laita ne sivuun. Kypsennä kuumalla pikaisesti kasvikset. Sekoita broileri joukkoon ja tarjoile välittömästi.



Lähetetty Windows Phonesta

Suomi-kitara

Silloin tällöin minulta kysellään Suomi-kitaran ideaa. Että mikäs juttu se oikein on? No se menee niin, että vuonna 1982 Juice Leskinen julkaisi sivilisaatio levyn. Levyltä ei noussut suurempia hittejä, mutta kansi oli vaikuttava. Näihin aikoihin aloin päästä vanhempieni luottamusta nauttineen täysi-ikäisen kaverini mukana lähiseudun menomestoihin. Eli nuorten kansoittamiin live rock paikkoihin Huvikumpuun Siilinjärvelle, sekä Kaavin Iloharjulle. Näissä paikoissa tulin nähneeksi lukemattomia kertoja Eput, Popedat Ja Juicet Suomi-kitaroineen.

Neljäntoista vanhana olin soittanut kitaraa pari vuotta. Sivilisaatio levynkantta herkeämättä tuijottaessani mietin, että tuollaisen minäkin haluaisin vielä jonain päivänä. Vasenkätisenä kitara olisi mielestäni vielä näyttävämmän näköinenkin! 

Käsitöistä kiinnostuneena tein kitaran rakentamiseksi jotain innostuneen haparoivia yrityksiä piirustuksineen ja suunnitelmineen. Lopulta projekti tuntui kuitenkin ylivoimaisen vaikealle toteuttaa. 

Ja niin hanke jäi häipyen jonnekin muistin syövereihin vuosiksi.

Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin muuttaessani Juankoskelle palasi mieleen tuo nuoruuden haave. Aloin tutkailla hankkeen totauttamismahdollisuuksia ihan tosissaan. Lisämotivaattoriksi keksin itselleni, että nyt olisi oikea aika, koskapa asuin Juankoskella, Suomi-kitaran ideoineen Juicen kotikylässä.Toisekseen omat 40- vuotispäivät olivat lähestymässä vuoden päästä. Niin mikäpä olisi mieleisempi syntymäpäivälahja!

Hyvä ystäväni Kari Vepsäläinen oli säilönyt kitaran bodypuuksi oksattomia läppälankkuja jo pitkän aikaa.  Luonnonmukaisesti kuivaten niistä tulee oikein hyviä instrumenttipuita. Sopivia lankkuja valitessa niitä voi kopsuttaa yhteen, kuin kuivia saunapuita ikään. Ja suorittaa valintaa ulkonäön lisäksi myös soinnin perusteella. Mieleiset lankut löytyivät.

 

Keskelle tuli laitettavaksi sydänpuusta leikattu lankku. Ajattelin senkin, jos ei parantavan sointia lisää, niin ainakin tekevän visuaalisesti kauniimman lopputuloksen. Koskapa pinta oli tulossa naturaaliksi. Ja kauniit puut siis pelkästään lakattavaksi. Ei maalattavaksi. 

Näin huomasin yht'äkkiä olevani suunittelemassa ja rakentamassa täydellä tohinalla haaveilemaani instrumenttia!

Hankkiuduin Juankosken kansalaisopiston Jaakko Seppäsen vetämään puutyöpiiriin. Siellä oli pelit ja laitteet puun työstämiseen. Jaakolta sainkin seuraavan talven aikana paljon hyödyllisiä vinkkejä.
Samalla alkoi kannen suunnittelu. Aioin aluperin laittaa kartan ja akryylipleksin päälle esikuvansa mukaan, mutta joku piirissä ehdotti mainosteippausta!

Heureka! Niinpä yhteyksiä karttakeskukseen ja sieltä Suomen kartta sähköisenä mainostoimistoon. Josta ennakkoon ilmoittamani kokoinen mainosteippauskartta minulle! Tekniikaksi kitaraan valitsin hienon kitaratyypin, Fender Telecasterin, Suomi-kitara esikuvansa mukaan.

Sirkkelöin pölkyt siis lankuiksi, jotka liimasin levyksi. Sitten oli vuorossa oikaisuhöyläys, ja kaulataskun jyrsintä. Tämä jyrsintä on ehkäpä eniten tarkkuutta vaativa työvaihe. Sovitus onnistui hyvin. Seuraavaksi seurasi vannesahaus kitaran, eli tässä tapauksessa Suomen, muotoon. Sitten mikrofoni- sekä kytkinaukkojen jyrsintä. Lisäksi lankkuun tuli tarpeellisten ruuvien ym. reikien poraus. Lopuksi tein lankulle hionnan sekä lakkauksen.

Kaulan hankin puolivalmiina, koskapa se on varsin työläs valmistaa kaularautoineen kaikkineen. Halusin myös pelata varman päälle ensimmäisen kitaran kohdalla. Se oli Hoscon laatuvalmiste Japanista ja tuli minulle Milbrooksista. Kaulassa oli  tehdaspökkelö profiili, jonka hioin sitten 90-luvun Jenkki Telen kaulan mittoihin. Talla, virittimet ja kaikki kikkareet hankin SP-elektroniikasta Oulusta. Mikeiksi tuli tallaan Jenkkitelen standari mikki. Ja kaulaan budjetti puikko. (Mikä on odottanut päivittämistä parempaan sieltä saakka).

Seuraavaksi karttatarran liimaus bodyyn ja taas lakkausta. Lakaksi tuli nitroselluloosa-lakka 50-luvun keräily-fendereiden esikuvan mukaan.

Soittimesta tuli erittäin kevyt (erona esikuvastaan) ja varsin kelpo instrumentti. Kitaraan tuli toiveiden mukaisesti pitkä sustain ja painokin jäi alle normi-telecasterista! Onnekseni jätin haaveen toteutuksen näihin päiviin, koska tekniikan ala on kehittynyt huikeasti. Kitarasta tehtiin juttu myös karttakeskuksen asiakaslehteen 2/2008.

  

Kaulan kiinnityslevyyn teetin kaiverrukset kultasepällä syntymäpäivästä. Ja voin kertoa, että tuli mieleinen syntymäpäivälahja! Kitara sai lempinimen Neiti.

Myöhemmin kitara pääsi vielä tositoimiin soittaessani Juankoskelaisessa Band 3.30:ssä, joka soitti pelkästään Juicen biisejä.

Runko: Leppä
Kaula: Vaahtera (Hosco)
Virittimet, talla: Gotoh
Mikrofonit: Kaula Gotoh, talla U.S.A Fender
Potikat: CTS

Band 3.30 konsertista 22.4.2010 Suomi-kitaran soolo-soundia kuunneltavissa kohdassa4:20

Rock'n Roll

Juu, bändin tämän vuoden eka keikalla kuultiin myöskin allekirjoittaneen 2012 säveltämä ja sanoittama biisi. Tekstin tunnelmakuvat ovat Juankoskella asumiseni ajoilta. Siinä oli silloin jotain maalis-huhtikuista pakastuvan illan huuruista ja innostunutta kevättalven ilmaa, kun kurvailtiin jollain ryhmällä joraamaan paikalliseen. Biisi on bändin sovittama ja tunnetaan nimellä  Rock'n Roll. Ja se menee näin:

Rockn'n Roll

Valot menee kuin filminauha
nopee kelataan
Mieleen todellakaan rauha
silloin kun pelataan
Usvaan läpi tähtisumun
taksi kiiruhtaa
Kaukaa aistia voi kumun
Jossakin juhlitaan!

Valutaan, keinumaan, kuulemaan
soinnut rock'n rollin! Jee!
Huojuu seinät vavahtaa maa
saa tädit kavahtamaan!
Lisää lasiin kaada juomaa
oon kievarilla, huomaan!

Mä kaiken tahdon saada
ja kaiken myöskin jakaa!
Ollaan samaa maata
saman puskan takaa


Valutaan, keinumaan, kuulemaan
soinnut rock'n rollin! Jee!
Huojuu seinät vavahtaa maa
saa tädit kavahtamaan!
Lisää lasiin kaada juomaa
oon kievarilla, huomaan!

RockRock

26.1.2013 On merkittävä päivä monellakin tapaa. Saunabandille se merkitsi osuuskunnaksi järjestäytymistä vuoden ensimmäisen keikan yhteydessä!

Esitimme uutta tuotantoa mm. kappaleen Purista Lujaa Syliin. Tein kappaleen vuosi sitten koettuani taas kerran suunnatonta ahdistusta katsoessani dokumentti ohjelmaa. Jossa ympäri maailmaa näytettiin luomakunnan kruunun käden jälkeä.

Kuinka surutta tehtaat, liikenne ja ihminen toimillaan pilaa kaikkien yhteistä ilmaa, ikään kuin sitä riittäisi rajattomasti? Toisella kädellä tuhoten maailman keuhoja, sademetsiä.
Ilmasto lämpenee ja napa-alueet sulaa. Jäätiköillä jääkarhut alennustilassaan syövät levää nälkäänsä, kuollen viimein kylkiluut törröttäen. Yksi toisensa jälkeen. Viimeiseen karhuun.

On odottamattomia rankkasateita, tulvia, tsunameja. Ääri-ilmiöitä säätiloissa. Ja kaiken keskellä ihminen kuvittelee hallitsevansa ja mestaroivansa luontoa?!
Mieleen herää kysymys. Minkä perinnön ihminen näin toimien jättää omille rakkaille lapsilleen?? Ja onko meillä vielä aikaa kääntää kehityksen kelkka? Ja onko halua?

Vai montako sukupolvea jälkipolvet ehtivät vielä näkemään ja kokemaan edes osan siitä hyvästä mitä me ollaan saatu?

Purista lujaa syliin

Asutuksen yllä vaan sakenee
-kodeistansa ihmiset pakenee
Hengitys on vaikeaa
mistä nyt ilmaa saa?
Tehtaan piiput lisää tupruttaa

Kauniisti nyt jäätiköillä paistaa
seudun kuningas jotain -se haistaa
Haju ei oo hylkeen
saanut on levää kylkeen
Yksinänsä mouruaa.

Purista lujaa syliin
kun liekit nuolee
Tuhotun maailman kyliin
viimein kuolee
siis purista lujaa tässä
syliini jää
Voisipa elämässä ~

Vesimassat kaupungin peittää
taivas herkeemättä lisää heittää
Tukehtuuko veteen?
Vai ilman saasteeseen?
Johtaa samaan tulokseen

Purista lujaa..
...Voisipa elämässä tää
mennä niin
et lapsillekin
jäisi jotain 
parempaa
ja eheempää
eikä kaikki se oo
tuhottu.

Suku on

Olen harrastanut suvun vaiheiden tutkailua vaihtelevalla innolla jo vuosien ajan. Välillä touhu on ollut enemmän pinnassa, välillä vähemmän. Mielestäni sukututkimus ei ole vain vanhojen etuoikeus. Myös nuorempien täytyy saada päästä tietoon kiinni.

Lähimmät esi-isäni ja -äitini

Se miksi sukuasiat minua niin kiinnostavat, ovat osaltaan varsin itsekkäät syyt.
Minua kiinnostaa tietää ja saada vastauksia. Kuka olen ja mistä olen tullut? Sillä sanotaanhan että ken ei tunne eikä tunnusta juuriaan, on juureton. Haluan tietää miksi toimin eri tilanteissa niin kuin toimin? Tai ylipäätään mitkä ovat olleet elämäni valinnat? Mikä on ympäristön vaikutusta? Mikä esi-isiltä ja äideiltä tullutta? Mistä on tullut asennoitumiseni esimerkiksi opiskeluun, työhön, perheeseen, lastenhoitoon, harrastuksiin, elämänarvoihin, alkoholiin, paheisiin, asuinpaikkaan, politiikkaan, uskontoon tai juhlapäivien viettoon?

Mistä minun geenit muodostuvat? Mitä perinnöllisiä alttiuksia tai sairauksia on suvussa ollut? Onko esi-isät ja äidit olleet pitkä ikäisiä? Millasisia mielenkiintoisia tarinoita ja vaiheita esi-isiin ja äiteihin liittyy?

Usein sukututkimuksissa tutkitaan isälinja. Ja sitten ollaan niin perusteellisesti Huttusia, Miettisiä tai Pentikäisiä. Toki isälinjakin on erittäin tärkeä noin jälkeläisten arvojen ja periaatteiden viestinviejänä seuraaville sukupolville. Tai sitten kuten minun isälinja. Joka on asunut 50 km säteellä viimeiset kolmesataa vuotta. Niin onko sääli, jos katkaisenkin perinteen?

On myös tosiasia että ihmisen geeneistä puolet tulee isältä. Ja toinen puoli äidiltä. Siksi minun tutkailussa keskitytäänkin molempiin vanhempiini, heidän vanhempiinsa ja heidän vanhempiinsa. Niin pitkälle kuin pääsee. Olen rajannut tiukasti muut lapset ja puolisot pois. Koska he eivät ole vaikuttaneet minun geeneihini.

Tuonkin sarjan täydellisessä keräämisessä riittää kyllä puuhaa ihan riittävästi. Kun tuleehan esi-isiä ja äitejä kaksinkertaisesti joka sukupolvi taaksepäin mentäessä! Eli itseni mukaanluksien kymmenen polvea taakse päin yhteensä 1023 henkilöä! Tuolla päästään juuri 1500-luvun puolelle. Ja siitä taakse päin homma yleensä tyssää. Koska täytyisi olla jo sitten korkeampiarvoisia juuria. Toisaalta 10 polvessa on jo 512 henkilöä niin ei sekään mahdottomuus ole. Hehe. Niin jos salapoliisityössä ei ole toistaiseksi tullut aatelisia vastaan, niin ei murhamiehiäkään. Mielenkiintoisia historiallisia juttuja sekä yhteyksiä kylläkin.

Kuten esimerkiksi se, että isänisänisä Sippe 1655-1733 kymmenen polven takaa oli perimätiedon mukaan silkkipukuinen emigrantti, evakko tai kuten on mainittu kivekkään sissien henkipatto. Jolle oli annettu uusi nimi Kuopiossa? Pitikö hänen salailla taustojaan ja piilotella?  Tsaari Pietari Suuri valloitti 1702-1703 Inkerinmaan suuressa Pohjan sodassa  alkaen rakentaa samoille sijoille tulevaa pääkaupunkiaan Pietaria. Niin joutui esi-isä lähtemään. Asettuen viimein Murtolahti 3 tilalle. Venäjä miehitti suomea kovalla otteella vuosina 1714-1721 isovihana tunnetuna aikana.

On kiinnostavaa että hänen poikansa Urpon poika Paavo, edelleen suora esi-isiä. Vaihtoi yhdessä veljineen omistamansa nykyisen Siikajärven maat (liitettäväksi ruukkiin) majuri ja ritari Georg Friedrich Tigerstedin kanssa. Hän siis vaihtoi Murtolahti 3 tilaan! Hetkinen, siis paikkaan jossa ukkinsa Sippe oli kuollut ja isänsä Urpo sekä hän itse on merkitty syntyneiksi ja myöhemmin kuolleiksi?!? Hämärää. Vaatisi sevityksen.

Tigested oli muuten mennyt vihille ensimmäistä kertaa 1758 Nilsiässä. Pataljoonan papin tyttären kanssa?! Miksi Nilsiässä jossa kumpikaan ei tiettävästi asunut? Herää kysymys miten Murtolahti 3 on joutunut Tigerstedin omistukseen? Ja miten iso tuo Murtolahti 3 tila on ollut Sipen aikaan? Ja kuinka hän on saanut sen?

Uskon että Sippen esivanhemmat ovat Joroisten-Juvan maisemista 1500-luvulta Inkeriin muuttaneita Pentikäisiä.

Muita mielenkiintoisia hahmoja ovat isäni isä Puuseppä Riko Pentikäisen elämäntarinan selvittäminen. Kuten myös äitini ukin Nahkuri Josias Niemen elämän kaaren sevittäminen! Ja monet muut. Sukutaulustakin puuttuu vielä paljon tietoa. Kuten ensimmäiseksi Maija Stina Poutiaisen, Selma Kansannivan ja Emilia Kauppisen vanhemmat. Jos siis löytyy mitään tiedonmuruja niin saa lähettää allekirjoittaneelle.

Jos joku kuvittelee, että olen opetellut vanhaa Ruotsia tai että majailen kirjaston tutkijanhuoneessa hämähäkinseitissä mikrofilmejä selaten, tulee pettymään. Toki myönnän mikrofilmejäkin tutkailleeni. Mutta suuria löytöjä on tullut Hiski hakupalvelusta. Jonka tiedot täytyisi aina varmistaa (ja minulla tietojen varmennus on vielä vaiheessa, hehe). Sitten useat suvut ovat tehneet sukututkimuksia ja painaneet ne kirjoiksi. Ja löytyy sukuseuratoimintaa netistäkin. Myös kylähistoriikit ovat mainioita. Ja seurakunnista voi hankkia virkatodistuksia sukututkimusta varten. Homma vaatii vain penkomista, yhteyksien etsimistä ja ennen kaikkea aikaa, jota ei koskaan tunnu olevan riittävästi.

Nyt soi kitarain (Nostalgiaa; ensisingle 2000)

Tehtyäni muusikon töitä päätoimisesti kuuden vuoden ajan, mielessä kypsyi viimein vuonna 2000 ajatus tehdä single omakustanteena. Halusin siis ottaa haltuun levyn tekemisen tuotantopuolen.

Vuonna 2000 laatimani kaavio levyprojektista.

Soittokokemusta studiotyöstä oli kertynyt jo hieman teini vuosina muutamia demoja tehdessä. Budjetti oli pieni, joten itse tuli tehdä mahdollisimman paljon.

Teini iässä olin vannoutunut rokkari, laulaen bändeissä raspi-nenääänellä kurkkuni aika huonoon kuntoon. Joten laulaminen jäi kokonaan useammaksi vuodeksi. Kun sitten asenteen kypsyttämisen jälkeen aloin soittaa humppabändissä iskelmää, niin pian kävi selväksi että iskelmämusiikin kentässä on hyvin- ja laadukkaasti tehtyä materiaalia. Ja sitten suuri osa huonosti kyhättyä epäuskottavaa huttua. Vähän kerrassaan aloin laulaa keikoilla stemmoja. Ja sittemmin sooloakin. Opetellen samalla iskelmätyyppistä laulua.

Innoittajana levyhankkeeseen oli kaksi tekijää. Ensimmäisenä Topi Sorsakoski & Agentsit. He tekivät iskelmää Rock-asenteella. Olin nähnyt heidät livenä Lapinlahden Honkaharjulla 1987. Ja meno oli kovaa.
Samoihin aikoihin he tekivät levyn Besame Mucho, jossa tunnelma on aivan taianomainen. Se on valtaosin äänitetty Kuopiossa legendaarisella Tegelmanin Mikon studiolla.

Halusin saada samaa ilmaa ensimmäiselle viralliselle tallenteelleni, joten studio oli sillä selvä. Samaan tapaan kuin monet käyvät pyhiinvaelluslevytyksellä Abbey Roadilla. Hehe.
Niin ikään halusin levyttää vähemmälle soitolle jääneen vanhan kappaleen, joka olisi sovitettavissa kitarabändille. Mutta jotenkin eri tavalla kuin rautalankabändit. Nuotteja selatessa vastaan tuli mainio Ludvig Schmidsederin sävellys Kari Tuomisaaren suomalaisin sanoin Nyt soi kitarain. Biisi tuntui kaikin puolin sopivalle, elämäntilanteeseen ym. Sain kappaleelle myös sovitus- sekä tallennusluvan. Lisäksi olin hankkinut kaikki tunnukset ja jäsenyydet mitä tuottajilta vaadittiin.

Topin ja Agentsien Besame Muchon lisäksi minua innosti hankkeeseen Arja Havakka. Ja hänen omakustantama Lokki-levynsä. Siinä tuntui olevan jotain kapinallista. Että tehdään levy, jos vaikka hieman nuhrisempikin. Niin että itse saa määrätä tekemisestä. Eikä muut tule sanomaan missä on kaupallista potentiaalia ja missä ei. Ja aikojen muuttuessa alkoi olla nyt myös taloudellisestikin mahdollista tehdä omakustanteita.

  

Niin ja olihan tiettävästi rekkakuski Elvis Aaron Presleynkin ensilevytys äidilleen syntymäpäivälahjaksi tekemä omakustanne! Haa. Näiden esimerkkien rohkaisemana varasin Mikko Tegelmanin studion ja rumpuihin tuli Hannu Nenonen Kuopiosta. Soitin itse bassot, kitarat ja laulut. Tein sovituksen sekä olin projektin tuottaja. Näin köyhä muusikko toteutti haavettaan ensi levystä.

Kaikkineen soitot sekä lauluosuudet olivat valmiita neljän tunnin kuluttua, eikä miksus kestänyt kauaakaan. Kuunneltuani vuosien tauon jälkeen levyn. Näin jälkeen päin ainoa seikka minkä, tänä päivänä muuttaisi tuotantoon. Ja hieman huvittikin esityksessä, on laulu. Teini aikojen raspisaundinen nenälaulu on vaihtunut tässä toiseen äärilaitaan. Mahdollisimman syvältä kurkusta tulevaan tummaan soundiin.

Kuvat otti Anneli Partanen ja kansien Ley Outin teki ideoitteni pohjalta Tiina Hursti. Levy on aikansa dokumentti ja sitä painettiin kokonaiset huikeat 50 kappaletta. Ja kaikki kappaleet ovat levinneet maailmalle.
Siis, jos jostain löytyy täydellinen hyväkuntoinen levy, olen valmis maksamaan siitä hyvin!
Kyllä, Nilsiän kirjastosta löytyy lainakappale.